ULTRAKOSKISEN ZEN

 

Olen vuosikausia käyttänyt blogissani sanaa Zen. Yritys selittää mitä se minulle henkilökohtaisesti merkitsee, on tuhoon tuomittu. Yritän silti.

 

TAUSTAKSI

 

"Zen on buddhalainen viisaustraditio, jonka tärkein harjoitus on meditaatio."

- Mitra Virtaperko kirjassaan Zen ja Zenin harjoittamisen taito (Otava)

 

Mindfulness, joka on suomennettu tietoisuustaidoksi, on lainannut harjoituksistaan zenistä, vipassanameditaatiosta ja tiibetinbudhalaisuudesta. 

   On häkellyttävää, että mindfulnessin kautta zenin keskeisimmät periaatteet ovat osa terveyden ja etenkin mielenterveyden hoidossa käytettyjä lähestymistapoja, vaikka tätä ei myönnetä julkisesti. Syykin on selvä: zen ymmärretään usein osana uskontoa ja uskonto ei voi olla osana käypä hoito-suosituksia, ainakaan meillä sääntösuomessa.

 

Philip Kapleau on todennut kirjassaan Three Pillars of Zen: Nirvana-sanan alkuperäinen merkitys oli puhaltaa sammuksiin, kadota. Sanskriitin kielen kääntäjät käyttivät tulkintaansa negatiivisessa mielessä; ihminen muuttuu jonkinlaiseksi ei miksikään saavuttaessaan nirvanan. 

   Kapleau sanoo: "Ja tietenkin sammuminen tai katoaminen viittaavat oman egoistisen mielemme ja vääristävien himojemme sammumiseen niin, että todellinen rajoittamaton mieli, joka ei ole koskaan syntynyt eikä koskaan kuole, voi nousta tietoisuuteen. Nirvana on täydellisen vapauden tila vailla rajoituksia." 

 

MINUN ZEN

 

Tämä blogikirjoitus on eräänlainen jatke edelliselle, joka oli otsikoitu MIKÄ MAAILMA .

Minun zen ei ole kytköksissä mihinkään uskontoon, eikä etenkään mihinkään moraalijärjestelmään. Mielestäni se olisi älyllisesti epärehellistä.  

   Uskon todella, että ihminen voi valita itselleen oman maailmansa ja siihen sopivat, sitä omaa maailmaa parantavat asiat. Ei voi olla niin, että omien tietoisuustaitojen kehittäminen vie osaksi jotain uskontoa, kulttia tai lahkoa. 

   Tästä hyvänä esimerkkinä on todennäköisesti toteutumaton haaveeni juosta New Yorkissa "maailman pisin virallinen juoksukilpailu", Sri Chinmoyn 3100 mailia. Kilpailuun ei pääse mukaan, ellei jotenkin ala tunnustaa heidän ajatusmaailmaansa.

   Tämä on sääli, sillä "Self-Transcendence" on täysin todellinen ja saavutettavissa oleva asia. Se vaatii vain hieman harjoitusta, kilometrejä. Viimeisenä todisteena tästä Coroksen ja Kilian Jornetin Transcendent-lyhytelokuva You Tubessa.

   Muutos on mahdollisuus, joka päivä - loppuun asti.

 

Meditaatio on mielenharjoittelua, jossa tarkkaillaan ja kehitetään omaa tietoisuutta ilman arvostelua. 

   Useimmilta unohtuu tuo viimeinen, ilman arvostelua.

   Jos lukee kaiken juoksemisesta, juoksemisen harjoittelusta ja juoksuvarusteista, ei tiedä mitään juoksemisesta. Täytyy juosta itse, jotta tietää miltä juokseminen tuntuu. 

   Kun juostaan yhtämittaa kauan, on äärimmäisen tärkeää, että lakkaa arvostelemasta itseään ja sitä, miltä oma juokseminen tuntuu. On vain seuraava askel, ei edes päämäärää. 

 

Alkuperäistä zeniä harjoitetaan istumameditaatiossa eli zazenissa. Minun yli 90.000 kilometriä kokeneet jalkani eivät taivu risti-istuntaan lattialle ja vaikka taipuisivatkin, on se äärimmäisen epämukavaa.

   Jos harjoitan meditaatiota ilman liikettä, istun tuolilla nojaamatta selkänojaan. Yhtä hyvin voi istua saunassa, mutta silloin täytyy nojata seinään koska kyse on rentoutumisesta.

   Ylipäätään ajattelen niin, että meille kaikille tekee hyvää pysähtyä hetkeksi, hengittää syvään ja vain olla läsnä siinä hetkessä missä on. Usein mieli alkaa kertoa tarinoitaan juuri tuollaisessa hetkessä. Se nostaa esiin asioita arvotettaviksi ja häiritsee rauhaa.

   Sanotaan, että mielen voi hiljentää. Niin voi, mutta ei väkivalloin. Oma mieleni hiljenee helposti, se on oppinut jo vuosikausien harjoituksen tuloksena, että se jää kakkoseksi.

   Minä en ole mieleni.

   Niistä ihmisistä, jotka eivät ole kiinnostuneita tällaisista asioista, tämä kuulostaa kryptiseltä, jopa vastenmieleiseltä. Kaikin mokomin, mutta älkää sitten kysykö, miten voi juosta kuudessa päivässä 603 kilometriä. Pelkkä fyysinen harjoitus ei riitä, koska matkan varrella sellainen henkilö, joka ei ole sinut itsensä kanssa alkaa arvostella itseään ja tuntemuksiaan - eikä pääse irti, ei koe täydellistä vapautta.

   Eikä pääse maaliin.

   Eikä ymmärrä, mitä maaliin pääseminen tarkoittaa.

   Annan vinkin: ei se nyt ainakaan mikään loppu ole.

   Ja kyllä, harjoittelu on usein epämukavaa, muutos on epämukavaa, itsensä kohtaaminen sellaisenaan on epämukavaa. 

 

 

Ne teistä, jotka ovat juosseet kanssani, tietävät että lenkeillä puhutaan tai ei puhuta. Juokseminen on mielen vapautta, myös olla hiljaa ja kuunnella itseään tai matkan varrella harmaata keloa naputtavaa tikkaa.

   Ultrakoskisen zenin tärkein periaate on, että sitä ei sellaisenaan voi opettaa kenellekään. Jokaisen on itse löydettävä oma tapansa olla ja elää.

   Kuitenkin kaikki haluavat voida paremmin tai kokea jotakin ihmeellistä. Meillä ei ole mitään muuta kuin se kaikki, mitä on aina tässä ja nyt. Ongelman ydin on, että suurin osa ihmisistä on aina tähtäämässä johonkin uuteen ja ihmeelliseen. Sitten kun se on saavutettu, on seuraavan uuden ja ihmeellisen vuoro. Kierre on loputon.

   Useimmat ovat pelkureita. Heillä ei ole rohkeutta pitkäjänteisesti koetella rajojaan tai etsiä uutta tapaa olemiselleen. En halua viedä lapsilta löytämisen iloa, mutta kerran 50 kilometriä juossut ei voi vielä kutsua itseään ultrajuoksijaksi. Sen sijaan hän voi ylpeästi kertoa juosseensa ensimmäisen ultramatkansa.

   Itseään pitää arvostaa.

   Koska sitten voi kutsua itseään ultrajuoksijaksi? Älkää kysykö minulta. Ehkä muut kuin itse, voivat tämän määritellä. Mitä sitten tarkoitan, kun sanon ettei heti ensimmäisen viidenkympin jälkeen? Tarkoitan, että vaikeinta zenissä on sen päivittäinen eläminen todeksi. Tasapaino löytyy helposti, mutta miten sen voi säilyttää päivästä toiseen kaikessa tekemisessään?

   Minulla ei ole vastausta - paitsi itselleni.

 

Rinnastan tässä ultrajuoksun ja zenin. Todellisuudessa omani on syntynyt juoksemisen kautta, mutta kerran sen löydettyäni se toimii ilman juoksuakin.

   Suurin ongelmani on, että vain juoksun kautta koen zenin voimakkaan täyteläisenä.

