OIKEAT VÄRIT - KOLI GRAVEL CARNIVAL 2026

 

Kuva Christer Ådahl.

 

TAUSTAA

 

Minä olen suorapuheinen ihminen, hyvässä ja pahassa. Tästä johtuen eräät ihmiset ovat sulkeneet minut oman kuplansa ulkopuolelle. Siihen heillä on täysi oikeus. Meillä kenellekään ei kuitenkaan olisi oikeutta olla epärehellinen itseään kohtaan. Jos omassa kuplassa on vääriä värejä ja niihin sokaistuu, olisi tultava ulos etsimään itselle sopivia, mutta etenkin itselle sopivia uusia värejä.

   Viimeisen kahden vuoden aikana olen liikkunut pyörällä päivä päivältä enemmän. Juoksin 2022 ennätykseni kuuden päivän juoksussa. Ulospuhalluksen jälkeen aloitin varovaisen juoksemisen ja jouduin yllättäen kokemaan jatkuvia kipuja vasemmassa jalassani, kantapäässä sekä takareiden sivussa. Hain suraalihermon tulehdukseen kipupiikin ja pääsin uudestaan liikkeelle. Juoksu ei kuitenkaan tuntunut siltä miltä minun juoksuni pitää tuntua. Koin, että olin tullut siihen pisteeseen yli kolmenkymmenen juoksuvuoden jälkeen, jossa juoksusta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kokonaisvaltaisesti, psykofyysinen kokonaisuus huomioon ottaen.

   Aloin liikkua pyörällä. Se tuntui hyvältä ja vei mukanaan. Ostin ensin Rovaniemi Ski&Bikestä läskipyörän, vajaan vuoden päästä gravelpyörän ja sitten myös Kirsille gravelpyörän. Ennen viime joulua ostin vähän käytetetyn Trekin maantiepyörän lähinnä sisäpyöräilyyn, ja hankin trainerin. Sittemmin olen ajanut myös maantiepyörällä ulkona ja nauttinut kaikista pyöräkokemuksistani suunnattomasti.

 

Alkuperäinen ajatus oli olla kilpailematta pyöräilyssä. En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta mitata suorituskykyäni muita vastaan uudessa lajissa. Neitsytkilpailuksi valikoitui Koli Cravel Carnival ja siellä 150 km matka Racer- sarjassa.

 

 

KILPAILU

 

Saavuimme Kolin kylälle kahta yötä ennen kilpailua matkailuautolla. Järjestäjä oli etukäteen sivuillaan infonnut mihin saa pysäköidä, siitä iso plussa heille. 

   Hain edellisenä illtana pyörään kiinnitettävän numeron ja muun kilpailurekvisiitan. Olo oli erittäin levollinen. Minun mittakaavassani reilu kuuden tunnin suoritus ei ole yhtään mitään - mitenkään matkaa, reittiä tai olosuhteita vähättelemättä. 

   Sitäpaitsi olen päättänyt, että pyöräilystä ei tule minulle samanlaista tarinaa kuin ultrajuoksusta. Tämä on täysin filosofiani vastainen päätös. Eihän tällaista voi päättää etukäteen. Elämä on tässä ja nyt, jokainen hetki kerrallaan. Toisaalta jos nyt pyöräilen reilu kolmekymmentä vuotta, olen vasta hiukan alle sata - sitten varmaan ryhdyn melomaan ja sen jälkeen...

 

Kilpailupäivän aamuna satoi. Edessä oli varsin monimuotoisia sorateitä ja sade on kaikessa pyöräilyssä pahin vihollinen, mutta etenkin soralla. Lentävä kura tunkeutuu kaikkialle, niin pyörään kuin kuljettajaankin.

   Kilpailukeskuksena toimi Kolin kylän Sokos hotellin piha. Tapahtuma oli kokonaisuudessaan erittäin hyvin ja selkeästi järjestetty. Hotellin pihalla oli pyöräkilpailujen tapaan mahdollisuus ajaa eri valmistajien pyöriä, hankkia tarvikkeita ja fiilistellä muuten vaan.

 Kuva Christer Ådahl. Allekirjoittanut ensimmäinen vasemmalta.

 

Lähdin pääjoukon mukana, eturivistä, koska olin Racer-sarjassa. Loppuajallani olisin ollut Rider-sarjassa palkintokorokkeella, mutta "ammattiylpeys" ei antanut myöden tähän ensimmäiseen kilpailuun. Seuraavissa kilpailuissa ajan sitten turistiluokissa, mikäli seuraavia tulee.

   Lähtö oli asvalttitielle, ensimmäisessä alamäessä oli vauhtia jo odotetut 50 kilometriä tunnissa, josta sitten taitettiin vasemmalle soratielle ja kura alkoi lentää. Olin jättäytynyt pääjoukon viimeiseksi, koska tiesin ettei keskivauhtini tule riittämään joukossa pysymiseen kuin pari tuntia. Olisi ollut järjetöntä ajaa itseään pihalle heti aluksi. 

   En yksinkertaisesti ole ehtinyt saada pyöräilykuntoani paremmaksi näiden kahden vuoden aikana. Ultrajuoksuvuosien hidastuttamat jalat ovat hitaasti mutta varmasti heränneet toisenlaiseen lihastyöhön, koko ajan kadenssia (pyöritysnopeus) parantaen. Lisäksi en ole vuosikausiin harjoitellut tai kilpaillut näin korkeilla syketasoilla, joten senkin hallitseminen ottaa aikansa.

