ULTRAKOSKISEN ZEN

 

Olen vuosikausia käyttänyt blogissani sanaa Zen. Yritys selittää mitä se minulle henkilökohtaisesti merkitsee, on tuhoon tuomittu. Yritän silti.

 

TAUSTAKSI

 

"Zen on buddhalainen viisaustraditio, jonka tärkein harjoitus on meditaatio."

- Mitra Virtaperko kirjassaan Zen ja Zenin harjoittamisen taito (Otava)

 

Mindfulness, joka on suomennettu tietoisuustaidoksi, on lainannut harjoituksistaan zenistä, vipassanameditaatiosta ja tiibetinbudhalaisuudesta. 

   On häkellyttävää, että mindfulnessin kautta zenin keskeisimmät periaatteet ovat osa terveyden ja etenkin mielenterveyden hoidossa käytettyjä lähestymistapoja, vaikka tätä ei myönnetä julkisesti. Syykin on selvä: zen ymmärretään usein osana uskontoa ja uskonto ei voi olla osana käypä hoito-suosituksia, ainakaan meillä sääntösuomessa.

 

Philip Kapleau on todennut kirjassaan Three Pillars of Zen: Nirvana-sanan alkuperäinen merkitys oli puhaltaa sammuksiin, kadota. Sanskriitin kielen kääntäjät käyttivät tulkintaansa negatiivisessa mielessä; ihminen muuttuu jonkinlaiseksi ei miksikään saavuttaessaan nirvanan. 

   Kapleau sanoo: "Ja tietenkin sammuminen tai katoaminen viittaavat oman egoistisen mielemme ja vääristävien himojemme sammumiseen niin, että todellinen rajoittamaton mieli, joka ei ole koskaan syntynyt eikä koskaan kuole, voi nousta tietoisuuteen. Nirvana on täydellisen vapauden tila vailla rajoituksia." 

 

MINUN ZEN

 

Tämä blogikirjoitus on eräänlainen jatke edelliselle, joka oli otsikoitu MIKÄ MAAILMA .

Minun zen ei ole kytköksissä mihinkään uskontoon, eikä etenkään mihinkään moraalijärjestelmään. Mielestäni se olisi älyllisesti epärehellistä.  

   Uskon todella, että ihminen voi valita itselleen oman maailmansa ja siihen sopivat, sitä omaa maailmaa parantavat asiat. Ei voi olla niin, että omien tietoisuustaitojen kehittäminen vie osaksi jotain uskontoa, kulttia tai lahkoa. 

   Tästä hyvänä esimerkkinä on todennäköisesti toteutumaton haaveeni juosta New Yorkissa "maailman pisin virallinen juoksukilpailu", Sri Chinmoyn 3100 mailia. Kilpailuun ei pääse mukaan, ellei jotenkin ala tunnustaa heidän ajatusmaailmaansa.

   Tämä on sääli, sillä "Self-Transcendence" on täysin todellinen ja saavutettavissa oleva asia. Se vaatii vain hieman harjoitusta, kilometrejä. Viimeisenä todisteena tästä Coroksen ja Kilian Jornetin Transcendent-lyhytelokuva You Tubessa.

   Muutos on mahdollisuus, joka päivä - loppuun asti.

 

Meditaatio on mielenharjoittelua, jossa tarkkaillaan ja kehitetään omaa tietoisuutta ilman arvostelua. 

   Useimmilta unohtuu tuo viimeinen, ilman arvostelua.

   Jos lukee kaiken juoksemisesta, juoksemisen harjoittelusta ja juoksuvarusteista, ei tiedä mitään juoksemisesta. Täytyy juosta itse, jotta tietää miltä juokseminen tuntuu. 

   Kun juostaan yhtämittaa kauan, on äärimmäisen tärkeää, että lakkaa arvostelemasta itseään ja sitä, miltä oma juokseminen tuntuu. On vain seuraava askel, ei edes päämäärää. 

 

Alkuperäistä zeniä harjoitetaan istumameditaatiossa eli zazenissa. Minun yli 90.000 kilometriä kokeneet jalkani eivät taivu risti-istuntaan lattialle ja vaikka taipuisivatkin, on se äärimmäisen epämukavaa.

   Jos harjoitan meditaatiota ilman liikettä, istun tuolilla nojaamatta selkänojaan. Yhtä hyvin voi istua saunassa, mutta silloin täytyy nojata seinään koska kyse on rentoutumisesta.

   Ylipäätään ajattelen niin, että meille kaikille tekee hyvää pysähtyä hetkeksi, hengittää syvään ja vain olla läsnä siinä hetkessä missä on. Usein mieli alkaa kertoa tarinoitaan juuri tuollaisessa hetkessä. Se nostaa esiin asioita arvotettaviksi ja häiritsee rauhaa.

   Sanotaan, että mielen voi hiljentää. Niin voi, mutta ei väkivalloin. Oma mieleni hiljenee helposti, se on oppinut jo vuosikausien harjoituksen tuloksena, että se jää kakkoseksi.

   Minä en ole mieleni.

   Niistä ihmisistä, jotka eivät ole kiinnostuneita tällaisista asioista, tämä kuulostaa kryptiseltä, jopa vastenmieleiseltä. Kaikin mokomin, mutta älkää sitten kysykö, miten voi juosta kuudessa päivässä 603 kilometriä. Pelkkä fyysinen harjoitus ei riitä, koska matkan varrella sellainen henkilö, joka ei ole sinut itsensä kanssa alkaa arvostella itseään ja tuntemuksiaan - eikä pääse irti, ei koe täydellistä vapautta.

   Eikä pääse maaliin.

   Eikä ymmärrä, mitä maaliin pääseminen tarkoittaa.

   Annan vinkin: ei se nyt ainakaan mikään loppu ole.

   Ja kyllä, harjoittelu on usein epämukavaa, muutos on epämukavaa, itsensä kohtaaminen sellaisenaan on epämukavaa. 

 

 

Ne teistä, jotka ovat juosseet kanssani, tietävät että lenkeillä puhutaan tai ei puhuta. Juokseminen on mielen vapautta, myös olla hiljaa ja kuunnella itseään tai matkan varrella harmaata keloa naputtavaa tikkaa.

   Ultrakoskisen zenin tärkein periaate on, että sitä ei sellaisenaan voi opettaa kenellekään. Jokaisen on itse löydettävä oma tapansa olla ja elää.

