POIKKEUKSELLISTA

 

INTRO:

"Näistä sun jutuista paistaa katkeruus." - Tuntemattoman kommentti edellisen postaukseni kommenttikentässä. 

 

Taakse on jäänyt poikkeuksellisen kaunis juhannusaatto, mutta etenkin poikkeuksellisen mieltä lämmittävä kulunut viikko.

   Kaksi hienoa kohtaamista: tutustuminen ultrapyöräilijä Jan Hràliin ja vanhan ultraystäväni Jouni Knuutin yllätysvierailu.

 

Tsekkiläisen ystäväperheeni, Kubinan, kautta sain pyynnön vastaanottaa paketti ultrapyöräilijä Janin puolesta ja toimittaa se hänelle.

   Jan oli ensin pyöräillyt 42 päivää tsekkiläisen ultrajuoksijan, Rene Kujanin kanssa Hangosta Nuorgamiin. Kilometrejä heille kertyi noin 1800, koska Rene juoksi maratonin päivässä. Sitten Jan pyöräili hiukan pohjoisinta Norjaa ja saapui Nellimiin Kubinan residenssiin lepäämään muutamaksi päiväksi.

   Toimitin paketin ja kutsuin Janin kotiini istumaan iltaa hyvän ruuan ja juoman merkeissä.

   Kuluneen viikon perjantaina saattelin Janin jatkamaan matkaansa. Ajoimme ensin Nellimistä Ivaloon ja sieltä Saariselän takamaille Tievatuvalle. Palasin reissusta yöllä kello kahden jälkeen saunaan ja syömään. Omalle lenkille pituutta tuli 174 kilometriä.

   Kuljetin Jania mahdollisimman paljon hiekkateillä, joita ei paljon tuolle välille saa edes väkisinkään. Vanhan Nellimintien pätkät, vanhat Petsamontien pätkät Ivalon ja Saariselän välillä, Saariselän Magneettimäen museotie ja luonnollisesti sorareitti Saariselältä kohti Kiilopäätä ja siitä Tievatuvalle oikaisten.

   Tyytyväinen uusi ystäväni leiriytyi Tievan pihaan ja jatkaa matkaansa Ruotsin, Tanskan, Saksan läpi päätyen joskus sitten kotiinsa Tsekkeihin.

 

TIEVATUPA

Tievatuvan palveluista vastaa Kiinteistöhuolto Välitalo Oy / Henry Välitalo, puhelin: 0407073785. Tievalla on majoitusta, kioski ja ruokaa sovittaessa. Sähköpyörien vuokraus. Erittäin hyvä puusauna kauniin joen varrella ja isompiakin mökkejä ryhmille. 

 

 

Teimme Kirsin kanssa puutarhahommia ja tuli kahvin aika. Kahvin tippuessa kesäkeittiössä suunnistin sisälle hakemaan kastettavaa ja vilkaisin ohimennen puhelintani; Whatsup: "Oletko kotona, voinko tulla morjestamaan, yst. Jouni"

   No tottakai!

   Pitkän vaelluksen tehnyt ystäväni palkittiin tuoreella kahvilla ja rahkapiirakalla. Jounin kanssa tuli todistettua, että todellinen ystävyys kestää ja jatkuu siitä samasta kun viimeksi nähtiin, ei väliä onko kulunut päivä vai kymmenen vuotta.

   Todellista ystävyyttä eivät riko erimielisyydet maailman menosta tai politiikasta, eivät kaverien erot puolisoistaan tai muut surut.

   Jounin kanssa olemme olleet Iso-Sydänmaan erämaassa polkujuoksun ja koko elämän peruskysymysten äärellä, pilkkopimeässä ja loppuun väsyneinä. Kompastelleet juurakoiden lävistämää kapeaa polkua eteenpäin ja kuunnelleet yön ääniä. Meille tämä riittää mainiosti ikuiseksi liimaksi ystävyydelle.

 

OUTRO:

Juoksin viikon päätteeksi ennen saunaa hiljaa kahdeksan kilometriä. 

   Hiljaa hiljaisuudessa. 

   Mietin mitä Jounille kahvipöydässä sanoin: en ole lopettanut ultrajuoksua, mutta haluan kävellä vanhana Kirsin kanssa käsi kädessä metsässä, poimia marjoja ja sieniä. Haluan metsästää ja päästä omin jaloin veneeseen ja sieltä pois. 

   Miksi rikkoa itsensä lopullisesti ultrajuoksussa itseään jatkuvasti ylittäen?

