ÄLKÄÄ UNTA NÄHKÖ

 

Meillä kotona nököttää punainen keinutuoli puuhellan ja takan kupeessa. Keinutuolissa istuminen rauhoittaa, vaikka ei keinuisikaan. Tuolista näkee suoraan Nellimjoen ryssänmaalle, jonka väri on vaihtumassa ruosteeksi. Ruska alkoi aikaisin, oli sovittu, että 9.9. kello 9.00. Mutta ei sitten.

   Olen työstänyt neljännen kirjani käsikirjoitusta, joka palasi uudelta kustannustoimittajaltani kolmannelle kierrokselle. Tämä on syy pitkään blogipäivitystaukoon. 

   Käväisimme reilu viikko sitten Pirkanmaalla, ja Hämeenkyrössä 160-vuotisjuhlissa, joissa soitin levyjä juhlaparille. Pitkästä aikaa oli mukavaa käydä läpi 50- 60- ja 70- lukujen musiikkia.

   En tykkää pitää pitkiä taukoja blogin kirjoittamisessa. Minua vuosikausia seuranneet ovat tottuneet, että jos uusia tekstejä ei ilmaannu, matkustan, kilpailen tai vietän aikaa poikkeuksellisella tavalla.

   Blogi on minulle eräänlainen päiväkirja ja kirjoittaessani harjoitteluni näkyviin, tulen samalla analysoineeksi sitä. Samoin on ajatusteni kanssa.

   Soitin levyjä myös 20 vuotta sitten Hämeenkyrössä samojen ihmisten 120-vuotisjuhlissa. Vaikka paras aika on aina tässä ja nyt, on hätkähdyttävää huomata ajan kuluminen. Me kulumme itse siinä sivussa ja kuten olen aiemminkin todennut: elämä elää meidät täydellisesti loppuun, vaikka itse luulemme elävämme elämäämme kuten haluamme.

   

 

Ylläoleva kuva on Kessistä, Tiaisniemen tien varrelta. Tänään pyöräilin gravelpyörällä 40 kilometrin lenkin. Tunsin väsymystä. Kirjoittaessani ensin harjoitteluni auki tähän blogiin, totesin elokuussa tehdyt viikottaiset tehoharjoitukset: ei ihme, että nyt väsyttää.

   Ihmisellä on lupa olla väsynyt. On lupa olla tekemättä mitään. Tämä usein unohtuu oravanpyöräksi kutsutussa arjessa. Minä olen järjestänyt itseni ulos oravanpyörästä kymmenen vuotta sitten, mutta muistan yhä elävästi kuinka turhaa siinä pyöriminen oli. Toisaalta jollain oli leipää tehtävä ja siinä sivussa harjoiteltava. Molemmat jatkuvat edelleen, mutta hieman eri muodoissa.

   Juoksin sunnuntaina 23.8. kaksikymmentä kilometriä hiekkatiellä. Viimeksi olen juossut yhtä pitkästi yhtämittaa huhtikuussa. Olo on tänään maanantaina lievästi ilmaistuna hakattu.

   Lenkin aikana pohdin tarvitaanko minua ultrajuoksukilpailuissa enää. Vuoden 2022 kuuden päivän ennätyksen, sitä seuranneen täydellisen ulospuhalluksen jälkeen olen hitaasti päässyt eroon jalkavaivoista, mutta myös juoksemiseen liittyvästä kylläisyyden tunteesta. Motivaatiota kilpailemiseen ei vielä(kään) ole, mutta juoksu tuottaa jo hiukan enemmän iloa.

   Olen tänä vuonna juossut jonkinverran ilman kelloa. Näitä lenkkejä, jotka ovat vain minua itseäni varten, en ole päivittänyt minnekään. Näitä juoksuja ei ole paljon, eli mistään varsinaisesta salaharjoittelusta ei voida puhua, vaan tunnustelusta - juoksun syvimmän olemuksen kuuntelusta.

   Polkupyörän päällä ultrajuoksija menettää juoksemisen vapauden, hetken yksin ilmassa kahden askeleen välissä. Juoksija muuttuu mekaanisen koneen osaksi. Tilalle saa muunlaista vapautta, tuulen suhinan korvissa ja hieman nopeammin vaihtuvan maiseman. Ja tietenkin vapauden vaan polkea, välittämättä tehosta, keskinopeudesta tai muista numeroista. Vanha pyöräilyviisaus sanoo: pääasia on, että polkee.

