MINUN MIELENI FILOSOFIAA

Aluksi

Synnyin vuonna 1964 ja onneksi vanhempani tekivät elämästäni osittaisen helvetin ensimmäisten 12 vuoteni aikana. Muistikuvat siitä miten isä seisoo umpihumalassa parisängyssä virtsaten tai äiti myöhemmin makaa jalat levällään vieraan miehen alla sohvalla eivät haihdu koskaan. Tämä elämänvaihe päättyi osittain vanhempien eroon mutta mellakkaa riitti puolin ja toisin aina molempien edesmenoon asti.
Edelläkerrottu loi pohjan täydellisen mustavalkoiselle ajattelulle, joko minun oli hyvä olla tai sitten olin katastrofissa. Kyse oli jo tuolloin aktiivisesta poissulkemisesta ja mielen hatarasta hallinnasta vaikka en siitä mitään silloin ymmärtänytkään.
Sairastuessani 28-vuotiaana syöpään jouduin tuskien korkeakouluun. Viikko kemoterapiaa sairaalassa ja kaksi viikkoa lepoa kotona, yhteensä kuusi kertaa, opetti valmistautumaan. Se opetti kestämään ja opetti tyyntymään paikalleen, sillä pakoon olisi päässyt vain kuoleman kautta ja se ei ollut vaihtoehto.
Paranemisen jälkeen jatkoin elämääni. Tavoitteellinen kestävyysjuoksu liittyi mukaan tuolloin olennaisena osana ja hyödynsin vaistonvaraisesti kilpailuihin valmistautuessani minulle kertynyttä pääomaa mielen hallitsemisessa ja keskittymisessä. Pikkuhiljaa havaitsin mustavalkoisen ajattelun mielettömyyden ja sen tosiasian että se ei johda minnekään tai ainakaan minkään tasapainoon.
2000-luvulle tullessani aloin aktiivisesti tehdä valintoja elämässäni jotta saisin elää jokaisen päivän kuten minusta hyvältä tuntuu. Ultrajuoksun myötä kiinnostuin todella mieleni hallitsemisesta ja henkisten voimavarojen käytöstä pitkillä taipaleilla kuten elämässä muutenkin.

On tullut aika avata minun mieleni filosofiaa teille. Teksissä on paljon lainauksia ja rönsyilyjä, varmasti lukeminen saattaa olla osittain vaikeaselkoista mutta toivon että siitä irtoaisi aineksia oman mielenne kehittämiseen tai elämänne tasapainon positiivisten ainesten löytämiseen.
En ota vastuuta jos tekstiäni lainataan tai irrotetaan asiayhteydestään, minun maailmassani kaikki liittyy kaikkeen. Syy ja seuraussuhteet sekä sattuman todennäköisyys ovat vyyhti, sitä ei koskaan selvitä kukaan vaikka aina aloitettaisiin ajatteleminen alusta tai vaikka kuinka käytettäisiin esimerkiksi dialektista (sokraattinen) menetelmää.

Minun mieleni filosofiaa

Eräs syvästi uskonnollinen ystäväni totesi minulle kerran että "pahuutta ei saada pois tästä maailmasta koskaan."
Ajatteluni kulmakivi on että pahuus on ihmisen pahin vastustaja.

Ultrajuoksun aikana mieli työntää esiin negaatioita juoksun tuskien korventaessa fyysistä kehoa. Eteenpäin pitäisi päästä mutta sattuu ja mieli on musta. "Mihin käännyt kun voimasi loppuvat ? ", kysyi Wolfgang Schwerk minulta eräänä yönä kuuden päivän kilpailussa.
Päästäkseen perille ja saavuttaakseen tavoitteensa olisi aluksi ymmärrettävä mitä onnistuminen on. Onnistuminen on "prattein". Antiikin kreikan sana merkitsee läpikäydä, saavuttaa, saattaa loppuun. Siis kaikkea tätä. Onnistuakseen on kyettävä kaikkeen tähän, sekä suorituksen (elämän) aikana ja suorituksen jälkeen.
Kehittyäkseen on ymmärrettävä mitä on tehnyt tai on tekemässä - perusteellisesti.

