Otteita pöytälaatikostani- sarja kertoo siis tarinaa menneisyydestäni. Mistä on peräisin rakkauteni elämän ainutkertaisuuteen ja periksiantamattomuuteen. Mistä valintani johtuvat.
Sarja päivittyy hitaasti mutta varmasti - jokaiseen tekstiin joudun raastamaan itseni vereslihalle. Muistot ajalta jolloin olin elämässä varsin ohuilla langoilla kiinni eivät näppäimistölle siirry itsestään.
Jos joku kuitenkin innostuisi kustantamaan tämän niin voisin vaikka yrittää kertoa kaiken...
OSA 9. -MUUTOS
Kylpyhuone on sininen. Vessa on punainen. Äitini talo on hänen näköisensä. Itse suunniteltu. Paitsi taiteilijan talo myös opettajan talo. Taide- ja ympäristökasvatus. Parturi-Kampaamoalan lehtori. Valkoinen talo Sinirinnankadulla.
Katson peilistä äidin vakavia kasvoja. On kulunut pitkä aika Tampereen Satamakadun Kaunesta, liikkeestä jossa äiti oli töissä ennen ryhtymistään opiskelemaan opettajaksi. Muistan kun kävin Kaunessa parturissa pikkupoikana. Jos Virtasen Alli oli hyvällä päällä sai äiti leikata minunkin tukkani. Jopa työajalla.
Muovisen viitan alla on kuuma. Sinisen kylpyhuoneen lattialämmitys on isolla. Koira kävi katsomassa mitä touhutaan mutta nyt luulen sen syövän puruluutaan takkahuoneen mäntylattialla. Ainakin kolina ja rouske on sen mukainen.
Äidillä on sakset kädessä. Hän empii.
-Mitäs jos tasataan pahempia paikkoja...
-Tasataan. Kokeile nyt helvetissä !
Hermostun. Tartun hiuksiini oikealla kädellä ja vedän. Valtava tupsu irtoaa.
-Katso nyt itse ! Se lähtee kaikki. Kaikki pois nyt ! Käy katsomassa makuuhuoneen tyynyltä. Siellä on puolet. Minähän sanoin että se lähtee kaikki.
-Niin mutta...
-Pois !
Äiti alkaa itkeä. Loisteputkivalo peilin ylälistalla saa kaiken näyttämään kovalta. Kovemmalta kuin koskaan. Vaaleansiniset seinät korostavat vaikutelmaa. Heitän hiustupsun lattialle.
Äiti leikkaa saksilla. Välillä hän niistää paperinenäliinaan. Hiki valuu selkääni pitkin. Vaaleita hiuksiani putoilee tasaiseen tahtiin lattialle. Jokaisen hiustupsun myötä jotakin katoaa. En tavoita ajatusta. Nieleskelen. Pelkään. Kadotan itsestäni jotakin lopullisesti.
Katson peiliin. Äiti laittaa sakset pois ja ottaa millin koneen. Näytän Johnny Rottenilta paitsi että siili on lyhempi ja päässäni on hiuksettomia laikkuja. Syöpähoidon lääkitys irrottaa hiukset. Ja kulmakarvat. Silmäripset lähtevät osittain myös. Ja kaikki muutkin karvat. Lääke riisuu.
Tartun äitiä kädestä. Katseemme kohtaavat peilissä.
-Hei. Se kasvaa takaisin. Paranen. Yritän...
Pala takertuu kurkkuuni. Irrotan otteeni. Laitan kädet viitan alle syliini ristiin.
Millin kone hurisee. Äiti ei sano mitään. Ammattilainen saa vallan.
-No niin. Sinulla on hyvä kallon muoto.
-Tää on kuin uimari Kasviolla. Skini.
-Urheilullinen.
Silitän kaljua. Päänahassa tuntuu viileälle.
Äiti lakaisee lattiaa. Salaa hän ottaa talteen nipun hiuksia. Muistoksi. Ammattilaisena hän tietää että tukka ei välttämättä kasva enää samanvärisenä takaisin. Ammattilaisena hän tietää myös että hänen poikansa täyttää parin vuoden päästä kolmekymmentä ja on perinyt isänsä puolen suvun kaljuuntumisen.
Täyttää kolmekymmentä jos selviää tästä. Jos jää henkiin.
Äiti niiskuttaa ja lakaisee. Seison vieressä ja taittelen muovista viittaa pöydälle.
-Jäikö mustikkapiirakkaa ? Keitetään kahvit.
Astun takkahuoneeseen kylpyhuoneen ovesta. Koira on lattialla minuun selin ja rouskuttaa tarmokkaasti puruluutaan.
-Riku !
Koira heilauttaa häntäänsä ja kääntyy näppärästi liukkaalla lattialla ympäri. Isolla bulmastiffilla on puoliksi syöty luu etukäpäliensä välissä.
Luu putoaa lattialle ja koira kallistaa päätään. Se näyttää epävarmalta ja sitten sille tulee valtavan häpeän ilme. Paksu häntä heilahtaa. Ilme on sanoinkuvaamaton. Aivan kuin se tahtoisi sanoa : Ruma - Voi kauheaa...
