OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTA. OSA 11. NATSI

Otteita pöytälaatikostani- sarja kertoo siis tarinaa menneisyydestäni. Mistä on peräisin rakkauteni elämän ainutkertaisuuteen ja periksiantamattomuuteen. Mistä valintani johtuvat.
Sarja päivittyy hitaasti mutta varmasti - jokaiseen tekstiin joudun raastamaan itseni vereslihalle. Muistot ajalta jolloin olin elämässä varsin ohuilla langoilla kiinni eivät näppäimistölle siirry itsestään.
Kuvaan tapahtumia todellisuudesta ketään säästämättä mutta loukaamatta. Nimet ja tittelit ovat aitoja mutta jos nimiä ei ole mainittu niin siihenkin voi olla syy...
Jos joku kuitenkin innostuisi kustantamaan tämän niin voisin vaikka yrittää kertoa melkein kaiken...

NATSI

Huhtikuu 1993. Yksiöni keittokomeron seinällä on kalenteri mikron yläpuolella. Nojaan tasoon kyynärpäillä ja korjaan asentoani baarijakkaralla. Kylpytakin vyön solmu painaa. Kahvinkeitin napsuu vieressäni. 
Yritän syödessäni keskittyä ajattelemaan jotakin muuta mutta maksamakkaravoileipä vastustaa voimalla. Se maistuu metallilta kuten kaikki muukin.
Katselen sisäpihalle. Vielä lunta. Puutarhakatu 31 jää vanhan VPK:n talon taakse limittäin. Asun ensimmäisessä kerroksessa ja jos pääsisin ulos asunnostani suoraan takapihalle voisin kuvitella olevani rivitalossa keskellä Tamperetta.
29. päivä. Silmäni osuvat kalenteriin uudestaan. Kolme kuuria sytostaatteja takana. Kolme edessä. Eilen keskiviikkona kävin poliklinikalla saamassa tehosteannoksen. Päässä humisee. Olen todella huonossa kunnossa. 
Tämäkin aamu alkoi oksentamalla. Ja nyt sitten maksamakkaraa. Pakko on yrittää jotain. Olen alistunut jopa äitini tuomaan punajuurimehuun. Veriarvot kyntävät jossakin kriisirajoilla.
Minun pitäisi olla iloinen. Lääkäri kertoi että syöpä on vähentynyt. 
Silti olen alkanut hautoa salaliittoteoriaa uudestaan. Ehkä en olekaan sairas vaan minuun testataan myrkkyä. Paljonko ihminen kestää ennenkuin kuolee. Minut on muka valittu miljoonien joukosta koekaniiksi. Syystä että olen hyväkuntoinen juoksija ja muka kestän henkistä painetta ammattini vuoksi. Siedän erilaisuutta ja pystyn elämään vajavaisuudessa vailla toivoa.
Sairaan mielikuvituksen keskeyttää Riku. Jakkara heiluu. Koira ei voi käsittää että keittokomeroon ei mahdu miltei kuusikymmenkiloinen urosbulmastiffi ja minä yhtäaikaa. Sinänsä tervetullut tunkeutuminen. Tarjottu puoliksi syöty maksamakkaraleipä häviää sekunneissa koiran kitaan. Kaamea kieli viimeistelee hävityksen. Lattiaan jää märkä läikkä.
Juon lopun kahvin ja vedän ulkoiluvaatteet niskaani. On alkanut aurinko paistamaan. On pakko lähteä viemään koiraa. Päässä humisee edelleen kun kävelemme kirkkopuiston läpi kohti Pyynikkiä.
Harkitsen piispantalon mutkassa kuntoani. Koiralla olisi menohaluja. Ilma on lämmin mutta lumesta hohkaa vielä kylmää. Päätän yrittää ja suuntaan polulle joka mutkittelee Pyhäjärvenpuoleisella rinteellä mäntyjen suojassa. Ehkä jaksan kävellä portaille asti ja nousta sitten näkötornille. Jos joisi vaikka kahvit tornin kahvilassa kun on näin lämminkin.
Päästän koiran vapaaksi polulla. Jätän sen kaulaan ketjun roikkumaan. Samalla kun pujotan koulutusremmin olkani ylitse rinnalleni avaan mustan pilottitakkini vetoketjua. Täytyy ottaa pipokin pois. Onpa tosiaan lämmin. Aurinko lämmittää kaljua.
Iso uros nuuhkii jotakin lumikasassa. Jään jälkeen. En yksinkertaisesti jaksa. Aina välillä koira pysähtyy odottamaan ja tarkistaa että en ole hävinnyt minnekään. Sairauteni aikana suhteemme on hitsautunut. Tiedän olleeni hieman kovakätinen peruskoulutusvaiheessa mutta lopputulos on silti tasapainoinen. Koira ymmärtää kuka on pomo mutta tietää että siitä välitetään syvästi. On syntynyt keskinäinen luottamus.
Näen kauempana polulla vanhan miehen lähestyvän kepin kanssa. Huudan koiran sivulle ja se tulee mukisematta. Koska en pysähdy koira jatkaa kulkua vierelläni. Polku on kapea ja liukas. Miehen tullessa lähemmäs väistän hankeen ja laitan kaksi sormeani koiran ketjun alle niskaan. Tämä riittää.
Vanha herrasmies pitkässä takissa. Hattu päässä ja keppi kädessä. Kun hän tulee kohdalle hymyilen ja nyökkään mutta en sano mitään. Koira heiluttaa häntää. Mies pysähtyy pari metriä ennen ja katsoo minua silmiin.

