ELPYMISESTÄ

 

 

VIIKKO 42. HARJOITTELUNI

Ma- Gravelpyörällä myrskytuulessa 60,31 km - 2.47. Puuskat 25 m/s.

Ti- Gravel 135,05 km - 6.10. Ivaloon ja Anninkadun sorarännin kautta kotiin.

Ke- 60,23 km - 2.58. Kessi; kiviä ja kuraa.

To- Illalla juoksten 8,36 km - 59 min. Yllättävän hyvät jalat.

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 5,21 km - 1.13.

La- Metsästyskävelyt Sarmitunturilla 9,54 km - 3.11. liikkeelläoloaika, Kirsin kanssa.

Su- Gravel 30,14 km - 1.32. Jalat väsyneet, mutta ei loppu.

Yhteensä 18 tuntia ja 50 minuuttia.

 

  Oikein hyvä viikko. Alkuviikon pitkät poljennat tuntuivat lauantaina metsästysretkellä reppu selässä ja ase kädessä Sarmitunturin laelle kiivettäessä. Pari riekkoa jäi elämään. Metsästäessä lupa tappaa on myös lupa olla tappamatta. Riekkoja on niin vähän tänä vuonna. Metsoja ja teeriä kivasti, eikä pyytkään pienene maailmanlopun edellä. Voi siis olla rauhassa ja viettää laatuaikaa Inarin Nellimissä, rajaseudun kainalossa.

 

ELPYMISESTÄ

 

Urheilussa palautumisesta puhutaan liian vähän, tai oikeammin levosta. 

   Lepo. Mitä se on?

 

Vanhanaikainen käsitys levosta tarkoitti pääosin nukkumista tai paikallaanoloa - mitääntekemättömyyttä. Usein, myös silloin ennen, unohtui mitä lepo oikeastaan urheilijalle on. Se on elpymistä kohti uutta rasitusta. Kehon kokonaisvaltaista elpymistä.

   Nykyisin lepoa jaetaan aktiiviseen ja passiiviseen palautumiseen, mutta edelleen unohdetaan usein henkinen palautuminen. Olen seurannut nuorempia urheilijoita ja he tuntuvat kuormittuvan kovin paljon täysin arkipäiväisistä asioista, esimerkiksi työstä, jokapäiväisten asioiden hoidosta ja jopa perhe-elämästä puhumattakaan ihmissuhteista. Tämä kertoo karua kieltä ymmärryksestä olla läsnä ja valita oikeita asioita elämäänsä. Kaikessa ei tarvitse suorittaa, eikä kaikkea mitata. Eikä kaikkea tarvitse määritellä tai tehdä liian vaikeaksi.

   On turha sönköttää arjen paineista ja siitä, kuinka urheilu ei suju johtuen arkistressistä. Kaikilla sukupolvilla on ollut omat kipukohtansa ja niiden kanssa tulee pärjätä omin avuin. Ihan joka pikkumurheeseen ei terapiaa kaivata. Terapiaa ei kaivata myöskään siihen, että Amerikan presidentti on hullu tai että jossakin soditaan tai jonkun koira tai akvaariokala kuolee. Elämä on - joskus kaunista ja joskus rumaa.

 

Liikuin ylläolevalla viikolla melkein yhdeksäntoista tuntia. Mainittakoon uusille lukijoille tähän väliin, että olen 62-vuotias. Tämä yhdeksäntoista tuntia ei ole mitään minun kategoriassani, olenhan oikeassa harjoittelussani tottunut aina reiluun kahteenkymmeneen tuntiin, päätyen lähelle kolmeakymmentä. Kuukaudessa aina yli 50 tuntia kaikkineen.

   Myönnän, että tämän ikäisenä taustastani huolimatta palautuminen sakkaa verrattuna entisiin aikoihin. Tähän juuri nyt on kaksi syytä: viimeiset neljä vuotta ilman kilpailuja ja matala harjoitusmäärä.

   Palautuminen on minulle aina ollut pikemminkin elpymistä. Aktiivista lepoa harrastin jo kaksikymmentä vuotta sitten. Moottorisahan ja puutarhatöiden merkeissä. 

   Entisenä ammattiautoilijana voin hyvällä sydämellä todeta, yksi vittumaisimmista asioista on autonpesu kahdenkymmenen kilometrin juoksulenkin jälkeen kylmässä säässä ulkona. Lenkin jälkeen olet käynyt suihkussa ja syönyt, sitten puet uudelleen ja menet ulos viileään ilmaan luttaamaan, imuroimaan ja uudelleen palelemaan. Hyi.

 

Vanheneminen tuo omat haasteensa elpymiseen. Olen aina nukkunut hyvin, nykyisin en ihan aina. Alkoholi on aina rentouttanut, kuten myös hyvä seksi. Molemmat toimivat edelleen, mutta alkoholi hidastuttaa vielä enemmän palautumista ikävuosien karttuessa kuin se teki nuorempana.

   Koska olen vapaaehtoisesti lapseton, ei ole koskaan tarvinnut lähteä notkumaan perheen kanssa mihinkään pallomereen tai leikkipuistoihin. Kirsi on aina ymmärtänyt urheilijan levontarvetta siinä suhteessa, että on voinut hyvällä omallatunnolla kieltäytyä lähtemästä johonkin Tuppervaretapahtumaan tai taideparsinnan näyttelyyn. (vitsi)

   Omassa elpymisessä itsestään selvyyksiä ovat oikea ravinto, nesteytys ja muut palauttavat toimenpiteet; vaikkapa venyttelyt, sauna, uiminen kylmässä vedessä ja hieronta. Tässä yhteydessä ei nyt mennä ravintoon muuten kuin, että elvyttävän ravinnon on maistuttava hyvältä ja ruokailuhetkessä on oltava rauhaa ja tyyliä. Mikrossa lämmitetty maksalaatikko ei edusta tyyliä eikä rauhaa, vaikka nuorempana näin saattoi ollakin.

   Henkinen palautuminen nivoutuu niihin asioihin, joita tekee tai jättää tekemättä harjoittelun ohessa. Mikä toimii toiselle, ei toimi kaikille. Tee elpyessäsi niitä asioita, jotka kiinnostavat sinua.

   Nykyisin syytetään ihmisiä liiallisesta yksilökeskeisyydestä. Urheilija voi unohtaa nämä syytökset. Jos haluaa tuloksia, on kaikki turha raivattava pois tieltä. Toistan, aivan kaikki. Tämä ei käytännössä kavenna elämää lainkaan, kyse on vain kokemuksen mukanaan tuomista, oikeista asioista, jotka elvyttävät kohti uusia seikkailuja. 

