IHMINEN IHMISELLE

Varhain jouluaattoaamuna taksinkuljettajani Karim sai kyytiinsä yhden yhteiskuntamme sankareista. Sankari oli jo kyydille lähtiessään varsin huonossa kunnossa mutta koska taksin tehtävä on viedä ihmisiä kotiin, niin kuljettajani lähti rohkeasti yrittämään.
Aluksi ajettiin pariin kolmeen eri osoitteeseen joissa soiteltiin kännykällä tai ovikellolla. Kyseltiin olisiko sijaa majatalossa näin joulun kunniaksi. Ei ollut vastaanottoa. Ei tyttöystävällä eikä muillakaan ystäviksi kutsutuilla.
Loppujen lopuksi päädyttiin Tampereen erääseen lähiöön. Tuli kyydin maksun aika. Rahaa ei yllättäen ollutkaan mutta repussa oli täysi viinapullo ja kädessä jossain vaiheessa avattu kaljatölkki. Rahaa oli siis ollut jossain vaiheessa.  Huonosti päättyneiden laskutusneuvottelujen jälkeen sankari tarjosi pankkikorttia. Maksupääte ilmaisi sen varastetuksi.
Tässä vaiheessa kuljettaja oli jo soittanut hätäkeskukseen ja poliisi oli tulossa paikalle. Sankari yritti nyt juosten karkuun mutta huonon kunnon takia kuljettaja sai karkulaisen helposti kiinni. Kiinnioton yhteydessä sankari heitti kaljatölkillä kohti kuljettajaa kastellen tämän työtakin mutta onneksi osumatta päähän tai kasvoihin.
Poliisin saapuessa paikalle sankari alkoi vetistellä julmaa kohtaloaan. Nyt hän joutuisi putkaan kun tyhmä kuljettaja soitti poliisin. Oli kuulemma jo ennestään hoitamattomia sakkoja. Asia olisi voinut kuulemma järjestyä mutta kaikille muille kuin sankarille jäi epäselväksi miten.
Poliisi vei sankarin majataloonsa jossa aina on tilaa. Minulle poliisi soittaa sitten joskus pyhien jälkeen. On jälleen ryhdyttävä rikosilmoituksen tekoon. Lievä petos ja haitanteko.
Vein jouluaattoaamuna väsyneen kuljettajani kotiin ja juttelin hänen kanssaan tapahtuneen niinsanotusti auki. Jälkeenpäin tuli mieleen että sankarin onneksi olemme laatukoulutettuja ja sitoutuneita sekä harjoitamme luvallista liiketoimintaa sekä päivystysvelvoitetta. 
Jos tekisimme pelkkää rahaa ihmisestä, eli sankarista välittämättä, niin luonnollisesti olisimme ehkä puristaneet sankaria hiukan. Ihan noin vastaisuuden varalle olisimme ehkä ottaneet sankarin kaiken omaisuuden alushousuja lukuunottamatta talteen ja jättäneet sankarin seisomaan kirjaimellisesti oman onnensa nojaan sinne jonnekin. Olisimme saattaneet myös katkaista pikkusormen ensimmäisestä nivelestä. Vanhaan Yakuzan tapaan merkiksi muille. Että ei ole luottoa mutta ehkä kävelykykyä.
Mutta emme toimi niin. Me yritämme edelleen viimeiseen saakka puhumalla ja ilman poliisia. Ja etenkin ilman väkivaltaa vaikka osaammekin kaikenlaisia inhottavia liikkeitä. Kuten molemmat kuljettajani sanovat : "Ei, me emme toimi niin. Muutenhan me olisimme metsässä."
Veimme kynttilät haudoille jouluaattoaamuna. Äitini olisi sanonut että sankaria täytyy yrittää ymmärtää. Isoisät taas olisivat kääntäneet sankarilta niskat nurin. Isoäidit taas lyöneet kaulimella päähän.
Ja minä ?
Minä kärsin mutta olen silti ihminen ihmiselle - kaikesta huolimatta.