- Saatanan natsit ! Potkitte mummoja ja rikotte puhelinkopit. Pidätte verikoirianne vapaana täällä puistossa ja ajatte vielä päännekin kaljuiksi. Hävetkää.
Minulla menee pari kolme sekuntia ennenkuin toivun hämmästyksestäni. Koira on lakannut heiluttamasta häntäänsä kuullessaan miehen äänensävyn. Tunnen sormiini kuinka koiran niskalihakset jännittyvät.
- Anteeksi mutta sairastan syöpää. Sentähden minulta on hiukset lähteneet. En minä...

Lauseeni jää kesken. Silmiini nousee kyyneliä. On kai turha yrittää selittää enempää. Mies jatkaa matkaansa. Ei sano enää mitään. Ei katso silmiini enää.
Seison tallatulla polulla katsellen miehen perään pitkään. Lopulta päästän koiran vapaaksi ja kaivan pipon povitaskusta päähäni. Niistän nenäni ja jatkamme matkaa. 
Nousemme kivisiä portaita hiljaisina harjulle.


VIIKKO 43. JUOKSUT

Ma- Lepo
Ti- 20 km - 2.13, lenkistä kävelyä hieman alle 2 km.
Ke- 12,5 km - 1.21. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 7 km.
To- 16 km - 1.45.
Pe- 11,5 km - 1.12.
La- 10 km - 1.06. Laukaan Peurungassa ulkoilureittiä
Su- Kävelyä Kirsin kanssa tunti plus yksin 10 km juoksua - 1.11. Peurungan hiihtoladunpohjaa.
yhteensä 80 km - 8 tuntia ja 48 minuuttia

KARAVAANI KULKEE ; PEURUNKA

Aikanaan JR 6 miesten kuntouttamiseen perustetusta Peurungasta on kasvanut tyypillinen kylpylä- ja liikuntakohde.
Kiinnostavaksi paikan tekee varsin laadukas live-artistikaarti Peurunka Areenalla.
Karavaanareille on tarjolla 15 euron sähkötolppa per yö järvinäköalalla ja wc. Toki maksukuittia vastaan saa alennusta kylpylälipuista jne.
Emme kylpylää testanneet mutta muuten totesimme paikan kohtuulliseksi.
Jenni oli hyvä ja kaikkea muuta kuin hillitty livenä.

