Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

tiistai 2. heinäkuuta 2024

HÄVETKÄÄ - MUNAPÄÄT

 


Pari viikkoa eteläsuomessa riitti, palasin ihmisten ilmoille kotiin Nellimiin. Hämäläisellä kesäkuistilla luin juhannuskoivujen katveessa Ludwig Wittgensteinin Varmuudesta -kirjaa ja aloin hävetä. Häpeän tunne oli voimakas, samanaikaisesti koin aitouden riemua: pystyn häpeämään!

"Siellä missä ei ole epäilyä, ei ole tietoa." - Ludwig Wittgenstein

 

Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat sanoneet, että päivääkään en vaihtaisi pois. Olen sovussa itseni kanssa, mutta myönnän kaunistelleeni totuutta tuossa. Vaihdettavia päiviä olisi useita. Toisaalta kun en tiedä mitä olisi saanut tilalle, on tyytyminen niihin menneisiin. 

   Tuleviin päiviin vaikuttaa sattuma enemmän kuin ihmiset yleisesti uskovat. Paras on tarttua hetkeen niinkuin Horatius kauan sitten totesi. Vielä parempi jos ei tee hetkiään liian vaikeiksi.


Minua on syytetty, että sotken eri asioita keskenään kirjoittaessani. Mielestäni tämä osoittaa syyttäjistä, että he eivät pysty laajempaan ajatteluun. Kaikki vaikuttaa kaikkeen kaaoksessa, jota myös elämäksi kutsumme. Pahinta on, että syyttäjät eivät myönnä omia virheitään avoimesti.

   En minäkään aina pysty myöntämään. Enkä pysty laajempaan ajatteluunkaan aina. 

   Mutta pystyn kertomaan nämä julkisesti.

   Kyky hävetä on oleellinen osa ihmiseksi kasvussa. Omien virheiden tarkastelu kehittää, mutta jos uskoo olevansa oikeassa, voi asioiden kanssa oppia elämään. Silti ulkopuolinen paine on valtava. Yhteiskunta pyrkii määrittämään mikä on oikein ja mikä on väärin.

   Yhteiskunta olemme me. Osaammeko hävetä? Saako eri mieltä enää olla?

   Voiko erimielisten kanssa seurustella?


Minulla on entisiä ystäviä, jotka ovat pitäneet eläimiä häkissä. Nyt he marssivat ilmastonmuutosta vastaan tai priden puolesta ja litkivät kauramaitoa uskossaan vahvoina, että voivat näin muuttaa maailmaa. Tarve maailman muuttamiseen tai säilyttämiseen kumpuaa ehkä lisääntymisestä? He haluavat jälkipolville paremman maailman, jossa voi olla oma itsensä. Nämä ihmiset luovat itselleen sopivan kuplan ja sulkevat erimieliset sieltä ulos. 

   En ymmärrä voiko olla muuta kuin oma itsensä, mutta jokainen saa tehdä omasta maailmastaan omannäköisen - tulevat sukupolvet mukaanlukien. Törmäyskurssi syntyy, kun aletaan syyllistämään aiempia sukupolvia ja vaaditaan heitä muutokseen mukaan.


Maailma on mielestäni aina tullut paremmaksi, vaikka aina on väitetty sen jatkuvasti huononevan. Toisaalta ihmiset eivät tunnu kestävän enää epäonnistumista. Some on täynnä menestystä ja kilpailun ihannointia. Harjoittelu on jatkuvaa epäonnistumisen sietämistä, myös elämän harjoittelu.

Kaikille, jotka ahdistuvat annan ilmaisen käytännön vinkin: ostakaa metrin mittanauha ja katkaiskaa se oman ikänne kohdalta poikki. Mitä jää jäljelle?

    Jos olet viisitoistavuotias ja olet sitä mieltä, että olet epäonnistunut elämässä eikä sinulla ole tulevaisuutta, kun poika/tyttöystävän kanssa on mennyt poikki, niin katso mittanauhaa. Jaa ei ole aikaa uuteen tulevaisuuteen?

   Jos olet kuusikymmentävuotias, jäljellä on neljäkymmentä senttiä. Lopeta mittaaminen ja ala elää! Mittaaminen kyllä hoidetaan sinun puolestasi, halusit tai et.

 

Pikkupoikana viisikymmentä vuotta sitten Tampereen Pyhäjärven vesi oli niin saastaista, että en saanut uida. Raholan uimarannasta vähän matkan päässä olevan putken suulla kellui ulostetta ja vessapaperia. Vähän aikaa tästä tietyt henkilöt kahlitsivat itsensä ketjuilla Koijärvellä maansiirtokoneisiin. Heistä osasta tuli ministereitä ja minusta loppujen lopuksi tuloa tuottamaton ultrajuoksija ja kirjailija. En usko, että kukaan meistä saa maailmaa muutettua kovin paljoa. Sen sijaan he eivät osaa vieläkään hävetä.

   Paskasakki on saanut myytyä globaaliuden nuoremmille sukupolville. Illuusion muka laaja-alaisesta ajattelusta, teoista kaikkien hyväksi. Paskasakkia ei voi määritellä muuten kuin vedessä kelluvan paskan ja paskapaperin määrällä. Pinnalta katsoen paskasakkia ei enää ole, mutta se on harha. Paskasakin tunnistaa parhaiten siitä, että he väittävät olevansa köyhän asialla mutta lihovat häpeämättä itse kaikkein eniten. 

   Maksa tämä, niin pelastat maailman!

