Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

sunnuntai 21. marraskuuta 2021

LATURISSA

 

KEVYT VIIKKO 46.

Ma- Lepo

Ti- 10,02 km - 1.10. Luminen hiekkatie, väsynyt.

Ke- Matolla 16,58 km - 1.40. Osa reippaasti.

To- Lepo

Pe- 10,11 km - 1.09. Nellimin kylällä, tiet jäässä.

La- Kävelyä Kirsin kanssa mökillä - 6,42 km - 1.40.

Su- Matolla 26,55 km - 2.49. Tasaista.

Yhteensä 63,2 km - 7:22 - Vertikaalista nousua 205 m.


 

LATURISSA

 

"Vapaa herra, ni ei oo kesätöit, ni voi kirmata öit ilman häiriötekijöit." - Saatilla / Elokuu


Kevyen viikon tunnelmia blogin kuvissa. Ultrakoskinen (minä) lataa akkujaan keskellä ei mitään, sähköttömässä erämökissä. No on siellä agrekaatti, mutta ei sinne silti pääse sähköautolla.

    Kaiken juoksemisen välissä on hiukan joskus rentouduttava. Avannossa, saunassa, luonnossa, ulkona ruokaa laittaen (lohi on alla kuvassa foliossa halsterissa makkaroiden takana kahvipannun yläpuolella), nukkuen tai ihan vaan kuutamoa katsellen.

    Käykö kateeksi? Toivottavasti olette ylpeästi kateellisia. Sekä muistatte, että olen tehnyt elämässäni ihan helvetisti töitä ja maksanut ihan helvetisti veroja. Minulle kaksisataa tuntia töitä kuukaudessa oli aikanaan normaali - valittu vakio. 

    Aikansa kutakin. Älkää kadehtiko - ei siitä mitään jäänyt. Tai oikeastaan jäi. Kyky pysähtyä ja arvostaa sellaista mitä ei voi ostaa.

    Polkuporinat podcastissa Sari Heerman kysyi minulta mitä virtaava vesi minulle juttelee. Kysymys tuli niin yllättäen, että en vienyt vastausta kovin pitkälle. Todellisuudessa maa, luonto, puhuu meille kaikille kunhan ensin pidämme siitä huolta. Pysähdymme kuuntelemaan.

    Kauan sitten yksinäisillä Käsivarren Lapin vaelluksilla en milloinkaan leiriytynyt mihinkään suinpäin. Istuin ensin hetken löydettyäni sopivan paikan laavulle. Kuuntelin ja yritin tuntea olinko tervetullut. Joskus jokin merkki, tuulen tohahdus tai jokin ääni sai jatkamaan matkaa. Joskus päivän ensimmäinen auringon lyhyt tuikahdus paksujen pilvien välistä sai jäämään. Pidätte hulluna? Ei haittaa.

    Nyt kesken tiukan harjoittelun osaan kuunnella itseäni, varsinkin jos homma menee kuseskeluksi. Väsymyksellä on rajansa. Yleensä kun kesken tavoitteellisen harjoituskauden alan miettiä koko ultrajuoksun lopettamista tai mieleni kääntyy jähmeään negatiivisuuteen, ryhdyn toimeen. Laitan itseni laturiin. Ja sitten jaksaa taas.

 

    Lady K:n kanssa aika ei tule pitkäksi, eikä elämästä puutu iloa.


 

    Kuutamo.


    Alkutalvi.



"Osoittaa rohkeuden puutetta, jos tietää mikä on oikein, mutta ei tee niin." - Konfutse

 


sunnuntai 14. marraskuuta 2021

HARJOITTELUKATSAUS - KUSESSA OLLAAN


 

HARJOITTELUNI VIIKOILLA 44. - 45.

 

Ma- Poluilla 11,07 - 1.18. Surkeaa.  Ilta juoksumatolla 18,05 - 1.55. Parempaa.

Ti- Matolla 10,22 km - 1.06. Ulkona surkea sohjo ja jää.

Ke- Lepo

To- 11,01 km - 1.16. Poluilla, lumi sulanut - vihreää.

Pe- 10,04 km - 1.08. Luminen tie, pakkasta 4 astetta. Väsynyt.

La- Lepo

Su- 32,20 km - 3.34. Asvaltilla. - 10 - - 15 astetta. Ilta matolla 13,48 km - 1.28.

 

Yhteensä 106 km - 12:21 - 691 metriä vertikaalista nousua.


Ma- 10,56 km - 1.10. Luminen hiekkatie.

Ti- 10,05 km - 1.07. Reilu -15 pakkasta.

Ke- Lepo

To- 31,38 km - 3.41. Hiekkatietä erämaahan Sulkusjärvelle.

Pe- Virtaniemen lenkki 16,54 km - 1.53. Ilta matolla 10,10 km - 1.04.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 5,62 km - 1.13. Ilta poluilla 7,01 km - 57.34. Väsyneet jalat, keho ei.

Su- Asvalttia 22,32 km - 2.37. Maltilla, helppoa juoksua.

 

Yhteensä 107,9 km - 12:34 - 1091 metriä vertikaalista nousua.

     


HARJOITTELUKATSAUS

 

Hyvää perusharjoittelua, joka jo jossain määrin alkaa näyttämään ultrajuoksuharjoittelulta. Kaksi kuormittavaa päivää ja yksi helpompi päivä ja sitten taas. Jos olo on liian kuormittunut, niin hiukan helpotetaan - vielä.

    Nellimissä on täysi talvi, parhaana aamuna on ollut kahdeksantoista pakkasta. Lunta reilut kymmenen senttiä tai toisinpaikoin vähän enemmän. Harjoitteluani tarkasteltaessa viherlandiasta käsin, jota eteläsuomeksi myös kutsutaan, toivoisin huomioitavan talven vaikutukset. Lisärasitus tulee kylmästä, määrän toistosta ja enemmän tai vähemmän lumisista, epätasaisista reiteistä.

    Tavoitteena on maksimaalinen kokonaiskestävyys. Tällä tarkoitetaan elimistön ja jalkojen kestävyyttä jatkuvaan, pitkään juoksuun. Pään kestävyys harjoitellaan kuntoon siinä ohessa. Joskus pieni viini- tai viskitilkka rentouttaa, mutta nyt olen keskittynyt harjoittelemaan tosissani. Siitä kertoo vuotuinen kilometrimäärä: ohitin juuri 4000 vuosikilometrin rajan. Korostan, että olen juossut reilut 5000 kilometriä vuodessa vain kerran viimeisen 29 vuoden aikana, vuonna 2014. Tämäkin on vasta neljäs 4000 ylitys.

    Vuosi on kesken vielä.

    Joku voi sanoa: Ai, eikö enempää sittenkään?

    No, voitte koittaa kuitata 29 vuodessa 86 000 kilometriä. Kun haippi huippaa, niin kaikki kuittaa.


 


KUSESSA OLLAAN


Piti tehdä poroaita osalle tonttia kesällä mutta homma jäi tekemättä. Toisaalta elikoiden touhuja on mukavakin seurailla, eikä tontin puskia tarvitse leikata. Erimielisyyksiä syntyy vain kesäkuumalla terassien käytöstä. Ja haju - sehän on porolla kauhea.

    Itärajallekin suunnitellaan aitaa, ainakin pahimpiin paikkoihin. Sinänsä ihmeellistä, kun Turkish Airlines aloittaa kaksi kertaa viikossa reittilennot Rovaniemelle Istanbulista. Sama yhtiö lentää myös Valkovenäjän Minskiin. Niin että se itärajan aita - se lienee meitä jo täällä asuvia varten. Ettei me paeta täältä hyvinvointia luomasta.

    Minusta tulijoiden touhuja saattaa olla mielenkiintoista seurata. Erimielisyyksiä syntyy vain toimeentulosta, meidän kaikkien yhteisestä toimeentulosta.

