ULTRAJUOKSUNI TÄNÄÄN

 

Blogikirjoittajan harvoja tähtihetkiä on lukijapalautteeseen vastaaminen. Vanhenevan ultrajuoksijan tähtihetkiä on jonkun nuoremman, vasta uransa alussa olevan, aito kiinnostus kokemukseen. Tässä tekstissä ovat nuo molemmat tähtihetket.

 

DUV- tilastoissa ensimmäinen ultrajuoksumerkintä löytyy kohdaltani vuodelta 2007. Ultrakilpailukilometrejä on kertynyt 4218 virallisissa kilpailuissa mitattuina aina vuoteen 2021. Jälkikäteen ajateltuna olisin voinut kilpailla enemmänkin, mutta kun lasketaan pois kaksi koronavuotta ja 2000- luvun alun kiireinen työelämäni, olen kuitenkin tyytyväinen. Etenkin kun ultrajuoksu jatkuu edelleen.

    Mihin olen sitten päässyt ultrajuoksuni kanssa ja mikä on muuttunut, kysyy eräs lukijani sähköpostissaan.

    Vuosi 2021 oli viimeinen, jolloin asetin yksittäisiinn kilpailuihin kilometritavoitteita. Se on nyt minun kohdaltani ohi. Ultrajuoksuni tänään on dynaamista meditaatiota ja minua kiinnostavat ainoastaan monipäiväjuoksut, mutta silloin tällöin saatan juosta vielä 24 tai 48 tunnin kilpailuja. Ennätykset ja ehjät kilpailut tulevat silloin, kun on sopusointua.

    Nykyisen filosofiani mukaan on täysin järjetöntä lähteä juoksemaan kohti tiettyä kilometritavoitetta tietyssä ajassa. Miksi pitäisi rajoittaa itseään etukäteen tai antaa lupa itselleen väsyä, jos ei pysy aikataulussaan tietäen, että ei tule saavuttamaan tavoitettaan. Ultrajuoksussa on jatkuvia ylä- ja alamäkiä sekä energian että mielialan kanssa. Ennustaminen on täysin mahdotonta. Ensin on juostava, tulos mitataan sitten jälkeenpäin.

    Edelläkerrottu ei poissulje kilpailun aikana kelloonkatsomista, mutta siihen se sitten jää. Minä en kuulu siihen joukkoon, joka alkaa tehdä laskutoimituksia numeroilla kilpailun ollessa kesken. Ajatukseni antaa mahdollisuuden toipua loppuun asti tai ylittää itsensä ilman henkisiä rajoja.

Tulevaisuuden suunnitelmissa on järjestää Ivalon seudulle polku- ja ultrajuoksuleirit sekä aloittelijoille että hiukan pidemmälle ehtineille. Nämä suunnitelmat ovat yhteistyökumppanini kanssa hyvässä vauhdissa ja niistä tiedotetaan myöhemmin tämän alkukesän aikana, mikäli asiat järjestyvät. Noilla leireillä on mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin ja oppia pitkien matkojen juoksemisesta, sekä juoksemiseen tarvittavista varusteista. Ja tietenkin pääsee myös juoksemaan hienoihin Lapin maisemiin.

 

VIIKON 16. HARJOITTELU

Ma- Lepo, lihaskipu alaselässä.

Ti- 6,03 km - 42 min. Kipu jatkuu.

Ke- 10,09 km - 1.10.  Kävelyä Kirsin kanssa 4 km - 56 minuuttia. Selkä edelleen jäykkä.

To- 35,12 km - 3.59. Siikajärventie, hiekkatie.

Pe- 35,18 km - 3.59. Virtaniemi - Paatsjoki - Siikajärventie. Hiekkateitä ja muutama asvalttikilometri.

La- 10,10 km - 1.00. Hiekkatiellä, 5 km hieman reippaammin: 5.41 - 5.22 - 5.31 - 5.31 - 4.54 min/km.

