MIETTEITÄ VUODEN VAIHTUESSA

---

Kuinka monta kertaa olenkaan pysähtynyt,
                                                        seissyt hikisenä taivasalla.
Kuunnellut tuulta tutuissa maisemissa,
                                                usein myös kaukana kotoa,
                                                                                      tuntemattomissa kairoissa.
Milloin kesken juoksun,
                           vaelluksen,
                             matkalla kotiin tai maaliin,
                                                               yösijaan päivän päätteeksi taivaan alle.
Aina olen perille päässyt,
                               joskus loppuunajettuna,
                                joskus hyvissä voimissa,
                                 mutta aina lopulta pysähtynyt,
                                                                   laskeutunut lepäämään kiitollisena.

Kiitollisena menneestä,
                      nöyränä uutta päivää odottaen.

(pasi koskinen, maailmanloppua ei tullutkaan vuonna 2012)

 ---

Kiitos Sinulle lukijani, että olet ollut kiinnostunut ajatuksistani. Vuoden 2012 aikana blogiani on luettu säännöllisesti yli 600 kertaa kuukaudessa. Luvusta olen hieman vähentänyt satunnaisia osumia pois muodostaakseni itselleni käsityksen.
Nöyrin mielin jatkan kirjoittamista ja ajatusten jakamista. Kommentteja toivoisin lisääkin mutta hiljainen hyväksyntäkin palkitsee.
Aiheet ovat, kuten tähänkin asti, matkan varrelta. Uteliaana jatkan tuota matkaa ja lupaan rehellisesti jakaa kokemaani - niin hyvässä kuin pahassakin.

---

Vuoden 2012 lopussa olen siis juossut 55865 kilometriä mitattuna vuodesta 1992 alkaen. Tämä vuosi on juoksumäärän suhteen kaikkien aikojen ennätys. Viimeksi olen päässyt lähelle vuonna 1996.  Tämän vuoden suorituksen arvoa omassa kehossani nostavat siis nuo kuusitoista vuotta ikää lisää.
Vuosi oli kilpailullisesti keskivertoa parempi. Osallistuin siis kolmeen tapahtumaan joissa menestys mitattuna omilla mittareillani oli enemmän kuin riittävä. Kliimaksina eittämättä Onnin 2. kierroksella juoksemani 24-tunnin ennätykseni 177 kilometriä. Paitsi ennätyksellinen määrä kilometrejä myös ennätyksellinen määrä uusia hienoja ihmisiä jakoivat kanssani tapahtuman heinäkuun helteessä.
Toisaalta jäi myös hampaankoloon. Olen varma että tulevaisuudessa pystyn parempaaan, jos terveyttä suodaan. Tämä ei ole pelkkää ahneutta ja kunnianhimoa vaan lähes täydellisen onnistumisen ja omien rajojen hakemista.
Myös Sepon ystävyysultrassa ja Vaarojen ultrassa Kolilla tapaamani ihmiset ja heidän positiivinen voimansa kantaa minua toivottavasti jatkossakin. Samalla se motivoi osallistumaan ultrakilpailuihin yhä uudestaan; eikä siis suinkaan aina pelkän tuloksentavoittelun kannalta.

---

Vuoden lopulla olen siis ollut matkalla Unkarin 6-päivän kilpailuun jo kaksi kuukautta. Marraskuu ajoi harjoitusrytmiä suoneen ja elvytti kuluneita ominaisuuksia. Joulukuussa olen jo pystynyt luomaan uutta kuntoa. Hämmästyttävää on harjoitusvauhtien hienoinen kasvu vaikka varsinaista vauhtia en ole juurikaan harjoitellut.
Joulukuu on kuitenkin ollut suunniteltua raskaampi. Itsenäisyysmaraton, Turun reissu ja 3 kertaaa 30 km yhdistettynä talveen ja hienoiseen vauhdin lisääntymiseen on kuormittanut enemmän kuin kilometrit kertovat.
Vaikka harjoittelussa ei olla lähelläkään sietorajoja ei syytä liialliseen ahnehtimiseen ole.
Harjoituspäiväkirjani (Yliopiston almanakka) kanteen olen jo vuodesta 2008 kirjoittanut ikäänkuin teemaksi jotain. 2012 kannessa luki : "Jalat, Sydän, Pää". Vuoden 2013 kirjan kanteen kirjoitan "Nöyryys".
Vaikka juoksen paljon ja lähes päivittäin ei se ole itsestäänselvyys. Terveys ei ole itsestäänselvyys - ei edes mielenterveys. Kaltaiseni päivästä päivään juokseva ultrajuoksija kokee jatkuvia ylä- ja alamäkiä juoksussaan.
Ystäväni Rainen sanoin : "En pysty ollenkaan aina ennustamaan miten juoksuni kulkee tänään." Tuossa lauseessa piilee salaisuuksia. Utelias ihminen, kuten minä, menee lenkille ja kokeilee miten kulkee. Periksiantamattomuus... 
Matka siis jatkuu matkaa tehden. Hyvä niin. Odotan paitsi Unkarin kevättä myös koko ensi vuotta uteliaana. Vieläkö sietorajani nousevat ?
Päivittäiseen juoksemiseeni elämäntapana kuuluu myös pelko tulevasta. Entäpä jos en enää tule takaisin sieltä missä olen yksin askelteni kanssa. Nöyränä uskon kykyyni palata - uteliaisuus matkan varrella koettuun kuitenkin voittaa. Ja rakkaus elämään.

---

VIIKKO 52. ja Maanantai 31.12.2012

Ma- 10 km kevyt - 1.08
Ti- 20 km helpolla reitillä - 2.16
Ke- aamu 8 km - 54 min.
To- ilta vauhtileikittelyä 12 km - 1.06. Vauhti nousi vedoissa hetkellisesti 4.30 min/km
Pe- aamupäivä 6 km kävelyä. Ilta -Lepo
La- ap. - ip. 4 tuntia keskiraskas metsätyö. Ilta 10 km - 1.05
Su- ilta 10 km - 1.08, raskas suojakeli; uupunut olo.

yht. 70 km - 7 tuntia 37 min. juoksua

Ma, 31.12.2012. - aamu 8 km- 51 min. sohjoa. Ilta 10 km - 1.06. Normaali olo ja vähemmän sohjoa.

JOULUKUUN HARJOITTELU

 yhteensä 429,5 km - 46 tuntia 37 minuuttia - 3 lepopäivää - 1 sairaspäivä

VUOSI 2012

yhteensä 4047 km -  469 tuntia 51 minuuttia - 74 lepopäivää - 12 sairaspäivää

(lepopäiväksi on laskettu joitakin sellaisiakin päiviä joina on kävelty tai tehty metsätöitä, lapioitu hiekkaa tai rakenneltu jotakin, ei kuitenkaan juostu ...)


Loppuun vielä kiitokset vuodesta lähimmilleni; etenkin Kirsi, kiitos että jaksat,  Make, tarvittaessa aina paikalla  ja Raine, vahvana taustalla.

Thank You everybody for reading my blog. I hope Your interest to follow my thoughts stays next year too.
I´m sorry because I write on english so rare but I only have 24-hours in one day and I love sleeping too... 

lenkin jälkeen kylvyssä; olen kuullut että rannikolla oikein lämmittävätkin kylpyvetensä ulkosalla...

YLIHARJOITTELU - LIIKAHARJOITTELU

Ultrajuoksu- ja kestävyysjuoksupiireissä varsin vaiettu asia on yliharjoittelu. Suomalaiseen kansanluonteeseen kuuluu aitojen pystytys omien intohimojen ympärille. Kirjat ovat siis kiinni mutta veisataan. Uskotaan omaan kykyyn ihmepalautujana ja juostaan yli kaikkien hälytysmerkkien. Ollaan perusteellisesti loppumattomassa väsymyksessä. Hiivutaan oman rakastetun lajin kanssa liian syvälle. Sieltä tullaan apua hakemaan sitten vasta kun mikään ei enää auta. Kun mikään ei enää suju. Ei mikään.

Tässä tekstissä esittelen näkemyksiäni liikaharjoittelusta. Asia sivuaa ylikuntoisuutta mutta kyseessä on siis elimistön tila johon on päästy pitkäkestoisella  ylikuormituksella. Ylikuormitus on usein harjoittelun ja "muun" elämän yhteenlaskettujen kuormien summa. Jotkut alla olevista asioista ovat naurettavia mutta yleisesti koettuja. Rehellisyydellä pääsee pidemmälle - myös itsensä kanssa.

Aika tekstille on otollinen - vuosi loppuu ja moni miettii ensivuoden tekemisiään.

SETÄ SELITTÄÄ ?

Mikäs minä olen sanomaan? Eli kompetenssini ? 

Ensinnäkin 20 vuotta sitten syöpätaudin jälkeen aloitin varovaisen kestävyysjuoksuharjoittelun. Olin ennen sairastumistani juossut neljä maratonia, joten kokemusta oli jo ennestään. 
Heti hoitojaksojen jälkeen elimistöni oli katastrofissa. Luuydin väsynyt. Veriarvot täysin sekaisin / ala-arvoiset. Lukuisia pieniä tulehduksia. Hermoratavaurioita. Neste- ja etenkin imunestekierto sekaisin. Eli sanalla sanoen elimistö lähes loppu. Tila muistutti vakavaa liikaharjoittelusta johtuvaa elimistön romahdusta.
Kuntoutin itseni pikkuhiljaa. Siihen tarvittiin yli 50000 juoksukilometriä. Lisäksi kävelyä,vaellusta, hiihtoa ja polkupyöräilyä. Harjoittelussani 90-luvulla käytin myös vauhteja 3.15 - 5.00/km eli kokemusta on muustakin kuin nykyisenkaltaisesta ultranylkytyksestä. 
Olen myös harjoitellut vuosien varrella useammankin kerran itseni perusteellisesti ohi ennenkuin opin käsittämään rajani ruisleipäurheilijana. Mainitsen tämän termin siksi, että doping ultrajuoksussa lienee vähäistä mutta sitäkin varmempi keino saattaa elimistönsä hengenvaaraan. Nimenomaan kun ajatellaan yleisestikin ultraurheilun "terveellisyyttä" ja suoritusten vaativuutta niin niihin jos vielä sotketaan kemiaa tuloksena on ruumiita. Minä rakastan elämää joten ei kiitos.

KUKA ON VAARASSA ?

Mielestäni henkilö, joka juoksee säännöllisesti 120 km - 220 km viikossa tai harjoittelee 500 tuntia tai yli vuodessa ja samalla kilpailee tiheästi tai usein pitkillä yli 100 km matkoilla tai 20 kertaa vuodessa lyhyillä matkoilla ( 5 - 21 km)
Jos esimerkiksi juoksee vuodessa 50 maratonia eikä välissä harjoittele lainkaan tai harjoittelee vähän niin kunto tuskin kehittyy. Tuloksena on hitaaseen vauhtiin taantunut kestävä juoksija, joka jossain vaiheessa alkaa polttaa omaa kehoaan ns. molemmista päistä.
Nyt moni kysyy 120 km viikossa,  NOIN VÄHÄN ? Kyllä ja samalla juoksija käy ehkä töissä ? Hoitelee perheensä vasemmalla kädellä ja vaimonsa keskimmäisellä jalalla ?  Puuhailee muutakin ?
Esimerkkinä jos juokset kahdentunnin lenkin ja lähdet sitten vaimon kanssa kaupungille shoppailemaan pariksi tunniksi. Tulet kotiin ja teet lumityöt ja leikit ulkona lasten kanssa tunnin olet siis ollut jaloillasi jo kohta viisi tuntia. Näinkö palautellaan ? 
Elimistö kestää sressiä vain tietyn verran. Kokonaiskuormitukseen on huomioitava KAIKKI muukin kuin pelkkä harjoittelu.
Useat eliittiultraajat tuttavapiirissäni kykenevät helposti juoksemaan säännöllisesti 120 - 150 km viikkoja ja huipuissa enemmänkin. Kyllä, mutta heillä on harrastusvuosia eli säännöllisiä kilometrejä takanaan paljon.
Liian nopeasti ei siis kannattaisi harjoitusmäärää nostaa. 25 - 35 % harjoitusmäärän nosto vuodessa on mielestäni jo sillä rajalla.