(Paavalin kirje Kolossalaisille 3:13)

Voit lukea toisen kuljettajani mietteitä täältä.  Kerrottakoon harvemmin sivujani lukeville että molemmat ovat maahan muuttaneita. Yaseen Irakista Ja Karim Egyptistä.


VIIKON 52. JUOKSUT

Ma- Lepo
Ti- 12 km - 1.22.
Ke- 10,5 km - 1.08.
To- 9 km - 58 min.
Pe- Lepo
La 11 km - 1.13.
Su- 7,5 km - 47 min.
Yhteensä 50 km - 5 tuntia ja 28 minuuttia

Kaikki juoksu helppoa ja osittain maastossa poluilla ja poluntapaisilla urilla plus pienet normiasvaltit ja hiekkatiet väliin.
Hyvä jouluviikko kaiken syömisen päälle. Juokseminen tuntuu mukavalta mutta missään tapauksessa en halua harjoitella vielä. Varsin selkeä ja levollinen mieli.

Tuoreita kuvia maanantailta 28.12. Tuollainen tyveltä yli 45 senttiä paksu kuusi on rauhallinen liikkeissään. Tosin sen kanssa täytyy tietää mitä tekee; tämä ja sen vielä paksumpi naapuri kaatuivat juuri siihen mihin ne halusin. Toki pihassa niitä vedettiin varmuuden vuoksi kaatosuuntaan taljalla.
Näissä(kään) hommissa ei ole ylpeydelle yhtään sijaa. Aina voi oppia uutta ja parantaa kaatotekniikkaa ynnä muuta puun käsittelyä. Erehtyä ei tarvitse kuin kerran niin kotivakuutusta tarvitaan.

Luonto elää. En kaada yhtään puuta turhaan mutta joskus on harvennusta suoritettava. Ainakin silloin kun tyvilaho mädättää kuusen sisältä vanhemmiten ja sitten puu kaatuu itsestään myrskyllä. Usein jonnekin minne se ei saisi kaatua; katolle, sähkölinjalle tai auton päälle.

"Jumala antaa anteeksi aina, ihminen joskus - mutta luonto ei koskaan."
-Pekka Aikio


HYVÄÄ UUTTA VUOTTA KAIKILLE LUKIJOILLE JA KIITOKSET KOMMENTEISTA VUODEN MITTAAN ! VUOROVAIKUTUS JATKUU.

JOSSAIN EHKÄ SOI SILLOIN TÄLLÖIN

On kulunut reilu 10 viikkoa kun 10.10. juoksin Nivalan Iso-Sydänmaan reitin 57 kilometriä minuutin alle yhdeksässä tunnissa. Tämän jälkeen seuraava viikko sujui juoksun osalta kohtuullisesti muuten musertavan pohjoisen reissun yhteydessä. Näiden tapahtumien jälkeen olen sitten antanut olla.
Kun sain myönnettyä itselleni että olen kilpailutauon tarpeessa, niin siitä eteenpäin on ollut helppoa levätä harjoittelusta ja yleensä koko juoksemisesta varsin perusteellisesti. Kilometrejä on kertynyt normaaliin nähden kolmasosa eli mono ei todellakaan ole ollut jonossa, mitä nyt Sallassa suksella hiukan.

Olen joutunut pohtimaan elämäntapaani pohjamutia myöten ja olen yllättäen törmännyt uuteen ajatukseen. En ole ollut juoksija koko ikääni. Sensijaan haluan ehdottomasti juosta lopun ikääni. Juokseminen merkitsee minulle valtavan paljon. Näin tauon aikana esiintulleet negatiiviset fyysiset ja psyykkiset signaalit vahvistavat käsitystäni että juokseminen todellakin tekee hyvää ihmiselle - se luo tilaa itseensä kääntymiseen ja kasvattaa voimia arkeen.

