ALUKSI
Kuva on Pääsiäiskurun maisemista, työmatkalla kuuden tunnin lumenlapioimisen jälkeen hiukan lisää liikuntaa päivän päätteeksi.
KUULUMISIA
Kysymykseen mitä kuuluu, vastataan usein: Mitäs tässä. Vastaus ei kerro kysyjälle mitään. Muita tavanomaisia vastauksia ovat: Ei erikoista. Tai: Hyvää. Minun päivieni kuulumisiin ja kulumisiin vaikuttaa voimakkaasti läsnäolon tunne elämästäni. Ei ole muuta kuin tämä hetki. Hyvä mielen tasapaino auttaa. Jos kuorit perunoita, kuori niitä perunoita äläkä samalla mieti onko Jumala olemassa. Se kaikki muu miettiminen lisää henkistä sekaannusta.
Usein ihmiset sanovat jälkeenpäin, että kun on tai oli jotakin taustalla. Millä taustalla ja mitä vasten tuo tausta on? Kaikilla on huonoja päiviä, mutta jos niistä ei kerro, kukaan ei tiedä. Silloin oletus on, että kaikki on kunnossa.
Aiheutan pahaa mieltä silloin tällöin ihmisille, paitsi Kirsille, koska vaatimustasoni itseäni kohtaan on tiukka. Kirsi ei pahaa mieltä koe, sillä nimenomaan hän on opettanut minulle, että jotakin voi siirtää seuraavaan päivään, jättää tekemättä. Minä opin syöpätautini myötä sanomaan suoraan kun en jaksanut - kun oli huono päivä. Kohdellessani muita kuin itseäni, säälimättä, minut ymmärretään usein väärin.
Paha mieli muille syntyy tiukasta asenteestani. Jos jotakin tehdään, se täytyy tehdä kunnolla. Täytyy vain tehdä se, mitä kulloinkin täytyy. Harhakuvitelmilla unelmat eivät toteudu eivätkä työt tule tehdyiksi.
YSTÄVIÄ
Lapselle paras paikka on ulkona, luonnossa. Kuvien nuori mies, iältään vajaa viisi vuotta, kykenee hiihtämään naureskellen kymmenen kilometriä. Häntä ei pakoteta siihen, vaan hän itse haluaa. Pääsy suksirekeen on aina mahdollista, ainoa ongelma on, miten ihmeessä hänet sinne saa.
Ystäväperhe on Tsekeistä. Minulle on palkitsevaa näyttää heille Lapin luontoa monin eri tavoin.
LAPPIKO LINTUKOTO?
Marraskuussa 2016, kun muutimme Inarin Lapin Nellimiin, pakkasta oli 37 astetta. Nyt on kevätsoseen alku. Loppumaisillaan oleva talvi on ollut poikkeuksellinen, on satanut paljon lunta, mutta myös vesisade ja lämpimän ilman jaksot ovat sulostuttaneet elämäämme.
Näiden vuosien aikana on vahvistunut käsitys siitä, ettei Lappi, kuten ei koko maailmakaan ole mikään lintukoto. Pohjoisen Lapin kehittymisen esteenä ovat ihmiset, jotka eivät tule toistensa kanssa toimeen, tai pitäisikö sanoa ihmisryhmät - kansanryhmät?
Professori Heikki Hiilamo esseessään otsikoi : "Hyvinvointivaltion uudistaminen turvaa demokratiaa".
Avoimesti vasemmistolainen professori kirjoittaa uusvasemmistolaisuudesta, joka on hylännyt perinteiset vasemmiston arvot ja keskittyy tukemaan mitä mielikuvituksellisimpia vähemmistöjä.
Minua henkilökohtaisesti ärsyttää, että yhteiskunnassa joutuvat jatkuvasti erilaiset ihmisryhmät kyselemään oikeuksiaan, kun samaan aikaan yhteiskunta jatkuvasti supistaa yksilön turvaa ja auttamista. Yhteiskunta vaatii jatkuvasti yksilöltä yhä enemmän, mutta mitä siltä saa? Pelkkää oravanpyörää?
Olen aina pitänyt keskivertosuomalaisia lapsellisina, kun tulee puhe valtion moraalisesta vastuusta kansalaisiaan kohtaan. Suomessa on huomattava määrä korruptiota ja erilaisia "hyväveli"-järjestelmiä. Näinkö pitää olla, jotta täällä tavallinen kansalainen pärjää? Useimmat virkamiehet kun kyyristelevät virastojensa ulottumattomissa suojassa.
