HARMAA HONKA

 

Nellimissä tupakeittiömme ikkunan alla on koristepensas metrin päässä ulkoseinästä. Kun join lenkin jälkeen vaniljakahvia pitkän pöydän ääressä, havaitsin pensaan oksalla vajaan metrin korkeudella maasta olevan sienen. Orava lienee sen sinne asetellut talvivarastokseen tai sitten se on jätkän kaverin, kuukkelin, eväs.

    Koska sinä olet katsonut viimeksi ympärillesi luonnossa liikkuessasi, ja oletko edes liikkunut luonnossa? Jokainen meistä marssii ymmärryksensä mukaan niiden asioiden puolesta joihin uskoo, mutta on haaskausta jos vieraantuu luonnosta. Samalla vieraantuu omasta alkuluonnostaan.

    Syksy on tullut Lappiin ja se on parasta aikaa hengittää raikasta ilmaa sisään ja ulos. Tämän päivän kahdentoista kilometrin lenkki suuntautui Pyhävaaralle, jossa maa hohtaa osittain punaisena. Tietääkseni ei ole ollut pakkasta vielä, mutta pian on sen aika.

    Lenkillä otin tukea vanhasta kelosta. Mieleen juolahti kuinka monta sukupolvea ennen minua siihen on tukeutunut. Kotimaisemani ei ole kansallispuisto eikä museo. Yhteys luontoon on käsin kosketeltavissa hiljaisuudessa. Äärimmäisen harvoin kohtaan ihmisiä lenkeilläni, eläimiä sitäkin enemmän.

    Äskettäin ihminen kohtasi eräässä etelän kansallispuistossa suden ja soitti hätäkeskukseen. Poliisi pelasti ihmisen ja susi sai karkoitustuomion. Tämä mieletön esimerkki osoittaa yhteiskuntamme suunnan - poispäin luonnosta, mutta etenkin pois omasta alkuluonnosta. Missä susi saa olla? Entä voiko ihminen olla suden kanssa silmätysten ilman kännykällä hosumista?

    Omalla alkuluonnolla tarkoitan ensimmäisen kysymyksen tärkeyttä: mitä minä olen. Luuleeko joku, että omalla toiminnallaan voi vaikuttaa maailman kulkuun? Luuleeko joku pystyvänsä muuttamaan maailmaa omalla toiminnallaan? Ei kuka luulet olevasi, vaan mitä luulet olevasi.

    Minun maailmaani ei pysty kukaan muuttamaan. Tarkkaan ottaen en edes itse pysty siihen. Jos joku teistä väittää, että on muuttanut minun maailmaani, valehtelee. Minun maailmani on hengitys kahden askeleen välissä. Heiluva ovi ei missään. Ilma virtaa sisämaailmaani sisäänhengityksessä ja ulos hengittäessäni se virtaa ulkomaailmaan. Tarkkaan ottaen näillä maailmoilla ei ole eroa, mutta jos jonkun maailmassani olen kohdannutkin, niin julkisesti siitä emme kumpikaan puhu.

    Juostessani yksin mieleni on tyhjä. Yleensä ihmiset ymmärtävät tämän väärin. Tyhjä mieli on itsessään riittävä ja valmis kaikkeen, valmis vastaanottamaan kaiken. Tyhjä mieli on kirkas ja luo mahdollisuuden havainnoida maailmaa hetki hetkeltä.

    Sieni on edelleen rusopajuangervossa, jonka porot syövät joka kesä. Mutta niin vain pensas sinnittelee vuodesta toiseen, kuten se harmaa honkakin. Tukea tarjoten.

 

VIIKKO 36. JUOKSUT

Ma- Haapakuru polkua 10,20 km - 1.15.

Ti- Poluilla 10,52 km - 1.12. Murskeen lapioinnin jälkeen.

Ke- 10,51 km - 1.23.

To- Kävelyä Kirsin kanssa sienessä ja marjametsässä 2,53 km.

Pe- Lepo

La- Haapakuru 10,26 km - 1.11. Keho jäykkä pienen rakennusprojektin takia.