Tähän perään on irvistelijöille kerrottava että juoksun orjana oleminen on täysin toinen prosessi. Jos jostain syystä peruuttamattomasti menettäisin kyvyn juosta olisi se vain yksi vaikea hyväksyttävä asia elämässäni. Aivan samanlainen vaikea mutta silti hyväksyttävä asia kuin että olen sairastanut vaikeasti enkä palaa koskaan täysin ehjäksi tai vaikkapa että suhteen omaan isääni on alkoholi pilannut, eikä sitä voi eheyttää koska alkoholi tappaa aivosoluja ja muuttaa käyttäjänsä persoonallisuutta.

Nämä kymmenen viikkoa ovat tulleet tarpeeseen. Nyt juoksemattomuuden tie palauttavassa mielessä on käyty loppuun. Palautuminen ja korjaava toiminta ei enää edisty ilman lenkillä käymistä. On tullut sekä fyysinen että psyykkinen tarve avata hiusverisuonistoa. 
Korostan heti että erittäin varovasti. Olen viimeaikoina nukkunut huonosti mutta aina paremmin niinä päivinä kun olen juossut tai muuten liikkunut. Ennen lepojakson alkamista tämä oli päinvastoin. Metsätöiden alettua olen saanut pari raatelevaa suonenvetoa reiden sisäsyrjälle eli terveiset turvasaappaista ovat tulleet suoraan sanoen munille asti. Olenkin alkanut tankata magnesiumia ja muuta tarpeellista rakennusaineeksi.

Uteliaille on syytä kertoa että on erittäin epätodennäköistä että juoksen vuonna 2016 yhtään ultrakilpailua saati muutakaan kilpailua. Saatan osallistua johonkin hyväntekeväisyysjuoksuun jos olen kunnossa ja vain jos pyydetään kauniisti mutta mitään pidempää kesäretkeä tai muuta hullutusta en ole vakavissani suunnitellut. Ajattelin olla itsekäs ja juosta itselleni hieman pidemmän kaavan kautta. Tekemiseni toki päivitän blogiin joten ette te minusta niin vähällä pääse. Yhtä varmaa on että palaan kilpailemaan sitten kun sen aika on ja olen siihen valmis.

Viimeisinä vuosina varsin pitkien taipaleiden jälkeen olen säännöllisesti palannut syksyllä Käsivarren Lappiin ja Norjaan. Etenkin Norjan Heligskogenin laakson joenrannalla olen toipunut henkisesti ja myös fyysisesti kilpailuista tai esimerkiksi tuhannesta mailistani. Juokseminen ylös tuntureille on antanut ikäänkuin ilmaa siipien alle. "Kaukaa taas palaan joelle kerran, sen  viileys mua rauhoittaa..." Laaksossa olen viettänyt yksinkertaista elämää matkailuautossa asuen. Tehnyt päivässä lenkin tai kaksi. Syönyt hyvin ja etenkin nukkunut hyvin joen suloiseen solinaan iltanuotion päätteeksi. Olen lukenut kirjoja ja joskus katsonut matkailuauton televisiosta jopa Suomen uutiset, koska ykkönen juuri ja juuri hyvällä säällä sinne näkyy.
Toisenlaisen Norjan olen etsinyt esimerkiksi Signaldalenin laaksossa jossa vuorenseinämät tunkevat tummina lähelle. Kännykkä ei kuulu eikä televisiossa ole signaalia. On vain juostava ja aina ensin ylös. Vähintään viisi kilometriä kohdatakseen sitten loputtoman ja polveilevan tasangon. Tasangon joka Barraksen ja Pältsanin välissä ei anna yhtäkään askelta ilmaiseksi. Sää vaihtelee jatkuvasti ja illan tummuessa matkailuautossa on täydellinen, uupunut hiljaisuus. Ulkona läheinen joki hiukan solisee, voimakkuus riippuu vedenpinnan korkeudesta ja tehdyn lenkin pituudesta...

Kahvihetki Heligskogenissa joella elokuussa 2015.

