MATKALLA MAALIIN

 

 

Elämä on kehittymistä, liikettä ja jatkuvuutta. Jos jää paikalleen odottamaan, mitään tuskin tapahtuu.

   Ne jotka ovat seuranneet tätä blogia vuosikausia, ovat tottuneet siihen, että kun en päivitä blogia viikottain, niin matkustan tai minulla on käynnissä muuta aikaani sataprosenttisesti vaativaa toimintaa. Tämä muu toiminta näkyy suoraan harjoittelussani, joka on viikoilla seitsemän ja kahdeksan laitettu lainausmerkkeihin. Toki kaikki liike on eteenpäin, harjoitusta ja jatkuvuutta, mutta ero tulee määrästä ja intensiteetistä. Toisaalta minun on hyvä olla näinkin välillä - vähän vähemmän juosten. Olenhan tullut jo aika pitkän matkan.

 

Viikolla seitsemän lastasin toisen moottorikelkoistamme, Ski Doo Summit 800 R:n peräkärryyn ja vein sen Rovaniemelle Kelkkapurkaamo Karvolle. Vaihdoin sieltä tilalle Lynx 49 Ranger kelkan. Voin suositella Jaakko Karvon yritystä lämpimästi, jos jossain on asiantuntemusta kelkoista niin siellä on.

Halusin pitkän Summitin tilalle taittoperällä varustetun enemmän työ/retki/yleis tyyppisen kelkan. Ranger on ollut suosittu poro- ja rajamiesten keskuudessa hyvän käsiteltävyytensä sekä etenemiskykynsä vuoksi. Halusin myös pienemmän, 600 kuutioisen moottorin bensiininkulutuksen pienentämiseksi.

    Minun uusi Lynxini on käytetty, vuosimallia 2016 ja paljon ajettu. Siihen tehtiin niin sanottu ennakoiva koneremontti kunnollisilla osilla. Kelkka on säädetty minulle, muun muassa kytkin on täysin erilainen kuin alkuperäisesti. 

   Vaikka ette olisi kelkkailusta kiinnostuneita, lienette kiinnostuneita järkevästä, säästävästä elämäntavastani. Minä en ryntää heti tarpeen tullessa ostamaan uutta, vaan mietin miten voin rahaa säästämällä saavuttaa tavoitteeni. Toistaiseksi olen ollut Lynxiin valtavan tyytyväinen, myös vaikeissa olosuhteissa. 

   Kelkka on meille pohjoisessa arkiväline mökkimatkoihin, talviverkoilla ja kalassa käymiseen tai muuhun eräretkeilyyn liittyvä kulkuneuvo. Meidän etäisyyksillämme on lapsellinen ajatus edes yrittää aina arjessa kulkea lihasvoimin ennenmainittuja matkoja.

Viikolla kahdeksan suuntasin matkailuauton keulan Helsinkiin. Riemukkaiden talvikelien jälkeen pääsin Rastilan tutulle leirintäalueelle. On ihan siinä ja siinä kannattaako meiltä Nellimistä ajaa pariksi päiväksi Helsinkiin. Lennot ja hotellit kustantavat vain hieman enemmän kuin mitä matka matkailuautoillen maksaa.

   Tapasin Helsingissä Käsitekirjojen väkeä, Samin ja Niilon. Allekirjoitin kustannussopimuksen ja painimme reilut neljä tuntia käsikirjoituksen tekstin parissa Samin kanssa, sitten lähdimme lenkille. Kirja ilmestyy syyskuun alussa ja tulee myyntiin kirjaverkkokauppoihin. Julkaisutilaisuudet pidetään Helsingissä ja Ivalossa. Tästä kaikesta lisää sitten kun aika on.

Tätä kirjoittaessani työpöytäni on täynnä papereita alkaen isoisieni sotakantakorteista päätyen käsikirjoitukseeni. Viimeiset viilaukset ovat menossa ja joitakin tarkistuksia ja lisäyksiä romaani vielä vaatii. Saan tai minun on pakko palata jälleen asioihin, joita en enää haluaisi muistella - sensijaan tarinan haluan kertoa.

   Tätä kirjoittaessani tulee entistä enemmän arvoonsa tässä hetkessä läsnäolo tässä maailmantilanteessa. Sosiaalisen median alustoiltani, Facebookista ja Instagramista, löytyy muun muassa video kustannussopimuksen allekirjoittamisen tunnelmista. Sosiaalinen media on kuitenkin vain murto-osa, omanlaisensa palvelija. Rauha oikeaan läsnäoloon syntyy menneisyyden kanssa tasapainossa juuri tätä hetkeä elämällä - tulevasta ei tiedä kukaan, ja siihen yksilö voi kovin vähän omilla valinnoillaan vaikuttaa. 

   Vaikka miten haluaisi varmistua, ei voi olla varma että auttaa kun jättää tankkaamatta Teboililta tai ostaa joditabletteja kaappiin. Me kaikki olemme matkalla maaliin, sitä ennen eletään täysillä.