Tämä on Torissa minulla myytävänä. Mercury ME1085-BRX-3, Sveitsiläinen kronografi full set, takuukortti 04/2026. Tuosta edullisesti uuteen ranteeseen möhkö, halkaisija ilman nuppia 50 mm, kahdella rannekkeella, toinen niistä Hirsch nahka.

Ivalojoki 20.10.2026.

Pitkän lenkin tauko.

 

Nousua kertyi 135 kilometrillä 1454 vertikaalista nousumetriä, tämä alkaa olemaan jo vähän sinnepäin.

ULTRAKOSKISEN ZEN

 

Olen vuosikausia käyttänyt blogissani sanaa Zen. Yritys selittää mitä se minulle henkilökohtaisesti merkitsee, on tuhoon tuomittu. Yritän silti.

 

TAUSTAKSI

 

"Zen on buddhalainen viisaustraditio, jonka tärkein harjoitus on meditaatio."

- Mitra Virtaperko kirjassaan Zen ja Zenin harjoittamisen taito (Otava)

 

Mindfulness, joka on suomennettu tietoisuustaidoksi, on lainannut harjoituksistaan zenistä, vipassanameditaatiosta ja tiibetinbudhalaisuudesta. 

   On häkellyttävää, että mindfulnessin kautta zenin keskeisimmät periaatteet ovat osa terveyden ja etenkin mielenterveyden hoidossa käytettyjä lähestymistapoja, vaikka tätä ei myönnetä julkisesti. Syykin on selvä: zen ymmärretään usein osana uskontoa ja uskonto ei voi olla osana käypä hoito-suosituksia, ainakaan meillä sääntösuomessa.

 

Philip Kapleau on todennut kirjassaan Three Pillars of Zen: Nirvana-sanan alkuperäinen merkitys oli puhaltaa sammuksiin, kadota. Sanskriitin kielen kääntäjät käyttivät tulkintaansa negatiivisessa mielessä; ihminen muuttuu jonkinlaiseksi ei miksikään saavuttaessaan nirvanan. 

   Kapleau sanoo: "Ja tietenkin sammuminen tai katoaminen viittaavat oman egoistisen mielemme ja vääristävien himojemme sammumiseen niin, että todellinen rajoittamaton mieli, joka ei ole koskaan syntynyt eikä koskaan kuole, voi nousta tietoisuuteen. Nirvana on täydellisen vapauden tila vailla rajoituksia." 

 

MINUN ZEN

 

Tämä blogikirjoitus on eräänlainen jatke edelliselle, joka oli otsikoitu MIKÄ MAAILMA .

Minun zen ei ole kytköksissä mihinkään uskontoon, eikä etenkään mihinkään moraalijärjestelmään. Mielestäni se olisi älyllisesti epärehellistä.  

   Uskon todella, että ihminen voi valita itselleen oman maailmansa ja siihen sopivat, sitä omaa maailmaa parantavat asiat. Ei voi olla niin, että omien tietoisuustaitojen kehittäminen vie osaksi jotain uskontoa, kulttia tai lahkoa. 

   Tästä hyvänä esimerkkinä on todennäköisesti toteutumaton haaveeni juosta New Yorkissa "maailman pisin virallinen juoksukilpailu", Sri Chinmoyn 3100 mailia. Kilpailuun ei pääse mukaan, ellei jotenkin ala tunnustaa heidän ajatusmaailmaansa.

   Tämä on sääli, sillä "Self-Transcendence" on täysin todellinen ja saavutettavissa oleva asia. Se vaatii vain hieman harjoitusta, kilometrejä. Viimeisenä todisteena tästä Coroksen ja Kilian Jornetin Transcendent-lyhytelokuva You Tubessa.

   Muutos on mahdollisuus, joka päivä - loppuun asti.

 

Meditaatio on mielenharjoittelua, jossa tarkkaillaan ja kehitetään omaa tietoisuutta ilman arvostelua. 

   Useimmilta unohtuu tuo viimeinen, ilman arvostelua.

   Jos lukee kaiken juoksemisesta, juoksemisen harjoittelusta ja juoksuvarusteista, ei tiedä mitään juoksemisesta. Täytyy juosta itse, jotta tietää miltä juokseminen tuntuu. 

   Kun juostaan yhtämittaa kauan, on äärimmäisen tärkeää, että lakkaa arvostelemasta itseään ja sitä, miltä oma juokseminen tuntuu. On vain seuraava askel, ei edes päämäärää. 

 

Alkuperäistä zeniä harjoitetaan istumameditaatiossa eli zazenissa. Minun yli 90.000 kilometriä kokeneet jalkani eivät taivu risti-istuntaan lattialle ja vaikka taipuisivatkin, on se äärimmäisen epämukavaa.

   Jos harjoitan meditaatiota ilman liikettä, istun tuolilla nojaamatta selkänojaan. Yhtä hyvin voi istua saunassa, mutta silloin täytyy nojata seinään koska kyse on rentoutumisesta.

   Ylipäätään ajattelen niin, että meille kaikille tekee hyvää pysähtyä hetkeksi, hengittää syvään ja vain olla läsnä siinä hetkessä missä on. Usein mieli alkaa kertoa tarinoitaan juuri tuollaisessa hetkessä. Se nostaa esiin asioita arvotettaviksi ja häiritsee rauhaa.

   Sanotaan, että mielen voi hiljentää. Niin voi, mutta ei väkivalloin. Oma mieleni hiljenee helposti, se on oppinut jo vuosikausien harjoituksen tuloksena, että se jää kakkoseksi.

   Minä en ole mieleni.

   Niistä ihmisistä, jotka eivät ole kiinnostuneita tällaisista asioista, tämä kuulostaa kryptiseltä, jopa vastenmieleiseltä. Kaikin mokomin, mutta älkää sitten kysykö, miten voi juosta kuudessa päivässä 603 kilometriä. Pelkkä fyysinen harjoitus ei riitä, koska matkan varrella sellainen henkilö, joka ei ole sinut itsensä kanssa alkaa arvostella itseään ja tuntemuksiaan - eikä pääse irti, ei koe täydellistä vapautta.

   Eikä pääse maaliin.

   Eikä ymmärrä, mitä maaliin pääseminen tarkoittaa.