    Me Homo Sapiensit synnyimme noin 300 000 vuotta sitten. Olimme poikkeuksetta metsästäjä- keräilijöitä, kunnes maanviljelys keksittiin noin 10 000 vuotta sitten.

    Suomessa maanviljelys alkoi vasta 3500 vuotta sitten. Siihen asti ruokavaliomme oli Paleoliittinen. Se sisälsi hyvin vähän hiilihydraatteja ja sokereita. Lihaa, lintua, matelijaa, kalaa tai merinisäkästä. Pähkinöitä, siemeniä, marjoja, hedelmiä ja juuria. Jollain alueilla ihmiset söivät yllättävän paljon hunajaa, mikäli sitä oli saatavilla.

    Nykyisin Tansanian hadzat elävät metsästäjä-keräilijöinä. Heidän ruokavaliossaan voi ajoittain olla hiilihydraatteja enemmän kuin jopa amerikkalaisten ruokavaliossa. Tähän on selkeä syy. Hadza nainen liikkuu päivässä 8 kilomeriä, kerää kasveja ja pyydystää pieniä eläimiä. Hän kantaa keräämänsä ravinnon lisäksi myös lapset päivän aikana, jos he ovat liian pieniä kävelemään tai eivät jaksa kävellä koko päivää. Hadza miehet metsästävät. He liikkuvat keskimäärin 12 kilometriä päivässä. 

    Hadzojen aktiivisuudeksi on laskettu 120 minuuttia rasittavaa liikuntaa päivässä. THL:n liikuntasuositus Suomessa on 75 minuuttia raskasta kestävyysliikuntaa viikossa, kohtuukuormitteista kestävyysliikuntaa 150 minuuttia viikossa. Tähän lisäksi liikehallintaa ja lihaskuntoa suositellaan kahdesti viikossa. Että oikein 10 - 20 minuuttia päivässä!

    Intian Delhissä on 11 miljoonaa ihmistä. Kaupunkia pidetään maailman saastuneimpana. Ilmastonmuutoksen myötä tulevaisuudessa osa maapallosta muuttuu asumiskelvottomaksi. Kun Delhiläiset ja lukuisat muut lähtevät liikkeelle, mikään aita ei heitä pidättele. Mikään hyvinvointi tai tuki ei auta näiden miljoonien ihmisten uudelleenasuttamisessa.

    Suomessa puuhastellaan tällä hetkellä ilmastotavoitteiden kanssa. Utopia 600 000 sähköautosta seuraavan viidentoista vuoden aikana kuvastaa hyvin tätä keskustelua. Miksi auto pitää omistaa? Eikö sitä voisi lainata kuten kirjaston kirjaa ja palauttaa käytön jälkeen. Entä kuinka paljon uuden sähköauton valmistaminen kuluttaa luonnonvaroja? 

    Minulla ei ole enää kokonaista autoa ollenkaan. Omistan puolet autosta, jossa voin nukkua, käydä vessassa ja suihkussa, laittaa ruokaa ja katsoa televisiota. Asun tuossa autossa keskimäärin neljä kuukautta vuodessa. Olen asunut kyseisessä autossa myös monissa euroopan maissa. Asumiseen tarvitsen vain vettä, kaasua ja parkkipaikan sekä hitusen aurinkoa.

    On arvioitu, että tulevaisuudessa joudumme käyttämään 5 prosenttia koko maailman bruttokansantuotteesta hiilidioksidin imemiseen ilmakehästä. Käytännössä tässä tilanteessa jalan kulkeminen nousee arvoon arvaamattomaan. 

    Jos ilmasto Suomessa lämpiää, ryhdymme jälleen metsästäjä-keräilijöiksi. 6000 vuotta sitten ilmasto täällä oli huomattavasti lämpimämpi. Söimme hasselpähkinöitä, vesipähkinöitä, sikoangervon juurimukuloita, vadelmia, katajanmarjoja ja tuomen marjoja. Tietenkin puolukkaa ja mustikkaa. Harvinaisemmista jauhosavikkaa, ulpukan siemeniä, erilaisten heinäkasvien jyviä, suolaheiniä ja hierakoita.

    Siis me ryhdymme. Me ja ne tulijat. Vai luulitteko, että hyvinvointiyhteiskuntamme kestää vaikkapa 20 miljoonan ihmisen maahanmuuton.

    En ole ituhippi enkä erityisemmin vihreä, mutta hieman Linkolalainen. Maailma ei pelastu ellei ihminen nöyrry. Ja sitä ei tule tapahtumaan, olemme kusessa.




sunnuntai 31. lokakuuta 2021

MIELENTILAA


 

On sanottu, että Lappi on mielentila joka ei lähde pois ihmisestä. Minä ja Kirsi olemme nyt asuneet Lapissa viisi vuotta. Kun muutimme tänne meiltä kysyttiin, että miksi muutitte Lappiin. Kun asumme täällä meiltä kysytään, että mitä teette siellä. Ja jos joskus muutamme täältä pois meiltä kysytään, että ettekö te viihtyneet siellä Lapissa.

    Kirsin kanssa meille on itsestäänselvää, että aina voidaan muuttaa minne tahansa - myös Suomen rajojen ulkopuolelle. Me viihdymme siellä missä kulloinkin haluamme olla. Säälimme hieman niitä, jotka eivät uskalla kokeilla erilaisia asuinpaikkoja tai elämäntyylejä. Meille Lappi on vain asuinpaikka napapiirin yläpuolella pohjoisessa Suomessa. Mielentilamme on kokonaan toinen asia, ja Lappi - kyllä sen tarvittaessa saa pois ihmisestä jos niin haluaa.

    Monet ovat vankina omassa elämässään, eivätkä uskalla elää. Elämään kuuluu olennaisesti ympäristön vaihtaminen, uusiin ihmisiin tutustuminen, töiden vaihtaminen ja etenkin mielentilan vaihtaminen. Alle sadan asukkaan kylä voi olla vankila tai mahdollisuus, riippuu mielentilasta. Kenelläkään ei kulje euforisesti päivästä toiseen, mutta jos vituttaa vuodesta toiseen niin ehkä kannattaisi miettiä toisin. Pahinta on osaansa tyytyminen ja katkeroituminen vanhemmiten. Aina on mahdollisuus.

    Olen kirjoittanut blogiin hieman harvemmin viimeaikoina. Tämä johtuu mielentilasta. Aina en koe, että olisi sanottavaa. Elän tietyllä tapaa yhteiskunnan ulkopuolisena katsojana elämääni, myös ultraelämääni. En halua tuomita tai arvostella, enkä etenkään aiheuttaa mielipahaa. Myönnän tulleeni hieman kyyniseksi vuosieni mittaan. Eniten hämmästelen ihmisten lapsenuskoa mitä tulee politiikaan, ilmastonmuutoksen hillitsemiseen tai uskontoon. Oikeastiko luulette maailman paranevan näillä?

    Olen todennut elämän olevan loppupeleissä puuhastelua. Loppupeleihin pääsevät parhaat, loput on jo karsittu ennen finaalia. Juuri tästä syystä en luovuta koskaan vaan etsin aina uutta tilaa, etenkin mieleeni. Vain itse voin ylittää itseni.

    Uutta etsin myös harjoitteluuni, vaikka se äkkiäkatsoen näyttää samanlaiselta vuodesta toiseen. Mennyt lokakuu oli erittäin hyvä kuukausi. Kilometrejä kertyi juuri sopivasti ja loppukuusta oli pakko jarrutella. Hieman on varottava kuormituksen kanssa sillä hallikilpailu on vasta helmikuussa. Aikaa varsinaiseen harjoitteluun on neljä kuukautta. Pohja on kunnossa, joten kohta on aika aloittaa rypäsharjoittelu ja hapuilu kohti maksimaalista kokonaiskestävyyttä.