   Ilokseni minua myös kuunnellaan. Koli Gravel Carnivalin järjestäjä kysyi minulta kilpailun jälkeen miten ultrajuoksijana pyöräkilpailun koin. Sanoin, että muuten mukavaa mutta nollia oli liian vähän. Vuonna 2027 toukokuussa Koli Gravel Carnival tarjoaa kaksi uutta matkaa, 600 km ja 1200 km. Nyt nollia on riittävästi minunkin makuuni. Täytynee käydä ajamassa 1200 kilometriä ensi toukokuussa, sopivasti syntypäiväni aikoihin. Ja kyllä, ei se ole mikään läpihuutojuttu - ei siellä vain käydä ajelemassa, nousua tullee 20 000 metrin tuntumaan 1200 kilometrin matkalle.

   Eikä siitä ultrajuoksustakaan koskaan tiedä. 

   Joten älkää unta nähkö, se ei ole vielä ohi.

 

 

KUUNNELKAA VAIKKA...

 

 

 

 

HARJOITTELUNI

 

VIIKKO 31.

Ma- Gravelpyörä, tehoja 75,71 km 2.49. Hyvä kulku.

Ti- Maantiepyörä 53,94 km - 2.39, tästä viimeiset 14 km Kirsin kanssa. Lenkkiä ennen suoritettu ruohonleikkuu ei edesauttanut tätä palauttavaa harjoitusta.

Ke- To- Lepo

Pe- Gravel 41,07 km - 1.40.

La-Su- Lepoa.

 

VIIKKO 32.

Ma- Juoksua linjan lenkillä Nellimissä 9,01 km - 1.04.

Ti- Juoksua kylällä 10,02 - 1.08.

     Gravel 32,91 km - 1.52.

Ke- Juoksua 10,01 - 1.08. Kävelyä Kirsin kanssa 2,99 km - 48 min.

To- Kessi gravel, osittain täysi kaasu auki 62,51 km - 2.32.

Pe- Maantiepyörällä 51,19 km - 2.09.

La- Sodankylässä 30,65 km - 1.13.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa Raahessa 3.25 km - 47 min.

 

VIIKKO 33.

Ma- Tampere gravelpyörällä 77,43 km - 3.18.

Ti- Tampere gravel 54,05 km - 2.16. ja 28,35 km - 1.10,

Ke- Nokia Gravel 18,45 km - 47 min ja 24,86 km - 1.10.

To- Hämeenkyrö juoksua 6,01 km - 40 min.

Pe- Hämeenkyrö kävelyä 3,61 km - 45 min.

La- Lepo

Su- Juoksua Kokkolassa 7.19 km - 50 min.

 

VIIKKO 34.

Ma- Juoksua kotona 5.11 km - 37 min.

Ti- Juoksua 8,50 km - 56 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 22,76 km - 1.26.

To- Maantiepyörällä kovaa 100,73 km - 3.55. Nousumetrejä 916 m.

Pe- Kävelyä, Kirsin kanssa mustikassa 4.10 km - 1.07.

La- Lepo

Su- Juoksua hiekkatiellä 20,10 km - 2.23. Apinavaaralle ja takaisin. 

 

 

KOTIINPALUUN RIEMUA

Kotona!

 

Joku minua viisaampi on joskus sanonut: "Haaveet toteutuvat harvemmin, unelmat useammin."

    Taustalla lienee ajatus ihmisestä, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa eteen. Haaveilijat haaveilevat saamatta aikaiseksi mitään.

 

Tätä edellisessä päivityksessä 25.7. olimme 3400 kilometrin päässä kotoa, pienessä ranskalaisessa kylässä. 

    Nyt olemme kotona. 14 maata ja 11895 kilometriä. Ei huono. 

    Unelma tarjota Kirsille Lissabonissa kaunis illallinen toteutui. Kuitenkaan kumpikaan emme kaupunkiin erityisemmin ihastuneet. Lissabon näytti kuumassa heinäkuun paisteessa sotkuiselta ja meluisalta, toki myös kiinnostavalta monikerroksisen historiansa ansiosta.

    Paluu Portugalissa ylös pohjoiseen- Pohjois-Espanja - Ranska - Belgia (hiukan sivuttiin) - Luxemburg (hiukan sivuttiin)- Saksa- Tanska - Ruotsi, josta Haaparannasta kotiin pohjoiseen.