   Annan vinkin: ei se nyt ainakaan mikään loppu ole.

   Ja kyllä, harjoittelu on usein epämukavaa, muutos on epämukavaa, itsensä kohtaaminen sellaisenaan on epämukavaa. 

 

 

Ne teistä, jotka ovat juosseet kanssani, tietävät että lenkeillä puhutaan tai ei puhuta. Juokseminen on mielen vapautta, myös olla hiljaa ja kuunnella itseään tai matkan varrella harmaata keloa naputtavaa tikkaa.

   Ultrakoskisen zenin tärkein periaate on, että sitä ei sellaisenaan voi opettaa kenellekään. Jokaisen on itse löydettävä oma tapansa olla ja elää.

   Kuitenkin kaikki haluavat voida paremmin tai kokea jotakin ihmeellistä. Meillä ei ole mitään muuta kuin se kaikki, mitä on aina tässä ja nyt. Ongelman ydin on, että suurin osa ihmisistä on aina tähtäämässä johonkin uuteen ja ihmeelliseen. Sitten kun se on saavutettu, on seuraavan uuden ja ihmeellisen vuoro. Kierre on loputon.

   Useimmat ovat pelkureita. Heillä ei ole rohkeutta pitkäjänteisesti koetella rajojaan tai etsiä uutta tapaa olemiselleen. En halua viedä lapsilta löytämisen iloa, mutta kerran 50 kilometriä juossut ei voi vielä kutsua itseään ultrajuoksijaksi. Sen sijaan hän voi ylpeästi kertoa juosseensa ensimmäisen ultramatkansa.

   Itseään pitää arvostaa.

   Koska sitten voi kutsua itseään ultrajuoksijaksi? Älkää kysykö minulta. Ehkä muut kuin itse, voivat tämän määritellä. Mitä sitten tarkoitan, kun sanon ettei heti ensimmäisen viidenkympin jälkeen? Tarkoitan, että vaikeinta zenissä on sen päivittäinen eläminen todeksi. Tasapaino löytyy helposti, mutta miten sen voi säilyttää päivästä toiseen kaikessa tekemisessään?

   Minulla ei ole vastausta - paitsi itselleni.

 

Rinnastan tässä ultrajuoksun ja zenin. Todellisuudessa omani on syntynyt juoksemisen kautta, mutta kerran sen löydettyäni se toimii ilman juoksuakin.

   Suurin ongelmani on, että vain juoksun kautta koen zenin voimakkaan täyteläisenä.

   Pyöräilyssä se on jossain siellä, puutuneen selän ja kilometrien myötä kangistuvien polvien seutuvilla, kitisevässä ketjussa tai puhjenneessa renkaassa karkaamassa jonnekin kaukaisuuteen.

   Juostessa se tallaaantuu kipeän kantapään alle, jää hiipuvasta vauhdista huolimatta jälkeen, unohtuu lyhentyvien askelten jälkiin. 

   Niin, sinne se minun zen aina välillä karkaa. 

 

Valon ja pimeyden maailmat vuorottelevat keskenään, 
mutta tyhjän avaruuden olemus on laaja ja muuttumaton. 

– Huangbo Xiyun
 

  

LOPUKSI

 

Minä en ole sensei, profeetta tai guru. En myöskään ole minkään itse kehittelemäni sankaritarinan sankari.

   Kauan sitten sairastamani syövän jälkeen olen pyrkinyt jakamaan kokemuksiani elämästä ja siihen pureutumisesta vain antaakseni esimerkkejä muille etsijöille. Sillä ikuisia etsijöitä olemme kaikki - kaikki jää aina joka tapauksessa kesken.

   Tähän olisi hyvä lopettaa koko tämän blogin kirjoittaminen, mutta niin en tee.

   Lukijapalaute sähköpostiin ja harvat rohkeimpien kommentit motivoivat jatkamaan.

 

 

MIKÄ MAAILMA

 

 

HARJOITTELUNI 

 

VIIKON 40. LOPPU

To- Lepo 

Pe- Gravelpyörällä 40,77 km - 1.40.

La- Gravel 45,21 km - 2.14. Ensimmäinen tunti Kirsin kanssa.

Su- Hölkkää 6,30 km - 47 min.

 

VIIKKO 41.

Ma- Gravel 51,12 km - 2.19. Mäkinen Missevaaran reitti.

Ti- Metsästyskävelyiden jälkeen sisäpyörää ROUVY 29,04 km - 50 min.

Ke- Gravel 50,58 km - 2.21. Kessi.

To- Juoksua poluilla 9,3 km - 1.01. Iltapäivällä hieronta ja matka Rovaniemelle.

Pe- La- Su- Lepoa: Rovaniemeltä paluu pe,  la- su metsästystä ja kalastusta.

 

VIIKKO 42.

Ma- Gravel 30,48 km - 1.23.

Ti- Juoksua Apinavaaran lenkki 25,01 km - 3.08.

Ke- Lepoa, metsällä.

To- Läskipyörällä metsällä 21,80 km - 1.33. 

Pe- Juoksua poluilla 11,44 km - 1.31. 

La- Metsästystä ystävän ja tämän koiran kanssa. Kävelyä 13 km kahden aseen ja repun kanssa.

Su- Gravelpyörällä 40,64 km - 2.25. Ensimmäiset 20 km Kirsin kanssa.

 

Vaikka väliotsikossa lukee harjoitteluni, niin ei tämä mitään todellista harjoittelua ole. Pikemminkin jonkinlainen välikausi tai välitila, joka kohta loppuu.

Pian on aika aloittaa todellinen harjoittelu kohti kauden 2027 tavoitetta tai tavoitteita. Mitkä ne ovat, siitä myöhemmin.

 

 

 MIKÄ MAAILMA

 

Ilmassa ja maassa on valtavan paljon hyviä asioita ja ihmisiä.

   Minun maailmassani.

 

On myös toisenlainen maailma. Se avautuu uutisten ja sosiaalisen median kommenttikenttien kautta. Tässä toisessa maailmassa mikään ei koskaan ole hyvin, eikä toisen ihmisen menestyksestä iloita. Tämä toisenlainen maailma on täynnä vihaa, kateutta ja katkeruutta.

