KUUDEN PÄIVÄN JUOKSU - 1.

Olen luvannut kirjoittaa kuuden päivän juoksusta ja siihen valmistautumisesta. Useiden sähköpostien ja henkilökohtaisesti esitettyjen pyyntöjen innoittamana ryhdyn nyt tähän mahdottomaan tehtävään.

ALUKSI :

Lukija : Älä yritä löytää vastausta kaikkeen, vaan pyri ymmärtämään kysymykset.

TAUSTAA

Kuuden päivän juoksu on todellista ultrajuoksua. Sen voi mieltää eräänlaisena etappijuoksuna ja juuri tästä syystä otsikossa voisi yhtälailla olla sana : monipäiväjuoksut.

Suomen urheiluliitto ei ole noteerannut ultrajuoksua ja laji on usein kuitattu pienen joukon puuhasteluksi. Edes muoti-ilmiöstä kaupalliseksi standardiksi kehittynyt polkujuoksukaan ei juuri ole muuttanut ultrajuoksun asemaa Suomen urheiluskenessä. Sensijaan polkujuoksu on nostanut urheiluvälinevalmistajien myyntiä koska kaikilla pitää olla samanlaiset kengät ja juomareppu kuin Kilian Jornetilla.
Edelläkerrottu nyt ei ole mitään uutta, sillä Suomessa kaikesta noteerattavasta urheilusta 80 prosenttia on jääkiekkoa, kymmenen prosenttia pesäkorilentopalloa tai autourheilua ja loput sitten jotain muuta sekamelskaa. 
Jääkiekko on ostanut asemansa ja suurin osa kädellisistä lapsellisesti luulee että kaikki toisetkin kädelliset kiinnostuvat aina ja vain jääkiekosta - kyseessä on siis selvä salaliitto.
Huippujääkiekon kunniaksi on kuitenkin luettava että maailmanmestaruuden voittaminen ja muu kansainvälinen pärjääminen on tehnyt yhden tärkeimmistä menestykseen johtavista asioista tutuksi : pelin (urheilemisen) on oltava pelaajilleen (urheilijalleen) kivaa. Tämä tarkoittaa että turha hermoilu jää pois, sitten kun on aika niin voitetaan. Tämä pätee myös ultrajuoksuun : kun hetki lyö niin käytä se hyväksesi, juuri silloin on pakko jaksaa ja se on kivaa.

Maailmassa tosin on vain yksi ihmisiä yhdistävä urheilulaji - jalkapallo. Jos ette usko niin menettepä minne tahansa maailmassa pallo kainalossa ja potkaisette sen sitten tuntemattomalle niin todennäköisyys siihen että hän potkaisee sen teille takaisin on melko suuri.

Sitävastoin jos juoksette jossain niin teitä luullaan murtovarkaaksi, yöllä otsalamppu päässä tirkistelijäksi tai muuten vaan mielenvikaiseksi, mutta älkää luovuttako - sillä :

KESTÄVYYSJUOKSU VAATII SYVÄÄ HENKILÖKOHTAISTA ROHKEUTTA.

Ja kuuden päivän ultrajuoksu vielä ainakin kaksinverroin enemmän.

TÄRKEIN ASIA

Aikaperspektiivi. Kuuden päivän juoksussa on tarkoitus juosta tai yleensä liikkua eteenpäin kuusi päivää yhtämittaa. Siis 144 tuntia koko ajan. Jatkuvasti.

Tämä ei ole mahdollista. On.

Jos ette pysty olemaan erossa elämänkumppanistanne, lapsistanne, työstänne, kännykästänne, tietokoneestanne, raamatustanne tai ylipäätään koko elämästänne kuutta vuorokautta yhteen mittaan niin miten kuvittelette pystyvänne juoksemaan koko tuon ajan ?

RATA

Hyvä tulos syntyy liikkumalla radalla eteenpäin mahdollisimman paljon. Ette kuitenkaan ole siellä yksin. Huomaatte pian että ympärillänne on koko joukko muitakin kädellisiä kiertämässä kierroksia. Ja kaikilla heistä on taatusti erilainen suhtautuminen kuuden päivän juoksuun ja etenkin juuri siihen samaan kilpailuun tai tapahtumaan johon tekin poloinen olette mennyt osallistumaan.