   Pyöräilyssä se on jossain siellä, puutuneen selän ja kilometrien myötä kangistuvien polvien seutuvilla, kitisevässä ketjussa tai puhjenneessa renkaassa karkaamassa jonnekin kaukaisuuteen.

   Juostessa se tallaaantuu kipeän kantapään alle, jää hiipuvasta vauhdista huolimatta jälkeen, unohtuu lyhentyvien askelten jälkiin. 

   Niin, sinne se minun zen aina välillä karkaa. 

 

Valon ja pimeyden maailmat vuorottelevat keskenään, 
mutta tyhjän avaruuden olemus on laaja ja muuttumaton. 

– Huangbo Xiyun
 

  

LOPUKSI

 

Minä en ole sensei, profeetta tai guru. En myöskään ole minkään itse kehittelemäni sankaritarinan sankari.

   Kauan sitten sairastamani syövän jälkeen olen pyrkinyt jakamaan kokemuksiani elämästä ja siihen pureutumisesta vain antaakseni esimerkkejä muille etsijöille. Sillä ikuisia etsijöitä olemme kaikki - kaikki jää aina joka tapauksessa kesken.

   Tähän olisi hyvä lopettaa koko tämän blogin kirjoittaminen, mutta niin en tee.

   Lukijapalaute sähköpostiin ja harvat rohkeimpien kommentit motivoivat jatkamaan.

 

 

UNELMIA

 

 

"Riippuvuus eli addiktio (lat. addictio ’jättäminen jonkun valtaan’) on pakonomainen tarve harjoittaa jotakin toimintoa tai kokea tietynlainen tunnetila."

- Wikipedia

 

Kaksi vuotta sitten oli lumi maassa tähän aikaan. Nyt koivut ovat riisuneet lehtensä ja jokunen vähäinen yöpakkanen kuurannut kattoja. Tämä aika on talven alun odotusta meillä Inarissa. 

   Tämä aika on ollut minulle vuosikymmeniä uusien tavoitteiden asettamisen aika. Pääasiassa ultrajuoksutavoitteiden. Olen viimeksi kilpaillut vuonna 2022, neljä vuotta on pisin koskaan pitämistäni kilpailutauoista. Neljä syksyä ilman juoksutavoitteita seuraavalle vuodelle - aika hyvin huilattu omasta mielestäni.

   Kun juoksin tuhat mailia Suomen halki vuonna 2014, tunnistin jälkeenpäin itsessäni juoksuaddiktion voimakkaampana kuin koskaan. Tuolloin tarkemmin asiaa pohdittuani totesin ensin addiktion olevan positiivinen, voimaa elämääni antava. Myöhemmin addiktio kääntyi negatiiviseksi puurtamiseksi, juoksun ilo katosi. Elämäntapani oli ensimmäistä kertaa liipasimella. Jatkaako vai ei.

   Tyypilliseen tapaani tutkin asiaa pikkuhiljaa. Vuoden 2014 kilometrejä kertyi yhteensä 5103. Seuraavana vuonna 3443 ja seuraavana 2215, kunnes määrä jälleen alkoi nousta.

   Vuonna 2021 ylsin lukemaan 4610, seuraavana vuonna juoksin kaikkien aikojen ennätykseni kuudessa päivässä; 603 kilometriä. Sen jälkeen on ollut varsin vaisua.

   Vaisuuteen on ollut monta syytä. Jatkuvien vasemman jalan kantapään vaivojen (alkava Haglund, nilkan kierto ja koko vasemman takalinjan vinoutuma) takia juoksun ilo katosi. Samalla katosi myös motivaatio kilpailla.

   Tutustuin pyöräilyyn. Tein kaikkia muita asioita elämässäni, jotka olivat jääneet vähemmälle kiihkeimpien ultravuosien varrella. Kävin metsästäjäkurssin ja aloitin linnunmetsästyksen, kalastin enemmän, ja vietin aikaa tekemättä mitään luonnossa. Ja tietenkin, kirjoitin muutaman kirjan.

 

Isälläni oli aktiivikäytössä yli kymmenen moottorisahaa. Kysyin kerran häneltä Talvituvan mökillä, että miksi hän karsii puut vesurilla ja halkoo ne kirveellä. Vastaus oli, että teen joka päivä hissukseen niin kuin hyvältä tuntuu. 

   Toki, miehellä pitää olla koodi. 

   Vastaus oli isän elämänkokemuksen myötä hioutunut, valmis. Ydinasia on miltä jokin tuntuu. Tehokkuudesta tai muusta vaivan välttämisestä ei puhuttu sanaakaan.

   Olen vuosikausia määritellyt juoksuharjoituksen tunteen perusteella. Juoksun pitää tuntua oikealta. Sen pitää tulla luonnostaan, pakottamatta. Olen yrittänyt selittää tapaani zenin kautta: luopumalla tavoitteesta voit saavuttaa sen. Jokainen askel on tässä ja nyt, lopulta viimeinenkin. Miksi murehtia maaliinpääsyä.

   Edelläkerrottu ei poissulje unelmia. Unelmat antavat energiaa, ne ovat uusia alkuja ja niistä voi toteutua vain osia. Unelmat vievät aina eteenpäin, nostavat pääsi ylös ja pakottavat yrittämään. Unelmat pyyhkivät pois perisuomalaisen "ei minusta ole mihinkään, ei tästä mitään kuitenkaan tule"- ahdistuksen.

 

Sairastin syöpää vuonna 1993. Tuona vuonna juoksin 402 kilometriä. Viime vuonna kilometrejä tuli 730. Nämä kaksi vuotta ovat ainoat alle 1145 vuosien 1992 - 2025 välisenä aikana. Tuo 1145 km on vuonna 1992, toiseksi heikoin on 2024; 1653 km.

   Viime vuosi opetti, että juoksin liian vähän. Juoksemisen merkitys minulle on sittenkin paljon suurempi kuin kuvittelin. Päivittäinen juoksulenkki on rituaali, hartausharjoitus ja tyhjä tila. Aika, jolloin parhaat tekstini syntyvät.

   Fyysisesti juoksemattomuus vaikuttaa minuun erikoisilla tavoilla. Koen itseni kömpelömmäksi. Lisäksi koen kehossani paljon ihmeellisiä kipuja, jos en käy lenkillä juosten. Mainittakoon näistä selkä, niska ja ranteet. Ymmärrän muut, mutta ranteita en. 

   Myönnän avoimesti, että alkoholin kulutukseni kasvaa suoraan suhteessa liikkumattomuuteen. Kaikki isoisältä ja isältä peritty ei ole hyväksi, mutta rentouttaa.

 

Oli aika, jolloin henkinen hyvinvointini riippui juoksusta. Tuo aika on taaksejäänyttä elämää. Minun on ollut pakko opetella elämään niin, että jos juoksu joskus kokonaan loppuu, pysyn tasapainossa. Tässä ainoa auttava asia Kirsin lisäksi on zen.

   Täytän ensi vuoden toukokuussa 63 vuotta. Ikä ei ole este fyysiselle harjoitukselle. Ikä ei ole myöskään este unelmille, ei edes ultraunelmille.

   Tänä vuonna tähän mennessä olen pyöräillyt 7741 kilometriä ja juossut 399 km. Alkuperäinen pyöräilytavoite oli 10 000 kilometriä tänä vuonna. Se tuskin toteutuu, vaikka taannoin väitin ihan muuta. 

   Syy on selvä: juokseminen tuntuu juuri nyt vaarallisen hyvältä. 

 

 

HARJOITTELUNI

VIIKKO 39.

Ma- Gravelpyörällä 30,65 km - 1.11.

Ti- Sauvakävelyä Kirsin kanssa 6,03 km - 1.13.

Ke- Gravelpyörällä 53,62 km - 2.31.

To- Lepo, metsästystä. Kävelyä 6 km.

Pe- Rouvy sisäpyörää 30,30 km - 59 min.

La- Juoksua Nellimin vaaroilla 13,06 km - 1.43.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa Konkeloniemeen 7,20 km - 1.51.

 

VIIKON 40. alku

Ma- Kävelyä Kirsin kanssa 2 km - 29 min. (Päivä meni auton ratissa Rovaniemen käynnillä.)

Ti- Juoksua tiellä 10,02 km - 1.08.

Ke- Juoksua poluilla 12,62 km - 1.30.

