ALI JA HUSU

 

ALUKSI

Ali ja Husu ovat saaneet autokyydin Venäjän viranomaisilta. Murmanskista ensimmäisten kolmenkymmenen kilometrin jälkeen ohitetaan Tuuloman parintuhannen asukkaan taajama, jonka jälkeen kaksikko ihmettelee valkoista erämaata - ei ainuttakaan taloa missään.

     Auto jyrää Svetlyin kylän läpi. Ali ja Husu eivät tiedä, että nopeasti ohi vilahtavassa kylässä on sääasema ja ainoastaan viisi asukasta. Vielä viisitoista kilometriä ja tulee tulli, jonka kupeessa on Lesnoye Ozeron pikkuinen leirintäalue.

    Matkattuaan 226 kilometriä Ali ja Husu astuvat ulos pakkaseen. Kuljettaja purkaa tavaratilasta taitettavat polkupyörät. Yrmeäilmeiset rajavartijat näyttävät kaksikolle suunnaan. Taluttaessaan pyöriään kahdenkymmenen asteen pakkasessa sinisessä hämärässä kaksikolle herää ensimmäisen kerran epäilys tulevasta. Ohuiden housujen läpi viiltävä viima antaa ensikosketuksen Suomesta.

---

Tśuhna on vanha venäjänkielinen haukkumasana suomalaisista ja suomensukuisista kansoista. Se merkitsee tyhmää hidasliikeistä ja hyväuskoista henkilöä. Sanaa ja sen muunnoksia käytettiin maataloustuotteita Venäjän kaupunkeihin myytäväksi tuoneista suomalaisista.

    Venäjällä on luontaista epäillä kaikkea valtioon liittyvää. Päämääränä venäläisillä on pelkkä selviytyminen, keinot tilanteen mukaan. Suomalaiset vastaavasti luottavat perinteisesti Jumalaan ja esivaltaan.

    Mielestäni osa suomalaisista on naiiveja, etenkin kun puhutaan turvallisuudesta. Sana naiivi kirjoitetaan usein väärin: naivi. Naiivi tarkoittaa lapsenomaista ja yksinkertaista. Ilmaus on väheksyvä, mutta moni unohtaa sen toisen merkityksen: vilpittömyyden. Usko demokratiaan voi olla vilpitöntä, kuten usko järjestelmään tai sen turvallisuuteen.

    Suomi kestää helposti sen, että Ali ja Husu kavereineen tunkeutuu maahan, mutta ei kestä sitä eripuraa mitä siitä seuraa. Suomenkielellä tämä sanotaan: On ihan saatanan väärin, että samalla kun ei kyetä omien asioiden hoitoon, yritetään silti hoitaa vielä muidenkin asiat. Valintoja, elämän valintoja?

    On myös lapsellista väittää, että maailmassa on iso joukko elollisia olentoja, joista kukaan ei syntyessään saa toista olentoa suurempia oikeuksia. Ei niitä oikeuksia kukaan syntyessään saakaan, ne oikeudet hankitaan vasta syntymän jälkeen. Tasa-arvo on utopia, kaikki eivät pelaa, eivätkä etenkään voita, mutta tämä ei automaattisesti tarkoita ihmisten jättämistä pulaan tai toisten oikeuksien polkemista.

    Vilpittömyys on kaunista, mutta se karisee maailmaa kohdattaessa. Esikoiskirjassani kuvasin erästä keskustelua pannuhuoneessa sotaveteraani isoisäni kanssa. Opin jo lapsena, kiihkottomasti, että Venäjään ei voi luottaa. Myöhemmin opin, että oikeastaan mihinkään ei voi luottaa. Tästä on vuosien varrella siilautunut voimakas yritys pärjätä omin avuin mahdollisimman pitkälle.

    Kun nyt kirjoittaessani tätä katson jokirannan lumenkuorruttamaa ryssänmaata ja veistoksellisina notkuvia, tykkylumen peittämiä puita, voin todeta päässeeni pitkälle. Todella kauas ja samalla en minnekään. Tämän myöntäminen monelle muulle tekisi hyvää, myös Ali ja Husu saisivat sen myöntää. Ei ole olemassa parempaa, ellei itse sellaista itselleen tee.

    Annoin jo 90-luvulla lehteen pyynnöstä haastattelun pärjäämisestä syöpätautini jälkeen. Se otsikoitiin "Vihaan turhasta ruikuttajia". Viha ei vie minnekään, mutta allekirjoitan syvemmän ajatuksen tuon takana edelleen. Elämässä pärjääminen vaatii asennetta. Uhriutuminen ja rajattomuus eivät tätä kehitä.

    Kauan ennen Koronaa Suomi alkoi muuttua yhä enemmän moniarvoiseksi yhteiskunnaksi. Koronan aikana suljetussa tilanteessa moni käpertyi itseensä, kuvainnollisesti jäi liikaa aikaa tutkia omaa napaansa ja etenkin navan alustaa, tai muita vaikutusalustoja. Samalla kaikkialla markkinoitiin monikulttuurisuuden ihanaa auvoa, suvaitsevuutta ja pehmeitä arvoja. Ja mitä tästä seurasi?

    Pelkkää uhriutuvaa kriisiä, sanojen kieltämistä, toimimattomuutta ja alasajoa. Sanalla sanoen täydellistä munattomuutta ja oman kulttuurin väheksymistä. Kun kilpahiihtäjää arvostellaan hänen paiskoessaan sauvojaan jäätyään toiseksi, voidaan kysyä minkälaisessa yhteiskunnassa elämme. Eikö voittamista saa haluta enää? Etenkin kun kyseinen hiihtäjä kävi ennen sauvojen paiskomista rehdisti onnittelemassa voittajaa.

    Minusta on hyvä, että sukupolvien omien taisteluiden myötä maailma muuttuu ja maailmaa muutetaan. Muuttajat päättävät suunnan? Ali ja Husu, tervetuloa mukaan lapioimaan - ellei kiinosta, niin jatkaisitteko matkaa. Suomenkielellä tämä sanotaan: Painukaa helvettiin täältä.

    Mutta entä jos he jo tulivat sieltä?

---

LOPUKSI

Ali on tehnyt päätöksen, tarjous on vastustamaton. Venäjällä tuomittuna rikollisena hänellä ei ole eloonjäämismahdollisuutta vankilassa. Hän suostuu kyydittäviksi Suomen rajalle turvapaikanhakijaksi tekeytyen. Samaan kyytiin otetaan ihmissalakuljetettu Husu. Molemmilla heillä on toive paremmasta tulevaisuudesta. Suomen maine on hyvä. Demokrattinen ja ihmisystävällinen valtio, tulijoita autetaan taloudellisesti alkuun.