 

Arvostuksen erilaisuus saa minut kirjoittamaan erilaisista maailmankuvista. Yleensä nämä kirjoitukset tulkitaan oman ideologian vastaisiksi tai oman maailmankuvani puolusteluksi.

   Minulla ei kuitenkaan ole mitään yhtä ja samaa maailmankuvaa, jota pitäisi puolustella. Etenkään minulta ei löydy selkeää ideologiaa, eikä halukkuutta marssia tai istua kaduilla sen puolesta. Lähinnä motivoin tutkimaan onko oma polku vapautta vai paskasakin ikeeseen kahlittua tarpomista.

   Nuorille sanon aina heitä syvemmin kohdatessa, ettei tulevaisuudesta eikä menneisyydestä pidä ahdistua. Paskan seassa pitää oppia uimaan. 

   Häpeäminen auttaa siinä.

 


 


VIIKON 24. loput

Pe- 10,34 - 1.13. Polkua, Kakslauttanen. Lopussa 5 X 200 m loivaan ylämäkeen.

       Illalla ruohonleikkuu, mittasin piruillessani: kilometrejä 4,09 ja puolitoista tuntia.

La- Lepo, pientä retkeilyä jalan ystävien kanssa.

Su- Matkalla etelään Iisakkipää 10,34 km - 1.12

Viikko yhteensä 120,58 km - 15 tuntia ja 18 minuuttia - nousua 2297 metriä.

 

VIIKKO 25.

Ma- Matkalla Pohjanmaalla Trådi, lehmänpaska haisi, lokit paskansivat niskaan ja hyttyset imivät veret 10,03 km - 1.08.

Ti- Polkua Julkujärven maisemissa 23,01 km - 2.35. Osittain Janin kanssa ja osittain erittäin kovaa.

Ke- Janin kanssa kevyttä 8,19 km - 1.07.

To- Läskipyörällä Kirsin kanssa osittain poluilla 19,06 km - 1.34.

Pe- Lepo

La- Pyörällä kauppareissu 4,50 km plus 4,13 km.

       Illalla 10,69 km - 1.31. Polkua. Täysin poikki ja ylikuntoinen olo viime viikosta.

Su- Lepo

Juoksua yhteensä 51,93 km.

 

VIIKKO 26.

Ma- Läskipyörällä 19,93 km. Illalla juoksua 9,30 km - 1.00.

Ti- Lepo

Ke- Kirsin kanssa pitkä pyörälenkki 26,26 km plus 16,11 km. Välissä syötiin hyvin ja kauniisti.

To- Tiellä ja poluilla 10,17 km - 1.07.

Pe- Lepo

La- Jouttikero 10,04 km - 1.06. Matkalla kotiin

Su- Lepo, väsynyt matkustamisesta.

Juoksua 29,53 km ja pyörällä 62,31 km.

 

KESÄKUUSSA juoksua yhteensä 278,74 km

 


 

 

MUNAPÄÄT 

Munapäiden riemuksi sain pidettyä juoksukilometrit alle 300 km kesäkuussa. Munapäät ovat niitä, jotka toivovat minun epäonnistuvan kaikessa. Munapäät haluavat, että lopettaisin juoksun ja tekisin muuta. Että myöntäisin, etten enää jaksa tai viitsi. 

   Munapäät ovat oikeassa! En jaksaisi, enkä viitsisi, mutta juoksen ja liikun silti.

   Syy: en halua tulla munapääksi.

 


 

 

AJATELTAVAA, myös munapäille:

"Niin pian kuin ajattelemme, pohdimme ja muodostamme käsitteitä, alkuperäinen tietoisuus häviää ja ajatus sukeltaa pinnalle. Me emme enää syö kun syömme, emme nuku kun nukumme. Jousi on laukaistu, mutta nuoli ei lennä suoraan maaliin, eikä maali ole siellä, missä sen pitäisi olla."

D.T. Suzuki

   "Jousiampujan maali on hän itse."

 

 

    

sunnuntai 23. kesäkuuta 2024

KIMALAISKUORIAINEN

 


- Tultiin katsomaan kun järvelle tuli savua mutta ei nähty ketään pihassa, olitkin täällä pusikossa.

   - Terve, pitkästä aikaa.

   - Niin tosiaan, päivää vaan, seinästä tuli savua.

   - Ei oo piippua.

   - Jaa miksei.

   - Se on savusauna.

   - No niin, kerran olemme museossa sellaisen nähneet, siellä haisi savu.

   - Savu tuoksuu, paska haisee.

 

Vedän oksan tyvestä lehdet pois. Koivun keskikesän aromi, lehtiruodit erottuvat vaaleina. Nappaan yhden lehden ja alan pureskella sitä hitaasti.


- Krhm...mekin tulimme mökille nyt juhannukseksi, on niin paljon töitä, emme ole ehtineet aiemmin ... mitä sinä teet?

   - Vihtaa.

   - Saunavastaa siis.

   - Vasta saunassa tuntee onko se vihta.

 

Lehti maistuu kesälle.

  - Niin ... te asutte nyt siellä pohjoisessa.


   - Ollaan Kirsin kanssa asuttu jo yhdeksättä vuotta.

   - Niin se aika menee.

   - Niin miten niin?

   - No töissä, ostimme toisen, pienemmän sähköauton kakkosautoksi ja pitäisi sohvatkin vaihtaa, ne ovat jo vuoden vanhat ... mikä tuo risu on tuossa?

Muurahainen kulkee kenkäni yli.

   - Se on side.

   - Side?