 

SYYSKUUN SUMMAUS

Pyörällä 440 km - Juosten 127 km. 

 

Aika, rakkaus ja hellyys - Time, love and tenderness. 

 

 

YRITETÄÄN UUTTA VUOTTA

 

Kuvassa ovat harjoituspäiväkirjat eli kalenterit vuosilta 1992 - 2025. Vuodesta 2009 alkaen olen kirjoittanut niiden kanteen jonkin ajatuksen tulevalle vuodelle. Tämän vuoden kalenterin kanteen kirjoitin : Totuutta ei voi pysäyttää, eikä jähmettää.

   Lause on kunnianarvoisan Tae Hyen kirjasta Suomalainen Zen-opas. (Basam Books 2001)

"Totuutta ei voi pysäyttää eikä jähmettää. Totuus on elämän jatkuvaa virtaa, jolla ei ole alkua eikä loppua. Totuuden tie ei ole oikotie onneen, vaan tosiasioiden hyväksymistä, myös kärsimyksen kanssa elämistä."

   Näin elän elämääni.

   Elämästä (kuten juoksemisesta tai muusta harjoittelusta) voi ajatella monella tapaa. Parasta se on silloin kun sitä ei ajattele lainkaan, silloin se sujuu vaivattomasti - aivan kuin itsestään, minuutista, tunnista, päivästä, kuukaudesta toiseen. Pidemmälle en ole päässyt, ainakin kerran vuodessa on tullut ajateltua. Yleensä vuoden lopussa.

 

Vuosien 1992 - 2024 juoksukilometrien lukema on 94055 km. Lisäksi kaikki muu liikunta, kuten kävely, vaellus, metsästys, polkupyöräily, hiihto ja lumikenkäily. Pitäisi jaksaa sataantuhanteen, mutta luvulla ei ole merkitystä. Liikkumisella on.

   Rahan, tavaran, viihteen, alkoholin, aatteen tai uskonnon avulla ihmiset turruttavat mielensä. Harjoitus on heräämistä tuosta turrutuksesta. Keskityt vain siihen mitä on edessäsi, sellaisena kuin sinä sen näet ja koet. Samalla ajatukset virtaavat. Niiden voi antaa virrata, mutta ne voi myös päästää menemään. Parasta on kun ei ole ajatuksia ja mieli on tyhjä, avara, levollinen. Liikkumisen kautta tähän voi päästä, kuten myös rauhoittumisen kautta.

Paatsjoella.

 

Paatsjoen jäälautat.

 

Maailma on Nellimistä tarkasteltuna kovin erilainen, kuin vaikkapa suurista kaupungeista tarkasteltuna. Pohjoisen maailmani on rauhallinen ja hienovarainen. Ongelmat ovat läsnä tai sitten ne voi päästää menemään.

Näyttääkö eläin persettä?

 

Toivotan kaikille uutta vuotta ja pikkuisen lauantaimakkaraa. Kokolihaan ei ole varaa, olenhan elänyt vaatimattomasti jo monta vuotta. 

   Joulunaikaan näkyi sosiaalisessa mediassa päivityksiä, joissa ihminen makasi elävän sian vieressä pahnoilla ja toivoi eläimille joulurauhaa. Jos Suomi hoitaisi vanhuksensa yhtä hyvin kuin sikansa, olisi meidän kaikkien elämä rauhallista koko ajan.

Itse tehty taco. Taikinassa on maissijauhoa, maissitärkkelystä, vettä ja psylliumia.

 

   Minua syytetään vastakkainasettelusta. On syytäkin asetella vastakkain. Ehkäpä ihmisten yhteinen asia ensin? Tämä on turha toive, sillä Suomeen on uinut aatteita joiden avulla ihmisiä kehotetaan etsimään etuoikeuksiaan yhteiskunnassa. Mihin se tasa-arvon vaatimus tässä katosi?

 

Presidentti Stubb sanoi uudenvuodenpuheessaan, että rasismi ei ole suomalaisuutta. Suomalaisuutta ei siis myöskään ole maahanmuuttajien käänteinen rasismi tai vaatimukset suomalaisen yhteiskunnan muuttamisesta joksikin ei-suomalaiseksi. Suomalaisuuden määrittelemme itse, me Suomessa asuvat Suomen kansalaiset. Suomalaisuus siis muuttuu koko ajan. (totuutta ei voi pysäyttää eikä jähmettää) 

   Mikä on ei-suomalaista?

 

Viimeiset vuodet Suomessa on vimmaisesti keskitytty rasisimin torjuntaan ja tasa-arvoon. Erilaisten vähemmistöjen ääntä on nostettu kuuluviin niin, että se on peittänyt alleen valtaväestön kainot toiveet maalaisjärjen käytöstä. Tässä suomalaisille tyypillisessä vouhotuksessa on unohtunut muun muassa biologia. Biologian mukaan sukupuolia on edelleen vain kaksi. Sensijaan sukupuoli-identiteettejä voi olla rajattomasti tai joku voi tuntea itsensä miksi tahansa, mutta faktaa kahdesta sukupuolesta se ei poista.

Urho Kekkonen sanoi aikanaan:"Vaikka koko muu maailma kääntyisi kommunismiin, niin Suomi pysyttelee länsimaisena demokratiana." Hän ei puhunut sosialismista tai sosialidemokratiasta mitään, valitettavasti.

   Nyt, vuoden 2025 alussa, pitäisi sanoa: Vaikka koko muu maailma kääntyisi sosialidemokratiaan, Suomi pysyy kaikkia erilaisia ajatussuuntia sallivana valtiona. 

   Etenkin yrittämisen arvostus pitäisi saada kunniaan. Yksilön tai hänen välineidensä loputtomasta kontrolloimisesta ei seuraa onnellisuutta edes niille, jotka eivät viitsi itse yhtään yrittää.

   On vain itse yritettävä, sillä totuutta ei voi pysäyttää eikä jähmettää.

 

Lenkillä näyttää tältä joskus.

 

 

VIIKKO 52.

Ma- Kävelyä Kirsin kanssa 2,81 km - 43 minuuttia. Juoksua 10,54 km - 1.13.

Ti- Jouluaaton pereinteinen 10 km - 1.02.

Ke- Kirsin kanssa metsäsuksilla 4,56 km - 1.09. Juoksua 10,53 km - 1.13.

To- Pe- Lepo

La- 14,18 km - 1.38. Siikajärventie.

Su- Perinteistä hiihtoa latusuksilla Kirsin kanssa 12,92 km - 2.10.

Juoksua yhteensä 45,43 km

Joulukuussa juoksua 149,86 km

Juoksua koko vuonna yhteensä 1653,06 km

Pyöräilyä koko vuonna yhteensä 1616,8 km.

Hiihtopari.

 

Jossakin keskustelussa tuomittiin moottorikelkkailu. Ymmärtämättömyys (kateus, tietämättömyys) moottorikelkkailusta ja sen hyödyistä niin terveyteen; luontoliikunta - metsässä oleminen, kuin hyötyajokkina on kiistaton. En viitsi nyt aiheesta enempää, on olemassa eieiei-ihmisiä ja sitten ihmisiä.

JUHANNUSTUULETUS

 

Julkisesti jotain mieltä oleminen tuntuu minusta joskus ylivoimaisen yksinäiseltä. Ihmiset ovat äärimmäisen varovaisia ottamaan julkisesti kantaa mihinkään asiaan.

 

Seuraan hiukan huvittuneena niitä, jotka maailmojasyleilevän positiivisuuden vallassa työntävät sosiaalisen median eri profiilinsa täyteen kivaa ja helppoa koettavaa. Sitten kun tapaan heidät, onkin naama rutussa ja ongelmia tuntuu riittävän.

    Jos julkisesti esitän jonkin oman valintani, esimerkiksi lapsettomuuden, minut osa porukasta lokeroi sillä perusteella automaattisesti niin, että en pidä lapsista. Olen tehnyt lasten kanssa töitä kymmenen vuotta päätoimisesti, lapset ovat valloittavia ja heissä saattaa olla tulevaisuus, mutta itselleni en heitä halua. 

