TOTTA

 

 

Olen seurannut vuosikymmeniä Amerikkalaisen ultrajuoksijan, Anton Krupickan edesottamuksia. Viimeisimmissä kirjoituksissaan hän on kertonut juoksemisen olevan hänelle omavaraista. Hän tarkoittaa tällä, että tarkoituksena on liikkua nopeasti ja kevyin varustein luonnossa omiin kykyihin luottaen. 

   Hän kirjoittaa myös, että tärkeintä on liikkumisen kokemus, se mikä on totta kullekin sillä hetkellä. Tätä voisi laajentaa koskemaan meitä kaikkia koko elämämme aikana.

 

Kosmologi Kari Enqvist on kolumnissaan nimeltä Meitä säikytellään kuvitelluilla katastrofeilla, kirjoittanut:

"Pahinta olisi, jos tyhjiö hypähtäisi spontaanisti uuteen, negatiiviseen energiatilaan niin, että kaikki aine höyryyntyy pois ja avaruus romahtaa yhdeksi pisteeksi. Silloin planeetat, tähdet ja kaikki elämä maailmankaikkeudessa katoavat silmänräpayksessä.

 

Kun nyt vedän yhteen Krupickan ja Enqvistin ajattelun, niin mikä on totta juuri sinulle maailmassasi nyt? Minkä uskot olevan totta?

   Meitä on peloteltu aina pahimmasta mahdollisesta. Harvemmin parhaimmasta on puhuttu mitään. Miksi meidän täytyy lähestyä kaikkea niin, että kuvittelemme onnistumiseen tarvittavat keinot pahimman uhkakuvan kautta. Myös aivan tavallisissa askareissamme, niissä kuuluisissa puuhasteluissamme.

   Minä olen ratkaissut asian jo vuosia sitten ajattelemalla positiivisuuden kautta, myös ultrajuoksuissani. Ongelmia ei kannata odottaa, ne ilmaantuvat kyllä. Tärkeintä on kyetä ratkomaan ne. Tässä ajattelussa etukäteen ei voi valmistautua kaikkeen, eikä pidäkään. Kokemukset hankitaan harjoittelun kautta. Esimerkkinä useimpien ultrajuoksijoiden käsitys pitkästä lenkistä, kolmekymmentä kilometriä ei ole pitkä lenkki, mutta se voi tuntua siltä.

   Nykyisin positiivisuuteni ylläpitoon kuuluu olennaisena osana uutisten osittainen vältteleminen. Median klikkiotsikot ovat täynnä uhkakuvia tai negatiivisia tapahtumia. Näiden sekaan hukkuvat hyvät uutiset, joita niitäkin on.

   Minnesotan yliopiston professori Benjamin Toff on kirjoittanut tietokirjan nimeltä Avoiding the News: Reluctant Audiences for Journalism, yhdessä Ruth Palmerin ja Rasmus Kleis Nielsenin kanssa. Kirjassa selvitellään miksi ihmiset välttelevät uutisia: ihmiset eivät tiedä mihin luottaa, uutiset eivät vastaa kysymyksiin ja ihmisten on vaikeaa arvioida uutisia.

   Uutismedia verkossa -tutkimuksen mukaan Suomessa nuoret ja naiset sekä vähätuloiset välttelevät uutisia keskimääräistä enemmän. Naiset ja nuoret kokevat uutisten määrän uuvuttaviksi miehiä ja iäkkäämpiä yleisemmin.

   Kautta aikojen ovat viisaammat vetäytyneet pois hälinästä. Vuorille ja erämaahan. Asiat harvoin "tapahtuvat" itsestään. Yleensä taustalta löytyy ihmisten tekemiä päätöksiä, etenkin omia päätöksiä.

   Vain sinä itse voit päättää mikä on totta juuri sinulle.

 

Kanalinnunpyynnissä kahvitauolla. Saalis on etualalla, suolistettuna, verkkopussissa sanomalehteen käärittynä.

 

 

VIIKOT 38. - 39.

Ma- Lepo. Pohjekipu.

Ti- Metsällä 3,96 km - 1.24.

Ke- 10,05 km - 1.21

To- Metsällä 3,72 km - 1.12.

Pe- Lepo

La- 10,20 km - 1.19. Pohjekipu.

Su- Lepo

 

Ma- Metsällä 2,87 km ja 3,05 km - yhteensä 1.50

         Illalla kävelyä Kirsin kanssa 4,11 km - 50 min. Pohje kipeä.

Ti- Ke- Lepo

To- Metsällä 2,42 km - 40 min.

Pe- Lepo

La- 10,09 km - 1.09.

Su- Iltalenkki 8,03 km asvaltilla - 56 min.

 

Ma 30.9. Siikajärventie 15,45 km - 1.42.

 

SYYSKUUSSA juoksua 117,78 km.

 

Kun sanon, että en ole juossut paljon, niin tarkoitan myös sitä. Kulmienkohottelu tavattaessa tai asian vähättely ei muuta tätä miksikään.

 

Hyvä elämä on yksinkertaista. Me emme harrasta marjastusta, kalastusta tai metsästystä, vaan pyydämme luonnosta luontoa kunnioittaen ruokaa pöytäämme. Kun näin toimimme, meidän ei tarvitse perustella esimerkiksi lihan- tai kalansyöntiä kenellekään mitenkään.

 

  

Minä en julkaise saaliskuvia, mutta tuossa on 9,5 kiloa kalaa. Tästä määrästä haukea 2,5 kiloa, loput siikaa ja ahventa. Kaikki syödään itse. Osittain savustaen. Hauki pihveinä tai fileinä, kuten ahven myös. Ruodoista ja evistä Kirsi keitti kalaliemen. Lientä voi lorauttaa mauksi vaikka lintukastikkeeseen hiukkasen, kuten valkoviiniä tai konjakkiakin.

 

Ensilumi tuli 29.09.2024. Yläkuva Saariselältä, alakuva 30.09. Nellimin Siikajärventieltä.

Sami Liuhdon uusin kirja, Perinnöt. Vahva suositus. Kirjan voi ostaa Käsitteen verkkokaupasta, linkki kauppaan blogini internetversiossa oikeassa yläkulmassa.

 

 

Kuva on Nellimin Ahvenvaaran lammesta, josta useimmilla ei ole mitään tietoa. Kyseiseen lammeen ei laske vettä mistään, eikä siitä juuri laske vettä mihinkään. Silti siinä on aina kirkasta vettä, myös kuivana kesänä.

 

HARHOJA ?

 

Joku saattaa ajatella, että ylläolevasta kuvasta puuttuu jotakin. Ei puutu. Kuvassa on kaikki mitä siinä kuvanottohetkessä oli. Siihen ei saa lisätä, eikä poistaa mitään. Täydellinen hetki luonnossa, tauko metsästysretkellä. 

   Joku saattaa kaivata kuvaan jotakin. Metsästäjiä tai saaliita. Joku saattaa tulkita kuvaa niin, että metsästäjät eivät halunneet tulla kuvatuksi, tai että saalista ei saatu. Nämä ovat tulkitsijan mielessä syntyviä harhoja, ajatuksia, joita meidän jokaisen mieli tuottaa lakkaamatta.

   Ihmiset tulevat yleensä hyvin vihaisiksi, jos heitä kutsutaan harhaisiksi. Sana kuvaa suomenkielessä myös mielen sairautta. Mutta mikä on sairautta ja mikä ei, kun mieltä mietitään?  Ylläolevaa kuvaa tulkitseva saattaa kuvitella näkemänsä perusteella monenlaista. Muodostaa mielikuvia minun elämästäni, koska kuva on minun blogissani ja minä tässä kirjoitan.