  - Vihdanside, isoisä opetti vääntämään sen koivunvittaksesta ... se on samalla side menneeseen, täytyy muistaa.


 

   - Me luimme sen sinun ensimmäisen kirjasi ... miten isoisäsi pystyi tekemään vihdan yhdellä kädellä, olet ryhtynyt siis oikein kirjailijaksi ... näytti sinulta tulleen toinenkin kirja.

   - Rohkeasti sanottu, pikemminkin kasvanut kirjoittamaan.

   - Mutta miten yhdellä kädellä?

   - Ihan samalla tavalla kun se pyyhki perseensäkin, yhdellä kädellä.

 

Peippo laulaa oksiston kätköissä.

   - Krhm, vieläkö juokset.

   - Miten niin vielä?

   - Me laskimme että olet jo kuusikymmentä vuotta vanha, kun juoksit tuossa tiellä eilen.

   - Miten niin jo?

   - Siis tarkoitamme, että miten aikasi riittää, miten jaksat.

   - En minä jaksakaan aina, täytyy osata tehdä valintoja.

   - Valintoja?

   - Sohvat vai läskipyörät.

   - Miten ne tähän liittyvät.

   - Niin että miten aikaa viettää.

   - Krhm, tuolla pihassa näimme jo yhden vastan roikkumassa.

   - Tämä on huomiseksi.


   - Meidän täytyy lähteä jo huomenna kotiin, emme ehdi pitää lomaa enempää.

   - Miten niin jo huomenna?

   - Ei ole aikaa enempää.

 

Tuuli liikuttaa haavan lehtiä. Mustikan raakileiden seassa olevat ruohonkorret heiluvat hiljaa.

   - Päivää kohti meillä kaikilla on saman verran aikaa, emme vaan tiedä päiviemme lukumäärää.

   - Krhm ...

   - Kirsi näki kimalaiskuoriaisen.

   - Kimalaiskuoriaisen, mikä se on.

   - Se on kimalaiskuoriainen, se on ollut samassa päivänkakkarassa pihassa jo monta päivää.

   - Krhm ... jos me tästä lähdemmekin kun kaikki on kunnossa.

   - Kaikkea hyvää, nähdään joskus.


Vihtaa kahdella kädellä sitoessani katselen, kun pariskunta huitoo hyttysiä tiellä.


Pihaan palatessani haistan tuoreen kahvin tuoksun. Kirsi jäi leipomaan kääretorttua.

 

Käyn lisäämässä puita kiukaaseen. 

   Savu leijuu valonsäteiden päällä ja nousee pyöreässä kulmassa savuaukosta kohti taivasta, joka on lähempänä kuin koskaan.


- Käy ottamassa.

   Kirsi tulee kuistille, ötökkäverho rapisee. Kupin päällä on lautanen, mansikkahillo pursuaa kääretortun välistä lautasliinan sinisille rinkuloille.


Kimalaiskuoriainen on vaihtanut asentoa.

 

---


Rauhallista juhannusaikaa kaikille.

torstai 13. kesäkuuta 2024

OMALLA POLULLA


 

Jos tätä kirjoittaessani avaisin sääsovelluksen puhelimestani, se väittäisi minun olevan Raututuntureilla Inarissa. Jos joku olisi nähnyt minut tänään juoksemassa Taka-Lapin tiellä, jota myös Ruijanpoluksi kutsutaan, olisi hän saattanut väittää minun olevan Saariselällä. Olen kuitenkin Sodankylän alueella. 

   Missä siis olen?

   Onko sillä merkitystä?

 

 

Yksinkertainen elämäni tuo olemiseeni tyydytystä. Juokse, kirjoita, syö, nuku ja toista. Kaikenaikaa ole läsnä läheisillesi, ole läsnä luonnollesi luonnossa.

   Tyydytystä sensijaan ei tuo ihminen, jota luulin ystäväkseni. Kauan sitten hän lähestyi minua tämän blogin kautta. Luulin, että ystävystyimme, kunnes hän vähän aikaa sitten kiitti menneistä vuosista. Kertoi, että ihmisten kiinnostuksen kohteet menevät eri suuntiin. Kertoi myös, että mitään ei jäänyt hampaankoloon. Pyysi lopuksi, etten kertoisi kenellekään muulle, paitsi Kirsille.

   Ihminen ilmoitti sähköpostilla, että hänellä ei ole enää intressejä olla tekemisissä kanssani.

   Intressejä?

   Aikanaan eräs toinen ihminen juoksi minut kiinni lenkillä ja kertoi tunnistaneensa minut Aamulehden jutusta. Ystävystyimme, kunnes lähes kolmenkymmenen vuoden jälkeen hän ilmoitti, että jatkamme kukin tahollamme, erimielisinä.

   Ilmoitan ystävällisesti, että olen ollut omalla polullani jo yli kuusikymmentä vuotta ja siitä ajasta yli kolmekymmentä vuotta ainoastaan ja vain omana itsenäni. Juuri sellaisena kuin olen. Juuri sellaisena miksi olen tullut, muuttunut. Muutun kokoajan. Kaikki muutumme. Kaikki muuttuu.

 


Minulla ei ole koskaan ollut varaa pitää ihmisiä itsestäänselvyytenä. Linnoittautumalla omaan kuplaansa voi olla, että kun ihmisiä kipeimmin tarvitsee, heitä ei ole enää.

   Mikä meitä vaivaa?

   Miksi emme tule toimeen erimielisinä toistemme kanssa?