Tarvitsen siis juoksua. Minun on oltava hyvässä kunnossa pystyäkseni juoksemaan sinne missä ei ole mitään. Kuten olen sanonut : täydelliseen yksinäisyyteen. Minun hyvä kuntoni on aivan jotain muuta kuin tavallisen viisikymppisen kuntoilijan hyvä kunto. Vaatimukseni ovat korkealla mutta sittenkin siinä on eroa harjoittelenko kilpailuun vai pidänkö itseni "vain" kunnossa. Puristus on aivan erilainen ja lenkkien lyhentäminen väsyneenä on kilpailuihin valmistaumisessa aivan erilaisen kynnyksen takana kuin ilman tavoitetta juostessa.
Ultraurheilijan yksi vaikeimmista asioista on rasituksen valvonta ja etenkin rasittuneena harjoitteleminen tarkoituksellisesti. On erittäin vaikeaa kääntyä kotiin jos on suunnitellut juoksevansa pari tuntia ja jo ensimmäisen puolen tunnin aikana olo on kehno, jopa uupunut. Itse ajattelen aina millainen päivä minulla on ollut ja millainen päivä tulee seuraavasta päivästä. Jos seuraava päivä on vapaa velvotteista ja pystyn nukkumaan ja lepäämään, voin juosta itseni hyvinkin loppuun harjoituksissa edellyttäen että en ole tehnyt sitä edellisenä päivänä. Jos taas tiedän että seuraavana päivänä on pitkä päivä tai muita hoidettavia asioita ja en pysty lepäämään niin käännyn nöyrästi kotiin kesken suunnitellun ja lyhennän harjoitusta. Tietenkin joskus myös toisinpäin.

Mainitsin alussa että juoksu kasvattaa voimia arkeen. Tämä on useimmille varsin selvä asia. Hyväkuntoisena jaksaa arjen paineita ja raitis ilma tekee ajatuksillekin hyvää. Sensijaan se että ultrajuoksu luo tilaa itseensä kääntymiseen onkin useimmille jo vaikeampi asia ymmärtää. Itse koen sen niin että kun juoksen tuttua polkua alan vaistomaisesti jättää epämiellyttäviä ja niin kovin turhia asioita taakseni. Jos taas tutkin uusia juoksureittejä tai maisemia niin se luonnostaan vie huomion luontoon ja posiitiiviseen ajatteluun.
Positiivisen ajattelun myötä syntyy usein tilanne että koen kasvavani juoksijana. Tulee tunne että voin juosta loputtomiin. Tässä on mahdollisuus kasvaa myös ihmisenä. Harjoituksen tai lenkin päätyttyä huomaa olevansa levollinen ja rento. Mieli on avoin ymmärrykselle. Jokainen päättää tässä kohtaa mihin ymmärryksensä suuntaa ja etenkin miten rajansa kokee.

Soitin joskus 80-luvun lopussa ja vielä 90-luvun alussa levyjä tiskijukkana ammatikseni. Olen parhaimmillaan ollut keikalla 268 iltaa vuodessa ja samalla olen oppinut tuntemaan musiikkia varsin hyvin. Kun näihin oppivuosiin lisätään myöhempi tutustuminen klassiseen musiikkiin ja osittain myös valtavirrasta poikkeavaan, vaikkapa kuubalaiseen- tai roots-musiikkiin onkin ymmärrettävää että juostessani korvissani usein soi. Ja todellakaan en kanna mukanani soitinta vaan musiikki tulee pääni sisältä. Silloin kun biisi on hyvä ja siihen liittyy muistoja, niin se putkahtaa esiin itsestään. Usein joudun lenkin jälkeen kotona kaivamaan levyn lautaselle tai avaamaan tietokoneen ja etsimään biisin jostakin netin uumenista.
Hyvän musiikin ilmaantuminen korvien väliin ilman ulkoista äänilähdettä on merkki orastavasta hulluudesta mutta myös yksi esimerkki toipumisesta. Hyvä biisi lisää aina nilkan ojennusta. Joskus joku kysyi minulta mitä ajattelin kun juoksin viimeisiä metrejä tuhannesta mailistani halki Suomen silloin yöllä Hangon kaduilla. En ajatellut mitään, vain kuuntelin itseäni. 

Tässä esimerkiksi vetomusiikkia vempuloille; minulle ei tässä tavallinen versio riitä.