   Meillä kaikilla on taipumus kuvitella asioita mielessämme. Kaikkein surkeinta se on silloin, jos se johtaa elämään, jossa kuvittelija ei koskaan tullut olleeksi paikalla. Esimerkkinä voisi käyttää ahkerasti työtä tekevää ihmistä, joka on päättänyt, että sitten kun hän jää eläkkeelle, niin sitten. Sitten kun hän jää eläkkeelle, niin hän sairastuu ja kuolee. Mitään "sitten" ei koskaan tapahtunut. Hänen hetkensä menivät, menneisyys meni ja tulevaisuutta ei koskaan tullut sellaisena kuin hän sen kuvitteli. Ehkä hän tuli eläneeksi harhassa koko elämänsä saamatta nauttia työnsä tuloksista. Usein tällaiset ihmiset nauttivat työnteosta, se on heille koko elämä. Ei siinä mitään, siinähän painatte. Mutta älkää kuvitelko, että sitten. Sitä "sitten" ei välttämättä koskaan tule.

   Mitä sitten?

   Sitä vaan, että oletteko ihan varmoja valinnoistanne. Olisi hyvin järkyttävää joutua myöntämään itselleen, että ainutkertainen elämä tuli painettua läpi pysähtymättä kertaakaan. Surkeimpana yksinäisenä hetkenä saattaa syntyä oivallus: voi kun olisin hiukan osannut hellittää, niin olisin ehtinyt tehdä sitä tai tätä. Eihän vaan niin?

Ruijankurua.

Surkeaa ovat myös yhteiset harhat. Ihminen luulee voivansa vaikuttaa vaikkapa ilmastonmuutokseen teoillaan. Eittämättä näin on, mutta mihin vedetään raja? Tuuliturbiineja rakennetaan, mutta ei puhuta niiden vaihteistoöljyistä tai lapamateriaaleista mitään. Luodaan harha puhtaasta, ilmaisesta energiasta, joka ei kuormita ympäristöä. Tai ostetaan sähköauto ja unohdetaan akkumalmia kaivoksissa louhivat pikkupojat. Hoidetaan ongelma pois samalla tavalla kuin se hoidettiin hiekkalaatikolla pienenä: tehdään sortuneen tilalle uusi kakku ja tehdessä toivotaan, ettei siitä tulisi pahaa. Samasta hiekasta, jonka lopulta tuuli pöllyttää silmiin, ja sitten on aika itkeä.

   Mitä sitten?

   Sitäkin, että on helppo kieltää väite jota ei ole "todistettu" oikeaksi. Tällainen väite on esimerkiksi, että media on vasemmistolainen. Ei toki koko Suomen mediakenttä, mutta kylläkin Yle.

   Kieltämällä väite ja vaatimalla todisteita harhaudutaan itse asiasta pois. Yllämainitussa tapauksessa siitä, että meihin pyritään vaikuttamaan Ylen taholta jatkuvasti luomalla stereotypiaa "yhteisestä", riippumattomasta mediasta. Vaikuttamisella pyritään osoitamaan, että on olemassa tiettyjä yhteisiä moraalisääntöjä esimerkiksi vähemmistöihin suhtautumisessa. Kun eletään reaalielämää, näin ei ole. Eikä tule.

   Ihminen on luotu selviäään hengissä läpi elämänsä. Tässä prosessissa aina jollekin matkan varrella tulee paha mieli ja pissat housuihin.

 

Eräs tuttava kertoi norjalaisen päiväkodin päivästä: "Ensin päiväkotilapset hiihtivät 3 kilometriä tunturimajalle. Sitten ohjaajat (päiväkodin tädit ja sedät) tekivät heille hyppyrimäen lumesta. Lapset laskivat koko päivän mäkeä. Toki söivät ja lepäsivät välillä. Sitten he hiihtivät takaisin tienvarteen. Normaali päiväkotipäivä.

   Edelläkerrotun perusteella voi miettiä miksi meille Suomeen ei kasva urheilijoita. Tasapäistämisen jälkeen ei synny voittamisen ja kilpailemisen halua, liikkumattomuus lapsena heijastuu aikuisikään ja vanhuuteen.

 

Suurin osa ihmisistä pitää minua pelkästään ultrajuoksijana. Kuten kaikki muutkin ihmiset, saatan olla paljon muutakin. Vai kuvitteletteko, että juoksen elämäni loppuun asti läpi uuvuttavia ultrakilpailuja? Minä en ole koskaan kuvitellut juoksevani kilpaa loppuun asti. Vuosien varrella olen kylläkin vakuuttanut juoksevani loppuun asti omaksi ilokseni. Aina silloin tällöin tämä tuntuu kyseenalaiselta.

   Pidän huvittavina ihmisiä, jotka kertovat ultra-uransa lopettamisesta juhlallisesti. Parin vuoden tauon jälkeen he ovat taas siellä, kehää kiertämässä! Minä olen sanonut lopettavani kilpailemisen viimeistään kun olen 66-vuotias. Tämäkin tuntuu aina silloin tällöin kyseenalaiselta. 

   Kilpailu ei johda mihinkään hyvään, ei missään asiassa. Kilpailun voi voittaa vain yksi, maalintulohetkellä hän oli paras osallistujista. Hetki on lyhyt. Entä sen jälkeen? Tässä on raju ristiriita ylläolevaan päiväkotiesimerkkiin. Siksi tulee, miksi itsensä kehittää. Sitä saa, mitä tilaa.

Useimmat ihmiset kertovat muuttavansa elämäänsä perusteellisesti. Minäkin olen käyttänyt sanaa "elämänmuutos" Lappiin kotiutumisen yhteydessä. Tosiasiassa elämäni ei ole muuttunut mihinkään sen jälkeen kun pääsin ulos syöpäosastolta. Jokainen päivä on edelleen lahja. Parasta siinä on nykyisin lappilainen ilmaus aamulla herätessä: mihkä sitä tänään alkas? Harha vapaudesta.

Mielen vapaus on harha sekin. Ihminen on vapaa vain silloin kun saa mielensä hiljaiseksi. Täydellisestä tyhjyydestä ei puutu mitään, eikä siihen voi lisätä mitään. Ilman ainoatakaan ajatusta on täydellisesti läsnä. Yksikin ajatus, ja ollaan eksyksissä!

   Voitte kuvitella minut istumaan ensimmäisessä kuvassa makaavan kelon rungolle kädessäni kuksa täynnä kahvia. Voitte kuvitella minun samalla katselevan järvelle, jonka vain tarkkasilmäisimmät ensimmäisestä kuvasta löytävät. Mutta ette voi kuvitella mitään mitä siinä istuessani ajattelin, koska en ajatellut mitään. Näin todella saattoi käydä. Hetkittäin. Ja jos jotakin mieleeni tuli, niin päästin sen menemään samantien. 

   Miksi kerätä turhia harhoja mieleensä pyörimään?

Ruijankurua.

 

Muuttaessaan elämäänsä ihmiset eivät useinkaan luovu juuri mistään vanhasta. Päinvastoin! He keräävät elämäänsä aina vain lisää ja lopulta uupuvat taakkansa alle.

   On täysin turha kuvitella voivansa paremmin, jos ei rajoita toimintaansa mitenkään. Kun rajoittaa toimintaansa, jotakin uutta voi tulla tilalle. Kun erottelee asioita liiaksi ja sitten yrittää tehdä ne jossain tietyssä järjestyksessä, lopulta huomaa, että aika ei riitä kaikkeen. On parempi olla erottelematta ja pelkästään tehdä asioita. Voi olla, että huomennakin voi olla mahdollisuus jatkaa.

Eräs ystäväni varoitti minua vuosia sitten menemästä liian pitkälle zeniläisyyteen. Varoituksen taustalla oli eittämättä henkilön luja uskonnollinen vakaumus. Vuosien vierittyä voin vakuuttaa: zenissä vasta uskoa tarvitaankin! On oltava luja luottamus omaan alkuluontoon, omaan mieleen. Ei ole muuta tietä. Omaa mielenrauhaa ei voi ulkoistaa, mutta sen voi löytää itse.