 

HARJOITTELUNI VIIKOILLA 42. - 43.

Ma- Sauvakävely Kirsin kanssa maastossa 9,21 km - 2.17.

        Ilta juoksumatolla 10 km - 1.03.

Ti- 26,40 km tietä - 3.00.

Ke- Poluilla 5,04 km tunnustelua, kuormittunut - 40 min.

To-  Lumisella hiekkatiellä 15,46 km - 1.47.

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa Paltsavaaralla 2,30 km - 51 min.

La- Lepo, mökillä avantouintia.

Su- Asvaltilla ja hiekalla 15,35 km - 1.42.

       Ilta matolla 11,05 km - 1.10. Nopein kilometri 5.45.

Yhteensä juoksua 83, 3 km - 9:22

Ma- Virtaniemeen lumista hiekkatietä 20,73 km - 2.23. Katkesin kahdesti.

Ti- Matto 10,03 km - 1.05.

Ke- Rovaniemellä kävelyä jäisillä jalkakäytävillä 4,42 km - 58 min.

To- Polkuakin 13,09 km - 1.33. Lievästi kuormittunut.

Pe- Lepo

La- Kirsin kanssa kävelyä 7,05 km - 1.28.

Su- 20,26 km Annijärven kierto; polkuakin, vaikea kosken ylitys - 2.30.

Yhteensä juoksua 64,11 km - 7:31

LOKAKUUN SUMMAUS

Juoksua yhteensä 477,9 km - 59 tuntia ja 1 minuutti.

Kävelyt mukaan laskien liikuntaa melkein 69 tuntia ja 514,4 kilometriä.

 

MUUTA MUKAVAA



Kuvassa Hoka Onen ATR Challenger 6 GTX. Minulla on vuosien varrella ollut muutamia edellisten sukupolvien Challengereja. Goretex-pintaisena nämä ovat mukavat ja jossain määrin kestävät kastumista hieman tavallisia pidempään. Kenkien pito on hyvä, myös lumella. Aivan yhtä pehmeät ne eivät ole kuin aikaisemmat mutta sensijaan rullaavat paremmin eivätkä ole niin kömpelöt nopeata askellusta vaativissa tilanteissa, vaikkapa poluilla.

Seinäteksti on Rovaniemeltä. Teatterin läheltä Kansankadulta.

Kuvassa on Ski-Doo Summitin (moottorikelkka) alkuperäinen penkki alla ja hieman pidempi ylempänä. Tuohon mahtuu tarvittaessa kaksikin.


Ruuvasin ITP Mudlitet mönkkäriin talveksi kiinni. Spacereitä ei Broncon vanteilla tarvita ja voin vakuuttaa, että ei ole kiikkerä edestä enää! Menee syvemmässäkin lumessa kuin siipirataslaiva.


Poronkäristyskin maistuu joskus. Tein liian löysää muusia tohkeissani. Ja oikeasti: minulla oli lokakuussa kolme (3) lepopäivää. Siis juoksutonta päivää, jolloin en myöskään liikkunut kävellen Kirsin kanssa tms. Siksipä valkoviini ja pieni napsu joskus tekee hyvää rentoutumiseen. Jokainen teistä voi koittaa varttia vaille seitsemääkymmentä liikuntatuntia kuussa. Mitä se levon ja ruokailun suhteen vaatii, jotta 57-vuotias mylly pyörii.


En ole pitkään aikaan liittänyt musiikkia blogiini. Spotify ultrakoskinen listaltani löytyy myös tämä seuraava. Tietyt asiat kestävät aikaa, tässä Santa Esmeralda ja Leroy Gomez;

Don´t Let Me Be Misunderstood



sunnuntai 17. lokakuuta 2021

MONENLAISTA ULTRAJUOKSUA


 

Ensin pyydän lukijoiltani jotakin:

Kun olette lukeneet tämän tekstin, niin pysähtykää miettimään mitä halusin sanoa. Vetäkää hiukan happea ennenkuin liipaisette kommenttikenttään sen ensimmäisen ajatuksen minkä tekstini teissä herätti.

Kiitos!

Ultrajuoksu on ollut mediassa esillä hyvin viimeisinä vuosina. Esiin on nostettu terveysvaikutukset ja läsnäolon paraneminen. Esille on syydetty sankaritarinoita siitä, kuinka täysin harjoittelematon henkilö on saanut herätyksen ja treenannut sitten vuoden juostakseen ensimmäisen ultrajuoksunsa. Kuusi tuntia, 50 kilometriä, 12 tuntia, tai peräti 24 tuntia. Poluilla tai tiellä, jopa radalla.

    Terveysvaikutuksilla on tarkoitettu kunnon ja jaksamisen paranemista, myös siinä kuuluisassa normaalissa elämässä. Läsnäolon paranemisen selittäjiksi on yleensä etsitty psykologia tai muuta mentaaliprofessoria, joka on todistanut aivojen tiettyjen osien lepäävän monotonisessa juoksusuorituksessa. On verrattu läsnäolon paranemista ja ajatusten selkiytymistä merelle tuijotteluun, nuotion ääressä istumiseen tai kutomiseen. Yhtäkaikki, juoksija juostessaan ei kuulemma takerru tulevaan tai menneeseen, vaan miettii ei mitään, tai sitä mitä seuraavaksi söisi tai joisi.

    Ultraneitsyytensä menettäneet ovat kertoneet maaliin pääsemisen olleen "päästä kiinni". Ultraan valmistautumista on kuvattu helpoksi: tunnin lenkki päivässä ja kerran viikossa lepopäivä sekä neljän tunnin lenkki. Rinta kaarella on kysyjille vastattu: "Miten ihmeessä pystyit" kysymykseen. On otettu sukka pois ja laulettu mitä yhdestä menetetystä varpaankynnestä- laulua työporukan ihmetellessä ympärillä supersuorittajan voimavaroja.

    DUV-ultratilastojen mukaan Euroopassa on kilpailu-ultriin osallistuminen kasvanut vuodessa yli 300 prosenttia. On jääty koukkuun tai saatu sisältöä elämään. On syntynyt oman arkensa supersankareita, motivoituneita pärjääjiä, joita perisuomalaiseen tapaan on mollattu, kadehdittu ja lopuksi pyydetty lihapiirakalle sekä kaljalle. Tietenkin salaisena toiveena on ollut saada ystävä lopettamaan moinen itsensä rääkkääminen ja nähdä jälleen väsynyt, vyötään löysentävä baaritiskiin nojailija keskustelemassa formuloista tai muusta ymmärrettävämmästä kuin ultrajuoksusta.

    Hyvä. Rajojaan kannattaa yrittää venyttää. Kunnon kohentaminen ja painon pudottaminen terveesti tekee monelle hyvää. Ulkona likomärkänä on mukavaa ja positiivisessa koukussa on upeaa killua.

    Ja sitten?

Minä olen juossut kolmekymmentä vuotta systemaattisesti harjoituspäiväkirjaa pitäen ja välillä erittäin ei-systemaattisesti mutta harjoituspäiväkirjaa pitäen.

    Juoksukilometrejä on jäänyt taakse yli 85000.

    Mikä on minun ultrajuoksuani, miten sen määrittelen:

    Tänä vuonna juoksin Norjassa maailmanympärijuoksija Ruslan Shakinia tavatessani 31.9. - 3.10. yhteensä 219 kilometriä. Keskiarvo oli noin 55 kilometriä päivässä. Nämä neljä päivää muistuttivat minua jo etäisesti ultrajuoksusta. Kirsi huolsi.

    9.9. juoksin ystäväni Janin kanssa Kevon kanjonin halki pohjoisesta etelään 58 kilometriä. Liikeellä oltiin vajaa 11 tuntia.  Tässä ultrajuoksu oli vahvasti läsnä ja ultrajuoksuni kriteerit täyttyivät, kuten myös Janin ultrajuoksun kriteerit. Huolsimme itse.