   Kuitenkin kaikki haluavat voida paremmin tai kokea jotakin ihmeellistä. Meillä ei ole mitään muuta kuin se kaikki, mitä on aina tässä ja nyt. Ongelman ydin on, että suurin osa ihmisistä on aina tähtäämässä johonkin uuteen ja ihmeelliseen. Sitten kun se on saavutettu, on seuraavan uuden ja ihmeellisen vuoro. Kierre on loputon.

   Useimmat ovat pelkureita. Heillä ei ole rohkeutta pitkäjänteisesti koetella rajojaan tai etsiä uutta tapaa olemiselleen. En halua viedä lapsilta löytämisen iloa, mutta kerran 50 kilometriä juossut ei voi vielä kutsua itseään ultrajuoksijaksi. Sen sijaan hän voi ylpeästi kertoa juosseensa ensimmäisen ultramatkansa.

   Itseään pitää arvostaa.

   Koska sitten voi kutsua itseään ultrajuoksijaksi? Älkää kysykö minulta. Ehkä muut kuin itse, voivat tämän määritellä. Mitä sitten tarkoitan, kun sanon ettei heti ensimmäisen viidenkympin jälkeen? Tarkoitan, että vaikeinta zenissä on sen päivittäinen eläminen todeksi. Tasapaino löytyy helposti, mutta miten sen voi säilyttää päivästä toiseen kaikessa tekemisessään?

   Minulla ei ole vastausta - paitsi itselleni.

 

Rinnastan tässä ultrajuoksun ja zenin. Todellisuudessa omani on syntynyt juoksemisen kautta, mutta kerran sen löydettyäni se toimii ilman juoksuakin.

   Suurin ongelmani on, että vain juoksun kautta koen zenin voimakkaan täyteläisenä.

   Pyöräilyssä se on jossain siellä, puutuneen selän ja kilometrien myötä kangistuvien polvien seutuvilla, kitisevässä ketjussa tai puhjenneessa renkaassa karkaamassa jonnekin kaukaisuuteen.

   Juostessa se tallaaantuu kipeän kantapään alle, jää hiipuvasta vauhdista huolimatta jälkeen, unohtuu lyhentyvien askelten jälkiin. 

   Niin, sinne se minun zen aina välillä karkaa. 

 

Valon ja pimeyden maailmat vuorottelevat keskenään, 
mutta tyhjän avaruuden olemus on laaja ja muuttumaton. 

– Huangbo Xiyun
 

  

LOPUKSI

 

Minä en ole sensei, profeetta tai guru. En myöskään ole minkään itse kehittelemäni sankaritarinan sankari.

   Kauan sitten sairastamani syövän jälkeen olen pyrkinyt jakamaan kokemuksiani elämästä ja siihen pureutumisesta vain antaakseni esimerkkejä muille etsijöille. Sillä ikuisia etsijöitä olemme kaikki - kaikki jää aina joka tapauksessa kesken.

   Tähän olisi hyvä lopettaa koko tämän blogin kirjoittaminen, mutta niin en tee.

   Lukijapalaute sähköpostiin ja harvat rohkeimpien kommentit motivoivat jatkamaan.

 

 

MIKÄ MAAILMA

 

 

HARJOITTELUNI 

 

VIIKON 40. LOPPU

To- Lepo 

Pe- Gravelpyörällä 40,77 km - 1.40.

La- Gravel 45,21 km - 2.14. Ensimmäinen tunti Kirsin kanssa.

Su- Hölkkää 6,30 km - 47 min.

 

VIIKKO 41.

Ma- Gravel 51,12 km - 2.19. Mäkinen Missevaaran reitti.

Ti- Metsästyskävelyiden jälkeen sisäpyörää ROUVY 29,04 km - 50 min.

Ke- Gravel 50,58 km - 2.21. Kessi.

To- Juoksua poluilla 9,3 km - 1.01. Iltapäivällä hieronta ja matka Rovaniemelle.

Pe- La- Su- Lepoa: Rovaniemeltä paluu pe,  la- su metsästystä ja kalastusta.

 

VIIKKO 42.

Ma- Gravel 30,48 km - 1.23.

Ti- Juoksua Apinavaaran lenkki 25,01 km - 3.08.

Ke- Lepoa, metsällä.

To- Läskipyörällä metsällä 21,80 km - 1.33. 

Pe- Juoksua poluilla 11,44 km - 1.31. 

La- Metsästystä ystävän ja tämän koiran kanssa. Kävelyä 13 km kahden aseen ja repun kanssa.

Su- Gravelpyörällä 40,64 km - 2.25. Ensimmäiset 20 km Kirsin kanssa.

 

Vaikka väliotsikossa lukee harjoitteluni, niin ei tämä mitään todellista harjoittelua ole. Pikemminkin jonkinlainen välikausi tai välitila, joka kohta loppuu.

Pian on aika aloittaa todellinen harjoittelu kohti kauden 2027 tavoitetta tai tavoitteita. Mitkä ne ovat, siitä myöhemmin.

 

 

 MIKÄ MAAILMA

 

Ilmassa ja maassa on valtavan paljon hyviä asioita ja ihmisiä.

   Minun maailmassani.

 

On myös toisenlainen maailma. Se avautuu uutisten ja sosiaalisen median kommenttikenttien kautta. Tässä toisessa maailmassa mikään ei koskaan ole hyvin, eikä toisen ihmisen menestyksestä iloita. Tämä toisenlainen maailma on täynnä vihaa, kateutta ja katkeruutta.

   Mielipiteiden vaihdolle, eli keskustelulle, ensimmäinen lähtökohta on, että keskustelukumppaneita ei määritetä vihollisiksi. Vihollisen kanssa ei keskustella, se tuhotaan tai lyödään polvilleen anelemaan armoa. Vihollisen kanssa ei neuvotella ennenkuin se tulee valkoisen lipun kanssa, mieluummin housut kintuissa ja pyytää aselepoa, ja mahdollisia rauhanneuvotteluita.

   Tämä toinen maailma ei houkuttele, mutta lienee välttämätön paha kestettäväksi tämän ainutkertaisen elämän kuluessa.

 

Maailmassani keskityn niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa konkreettisesti. Valvon vaikutukset itse ja pyrin parempaan, jos epäonnistun.

   Kun joskus luen vanhoja blogitekstejäni, ihan tarkistusmielessä, olen äärimmäisen tyytyväinen jos huomaan takkini kääntyneen. Iloitsen, jos en tunnista vanhan itseni ajatuskulkuja.

   Maailma ympärillämme muuttuu jatkuvasti, myös me muutumme. 