Su- Asvaltilla 10,09 km - 1.09. Aivan poikki fyysisestä työstä.

Yhteensä 51,5 km - 6:12.

Hyvä viikko kun ottaa huomioon muun kuormituksen. Palautuminen paranee.

Se nyt vaan on tyhmää jos ei käytä ilmaista superruokaa. (superfood; käännös nuoremmille sukupolville - Who is this fucker anyway?)

Syksy tuo vettä soille, juostessa kenkä kastuu ja tuntee elävänsä.

Nellim on muutakin kuin metsää.

KALALLA

 

Päivät jotka vietät kalastaen, niitä ei lasketa ikävuosiisi mukaan. Näin sanotaan, mutta toisaalta kalassa ollessaan on läsnä elämässään enemmän kuin huomaakaan. Kalastuksen salaisuus piilee pinnan alla. Sinne ei useinkaan näe kovin kauas, joten koskaan ei tiedä mitä odottaa.

    Alkuperäisessä merkityksessään kalastaja pyytää kalaa. Pyytää ruokaa luonnolta luonnossa. Yksinkertaisimmillaan kalastajan ja saaliin välissä on puinen keppi, siima ja koukun syötti. Japanilaisessa Tenkara- kalastuksessa siimassa on perho. Tässä kalastaja on kalan kanssa tasavertainen toisin kuten tuijottaessaan kaikua kymmenien vapojen uisteluveneessään.

    Vastenmielisintä kalastusta on mielestäni pyydystä ja päästä- tyylinen urheilu. Viaton luontokappale väsytetään, revitään viehe leukaperissä kuiville kuvattavaksi ja sitten vapautetaan muka hellästi takaisin. Tässä ihminen näyttää alkuperäisen apinaluontonsa selvimmin. Eläinrääkkäystä pelkästään huvin, urheilun ja egopullistelun vuoksi.

 

Minulle ja Kirsille kalastus on ensisijaisesti luonnon kanssa olemista. Saalis on tärkeä ruuan lisänä, ei muuten. Saadessani kalan tainnutan sen ensin. Sitten irrotan koukun ja verestän kalan. Hetken päästä laitan saaliin kylmälaukkuun. Yleensä laukussa on kylmäkalle tai jäitä. Usein perkaan kalan vasta kotona. Joskus kahvitauolla kalastuksen lomassa, jolloin perkeet palautuvat linnuille tai muille nälkäisille luonnon kiertokulkuun. Kotona kompostoin perkuujätteet, joskus syötän ne ketuille tai variksille.

    Minä en kuulu siihen joukkoon, joka talvikalastuksessa suu vaahdossa istuu pillkiavannolla, jota ympäröivät kymmenet sätkivät ahvenet. Ahneus on kuolemansynneistä pahin ja osoittaa ihmisen pienuuden. Raamattua ei kannata siteerata, jos ei elä sen mukaan. Itsensä nostaminen suureksi, luontoa kunnioittavaksi erämieheksi on itsetehostuksen par exellence. Tästä syystä en enää nykyisin koskaan julkaise omia saaliskuviani. 

    Sensijaan saatan julkaista savukalakuvia. Niistä sentään pystyy päättelemään, että saalis päätyi ruuaksi. 

    Savustan vanhasta saunankiukaasta tehdyllä savustimella. Kiukaan päälle minulla on ruostumaton teräspöntto, jonka sisällä kaksikerroksinen ritilä. Kolmas vaarini Ahti opetti minulle rasvapellin tärkeyden, purujen seassa sulava rasva huonontaa makua. Rasvapellin alla on leppäpurua ja muutama sokeripala. Kiukaan vetoluukulla on helppo säädellä tulen voimakkuutta. 

    Alla olevat ovat tummaa sorttia, noin neljänkymmenen minuutin savustuksen tulos. Eivät kuitenkaan kuivia.