Laskeudun lattialle koiran viereen istumaan ja tartun sitä kaulasta kiinni. En sano mitään. Kumarran enemmän ja painan kaljun pääni sen kaulaa vasten. Koira nuolaisee kaljuani pari kertaa ja jatkaa tarmokkaasti luun syöntiä. Voi kun ihminenkin hyväksyisi noin nopeasti. Ottaisi asiat sellaisina kuin ne tulevat.
Kahvit on juotu. Istun takkahuoneen korkeaselkäisessä valkoisessa rottinkituolissa ja tuijotan ulos takapihalle. Koira nukkuu jaloissani. Äiti ja Ilkka juttelevat hiljaa olohuoneessa.
Ensimmäinen hoitokuuri on ohi. Viiden päivän sairaalassaolon jälkeen pääsin perjantaina kotiin. Hain koiran hoidosta ja kävin kaupassa. Väsytti. Viikonlopun lähinnä nukuin ja oksensin. Hoitojen vastavaikutukset. Minulle oli kerrottu. En uskonut. Nyt uskon.
Tämän viikon keskiviikkona jälleen poliklinikalla Pikonlinnassa. Sain tehosteannoksen lääkettä suonensisäisesti. Onneksi oli leuto maaliskuun ilma, koira odotti kiltisti autossa reilun puolituntia. Lasit huurteessa.
-Oletko tullut omalla autolla ? Hoitaja ihmetteli kun tarjosi matkakorvaushakemusta.
-Eihän ole pitkä matka ? Lääke voi haitata ajamista.
-Ei ole ei.
Pokka piti.
Ihan vaan vajaa 300 km Mikkeliin. Oli sovittu äidin kanssa että tulen sinne. Kuurien välillä on kaksi viikkoa taukoa. Kun ei tiedä miten lääkitys vaikuttaa. Tai tietää sen - nyt. Mutta ei halua tietää.
En muista ajomatkasta juuri mitään. Jossain vaiheessa vedin levennykselle ja oksensin keväthangelle. Nojasin pitkään liikennemerkkitolppaan. Kävelin autolle ja hamusin ovitaskusta vesipulloa. Koira heilutti häntäänsä ja inisi. Maailma pyöri.
Kävelen takaluukulle ja avaan sen. Koulutettu koira ei hyppää ilman käskyä alas. Istun raskaasti koiran viereen. Se nuolee innokkaasti korvaani.
-Vapaa !
Iso uros hyppää pehmeästi alas. Lönkyttää laiskasti ja nostaa jalkaa penkkaan. Lunta on jo sulanut auringosta puikoille. Koira nuuhkii ilmaa ja lähestyy oksennusläikkääni.
-Ei !
Se katsoo pää kallellaan ja ruopii protestiksi. Uskoo kuitenkin ja menee kauemmaksi. Touhuaa jotakin.
Istun takaluukussa ja katson ylös pilviin. Laitan käteni ristiin. Jos joskus niin nyt...Miksi juuri minä...Mitä pahaa olen tehnyt...
Iso rekka humistaa ohi ja keskeyttää ajatuksen. Käännyn katsomaan. Koira hiipii jälleen kohti oksennusläikkää.
-Jumalauta ! Tänne nyt sieltä !
Koira tulee luimistellen.
Hyppy nyt sinne ! Autoon ! Jatketaan matkaa.
Olen ajanut taas tovin. Havahdun ajatuksistani.Yritän keskittyä.
-Pasi ?
Ilkka seisoo takkahuoneen ovella.
-Lämmitetäänkö sauna ?
-Lämmitetään vaan.
Nousen ylös ja koira heiluttaa kyljellään maaten häntäänsä.
-Täytyy mennä koiraa viemään ensin.
Ilkka katsoo pitkään.
Kävelen eteiseen ja alan pukea. Pipo tuntuu omituiselta kaljussa päässä. Avaan oven ja astun iltahämärään. Heikottaa. Pulssi nousee vähäisestäkin liikkeestä.
Pakottaudun ovesta ulos. Koira tulee laiskana perässä. Lähdetään portista vasemmalle. On pikkupakkanen ja taivas on kirkas.
Jumalauta.
VIIKKO 43. JUOKSUT
Ma- 15 km illalla teknisiä polkuja ja hiekkateitä - 1.40. Otsalamppuakin tarvittiin, liukasta.
Ti- 10 km - hiekkatiellä hiljaa - 1.07. Ei oikein maistu, otsavalo palaa ja keila on kapea.
Ke- Lepo. Sainpas oltua menemättä lenkille. Join pari lasia viiniä sen kunniaksi. Ulkona hirveä tuuli.
To- 15 km osittain poluilla - 1.39.
Pe- Lepo.
La- 14 km illalla sumussa tiellä - 1.33.
Su- 18 km korostetun rauhallinen, vaihteleva reitti - 2.03.
yhteensä 72 km 8 tuntia ja 2 minuuttia
Kevyttä ulkoilua. Viikon 44. juoksut päivitän viikon 45. juoksujen yhteydessä ja samalla myös lokakuun summauksen.
Sitä ennen Hetki lyö 1.11.2013.