VIIKKO 51. LIIKUNNAT

Ma- 10 km - 1.02.
Ti-Ke- Lepo
To- 8 km - 52 min.
Pe- Metsätyö 5 tuntia ja päälle verryttelyä 5 km sohjossa ja vesisateessa - 37 min.
La- Aamulla 10 km jäisillä poluilla - 1.07. Päälle metsätyö 3 tuntia.
Su- Aamulla pimeässä sumussa ennen leipätyötä 10 km - 1.06.
yhteensä 43 km - 3 tuntia ja 37 minuuttia

22.12.2015. MATKA ON KESKEN

Vuoden pimeimpänä päivänä olen työpäivän jälkeen juonut kahvit, seurustellut Kirsin kanssa ja suunnannut sitten ulos.
Juostessani kotitien ensimmäiseen ylämäkeen täyttyvä kuu valaisee askelta. On hämmästyttävän kuivaa ja vain kolme astetta lämmintä. Speedcross puree kuitenkin kuraa joka nousee punttiin kilometri kilometriltä vääjäämättä.
Matkan aluksi lähetän voimaannuttavan ajatuksen Karimille. Olemme vaihtaneet tämän toisen sisukkaan kuljettajani kanssa taksissa muutama tunti sitten. Kuljettaja kokee tänään kiireen joulun menoliikenteessä. Ruuhkainen kaupunki ja viimeiset lahjahössötykset - ihmiset psykoosissa vailla suuntaa. 
Kuljettaja halusi huolimatta henkilökohtaisista murheistaan ajaa myös Tammikuun alussa normaalisti vain muutaman vapaapäivän jälkeen. Nämä kaksi, Yaseen ja Karim, eivät turhista valita vaan hoitavat ruutunsa viimeiseen saakka yrittäen.
Kääntyessäni Marjanlahden mönkijäuralle vain tuuli havisee hiljaa kuusikossa. Olen vapaa ja nautin hiljaisuudesta. Hämärän laskeutuessa mieleen palaa ajatus jonka kirjoitin uuden, vielä tyhjän 2016 harjoituspäiväkirjan kanteen : matka on kesken.
On siis oltava matkan mittainen. Nöyrä ja vastaanottava. Vasta jälkeenpäin voin todeta missä kohtaa matkaani olen. Siksipä juoksen vain eteenpäin ja jään odottamaan. Vastaus tulee aikanaan. Kuten on tullut muihinkin kysymyksiin.
Siispä toivotan kaikille lukijoille hyvää ja rauhallista joulua. Jos Mestari tulee kylään niin muistattehan ottaa Hänet vastaan. Onhan Hänen syntymäjuhlansa.
 

KAOOTTINEN JA SIKSI VAPAA YHTEYS

Kasasin tänään kotona puuliiterin suojassa mönkijän tukkikärryä. Kasaaminen tarkoittaa että ensin telin päältä irroitetaan dumpperilava. Sitten runkoon asennetaan jatko-osa ja lovipankot. Kootaan tukijalka ja tukkipuomi ja yhdistetään ne etusermiin. Vaihdetaan seisontatuki eteen ja irrotetaan lavan salpamekanismi rungosta. Pujotetaan vinssin köysi ja tarkistetaan kiinnitykset. Aivan selvää kaikille vai mitä ?

Jouduin hakemaan Kirsin apuun kun kädet loppuivat kesken. Ei ollut ensimmäinen kerta. Hyvä kun yhdessä. Jo isosisä sanoi aikanaan että ihmisen ei ole hyvä olla yksin.
On siis metsätöiden aika. Kävellessäni kahville sisälle satoi lunta edelleen. Siinä mieleeni juolahti että olen aina ennen käyttänyt metsätöitä harjoitteluna. Nyt kun en harjoittele niin niistä voi nauttia hissukseen. Nyt on ohjelmassa on kuusi- ja mäntytukin tekoa. Puun pituusmitta alkaa 430 sentistä ja päättyy 550 senttiin. Läpimitta alkaa yli 50 senttisiltä tyviltä päättyen kuusen 17 senttiin ja männyn 16 senttiin. Eli kyllä tissiä tarvitaan että ne tienvarteen tulevat.