    14.8. juoksin Kokkolassa 24-tunnin kilpailussa 163 kilometriä. Tästä viimeiset kuusi tuntia olivat eittämättä ultrajuoksua, miksei koko matkakin. Kirsi huolsi osittain.

    2.7. koin Nuuksion Backyardultrassa rajoitettua juoksemisen vapautta ja vanhuuden kankeutta päiväreitillä. Kasaan sain 108 kilometriä ja ultrajuoksinkin välillä. Huolsin itse.

    8.4. juoksin yksin Nellimistä Ivaloon ja takaisin 84 kilometriä 10 tunnissa. Täydellistä ultrajuoksua. Kirsi keitti kahvit puolessavälissä.

    Yksin askelten kanssa.

    Minun kokemuksellani vain tuo lause kelpaa.

    Minun ei tarvitse todistaa kenellekään mitään. Minun ei tarvitse myydä lenkkitossuja raahaamalla konttaava jälkikasvuni vuoren huipulle. Minun ei tarvitse perustaa säätiötä, jotta maailma pelastuisi. Minun ei tarvitse ryhtyä vegaaniksi tai ilmoittaa vähentäväni matkustamistani ultrakilpailuihin, jotta olisin mieliksi sponsoreilleni.

    Minun tarvitsee ainoastaan kyetä juoksemaan. Paljon. Peräkkäisinä päivinä. Enemmän kuin kukaan edes uskaltaa kuvitella.

    Jos juoksemiseen on jokin hyvä syy.

    Minulle ultrajuoksu on elämäntapa. Harjoittelu on minulle henkisesti kehittymistä mutta fyysisesti totaalista itseni tuhoamista. Pidän lapsellisena kysymyksiä, joita minulle joskus esitetään: Mitä ultrajuoksu merkitsee sinulle?

    Se on kaikki. Sen kautta pääsen sellaisille tietoisuuden tasoille, joita en uskonut olevan edes olemassa.

    Mutta koskaan en anna sille itseäni kokonaan.

    Minä olen hyvin nöyrä ultrajuoksija.


VIIKKO 39.

Ma- 10,03 km - 1.05. Myöhään illalla hammaslääkärin jälkeen. Antibioottikuuri 10 päivää alkoi.

Ti- Lepo. Kolmoishermosärkykohtauksia naamassa ja leukanivelessä oikealla puolella.

Ke- Norja, verryttelyä 5,14 km - 34 min.

To- Aamulla Ruslania vastaan 16,82 km - 2.08.

       Ruslanin kanssa 35,85 km - 5:30.

Pe- Ruslanin kanssa 56,65 - 8:37.

La- Ruslanin kanssa 61,16 km - 8:19

Su- Ruslanin kanssa 48,64 km - 6:18

yhteensä 234 kilometriä 32 tuntia 31 minuuttia.

VIIKKO 40.

Ma- 10,10 km - 1.09. Pimeässä lampulla.

Ti- 10,10 km - 1.10. Haapakuru polkua.

Ke- 8,48 km - 1.05. "Lepo", väsynyt, mutta en voi pudottaa määrää näin nopeasti alas. Antibioottikuuri loppui.

To- 20,02 km - 2.16. Asvalttia Kaitavaaraan. Siedettävää.

Pe- Poluilla 10,65 km - 1.17. Kilometrit putoavat, vieroitusoireet kauheat.

La- Kirsin kanssa reitinmerkkausta kävellen 7,87 km - 2.08.

Su- Matolla 16,99 km - 1.51.

Yhteensä 76,34 km 8 tuntia ja 48 minuuttia.

VIIKKO 41.

Ma- 20,04 km - 2.13.Hiekkatietä Apinavaaralle. Lanattu olo. Urheilukello käskee lepäämään 96 tuntia.

Ti- 14,28 km - 1.38. Asvalttia.

Ke- Lepo. Nyt jo uskaltaa levätä, vieroitusoireet hellittävät. Join viskiä.

To- Kävelyä Kirsin kanssa 5,07 km - 1.07.

        Matolla 10,12 km - 1.06.

Pe- Hiekkatietä Virtaniemeen 20,06 km - 2.16. Lumisohjoa.

La- Matto 8,01 km - 57 min. Alkaa olla hallinnassa.

Su- 15,20 km - 1.50. Perustaa pururadalla ja tiellä. Normaali olo.

Yhteensä 87,7 km 10 tuntia ja 6 minuuttia.


 

TILASTOJA

SYYSKUUSSA 252,69 kilometriä. KOKO VUOSI 3371 lokakuun alkuun.

LOKAKUU tähän asti keskiarvo 19,44 km / päivä. 330,49 km tähän asti yhteensä.

Keskiarvo tänä vuonna 12,76 km /päivä tähän asti.

Hyvä olisi, jos vuoden kilometrit jäisivät hiukan alle 5000 kilometrin.

Hyvä olisi, jos lokakuun harjoitusmäärä jäisi alle 550 km.



 


sunnuntai 10. lokakuuta 2021

MAAILMANYMPÄRIJUOKSIJAN MATKASSA - RUNNING WITH RUSLAN SHAKIN

 



After easy Finnish language, there is English version.

Kuka: Ruslan Shakin, syntynyt Venäjällä. Asuu Los Angelesissa. Sekä USA:n että Venäjän kansalainen.

Mitä: Juossut viimeiset 2,5 vuotta maailmaa ympäri juoksurattaiden kanssa (rattaiden paino noin 50 kg). Tästä ajasta pitänyt 7,5 kuukautta juoksutaukoa Los Angelesissa.

Missä: Aloitti Japanista Cape Soyasta ja juoksi Japanin halki. Sitten Australian halki ennätysajassa, Uuusi-Seelanti, Etelä-Amerikka ja Pohjoisamerikka. Englanti ja Skotlanti. Espanjan Tarifasta Nordkappiin Norjaan, josta viimeinen etappi Kirkkoniemen kautta Venäjän halki takaisin Japanin Cape Soyaan.

Tavoite: 40075 kilometriä. Onnistuessaan Ruslan Shakinista tulee ensimmäinen venäläinen, joka on juossut maailman ympäri.

Taustaa: Maailman ympäri on juostu ja kävelty ennenkin. Nykyisen Worldrunin säännöt riippuvat tavasta juosta: onko juoksu tuettu (huoltoauto, huoltajia jatkuvasti mukana tms.) vai onko juoksija omillaan juoksurattaiden kanssa. 

Kiinnostuneille pallontallaajien historiaa tästä  (https://ultrajuoksu.fi/maapalloa-tallaten/)

HUOMIOITAVAA: 

Juoksurattaiden kanssa taivaltava maailmanympärijuoksija on yksin taipaleellaan. Usein rahoittaakseen juoksunsa hänellä ei ole kotia mihin palata kierroksen jälkeen, saati mitään kiinteää omaisuutta jäljellä odottamassa. Juoksupäivän päätyttyä hän ei makaa kotisohvalla villasukissa, ei rapsuttele koiriaan tai läheisiään korvantakaa, vaan kellistyy makuualustalle telttaansa nukkumaan odottaen seuraavaa päivää ja uutta tuntematonta. On vain juoksu ja tavoite. Samalla juoksija tulee tutustuneeksi vieraisiin kulttuureihin perusteellisesti matkalla tapaamiensa ihmisten ja yllättävien tapahtumien kautta - niin hyvässä kuin pahassakin.

 

Olen seurannut Ruslanin taivalta Stravassa kauan, joten oli ilmiselvää liittyä juoksemaan hänen kanssaan toviksi eeppiselle ja ainutkertaiselle matkalle maailman ympäri. 