OIREITA

Palautuminen hidastuu. Tarvitset kolme päivää entisen yhden sijaan palautuaksesi tutusta lenkistä.
Jatkuva väsymys ja/ tai unihäiriöt. Pari kertaa yössä vessaan herääminen paljon harjoittelevalla ja paljon nesteitä nauttivalla juoksijalla on normaalia. Jos taas heräilet jatkuvasti tai et saa nukuttua ollenkaan, on jokin pielessä.
Veriarvot sekaisin tai alhaiset. Esimerkiksi hemoglobiini alhainen, paleltaa ja väsyttää. Vitamiinit ja kivennäisaineet alhaiset. Esimerkiksi magnesium alhainen; sydänlihas vaarassa jne.
Sydämen syke liian matala ja/tai korkea jatkuvasti suhteessa tekemiseen. Flimmerit eli värinät. Tässä täytyy erottaa sydänlihaksen kasvusta kestävyysharjoittelun myötä esiintyvä "kouristelu" tai muljahtelu, joka on yleistä pidemmälle ehtineillä.
Jatkuvat kivut jaloissa. Jatkuva (kuukausia kestävä) särkylääkkeen tai jäähoidon tarve kertoo karua kieltään. Teet jotakin sellaista johon et ole sopeutunut.
Kiinnostuksen hiipuminen kaikkeen muuhun. Aamuisin on energiaa juuri ja juuri ylösnousemiseen. Rituaalinomainen lenkki ja loppupäivä "sumussa".
Ravinto-ongelmat. Vatsaongelmat. Ruoka ei maistu ja/tai maistuu liikaa/kokoajan. Jatkuva makeanhimo. Jatkuva painon hallitsematon aleneminen. Verensokerin heilahtelut tai ravinto ei imeydy.
Kuihtuminen. Eli lihasmassa alenee jatkuvasti. Voima-arvot alenevat. Vauhti hidastuu jatkuvasti. Joudut rämpimään jokaisen lenkin lopulla. Harjoittelu puuroutuu. Jatkuva suorituskyvyn lasku.
Agressiivisuus. Ottaa hermoihin. Mikään ei suju. Seksuaalisuuden häiriöt; tasapainoisuuden puuttumisen tunne. Naisilla häiriöt kuukautisissa.
Aivosumu. (brainfog) Olet ihan pihalla. Ajatus katkeilee. Et saa otetta.
Tunne että lenkille "on pakko mennä". Lenkin jälkeinen tympeys. Ei kiinnosta. Pakkopullaa.
Liika tuijottaminen harjoitusmäärään / -vauhteihin. On pakko. Ei huomioida esim. olosuhteiden (talvikeli, maasto) vaikutusta harjoitukseen menevään aikaan.
Ei pysty pitämään lepopäivää. "Paikataan" menetettyjä päiviä tai tekemättömiä harjoituksia.

"NYT KYLLÄ VEDETÄÄN..."

Juu, juu ja pitääkin mutta... Aikanaan Rainen kanssa teimme pitkiä rauhallisia lenkkejä vaativilla reiteillä ja  juoksimme aina lopussa hieman kilpaa. Käytimme termiä : "vedetään kostoksi kolmenkympin lenkin päälle vielä kaksi tai kolme kilometriä." Tai käymme vielä "sielläkin" eli matka piteni. Nämä ovat terveitä poikien leikkejä (miksei myös tyttöjenkin).  Kuten harvat omat harjoitukseni, joissa juoksin ensin 20 km 1.40 ja sitten kympin 40 minuuttiin josta viimeinen kilometri täyttä.
Eli tavoittellisuus ja himo on sallittua mutta raja on piirrettävä ennenkuin elimistö lakoaa. Tämä on vaikea asia. Kehittyäksesi Sinun on pakko alistua mutta prosenttilaskusta on silti enemmän hyötyä kuin päätään kiveen hakkaamisesta.

2000-2927-3728-5332-7348-6924-8129-4356-6526-4199-4285-5145-4389.

Nuo ovat harjoitusmääriä kilometreissä vuosien 1968 -1980 aikana - Lasse Virenin.
Vaikka kyseessä oli ja on poikkeuksellisen lahjakas (myös henkisesti: analyyttinen kilpailutilanteessa) juoksija niin maltti näkyy. 
Maltti näkyi myös nopeusharjoittelun osuutena kokonaismäärästä.  Aerobista oli  60 - 82 % ja varsinaista nopeusharjoittelua enimmillään vain 8 %. Mukana tietenkin voima- ja rytmiharjoitus erikseen. Eli anaerobisen juoksun määrä karkeasti korkeintaan 22 % Viimeisen neljän vuoden harjoitusta haittasi nilkkaleikkaus, jalka ei enää kestänyt suuria harjoitusmääriä.

ULTRAJUOKSU

Ultrassa kyseessä on matkan pidetessä syväkestävyys niin henkinen kuin fyysinenkin. Kyse on myös elimistön toimintakapasiteetin säilyttämisestä. Toisinsanoen kone käy kunhan on pullaa ja ketsuppia tarjolla.
Osa ylläolevista tuntemuksista on arkipäivää siinä tilassa kun elimistöä opetetaan sietämään uutta rasitustasoa tai jäljitellään kisan tuntemuksia tupalaharjoituksilla tai perättäisien päivien raastolla. 
Aivan eri asia on jos oireet ovat aina arkipäivääsi. Et usko ? Otat pari päivää rennosti. Auttaa. Kunnes taas olet täysin puhki. Olisiko syytä tarkistaa harjoituspäiväkirjaa ? Vanhempikin teuras voi kehittyä...(sika-nauta, hirvi-sika)

SUOSITUKSENI

Juoskaa. Joka päivä ja paljon. Mutta miettikää tuottavutta jos tähtäätte tuloksiin. Jakakaa kuormaa välillä muihin lajeihin juoksua unohtamatta. Voimaharjoitelkaa.
Miettikää myös jos yhtäkkiä ette enää pystyisikään juoksemaan... Mitäs sitten ? Kestääkö pää ? Oletteko orjia ? Onko muita lajeja tai kiinnostuksen kohteita ?

Jos juoksette jotakin pakoon pysähtykää ja kohdatkaa se. Pistäkää elämänne kuntoon ja tehkää tarvittavat muutokset. Ja jatkakaa sitten juoksua.

Jos juoksu on teille elämäntapa, kuten itselleni, niin nauttikaa siitä. Juoskaa omista lähtökohdistanne ja itsellenne. Kehittykää ihmisenä ja ymmärtäkää ympäröivää. Kokekaa elämän aitous omin jaloin. Toteuttakaa unelmanne. Uskaltakaa.

KIRJE JOULUPUKILLE

Morjes Pukki ! ( there is some english end of this post too)

En ole moniin vuosiin kirjoittanut Sinulle. Muistat minut varmaan ? Jos et niin virkistän muistiasi. Olen se sama kaveri jolle toit vuonna 1992 jouluna vielä lisää terveyttä.  Olithan se Sinä vai sittenkin se toinen partakaveri ?
Jokatapauksessa sinä vuonna juhannuksena hoidot loppuivat. Lupa juosta heltisi professorilta elokuun lopussa. Seuraavana vuonna juoksin ensimmäisen maratonini syövän jälkeen, 273 päivää siitä kun viimeinen neula vedettiin käsivarrestani irti. Pystyin juoksemaan ennen tuota maratonia 682 km harjoitusta tuon vajaan yhdeksän kuukauden aikana. Olit varmaan tuonut minulle jotain henkisiä lahjoja jo ennen sairastumistani sillä ilman en olisi kestänyt. Kiitos kovasti.
Kirjoitan Sinulle nyt ja muistutan että edelleenkään en tarvitse mitään muuta. Olen nyt 48-vuotias ja ultrajuoksun parissa.  Hyvin olen pärjännyt ja takana on jo pitkälle yli 50000 kilometriä. Olen koittanut olla myös kiltisti ja yrittänyt kohdella ihmisiä kunnioittavasti.
Tietysti toivon että saisin olla vielä edelleenkin terveenä mutta antaisit sitä terveyttä myös läheisilleni ja ystävilleni. Oikeastaan kaikille jotka sitä kunnioittavat. Sillä ilman sitä ei pärjää mitenkään, ei vaikka olisi kuinka paljon rahaa ja vaikutusvaltaa. Kaikkihan tätä eivät ymmärrä, kuten hyvin tiedät.
Meidän lähellä Metsäkylässä katosi pikkupoika torstaina. Mekin Kirsin kanssa häntä etsimme kahlaamalla pakkaslumessa pitkin lähimetsiä. Olin juossut kolme kolmenkympin lenkkiä peräkkäin ja olin ihan poikki mutta yritin vielä perjantai-iltana poikaa juosten hakea kun tunnen metsät hyvin. Valitettavasti hänet löydettiin Sunnuntaiaamuna menehtyneenä sortuneesta leikeissä kaivetusta lumiluolasta. Osanottomme ja voimia vanhemmille.
Oikeastaan voisit myös viedä sinne eduskuntaankin voimia paketillisen. Että jaksaisivat siellä pidentää niitä työuriaan. Sillä tiedäthän Sinä ettei kukaan järkevä ihminen haaskaa koko elämäänsä pelkään työntekoon ja tuottavuuteen. Sinäkin teet vain yhden päivän töitä vuodessa ja lopunaikaa työllistät niitä tonttuja. Jos Sinulta on voima loppu niin vie sitten järkeä paketillinen sinne Arkadianmäelle. Oikeastaan voisit viedä molempia. Että ne ajattelisivat inhimillisesti siellä.
Ne väittävät että elämme pidempään niin jaksamme töitäkin pidempään. Eihän se minun äitinikään ehtinyt olla eläkkeellä kuin muutaman vuoden kun sairastui. Sekin oli 15-vuotiaasta töitä tehnyt. Ei sitä vanhempana tahdo terveenä pysyä ja vielä pitäisi pitempään töitä tehdä ja toisten mielestä pienemmällä palkallakin. Kun tuottavuus kuulemma laskee. Minullakin juoksuvauhtini  laskee mutta jaksan silti pidemmälle kuin nuorempana !
Oikeastaan voisit sitä järkeä tavaran sijaan jakaa laajemmaltikin. Että ihmiset ymmärtäisivät mennä luontoon oikeasti. Kiinaan kun Aalto-yliopisto itseään markkinoi niin siellä se yksi opiskelijatyttö sanoi meidän suomalaisten onneksi asuvan lähellä luontoa. He kun siellä Kiinan suurkaupungeissa ovat jo alkaneet unohtaa metsät, eläimet ja vesistöt. Ovat alkaneet vieraantua luonnosta. Onhan tutkimuksissa todettu että oleskelu ulkona luonnossa alentaa stressitasoja ja sitäkautta elimistö pystyy vastustamaan paremmin niitä tauteja - jopa sitä syöpääkin.
Muuten, jos olet ajatellut, että olen tullut ahneeksi tämän juoksun kanssa niin ei pelkoa. Jossain vaiheessa lupaan lopettaa kilpailemisen kun nämä rajat on katsottu. Onhan totta että ei tämä aina niin terveellistä ole mutta koitan olla tasapainossa. Sitten joskus kun tämä loppuu niin taidan palata eräretkeilyn pariin. Olenhan siellä teilläpäinkin hiihtänyt. Taidan sitten poiketa siinä Korvatunturin murustalla niin haet minut siitä peremmälle. Eihän sinne teille kukaan oikein osaakaan.
Joulurauhaa voisit ehkä jakaa yleisestikin. Taas tänäkin jouluna moni unohtaa pysähtyä. Niinkuin tiedät ei se joulu ostamalla tule. Minä leivoin kaksi piimäkakkua ja eilen tein kaksi tiikerikakkua. Meinaan, että pistän kynttilän palamaan niin jos menet ohi niin näet valon ja tulet kahville. Meillä ei täällä maalla ole kiire minnekään eikä hössötetä. Ihan rauhassa ajateltiin olla eli tule kun kerkiät.
Mutta tosiaan ei lahjoja. Tästä tuli aika sekava kirje mutta on tämä parempi kuin minun ne viimeiset silloin kauan sitten. Niissähän oli pelkkiä ranskalaisia viivoja ja paljon tavaraa luetteloituna allekkain.
Kiitos. Hyvää Joulua Sinulle ja Kaikille Muillekin!