ELÄMÄÄ FASKIAN JA SASKIAN VÄLISSÄ

INTRO

Päästäkseen kauas on lähdettävä kotiportilta. 
Ylläoleva kuva on sunnuntailta kello 16.30. 
Ennen sitä olin herännyt 14.30 ja juonut kahvia ja lukenut lehden, nukkumaan olin mennyt aamulla 7.15.  Yöllä taakse oli jäänyt yhdeksän tuntia oksennushuuruisia tarinoita taksin takapenkiltä. Ei siis takapenkille. Sähköikkuna. Painat vain nappia hädän hetkellä ja sitten voit tarkastella vatsasi sisältöä. Minun osakseni jää kuunteleminen - muun muassa.
Ennen sitä olin nukkunut vajaa pari tuntia ennen yövuoroa.
Ennen sitä olin juossut kympin lenkin.
Ennen sitä olin hakannut lekalla tiiligrilliä ja kaivanut Kirsin kanssa lapiolla tiilenpalasia maahan tasatakseni pihakäytävää.
Ennen sitä olin hakannut rautakangella reikiä kotienvarsiin aurausmerkeille ja ennen sitä vaihtanut talvirenkaat työautoon.
Ennen sitä olin herännyt lauantai-aamuna.
Ennen sitä...
Mitä väliä.
Faskian ja Saskian välissä annat vain kaiken.
Melkein.

VIIKKO 42. JUOKSENTELUT

Ma- 15 km hiekkatiellä tasaista - 1.42.
Ti-Lepo
Ke- illalla poluilla 12 km - 1.12.
To- erittäin myöhään pimeässä 8 km tiellä - 52 min.
Pe- 14 km aamun pakkasesta nauttien - 1.34
La- 10 km pimeässä - 1.14
Su- 16 km tasaista tiellä - 1.38. Lenkistä asvalttia 10 km.
yhteensä 75 km - 8  tuntia ja 12 minuuttia

FASKIA

Ylläoleva ei sinällään esitä mitään erikoista yli sataan viikkokilometriin tottuneelle ultrajuoksijalle mutta nyt kilometrit tulivat helposti. 
Kuten edellisessä postauksessa kerroin juoksu tulee jo luonnollisemmin. Tämä tarkoittaa että viikon jälkeen olo on tasapainoinen ja uutta viikkoa odottava. 
Hiukan tätäkin viikkoa rasittivat syystyöt eli esimerkiksi lehtien haravointi ja valitettavasti lisääntynyt palkkatyö henkilökuntani sairaslomailun tiimoilta. 
Ja sitten se faskia.
?
Siis oikean jalkapohjan jännekalvot. 
Joku saattaa kysyä että miksi en mene urheilulääkärille jos kinttu vaivaa ? Minusta tällä kokemuksella ja kilometreillä on turhauttavaa mennä kuuntelemaan urheilulääkärille tämä sama minkä nyt teille kirjoitan plus kysymys mahdollisesta injektiosta.