    Pitkä matka ja monenlaiset kulttuurit herättivät monenlaisia ajatuksia. Päällimmäinen ajatus on, että Inarin Nellim on hyvä paikka asua. Täällä on raikasta ilmaa ja kirkasta vettä, sekä tilaa nauttia niistä.

    Me Kirsin kanssa emme ole museoihmisiä. Haluamme nähdä ja tavata tavallisia ihmisiä tavallisessa arjessaan. Tämä toteutui jokaisessa maassa.

    Heinäkuu oli Euroopan mittaushistorian kuumin. Tästä syystä jätimme Espanjan keskiosat väliin, emme halua paistua tai joutua kananmunankokoisten rakeiden rummutettaviksi.

    Koko matkan hienoimpia kokemuksia oli Praha, Ranska, Tanska ja Saksa osittain. Seisoimme Saksan moottoriteiden Staussa, eli ruuhkassa, varsin huolellisesti. Myöhästyimme oikeastaan vain kaksi päivää, koska osuimme Euroopan lomakauden alkuun. Toki tämä, kuten kuumuuskin, oli tiedossa.

    Mitenkään halpaa ei matkailuautoilu tällä tavalla Euroopassa ole. Esimerkkinä voisi mainita Tanskan siltamaksut, yhteensä hieman yli 200 euroa ja Ranskan moottoritiemaksut. Toisaalta en ole ikinä ajanut niin hyvää ja hiljaista asvalttia, joten en moiti.

    Eilen istuimme kalareissulla Sulkusjärven Aittasaaressa, katsoimme toisiamme tulen loimutessa - Lappia emme vaihda mihinkään.

 

Jälkikirjoitus:

Moni lukija, joka on seurannut matkamme Facebook- ja Instagrampäivityksiä, odottaa minun nyt lausuvan jotain ilmastonmuutoksesta. Kuten Facebookkiin kirjoitin, kauhistuin Espanjan ja jossain määrin Portugalin kuivia aromaisemia. Kauhistuin myös Lissabonin sotkuja, muovipulloja ja muita eritteitä. Roskaa aivan liikaa luonnossa. 

    Jo takavuosina espanjalaiset hautasivat rikkinäiset kodinkoneensa ja muovijätteensä golfkenttien alle. Nyt siellä sentään jo hiukan yritetään, kuten Saksassakin.

    Kuitenkaan en vieläkään ymmärrä, miksi pieni Suomi on ottanut Euroopan kunnianhimoisimman hiilineutraaliustavoitteen. Kaikki jauhavat, että meillä on varaa. Jos katsoo julkista terveydenhuoltoa, vanhustenhoitoa, teiden ja siltojen korjausvelkaa sekä jossain määrin koulutusta, niin ei ole. 

    Ei varmasti ole!

    On lapsellista olettaa, että Afrikan, Intian ja  Kiinan vaurastuvat massat toimisivat toisin kuin me aikanamme. He haluavat kaiken sen saman, minkä me olemme jo saaneet. Ja se ei taatusti synny päästöittä.

    Jos tunnette tarvetta: kommenttiosioon omia mielipiteitä omalla nimellä, ei poliitikkojen jargoneita. Kiitos.

 

MÄ OON REKKAMIES

    Joku kysyi eikö maailma pyörisi ilman, että hammastahnaa rahdataan maapallon toiselta puolelta. Lopettakaa sitten hampaidenpesu, jos se on niin vaikeaa.

    Oletteko miettineet, kuka maksaa sähköautojen latausinfran. Entä miksi sähkön siirtomaksuissa on Suomessa valtava hintahaitari. Niinpä. Joku ne piuhat maksaa. Miten raskaan liikenteen sähköistäminen onnistuu. Nyt on jo hybrideitä, mutta paljonko akkurekka painaa ja paljonko siihen voi laittaa kuormaa.

    Vinkujia riittä, mutta harva hyppää rattiin ja tekee sen minkä aikamies vain voi...

VIIKKO 30.

Ma- 6,75 km - 51 min. Ranska Château-Larcher.

Ti- Lepo

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa Saksan Trierissä kaupungilla 9,13 km - 2.24.

To- 10,01 km - 1.07. Schwalmstadt, Saksa.

Pe- Lepo

La- Kävelyä Tanskan Gaskintin suojelualueella 2,37 km - 39 min.

Su- Pyöräilyä Kirsin kanssa 11,60 km - 1.18. Tanska Galskint, Fynin saari.

       12,51 km - 1.19. Tanska Galskint.

Yhteensä 29,27 km juoksua.