Kosketus Liikkuu
sunnuntai 27. lokakuuta 2013
sunnuntai 20. lokakuuta 2013
SAA MENNÄ METSÄÄN
Pikkupojasta asti olen viihtynyt metsässä eri vuodenaikoina. Metsä edustaa itselleni paikkaa voimaantua ja imeä luonnosta jatkuvuutta itseen.
Juoksuharjoittelun ollessa kiivaimmillaan lenkit metsässä toki voimaannuttavat ja antavat tilaa olla yhtä luonnon kanssa mutta metsäänmenon tarkoitus on hieman erilainen - harjoitus vaatii veronsa.
Tilanne onkin aivan toinen tällaisina "välikausina" tai "ylimenokausina". Jos olen rehellinen en edes oikein osaa olla juoksematta kokonaan - harjoittelematta kylläkin. Sensijaan rauhallinen kävely lähiluonnossa helpottaa kehon ja mielen tuskaa kun en harjoittele. Minulle elämä on itse tekemistä - virtuaalimaailma ei vastaa minun tarpeisiini kokea.
Jäljellä on vajaat kaksi viikkoa ja sitten siirryn päivittäiseen juoksemiseen ja aloitan maltillisen harjoittelun ensivuotta varten. Juuri tällä hetkellä olen väsynyt odottamaan mutta kokemuksesta tiedän että välillä on hyvä ottaa etäisyyttä juoksuun. Voi vaikka mennä metsään. Alla jokunen tunnelmakuva viikonlopulta kotimaisemista. Juuri nyt maailma saa odottaa...
KLIKKAAMALLA KUVAA SAAT NE JONOON ISOMPINA KATSOTTAVIKSI
Viikon 42. juoksut
Ma- Nivalan Pyssymäellä pururatoja 8km - 56 min.
Ti- Lepo
Ke-Lepo
To- Pimeässä lumisohjossa 5 km ravistelua - 36 min.
Pe- 10 km tiellä - 1.03
La- Aamupäivällä kävelyä metsässä Kirsin kanssa tunti.
Iltapäivällä 10 km maastossa - 1.07
Su- Aamupäivällä kävelyä metsässä Kirsin kanssa puolitoista tuntia.
Vastentahtoinen Lepo juoksusta.
yhteensä juoksua 33 km - 3 tuntia 42 minuuttia
Kunhan liikuin kevyesti...
Juoksuharjoittelun ollessa kiivaimmillaan lenkit metsässä toki voimaannuttavat ja antavat tilaa olla yhtä luonnon kanssa mutta metsäänmenon tarkoitus on hieman erilainen - harjoitus vaatii veronsa.
Tilanne onkin aivan toinen tällaisina "välikausina" tai "ylimenokausina". Jos olen rehellinen en edes oikein osaa olla juoksematta kokonaan - harjoittelematta kylläkin. Sensijaan rauhallinen kävely lähiluonnossa helpottaa kehon ja mielen tuskaa kun en harjoittele. Minulle elämä on itse tekemistä - virtuaalimaailma ei vastaa minun tarpeisiini kokea.
Jäljellä on vajaat kaksi viikkoa ja sitten siirryn päivittäiseen juoksemiseen ja aloitan maltillisen harjoittelun ensivuotta varten. Juuri tällä hetkellä olen väsynyt odottamaan mutta kokemuksesta tiedän että välillä on hyvä ottaa etäisyyttä juoksuun. Voi vaikka mennä metsään. Alla jokunen tunnelmakuva viikonlopulta kotimaisemista. Juuri nyt maailma saa odottaa...
KLIKKAAMALLA KUVAA SAAT NE JONOON ISOMPINA KATSOTTAVIKSI
Viikon 42. juoksut
Ma- Nivalan Pyssymäellä pururatoja 8km - 56 min.
Ti- Lepo
Ke-Lepo
To- Pimeässä lumisohjossa 5 km ravistelua - 36 min.
Pe- 10 km tiellä - 1.03
La- Aamupäivällä kävelyä metsässä Kirsin kanssa tunti.
Iltapäivällä 10 km maastossa - 1.07
Su- Aamupäivällä kävelyä metsässä Kirsin kanssa puolitoista tuntia.
Vastentahtoinen Lepo juoksusta.
yhteensä juoksua 33 km - 3 tuntia 42 minuuttia
Kunhan liikuin kevyesti...
tiistai 15. lokakuuta 2013
YSTÄVÄN MATKASSA
Tämänpäivän hengessä eilinen on jo vanhaa ja edellispäiväinen historiaa. Parin päivän takaista ei ole. Eipä siis ihme että ihmiset janoavat uusia kokemuksia. Yhä uudelleen ja yhä rajummin. Mikään tavanomainen ei tunnu riittävän.
Ultrajuoksussa haetaan myös kokemuksia tulosten ohella. On erittäin henkilökohtainen asia mistä lähtökohdasta taivaltaan tekee. Hommasta pitäisi jotain itselleen saada. Mahdollisesti nauttia hyvästä kunnosta tai tuloksista. Tai henkisestä pääomasta ja uusista näköaloista.