   Mielipiteiden vaihdolle, eli keskustelulle, ensimmäinen lähtökohta on, että keskustelukumppaneita ei määritetä vihollisiksi. Vihollisen kanssa ei keskustella, se tuhotaan tai lyödään polvilleen anelemaan armoa. Vihollisen kanssa ei neuvotella ennenkuin se tulee valkoisen lipun kanssa, mieluummin housut kintuissa ja pyytää aselepoa, ja mahdollisia rauhanneuvotteluita.

   Tämä toinen maailma ei houkuttele, mutta lienee välttämätön paha kestettäväksi tämän ainutkertaisen elämän kuluessa.

 

Maailmassani keskityn niihin asioihin, joihin voin vaikuttaa konkreettisesti. Valvon vaikutukset itse ja pyrin parempaan, jos epäonnistun.

   Kun joskus luen vanhoja blogitekstejäni, ihan tarkistusmielessä, olen äärimmäisen tyytyväinen jos huomaan takkini kääntyneen. Iloitsen, jos en tunnista vanhan itseni ajatuskulkuja.

   Maailma ympärillämme muuttuu jatkuvasti, myös me muutumme. 

   Konkreettina esimerkkinä muutoksen epäuskosta olen käyttänyt Lähi-Idän sotia, jotka ovat jatkuneet koko elinaikani. Mitä olisin voittanut, jos olisin kaikki nämä vuodet murehtinut näitä sotia? Entä pitäisikö ihmisten noissa sodissa kokeman hädän jotenkin koskettaa minua? Ja mitä olisin voinut tehdä näiden vuosien aikana noiden ihmisten eteen?

   Toisena erittäin ajankohtaisena esimerkkinä on Ranskan mellakat, joista valtaapitävät ovat syyttäneet vasemmistoa. Jos palkalla tai eläkkeellä ei tule toimeen, ei vastaus vuodesta toiseen voi olla, että täytyy työskennellä kovemmin. Elämä ei ole tavoitteellista tulosurheilua.

   Suomessa yhteiskunta on rikkonut kanssani tekemän sopimuksen jo kahdesti: eläkeikäni on siirtynyt kaksi kertaa. Tällä tietoa pääsen eläkkeelle keväällä 2028. Henkilökohtaisesti varauduin tähän jo kymmenen vuotta sitten hyppäämällä sivuun. Sivussa on enemmän aikaa ja tilaa - rahaa ja kiirettä vähemmän.

   Sivusta on tyydyttävää seurata ihmisiä, jotka eivät koskaan tyydy mihinkään. Sivusta näkee, kuinka mieletöntä olisi yrittää viedä maailmaa vain yhdellä ideologialla eteenpäin.

 

Vuosien varrella tasoittuu. Tyyneyden läpi voi kirkkaasti valita missä maailmassa haluaa aikansa kuluvan.

   Mikä on sinun valintasi?

 

Kuvassa mekaaninen vetokello Poljot St. Petersburg 1994. 17 synteettistä rubiinia koneistossa - aito CCCP.

   Kello tehtiin vuoden 1994 Kansainyhteisön kisoihin. Poljot "Northern Palmyra" (Pohjolan Palmyra) on keräilijöiden himoitsema erikoismalli. Se julkaistiin alun perin vuonna 1994 kunnianosoituksena Pietarin kaupungille. Termi "Pohjolan Palmyra" on historiallinen ja runollinen nimitys Pietarille, jolla viitataan kaupungin loisteliaaseen arkkitehtuuriin ja kulttuuriseen merkitykseen (verraten muinaiseen Palmyran keidaskaupunkiin).

 

UNELMIA

 

 

"Riippuvuus eli addiktio (lat. addictio ’jättäminen jonkun valtaan’) on pakonomainen tarve harjoittaa jotakin toimintoa tai kokea tietynlainen tunnetila."

- Wikipedia

 

Kaksi vuotta sitten oli lumi maassa tähän aikaan. Nyt koivut ovat riisuneet lehtensä ja jokunen vähäinen yöpakkanen kuurannut kattoja. Tämä aika on talven alun odotusta meillä Inarissa. 

   Tämä aika on ollut minulle vuosikymmeniä uusien tavoitteiden asettamisen aika. Pääasiassa ultrajuoksutavoitteiden. Olen viimeksi kilpaillut vuonna 2022, neljä vuotta on pisin koskaan pitämistäni kilpailutauoista. Neljä syksyä ilman juoksutavoitteita seuraavalle vuodelle - aika hyvin huilattu omasta mielestäni.

   Kun juoksin tuhat mailia Suomen halki vuonna 2014, tunnistin jälkeenpäin itsessäni juoksuaddiktion voimakkaampana kuin koskaan. Tuolloin tarkemmin asiaa pohdittuani totesin ensin addiktion olevan positiivinen, voimaa elämääni antava. Myöhemmin addiktio kääntyi negatiiviseksi puurtamiseksi, juoksun ilo katosi. Elämäntapani oli ensimmäistä kertaa liipasimella. Jatkaako vai ei.

   Tyypilliseen tapaani tutkin asiaa pikkuhiljaa. Vuoden 2014 kilometrejä kertyi yhteensä 5103. Seuraavana vuonna 3443 ja seuraavana 2215, kunnes määrä jälleen alkoi nousta.

   Vuonna 2021 ylsin lukemaan 4610, seuraavana vuonna juoksin kaikkien aikojen ennätykseni kuudessa päivässä; 603 kilometriä. Sen jälkeen on ollut varsin vaisua.

   Vaisuuteen on ollut monta syytä. Jatkuvien vasemman jalan kantapään vaivojen (alkava Haglund, nilkan kierto ja koko vasemman takalinjan vinoutuma) takia juoksun ilo katosi. Samalla katosi myös motivaatio kilpailla.

   Tutustuin pyöräilyyn. Tein kaikkia muita asioita elämässäni, jotka olivat jääneet vähemmälle kiihkeimpien ultravuosien varrella. Kävin metsästäjäkurssin ja aloitin linnunmetsästyksen, kalastin enemmän, ja vietin aikaa tekemättä mitään luonnossa. Ja tietenkin, kirjoitin muutaman kirjan.

 

Isälläni oli aktiivikäytössä yli kymmenen moottorisahaa. Kysyin kerran häneltä Talvituvan mökillä, että miksi hän karsii puut vesurilla ja halkoo ne kirveellä. Vastaus oli, että teen joka päivä hissukseen niin kuin hyvältä tuntuu. 

   Toki, miehellä pitää olla koodi. 

   Vastaus oli isän elämänkokemuksen myötä hioutunut, valmis. Ydinasia on miltä jokin tuntuu. Tehokkuudesta tai muusta vaivan välttämisestä ei puhuttu sanaakaan.