Kas kun kuulun niiden toivottomien vanhojen teuraiden (ikääntyvät sonnit ry.)  joukkoon joilta jokainen asiansa osaava urheilulääkäri kysyy että pistetäänkö piikki kortisonin ja tulehduskipulääkkeen sekoitusta ? Ihminen on luotu liikkumaan mutta jokainen urheilulääkäri on varmasti kanssani eri mieltä että paljonko.
Plantaarifaskiitista on paljon harhaluuloja joita kansanomainen nimitys luupiikistä vielä tukee. Totuus on että kilometrien ja iän myötä rasvakudos jalkapohjasta ohenee ja juoksun isku menee perille asti. Ihmisen sinänsä fiksu jalka yrittää tasata kuormitusta ja jalkapohjan jänne on sitten kovilla.
Itselläni on ollut tukipohjalliset jo 90-luvulta tasaamassa faskian ja holvin kuormaa. Ortopedin tekemät "jalkavuoteet" ovat vieläkin ehjät mutta jalkani on muuttunut vuosien saatossa eli pitäisi teettää uudet. Näitä jalkavuoteita eivät mitkään footbalancet tai muut geeliviritykset korvaa. 
Jalkavuoteet maksavat 200 euroa pari mutta voin vakuuttaa että juoksemalla, hiihtämällä ja lumikenkäilemällä plus muu vapaa-ajan käyttö sekä työkäyttö päälle en ole omiani (kaksi paria) rikki saanut. Paitsi vasemman jalan kolmannen varpaan alle on kulunut reikä toiseen pariin. Varvastyöntöä on ollut arviolta siis vähintään 50000 kilometrin matkalla.
Minulla ei mitään piikkiä ole. Valmistautuessani 2012 kuuden päivän juoksuun sekä 2013 tuhanteen mailiini on jalka ollut satunnaisesti niin kipeä että aamulla on tarvinnut ontua. Silti sillä on pystynyt juoksemaan paljon ja jatkuvasti. Tämä vaiva tulee ja menee välillä. Tokihan jatkuvaa kipua ei ole ollut sillä siinä menee raja vanhemmallakin teuraalla hyppimisessä.
Harmilliseksi sensijaan muodostuu kokonaisrasituksen hallinta tässä vaivassa. Jalkani kun rasittuu juoksun lisäksi yhtälailla lapiolla kaivaessa kuin lehtiä haravoidessa. Tavallisesta kävelystä puhumattakaan. 
Juoksijan olisikin käytettävä elämässään varsin laajaa kenkäkirjoa. Lenkkikenkä ei ole työkenkä vaan pitkiin seisomisiin tai vaikkapa rakennushommiin kovapohjainen turvakenkä tukee jalkaa erilailla. Sisätöissä joku birkenstockin kaltainen skandaali on paikallaan puhumattakaan kasuaalivirsuista arkeen ja juhlaan. Näissä voi sitten hyödyntää omia tukipohjallisia tarpeen mukaan kuten työkengissäkin.
Keskittymällä ja rennosti juoksemalla tilanne minulla pysyy toivottavasti hallinnassa. Ei kai kukaan kuvitellutkaan että ultrajuoksijana arkeeni ei silloin tällöin kuuluisi kipua. 
Siihen lääkärin antamaan pistokseen muuten on minulla todella pitkä matka mutta nöyrryn lopulta siihenkin. (Historiassani on yksi piikki saatuna...)
Ystäväni Jyrki L. Haukiputtaalta totesi ystävällismielisesti aiemmassa kommentissaan että "ei aina tarvi mennä pitkää ja hiasta". Tietenkin näinkin välillä mutta uskon sittenkin että jalkani kestävät tulevaisuudessa todella pitkää ja hidasta. Tavoitteena kun on juosta yhtämittaa kuudesta päivästä aina viiteenkymmeneen kahteen päivään putkeen. 
Ja jos suoraan sanon niin intervalleilla tulee noissa hommissa housuun - perusteellisesti. (kakit siis)