Edellämainitusta viimeinen hyvä esimerkki on Lapin Elykeskuksen suhtautuminen Inarin valtionteiden kunnossapitoon.
Lähetin sähköpostia, jossa yksilöin kunnossapidon akuutteja ongelmia: väärään aikaan tapahtuvaa aurausta, auraamatta jättämistä ja hiekoituksen puutetta. Markku Riipin vastauksessa todettiin, että on työvoimapulaa, laiterikkoja ja että väite tyhjästä hiekoitushiekkahallista on uutisankka. Kirsikkana aurauskakkuun Lapin Elykeskuksen johtaja Jaakko Ylinampa lähti vielä julkisuudessa miekkailemaan Yleä vastaan Lapin Kansan yleisönosastossa.
Olen itse nähnyt kuvan tyhjästä hiekkahallista. Destialla oli hiekkaa, mutta Pimara Väyläpalveluilla ei. Työvoimapula johtuu tarjotun palkan, ilman yö- ja sunnuntailisiä, pienuudesta ja päivärahojen maksuhaluttomuudesta. Laiterikot johtuvat siitä, että jatkuvasti vaihtuvia työntekijöitä ei perehdytetä reitteihin, vaan he ajavat karttaplotterilla. Tuskin Inarin kunnan palopäällikkö turhaan lähettää aurauspyyntöä virkateitse?
Väylävirastoon lähettämääni sähköpostiin ei tätä kirjoitettaessa ole vielä vastattu ja tuskin koskaan vastataankaan.
Olemme pitkien etäisyyksien Lapissa täysin eriarvoisessa asemassa esimerkiksi ensihoitokuljetusten vasteajoissa. Miten ambulanssi pääsee perille jos ei aurata, tai tie on luistinrata? Kenen on vastuu, kun potilas kuolee kesken kuljetuksen huonojen tieolosuhteiden hidastuttaman, viivästyneen kuljetuksen seurauksena?
Minua ärsyttää suunnattomasti, että tavallisena kansalaisena joudun virkamiehiltä kyselemään normaaliin elämänmenoon kuuluvista asioista. Inarin kunnassa ennen tätä vuotta teiden kunnossapidossa ei ollut minkäänlaisia ongelmia. Urakoitsija etelästä on lähtenyt soitellen sotaan, pikavoittojen toivossa.
Rauhoittava maisema on kotirannasta.
KAUSITÖITÄ
Lintukotolapissa on yhtä paljon riistokapitalismia kuin koko maailmassa. Lapselliset suomalaiset luulevat, että kaikki Lappilaiset matkailutyönantajat hoitavat velvoitteensa kunnolla. Ylen artikkeli kertoo karun totuuden kausityövoiman oloista.
Meillä on tästä omakohtaista kokemusta ihan kotikylästämme. Ei kai Kirsi ja nykyisin myös minä huviksemme ajele 42 kilometrin työmatkaa edestakaisin Ivaloon, kun töitä olisi tarjolla lähempänäkin. Töitä kyllä, mutta millä palkalla ja millaisilla työolosuhteilla...
Mitä tulee Pohjoisen Lapin elinkeinoelämän kehittymiseen, suurin este sille ovat eri ihmisryhmien väliset ristiriidat. Kaikki liittyy maankäyttöön ja ei voi olla niin, että pieneltä vähemmistöltä täytyy joka asiaan saada suostumus. Olemme kaikki täällä Lapissa ensikädessä suomalaisia ja meidän tulisi puhaltaa yhteen hiileen. Oman kulttuurin vaaliminen on tärkeää, mutta kun poronliha maksaa yhdeksänkymmentä euroa kiloa ja tomaatit viisi ja puoli euroa kilo, on ostopäätöksen tekeminen helppoa: ostamme Pirkka kurkkua, noin neljä ja kuusikymmentäkolme per kilo.
Etelän vinkkelistä asioita katsoville on avattava, että suinkaan kaikki lappilaiset eivät askartele porotaloudessa, vaan aivan muiden asioiden kanssa. Myös heille aiheutuu ongelmia omissa yrityksissään tietyn ihmisryhmän kaikenkattavasta ei -vastauksesta. Ei voi olla niin, että jos joskus kahdeksankymmentä vuotta sitten oli esi-isillä vaikeaa, niin edelleen kolmannessa polvessa nostetaan kaikki valtion tuet.