Meillä on Kirsin kanssa yhteisen tekemisen lisäksi myös kaoottinen ja siksi vapaa yhteys keskustella mistä tahansa, milloin tahansa ja miten tahansa. Soisi ymmärrettävän laajemminkin mitä tällä tarkoitan. Täytyy siis hieman selittää.
Jos kaoottista yhteyttä ei ole niin mielipidettä muokkaa jokin. Ikäänkuin estyy itse asian sanominen kuten itse haluaisi. Jos asiaa tarkastellaan laajemmin niin huomataan että maailmassamme on useita tahoja jotka yrittävät jatkuvasti muokata mielipiteitämme. Muokkausta perustellaan milloin mitenkin ja etenkin milloin mistäkin lähtökohdista.
Otan esimerkin Ruotsista. Kansankodissa lapset eivät koulussa saa pukeutua esimerkiksi Ruotsin jääkiekkomaajoukkueen paitaan. Pukeutuminen kuulemma lisäisi nationalismia. Myöskään ei saa sanoa että hän on kuollut. Pitää sanoa että hän on mennyt pois. Minä en voi olla vitsailematta tässä kohtaa että entäs sitten kun he tulevat takaisin ?
Mitä oikein teemme itsellemme jos vapaata ajatustenvaihtoa tai sanomista asian oikeilla nimillä ei sallita. Onko kyse siitä että joku tai jotkut loukkaantuvat ? Netin palstat ovat täynnä loukkaantujia ja mielensäpahottajia asiasta jos toisesta. Vai onko kyse jostakin korrektiudesta ?
Todellisuudessa vain alle viisi prosenttia siitä puheena olevasta ryhmästä jota asia koskettaa loukkaantuu. Loppu on myötähäpeää ja myötätuntoa. On arvoitu että jos vapaata yhteyttä ei ole niin rasismi ja muukin viha lisääntyy. Pitäisi siis saada sanoa - ja kirjoittaa ilman että joku pillastuu. Keskusteluun kaivataan pelisääntöjä. Miksi ? Jos joku käyttää vaikkapa neekeri-sanaa väärin niin itse asia saattaa jäädä huomiotta kun takerrutaan vain niinsanotusti väärään ilmaisuun.
Kaksi ihmistä työllistävänä en voi kuin ihmetellä puheita pidempään työssä jaksamisesta kilpailukyvykyä parantaaksemme. Tämä on yksi malliesimerkki laajemmasta kusetusyrityksestä ja mielipiteen muokkauksesta. Kun vanhempi eläköityy ajoissa ja terveenä niin hän alkaa toteuttamaan haaveitaan ja kuluttaa siinä ohessa. Nuorempi työllistynyt taas on työnantajalle edullisempi palkattava ilman ikälisiä ja toisaalta nuori kuluttaa sitten kaksinverroin. 
Suomessa lienee kysymys pelosta eläkerahojen riittävyydestä kun kehotetaan jaksamaan pidempään. Tässäkin neljäkymmentäluvulla syntynyt sukupolvi osoittaa taas että maailma on muuttunut mutta he eivät. Joten hommatkaa elämä. ( Elämä ei ole pelkkää työtä; vinkiksi. )
Sensijaan aina ei tarvitse pitää siitä mitä tekee. Voihan siinä sivussa opetella pitämään hieman epämieluisammastakin työstä jos kuitenkin tulee toimeen. Vapaa aika on sitten itsensä toteuttamista varten.

Metsätyö on kohtuullisen selkeää. Rehellistä puunkaatoa. Ja raskasta. Itselleni se luo pohjaa mahdolliselle myöhempien aikojen juoksuharjoittelulle.