    Olen siis itsekäs ja haluan nauttia elämästäni vapaana? Voi olla, mutta te, joilla lapsia on, olette todennäköisesti harkiten heidät tehneet. Jos lapset aiheuttavat teille harmia tai tunnetta, että teillä ei ole omaa elämää, niin minun valintani ei ole arvostelu teitä kohtaan. Minun ei myöskään välttämättä tarvitse yhtään yrittää ymmärtää valintojanne, kuten ei teidänkään minun valintojani. Ja kliimaksi: Te ette voi tulla sanomaan minulle, että pääsisin jotenkin helpommalla ilman lapsia.

    Edellämainitussa lapset olivat vain esimerkki. Roolinveto ei minua kiinnosta. Ei filttereitä kiitos.

---

Kuten edellisessä blogikirjoituksessani kerroin, kävimme  kotona kesken etelän kesän. Etelän kesä on ollut tähän mennessä vittumainen osittain, hirveästi hyttysiä ja sadetta sekä kylmää - tuulista.

 

Todennäköisesti vielä vittumaisempaa on olla työnantaja tänä päivänä. Mistä saa tekijöitä. Tekijä ei ole henkilö, joka tulee työpaikalle, on siellä ja lähtee kotiin. Tekijä on henkilö, joka tekee työpaikalla annettuja tehtäviä. Olemisen ja tekemisen ero on merkittävä.

    Pohjoisen reissulla pakettiautolla jouduimme ulkopuolisten majoitus- ja ruokapalvelujen varaan. Matkailuautoillessa olemme omavaraisia. Minua ja Kirsiä pisti rajusti silmään tiettyjen palvelujen toimimattomuus.

1. Mäkipeura eli vanha kunnon Peuraesso Kemin ja Rovaniemen välillä. Kello on 20.00 ja sulkemisaikaan on tunti. Ei yhtään pullaa tiskillä syötäväksi vaikka ne paistetaan siellä. Kaikki pöydät notkuvat sokeri yms. tähteistä sekä likaisista astioista. Henkilökuntaa yksi tiskillä, se jolla on eniten luomiväriä ja pisimmät rakennekynnet, henkilökuntaa keittiössä kokoontuneena naureskelemaan ja runkkaamaan puhelimiaan, ne joilla on eniten tatuointeja.

2. Lintulahden Neste ennen Jyväskylää. Sama kaaos kuin Mäkipeurassa, ilman tatuointeja ja luomivärejä sillä erotuksella, että nyt oli pullaa.

3. ABC-ketjun lounaspöytä on aina arvaus. Jossakin se on siisti ja hyvin hoidettu sekä etenkin hyvin täydennetty, joissakin paikoissa sinänsä kelvollisesta ruoasta saadaan höyrytettyä mössöä samalla kun tiski notkuu ruuantähteistä ja puolityhjistä ruuansäilytysastioista.

4. Juustoportti Jalasjärvi, kuten myös Ylöjärvi, säästävät siivouksesta. Asiakas on onnensa kukkuloilla kahlattuaan paskaiseen pöytäänsä paskaisella lattialla. Ruoka sentään on kelvollisen alarajalla.

    Pitäisikö vielä jatkaa?

    No entä hyvää? Esimerkkeinä Tervolan Tervakuksa, siisti majoitus ja hyvä aamiainen. Ivalossa Kultahipun lounas.

    Minä olin 17 vuotta työnantajana, eikä tekijöistä ollut koskaan puutetta. Tekijöitä arvostin, tekemisestä maksoin enemmän kuin itselleni, jaoin huolet, sekä yritin auttaa mahdollisuuksieni mukaan. Hyvä johtaminen ei ole rakettitiedettä, sensijaan jatkuva kasvu ja osakkeenomistajien jatkuva lihottaminen ovat utopiaa. Asikas maksaa, mutta kuinka kauan ja etenkin mistä.

    Julkisuudessa on ollut useita tapauksia, joissa työntekijöitä on kohdeltu ala-arvoisesti. Kahvila- ja ravintola-ala on näistä pahin. Oletuksena on jopa ollut, että osa töistä tehdään talkoilla, esimerkiksi siivous. Vessataukoon ei ole aikaa. Uskomatonta.

    Hoitoala on omansa. Enemmän kuin palkasta on kyse arvostamisesta ja siitä, että saisi tehdä sitä työtä mihin on koulutettu. Lisäksi väkeä on osittain liian vähän. Osittain taas on kyse siitä, että töissä ei suinkaan tarvitse olla aina kivaa vaikka yleisesti niin luullaan. Henkilökohtaisuuksiin mennään asiakkaiden taholta usein ja on omasta päästä kiinni kestääkö tämän. Oma irtisanoutuminen ei oleellisesti vähennä kusipäiden määrää maailmasta. Takaisin pitäisi voida sanoa, mutta sehän on heti kunnianloukkaus, ahdistelu, asiaton käytös tai muu mee too.

---

Ylenmääräisen sensitiivisyyden aikakauden lisäksi elämme kuulemma lama-, sota- ja ilmastokatastrofiaikaa. 

    Ihminen on ajanut itsensä suhteessa elinympäristöönsä nurkkaan ja yrittää nyt pelastautua ummistamalla silmänsä siltä, että zairelaiset pikkupojat louhivat akkumalmia käsin ilman suojavarustusta uusiin maailmanpelastaviin sähköautoihin. Tai sillä, että kotimaamme metsät muuttuvat pusikoiksi, joissa punkit ja villisiat risteilevät. Kas kun kohta ei hiilinielun menettämisen pelossa saa katkaista risuakaan.

    Ihmisen tulevaisuuden suunnan kruunaa ajatus, että tulevaisuudessa syömme hyönteisiä, keinotekoista proteiinia tai juomme omasta kusestamme suodatettua olutta. Kloonaamme aivomme supertietokoneeseen, nyt jo on onnistuttu kloonaamaan hiiren aivot mutta koneessa ilmeni resurssipulaa.

---

Ratkaisuksi kaikkeen edellämainittuun minä tarjoan läsnäoloa, pysähtymistä ja rauhoittumista. Vähemmän kuluttamista ja luopumista turhasta. Edellämainittu ei tunnu riittävän niille, jotka intohimoisesti uskovat loputtomaan kasvuun.

    Miksi on niin vaikeaa ymmärtää, että ei ole muuta taikaa kuin elämä itse?

 

Kaikesta huolimatta toivotan lukijoille HYVÄÄ JUHANNUSTA!

 

 

JUHANNUS LÄHESTYY

 

Siirryttäessä juhannuksenviettoon maaseudun rauhaan on ennen juhlintaa syytä tarkistaa huvilan piano.

Näinä sukupuoliroolien ylivertaisina aikoina perheenjäsenet eivät useinkaan ole juhlapyhinä tehtäviensä tasalla. Miesten siirtyessä kalastamaan, uimaan tai riippumattoon filosofoimaan jää huvilan siisteydestä huolehtiminen muun perheen tehtäväksi. Jos tässä tilanteessa esiin nousee ongelmia, tarjoan ratkaisuksi JOKANAISEN NIKSIKIRJAA, seitsemäs painos (82. - 102. TUHAT) vuodelta 1952.

 

Kirja opastaa näin:

 

PIANON PUHDISTAMINEN

 

Piano kuten muutkin kiilloitetut huonekalut puhdistetaan hankaamalla pintaa huonekaluöljyyn kostutetulla hienolla villatilkulla. Hyvää huonekaluöljyä saa sekoittamalla tavalliseen ruokaöljyyn muutaman tipan etikkaa tai punaviiniä.

 

PIANON KOSKETTIMIEN PUHDISTAMINEN

 

1. Pianonkoskettimet saadaan puhtaiksi ja valkoisiksi hankaamalla niitä pumpulirievulla, joka on kostutettu maidossa.

2. Valkoiset koskettimet puhdistetaan tärpättiin kastetulla tilkulla.

3. Norsunluiset pianonkoskettimet puhdistetaan seoksella, jossa on 1 osa tärpättiöljyä ja 3 osaa väkiviinaa.

4. Ammoniakilla voi myös kokeilla.

5. Kärpäsenlika irtaantuu kylmällä vedellä tai spriillä tai kölninvedellä.

 

 

 

 VIIKKO 24.

 

Ma- 21,01 km - 2.31.