Su- Korostetun rauhallinen 14,41 km - 1.38. Kävelyä Kirsin kanssa 4,52 km - 1.00.

yhteensä 110,9 km - 12:30. 

Selkävaiva pilasi viikon osittain.

 

 

RESERVAATTI

 

Turisti pysäytti minut Ahvenjärven parkkipaikalla. 

    Olin juossut hiekkatietä vajaan yhdeksän kilometriä ja tullessani kääntöpaikalle näin, että turre oli purkanut moottorikelkan kärrystä ja teki nyt valtavaa kuormaa vanhanmalliseen jalasrekeen. Sillä oli neljä jääkairaa, makkarapaketti ja laktoositonta jugurttia. Turre oli menossa pilkille. 

    Turren vaimo seisoi siinä vieressä paksu pilkkihaalari päällä ja huppu päässä. Lämmintä oli yksitoista astetta. Heilautin kättäni, käännyin ympäri, niistin nenäni jatkaakseni ja ajattelin: ei saatana, ne uppoaisi hankeen tuolla painolla viimeistään Apinavaaran sivulla urasta luiskahdettuaan. Tuskin turre oli koko talvena kelkkaansa etelässä koskenut.

    Kuulin huudon takaani ja pysähdyin. Sammutin kellon ja käännyin ympäri. 

    Mitä sinä täällä juoksentelet, turre kysyi, ja sen vaimo näytti vaivaantuneelta. Vastasin, että asun täällä. Ja että en pelkästään juoksentele, vaan yritän harjoitella. Takista turre luki ENDURANCE ULTRARUNNING TEAM FINLAND. Se muutti ryhtiään ja alkoi kysellä kalantulosta, että olenko pilkkinyt. Kerroin, että koko talven, ja on ollut juomuskin. Talviverkko. Ja nyt on pakastimen vieressä leka.

    Lekan kohdalla turre alkoi punoittamaan. Se änkytti, että ei ymmärrä. Kerroin, että leka tietenkin, muuten ei saa pakastimen kantta kunnolla kiinni. Turre kysyi, että onko siinä kannessa vikaa. Ehjä se on, vakuutin. Mutta pakastin on niin täynnä, että ei tahdo kansi sulkeutua. Turren silmät leimahtivat ja se alkoi vinkumaan ryöstökalastuksesta sekä järvien tyhjäämisestä. Turren vaimo avasi hiukan haalarinsa vetoketjua ja yskäisi. Yritin selittää, että siellä pakastimessa on muutakin kuin kalaa. Hillaa, puolukoita, kaarnikoita, hirveä ja poroa. Ja tietenkin viljapossua tarjouksesta ja jäätelöä. Laktoositonta.

    Turre laski volyymiä hieman, mutta syytti minua pilkanteosta. Sain sen rauhoittumaan, kun pyysin viinaa ja lasihelmiä. Se raapi karvalakkiaan ja kysyi hämmästyneenä, että mitä sinä niillä. Vastasin, että reservaattiin tuodaan aina alkuasukkaille viinaa ja lasihelmiä. Ainakin silloin, kun liikutaan reservaatin mailla pyyntömielessä.

    Turre kalpeni ja pyysi anteeksi. Että ihan pilkille tässä vaan vaimon kanssa, mutta kun jäi moottorikelkkalupakin kiireessä ostamatta. Totesin, että lupia ei tälle uralle edes myönnetä, mutta en minä estä. Lisäsin, että minulla on rajavartioston puhelinnumero kännykässä ja taputin taskuani juoksutakin rinnuksessa. Rajavartiosto hoitaa kyllä asiansa, kehuin. Niillä on kuulemma uusia ilmaisimia pitkin rajaa. Toivotin mukavaa reissua ja käännyin kotia kohti.

    Joisin kaakaot ja juoksisin toisen kierroksen. Tulisi kolmekymmentäviisi kilometriä, ajattelin. Vilkaisin taakseni. Turren vaimon kädet liikuivat ja leuka vielä käsiäkin vinhemmin.