KÄVELY

Kun iso joukko ihmisiä kokoontuu saman asian äärelle niin asia yhdistää mutta myös eriyttää. Jo tullessamme alas puusta meillä oli kävelemäänoppimisen lisäksi paljon ongelmia esimerkiksi banaanien tasapuolisessa jakamisessa. Toiset oppivat myöhemmin juoksemaankin mutta jokaisen meistä on käveltävä kuuden päivän juoksussa hiukan. Pikkuisen tai vähän enemmän. Se vähän riippuu..myös banaaneista.

KUUSI PÄIVÄÄ ELÄMÄÄ

Ongelmat sensijaan eivät ole näiden vuosien aikana kädellisten joukossa vähentyneet, joten nyt olisi oiva tilaisuus yrittää keskittyä omaan tekemiseensä. On hyvää viihdettä seurata toisten tekemisiä kilpailun aikana mutta ei saa masentua jos jonkun huoltotilassa nesteytetään urheilijaa keinotekoisesti tai jossakin toisessa huoltotilassa harrastetaan seksiä kesken kilpailun.
Luulitteko että kaikki ovat rehellisiä kilpailijoita tai että kaikki vain vimmaisesti yrittävät parhaansa pelkän tuloksen suhteen ? Joku saattaa juosta tietyn kisan kunnioittaakseen edesmennyttä vaimoaan joka sattumoisin oli ultrajuoksija. Ambitiot juosta ovat kovasti laajemmat, totutuista hölkkä- tai maratonjuoksuista mielenkiintoisesti poikkeavia.
Naiminen kesken kilpailun saattaa rentouttaa, etenkin jos on varaa olla radalta poissa sen hetken. Te sen päätätte. Minulla on kokemusta. Siis kuuden päivän juoksusta.

Yritän selventää teille, että kuuden päivän juoksu ei ole mikään neljän tunnin suolakurkkumaraton mehukatteineen, vaan kokonaisvaltainen pätkä ihmisten elämää kuuden päivän jaksona. Suurin piirtein kaikki paikalle kilpailemaan hilautuneet ovat tulleet juoksemaan mutta kovasti omista lähtökohdistaan ja omilla vahvuuksillaan joten keskittykää omaan tekemiseenne mutta seurustelkaa toki myös muiden kanssa oppiaksenne, jopa elämästä.

Ei siis ole valmista sapluunaa juoksuviihdeurheilulehdessä. Että näin kun teet niin saat helvetin hyvän tuloksen ja pikkuisen palautusjuomaa päälle. Vaan kyse on jostakin muusta. Jos ette tajua, niin juoskaa tavallisen elämänne keskellä kuutena päivänä peräkkäin maraton ihan vaikka omalla reitillä. 252 kilometriä ja risat päälle.
Siinä ohessa käytte töissä, hoidatte perheen ja katsotte hiukan televisiota - ainakin loton ja lauantain luontodokumentin. Harrastatte seksiä tai käsitöitä, yritätte löytää positiivisuutta arkeenne keskellä nillittävää suomalaista ilmapiiriä ja tietenkin saunotte. Mutta juoksette ne 252 kilometriä.
Ette pysty vai ?
No miten luulette pystyvänne kuuden päivän juoksussa sitten parempaan ?
-No kun ei tarvitse käydä töissä eikä...
Älkää nyt puhuko paskaa. Pakkohan on arjessakin pystyä jos aikoo juhlia. Sitähän te haluatte, eikö niin ? Niitä kilometrejä. Kilometrien juhlaa. Menestystä. Kokemuksia joita ette voi ostaa.

Valotan omaa kompetenssia tässä välissä. Aikanaan testasin itseäni ennen ensimmäistä kuuden päivän juoksuani juoksemalla kuutena päivänä peräkkäin noin kolmekymmentä kilometriä joka päivä. Joko yhdellä lenkillä tai useammalla. Tästä syntyy (voi syntyä) matemaattinen utopia, että jos pystytte viikossa 200 kilometriin voitte kisassa pystyä 600 kilometriin. Minä en vielä ole pystynyt. Vielä. Toisaalta olen pystynyt reiluun 1600 kilometriin 27 päivässä joten minulla on varaa vaatiakin jotain itseltäni. 
Palaan harjoitteluun tarkemmin sitten osassa 2. Sitä ennen juoskaa. Paljon mutta hiljaa. Ja liikkukaa pitkään yhtäjaksoisesti, muutenkin kuin juosten.