    Murmanskista ensimmäisten kolmenkymmenen kilometrin jälkeen ohitetaan Tuuloman parintuhannen asukkaan taajama, jonka jälkeen kaksikko ihmettelee valkoista erämaata - ei ainuttakaan taloa missään.

     Auto jyrää Svetlyin kylän läpi. Ali ja Husu eivät tiedä, että nopeasti ohi vilahtavassa kylässä on sääasema ja ainoastaan viisi asukasta. Vielä viisitoista kilometriä ja tulee tulli, jonka kupeessa on Lesnoye Ozeron pikkuinen leirintäalue.

    Matkattuaan 226 kilometriä Ali ja Husu astuvat ulos pakkaseen. Kuljettaja purkaa tavaratilasta taitettavat polkupyörät. Yrmeäilmeiset venäläiset rajavartijat näyttävät kaksikolle suunnaan. Taluttaessaan pyöriään kahdenkymmenen asteen pakkasessa sinisessä hämärässä kaksikolle herää ensimmäisen kerran epäilys tulevasta. Ohuiden housujen läpi viiltävä viima antaa ensikosketuksen Suomesta.

    Lähestyessään rajavyöhykkeeltä Suomen rajavartioaseman valoja kaksikon eteen ilmestyy joukko suomalaisia sotilaita rynnäkkökiväärein varustettuina. Annetaan pysähtymiskäsky, varmuuden vuoksi myös englanniksi. Ali pysähtyy, mutta Husu jatkaa. 

    Husu on kotoisin Somalian sisäosista ja juuriltaan koulujakäymätön paimentolainen. Hänen on ollut pakko lähteä kuivuutta pakoon kotiseudultaan. Ansaittuaan ensin rahaa Mogadishussa sekalaisilla töillä, hän on joutunut ihmissalakuljettajien verkoston uhriksi.

    Pysähtymiskäsky toistetaan, mutta Husu ei ymmärrä. Hän yrittää kaivaa kohmeisin käsin povitaskustaan väärennettyä matkustusasiakirjaa. Pyörä kaatuu. Ensimmäisen rynnäkkökiväärin luodin osuessa Husu tuntee nenässään ruohon ja vuohien tuoksun. Sitten elämä jättää hänet ja luminietos alkaa värjäytyä punaiseksi.

    Ali näkee Husun lysähtävän riekaleina hankeen. Huumejengeissä kaiken nähneenä hän nostaa kätensä ylös. - Asylum, hän huutaa kauhuissaan. Ali ei ehdi tuntea mitään, venäläisen tarkka-ampujan luoti lävistää hänen selkärankansa. Hän jää makaamaan kaatuneen pyöränsä kanssa lumeen.

    Laukausten pelästyttämä teeriparvi pörähtää ilmaan rajalinjan koivuista kohti pohjoista.

    Rajalla on hetken hiljaista. 

    Sitten kolmas maailmansota alkaa.

VIIKOT 46. -48.

Ke 15.11. - 6,01 km juoksua kylällä - 41 min.

Su 19.11. - Kävelyä Kirsin kanssa 5,21 km - 57 min.

Ma 20.11. Hiihtoa metsäsuksilla Konkelovuonolla 7,27 km - 1.11.

Ke 22.11. Sauvakävelyä maastossa 4,01 km - 42 min.

To 23.11. Kävelyä Kirsin kanssa 4,03 km maastossa - 44 min.

Vasemman kantaluun akilleksen kiinnityskohdan tulehdus/kipu estää juoksun. Ihan en ole vielä pystynyt hankkimaan Haglundin kantapäätä, mutta hoitamattomana väkisin juosten tämä johtaa siihen.

 

Kuvassa päälläni on Lynxin Stamina kelkkapuku. Erillinen takki ja haalarihousut tuntuvat notkean mukavilta. Kiitos Sodankylän Kone-Vasara.

Parhaassa seurassa verkkoreissulla. Myös Kirsi on tykännyt Staminan housuista, Kirsillä on Sinisalon takki.

Nyt niitä on kaksi! Novellikokoelmani on ilmestynyt. Yleinen tie päättyy- niminen teos sisältää 17 novellia. Sitä myyvät verkkokirjakaupat, tilaukset myös: kustannuskasite@gmail.com tai minulta suoraan. Kirjaa kannatta myös pyytää oman kirjaston valikoimiin, ellei sitä vielä sieltä löydy.

TERVEISET POHJOISELTA ITÄRAJALTA

Maanantaina uitin talviverkon pohjoisen itärajan rajavyöhykkeeseen rajoittuvan järven jään alle. Ympäröivä luonto on hiljainen ja kaunis. Ilmankosteuden vaihtelut ovat liimanneet lunta puiden oksille, joiden välistä matalan kulman aurinko vielä kurkkii. Kaamos, yhden asian päivä, alkaa itsenäisyyspäivänä.

    Puhutaan kaamosmasennuksesta. Meillä Lapissa termiä ei käytetä. Kaamos rauhoittaa. Hidastaa, mutta antaa ajatuksen soljua vapaasti - pakottomasti. Liimaa otsavalon päähän tarkempiin ulkotöihin, niihin joihin sinisen hämärän kajo ei riitä. Jos joku täällä masentuu, on siihen muita syitä. Yksi voi olla koko maailman kohtaaminen. Onko siihen tarvetta - sen jokainen päättää itse. Internetin saa kiinni, kuten radion ja televisionkin. Lehti sytyttää hellanpesän lukemattakin. Sitten voi mennä ulos tai istahtaa tulen ääreen hyvän kirjan kanssa.

    Jäätä järvessä on kymmenen senttiä ja lunta jään päällä kymmenen senttiä. Nykyikaiselle moottorikelkalle jää on vielä liian ohutta, vanhoilla jo pääsee. Mönkijällä kulkee kotoa rannalle, kukaan täysjärkinen ei jäälle sitäkään vielä aja. Vielä maanantaina jalanjälkiin pusertui kosteutta. Keskiviikkona kokiessani verkkoa ensi kerran kosteus oli häipynyt. 

    Pitää pakkasta. Jää ei ole terästä, naskalit mielellään kaulassa ja siitä ylöspäin pitää olla tietoa mistä minne voi mennä, tai kannattaa mennä. Uimassa käyn mielelläni saunasta ilman vaatteita, kotijoen rannan avannossa.

    Rajavyöhykkeen maat ovat hiljaisia kulkea. Seurana näin talviaikaan korpit, ketut, jänikset, kuukkelit ja lapintiaiset. Joskus ahman- ja sudenjälkiä. Karhut nukkuvat. Omasta lajista poromiehet ja rajavartijat, joku harva pyytömies selvinä päivinään.

    Viime aikoina etelämpänä Suomen itärajalla on ollut muitakin kulkijoita. Lain mukaan turvapaikanhakijan on kyettävä osoittamaan, että häntä kotimaassaan vainotaan, eikä hän voi elää siellä. Kyse on tässä viimeisimmässä aallossa ihmisten salakuljetuksesta, kuin myös Venäjän mahdollisista hybridivaikuttamisen keinosta.