   Konkreettina esimerkkinä muutoksen epäuskosta olen käyttänyt Lähi-Idän sotia, jotka ovat jatkuneet koko elinaikani. Mitä olisin voittanut, jos olisin kaikki nämä vuodet murehtinut näitä sotia? Entä pitäisikö ihmisten noissa sodissa kokeman hädän jotenkin koskettaa minua? Ja mitä olisin voinut tehdä näiden vuosien aikana noiden ihmisten eteen?

   Toisena erittäin ajankohtaisena esimerkkinä on Ranskan mellakat, joista valtaapitävät ovat syyttäneet vasemmistoa. Jos palkalla tai eläkkeellä ei tule toimeen, ei vastaus vuodesta toiseen voi olla, että täytyy työskennellä kovemmin. Elämä ei ole tavoitteellista tulosurheilua.

   Suomessa yhteiskunta on rikkonut kanssani tekemän sopimuksen jo kahdesti: eläkeikäni on siirtynyt kaksi kertaa. Tällä tietoa pääsen eläkkeelle keväällä 2028. Henkilökohtaisesti varauduin tähän jo kymmenen vuotta sitten hyppäämällä sivuun. Sivussa on enemmän aikaa ja tilaa - rahaa ja kiirettä vähemmän.

   Sivusta on tyydyttävää seurata ihmisiä, jotka eivät koskaan tyydy mihinkään. Sivusta näkee, kuinka mieletöntä olisi yrittää viedä maailmaa vain yhdellä ideologialla eteenpäin.

 

Vuosien varrella tasoittuu. Tyyneyden läpi voi kirkkaasti valita missä maailmassa haluaa aikansa kuluvan.

   Mikä on sinun valintasi?

 

Kuvassa mekaaninen vetokello Poljot St. Petersburg 1994. 17 synteettistä rubiinia koneistossa - aito CCCP.

   Kello tehtiin vuoden 1994 Kansainyhteisön kisoihin. Poljot "Northern Palmyra" (Pohjolan Palmyra) on keräilijöiden himoitsema erikoismalli. Se julkaistiin alun perin vuonna 1994 kunnianosoituksena Pietarin kaupungille. Termi "Pohjolan Palmyra" on historiallinen ja runollinen nimitys Pietarille, jolla viitataan kaupungin loisteliaaseen arkkitehtuuriin ja kulttuuriseen merkitykseen (verraten muinaiseen Palmyran keidaskaupunkiin).

 

AJANVIETE

 

Isoisäni ja isäni sukupolvet, 1900- luvun aivan alussa ja toisen maailmansodan jälkeen syntyneet, käyttivät puheessaan usein ilmaisua "ajanvietettä". He kuvasivat tällä työn ulkopuolista aikaa, eli tekemisiään vapaa-ajallaan. Heidän puheessaan ajanviete-sanaan sisältyi sisäänrakennettu perustelu, että jos oli tehnyt töitä kuusi päivää viikossa, saattoi sitten viettää aikaansa tekemättä mitään tai tekemällä jotakin toisarvoista. Tämä toisarvoisuus tarkoitti luterilaisen moraalin ulkopuolelle lipsumista.

   Nyt 2026 toisarvoisuuden ja moraalin ajat ovat ohi. Isoisäni tai isäni sanoisivat, että millään ei ole enää väliä. Minä olen toista mieltä, yhä useammalla asialla on eri ihmisten mielestä hyvinkin paljon väliä.

   Ja juuri siinä se vika on.

 

Todelliset mestarit eivät sotke opetuksiinsa mukaan mitään ideologiaa. Päinvastoin he haluavat, että ihminen näkee maailman sellaisenaan kun se hänelle näyttäytyy. Tässä maailmassa ihminen sitten tekee valintoja.

   Kuvainnollisesti: alaston ihminen, viaton sydän vailla mitään riippuvuuksia.

 

 

Minusta ei ole yhtä oikeaa tapaa elää elämäänsä. Toisin sanoen ei ole yhtä oikeaa tapaa millä elämä elää meidät loppuun. Minä en pysty antamaan ohjeita kenellekään, mutta jos joku kokee olevansa elämänsä kanssa hukassa, voin ehdottaa. Tarkoitan itsensä kohtaamista omana itsenään.

   Viestini on yksinkertainen: vain itse voi vaikuttaa omaan suuntaan ja siinä sivussa omaan ajanvietteeseen. 

---

 

 

Kesä on leppeää aikaa. Me olemme viime aikoina nauttineet syrjäisen asuinpaikkamme helmistä: viileästä joesta jolle pääsee halutessaan kalaan ja harvalukuisista pihassamme kukkivista kukista.

   Kaukana on 40 asteessa kärvistelevä Eurooppa Lapin raikkaudesta. Heinäkuussa 2023 tekemämme pitkän, aina Lissaboniin asti ulottuneen matkailuautoreissun aikana meille kirkastui miltä tuntuu viettää aikaa viikkotolkulla jatkuvissa yli 35 asteen lämpötiloissa. En helposti vaihtaisi tätä Suomen kesää niihin, vaikka olen joskus nillittänyt Pohjoisen kylmistä kesäilmoista.

 

 

Viimeisen kahden kuluneen viikon aikana olen muun harjoittelun seassa tehnyt kaksi pitkää ja kovaa pyörälenkkiä. Ne ovat osoittaneet, että pohjani todelliseen pitkänmatkan pyöräilyyn ovat riittämättömät. Tunnelma kehossani liikaa pyöräillessä on samanlainen kuin liikaa juostessa: ei makeaa mahan täydeltä.

   Minulle on ollut vuosikausia selvää, että jossakin vaiheessa kehoni kohtaa niin sanotun takaisinmaksun ajan. Tämä tarkoittaa, että vuosikausia ultrajuoksua varten tehdyt harjoitukset ovat kehittäneet kehoa, kuten myös kuluttaneet sitä. 

   Yksinkertaisesti sanottuna: keho on psykofyysinen kokonaisuus, en nykyisin aina viitsi rasittaa sitä äärimmilleen. 

 

TREENIT

Viikko 27.

Ma- Maantiepyörä 201,05 km - 7.57. Nellim - Ivalo - Inari - hiukan Kittiläntietä ja takaisin.

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 4,86 km - 1.11.

Ke- Gravelpyörä 51,34 km - 2.03.

To- Pe - Lepo

La- Maantiepyörä 21,01 km - 5o min.

Su- Läskipyörä Kirsin kanssa 13,45 km - 1.19. 

 

Viikko 28.

Ma- Juoksua osin poluilla 5,32 km -37 min.

Ti- Juoksua osin poluilla 8,01 km - 58 min.

      Gravelpyörä Kirsin kanssa 16,87 km - 59 min.