SÄÄ

Olen juossut kuuden päivän juoksuja jossa lämpötila on vaihdellut lähes pakkasesta helteeseen. On satanut ja salamoinut. Puutarhatuolit ovat lennelleet ja huoltopöytä miltei tuulessa kaatunut. Silti kaikki juoksevat (yrittävät liikkua) koko ajan. Tai melkein koko ajan. Jonkin verran vaatetusta tarvitaan kaikkeen. Ja kenkiä. Isompia kuin normaalisti sillä jalat saattavat turvota. Pää turpoaa. Ainakin minulla välillä.

POSITIIVISUUS

Voimien loppuessa käännytte etsimään niitä jostakin. Vain positiivisuuden kautta voi löytää uutta voimaa loppuunajettuna. Viha ei vie pitkälle.
On erilaisia tapoja. Meditointia ja musiikkia korvanapeissa. Keskusteluja muiden kilpakumppanien kanssa tai/ja huoltajan kanssa.
Minä sairastuin syöpään ollessani 28- vuotias. Kaikki merkittävä juoksu-urallani on tapahtunut sen jälkeen. On oltava intohimoa mutta myös rohkeutta myöntää heikkoutensa ja kehittää vahvuuksiaan. Ja on juostava. Ihan saatanan paljon ja juuri silloin kun elämän muut asiat vaativat kaikkea muuta kuin juoksua. On uskallettava kokeilla. Mutta juoksulle ei saa kokonaan antaa itseään koskaan. (Lassekin sanoi näin. Viren siis. Kuka Viren ? Mitäs jos tutkisitte historiaa hieman.)

SUUNNITTELU

Jos olette suunnitelleet että kolmannen juoksupäivän iltana kilpailussanne kello 18.03 huoltajanne antaa teille energiapatukan numero kolme laatikosta kuusi ja olettekin juuri silloin vessassa oksentamassa niin olette epäonnistuneet - suunnitelmassa - mutta ette kilpailussa. Ei siis ole järkevää suunnitella etukäteen liikaa. Sensijaan on järkevää miettiä valmiita toimintamalleja mahdollisten eteentulevien ongelmien varalle. Toimintamallien yksinkertainen tehtävä on saattaa juoksija juoksukuntoiseksi ennemmin tai myöhemmin.
Olipa kauniisti sanottu. Siis toimintamallien yksinkertainen tehtävä on saattaa juoksija yleensäkin elävien kirjoihin laskettavaksi ja edes jotenkin liikuntakykyiseksi.

PIENET ASIAT

Jotta ihminen pysyisi liikuntakykyisenä kuusi päivää on pienten asioiden oltava jatkuvasti lähes kunnossa. On syötävä ja juotava jatkuvasti mutta ei liikaa. Jos jokin vaate tai kenkä ei toimi niin se on vaihdettava. Huoltoa suunnitellessa on hyvä miettiä juostessaan mitä tarvitsee. Ja saako sitä. Kaikkea ei voi koskaan saada. Silloin on vaan juostava. 
Ja rasvattava perse. Sillä jos perse ei toimi niin sitten ei toimi mikään. Menee siis perseelleen. (jatkuva hikoilu syövyttää ihon rikki ja sitten sattuu...)

RUOKA

Kuuden päivän kilpailuissa syödään ja juodaan kuten normaalissa elämässä paitsi vähemmän kerralla ja useammin. Normaalia ruokaa ja säähän sopivaa juomaa. Jokainen määrittelee itse oman normaalinsa. Kauppoja on jokapuolella maailmaa ja urheiluravinteista on hyötyä mutta geeleillä ei kukaan elä kuutta päivää.

UNI

Kuuden päivän kilpailussa ei saisi nukkua ollenkaan. 
Kun huomioidaan henkilökohtaiset ominaisuudet niin lääkäri sanoo että olisi nukuttava vähintään kuusi tuntia vuorokaudessa huomioiden rasitus.
Jokainen päättää unesta itse. Huippujuoksijat nukkuvat erittäin vähän. Riski on iso grillata aivonsa mutta kilometrejähän tässä on tarkoitus kerätä. Ei siis terveysfasismia eikä neuvolantätejä tähän.
Oma mielipiteeni on että kannattaa nukkua viimeistään silloin kun homma menee hoiperteluksi tai syntyy aistiharhoja.