Terveisin pasi

ps. Anna voimia Makelle kun se nyt tänä jouluna vie hautakynttilän ensimmäistä kertaa äitinsä haudalle. Mulle se on jo toinen joulu ja Kirsille ties kuinka mones. Jos ei tuuli puhaltais niitä sammuksiin...

VIIKKO 51. HARJOITTELUNI

Ma- 8 km lumipyryssä - 57 min.
Ti- 30 km helpolla tiereitillä - 3.21. Juomavyöstä 6 dl vettä ja mehua.
Ke-30 km mäkinen, kylmä tuuli - 3.24. Juoksurepusta 7 dl tankkausjuomaa sekä 8 dl mehua.
To- 30 km, -12 C - 3.33. Ensimmäisen 20km aikana vyöstä 6 dl vettä ja mehua. Sitten kotoa kuiva pipo ja huppu, banaani ja gainomaxia purkillinen plus loppuun 6 dl mehua vyöstä.
Pe- aamu kävelyä umpimetsässä 4 km. Ilta juosten 9 km, osa umpihankea - 1.16.
La- aamulla 8 km kävelyä, osin umpihangessa. Ilta - Lepo.
Su-päivällä 13 km, -18 C pakkasta  - 1.23.

yhteensä 120 km - 13 tuntia 54 minuuttia

Palauttavaa kahlausta, pakkasta - 18 astetta.

Hello Santa Claus ! (Father Christmas, Santa, St. Nick...)

I have not wrote for a long time. You remember me ? You bring me more health on christmas 1992.
On July that year my cancer was over. Next year I could run marathon only 273 days after last chemotherapy-treatment. Your present allowed me to run 682 K train before marathon. Thank you very much. I don`t want any more presents. I´m fine and after 500000 K of running. I try to be nice person and respect other people.
Certainly I hope You give health to my friends and all other people around the world. Those people who respect and understand value of healt only deserve it. As You know.
Nearby our home we were searching missing eight year old boy. Unfortunately they found him dead in collapsed snowcave that child has dig as playing near his home. Let the force be with his parents.
You could give some brains for our politicians who want us work longer before retirement. Working and be part of  productivity is not whole life. My mom start to work when she was fifteen years old and too soon after retirement she got cancer and fade away.
Politicians think that older can work with less salary. I don´t think so. Also my running speed decelerates when I am older but I can still run longer than before !
We here in Finland live nearby nature. Many people in big cities around the world are going to forget, I mean alienation, the whole nature. They don´t remember life´s basics anymore. If you spend time in nature your stress levels are going down and you feel better and even could resist diseases better. So when You travel, tell people to go out and feel nature. Touch of tender wilderness. Silent and force when wind blows and cold bites.
You could also give peace all the people in the world. Tell them stop wars and take care.
I baked four cakes and I light a candle so You can see the light. Take a visit and I make some coffee. We are here on countryside so take your time - we are not in hurry fuzz.
But no more presents for me. Health is everything I need. This is quite booby letter but it is better than those I wrote as child. In those letters there were just too many things...

Thank You and Merry Christmas for Everybody,  Best Wishes,  pasi

ps. Let the force be with my friend Make because he is spending his first christmas without mother. Hope the wind does not shut down our candels in cemetery.

KYNNELLE KYKENEVÄ ?

Viikon 50. harjoittelu

Ma- Lepo (sairas; kynsioperaatio; lääkäri kielsi juoksun päiväksi)
Ti- 20 km tiellä tasaista - 2.06
Ke- aamu kotona 8 km - 49 min.
       ilta Jarin kanssa Piikkiön teillä 16 km - 1.33
To- aamu Ruissalossa 6 km lumisilla poluilla - 41 km
       ilta Turussa Karikon yhteislenkillä ensin 14 km - noin 1.20,
       sitten vielä Ruissalossa hölkkää 5 km - 34 min.
Pe- Espoon Areenalla Miikan kanssa 12 km - 1.34
La- Helsinki lumipöperöä kovassa tuulessa, Rastilassa 10 km - 1.09
Su- kävelyä 5 km / Lepo

yhteensä 91 km - 9 tuntia ja 46 minuuttia

Viikko alkoi kidutuksella. Olin vuosi sitten litistänyt metsätöissä oikean keskisormen pään kahden tukin väliin. Kynsi vaurioitui ja kasvoi epämuodostuneeksi. Nyt kirurgi poisti kynnen. Huolimatta kahdesta puudutuspiikistä sormen tyveen tunsin kaiken. Operaatiossa tähtien tanssiessa silmissäni vitsailinkin, että varpaankynnet on huomattavasti nautinnollisempaa juosta irti... Tulehdusvaaran ja kivun myötä maanantaista tuli ylimääräinen lepopäivä.
Tiistaina levosta voimaantuneena juoksin kirpeässä pakkassäässä tasaisen normaalin perusharjoituksen, juoksussa on väljyyttä vielä maratoninkin jälkeen koska saan jatkuvasti jarruttaa vauhtia.
Keskiviikkona ei sitten tarvinnut enää jarrutella. Matkustin Suomen tällähetkellä parhaan ultrajuoksijan kotimaisemiin ja juoksimme seurustelu-peruslenkin. Jarin vauhdin väljyys perusharjoittelussa aiheuttaa itselleni jo hieman tarvetta nilkanojennukseen joka vielä korostuu lumella.
Torstaina Jari haki minut Ruissalosta Karikon yhteislenkille Turun urheilupuistoon. Reitti on noin 1,4 km pitkä ja polveileva, upeat näkymät mäeltä eri suuntiin yli Turun. Lenkin päätteeksi Jari heitti minut Ruissaloon, jossa hölkkäsin vitosen Ruissalon erinomaisella talvileirintäalueella odottelevaan lämpöiseen matkailuautoomme.
Perjantaina tapasin sovitusti Miikan ja kävimme haistelemassa areenan kuivaa ilmaa kivikovalla alustalla. Olosuhteiden ankeus hallissa jäi kuitenkin keskustelujemme varjoon ja puolentoistatunnin hölkkä sujui rattoisasti.

YMMÄRRYS

Lauantain harjoitus oli viikon tärkein. Väsyneenä, ankarassa tuulessa ja lumipöperössä juoksin hitaasti pitkin Rastilan rantaa. Viikolla ti - to (yht. 69 km) hankittu olotila avasi tilan ajatuksille.
Oivallus tuulen vinkuessa korvissa oli hätkähdyttävä : Unkari ja kahdeksan minuuttia per kilometri !
Kuuden päivän juoksussa tarvittava vauhti on erittäin hiljainen. Kadunmies saattaisi helposti ainakin oman näkemyksensä mukaan jopa kävellä tuota vauhtia mutta kysymys kuuluukin : Kuinka kauan ? Tuskin kuutta päivää putkeen tai edes kuutta tuntia.
Kuuden päivän kilpailussa kysymys on hiljaisen yksitoikkoisen etenemisen siedosta. Kyse on siitä että nilkat, polvet, lonkat ja niska-hartianseutu kestävät päivittäisen noin 80 - 100 km matkan. Jalkasi ovat aina seuraavana aamuna yhä väsyneemmät. Jos ensimmäisinä päivinä juokset vauhdilla suuren määrän kilometrejä et todennäköisesti liiku lainkaan lopussa. Sinulla on vain yksi pari jalkoja koko kuudeksi päiväksi !
Ymmärrykseni lisääntymiseen vaikuttivat myös viikolla käymäni keskustelut Jarin ja Miikan kanssa. Jarin kanssa olemme ultraharjoittelun suurista linjoista suurinpiirtein samaa mieltä. Miikan kokemus pitkistä kisoista antaa  kullanarvoista näkökulmaa valita oma tiensä läpi lähes loputtomien tuskien joita varmasti Unkarissa kohtaan.
Pitkissä kilpailuissa ei ole pelkästään kysymys kilpailusta. On kyse loputtomuuden arvoituksesta. Kuinka kauan jaksat jatkaa. Ja miksi.

Tänään sunnuntaina keho sekä mieli olisivat halunneet lenkille. Minä olen kuitenkin pomo ! Minä päätän koska on tärkeämpää olla juoksematta. Ja se päivä oli juuri tänään. Juuri tänään saan eniten hyötyä juoksemattomuudesta. Kuukausi on puolessa välissä ja takana on 221,5 km harjoitusta. Olen aikataulussa ja hyvissä voimissa.

Olen siis eilen oivaltanut lähes ratkaisevan asian väsyneenä juoksemisesta. Nyt nimittäin tiedän kuinka kauan jaksan jatkaa.
Niin kauan kun kynnelle kykenen.

"Kyetä kynnelle" -fraasin tarkkaa alkuperää ei tiedetä. Suomenkielisessä kirjallisuudessa sanonta esiintyy ensi kerran Rantsilan seurakunnan kappalaisen Kristfrid Gananderin (1741—1790) satukokoelmassa ”Uudempia Uloswalituita Satuja” (1784). 
Yhteen kokoelman runomuotoisista saduista, jotka Ganander on itse sepittänyt kansanrunon mittaan, sisältyvät säkeet : 

”[En] jaxa enää juosta / Enkä kynsille kykene, / Raadeltuita risaamahan.” 

"Kynsille kykeneminen" näyttäisi tarkoittavan tässä siis  seisaalleen nousemista tai aivan sananmukaisesti kynsien käyttöä.