   Ystäväni varoitus lähtee todennäköisesti Jumalasta. Useissa uskonnoissa mainitaan mietiskelyn yhteydessä, ettei mietiskely saisi suuntautua omaan itseen, vaan Jumalaan ja toisiin ihmisiin. Voisin kysyä, että jos Jumala on meissä kaikissa, niin miksi pitää sitten suunnata mietiskely pois itsestä? Tähän joku voi vastata, että tekee hyvää asettua muiden asemaan. Toki, mutta auttaakseen muita, on ensin autettava itseään. Jos tähän menee yksi elämä, niin seuraavassa sitten on muiden vuoro.

   Todellisuudessa olen tehnyt auttajan työtä esimerkiksi vammaisten lasten kanssa. Tästä opin, että pitää itse olla kunnossa, myös henkisesti, kyetäkseen auttamaan muita. Valitettavasti näin ei aina ollut, ei minulla ja monella muullakaan. Voi olla, että yritykseni ja muiden yritykset riittivät. Tai sitten eivät. Jokatapauksessa omaa vuoroa tai muiden vuoroa ei pidä jäädä odottelemaan.

    Minä en koskaan mene liian pitkälle minkään kanssa. Tyytyväisyys koettuun elämään syntyy rajallisuuden hyväksymisestä. Ultrajuoksussa jatkuva itsensä ylittäminen johtaa lopulta täydelliseen liikkumattomuuteen. Rollaattorilla ja kainalosauvoilla juoksukilpailuja kiertävät haluavat ilmeisesti lähteä lenkkikengät jalassa. On olemassa tyylikkäämpiäkin vaihtoehtoja.

Kirjoitusnurkkaukseni sivuseinällä on "opettajani" Shunryu Suzukin vastaus oppilaalleen, joka täynnä tunnetta, itkien pyysi vastausta kysymykseensä : "Miksi maailmassa on niin paljon kärsimystä?"

Vastaus oli: "Ei mitään syytä."

   Kyetäksenne ymmärtämään tämän, teidän ei tule yrittää ymmärtää tätä.

 

Jos ette ymmärrä, mitä haluan tällä koko kirjoituksella sanoa, teidän ei tule kysyä sitä minulta.

   Kysykää itseltänne.

Kuva on Nellimin päätieltä kohti Uuttuperää.

 

 

 

VIIKOT 36 - 37

Ma- Lepo

Ti- Asvaltilla päätiellä 10,30 km - 1.08.

Ke- Lepo

To- Poluilla ja ilman polkua vaaroilla 10,01 km - 1.29.

Pe- Vaellus / sorsastus 6,48 km - 1.39 liikkeelläoloaika

La- Lepo

Su- Vaellus / kalastus louhikkoisessa Ruijankurussa 4,89 km - 1.42 liikkeelläoloaika. Nousua tuli 219 metriä.

Yhteensä juoksua 20,32 km

 

Ma- Läskipyörällä asialla Haapakurussa 11,15 km - 1.03. Asia: pyy, ei pivossa.

Ti- Kanalinnunmetsästys kantaen kahta asetta 16,03 km - 4.31 liikkeelläoloaika.

Ke- Lepo

To- Kanalinnunmetsästys vaikeassa maastossa 4,10 km - 1.28 liikkeelläoloaika.

        Läskipyörällä Kirsin kanssa 10,91 km - 46 minuuttia.

Pe- Kanalinnunmetsästys 2,17 km - 43 minuuttia liikkeelläoloaika.

La- Lepo

Su- Asvalttia ja hiekkaa Juha Kemiläisen kanssa 23,55 km - 2.46. Näytin maisemia yli 900 maratonin miehelle.

Yhteensä juoksua 23,55 km.

Minä ja yli 900 maratonin mies Juha Kemiläinen kuvassa vasemmalla.

 

Juha otti tuntumaa Kaitavaaran nousuun.

Joskus mietin mitä hyötyä tästä kirjoittamisesta on. Jätän sen teidän arvioitavaksenne.

ALOITTELIJA

Aloittelemme syyskuuta 2024. Yritin muistella aikaa kolmenkymmenen kahden (32) vuoden takaa, jolloin en harjoitellut tavoitteellisesti. En onnistunut tavoittamaan silloisia tunnelmiani ja vaikka olisinkin tavoittanut, ne olisivat olleet vääriä. Toisella tapaa sanottuna vuosien kultaamia.

   Tavoitteellisuus on mennyttä. Minun on lähes mahdotonta tehdä päätös "aloittaa" jotakin. Siksi syvään olen tässä ja nyt. Jatkuvasti. On turha tehdä asioita vaikeaksi, asioita voi pelkästään tehdä. Ja mielellään yhtä asiaa kerrallaan.

   Juuri nyt ei kiinnosta mikään, koska olen väsynyt. Väsymys ei estä kirjoittamasta teille ajatuksia ja kuulumisia. Uskon, että minua hiljaa pitkään seuranneet saavat edelleen kirjoituksistani jotakin, kuin myös uudet lukijat.

   Väsymys on tervettä, terveiden harrastusten aiheuttamaa. Metsätyöt, liikunta pelkästään liikunnan tai metsästyksen myötä aiheuttavat tervettä väsymystä. Henkistä väsymystä aiheuttaa kirjojen kirjoittaminen. Meneillään on kolmannen kirjani viimeistely. Väärää, harhaista henkistä väsymystä aiheuttaa sosiaalinen media, jossa yksilöt joko todistavat olevansa jotakin tai todistavat muiden olevan jotakin. "Omaksi ilokseen" tai "ilman kilpailua" lienevät tuntemattomia käsitteitä näinä elämän jakamisen aikoina.

   Minäkin olen jakanut paljon kaikenlaista vuosieni varsilla. Yrittänyt olla positiivinen ja kannustaa ihmisiä tekemään omia valintojaan ja toteuttamaan unelmiaan vaikeuksista huolimatta. Tässä koen olevani hieman saamapuolella. Joskus tuntuu, että olen antanut enemmän kuin saanut. Ehkä sen pitää niin mennäkin. Lukuunottamatta Kirsiä olen varsin yksinäinen nykyisin. Ehkä senkin pitää mennä niin. Kirjoitinhan joskus, että voittajat ovat yksinäisiä.

   Olen aina tullut toimeen yksin hyvin. Yksinäisyys kohdallani ei siis ole negatiivista. Toisaalta ajatteluni mukaan emme ole koskaan yksin koska kaikki on yhtä. Kaikki asiat ovat riippuvaisia ja riippumattomia toisistaan. Kolikon kaksi puolta. Reunat kertovat totuuden ja kolikko ei edelleenkään jää ilmaan. Noin kuvainnollisesti ilmaisten.

   Reunoilla oleva minun totuuteni on, että voittajan paras palkinto on ymmärtää mitä viisaus on. Viisaus on viisauden etsijä itse. Ymmärrys jokaisen hetken ainutlaatuisuudesta johtaa häkellyttävään tunteeseen mielessä. Tuo mieli tulisi säilyttää joka hetki. Uuden kokemisen tuoreutta ei voita mikään. Ei silloinkaan, jos koettava asia on jo koettu.

   Ikuisena aloittelijana on hyvä olla.

 

 

Elokuu meni ja jäi Lapin historiaan kuumana. Kaksikymmentakaksi (22) astetta on aivan liikaa metsästyskauden alkajaisiksi. Onneksi tilanne on nyt normalisoitunut.