KILPAILUN JÄLKEEN

Kun olette juosseet kuusi päivää niin sitten ehkä tiedätte jo jotain edelläkerrotusta. 
Kilpailu loppuu. Olette kuolemanväsynyt, kipeä ja teillä on paljon pyykkiä.

Ettekä oikein pysty mihinkään järjelliseen toimintaan.

Voi olla henkisesti vaikeaa pysähtyä. Päästä pois radalta. Palata omaksi itseksi jälleen. Ymmärtää mitä on saavuttanut. 

Antakaa itsellenne lepoaikaa. Ottakaa pari päivää rauhassa. Älkääkä kiirehtikö sinne töihin, kyllä ne odottavat. Juokaa olut. Itkekää. Chillailkaa läheistenne kanssa.

Ja suunnitelkaa sitten seuraavaa kuuden päivän kilpailuanne, sillä olette myyneet sielunne ultrajuoksulle. Toivottavasti vain osittain.

Kannattaako ? Kyllä ehdottomasti jos minulta kysytään.

Kuvat ovat Unkarin kuuden päivän kilpailustani keväältä 2017.

OSA 2. KIRJOITUKSESTA JULKAISTAAN MYÖHEMMIN. SE KÄSITTELEE HARJOITTELUA JA VALMISTAUTUMISTA MUUTENKIN.

Tähän blogitekstiin olennaisena osana liittyy 1883 Adolf Erik Nordenskiöldin viimeisellä Grönlannin retkellä kaksi saamelaista ja se että he hiihtivät kahdessa päivässä noin 420 kilometriä lähes nukkumatta kuin myös Jesper Olsen tanskasta, joka on juossut maailman ympäri kaksi kertaa. Ihminen on siis liikkunut aina ja pystynyt liikkumaan paljon jos on ollut tarve tai syy.
En siis kaipaa tähän blogini kirjoitukseen minkäänlaisia niin sanottujen "ammattilaisten" kommentteja kuuden päivän juoksusta. Monipäiväjuoksuun kun ei voi soveltaa ammattivalmennusta eikä terveystieteitä kuin osittain. Hommalla ei ole mitään tekemistä terveysliikunnan eikä etenkään terveyden kanssa. Jokainen kilpailee omalla riskillään.
 

RASTI

- 18 astetta. Pakkasta. Kalenterissa oli rasti tämän päivän kohdalla. Aamukahvilla katselin keltaista paloa puiden latvojen yllä. Keittiön ikkunasta näkyy vaaroille. Vielä hetki ennenkuin tästä tulee kaamosvalon maa. Tiaiset kärvistelivät lintulaudalla.  


Tein koko päivän kaikkea muuta kuin rasti vaatisi. Makasin haalareissa solumuovipatjan päällä ja avasin Kirsin autosta kiinnijäätyneen käsijarrun. Sulatin matkailuauton jäätyneen harmaavesiventtiilin. Käynnistin moottorikelkan ensi kertaa sitten kesän. Vaihdoin vastavalmistuneen katoksen toiseen valoon uuden ledilampun.

Palasimme eilen viikon matkailuautoreissulta. Tuli käytyä Rovaniemellä kaupoilla ja viihteellä eli teatterissa. Kuusamossa kylpylässä pehmittämässä rakennusurakan kovettamia hartioita. Ja sitten Luostolla ihan muuten vaan. Henkeä vetämässä. Ennen rastia.

Juostessani keskiviikkona Luostolla tiedostin rastin lähenevän. Niinpä juoksin muutaman nopeamman kilometrin pakkasesta huolimatta. Tunsin itseni terveeksi ja hyväkuntoiseksi, ehkäpä kymmenen kilometriä menisi alle viidenkymmenen minuutin. Helposti ?