   Pääjoukko meni menojaan ja jäin ajamaan yksin, ei peesiapua. Kilpailun aikana minut ohitti vain yksi ajaja. Itse ohitin muutamia. 

   Pyöräni tangossa oli Coroksen Dura tietokone kiinni ja siinä kartalla gpx-jälki reitistä. Reitti oli lisäksi merkitty erivärisin nuolin maastoon. Kaikesta huolimatta ajoin alussa hieman ohi, josta Dura minut pelasti. Pummi oli vain muutama sata metriä, mutta vesisateessa ja jo siinä vaiheessa kuraisilla ajolaseilla asian selvittämiseen meni viitisen minuuttia.

   Reittiin mahtui kaikenlaisia ja kaikenkuntoisia sorateitä sekä yksi kivinen, talutettava, noin 350 metrin polkupätkä ylä- ja alamäkeen.

   Käytännössä tavoitevauhtini oli kokoajan yli 35 kilometriä tunnissa poislukien pystyjyrkät ylämäet, parhaimmillaan soramutkiin tulin lähes 60 kilometrin vauhdilla. Kyse on pyörän ja kehon hallinnasta sekä kyvystä jatkuvaan tempoajoon, eli vauhtiin kiihdyttämiseen.

   Hiukan ennen 80 kilometrin kohtaa sain vasempaan ulkoreiteen krampin ylämäessä. Se oli ainoa iso kramppi, loppumatkan ajoin pienten tuikkien läsnäollessa ja tämä vaikutti siihen, että en pystynyt kuuden tunnin aikaan.

   Loppuaikani oli 150 kilometrin jälkeen 6 tuntia ja 31 minuuttia. Vertikaalista nousua tuli 2535 m. Keskivauhdiksi jäi vaatimaton 23,1 km/h. Loppunousu Ukko-Kolin huipulle asvalttia pitkin vei tuhkatkin pesästä, kuten alla näkyvästä kuvasta voi havaita.

   Vertailuksi: Nellim - Ivalo - Nellim, 84 kilometriä ja nousumetrejä hiukan yli 900 m.  

   Olen erittäin tyytyväinen tulokseen, 62-vuotiaana uuden lajin parissa, ei huono!

   Vieläkin tyytyväisempi olen, että kilpailun jälkeen en saanut yhtään kramppia, etenkään sisäreisikramppia. Huolellinen suolaus ja palautusjuomien sekä muun nesteen ja oikean ravinnon nauttiminen edesauttoi tätä.

 

KNOPPEJA

 

Ajoin kilpailun alumiinirunkoisella Orbea Terralla, jossa oli sisärenkaalliset Continental Terra Speed renkaat 45 milliä leveänä. Pyörässä oli kaksi juomapulloa ja selässäni Yoko-merkkinen kahden litran letkullinen juomareppu, jossa sisärengas, minipumppu, kevyet rengasraudat (3), ketjulukko, suojahanskat, monitoimityökalu ja puhelin.

   Pyörän vaakapukessa stemmin takana (ojaustangon kannatin) oli pieni vetoketjullinen, vedenpitävä laukku, jossa minigrip-pussillinen Jollos-energiapalloja.

   Giron gravelkypärä ja Shokz-luukuulokkeet. Oakleyn Flak kirkkaat ajolasit vahvuuksilla. (Minulla on hajataitto, joten vain kauas, lähilaseja ei tarvita, näen Coroksen numerot ilmankin.) Polar-sykevyö. Yoko hanskat. Leijona 5020-2148 kello nahkarannekkeella. (Harrastan kelloja) Giron Spd-kengät. Kilpailuasu oli Rovaniemi Bike&Ski:n sponsoroima Bioracer. Haltin kevyt tuulitakki alussa. Kilpailuasun alla tekninen paita, puuvilla-alushousut ja sukat markettikamaa. Lämpötila lähdössä hiukan yli plus 10,  iltapäivällä aurinkoinen keli. [Käytän bibsien (pehmustetut ajohousut) alla alushousuja silloin kun siltä tuntuu, mutta nahkahousujen alla en milloinkaan.] (Minulla ei ole nahkahousuja - vielä)

   EI: lokasuojia, valoja, soittokelloa, eikä mitään muutakaan turhaa.

   OLISI PITÄNYT OLLA: kevyet kengänsuojat,  ehkä kevyt ass-saver muovilippa satulan alla ja mahdollisesti kevyt vinoputken "lokasuoja". Periaatteesta en käytä lokasuojia kilpailussa.

   Huoltopisteiltä sai geelejä ja erinomaisia juomia, muun muassa High5 proteiinijuomaa sekä muuta peruspurtavaa, tietenkin myös piirakoita (karjalanpiirakoita) kun Pohjois-Karjalassa oltiin.

 

 

MUUTA TÄRKEÄÄ 

 

Tunnelma oli erinomainen. Väkinäisyys ja turha jännittäminen sekä kuumeinen säätö, mitä usein näkee ultrajuoksukilpailuissa ihan liikaa, olivat poissa. 

   Kävin kilpailua edeltävänä päivänä kävelemässä Kirsin kanssa paikallisen veistospuiston läpi ja illalla yhdellä oluella. 

   Liika pingottaminen ja lakanoissa pyöriminen eivät auta lopputulokseen. Olin harjoitellut hyvin, kilpailuun valmistautumiskokemusta on vaikka muille jakaa, pyörä oli kunnossa, kiitos siitä Rovaniemi Bike&Ski - mikä siis voisi jännittää?