Ti-15,05 km - 1.38.

Ke- Lepo

To- 44,22 km - 5.20. Janin kanssa, pääosin asvalttia.

Pe- Erikoisharjoitus vauhtileikkiä poluilla 17,53 km - 2.11. Maastoon suhteutettuna erittäin kovaa osittain.

La- Polkupyörällä kauppaan. 4,01 km - 19 min. 3,99 km - 14 min.

Su- 10,06 km - 1.09.

 

yhteensä 107,8 km - 12:51.

 

Fyysisesti alan olla Kauhajoen kuuteen päivään valmiina. Kuntoutuminen Kokkolan kilpailusta mutta etenkin mökkimuutosta on ollut odotetun hidasta.

Henkisesti en koskaan elämässäni ole ollut näin tasapainossa kuin nyt. Ja jos näin on, ei minun tarvitsisi sitä edes sanoa, mutta jotakin on kysyjille vastattava.

Tärkeintä on, että en juurikaan ole juossut Kauhajokea ennakkoon harjoituksissani - en juurikaan, aina on parannettavaa.

 

 

 

SELÄNTAKANA VIERIVÄT VUODET

 

Syntymäpäiväni oli ja meni. Ei ollut pyöreitä lukuja, eli ystäväni, jos et muistanut niin ei tarvitse potea huonoa omatuntoa. Minäkään en muista kenenkään muun kuin Kirsin syntymäpäivän. Iällä ei edelleenkään ole minulle merkitystä. Myönnän, ikä tuntuu joskus - myös hyvältä.

   Vuosien vieriessä ystävyyssuhteet elävät omaa elämäänsä. Itselleen tärkeistä asioista on mukavaa puhua ja vaihtaa ajatuksia, kaiken perustana on kyky hyväksyä erilaiset mielipiteet ja saada niistä itselleen uusia ajatuksia. Ihmiset kasvavat erilleen jos ei yhteistä puhumista tai molemminpuolista kykyä hyväksyä täysin toisenlaisia ajatuksia löydy.

   Omissa vanhoissa ystävyyssuhteissani olen huomannut vuosi vuodelta lisääntyvää etääntymistä. Ultrajuoksu ja Lappi sensijaan ovat tuoneet tilalle uusia ystäyyssuhteita, myös erittäin syvällisiä. Muutettuamme Lappiin vain äärimmäisen harvat etelän ystäväni ovat pitäneet yhteyttä saati käyneet. Filosofiani mukaan tämä asia on. Se ei siis ole hyvä tai huono asia.

   Yhteiskunta jossa elän, ei ole muuttunut ollenkaan vuosien varrella vaikka monet niin uskovat. Sensijaan ihmiset ovat muuttuneet, myös minä. Olen kirjoittanut lukuisista aiheista ultrajuoksun läpi ja itsensä kehittämisen kulmasta katsoen.

 Aika ajoin olen laittanut ajatukseni ympäröivästä ylös:

1. Kun ihmiseltä riistetään hänen vapautensa, riistetään samalla kyky inhimillisyyteen.

2. Sananvapaus säilyy, jos sitä uskalletaan käyttää. Jos mukaan tulee itsesensuuri, se ei säily.

3. Jos pitäydytään puhumasta joistakin asioista ja valitaan hiljaisuus, on se jo uhka sinänsä.

4. Luonnollisen erottaminen luonnottomasta tai yliluonnollisen erottaminen luonnollisesta on äärimmäisen vaikeaa. Inhimillisyys on osa luontoa. Äly ei voi tutkia itseään.

 Aika ajoin olen kritisoinut yhteiskuntaa:

1. Ilmastonmuutoksen ja muiden tätä planeettaa vaivaavien ongelmien perimmäinen syy vaietaan.

Syy on liiallinen väestönkasvu. Tämän esittäminen johtaa naiiviin oikeudenmukaisuuden etsintään ja kysymykseen kuka saa syntyä. Ihmiskunta tekee joka hetki varsin paljon päätöksiä, joiden seurauksena ihmisiä kuolee. Jos pystytään päättämään kuka kuolee, ei luulisi olevan vaikeaa päättää kuka saa syntyä. Vai onko tämä eräänlainen liukuhihna?

2. 1970-luvun Suomessa oli taistolaisten vihaamia toisinajattelijoita. Nyt meillä on "väärinajattelijoita". Keskusteluilmapiirissä on etiketti, jonka rikkomisesta saa sanktion. On määritelty vihapuhe, eli painostetaan ajattelemaan samankaltaisesti. Keskustelu tämän seurauksena siirtyy internetin laudoille piiloon.

3. Internet merkitsee fragmentoitumista ja toisiaan vihaavien ryhmien syntymistä. Internet on kontrollin väline eikä ole yhteiskunnan äänitorvi.

4. Sukupuolen ja ihonvärin tai rodun oletetaan vaikuttavan yksilön asemaan sortavasti. Stereotypioista ei synny tasa-arvoa.

5. Tiedeyhteisö ei suhtaudu vakavasti ihmisen yliaistillisiin kokemuksiin. Parapsykologiaa väheksytään tieteessä. Uskontokeskustelu liittyy tähän: Charlie Hebdon pilapiirtäjä Juni on sanonut, että sananvapaus, sekularismi ja oikeus jumalanpilkkaan eivät ole vanhentuneita arvoja.

6. Markkinatalous ja globalisaatio ovat luoneet pilipalisaation. Yhteiskuntajärjestys luhistuu juuri tästä syystä.

   Irralleen otettuina ylläolevat ajatukset saattavat olla vaikeaselkoisia. Itsetranssendenssissä on kyse itsensä ylittämisestä. Jos sinulle on kerrottu, että jokin ei ole mahdollista ja sinun nyt vaan täytyy tyytyä osaasi, olet koneiston uhri. Valtavilla stereotypioilla luodaan mielikuva, joka vääristää yksilön mahdollisuudet etsiä elämässään uutta. Jokaisella meistä on mahdollisuus ilman mutta kun- ajattelua tai sitten kun- ajattelua.

   Vanhat ystäväni saattavat ajatella, että vuosieni varrella olen tullut uskoon tai että olen juossut aivoni solmuun. Ylläolevista numeroiduista luetteloista saattaa joku pystyä päättelemään mitä itsensä kehittäminen on, olen ainakin kyennyt ajattelemaan siinä juostessani. Mitä tulee uskoon tulemiseen, on eksistentiaalisten kysymysten pohtiminen luonnollista ajan kuluessa. Yksi hyödyttömimmistä kysymyksistä on: onko jumalaa isolla tai pienellä kirjoitettuna edes olemassakaan.

   Vuodet vierivät selkäni takana. Tämän voi tulkita niin, että ajattelen olevani itseäni edellä. Nöyryyteeni liittyy keskeinen ajatus siitä, että tulee aika jolloin en ole itseäni edellä.

   Mitä kaikesta jää, on jotain sellaista mikä koskettaa ihmissydäntä. Sadan vuoden päästä näitä tekstejä lukiessa kukaan ei ole kiinnostunut aatteesta, brändistä, tuloksista ja numeroista, vaan siitä mikä kosketti matkani varrella toista ihmissydäntä.

 

HARJOITTELU VIIKOILLA 19 - 20.

Ma- 16,21 km - 1.48. Nellimissä tietä ja polkua.

Ti- Nivalassa 6,02 km - 39 min. Ajomatkan jälkeistä ravistelua.

Ke- Onnin kanssa Pyssymäeltä perhereitti ja PEP12 reittiä 20,45 km - 2.25. Polkua.

To- Tuuri Käpykangas hiekkatietä 20,12 km - 2.13.

Pe- Lepo / Kävelyä 2,3 km - 39 min. Kirsin kanssa.

La- 8,05 km - 52.18. Asvalttia pääosin.

Su- Polut Hämeenkyrössä 23,03 km - 2.49.

Yhteensä 93,9 km - 10 tuntia ja 48 minuuttia - vertikaalisia nousumetrejä 926

Ma- 25,07 km - 2.51. Kaikki harjoittelu tästä eteenpäin polkua, hiekkatietä ja umpimetsää ellei toisin mainita.

Ti- 27,15 km - 3.16.