Iltapäivän päätteeksi puin sitten lenkkivaatteet päälleni. Juoksin kotitien sinisyyteen päivän viimeisten auringonsäteiden kanssa. Katselin hiljentyen samaa maisemaa minkä te näitte kuvassa aloittaessanne lukea tätä.
Käännyin kylän raitille ja kohtasin alkutalven viiman. Ilmassa oli viiltävää kosteutta mikä Pohjoisessa on harvinaista. Huivia naaman eteen ja maantielle. Pari kilometriä ja sitten sininen satu. Haapakurun alussa askel vajosi vain viitisen milliä kelkalla ja autolla poljettuun uraan. Katselin Palo-Pyhävaaraa, samaa mitä te katsotte tuossa seuraavassa kuvassa.

Juostessani syvemmälle Haapakuruun askel alkoi upottamaan enemmän. Poromiehet olivat ajelleet kelkoilla rehukuormia ristiin rastiin. Viiden kilometrin kääntöpaikalla pysähdyin hetkeksi. Hiljaisuus. Luonto on kuorruttunut valkoiseen. Palasin kotiin hyvällä mielellä. Olen Pohjoisessa kotonani - myös henkisesti.

Rasti kalenterissa merkitsee harjoittelun aloittamista. Haapakurun lumelta on pitkä matka kevään Unkarin kuuden päivän juoksuun. Harjoituskilometreissä 1500 - 2000 kilometriä. Aikaa reilu viisi kuukautta.
Ilmassa on tiettyä surumielisyyttä. Kuinkahan monta kertaa olen aloittanut harjoittelun jotakin päämäärää varten ? Kerrankin on aikaa. Ei työmurheita eikä muitakaan paineita. Näin olisi saanut ehkä olla jo vuosia aiemmin - silloin hieman tuoreempana. Mutta toisaalta...

Minua lähellä olevat nuoremmat ultrajuoksijat ovat jo harjoitelleet reilun kuukauden kohti uutta kautta. Määrät ovat kasvaneet ja olen tyytyväisyydellä pannut merkille että ilmassa on tervettä päättäväisyyttä. 
Näillä nuoremmilla on vain kalpea aavistus siitä mihin ultrajuoksu voi heidät pahimmillaan johtaa. Viimeinen esimerkki löytyy Anton Krupickan blogista missä hän avautuu ensimmäisen kerran pohjia myöten vammakierteensä jälkeen. 
Ultrajuoksu voi olla elämäntapa mutta koko elämä se ei voi olla, eikä sen varaan voi koko elämäänsä rakentaa. Minä olen yksi niistä jotka ovat käyneet sillä rajalla mutta pelastuneet. Kaikkien vuosieni jälkeen olen suhteellisen selväpäinen ja edelleen juoksukykyinen. 
Minulta on sponsori pyytänyt papereita jos lähtisin juosten kiertämään maailmaa mutta en taida lähteä. Juoksemiselle maailman ympäri kuten muutenkin pitää olla jokin syy. Minulle syyksi riittää edelleen lenkkien jälkeinen hyvä olo. Hyvä olo ei pelkästään synny suurista harjoittelumääristä tai kilpailemisesta vaan hyvästä tasapainosta koko elämässä.

Edessä on pitkä talvi.

Anton Krupicka

VIIKKO 46.

Ma-Lepo
Ti- 7 km - 46 min.
Ke - La - Taukoa
Su- 10,4 km - 1.08.

Yhteensä 17,4 km - 1 tunti ja 54 minuuttia

Tulossa tähän blogiin lähiaikoina : kaksiosainen kirjoitus kuuden päivän juoksusta yleisesti ja harjoittelusta siihen.

LUVUN ALLA

Jens Lapidus ja Rahalla Saa

Stockholm noir 1 - 3

LOPPUUN KUVIA KOTIPIHALTA JA MATKALTA KOTIIN

 Kysyminen hävettää vain sen hetken. Kysymättä jättäminen ja tietämättömänä pysyminen on koko elämän kestävä häpeä.

KATOLLA

Lumiukko on kädetön mutta minä en, onneksi. Sensijaan olen erittäin väsynyt. 


Jos pitäisi kuluneesta viikostani jotain sanoa niin sen voi tiivistää yhteen sanaan : katolla. Rakennusprojekti etenee ja on nyt puolivalmis. Tässä on joutunut vääntämään kilpaa talven kanssa tai oikeammin sitä ennen. Juuri ja juuri ehdin. Ehkä.