 

VANHAN TEURAAN AJATUKSIA KILPAPYÖRÄILYSTÄ

 

Ajoin jo kymmenvuotiaana säännölliseti 60 kilometrin mäkistä mökkimatkaa vaihdepyörällä. Isä sanoi, ettei yhtenään saa vaihtaa, vaihteet kuluvat.

   Ajat ovat vaihtuneet ja nimenomaan vaihteita pitää vaihtaa koko ajan. Oikea polkemistekniikka, ajoasento eli pyörän säädöt on oltava kunnossa. Omasta mahasta on halvempaa ottaa pois kaksi kiloa kuin ostaa markkinoiden kevyin hiilikuitupyörä.

   Kun juoksen pitkää ultrajuoksua sydämeni lyö alle 110 kertaa minuutissa, Kolilla keskisyke oli 133, maksimi 152.  65% ajasta 123 -137. 25 % ajasta 138 - 152. 10 % ajasta 94 - 122. (Maksimini on 154, sitten tukehdun.) Kyse on siis täysin eri lajista, tässä oli kaikki mihin nyt pystyin.

   Tätä kirjoittaessani olen ajanut tänä vuonna pyörällä 5039 kilometriä, enkä ole kokenut vielä juurikaan joutuneeni ajamaan ajamalla. Olen parhaimmillani juossut yli 5000 kilometriä vuodessa, pitäisikö siis pyörää nyt ajaa 15000 kilometriä? Mitä hyötyä siitä olisi?

   Tavoite on ajaa tänä vuonna 10000 km, katsotaan sitten lisää.

 

LOPUKSI

 

Olen tavannut ultrajuoksussa fantastisia ihmisiä. Nyt myös pyöräilyssä. Valitettavasti molemmissa lajeissa on ihmisiä, jotka harrastavat tehostaakseen itseään ja egoaan - myös oman terveytensä kustannuksella.

   Minä haluan kyetä kävelemään Kirsin kanssa käsi kädessä normaalisti. Käymään metsällä, niin marjassa kuin metsästämässäkin. Haluan päästä omin jaloin veneeseen kalastamaan.

   Ja kun kirjoitan, näen kuvissa värejä. Oikeita värejä.

   Ennätykset ja voitot painuvat unholaan, aina tulee parempia. Mutta kokemuksia ja tunnetta siitä, että on elänyt niin että tuntuu, ei kukaan voi ottaa minulta pois. 

 

HARJOITTELUA 

    

VIIKKO 20.

Ma- Lepo

Ti- Juoksua 8,32 km - 1.00.

Ke- Maantiepyörällä 100,63 km - 3.50.

To- Gravel 30,17 km - 1.16.

Pe - Maantie 40,16 km - 1.51 + hieronta iltapäivällä.

La- Saariselällä Kirsin kanssa kävelyä 3,81 km - 49 min.

Su- Gravel Kirsin kanssa Rovaniemellä 15,73 km - 1.03.

 

VIIKKO 21. Kilpailuviikko

Ma- Lepo

Ti- Kajaanissa gravel Kirsin kanssa 17,08 km - 1.10.

      Lapinlahti kävelyä 2,56 km - 43 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 12,10 km - 50 min.

       Gravel yksin 41,24 km - 1.35.

To- Synttärigravel yksin 20,67 km - 57 min.

Pe- Lepo

La- Kilpailu. Koli Gravel Carnival 150 km - 6 tuntia ja 31 min. Vertikaalista nousua 2533 m. 17./217 lähtijästä.  Omassa Racer-sarjassa 12.

Su- Kävelyä Polvijärvi Satulavaara 1,26 km - 23 min.

 

VIIKKO 22.

Ma- Hämeenkyrö gravel Kirsin kanssa 7.22 km - 26 min.

         Gravel yksin 30,47 km - 1.08. Hyvin alkanutta palautumista.

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 3.29 km - 57 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 31,11 km - 1.55.

To- Gravel 15,13 km - 43 min.

Pe- Lepo

La- Gravel 74,41 km - 3.22.

Su- Lepo

 

Pyöräilyä yhteensä tänä vuonna 31.5. mukaanlukien 5039 km.

 

MATKAN VARRELTA 

 

Kilpailun jälkeen reissussa monenlaista pyykkiä. Pyörän pesin heti Kolilla, järjestäjä oli hoitanut pesupaikan kuntoon.

Pari kuvaa Kolin puutarhan veistospuistosta.

Grillinpitäjä on kantasuomalainen, lukekaa kyltti huolella.

Veistospuiston erillisestä miniveistos-osasta.

Lapinlahti. On hyvä kertoa vieraalle, että tämä on vieraassa paikassa etsiessään autolleen vieraspaikkaa. Yhdyssanat?

Leijona Olari Hoods. Dubleeta, kvartsikoneisto. Tämä ei ole se kisakello.

Virallinen 62-vuotiskuva.

Pyörällä kulkee melkein kaikki.

Kesä.

Parasta aikaa.

Alakuvassa kirjailijat vasemmalta lukien: Pekka Juntti, Seppo Saraspää ja Pasi Koskinen.

   Kuva otettiin Seppo Saraspään 80-vuotisjuhlassa Saariselällä. Seppo on merkittävin ihminen kirjoittamiseni taustalla, olen ihmetellyt voiko minulla olla neljäskin vaari, mutta näköjään voi - kiitos Seppo ainaisesta järkähtämättömyydestäsi. 