    Kävin kotona kääntymässä. Toisella kierroksella Ahvenjärvellä ei ollut enää ketään. Ei yhtään autoa, saati peräkärryä. Maahan oli pudonnut litran banaanijugurtti, se oli kulmasta rikki ja sisältö valui hiekalle. 

    Käännyin kotia kohti ja ihailin reservaatin maisemia. Nättiä on meillä Lapissa näin keväällä.

 

VIIKON 15. HARJOITTELU

Ma- 10,09 km - 1.10. Vatsakipua.

Ti- Asvaltilla 26,06 km - 2.52.

Ke- Hiekkatietä 15,43 km - 1.45. Vielä lunta ja kuraa.

To- 20,76 km - 2.24. Asvalttia ja yksi toukka. Kevät tulee.

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 6,05 km - 1.21. 

       Matolla juoksua 10,12 km 1.09. Puolet barefoot tossuilla.

La- 60,19 km - 7.00. Kylällä vajaan kutosen kierroksella, neljä lyhyttä huoltoataukoa.

Su- 13,66 km - 1.33. Matolla. Pari kilometriä barefoottia. 

        Kävelyä Kirsin kanssa 3,66 km - 52 min. 

 

Yhteensä 156 km - 17:57.

Erinomainen viikko. Polkimet olivat jo työasennossa mutta sitten venäytin selkäni tämän viikon maanantaina täysin turhaan mökillä puuhastellessa. Laitan mökin myyntiin.

    Tätä kirjoitettaessa selkä on kolmen kevyen päivän jälkeen antanut juosta tänään 35 kilometriä, mutta hyvä se ei ole vieläkään. 

 Viimeisessä kuvassa Mariann ja Kristina Aikion edustava runo- ja kuvateos, Miksi tuulet aina palaavat - Mondiet piegah mäccih ain

 

    

30 VUOTTA

 

Huhtikuun 6. vuonna 1992 aloitin tavoitteellisen juoksemisen, samalla aloitin pitämään harjoituspäiväkirjaa. Viimeviikolla 30 vuotta täyttyi. Taakse on jäänyt 87 628 kilometriä tuohon viimeviikon keskiviikkoon laskettuna, nyt jo taas vähän enemmän.

    Kilometrien määrällä ei ole merkitystä paitsi kilpailussa. Eikä sielläkään enää niin paljon kuin joskus ennen. Ehkä kyse on jostain muusta. Vihdoin.

    Eräässä haastattelussa totesin, että juokseminen on minulle hetki kahden askeleen välissä täydellisessä yksinäisyydessä, puhtaan valkoisessa tilassa, jossa ei ole muuta kuin minä ja juoksu. Se on edelleen melkein noin.

    Juoksu on hetki kahden askeleen välissä täydellisessä yksinäisyydessä, tyhjässä tilassa, jossa ei ole muuta kuin juoksu. Tilassa ei ole minua, ei muotoja eikä värejä. Hetki on sisään- ja uloshengityksen välissä. Hengityksessä ilma virtaa sisääni ja sieltä ulos. Mieleni ja muun välissä ei ole mitään muuta kuin ilmaa. Mieleni on täysin tyyni. Häiriötön. 

    Mutta ei suinkaan aina.

    Harjoitusta on jatkettava. En ole koskaan valmis. Harvoin täysin vapaa. Mutta edes joskus, noiden hengitysten välissä mielen ollessa tyyni, häiriötön. Ongelmaton.

    Mitä tulevaisuudessa?

    Olen pikkuhiljaa valmistautunut kohti viimeistä tavoitettani, kykyä juosta 95,95 kilometriä päivässä 52 päivän ajan. Käytännössä hiukan alle 6 kilometriä tunnissa 18 tunnin ajan joka päivä, rata on auki aamukuudesta yökahteentoista. Hidasta? Voi koittaa jokainen edes yhden päivän ajan. Kokonaismatkaksi tulisi 4989 km eli 3100 mailia. Kyse on maailman pisimmästä standardisoidusta juoksukilpailusta New Yorkissa.