    Koska asumme Lapin Nellimissä oletin juoksevani hänen kanssaan Suomessa Haaparannasta kohti Karigasniemeä mutta Korona sotki tämänkin. Ruslan on sekä USA:n että Venäjän kansalainen. Näinollen hänen on hieman hankala ottaa euroopassa rokotusta koska kumpikaan maa ei välttämättä hyväksy eurooppalaista rokotetta ja maailmanympärijuoksijalla ei ole mahdollisuutta lojua karanteenissa.


 

    Tapasimme Ruslanin kanssa tiellä ennen Karasjokea. Olin ollut häneen yhteydessä ja tiesin suunnilleen missä hän on. Lähdin syyskuun viimeisenä päivänä juoksemaan häntä vastaan E75 tietä. Kirsi jäi matkailuauton kanssa odottelemaan, olimme yöpyneet pienen järven rannalla tunturiylängöllä Karasjoen läheisyydessä.

    Koska olen monipäiväjuoksujen ultrajuoksija ja olen juossut Suomen halki 27 päivää putkeen tiedän mitä on odotettavissa. Voin helposti asettautua Ruslanin asemaan pitkille päivätaipaleille, tuuleen ja loppumattomiin ylämäkiin asvaltin hakatessa jalkoja päivästä toiseen. Halusin ehdottomasti tavata hänet tiellä, juosta häntä vastaan. Lähtiessäni matkailuautolta en tiennyt, että Ruslan oli jäänyt leirintäalueelle tuona aamuna hieman pidemmäksi aikaa, joten sain juosta reilun 16 kilometrin aamulenkin ennenkuin jyrkässä ylämäessä näin vastaani ponnistelevan oranssitakkisen miehen juoksurattaineen.

    Riemukkaan kohtaamisen jälkeen sammutin kelloni ja aloitin uuden juoksun. Hyvin nopeasti tutustuimme ja sain ensimmäiset kokemukset juoksurytmistä juoksurattaiden kanssa. Ylämäissä kävellään, rattaat painavat reilut 50 kiloa, tasaisella ja alamäissä juostaan normaalisti sopivaa vauhtia, joka useimmiten keskiarvoksi asettuu noin 6 -7 kilometriin tunnissa.

    Jo ensimmäisenä juoksupäivänä Ruslan osottautui sydämelliseksi ja huumorintajuiseksi persoonaksi. Kilometrit näissä leikeissä kertyvät nöyrällä asenteella ja huolellisella keskittymisellä itse asiaan. Tämä ei poissulje sitä, ettei matkalla ehdittäisi jutella, ihailla maisemia tai kohdata muita kulkijoita. Tapasimme heti ensimmäisenä päivänä ultrapyöräilijä Alexisin, joka oli ajanut Pariisista Nordkappiin ja oli nyt ajamassa takaisin Pariisiin Suomen kautta. Annoin hänelle yhteystietoni ja ehkä tapaamme myöhemmin, mies kun haluaisi tulla töihin pohjoissuomeen eräoppaaksi!

 

Lähtiessäni kotoa Nellimistä keskiviikkona kohti Norjaa olin lievästi sanottuna epätoivoinen. Sunnuntaina olin potenut hammassärkyä. Luottohammaslääkärini ja kaimani Pasi Karvonen Ivalon Hammashohteessa sai mikromurtuneen hampaan maanantaina korjattua alustavasti, mutta sain antibioottikuurin. Hampaan juuret olivat röntgenkuvassa rasittuneen näköiset.

Tiistaina hammas oli vielä todella kipeä. Sain kolmoishermosäryn kaltaisia oireita päähäni ja jalat menivät käytännössä alta tiistai-iltana. Vuosia sitten toimiessani vammaisten lasten kanssa opin tuntemaan erilaisia hermosärkyjä ja niiden oireita. Kolmoishermosäryn voi laukaista hammasvaiva tai vaikkapa kylmä tuuli, mutta ennenkaikkea minun tapauksessani väärä purenta lapsuuden oikomishoidon seurauksena. Pakkasin silti urhoollisesti matkailuautoon kamat hitaalla tahdilla uskoen parempaan huomiseen. Ainutkertaista tilaisuutta en voinut päästää ohi.

Ensimmäisenä päivänä juoksin Ruslanin kanssa 35,85 kilometriä. Aikaa siihen kului 5 tuntia ja 30 minuuttia. Johtuen antibioottikuurista aloitin varovasti, päivän kokonaissaldoksi kertyi osalleni 52,67 kilometriä aamulenkkini mukaan laskien. Ruslan jatkoi Karasjoelle viimeiset 3,5 kilometriä.

 

    Meiltä oli palanut matkailuautosta etuvalo, joten ostin lampun norjalaiselta huoltoasemalta ja vaihdoin sen. Ruslan söi tällä välillä nakkisämpylöitä aseman sisällä lämmössä. Worldrunin sääntöjen mukaan hän ei saanut ottaa meiltä mitään apua vastaan kesken juoksupäivän, päivää ennen aamulla ja illalla kylläkin.

    Ruslan halusi juosta Karasjoelta vielä muutaman kilometrin eteenpäin. Täysin pimeässä etsimme Kirsin kanssa sopivan paikan mihin saimme matkailuauton pysäköityä, ja missä oli sopiva telttapaikka Ruslanille. Tökkäsin sijainnin whatsuppiin Ruslanille ja vein tienposkeen lyhdyn merkiksi palamaan.

    Ruslan saapui, hänen päivänsä pituudeksi jäi 50,71 km. Ruslanin pystyttäessä telttaansa tein tulet ja nostin matkailuauton campingtuolit ja pöydän ulos. Ruslan sai meiltä päivän pastaa ja suomalaista olutta. Istuimme nuotion ääressä pitkään tarinoiden. Ruslan kertoi mielenkiintoisia kokemuksia matkansa varrelta ja kyseli meiltä Suomesta. Paljon puhuttiin myös ultrajuoksusta ja siihen liittyvistä syvimmistä tunteista ja merkityksistä.

    Näissä tilanteissa Kirsin tuki ja ymmärrys ultraelämässäni on korvaamaton. Tottakai olin hieman väsynyt juostuani kohtuullisen määrän kilometrejä tuulisella ylängöllä, mutta ennenkaikkea minua väsytti meneillään oleva antibioottikuuri, joka myös hidasti palautumista. Nuotion jälkeen Ruslan meni nukkumaan ja minä myös. Kirsi oli jo aiemmin sovitusti mennyt lepäämään.

    Nukuttuani reilut neljä tuntia nousin ylös ja keitin Ruslanille aamukahvit ja tein voileipiä. Joimme kahvit ulkona pimeässä aamussa otsavalon loisteessa ja mies lähti tien päälle. Tiskasin astiat ja pakkasin kamat sekä järjestin Kirsille aamiaista. Lähdimme Ruslanin perään aamun valjettua ja liityin seuraan juoksemaan. Nyt puin päälle juoksuliivit, mukana oli Tailwindiä ja ekstravaatetta.

 

Toisena päivänä juoksimme Tanan, eli Tenojoen, Norjanpuoleista tietä kohti Tana Bru- nimistä kylää. Matkaa Karasjoelta Tana Bruhun on 181 kilometriä. Matkalla on vain pieniä kyläpahasia ilman kauppoja tai huoltoasemia. Ainoa kauppa tuolla matkalla on Utsjoen puolella suomessa.

    Vietin osan upeata päivää Ruslanin kanssa. Aurinko näyttäytyi ja Ruslan otti kuvia sekä videon omalla droonillaan. Keskustelimme, mutta juoksimme myös pitkiä aikoja hiljaa. Ruslan oli alunperin halunnut juosta 100 kilometriä lokakuun kunniaksi. Hän totesi: "Joskus kesken pitkän matkan on hyvä hieman puristaa itseään."

    Toinen päivä kääntyi illaksi ja pimeydeksi. Ruslania hidasti hiertymisongelma, joten sovimme, että juoksen häntä nopeammin edeltä ja Kirsi etsii sopivan yöpaikan. Ennen tätä ehdimme myös siivota norjalaisten sotkuja tienviereltä.