 

"HARJOITTELUNI" VIIKOILLA 7 - 8. 

Ma- Lepo

Ti- Perinteistä hiihtoa 12,78 - 1.28.

Ke- Juoksumatolla 6,49 km - 47 min. Ennen automatkaa Rovaniemelle.

To- Pe - Lepo

La- Asvalttitiellä 8,02 km - 54 min.

Su- Hiekkatiellä 8,12 km - 53 min.

Yhteensä juoksua 22,6 km - 2:35.

Ma- Oulussa ajomatkan päätteeksi 8,88 km - 59 min.

Ti- Helsingissä ajomatkan päätteeksi 8,08 km - 1.03.

Ke- Helsingissä käsikirjoituspalaverin jälkeen Käsitekirjojen kirjailija Sami Liuhdon kanssa 12,63 km - 1.46. Paljon lunta jokapaikassa.

To- Helsingissä, vaikea sohjo/jääkeli 14,13 - 1.46. Sisältää umpihankea Mustavuorelle.

Pe- Hämeenkyrö mökkitarkistus, umpihankea osin 6,13 km - 46 min.

La- Nivalan Onnin kanssa ennen pitsaa 7,48 km - 46 min.

Su- Lepo, palasin kotiin.

Yhteensä juoksua 57,3 km - 7:05.

Harjoittelu on lainausmerkeissä ja siltä se näyttääkin, mutta minun on hyvä olla välillä näin.

Lynx 49 Ranger 600 E-Tec tupatarkistuksella eräällä morostolla.

Kirsin kanssa mehulla Paksuvuonolla.

Herrat höyryää, kirjailija Sami Liuhto Käsitteeltä ja allekirjoittanut sanan varsinaisessa merkityksessä.

Kaunis yksityiskohta lenkiltä lumisesta Stadista, Puotilan kappeli on tehty vanhasta viljavarastosta.

ESIKOISTEOKSENI

 

"Älä koskaan poika perkele luovuta, älä koskaan - niin. Periksi voit joskus antaa pikkuisen mutta älä ikinä luovuta kokonaan." - Isoisäni Mauno Koskinen, 1980 Hulppojärven rannalla Silohissa.

Näitte kuvan ja sen alla mottoni, jota olen esitellyt hieman eri muodoissa vuosien aikana. Kuva on erittäin henkilökohtainen, se on Nellimin työnurkkani, tyhjien rivien täyttämisen golgata ja loputon taival. Maailman rauhallisin turvapaikka sekä myrskyisin tunturi, mille olen ikinä yrittänyt nousta.

    Kuvan ulkopuolelle vasemmalle jää kolme metriä kirjahyllyä. Käsikirjastoni, jota käytän kirjoittaessani - Google ei kerro kaikkea, mutta kirjahyllyssä olevat valokuvat enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvan öljyvärityö on äitini maalaama, en tiedä sen nimeä, koska minä kehystin sen jäämistöstä. Ikkunalaudan kuvassa istuu ensimmäinen ja viimeinen koirani Riku, 60-kiloinen bulmastiffi parhaassa voimassaan.

    Hyllyn alla seinässä lukee: "Luoja, anna sieluni kypsyä ennenkuin se korjataan." - Selma Lagerlöf

 

Usko on ollut vuosien varrella kovalla koetuksella kirjoittamisen kanssa. Kirjoitin ensimmäisiä liuskoja 1990- luvun puolenvälin tienoilla ymmärtämättä mitä kirjoitan, saati mitä varten kirjoitan. Tervehdyin syövän jälkeen, muutin maalle ja perustin yrityksen, koira kuoli, aloitimme Kirsin kanssa yhteisen taipaleen, ultrajuoksu alkoi, äiti kuoli, juoksin Suomen halki, ultrajuoksin, isä kuoli ja muutimme Nellimiin. Aina välillä kirjoitin.

    Ensimmäinen ihminen, joka luki liuskojani oli oululainen Leena Raitala, äitini ystävä ja opiskelukaveri. Palaute oli enemmän kuin rohkaisevaa. Ystäväni Make Karppanen Tampereelta oli lukenut aiemmin muutaman liuskan. Käsky oli selvä: kirjoita ihmeessä lisää. Lapissa Kirsi painosti minut Ivalon kansalaisopiston keskustelevaan kirjoittajapiiriin, Sanaseppoihin. Tapasin kirjailija Seppo Saraspään ja sain ohjausta, tukea ja rauhallista elämänviisautta siinä sivussa. Ystävystyin Sepon kanssa ja hänestä tuli minulle tärkein ihminen kirjoittamiseni taustalla. Kirjoittajapiirin tuki ja kannustava ilmapiiri tekivät kirjoittamiselleni hyvää. Muutama vuosi sitten kaamoksessa istuin alas ja kirjoitin reilun neljän kuukauden työjakson aikana kirjani käsikirjoituksen yhteen nippuun. Prosessi vaati kyyneliä raskaimpien osioiden kanssa - juoksin, kirjoitin ja tein ruokaa töissä käyvälle Kirsille ja yritin olla läsnä muuallakin kuin kirjassani.