    Ainoa ongelma on, että minua ei vielä(kään) ole päästetty edes yrittämään. Viimeiset kaksi vuotta menivät hukkaan pandemiassa ja nyt kaikki on jälleen avoinna. Ehkä en ole tarpeeksi hyvä?

    Yksi mahdollisuus on järjestää kiusalla itse hiukan pidempi kilpailu täällä Lapissa. Ei tarvitsisi matkustaa. Tarvitseeko sitä edes kilpailla - jos tulevina vuosina ottaisi juoksurattaat ja lähtisi työntelemään.

    Luoja tietää mistä mihin.

    "Luoja, anna sieluni kypsyä ennenkuin se korjataan." - Selma Lagerlöf

 

 

VIIKOT 11. - 12.

Ma- Lepo

Ti- 16,33 km - 1.46. Siikajärventietä ja Nellimin päätietä.

Ke- 17,59 km - 1.58. Luminen Siikajärventie, aurinkoista.

To- Hammaslääkäristä Ivalosta 43,06 km - 4.52.

Pe- Nellimjärven kahta puolta 10,05 km - 1.09. Liukasta, kova tuuli.

La- Matolla 14,59 km - 1.41. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 3,80 km - 55 min. Nastakengät.

Su- Helppoa hidasta 8,22 km - 59 min.

109,8 km - 12:28

Ma- Virtaniemeen 16,59 km - 1.57. Tie vuoroin jäässä, vuoroin kurassa.

Ti- Ke- Lepoa

To- Matolla 14,30 km - 1.40.

      Siikajärventiellä 16,05 km - 1.48.

      Matolla 14,63 km - 1.40.

Pe- Päätiellä 21,10 km - 2.29. Liukasta.

La- Siikajärventie 10,06 km - 1.07.

Su- Matolla 20,19 km - 2.15.

112,9 km - 12:59

 

 

VIIKOT 13. - 14.

Ma- Kävelyä Kirsin kanssa 6,00 km - 1.26.

       Iltalenkki 6,03 km - 42 min. Aamulla oli 26 pakkasta.

Ti- Lepo

Ke- 10,50 km - 1.04. Vauhtileikittelyä. Vieraat saapuvat, harjoitus kevenee.

To- Matolla 10,65 km - 1.09.

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa, väsynyt. 3,72 km - 51 min.

La- Lepo

Su- Inarin jäällä ja lumisella tiellä 8,35 km - 58 min.

35,5 km - 3:54

Ma- Lepo

Ti- 15,41 km - 1.46. Siikajärventie.

Ke- Matolla 8,09 km - 49 min. Saunalenkki.

To- Hiihto metsäsuksilla 15,26 km - 2.58. Ahdin kanssa kahvilla laavulla, osin umpea ja takkala keli. Yhteisikämme 138 vuotta.

Pe- Lepo

La- 30,70 km - 3.34. Reilun 2 km kierroksella tasaisuuteen.

Su- Matolla saunalenkki 10,09 km - 1.09. Vieraat lähtevät huomenna, harjoitus kovenee.

64,3 km - 7:19. 

 

 

MAALISKUU 305,6 km - 34:11 

 

HARJOITTELUSTANI

 

Koska kiinnostus harjoittelemiseeni tuntuu olevan loppumaton lukijoiden parissa, niin valotan taustaa hiukan.

    Lokakuussa 2021 juoksin Nellimin jo räntäsateisiin kääntyvissä ilmoissa 477 kilometriä, aikaa kului 59 tuntia. Marraskuussa sain kasaan 439 kilometriä ja 47 tuntia. Loppukuusta oli 20 asteen pakkasia, mutta silloin olin Helsingissä ja juoksin Esport Arenalla 51 kilometriä 5 tuntiin ja 29 minuuttiin. Olin pelottavan hyvässä kunnossa jo tuolloin ajatellen tulevaa Endurancen 24h hallikilpailua.