 


Yllä olevassa kuvassa on yksi ystävistäni. Kävin juttelemassa. Todettiin, että siellä missä hän on seisonut jo vuosisatoja, pärjäävät vain kestävimmät. Hän jäi, minä lähdin. Hän kestävämpi latvakatkonen ja juuret maassa. Minä, kestävä latvakakkonen, jalat maassa.

 

Sain aiemmin toisaalla kuulla, että yksi minua lähellä olevista ihmisistä sairastaa parantumatonta tautia. Pyyteetön ihminen, joka on aina tarpeen tullen auttanut minua. Antanut olemassaolollaan minulle mahdollisuuden toipua ultrakilpailujen rasituksista ja käydä harjoittelemaan kohti uusia kilpailuja. Kuntoutua välituntureiden rauhassa, lähellä Yliperää ja Norjan lumihuippuja.

   Viestin jälkeen itkin pitkään. Lupasin tänä syksynä Kirsin kanssa käydä tervehtimässä häntä. Todellinen ystävyys on jotakin muuta kuin intressejä tai mielipiteitä - maailmankuvan jakamista. Todellinen ystävyys on ja pysyy. Jatkuvassa tulemisen, muutoksen, virrassa.

   Todellinen ystävyys on kuin koskessa makaava kivi, joka tarjoaa hetken levähdyksen virtaa ylös ponnistelevalle kalalle. Todellinen ystävyys on kuin aihkimännyn karhea kilpikaarna, jota tikka hakkaa vielä senkin jälkeen, kun ystävykset ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen.

 


Ensimmäisessä kirjassani olen kertonut kuinka tunturi liikkuu juoksijan jalkojen alla. Harva sen on kokenut ja vielä harvempi uskoo, kun kerron.

   Olemiseni paikalla ei ole merkitystä.

   Olemisellani on merkitys niille, jotka haluavat päästä pidemmälle.

   Minut voi aina ohittaa jos on varma oikeasta suunnasta.

 

   "Hengellisen elämän loistokkuus on siinä, että sieltä löytyy vapaus, kutsumus ja oma minä."

                                                                             - Rovasti Rauno Pietarinen 









VIIKKO 22.

Ma- Läskipyörällä veneelle ja takaisin 15,94 km plus 15,97 km. Aikaa 1.01 ja 58 minuuttia.

Ti- Nellimin poluilla 11,08 km - 1.13.

Ke- To- Lepo

Pe- Haapakuru polkua 10,12 km - 1.10.

TOUKUU yhteensä 281 km.

La- Lepo

Su- Retkeilyä Kirsin kanssa 4,40 km - 1.10.

Juoksua yhteensä reilu 21 km.

VIIKKO 23.

Ma- Hiekkatiellä 10,04 km - 1.02.

Ti- Polulla 8,42 km - 56 minuuttia.

Ke- Asvalttia 30,04 km - 3.14.

To- Poluilla läskipyörällä Kirsin kanssa 10,93 km - 1.05.

Pe- Lepo

La- Aamupäivällä 10,01 km - 1.04. Illalla 10,19 km - 1.14. poluilla.

Su- Hölkkää 8,04 km - 57 min.

Yhteensä juoksua 76,7 km

VIIKKO 24.

Ma- Kiilopää ja muuta tunturia 26,44 km - 3.25. Illalla Kirsin kanssa pyörällä 10,94 km - 59 min.

Ti- Luulampi ja muuta tunturia 28,09 km - 3.30. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 3,36 km - 51 min.

Ke- Rautulampi ja muuta tunturia 28,06 km - 3.34. Illalla Kirsin kanssa pyörällä 8,01 km - 49 min.

To- Ruijanpolkua ja muuta mukavaa 17,62 km - 2.20.

Viikko on vielä kesken, tähän mennessä juoksua 100,2 km - 12 tuntia ja 51 min. Vertikaalista nousua 1873 m.

Tältä näyttää tämänhetkinen maksimiharjoitteluni, juuri enempään en tuottavasti tällä hetkellä pysty. Viikon arvioitu lopputulema juoksua on noin 120 km.

 

tiistai 28. toukokuuta 2024

OMANNÄKÖISTÄ

 


NYT

Olen viikon verran kuulunut plus kuusikymmentä kerhoon. Klassiseen kysymykseen: miltä nyt tuntuu, on olemassa vastaus. Sen saatat löytää, jos luet tämän tekstin.

 

KAUAN SITTEN

Äitini köyhänä yksinhuoltajana ei pystynyt ostamaan minulle kymmenvaihteista retkipyörää. Itselleen hän kyllä pystyi ostamaan uusia vaatteita, usein. 

   Kun muutimme isäni kanssa viisivaihteisen pyöräni kymmenvaihteiseksi, hän sanoi: "Et sitten turhaan, yhtenään ... vaihda niitä vaihteita, ne kuluvat." Positiivista oli, että isäni sattui olemaan selvinpäin ja auttoi minua pyörän muutostyössä.

   Vaihteet ovat vaihtoehtoja. Niistä pitää valita se sopivin, juuri sellainen, jolla matka taittuu kevyesti. Molemmat vanhempani olivat väärässä, mutta en ole heille katkera. Päinvastoin, opin valitsemaan elämässä oikean vaihteen tarpeen tullen.

    Äitini sanoi minulle usein, ettäs sinun täytyy. Vastasin, että ei todellakaan. Isäni sanoi, että elä elämääsi. Molempien ohjeita olen yrittänyt noudattaa, elämällä omannäköistä elämää.