Useat ihmiset sanovat pystyvänsä juoksemaan kymmenen kilometriä helposti tunnissa. Toiset laskevat että menisi tuolla vauhdilla enemmänkin. Jotkut tarkastelevat ultratuloksia ja väittävät kävelevänsäkin nopeammin.
Näitä ihmisiä ei kuitenkaan näy kun aikaa kuluu tarpeeksi. Kun on juostu tai edes liikuttu yhtämittaa vaikkapa 24 tuntia on ympärillä melko hiljaista. Puhumattakaan 6 peräkkäisen päivän jälkeen...
Sunnuntaina tulimme Onnin kanssa kaksin "maaliin" kello 17.00. Onni oli epäonnistunut Vierumäen 24 tunnin kilpailussa ja halusi välttämättä kokea 24 tunnin liikkumista. Niinpä hän liikkui 24 tuntia - 150 km.
Blogissaan hän kertoo tarkemmin lähtökohdistaan tähän omaan harjoitukseensa. Lähtökohdat : kolme yövuoroa töissä ja flunssatoipilas. Vaikka Onni olisi ollut täysin terve ja levännyt niin tulos olisi miehen ultrakokemuksen huomioon ottaen siltikin erinomainen.
Olemme Onnin kanssa ystäviä - hyviä sellaisia. Olemme myös eri mieltä oliko 150 km tulos hyvä vai ei. Se on nyt Onnin uusi ennätys, epävirallinen tosin. Eli näin tarkasteltuna tulos on siis erinomainen. Kun urheilija yltää parhaimpaansa ei kukaan voi häntä moittia. Oli hän sitten itse mitä mieltä tahansa...
Itse 88 km pätkissä ystävän matkassa juosseena sain kokea ultraystävyyttä sekä riemullista kannustusta tapahtumaa seuraamaan tulleilta Onnin tutuilta. Minulle on suuri kunnia tavata ihmisiä, jotka lukevat blogiani ja arvostavat ajatuksiani ja valintojani.
Ultrajuoksussa mitkään kokemukset eivät tule helpolla. Kun matka ja aika pitenee ihmiset vierellä vähenevät. Itselläni tarve näyttää tai todistaa jotakin muuttuu naurettavaksi. Tuloksen tekeminen menestymismielessä lakkaa kiinnostamasta ainakin minua. Tilalle saan syvän henkisen rauhan. Koen tarvetta juosta yhdessä ympäröivän luonnon ja sen Luojan parissa. Syntyy tarve juosta muille kuin itselle.
Nuoremman urheilijan henkistä kasvua on aina upeata seurata. Vielä upeampaa on jos pystyy välittämään jotakin omasta kokemuksesta toisille. Kiitänkin tässä julkisesti vielä Onnia tästä mahdollisuudesta. Taival ystävän matkassa jää elämään ja tuo positiivisuutta.
Kokonaan toinen näkökulma on sitten oliko tässä mitään järkeä. Itse kolme viikkoa sitten olin juossut Vierumäellä melko paljon kilometrejä. En tietenkään ollut palautunut. Onni taas oli yötöistään väsynyt ja elimistö flunssan jälkitilassa. Järkevyyden valossa tätä siis on turha pohtia.
Herää siis kysymys miksi ? Vastausta en Onnin puolesta voi antaa. Lukekaa se Onnin blogin riveiltä tai niiden välistä.
Omasta puolestani voin vain kertoa että tästä samalla sain jälleen vastauksen oman rutiinini riittävyydestä. Huonostikin palautuneena pystyn oman tuntemukseni mukaan juoksemaan noin 70 - 80 km päivästä päivään kunhan saan nukkua ja syödä välillä kunnolla.
Tähän on aina kuitenkin oltava jokin hyvä syy. Pelkkä kokemuksen etsintä ei riitä. Eikä myöskään tuloksenteko. Tällä kertaa siihen riitti ystävän tukeminen.
Onnin blogi
Ekstriimiä elämään ja lisää samalta sivustolta
VIIKON 41. HARJOITTELU
Ma- Lepo
Ti- 8 km tiellä ja poluilla 50 min.
Ke- Lepo
To- 8 km tiellä 51 min.
Pe- Halsuan Masalassa 7 km ravistelua 50 min.
La - Su : Kellonaika aloitusaika, Onnin matkassa, Onnin ehdoilla.
kello 18.00 - 22,05 km - 2.21
kello 22.50 - 18,29 km - 2.20
kello 03.42 - 10,36 km - 1.43
kello 06.55 - 10,27 km - 1.45
kello 10.12 - 8,15 km - 1.18
kello 12.16 - 10,12 km - 1.44
kello 15.00 - 10,... km - 1,59
yhteensä La-Su 13 tuntia ja 13 minuuttia yhteensä 88,... km
yhteensä koko viikko 111 km - 15 tuntia ja 44 minuuttia
VIIKKO 42. ALKUA
Ma- Nivalan Pyssymäellä pururatoja 8 km - 56 min.
Ti- Lepo (Kotona, 10 tunnin työpäivä...)
KARAVAANI KULKEE
Menomatkalla tsekkasin Masalan . Alueella oli hyvä vastaanotto ja tutustumiskupongilla (Caravan-leirintäalueluettelosta) tein kympin kaupat yöstä sähkön kera. Erinomaiseen saunaankin pääsi samaan rahaan.