Ke- Maantiepyörä 100,64 km tempoajoa - 3.43. Välillä 46 - 80 kova sade.

To- Gravelpyörä 55,27 km - 2.22. Kessi etc.

Pe- Gravelpyörä 30,78 - 1.17.

La- Lepo

Su- Lepo

 

KELLOHARRASTUKSESTANI:

Ranteessani oleva aika on edullista, en harrasta kalliita kelloja yksinkertaisesta syystä: ei ole varaa eikä tarvetta sijoittaa.

 

 

PITKÄ MAA

 

 

VIIKKO 49.

Ma- Lepo

Ti- Juoksumatolla 10,10 km - 1.08.

Ke- Läskipyörällä 20, o6 km - 1.17. - 20 celsiusta on paljon pyörän päällä.

To- Perinteistä hiihtoa 13,02 km - 1.35.

Pe- Gravelpyörällä Nellimintiellä, sivutiet liian pehmeitä. 40,19 km - 2.04.

La- Itsenäisyyspäivä. Kirsin kanssa perinteistä hiihtoa 8,45 km - 1.29. Kartalle muodostui Suomen joutsen (Strava)

Su- Lepo. 

Liikuntaa 7 tuntia ja 23 minuuttia.

VIIKKO 50.

Ma- Lepo

Ti- Perinteistä hiihtoa 11,15 km - 1.09. Uutta lunta, huono pito, työpäivän päälle.

Ke- Lepo

To- Juoksumatolla 15,48 km - 1.40. Osa erittäin kovaa, lopussa 14 km/h vauhdilla 500 metriä.

Pe- Uuden tiskikoneen (20 vuotta vanha hajosi) nouto ja asennus, siivousta, pakkasta - 24 celsiusta.

La- Pakkasta - 30 astetta. Kävelyä Kirsin kanssa 2,95 km - 43 min.

       Juoksumatolla 10,17 km - 1.08. 

Su- Perinteistä hiihtoa Kirsin kanssa kevyesti 10,23 km - 2.00

       Gravelpyörällä päätiellä 21,21 km - 1.02. 

Liikuntaa yhteensä 7 tuntia ja 42 minuuttia.

 

Mukavan helpot kaksi viikkoa takana. Kaamos alkoi ja valoisaa aikaa on vain neljä tuntia. Kelit pelaavat aina näin alkutalvesta, jäillä on harvinaisen vähän vetttä lumen alla, joten hiihto sujuu kohtuullisesti.

   Olen harkinnut vakavasti pyörätrainerin ostoa. Kuutisen sataa pitäisi sijoittaa, jotta pääsisi sisäpyöräilyn makuun. Summa on aika iso minun nykyiselle budjetilleni. Vasen kantapää on parempi, mutta ei kestä päivittäistä juoksemista, jota en muutenkaan tekisi. Ei ole motivaatiota juosta päivästä toiseen. Pyöräilymotivaatiota olisi, joten ilman traineria on tyydyttävä siihen mikä on mahdollista pimeässä sekä liukkailla, lumisilla teillä ja oikeassa pakkasessa.

 

 

 

PITKÄ MAA

 

Tänään, 15.12.2026 maanantaina kello kymmenen jälkeen, maisema matkalla talviverkoille rajavyöhykkeen läheisyyteen. 

   Näkymä oli hiukan erilainen moottorikelkan tuulilasin takaa, kuin jos olisin katsellut samaan aikaan Etelä-Suomessa raitiovaunun sivulasin läpi kaupunkia, vaikkapa synnyiseutuani Tamperetta tai Suomen ainoaa oikeaa kaupunkia - Helsinkiä.

   Paitsi näkymä, myös ilmasto on nykyisin tähän aikaan vuodesta lähes poikkeuksetta täysin erilainen Etelä-Suomessa verrattuna Lappiin. Lapissa pitkät, viikkokausien kovat pakkasjaksot ovat harvinaistuneet, sää vaihtelee aiempaa enemmän ja lunta sataa useimmin. Etelä-Suomessa taas sataa vettä mustaan asvalttiin, välillä kaikki jäätyy sulaakseen seuraavana päivänä. Lumi alkaa olla harvinaisuus Helsingissä ja Tampereella.

   Paitsi näkymä ja ilmasto, myös ihmisten ymmärrys toistensa elämästä tämän pitkän maan eri osissa on täysin reaalitodellisuudesta poikkeava. 

   Meillä syötiin lauantaina koppeloa, sunnuntaina kasvissosekeittoa, tänään hirveä ja koska juomuksilta tuli siikoja, niin niitä syödään keskiviikkona. Koppelo on naarasmetso, juomus on verkko jään alla ja siika on kala, ihan noin yleistiedoksi, jos murrerajat ahdistavat.

   Ihmistä voi ahdistaa myös metsästys, kalastus ja lihansyönti. Perinteinen inarilainen elämäntapa pyytää luonnosta ruokaa. Pyytää, ei ota. Jos pyytää, niin saattaa saada. Jätin ampumatta kuluneella metsästyskaudella kahdeksan kertaa selvät metsästystilanteet, pelkästään turvatakseni potentiaaliset suvunjatkajat. Talviverkoilta olen vapauttanut liian pieniä kaloja kasvamaan tai syöttänyt harvat verkkoon kuolleet korpeille, koska jokaisella sudella on oma korppinsa. Myös minulla. Pyytäminen ei ole kaiken ottamista, kaiken tappamista.

   Kaupunkilainen, usein vihertävä ajattelu suotakoon niille, jotka kaupungissa haluavat asua. Mutta koko Suomea koskevia päätöksiä tehdessä tulisi huomioida enemmän paikalliset olosuhteet ja kulttuuri. Etelä-Suomen lämmössä haihtuvat muutamassa vuodessa ne asiat, mitä tarvitaan jokapäiväisessä elämässä esimerkiksi kylmässä selviytymiseen. On aivan eri asia elää pakkasessa päivästä toiseen koko talven kevääseen asti, kuin tulla viikoksi nauttimaan Lapin talvesta hiihtokeskukseen.

   Kun kalastan, metsästän ja liikun luonnossa olen yhteydessä menneisiin sukupolviin ja kunnioitan heidän elämäntapaansa. Aivan samoin kun leivon piimäkakun sekoittamalla ainekset puuhaarukalla juuri ja juuri sekaisin muistan mummuni ohjeet. Olen siis yhteydessä menneisyyteen ja traditioihin.

 

Minua on syytetty, että käännän helposti keskustelun tai kirjoittamani tarinat itseeni. Käytän itseäni usein pelkästään esimerkkinä. 