   Jumala loi ihmisen omaksi kuvakseen. Siitä eteenpäin on kaikki ihmisestä itsestään kiinni. Itsensä voi ylittää jatkuvasti, kunnes löytää oman alkuluontonsa. Kun sen löytää, ja etenkin kestää sen minkä on löytänyt, selviää että maailmassa on aina jotakin omaa itseä suurempaa, kestävämpää.

   Lenkin lopussa päässäni soi Cherish (Kool & The Gang)

   "Cherish the love, cherish the life ..."

   Katkera?

   Älkää nyt, minä olen saanut kaiken (terveyteni ja Kirsin) ja arvostan kaikkia, jotka itse yrittävät eteenpäin omin voimin.

 ---

 

 

Viikko 25. 

Ma- Gravel 31,48 km - 1.29. Kotoa Einariin ja takaisin, märkää.

Ti- Lepo, kalastusta.

Ke- "Lepo" - Tuulikaatojen hakua metsästä.

To- Juoksua 9,99 km - 1.21. Tuulikaatojen etsiskelyä metsästä.

Pe- Lepo

La- Maantiepyörällä sinappia lähikaupasta 82,88 km - 3.23.

Su- Gravel Kirsin kanssa 13,41 km - 54 min.

       Gravel yksin 20,55 km - 50 min. 

 

  

Teeren poikanen.

 

Viikko 26.

Ma- Maantiepyörällä perustaa 30,06 km - 1.17.

Ti- Lepo, puita.

Ke- Graveliä Kontosjärven lenkki 53,62 km - 2.29.

To- Lepo, puita.

Pe- Graveliä Jan Hràlin kanssa ensin 88 km ja sitten yksin kotiin. Yht 174,18 km - 8.17. Vertikaalista nousua 1788 m.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 3,66 km - 55 min.

Su- Juoksua 8,11 km - 58 minuuttia. 

 

 

 Vaalikaa rakkautta, vaalikaa elämää.

 