 

     Ruslan halusi päivään 80 kilometriä ja myös sai sen. Ohitimme Leavajoen leirintäalueen ja päädyimme pienelle kirkon parkkipaikalle Leavajoen kylälle. Minun päivääni kertyi mittaa 56,65 kilometriä. Jokea myötäilevä tie on kaikkea muuta kuin tasainen!

    Ilta oli kylmä, mutta olimme sentään tuulensuojassa. Internet oli kehno ja hidas. Tulta ei voinut tehdä, joten kutsuimme Ruslanin syömään matkailuautoomme. Illallisen jälkeen menimme kaikki nukkumaan, me lämpimään matkailuautoon ja Ruslan makuupusiin telttaan.

Aamulla nousin keittämään kahvit Ruslanille ja tein jälleen voileipiä. Mies oli nyt todella väsynyt, joten päätin liittyä hänen seuraansa heti aamusta. Fiilis oli kuitenkin molemmilla hyvä, Kirsi jäi aamutoimille ja me aloitimme päivän. Ruslan halusi kuunnella omaa musiikkiaan kuulokkeilla ja kehotti minua juoksemaan välillä edellä. Juoksimme edelleen vaihtelevaa ja yllättävän mäkistä Tenon vartta. 

    Kirsi kävi Utsjoella kaupassa ja palasi Norjaan. Rajalla häneltä kysyttiin rokotustodistus ja henkilöllisyystodistus. Edellisenä tiistaina kun ylitimme rajan Karigasniemessä, meiltä Norjan poliisi kysyi ainoastaan mistä osasta Suomea olemme tulossa, ei papereita.

    Kolmas päivä päättyi Vierasaivuovdi- nimiseen paikkaan johonkin Sirman kylän jälkeen. Ruslanille ja minulle kilometrejä kertyi 61,16. Jälleen pimeässä ja nyt kovassa tuulessa istuimme juoksun jälkeen Kirsin tekemillä tulilla ja paistoimme halsterissa makkaraa.

Neljännen päivän aamuna tein jälleen aamiaista Ruslanille. Nyt hän halusi ehdottomasti juosta 100 kilometrin päivän. Sovimme, että näin tapahtuu. Ruslan lähti ja minä tein huoltotoimia. Liityin Ruslanin mukaan noin 10 kilometriä ennen Tana Bruta. Päivä oli myötätuulinen. Kova tuuli heitteli meitä nykäyksin eteenpäin kun laskettelimme alas mäkeä, jonka alla massiivinen Tana Brun sillan siluetti jo näkyi.


 

    Tana Brussa Ruslan piti pitkän tauon paikallisella Shellillä. Me otimme matkailuauton tankkiin vettä ja joimme yhdessä kahviossa kahvit. Ruslan latasi kellonsa, molemmat puhelimensa, otsalamppunsa ja drooninsa.


 

    Tauon jälkeen ylitimme sillan ja lähdimme nousemaan jokilaaksosta kohti Varangerbotnia. Nousu on pitkä. Ruslanilla oli lievää ilmavuotoa Thule-merkkisten juoksurattaidensa takarenkaassa. Ruotsin Thule oli lahjoittanut Ruslanille uudet rattaat, vanhat olivat tulleet tiensä päähän. Saavuttaessamme Skippagurran jälkeen ylängön näkyi ensikertaa meri Varanginvuonolta.




 

    Olimme sopineet Ruslanin kanssa, että psyykkaan häntä sataan kilometriin. Tunsin lieviä rytmihäiriöitä eli muljahduksia sydämessäni lasketellessani alas kohti Varangerbotnia. Rasituksen nosto ja antibioottikuuri tekivät tehtävänsä. Päätin, että juoksen kunnes tulee pimeä ja hyppään sitten pois tieltä. Päivän saaliiksi sain 48,64 kilometriä ja jälleen jouduin ottamaan otsalampun loppuun käyttöön. Maisemat palkitsivat vaivat, Varangerinvuono on puhutteleva. Aikaa juoksuuni kului 6 tuntia ja 18 minuuttia.


 

    Ruslan jatkoi. Minä otin nopean suihkun ja nautin palautusjuomaa, kahvia ja voileipiä. Tämän jälkeen ajoimme vajaan viiden kilometrin pätkissä Ruslanin edellä hänen taivallustaan valvoen.

    Kirsi oli etukäteen selvittänyt sopivan levähdysalueen, johon Ruslanin haluama etäisyys sopisi. Myöhään yhdeksän jälkeen Ruslan lopulta sai satasen täyteen. Sataan kilometriin hän käytti reilut 13 tuntia liikkeelläoloaikaa, kokonaisaika taukoineen meni yli 16 tunnin. Olin etukäteen katsonut otsalampulla sopivan telttapaikan ja opastin miehen siihen. Hirvittävä tuuli teki säästä kylmän. Nautimme viimeisen illallisen yhdessä ja Ruslan meni nukkumaan.

    Seuraavana aamuna Ruslanilla ei ollut kiire minnekään. Etukäteen oli tiedossa, että hän yrittäisi jäädä kovan katon alle ja saunaan Neideniin mikäli siellä olisi sopiva paikka. Joimme aamukahvit ja lahjoitin Ruslanille Hokan Cliftonit omista varastoistani, sponsorit kun eivät ole olleet kiinnostuneet maailmanympärijuoksijan taipaleesta. Annoimme hänelle myös suomalaista marmeladia, kuivaa poronlihaa ja Fazerin suklaata lahjaksi. Jäähyväiset olivat lyhyet mutta tunteikkaat.


 

    Ruslanin lähdettyä me pakkasimme alustavasti kamat ja ajelimme Ruslanin ohi Neideniin. Etsimme sieltä suljetun hotellin yhteydessä olevan saunan majoituksineen ja lähetimme Ruslanille infot whatsuppiin paikasta. Näin pitkän päivän jälkeen miehelle oli henkisestikin helpompaa, kun tiesi mihin saapua. Ruslan juoksi lähtömme jälkeen 35 kilometriä ja pääsi saunaan ja lämpimään sänkyyn. Me olimme tuolloin jo ajaneet kotiin Näätämön kautta.

    Meidän ja Ruslanin tiet erosivat 4.10. aamulla. Kirkkoniemen kautta mies ylitti Norjan rajan 6.10 ja on nyt matkalla viimeisellä etapilla maailmanympärijuoksussaan halki Venäjän kohti Japanin Cape Soyaa. 

    Vastaansa Ruslan Shakin saa Venäjän talven. Hänellä on tarkoituksena säiden kylmetessä yöpyä mahdollisuuksien mukaan sisällä, mutta hän osti Norjasta uuden paksummn makuupussin ja vaihtanee telttansa jossain vaiheessa talvimalliin. Hän kysyi minulta pukeutumisvinkkejä talvijuoksuun ja annoin kaiken sen tiedon mitä vuosieni varrella olen omaksunut. Näissä leikeissä ei oteta shortsipoikaselfieitä vaan mukaan tulee merinovillaa ja rukkasia. Voitte ehkä kuvitella itänaapurin tiet ja tienpidot, Siperian kylmyyden.


 

 

Maailmanympärijuoksija on totaalisen yksin matkallaan. Seikkailujuoksijana Ruslan haluaa nähdä ja kokea erilaisia kulttuureita. Korona on muuttanut tätä matkaa olennaisesti. Ruslan kertoi, että oli karmivaa juosta yksin läpi "tyhjän" Euroopan. Missään ei ketään muita paitsi poliiseja ja useiden maiden poliisit ovat Suomen poliisiin verrattuna melko tiukkoja. Paljon suljettuja paikkoja, rajoituksia ja pelkoa.