Masala toimii rospuuttokautena oivana yhdenyön pysäkkinä matkalla pohjoiseen ja sopii pidempäänkin oleskeluun. Varsinkin kesällä hieno uimaranta ja muut virikkeet puoltavat pidempääkin oleilua.
Ultrajuoksussa haetaan myös kokemuksia tulosten ohella. On erittäin henkilökohtainen asia mistä lähtökohdasta taivaltaan tekee. Hommasta pitäisi jotain itselleen saada. Mahdollisesti nauttia hyvästä kunnosta tai tuloksista. Tai henkisestä pääomasta ja uusista näköaloista.
Useat ihmiset sanovat pystyvänsä juoksemaan kymmenen kilometriä helposti tunnissa. Toiset laskevat että menisi tuolla vauhdilla enemmänkin. Jotkut tarkastelevat ultratuloksia ja väittävät kävelevänsäkin nopeammin.
Näitä ihmisiä ei kuitenkaan näy kun aikaa kuluu tarpeeksi. Kun on juostu tai edes liikuttu yhtämittaa vaikkapa 24 tuntia on ympärillä melko hiljaista. Puhumattakaan 6 peräkkäisen päivän jälkeen...
Sunnuntaina tulimme Onnin kanssa kaksin "maaliin" kello 17.00. Onni oli epäonnistunut Vierumäen 24 tunnin kilpailussa ja halusi välttämättä kokea 24 tunnin liikkumista. Niinpä hän liikkui 24 tuntia - 150 km.
Blogissaan hän kertoo tarkemmin lähtökohdistaan tähän omaan harjoitukseensa. Lähtökohdat : kolme yövuoroa töissä ja flunssatoipilas. Vaikka Onni olisi ollut täysin terve ja levännyt niin tulos olisi miehen ultrakokemuksen huomioon ottaen siltikin erinomainen.
Olemme Onnin kanssa ystäviä - hyviä sellaisia. Olemme myös eri mieltä oliko 150 km tulos hyvä vai ei. Se on nyt Onnin uusi ennätys, epävirallinen tosin. Eli näin tarkasteltuna tulos on siis erinomainen. Kun urheilija yltää parhaimpaansa ei kukaan voi häntä moittia. Oli hän sitten itse mitä mieltä tahansa...
Itse 88 km pätkissä ystävän matkassa juosseena sain kokea ultraystävyyttä sekä riemullista kannustusta tapahtumaa seuraamaan tulleilta Onnin tutuilta. Minulle on suuri kunnia tavata ihmisiä, jotka lukevat blogiani ja arvostavat ajatuksiani ja valintojani.
Ultrajuoksussa mitkään kokemukset eivät tule helpolla. Kun matka ja aika pitenee ihmiset vierellä vähenevät. Itselläni tarve näyttää tai todistaa jotakin muuttuu naurettavaksi. Tuloksen tekeminen menestymismielessä lakkaa kiinnostamasta ainakin minua. Tilalle saan syvän henkisen rauhan. Koen tarvetta juosta yhdessä ympäröivän luonnon ja sen Luojan parissa. Syntyy tarve juosta muille kuin itselle.
Nuoremman urheilijan henkistä kasvua on aina upeata seurata. Vielä upeampaa on jos pystyy välittämään jotakin omasta kokemuksesta toisille. Kiitänkin tässä julkisesti vielä Onnia tästä mahdollisuudesta. Taival ystävän matkassa jää elämään ja tuo positiivisuutta.
Kokonaan toinen näkökulma on sitten oliko tässä mitään järkeä. Itse kolme viikkoa sitten olin juossut Vierumäellä melko paljon kilometrejä. En tietenkään ollut palautunut. Onni taas oli yötöistään väsynyt ja elimistö flunssan jälkitilassa. Järkevyyden valossa tätä siis on turha pohtia.
Herää siis kysymys miksi ? Vastausta en Onnin puolesta voi antaa. Lukekaa se Onnin blogin riveiltä tai niiden välistä.
Omasta puolestani voin vain kertoa että tästä samalla sain jälleen vastauksen oman rutiinini riittävyydestä. Huonostikin palautuneena pystyn oman tuntemukseni mukaan juoksemaan noin 70 - 80 km päivästä päivään kunhan saan nukkua ja syödä välillä kunnolla.
Tähän on aina kuitenkin oltava jokin hyvä syy. Pelkkä kokemuksen etsintä ei riitä. Eikä myöskään tuloksenteko. Tällä kertaa siihen riitti ystävän tukeminen.
Onnin blogi
Ekstriimiä elämään ja lisää samalta sivustolta
 |
| Nuorta Huumaa (alussa). |
 |
| Aurinko laskee. |
 |
| Suden hetki lähestyy. |
 |
| Terralander kahvitauolla - nyt on kaikilla kivaa ! |
VIIKON 41. HARJOITTELU
Ma- Lepo
Ti- 8 km tiellä ja poluilla 50 min.
Ke- Lepo
To- 8 km tiellä 51 min.
Pe- Halsuan Masalassa 7 km ravistelua 50 min.