   Kuumuudesta on ollut hyötyäkin. Vedet ovat luonnossa erittäin alhaalla ja oman jokirannan ryssänmaa, soinen maakaistale, oli nyt helposti harvennettavissa. Sahasin ensin raivaussahalla puskat pois ja sen jälkeen kaadoin ylimääräiset koivut ja männyt. Puun kuljetus sujui kivuttomasti mönkijällä. Nyt sähkösirkelillä sahatut ja halotut puut ovat pinossa. Saavat kuivua yli ensi kesän.

   Kanalintujen pyynti alkaa 10.9. Erityisesti odotan tammikuista latvalinnunpyyntiä, joka on ollut pitkäaikainen haave elämässäni. Nyt siihen on mahdollisuus myös kaluston osalta. Kuusikymmenvuotislahjaksi sain elämäni kalleimman lippalakin kaupan päälle. Lakissa lukee: Mauser - Das original.

 

Olen seurannut median kohinaa raakuista. Teko itsessään oli törkeä piittaamattomuus, mutta itseäni häiritsee suomalainen tarve joukkopsykoosiin. Nykyisinä eriarvoisuuden kulta-aikoina tuntuu, että aina täytyy olla jokin kohunaihe. Se vie huomion pois inhimillisemmiltä asioilta, joista emme pääse yhteisymärrykseen. 

   Viimekesän rasismista tämän loppukesän raakkuihin. Rasismia ja raakkuja ei kumpaakaan pitäisi politisoida.

   Raakuista knoppitietoa: 1900-luvulla kun Lapin poron arvo oli 25 markkaa (mk) niin hyvästä jokihelmestä sai silloin 5000 markkaa (mk). Parhaat raakkujoet jäivät itärajan taa. Tämän muistavat hyvin vanhimmat koltansaamelaiset, joita asuu kylässämme.

 

Jonkun kerran olemme Kirsin kanssa käyneet sorsametsällä. Meillä ei ole nyt sorsia, vaikka muutamia vuosia sitten heinäsorsapari talvehti seudulla. Poromiesten mukaan niillä oli päässä vikaa. Erään teorian mukaan meillä kaikilla, jotka talvehdimme täällä, on päässä vikaa.

 

Olemme Kirsin kanssa nauttineet läskipyöräilystä. Minulle yhteiset lenkit ovat kaikkea muuta kuin harjoittelua ja erittäin tervetullutta vaihtelua pelkkään juoksemiseen.

Luontokokemuksemme ovat erittäin tyydyttäviä. Alla sinisessä kuvassa Kirsi soutaa kaaveita pois järvestä. Kaave on siis houkutuskuva linnunpyynnissä.

Retkillämme on hiljaisuutta ja rauhaa. Jossain kauempana konsertoi kurkipari. Myöhemmin joutsenet lensivät yli tervehtien. Sitten parvi lapintiaisia. Sitten ei mitään.

Hyvää syksyn alkua kaikille ja erityisesti voimia ystävälle Muonioon.

VIIKOT 33 - 35

Ma-Ti- Lepo

Ke- Paljasjalkakengillä kävelyä Kirsin kanssa 2,11 km - 31 min.

To- Juoksu nellimin uittorännille 18,02 km - 2.08.

Pe- Metsäkierros Pyhävaara - Pahtalampi - Haapakuru, osin polutonta, karkeaa maastoa.

       17,01 km - 2.45.

La- Kävelyä metsässä useita tunteja. Ei aikaa, ei paikkaa: pohjatöitä metsästyskauteen.

Su- 11,02 km juoksua palo-Pyhävaaralle jne - 1.19.

Yhteensä 46,06 km juoksua - 6:14. 

Ma- Raivaussahaus 7 tuntia.

Ti- Patikointia sorsastuksen yhteydessä.

Ke- Juoksua 8,09 km - 1.01. illalla kävelyä Kirsin kanssa metsääsä 3,27 km - 1.01.

To- Lepo

Pe- Läskipyörällä 21,78 km - 1.25. Osin polkua. Kyläyhteisön talkoiden päälle.

La-Su- Lepoa

Yhteensä juoksua 8,09 km - 1.01. 

Ma- Metsätyö 8 tuntia.

Ti- Metsätyö 8 tuntia. Kävelyä Kirsin kanssa 5,11 km - 1.35.

Ke- Metsätyö 8 tuntia. Juoksua 14,02 km asvaltilla - 1.35.

To-Pe- Polttopuiden tekoa.

La- Juoksua 20,09 km - 2.22. Kylällä reilua 2 km kierrosta kiertäen.

Su- Läskipyöräilyä Kirsin kanssa 20,40 km - 1.35.

Yhteensä juoksua 34,11 km - 3:57. 

ELOKUUN SUMMAUS

Yhteensä juoksua 130,29 km.

MIHIN KÄÄNNYT KUN VOIMASI LOPPUVAT?

 

VIIKOT 31. - 32.

Ma- Haapakurussa 10,04 km - 1.08.

Ti- Kirsin kanssa mustikkaan pyörillä 6,50 km + 1,64 km poimintaa + 6,42 km kotiin.

Ke- 8,01 km - 1.05. Nellimin kylällä, myös vanhoilla poluilla, joilta nousi pahasti keppi pohkeiden väliin, paluu kotiin verta vuotavana.

To- Arkivaara (Palo-Pyhävaara) 8,04 km - 1.07. Vasemmassa pohkeessa haava ja turvonnut mustelma haittasi hiukan.

Pe- Lepo

La- Linjan lenkki Nellimissä, kuuma. 8,45 km - 1.01. Illalla soutua 3,6 km kotijoella.

Su- Kirsin kanssa pyörillä Annijärvelle 21,38 km - 2.03.

Yhteensä juoksu 34,56 km - 4.23.

 

Ma- Nellimissä tiellä 8,03 km - 54 min.

Ti- Lepo

Ke- Polkupyörällä (läskipyörä) Sulkusjärvelle kokemaan katiska yhteensä 31,96 km - 1.56.

To- Ivalossa asvaltilla 9,30 km - 1.01. 

Pe- Kirsin kanssa Olostunturi ympäri läskipyörillä maastossa 11,43 km - 1.13.

La- Lepo

Su- Kävelyä Kirsin kanssa Lapinlahdella 5,44 km - 1.08. Heti perään juoksua Lapinlahden Haminanmäen maastoissa 8,21 km - 59 min.

Yhteensä 25,54 km - 2.55.

HEINÄKUUSSA juoksua 127,21 km.  Syy vähäiseen määrään sairastelu ja siitä toipuminen. (Korona?)

 

MIHIN KÄÄNNYT KUN VOIMASI LOPPUVAT?

 

"Kuinka vasemmisto ymmärtää oikeudenmukaisuuden, tasa-arvon, vapauden, yhteisön ja demokratian."  - Ruurik Holm

 

G.G.Scholem on osoittanut, että nykyaikaisen vapaamielisyyden eurooppalaiset juuret ovat juutalaisten kabbalistien Jumalan lain hylkäämiseen perustuvissa opeissa. Maallisen uskonnosta irrottautumisen taustalla on siis uskonnollista mystiikkaa. Erään teorian mukaan juuri tästä syystä keskiverto suomalaisen uskonto on sosiaalidemokratia.

   Sosiaalidemokratiassa puhutaan usein arvopolitiikasta. Arvopolitiikka on pelkkiä mielikuvia. Oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, vapaus, yhteisö ja demokratia pelkkiä lähtökohtia erilaisille aatteille, myös sosiaalidemokratialle.

 

Kansallisvaltiot luotiin ajatuksella, että jokainen kansa saisi elää omalla alueellaan omanlaistaan elämää, omilla säännöillään. Tämä lopetti loputtomat heimosodat ja maailman- sekä sisällissotia lukuun ottamatta rauha ja harmonia säilyivät kohtuullisesti 2000-luvulle asti, kunnes jotkut tahot keksivät, että maailma voisi olla rajaton. Voisimme loputtomassa ykseydessä vaellella pitkin maapalloa kuten vapaat eläimet luonnossa.