 

VÄHÄN AIKAA SITTEN

Kirjojeni myötä olen ollut jonkin verran julkisuudessa uudelleen alkaen vuodesta 2022, jolloin esikoisromaanini ilmestyi. Olen saanut paljon kiitosta, mutta elämäntavastani, kuin myös puolisoni Kirsin elämäntavasta, ovat jotkut jaksaneet nähdä vaivaa yllättävän paljon.

   Minun on väitetty keksivän ajatuksia toisten ihmisten päihin. Kirjailijan ominaisuudessa tämä on eduksi, varsinkin jos pää on fiktiivinen. Toisaalta väitteen esittäjät eivät ole tulleet ajatelleeksi, että he ovat keksineet omassa päässään sen ajatuksen, että minä keksin ajatuksia toisten päähän. Miten tähän nyt pitäisi suhtautua?

   Minua on vaadittu hiihtämään talviverkoilleni moottorikelkkailun sijaan. Tämä osoittaa, kuinka kaukana todellisuudesta, ja luonnosta, nämä henkilöt elävät. Kaksi kertaa viikossa yhteensä kolmenkymmenen kilometrin hiihto olisi minulle helppoa, mutta Nellimin olosuhteiden myötä se on mahdottomuus. Esimerkkinä vaikkapa jäälle, lumen alle nouseva vesi ja siihen suksilla uppoaminen 20 asteen pakkasessa?

   Ultrajuoksun syvimmästä merkityksestä minulle on myös nähty vaivaa, koska olen vuosien varrella kirjoittanut aiheesta tänne blogiini erittäin ristiriitaisesti. Oletukseni nykyisin on, että kaikki muuttuu jatkuvasti. Enkö siis saisi itse muuttaa merkityksiä?

   On kritisoitu, että jos kerran juoksu ei ole minulle se elämän tärkein asia, niin miksi en sitten tee muita asioita. 

   Voin lohduttaa: teen niitä muita asioita jatkuvasti - olen aina tehnyt. 

   Tänään ajoin läskipyörällä kokemaan katiskan, pyöräilyä tuli reilut 30 kilometriä. Illalla ennenkuin aloin kirjoittamaan tätä, osallistuin metsästäjäkurssille. Sitä ennen pesin kaksi koneellista pyykkiä ja tein pizzaa, jotta töistä palaavalle Kirsille olisi ruoka valmiina pöydässä. 

   Kelpaako kriitikoille?

   Ei varmasti.

 

SITTEN

Syy voi olla yhteiskunnassa. Illuusio siitä, että meidän pitäisi vaan tehdä töitä ja lopulta riutua pois, elää vahvana tasapäistettyjen mielissä. Yhteiskunta yrittää kiivaasti määräillä tekemisiämme elämämme aikana. Loppuun asti. Ei edes oman elämänsä arvokkaasta lopusta saa päättää itse.

   Suuret ikäluokat ovat lanseeranneet minäminä-termin. Ollaan huolissaan siitä(kin), miltä yhteiskunta tulevaisuudessa tulee näyttämään tällä asenteella. Vääristyneimmissä aatesuunnissa kuvitellaan yhteiskunnan omistavan koko yksilön. Yksilön työstään saama palkka on yhteiskunnan rahaa, josta yhteiskunta jalomielisesti antaa yksilölle osan.

   Taustakriitikko saattaa tarttua esittämiini ajatuksiin: onhan sinutkin hoidettu syövästä terveeksi yhteiskunnan rahoilla. Kyllä, ja minä olen maksanut yrityselämässäni sen kaiken takaisin, myös moraalisesti. Lisäksi syöpätautien professori, emeritus, totesi minulle: "Et ole kenellekään mitään velkaa, sinä ja ne muut nuoret syöpää sairastaneet - te olitte aivan väärässä paikassa, väärään aikaan."

 

OMANNÄKÖISTÄ

Omannäköinen elämä johtaa omille poluille. Ne, jotka eivät pysy perässä, jäävät jälkeen. Ne, jotka valitsevat risteyksissä toiset polut, menevät jonnekin muualle, osa minusta ohi. Hyvä niin.

   Arvostelijoita riittää.

   Niin miltä nyt tuntuu?

   Elämän harjoittelu on jatkuvien epäonnistumisten sietämistä, onnistuminen elämässä on jatkuvan harjoituksen sietämistä.

   Parasta aikaa, hymyilen.


 

 


60 KAHVIT

Tarjosin Nellimin Kotalan Karhulassa (kesäkeittiömme), 60 kahvit 21.5. kello 12 - 18. Viimeiset vieraat lähtivät ennen iltaseitsemää. 

   Autoin Kirsiä tiskeissä hetken, sitten puin lenkkivaatteet ylle ja juoksin Nellimin kylää kiertäen kuusikymmentä kilometriä. Aikaa kului seitsemän tuntia ja yhdeksäntoista minuuttia. 

   Yö oli tuolloin hyvin kylmä. Pakkasta oli parhaimmillaan kuusi astetta. Mikään ei ole niin kylmä kuin Lapin kevätkylmä, maa on lumeton mutta Erämeri (Inarijärvi) vielä jäässä.

   Yö tarjosi turkkiaan vaihtavien jänisten kirjon ja laiskasti askeltavia poroja roukumassa raitilla. Lisäksi melkein yötön yö ja kaksi huikaisevaa näytelmää, auringon lasku ja nousu miltei peräkkäin. Ja mitkä värit!