   Olen vuosikausia määritellyt juoksuharjoituksen tunteen perusteella. Juoksun pitää tuntua oikealta. Sen pitää tulla luonnostaan, pakottamatta. Olen yrittänyt selittää tapaani zenin kautta: luopumalla tavoitteesta voit saavuttaa sen. Jokainen askel on tässä ja nyt, lopulta viimeinenkin. Miksi murehtia maaliinpääsyä.

   Edelläkerrottu ei poissulje unelmia. Unelmat antavat energiaa, ne ovat uusia alkuja ja niistä voi toteutua vain osia. Unelmat vievät aina eteenpäin, nostavat pääsi ylös ja pakottavat yrittämään. Unelmat pyyhkivät pois perisuomalaisen "ei minusta ole mihinkään, ei tästä mitään kuitenkaan tule"- ahdistuksen.

 

Sairastin syöpää vuonna 1993. Tuona vuonna juoksin 402 kilometriä. Viime vuonna kilometrejä tuli 730. Nämä kaksi vuotta ovat ainoat alle 1145 vuosien 1992 - 2025 välisenä aikana. Tuo 1145 km on vuonna 1992, toiseksi heikoin on 2024; 1653 km.

   Viime vuosi opetti, että juoksin liian vähän. Juoksemisen merkitys minulle on sittenkin paljon suurempi kuin kuvittelin. Päivittäinen juoksulenkki on rituaali, hartausharjoitus ja tyhjä tila. Aika, jolloin parhaat tekstini syntyvät.

   Fyysisesti juoksemattomuus vaikuttaa minuun erikoisilla tavoilla. Koen itseni kömpelömmäksi. Lisäksi koen kehossani paljon ihmeellisiä kipuja, jos en käy lenkillä juosten. Mainittakoon näistä selkä, niska ja ranteet. Ymmärrän muut, mutta ranteita en. 

   Myönnän avoimesti, että alkoholin kulutukseni kasvaa suoraan suhteessa liikkumattomuuteen. Kaikki isoisältä ja isältä peritty ei ole hyväksi, mutta rentouttaa.

 

Oli aika, jolloin henkinen hyvinvointini riippui juoksusta. Tuo aika on taaksejäänyttä elämää. Minun on ollut pakko opetella elämään niin, että jos juoksu joskus kokonaan loppuu, pysyn tasapainossa. Tässä ainoa auttava asia Kirsin lisäksi on zen.

   Täytän ensi vuoden toukokuussa 63 vuotta. Ikä ei ole este fyysiselle harjoitukselle. Ikä ei ole myöskään este unelmille, ei edes ultraunelmille.

   Tänä vuonna tähän mennessä olen pyöräillyt 7741 kilometriä ja juossut 399 km. Alkuperäinen pyöräilytavoite oli 10 000 kilometriä tänä vuonna. Se tuskin toteutuu, vaikka taannoin väitin ihan muuta. 

   Syy on selvä: juokseminen tuntuu juuri nyt vaarallisen hyvältä. 

 

 

HARJOITTELUNI

VIIKKO 39.

Ma- Gravelpyörällä 30,65 km - 1.11.

Ti- Sauvakävelyä Kirsin kanssa 6,03 km - 1.13.

Ke- Gravelpyörällä 53,62 km - 2.31.

To- Lepo, metsästystä. Kävelyä 6 km.

Pe- Rouvy sisäpyörää 30,30 km - 59 min.

La- Juoksua Nellimin vaaroilla 13,06 km - 1.43.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa Konkeloniemeen 7,20 km - 1.51.

 

VIIKON 40. alku

Ma- Kävelyä Kirsin kanssa 2 km - 29 min. (Päivä meni auton ratissa Rovaniemen käynnillä.)

Ti- Juoksua tiellä 10,02 km - 1.08.

Ke- Juoksua poluilla 12,62 km - 1.30.

 

SYYSKUUN SUMMAUS

Pyörällä 440 km - Juosten 127 km. 

 

Aika, rakkaus ja hellyys - Time, love and tenderness. 

 

 

NELJÄS KIRJANI

 

 

HARJOITTELUNI

Viikko 36. 

Ma- Sauvakävelyä kirsin kanssa 6,44 km - 1.31.

Ti- Juoksua 30,11 km - 3.31. Osittain asvalttia.

Ke- Rouvy sisäpyörä 78,69 km - 2.52.

To- Juoksua pehmeillä poluilla 12,02 km - 1.21. Jani Rautosen kanssa.

Pe- Läskipyörä 31,85 km - 2.02. Käynti kalaverkoilla.

La-Su- Lepo.

 

Viikko 37.

Ma- Gravelpyörällä 52,09 km - 2.25. Siikajärventietä valtakunnanrajalle.

Ti- Rouvy sisäpyörä 20,35 km + 14,25 km.

Ke- Lepo

To- Kanalinnunmetsästys alkoi. Metsällä kävelyä 10 km.

Pe- Gravelpyörällä 55,06 km - 3.02.

La- Lepo

Su- Juoksua 8,73 km - 1.04.

      Gravelpyöräilyä Kirsin kanssa 20,74 km - 1.24.

 

Viikko 38.

Ma- Juoksua 20,02 km - 2.18. Osittain asvalttia.

Ti- Gravelpyörällä 40,82 km - 1.48. 

      Hieronta 

Ke- Juoksua poluilla 10,21 km - 1.13.

To- Rouvy sisäpyörä 32,41 km - 1.23. Krapulassa hissukseen.

Pe- Metsästys, kävelyä 10 km.

La- Juoksua Nellimin kylällä 10,32 km - 1.14.

Su- Lepo, metsästys, kävelyä 7 km.

 

Elokuussa juoksua 96,42 km - pyöräilyä 595,23.

Vuosikilometrit nyt 19.9. juoksua 363 km ja pyöräilyä 7627 km. 

Harjoittelustani: Olen terve, ja vaihteeksi täydellisesti juoksukykyinen. 

 

NELJÄS KIRJANI 

 

Iblis - Kuolleen miehen sormenjälki ilmestyy lokakuussa, arvioitu ilmestymispäivä on 28.10. Kirja on tilattavissa Väyläkirjojen verkkokaupasta sekä muista verkkokaupoista. Kirjaa voi myös tilata omistuskirjoituksellani minulta lokakuun loppupuolella.