HEILLE JOTKA KESTIVÄT

Alkuviikon tunnelmia kotitieltä.

Itsenäisyyspäivänä on usein kylmä. Aivan kuin muistutukseksi olosuhteista joissa itsenäisyytemme säilyminen ratkaistiin. Juoksuhaudoissa jalkansa palellutti ja oikean kätensä menetti myös isoisäni, jonka tunnelmia tässäkin blogissa on luettavissa - otteita pöytälaatikostani osastossa.

Maisema maratonreitiltä.

Juoksin Kuopion 32. Itsenäisyysmaratonin. Tämä oli minulle jo neljäs kerta Väinölänniemen mainiolla reilun viiden kilometrin mittaisella puistoradalla. Tapahtuman ovat Kuopion Seudun Veteraaniurheilijat pitäneet perinteisenä ja uusi ensivuonna aloittava Kuopion Reipaskin on luvannut pitää tradition yllä. 
Lähdössä lauletaan maammelaulu ja loppu on ilmasta kiinni. Ei värivaloja eikä diskomusiikkia vaan päivän hengen mukaista arvokkuutta taivallukseen. Kahdeksan kierrosta ohi kenttäkatsomon huoltotilojen eli oli keli mikä tahansa niin maratonin Kuopiossa pystyy juoksemaan kylmissäkin keleissä.
Kirjoittaessani tätä tekstiä täytyi oikein tarkistaa monesko maraton tämä oli. Se oli 35. minulle. Viimeksi olen juossut Salossa 2006 maratonin numero rinnassa. 2007 juoksin ensimmäisen 100 km juoksuni ja senjälkeen maraton on kohdaltani saanut jäädä.
Lähdin viidentoista asteen pakkaseen lenkkimielellä. Alunperin olin suunnitellut juoksevani jopa neljä ja puoli tuntia mutta olo oli varsin kevyt eli annoin mennä tuntuman mukaan. Katsoin kelloa ensimmäisen ja viidennen kilometrin kohdalla ja totesin, että vaikka menossa on raskas harjoitusjakso niin vauhti on suhteellisen tasaisen helppoa - jopa yllättävän helppoa.
Taivalsin tasaiseen tahtiin ja jossakin 30 kilometrin vaiheilla aloin pikkuhiljaa nostaa vauhtia päätyen lopussa noin 4.45 kilometreihin. Maaliin saavuin hyvän lenkin jälkeen 3.56 juosseena.
Matkalla söin kolme geeliä ja join lämmintä mehua ja vettä järjestäjien pöydästä. Maaliintulon jälkeen otin tulikuuman suihkun matkailuautossa ja gainomaxin palautusjuoman oheen Kirsi oli keittänyt pastaa eli oloissani ei ollut valittamista. Väinölänniemen kentän sisätilat ovat hieman ahtaat mutta aivan käypäiset eli siellä pärjää ilman matkakotiakin.

Juostessani mietin veteraanien uhrauksia. Ilman heidän panostaan ei meillä olisi mahdollisuutta toteuttaa itseämme vapaassa maassamme. Tosin vapauskin on suhteellinen käsite tällä hetkellä. EU ja puheet työurien jatkuvasta pidentämisestä palkanalennuksineen tuovat paskan maun kielelle. Kansa verotaakkoineen pelastaa siis eliitin rellestämään kuten ennenkin ? Kiitos ei. Mieluummin jotain muuta.

Kiittäkäämme siis heitä jotka kestivät luodit ja pakkasen. Heitä jotka kestivät puolestamme.

Piti olla kiltisti.

Hannes Kolehmainen.

Viikon tärkein harjoitus käynnistyi sitten seuraavana päivänä Rauhalahdesta. Juoksin caravan-alueelta takaisin Väinölänniemelle tervehtimään Hannesta (Kolehmainen). Palasin hieman kierrellen takaisin matkailuautollemme erittäin tyytyväisenä. Maratonin jälkeisen päivän 20 kilometrin lenkki sujui odotettua helpommin varsinkin kun kolme viimeistä kilometriä juoksin lumisia ja mäkisiä kävelypolkuja pitkin metsässä Kivilammen kupeessa.
Tehty työ siis kantaa hedelmää mutta hevosteluun ei ole mitään aihetta. Päinvastoin nyt on aika nöyrtyä maantielle kylmän ja liukkaan talven puserrukseen. Edessä on loputon spiraali väsymystä väsymyksen perään. Rauhaton epävarmuus tulevasta. 
Mutta tämähän on vaan leikkiä ?  Onhan ?

Positiivisuudella pääsee pidemmälle.

VIIKON 49. RIEMUT

Ma- Lepo
Ti- ap. tunti kävelyä. Ip. - 10 km - 1.02.
Ke- aamulenkki 8 km - 48 min. Ip. matka Kuopioon
To- Itsenäisyysmaraton 42 km - 3.56.  -15 pakkasta, tuuleton hyvä ilma.
Pe- ap. 20 km - 2.11.  -6 pakkasta, kevyt lumisade. Ilta paluu Kuopiosta suorastaan hengenvaarallisessa ajokelissä. (pöllyävä lumi ja jäinen, AURAAMATON tie, on se hyvä kun säästetään...)
La- ip. 8 km - 53. min. Ajomatkasta väsynyt, jalat ok.
Su- ip. 16 km - 1.40, mäkinen reitti.

yhteensä 104 km - 10 tuntia 30 minuuttia

Hyvä viikko päättyi sunnuntain säästelyyn. Vaikkei mitään tuntemuksia olekaan  tiedän kokemuksesta, että 42 plus 20 peräkkäin ottaa tällaisen vanhemman teuraseläimen niveliin. Vauhti pyrki sunnuntainakin jatkuvasti alle kuuden minuutin eli kaikki lienee hyvällä suunnalla.


TALVILEIREILYÄ JA ARTO 66 F

Hakemassa Rauhalahden  Campingin avaimia, huomaa automme etulasin jouluvalot !

Poikkesimme Kirsin kanssa myös Caravan Larvannolla ihastelemassa Artoa. Arto 66 F on siis Niesman + Bischoffin valmistama varsin laadukas integroitu matkailuauto. Pertti Larvannolle kiitokset kahvista ja ystävällisistä esittelyistä.
Laadukkaasti rakennettu Arto kaksoispohjineen on jo liner-luokan tasoa ja käypäinen vakituiseksikin kodiksi, jos haluaisi säästää kiinteistöveron ynnä muuttaa elämänsä pyörien päälle vakituiseksi. Valitettavasti hyvä myös maksaa - ja todella paljon, mutta saahan sitä unelmia olla. Arton hinnalla saisi miltei kaksi nykyistä autoamme.
Toisaalta jos liner tulee ajankohtaiseksi olen varma, että Kari Erälaukko Tampereella keksii myös meille mietittävää auton hankinnassa eli mennee kilpailuksi ?
Matkailuautoilu talvella on mukavan rauhallista. Autossa tarkenee erinomaisesti ja mukavuudet ovat läsnä. Laitoimme itsenäisyyskynttilän palamaan ulos ja katselimme linnan juhlia pakkasen natistessa ulkona Rauhalahden alueella. 

Talvella käytämme nokkapeittoa, joka lisää asumismukavuutta huomattavasti. Tandy 672 pysyy hyvin lämpimänä varsinkin kun olen lisäeristänyt muutamat ongelmakohdat; mm. kaasupullokotelon sisätilan puolelta ja auto- ja asunto-osan saumakohtia soveltuvin osin. Kaasun ja sähkön yhteiskäyttö takaa lämpimyyden ainakin jo koettuun -24 asteeseen saakka. Lieviä viemärin hyytymisongelmia huippupakkasella on mutta niistä päästäneen Erälaukon palveluilla eroon.

LINKKEJÄ :     Caravan Erälaukko

                          Caravan Larvanto
 

PÄIVÄSTÄ PÄIVÄÄN - PIMEYDESTÄ PIMEYTEEN

VIIKKO 48.

Ma- päivällä Jyrälänvuori 26 km - 2.54.
Laskettelen alas Sasin kylästä. Oikealla aukeaa kaunis maalaismaisema. Sarkkilanjärvellä on joutsenia, saisivat jo mennä - kohta on pyrstö jäässä.
Niistän nenää ja pistän kävelyksi. Hamuan vyöstä geeliä ja hörppään kylmää vettä päälle. Väsyttää. Taas väsyttää. Nyt ehti päivällä lenkille eli ei otsavaloa - Jumalan kiitos.
Kohta se alkaa. Olen tullut jo 11 kilometriä. Alkaa Jyrälänmäki. Loputonta nousua melkein neljä kilometriä. Välillä hetki muka tasaista mutta nousee huomaamattaan kokoajan. Tahtoharjoitus. Mäki päättyy metsäpolkuun. Ryteikköä ja maastoautouraa. Kuraa. Saviliejua. Lataan menemään.
Riisun kengät terassille. Kävelen kotiovelta suoraan keittiöön. Juodessani hikisenä palautusjuomaa Kirsi katsoo pitkään ja toteaa tapahtuneen.  - Olisi ruokaa, se sanoo ja hymyilee.  Jälleen sarake täytetään harjoituspäiväkirjasta.

Ti- aamusta iltapäivään metsätyö, raskas, 5 tuntia. Ilta 10 km  helppoa juoksua tiellä - 1.10.
Otsavalolla savotan jälkeen. Pimeää. Väsyttää. Taas väsyttää. Tuntuupa oudon kevyeltä turvasaappaiden painon jälkeen. Täytyy malttaa. Hissukseen. Kokonaisrasitus. Tuleepa epätasaisia kilometrejä. Kohta pääsen saunaan. 
Kello 17.24 harjoitus päättyy. Kiivetessäni ylälauteelle olen kuin hakattu. Kirsi heittää löylyä.

Ke- tietä ja kuntopolkua tasaista 20,5 km - 2.18.
Olemme asioineet kaupungissa. Vaihdan vaatteita tai pikemminkin riisun niitä autossa. Kirsi lähtee autolla kotiin, minä juoksen. Helvetti kun tuulee purevasti. Pakkasta on vain alle viisi astetta mutta tuuli kertoo asteet iholla moninverroin kylmemmiksi. Onneksi on trikoiden alla uudet genitaalikalsarit. Eli kyläkaupasta jäi käteen Craftin tuulisuojilla varustetut puolipitkät alkkarit.
Vaakkolammen rantaa ja ylös Epilänharjua. Lapsuuden maisemat. Yksitoikkoista ja tasaista tököttämistä. Jälleen epätasaista vauhtia. Kumma kyllä nyt ei väsytä. Tämäpä kulttuuria viimassa.
Julkujärveä kohti. Harjulla tuuli raivoaa. Niistän nenää ja lopsuttelen tasaista kohti kotia.
Venyttelen kotiportilla. Oikea takareisi on kireä. Mitäpä tuosta. Suihkuun ja syömään.

To- aamu kävelyä Kirsin kanssa tunti (6 km).  Ilta 10 km tiellä - 1.03.
Otsalampulla taas. Helvetin synkkää. Oma vika kun viivyttelin lähtemistä. Tästä ei tule mitään. Juoksen vaan vitosen. Tulen kahden ja puolen kohdalle - eikun kuusi kilometriä. Tulen kolmen kilometrin kohdalle - unohdetaan koko juttu. Juoksen eteenpäin. 
Nythän tämä taas sujuu, menen sitten koko kympin. Kroppa kaipaisi lepopäivää, mieli ei. Eikä jalat. 
No niin, kotona taas. Sarake täyteen. Nälkä.