  Yö antoi yksinäistä aikaa ajatella. Yksinäistä taivallusta, mitä kaikista askeleista loppujen lopuksi jää.




 


Hiukan ennen viittä aamulla. Juoksu on tauonnut, saunaan ja uimaan.


   En pitänyt 20-, 30-, enkä 40-juhlia. Kun täytin viisikymmentä, juoksin Suomen halki tuhat mailia. 

   Alunperin minun piti juosta välillä Nellim-Ivalo-Nellim ainakin tuhat mailia kuusikymppisteni kunniaksi, ja ylläolevassa blogitekstissä mainittujen kriitikoiden suureksi suruksi. Kriitikot voivat nyt iloita, että en jalkavaivasta kuntoutumisen takia pystynyt siihen. 

   Muistutan, että en koskaan ole väittänyt olevani rikkoutumaton. Lisäksi, vaikka kykenenkin silloin tällöin satoriin, täydelliseen läsnäoloon, on minulla vielä loputtomasti oivallettavaa. Olen pelkkä mitätön välähdys valtavassa ilmiömaailmassa.

    Kiitokset menevät kaikille minua muistaneille ja juhliin osallistuneille.

   Erityiskiitos menee kaikkein Korkeimmalle, hiljaa katsovalle iäisyydelle. Olen saanut terveyttä viimeiset 32 vuotta.

 

KUVAKAVALKADI TILAISUUDESTA

Pahoittelut, että kaikista vieraista ei ole kuvia.







 

SISÄLTÖÄ

Luin jostakin, että ihmiset päivittävät sosiaaliseen mediaan sisältöä, jolla haluavat luoda tietynlaisen kuvan itsestään ja elämästään.

   Olen pahoillani, minä en tee niin. Minulla ei ole muunnäköistä päivitettävää, kuin mitä näette ja olette nähneet.




 

NYT JA NYT

Ultrajuoksu on opettanut kärsivällisyyttä. Zen on opettanut, että mihinkään ei pitäisi tarrautua. 

   Rovasti, Isä Rauno Pietarinen on opettanut, että hengellisen elämän loistokkuus on siinä, että sieltä  löytyy vapaus, kutsumus ja oma minä.

   Parempi vain antaa kaiken mennä menojaan turhia murehtimatta, tässä ja nyt.

    Ja hymyillä.

 

VIIKOT 19 - 21

Ma- Lepo

Ti- 16,33 km - 1.44. Asvalttia ja soraa.

Ke- 20,37 km - 2.17. Soraa.

To- Pyörällä Kirsin kanssa 10,67 km - 1.01.

Pe- Lepo

La- Kylällä edestakaisin 25,08 km - 2.42.

Su- Kirsin kanssa pyörällä 12,74 km - 1.09.

Yhteensä juoksua 61,7 km - 6:44

Ma- Lepo

Ti- Ivalo - Nellim 42,12 km - 4.55.

Ke- Pyörällä Apinavaaralle 21,81 km - 1.24.

To- Haapakuru polkua 10,13 km - 1.09.

Pe- 8,12 km soraa - 54 min.

La- Pyörällä Kirsin kanssa 20,26 km - 1.28.

Su- 15,12 km - 1.45. Haapakuru polkua ja linjan polkuja.

Yhteensä juoksua 76,5 km - 8:43

Ma- Lepo

Ti- 60,04 km - 7.19. Tämä on liikkeelläoloaika. Luonnollisesti täytyi syödä ja vaihtaa vaatteita välillä, pakkasta yöllä kuusi astetta.

Ke-To- Lepo

Pe- Pyhävaara polkua ja mutaa 11,28 km - 1.37.

La- Lepo

Su- Pyörällä Kirsin kanssa 24,74 km - 2.09.

       Illalla Arkivaaralle 8,05 km - 59 min. Reittiennätys.

Yhteensä juoksua 79,3 km - 9:57   

 

Kuntoutuminen on sujunut hyvin. Olen saanut rakennettua peruskuntoa. 

sunnuntai 5. toukokuuta 2024

ULTRARUNKKARI


 

VIIKKO 17.

Ma- Siikajärventie, kuraa, 6,05 km - 40 min.

Ti- Juoksumatolla, ulkona satoi märkää lunta paljon, 10,10 km - 1.06.

Ke- Asvalttia 13,12 km - 1.28.

To- Läskipyörällä kurassa 17,46 km - 1.23.

       Hölkkä lihasmuistille pyöräilyn päälle 2,10 km - 15 min.

       Kävelyä Kirsin kanssa 5,01 km - 1.09.

Pe- lepo

La- Kirsin kasaa ahkiohiihdolla 1,44 km - 22 min. Paluu 1,91 km - 33 min.

Su- Asvalttia ja kurateitä 20,03 km - 2.12.

Juoksua 51,4 km - 5:43

Pyörällä 17,4 km - 1:23.

 

VIIKKO 18.

Ma- Lepo

Ti- Rovaniemellä 10,46 km - 1.14. Asvalttia

      Kirsin kanssa läskipyörillä 14,16 km - 1.17.

Ke- Lepo

To- 8,45 km asvalttia - 57 min. uudet Saucony 17 Ride- kengät ensitestissä.

Pe- Hiekkatietä 15,45 km - 1.43.

      Läskipyörillä Kirsin kanssa 16,34 km - 1.23.

La- Palauttavaa polkujuoksua, lunta poluilla vuodenaikaan nähden paljon, 8,30 km - 1.04.

Su- Läskipyörillä Kirsin kanssa 18,84 km - 1.34

       Asvaltilla 11,08 km - 1.12.