Kaoottinen yhteys on tarpeen myös yksilölle itselleen tämän pohtiessa omia tekemisiään. Ultraurheilijan on oltava omille ajatuksilleen rehellisesti altis. Ei voi matkia muita vaikka haaveet olisivatkin samat. On löydettävä oma polku tai tie. Eikä sittenkään aina pääse perille.
Usein puhutaan harjoittelun nälästä. Harjoittelu on suurimmaksi osaksi väsyttävää itsensä täyttämistä ja tyhjentämistä. Tavoite määrää tekemisen määrän ja laadun. Haaveet ohjaavat yli omien rajojen. Nälkä siinä tulee kyllä lopulta. 
On pystyttävä keskittymään yhteen asiaan kerrallaan koska suorittaessaan tavoitettaan ei silloinkaan suorita kuin vain yhdellä tavalla. Usein nykyään monipuolinen harjoittelu on loppujen lopuksi vain ajan kuluttamista, ei siis harjoittelua itse asiaan. Tarkoitan tällä että ultrajuoksija ei voi kovin montaa erilaista tavoitetta ottaa vuoteensa. Harva on hyvä kaikessa yhtäaikaa.
Harjoitteluun tulee kylläkin himo. Kun suorittaa päivästä toiseen niin jossain vaiheessa omatunto alkaa kolkuttamaan kun tekisi mieli muuta. Silloin on valinnan paikka. Kaoottinen yhteys tunkee mieleen muuta mukavaa. On oman valinnan aika. Ja valinta on - luojan kiitos - vapaa.

Oma tavoitteeni on juuri nyt levätä mutta juoksua unohtamatta. Kerään voimia ja katson kauas tulevaisuuteen. Sitten kun on aika lähteä liikkeele niin lähden.

VIIKKO 50. LIIKUNNAT

Ma- hiihtoa 13 km ja illalla kävelyä.
Ti- hiihto 10 km ja illalla 8 km juoksua - 47 min.
Ke- kävelyä ja illalla uintia Sallan kylpylässä.
To- 5 km juosten 30 min.
Pe- hiihtoa Luostolla 12 km.
La- lepo
Su- juoksua 15 km - 1.30. Tuuri Talasneva.
yht. 28 km juoksua - 2 tuntia ja 47 minuuttia. Hiihto oli perinteistä kaikki.

MAISEMIA LAPISTA, kuvat suurentuvat klikattaessa

ARISTOTELEEN KANTAPÄÄ

Otsikon niminen radio-ohjelma pohti lauantaisessa 13.12. lähetyksessään että voiko uimarilla olla nappiuinti. Siis että voiko toimittaja kirjoittaa näin.
Oliko siis otettu nappia naamariin kun tuli hyvä tulos ?
Itse jatkaisin vielä pohdiskelua uimarin puhtaudesta. Oliko hän puhdas kun nappiuinti syntyi ? Oliko uimari siis peseytynyt. 
Toisaalta sana puhdas on arveluttava. Saksassa ei saa käyttää fräulein -nimitystä enää. Se on liian määrittävä. Naimaton neiti siis.
Jos uimari oli puhdas on siis todettava että a) hän ei ollut käyttänyt dopingia, b) hän oli peseytynyt ja c) hän oli neitsyt.
Vai putosiko uima-asusta nappi tämän uinnin aikana ? Tästä siis syntyi nappiuinti.
Lopetan tähän mutta feministeille korostan että mieskin voi olla neitsyt joten pelkkää penetraatiota on turha tarkastella värillisten uimalasien läpi.
Niin, minun piti jo lopettaa...

MIELELLÄÄN TÄNÄÄNKIN

Jos vaikka huomenna ? Tai sitten kun... ? 