IVALO SARJA : PYHÄINPÄIVÄ

PYHÄINPÄIVÄ

Kuljemme Kirsin kanssa puhumattomina peräkkäin. Kevyesti luminen kaira on helppo astella, välillä jokunen lapintiainen tai kuukkeli lennähtää uteliaana matkaan hetken seuraksi. Suunnistamme päiväkävelyllä Paavalintupavaaran ja Perätysjärvien välisissä painanteissa täysin vaistonvaraisesti.
   Pysähdyn ja katson Kirsiä.
   - Missäs päin se Kaisanlammen tie oikein on ?
   - Minusta meidän täytyisi mennä tuonne, Kirsi sanoo ja viittaa lapasella 45 astetta kulkusuuntaamme nähden oikealle.
   - Ei helvetissä, minä teen aina ympyrää vasemmalle, jos olen ajatuksissani. Oot varmaan oikeassa. Kävelen tuon selänteen päälle ja yli, palaan sitten tähän.
   Jatkan tarpomista jäätyneiden suopursujen seassa. Jäniksenjälkiä. Selänteen päältä aavistan valkoista puutonta kauempana ja etenen vielä sata metriä kunnes näen tutun muodon ensimmäisen Perätysjärven vastarannalla. Palaan hitaasti. Jäljissäni on punaista. Viimeiset jäätyneet mustikat.
   - Joo. Joo! huudan hiljaa.
   - Sua ei näe ollenkaan jos menet pöpelikköön, Kirsi sanoo. Sulla on sininen takki ja vihreät housut mutta sentään oranssi pipo.
   - Tää onkin niin saatanan hianovarasta hommaa, vastaan.
Kirsi nauraa.
   - Oot ihan kuin Jouko Turkka.
   - Turkka katteli kiviäkin lopuksi, minä koko luontoa vasta tässä vaiheessa, naurahdan.
   Jatkan eteenpäin etsimään järvien soisesta yhtymäkohdasta puron ylityspaikkaa. On nollakeli. Lumi ei silti ole vetistä. Illalla satoi ensin lunta ja sitten jäätävä tihku kovetti pinnan.
   Muistelen kävellessäni eilistä. Poikettiin naapurissa ennen saunaa Ilkkaa tervehtimässä. Se tiesi kertoa että viiden suden lauma on liikeellä. Porojakin on menny. Ne ampu jo yhden suden luvalla ja lisää lupia on haettu. Sudet tulee tietenkin Putinin puolelta yli vyöhykkeen tänne syömään. Sitten ne pakenee taas tyhjään tilaan mahat riipuksissa. Susilauma hajoaa jos alfanaaras tapetaan. Niillä leidi on kingi, tiedä sitten onko meillä.
   -Tule tästä. Sulla on vartta saappaassa enemmän.
Taiteilen kivien yli. Kirsi tulee perässä.
   - No niin ?
   - Minä paistan kohta makkaran, sanon.
   - Mistä sulla makkaraa on tähän hätään ? Kirsi ihmettelee.
   - Ei kun mökillä, kävellään tästä suoraan pökkelön kautta mökille. Mitään makkaraa mulla mukana ole.
   On täysin tyyni. Yritän nähdä vasemmalle Paavalintupavaaraan ja edessä Paltsavaaraan, mutta metsä on liian tiheää tai sitten ollaan vielä liian matalassa maassa. Kuljemme hiljaisuudessa. Kirsi tietää, että mieleni askartelee välillä muiden asioiden parissa. Alitajunta jauhaa. Kirjoittaa kirjaa jonnekin hämärään poimulle ja toisaalta lyö tyhjää niin helvetisti. Elämäni ei ole enää pelkästään ultrajuoksua eikä ultrajuoksun harjoittelua. Tarvitsen ajatuksille tilaa, täällä sitä on.
   - Ei näy suden jälkiä, Kirsi sanoo.
   - Ei ne näin lähelle mökkiä uskalla tulla, vastaan. Toisaalta ne voi kyllä napata Ilkan koiran, jatkan.
   - Mitenkä ne sheltin nappaa ? Kirsi kysyy.
   - No aattele nyt ite. Oot saunonut ja ottanut pari glögiä tai jotain muuta lämmittävää ja koira vonkuu iltakuselle. Lähdetkö sinne kylmään mukaan saunatakissa vai avaatko vaan oven ? No sitten se tirriäinen menee valopiirin ulkopuolelle nuuskimaan ja susi tulee, selvitän.
   - No niin, voi niin käydä, Kirsi sanoo.
   - Sama se mulla on, jos meen kuselle, niin mitä jos susi hyppää kiinni kulliin, filosofoin.
   - Mene ulkovessaan sisälle ja pane ovi kii, kuka käskee ulkona vehkeitään esitellä, Kirsi sanoo.
   - Justiinsa niin, tuppeen vaan ettei palellu, jatkan.
   Tullaan tielle. Tiellä on koppelon höyheniä.
   - Mikä ihmeen sotatanner tässä on ? kysyn.
   - Tuolla on ojassa verta, Kirsi huomaa.
   - Ja tuosta on kivi otettu maasta irti, huomaan vuorostani minä.
Jäljet kertovat tarinan. Koppelo on tepastellut tiellä ja joku on ajanut autolla lintuun. Lintu on lennähtänyt nurinniskoin ojaan räpistelemään ja ajaja on kivellä lopettanut linnun kärsimykset.
   - Herää kysymys, sanon.
   - Mikä niin?
   - Että missäs se lintu on, kysyn.
   - Se on tietenkin siellä autossa, Kirsi sanoo.
   - Meinaat, että liikkuvasta autosta metsästys on kielletty mutta liikkuvalla autolla metsästäminen ei, totean lakonisesti.
   - Tulkintaa, Kirsi nauraa.
   - Mennään makkaralle, sanon ja otan Kirsiä kädestä kiinni.
   Hiljainen kaira tohahtaa, tekee tuulta. Kävelemme käsikkäin tiellä kohti Talvitupaa. Aurinko tuikahtaa valjusti pilvien välistä. Mökin pihassa isän veistättämä puinen karhu toivottaa käpälä pystyssä tervetulleeksi. Kynttilä palaa lyhdyssä pihalla ison aihkin juurella.
   On pyhäinpäivä ja rakkaus voittaa murheen.

VIIKKO 44.

Ke- 6 km - 43 minuuttia, osin poluilla.
Pe- 8 km tiellä - 51.22.
La-Su Mökillä kävelyä kairassa yhteensä 3 tuntia.

Yhteensä juoksua 14 km.

Oikea pohje vaivaa vieläkin.

LOKAKUUN SUMMAUS

105 km juoksua - 14 tuntia.

Ohi on.

VUOSIKILOMETRIT 2018

3651 km

Ohi ei ole vielä.

KILOMETRIT VUODESTA 1992

76152 km

Voisi ollakin jo ohi ?