 

Meillä Inarissa on hienot mahdollisuudet kalastaa hiljaisessa luonnossa. Tällä en tarkoita paljon hehkutettua Inarijärveä, jonka nimessä on vain yksi n-kirjain. Erämeri on kyllä kaunis ja karu. Toisaalta pahimpiin aikoihin valtavankokoiset uisteluveneet risteilevät edes takaisin halkoen sekä vedenalaisen, että vedenpäällisen rauhan.

    Tarkoitan lukuisia pienempiä, kirkasvetisiä metsäjärviä ja lampia, sekä jokia. Mikään tuskin on rauhoittavampaa kuin tehdä tervastulet tyvenen järven rannalle hiljaiseen erämaahan, ja kaikessa rauhassa silmäillä mihin ensimmäisen heiton virvelillä heittäisi. Näissä kokemuksissa on lähempänä luontoa, kuin myös omaa alkuluontoaan.

    Kalastaessaan keskittyy hetkeen ja unohtaa apinalauman vaatimukset yhteiskunnasta. Sotauutiset vaimenevat ja raikas pohjoinen tuuli painaa unohduksiin sen, että taas on joku jossain kuollut kuumuuteen. On vain hidas hetki oman itsen ja luonnon vuorovaikutusta.

 

Meillä on muutamia vaatimattomia, vanhoja lasikuituveneitä hiljaisten erämaajärvien rannoilla. Äskettäin remontoin yhden niistä kulkuveneeksi, jota on kätevä siirtää mönkijällä eri järville. Myös kuvassa näkyvät mönkijän tukkikärryn venevarusteet ovat itse laiteltuja.

    Kulkuveneeseen olen hankkinut Minn Kota 30 sähköperämoottorin. Pyöritän sitä 70 amppeeritunnin vapaa-ajan akulla. Akku on kotelossa, josta sulakkeen kautta lähtee kolmen metrin johto trukkiliittimeen. Perämoottorin alkuperäisessä johdossa on toinen trukkiliitin. Näin menetellen voi akun paikkaa veneessä muutella tasapainon löytämiseksi. 

    Akussa on ilman työkaluja irrotettavat akunkengät, näin vaihto vesillä sujuu helposti. Kotona en edes avaa koteloa latauksen ajaksi, vaan lataan laturilla trukkiliittimen kautta suoraan akun täyteen.

 

Minn Kotassa on viisi vaihdetta eteen ja kolme taakse. Vene on Rihu-merkkinen vakaa sotaratsu. Akku kestää kaikkea kuuden ja yhdeksän tunnin väliltä. Riippuu kelistä, vauhdista ja kuormasta. Minusta on fiksumpaa käyttää tarpeen tullen kahta pienempää akkua kuin raahata yhtä isoa. Minn Kotassa on akun varaustilan näyttö ja tietenkin mukana on airot. Niistä harvemmin virta loppuu, mikäli eväät ovat kunnossa.

 

Kirsin kanssa sisällytämme eräretkiimme aina monenlaista toimintaa. Riippuen vuodenajasta marjastus, sienestys ja kalastus sopivat mukavasti yhteen. Lisäksi veneellä pääsee järviketjuissa erämaahan kauemmas. Rantautumisen jälkeen voi aina kävellä seuraavalle järvelle.

Jokainen meistä elää ja kalastaa ymmärryksensä mukaan. En lainkaan kritisoi uisteluveneitä ja kaikuja. Mutta paljon jää kokematta sillä vanhalla asenteella, missä ihminen yrittää asettaa itsensä luonnon yläpuolelle. Se jää aina yritykseksi, jonka lopputuloksena on loppuunkäytetty ihmispolo, joka unohti elää elämäänsä kaiken kauniin keskellä, kalallakin.

VIIKOT 34. JA 35.

Ma- Lepo

Ti- 6,01 km - 46 min. polkua.

Ke- To- Lepo

Pe- Pyhävaara huipulle asti 14,13 km - 1.55. Osittain polutonta karheikkoa ja louhuja.

La- Siikajärventie, hiekkatie 10,05 - 1.03.