Iisakkipään eteinen.
MOOTTORIKELKKAILUSTA
Ilouutinen kaikille niille kateellisille ilmastofanaatikoille, joiden kanssa olen vuosien varrella vääntänyt: myin toisen moottorikelkkamme pois. Tulimme Kirsin kanssa siihen tulokseen, että pärjäämme yhdellä. Kahdeksan vuoden takaisesta tilanteesta keskimääräinen kelkkailukausi on lyhentynyt yli kuukaudella. Nykyisin kausi alkaa joulukuun alkupuolella ja alkaa loppua jo huhtikuun koittaessa. Meidän kelkkailuumme ei kuulu kevätsohjossa rämpiminen tai väkisin ohuelle ja vetiselle Inarinjärven jäälle tunkeminen. Kelkan telan alle tarvitaan lunta ja pakkasta.
Valitsin väärän uran ja upposimme.
Parempi pulkka on lainassa ystävällä kelkan perässä kuvan ulkopuolella. He eivät uponneet. Vanhan liiton reen kanssa en
yleensä liiku soseessa tähän aikaan. Kuvassa hangella makaavan vihreän liinan avulla reki vedetään irti kelkalla. Ensimmäisessä vetoyrityksessä kaadoin kelkkani. Näitä on koettu, matka jatkui pienen voimistelun jälkeen.
JUOKSUSTA
Urheilujani seuraavat ovat huomanneet, että olen juossut kohtuullisen vähän. Reilu vuosi sitten kävin Rovaniemellä lääkärissä vasemman jalan kantapään ja suraalihermon kiputilan vuoksi. Jalka on ollut vuoden kunnossa, mutta jotenkin ei ole motivoinut pelkästään juosta rämpyttää vuodesta toiseen. Liikunnaksi on vaihtunut enemmän pyöräily.
Pyöräily on uusi yhteinen harrastuksemme Kirsin kanssa. Ostan Kirsille kohta syntymäpäivälahjaksi gravelpyörän. Tämän jälkeen meillä on molemmilla sekä gravel- että läskipyörät. (Gravelpyörä on kevyt versio yleispyöräksi, myös kovemmalle soratielle.)
Pikkuhiljaa juoksu on alkanut maistua paremmalta. Mieleen on juolahtanut yhä useammin, että jos ensi vuonna yrittäisi kuuden päivän juoksua. Olen vielä melko skeptinen, että kestääkö vasen kantapää enää kunnollista harjoittelua. Turistimatkalle en lähde, on pystyttävä hyvään tulokseen.
Matejin kanssa
Inarijärvellä. Kuva kertoo vaatimustasostani: pysyn entisen, reilun
kolmekymppisen maajoukkuetason kilpahiihtäjän tahdissa juuri ja juuri
peruskunnollani, kuusikymppisenä. Olisihan se turhauttavaa, jos kaveri alkaisi
lenkillä palella.
VIIKOT 11 - 13
11.
La- Läskipyörällä 31,02 km - 2.02. Juoksua matolla 20,20 km - 2.15.
Su- Hiihtoa Kirsin kanssa Inarijärven jäällä 11,45 km - 2.10. Gravelpyörällä 22,21 km - 1.11.
12.
Ma- Iisakkipää 11,20 km - 1.28. Saariselän lumipolkuja, tunturissa kova tuuli.
To- Läskipyörällä 50, 68 km - 2.56.
La- Metsäsuksilla 12,47 km - 3.06. Sosekeli. Läslipyörällä 16,11 km - 1.25.
Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,14 km - 58 minuuttia.
13.
Ma- Juoksua asvalttitiellä 13,23 - 1.36. Kova tuuli.
Ke- Kylällä juoksua 10,10 km - 1.11.
La- Juoksua sohjossa - 6,74 km - 47 minuuttia.
Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,34 km - 1.20.
IFRIT
En varmaan koskaan totu siihen, että näen kirjani kaupan hyllyllä.
Kuvia kolmannen kirjani julkaisutilaisuudesta Ivalon kirjastolla. Vieressäni istuu kirjaston henkilökuntaan kuuluva Eevi, joka terävästi haastatteli minua. Kuten ilmeestä näkyy, yleisön kanssa oli hauskaa.
LOPUKSI
Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa.
Mikä on oikein sinulle?
Ota siitä selvä, mutta älä etsi liian kaukaa itsestäsi.
Jokainen on oman onnensa poppamies.