    Palattuani kotiin Helsingistä juoksin joulukuussa 322 kilometriä ja mukaan tuli hieman hiihtoa ja enemmän mattojuoksua Nellimin talven kiristyessä. Tammikuussa 2022 kilometrejä tuli 197 juosten ja hiihtäen 60 siihen päälle. Olin jo saanut tiedon hallikilpailun siirtämisestä vuoteen 2023 pandemian jyllätessä. Tammikuun alussa sain kolmannen koronarokotuksen, joka osaltaan aiheutti lievää väsymistä. Olin voimakkaasti turhautunut kilpailun peruuntumiseen ja kaikki tekemäni työ tuntui valuvan hukkaan.

    Helmikuussa tuli vain 152 kilometriä. Jälleen loppukuusta olin Helsingissä tapaamassa kirjakustantajaani ja kävimme käsikirjoituksen läpi. Korjausehdotukset mukanani palasin kotiin Pohjoiseen, lunta oli Helsingissä enemmän!

    Helmi- ja maaliskuun vaihteessa oli luvattoman paljon sydämen lisälyöntejä keventyneen harjoituskuorman vuoksi. Luvattoman paljon on pari kolme päivässä minun vaatimustasoni mukaan, lääketieteellisesti tämä ei ole mitään. Olin kuitenkin väsynyt ja tympääntynyt. Katselin kalenteria ja suunnittelin loppuvuotta hyvin tietoisena siitä, että kohtaan vaikeuksia harjoittelussani teen niin tai näin. 

     Kauden 2022 pääkilpailu on KURF kuusi päivää Kauhajoella heinäkuussa. Kuuden päivän kilpailutaukoni on hirvittävän pitkä, viimeksi 2018 Unkarissa. Samaan vuoteen ei saa laadukasta kuuden päivän kilpailua ja laadukasta 24 tunnin kilpailua minun ikävuosillani. En yksinkertaisesti palaudu riittävästi. Toisaalta pitkä kilpailutauko antaa pelivaraa, keho on tankkautunut ja "käyttämätön".

    Harjoittelussani keväällä 2022 on kaksi ongelmaa: 

1. Nellimin talvi ei kehitä jalkojen iskutusta riittävästi monipäiväjuoksuja ajatellen. Juokseminen auratulla, lumipintaisella tiellä on huomattavasti pehmeämpää kuin paljaalla asvaltilla tai soralla. Onneksi minulla on juoksumatto.

2. Vuosi 2021 oli erinomainen. Loppuvuosi 2021 oli yli odotusten nousujohteinen. Löysääminen tämän vuoden alussa johti eräänlaiseen ylimenoon, jonka jäljiltä taistelu aikaa vastaan on jälleen jaloilla edessä.

    Miksi sitten löysäsin? Se, mitä olen suunnitellut kilpailu- tai tapahtumarintamalle tulevina vuosina, etenkin vuodeksi 2024, vaatii terveyttä ja "tuoreutta". Tuoreus on minun tapauksessani enemmän kuin utopiaa näillä kilometreillä - mutta kuivaliha säilyy hyvin.

    Kaikkea voi suunnitella. Elän kuitenkin kuten opetan: olen läsnä tänään ja päivän kerrallaan. Jokainen päivä on minulle vain uusi alku.

---

Koska ultrajuoksijat ovat kovapäisiä, eivätkä usko ennenkuin kokevat, toistan tässä yhden keskeisen ajatukseni:

Ultrajuoksussa asetetaan tavotteita pitkälle tulevaisuuteen. Harjoittelu muuttuu helposti pakonomaiseksi tarpeeksi saapua perille, saavuttaa ja onnistua. Tuossa nykyhetken arvostaminen ja läsnäolo unohtuu konemaisessa suorittamisessa. 

    Elämäni matka ei ole enää seikkailua. En huomaa tuoksuja, värejä ja tunnelmia harjoituslenkkieni varrella. Yksinkertaisesti: en ole enää läsnä tässä hetkessä, vaan kaikki palvelee jotakin kilpailutavoitetta.

    Ja sitten kilpailussa ei ole mitään annettavaa.