 

HEINÄKUUSSA juoksua yhteensä 116,13 km.

 

VIIKKO 31.

Ma- Lepo

Ti- Lepo

Ke- 3,20 km kävelyä Kirsin kanssa paikassa nimeltään Äs ja Äspus - 50 min

       6,06 km - 42 min. Iltalenkki lähellä Skulebergettiä Dockstassa Ruotsissa.

To- Kirsin kanssa vaellus Skulebergetille 5,00 km - 1.39. Vertikaalista nousua 306 metriä.

Pe- Lepo

La- Kotona Haapakurussa, kaatosade 10,04 km - 1.07.

Su- Nellim linjan lenkki 10,03 km - 1.09.

Yhteensä juoksua 26,09 km.

LISÄÄ KUVIA MATKAN VARRELTA

Eurooppa palaa. Juu osittain, ja minä juoksen kuoritakissa Saksan Treysassa. Kaatosade.

Rehellistä puunkaatoa Saksassa.

Versio tanskalaisesta voileivästä.

Tanskalainen ulkoilualueen grillipöytä ja nokkela varis.

Ruotsalaista muinaismaisemaa.

Teltta valmiina peräkärryssä, jossa nukutaan.

Yksityiskohta Saksan Trierin eräästä kahvilasta.

Karhunvatukka kypsyy Moselin laaksossa.

Rantatuoli 30-luvun tyyliin. Saksa.

Ruotsalainen peruna ruotsalaisessa liikenneympyrässä.

Ruukkialue Ruotsi, Gysingen.

Tanskalainen ampiainen jäätelökioskilla.

Kauriiden suojelualue Tanskan Fynillä.

Tanskan Fyniltä, hienoa metsää.

Suomessa tästä joku kantelisi oikeusasiamiehelle, Ruotsissa vaan naureskellaan.

Skulebergetillä Ruotsissa.

Luulajan rantaparkki.

Kivi tuli lasiin. Pohjoisruotsin tiet ovat huonossa kunnossa. Korjaus (lasivakuutus) matkalla kotiin Torniossa. Polar- Automaalaus Oy ja Hannu Toppala. Suosittelen, hyvä palvelu.

Elämä matkailuautossa ei poikkea elämästä kotona muuten kuin, että tilaa on vähemmän ja sauna puuttuu!

AJATUKSIA KOTIMATKALLA LISSABONISTA NELLIMIIN

Matkustaminen avartaa - sanotaan.

Matkustaminen opettaa olemaan hiljaa - sanon minä.

Ei ole yhtä tapaa elää elämää, Suomessa osataan vääntää loputtomiin eri asioista pääsemättä eteenpäin. Kun on ollut poissa kohta kuukauden ja lukee kotimaan uutisia, niin ihmettelee onko kyse edes samasta maasta, josta lähti. Saattaa mieleen juolahtaa, että palaako ollenkaan - siksi vaikeaa rinnakkainelo ja yhteisistä asioista päättäminen tuntuu olevan. Vaikeaa tuntuu olevan toisten ihmisten sietäminen, joka täältä Euroopasta katsoen on käsittämätöntä.

Kuvat eivät ole aikajärjestyksessä, koska en usko aikaan. Joskus se tulee minua vastaan ja joskus se menee ohitseni. On myös parhaita hetkiä, jolloin aika on tässä ja nyt.

San Sebastianin lähellä on Hernani- niminen paikka, jossa asuu 20.000 ihmistä. Ilmainen parkki vesihuoltoineen on rautakaupan naapurissa. Kamiina maksoi 449 tarjouksessa, mutta sitä ei nyt tarvittu. Lähellä oli nättiä, joki ja vihreää kävelymaastoa.

Ihmiset elävät suhteellisen samanlaista elämää riippumatta maasta. Tässä espanjalaisen kirjastoauton aikataulut kylässä nimeltä Cañizo.

Kun uutisoidaan hirveistä helteistä ja ihmisten kuolemista kuumuuteen paikassa, jonka keskilämpötila on 11 astetta vuodessa, tulisi käyttää suhteellisuudentajua. Ei -37 asteen pakkanen muutamana päivänä vuodessa tee Nellimiä elinkelvottomaksi. Sensijaan ilmastonmuutos, kuivuus ja lisääntyvä kuumuus ovat tosiasioita. Voiko niille tehdä mitään, minä en osaa vastata. Kuvassa Carragal Do Salin viileä aamu, Espanja.