    Tavalliselle tallaajalle on miltei mahdotonta ymmärtää maailmanympärijuoksun haastetta monessakin mielessä. Parhaina viikkoinaan Ruslan on juossut yli 500 kilometriä viikossa, tavanomainen lukema on yli 300 kilometriä. Kilometrejä miehellä on takana tänä vuonna yli 8000. Kilometrit ovat numeroita, mutta niiden aikana koettuja asioita ei voi sanoin kuvata. Ei voi kuvata ponnistelua, eikä päivästä toiseen syvenevää väsymystä. Ehkä Ruslan tekee sen itse sitten kun kaikki on ohi. Toivoin että hän kirjoittaisi kirjan kokemuksistaan. Kirjoittaisi itsensä ulos juoksustaan.

    Minä voin ylettyä Ruslanin ajatusmaailmaan osittain. Ilman Kirsiä olisin jo aikapäiviä sitten myynyt kaiken ja lähtenyt rattaiden kanssa matkalle. Onneksi minulla on Kirsi, niin minun ei tarvitse lähteä. 

    Kun 2014 juoksin Suomen halki Kirsin tukemana se hitsasi meidät yhteen. Tuhat Mailia Elämälle-juoksuni opetti minulle elämästä kaikkein tärkeimmän, kyvyn rakastaa ja tulla rakastetuksi. Toivon sydämestäni, että sitten kun Ruslan pysähtyy, hän löytää elämälleen pysyvyyttä.

    Juoksin Ruslanin kanssa hieman yli 200 kilometriä. Viikkooni kertyi 237 kilometriä. Se ei ole paljon, pystyn edelleen juoksemaan hyvin valmistautuneena jatkuvia yli 300 kilometrin viikkoja jos niihin on jokin hyvä syy.

    Toteuttakaa haaveitanne kuten minä olen tehnyt ja Ruslan tekee nyt. Elämä on tehty elettäväksi. On matkoja, joille et voi ostaa matkalippuja, ne on itse juostava ja etenkin koettava.

 













 LINKIT: / LINKS:

Ruslan Shakin Strava  

Ruslan Shakin Instagram 

Ruslan Shakin Facebook

Rakkaat lukijat, pyydän anteeksi jos jokin jäi tekstissä askarruttamaan. Kysyä saa ja kommentoida. 

Näin pitkän postauksen tekeminen Lapin kehnoilla internetyhteyksillä vie aikaa ja vaatii kärsivällisyyttä, joten ensi postauksessa päivitän viimeisten viikkojen juoksut ja syyskuun yhteenvedon.

Ehkä kaiken tarkoituksena on viedä positiivista viestiä ympäri maailman.

Kaikkea hyvää, pasi


RUNNING WITH RUSLAN SHAKIN


Who: Ruslan Shakin, born in Russia. Lives in Los Angeles. A citizen of both the U.S. and Russia.

What: Have been running the last 2.5 years around the world with strollers. (strollers weight about 50 kg). 7 1/2 months of running break in Los Angeles during his wordrun.

Where: Started in Cape Soya, Japan and ran across Japan. Then across Australia in record time,  NewZealand, South America and North America. England and Scotland. From Tarifa in Spain to the North Cape to Norway, the last stage of which through Kirkkoniemi across Russia back to Cape  Soya, Japan.

Target: 40075 km. If successful, Ruslan Shakin will become the first Russian to run around the world.

 

Background: It's not the first time people have run around the world and walked around the world. The rules of the current wordrun depend on the way you run: whether the run is supported (service car, guardians constantly included, etc.) or whether the runner is on his own with the running tracks.

CONSIDERATIONS:

The world-around runner, who is running around the world, is alone on his way. Often to fund his run, he has no home to return to after the round, let alone any immovable property left waiting. At the end of the day of running, he does not lie on the sofa in wool socks, does not scratch his dogs or his loved ones with an earful , but falls on a sleepingplatform in his tent to sleep, waiting for the next day and a new unknown. It's just the run and the goal. At the same time, the runner becomes thoroughly acquainted with foreign cultures through the people he meets on the way and through surprising events - for better or for worse.

---

 

I've been following Ruslan's journey in Strava for a long time, so it was obvious to join him for a while on an epic and unique journey around the world.

Because we live in Nellim, Finnish Lapland, I assumed that I would run with him in Finland from Haparanda towards Karigasniemi, but Covid also messed this up. Ruslan is a U.S. and Russian citizen.  Thus, it is a little difficult for him to take vaccination in Europe because neither country necessarily accepts the European vaccine and the runner around the world does not have the opportunity to lie in quarantine.

Ruslan and I met on the road before the Karasjoki. I'd been in touch with him, and I knew about where he was. On the last day of September, I set out to run against him on the road E75. Kirsi waited with the camper van, we had stayed overnight by a small lake in the fell highlands near Karasjoki. 

Because I am an ultra-runner in multi-day runs and have run across Finland for 27 days straight, I know what to expect. I can easily put myself in Ruslan's position for long day journeys, wind and endless uphills as the asphalt beats our feet day after day. I definitely wanted to meet him on the road, run against him. When I left the camper van, I had no idea that Ruslan had stayed at the campsite that morning for a little longer, so I was allowed to run a 16 kilometres morning run before I saw an orange-jacketed man with strollers running against me on a steep uphill slope.

After a joyous encounter, I turned off my watch and started a new run. Very quickly we got to know each other and I got the first experiences of running rhythms with strollers. You walk uphill, the strollers weigh over 50 kilos, and you normally run at a suitable speed on the flat and downhills, which is usually set at an average of about 6-7 kilometres per hour.

Already on the first day of running, Ruslan became a very warm and humorous persona. Kilometres in these plays accumulate with a humble attitude and careful focus on the cause itself. This does not exclude the fact that there is no time to talk, admire the scenery or meet other travelers on the way. The first day we met the ultracyclist Alexis, who had driven from Paris to the North Cape of Norway and was now driving back to Paris via Finland. I gave him my contact information and maybe we'll meet later, man, when he wants to come and work in Northern Finland as a wilderness guide!

When I left home in Nellim on Wednesday towards Norway, I was, to put it mildly, desperate. On Sunday, I had a toothache. My credit dentist and namesail Pasi Karvonen was able to have the micro-fractured tooth repaired tentatively on Monday, but I was given antibiotics. The teeth had strained roots on the X-ray.

On Tuesday, the tooth was still really sore. I had trigeminal nerve like symptoms on my head and my legs practically went under on Tuesday night. Years ago, when I was working with disabled children, I got to know different nerve axins and their symptoms. A trigeminal nerve issue can be triggered by a dental problem or, say, a cold wind, but above all in my case, a false bite as a result of childhood orthodontic treatment. I still bravely packed the stuff in the camper van at a slow pace, believing in a better tomorrow. I couldn't miss a once-in-a-lifetime opportunity.

The first day I ran alone 16,82 kilometres before meeting Ruslan. Due to the antibiotics, I started cautiously, and the total for the day was 52.67 kilometres for my part, counting on my morning run. Ruslan continued to Karasjoki for the last kilometres.

We had a broken headlight bulb from the camper van, so I bought a new one at a Norwegian gas station and changed it. Ruslan occasionally ate hot dog rolls inside the station in the warm. According to worldrun's rules, he was not allowed to accept any help from us in the middle of a day of running. 

Ruslan wanted to run from Karasjoki a few more kilometres ahead. In completely dark, Kirsi and I found a suitable place where we could park the camper van and where there was a suitable tent place for Ruslan. I poked the location into a whatsupp for Ruslan and took the side of the road to a lantern to burn.

Ruslan arrived, his day was 50.71 km long. As Ruslan set up his tent, I made the fire and lifted out the camping chairs and table of the camper van. Ruslan got a day's pasta and Finnish beer from us. We sat by the fire for a long time, telling stories. Ruslan shared interesting experiences during his trip and asked us about Finland. Much was also said about ultrarunning and the deepest emotions and meanings associated with it.