Miten pahuus sitten liittyy edelläkerrottuun ? Tutkittuani pahuutta sekä uskonnollisen- että filosofisen näkökulman kautta olen tullut siihen tulokseen että pahuus on monesti pelkkää ajattelemattomuutta. Ei ole olemassa sisäänrakennettua pahuutta tai pahuutta joka on peräisin jostakin perkeleestä tai saatanasta vaan kyse on yksinkertaisesti ajattelun puutteesta.
Ensikokemalta jokin asia mielessä, joka vaikuttaa ylitsepääsemättömältä tai läpeensä huonolta, voidaan ratkaista ajattelemalla. Loppujen lopuksi on aina positiivinen puoli. Joskus sen löytämiseen voi mennä ihmisikä - olkoon sitten niin.

Kyetäkseen ajattelemaan ihmisen on pysähdyttävä. Ultrajuoksussa tämä voi olla mahdotonta (ei ole kun pääset tarpeeksi pitkälle), mutta elämässä tämä onnistuu.
"ques ab exterious motibus": "lepo ulkonaisista liikeistä"

Yhteiskunta on ajattelun pahin vihollinen. Pitäisi "tehdä" eikä pysähtyä ajattelemaan. Törmätään arvoihin joissa työntekoa, joka tuottaa lopputuloksen (mitattavan), arvostetaan enemmän kuin tunnetta (koettavan).
Painamalla "niska limassa" päivästä toiseen elämä kyllä kuluu loppuun ja vauhdilla, mutta on surkeaa, jos sitten vanhoilla päivillään katkeroituu kun sydämessään olisi halunnut tehdä toisin. Slogan : "Minulla ei ollut muita vaihtoehtoja !" Ei kai ? Kyse on aina yksilön omista valinnoista. Kipeistäkin.

Puhuttaessa työnteosta olisi teidän ehkä syytä tutustua Tuomas Akvinolaisen ajatukseen "työnteon velvollisuudesta". Saatatte yllättyä. Kristinusko ei siis koskaan kehittänyt myönteistä työnteon filosofiaa, vaan kysymys oli eräänlaisesta itsensä kiduttamisesta.

Saatatte yllättyä toistamiseen havaitessanne että tasapainoisessa ja positiivisessa elämässä on sijaa hedonismille.
Epikuros :"lathe biosas kai me politeuesthai "
"Elä piilossa äläkä välitä maailmasta". Toteuttaakseen haaveitaan on pakko jättää asioita taakseen raivatakseen aikaa ja tilaa uusille, niille jotka katsot palvelevan ajatustasi "omasta hyvästä elämästäsi".
Lucretius on todennut : "Ettekö näe että luonto huutaa vain kahdesta syystä, kivusta vapaan ruumiin ja huolesta vapautuvan mielen vuoksi ?" Mitäpä jos laitatte Lucretiuksen lauseeseen sanan "luonto" paikalle sanan yhteiskunta ? Niinpä.

Ymmärsin tämän kaiken jo vuosia sitten. Asia kirkastui kun tapasin Kilpisjärvellä tunturissa budhalaisen munkin. Luostarista lomalla olevan munkin kanssa käymieni keskustelujen tuloksena oivalsin miten tärkeää on opetella kyky jättää taakseen, toisin sanoen sivuuttaa, negatiiviset asiat. On pystyttävä mahdollisimman nopeasti irrottautumaan niistä. Et voi kantaa koko maailman tuskaa saati kuuluisaa yhteiskuntavastuuta loputtomiin jos aiot edetä oman itse-transsendenssisi kanssa.