La - Su : Kellonaika aloitusaika, Onnin matkassa, Onnin ehdoilla.
kello 18.00 - 22,05 km - 2.21
kello 22.50 - 18,29 km - 2.20
kello 03.42 - 10,36 km - 1.43
kello 06.55 - 10,27 km - 1.45
kello 10.12 - 8,15 km - 1.18
kello 12.16 - 10,12 km - 1.44
kello 15.00 - 10,... km - 1,59
yhteensä La-Su 13 tuntia ja 13 minuuttia yhteensä 88,... km
yhteensä koko viikko 111 km - 15 tuntia ja 44 minuuttia
VIIKKO 42. ALKUA
Ma- Nivalan Pyssymäellä pururatoja 8 km - 56 min.
Ti- Lepo (Kotona, 10 tunnin työpäivä...)
KARAVAANI KULKEE
Menomatkalla tsekkasin Masalan . Alueella oli hyvä vastaanotto ja tutustumiskupongilla (Caravan-leirintäalueluettelosta) tein kympin kaupat yöstä sähkön kera. Erinomaiseen saunaankin pääsi samaan rahaan.
Masala toimii rospuuttokautena oivana yhdenyön pysäkkinä matkalla pohjoiseen ja sopii pidempäänkin oleskeluun. Varsinkin kesällä hieno uimaranta ja muut virikkeet puoltavat pidempääkin oleilua.
 |
| Syksyinen Masalan ranta. |
maanantai 7. lokakuuta 2013
LOKAKUUN ALUKSI
---
Arvostan blogiani lukevia ihmisiä siksi paljon että pyrin kirjoittamaan kerran viikossa. Joskus päivitysväli on hieman pidempi esimerkiksi matkustelun tai huonojen nettiyhteyksien vuoksi.
Koskaan en kirjoita väkisin - on oltava ajatus ja halu jakaa se.
---
Menneenä viikonloppuna osallistuimme Kirsin kanssa Matkailuautoilijat ry:n syystreffeille Vuoricaravanissa .
Sastamalan Ellivuoren Vuoricaravanista olen kirjoittanut jo aiemmin heinäkuussa , joten itse mainiosta alueesta voitte lukea lisää oheisista linkeistä.
Treffeillä eli syksyn valojuhlilla oli noin 130 matkailuyksikköä. Viikonlopun ohjelma oli ulkoilupainotteinen ja sisälsi mukavan yhdessäolon ja tuttujen tapaamisen lisäksi muunmuassa savusaunan ja leikkimielisen valoteoskilpailun.
Kirsin kanssa suureksi yllätykseksemme pokkasimme kilpailusta voiton. Sain lenkillä idean tehdä kivistä vuoren jonka sisään laitoimme paristokäyttöisen valonauhan ja huipulle Matkailuautoilijoiden lipun. "Elämänvuori"-teoksestamme valitsimme palkinnoksi lahjakortin ilmaiseen leirintävuorokauteen Vuoricaravanissa.
Yksi kohokohta oli tutustua Tomin ja Jaanan upeaan Concorde -autoon. Ajatus muutosta autoon osittain vakituisesti asumaan jäi edelleen kummittelemaan mieleeni. Matkakokemuksia oli mukava vaihtaa ja maistuihan se kuohuviini porukalla omassa LMC-olohuoneessammekin...
En muista nauraneeni yhtäpaljon taas pitkään aikaan eli yhteisöllinen hyvä karavaaniharrastus jätti viikonlopusta virtaa pitkälle pimeään syksyyn.
---
Jotta totuus ei unohtuisi tein myös 11 km lenkin lauantaina Pirun lenkkiä neljästi kiertäen. Melko raskas ja mäkinen reitti toikin yllättäen ylimääräistä potkua jalkojen hermotukseen ja vauhti nousi vahingossa hienossa syyssäässä kuin itsestään.
---
Viikko oli siis iloinen. Vaikka mainitsin viikonlopun kuohuviinin ei lasillisesta kannata vetää vielä johtopäätöksiä. Tärkeintä on itse löydetty ilo.
Jos ihminen pystyy irtaantumaan elämäänsä hallitsevista illuusioista voi hän löytää ilon elämäänsä. Illuusiot häiritsevät näkemästä myös Pyhää. Pyhä on läsnä nyt ja tässä tänään - joka päivä. Pyhä on jokaisen ihmisen sydämessä valmiina. Sensijaan kyky löytää se on usein hakusessa.
Otan tähän nyt konkreetin esimerkin. Matkailuautoilu on erikoinen harrastus ja herättää joskus kummastusta - jopa kateutta. Syntyy illuusio että ostetaan kallis auto ja mennään sitten esittelemään sitä muille. Kuitenkin kyse on vain kokemisesta matkailun avulla. Uusien maisemien ja uusien ihmisten myötä maailma ajatuksineen avartuu.
Jos aikaa viettää autossa läpi vuoden paljon on selvää että vaatimukset kasvavat. Talvilämmin ja toimiva matkailuauto maksaa paljon ja sen koko kasvaa väistämättä rakenteiden tukevuuden myötä. Turha siis on kadehtia - on jokaisen oma asia mihin työnsä tulokset käyttää. Pääasia on että on mahdollisuus valita oma polku. Jopa mahdollisuus valita täysin erilailla yli normien.