    Uutisten kuvissa on jäyhien rajamiesten lisäksi joukoittain hylättyjä polkupyöriä. Julkinen keskustelu on alkanut. On väläytetty rajan sulkemista samalla kun on muisteltu länsirajan kautta vuonna 2015 tulleita, lähes 30.000 ihmistä.

    Mainittu 30.000 on vähän verrattuna esimerkiksi Italian miljooniin tulijoihin Välimeren kautta. 30.000 osittainkin elätettävää on kuitenkin paljon kun se suhteutetaan Suomen väkilukuun ja hyvinvointialuiden jonoissa kärvistelevien kokemuksiin hoitamatta jättämisestä. Toisaalta on kyselty mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa, eikö ihmisiä pidä auttaa.

    Pikkuhiljaa jopa vasemmistossa on huomattu, että ideologiaan perustuva monikulttuurisuuden toitottaminen ei ehkä toimikaan kaikilta osiltaan. Uutiset Ruotsista ja etenkin Tukholman isoista lähiöistä pistävät miettimään miten monikulttuurisuutta tulisi kehittää. Jos menette Helsingin Itäkeskuksen vieressä olevalle vanhalle Puhoksen ostarille, huomaatte yhden kulttuurin lähes täydellisen puuttumisen - suomalaisen nimittäin.

    Minulla oli aikanaan kaksi maahanmuuttajaa töissä, irakilainen ja egyptiläinen. Molemmat olivat Suomen kansalaisia, ahkeria ja asiansa hoitavia. Suomalaisia heistä kummastakaan ei saa millään, molemmat olivat ja ovat arabeja. Yksinkertainen asia: jos minä muutan Japaniin ja saan Japanin kansalaisuuden, ei minusta tule japanilaista. Syntyperästään kannattaa olla ylpeä. Tällä ei ole mitään tekemistä rasismin tai nationalismin kanssa.

    Nellimin erähotellissa, tuossa puolen kilometrin päässä, on monikulttuurista väkeä kausitöissä. Voi olla, että jos menen baaritiskille, joudun tilaamaan englanniksi. Voi olla, että viidenkymmenen vuoden päästä on pieni joukko suomalaisia, jotka taistelevat kielensä ja kulttuurinsa puolesta. Tämän kielen, jota nyt kirjoitan - tämän saman kielen, jota te nyt luette, puolesta. Sama tilanne on eri saamelaisryhmillä juuri parhaillaan.

    Pitääkö kaikkia tulijoita auttaa? 

    On selvää, että täällä pohjoisella rajalla kukaan ei tule polkupyörällä yli yhtään mistään. Ja jos tulee talvella, jäätyy kuoliaaksi. Jos tulee kesällä, uppoaa soihin ja tulee sääskien syömäksi. Niinpä suurin osa tulijoista päätyy eteläsuomeen, karkeasti Tampereen tasolle ja siitä alaspäin - tietenkin Helsinkiin. Niinpä jätän kysymykseeni vastaamisen heille, jotka sielläpäin elävät.

    Lapissa on kulkija perinteisesti otettu vastaan omana itsenään. Jos on halunnut jäädä yhteisöön, on ollut hyväksyttävä yhteisön tavat ja elämäntyyli. Näin on edelleenkin. Ilmaiseksi täällä ei kukaan saa mitään. Lappiin syntyneitä ja Lapin luontoa on kunnioitettava. Kunnioittaminen ei merkitse pokkurointia, vaan tervettä uteliaisuutta perinteisiin ja ajatustenvaihtoa. Kaikki ei käy, eikä pidä käydäkään, onhan tämä Suomen Lappi.

    Terveiset siis täältä Pohjoiselta itärajalta. Erämaa vastaa niinkuin sinne huudetaan. Pyytäjä saa jos pyytää, menemällä ottamaan tuskin mitään.

    Hyvää alkanutta talvea kaikille, pasi.

 

 

VIIKOT 42. - 45.

42.

Ma- Ke- Lepo

To- 12,06 km - 1.20. Siikajärventie.

Pe- 14,10 km - 1.34. Asvalttia.

La- 8,76 km - 1.00. Polkua myös.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 3,86 km - 55 min. 

Yhteensä juoksua 34,9 km.

43.

Ma- 18,03 km - 1.58.

Ti- 15,09 km - 1.47.

Ke- Lepo

To- 20,08 km - 2.18. Asvalttia

       Kävelyä Kirsin kanssa 5,12 km - 1.14.

Pe- Juoksumatolla kiihdyttäen 10,10 km - 1.00. Kaksi viimeistä kilometriä 4,35 min/km.

La- 10,08 km - 1.12. Siikajärventie.

Su- Lepo

Yhteensä 73 km.

44.

Ma- Tuurissa 10,04 km - 1.04. Talasnevan hiekkatie.

Ti- Lepo

Ke- 19,03 km - 2.23. Osittain Janin kanssa märässä lumessa Hämeenkyrö, Ylöjärvi.

To- 12,31 km - 1.11. Vauhtileikittelyä Janin kanssa.

Pe- Lepo

La- 50,29 km - 6 tuntia ja 21 minuuttia. Hämeenkyröstä Pyynikin näkötornille. Vesisade ja sohjoa. Laitakaupungilla tulva.

Su- Lepo

Yhteensä 91,6 km

Kauniita poikia 50 kilometrin kuraleikin päätteeksi. Silmälasit päässä allekirjoittanut ja oikealla Jani Rautonen.

 

45.

Ma- Saunalenkki pimeässä vesisateessa Hämeenkyrössä 7,43 km - 56 min.

Ti- 10,12 km - 1.12. Iltalenkki Janin kanssa osin maastossa.

Ke- Lepo

To- Kävelyä Kirsin kanssa Kokkolassa 3,74 km - 50 min.

Pe- La- Lepo

Su- Kotona 10,07 km - 1.10. Pakkasta - 20 astetta.

yhteensä 27,6 km.

LOKAKUUSSA JUOKSUA 165 km.

Vasen kantapää on ulkosyrjältä kipeä. Motivaatio raihnaisena harjoitteluun on nolla. 

On muutakin. Elämää nimittäin.

 

Verkkolauta on uinut maaliin. Minä käytän vanhanajan lonksua. Tarjolla on jousilautaa ja patterihärpäkkeitä, mutta vanha konsti on paras - edellyttäen että osaa käyttää sitä. Keppi etualalla on koukkari, jolla saa jään alta narut käsiinsä.

Kirsi korjaa kotisatamasta lepuuttajan talven alta pois.

Tauolla lumitöistä.

Matkalta kirjoittajapiiriin.

Siikajärventie, miinus kaksikymmentä.

Käärmeniementie, kotikylässä.