Su- 16,54 km - 1.49. Hiekkatietä Virtaniemeen.

Yhteensä 46,7 km - 5:35

Ma- Lepo

Ti- 8,06 km saunalenkki Haapakurua ja pururataa 1.03.

Ke- Lepo

To- 23,64 km - 3.05. Oikea harjoitus Annijärvi - Juoksemavaara. Katkesin täysin 16 km kohdalle ja otin geelin kuivana, vettä sain puolitoista kilometriä myöhemmin joesta.

Pe- Kylällä 2 km lenkillä muotoa seitsemän kertaa eli 15,15 km - 1.45. Useimmat ultrajuoksut pidetään lyhyellä radalla, joten on fiksua keskittyä harjoituksissa joskus myös kunnolla.

La- Su - Lepo

Yhteensä 46,8 km - 5:45

 

Olen juossut tänä vuonna tähän asti vain 1439 kilometriä. Joudun siis tyytymään vähään, koska paljosta en nyt palaudu. Samalla huomaan, kuinka raskaita normaalit harjoitukseni ovat. Ne vaativat alle kurinalaista perusjuoksua. Elokuuhun tuli kilometrejä 256. 

    Ei ole salaisuus, että olen väsynyt kilpailemiseen. Se ei kuitenkaan tarkoita juoksemiseni loppua vaan mahdollisuutta elää toisin.

 

Jos aina tavoittelet jotain, oletko läsnä tässä ja nyt koskaan?

VÄSYNYT TODELLISUUS

 

Ylläoleva kuva muistuttaa ensimmäisen kirjani pohjoisen julkaisutilaisuuden mainoskuvaa, mutta ei ole sama. Pyysin Kirsiä ottamaan uuden kuvan Peurajärvellä. Tätä kuvaa ei käytetä toisen kirjani pohjoisen julkaisutilaisuuden mainoskuvana. Halusin teille kuvan, joka näyttää yhden tavan miten rentoudun - miten olen tässä ja nyt yhdellä tavalla.

    Tätä kirjoittaessani en ole varma, laitetaanko pohjoisen julkaisutilaisuudesta lehtimainosta Inarilaiseen. Kuvalliset lehtimainokset ovat hirvittävän kalliita, joihin kaltaisellani pienen budjetin raapustelijalla ei ole varaa. Illuusio kirjoittamisella tienaamisesta elää vahvana toisessa todellisuudessa. Jouluksi kuitenkin yritetään saada teille lisää luettavaa.

    Jokainen meistä elää omassa todellisuudessaan, mutta harva ymmärtää, että ei ole olemassa yhteistä todellisuutta. Liikuttavan yksimielisesti osa uskoo erilaisiin, erilaisin keinoin markkinoitaviin todellisuuksiin. Alkaa elää niiden mukaan. Hyvä esimerkki on utopia maailman pelastamisesta omilla valinnoilla. Jossakin todellisuudessa on kyse oman maailman pelastamisesta ja lapsenomaisesta uskosta siihen, että tuhansien vuosien päästä syntyvien ihmisten elämään voisi omilla valinnoilla jotenkin vaikuttaa. Elämä ei ole aikakone.

    Agressiivisen markkinoinnin ja maksettujen tutkimusten tuloksena osa ihmisistä on saatu muuttamaan omia kulutustottumuksiaan ruuan ja energian suhteen. Minun todellisuudessani ei koskaan ole syöty mitään minkään muun syyn takia kuin itseni, saati käytetty mitään energiaa millään muulla tavalla kuin on ollut tarpeen itseni kannalta. Tämä kuulostaa itsekkäältä näin esitettynä, mutta tarpeettomaan tuhlaamiseen ei kohdallani ole ollut koskaan varaa.

 

    Euroopassa matkaillessani avasin muutaman kerran Suomen eri uutispalvelut ja hämmästyin aiheita. Palattuani kotiin selvittelin hiukan perusteellisemmin taustoja ja hämmästyin lisää. 