SASKIA

Ihmisyyden perustaksi luen iltarukouksen joka ilta. Valitettavasti päivittäiseen aamulauluun on myös nykyisin aihetta. 
Se alkaa : "Kun ei rahat riitä, jukulauta..."
Pirkanmaalaisilta yrityksiltä on viime vuoden aikana sulanut liikevaihdosta yhteensä 600 miljoonaa euroa. Vaikka edustamani liikenne ei aivan hännänhuippuna olekaan niin syvällä kynnetään eikä valoa näy. Tai oikeammin seisotaan rivissä.
Sven Hasselin Porta söi aina vahvasti ennen hyökkäykseen lähtöä ja sanoi sitten : "Sormi pois pyllystä." Poliitikoille voisi sanoa samaa. Tai ainakin jos ottaisivat sormet pois korvista ja avaisivat silmät - painajainen ei ole ohi vielä.
Suomessa on tehty suorastaan perkeleellinen määrä selvityksiä ja pumaskoita mitä pitäisi maan taloudessa tehdä. Kukaan vaan ei uskalla päättää mitään oikeasti. Konkreetisti.
Ruikuttamisen sijaan meidän tulisi uskoa huomiseen. Pitäisi olla ylpeä tekemisistään ja arvostaa niitä. Ja antaa mennä vaan. Rohkeasti.
Olen ekonomistien kanssa samoilla linjoilla että ensin veroja alas 7 - 12 prosenttia ja sitten palkkoja alas 5 - 10 prosenttia. Rakenteet uusiksi ja investoinnit pyörimään. Ja työt ja kulutus lisääntyvät. Pyörä alkaa pyöriä. Rahalla saisi enemmän. Näin pääsisimme eroon tästä kuoliaaksisäästämisen ideologiasta.
En pidä politiikasta enkä siitä kirjoittamisesta. Sensijaan minua kiinnostaa miksi joudun maksamaan 26 euroa ja risat täällä Lidlissä samasta ruokakassista, jonka Saksan Lidlistä saan 20 eurolla. 
Nyt on sitten turha ruikuttaa että kaikki on kaukana täällä pohjoisessa. Kuka käskee raahaamaan esimerkiksi Närpiöläistä luomutomaattia edestakaisin tukkuliikkeeen varaston ja varsinaisen myyvän liikkeen välillä. Joo, se olisi jättekiva jos olisi hintakilpailua ihan oikeasti ilman turhia välikäsiä.
Sensijaan on byrokraattinen kilpailulainsäädäntö, jonka lopputuloksia kukaan ei kuitenkaan valvo. Yhteiskunnan maksamiin kuljetuksiin pitää auton täyttää tietyt päästönormit ja muitakin vaatimuksia on koko joukko sekä kalustolle että kuljettajille. Sitten kun kilpailut on kilpailtu niin Tampereellakin asiaa toteutetaan esimerkiksi 1997 mallisella bussilla.  Tuolloin kun ei oltu kuultukaan mistään euro 5 tai euro ncap:stä ynnä muista.
Samaan yliolkaisuuteen kuuluu sekä poliisin että ely-keskuksen innokkuus tarkistella millä liikenneluvalla mikäkin auto on henkilöliikenteen ajossa ja minkälaisilla tunnuksilla se on varustettu tai edes mikä virka-asu kuljettajalla on päällä tai onko autossa alkolukkoa saati edes taksamittaria vaikka sillä taksia ajetaankin.
Suuta kuivaa nimittäin yhteiskunnan luomien velvotteiden laskuja maksaessa ja näitä edelläkerrottuja asiakkaille selvitettäessä senverran että välillä on saskiaa hörpittävä ja vielä hiilihapollisena. 
Mutta juoksijanhan on juotava muutenkin.
  

OUTRO 

Hela hönen. Nou nugets. Tää on endurancea eikä transrasvaa.

Kana, erikseen liemestä kokoonkeitetty (kerma)kastike, kasviksia ja erikseen kasviksia kera perunan, tietenkin puolukkasurvosta tuoreeltaan omasta pihasta poimittuina ja leipää.

Linkki kiinnostuneille :   Jalkavuode 

YLIVERTAINEN JALALLINEN ?

Juoksin siis tänä vuonna 1622 km reilussa 27 vuorokaudessa ajalla 12.5. - 8.6. Tuhat Mailia Elämälle on dokumentoitu blogiini ja löydät sen selaamalla sivupalkin arkistoa toukokuun ja kesäkuun ajalta - päivästä päivään.
Reissun jälkeen minulta on kysytty lukemattomia kertoja että miltä nyt tuntuu, miten olen palautunut ja mitä juoksu minulle merkitsi ? Olen vastannut aina hieman eritavalla riippuen kysyjistä. Vain yhden asian olen systemaattisesti kieltänyt : en ole kova jätkä vaikka moni niin väittääkin.
Nyt pöly on laskeutunut ja savun jälkeen tarkistan kytkentöjä tässä hieman julkisesti.