Jos joku ihmettelee vähäisiä juoksukilometrejä niin voin vakuuttaa että tällä työtahdilla en juuri muuhun pysty. Pitkät päivät ulkona liukkailla puurakenteilla kylmässä vaativat veronsa. Eikä kyllä juuri nyt huvittaisikaan ja se on hyvä. Vielä ei ole vanhan raakin aika aloittaa.
Kun kirjoitan tätä sunnuntaina illalla niin ulkona sataa lunta. Puolet katoksesta on saanut peltikaton ja puolet on vielä kattamatta. Vielä hiukan, jaksaa jaksaa...

VIIKKO 45.

Ma-Ti - Lepo
Ke- 8,1 km - 57 min.
To-Lepo
Pe- 5 km - 34 min.
La-Su - Lepo

13 km - 1,5 tuntia

Bändistä tuli hyvä dokkari. Tämä on hiukan erilaista vanhempien setien musiikkia. Koskahan siellä radion puolella tajutaan että esimerkiksi oma ikäluokkani ei kaipaa päiviinsä mitä tahansa toistettavaa sontaa päivästä toiseen.

Menen nyt syömään leipomaani taatelikakkua. Antakaapa hyvän kiertää. Palataan taas hiukan syvällisemmin seuraavaksi.

ULUKONA

Otsikko on Pohjoisen murretta ja tarkoittaa ulkona olemista, siis taivasalla, pihalla, luonnossa - tiedättehän, siellä siis voi olla pitkiäkin aikoja täysin vaaratta ?

Minä olen ulkoilmaihminen. Pohjoiseen muutto on lisännyt ulkona olemista entisestään, monessakin mielessä. Samalla tulee arkipäivässään koettua sellaista joka on ollut vain kaukainen haave.

Menneellä viikolla rakensin päivittäin pihallemme tulevaa katosta. Parhaimmillaan kahdeksan asteen pakkasessa ja lumessa työskentely antaa perspektiivin lisäksi myös syvää tyydytyksen tunnetta että saa omilla käsillään aikaan jotakin vaatimukset täyttävää hieman vaativimmissakin olosuhteissa. Pitkien parrujen nostaminen yli kolmen metrin korkeuteen vaati jälleen tissiä ja päivän päätyttyä koki saaneensa enemmän kuin tarpeeksi, joten juoksu on ollut nyt sivuosassa. Toisaalta on ollut ilo huomata jälleen juoksun palauttava ja kuntouttava merkitys raskaan rakennusraadannan jälkeen.

Sunnuntaina olin suunnitellut lukevani kirjaa tiukasti lämpimissä sisätiloissa. Ystävä kuitenkin soitti  ja pyysi mukaansa Kessin erämaahan huoltokeikalle. Minua ei tarvitse kahta kertaa pyytää kun tarjoutuu tilaisuus moottorikäyttöisen ajoneuvon harkittuun ja luvalliseen väärinkäyttöön maasto-olosuhteissa.
Ennen lähtöä tankkasin oman mönkijäni, vaihdoin takalaukun pehmeään malliin ja pudotin rengaspaineet 0,70 baariin sekä irrotin pitkän peräkoukun pikakiinnityksestään. Otin mukaan puunsuojaliinan, sahan, kirveen ja normaalit maastovarusteet eväineen.
Ajetulla yli 20 kilometrin maastotaipaleella tuli ensikerran testattua nykyinen t3-mallinen 570 Can Am kunnolla. Verrattuna ystävän Hondaan pitkä kanamme on jousitukseltaan kovempi mutta etenemiskyky maavaroineen on sama. Jälkeenpäin ajatellen olisi kannattanut pudottaa paineet 0,35 baariin ja kääntää jousten esijännitykset vielä löysemmälle.
Pehmeällä kesäkelillä olisin ehdottomasti vaihtanut alle Mudliten leveämmät mutarenkaat mutta nykyiset alkuperäiset korkeaharjaiset Carlislet toimivat kivikossa ja jäällä moitteetta. Ystävän Hondassa oli Mudlitet ja kokemus niistä on itsellänikin talviolosuhteista erittäin myönteinen mutta nämä ovat makuasioita...
Traktorimönkkäreistä ja niiden renkaista kiinnostuneille kerrottakoon että Nellimissä poronhoitajien suosiossa on juurikin tuo 570 Can Am joko pitkänä kuten meillä tai sitten lyhyenä mallina. Poikkeuksetta ammattilaiset vaihtavat alle 29" mutarenkaan kesäksi jänkien ylitykseen. Itselläni on 28" Mudlitet jotka ovat hyvä kompromissi. Edellisessä mönkkärissämme ei ollut g2-runkoa joten edessä Mudlitet hakkasivat käsille jatkuvasti, tässä nykyisessä ei ongelmaa enää ole.
Jos joku harrastaja katsoo kuvia niin jätin tuulisuojan ja peilit paikalleen laiskuuttani. Ei niillä siellä metsässä mitään tee mutta eivät ne tielläkään olleet paria poikkeusta lukuunottamatta. Käsisuojilla varustettu malli olisi hajonnut jo monta kertaa...