Matkailuautossamme on talvikäyttöön uusi SNT-groupin kanssa yhteistyössä valmistuttamamme lämmin etupeite. Sen saa tarvittaessa edestä auki näppärästi, sivuilla on vetoketjut. Peitettä myyvät jälleenmyyjät kautta maan.

 

 

 

OLEMISEN ILOA

"Kysy itseltäsi: teenkö iloiten ja kevein mielin sen, mitä teen, ja tuntuuko tekeminen hyvältä? Ellei näin ole, aika peittää nykyhetken, ja elämä tuntuu raskaalta taakalta tai pinnistelyltä."

                                                                           - Eckhart Tolle kirjassaan Läsnäolon voima

Ylläoleva kuva on otettu 7. lokakuuta. Veneilimme Kirsin kanssa kotijoen syystulvassa, ihastelimme pakastuvaa iltaa. Jokunen taimenkin kulutti soraikkojen kätköpaikoissa aikaansa, aivan kuten mekin.

    Nyt vene on käännetty, maassa on lunta valoksi ja aika kuluu edelleen kevein mielin olemisen ilosta nauttien. Emme kumpikaan ole luovuttaneet ohjaksia psykologiselle ajalle, joten läsnäolo nykyhetkessä toteutuu. Psykologinen aika tarkoittaa, että mietit menneitä tai tulevaa, mutta et ole tässä ja nyt.

    Olemisen ilo ei tarkoita mitääntekemättömyyttä - päinvastoin. Jos kurkkaatte blogin lopussa olevia juoksulenkkejäni, saatatte yllättyä määrän suhteen. Vain muutama lenkki - mikä minua vaivaa? Voin vakuuttaa, tietääkseni ei mikään.

    Viimeisen kuukauden ajan olen käyttänyt aikaani käsillä tekemiseen. Ennen talvea olin asettanut tavoitteeksi parin projektin loppuunsaattamisen. Ensimmäinen niistä oli kesäkeittiön, Karhulan entraus. Toinen liittyi moottorikelkkojen säilytyskatoksen maaritilän korjaukseen ja katoksen katon tukemiseen pystytolpalla lumikuorman takia.

 

    Yksityiskohtaisempia kuvia ette saa. Tietyt asiat pidän itselläni ja läheisilläni. Vuosien saatossa olen saanut tarpeekseni niistä ihmisistä, jotka eivät kykene iloitsemaan toisen ihmisen aikaansaannoksista aidosti.

    Olen kirjoittanut usein siitä, että ihmiset voivat huonosti. Nykyisin olen muuttanut ajatteluani tämän suhteen. Kukaan ei voi yhtään sen huonommin kuin ennenkään nykyisin, vaan useammat haluavat voida paremmin. Mikä on paremmin ja mitä on paljonpuhuttu vapauteen tähtäävä valintojen tekeminen?

    Toimittaja - kirjailija Aino Huilaja palasi parin vuoden pakettiautoelämän (vanlife) jälkeen Lappiin. Huilaja kertoo tunteneensa paluussaan maitojunafiiliksiä. Hänen mielestään on eri asia syntyä Lappiin ja palata sinne, kuin syntyä eteläsuomeen ja muuttaa sitten Lappiin. Näistä Huilajan arvioista kuultaa läpi itsensä arvostamisen puute. Matkustimme Kirsin kanssa 14 maata kesällä, asuimme autossa kaksi kuukautta, mutta vaikka olisimme palanneet minne tahansa tai jopa jättäneet palaamatta, emme missään tapauksessa kokisi maitojunafiiliksiä. Ilmaisulla tässä yhteydessä tarkoitan epäonnistumisen tunteita vapaan elämäntavan kokeilun jälkeen.

    Mitä sitten vapaus on? Minulle se on esimerkiksi hetki kahden askeleen välissä ilmassa. Vapautta valita minkä oven avaan. Uusimmassa kirjassani, joka ilmestynee jouluksi, kuvaan tätä. Novellikokoelman nimi on: Yleinen tie päättyy. Kun yleinen tie päättyy, voi alkaa oma polku. Tarvitaan vain toivoa, ja sitä on aina.

    Toivoa on aina, vaikka kuinka tietyt tahot ympäri maailman toisin väittävät. Toivon voi kokea ulkona pikkupakkasessa taltan ja vasaran kanssa. Puu ei anna anteeksi, veistäjän virheet näkyvät pidempään kuin veistäjä. Toivoa voi kokea ulkoillen räntäsateessa kastuen. Kokien todellisesti, kaukana poissa virtuaalisuudesta ja keinotekoisesta.

    Ne, jotka ovat ottaneet mediassa elämäntehtäväkseen negatiivisuuden lietsomisen, heitä voi vastustaa sulkemalla koko median. Väitteet siitä, että käynnissä on kolmas maailmansota - perusteluina esimerkiksi se, että 30-vuotinen sota ei ollut yhtämittainen vaan useiden kahakoiden sarja eripuolilla maailmaa kuten tavallaan toinen maailmansotakin oli, ovat käsittämättömiä. Koko minun elinaikani on sodittu luvatussa maassa. Olisiko minun pitänyt murehtia sitä kohta kuusikymmentä vuotta joka päivä?

     Jeesus kysyi opetuslapsiltaan:"Kuka teistä voi murehtimalla lisätä elämänsä pituutta kyynäränkään vertaa." Buddha opetti, että kärsimyksen syy löytyy jatkuvasta haluamisesta ja ahnehtimisesta. Kannattaisi kysyä: kuinka teen, sen sijaan, että kysyy: mitä teen.

    Olemisen ilo on pelotonta suhtautumista käsillä olevaan hetkeen. Ultrajuoksussa tämä tarkoittaa pelkästään juoksemista nykyhetkessä miettimättä tulevaisuutta eli tavoitetta, tai kilpailun loppua. Näin toimien ei koe painetta, eikä hajota keskittymistään pois itse tekemisestä. Tätä voi yrittää arjessaan jokainen, myös siinä harmaassa arjessa.

Kirsi nappasi kuvan, kun korjasin noin seitsemänkymmentä vuotta vanhaa ulkovaloa. Nyt se palaa ulkoseinässä, aivan kuten se paloi syntymäkotini ulkoseinässä Tampereen Ala-Raholassa lähes kuusikymmentä vuotta sitten kun minut tuotiin kotiin synnytyslaitokselta.

VIIKKO 40.

Ke- 10,18 km - 1.08. Joutsenen lenkki Haapakurussa Nellimissä.

Su- Siikajärventie 10,08 km - 1.04.

VIIKKO 41.

To- 16,74 km - 1.55. Kaitavaara, asvalttia, hiekkaa ja metsää. Lunta maassa 10 cm. Märkää.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 6,72 km - 1.24.

Su- 10.45 km - 1.07. Asvalttia ja hiekkatietä lumessa.