Ke- Pyörällä 9,93 km - 54 min. Kirsin kanssa.  Ilta 12 km reipasta - 1.17.

To- 30,69 km - 3.31.

Pe- 12,02 km - 1.22.

La- Janin kanssa 17,94 - 2.25. Perään yksin VL 13,14 km - 1.22. Osittain 85 % teholla.

Su- 13,02 km - 1.30.  Palauttaen.

Yhteensä 151 km - 17 tuntia ja 39 minuuttia - vertikaalisia nousumetrejä 2120

 

  HARJOITTELUSTANI

   Harjoitteluani voi yrittää ymmärtää monelta kantilta. Olen kiinnostunut sitkeydestä ja kestävyydestä: kilpailuista jotka menevät yli normaalin ymmärryksen ja suorituskyvyn.

  Olisin voinut juosta ylläolevilla viikoilla 300 km viikossa, mutta se ei olisi ollut harjoittelua eikä myöskään ominaisuuksien kehittämistä, vaan purkamista ja itsensä rikkomista.

  En ole kiinnostunut mittaamaan nopeuttani ikäisteni seurassa esimerkiksi kymmenen kilometrin maantiejuoksussa. En ole kiinnostunut kyttäämään pystynkö mitäkin minkä ikäisenä. Tämä ei tarkoita etten arvosta niitä, jotka yrittävät pysytellä kiinni nopeudessaan.

   Minulla on ulkoisia ja sisäisiä tavoitteita. Toteutan ja kontrolloin niitä kuuden päivän juoksuissa, edelleen olen menossa kohti 52 päivän kilpailua New Yorkissa. Pystyäkseni siihen minun on saavutettava ensin tietyt sisäiset tavoitteeni. Yksinkertaisesti: en ole tarpeeksi pitkällä itseni kanssa vielä.

    Juostuani Suomen halki 1000 mailia olin jo varsin pitkällä kohti New Yorkia. Sitten isäni kuoli, lopetin yritykseni, muutimme Lappiin ja kun olisi ollut aika tehdä päätös, tuli korona ja perui kuuden päivän kilpailun, jonka jälkeen seuraavana vuonna piti yrittää matkustaa kevääksi Sri Chinmoyn tiimin järjestämään lyhyempään kilpailuun.

   Tulevaisuus on pelkkiä mahdollisuuksia täynnä. Epäonnistuminen on myös mahdollisuus kehittyä, etenkin ihmisenä.

 

Alla You Tube video: Lenkillä Janin kanssa Näkyy vain blogin internetversiossa. Jos katselet blogia kännykällä, valitse lopusta internetversio tai katso video suoraan linkistä.

 

 

MINÄ, DISSIDENTTI JALAN KÄÄNTEESSÄ

Lähdin metsään, koska halusin elää tarkoitusperäisesti, kohdata ainoastaan elämän olennaiset seikat, ja nähdä, enkö voisi oppia, mitä elämällä oli opetettavanaan - ja jotta en kuolemani koittaessa joutuisi huomaamaan, etten ollut lainkaan elänyt. Elämä on niin kallis asia, etten halunnut kuluttaa sitä johonkin, mikä ei olisi elämää. (Henry David Thoreau: Walden - Elämää metsässä)

Suomessa on EVA:n vuonna 2017 julkaistun raportin mukaan 79 000 miestä, iältään 24 - 54, pysyvästi työelämän ulkopuolella. He eivät tee töitä, opiskele tai eivät ole työkyvyttömyyseläkkeellä. Heistä kolmasosa on kirjautuneena työttömäksi ja suunnilleen saman verran heistä elää ilman tuloja ja ilman toimeentulotukea. Kadonneet työmiehet, kuten varmasti myös naiset, sivuun hypänneet?

   Ensi kuussa tulee täyteen neljä vuotta siitä kun aloitin hapuilun kohti täydellistä sivuunhyppäystä, muutin Lappiin, lopetin yritykseni ja aloitin toden teolla elää jokaisen päivän niin kuin se hyvältä tuntuu. Vaikka käytän sanaa hapuilla, mitenkään päämäärätöntä elämänkulkuni ei ole, pikemminkin päinvastoin. Minulla on pitkä lista ulkoisia tavoitteita ja vielä pidempi lista sisäisiä tavoitteita.

   Alussa siteerattu Thoreau ennakoi luontoa käsittelevissä kirjoituksissaan jo 1800-luvulla ekologisuutta. Kirjassaan Kansalaistottelemattomuudesta hän esitteli käsitteen kansalaistottelemattomuus, että on olemassa siviililain yläpuolella oleva laki, jota on noudatettava rangaistuksenkin uhalla. Hän ei hyväksynyt orjuutta ja sotaa tukevaa hallitusta, joten kieltäytyi maksamasta veroja ja päätyi lyhyeksi ajaksi putkaan.

   Mediassa on tasaisin väliajoin juttuja ihmisistä, jotka ovat valinneet toisin. Nämä ihmiset ovat hypänneet pois oravanpyörästä ja ryhtyneet toteuttamaan omia tavoitteitaan. Osa on ryhtynyt elämään ekologisesti ja mahdollisimman vähän kuluttaen, osa on vetäytynyt hiljaisuuteen, jopa erakoitunut yksin tai läheisen kanssa. Niin tai näin, yksi yhdistävä tekijä löytyy näiden kaikkien juttujen kommenttiosioista: aivan hirvittävä arvostelu ja vetäytyjien mielipiteiden lyttääminen niiden taholta, jotka eivät ole uskaltaneet tehdä omia valintojaan. Niiden, jotka omasta mielestään kokevat olevansa yhteiskunnan tukipilareita, ahkeria veronmaksajia ja rattaissa raatajia.

   Todellisuudessa monen sivuun hypänneen historiasta löytyy varsin mittava yhteiskuntavastuun kantaminen, joka on lopetettu omasta vapaasta tahdosta kun on ryhdytty ajattelemaan toisin. Näin on omalla kohdallanikin, taakse on jäänyt miltei kymmenen vuoden työura vammaisten lasten kanssa ja sitä seurannut seitsemäntoista vuotta muita työllistävänä yrittäjänä. Kadonnut työmies onkin siis saattanut jo tehdä työnsä vai pitäisikö jaksaa pikkuisen pidemmälle. Ja mikä on pikkuisen ja etenkin miksi?

   Sivuunhypännyt ei useinkaan ole mitenkään syrjäytynyt vaan seuraa aikaansa tarkasti mutta ei löydä siitä juurikaan mitään hyvää. Omaa mieltäni vaivaavat jatkuvat sodat, turha kuluttaminen, mutta etenkin ihmisten elämän muuttuminen lyhyen hetken kertakäyttömuoviksi. Henkinen kehittyminen ei ole pikavoitto eikä myöskään ole saavutettavissa yhdellä klikkauksella, vaan itseään joutuu vaivaamaan - harjoittamaan. Aivan kuten ultrajuoksussa. Ei tietoisuuden lisääminen omassa elämässä käy käden, tai pitäisikö sanoa jalan, käänteessä.

   Istuutuessani kirjoittamaan tätä kirjoitusta olen palannut erämaasta Nellimin kotiin internetyhteyksien pariin. Lukemattomien sähköpostien joukossa oli lukijani kiitokset ja siinä sivussa toive, että kirjoittaisin useammin. Viimeisestä postauksesta näkyy kulunnen kaksi viikkoa mutta minä, dissidentti eli toisinajattelija, tarvitsen tilaa ajatuksilleni. Tilaa löydän erämaasta, jossa nyt viimeksi olen Kirsin kanssa kalastanut ja etsinyt hilloja. Elänyt ekologista elämäntapaa siinä mitassa mihin tällä hetkellä pystyn.

   Suomessa on 23 tuhatta ilman sähköverkkoa olevaa asuttua asumusta ja 340 tuhatta, jotka eivät kuulu vesijohtoverkkoon. Talvitupa, jossa erämaassa aikaa vietän on mökki, mutta voisi se olla vakituinenkin asutus - ilman sähköä ja vesijohtoa tottakai. Juostessani tai mieluummin muuten liikkuessani erämaassa koen vahvaa yhteyttä luontoon. Hiljaisuus puhuttelee enemmän kuin tuhannet sanat ja uutisten sijaan seuraan mieluummin vaikkapa viklon käyttäytymistä reviirillään poikasiaan suojellen. Kyse on siitä miten minä tulen toimeen luonnon kanssa, ei toisinpäin.