Juoksua 53,7 km - 6:11.

Pyöräilyä 49,3 km - 4:15

 

Huhtikuussa sain kasaan 201 kilometriä juoksua. Pyöräilyn, hiihdon ja kävelyn määrää en ole yhteen laskenut. Ultrakoskinen juoksee jälleen ja se tuntuu ihan saatanan hyvältä! Vasemman jalan hermovaivan yhteydessä olin jo valmis lopettamaan, mutta näköjään sen aika ei ollutkaan vielä. Addikti? Ei niinkään itse juoksuun vaan harjoituksen säännönmukaisuuteen, dynaamiseen meditaatioon. Uskovaiset käyvät säännöllisesti kirkossa, minä lenkillä. Olenko siis ultrauskovainen?

 

---

Kuuntelin lenkillä Pet Shop Boysin uutta levyä nimeltään Nonetheless. Levyn nimi on suomennettuna "kuitenkin". Mieleen ponnahti erään runkkarin arvio kahdeksankymmentäluvun lopusta: "Ei näitä Pet Shop Boyseja kukaan enää muista kolmenkymmenen vuoden päästä."

    No niin. Nyt on kulunut kolmekymmentä vuotta, Neil Tennant on 70-vuotias ja Cris Lowe 64 vuotta. He ovat olleet popin etulinjassa kolmekymmentä vuotta ja jatkavat edelleen. Lisäksi, luojan kiitos, he eivät kuulosta nykymusiikilta, josta osittain puuttuu sekä melodia, että tyyli.

    Lenkillä mieleen ponnahti erään toisen runkkarin kysymys: "Vieläkö juokset?" Tämä kysymys esitettiin minulle ensimmäisen kerran 2004. No niin. Juoksen edelleen. Olen ollut oman juoksuni etulinjassa yli kolmekymmentä vuotta.

    Pet Shop Boys on tehnyt kappaleen nimeltä Inner Sanctum. Nimi tarkoittaa sisäistä pyhäkköä. Kun puhutaan kirkosta, tarkoittaa sisäinen pyhäkkö kirkon pyhintä paikkaa. Pet Shop Boysille pop on sisäinen pyhäkkö, siksi he tekevät musiikkia edelleen.

    Minun sisäinen pyhäkköni on juoksu ja ultrajuoksuharjoittelu päivittäinen harjoitus elämänmittaisella tielläni. Minulla ei ole muuta tietä. Ultrajuoksukilpailu on mahdollisuus ylittää itsensä, tehdä matka toiselle puolelle. Kilpailun merkitys, kuten myös tuloksen merkitys, on vähäpätöinen tällä tiellä. Etenkin vuosien vieriessä todistelun tarve vähenee. Minä juoksen ja runkkarit kyselevät tyhmiä.

    Runkkaaminen sanan varsinaisessa merkityksessä voi olla mukavaakin. Sensijaan runkkariksi muuttuminen ei. Ultrajuoksijasta tulee ultrarunkkari siinä vaiheessa, kun aika ei enää riitä maaliinpääsyyn kilpailuissa. Kukaan meistä (ultrajuoksijoista) ei ole rikkoutumaton, sensijaan omien henkilökohtaisten rajojen rajattomuus selviää vasta pitkän tien päässä. Tuo tie on juostava loppuun. Sitten kun ei enää pysty, pitäisi vastauksen olla selvillä. Jos ei ole, on huomaamattaan muuttunut ultrarunkkariksi.

    Jatkuvaa on vain muutos. Muutosvastarinnan par exellence, lippalakkipäinen yli 60-vuotias mies, on muuttunut runkkariksi. Mielessään hän elää 30 vuotta ajastaan jäljessä ja vastustaa kaikkea järjestelmällisesti, koska on luonut menneisyyteensä katkeamattomat tunnesiteet. Minulla on useita lippalakkeja ja täytän kohta kuusikymmentä. Jää muiden arvioitavaksi onnistunko päämäärässäni: Haluan elää kevyesti, ajassa läsnäollen, katkeroitumista välttäen.

 








Matkailuauton keittiö, altaan kansi on alhaalla ja sen päällä näkyy folio.


torstai 25. huhtikuuta 2024

KUPLASSA

 


Palasimme Kirsin kanssa kahdella lennolla kotiin maanantaiyönä Espanjan Rojalesista. Rojalesissa ei ole yhtään hotellia. Majoituimme ystävien upeassa talossa, nautimme lämmöstä ja paikallisesta ilmapiiristä. Espanjankielen manjana käännetään usein "huomenna", mutta se merkitsee: ei tänään. Ilmaus käy myös Lappiin, ehtiihän tuota huomennakin.

    Pitkälle yli kolmekymmentä vuotta olen kokenut itseni ulkopuoliseksi Suomen yhteiskunnassa. Minua ei yksinkertaisesti ole saatu sovitettua muottiin, jossa käydään koulut, hankitaan vakituinen työ, avioidutaan, lisäännytään, ostetaan kesämökki ja lopulta täyden eläkeiän jälkeen hoidetaan lastenlapsia. 

    Toki olen käynyt kouluni, tehnyt pätkätöitä ja niiden jälkeen toiminut yrittäjänä, löytänyt elämäni rakkauden ja asunut kesämökkiä muistuttavissa ympäristöissä. Silti ongelmani on aina ollut ilmapiiri Suomessa.