Muu aika "lepoa".

En ole lopettanut juoksemista.

Kuva on otettu tänään lenkillä, 20.10. puolelta päivin. Juoksin 14 kilometriä. Miksi? Koska minun on hyvä olla juostessani.

ULOSPUHALLUS

 

 

Ulospuhallus on termi, jota käytetään olotilasta, kun jokin tavoite on saavutettu. Itselleni termi on harhaanjohtava, koska en ole jatkuvasti tavoittelemassa jotakin, vaan olen tässä ja nyt.

    Kieltämättä tunnelmaa se kuvaa juuri nyt hyvin: toisen kirjani käsikirjoitus lähti korjattuna ja viimeisteltynä kustantajalle taittoa, kannen suunnittelua, takakannen tekstin kirjoittamista ja painatusta varten.

    Olo on energinen, eikä mitenkään tyhjä tai sanaton, vaikka en olekaan kirjoittanut tänne mitään yli kolmeen viikkoon. Kuukausi vaihtui lokakuuhun, se merkitsee minulle varsinaisen kirjoittamisen työkauden alkamista. Kolmas kirjani on hyvällä alulla ja se pelottaa minua. Alussa ja lopussa on helppoa, välillä on vaikeaa.

    On kulunut noin kaksi kuukautta kun palasimme Kirsin kanssa pitkältä ulkomaanmatkalta kotiin. Sen jälkeen olemme tehneet niitä asioita, mitä ihmisen, joka asuu pohjoisen luonnon sylissä, pitää tehdä. Olemme marjastaneet, kalastaneet ja liikkuneet luonnossa, myös etelän ystävän kanssa. Olen korjannut pari lasikuituvenettä uuteen uskoon ja ahertanut kuukausi sitten käynnistämäni pienen rakennusprojektin parissa. 

    Yksinkertainen, suora työ vie mennessään. En tarkoita, että rakentaminen olisi yksinkertaista, päinvastoin - aivojaan joutuu vaivaamaan toden teolla. Kuitenkin rakentamisessa on pitkiä konemaisia jaksoja saman toistamista, mikä itselläni vie ajatukset uusiin teksteihin. Aivan kuten juostessanikin, myös rakentaessani, kirjoitan.

    Välillä tuntuu, että osa minusta kirjoittaa jatkuvasti. Se häiritsee läsnäoloa. Vielä kun löytäisi kaikki pian kuusikymmentä vuotta vanhalta kovalevyltä!

 

---

 

 ÄLÄHDYS

Olen huomattavassa määrin vähentänyt sosiaalisessa mediassa roikkumista ja uutisten lukemista. Haluan kuitenkin pysyä mukana ja tuoda oman osani keskusteluun, joten:

    Jos joku on sitä mieltä, ettei Suomen tarvitse leikata päästöjään hinnalla millä hyvänsä yhtään enempää kuin kansainväliset sopimukset edellyttävät, hän ei ole ilmastodenialisti (ilmastonmuutoksen kieltäjä). Jos joku ei osallistu pridemarssille, hän ei ole homofobinen. Jos joku ei katso hyvällä, että maahanmuuttaja vastikkeetta pääsee suomalaisen sosiaaliturvan piiriin, hän ei ole etnonationalisti saati natsi. Jos joku tylyttää Sanna Marinin esittelemiä työväenliikkeen arvoja tämän alanvaihdon myötä, hän saattaa tietää jotain Tony Blairin motiiveista, mutta ei tämä joku ole myöskään misogyyninen. (naisvihaaja) Jos joku ei halua transsukupuolisten asioita opetettavaksi päiväkotilapsille, tai hänen mielestään sukupuolia on kaksi, hän ei ole transfobinen. Jos joku lämmittää puilla ja naureskelee tuulivoimalle, hän saattaa ymmärtää jotain maiseman monimuotoisuudesta. Jos joku pitää valtamediaa asenteellisena, hän ei pidä mediaa salaliittona. Jos joku on asiantuntijoiden ja tutkijoiden kanssa eri mieltä, hän ei ole tiedevastainen, sillä hän saattaa tietää miten rahoitus ohjaa taustalla tutkijoiden tai asiantuntijoiden lausuntoja. Jos joku ei pidä järkevänä sitä, että muuan suomalainen kirjailija uudisti Aleksis Kiven tekstiä esimerkiksi näin: seisoa verbin tilalle vaihtoi verbin sijaita, hän ei ole kulttuurin vihollinen, vaan ymmärtää eri aikakausien kielen merkityksen, eikä halua elää kiellettyjen sanojen maailmassa. Jos joku ei halua, että arkkipiispa politikoi väittäen, että nykyisessä yhteiskunnassamme ihmisen arvo määräytyy pelkästään työn sekä kulutuksen perusteella, ei hän sorra köyhiä.

    Tämä joku saattaa uskoa oman hyvinvointinsa rakentamiseen ja itseään lähellä olevien ihmisten auttamiseen - oman ruutunsa hoitamiseen oman moraalikäsityksensä mukaisesti. Mutta ensisijaisesti hän haluaa elää rauhassa omalla tavallaan.    

 

 

Viikko 37.

Ma- Lepo

Ti- 12,04 km - 1.31. Pyhävaara polkua.

To-Pe- Lepo

La- Päivällä Nellimin polut 12,75 km - 1.32. Ilta asvalttia 6,05 km - 40 minuuttia.

Su- Ap. sauvakävelyä Kirsin kanssa 7,29 km metsässä - 1.45.

       Ip. Puoliteholla vauhtileikittelyä poluilla - 10,51 km - 1.06.

Yhteensä 41,3 km - 4:50

Viikko 38.

Ma- Lepo

Ti- Ap. Janin kanssa 17,29 km - 2.01. Polkua.

      Ip. Palauttavaa Janin kanssa 7,01 km - 1.00. Tietä ja polkua.

Ke- Ensilumen Pyhävaara, polkua 12,01 km - 1.30. Janin kanssa, lunta nilkkaan.

To- Lepo

Pe- Tiellä Janin kanssa eri vauhdeilla spontaanisti 6,04 km - 36 minuuttia.

La- 33,76 km - 5.00. Janin kanssa pitkä kolmen vaaran lenkki, sauvat. Vesisade 90% ajasta.

Su- Lepo

Yhteensä 76,1 km - 10:08.

Viikko 39.

Ma- Ivalossa Janin kanssa 20,74 km - 2.24. Osin pururaaa, polkua, hiekkakävelytietä, mutta myös asvalttia.

Ti- Lepo

Ke- 16,30 km - 2.17. Polkua ja umpimetsää Janin kanssa. Pahtalammen kierros.

To- 10,34 km Nellimin polkuja - 1.02. Hiukan vauhtiakin.

Pe-Su- Lepo

Yhteensä 47,3 km - 5:45.