Sellainen elämä, jota ihmiset ylistävät ja pitävät menestyksekkäänä, on vain yksi tapa elää. Miksi nostaisimme jonkin elämäntavan ylitse muiden? (Henry David Thoreau: Walden - Elämää metsässä)

Ajattelen kuten Thoreau edellä, jokainen saa valita mahdollisuuksiensa rajoissa itse. En saarnaa - kehotan kylläkin. Mielestäni meillä jokaisella pitäisi olla olohuoneen pöytänä oma ruumisarkku. Buddha kehotti ajattelemaan omaa kuolevaisuuttaan päivittäin. Tästä voi johtaa helposti kysymyksen: Mitä haluaisit tänään elämässäsi tehdä? Vastaus on sinun oman henkisen kehittymisesi tulos, haluatko ostaa vai kokea. Haluaisin ainakin, että olisit läsnä omassa elämässäsi joka päivä, teet sitten mitä ikinä mieleesi juolahtaakaan.

Blogikirjoittaminen näin vaatii aikaa ja läsnäoloa. Ajatukset eivät kypsy hetkessä, eivätkä ilman itsensä sivistämistä. Arvoisille lukijoilleni tämä riittänee perusteluksi postauksieni julkaisurytmiin.

   Olen tavattavissa 21.8. illalla Nivalan Pyssymäellä, jossa pidän luennon monipäiväjuoksuista; seuraavana päivänä siellä on Super Pep-polkujuoksutapahtuma. Ennen luentoa tai sen jälkeen olen avoin keskusteluille muistakin elämän asioista jos joku kokee siihen tarvetta. Erilaisten ihmisten tapaaminen on mielestäni aina rikkaus.

HARJOITTELU VIIKOILLA 29. - 30.

Ma- Nilsiässä saunalenkki 8,07 km - 53 min.

Ti- Kävelyä Rovaniemellä Kirsin kanssa 4,51 km - 1.03.

Ke- "Lepo", kotitöitä; ruohonleikkuuta ja muuta säätöä.

To- 8,14 km Palo-Pyhävaaralle - 58 min. Päivällä ruohonleikkuuta ja muuta säätöä.

Pe-La-Lepo, väsynyt.

Su- 5 km Paavalintupavaaralle erämaassa - 39 min. Helvetin kuuma ja paarmoja.

Yhteensä juoksua 21,2 km

Ma- Haapakurussa 10,22 km - 1.01. Hyvää kulkua.

Ti- Lepo

Ke- Asvalttia pääosin Uuttuperälle 12,02 km - 1.18. Illalla kävelyä 4,22 km - 1.04.

To-Pe- Lepo

La- 8,03 -53 min. Kevyttä verenkierrätystä ennen erämaahan lähtöä.

Su- Lepo

Yhteensä 30,3 km

Niin, minähän juoksin vajaa neljä viikkoa sitten kahdessa päivässä 207,24 km. Joskus on levättävä - muuten menee rikki päältä ja sisältä.

JAKSAA JAKSAA ?

   Juhannukseksi erämökille tuotu orvokki kukkii edelleen Lapin lämpimässä syksyssä. Se on kestänyt tuulet, sateet ja lintujen hyökkäykset. Haluan kirjoittaa siitä mitä maailmassa oikeasti tapahtuu, minun maailmassani. 
   Erämökillä ei ole nettiä. Puhelin kuuluu aina välillä jossakin päin tonttia ja joskus jokin Whats up-viesti kilahtaa perille mutta aukeaa vaikeasti tai ei ollenkaan. Välillä on Telian verkkoa, välillä Ruscomia ja useimmiten pelkkää kalaverkkoa. Viimeksimainittu on varmin.
   Viime perjantaina painoin lapion jalalla maahan. Se upposi vain kolme senttiä kilahtaen kiveen, joka oli kiilautunut juurien väliin kuntan alle. Yli sukupolvien perityllä periksiantamattomuudella porauduin isänmaahan. Pitkä, yli kymmentuntinen päivä pystytti tekeillä olevan suojakatoksen tolpat. Seuraavat, yhtä pitkät päivät antoivat katokseen katon, toiseen päähän lattian ja rakoseinät ja lopulta katoksen alle siirtyivät kaikki pihassa pressun alla lojuneet viimeiset niinsanotut turhat rakennuspuut.
   "Niinsanotut turhat" tarkoittaa edesmenneen isäni keskeneräisiksi jääneistä projekteista jäljelle jäänyttä puutavaraa. Älä saatana paa Pappa enää yhtään ripaa vaan nauti elämästäsi- kaikui kuuroille korville. Se varmaan oli sitä yli sukupolvien perittyä periksiantamattomuutta mutta minähän olen erilainen. 
   Aivan järkyttävän tyydyttävää jäädä housut kintuissa rysän päältä kiinni. Aivan kuin eteeni tuotaisiin peili ja käskettäisiin katsoa menneisyyden kautta tulevaisuuteen. Ja siinä seison, lapio kädessä aivan kuten yksikätinen isoisäni ja isäni aikanaan.
   Kuulemma nykyajan sukupolvet eivät enää kaipaa mökeilleen työleirimäistä elämää. Mitä sinne sitten kaivataan? Isolla terassilla keskellä luontoa mutta ei luonnossa aktiivikaiuttimella eedeeämmää ja sidukkaa saunan ohessa - ehkä sisävesivessaa ja mikroaaltouunia. Voi vittu sanon minä. Eedeeämmä on elektronista tanssimusiikkia selkokielellä ilmaistuna kuten sidukka on siideriä.
   Ollessani katon teossa kuulin Kirsin puhuvan nuotion ääressä kuukkeleille. Linnut istuivat muurinpohjapannun reunalla ja lopulta kävelivät pitkin kuumaa pannun pintaa. Menetimme yhden leivän. Nokkelat varislinnut tietävät kuka on emäntä ja koska hän selkänsä kääntää. 
   Etäämmällä olevan mökin vanhempi rouva pistäytyi sauvakävelylenkillä juttelemassa pois erämaan mukanaan tuomaa yksinäisyyttä. Muutamaa päivää myöhemmin lähestyi puliseva kolmen rouvan joukko marjanpoimureineen. He huomasivat minut tulilla rannassa viime tipassa. Kävin esittelemässä pakeneville kainon toiveen, emme tarvitse marjastusapua tontillamme kun sinä päivänä vielä alkoi kanalinnun metsästyskin. Ilmeet olivat vakavan anteeksipyytäviä.
   Ruuanlaito avotulella tapahtuu oikeasti. Harvojen ihmisten kohtaaminen maailman liikkeessä. Aivan kuten nuorten kaakkurien jatkuva kierto pitkin lompolon pintaa aina välillä nousukiitoa harjoitellen. Räpiköinnin aallokon äänet, västäräkit pihassa tankkaamassa ennen Egyptin lennon alkua ja lopulta hiljainen, höyryävä ilta. Väsynyt rakentaja saunan terassilla, uimassa kylmässä ja kirkkaassa vedessä. Alkoholittoman saunaolutpurkin pinnalle tiivistyvä kosteus valuu valkoiselle kaiteelle. Aika hidastuu ja on vielä yksi voimaton hyttynen inisemässä korvan juuressa.
   Kaikki keinotekoinen, sähköiseen uutistulvaan tukehtuva tyhjä puuttuu. Ultrajuoksun askelten ääni on vaimennut. On vain luonto ja ollaan vain luonnossa. Ja jaksaa jaksaa.

VIIKKO 36.

Ma- Lepo, mökillä.
Ti- Palo-Pyhävaara 8 km - 1.06.
Ke- Kirsin kanssa pyörällä osin poluilla - 8,2 km - 1.09.
To- Lepo
Pe- 10,6 km Haapakurussa - 1.08. Väsynyt kilpailusta edelleen.
La- Su - "Lepoa" mökillä puukatoksen rakennusta alkaen lapiolla kaivamisesta päätyen seinien teon kautta katontekoon.