(Tarjosin munkille munkin myöhemmin retkeilykeskuksen kahviossa keskustellessamme - elämän filosofia on iloinen asia...)

Käytännön esimerkki :

Sairastuessani syöpään ajattelin että mitä pahaa olen tehnyt ansaitakseni tämän ? Miksi juuri minulle kävi näin. Oli hyödytöntä jäädä noihin kysymyksiin jumiin. Hyväksyin tilanteeni. Eteenpäin. Tavoitteena tervehtyä, edes osittain. Positiivisuutta löytyi pienistä elämän iloista päivittäin. Huoli toimeentulosta, perheestä tai urakehityksestä oli turhaa. En voinut ostaa terveyttä, läsnä olin sairaanakin ja jokatapauksessa olin pelkkä korvattava luonnonvara kun puhutaan urakehityksestä. Ihminen saa ja ihmisen pitää olla välillä heikko. Ei tarvitse pystyä ihmetekoihin joka päivä.

Toisin kuten monet filosofit olen varma että hyvät teot jäävät elämään. Edellytyksenä tälle on että ne muistetaan. Sekä tekijän että vastaanottajan näkökulmista. Uskon myös vakaasti että hyvien tekojen "aura" kantaa yksilön omassa elämässä vaikeuksienkin keskellä.

Ultrajuoksussa itse-transsendenssiä, eli mielen hallintaa keskittyen, on erittäin vaikeaa mitata. Jos oma tavoite täyttyi esimerkiksi kilometrien myötä ei voi välttämättä sanoa onnistuneensa mielensä hallinnassa täydellisesti. Tuskin kukaan pystyy keskittymään esimerkiksi kuudeksi päiväksi jatkuvasti vain juoksuun, on selvää että mieli rakoilee aika ajoin.

"Ihmisen kyvylle mitata ja kartoittaa on luontaista, että se voi toimia vain, jos ihminen irrottautuu kaikesta lähellä olevasta toimesta ja huolesta ja vetäytyy kauemmaksi." (Hannah Arendt)

Filosofia on kärsinyt modernista ajasta. Minusta tämä merkitsee että ihminen etääntyy jatkuvasti tärkeimmästä eli mielen kehittämisestä.
Olemme kyenneet matkustamaan avaruuteen ja suunnittelemme keinotekoisia elinympäristöjä mutta yksinkertaisesti ilmaistuna emme saa päätämme järjestykseen. Emme voi henkisesti hyvin. Mielestäni tämä johtuu siitä että uskonto ja tiede ovat jo kauan sitten eriytyneet.
Miten voidaan saavuttaa inhimillinen tasapaino kun kiistellään loiko Hän meidät vai hänet ?
Uskonnoista tulee väliaikaisesti elämän tuskaa helpottavia automaatteja. Samanaikaisesti tiede palvelee kaikkia muita ihmisen tarpeita paitsi henkistä hyvinvointia. 
Uskoa elämään itseensä ja omaa henkilökohtaista henkistä hyvinvointia ei voi ostaa valmiina mistään. Ne on itse itsessä (omassa mielessä) koettava ja itselleen sopiviksi muokattava (omassa elämässä).
Yhteiskunnassa taas ajattelemattomuutta edustaa jatkuva heikompien sortaminen, päättäjä ei yksinkertaisesti tule ajatelleeksi tekojensa monisyisiä seurauksia toisille koska itse turpoaa oman "hyvinvointinsa" mahdottomuuteen.

Toinen filosofiani kulmakivi on Descartesin lause : "de omnibus dubitatum est"

"Kaikkea on epäiltävä."

Tehdessä omia valintoja tiukoissa paikoissa on uskottava omaan intuitioon. Ympäröivä maailma suoltaa jatkuvasti toisarvoista informaatiota joka ei ole hyväksi, joka ohjaa väärään suuntaan ja joka tasapäistää ajattelusi.