 

PS. Viimeisessä kuvassa minulla on housut, jotka ostin Inhimillinen tekijä-sarjan TV-lähetykseen, joka tuli ulos  11.09.2014 . Samana vuonna juoksin Suomen halki 1622 km. Mahdun housuihin vielä vaivattomasti, ainoastaan reisistä ne ovat hieman piukemmat. On siis ihan itsestä kiinni miten vuodet vierivät, mikäli oma terveys harjoittelun suo.
 

 

 

 

KYPSÄÄ

 

VIIKKO 17.

Ma- Lepo

Ti- Maantiepyörällä 22,02 km - 58 min. Väsynyt. 

Ke- Trainerissa sisällä 29,20 km - 56 min.

To- Trainerissa sisällä 57,17 km + 18 km. Ulkona lumisade ja kauhea tuuli.

Pe- Läskipyörällä 21,94 km - 1.24. + Trainerissa 30,22 km. Sikakylmä ulkona.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 7,14 km - 1.52. + Maantiepyörällä 41,04 km - 1.49.

Su- Juoksua poluilla 6,69 km - 53 min.

 

Sääliksi käy lappiin saapuneita muuttolintuja. Viikon sää oli tuulinen, lumisateinen ja erittäin apea muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kuriositeettina voisi mainita, että perjantain tuulen ja lämpötilan yhteisvaikutus iholla oli määritelty miinus yhdeksään asteeseen!

Peipot, telkät, sorsat, joutsenet ja hanhet ovat saapuneet.

 

VIIKKO 18.

Ma- Maantiepyörällä kovaa 83,18 km - 3.22. Osin vastatuuli ja raesade.

Ti- Maantiepyörällä Ivalossa  55,63 km - 2.32 (Nissanin korjauksen ajan)

Ke- Rovaniemi Orbean gravelin testiajo korjauksen jälkeen 33,35 km - 1.28. 

To- Rovaniemi gravelillä 1,55 + 10,16 km. Kaupungissa.

Pe- Kirsin kanssa vappujäätelöllä graveleillä 22,15 km - 1.29.

        Illansuussa gravelillä tunnin tiukka 31,35 km - 1.07. Valajaskosken lenkki.

La- Lepo

Su- Levillä Kirsin kanssa kahviajo 20,43 - 1.19.

       Levin huipulle 11,35 km - 44 minuuttia. 321 metriä vertikaalista nousua, hissukseen, ei yritystä.

 

Rovaniemellä lämmintä! Shortseilla ensimmäisen kerran tänä vuonna.

 

VIIKKO 19.

Ma- Lepo

Ti- Gravelillä kovaa kotimaisemissa 101,76 km - 4.13. Tästä 80 % oli sorateitä. Viimeinen pitkä kova harjoitus ennen Koli Gravel Carnivalia.

Ke- Gravelillä 70,54 km - 2.59. Tästä 44 km oli soraa.

To- Kävelyä Kirsin kanssa 4,87 km - 1.14.

       Maantiepyörällä 30,04 km - 1.14.

Pe-  Kirsin kanssa graveleillä 23,44 km - 1.26

        Yksin 30,27 km - 1.12.

La- Lepo, väsynyt.

Su- Gravelillä 51,29 km - 2.32. Missevaaran kurat/lumikurat ja muita sorapätkiä.

Viikon 19. pyöräkilometrit 307, 3 km - 13 tuntia ja 40 minuuttia - vertikaalista nousua 3410 m 

 

Vuosikilometrit 4427 km. 

 

Hieman on lämmennyt mutta tuulet, eli jäisistä järvistä nousevat virtaukset, häiritsevät. Pihassa kirjosieppo, västäräkki, taivaanvuohi ja pajusirkku. Kevät on ainakin kolme viikkoa edellä normaalia.

 

 

KYPSÄÄ

 

Olen läpi elämäni viettänyt päiviä, jolloin en tee mitään fyysisesti. Tänään on sellainen päivä.

   Sanotaan, että on mukava olla vaan. Jos on ajatellut olemistaan hieman pidemmälle, ilmaisu kuulostaa hölmöltä. Mitä muutakaan ihminen voi, kuin olla vaan?

 

Ihmisen olemassa oleminen määritellään usein tekemisen kautta. Tämä on harhaa. Ensimmäisen kysymyksen viattomuus: "Mitä minä olen?", ei lakkaa vaikuttamasta jos sen on kysynyt itseltään tositarkoituksella.

   Minulta kysytään joskus mitä hyötyä tuollaisesta ajattelusta on. Kyse on pikemminkin ajattelun lakkauttamisesta. Esimerkkinä käytän vuonna 2022 juoksemaani kuuden päivän juoksun tulosta, 603 kilometriä.

   Tajuttuani käsillä olevaan hetkeen keskittymisen oleellisuuden, luovuin ajatuksesta yrittää päästä tiettyyn kilometrilukemaan. Pakko hävisi ja jäljelle jäi pelkkä matkanteko. Askel askeleelta. Hyöty: pääsin pidemmälle kuin koskaan ennen.

 

"Olla vaan." Ei siis onnistu, eikä siinä ole mitään "vaan". Olemme aina. Joka hetki. Eikä se ole koskaan vaan, koska jokainen meistä on ainutlaatuinen ja jokainen hetki on ainutlaatuinen. Yhdistämällä kaksi ainutlaatuisuutta syntyy Elämä, Zen, Satori, Kensho tai ihan miten vaan haluatte sitä hetkeä nimittää. Hetkeä, jolloin oivallatte, että kypsä elämä on mukavaa sellaisenaan kun se on.