Syyskuun summaus: juoksua 263 kilometriä.

Ensimmäinen ja viides kuva Jani Rautonen. Video Jani Rautonen.

HARMAA HONKA

 

Nellimissä tupakeittiömme ikkunan alla on koristepensas metrin päässä ulkoseinästä. Kun join lenkin jälkeen vaniljakahvia pitkän pöydän ääressä, havaitsin pensaan oksalla vajaan metrin korkeudella maasta olevan sienen. Orava lienee sen sinne asetellut talvivarastokseen tai sitten se on jätkän kaverin, kuukkelin, eväs.

    Koska sinä olet katsonut viimeksi ympärillesi luonnossa liikkuessasi, ja oletko edes liikkunut luonnossa? Jokainen meistä marssii ymmärryksensä mukaan niiden asioiden puolesta joihin uskoo, mutta on haaskausta jos vieraantuu luonnosta. Samalla vieraantuu omasta alkuluonnostaan.

    Syksy on tullut Lappiin ja se on parasta aikaa hengittää raikasta ilmaa sisään ja ulos. Tämän päivän kahdentoista kilometrin lenkki suuntautui Pyhävaaralle, jossa maa hohtaa osittain punaisena. Tietääkseni ei ole ollut pakkasta vielä, mutta pian on sen aika.

    Lenkillä otin tukea vanhasta kelosta. Mieleen juolahti kuinka monta sukupolvea ennen minua siihen on tukeutunut. Kotimaisemani ei ole kansallispuisto eikä museo. Yhteys luontoon on käsin kosketeltavissa hiljaisuudessa. Äärimmäisen harvoin kohtaan ihmisiä lenkeilläni, eläimiä sitäkin enemmän.

    Äskettäin ihminen kohtasi eräässä etelän kansallispuistossa suden ja soitti hätäkeskukseen. Poliisi pelasti ihmisen ja susi sai karkoitustuomion. Tämä mieletön esimerkki osoittaa yhteiskuntamme suunnan - poispäin luonnosta, mutta etenkin pois omasta alkuluonnosta. Missä susi saa olla? Entä voiko ihminen olla suden kanssa silmätysten ilman kännykällä hosumista?

    Omalla alkuluonnolla tarkoitan ensimmäisen kysymyksen tärkeyttä: mitä minä olen. Luuleeko joku, että omalla toiminnallaan voi vaikuttaa maailman kulkuun? Luuleeko joku pystyvänsä muuttamaan maailmaa omalla toiminnallaan? Ei kuka luulet olevasi, vaan mitä luulet olevasi.

    Minun maailmaani ei pysty kukaan muuttamaan. Tarkkaan ottaen en edes itse pysty siihen. Jos joku teistä väittää, että on muuttanut minun maailmaani, valehtelee. Minun maailmani on hengitys kahden askeleen välissä. Heiluva ovi ei missään. Ilma virtaa sisämaailmaani sisäänhengityksessä ja ulos hengittäessäni se virtaa ulkomaailmaan. Tarkkaan ottaen näillä maailmoilla ei ole eroa, mutta jos jonkun maailmassani olen kohdannutkin, niin julkisesti siitä emme kumpikaan puhu.

    Juostessani yksin mieleni on tyhjä. Yleensä ihmiset ymmärtävät tämän väärin. Tyhjä mieli on itsessään riittävä ja valmis kaikkeen, valmis vastaanottamaan kaiken. Tyhjä mieli on kirkas ja luo mahdollisuuden havainnoida maailmaa hetki hetkeltä.

    Sieni on edelleen rusopajuangervossa, jonka porot syövät joka kesä. Mutta niin vain pensas sinnittelee vuodesta toiseen, kuten se harmaa honkakin. Tukea tarjoten.

 

VIIKKO 36. JUOKSUT

Ma- Haapakuru polkua 10,20 km - 1.15.

Ti- Poluilla 10,52 km - 1.12. Murskeen lapioinnin jälkeen.

Ke- 10,51 km - 1.23.

To- Kävelyä Kirsin kanssa sienessä ja marjametsässä 2,53 km.

Pe- Lepo

La- Haapakuru 10,26 km - 1.11. Keho jäykkä pienen rakennusprojektin takia.

Su- Asvaltilla 10,09 km - 1.09. Aivan poikki fyysisestä työstä.

Yhteensä 51,5 km - 6:12.

Hyvä viikko kun ottaa huomioon muun kuormituksen. Palautuminen paranee.

Se nyt vaan on tyhmää jos ei käytä ilmaista superruokaa. (superfood; käännös nuoremmille sukupolville - Who is this fucker anyway?)

Syksy tuo vettä soille, juostessa kenkä kastuu ja tuntee elävänsä.

Nellim on muutakin kuin metsää.

KALALLA

 

Päivät jotka vietät kalastaen, niitä ei lasketa ikävuosiisi mukaan. Näin sanotaan, mutta toisaalta kalassa ollessaan on läsnä elämässään enemmän kuin huomaakaan. Kalastuksen salaisuus piilee pinnan alla. Sinne ei useinkaan näe kovin kauas, joten koskaan ei tiedä mitä odottaa.

    Alkuperäisessä merkityksessään kalastaja pyytää kalaa. Pyytää ruokaa luonnolta luonnossa. Yksinkertaisimmillaan kalastajan ja saaliin välissä on puinen keppi, siima ja koukun syötti. Japanilaisessa Tenkara- kalastuksessa siimassa on perho. Tässä kalastaja on kalan kanssa tasavertainen toisin kuten tuijottaessaan kaikua kymmenien vapojen uisteluveneessään.

    Vastenmielisintä kalastusta on mielestäni pyydystä ja päästä- tyylinen urheilu. Viaton luontokappale väsytetään, revitään viehe leukaperissä kuiville kuvattavaksi ja sitten vapautetaan muka hellästi takaisin. Tässä ihminen näyttää alkuperäisen apinaluontonsa selvimmin. Eläinrääkkäystä pelkästään huvin, urheilun ja egopullistelun vuoksi.

 

Minulle ja Kirsille kalastus on ensisijaisesti luonnon kanssa olemista. Saalis on tärkeä ruuan lisänä, ei muuten. Saadessani kalan tainnutan sen ensin. Sitten irrotan koukun ja verestän kalan. Hetken päästä laitan saaliin kylmälaukkuun. Yleensä laukussa on kylmäkalle tai jäitä. Usein perkaan kalan vasta kotona. Joskus kahvitauolla kalastuksen lomassa, jolloin perkeet palautuvat linnuille tai muille nälkäisille luonnon kiertokulkuun. Kotona kompostoin perkuujätteet, joskus syötän ne ketuille tai variksille.