Pe- aamupäivällä 16 km osin vaativilla poluilla - 1.46.
Vau. Tuulitunneli. Ainakin 20 metriä sekunnissa. Ja kahdeksan pakkasta. Nyt vasta kylmä on. Naureskelen poluilla - päällä on Storm-fit takki. Nyt on syytä sopeutua. Tuuli vonkuu latvoissa ja maahan sataa irtonaisia oksia. Eteläsuomi on lumimyrskyn kourissa ja täällä ei tule hiutalettakaan. Lupasivat vasta iltapäiväksi.
Tulee mieleen Onni . Oli tehnyt kivan videoklipin blogiinsa. Euforiaa ja energiaa. Voi kun nämä nuoret hurjat malttaisivat. Kestävyys ei tule kuin maltilla. Maltti on kuin takaiskuventtiili. Jos sitä on, homma sujuu, ehkä ei tule vammoja. Jos ei niin sitten vaan valuu taaksepäin kun ei voi harjoitella ollenkaan. Raja on todella hankala löytää. Mikä on liikaa ja mikä ei. Suru jos vuodet kuluisivat rajan etsintään. Toisaalta rohkeus palkitaan jos on hitunenkin onnea matkassa. Onneksi useimmilla, jotka kestävät leikissä mukana alkaa järki karttua kokemuksen myötä. Tasaisesti ja lisää pikkuhiljaa.
Polveen sattuu. Olenkohan juossut liikaa?  Teen analyysiä ja totean juosseeni melko mäkisillä reiteillä, myös alaspäin. Nyt on taas toisenlaiset tossut eli toiset kulmat tukipohjallisten kanssa. Korjataanpas tätä ryhtiä. Kipu sulaa kilometrien myötä.
Kiskon buffa-huivia kasvoille. Onpa raateleva tuuli. Menenkin tuosta Mäyräjärventien kautta. Umpimetsää. Maa on jäässä. Kotiportilla. Garmin on piilossa takin hihan alla. Mitäs tästä tulikaan. Jees. Sopivasti.
Kirsi on lämmittänyt saunan. Makkarakastiketta. Taivaallinen nainen.
Tää on nyt balanssissa. - viisi päivää ja 82,5 kilometriä.

La- iltapäivällä 14 km - 1.29., helpolla reitillä.
Lumipyry. Onpa erikoinen viikko. Alkuviikosta ei ollut lunta pisaraakaan - nyt nilkkaan. Kristallinkirkkaat kiteet piiskaavat naamaa. Kymmenen astetta pakkasta.
I´m lonely rider. Bring out the dance motherfucker! Unkariin on pitkä matka. Miten ihmeessä pystyn juoksemaan kuusi päivää putkeen. Pohjoisessa juoksin silloin repun kanssa kolmessa päivässä melkein kaksisataa - kairassa... Nyt on kovemmat tavoitteet. Sata päivässä? Ei helvetti. Ja miten oikeasti pitäisi treenata. Tasaisesti vaan. Nousevaa määrää. Seppo sen sanoi. Ei kuluttavia pitkiä liikaa.
Nyt jo kotona. Tämäpä meni nopeasti.

Su - 12,5 km tasaista - 1.24.
- 17 astetta pakkasta. Merinovilla lämmittää. Lumi narskuu kivasti. Puut paukkuvat pakkasessa. Ulkoilmaihmisen riemua.
Viikko loppuu. Tämä on nyt suonessa tämä harjoitusrytmi. Silti väsyy vielä hieman liikaa. Menisi enemmänkin mutta ei ole kiire. Otetaanpa nyt iisisti, ottaa hieman henkeen oudoksestaan.
Kääntöpaikka. Kotiin. Lämpimään. Viima ottaa naamaan. Huivia eteen.
Huohotan pihaan. Kello soi aamulla ennen viittä. Töihin välillä.
Ensiviikon alussa kevyemmin ja sitten huimaillaan hieman, vaihteluksi. 

Yhteensä 109 km - 12 tuntia ja 4 minuuttia

MARRASKUUN HARJOITTELU

Juoksua 421,5 km - 45 tuntia ja 42 minuuttia - 2 lepopäivää

Hyvä kuukausi kohti uuden luomisen aikaa ?

OTTEITA PÖYTÄLAATIKOSTANI OSA 7. ENSIMMÄINEN KERTA

ENSIMMÄINEN KERTA

Makaan syöpäosaston sängyssä selälläni. Luvattu peti. Katossa on pitkiä loisteputkilamppuja. Lampun takana on peiliheijastin ja ritilän läpi näen itseni osin ikäänkuin ruutuina. Mieleeni juolahtaa, että missäköhän ruudussa on eniten syöpää.

Olen yksin ikkunapaikalla, kaksi muuta sänkyä on tyhjänä. Tapasin hetki sitten professorin vastaanotolla. Pienikokoinen tumma nainen, kädenpuristus tiukka. Istuin alas ja kuuntelin. Sain kuulla taudistani ja sen levinneisyydestä. Sain kuulla hoito-ohjelman yksityiskohdat. Annettiin ymmärtää, että on toivoa mutta tulee olemaan rankkaa. Tukka lähtee ja oksettaa. Voimat heikkenevät.
Hän lukee minua kuin avointa kirjaa. Hän edellyttää, että kestän kuudesta kahdeksaan viikon hoitojaksoa. Haaste on annettu. Sota on alkanut. Minulta vaaditaan. Palkintona elämä. Kävelen täynnä adrenaliinia takaisin huoneeseeni. Jumalauta tulkaa jonossa. Silti pelkään kuollakseni.

Mies makaa lavitsalla. Korsun katosta hirsien välistä tippuu vettä. Joku yskii, kahinaa ja unista nyyhkytystä. Mies nousee ja menee kamiinalle. Heittää pilkkeen pesään ja istahtaa pöllille. Hamuaa vettä ampäristä. On hiljaista. Niin hiljaista kuin etulinjassa voi olla.
Varpaita särkee. Paleltumia. Ei uskalla olla ilman saappaita. Jos tulee hälytys ei ehdi. Vanja on lähellä. Lohkolle on annettu tehtävä : Viimeiseen mieheen. Ei peräännytä. Isänmaata on puolustettava. Palkintona elämä tai kuolema.
Seuraavaksi on vartion vaihto. Olisi hänen vuoronsa. Kypärä alhaalla. Periskoopin kapeasta tähystimestä näkyy välimaasto. Kuolleita jäätyneitä hevosia. Keskitysten runtelema metsä kaatuneena. Ihmisiä kaatuneena. Ihmisiä jäätyneenä. Pakkasessa ihoa pistelevä kuumeinen jännitys.
Äkkiä kello soi. Huudetaan hälytystä. Alkaa kuumeinen tohina. Tulkaa jonossa - ajattelee mies juostessaan ulos kylmyyteen. Kyyristyessään asemaan hän ehtii tuntea pelon. Ammunta alkaa.

Hätkähdän rajusti, huoneen ovi kolahtaa äkisti auki ja sisään purjehtii nuori naislääkäri. Käsipäivää sanoessani tavaan rintakilvestä kuuluisan Tamperelaisen makkaranvalmistajasuvun nimen.
Minua puistattaa. Ei se makkara vaan kanyyli jonka lääkäri työntää käsivarteeni. Teflonkärkisen neulan kautta sytostaatti tiputetaan sisääni. Elämäni ensimmäinen kanyyli, kivutta ja taiten pistetty. Hanaan yhdistetään letku, josta elämäni ensimmäinen pullo solumyrkkyä yhdessä suolaliuoksen kanssa lähtee tekemään tehtäväänsä sisälleni. Tappamaan syöpää ja osin myös minua.
Makaan siinä tunnin alan aavistaa mihin ollaan ajelulla. Suussani maistuu outo metalli ja moniin rasituksiin tottunut juoksijan sydän lyö oudon tiheästi. Kuusi tuntia ja kolme erilaista pullollista lääkettä myöhemmin on ensimmäinen päivä ohitse. Olo on kuin huonossa humalassa. Outo oksettavuuden tunne ryömii rinnassani ja mahaa kääntää. Niin sanotuista hyvinvointilääkkeistä huolimatta suhiseva olo jatkuu. Olen saanut myös kortisonia ja olen nestettä täynnä - tai ainakin siltä tuntuu, kusettaa jatkuvasti.
Väkisinsyödyn iltapalan jälkeen saan oivalluksen : ulos, happea ja raitista ilmaa. Ulkovaatteet ovat huoneen kaapissa. Puen ulkoilutakin ja toppahousut suoraan sairaalapuvun päälle. Kanyyli tarttuu hihansuuhun ja vääntyy. Tähdet tanssivat silmissäni ja pyörryttää kun solmin lenkkarien nauhoja. Irvistelen ja saan huomiota mennessäni hoitajien lasikon ohi.
-Mihin sinä menet ?
-Ajattelin kävellä ulkona pikkasen ... jos sopii?
-Tottakai, soita osaston ovisummeria alhaalta niin avataan täältä.
-Kiitti.
Kävelen käytävää horjuen ja katson taakseni. Hoitaja hymyilee ja pudistaa päätään.
Mulkoilen hissinovea vihamielisesti ja kävelen raput alas ala-aulaan. Pääovesta ulos ja vastassani on maaliskuinen talvi-ilta. 
Koululaiset ovat täällä Hämeessä palanneet juuri hiihtolomalta ja minäkin olisin nyt kotona toipumassa ensimmäisen lomanjälkeisen työpäivän ankarista rasituksista. Olisin siis jos...
Äkkiä mieleni valtaa tympäännys. Miksi helvetissä juuri minulle piti käydä näin. Tuolla hetkellä lumisella sairaalan pihalla tajuan, että kysymykseen ei koskaan löytyisi vastausta. Tähtien tuikkiessa pakkastaivaalla tajuan rakastavani elämää yli kaiken.
Lähden kulkemaan hitaasti puistoon. Ilman päämäärää. Yksin.

Pasi Koskinen; Kolme kivestä


VIIKON 47. HARJOITTELU

Ma - ilta 20 km tiellä - 2.00
Ti- ilta 22 km tie ja polku - 2.28
Ke- iltapäivä 29 km mäkinen tie - 3.11
To- aamu tunti kävelyä (6 km) - iltapäivä tiellä 10 km - 1.03
Pe- ilta 12 km tiellä - 1.17
La- Lepo
Su- illalla myöhään 8 km - 48 min.

yhteensä 101 km - 10 tuntia ja 47 minuuttia

Tehty puhuu puolestaan. Tasapainossa.

KEIKALLA

Allekirjoittanut seurueineen osallistui Seinäjoen Rytmikorjaamolla 25.11. allaolevaan erittäin kovaan lava-aktiin. Menkää keikalle joskus - hyvät on basarit ja meininki muutenkin.

ps. Kiitos vielä Make !
ps.2. Kiitokset Hannu Huilla / Törnävän Pallo; off-season camping paikasta.