Lopuksi

Tämän tekstin kuvina on kaksi ovea. Molemmat ovat minun tekemiäni erämökille minne isäni maallinen taival päättyi. Ovien kuvista voi lukija löytää merkityksiä. Vielä huomattavampaa on että tätä tekstiä, näitä ajatuksia tai edes kuvien ovia ei olisi olemassa ilman kunnioitustani vanhempiani tai heidän saavutuksiaan kohtaan.
Kaikessa kokemassani on aina ollut ja tulee aina olemaan positiivinen puoli. Mieleni ei ole koskaan valmis ja tästä prosessista syntyy elämän nälkä ja eteenpäin viemä voima.

Kiitokset lähipiirilleni, niille ihmisille "jotka pitävät minut järjissäni", ilman teitä ei olisi tätäkään tekstiä eikä etenkään rohkeutta kirjoittaa.


VIIKKO 25 HARJOITTELUNI

Ma- 8,5 km - 1.03. Väsynyt liian kovasta edellisestä viikosta.
Ti- 16 km - 2.15. Raskas, osin poluton maasto. Suunnistustakin, eksymistäkin ja paskaakin.
Ke-Lepo
To- 10 km - 1.00. Tiellä helppoa ? Kaikki on aina niin saatanan helppoa...
Pe- Lepo
La- 10 km - 1.07. Erämaassa kivisellä uralla, kaaduin pahasti mutta en loukkaantunut pahasti.
Su- Lepo

yhteensä 44,8 km - 5:26 - vertikaalia vain 588 m.

SUHTEELLISUUDENTAJUISET YSTÄVÄNI

Kiitos, kukaan ei (onneksi) ole viimeaikoina kysynyt minulta miten harjoittelu sujuu. Kylläkin on kysytty miten toipuminen sujuu tai onko kuuden päivän juoksusta jäänyt komplikaatioita.
Kilpailun loppumisesta on kulunut noin 7 viikkoa ja olen eräänlaisten hurmio-, ylikunto- väsymystilojen vuoristoradan jälkeen saavuttanut tasaisen väsymyksen (hurmio) vaiheen, josta olo korjaantuu järkevästi (?) harjoittelun aloittamisen myötä. Tiedossa ei ole koska se (harjoittelu) alkaa eikä koska se (järkevyys) alkaa joten festina lente, Pasi-poika.

festina lente = kiiruhda hitaasti
Pasi-poika; isoäitini (äidinäiti) ja äitini harvoin käyttämä vakava puhuttelunimi minulle.

 

MITÄ MUUTA ?

Blogikirjoittamisen paras puoli on vuorovaikutus. Sain blogiani säännöllisesti lukevalta ystävältäni ajattelemisen aihetta ja tilasin pari Hannah Arendtin kirjaa Ivalon kirjastosta luettavaksi. Tuntematon lukija taas lähetti sähköpostia kysellen ultrajuoksuni merkityksestä koko elämääni ajatellen. Näissä kahdessa esimerkissä avautuu portti kehittyä ihmisenä jos keskittyy jaettuun hetkeen ja vastaa. Niin itselleen kuin muille.

Istun Kotalan etukuistilla ja kuuntelen ukkosta. Lapin ukkonen on jylhää kuunneltavaa. Avarassa maastossa salaman jyrähtely kantaa ja ääni kulkee vaarojen välissä mahtavasti. Aivan kuin luoja haluaisi muistuttaa ihmistä pienuudesta, jos et kyykisty kivenkoloon tai kömmänäsi suojaan niin lyön sinut maan tasalle.
Taivaan avautuessa olimme juuri tulleet Ivalosta kauppareissulta. Joimme kahvit takapihan karhuryhmällä katsellen tummien pilvien kerääntymistä. Hetken päästä vesimassat putosivat alas. Sateen tauolla kiipesin tikapuilla talon ympäri ja puhdistin havunneulasia täynnä olevat rännit. Ajan mitta mielessäni täyttyi kun tajusin että todennäköisesti olen ensimmäinen joka näitä puhdistaa. Isä ne asennutti mutta tuskin kiipeili enää viimeisinä vuosinaan katonlappeella.