   Yleismaailmallisuudesta on seurannut, että maamme sosiaalinen pääoma, keskinäinen yhteenkuuluvuus ja taloudellinen hyvinvointi ovat jatkuvien hyökkäysten kohteena. Kaikkialla vaaditaan monimuotoisuutta, yhdenvertaisuutta ja inkluusiota.

   Tasa-arvokiimassa unohdetaan toistuvasti oikeudenmukaisuus. Ansaintaperiaatteen mukaan sosiaalietuudet kuuluvat ensisijaisesti niiden tuottajille. Suomen perustuslain turvaamia aineellisia oikeuksia ei voida levitellä koko maailman väestöä koskeviksi. Kääntöpuolena on, että valtioiden tulisi huolehtia ensisijaisesti omista kansalaisistaan, myös Suomen.

    Tasa-arvoa ei mielestäni tule ymmärtää miksikään erikseen tavoiteltavaksi tilaksi, vaan vapaiden yksilöiden lähtökohdaksi. Jos enemmistö antaa vähemmistöille loputtomia vapauksia, tästäkin seuraa epätasa-arvoa. Osallistumalla ja yhdessä tekemällä saataisiin aikaiseksi paljon enemmän kuin väkisin ideologioiden kautta vaatimalla.

 

Kuinka sitten pitäisi ymmärtää oikeudenmukaisuus, tasa-arvo, vapaus, yhteisö ja demokratia? 

   Riippumatta siitä ollaanko oikealla, keskellä vai vasemmalla, voidaan väittää että on olemassa yhteisiä arvoja. Mutta ei tippaakaan yhteisymmärrystä. Näkemykseni mukaan ihminen vihaa ihmistä. Tästä jalostuu helposti ajatus, että ne jotka vihaavat itseään vähiten pärjäävät kohtuullisesti.

   Niillä, jotka ovat ymmärtäneet lain ja armon suhteen oikein, on puhdas omatunto vailla syyllisyyttä. Käytännössä tämä tarkoittaa maalaisjärkeä esimerkiksi siitä, että kun ajaa vanhalla polttomoottoriautolla koska ei pysty ostamaan sähköautoa, ei koe ilmaston kehittymisen myötä tuskatiloja koko maailman sotkemisesta. Tai kun laittaa makkaran tikkuun nuotion liekkien ylle, eivät eläinfilosofien maalailemat kauhukuvat latista makunautintoa - varsinkaan jos sinappi on makeaa.

 

Lain ja armon suhteen ymmärtämisessä on muutakin, syvempää. Tuo syvempi on ollut jo kauan epämuodikasta. Tietolähteenä käytetty mustakantinen teoskin on lähes kiellettyjen kirjojen listalla.

   Ihminen kokee elämässään vaikeita hetkiä ja alaspainamista. Jokaisella meistä on mahdollisuus miettiä missä meidät hyväksytään sellaisina kuin olemme, kaikki virheet ja epäonnistumiset mukanamme.

   Mihin käännyt kun voimasi loppuvat?

   Tuon kysymyksen ovat minulle esittäneet eri henkilöt eri tilanteissa. Olen vuosieni varrella vastannut aina hiukan erilailla. Mutta jotakin korkeampaa on, täytyy olla. Muutenhan kaikki olisi täysin turhaa.

 

MUUTA MUKAVAA

 

AUKI

 

On kiehuvan lämmintä. Katselen Kirsiä, joka kahlaa polviaan myöden matalassa rantavedessä. Tullessa piti visusti varoa karikkoja, vesi on alhaalla. En muista, että se olisi koskaan ollut näin alhaalla, mutta enhän minä muista kaikkea muutakaan.

   Silti vieläkään ei ole olemassa vääriä muistoja. Siitä on kauan, silloinkin oli kiehuvan lämmintä. Istuttiin tauolla mökillä Hämeessä. Oltiin kaivettu lapiolla maata pois autotallin tulevalta paikalta. Autotallia ei koskaan rakennettu, isällä oli aina muuta tärkeämpää. Mutta kuluihan aika siinä kaivaessa, niinkuin isoisä kerran tokaisi.

   Sillä tauolla isoisä opetti, että jokaisella meistä on suojauksessa aukko. Reikä, josta yhtäkkiä pääsee jotakin pahaa sisälle. Hän kertoi, että pitäisi varoa niitä ihmisiä, joilla on elämäntehtävänään tuon reiän löytäminen.

   Minä viattomana poikasena kuuntelin. Katselin kahden sodan kokenutta käsipuolta veteraania ja ihmettelin, että mistä ne ihmiset tunnistaa. "Just siinähän se on, ei niitä tunnista ennenkuin on myöhäistä." Siinä oli kaikki mitä isosisä sillä kerralla suostui kertomaan.

   Myöhemmin on löytynyt vikoja, ja myös niitä reiänmetsästäjiä.

 

Kirsi kahlaa takaisin ja istahtaa viereeni. Nojaan päätäni monisatavuotiaaseen mäntyyn. Katselemme rantasipiä. Lintu lentää edestakaisin ja piipittää surumielisesti. Se on sitä mieltä, että olemme sen tontilla. Nostan kiikarit silmille ja haravoin poukaman molemmat rannat. Pohjoisen puolella jonkin matkan päässä on tämänkesäinen sipin poikanen. Se vaappuu kokemattona harmaalla rantakivellä ja koittaa näyttää vahvalta.

   Siirrymme kolme metriä taaemmas varjoon istumaan ja aloitamme kahvistelun. Tulipaikka saa olla rauhassa. On metsäpalovaroitus ja kuntta rutikuivaa. Vaikka tulipaikka onkin hiedalla, niin ei tarvita kuin yksi kipinä ja sitten roihahtaa. Nellimin kylän alueella salama sytytti Ylimmäisellä Santajärvellä rinteen viikko sitten ja äskettäin Inarijärvellä Tissisaaressa paloi pari hehtaaria. Sitäpaitsi makkaraa ei tee mieli tällä helteellä ja kahvi on valmiina termoksessa.

   Syödessäni voileipää haistan kalan tuoksun käsissäni. Matkalla tänne koimme katiskan ja kalastimme karikolla syvänteen reunalla. Aalloissa vaappuvassa veneessä katselimme merikotkaa, joka tapansa mukaan ilmaantui auringosta kuin tyhjästä. Perkasin ahvenet tulipaikan vieressä hiedalla. Suolasin ne ja laitoin kylmälaukkuun. Voisin lyödä vetoa, että kotka ei ehdi ennen lokkeja sitten kun olemme menneet. Mutta kummatkaan eivät tule, ennenkuin vene on poissa. 

   Täällä rajavyöhykkeen tuntumassa ei liiku paljon ihmisiä. Ehkä minun pitäisi tilata se t-paita. Siinä lukee englanniksi, että erämaan lisäksi rakastan vain yhtä ihmistä. Juuri siksi olemme täällä. Täällä ei ole ketään muita kuin me kaksi. Yksikään reiänmetsästäjä ei tänne eksy. Ei heille ole täällä mitään metsästettävää.

Kirsi lähtee vielä etsimään mustikoita. Kerron hänelle, että olen kävellyt nämä kurut ja harjanteet syksyn linnustusta varten. Että huudan kun pääsen toiselle puolelle, jos sinne kannattaa tulla.

   Erottuamme suunnistan hietaa pitkin polun päähän ja alan nousta rinteeseen. Isoja mustikoita on varjopaikkojen mättäissä siellä täällä. Osa marjoista on vielä raakoja, eikä niitä loppujen lopuksi ole kovin paljon. On ollut liian kuivaa. Nousen ylemmäs. Tiedän tarkkaan mitä harjanteen takana on. Siksi tänne onkin aina yhtä jännittävää tulla.