   Kaikki alkoi kauan sitten syöpäsairaalassa, jossa osastonhoitaja pyysi minua tervehtimään joukkoa nuoria miehiä, jotka sairastivat samantyyppistä syöpää kuin minä. Olin tuolloin jo tervehtynyt. Oli ilta ja taksityössä satuin Pikonlinnan pihaan. Hetken mielijohteesta poikkesin katsomaan oliko tuttuja hoitajia töissä. Loppu on historiaa persoonani peliin laittamisessa.

   On totta, että kirjoitan varsin avoimesti ajatuksistani, tässä blogissakin. Olen muuttanut mieltäni monista asioista vuosien kuluessa ja koen sen pelkästään hyvänä asiana. Olen tehnyt paljon virhearviointeja matkalla tähän missä olen nyt. Oman elämän, saati oman mielen kehittäminen - tai oikeammin oman, suuren mielen sellaisenaan säilyttäminen, on vaatinut paljon ponnistuksia, myös uhrauksia. Suuri mieli ei ole parempi tai isompi kuin muilla, vaan se on itsessään riittävä ja siihen sisältyy pieni mieli, joka on ihmisen pahin vihollinen harhoineen.

   En millään muotoa enää näiden lähes kymmenen Lapin vuoden jälkeen väitä ymmärtäväni asumista tai elämää Etelä-Suomessa. Toisaalta hyvä elämä sellaisena kuin minä sen koen ei riipu asuinpaikasta.

 

Usein selatessa sosiaalisen median päivityksiä törmää lausahdukseen: on se helppoa kun ei ole vastuita tai velvollisuuksia. Tämä siinä yhteydessä kun joku tekee mitä haluaa, elää niin kuin hyvältä tuntuu. 

   Olen säilyttänyt itsessäni myös mustavalkoisen puoleni tietyissä asioissa: ehkä on kuitenkin niin, että jokainen on valinnut pankkilainansa, pitkät työpäivänsä - uransa, siittänyt tai synnyttänyt lapsensa itse valitsemansa kumppanin kanssa? Pitäisikö meidän, jotka olemme valinneet toisin olla hiljaa ja kätkeä saavuttamamme vapauden teot ja ajatukset.

   Typerintä, mitä olen pitkään aikaan kuullut, on, että aina tehdessämme sosiaalisen median päivityksen olisimme aivan kuin esillä, ikään kuin nousisimme lavalle. Kertomalla tekemisistään voi myös yrittää vaikuttaa ihmisten valintoihin. Näyttämällä, että lähes kaikki on mahdollista jos on valmis tekemään itse asiansa eteen jotain.

   Pitkä maa, jossa kaikille itse asiansa eteen tekeville on tilaa. Emme kaipaa vapaamatkustajia tai työmme hedelmien jakamista maan rajojen ulkopuolelle. Meidän pitäisi olla kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistamme, vaikka maailma yrittää olla kuinka globaali tahansa.

   Meillä ei ole muuta parempaa kuin nämä hetket tässä ja nyt, tässä pitkässä maassa.

  

Lasit ovat Oakley Flak 2,0 XL Clear Black. Vahvuuksilla, pyöräilyyn, mutta erinomaiset myös metsästykseen, hiihtoon ja minun tapaani moottorikelkkailla.

Minähän en julkaise saaliskuvia? En ole puhunut mitään ruokatavarakuvista.

ONKO SE ITSESTÄ KIINNI ?

 

 

 Minua on aina kiinnostanut mitkä tekijät saavat ihmisen yrittämään niin, että hän menestyy elämässään. Menestymisellä tarkoitan, että kun kysytään mitä kuuluu, niin vastataan: hyvää elämää.

   Minä vastaan nykyisin noin.

   Aina en ole vastannut.

 

Facebookin algoritmit työnsivät minulle vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran päivityksen, jossa hän kertoi näkevänsä punaista kun joku sanoo: "se on itsestä kiinni" tai "voi tehdä valintoja".  

   Tässä Virran teksti Facebookista lainattuna:

 

"Joo aivan.

Tää lause saa mut näkemään joka kerta punaista, kun joku heittää, että jokainen nyt vaan voisi ”valita” hyvän elämän olemalla ahkera tai tekemällä parempia valintoja.

Muistan miten kiehuin kun joku kommentoi mulle näin aikoinaan jo kun työskentelin lastensuojelussa ja kerroin myös työstä sekä tilanteista, joita asiakasperheillä oli.

Nämä ”oman onnensa seppä” -heitot on vaan niin kuluneita. Tai sitten niitä heittävillä ihmisillä on ollut hyvä tuuri omassa elämässä.

Ja kun sanon näin, en tietenkään ajattele, etteikö aikuiset ihmiset voisi vaikuttaa omaan elämäänsä tai etteikö meillä jokaisella olisi myös vastuu tehdä niin. Tottakai on. Ajattelen todellakin niin, että vastuuta pitää kantaa.

Mutta ajatus siitä, että ihmiset voisivat vain valita pois esimerkiksi köyhyyden tai vaikka vakavan sairastumisen, on naurettava.

Ei tietenkään voi. Siksi Vihreät kannattaa vahvaa hyvinvointivaltiota, jossa on turvaverkot, kun elämä tuo vastoinkäymisiä – ja jossa voi ponnistaa niin pitkälle kuin tahtoo riippumatta siitä, mihin perheeseen tai mille alueelle sattuu syntymään.

Mun mielestä tää lause on ennemminkin vastuun väistämistä päättäjiltä: joko ei olla valmiita sanomaan ääneen, ettei ole tahtoa rakentaa hyvinvointivaltiota ja tasa-arvoa, TAI ei jakseta nähdä vaivaa sellaisen rakentamiseksi – joten tyydytään toteamaan, että kaikki olisi hyvin, jos ihmiset vain ottaisivat itseään niskasta kiinni.

Mutta kun ei elämä useinkaan mene niin.

Kukaan ei lapsena sano haluavansa olla aikuisena alkoholisti. Silti moni on. Kukaan ei haaveile kasvattavansa lasta köyhyydessä tai toivo valmistuvansa koulusta kortistoon.

Eikä vastoinkäymiset kerro heikkoudesta – vaikka niin välillä halutaan rivien välistä uskotella.

Mä oon tuntenut monta maailman herkintä ja upeinta tyyppiä, jotka on sairastuneet päihdeongelmaan. Monta vahvaa naista, jotka on löytäneet itsensä väkivaltaisesta suhteesta. Monta sitkeää yrittäjää, joilta on mennyt kaikki, kun firma kyykkää itsestä riippumattomista syistä. Ja niin edespäin.