Kuistilla sateen valuessa pohdin tulevaa. Mitä oikeastaan haluan ultrajuoksussa tehdä tulevina vuosina ? Kilpailujen väliajat toipumisineen ovat hedelmällisiä aikoja motivaation ja haaveiden tasapainon ymmärtämiseen.
Menneellä viikolla tein erittäin kovaa harjoittelua testimielessä. Vaikka viikon kilometrimäärä jäi alle viidenkymmenen kilometrin annoin silti kaikkeni. Ensin maanantaina poluilla lyhyesti maksimiteholla hapenoton rajoissa. Hellitin aina kun ilma loppui ja sitten taas kaikki peliin aina pillin (hengitys) vihellykseen saakka. Tämän jälkeen tiistaina ja torstaina perusjuoksua mutta raskaassa maastossa. Ja sitten kuningasharjoitus, 1041 metriä vertikaalista nousua Palo-Pyhävaaralla. Uudelleen ja uudelleen mäkeä ylös aina näkökentän supistumiseen asti. Kuudennella nousulla hirvi tuli oikealta eteen rinteen puolivälissä. Ei jäänyt epäselväksi kumpi meistä pelästyi enemmän. Luonnon kanssa yhtä olemisen tähtihetki.
Raskas harjoitteluviikko kulminoitui erämökillä viikonloppuna. Vaikka pidin kaksi juoksutonta päivää niin nuohous sisältäen puulieden täydellisen puhdistuksen, saunankiukaan kivien vaihdon, ulkokäymälän ja ison kompostin hautaamisen maahan sekä puuliiterin oven teon, vei jotenkin loputkin voimat.
Kuuden päivän kilpailun jälkeen keho ei yksinkertaisesti jaksa määräänsä enempää ja koska haluan kehittyä edelleen niin haluan tietää täsmälleen mikä tuo määrä on. Totaalisen väsymyksen vastapainoksi aukeaa sitten mielen virkeys ja kokemus henkisten voimavarojen kasvu päivä päivältä.

Edelläkuvattua voi olla niin sanotun tavallisen ihmisen vaikea mieltää. Korostan että koen olevani täysin tavallinen ihminen itsekin mutta olen tehnyt elämääni valintoja jotta voisin keskittyä olennaiseen.
Kun turhia rasitteita jättää taakseen vapautuu aikaa itsensä kehittämiseen. Ihmisen toiminta -  Vita Activa, Ihmisenä olemisen ehdot. ( Hannah Arendt) Kirja odottaa loppuun lukemistaan. Minulle ennen lukemista oli selvää että ihmiselämällä täytyy olla joku merkitys. Yhteiskunnan luoman merkityksen ei suinkaan tarvitse olla oikea tai edes tavoiteltava.

Mitä muuta kuin juoksemista ja juoksuun keskittymistä elämäni sisältää, kysyi lukijani.