 

 

Kuva minusta ylioppilaslakki päässä kuplassa on otettu Rovaniemen vappuhulinoissa. Kupla on siirretty kesäsäilöön Ounaskosken leirintäalueelle viereiseltä puistoalueelta, jossa kiistelty ulkomaalaistaustainen yrittäjä piti eräänlaista valopuistoa talven yli turistien iloksi. Kiistely johtui koko idean sopivuudesta Suomen Lapin pääkaupungin ohjelmatarjontaan. En ota muuten kantaa, mutta jos aasialaiset turistit maksavat kaikesta epäaidosta hömpästä, niin tyhmä ei ole se joka pyytää.

Rovaniemen matkalla Orbean rikkoutunut vaihdekahva vaihdettiin uuteen Ski and Bike store Rovaniemessä. Samalla sain käyttööni kilpailuasun liikkeen väreissä, jota toivottavasti pääsen testaamaan Koli Gravel Carnivalissa 23.5. 

 

Rovaniemen vapputraditioon kuuluu Jätkänpatsaan lakitus ja uusien ylioppilaiden kastelu paloletkulla. Hauska, mutta märkä muisto, jää varmasti nuorten mieliin. 

    Me hieman varttuneemmat juhlimme omalla tavallamme. Nellimistä on fantastista lähteä välillä katselemaan ihmisiä. Tämä ei tarkoita sitä, ettei ihmisiä olisi Nellimissäkin, mutta pelkästään noin 66 asukkaan kylässä kyhjöttäminen saattaa surkastuttaa tiettyjä osia aivoista ja sitä me emme halua.

 

ÄLÄHDYS

Jääkiekon kolmannessa SM-ottelussa selostettiin Sakari Kuosmasen ennen ottelun alkua laulaman Finlandian tunnelmasta. Myöhemmin pelaajahaastattelussa hehkutettiin saman Finlandian tuomaa tunnelmaa. 

   Kyllä se Sakari lauloi siellä Maamme laulun (Vårt Land). Lyhyesti Maamme. Finlandia on ihan toinen biisi.

   Mitäs jos nyt edes yrittäisitte hiukan MTV3 ?

 

 

Viimeinen kuva on viesti kaikille niille paskahousuille, jotka ovat väittäneet että me emme asu täällä Nellimissä lähellä luontoa.

 

 

KENELLÄ ONNI ON ?

"Kell´ onni on, se onnen kätkeköön."

 

Tätä kirjoittaessani ulkona tuulee niin, että tukka lähtee. Puuskissa lähelle kahtakymmentäviittä metriä sekunnissa. Olen siitä onnellisessa asemassa, että tukka lähti jo yli kolmekymmentä vuotta sitten. Ei huolta.

   Alun vanha sanonta kertoo suomalaisesta kateudesta. Aikana, jolloin elämää jaettiin vain lähimpien ystävien kesken, oli syytä miettiä mitä tuntemattomille kertoo. Tätä pitäisi edelleen miettiä, mutta se tuntuu unohtuneen sosiaalisen median arkipäiväistymisen myötä.

   Tätä blogia voi lukea kuka tahansa. Pitäisikö minun miettiä edelleen? 

*** 

Heräsin tänään vasta hiukan yhdeksän jälkeen. Keho tuntui jäykältä ja kivuliaalta. Syy löytyy autokatoksesta: huolsin maanantain ja tiistain matkailuautoamme pihalla taivasalla. 

   Keli suosi, oli lämmintä ja peippokin lauloi. Viimeksimainittu on harvinaista näin huhtikuun lopulla täällä Inarin Lapissa.

***

 

 

Matkailuautoon vaihdoin öljyt ja suodattimen, tarkistin ilmansuodattimen, säädin käsijarrun, puhdistin takajarrut ja vaihdoin etujarrupalat. Etujarruihin meni vasemmalle liukutappien kumit. Lisäksi vaihdoin yhden pakkasilla katkenneen klemmarin lauhduttimeen ja pesin koko auton sisältä ja päältä.

   Luonnollisesti vaihdoin myös kesärenkaat ja korjasin hieman pyörätelinettä, plus lukematonta muuta pientä fiksausta.

 

Sisävesisäiliöön kurottelin uuden raikasvesipumpun. Unkarista vajaat kymmenen vuotta sitten varaosaksi ostettu Reimon Twinpump maksoi silloin 16450. Forinttia.

   Matkailuautossa asutaan. Kojelaudan puujäljitelmä ei auta siinä yhtään. Toki auto-osan on toimittava, mutta asunto-osaan vasta-alkajat kiinnittävät usein liian vähän huomiota. Ongelmia voi torjua etukäteen.

 

Ison matkailuauton auto-osan huoltaminen ilman nosturia vaatii auton alla maassa makaamista. Operaatio vaati pohjapanssarin poisoton ynnä muita notkistavia liikkeitä. Integroidun auton konepellin aukko on ahdas ja korkeussuunnassa matala. Yläkautta ei voi tehdä kovinkaan paljon.

 

   Huoltopesuun tarvitaan myös tikkaita. Katto on pestävä kerran vuodessa kunnolla. Samalla voi tarkistaa kattoluukut ja puhdistaa niiden raamit yläkautta jos tarvetta on. Kuvassa yllä pohjapanssari pesussa.

 

En ole enää ihan nuori poika. Asiat alkavat käsissä painaa. Onneksi olen ollut huoltamassa matkailuautoamme monet vuodet autokorjaamoalan ammattilaisen ystäväni, Jani Rautosen kanssa. Häneltä olen oppinut paljon siitä, kuinka töitä helpotetaan.