Lähtiessäni Nuorgamista 12.5. olin huippukunnossa. En koskaan elämässäni ole ollut niin hyvässä kestävyyskunnossa kun tuolloin olin - myös mieleltäni. Tämä oli harjoittelun tulosta. Mukaan lasketaan koko elämän aikana tehty harjoittelu mutta etenkin viiden viimeisen vuoden ultraharjoittelu antoi mahdollisuuden yrittää.
Lopetin harjoittelun käytännössä huhtikuun 7. päivä. Lopun ajan lepäsin ja juoksentelin virettä ylläpitäen.
Tällä hetkellä on kulunut siis kuusi kuukautta siitä kun olen viimeksi harjoitellut ! Tähän kun lisätään tässä välissä itse tuhannen mailin juoksu ja siitä palautuminen, niin ei todellakaan ole ihme että viime aikoina ei ole oikein juoksu kulkenut. Toki olen tässä välissä juoksennellut aikani kuluksi parinsadan kuukausia mutta harjoitteluksi moista en kutsu.
Tuhat mailia näivetti ja taannutti minut fyysisesti. Tuntemuksieni mukaan noin pitkäkestoinen suoritus vie lihasmassaa ja voimat. Heti suorituksen jälkeen elimistö käy kierroksilla monta viikkoa yrittäen toipua eli kaluaa loputkin varastot tyhjiin. Tästä johtui painoni jatkuva lasku melkein kolmen viikon ajan juoksun jälkeen.
Juokseminen saati harjoittelu ei ole järkevää tällaisen urakan jälkeen. Kuinka paljon sitten aikaa pitää kulua jotta voi taas aloittaa päivittäisen juoksemisen ? Vastaus on helppo. Kun jättää turhat mittaukset pois ja kuuntelee itseään tietää kyllä koska on valmis. Mitään aikarajoja ei voi antaa. Juoksun täytyy löytyä itsestään, helposti ja luonnollisesti.
Sensijaan kuinka sitten taas edetään onkin huomattavasti vaikeampaa. Ylivertainen kädellinen ei helposti nöyrry vaan lähtee liian suurin toivein liikkeelle. Se mikä harjoituksena kehitti ennen taantumista voi tuhota nyt loputkin. Nylkky ei usko vaan nylkyttää. Kärsivällisyys ehkä palkitaan. Ehkä.
Viisainta lienee näihin monipäiväjuoksuihin lähteminen hieman aliharjoitelleena kuin yli. Itse suoritus on jo niin vaativa että jos aikoo saada parhaan lopputuloksen on todella oltava mistä ottaa sitten kun matkalla on vaikeaa. Kaikkea ei voi harjoitella. Edes risti-istunnassa saati juosten.

Henkisesti juoksu antoi kaiken mahdollisen. Koska juoksun aikana noudatin vanhaa viisautta : "Silloin on veisattava kun kirjat on auki." Tällä tarkoitan keskittymistä hetkeen. On kyettävä antamaan tietyin ajoin kaikkensa. Aivan kaikki. Vain siten pääsee perille ja onnistuu kuten minä.
Kaiken antamisella tarkoitan rehellisyyttä kohdata uusi päivä jo juostun jälkeen. Takeita onnistumiselle ei anneta ennenkuin on perillä. Olettaa ei kannata mitään. Mitä tahansa voi tapahtua.

Juoksun aikaisesta ravinnosta kuten syömisistäni yleensäkin on kyselty paljon. Ennenkuin ryntäätte proteiinipatukkaa ostamaan muistakaa esimerkiksi että 1200-luvulta asti suomessa on viljelty härkäpapua. Kyseinen laji on virna eli hernekasvi eikä sillä ole pavun kanssa mitään tekemistä. Sensijaan sen sisältämä proteiinimäärä päihittää kevyesti patukat ja muut keinotekoiset. Tällä haluan sanoa että askel lähtee tarvallisesta hyvälaatuisesta ravinnosta. Lisäaineet sitten vasta kaupan päälle. 
Minun takanani näistä vastaa Kirsi. Ja täysin suvereenisti. Pöperö on juuri oikeanlaista. Toki noihin kilometreihin joutuu imemään jo hieman palautusjuomaa ja pillimehua mutta ne eivät ole pääasia. Pillimehu voi kyllä helpottaa - jos on paha mieli eikä kukaan taputa pyllylle...

Tuntuu siis hyvältä ja kiitos, olen nyt palautunut. Siinä määrin kuin sitä voi itse kontrolloida tässä lajissa. Lajissa jonka harjoittaminen perustuu hallittuun jatkuvaan ylirasitukseen ja inhimilliset rajat ylittäviin suorituksiin.
Juoksu sujuu siis pikkuhiljaa päivä päivältä luonnollisemmin. Aivan terve en kuitenkaan ole. Minua monta vuotta kiusannut oikean jalan jalkapohjan jänteen kiinnityskohta kantapään etupuolella vaivaa tasaisen epäsäännöllisesti. Ehkäpä se ei pidä autonajamisesta eli kaasun ja jarrun käytöstä. Ainakaan se ei pidä alle sadan kilometrin juoksumääristä per viikko.