Ultrajuoksu ei ole mitä tahansa juoksemista minulle. Voi olla että jollekulle muulle on mutta ei minulle - enää. Aivan kuin mikä tahansa muu ihmisen toiminta, ultrajuoksukin elämäntapana vaatii perinpohjaista omistautumista. Tällöin syntyy väistämättä tilanne että tietyt muut, niin sanotut normaalit asiat, jäävät eräänlaiseen paitsioon. Näille muille asioille ei ole aikaa tai niinkuin minun tapauksessani, kiinnostusta.
Tämä ei tarkoita etten haluaisi tai pystyisi tekemään näitä muita asioita mutta ne ovat jotenkin välttämätön paha, eräänlainen sivujuonne. Toisaalta olen muna-kana-tilanteessa. Ilman näiden muiden asioiden apua en pääsisi ultrajuoksussa pidemmälle. Tarkoitan tällä normaalia elämää johon sisältyy kaikki muu paitsi juokseminen. Kyse on perspektiivistä ymmärtää elämää, ei tärkeysjärjestyksestä.
Suomeksi sanottuna paskapöntön sisällön hautaaminen maahan mökillä auttaa arvostamaan tilannetta jossa suuri ultrajuoksija istahtaa kesken kilpailun valmiiksi katettuun pöytään syömään jatkaakseen sitten ties kuinka monennelle kierrokselleen. Etuoikeutettuun asemaan pääsy vaatii omistautumista harjoituksissa mutta muiden ihmisten tuki ponnistuksesi taustalla on korvaamaton. Juuri tässä tilanteessa aukeavat ihmisyyden tärkeimmät arvot toisen huomioimisessa ja tukemisessa. Yksin et ole juuri mitään tässä maailmassa.

Eräässä radiolähetyksessä todettiin että ihmisiä kiinnostavat eniten työllisyys ja asuntojen hinnat. Juostessani korkealle kotivaaroilleni totean että lähemmäksi Jumalaani en täällä Nellimissä pääse. Voisiko parempi vaihtoehto Jumalansa kohtaamiseen olla ostaa asunto korkeasta kerrostalosta mahdollisimman ylhäältä ja tehdä vähintään kahta työtä yhtäaikaa kustannusten peittämiseksi ? 
Omalla kohdallani ei tunnu siltä. Surullista voi olla että minulla ei ole näiden korkealta ostavien kanssa oikein mitään keskusteltavaa. Minua kun ei työllisyys tai asuntojen hinnat kiinosta yhtään. Olenko siis syrjäytynyt ? Mitä suurimmassa määrin ja vieläpä nautin siitä !

Elämäni sisältää siis paljon muutakin kuin ultrajuoksua. Työstä tai sen tekemättömyydestä en juuri halua puhua. Töihinkin on tarjottu mahdollisuus alkaen 2019 syksystä mutta en pidä kahdeksasta neljään- elämää kovin kiinnostavana. 
Kahden edellisen lauseen jälkeen yleensä puuskahdetaan että mutta kun on pakko ! Isäni käytti aikanaan ilmaisua : "Jokainen paskaa paperinsa ihan itse." Tämä on myös oma mielipiteeni. Ihan jokaisessa tapauksessa ei ole pakko.

Mitä haluan tällä kirjoituksella pohjimmiltaan sanoa ? Jokainen lukija kokee tekstini omista lähtökohdistaan ja tekee omat johtopäätöksensä mutta toivoisin lukijan tekevän myös valintoja oman elämänmittaisen matkansa rikastuttamiseen. Miksi sitten ? Siihen teille vastaan Hannah Arendtin sanoilla tähän lopuksi :

"Ihmisen kuolevaisuus perustuu siihen, että yksittäinen elämä, jolla on tunnistettavissa oleva elämäntarina syntymästä kuolemaan, irtaantuu biologisesta elämästä. Tämä yksilön elämä eroaa kaikista luonnon prosesseista, koska sillä on suoraviivainen liikesuunta, joka ikäänkuin leikkaa läpi biologisen elämän kiertokulun. Juuri tätä on kuolevaisuus: liikkumista suoraa viivaa pitkin maailmankaikkeudessa, jossa kaikki, mikä ylipäänsä liikkuu, liikkuu syklisesti." 

Palo-Pyhävaaran nousua.

Ajanmukainen itsekuva harjoituksesta - typerää ?