   Asioiden painamisella tarkoitan ihan yksinkertaisia työvaiheita tai asioita. Kaksimäntäiset etujarrusatulat ovat kiinni kahdella neljäntoistamillin kuusiokolopultilla. Tiesin, että pulttien kierteisiin on laitettu Ceramic rasvaa kiinnijuuttumisen ehkäisemiseksi. Silti niitä sai vääntää jatkovarren kanssa auki - maassa selällään maaten. Miksi maassa? Koska pyöräkoteloon ei mahdu tarpeeksi pitkä jatkovarsi.

 

   En halunnut irrottaa jarruletkuja, joten puhdistin satulat paikallaan ylösalaisin käännettynä. Paineilmaa, teräsharjaa, hammasharjaa ja rasvanpoistoainetta. Sitten männät putkitongeilla sisään, välissä toki puupala. Uudet palat ja kuparirasvaa olakkeisiin ja mäntien päihin.

   Kuvissa ei välttämättä näy, että auto ei ole pelkän tunkin varassa. Siellä oli sekä metallinen, kolmijalkainen tuki ja puupölkky lisäksi. Ja kiilat takapyörien takana. 

   Kaikki alkaa painaa kun kaksi päivää touhuaa. 

   Renkaitakin piti pestä ja kuljetella varastoon. 

 

   Mökkiläinen kävi tervehtimässä. Kysyi, että sinä sitten jaksat pestä nuokin - ettei hän koskaan vaan viitsi. 

   Olin juuri silloin pesemässä jarrupölyjä pois pölykapseleiden sisäpuolelta. Sanoin sille, että autoa voi pitää monella tapaa. Lisäsin, että tämä autovanhus on ajettu Lissaboniin ja takaisin. Ehkä se kertoo siitä, onko jotain tehty oikein. 

   Mökkiläinen alkoi punoittamaan ja vaihtoi aihetta.

*** 

Täytyy muistaa myös se yli kolmenkymmenen vuoden takainen. 

   Joku joskus sanoi, että aina sinä siitä syövästä. Okei, mutta minä kun olen se, joka saa kantaa tunnelmia loppuun asti kehossaan. Arvatkaapa tekikö käsivarsien verisuonten kautta annettu lääkehoito hyvää käsivarsille ja niiden hermoille ?

   Näissä touhuissa sen sitten huomaa. Ja muistaa myös yöllä, kun nousee ottamaan särkylääkettä ja laskee sormensa. Luku on harvoin kymmenen.

 

Yksi vanha tuttu ultrajuoksija syytti joskus Facebookissa, että olen kehitellyt sankaritarinan itsestäni. 

   Tästä on sankaruus kaukana.

   Ihan kannustaen kerron näitä, tiedä mitä teillä on siellä meneillään. Kehotan yrittämään, tekemään valintoja.

   Ja se vanha tuttu ei juokse enää, ehkä sillä oli muuten paha olla. Tai liikaa painolastia. Kaikenlaista lastia. 

   

*** 

Aamiaisen jälkeen tein hellaan tulet ja ruodotonta kalakeittoa hauesta. Laitoin kapriksia, kermaa ja voita liemeen. Täytyisi ehkä kokeilla Valamolaista kalakeittoa. Siinä on ruisleipäkrutonkeja ja sieniä.

   Sitten hieman imuroin, korjasin Kirsin saappaiden varsien yläreunoja Cascon Rubberfixillä, Liquid Sole olisi ollut parempaa, mutta sitä nyt ei sattunut olemaan kotona. Miksi en lähtenyt hakemaan? Siksi kun olisi tarvinnut ajaa autolla tai polkupyörällä yhteensä 88 kilometriä.

   Pesin kolme koneellista pyykkiä ja vessan.

   Otin maantiepyörästä irti takapyörän ja kiinnitin rungon traineriin, jossa Rouvyssä ajoin vajaat kolmekymmentä kilometriä Sveitsin Zug järven ympäri. Ulkona ajamisesta olisi tullut mitään ja tänään ei ollut juoksupäivä.

   Suihku ja parranajo. 

   Sitten Kirsi tuli töistä ja söimme. Jälkiruoaksi oli pannukakkua.

   Ulkonakin oli käytävä. Toisen autokatoksen sivuportin lukon oli tuuli repinyt auki. Pikkuhomma hoitui ruuvimeisselillä. Nyt se pysyy kiinni. Miksi portit autokatoksessa? Siksi, että kesäkuumalla porot änkeävät katoksen varjoon kusemaan ja paskantamaan. 

   Kuvitelkaa se haju.

 

Nyt olen tässä.

   Kuten ehkä huomaatte, onni on minulla.  Se ei tarkoita, että sitä ei voisi olla myös teillä. Onni löytyy huomattavan läheltä, arkisista asioista. 

   Isolla rahalla onnea voi etsiä korkealaatuisimmista paikoista. En nyt ihan heti keksi mistä. Eikä rahaa ole.

   Mutta sen keksin heti, että isolla rahalla ei voi ostaa elämää - mistään.

   Mieluummin kipeät kädet, kuin tyhjä elämä.

 Taidan lämmittää saunan, uida joessa ja ottaa yhden Highland Birdin. Pitäisikö vaihtaa Seagramsiin?

   100 Pipers?

***

 

 

VIIKKO 15.

Ma- Maantiepyörällä 51,29 km - 2.10.