   Harjanteen niskalla pysähdyn. Edessäni on muutama neliö paljaaksi kuovittua maata. Nyt siinä on vain poron jälkiä ja kanalinnun kylpykuoppa. Vähän edempänä on ensimmäinen hajotettu muurahaispesä ja vähän matkan päässä toinen. Sitten on kaadettu koivupökkelö ja mättäissä reikiä siellä täällä. Palokärki ei tee tällaista, tuumin ja laskeudun seuraavaan kuruun, jossa mustikoita on vielä harvemmassa.

   Palatessani seisahdun vielä kerran harjanteen niskalle. Kuvittelen mielessäni metsän kuninkaan makaamassa tässä. Täydellisessä suojassa kun järveltä käy raikas tuuli turkkiin. Miltähän jatkuva varuillaanolo mahtaa karhusta tuntua. Eläin elää vaistojensa varassa hetkessä, ihminen yleensä mielensä mielikuvissa jossain muualla.

   Pikkupojasta asti olen ymmärtänyt, että minulla on kyky tuntea hetki. Isälläni oli sama kyky. Hän yritti hukuttaa tunteen viinaan, koska ei kestänyt sitä. Isoisä opetti minulle, miten hetken kanssa voi elää. Miten sen tunteen, kun näkee syvemmälle, voi kestää. Hän sanoi, ettei milloinkaan pidä luulla näkevänsä enemmän kuin muut ihmiset. Ei pidä yrittää olla parempi, vaan nöyrempi. "Ja just tätä eivät ihmiset ymmärrä." Eikä isoisä tapansa mukaan suostunut selittämään silloinkaan enempää.

   Isosisän sanat korvissani jatkan eteenpäin. Nyt olen ymmärtänyt. Kun on auki, niin suojaus pettää. Täällä saa olla auki, eikä mikään uhkaa. 

   Kuntta rahisee jalkojeni alla. Käkkäräisten koivujen lehdissä on ruskeaa ja kurun pohjalla tavallisesti soliseva puro on lomalla. Huudan puolivälissä Kirsiä ja jatkan alemmas. Kohtaamme polun päässä. Tokaisen, että mulle ei ole siis nyt astiaa. "Ei ole nyt, pelkät piirakkamarjat riittävät", liinapäinen sanoo ja nousee tarmokkaasti ylemmäs.

   Jätän Kirsin rinteeseen ja kuljen polkua seuraavalle lahdelle. Kiikaroin tyhjät rannat. Tässä kuumuudessa ei huvita kalastaa enempää. Onhan noita jo savuahveniksi. Paluumatkalla löydän poron kalloluun palasen. Nostan luun oksanhankaan silmänreiästä roikkumaan.

   Palaan hiedalle puun juurelle istumaan. Kirsillä oli pikkuämpäri jo yli puolillaan, kohta on aika lähteä kotiin. Rantasipi aloittaa lentelyn ja piipityksen, mutta rauhoittuu sitten. 

   Kaikki on paikallaan.

VIIKOT 29. - 30.

Ma-Ke- sairas/lepoa.

To- Hiukan kävelyä.

Pe- Läskipyörällä Kirsin kanssa 17,06 km - 1.25.

La-Su- Lepoa.

---

Ma- 7,01 km - 51 min.

Ti- Lepo

Ke- 10,24 km - 1.09. Asvaltilla.

To- Kävelyä Kirsin kanssa 4,07 km - 1.10.

Pe-Lepo

La- 10,02 km - 1.06. Hiekkatiellä.

Su- Lepoa.

Taudin jälkeen varovaisesti liikkeelle. Hellesäät.

---

KUVIA SELITYKSINEEN

Kaikki blogin kuvat suurenevat jonoon katsottaviksi niitä klikattaessa.

Hyttyshatun läpi voi pussata, juoda kahvia ja sylkeä. Viimeksimainitussa tapauksessa täytyy tietää, ettei ole limppi.

Hillaa kello 23.30.

Inarijärven eli Erämeren saaret ovat paratiisi.

 

 

 

Maakaapelia ulkovaloille, aika kuluu edelleen kaivaessa.

Metsästyskausi lähestyy. Koulutuksessa haulikkoradalla.

Ylimmäisen Santajärven paloaluetta.

Nauttikaa vielä kesästä, käännymme elokuuhun. Tätä kirjoittaessani Nellimissä on 14,5 astetta lämmintä. Helteet ovat täällä toistaiseksi ohi.

VÄÄRIÄ KÄSITYKSIÄ

 

HARJOITTELUVIIKOT 27 - 28.

 

VIIKKO 27.

Ma- Läskipyörällä Kirsin kanssa 8,75 km - 42 min.

Ti-Ke- Lepo

To- Haapakurun polkua 10,07 km - 1.11. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 2,57 km - 32 min.

Pe- 50,72 km - 6.00. Siikajärventie - Paltsavaarojentie - Kontosjärventie -Nellimintie- kierros.

La- Linjan lenkki 10,21 km - 1.13.

Su- Lepo

Yhteensä 71,08 km - 8:25.

 

VIIKKO 28.

Ma- Kylällä 10,80 km - 1.12. Illalla kävelyä Kirsin ja ystävämme kanssa Haapakurussa 5,70 km - 1.41.

Ti- Lepo, Inarilla kalassa, tuli 5 kilon hauki ja hiki sen kanssa.

Ke- Kevyttä kävelyä Raja-Joosepissa Luttojoen varrella, illalla kurkku jo kipeä.

To - Su- Sairas, kuumetta, yskää, nuhaa, jne. Aivan poikki.

Yhteensä 10,08 km - 1.18.

 

Yleinen harhaluulo on, että urheilija ei näe tervettä päivää. Tämä on sohvaihmisten kateutta. Kun ei itse viitsitä, niin mollataan yrittäviä.

   Olin viimeviikon puolestavälistä alkaen todella kipeä. Väitetään, että taas on liikkeellä koronaa. En tiedä, mutta edelleen olen toipilas. Ei tavallisesta flunssasta voi tulla tällaista väsymystä. Niin tai näin, eilen sunnuntaina olin jo hiukan jalkeilla ja ulkona pihassa nauttimassa kauniista hellepäivästä. Lapissakin on joskus, mielestäni viime aikoina usein, kuuma.

   Mahdollista koronaa sairastaessa tuli mieleen, että mennyt koronaika jätti meihin kaikkiin jäljet. Suhtautumisemme ihmisten tapaamiseen ja läheisyyteen muuttui. Osalla porukasta pysyvästi. Korona-aika loi Suomeen myös ennennäkemättömän vastakkainasettelun kulttuurin, johon minäkin täysin valmistautumattomana törmäsin.

 

OUTOJA KOMMENTTEJA

 

Kun esikoiskirjani, ja kaikki kivestä- romaani, julkaistiin vuonna 2022 aktivoiduin toden teolla Facebookissa ja Instagramissa. Kirjalle pitää yrittää saada näkyvyyttä. Joku luulee tämän tarkoittavan pelkkää myynninedistämistä, mutta on muutakin.

   Minä olin mielestäni kertonut hyvän tarinan. Raapinut kokoon elämästäni ne palaset, joiden avulla lukija voisi ymmärtää ja samaistua. Tarjosin ja tarjoan edelleen kyseisessä kirjassa selitykset sille miten olen kyennyt juoksemaan Suomen halki ja myöhemmin kuudessa päivässä kuusisataa kilometriä. Avaan kirjassa mieltäni melko syvältä, että ei ole juoksemisen salaisuuksia, pelkkä yrtittäminen sellaisenaan, ilman ennakko-odotuksia riittää. Ja että pitää olla kärsivällinen, ei saa luovuttaa. Mutta joskus on annettava vähän periksi.