Suomen kaltaisen pienen maan etu on varmistaa, että jokainen pysyy matkassa tiukassakin paikassa. Ei tingitä siitä periaatteesta, eihän?"

 

Kirjoitan neljättä kirjaani ja joudun hakemaan (saan hakea) sitä varten erilaisia näkökulmia. Algoritmit eivät tiedä, että olen poliittisesti sitoutumaton - menettänyt uskoni politiikkaan demokratian välineenä jo kauan sitten.

   Päivitys sai minut kuitenkin miettimään jälleen. Mitkä tekijät herättävät yksilössä halun menestyä ?

 

Lapsuuteni oli osittain melko rikkonainen. Täysin turvaton se ei ollut, koska isovanhemmat olivat paikalla. Kuitenkin näin ja koin väkivaltaa. Sain myös ruumiillista kuritusta kotona, mutta hyvin vähän, eikä se jättänyt traumoja vaan päinvastoin opetti harkintaa. Opin jo varhain, että itse tekemällä, yrittämällä kovemmin pärjää.

   Nuoruusvuosia sävyttivät isäni alkoholismi ja äitini henkinen poissaolo muun huoraamisen ohessa. Äiti yritti parhaansa mukaan kouluttautua ja päästä pois jo alun alkaen tuhoon tuomitusta avioliitosta. Isä teki töitä ja yritti pärjätä oman isänsä, minun isoisäni rautaisen otteen alla. 

   Juuri tuon rautaisen otteen ansiosta olen nyt tässä.  Siihen kuului olennaisena osana se, että on huonoja päiviä, aina ei pysty. Mutta kahta huonoa päivää peräkkäin ei voi olla.

   Lapsuuden kokemuksilla on valtava merkitys myöhempiä vaiheita ajatellen.

 

Sofia on siinä oikeassa, että elämän varrella tulee vaikeuksia. Tällöin yhteiskunnan on autettava, jos se haluaa saada rattaansa kuntoon.

   Minäkin sairastin vakavaa, henkeä uhkaavaa syöpää. Yhteiskunta hoiti minut kuntoon. Jo tuolloin terveydenhoidosta säästettiin. Hoitojeni loppuvaiheessa minun olisi pitänyt maksaa yhtäkkiä 800 markan lääkkeet. Mistä rahat? Hoidosta vastaavan lääkärin maalaisjärjen ansiosta minun ei sitten tarvinnutkaan itse maksaa. Tänään tuollaista päätöstä ei lääkäri enää voi tehdä.

   Myöhemmin perustin yrityksen ja työllistin ihmisiä. Matemaattisesti tarkastellen olen maksanut velkani. Henkisesti ajatellen velkaa ei koskaan edes ollutkaan. Ei ollut minun syyni, kun sairastuin. Ehkä syy oli huonot geenit tai Tsernobyl.

   Huonoa onnea se ei ollut. Kuten sekään, että paranin, ei ollut hyvää onnea. Kyse oli ammattitaitoisesta hoidosta ja siitä, että kahta huonoa päivää ei voi olla peräkkäin.

 

"Suomen kaltaisen pienen maan etu on varmistaa, että jokainen pysyy matkassa tiukassakin paikassa."

Tässä Sofia on osittain väärässä. Kuinka montaa kertaa kannabista pössyttelevä nettirunkkari täytyy nostaa jaloilleen kolostaan? Jos ei itse yritä yhtään, vaan kerta toisensa jälkeen epäonnistuu ? 

   Kuka tekee päätöksen, että ei nyt enää. Niinpä. Mutta jonkun se olisi tehtävä.

   Mitä jos yksilö itse tekisi sen päätöksen ?

 

Kyky sietää epämukavuutta ja vaikeuksia - sitä kutsutaan hyväksi elämäksi minun mittapuullani. On väitetty, että elämä on jatkuvan epäonnistumisen sietämistä, jatkuvaa kärsimystä. Näin todella on, mutta se ei tarkoita, että kärsimys olisi jatkuvaa. Sen voi antaa mennä menojaan, sen voi antaa vaipua taustalle ja keskittyä käsillä olevaan hetkeen.

   Valintoja voi todella tehdä. Usein valinnat ovat luopumista. Luopumista itsekeskeisyydestä ja "mut kun mä haluun" -asenteesta. Tyytymistä. Osittain jopa nöyrtymistä.

   Niille, jotka haluavat kaikille kaikkea, edelläkuvattu on utopiaa. Sofia voisi yrittää tätä näkökulmaa hieman ymmärtää. 

   Nuoret naispoliitikot käyttävät helposti ilmaisua: pojilla meni tunteisiin. Jos näin, niin sitten heidän pitäisi sietää tytöttelyä ? Allamakaamiseen kyllästyy ajanmittaan kumpikin. Parempi olisi vuorotellen, noin jatkuvuuden kannalta.

 

Sofian mielestä yrittäjä joutuu vaikeuksiin, kun yritys "kyykkää" itsestä riippumattomista syistä.

   Tämä on mielenkiintoinen väite. Yhteiskunnan tehtävänä on luoda toimintaympäristö yrityksille, nimenomaan toimiva sellainen. Tähän eivät kaikille kaikkea -ajattelu ja sääntösuomi -ajattelu oikein sovi. Yrittäjän on annettava vaurastua ja yrityksen on voitava kasvaa ennenkuin muut siitä kuvittelevat hyötyä saavansa.

   Aikanaan taksiautoilijana toimiessani juuri vihreä ajattelu nosti kustannuksia huomattavasti. Lisäksi erilainen turha byrokratia ja erilaiset piilotetut kulut söivät katetta. Piilotetuista kuluista yhtenä esimerkkinä ovat erilaiset kierrätysmaksut, jotka sekä hyödykkeisiin, että palveluihin piilotettuina koettelivat yrittäjän hermoja. Niiden maksaminen kun ei ollut mielekästä, vastalahjaksi et saanut mitään konkreettia.

   Yritys kyykkää kysynnän ja tarjonnan lakien törmäyksissä. Konkurssin yleisin syy on kassavaje. Jos rahat ovat menneet maailman pelastamiseen, ei itselle jää mitään. Tämän pitäisi olla selvää hieman pidempienkin silmäripsien takaa tarkasteltuna. 

 

Suomessa on menty tasapäistämisen kanssa pitkälle. Seuraukset näkyvät. Koulutuksen virheet näkyvät. Jatkuvan, kaiken näivettävän säästämisen vaikutukset näkyvät.