Ti- Juoksua 7,03 km - 58 min.

Ke- Maantiepyörällä 30,08 km - 1.16.

To- 41,84 km - 1.53.

Pe- Lepo

La- Juoksua 20,23 km - 2.25.

Su- Maantiepyörällä 31,73 km - 1.14.

 

VIIKKO 16.

Ma- Maantiepyörällä 111,29 km - 4.26.

Ti- Hieronta, lepo.

Ke- Lepo.

To- Läskipyörällä 30,03 km - 1.38.

Pe- Juoksua 10,16 km - 1.10. ja Kirsin kanssa maantiepyörällä 20,61 km - 1.16.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 6,81 km - 1.30

Su- Maantiepyörällä kovaa 41,90 km - 1.38.

 

Pyöräilykilometrit tänä vuonna 22.4. asti 3682 km. 

 

 

"MIKÄÄN EI KESTÄ, MIHNÄ OOT ?" 

Väliotsikko on lainaus aikanaan Tampereen Veholla erinomaisesti palvelleelta korjaamon työnjohtajalta, Ari Ranteelta. Kysymys oli suunnattu apua soittavalle taksiautoilijalle ja sisälsi viestin: tänne päin, täällä saadaan auto kuntoon.

 

Olen ajanut maantiepyörällä, koska sekä gravel, että nyt myös läskipyörä ovat rikki. 

   Kuten viime postauksessa kerroin, kaaduin gravelillä viimeisillä jäillä ja vasen vaihde/jarrukahva hajosi. Tänään sain tiedon, että osa on saapunut Rovaniemi Bike and Ski:lle. Ensi viikolla vien gravelin korjattavaksi. Samalla vaihdetaan myös etuakselisarja, koska etupyörän laakerit ovat ottaneet itseensä pakkasista ja kosteudesta.

   Miksi en korjaa pyörää itse? Korjaisin, mutta nestejarrujen ilmaus ei oikein hyvin suju kotona. Kahvan lisäksi vaihtuu myös etuvaihtajan vaijeri. Shimanon grx näyttää uittavan etuvaihtajan päästä vaijeriin kosteutta, joka helposti jäätyy talvella erilaisista lukkosula- ja muista rasvauksista huolimatta. Jos käy niin, että osittain rungon sisällä kulkeva vaijerin kuori täytyy vaihtaa, niin parempi on, että sen tekee ammattilainen; ammattilaisen työkaluilla.

Läskipyörästä meni vasen keskiölaakeri lopullisesti viime torstain Kessin lenkillä. Pakkasessa ajaminen ja pakkasessa pyörän säilyttäminen näyttää runtelevan Vyöryä. Minulla ei ole lämmintä tilaa kaikille pyörillemme, ei voi mitään. Keskiö löystyi aiemmin ajossa sydäntalvella. Onnuin silloin kotiin ja kiristin sen. Kumma kyllä vasen laakeri meni, eikä se löystynyt oikea.

   Shimanon Hollowtech tyyppinen keskiö on tulossa postissa. Sen vaihdan itse. Tilasin operaatiota varten erikoistyökalun, koska maantiepyörässäni on samantyyppinen keskiö. Lisäksi oli muutakin tilattavaa Motonetista, joten samoilla postikuluilla säästän hiukan. Inarin kunnasta ei näihin pyöriin saa juuri mitään hyllystä.

Kaiken muun korjaan pyöristäni itse. Normaalihuollot, renkaanvaihdot ja ketjuhuolto sujuvat. Ketjut pestään ja vahataan noin neljänsadan kilometrin välein, käytännössä minulla on kahdet ketjut - toiset aina puhtaina ja vahattuina odottamassa vaihtoa. Minun kilometreilläni se on puolitoista viikkoa. Jos joku lukijoista muistelee, että ei ennen tarvinnut, niin voi olla. Voi myös olla, että pyörät kulkivat silloin hiukan hiljempaa.

 

Ajatuksia on mukava vaihtaa, jos piditte, kommentoikaa - jos ette, kommentoikaa silti. Jos ette kommentoi, sekin sopii. Blogin tilastoista näen, että näitä luetaan - edelleen.

 

PIINAPENKKI

 

Viikko 13.

Ma- Lepo; pilkillä, vesikelit.

Ti- Juoksua 10,10 km - 1.09. Siikajärventie.

Ke- Sisäpyöräily 88,24 km - 2.44.

To- Sisäpyöräily 6,11 km + 10,90 km +9,62 km.

Pe- Juoksua 10,15 km - 1.10. + Gravelpyörällä 75,74 km - 3.20.

La- Gravelpyörällä 100,05 km - 4.35.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 6,45 km - 1.27.

 

Viikko 14.

Ma- Lepo

Ti-  Gravelpyörällä 33,14 km - 1.33.

Ke- Sisäpyöräilyä 62,10 km - 1.59.

To- Gravelpyörällä 33,23 km - 1.36.

Pe- Gravelpyörillä Kirsin kanssa 17,05 km - 1.06.

La- Testiajo pyöräkilpailukautta varten:

       Gravelpyörällä 187 km - 7.41. Keskinopeus 24,3 km/h, nousumetrejä 1607 m, ei kilpailuvauhtinen harjoitus, lämpötila aamulla - 7 astetta ja päivällä parhaimmillaan + 5 astetta.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 5,71 km - 1.15.

 

Pyöräilykilometrit tänä vuonna 3353,8 km ; keskiarvo per päivä tänä vuonna 34,22 km. 