    Minä en kuulu siihen joukkoon, joka talvikalastuksessa suu vaahdossa istuu pillkiavannolla, jota ympäröivät kymmenet sätkivät ahvenet. Ahneus on kuolemansynneistä pahin ja osoittaa ihmisen pienuuden. Raamattua ei kannata siteerata, jos ei elä sen mukaan. Itsensä nostaminen suureksi, luontoa kunnioittavaksi erämieheksi on itsetehostuksen par exellence. Tästä syystä en enää nykyisin koskaan julkaise omia saaliskuviani. 

    Sensijaan saatan julkaista savukalakuvia. Niistä sentään pystyy päättelemään, että saalis päätyi ruuaksi. 

    Savustan vanhasta saunankiukaasta tehdyllä savustimella. Kiukaan päälle minulla on ruostumaton teräspöntto, jonka sisällä kaksikerroksinen ritilä. Kolmas vaarini Ahti opetti minulle rasvapellin tärkeyden, purujen seassa sulava rasva huonontaa makua. Rasvapellin alla on leppäpurua ja muutama sokeripala. Kiukaan vetoluukulla on helppo säädellä tulen voimakkuutta. 

    Alla olevat ovat tummaa sorttia, noin neljänkymmenen minuutin savustuksen tulos. Eivät kuitenkaan kuivia.

 

Meillä Inarissa on hienot mahdollisuudet kalastaa hiljaisessa luonnossa. Tällä en tarkoita paljon hehkutettua Inarijärveä, jonka nimessä on vain yksi n-kirjain. Erämeri on kyllä kaunis ja karu. Toisaalta pahimpiin aikoihin valtavankokoiset uisteluveneet risteilevät edes takaisin halkoen sekä vedenalaisen, että vedenpäällisen rauhan.

    Tarkoitan lukuisia pienempiä, kirkasvetisiä metsäjärviä ja lampia, sekä jokia. Mikään tuskin on rauhoittavampaa kuin tehdä tervastulet tyvenen järven rannalle hiljaiseen erämaahan, ja kaikessa rauhassa silmäillä mihin ensimmäisen heiton virvelillä heittäisi. Näissä kokemuksissa on lähempänä luontoa, kuin myös omaa alkuluontoaan.

    Kalastaessaan keskittyy hetkeen ja unohtaa apinalauman vaatimukset yhteiskunnasta. Sotauutiset vaimenevat ja raikas pohjoinen tuuli painaa unohduksiin sen, että taas on joku jossain kuollut kuumuuteen. On vain hidas hetki oman itsen ja luonnon vuorovaikutusta.

 

Meillä on muutamia vaatimattomia, vanhoja lasikuituveneitä hiljaisten erämaajärvien rannoilla. Äskettäin remontoin yhden niistä kulkuveneeksi, jota on kätevä siirtää mönkijällä eri järville. Myös kuvassa näkyvät mönkijän tukkikärryn venevarusteet ovat itse laiteltuja.

    Kulkuveneeseen olen hankkinut Minn Kota 30 sähköperämoottorin. Pyöritän sitä 70 amppeeritunnin vapaa-ajan akulla. Akku on kotelossa, josta sulakkeen kautta lähtee kolmen metrin johto trukkiliittimeen. Perämoottorin alkuperäisessä johdossa on toinen trukkiliitin. Näin menetellen voi akun paikkaa veneessä muutella tasapainon löytämiseksi. 

    Akussa on ilman työkaluja irrotettavat akunkengät, näin vaihto vesillä sujuu helposti. Kotona en edes avaa koteloa latauksen ajaksi, vaan lataan laturilla trukkiliittimen kautta suoraan akun täyteen.

 

Minn Kotassa on viisi vaihdetta eteen ja kolme taakse. Vene on Rihu-merkkinen vakaa sotaratsu. Akku kestää kaikkea kuuden ja yhdeksän tunnin väliltä. Riippuu kelistä, vauhdista ja kuormasta. Minusta on fiksumpaa käyttää tarpeen tullen kahta pienempää akkua kuin raahata yhtä isoa. Minn Kotassa on akun varaustilan näyttö ja tietenkin mukana on airot. Niistä harvemmin virta loppuu, mikäli eväät ovat kunnossa.

 

Kirsin kanssa sisällytämme eräretkiimme aina monenlaista toimintaa. Riippuen vuodenajasta marjastus, sienestys ja kalastus sopivat mukavasti yhteen. Lisäksi veneellä pääsee järviketjuissa erämaahan kauemmas. Rantautumisen jälkeen voi aina kävellä seuraavalle järvelle.

Jokainen meistä elää ja kalastaa ymmärryksensä mukaan. En lainkaan kritisoi uisteluveneitä ja kaikuja. Mutta paljon jää kokematta sillä vanhalla asenteella, missä ihminen yrittää asettaa itsensä luonnon yläpuolelle. Se jää aina yritykseksi, jonka lopputuloksena on loppuunkäytetty ihmispolo, joka unohti elää elämäänsä kaiken kauniin keskellä, kalallakin.

VIIKOT 34. JA 35.

Ma- Lepo

Ti- 6,01 km - 46 min. polkua.

Ke- To- Lepo

Pe- Pyhävaara huipulle asti 14,13 km - 1.55. Osittain polutonta karheikkoa ja louhuja.

La- Siikajärventie, hiekkatie 10,05 - 1.03.

Su- 16,54 km - 1.49. Hiekkatietä Virtaniemeen.

Yhteensä 46,7 km - 5:35

Ma- Lepo

Ti- 8,06 km saunalenkki Haapakurua ja pururataa 1.03.

Ke- Lepo

To- 23,64 km - 3.05. Oikea harjoitus Annijärvi - Juoksemavaara. Katkesin täysin 16 km kohdalle ja otin geelin kuivana, vettä sain puolitoista kilometriä myöhemmin joesta.

Pe- Kylällä 2 km lenkillä muotoa seitsemän kertaa eli 15,15 km - 1.45. Useimmat ultrajuoksut pidetään lyhyellä radalla, joten on fiksua keskittyä harjoituksissa joskus myös kunnolla.

La- Su - Lepo

Yhteensä 46,8 km - 5:45

 

Olen juossut tänä vuonna tähän asti vain 1439 kilometriä. Joudun siis tyytymään vähään, koska paljosta en nyt palaudu. Samalla huomaan, kuinka raskaita normaalit harjoitukseni ovat. Ne vaativat alle kurinalaista perusjuoksua. Elokuuhun tuli kilometrejä 256. 

    Ei ole salaisuus, että olen väsynyt kilpailemiseen. Se ei kuitenkaan tarkoita juoksemiseni loppua vaan mahdollisuutta elää toisin.

 

Jos aina tavoittelet jotain, oletko läsnä tässä ja nyt koskaan?