Juoksun suurin merkitys on matka eteenpäin henkisen tasapainon kehittämisessä. Ymmärrys ohikiitävästä hetkestä nimeltä elämä. Ja sen hetken käyttämisestä.
Ylivertainen kädellinen en siis ole enkä ylivertainen jalallinenkaan. Sensijaan todella pitkälle on mahdollista juosta jos ymmärtää rakastaa elämää ja sen antajaa. Viimekädessä myös poisottajaa. Tästä syntyy nöyryys kulkemiseen ja rajojen rikkomiseen.
On vain uskottava että se on mahdollista.

VIIKKO 41.

Ma-Lepo
Ti-15 km -1.42
Ke- 14 km - 1.36
To- 6 km - 40 min.
Pe- 14 km - 1.42
La- 8 km - 53 min.
Su- 18 km - 2.01
yhteensä 75 km - 8 tuntia ja 34 minuuttia

Viikko oli fyysisesti erittäin raskas mutta alan kestää sitäkin jo. Fyysisyys ei nyt johtunut juoksusta vaan muusta aktiviteetista.
Kaivoprojekti mökillä valmistui. Hirsitöistä pääsin kirvesmiehentöihin ja niistä peltitöiden kautta putkitöihin. Lapiotyöt ja sitten sähkötyöt. Tähän päälle leipätyö jossa pari yövuoroakin. Ja juoksu kaiken päälle.
Kynttilä siis palaa mutta ehkä ei molemmista päistä...

Valmis. Vanhat pellit leikattuna ja oiottuina uuden aluskatteen päälle. Päädyssä on hana johon uppopumppu nostaa vettä kun painaa katkaisinta. Kaivolle kaivettiin 25 metriä maakaapelia ja katkaisimella katkotaan vaihetta ei maata. Tämä turvallisuuden vuoksi koska jos vaihe olisi päällä kokoajan voisi pumpun moottori palaa jos se alkaa etsimään maata omatoimisesti. Jos joku ei ymmärrä mitä selitän on syytä antaa sähkömiehen hoitaa hommat - minä kun hallitsen puolijohdetekniikan perusteiden lisäksi muutakin sähköstä...

TULOSSA TULOKSIA...

Vaikka en ole niin kevytrakenteinen kuin Marko eikä minulla ole niin paljon tukkaa kuin Mikaelilla enkä varsinkaan ole niin hyvä kuin Jari niin uskallan silti yrittää. Nämä kolme ystävääni ovat antaneet positiivisia lausuntoja möhkäleistä, joita kutsutaan Hoka One-juoksukengiksi.
Eli alla kuluu Nike Zoom Vomerojen, Nike Wild Trailien lisäksi Hoka One One Rapa Nui 2- kengät. Möhkäleet kuvassa vasemmalla.
Eli kunhan kilometrejä kertyy niin saatte arvioni myös näistä ...