 

 

 Tämän päivityksen kaksi ensimmäistä kuvaa ovat Raja-Joosepin maisemista. Ensimmäinen suljetun rajanylityspaikan portilta ja toinen matkan varrelta: Lutto alkaa vapautua jäistään.

   Pitkä 187 kilometrin lenkki toi varmuuden siitä, mihin pyöräilykunto on menossa - kohti elämäni ensimmäistä gravelkilpailua. Ette ehkä usko, mutta Kirsin painostuksesta ilmottauduin mukaan Koli Gravel Carnival 150 kilometrin kilpailuun, joka pidetään 23.5.

   Ajatus pyörällä kilpailemisesta on edelleen, että tuleepahan sekin koettua. Kolilla on neljä sarjaa: kilpasarja, harrastesarja, sähköpyöräsarja ja tiimisarja. Ilmottauduin mukaan kilpasarjaan, koska kilpailen pahinta vastustajaani vastaan. Hänen nimensä on Pasi Koskinen tai ultrakoskinen - ihan miten haluatte.

   Sarjajako on kuin juoksussa muinoin - kilpasarja ja hölkkäsarja. Kilpasarjaan osallistuminen sulkee jossittelut pois. Tulosta on mukava verrata voittajaan, sillä vain yksi voi olla nopein. Minä olen kiinnostunut paljonko tulee turpaan nuorempia vastaan ja paljonko saan itsestäni irti pyörällä. Harrastukset sitten jossain muualla, ilman numerolappua.

Satula ei ole minulle piinapenkki. 

   Pyöräily on äärimmäisen kova kestävyyslaji, joka juoksuun verrattuna tarjoaa hieman enemmän detaljeja. Pyörä on osa suoritusta. Teknisesti, mutta etenkin kuinka hallitsee pyörän, miten saa pyörästä kaiken irti. Tämä on juoksuvuosien jälkeen kiinnostavaa, jopa motivoivaa.

   Juoksen edelleen mielelläni, enkä ole poissulkenut ultrajuoksua vieläkään. En kuitenkaan halua joutua päivittelemään, että kuinka jokin vammautunut ruumiinosani taas kesti sen ja senverran. Toivottavasti se kestää huomenna enemmän. Ja niin edelleen.

   Juurisyyt (ihan saatanan tyhmä muotisana)  pyöräilyyn siirtymisessäni olivat motivaatio ja vasemman jalkani kantapää. Mitä tulee vasemman jalan kantapäähän, se voi nyt erinomaisesti. Haglundin syndrooman (ei virallisesti diagnosoitu) aiheuttama turvotus on laskenut ja pystyn juoksemaan helposti kuten vanhoina aikoina.

   Pitkät selkälihakseni ovat pyrkineet jumiin keskeltä selkää. Tämän vuoksi kävin tämän viikon tiistaina juoksemassa sulavilla poluilla maastossa seitsemän kilometriä. Tuolla lenkillä vasen pohkeeni muistutti, että jos aiot taas aloittaa, niin ole varuillasi. (surinaalihermo) Juuri tämän takia olen innostunut pyöräilemään niin sanotusti tosissani. Pääasia että polkee, eikä tarvitse kuunnella kaikenlaisia kehon protestointeja jatkuvasti.

   Pyöräily järkevää? Voi olla, mutta ei niiden mielestä, jotka haluavat että ultrakoskinen juoksee itsensä hengiltä. Voi olla, että tällaisia ihmisiä ei olekaan. Voi olla, että vain kuvittelen. Mutta se on selvää, että addiktoituneita, pakko-oireisia ultrajuoksijoita ja heidän fanejaan on. Jossain. Toivottavasti tapaisin heitä joskus, jotta voisin kertoa : ota iisisti, maailma on kaunis tässä ja nyt, miksi rikkoa itsensä ennen, kuin maailma rikkoo itsensä?

Maasto alkaa sulaa.

 

Pääsiäsistunnelmia takapihalta, lunta vielä riittää.

Kirsin kauden avaus, hän myös kävi joessa uimassa lenkin jälkeen. Ei voi sanoa, että avannossa, koska avanto oli jo uinut alavirtaan.

 

 

Viimeisessä kuvassa on maantiepyöräni Trek Domane AL 4, jonka ostin käytettynä alkutalvesta. Jouduin ottamaan sen ulos käyttöön, kun gravelpyöräni vasen etukahva hajosi. 

   Kuvakulmasta johtuen saattaa jostakusta harrastajasta ohjaustangon ja Tiagran kahvojen kulma näyttää hassulta. Todellisuudessa kahvat ovat pitkän stemmin kanssa vaakasuorassa ja asento on tarvittaessa riittäväen aero.

   Kaaduin gravelillä jäiselle hiekkatielle oikein kunnolla. Nastoista huolimatta etupää katosi yhtäkkiä altani. Säilyin ehjänä, mutta pyörä ei. Kahva alkoi pitkällä testiajolla huhtikuun 4. päivänä takellella ja päätti sitten toimintansa lopullisesti. Uutta kahvaa odotellessa on ajettava maantiepyörällä. 

   Maantiepyörässä ei sinänsä ole mitään ongelmaa, ongelma on Lapin kevät. Ohuilla ja lähes sileillä renkailla on kesken pitkän lenkin enemmän kuin hankalaa joutua lumisateeseen, mikä kuuluu olennaisena osana tähän kirkkaan valon, sulavan lumen ja yöpakkasten vuodenaikaan meillä täällä pohjoisessa.