 

ODOTUKSEN MAKU

Viikon 46. harjoittelu

Ma - Ilta 5 km hölkkää tiellä otsavalolla - 35 min. , periksiantamattomuus
Ti- Päivällä 16 km osin poluilla - 1.46
Ke- 8 km tiellä - 43 min.
To- Tuuri, Talasneva 14 km - 1,43. Illalla kevyt kävelylenkki 30 min. maastossa Summassaaressa Saarijärvellä
Pe-  Aamu Summassaari neulaspolkua ja pururataa 8 km 58 min.  Ip.Hieronta Tampereella
La- 14 km osin poluilla - 1,35
Su- Illalla 8 km otsavalolla - 50 min. (ei normaalia harjoitusta; dagen efter...)

yhteensä 73 km - 8 tuntia tasan

Kahden hyvän viikon jälkeen kevyemmin. Tuntuu kuin 100 km viikossa olisi enemmänkin vaikka sen kaiken järjen mukaan pitäisi olla "paperia" minulle. Eli sen siitä saa, egolle ei tässä harrastuksessa ole tilaa yhtään. Vaaditaan siis nöyryttä ja kykyä pureutua maantielle. On siis odotuksen maku - ja hyvä sellainen.




KARAVAANARI ON LÄHES KAIKKIEN KAVERI...

Viikolla teimme kirsin kanssa minireissun matkailuautolla. Ensimmäinen kohde oli Tuurissa Keskisen kyläkaupan vieressä oleva Onnela. Yö sähköllä maksaa 15 euroa erittäin siistillä ja hyvinvarustellulla alueella. Alue on joen rannassa ja parisadan metrin päässä kyläkaupasta. Kuvassa alla alueesta näkyy vain murto-osa, Keskisellä kaikki on suurta, eli palvelua löytyy miljoonaa sorttia kaupan läheisyydestä.

Tuurin Onnela-Caravan aluetta, taustalla huoltorakennus.

Saarijärven Summassaaren caravanalueella yö kahdelta maksaa 29 euroa sisältäen sähkön ja kylpyläkäynnin. Hotellin kylpylä on pieni mutta riittävä. Tavallisen saunan lisäksi on myös höyrysauna ja toimivat monipuoliset poreet ainoan altaan yhteydessä. Itse alue on pieni ja aivan järven rannassa mutta etäisyys kylpylään on vain 150 metriä. Summassaari on kaunis ja ulkoilureiteillä löytyy mäkeäkin vaihtelevasti. Kesäisin olisi tarjolla kivikauden kylää ja muuta aktivitettia eli sinnekin kannattaa poiketa.

Aamulenkin aika Summassaaren parkissa.

Talvella ovat karavaanareista liikkeellä vain ammattilaiset eli tilaa ja rauhaa löytyy runsaasti. Kesällä täytyy olla kaikkien kaveri tai ainakin melkein.

SILLANRAKENNUSTA

Ekspressioita; Sara Hildenin taidemuseo, näyttely 15.9.-13.1.2013

"IHMINEN EI OLE PÄÄMÄÄRÄ VAAN SILTA TULEVAISUUTEEN."
                                                                                  - vapaamuotoisesti Nietzsheä lainaten

Ultrajuoksijana ja elämäntapajuoksijana - myös elämäntapa-ajattelijana - asetan päämääriä. Päämääräksi ei enää nykyään riitä kilometri- tai aikatavoite pelkästään vaan myös henkisesti on kyettävä kehittymään ja nousemaan pimeydestä valoon.
Valoon pääsemiseksi on ajatteluaan niin elämässä kuin harjoittelussakin uudistettava. Saman sommitelman ja kaavamaisuuden tilalle on löydettävä uusia näkökulmia ja värejä - harjoittelussa siis uusia ärsykkeitä.
Päämääriin ei koskaan pääse, jos muuttuu itse päämääräksi. Itsestään ulospääsy vaatii sillanrakennusta itsensä ja tavoitteidensa välille. Vain näin voidaan saavuttaa henkinen kyky mahdollisuuteen ylittää itsensä fyysisesti moninkertaisesti. Päämääränä silti henkinen kehitys, sillä pelkällä fyysisyydellä vanhenemisen seurauksena ei lopulta ole yksilölle merkitystä.

Ylläoleva ajatteluni on useimmille vaikeatajuista, jopa vastenmielistä. Riittää kun vaan juoksee tarpeeksi kelloa kytäten ja saavuttaa komeampia kilometrimääriä, parempia ennätyksiä ja kiiltäviä pyttyjä. 
Tai tarkistaa hektisen arjen keskellä kalenterista pitäisikö nostaa lippu salkoon tai ostaa jotakin jollekulle tai kenties viedä kynttilä haudalle - sen kummemmin asiaan syventymättä. Kenties facebook- seinällä on koettu yhteisöllisyyttä ja luullaan elämän tarkoituksen löytyneen. Vieläpä kaikki tämä helposti päätä vaivaamatta tai hikeä vuodattamatta. 
Siitä sitten vaan, jos se riittää. Minulle ei. Haluan kuulua niihin, jotka Hitler olisi sterilisoinut. Eli ihmisiin, jotka maalaavat ruohon sinisellä ja taivaan vihreällä. Valitsevat värit elämäänsä itse, valtavirrasta poiketen - osin siitä pois jättäytyen, oman tiensä valoon kulkien.

VIIKON 45. HARJOITTELUNI

Ma- Aamu kotona 6 km kevyt- 40 min. Ilta kesken työkeikan Helsingissä mäkisellä reitillä VL 10 -55 min
Ti- Lepo
Ke- Ilta tiellä kevyt 8 km - 53 min.
To- Ap. 22 km osin mäkistä ulkoilureittiä 2.28
Pe- Päivällä 25 km kolmena sekalaisena kierroksena välillä kotona tankaten 2.39
La- Aamu kävelyä tunti (reilu 5 km)  Ilta 20 km - 2.17, osa polkua
Su- Ilta 10 km - 1.03, sisältää kävelyä kolme pientä pätkää; palauttavaa jarruttelua.

yhteensä 101 km - 10 tuntia ja 55 minuuttia

Veljesten Kalevi ja Olavi Montelan henkinen perintö elää ultrajuoksussa vahvana - ainakin täällä Hämeenkyrön korpiteillä ja poluilla. Miekka- ja kilpiajan ritarien vaatimus ekstaasin syventymisestä toteutui omassa menneessä harjoitusviikossani välillä torstai - lauantai. Ultrajuoksun alttarilla, lähempänä ristiä, on siis vuodatettu hikeä ja oltu polvillaan haasteen edessä. Rukoushetket paremman kunnon puolesta pitenevät ja syvenevät.
Lopputulemana sunnuntain kevyet jalat ja vahva usko omiin uusiin tekemisiin.
Otsalampun keilassa näkyy tie eteenpäin. Sumuisen sateen ja pimeyden aikana on syytä rakentaa siltaa maltilla.

INNOVAATIO ?

Talvi tuo tullessaan vaaroja. Viikon Talvivaara on reikä josta vesi vuotaa kahteen eri suuntaan. Pahaksi onneksi vedessä on syöpävaarallista ainetta. Itse syövän sairastaneena voin vakuuttaa, että leikki siitä on kaukana. Jospas nyt reikä vihdoin tukittaisiin.
Toisaalta jos reiästä vuotaa kahteen suuntaan voisimme olettaa, että edestakaisin ? Tämä on miltei sama kuin Tamperelaiset liikennevalot, jotka palavat kaikkiin suuntiin punaista. Liikenneinsinööri Laaksosen mukaan ne eivät voi palaa vihreätäkään yhtäaikaa kaikkiin suuntiin.
Vaikka kaivos suljettaisiin niin bakteerit jatkavat työtään malmin erottamiseksi. Sotkua siis taloudellisessa mielessä kannattaa jatkaa. Toinen juttu taas on kannattaako pilata puolen Suomen vedet ja lasten tulevaisuus.
Jokatapauksessa on syntynyt uusi innovaatio. Reikä, joka vuotaa kahteen suuntaan...

BUILDING A BRIDGE

As ultrarunner and lifetimerunner - also amateur philosopher - I am target oriented. It just not kilometers and time but very much mentally. I got to improve my mental thinking and find a light of my life - even better and better.
We should re-think our aspects and try to find some new focuses - also in training as in life.
If you became your goal yourself, I bet you can not ever get it. You must build a bridge from you to your future.
With new levels of our mind we can find mental capasity to reach our physical dreams and goals. Ambition is still mental improvement because aging !
We should paint grass with blue and sky with green. We should pick out different ways and trails.

HUKKAAN HEITETTYÄ AIKAA

"...isänpäivänä juon pullon konjakkia, täällä pohjoisessa voin ryypätä rauhassa eikä kukaan estä ja sen sanon että äitisi oli huora ja sinä olet vihannut isääsi aina, te etelän ihmiset olette kaikki samanlaisia paskoja..."

(Isäni kertomaa puhelinkeskustelussamme 31.10.2012 kello 18.00 kun soitin hänelle ja kysyin mitä kuuluu, kuinka voit.)

Valitettavan moni meistä kantaa mukanaan asioita menneisyydestä. Elämän varrella on tapahtunut paljon ja joskus on saattanut sattua kipeästikin. Näistä asioista ei julkisesti puhuta, niitä kannetaan mukana hamaan loppuun asti, hampaat irvessä vedetään kivirekeä perässä lopulta yksin uupuen.
Pitäisikö sitten puhua ? Jopa näin julkisesti kirjoittaa. Koetaan ehkä että kirjoittaja tuo julki jotain joka ei muille kuulu. Mitä sitä nyt noin tarvitsee kaikille kertoa ? 
Minun vastaukseni on, että kyllä, jos rohkeus riittää. Ehkäpä tämänkin kirjoitukseni perusteella joku jossain rohkaistuu ja saa viimein suunsa auki. Pystyy kertomaan kipeistäkin mieltä painaneista asioista ja vapautuu elämään kevyemmin. Saavuttaa tasapainon ja omien valintojensa hyväksynnän kuten minä jo monia vuosia sitten.