   Niinpä minulle olikin valtava yllätys, kuinka monet suhtautuivat kirjan mukanaan tuomaan vaatimattomaan julkisuuteen, mutta etenkin mielipiteisiini sosiaalisen median päivityksissä.

   Kuraa tuli niskaan mielestäni melko harmittomista lohkaisuista liittyen ilmastonmuutokseen, puunpolttoon tai polttomoottorikäyttöisten laitteiden käyttöön. Myöskin ajatuksiani elämässä pärjäämisen keinoista tai yhteiskunnan jäsenenä toimimisesta kivitettiin.

   Alkuhämmästyksestä ja mielenipahoittamisesta toivuttuani aloin selvitellä asioita hieman syvällisemmin. Selvittely on paljastanut syyt ja seuraukset. Oli hieman lapsellista minulta uskoa, että osa ihmisistä kykenisi näkemään metsää puilta, sillä niin kauan meille kaikille, myös minulle, on syötetty erilaisia ideologioita eri viestimien kautta.

 

LOKEROISSA

 

Minulle on useampikin kirjallisuuden ammattilainen todennut, että minut on jo lokeroitu. Vasta kahden kirjoittamani kirjan jälkeen minut on osastoitu, muodostettu kuva siitä kuka olen ja miten ajattelen ja mistä mahdollisesti kirjoitan. Näin voi olla, mutta onko minulta viety jo mahdollisuudet uusiutua tai olla erilainen?

   Minun asiani ei ole pohtia tuota vaan puskea eteenpäin.

   Eniten on jäänyt vaivaamaan, toden teolla, joidenkin entisten ystävieni ja urheilututtujeni kommentit. Näin jälkeenpäin ajatellen he ovat syyttäneet minua aivan uskomattomista asioista. Julkeimpina esimerkkeinä, että muka minä eläisin jonkilaista sankaritarinaa omassa elämässäni tai että en Lapissa asuessani olisi lähempänä luontoa tai ymmärtäisi siitä enempää kuin etelässäkään.

   Kaikki tuo on mennyttä. Lukijasta voi tuntua, että olen takertunut saamaani kuraan, koska olen siitä toistuvasti kirjoittanut - palannut kuran ääreen. Ihmisenä kehittymisen edellytys on kuitenkin ottaa toisten mielipiteet huomioon. Miettiä oliko itse väärässä vai oikeassa. Lopulta voi kysyä onko olemassa oikeaa vai väärää.

MONIMUOTOISUUS - YHDENVERTAISUUS -INKLUSIIVISUUS

Tuotahan meille syötetään joka tuutista. Vaatimusta tasa-arvoon.

Tasa-arvoa ei mielestäni tule ymmärtää joksikin tavoiteltavaksi tilaksi, vaan vapaiden yksilöiden lähtökohdaksi.

Kaikilla on mahdollisuus. Tietyt tahot alkavat tässä kohtaa vaivaantua. Etkö tue heikompaa? Etkö tunne empatiaa? Väitätkö, että kaikilla on samat mahdollisuudet?

   Väitän.

   Minusta kyse on ansaintaperiaatteesta. Jos yrität parhaasi, sinut kyllä palkitaan jossain vaiheessa ja sinua autetaan tarpeen tullen. Täytyy uskaltaa kilpailla ja epäonnistua.

   Täydellisestä tasapäistämisestä kirjoitti jo Kurt Vonnegut aikanaan dystooppisessa romaanissaan Harrison Bergeron. Kirjassa yhteiskunta pyrkii tekemään lahjakkaasta Harrison Bergeronista tyhmän vain siksi, että tasa-arvo toteutuisi.

   Poliittisessa keskustelussa vuodesta toiseen eri ideologiat syyttelevät toisiaan mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla. Ja juuri tähän minä törmäsin. 

   Minä poloinen olin täysin tietämättömänä kehittänyt itselleni vuosien varrella arvoja ja selviytymisstrategioita vailla poliittista leimaa. Ja sitten minut leimattiin. Juuri tästä syystä olin napit vastakkain monissa kysymyksissä entisten ystävieni kanssa, joilla jo oli hienoja termejä varastossa ja marssiliput salossa.

 Sellaista sattuu.

 Voiko sen kanssa elää?

  Jossain kaukana isosisä heiluttaa kädentynkää: älä poika luovuta koskaan, periksi voit antaa joskus vähän, mutta älä luovuta.

 

OHIAMMUTUT

 

Otsikot ovat kirkuneet, että kun Amerikassa Trumppia ammuttiin, ammuttiin samalla kohti koko maailman demokratiaa. Älkää nyt viitsikö! Minua on uhattu entisessä ammatissani kaksi kertaa teräaseella ja kaksi kertaa tuliaseella. Muistan hetket loppuuni saakka kristallinkirkkaasti.

   Mikään ei ole sen henkilökohtaisempaa kuin hyökkäys omaa henkeä kohtaan, oli kyseessä kuka tahansa. Kaikille hyökkäyksen kohteena olleille tulee hetki jolloin veri punnitaan. Hiljainen hetki yksin.

   Myös kokemani syöpätauti oli vakava, henkeä uhkaava tilanne. Myös sen jälkeen on ollut useita hetkiä hiljaa. Yksin.

   Siinähän selitätte tasa-arvosta.

   Tiukan paikan tullen ei auta pullistella yhtään, sen olen totisesti oppinut.

 

---

 

Kiitos lukemisesta, nautitaanpa kesästä vielä kun keretään. 

 

 

 

 PS. Hetta - Pallas 160 kilometrin polkujuoksuun liittyen tyhmintä mitä olen pitkästä aikaa lukenut, oli erään kilpailijattaren tokaisu, että jos tällaisiin hullutuksiin lähtee, niin kannattaisi harjoitella.

   Ihanko tosi? Että netissä roikkumalla ja selfieitä ottamalla 160 km tunturia taittuu tuosta vaan. Tai työ-, perhe-, sairastelu- tai yms.helvetin sivussa?

   Koittakaa nyt tajuta tehdä niitä valintoja!!! Kaikkea ette saa vaikka kuinka haluaisitte.

   Ei ultrajuoksu ole mitään leikkiä.

HÄVETKÄÄ - MUNAPÄÄT

 

Pari viikkoa eteläsuomessa riitti, palasin ihmisten ilmoille kotiin Nellimiin. Hämäläisellä kesäkuistilla luin juhannuskoivujen katveessa Ludwig Wittgensteinin Varmuudesta -kirjaa ja aloin hävetä. Häpeän tunne oli voimakas, samanaikaisesti koin aitouden riemua: pystyn häpeämään!

"Siellä missä ei ole epäilyä, ei ole tietoa." - Ludwig Wittgenstein

 

Minä kuulun niihin ihmisiin, jotka ovat sanoneet, että päivääkään en vaihtaisi pois. Olen sovussa itseni kanssa, mutta myönnän kaunistelleeni totuutta tuossa. Vaihdettavia päiviä olisi useita. Toisaalta kun en tiedä mitä olisi saanut tilalle, on tyytyminen niihin menneisiin. 

   Tuleviin päiviin vaikuttaa sattuma enemmän kuin ihmiset yleisesti uskovat. Paras on tarttua hetkeen niinkuin Horatius kauan sitten totesi. Vielä parempi jos ei tee hetkiään liian vaikeiksi.

Minua on syytetty, että sotken eri asioita keskenään kirjoittaessani. Mielestäni tämä osoittaa syyttäjistä, että he eivät pysty laajempaan ajatteluun. Kaikki vaikuttaa kaikkeen kaaoksessa, jota myös elämäksi kutsumme. Pahinta on, että syyttäjät eivät myönnä omia virheitään avoimesti.