---
Negatiiviset ajatukset eivät siis tule ihmiseen ulkoa vaan sisältä. Elämän tarkoitus on löydettävissä vain nyt, tässä hetkessä. Tarkoitus on elämänilo. Tästä kertovat Markuksen Evankeliumin seitsemännen luvun jakeet 14. - 23.
Nuo jakeet kertovat aukottomasti että Jeesus sanoi pahan lähtevän ihmisen omasta sydämestä ja saastuttavan ihmisen itsensä. Iloon pyrkiminen on itsestä kiinni. Ultrajuoksussa ilon tarve korostuu. Mielettömän raskaat haasteet vaativat kykyä sulkea mieli hiljaiseksi. Toisinsanoen kykyä nähdä valoisempaan itseensä ja etsiä voimaa valosta - ei pimeydestä.
Jos luulette että kykenin juoksemaan Unkarissa 6-päivän kilpailussa 545 kilometriä pelkästään hyvän harjoittelun tuloksena ette ole ymmärtäneet mitään. Ilman uskoa elämään ja iloon siinä en olisi edes kyennyt harjoittelemaan kilpailua varten saatikka edes juoksemaan sitä.
---
Syksy merkitsee monelle pimeyttä ja raskautta. Oma syksyni sensijaan tulvii iloa. Kausi on päättynyt - takana siis 6-päivän erittäin onnistunut juoksu Unkarissa ja positiivinen 24-tunnin kokemus Vierumäellä, väsymyksestä huolimatta.
Pienen ylimenokauden jälkeen on katseet syytä kääntää tulevaan kauteen. Harjoittelu alkaa marraskuun alusta. Sitä ennen nautin raikkaista lokakuun ilmoista. Hengitän ilmaa ja yritän löytää sen ensimmäisen päivän jolloin lumi alkaa maistua ja haista kielenpäällä. Mikä onkaan upeampaa kuin ensimmäiset pakkasaamut ja hiljainen lupaus paremmasta juoksukunnosta pidentyvien lenkkien myötä ?
---
SYYSKUUN SUMMAUS
Juoksua 300 km - yhteensä 40 tuntia ja 58 minuuttia
Yksi kilpailu: Vierumäki 24-h - 143 km (3. sija)
Juoksua on kertynyt tänä vuonna jo 3532 km joten siinä valossa syyskuu oli kevyt. Keskiarvo on 392 km per kuukausi...
---
VIIKON 40 JUOKSUT
Ma-Lepo
Ti-10km - 1.08
Ke-Lepo
To-13,5 km - 1.36. Osittain erittäin teknistä polkua.
Pe-Lepo
La-Ellivuori Pirun lenkkiä 11,5 km - 1.03. Eli hieman vauhdikkaammin.
Su- Lepo
yhteensä 35 km - 3 tuntia ja 47 minuuttia.
Naurettavaa mutta huilaa se vanhakin teuras joskus. Siis on pakko huilata...
---
KUVIA VIIKONLOPUN TAPAHTUMASTA
Valoteoksesta ei ole valitettavasti kuvaa, koska kamera teki tenän (taas). Täytynee hankkia uusi.
Arvostan blogiani lukevia ihmisiä siksi paljon että pyrin kirjoittamaan kerran viikossa. Joskus päivitysväli on hieman pidempi esimerkiksi matkustelun tai huonojen nettiyhteyksien vuoksi.
Koskaan en kirjoita väkisin - on oltava ajatus ja halu jakaa se.
---
Menneenä viikonloppuna osallistuimme Kirsin kanssa Matkailuautoilijat ry:n syystreffeille Vuoricaravanissa .
Sastamalan Ellivuoren Vuoricaravanista olen kirjoittanut jo aiemmin heinäkuussa , joten itse mainiosta alueesta voitte lukea lisää oheisista linkeistä.
Treffeillä eli syksyn valojuhlilla oli noin 130 matkailuyksikköä. Viikonlopun ohjelma oli ulkoilupainotteinen ja sisälsi mukavan yhdessäolon ja tuttujen tapaamisen lisäksi muunmuassa savusaunan ja leikkimielisen valoteoskilpailun.
Kirsin kanssa suureksi yllätykseksemme pokkasimme kilpailusta voiton. Sain lenkillä idean tehdä kivistä vuoren jonka sisään laitoimme paristokäyttöisen valonauhan ja huipulle Matkailuautoilijoiden lipun. "Elämänvuori"-teoksestamme valitsimme palkinnoksi lahjakortin ilmaiseen leirintävuorokauteen Vuoricaravanissa.
Yksi kohokohta oli tutustua Tomin ja Jaanan upeaan Concorde -autoon. Ajatus muutosta autoon osittain vakituisesti asumaan jäi edelleen kummittelemaan mieleeni. Matkakokemuksia oli mukava vaihtaa ja maistuihan se kuohuviini porukalla omassa LMC-olohuoneessammekin...
En muista nauraneeni yhtäpaljon taas pitkään aikaan eli yhteisöllinen hyvä karavaaniharrastus jätti viikonlopusta virtaa pitkälle pimeään syksyyn.