    Koronan aikaan ei saanut ryssitellä mutta nyt saa natsitella. Varsinaiseen rotusortoon ovat syyllistyneet kaikki, osa huomaamattaan. Rasismiko on synonyymi rotusorrolle? Suomen kieleen imuroitavien vierasperäisten sanojen kotouttaminen ei ole sujunut aina mallikkaasti. Minulle jokainen ihminen on lähtökohtaisesti samanarvoinen, mutta hänen on itse luotava arvonsa - otettava oikeutuksensa. Kukaan meistä ei ole kritiikin ulkopuolella, eikä kenenkään tietä tule tasoittaa.

    Entäpä Venäjä? Kaikki venäläisten kanssa tekemisissä olleet ymmärtävät, että toisen maailmansodan tarina on heille tärkeä. Tässä tarinassa he näkevät natseja joka puolella ja taistelevat yhteisenä punarintamana koko maailman pahuutta vastaan. Ongelma on, että heidän tarinansa toisesta maailmansodasta on täysin eri todellisuudesta, kuin se tarina, minkä oma isoisäni minulle kertoi. Lisäksi venäläiset ovat erilaisten informaatiovaikuttamisten keinoin luoneet omaa todellisuuttaan ja saavuttaneet tavoitteensa: hajaannuksen - muuallakin kuin omassa maassaan.

    Mielestäni ihmisyyteen kuuluu olennaisena osana hiljaa oleminen. Tässä minä olen huono esimerkki, mutta yritän jatkuvasti parantaa. Tarkoitan tässä yhteydessä hiljaa olemisella sitä, että ei kommentoi asiasta, josta ei ole omia, konkreettisia kokemuksia. Elävä esimerkki, tai pikemminkin kuollut, on keskustelu metsästyksestä ja kalastuksesta siitä näkökulmasta, että tuotetaan kärsimyksiä eläimille. Olen varma, että eläimet kärsivät eläessään yhtä paljon kuin ihmiset. Vättäisin, että ihminen kärsii vielä paljon enemmän luodessaan itselleen omaa todellisuuttaan. Eutanasiakeskustelu on tästä erinomainen esimerkki - sitähän ei edes käydä. On hämmästyttävää, että ihminen ei saisi päättää omaa elämäänsä tarpeen niin vaatiessa. En osaa kuvitella mitään henkilökohtaisempaa. Toivon yksinkertaista lisäystä Suomen perustuslakiin, ilman mihinkäänjohtamatonta arvokeskustelua.

 

    Minun todellisuuteni on tällä hetkellä väsynyt. Kolmenkymmenen vuoden juoksemisen jälkeen realisoitunut filosofinen kiteytys: Tavoittelemalla jatkuvasti jotain jostakin, ei ole koskaan tässä ja nyt. Yksinkertainen lause, lähes mahdoton toteuttaa. Mahdoton ymmärtää ilman kolmenkymmenen vuoden mielen ja kehon harjoitusta.

    Tästä ei edemmäs. 

VIIKKO 33. HARJOITTELU

Ma- 10,01 km - 1.20. Väsynyt, juoksemattomuus painaa - rutiininpuute.

Ti- Lepo

Ke- 20,19 km - 2,34. Härkäjärvi, osittain erittäin kovaa polkuihin nähden.

To- 20,02 km - 2.19. Asvalttia ja hiukan hiekkatietä. Illasta marjastusta Kirsin kanssa 7,19 km - 1.53.

Pe- Lepo. Väsyneet jalat.

La- 12,36 km kevyttä vauhtileikittelyä - 1.23. Väsynyt.

Su- 11,03 km - 1.18. Palauttavaa juoksua poluilla, väsynyt terveesti. Iltapäivällä Kävelyä Kirsin kanssa 6,21 km - 1.23.

Yhteensä juoksua 73,6 km - 8:56

Huvittaa. Joku nuori kertoi tähtäävänsä 6000 askeleeseen laihtuakseen. Hyvä että tähtää ja hyvä että laskee askeleensa. Mutta jos oikeasti haluaa tulla kuntoon, on se vasta hyvä alku. Asennetta! Eilen käytiin Kirsin kanssa mönkkärillä kalassa ja marjassa. Kello näytti illalla yli 30000 askelta ja yhtään en juossut. Omaa todellisuuttaan on joskus hyvä ravistella ihan itse.