    Nuorempana haaveiluihini vastattiin: "Kuka luulet olevasi?" "En kukaan", vastasin ja menin menojani, omat polkuni valiten. Nyt kukaan ei kysy enää mitään, mutta omilla poluillani olen edelleen. Nykyisin on jopa kannustettu ja kiitetty, että olen lukijoiden kyllästymiseen asti tuonut esille omien valintojen merkitystä tässä blogissani.

    Ilmapiiri huononee Suomessa jatkuvasti. Näin minusta tuntuu. Filosofisen ajatteluni myötä tiedän sen olevan mieleni esiinnostamaa harhaa. Harhaa sensijaan ei ole ihmisten käyttäytymisen muutos ympärilläni. En tarkoita, että ihmiset käyttäytyisivät huonommin, vaan että he toistuvasti ajavat itsensä pois omasta elämästään tässä ja nyt. Idealistisesti he pyrkivät jatkuvasti jonnekin onnelaan, jota todellisuudessa ei ole olemassakaan. Onni sensijaan on aina läsnä, mikäli sen näkee.

    Suomalaisten itsetunto on aina ollut huono. On aina vilkuiltu mitä muut tekevät, eikä kansakuntana lukuunottamatta toista maailmansotaa, ole kyetty yhdessä menemään eteenpäin. Eikä ole mitään tarvetta kyetäkään, paitsi jos syttyy kolmas maailmansota.

    Ulkopuolelta katsoen kaikki, korostan kaikki, poliittinen päätöksenteko on mieletöntä. Vasemmisto haluaa jakaa lähes kaiken kaikille ja oikeisto haluaa säästää kaikki hengiltä. Etenkin viimeksimainittu minua entisenä yrittäjänä ihmetyttää. Kasvua kun ei säästämällä synny, ei synny uutta. Lisäksi nykyiset turvallisuuspolitiikan sävyt ihmetyttävät. Norja on vuosikausia ollut Natossa omilla ehdoillaan, ilman pysyviä joukkoja ja ydinaseita. Suomi sensijaan haluaa heti tantereelleen molemmat. 

    Me olemme muuttaneet itsemme toisista ihmisistä välinpitämättömäksi, varautuvaksi kansakunnaksi. Köyhillä ja vanhuksilla ei niin väliä, puolustusliitosta sotilasliitoksi. Tähän kun lisätään sananvapauden jatkuva kaventaminen, ollaan täysin eksyksissä.

    Suomen ilmapiirin pahin vihollinen on kuitenkin se, että laeilla kielletään julkisesti väärässä oleminen. Meillä jokaisella on oikeus olla julkisesti väärässä, sillä muutoin ei oikeaa löydy. Oikea on keskitie. Ei saa luovuttaa, mutta pitää antaa hieman periksi.

    Ainoa keino selvitä järjissään on sulkea some ja uutiset. Sen jälkeen voi lähteä etsimään konkreetista maailmasta uusia ulottuvuuksia. Puhutaan kuplasta, mutta minä näen asian täysin toisin. Minä olen kuplan ulkopuolella.

    Ja on täällä näköjään muitakin. 




VIIKKO 15.

Ma- Nellimissä 6 km - 41 min. asvalttia.

Ti- Kävelyt Kirsin kanssa Stadissa 1,50 km ja 1,70 km. 

      Pikainen juoksulenkki 5,10 km - 32 min. ennen Pekka Toivosen kirjan nimeltä Hitaita julkaisutilaisuutta Hakaniemen Rytmissä.

Ke- Helsingissä Lintsin ympäri 7,61 km - 50 min.

To- Espanja Rojales 11,29 km - 1.20. Janin kanssa.

Pe- 13,01 km - 1.47. Rojalesin polkuja. Nousumetrit 305 m.

La- Lepo

Su- Rojalesin Quesadan polkuja Janin kanssa 5,06 km - 42 min. 

       Kävelyä Kirsin poluillakin kanssa 4,71 km - 1.16.

Yhteensä 48,1 km - 5:54.

VIIKKO 16.

Ma- 15,89 km - 2.04. Asvalttia ja hiekkaa. Janin neljäntunnin harjoituksen kaksi viimeistä tuntia, viimeiselle tunnille tuli mukaan Mikko Pulkkila.

Ti- 8,05 km - 1.00. Polkuja Janin kanssa. 

Ke- Lepo

To- 17,16 km - 1.54. Kanavan hiekkaa, Janin kanssa ensimmäiset 5 km.

       Kävelyt torille Kirsin kanssa 2,37 km ja 1.85 km.

Pe- Kirsin kanssa kävellen 7,33 km - 1.54. Sisältää istuskelua kahvilassa.

La- Janin kanssa kanavan laitaa merelle ja takaisin 17,52 km - 2.01.

Su- Aamulla kello 6:15 ennen lentoa 5,16 km - 36 min.

Yhteensä 63,8 km - 7:36.

Juoksu maistuu hyvältä kun mihinkään ei satu, etenkin lämpimässä ilmassa - ilman lunta ja pakkasta. 

    Kunnossa on paljon tekemistä, painoakin on muutama kilo liikaa. Paino-ongelmia minulla ei koskaan ole, enkä kiinnitä painooni erityistä huomiota. Kilpailupainoni on 83 kiloa. Alimmillaan olen painanut 79 kiloa joskus 1995, jolloin kykenin juoksemaan kympin noin 35 minuuttiin. Tuosta ajasta lihasmassa on kasvanut huomattavasti, myös jaloissa.





Ne jotka seuraavat minua myös Facebookissa ja Instagramissa, näkevät enemmän kuvia elämästäni.