Blogissani on osasto -otteita pöytälaatikostani. Sen perusteella tarkkaavainen lukija on voinut koota palapeliä nuoruudestani ja sen tapahtumista. On siis tullut ilmeisen selväksi, että perhetaustani on rikkonainen. Suomeksi sanottuna isäni on aina ollut kiinnostuneempi rahasta ja viinasta kuin mistään muusta, jopa perheestään. Vuosikausia jatkunut kausittainen juominen on tuhonnut osan isän identiteetistä eikä ajatus ole vanhemmiten ainakaan mitenkään johdonmukaisemmaksi muuttunut. Vanhat asiat kiertävät vanhan miehen päässä omaa kehäänsä - uutta ei juuri tule syvään juurtuneen katkeruuden tilalle.
Kysyttäessä kuulumisia kaikki on aina hyvin. Kuitenkin välillä minulle soitetaan ja kysellään olenko kuullut isästä mitään kun puhelimeen ei saada yhteyttä viikkokausiin. Harvat jäljelle jääneet ystävät huolestuvat onko pohjoisessa eläkepäiviään viettävä tuupertunut kinokseen. Joskus jopa viinaa viikkokaudet tuoneet ryyppykaverit soittivat ja pyysivät auttamaan kun kunto oli mennyt vaarallisen huonoksi ! Lopulta jopa kuukauden yrityksen jälkeen kun saan yhteyden joko suoraan tai välillisesti palkinnoksi tulee yleensä alun lainauksen kaltaista tekstiä - tarvittaessa tuntikausiakin.
Elämässäni enenevässä määrin olen yrittänyt toteuttaa vanhaa viisautta :"Kohtele ihmisiä aivan kuten toivoisit heidän kohtelevan sinua." Uskon että näin pääsen pidemmälle. Palkinto vain omassa tapauksessani on varsin musertavan turhauttava. Alkoholistia nimittäin ei pysäytä kukaan muu kuin hän itse. Halu muutokseen on tultava omasta itsestä.
Pitkien ultraharjoitusten lomassa on aikaa pohtia kaikenlaista. Myös omien tekojensa järkevyyttä. Oma linjani on vuosien varrella muuttunut vähemmän ymmärtäväksi. Yhä uudestaan sortuviako pitäisi loputtomiin nostaa jaloilleen ja tukea? Alan olla samaa mieltä kuin eräs sosiaalipuolen väsynyt työntekijä, joka ehdotti turha-leiman käyttöönottoa. Että lyödään otsaan leima "turha" ja annetaan olla. Näin kadulla olisi helppo tunnistaa ne joiden osalta mikään ei auttanut vaikka mitä yritettiin...
Todellisuudessa en kuitenkaan voisi asettaa inhimillisyyden rajoja noinkaan. Eli yritettävä on. Vuodesta toiseen. Kuitenkaan omaa identiteettiään ja elämän positiivisuutta menettämättä. Tässä tuntuukin monella meistä saman kokeneista olevan tekemistä riittämiin. Vaatii hyvää itsetuntoa ja uskoa tulevaisuuteen hakata päänsä seinään vuodesta toiseen alkoholin pauloissa rypevää tai muuten elämänhallintansa menettänyttä tukiessa.
Elämän kestäminen ei ole kaikille itsestäänselvyys. Nykyinen yhteiskunta sloganeista huolimatta jättää tarvittaessa yksin. Näin pitääkin toisaalta olla sillä ei yhteiskunnallakaan ole loputtomiin voimavaroja. Siis meillä kaikilla yhteisesti ei ole voimavaroja. Vastuu itsestä on lopulta aikuisen oma. Pakkohoitolakia ei ole vaikka inhimillisesti katsoen se olisi tarpeen. Tarpeen nimenomaan muiden kuin ongelmatapauksen kannalta. Alkoholisti ei varmaankaan viinanhimossaan olisi pakkohoidossa tyytyväinen mutta hoidon ajan hänen läheisensä ainakin voisivat nukkua yönsä rauhassa.
Onko sitten järkevää yrittää vuodesta toiseen ? Onko pakko aina jaksaa kuunnella varsin värittyneitä totuuksia ja loukkauksia. Ei suinkaan - eikä ainakaan yksin. Omalla kohdallani läheiset ystävät ovat tukeneet. Myös vuosien varrella ultrajuoksun myötä olen tutustunut ihmisiin, jotka ymmärtävät aikaa ja siinä elämistä keskimääräistä paremmin.
Kun kierrämme kilometrin lenkkiä päivän, kaksi jopa pidempään on meiltä turha kysyä onko juoksussa mitään järkeä. Onko koko elämässä mitään järkeä ? En voi sanoin kuvata niitä syviä tunnetiloja ja uusien voimavarojen tasoja jonne ultrajuoksu ja siinä mukana olevat ihmiset ovat minut vieneet.
Onko sitten järkeä ryypätä kolmasosa elämästään ja hukata aikaa ? Jokainen tekee omat valintansa mutta tulisi muistaa, että hukkaanheitettyä aikaa ei saa millään takaisin. Eikä hukkaanheitettyjä ihmisiä - ei edes omaa poikaa.

Pitkissä kestävyysharjoituksissa on aikaa ajatella.

  VIIKON 44. HARJOITTELU

Ma- ilta 15 km tiellä tasaista lumipyryssä 1.32.
Ti- aamu 16 km mäkinen ja sohjosta liukas reitti 1.53. Ip. HIERONTA (täysin tukossa jalat ja selkä)
Ke- päivällä tiellä kevyesti 8 km 53 minuuttia, jäinen alusta.
To- Villa Gårdsbacka - Arabianranta ja takaisin 22 km 2.23. Illalla tunti kävelyä.
Pe- Iltapäivällä Malmilla 15 km 1.38.
La- aamu reilu tunti kävelyä. Iltapäivällä 12 km 1.15 Rastilan rantaa.
Su- päivällä 15 km Malmilla 1.33.

yhteensä 103 km - 11 tuntia ja 7 minuuttia

NIHKEÄ ETANA

Viikko todistaa harjoittelun käynnistyneen. Kahden kuukauden määrällisesti vähäinen harjoittelu kuitenkin tuntuu juoksussa eräänlaisena nihkeytenä.
Jari Tompon lanseeraama termi "nihkeä vääntäminen" kuvaa etanansyönnin lisäksi juoksijan etenemistä ja miksei myös tarpeen vaatiessa polulta poikkeamista... Itse kuvaisin oloani nihkeän epävarmaksi. Harjoittelun tässä vaiheessa on vain juostava päivästä toiseen.
Kuluneella viikolla kävin kataboliassa vasta lauantaina ja sunnuntaina. Tällä tarkoitan palautumattomilla lihaksilla juoksua. Lauantaina sitä tuli kaksi kilometriä ja sunnuntaina kolme. Kysehän on lihasten totuttamisesta ns. tyhjempinä toimimiseen.
Hieronnalla oli ratkaiseva merkitys viikon onnistumiseen. Selkä- ja takareisivaivat olisivat deletoineet koko homman ilman käsittelyä. Loppuviikosta oli havaittavissa ilahduttavaa elastisuuden palautumista.

Matkalla vanhankaupungin lahdelle.

 LOKAKUUN KILOMETRIT

juoksua 199 km - 19 lepopäivää (kävelyä ei lasketa) - 25 tuntia ja 47 minuuttia.

Vuosikilometrit marraskuun alussa 3196 km.

Merituuli huuhtoo fyysisen kuonan lisäksi myös henkistä kuonaa pois.

Kaupunkiluontoa.

SALVE

Syömiseen hyvin on Helsingin Hietalahdessa oiva paikka, ravintola Salve. Sen historia juontaa 1920-luvulta merimieskapakan ajoilta ja sisustus on vieläkin osittain alkuperäinen. Salvessa ovat viihtyneet herrat Goodman ja Salmi sekä Holkeri, joka pääministeriaikoinaan kävi verkkareissa kesken lenkin syömässä Salven kuuluisia silakoita.
Eteeni Salvessa sain Salven Pannun, joka ei aikoinaan jättänyt merimiehiäkään nälkäiseksi - saati sitten minua. Ultramiehenä niittasin vielä suklaakakkua jäätelöllä ja tietenkin nestemäiset refreshmentit ennen ja jälkeen.
Kävellesämme Fredaa Kirsin kanssa kohti metroa totesimme syöneemme erittäin hyvin. Rentoutuminen kesken harjoitusten tekee erittäin hyvää jatkoa ajatellen.

TALVIAJAN ALUSSA

Vaikka aika ei ole lineaarinen käsite niin epätoivon vimmalla käännämme kaksi kertaa vuodessa kelloa tunnin kohti lähintä kesää. Nytkin siis mennyttä kesää kohti. Tällainen toiminta ei ole hedelmällistä sillä pitäisihän aina katsoa eteenpäin, aikaakin.  Juoksijan tapauksessa siis kohti tulevaa kesää ja sen haaveita. Ja mitä pitäisi talven aikana elämässä tapahtua, jotta haaveet olisivat tulevaisuudessa lähempänä totuutta ?
Tuossahan on melkein vaaliteeman ainesta. Kuitenkin isänmaa on pullollaan kaltaisiani äänestäjiä, jotka eivät yksinkertaisesti uskalla äänestää kun ei ole varmuutta mitä sillä ainoalla äänellä tehdään tai pikemminkin jätetään tekemättä. Joten se siitä eli politiikasta.  Muuten rohkeutta kyllä riittää ja siitä seuraavaksi vähän enemmän.

Istuessani sunnuntain aamusella Kirsinrannan huussissa (ulkoekokäymälä; suomeksi siis paskahuussi) katselin avoimesta ovesta jäätynyttä järveä ja jään päälle satanutta koskematonta lunta. Mieleeni juolahti että taas olen pitkän tien alussa ja housut kintuissa. Talviharjoituskausi käynnistyi ja taas pitäisi itsensä ylittää. Toisinsanoen polkea koskemattomaan koko joukko askelten jälkiä. Kyetä nostamaan tasoa jälleen kerran.
Ikävuosien karttuessa harjoituksen määrän lisääminen ei ole ainoa tie onneen mutta vanhempi teuraseläin eittämättä tarvitsee hieman sokkihoitoa tullakseen parempaan kuntoon. Vanhanmallinen kaava harjoittelussa ei välttämättä pure vuodesta toiseen ja lopputulos on harmaan turta ja tasavarma - ei siis värikkäästi kehittävä. Juostava on kuitenkin paljon, rytmitys arveluttaa.
Onni kommentoi edellisessä postauksessani taitoani kuunnella itseäni. Oletan, että hän tarkoitti minun osaavan tuon vaikean taidon. Periaatteessa väsyneenä harjoittelusta kyllä mutta ehkäpä kehittämistä olisi silloin kun harjoitus sujuu euforisena. Minulla on taipumus liiallisiin ylilyönteihin juuri silloin kun niinsanotusti "oikeinkin vedetään". Eli harjoitellaan paljon ja kovaa. Malttia siis pitäisi olla.
Kestävyysjuoksu vaatii syvää henkilökohtaista rohkeutta. Siltikin on uskallettava ottaa riskejä harjoittelussa mikäli aikoo kehittyä. Yleensä Suomessa ollaan aina liian kaukana vauhdista. Ultrajuoksussa tämä tarkoittaa turhaakin suurten harjoitusmäärien myötä hidastumista. Toisinsanoen sen vähänkin nopuden hermotuksen ja tekniikan kadottamista ja valitettavasti peruuttamattomasti.
Pidän juoksua ulkoilmalajina ja nautin siitä kelillä kuin kelillä. Siltikin olen sitä mieltä, että nuorempien tulisi juosta talvisin välillä hallissa ja matolla - kovaa. Minun ei enään ole niin väliä...valmistaudunhan kuuden päivän juoksuun. Nopeus ei ole harjoittelussani kärkikriteeri mutta silti osa sitä. Juokseminen kovaa tuo aina väljyyttä hitaaseen askeleeseenkin.
Itselläni on nyt alkanut voimanhankinnan peruskausi, joka kestää marraskuun loppuun. Jalkojen voimaa kehitetään juoksemalla mäkisillä reiteillä. Myös maastossa mikäli lumi ei ole esteenä. Metsätyöt tulevat taas tutusti kuvioon mukaan. Keskivartalo kehittyy puusavotalla kivasti.
Kelien huonontuessa jatkan juoksua ulkona. Mielestäni huonoissa olosuhteissa ( mm. kylmä, liukas, lumi) tapahtuva harjoittelu kehittää psyykkeen lisäksi myös kroppaa kokonaisvaltaisesti ja sopii hyvin peruskunnon luomiskaudelle. Toki jäykistää lihaksia mutta sisäkuminauhamiehet ovat ihan eri asia. Kunnia heillekin mutta minulle se ei sovi.
Olemme asuneet viimeiset kaksi viikkoa mökillä. Vaikka kodin ja mökin välimatka on melko lyhyt on olossa vailla mukavuuksia puolensa. Vähemmälläkin tulee toimeen ja ämpäri on yhtä tehokas kuin suihkukin. Kun turha ympäriltä karsitaan voi keskittyä olennaiseen. Itselleni tämä on ollut hedelmällistä aikaa toipua ja samalla suunnitella tulevaa harjoittelua. Erilainen ympäristö katkoo rutiinit ja luo uusia ajatuksia.
Talviajan alussa olen kääntänyt kellon taaksepäin mutta katseen voimakkaasti eteenpäin. Halu harjoitella on valtava. Pyrin tasaisuuteen. Älyttömän pitkiä ja kuluttavia harjotteita pyrin olemaan tekemättä liikaa. Tarkoitan siis 50-60 km erikoisharjotteita. Näistä toipumiseen menee aivan liian kauan, kokonaisuutta ajatellen siis. Peräkkäisiä pitkiä 20 - 30 km lenkkejä tulen tekemään enemmän kuin ennen. Kävelyn määrä lisääntyy juoksun ohessa. Tarkoitus on kyetä liikkumaan Kilpailussa Unkarissa kuusi päivää putkeen välillä leväten eli perusasiat on syytä olla kunnossa.
Ajatukset ovat vielä kesken.  Kiirettä ei ole, olemmehan talviajan alussa. Pääasia on vahva tahtotila ja tasapaino. Ja onhan luonto valkoisenakin kaunis, jos ehdit katsoa...