   Ainoa konkreetti mahdollisuus on kasvu. Sekä henkinen, että taloudellinen. Koska taloudellinen jatkuva kasvu on mahdottomuus, olisi hyväksyttävä tosiasia: kaikki työ ei tuota mitään, mutta on tarpeellista. Näin toimien raha kiertäisi yhteiskunnassa.

   Näin aikaa jäisi henkiselle kasvulle. Se ei tarkoita pössyttelyä, vaan elämän kestämistä edes osittain selvinpäin.

 

Moni hyväksi tarkoitettu tasapäistämisen hengessä tehty asia on kääntynyt itseään vastaa.  

   Esimerkki yksi: S-ryhmän valtakunnallisen kilpailutuksen tuloksena ISS-palvelut voitti S-Markettien kiinteistöjen kunnossapidon. Tekijöitä ei ISS:llä Pohjoisessa ole. Seurauksena palvelut ostetaan ostopalveluina paikallisilta yrittäjiltä. Seuraus 1: kunnossapidon hinta nousee. Seuraus 2: ruuan hinta nousee. Seuraus 3: artisti maksaa.

   Kuka on artisti ?

   Kaupan asiakas.

 

   Esimerkki kaksi: Kävin neljä vuotta kansakoulua ja siirryin sitten oppikouluun. Peruskoulun teknisissä töissä kahdeksannella ja yhdeksännellä luokilla minulle opetettiin ne asiat, jotka oli jo opetettu oppikoulun ensimmäisellä. Olen siis käynyt neljä vuotta kansakoulua, yhden vuoden oppikoulua, sitten kolme vuotta peruskoulua ja päälle lukion, johon kurssimuotoisuus saapui kolmanneksi vuodeksi.

   Oli helvetin hyvä systeemi, että maksettiin lukukausimaksu, kirjat ja ruokailut itse oppikoulussa. Tämä erotteli tehokkaasti ne, ketkä mukaan pääsivät. Voi suoraan sanoa, että heikompi aines suuntautui muualle, sinne missä heidän vahvuutensa pääsivät paremmin esille.

 

Tamperelainen sanonta: Reenaa reenaa, nii mahrut porukkaa.

   Kaikki eivät siis pelaa ja vain ne piirtävät, joilla on liitua. On mahdollista pärjätä, jos siihen herää sisäinen halu. Tuo halu muodostuu kilpailullisuudesta ja aidosta himosta parempaan. Ylpeydestä, että itse tekee paremmin kuin muut.

   Tärkein yksittäinen tekijä on tietoisuus omasta ainutkertaisuudesta. Ei ole ketään muuta, eikä mitään muuta kuin sinä, tässä ja nyt.

   Hoida elämäsi.

 

 

VIIKKO 45.

Ma- 122,28 km - 5.23. Toloseen.

Ti- 40,07 km - 1.58. Pääosin soraa.

Ke- Metsästyskävelyä 2,59 km - 56 min.

To- 86,48 km - 3.49. Ivaloon asialle.

Pe- Lepo

La- 40,60 km - 1.50. Liukasta, pakkasta kolme astetta.

Su- Metsästyskävelyä 5,14 km - 1.21.

Yhteensä pyörällä 289,51 km - 13 tuntia ja 3 min. - vertikaalista nousua 2735 m

 

Hyvä viikko, johon tuli yllättävän paljon kilometrejä helposti muutamalla pitkällä lenkillä. 

   Viime blokirjoituksessani mainitsin pyöräilykilometrit. Tarkennetaan vielä, että ammattilaiset ajavat jopa 35000 kilometriä vuodessa. Kuntoilijalle 10000 on loistava määrä.

   Kuntoilijan kannattaa myös miettiä viettämäänsä aikaa pyörän päällä. Jos vertaa ultrajuoksuharjoitteluun, jossa 14 tuntia viikossa on jo mukava alku, pyöräilyn kehoa säästävä vaikutus samassa määrässä pitää mielen virkeämpänä. Sitten jos pyöräilymäärä nostetaan 30 tuntiin viikossa, saattaa se alkaa maistua työltä.

   Ja työstähän pitäisi saada palkkaa, mutta käsitetäänkö se palkka aina pelkäksi rahaksi ? 

 

 

 

LINTU VAI KALA

 

Näitä ei pitäisi kirjoittaa. Ikäänkuin nostan kädet pystyyn etukäteen. En kuvittele, että ihmiset ymmärtäisivät, ei edes tarvitse yrittää ymmärtää. 

   Pitäisi olla hiljaa, sekä minun, että ihmisten.

*** 

Inarista lähti kolmen hengen miesporukka isolle kirkolle työasioissa. Nuorin, jo perheenisä, ei ollut koskaan käynyt Helsingissä. Hän ihmetteli ihmisten määrää ja sitä, mihin kaikki ovat kiirehtimässä. Vanhempi porukasta selitti, että katso nyt: "täällä on bussit, metrot ja paikallisjunat - eivät nämä ymmärrä, että Inarissa on ajettava autolla miltei joka paikkaan."

   Lisäisin ihmettelijälle vielä, että suurin osa suurissa kaupungeissa asuvista ei ymmärrä kalastuksen ja metsästyksen merkitystä meille rajaseudun asukeille.

   Inarissa ei ole julkista liikennettä muuten paitsi välillä Ivalo - Inari toimii bussiyhteys - kaksi kertaa päivässä. Tätä täydentävät aika ajoin lentokenttäbussit ja koulubussit, mutta paikat niihin on tilattava etukäteen. 

 Meiltä Nellimistä Ivaloon, lähimpään kauppaan esimerkiksi, ei pääse muutoin kuin taksilla ja omalla autolla. Niin ja tietenkin omin jaloin, eli myös polkupyörällä ja tietyin ajoin hiihtämällä. Soutaakin voi yrittää. Uimalla kukaan ei tietääkseni ole yrittänyt.

   Elämäntapamme suurkaupunkilaisten kanssa ovat tietyiltä osiltaan täysin erilaiset. Syynä täysin erilaiset elinympäristöt. Samassa maassa!

*** 

Jotkut liputtavat sähköpyöräilyn puolesta. Noloa on ainoastaan paino, siis liputtajien paino. Sitä tuntuu kertyvän vuosi vuodelta. Se on sääli. Kriteerini on, että ainakin miehen on nähtävä kullinsa kun katsoo alaspäin. Vatsa, eli maha, ei saa olla tiellä. Joskus tähän lainalaisuuteen vaikuttaa lämpötila tai perintötekijät. Eli sen kulloinenkin koko. Naisten näkymiin en puutu.