    Seppo luki käsikirjoitukseni. Tein siihen hieman parannuksia rakenteeseen ja lähetin sen isolle kustantamolle. Palaute oli rohkaisevaa: olin kuulemma onnistunut kirjoittamaan pitkän pätkän elämää olematta puuduttava, mutta miksi se oli pitänyt pätkiä? Haluttiin toinen versio. En ollut kirjoittanut elämänkertaa, enkä huvikseni. Motivaatio toiseen versioon kangerteli. Ongelma oli rakenteessa - heidän näkökulmansa mukaan. Itse koin hieman toisin.

    Jatkoin kirjoittajapiirissä ja piirin vetäjä vaihtui kirjailija Seppo Konttiseksi. Hänkin luki käsikirjoituksen ja sain jälleen rohkaisevaa palautetta ja uusia ideoita. Käsikirjoitus lähetettiin useille kustantamoille, tuloksetta. Yksi kustantamo olisi halunnut minulta novellikokoelman luettuaan blogini Ivalo-sarjaa ja kirjoittajapiirimme omakustannetta nimeltä Valokirja.

    En ole tottunut antamaan periksi. Jäin tänä syksynä pois kirjoittajapiiristä antaakseni itselleni aikaa kirjoittaa ja aikaa mahdolliselle aivotoiminnalle. Mihin olin tullut kirjoittajana ja etenkin mihin haluan kirjoittajana jatkaa. Inarilainen-lehti julkaisee kerran kuussa Ultrajuoksijan kynästä-palstaani, eräänlaista kolumnia. Mutta se esikoinen. Miksi sitä ei kukaan halua kustantaa tai kukaan näe siinä olevan tarinan voimaa.

    Lähdimme Kirsin kanssa marraskuun lopulla Helsinkiin. Tarkoitus oli käydä verestämässä Esport Arenan ratamuistoja helmikuun kilpailua varten, mutta etenkin tavata matkan varrella ihmisiä Lapinlahdella, Helsingissä, Nokialla, Tampereella ja Hämeenkyrössä. Katsella aurinkoa ennen kaamoksen alkua. Katsella ihmisiä ja kaupunkeja. Elämää.

    Tarkoitus oli alunperin tavata kirjailija Sami Liuhto Helsingissä sekä kirjoittamisen, että ultrajuoksun tiimoilta. Yllätyksekseni Sami pyysi käsikirjoitukseni luettavakseen. Lupasin toimittaa käsikirjoituksen kunhan pääsisin kotiin.

    Lähetin sähköpostissa alkuperäisen käsikirjoituksen Samille. Sen version, jonka olen kirjoittanut justiinsa niin, että minusta hyvä tulee. Sen version, johon olen laittanut kaiken niin syvältä itsestäni kuin ikinä pystyn kaivamaan ja kuvina edessäni kirjoittaessani näkemään. Kuvina kaikkine aikoineen, paikkoineen, väreineen, äänineen, hajuineen, makuineen ja eritoten ihmisineen. Tunteineen.

    13. joulukuuta 2021 kello 13.53 sain viestin Samilta ja Käsite kirjoilta: "Kirja siitä tulee, se on selvä." Puhkesin itkuun ja halasin Kirsiä. Vihdoinkin!

    Käsite kirjat kustantaa esikoisteokseni vuoden 2022 toisella puoliskolla.

    Aloitin kirjoittamaan toista kirjaani, sen kanssa ei ole kiirettä.

 

 

 VIIKKO 50.

Ma- Lepo

Ti- Lepo

Ke- Tiellä 10,04 km - 1.11. Väsynyt edelleen.

To- 10,37 km - 1.13. Kylällä, parempaa.

Pe- Talvipolku 7,13 km - 56.01.

La- Retkihiihto Kirsin kanssa Peiliniemeen 11,47 km - 2.11. Lumisade, sumua.

Su- Matolla reippaasti 16,10 km - 1.40.

Yhteensä juoksua 43,6 km - 5:11.

    

Matkan varrelta:

Peiliniemen uuden kodan pyörivä Jotul-takka.

Peiliniemen uusi kota, taustalla ovat uusi liiteri ja puucee.

Kirsi Inarijärven Rautusalmella.

Minä Käärmeniemen kohdalla tuiskussa.

Muuta ajateltavaa, vanhan pulkan kunnostusta.

Juoksumatto, kuistin ikkunat huurtuvat juostessa pidempään.

Sunnuntaina menossa talviverkoille Kirsin kanssa.

Nellimin harjulla talvipolulla.

Suo puskee veden läpi hiihtoreitille.