Kaskaat sirittävät. Kuvassa muodonmuutoksen jälkeinen tyhjä kotelo. Hauska eläin.

Iltakuva Lissabonin Tejo- joelta.

Lissabon elää kiivaasti yötä päivää. Paljon ihmisiä - paljon elämää.

Ranskalaisen Airen, eli matkailuautoparkin, kirjakaappi. Maailma ei ole vielä täysin pilalla.

Puolalainen rekankuljettaja yrittää saada nukuttua kuumuudessa, auto käy tyhjäkäyntiä, jotta ilmastointi toimisi.

Jäi epäselväksi saako mennä jalan kovempaa.

Pisimmät tunnelit Espanjan ja Portugalin välissä ovat kolme ja puoli kilometriä pitkiä.

Pohjanmaan lakeus kalpenee espanjalaisilla peltomailla.

Tummat yöt ja kuvassa iltatuuli.

Hiljainen kylä, Cañizo, Espanja.

Pysähtynyt aika?

Cañizon baari, kaksi olutta (5,7%), mojito ja sähkö matkailuautoon vuorokaudeksi maksoi 6,60 euroa.

Tykkään kukista ja niiden syvistä väreistä.

Pientä siivousta. Jostakin luin, että itikoiden määrä olisi vähentynyt. Auton ikkunasta niitä ainakin saa siivota joka päivä.

Tämä halusi viiniryypyn. Sai.

Avohakkuita tehdään muuallakin kuin Suomessa. Ja sitä selluloosaa.

Tauko on aina paikallaan.

Carregal Do Salin parkki.

Kauniita kyliä löytyy Portugalista, Espanjasta ja Ranskasta. Tuntuu, että näissä maissa vanhoja rakennuksia arvostetaan.

Matkallemme on osunut satumaisia vuorimaisemia, vaikka emme varsinaisesti vuorille ole tähdänneetkään. Vaihde neljä ja 70 km/h ylämäkeen, parhaimmillaan kilometrejä. Ja sitten taas alas.

Atlantin rantoja.

Tiettävästi ensimmäisenä ihmisenä maailmassa Kirsi paistaa Inarilaista ahventa Lissabonissa. Ja oli hyvää valkoviinin kanssa. Viini maksoi 0,85 senttiä litra. ALKO - otan osaa. Suomalainen ruokakauppa - otan vielä enemmän osaa.

Huhtikuun 25. päivän silta Lissabonissa. Alla menee juna ja päällä autot. En ole koskaan nähnyt mitään vastaavaa.

Kolme vuotta myöhästyttiin, korona vei mahdollisuuden matkustaa ja juhlia Kirsin pyöreitä. Mutta nyt onnistuttiin. Lissabon ja vatitarjoilu!

Halusimme kuulla Fadoa teatterissa, ei kapakassa. Onnistuimme. Chiado, Lissabon.

Kahvilla Rua Dos Douradoresilla.

Allekirjoittanut Pessoan museon edessä.

Ranska. La-Selle-en-Hermoy

Ranskalaisia croissantteja, suklaata sisällä toisissa, Kirsin nimipäiväpullat.

Leipuri toi kello 9.55 uunituoretta matkailuautoparkkiin myytäväksi. Ranska, Château-Larcher. Auto täynnä tuoretta leipää tuoksuu hyvälle!

Teemme itse ruokamme autossa, ulkona ravintolassa syömme korkeintaan pari kertaa viikossa. Lidl, Aldi ja Carrefour käyvät meille. Hyvälaatuinen valkoviini maksaa Ranskan Lidlissä vitosen.

Linnanmuurin vesihautaa.

Tyytyväiset matkalaiset Ranskassa. Une pint, vin blanc, merci, silvuplee! Pääasia kun yrittää.

Kotiin on tästä ranskalaisesta pikkukylästä noin 3400 kilometriä. Hui kauhia, sanoisi joku. Niin. Me kun käymme kotoa Helsingissä, niin se on 2300 kilometriä. Kun käymme kotoa Lidlissä, niin se on 440 kilometriä - lähin on siis Sodankylässä. Kaikki on suhteellista, mutta kotiinpäin yritetään.

JUOKSUT

VIIKOT 27. -29.

21,3 km - 18,5 km - 31,1 km

Kurinalainen juoksemiseen palaan, kun pääsen kotiin.

Ne, jotka seuraavat minua Facebookissa, Instagramissa ja Stravassa, ovat nähneet kuvia ja tunnelmia enemmänkin kuin tähän blogiin mahtuu.