Kaksi lukuvinkkiä elämästä blogilistaltani :

Jyrki Leskelä

Onni Vähäaho


VIIKKO 24. HARJOITTELUNI

Ma- 8,3 km - 51.32. Paskat pois. Laitoin antibioottirasvaa varpaaseen ja juoksin käytännössä täydellä teholla hapenoton rajoissa. Vertikaalia 218 m.
Ti- 12 km - 1.29. Poluilla ja umpimetsässä. Vertikaalia 253 m.
Ke- Lepo
To- 17,4 km - 2.12. Vertikaalia 553 m. Vaaroilla hissukseen.
Pe- 20,1 km - 3.02. Palo-Pyhävaaraa ylös ja alas. Vertikaalia 1041 m.
La-Su- Lepoa / mökillä huoltohommia eli fyysistä työtä.

Yhteensä 7 tuntia ja 36 minuuttia - Vertikaalia 2065 m - 57,9 km

OLEMASSAOLON OIKEUTUS

Koti-ikkunan takaa maisemaa.

Torstaina 7.8. juoksin kahden kuukauden tauon jälkeen kotipoluilla Palo-Pyhävaaran huipulle ja takaisin kotiin saunaan. Mielenliikutus vaaralla oli järisyttävä, katselin kotimaisemaa kyynelten läpi. Taakse oli jäänyt kaksi kuukautta matkailuautossa asumista. Liikkumista eteenpäin autolla 6794 km ja omin jaloin 964 km. 
Jälleen kerran nousi vaaralle nousussa vastattavaksi kysymys miten ihmeessä jaksan tämän kaiken niin henkisesti kuin fyysisesti ? Vastaus tuli alamäessä välittömästi : niin valtavan paljon se antaa, niin valtavan paljon se opettaa.

Saunassa Kirsi kysyi näkyikö muulia ? Olen juostessani nähnyt kaikenlaista, myös aistiharhoina, mutta en muulia. Kirsi tietää että eittämättä olen kokonaisvaltaisesti pihalla kuin lumiukko aina näiden reissujen jälkeen. Jatkuva liike aiheuttaa pysähtymisen jälkeen väsyneen aivosumun, joten purskahdin nauruun. Ei, ei muuleja - toistaiseksi ! Myöhemmin selvisi että ranskalainen perhe on lastensa ja muuliensa kanssa Sarmin erämaassa. Ai miksi ? Kysykääpä heiltä. Ehkä he vastaavat aivan kuin minä : " Koska se on siellä !"

Lapissa, oikeassa Pohjoisessa, on tilaa niin muuleille kuin myös erilaisille ajatuksille. Kuten olen monasti todennut olen täällä kotonani, kuulun tänne. Erämaan hiljaisuus ja pieni kotikylä sen laidassa lataavat mielen kuten harjoittelun ja levon myötä kehonkin. Lainatakseni kirjailija Marjomaa-Hahlia : "Täällä kovinkin saa vertaisensa vastustajan."

Erilaiset arvojärjestykset ohjaavat yksilön valintoja. Harva on tullut miettineeksi oman olemassaolonsa oikeutusta saati sitä onko omalle kohdalle annettu jokin tehtävä tämän maailman pyörimisen tueksi. Sana tehtävä on tässä oravanpyöräyhteiskunnassa usein synonyymi työlle. Paskajuttu siitä syntyy sitten yhteiskunnallisista perusteista tehdä jotakin työtä ja vielä pääosin jonkin muun hyväksi kuin itsen.
Elämme kovien arvojen aikaa ja monesti työn myötä arvotetaan koko ihminen ja hänen tarpeellisuutensa. Vähempi ei tahdo riittää, ei yksilön henkilökohtaisten kykyjen kuten ei määränkään suhteen. 
Kovat arvot perustellaan poikkeuksetta rahan säästämisellä. Todetaan että meillä ei ole varaa. Todellisuudessa ei ole olemassa mitään "me". Luokkaerot syvenevät ja kansa jakautuu ainakin kahteen ellei jo kolmeen porukkaan.