Elämä on tässä tänään. Kun kirjoitan tätä on alkanut historiallinen jakso elämässäni. Yleensä kun jokin alkaa niin jokin loppuu. Tällä kertaa loppui asuntolaina. Ja yritykseni palkkasi samantien toisen työntekijän. Yaseen sai työparikseen Karimin. Ja minä ? Minä olen nyt melkein vapaa. Ainakin niin kauan kuin talous kestää. Eli illuusio valinnan vapaudesta toteutuu taas pykälää enemmän. Yrittäjä tuskin koskaan on täysin vapaa mutta ainakin voin kuvitella miltä se tuntuisi. Ja nyt on aikaa. Jos vapaata mammonan sijasta valitsen. Ja tehän tunnette minut - valitsen varmasti. Koska elämä on tässä tänään.
Kun kirjoitan tätä launtaina illalla saunan jälkeen niin sataa lunta kaatamalla. Päivällä hiihdimme ensimmäisen kuvan maisemassa. Hiljaa perinteistä hiihtoa eteenpäin. Seurana suksien suhina ja erämaan äänettömyys. Mitä nyt hiukan vaarojen välissä moottorikelkkojen satunnaiseen ääneen sekottui kaukainen rekikoirien innokas haukunta.
Sallassa on talvi. Valkoinen talvi ja pakkasta. Kun on kirkas päivä niin sininen valo seuraa yhdeksästä iltapäivä kolmeen. Kun on pilvistä niin kaamoksen päivä on lyhyempi mutta hohtava hanki valaisee kainosti siltikin.
Lunta ei Lapin mitalla ole paljon mutta lisää tulee. Pakkanen ei ole vielä jäätänyt soita mutta moottorikelkkakauden avajaiset pidettiin perjantaina. Kunnanjohtaja oli paikalla puhumassa. Saimme skoolata ja ihan ilmaiseksi ! Olimme läsnä Keloravintolassa sattumalta koska menimme sinne kuuntelemaan Laskutelinettä. Suoraa ja konstailematonta rokkia covereiden muodossa. Jossakin neljännen tai viidennen jälkeen pääsin huutamaan että soittakaa Paranoid ! Kostoksi vanhoille ajoille kun soittaessani levyjä aina joku pösilö huusi tuhannen kännissä sitä samaa. Ja soittihan bändi sen. Ihan lopuksi. Ja seuraavana päivänä aamulla ladulle. Jotta totuus ei unohdu. Ihminen on luotu liikkumaan.
Paitsi liikkumaan myös elämään. Tässä, nyt ja tänään. Olen itse kokenut miten nopeasti kaikki muuttuu. Tänään terve ja huomenna sairas. Siksi "mutta kun" ja "sitten kun" eivät omalla kohdallani toteudu. Haaveet on tehty toteutettaviksi ja valinnat valittaviksi. Mielellään mahdollisimman pian.
Työssäni tapaan ikäihmisiä jotka usein kertovat murtuneista haaveistaan. "Sitten kun jäätiin eläkkeelle niin meidän piti mutta..." Samoin ultrajuoksijana olen kokenut että kun on oikea aika niin polkimet on syytä laittaa työasentoon ja työasenteeseen. Muuten ei tule tulosta eivätkä haaveet ainakaan toteudu, ei edes sinnepäinkään. Aina ei voi onnistua mutta aina voi yrittää. 
Aina voi myös yrittää elää juuri niinkuin hyvältä tuntuu. Mielellään tänäänkin.

VIIKON 49. LIIKUNNAT

Ma- 8 km - 51 min. Kevyttä juoksua tiellä.
Ti-Ke- Lepo
To- Kävelyä Kirsin kanssa tunti ja päälle perinteisen hiihtoa puoliteholla 5 km - 30 min.
Pe- 10 km hiihtoa Kirsin kanssa ja päälle juosten 11 km - 1.17.
La- 13 km hiihtoa kirsin kanssa ja päälle juosten 5 km - 26 min.
Su- 6 km vaellusta.
yhteensä juoksua 24 km -2 tuntia ja 34 minuuttia, muuta ei lasketa mutta siellä se on.

Osanottoni niille jotka viettävät itsenäisyysjuhlia mustassa kurassa. Viimeinen kuva ennen videota on otettu tänään 6.12. kello 13.00. Hyvää itsenäisyyttä kaikille !

Parivaljakko menossa Kaunisharjun kierrokselle.

Yrittäjä yrittää selvittää missä ollaan.

Rauha.

Kirsi jumppaa "kotipihassa", taustalla Sallatunturi.

Sallatunturilta suunnilleen koilliseen.