   En minäkään aina pysty myöntämään. Enkä pysty laajempaan ajatteluunkaan aina. 

   Mutta pystyn kertomaan nämä julkisesti.

   Kyky hävetä on oleellinen osa ihmiseksi kasvussa. Omien virheiden tarkastelu kehittää, mutta jos uskoo olevansa oikeassa, voi asioiden kanssa oppia elämään. Silti ulkopuolinen paine on valtava. Yhteiskunta pyrkii määrittämään mikä on oikein ja mikä on väärin.

   Yhteiskunta olemme me. Osaammeko hävetä? Saako eri mieltä enää olla?

   Voiko erimielisten kanssa seurustella?

Minulla on entisiä ystäviä, jotka ovat pitäneet eläimiä häkissä. Nyt he marssivat ilmastonmuutosta vastaan tai priden puolesta ja litkivät kauramaitoa uskossaan vahvoina, että voivat näin muuttaa maailmaa. Tarve maailman muuttamiseen tai säilyttämiseen kumpuaa ehkä lisääntymisestä? He haluavat jälkipolville paremman maailman, jossa voi olla oma itsensä. Nämä ihmiset luovat itselleen sopivan kuplan ja sulkevat erimieliset sieltä ulos. 

   En ymmärrä voiko olla muuta kuin oma itsensä, mutta jokainen saa tehdä omasta maailmastaan omannäköisen - tulevat sukupolvet mukaanlukien. Törmäyskurssi syntyy, kun aletaan syyllistämään aiempia sukupolvia ja vaaditaan heitä muutokseen mukaan.

Maailma on mielestäni aina tullut paremmaksi, vaikka aina on väitetty sen jatkuvasti huononevan. Toisaalta ihmiset eivät tunnu kestävän enää epäonnistumista. Some on täynnä menestystä ja kilpailun ihannointia. Harjoittelu on jatkuvaa epäonnistumisen sietämistä, myös elämän harjoittelu.

Kaikille, jotka ahdistuvat annan ilmaisen käytännön vinkin: ostakaa metrin mittanauha ja katkaiskaa se oman ikänne kohdalta poikki. Mitä jää jäljelle?

    Jos olet viisitoistavuotias ja olet sitä mieltä, että olet epäonnistunut elämässä eikä sinulla ole tulevaisuutta, kun poika/tyttöystävän kanssa on mennyt poikki, niin katso mittanauhaa. Jaa ei ole aikaa uuteen tulevaisuuteen?

   Jos olet kuusikymmentävuotias, jäljellä on neljäkymmentä senttiä. Lopeta mittaaminen ja ala elää! Mittaaminen kyllä hoidetaan sinun puolestasi, halusit tai et.

 

Pikkupoikana viisikymmentä vuotta sitten Tampereen Pyhäjärven vesi oli niin saastaista, että en saanut uida. Raholan uimarannasta vähän matkan päässä olevan putken suulla kellui ulostetta ja vessapaperia. Vähän aikaa tästä tietyt henkilöt kahlitsivat itsensä ketjuilla Koijärvellä maansiirtokoneisiin. Heistä osasta tuli ministereitä ja minusta loppujen lopuksi tuloa tuottamaton ultrajuoksija ja kirjailija. En usko, että kukaan meistä saa maailmaa muutettua kovin paljoa. Sen sijaan he eivät osaa vieläkään hävetä.

   Paskasakki on saanut myytyä globaaliuden nuoremmille sukupolville. Illuusion muka laaja-alaisesta ajattelusta, teoista kaikkien hyväksi. Paskasakkia ei voi määritellä muuten kuin vedessä kelluvan paskan ja paskapaperin määrällä. Pinnalta katsoen paskasakkia ei enää ole, mutta se on harha. Paskasakin tunnistaa parhaiten siitä, että he väittävät olevansa köyhän asialla mutta lihovat häpeämättä itse kaikkein eniten. 

   Maksa tämä, niin pelastat maailman!

 

Arvostuksen erilaisuus saa minut kirjoittamaan erilaisista maailmankuvista. Yleensä nämä kirjoitukset tulkitaan oman ideologian vastaisiksi tai oman maailmankuvani puolusteluksi.

   Minulla ei kuitenkaan ole mitään yhtä ja samaa maailmankuvaa, jota pitäisi puolustella. Etenkään minulta ei löydy selkeää ideologiaa, eikä halukkuutta marssia tai istua kaduilla sen puolesta. Lähinnä motivoin tutkimaan onko oma polku vapautta vai paskasakin ikeeseen kahlittua tarpomista.

   Nuorille sanon aina heitä syvemmin kohdatessa, ettei tulevaisuudesta eikä menneisyydestä pidä ahdistua. Paskan seassa pitää oppia uimaan. 

   Häpeäminen auttaa siinä.

 

 

VIIKON 24. loput

Pe- 10,34 - 1.13. Polkua, Kakslauttanen. Lopussa 5 X 200 m loivaan ylämäkeen.

       Illalla ruohonleikkuu, mittasin piruillessani: kilometrejä 4,09 ja puolitoista tuntia.

La- Lepo, pientä retkeilyä jalan ystävien kanssa.

Su- Matkalla etelään Iisakkipää 10,34 km - 1.12

Viikko yhteensä 120,58 km - 15 tuntia ja 18 minuuttia - nousua 2297 metriä.

 

VIIKKO 25.

Ma- Matkalla Pohjanmaalla Trådi, lehmänpaska haisi, lokit paskansivat niskaan ja hyttyset imivät veret 10,03 km - 1.08.

Ti- Polkua Julkujärven maisemissa 23,01 km - 2.35. Osittain Janin kanssa ja osittain erittäin kovaa.

Ke- Janin kanssa kevyttä 8,19 km - 1.07.

To- Läskipyörällä Kirsin kanssa osittain poluilla 19,06 km - 1.34.

Pe- Lepo

La- Pyörällä kauppareissu 4,50 km plus 4,13 km.

       Illalla 10,69 km - 1.31. Polkua. Täysin poikki ja ylikuntoinen olo viime viikosta.

Su- Lepo

Juoksua yhteensä 51,93 km.

 

VIIKKO 26.

Ma- Läskipyörällä 19,93 km. Illalla juoksua 9,30 km - 1.00.

Ti- Lepo

Ke- Kirsin kanssa pitkä pyörälenkki 26,26 km plus 16,11 km. Välissä syötiin hyvin ja kauniisti.

To- Tiellä ja poluilla 10,17 km - 1.07.

Pe- Lepo

La- Jouttikero 10,04 km - 1.06. Matkalla kotiin

Su- Lepo, väsynyt matkustamisesta.

Juoksua 29,53 km ja pyörällä 62,31 km.

 

KESÄKUUSSA juoksua yhteensä 278,74 km

 

 

 

MUNAPÄÄT 

Munapäiden riemuksi sain pidettyä juoksukilometrit alle 300 km kesäkuussa. Munapäät ovat niitä, jotka toivovat minun epäonnistuvan kaikessa. Munapäät haluavat, että lopettaisin juoksun ja tekisin muuta. Että myöntäisin, etten enää jaksa tai viitsi. 

   Munapäät ovat oikeassa! En jaksaisi, enkä viitsisi, mutta juoksen ja liikun silti.

   Syy: en halua tulla munapääksi.

 

 

 

AJATELTAVAA, myös munapäille:

"Niin pian kuin ajattelemme, pohdimme ja muodostamme käsitteitä, alkuperäinen tietoisuus häviää ja ajatus sukeltaa pinnalle. Me emme enää syö kun syömme, emme nuku kun nukumme. Jousi on laukaistu, mutta nuoli ei lennä suoraan maaliin, eikä maali ole siellä, missä sen pitäisi olla."

D.T. Suzuki

   "Jousiampujan maali on hän itse."