ELÄMÄ JATKUU

Asiakas tulee taksini kyytiin Tampereen hotelli Ilveksen taksiasemalta. Mukavanoloinen nuorimies kertoo osoitteen ja alkaa spontaanisti kerrata iltansa tapahtumia. On tavannut pysäyttävän naisen - jälleen kerran... Ja menossa ensiviikolla treffeille... Mies on yhtä hymyä ja sanatulvaa.
Ajan pihasta oikealle Hatanpään Valtatielle ja kiihdytän rauhallisesti kohti Suvantokadun risteystä. Nuorimies vaikenee äkkiä kesken lauseen. Samassa ohitsemme suhahtaa poliisiauto siniset vilkut leimuten. Katson edessäolevan risteyksen punaisiksi vaihtuvia valoja. Samassa näen toisenkin poliisiauton vilkut päällä antamassa pysähtymismerkkiä edessäni ajavalle ulkomaalaisrekisterissä olevalle autolle.
Olen nostanut jalan kaasulta ensimmäisen poliisiauton mennessä ohi. Automaattilaatikko on vaihtanut vapaalle ja minä vaihdan kaistaa pysähtyen punaisiin valoihin. Välissä on vain yksi tyhjä kaista joten näemme tilanteen selvästi. 
Poliisiautot ovat jääneet kymmenen metriä pysäyttämänsä auton taakse limittäin. Toinen poliisiauto on meihin nähden hieman poikittain. Poliisi käskyttää ja pysäytetystä autosta noustaan hitaasti kadulle kädet ylhäällä. Poliisimiehet ovat suojassa avattujen autonovien takana.
Katson viistoon taaksepäin ja näen poliisin pitävän oven suojassa käsiasetta vasemmassa kädessään. Vasen jalkani painaa jarrua ja oikea on kaasun päällä valmiina. Rauhallisesti sanon asiakkaalle että jos ammunta alkaa niin ajan päin punaisia. Että pitää kiinni lujasti sillä käännymme heti vasempaan ylämäkeen.
Tilanne seisoo hetken. Käyn mielessäni läpi että jos painan kaasun pohjaan ja käännän ratin vasemmalle niin saan pitää itsekin ratista tosissani kiinni. Turboahdettu diesel on varsin ripeä lähtemään paikaltaan tarvittaessa. 
Nuorimies kalpenee takapenkillä. Neljä varsin rotevaa miestä seisoo kädet ylhällä kadulla. Kaksi poliisimiestä lähestyy heitä rauhallisesti kävellen ja kaksi muuta poliisimiestä varmistavat ovien suojasta takaa.
Valot vaihtuvat vihreiksi ja käännymme vasemmalle syvään hengittäen.
Loppumatka perille sujuu rauhallisesti ja tilanteesta keskustellen. Asiakkaan lähtiessä toivotan onnistuneita treffejä ensiviikolle. 
On tavallinen taksin yövuoro Tampereella ja elämä jatkuu. Toistaiseksi.

Aristoteleen mukaan ihmisen pitäisi kyetä elämään olemustaan toteuttaen. Siis teloksensa mukaan. Käytän tässä tuota telos-sanaa jotta pysytään alkulähteillä. Delfoin oraakkelithan kaiverruttivat hiekkakivipaasiin tärkeimmät ajatuksensa :
- "Tunne itsesi."
- "Ei mitään liikaa."
Kumpikin näistä toteutuu minun elämässäni. Todellisuudessa ensimmäistä opettelen ja toiseen pyrin. Siksi kahden valvotun yövuoron jälkeen jäinkin kotiin vaihteeksi lepopäivää pitämään. Lenkinkin jätin tekemättä.
Viikko on ollut kevyt mutta vain juoksun puolesta. Kunnia-asia on ollut päästä korjaamaan mökillä Kirsin isän 32 vuotta sitten rakentamaa kaivon hirsikehikkoa. Vaihdoin siihen kaksi hirttä Kirsin kanssa ja tein kaivoon uuden kannen. Vielä pitäisi uusia kehikon kate niin sitten saa talvi kaivon tulla.
Nyt koen toipuneeni Tuhannesta Mailista. Parin viimeisen viikon aikana keho ja mieli ovat vastanneet harjoitukseen ja yhdentyneet. Pinnan alla väreilee odotus tulevasta harjoituskaudesta.
Elämä jatkuu. Toistaiseksi. Kiitos siitä Yläkertaan.

VIIKKO 40.

Ma- 10 km tiellä - 1.03
Ti- 11 km tiellä ja poluilla - 1.08
Ke- Lepo
To- 13 km poluilla otsavalolla - 1.30
Pe- 10 km - 1.09. Tiellä otsavalon kanssa.
La- 9 km - 1.03.
Su- Lepo / Yövuorojen jälkeen jätin lenkin tekemättä, oli hapero ja vanha olo.
Yhteensä 53 km suunnitellun 75 km sijasta - 5 tuntia 53 minuuttia

Syyskuussa tuli siis 282 km - 36 tuntia 41 minuuttia

Ei siis pelkkiä juoksukuvia aina...