VÄSYNYT TODELLISUUS

 

Ylläoleva kuva muistuttaa ensimmäisen kirjani pohjoisen julkaisutilaisuuden mainoskuvaa, mutta ei ole sama. Pyysin Kirsiä ottamaan uuden kuvan Peurajärvellä. Tätä kuvaa ei käytetä toisen kirjani pohjoisen julkaisutilaisuuden mainoskuvana. Halusin teille kuvan, joka näyttää yhden tavan miten rentoudun - miten olen tässä ja nyt yhdellä tavalla.

    Tätä kirjoittaessani en ole varma, laitetaanko pohjoisen julkaisutilaisuudesta lehtimainosta Inarilaiseen. Kuvalliset lehtimainokset ovat hirvittävän kalliita, joihin kaltaisellani pienen budjetin raapustelijalla ei ole varaa. Illuusio kirjoittamisella tienaamisesta elää vahvana toisessa todellisuudessa. Jouluksi kuitenkin yritetään saada teille lisää luettavaa.

    Jokainen meistä elää omassa todellisuudessaan, mutta harva ymmärtää, että ei ole olemassa yhteistä todellisuutta. Liikuttavan yksimielisesti osa uskoo erilaisiin, erilaisin keinoin markkinoitaviin todellisuuksiin. Alkaa elää niiden mukaan. Hyvä esimerkki on utopia maailman pelastamisesta omilla valinnoilla. Jossakin todellisuudessa on kyse oman maailman pelastamisesta ja lapsenomaisesta uskosta siihen, että tuhansien vuosien päästä syntyvien ihmisten elämään voisi omilla valinnoilla jotenkin vaikuttaa. Elämä ei ole aikakone.

    Agressiivisen markkinoinnin ja maksettujen tutkimusten tuloksena osa ihmisistä on saatu muuttamaan omia kulutustottumuksiaan ruuan ja energian suhteen. Minun todellisuudessani ei koskaan ole syöty mitään minkään muun syyn takia kuin itseni, saati käytetty mitään energiaa millään muulla tavalla kuin on ollut tarpeen itseni kannalta. Tämä kuulostaa itsekkäältä näin esitettynä, mutta tarpeettomaan tuhlaamiseen ei kohdallani ole ollut koskaan varaa.

 

    Euroopassa matkaillessani avasin muutaman kerran Suomen eri uutispalvelut ja hämmästyin aiheita. Palattuani kotiin selvittelin hiukan perusteellisemmin taustoja ja hämmästyin lisää. 

    Koronan aikaan ei saanut ryssitellä mutta nyt saa natsitella. Varsinaiseen rotusortoon ovat syyllistyneet kaikki, osa huomaamattaan. Rasismiko on synonyymi rotusorrolle? Suomen kieleen imuroitavien vierasperäisten sanojen kotouttaminen ei ole sujunut aina mallikkaasti. Minulle jokainen ihminen on lähtökohtaisesti samanarvoinen, mutta hänen on itse luotava arvonsa - otettava oikeutuksensa. Kukaan meistä ei ole kritiikin ulkopuolella, eikä kenenkään tietä tule tasoittaa.

    Entäpä Venäjä? Kaikki venäläisten kanssa tekemisissä olleet ymmärtävät, että toisen maailmansodan tarina on heille tärkeä. Tässä tarinassa he näkevät natseja joka puolella ja taistelevat yhteisenä punarintamana koko maailman pahuutta vastaan. Ongelma on, että heidän tarinansa toisesta maailmansodasta on täysin eri todellisuudesta, kuin se tarina, minkä oma isoisäni minulle kertoi. Lisäksi venäläiset ovat erilaisten informaatiovaikuttamisten keinoin luoneet omaa todellisuuttaan ja saavuttaneet tavoitteensa: hajaannuksen - muuallakin kuin omassa maassaan.

    Mielestäni ihmisyyteen kuuluu olennaisena osana hiljaa oleminen. Tässä minä olen huono esimerkki, mutta yritän jatkuvasti parantaa. Tarkoitan tässä yhteydessä hiljaa olemisella sitä, että ei kommentoi asiasta, josta ei ole omia, konkreettisia kokemuksia. Elävä esimerkki, tai pikemminkin kuollut, on keskustelu metsästyksestä ja kalastuksesta siitä näkökulmasta, että tuotetaan kärsimyksiä eläimille. Olen varma, että eläimet kärsivät eläessään yhtä paljon kuin ihmiset. Vättäisin, että ihminen kärsii vielä paljon enemmän luodessaan itselleen omaa todellisuuttaan. Eutanasiakeskustelu on tästä erinomainen esimerkki - sitähän ei edes käydä. On hämmästyttävää, että ihminen ei saisi päättää omaa elämäänsä tarpeen niin vaatiessa. En osaa kuvitella mitään henkilökohtaisempaa. Toivon yksinkertaista lisäystä Suomen perustuslakiin, ilman mihinkäänjohtamatonta arvokeskustelua.

 

    Minun todellisuuteni on tällä hetkellä väsynyt. Kolmenkymmenen vuoden juoksemisen jälkeen realisoitunut filosofinen kiteytys: Tavoittelemalla jatkuvasti jotain jostakin, ei ole koskaan tässä ja nyt. Yksinkertainen lause, lähes mahdoton toteuttaa. Mahdoton ymmärtää ilman kolmenkymmenen vuoden mielen ja kehon harjoitusta.

    Tästä ei edemmäs. 

VIIKKO 33. HARJOITTELU

Ma- 10,01 km - 1.20. Väsynyt, juoksemattomuus painaa - rutiininpuute.

Ti- Lepo

Ke- 20,19 km - 2,34. Härkäjärvi, osittain erittäin kovaa polkuihin nähden.

To- 20,02 km - 2.19. Asvalttia ja hiukan hiekkatietä. Illasta marjastusta Kirsin kanssa 7,19 km - 1.53.

Pe- Lepo. Väsyneet jalat.

La- 12,36 km kevyttä vauhtileikittelyä - 1.23. Väsynyt.

Su- 11,03 km - 1.18. Palauttavaa juoksua poluilla, väsynyt terveesti. Iltapäivällä Kävelyä Kirsin kanssa 6,21 km - 1.23.

Yhteensä juoksua 73,6 km - 8:56

Huvittaa. Joku nuori kertoi tähtäävänsä 6000 askeleeseen laihtuakseen. Hyvä että tähtää ja hyvä että laskee askeleensa. Mutta jos oikeasti haluaa tulla kuntoon, on se vasta hyvä alku. Asennetta! Eilen käytiin Kirsin kanssa mönkkärillä kalassa ja marjassa. Kello näytti illalla yli 30000 askelta ja yhtään en juossut. Omaa todellisuuttaan on joskus hyvä ravistella ihan itse.

Lopuksi muutamia kuvia lenkkien varrelta.

"Don`t let the old man in."  -Clint Eastwood  (Älä päästä vanhaa miestä sisääsi. / Älä päästä vanhuutta sisääsi.)

Saa sen ulos sieltä...