   Paino ei ole ongelma, kun sähkö vie. Ongelma siitä tulee sitten kun on metsästysreppu, kaksi asetta ja tarve edetä pöpelikössä. Tai luomupyörällä 11 prosentin ylämäkeen. Puhumattakaan suksista.

   Minä en pilkkaa lihovia. Pilkkaan ymmärtämättömyyttä omaan terveyteen. 

   Minua on syytetty empatian puutteesta. Siis kyvystä asettua toisen asemaan. Eniten ovat syyttäneet ne, jotka ovat ensin hakeutuneet seuraani. Sitten vuosia myöhemmin he ovat yhtäkkiä ilmoittaneet, että eivät halua olla kanssani missään tekemisissä. Ehkä he haluavat valita samanmielisyyttä. 

   En tiedä. Minulle kelpaavat kaikki ihmiset sellaisenaan. Mutta täytyy kestää mitä sanon.

*** 

Suomen ympäristötavoitteet ovat täysin utopistiset. Mielestäni ei pitäisi syyllistää niitä harvoja haja-asutusalueiden asukkeja, joiden mielestä koko Suomi kannattaa pitää asuttuna.

   Kuten aiemminkin olen todennut: sähköautoon ei ole varaa, eikä sähköpyörä houkuta. Kun en enää pysty itse polkemaan, niin antaa olla.

*** 

Me suomalaiset olemme enemmän eri mieltä kaikesta juuri nyt. Enemmän kuin aikoihin. Isänmaallisuudesta heilahtaa natsikortti helposti. Ihmiset sotkevat täysin käsitteet natsismi, fasismi ja kansallissosialismi.

   Vasemmalla unohdetaan, että kansallissosialismissa on arvoja oikealta ja vasemmalta. Oikealla unohdetaan, että Suomen itsenäistyessä porvarit olivat hiukan vastahakoisia vallan luovuttamisesta eduskunnalle. He olisivat halunneet valtionhoitajan. 

  No, nythän on nähtävissä mitä hyvää "kansanvalta" on vuosien mittaan kansalle tuonut. Ei juuri mitään, koska valta on ollut kaikkialla muualla kuin kansalla itsellään.

   Minä kannatan laajaa vapautta kaikilla elämän osa-alueilla. Valtio, joka kahlitsee kansalaistensa toimintaa on epäuskottava. Sääntösuomi on juuri tällainen.

   Olenko lintu vai kala? Ette saa selvää. Jos haluatte päästä minusta eroon, niin lähettäkää rahaa. Sitten muutamme Espanjaan.

*** 

   Lintu vai kala - molempia on viimeaikoina täällä rajaseudulla syöty. Itse pyydettyjä.

*** 

Miksi näitä ei olisi muka saanut kirjoittaa. Siksi että keskuudessamme on ihmisiä, jotka haluavat kaataa Suomen hallituksen siksi, että se ei tunnusta Palestiinaa. Jumalauta! Siellä on sodittu koko minun elinaikani. Haloo? Kaataa Suomen hallituksen, joka yrittää edes jotenkin huolehtia suomalaisten asioista. (välillä erittäin kyseenalaisin keinoin)

   Minulle eivät siis sittenkään kaikki kelpaa. Siis kaikkien mielipiteet, mutta ihmiset sellaisenaan kyllä. 

   Jos tekään ette ymmärrä, niin voin lohduttaa: en minäkään. 

   Mutta sentään epäilen, siis ajattelen. (Duvido, portanto penso. - Fernando Pessoa) 

 

 

VIIKKO 38.

Ma- Sauvakävelyä Kirsin kanssa 4,68 km - 1.03. Metsässä.

Ti- Pyörällä 40,19 km - 1.47. Puolet soraa.

Ke- Pyörällä 51,27 km - 2.04. Asvalttia.

To- Pyörällä 31,14 km - 1.20. Soraa.

Pe- Juoksua 8,18 km - 55 min. Poluilla.

La- Lepo

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,44 km - 59 min.

Pyörää yhteensä 122,61 km. 

 

VIIKKO 39.

Ma- Juoksua 10,06 km - 1.13. Polkua. Juoksua takana 94627 km laskien vuoden 1992 alusta.

Ti- Pyörällä Konesniemen kierto, kolmasosa soraa 117,16 km - 5.13. Myrskytuuli.

Ke- Pyörällä 40,55 km - 2.06. Ensimmäiset 20 km Kirsin kanssa.

To- Lepo

Pe- Pyörällä Kirsin kanssa Kempele - Oulu - Kempele, 23,58 km -  1.32.

La- Lepo

Su- Pyörällä 63,15 km - 2.28. Tampereen puoleinen Pyhäjärvi ympäri.

Pyörää yhteensä 244,44 km. 

 

VIIKKO 40.

Ma- Pyörällä 40,30 km - 1.48. Loppu pimeässä, Ylöjärvi - Tampere etc.

Ti- Pyörällä kahville Kirsin kanssa 20,78 km - 1.17.

Ke- Lepo

To- Pyörällä 53,25 km - 2.07. Hämeenkyröä, paljon soraa.

Pe- Su- Lepoa, matkustusta.

Pyörää yhteensä 114,34 km. 

 

VIIKKO 41.

Ma- Juoksua kotona vesisateessa 8,12 km - 54 min.

Ti- Pyörällä Kirsin kanssa 20,96 km - 1.26. Pääosin soralla.

Ke- Juoksua 8,24 km - 52 min. Poluilla

To-Pe- Lepo

La- Metsästyskävelyitä yht. 10 km.

Su- Lepo, metsällä ja kalasssa. 

Pyörää yhteensä 20,96 km.

 

SYYSKUUN SUMMAUS

Pyörällä 709,55 km ja juoksua 48,30 km. 

 

 SARJASSAMME TALLISSA

Mönkijän paisuntasäiliö alkoi vuotaa keskisaumasta. Vaihdoin uuden tilalle, kuvassa vanha säiliö kyljellään etutavaratelineellä. Säiliö sijaitsee mielenkiintoisessa paikassa mittariston alla.

 

MUUTA MUKAVAA 

Etelänreissun saalista.

 

Lukemisen arvoinen kirja.

 

 METSÄSTYSMAISEMIA

 

Tänään 13.10. ajoin pyörällä 100 kilometriä. Aikaa kului 4 tuntia ja 10 minuuttia. Miten viikko jatkui, sen saatte selville seuraavasta blogipäivityksestäni. 

   Blogia ei olisi ilman teitä, tilastoista näen, että luetaan kyllä. Nykyisin hieman harvasta päivitysvälistä huolimatta.

   Pitäkää lippu korkealla.

   Jedem das seine.