---
Jotta totuus ei unohtuisi tein myös 11 km lenkin lauantaina Pirun lenkkiä neljästi kiertäen. Melko raskas ja mäkinen reitti toikin yllättäen ylimääräistä potkua jalkojen hermotukseen ja vauhti nousi vahingossa hienossa syyssäässä kuin itsestään.
---
Viikko oli siis iloinen. Vaikka mainitsin viikonlopun kuohuviinin ei lasillisesta kannata vetää vielä johtopäätöksiä. Tärkeintä on itse löydetty ilo.
Jos ihminen pystyy irtaantumaan elämäänsä hallitsevista illuusioista voi hän löytää ilon elämäänsä. Illuusiot häiritsevät näkemästä myös Pyhää. Pyhä on läsnä nyt ja tässä tänään - joka päivä. Pyhä on jokaisen ihmisen sydämessä valmiina. Sensijaan kyky löytää se on usein hakusessa.
Otan tähän nyt konkreetin esimerkin. Matkailuautoilu on erikoinen harrastus ja herättää joskus kummastusta - jopa kateutta. Syntyy illuusio että ostetaan kallis auto ja mennään sitten esittelemään sitä muille. Kuitenkin kyse on vain kokemisesta matkailun avulla. Uusien maisemien ja uusien ihmisten myötä maailma ajatuksineen avartuu.
Jos aikaa viettää autossa läpi vuoden paljon on selvää että vaatimukset kasvavat. Talvilämmin ja toimiva matkailuauto maksaa paljon ja sen koko kasvaa väistämättä rakenteiden tukevuuden myötä. Turha siis on kadehtia - on jokaisen oma asia mihin työnsä tulokset käyttää. Pääasia on että on mahdollisuus valita oma polku. Jopa mahdollisuus valita täysin erilailla yli normien.
---
Negatiiviset ajatukset eivät siis tule ihmiseen ulkoa vaan sisältä. Elämän tarkoitus on löydettävissä vain nyt, tässä hetkessä. Tarkoitus on elämänilo. Tästä kertovat Markuksen Evankeliumin seitsemännen luvun jakeet 14. - 23.
Nuo jakeet kertovat aukottomasti että Jeesus sanoi pahan lähtevän ihmisen omasta sydämestä ja saastuttavan ihmisen itsensä. Iloon pyrkiminen on itsestä kiinni. Ultrajuoksussa ilon tarve korostuu. Mielettömän raskaat haasteet vaativat kykyä sulkea mieli hiljaiseksi. Toisinsanoen kykyä nähdä valoisempaan itseensä ja etsiä voimaa valosta - ei pimeydestä.
Jos luulette että kykenin juoksemaan Unkarissa 6-päivän kilpailussa 545 kilometriä pelkästään hyvän harjoittelun tuloksena ette ole ymmärtäneet mitään. Ilman uskoa elämään ja iloon siinä en olisi edes kyennyt harjoittelemaan kilpailua varten saatikka edes juoksemaan sitä.
---
Syksy merkitsee monelle pimeyttä ja raskautta. Oma syksyni sensijaan tulvii iloa. Kausi on päättynyt - takana siis 6-päivän erittäin onnistunut juoksu Unkarissa ja positiivinen 24-tunnin kokemus Vierumäellä, väsymyksestä huolimatta.
Pienen ylimenokauden jälkeen on katseet syytä kääntää tulevaan kauteen. Harjoittelu alkaa marraskuun alusta. Sitä ennen nautin raikkaista lokakuun ilmoista. Hengitän ilmaa ja yritän löytää sen ensimmäisen päivän jolloin lumi alkaa maistua ja haista kielenpäällä. Mikä onkaan upeampaa kuin ensimmäiset pakkasaamut ja hiljainen lupaus paremmasta juoksukunnosta pidentyvien lenkkien myötä ?
---
SYYSKUUN SUMMAUS
Juoksua 300 km - yhteensä 40 tuntia ja 58 minuuttia
Yksi kilpailu: Vierumäki 24-h - 143 km (3. sija)
Juoksua on kertynyt tänä vuonna jo 3532 km joten siinä valossa syyskuu oli kevyt. Keskiarvo on 392 km per kuukausi...
---
VIIKON 40 JUOKSUT
Ma-Lepo
Ti-10km - 1.08
Ke-Lepo
To-13,5 km - 1.36. Osittain erittäin teknistä polkua.
Pe-Lepo
La-Ellivuori Pirun lenkkiä 11,5 km - 1.03. Eli hieman vauhdikkaammin.
Su- Lepo
yhteensä 35 km - 3 tuntia ja 47 minuuttia.
Naurettavaa mutta huilaa se vanhakin teuras joskus. Siis on pakko huilata...
---
KUVIA VIIKONLOPUN TAPAHTUMASTA
 |
| Kaikki eivät mahdu edes samaan kuvaan. |
 |
| Avajaispuhe Vuoricaravanin portilla |
 |
| Teletappi myy arpoja. |
Valoteoksesta ei ole valitettavasti kuvaa, koska kamera teki tenän (taas). Täytynee hankkia uusi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)