Kessiä kahlatessa ihailin satoja vuosia vanhoja aihkimäntyjä. Vastaan tuli pari hirveä, riekkoja ja monet pienpetojen jälkeensä jättämät jälkivanat. Inarinjärvi oli jo Kessivuonon suulta kymmensenttisessä teräsjäässä joten pääsimme kirveellä jään kokeilun jälkeen yli kivuttomasti. Suot ja pikkujärvet joitakin poikkeuksia lukuunottamatta olivat jo kulkukelpoisia. Kelkka- ja suksikelistä puuttuu toistaiseksi vain lumi.
Metsähallitus hakkaa Kessistä puita tasaisesti. Voidaan kysyä onko toiminta taloudellisesti kannattavaa pitkien etäisyyksien kannalta ? Sisukkaasti metsähallituksen omat asiantuntijat julkisuudessa vakuuttavat että on mutta täysin selvää ainakin meille paikallisille on että ei ole. 
Kun paikalle Jumalan selän taakse ensin aurataan metrinen hanki pois tieltä, tuodaan rekalla harvesteri ja toisella korjuukone, hakataan ja kuljetetaan puu tienvarren kautta etelämmäs, niin kulujen jälkeen ei jää mitään  edes valtiolle. Asiaa tuntemattomille tiedoksi että 50 litraa tunnissa polttoainetta ei ole vielä mithän näissä leikeissä näissä maastoissa. 
Kun vielä kaupan päälle kaikki metsurit on lomautettu tai irtisanottu niin tehometsätalouden jälki on murheellista katsottavaa - täällä missä erämaa ei anna anteeksi kovakouraista käsittelyä vuosikymmeniin.

Sunnuntaina kaiken ulkonaolon jälkeen tein kuitenkin sumuisessa iltakelissä vielä juoksulenkin. Kirsi vinoili että tulee muuten vieroitusoireita jos on alle kymmenen tuntia päivässä ulkona. Kun kirjoitan maanantaina tätä niin sataa lunta tasaisen kauniisti. Taidan jäädä vaihteeksi sisälle - hetkeksi... ;)

VIIKKO 44.

Ma- Lepo
Ti- 8,1 km - 53,25
Ke- Lepo
To- 8,1 km - 1.01
Pe- 10,1 - 1.04
La- Lepo
Su- 9,5 km - 1.02

yhteensä 36 km - 4:02

LOKAKUUN SUMMAUS

Juoksua 207 km - 24 tuntia - vertikaalia 3189 metriä (mitenkään keräämättä...)

Rauhaa kaikille lukijoille kaikkialla.  Let the Force be with you everywhere.

"Heprean kielen rauhaa tarkoittava sana shalom tarkoittaa kaikinpuolista eheyttä, hyvinvointia ja terveyttä, ei vain sodan puuttumista. Ihmiset tervehtivät toisiaan toivottamalla rauhaa samalla tavalla kuin me sanomme ”päivää”. Puhe rauhasta ei kuitenkaan muuttunut köykäiseksi small talkiksi, vaan sillä viitattiin Jumalan siunaukseen, jonka seurauksena yksilö voi saada sisäisen rauhan ja yhteiskunta voi päästä kokonaisvaltaiseen rauhan ja oikeudenmukaisuuden tilaan."

- Kari Kuula