Kirjaa voi toivoa oman paikkakunnan kirjastoon, jos kirjasto sitä ei vielä ole tilannut.

 

 

 Vuodesta 2022 olen kirjoittanut kirjan vuodessa. Tahti on tappava.

 

TAUSTAA 

 

Kolme ensimmäistä kirjaani julkaisi Käsite- kustannus. Niitä on saatavilla Holvi- verkkokaupasta ja muista verkkokaupoista. 

   Neljännen kirjani kustantajaksi valikoitui Väyläkirjat Rovaniemeltä. Valikoitui-sana ei tarkoita tässä yhteydessä, että olisin niin hyvä kirjailija, että saisin valita minkä kustantamon haluan.

   Uuden kustantajan myötä sain myös uuden kustannustoimittajan, erittäin vaativan Sanna Karjalaisen. Yhteistyö Sannan kanssa on hedelmällistä ja kehittävää. Tykkään kun minua pidetään tiukalla, se on väylä kehittymiselle.

 

Kun aloitan kirjoittaa kirjaa, mielessäni on oltava selkeä alku, pari tarinaa pujoteltavaksi lomittain ja joitakin kohtauksia matkan varrelta. 

   Iblis on Pikkukylä-sarjan toinen osa, joten osa kirjan henkilöistä on saanut päivänvalon aiemmin. Samoin osa tapahtumapaikoista. Kaikkkea pitää kuitenkin pystyä avaamaan ja sventämään enemmän.

   Kun kirjoitin Ifrit-romaania, Pikkukylä-sarjan ensimmäistä osaa, loin henkilöille taustat. Nimet, syntymävuodet ja historiaa alkaen koulunkäynnistä muihin osa-alueisiin. Nämä ovat vain minun tiedossani ja tipahtelevat riveille tarpeen vaatiessa pala palalta.

 

Kirjoittaessani näen kuvia. Kaikkea kuvista en kuvaa. Aikanaan eräs Kariston kustannustoimittaja luonnehti esikoisromaanistani, että olen onnistunut kirjoittamaan mielenkiintoisesti yli viisikymmentä vuotta elämää, mutta miksi ihmeessä se on pitänyt pätkiä näin ja kenelle kirja on tarkoitettu?

   Vastaus on edelleen sama: kaikkea ei kerrota, ja kirjoitan kaikille ihmisille.

   On olemassa ajatus: "jokaista karvaa ei tarvitse erikseen kuvata"

   Jotenkin noinkin, arvostan lukijaa ja tämän kykyjä. Jokainen valitsee itselleen sopivan tavan lukea ja uppoutua kirjaan. Minä tarjoan vain tarinan, joka mielestäni ansaitsee tulla kuulluksi. Tarjoan ikään kuin kehyksen kokemukselle.

 

Normaalisti aloittelen aktiivisen kirjoitusvaiheen loka-, marraskuussa. Riippuen uuden kirjan taustatyöstä - missä vaiheessa se on. Ifrittiä varten haastattelin pappia. Iblistä varten poliisia. Haastateltavien henkilöllisyyttä en koskaan paljasta, totean vain heidän olevan"sopivan" ikäisiä vastaamaan kysymyksiin. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä on "miltä tuntuu". On mahdotonta kirjoittaa ylipäätään mistään, ellei ylety toisen kokemiseen edes etäisesti.

   Aktiivinen kirjoitusvaihe kestää nelisen kuukautta. Kirjailijakollegat ovat kuvanneet päivätahtiani tappavaksi. Saatan kirjoittaa uutta tekstiä kymmenen liuskaa päivässä. Kirjoitan vain päivällä ja aina selvinpäin. Muusaa tai muuta innoitusta on turha odotella, kirjoittaminen on työtä, joka joskus sujuu ja joskus ei. 

   Kirjoitan aina niin kauan kun pysyn tarinassa. Tietenkin on muitakin vaiheita, joista tärkein on ottelu käsikirjoituksesta kustannustoimittajan kanssa. Tässä veri punnitaan mutta sitä ei lennä. Olen kuvannut prosessia nyrkkeilyotteluksi, mutta ketään ei tyrmätä ja päähän ei lyödä muita kuin minua.

   Virheet oiotaan ja rakenne tarkistetaan. Yksityiskohdat hiotaan. Esimerkki: Iblistä varten minun täytyi tietää koska vadelmat kypsyvät jossakin, voiko mustikoita poimia pohjoisessa vielä syyskuun alussa ja kuinka nopeasti lapsen kipsattu jalka paranee, miltä eräs tietty kasino ja tietty kelomökki näyttävät sisältä. Ja niin edelleen.

 

Viidennen kirjan pohjatyöt ovat hyvällä mallilla, alkukin on kirjoitettu. 

   Tahti tappaa? Ehkä osaan levätä, siinä sivussa.

 

Toivon nautinnollisia lukuhetkiä kaikille, olen tehnyt parhaani. 

 

 

 

 

VANHENEVA KESTÄVYYSURHEILIJA

 

"Yli 94 000 kilometrin elämänura juoksijana on poikkeuksellisen kunnioitettava saavutus, joka kertoo erinomaisesta peruskunnosta, kurinalaisuudesta ja ennen kaikkea kehon tuntemuksesta. 34 vuoden aikana kertynyt valtava pohja tarkoittaa sitä, että aerobinen perusta on huippuluokkaa." 

Yllä oleva on osa tekoälyn luonnehdintaa juoksu-urastani. Ilman tekoälyäkin tuon ymmärtää - vai ymmärtääkö sittenkään?

 

ALUKSI 

Juttelin puhelimessa äskettäin erään ystäväni, minua vanhemman kestävyysjuoksijan kanssa. Keskustelimme monista asioista, tottakai, myös juoksemisesta. Hän kertoi, että oli alkuvuoden juossut lähes huippuvuosiensa määriä, mutta saanut sitten vamman, joka estää juoksemisen kokonaan.

   En halua yksilöidä ko. juoksijan ikää tai merkittäviä saavutuksia tai kilpailumatkaa sen enempää, koska se ei ole asian kannalta oleellista. Oleellista on, että osa meistä vanhenevista kestävyysurheilijoista tietää ihmisen fysiologiasta hämmästyttävän vähän.

 

Nuoremmilla kestävyysurheilijoilla harjoittelua vaikeuttaa usein tietämättömyys, ailahtelevaisuus, työelämä ja parisuhde.  