In these situations, Kirsi's support and understanding in my ultralife is invaluable. Of course, I was a little tired after running a fair amount of kilometres in the windy highlands, but above all I was tired by the ongoing antibiotics, which also slowed down my recovery. After the fire, Ruslan went to tent, and I went to bed in RV. Kirsi had already gone to rest as agreed.

After a good four hours' sleep, I got up and made Ruslan a morning coffee and some sandwiches. We had coffee outside in the dark morning with the headlight shining and the man went on the road. I did the dishes and packed the stuff and arranged breakfast for Kirsi. We went after Ruslan after dawn and I joined him to run. Now I put on a running vest with Tailwind and some extra clothes.

On the second day we ran towards a village called Tana Bru. The distance from Karasjoki to Tana Bru is 181 kilometers. There are only small village toads on the way without shops or gas stations. The only shop on that trip is on the Utsjoki side of Finland.

I spent part of a wonderful day with Ruslan. The sun showed up and Ruslan took pictures as well as a video with his own drone. We had a chat, but we also ran quietly for long periods of time. Ruslan had originally wanted to run 100 kilometres to celebrate October. He said, "Sometimes in the middle of a long journey, it's good to push yourself a little bit."

The second day turned into evening and darkness. Ruslan was slowed down by abrasion problem, so we agreed that I would run faster ahead of him and Kirsi would find a suitable place to sleep. Ruslan wanted 80 kilometres into the day, and he got it, too. We passed the Leavajoki campsite and ended up in a small church parking lot in the village of Leavajoki.  My day lasted 56,65 kilometres. The road along the river is far from flat!

It was a cold night, but at least we were in a wind shelter. The Internet was poor and slow. There was no fire, so we invited Ruslan to eat in our camper van. After dinner we all went to bed, we went to a warm camper van and Ruslan was sleeping in his sleepingbag in the tent.

In the morning I got up to make a cup of coffee for Ruslan and made sandwiches again. He was really tired now, so I decided to join him first thing in the morning. However, the mood was good for both of us, Kirsi stayed for the morning activities and we started the day. Ruslan wanted to listen to his own music with headphones and urged me to run ahead from time to time. We were still running along the varied and surprisingly hilly Teno riverside.

Kirsi visited a shop in Utsjoki and returned to Norway. At the border, he was asked for a vaccination certificate and id. The previous Tuesday, when we crossed the border in Karigasniemi, the Norwegian police only asked us which part of Finland we were coming from, not papers.

The third day ended in a place called Vierasalvuovdi somewhere after the village of Sirma.  Ruslan and I had 61.16 kilometres. Again in the dark and now in high winds we sat beside the fire Kirsi made after the run and fried some sausages.

On the morning of the fourth day I made breakfast again for Ruslan. Now he definitely wanted to run 100 K a day. We agreed that this would happen. Ruslan left, and I was doing some maintenance. According to Ruslan, I joined about six miles before Tana Bru. It was a tailwind day. The high wind threw us forward with twitches as we skied down the hill, under which the massive silhouette of the Tana Brun bridge could already be seen.

In Tana Bru Ruslan took a long break at local Shell gas station. We put water in the RV tank and drank coffee together in cafeteria. Ruslan loaded his watch, both phones, headlights and drone.

After a break we crossed the bridge and set off to climb from the river valley towards Varangerbotn. It's a long climb. Ruslan had a slight air leak in the rear tire of his Thule-branded strollers. Thule in Sweden had donated a new strollers to Ruslan, the old ones had come to an end. When we reached  Skippagurra after the highlands, the first time the sea could be seen from the Varangerfjord.

Ruslan and I had agreed to psych him up to 100 kilometers. I felt mild arrhythmias in my heart, as I skied down towards Varangerbotn. Lifting the strain and taking antibiotics did their job. I decided to run until it gets dark and then jump out of the way. I caught 48.64 kilometres for the day and again had to put the headlight to the end. The scenery rewarded the afflictions, Varanger's fjord  is eloquent. It took me six hours and 18 minutes to run and call a day.

Ruslan continued. I took a quick shower and enjoyed a recovery drink, coffee and sandwiches. We then drove in less than three miles ahead of Ruslan, overseeing his journey.

Kirsi had figured out in advance a suitable rest area where Ruslan's desired distance would fit. Late after 9:00, Ruslan finally got a hundred. For 100 kilometres he spent more than 13 hours on the move, the total time with breaks was over 16 hours. I had looked at a suitable tent site with a headlight beforehand and guided the man to it. The terrible wind made the weather cold. We had our last dinner together and Ruslan went to sleep.

The next morning, Ruslan was in no hurry to go anywhere. It was known in advance that he would try to get hit by a hard roof and in a sauna in Neiden village if there was a suitable place. We drank the morning coffee and I donated Hokan Cliftons to Ruslan from my own warehouses. Sponsors haven't been interested the man who is running around the world! We also gave him Finnish marmalade, dry reindeer meat and Fazer chocolate as a gift. The farewell was short but emotional.

After Ruslan left, we tentatively packed the stuff and drove past Ruslan to Neiden village. We found a sauna connected to the closed hotel with accommodations and sent Ruslan an info on whatsupp from the place. After such a long day, it was mentally easier for Ruslan to know where to arrive. After we left, Ruslan ran 35 kilometres  and got into the sauna and warm bed. By then, we had already driven home through Näätämö village. 

Our paths and Ruslan's were separated on October 4th. in the morning. Through Kirkkoniemi, he crossed the Norwegian border at October 6th and is now on his way to the last stage of his round-the-world run across Russia towards Cape Soya, Japan.

Against Ruslan Shakin gets the Russian winter. He intends to stay inside if possible, when the weather colds, but he bought a new thicker sleeping bag in Norway and will probably change his tent to a winter model at some point. He asked me for dress tips for winter running and I gave him all the information I've absorbed over the years. These clips do not take shorts boy fillies but come with merino wool and warm gloves. You may be able to imagine the roads and road maintenance of Russia, the Siberian cold.

---

The ultrarunner around the world is completely alone on his journey. As an adventure runner, Ruslan wants to see and experience different cultures. The corona has fundamentally changed this journey. Ruslan told me it was creepy running solo through an "empty" Europe. Nowhere but the police and police officers from several countries are quite strict compared to the Finnish police. Lots of closed places, restrictions and fear.

For an ordinary people, it is almost impossible to understand the challenge of running around the world in many ways. In his best weeks, Ruslan has run more than 500 kilometres a week, with a normal reading of more than 300 kilometres. The man has over 8,000 kilometres behind his back this year. Mileage is numbers, but the things he experience during them can't be described in words. You can't describe the effort, you can't describe the fatigue that deepens day after day. Maybe Ruslan'll do it himself when it's all over. I was hoping he'd write a book about his experiences. Write himself out of his run.

I can reach Ruslan's mindset in part. If it wasn't for Kirsi, I would have sold everything days ago and gone on a worldrun with the strollers. I'm glad I have Kirsi, so I don't have to go.

When I ran across Finland in 2014 with Kirsi's support, it welded us together. I was 50 years old I did my 1,000 Miles to Life run to celebrate my life after cancer I hit when I was 28 years old. This run trough Finland taught me the most important of life, the ability to love and be loved. I sincerely hope that when Ruslan stops, he will find permanence in his life.

Ruslan and I ran a little over 200 kilometres together. My week was 237 kilometres. It's not much, I can still run well prepared for continuous weeks of over 300 kilometres if there's any good reason.

Fulfill your dreams as I have, and Ruslan will now. Life is made to live. There are trips for which you cannot buy tickets, they must be run by yourself and especially experienced.

Ruslan, after us You never run alone! We will remember You forever.

 

Dear readers. I am sorry if my english is clumsy, so do not hesitate to ask if something bothers.

Please comment, sharing is pleasure and maybe we let the good vibe spread all over the world.

All the best, pasi