VIIKON 43. HARJOITTELU

Ma- 9 km tiellä juoksua - 58 min.
Ti- "Lepo" : 4 kuutiota hiekkaa lapiolla kärrystä kotitien (2,86 km) monttuihin ja kahden auton talvirenkaiden vaihto plus pesut...
Ke- 13,5 km osin poluilla - 1.24.
To- metsätyö 6 tuntia keskiraskas, illalla 6 km tiellä - 41 min.
Pe- metsätyö 3 tuntia kevyemmin, illalla 10,5 km tiellä - 1.02.
La- "Lepo" : aurausmerkkien laittoa ja puunajoa.
Su- 15 km osin raskaassakin maastossa -1,43,  illalla kävelyä Kirsin kanssa reilu 6 km.

yhteensä juoksua 54 km - 5 tuntia ja 24 minuuttia

RASKAS LEPO

Tänään tuli kuluneeksi 16 päivää Vaarojen Ultrasta. Kuten edellisestä postauksesta oli luettavissa niin lepoon on ollut tarvetta. Viikolla 41. en siis juossut askeltakaan, kävellä töpöttelin kyllä parhaan kykyni mukaan mutta hitaasti ja vähän kerrallaan. 
Heti kilpailun jälkeen ajelimme Martonvaaran Eroseen, joka historiassaan on ollut Kirsin isänäidin kotitalo. Vietimme pari päivää seudulla ja valuimme Polvijärven kautta kotiin. Olin kokolailla voimaton jaloistani etenkin etureisien osalta ja uni maittoi koko viikon tavallista enemmän.
Viime viikko eli viikko 42. onkin sitten ollut raskasta lepoa. Henkilökunta yrityksestäni syyslomaili eli allekirjoittanut istui takapuolensa melkein solmuun työautossaan.
Torstaina kävin kevyellä kuuden kilometrin hölkällä saadakseni infoa jalkojeni todellisesta voinnista. Info oli täysin painokelvotonta tekstiä eli unohdamme sen. Viikko sisälsi myös muutaman lyhyen kävelylenkin Kirsin kanssa mutta muuten liikunta lukuunottamatta katoskiipeilyä oli vähäistä.
Nimittäin vesisateiden välissä syksyn viimeinen ja pakollinen rakennusprojekti eli katoksen valmistuminen matkailuautolle ennen lumia muodostui periaatekysymykseksi. Jäykin jaloin tasapainoilu neljässä metrissä onkin ollut oivaa palauttelua... Lauantaina paistoi onneksi aurinko ja Maken avustuksella katos valmistui pitkän päivän päätteeksi. Eli talvikin voi sitten tulla tältä osin.
Ulkopuolisen silmin voisi nähdä minun viihtyvän siis varsin hyvin ilman juoksua. Varsinkin kun olen kertonut kauden olleen pitkä ja lepokauttakin olen kaipaillut. Yllätys itselleni tällä kertaa on ollut kuinka suorastaan helvetin huonosti olen fyysisesti voinut ilman juoksua. En muista aikoihin olleeni näin väsynyt eikä elimistö muutenkaan ole toiminut normaalisti levon aikana. Päinvastoin on ollut toistuvia päänsärkyjä ja yleistä kankeutta elintoimintojen kanssa. Olo on ollut umpinainen ilman päivittäistä juoksuannosta. 
Sensijaan henkisesti on tehnyt hyvää olla sivussa hetken. Surkea yleisvointi kuitenkin pakotti tänään viikon 43. aluksi juoksemaan tasaisesti tiellä 9 kilometriä kevyesti. Voitte ehkä kuvitella kuinka hyvää se teki.
Niinpä varsin pakottomasti päätin tänään 22.10.2012 on juuri se päivä. Päivä, josta alkaa yli puolen vuoden pikkuhiljaa syvenevä prässi kohti keväistä Unkaria ja kuuden päivän juoksua. Edessä on siis pitkälti yli 2000 suunniteltua harjoituskilometriä juosten ja kävelyt päälle.
Olo on kuin pikkupoikana karkkikaupassa !!!

VIIKON 42. HARJOITTELU

Ma- Lepo
Ti- kävelyä 5 km
Ke- Lepo, rakennustöitä työpäivän päälle puolipimeässä
To- 6 km "kevyttä" 41 min. oivoi, olo on kuin löysäksi keitetyllä kananmunalla kahden hammastikun varassa...
Pe- Lepo
La- Lepo, rakennustöitä
Su- Lepo 
yht. juoksua 6 km - 41 min.

jo olemassaolevaan katokseen uusi katto, ultrajäykkä yrittää olla tekemättä lapajättiläisiä...

HILJAINEN KYLÄTIE

Köppä-Risto mennä nylkytteli postilaatikolle kävelysauvojensa kanssa. Tarkistettuaan ensin kaikkien muiden laatikot syventyi hän tihrustamaan omaan peltilaatikkoonsa, joka viimekin uutenavuonna oli kestänyt poikasten räjäytysyritykset sinnikkäästi - tosin muotoaan muuttaen.
- On se ilmoja pidelly huikkasi Ikkuna-Tapsa mennessään ohi ajokoiransa kanssa.
Köppä pelästyi ja valahti kalpeaksi. Että oliko se nähnyt kun hän tutki naapurin laatikosta Intrum Justitian kirjekuorta...olikohan sekin jokin sijoitusyhtiö ?
-Tet...terve vaan, niin on satanut...
Tapsa pysähtyi ja kuulumistenvaihto alkoi. Sälli-koira mulkoili Köppää ja aavisteli, että tässä sitä nyt sitten taas seisottaisiin.
Todettiin, että on hiljainen kylätie jo näin lokakuussa. Juoksijaakaan ei ole näkynyt. Arvuuteltiin onko se kipeä mutta sitten paikalle tullut Jormanmummu Nallekoiransa kanssa tiesi kertoa, että se on ollut kisoissa taas.Koirat mulkoilivat toisiaan yhteisymmärryksessä ja Nalle kusaisi protestiksi Köpän laatikon alle. 
Juoksemassa maratoonia. Joo. Tai oikeammin 86 kilometriä eli hieman yli kahta maratonia peräkkäin laskeskelivat siinä.
Ja maastossa kuulemma jossain Kolin vaaroilla. Totesivat että hulluhan se on, ilmanmuuta. Tapsa tosin muisti, että olihan se juossut aiemmin kesän lopussa tielläkin jossain Nivalassa 177 kilometriä. Että eihän tuo nyt ole mitään tuo alle satanen raikkaassa metsäluonnossa.
Neljäntenä paikalle karautti Tero työpakettiautonreuhullaan. Kysyi että mistäs puristaa. Kertoivat että hiljaista on kun ultraurheilijaakaan ei ole näkynyt. Tero tiesi, että se oli nähty puutavaliikkeessä ja myöhemmin pihallaan matkailuauton suojakatosta korjailemassa. Että hengissä oli. Oli nähty sunnuntaina kävelemässäkin armaansa kanssa eli vielä se perkele liikkuu.
Postilaatikolle tuli vielä Susimäen-Kulmalakin uudenkarhealla mersullaan. Toiset siinä todistivat hiljentyvää kylätietä. Kulmala kun itsekin hiihtää pitkiä talvella ja on kiinnostunut urheilusta niin muisti hän että oli se juoksija keväälläkin jo tarponut jotain ystävyyskisaa radalla kuutisenkymmentä kilometriä päänsä pyörälle. Ja vähän ylikin.
Hulluhan se on ilmanmuuta mutta kova jätkä kuitenkin, lappaa menemään päivästä toiseen, todettiin.
Paikalle tuli vielä punainen volvo toisesta suunnasta. Sami-Jorma pakkasi mummunsa kyytiin ja Nalle ahdettiin farmarin takakonttiin. Kauppaan olivat menossa. Jorma tuli kysäisseeksi että onko tässä jokin kokous kun väkeä on koolla kuin merenmutaa.
Toiset kertoivat että on hiljainen kylätie. Näitä laskuja tässä haeskellaan vaan. Ei ole ollut paljon kulkijoita. Juoksijaakaan ei ole näkynyt juoksemassa pitkään aikaan. Tähän Jorma suorapuheisena miehenä letkautti :
-Tässähän meitä on kuusi ja kaksi koiraa vielä kaupan päälle. 
Ja antakaa sen juoksijan välillä huilatakin - ei sekään mikään kone ole !

VIIKKO 41. HARJOITTELU

Lepoa, ei juoksua.  

REMIX :

Uudelleenjulkaisen uuden version vanhasta Ajattomuuden Askelista. Syy tähän on, että alkuperäinen filmi sisälsi musiikkia jonka käyttö ärsytti jotain tahoja You Tuben ihmeellisessä maailmassa. Syntyi siis tekijänoikeudellinen este.
Ymmärrän tämän. Mutta vain osittain. Alkuperäisen filmin tarkoitus oli antaa toivoa elämässään vaikeuksia kokeneille. Viestiä että koskaan ei saa luovuttaa. 
Filmin tekijänä Hannu Kallio oli nähnyt paljon vaivaa sovittaessaan valitsemani musiikin tukemaan kuvien sävyjä ja tunnelmia. 
Alkuperäistä filmiä katsottiin yli 1600 kertaa ja saimme siitä valtavasti positiivista palautetta. Nyt koen, että kieltämällä musiikkinsa käytön filmissä tietyt tahot haluavat deletoida tällaiset ei-kaupalliset, inhimillisiin näkökohtiin ja viesteihin nojaavat teokset jotka pyrkivät yhteiseen hyvään ja hyvinvointiin.
Filosofiani on edelleen sama ja onneksi ajatukseni kuuluvat videolla edelleen.

You Tuben linkki, josta kuvaan saa kokoa lisää