Vanhemmat urheilijat tulevat sokeaksi harjoittelulleen, mutta etenkin vanhenemiselle ja etenkin vanhenemisen aiheuttamille fysiologisille muutoksille.

 

 

VANHENEVA TEURAS

Kun ikää on yli kuusikymmentä alkavat muutokset näkyä ja tuntua: maksimaalinen hapenottokyky laskee, lihasmassa ja nopeusominaisuudet heikkenevät, jänteiden joustavuus vähenee ja ennen kaikkea palautuminen hidastuu.

   Tässä ikävaiheessa harjoittelun pääpainon tulisi suuntautua pelkkien kilometrien keräämisestä kudosten suojeluun, suorituskyvyn ylläpitoon ja palautumisen optimointiin.

 

 

HARJOITTELUNI

Nuorempana palauduin kovasta harjoituksesta 24 -36 tunnissa, nyt se vie 48 -72 tuntia. Johtuen tästä, olen luopunut perinteisestä 7 päivän viikkorytmistä ja käytän mieluummin jopa kymmenen päivän kiertoa. En juuri koskaan enää tee kahta kovaa harjoitusta peräkkäin tai edes joka toinen päivä.

   Tähän väliin on syytä kertoa, että kova harjoitus ei aina ole vauhdikasta juoksemista. Kovaksi harjoituksen voivat tehdä alusta, olosuhteet tai ns. päivän vire. Yksinkertaisesti: jos etenemiseen täytyy käyttää energiaa ja eritoten voimaa tavallista helppoa harjoitusta enemmän, tulee siitä helposti kova eli kuormittava.

   Pidän nykyisin useimmin enemmän helppoja päiviä ja helppoja viikkoja, jotta solut ja jänteet ehtivät korjata itsensä.

   Vaikka en varsinaisesti tee saliharjoittelua, teen jonkinverran voimaa kehonpainolla tärkeimmille ryhmille. Tarvitsen vain seinän, tuolin ja lattian. Etureidet, pohkeet, lantio ja rinta-selkä-ranka. Versio sarkopeniaa ehkäisevästä treenistä. 

   Kyse on luurankolihasten massan ja voiman säilyttämisestä. Tähän liittyy olennaisena osana korkealaatuisen proteiinin saanti. Korkealaatuinen proteiini ei ole proteiinipatukoita tai makkaraa, vaan se on kaikkea aitoa lihaa, voita ja kananmunia, pähkinöitä ja erilaista maitoproteiinia.

TEHONI

Juoksen ja teen muuta urheilua, olen aina tehnyt, 80 prosenttisesti kevyesti. Tämä ei tarkoita harjoittelun puuroutumista yhdeksi ja samaksi, vaan korkean tehon säilyttämistä pieninä annoksina. Samalla kimmoisuus säilyy. Esimerkiksi 4 kertaa 2 -3 minuuttia ylämäkeen korkealla askeleella, kerran 10 päivässä.

   Termi: polarisoitu harjoittelu.

MÄÄRÄ

Koska olen juossut kymmeniä vuosia lähes 3000 vuosikilometrin keskiarvolla, on kehoni saanut satoja miljoonia iskuja. Korvaan nykyisin peruskestävyystreenejäni pyörillä (maantiepyörä, gravelpyörä ja läskipyörä) ja hiihdolla sekä lumikenkäilyllä. 

   Eli iskutuksen vähentäminen.

MOTIVAATIONI

Valaistuminen on helppoa, mutta sen säilyttäminen jokaisessa hetkessä on äärimmäisen vaikeaa.

   Ikä ei estä kehittymistä. Vertailukohta pitää olla omanikäisissä, valitettavasti myös nuoremmissa. En moiti, jokainen saa olla ja tehdä niinkuin haluaa.

   Mutta.

   Minulla on vain tämä yksi elämä, on mukavaa yrittää kohdata sitä kunnossa niin kauan kuin kuntoa suodaan.

 

 

VIIKKO 35.

Ma- Gravelpyörällä Tiaisniemeen, vaativa alusta, 40,22 km - 2.00.

Ti- Juoksua 10,39 km - 1.13. pehmeällä polulla ja hiekalla.

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 3,77 km - 55 min.

To- Gravelpyörällä Einariin 41,39 km - 1.50.

Pe- Maantiepyörällä 30,08 km - 1.23.

La- Juoksu asvaltilla 10,11 km - 1.07.

Su- Lepo 

 

 

PALAUTUMINEN

Palautumiseen liittyvät asiat ovat henkilökohtaisia. 

   Ensiksi tietysti kehon huolto: venyttelyt, hieronta, uiminen - myös kylmässä vedessä.

   Oikeaa ravintoa, ravintoa josta itse pitää mutta sisältö edellä.

   Rentoutuminen: muu tekemättömyys tai tekeminen, ystävät, alkoholi, seksi.

 

Kuten alta kuvasta selviää, en sylje lasiin, mutta kännissä olen ollut viimeksi 2000- luvun alussa. Kuvassa yksi urheilevista ystävistäni Tsekeistä Jakub Tomes. 

 

 

LOPUKSI

Mitä sitten kaikesta vuodatetusta hiestä jää?

Kokemuksia, joita kukaan ei voi ottaa pois. Tunteita, joita ei voi korvata mitenkään keinotekoisesti. Pääomaa, jota ei voi verottaa kukaan.

 

 

 

ÄLKÄÄ UNTA NÄHKÖ

 

Meillä kotona nököttää punainen keinutuoli puuhellan ja takan kupeessa. Keinutuolissa istuminen rauhoittaa, vaikka ei keinuisikaan. Tuolista näkee suoraan Nellimjoen ryssänmaalle, jonka väri on vaihtumassa ruosteeksi. Ruska alkoi aikaisin, oli sovittu, että 9.9. kello 9.00. Mutta ei sitten.

   Olen työstänyt neljännen kirjani käsikirjoitusta, joka palasi uudelta kustannustoimittajaltani kolmannelle kierrokselle. Tämä on syy pitkään blogipäivitystaukoon. 

   Käväisimme reilu viikko sitten Pirkanmaalla, ja Hämeenkyrössä 160-vuotisjuhlissa, joissa soitin levyjä juhlaparille. Pitkästä aikaa oli mukavaa käydä läpi 50- 60- ja 70- lukujen musiikkia.