Paskajuttukin voi olla palkitsevaa jos sitä tekee sydämestään. Itse nykyään suosin kovasikajuttuja ja mielellään individualismia ellei peräti itsekkyyttä valinnoissani. Olen korteni yhteisen hyvän kekoon kantanut työelämän suhteen ja varsin nuoresta ollut valjastettu varsin painaviin ikeisiin. 
Vuodet vammaisten lasten auttajana ja myöhemmin taksinkuljettaja-yrittäjänä, jossa oman toimen ohella psykoterapeuttina (ei virallistettu), lohkoivat sielustani paljon - toisaalta sain paljon uutta tilalle. Taksistakin vaakakuppi jäi niukin naukin positiivisuuden puolelle vaikka raskas vittuilu vuosien ajan miestä söikin.

Uskon että tulevat sukupolvet ymmärtävät tulevaisuuden olevan avoin niille jotka osaavat ajatella inhimillisesti ja tuntea. Oman kehon kuuntelemista ei opi sykemittarilla vaan menemällä rohkeasti yli normaalin ja poiketen tavanomaisista odotuksista. Tämä tuli todistettua kotimatkalla kun kutsuttuna juhlimme yhtä uutta ylioppilasta Tampereen Hervannassa.

Nuorissa on tulevaisuus. Eräs poliitikko totesi että jokaisen suomalaisen on aamulla noustava ylös ja mentävä töihin. Kyseiseltä meni pahasti pieleen jo toisessa verbissä. Maailma on avoin valinnoille ja nuoret vailla moraalisia kahleita osaavat valita polkunsa itse. Näin vanhempana teuraana nousen kyllä ylös joka aamu jos pystyn mutta sitten kahvinjuonnin jälkeen harkitsen mitä tänään olisi kiva tehdä.  

Vain yksi on selvää. Niin kauan kuin pystyn ja keho on valmis vastaanottamaan harjoitusta niin solmin nauhat kiinni ja menen ulos olemassolon oikeuteeni : leikkimään juosten luonnossa kuin pieni lapsi.

Kotimatkalta: Ounasvaara. Kuinka pieni oletkaan ?

Lapissa ei perunaa istuteta Kustaan päivänä, sensijaan talvirenkaat voi jo vaihtaa.

VIIKOT 22. - 23. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo. Aivan pihalla kehon katabolian kanssa.
Ti- 12 km - 1.21. Polkuja ja teitä sekaisin. Verttiä 127 m. Tyhjää on kehossa edelleen.
Ke- To - Lepoa.
Pe- Kävelyä Kirsin kanssa metsässä vajaa tunti.
La- Lepo
Su- Lapinlahti verttiä. 11,2 km - 1.21. 404 metriä vertikaalista nousua. (verttiä)  Parempi tunne.

Juoksua 23,3 km, 2:43. Verttiä 531 m.

Ma- 10 km Ounasvaaralla. 1.21. Verttiä 602 m.
Ti-Ke - Lepo, kotihommia ja kotiintulon orientoitumista. Jalat väsyneet.
To- Palo-Pyhävaara 8 km - 0.58. Verttiä 195 m. Ei näy Stravassa Garminin päivitysten vuoksi.
Pe- Palo-Pyhävaara 8 km - 1.00. Verttiä 208 m. Väsynyt mutta ei mieli.
La- Lepo, vasemman isovarpaan kynsivalli vaivaa.
Su- 7 km Paavalintupavaara - 0.47. Verttiä 136 m.

Juoksua    33,3 km, 4 tuntia,  verttiä 1141 m.

TOUKOKUUN SUMMAUS

Juoksua 616 km, tunteja 154.

---

Kotalan keittiön pöydässä kahvilla :

Pasi : Täysin terveenä olisi mennyt enemmän. Ahneus - kuolemansynneistä pahin. Naurua...

Pasi jatkaa : Tämä ei lopu koskaan...

Kirsi : Pitäisikö sitten ?

Pasi : Naurua...Koetaan Elämä !

Kirsi : Sydämellistä naurua...Hyvinkin !

---


Kuunnelkaa sanoja :