Juoksua 18,6 km - 1:35. Palauttelua kilpailusta ja ajatusten kokoamista muun tekemisen ohessa.

---


   Uhrautumisesta. Jos uhraa elämänsä jollekin asialle, omistautuu, ei saa ymmärrystä siinä isossa kuvassa paitsi usein vasta jälkeenpäin. Usein käsketään ajaa tukka ja hankkia kunnon ammatti.
   Kun soitin levyjä minulta kysyttiin mitä teen työkseni oikeasti. Kun toimin vammaisten avustajana hiukan vajaa kolmekymppisenä minulta kysyttiin mitä aion tehdä isona. Kun ajoin taksia kuljettajana minulta tiedusteltiin oikeata ammattiani. Kun toimin taksiyrittäjänä oltiin hiljaa, mutta vaivaannuttiin kovasti, kun kerroin että maailmassa on ainakin kolme asiaa jotka kaikki luulevat osaavansa tehdä ja taksinkuljettaminen on yksi niistä.
   Usein perustellaan että kyllä minäkin mutta en viitsi. Ultrajuoksu on yksi sellainen asia. Ajatellaan että turhaa hommaa. Onko neljänkymmenen vuoden säännöllinen työura sitten jotenkin vähemmän turhaa? Ainakin sillä saa rahaa. Ja rahallako ostatte kadotetut vuotenne takaisin?
   Kysynkin, että kuka tässä uhrautuu.
   Jaksaa jaksaa?

   Mä (vaan?) juoksen.
   Jaksaa jaksaa. 

TRANSRASVAA JA MUUTA TUULISUOJAA

Olin kalastanut rannalta systemaattisesti erään nimeltämainitsemattoman joen kosket, suvannot ja asentotaimenten kivet. Ei mitään paitsi vuorotellen vesisadetta ja lumisadetta. Vaihdoin kevätkalan metkuihin tuskastuneena paikkaa erään ison nimeltämainitsemattoman järven niemeen keittokalan toivossa. Ei mitään vieläkään. Sitten tuli kahvintuska. Oli nöyrryttävä ja palattava mökille kun en ollut ottanut kahvivehkeitä mukaan.
   Puskin mönkijän suosta rinteelle ja takaisin kiviselle metsätielle. Ajelin kaikessa rauhassa hiljaisessa erämaassa kunnes ajatus iski: onko tämäkin päivä pilattava juoksemalla. Kauheaa! Minähän olen ultrajuoksija päivästä päivään ja vielä jonkinmoinen filosofinen itseni kehittäjä. Voiko sellainen levätä jo toisen päivän peräkkäin? Meneekö maine ja kunnia saati kunto?
   Keitän nykyisin nokipannukahvia muinaisella tavalla: pannuun mitataan ensin oikea määrä kahvijauhetta, päälle kaadetaan oikea määrä kylmää vettä, kansi kiinni ja tulille. Sitten kun nokasta sylkee kunnolla on kahvi valmista. Ei sekoiteta, ei säikäytetä, ei keitetä vettä ensin eikä muutenkaan taiteilla kolmasti kuohauttaen. Hyvää tulee kerrasta.
   Ennen kahvinkeittoa olin asetellut ritilälle transrasvat ojennukseen. Juustomakkara ja lihapiirakka juustolla ja paprikalla. Poikaruokaa. Vegaanit on erikseen. Neljä palaa sokeria kuppiin ja maitoa. Rajansa se on ravinnon kanssa runkkaamisellakin! Terveystrendit vaihtuvat vuosittain mutta pohjoiskarjalaprojekti on ja pysyy. Riittävästi kun polkee polulla hiessä niin kaikki palaa ja suolaakin on lisättävä.
   Ryystäessäni kahviani mökin terassin katon alla sateelta suojassa palasin kauhuajatukseeni. Pilata päivä juoksemalla. Jeesus sentään mitä ajatuksia. Olin levännyt edellisenä päivänä, koska ajoin kahdessa päivässä 1600 kilometriä pakettiautolla jonka perässä oli peräkärry ja pitkä, painava lasti. Mutta että nyt taas! 
   Istuin aikani ja päätin että syy on kalassakäynnissä, erämaassa ja Lapin kylmässä keväässä. Jotenkin rentoutuminen mökillä saunoen ja kirjaa lukien oli sekoittanut pääni muiden juoksusta irroittavien aktiviteettien ohella.
   Suomen Scot Jurek (Mikael Heerman) kirjoitti blogissaan, että pihatyöt haittaavat juoksemista (harjoittelua) ja juokseminen pihatöitä. Olen samaa mieltä. Lukemattomia kertoja olen vuosien varrella lähtenyt juoksemaan velvollisuudentunnosta metsätöiden, lapiotöiden tai rakennusprojektien jälkeen väkisin. Kun on pakko mennä. Kun ei voi pitää lepopäivää.
   Olin lenkillä kun sairaalasta soitettiin että äitini on loppusuoralla. Olin Norjassa tuntureilla juoksemassa kun poliisi soitti ja ilmoitti että isäni on kuollut. Ollessani entisessä elämässäni yrittäjänä juoksin usein neljäntoista tunnin taksin ratin takana istumisen jälkeen kankein jaloin ja myös yöllä, kun päivällä ei ehtinyt. 
   Lukemattomia kertoja minut on tavoitettu kesken lenkin eri asioissa. Joku saattaa ihmetellä, että onko pakko pitää puhelinta lenkillä mukana. Tottakai pitää, minun lenkkini kestävät joskus kauan ja maailma ei odota. Nykyisin juoksen jo usein ilman puhelinta. Toisaalta musiikkia on mukava kuunnella ja pitää kameraa mukana karhujen varalta tai muuten vaan. Voi ottaa selfien ja tarkistaa kotona oliko itsensä kanssa lenkillä. Jos ei tunne itseään kuvasta lenkin jälkeen on syytä lopettaa.
   Olen opetellut antamaan periksi aina välillä. Vaikeaa se on vieläkin mutta välillä on pakko levätä. Yksinkertaisesti en pysty samanlaiseen tuottavaan harjoitteluun jos elämässä on liikaa muita aktiviteetteja. Parhaillaan meneillään oleva polttopuiden teko on loppusuoralla. Sen jälkeen pitäisi rakentaa...
   Transrasva on luku sinänsä. Oikeasti olen aika tarkka syömisistäni. Ryhdyin jälleen syömään magnesiumin ja b-vitamiin yhdistelmää koska on ollut kramppeja ja väsymistä. Rinnalla Lapin vakituisena asujana menee d-vitamiinia. Hyöty noista voi olla pieni mutta uskossaan vahvat palkitaan tai ainakin paljon hikoilevat.
   Vyötärölle kertyvä transrasva on oiva tuulisuoja, ei palele, mutta juoksussa se on turha painolasti. Parempi olisi juosta tuulelta suojaan, mutta aina siihen ei pysty. Toisaalta tuuli pyyhkii ajatukset kirkkaiksi luonnossa juostessa, paras tuulisuoja olet itse. 
   Harjoittelussa on aikoja jolloin ei kysytä millä tuulella olet. On mentävä jos mielii menestyä. Ja jätettävä kaikki muu. Ei ole kyse henkilöstä tai hyvästä tarinasta. On kyse menemisestä. Miten siihen pystyy? Vastaus: menemällä tarpeeksi pitkälle, myös itsensä kanssa.

VIIKKO 22.

Ma- 10,1 km - 1.12. Haapakuru polkua.
Ti- 11,5 km - 1.42. Mäkeä.
Ke- 13,2 km - 1.27. Paksuniemi tietä ja polkua.
To- 8,7 km - 1.04. Haapakuru polkua aikaisin aamulla.
Pe- 8,3 km - 55,54. Lapinlahti mäkinen kuntorata.
La- Su - Lepoa

52 km - 6:22

TOUKOKUUN SUMMAUS

Juoksua 355 km pääosin poluilla - 43 tuntia.

Kohtuullinen kuukausi kun ottaa huomioon kaiken muun juoksemista häiritsevän tekemisen, jota tuntuu riittävän aina vaan.

Scott Walker kuoli maaliskuussa. Rest in peace. Täysin poikkeavaa musiikkia, surrealistisia sanoituksia ja tunnelmaa jostakin tavoittamattomasta.