   En tykkää pitää pitkiä taukoja blogin kirjoittamisessa. Minua vuosikausia seuranneet ovat tottuneet, että jos uusia tekstejä ei ilmaannu, matkustan, kilpailen tai vietän aikaa poikkeuksellisella tavalla.

   Blogi on minulle eräänlainen päiväkirja ja kirjoittaessani harjoitteluni näkyviin, tulen samalla analysoineeksi sitä. Samoin on ajatusteni kanssa.

   Soitin levyjä myös 20 vuotta sitten Hämeenkyrössä samojen ihmisten 120-vuotisjuhlissa. Vaikka paras aika on aina tässä ja nyt, on hätkähdyttävää huomata ajan kuluminen. Me kulumme itse siinä sivussa ja kuten olen aiemminkin todennut: elämä elää meidät täydellisesti loppuun, vaikka itse luulemme elävämme elämäämme kuten haluamme.

   

 

Ylläoleva kuva on Kessistä, Tiaisniemen tien varrelta. Tänään pyöräilin gravelpyörällä 40 kilometrin lenkin. Tunsin väsymystä. Kirjoittaessani ensin harjoitteluni auki tähän blogiin, totesin elokuussa tehdyt viikottaiset tehoharjoitukset: ei ihme, että nyt väsyttää.

   Ihmisellä on lupa olla väsynyt. On lupa olla tekemättä mitään. Tämä usein unohtuu oravanpyöräksi kutsutussa arjessa. Minä olen järjestänyt itseni ulos oravanpyörästä kymmenen vuotta sitten, mutta muistan yhä elävästi kuinka turhaa siinä pyöriminen oli. Toisaalta jollain oli leipää tehtävä ja siinä sivussa harjoiteltava. Molemmat jatkuvat edelleen, mutta hieman eri muodoissa.

   Juoksin sunnuntaina 23.8. kaksikymmentä kilometriä hiekkatiellä. Viimeksi olen juossut yhtä pitkästi yhtämittaa huhtikuussa. Olo on tänään maanantaina lievästi ilmaistuna hakattu.

   Lenkin aikana pohdin tarvitaanko minua ultrajuoksukilpailuissa enää. Vuoden 2022 kuuden päivän ennätyksen, sitä seuranneen täydellisen ulospuhalluksen jälkeen olen hitaasti päässyt eroon jalkavaivoista, mutta myös juoksemiseen liittyvästä kylläisyyden tunteesta. Motivaatiota kilpailemiseen ei vielä(kään) ole, mutta juoksu tuottaa jo hiukan enemmän iloa.

   Olen tänä vuonna juossut jonkinverran ilman kelloa. Näitä lenkkejä, jotka ovat vain minua itseäni varten, en ole päivittänyt minnekään. Näitä juoksuja ei ole paljon, eli mistään varsinaisesta salaharjoittelusta ei voida puhua, vaan tunnustelusta - juoksun syvimmän olemuksen kuuntelusta.

   Polkupyörän päällä ultrajuoksija menettää juoksemisen vapauden, hetken yksin ilmassa kahden askeleen välissä. Juoksija muuttuu mekaanisen koneen osaksi. Tilalle saa muunlaista vapautta, tuulen suhinan korvissa ja hieman nopeammin vaihtuvan maiseman. Ja tietenkin vapauden vaan polkea, välittämättä tehosta, keskinopeudesta tai muista numeroista. Vanha pyöräilyviisaus sanoo: pääasia on, että polkee.

   Ilokseni minua myös kuunnellaan. Koli Gravel Carnivalin järjestäjä kysyi minulta kilpailun jälkeen miten ultrajuoksijana pyöräkilpailun koin. Sanoin, että muuten mukavaa mutta nollia oli liian vähän. Vuonna 2027 toukokuussa Koli Gravel Carnival tarjoaa kaksi uutta matkaa, 600 km ja 1200 km. Nyt nollia on riittävästi minunkin makuuni. Täytynee käydä ajamassa 1200 kilometriä ensi toukokuussa, sopivasti syntypäiväni aikoihin. Ja kyllä, ei se ole mikään läpihuutojuttu - ei siellä vain käydä ajelemassa, nousua tullee 20 000 metrin tuntumaan 1200 kilometrin matkalle.

   Eikä siitä ultrajuoksustakaan koskaan tiedä. 

   Joten älkää unta nähkö, se ei ole vielä ohi.

 

 

KUUNNELKAA VAIKKA...

 

 

 

 

HARJOITTELUNI

 

VIIKKO 31.

Ma- Gravelpyörä, tehoja 75,71 km 2.49. Hyvä kulku.

Ti- Maantiepyörä 53,94 km - 2.39, tästä viimeiset 14 km Kirsin kanssa. Lenkkiä ennen suoritettu ruohonleikkuu ei edesauttanut tätä palauttavaa harjoitusta.

Ke- To- Lepo

Pe- Gravel 41,07 km - 1.40.

La-Su- Lepoa.

 

VIIKKO 32.

Ma- Juoksua linjan lenkillä Nellimissä 9,01 km - 1.04.

Ti- Juoksua kylällä 10,02 - 1.08.

     Gravel 32,91 km - 1.52.

Ke- Juoksua 10,01 - 1.08. Kävelyä Kirsin kanssa 2,99 km - 48 min.

To- Kessi gravel, osittain täysi kaasu auki 62,51 km - 2.32.

Pe- Maantiepyörällä 51,19 km - 2.09.

La- Sodankylässä 30,65 km - 1.13.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa Raahessa 3.25 km - 47 min.

 

VIIKKO 33.

Ma- Tampere gravelpyörällä 77,43 km - 3.18.

Ti- Tampere gravel 54,05 km - 2.16. ja 28,35 km - 1.10,

Ke- Nokia Gravel 18,45 km - 47 min ja 24,86 km - 1.10.

To- Hämeenkyrö juoksua 6,01 km - 40 min.

Pe- Hämeenkyrö kävelyä 3,61 km - 45 min.

La- Lepo

Su- Juoksua Kokkolassa 7.19 km - 50 min.

 

VIIKKO 34.

Ma- Juoksua kotona 5.11 km - 37 min.

Ti- Juoksua 8,50 km - 56 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 22,76 km - 1.26.

To- Maantiepyörällä kovaa 100,73 km - 3.55. Nousumetrejä 916 m.

Pe- Kävelyä, Kirsin kanssa mustikassa 4.10 km - 1.07.

La- Lepo

Su- Juoksua hiekkatiellä 20,10 km - 2.23. Apinavaaralle ja takaisin.