Lopuksi muutamia kuvia lenkkien varrelta.

"Don`t let the old man in."  -Clint Eastwood  (Älä päästä vanhaa miestä sisääsi. / Älä päästä vanhuutta sisääsi.)

Saa sen ulos sieltä...

    

KEHYS JA KUVAN TAUSTA

 

Lenkillä Pyhävaaralla.

Kalalla eräällä järvellä.

Yritin pyrkiä arkirytmiini pitkän matkustamisen jälkeen. Kasatessani ajatuksiani ultrajuoksua, mutta etenkin kirjoittamista varten häkellyin: arkirytmiä ei ole ollut viimeiseen seitsemään vuoteen! Tuon ajanjakson olen asunut Nellimissä, Inarin Lapissa.

    Pitäisikö kaikilla ihmisillä olla arkirytmi, entä viitekehys? Tausta? Tarkoitan näillä omiin asenteisiin vaikuttavia tekijöitä. Pitäisikö minunkin pysyä lestissäni, kuten vanhan sanonnan mukaan suutarinkin. Miten voi kehittää itseään, kun zen-filosofian mukaan sitä ei ole. Minulla, kuten useimmilla muillakin, on sisäsyntyinen tarve uudistua. 

    Eräänlainen ajatusten uudistaminen pitää virkeänä, pakottaa ajattelemaan uusilla tavoilla. Helpommalla pääsen kirjoittamisen kanssa, se on jatkuvasti uuden luomista. Vaikeinta on ultrajuoksun kanssa. Kun on juossut kolmekymmentä vuotta, voinko löytää enää mitään uutta?

    Kirjoittaessani kirjaa näen kuvia. Kuvat ovat todellisuudesta tai tarinasta, mutta missään tapauksessa en kirjoita koko kuvasta. Kuvalla on myös tausta. Ainoastaan minulla on mahdollisuus katsoa sinne. Kuvani ovat aina tiukkaan rajattuja, kehystettyjä yleensä mustilla kehyksillä. Kehyksetön kuva on loputon, eikä sitä voi kuvainnollisesti sanoen katsoa niin, että ymmärtäisi mitä kuvassa on.

    Ultrajuoksussa on myös tausta. Hyvä harjoittelu perustuu taustalla oleviin hyviin asioihin. Pitää olla aikaa harjoitella ja toipua. Pitää antaa itselleen mahdollisuus kehittyä. Pitää olla juoksussaan läsnä. Ultrajuoksun kuvassa ei voi olla kehyksiä. Omaa kehittymistään ei voi rajoittaa, jos haluaa ylittää itsensä. Ylittää omat kehyksensä.

Koko elämässäkään ei pitäisi olla kehyksiä. Dalai Lamalta kysyttiin mikä ihmiskunnassa yllättää häntä eniten. Hän vastasi:

"Ihminen. Koska hän uhraa terveytensä, jotta saisi rahaa. Sitten hän uhraa rahaa saadakseen takaisin terveytensä. Sen jälkeen hän on niin huolissaan tulevaisuudesta, että hän ei nauti tästä hetkestä, mistä seuraa, että hän ei elä tässä hetkessä eikä tulevaisuudessa. Hän elää ikään kuin hän ei koskaan tulisi kuolemaan, ja sitten hän kuolee ilman, että on koskaan oikeastaan edes elänyt."

Tuohon ei ole mitään lisättävää. Ja juuri tuon takia ei minulla ole arkirytmiä. Olen poistunut kuvasta, pois kehyksistä. Tausta hiukan vielä haittaa, mutta se häipyy tässä jatkuvassa olemisen virrassa.

VIIKKO 32. HARJOITTELU

Ma- 10,04 km hiekkatietä - 1.15. Kävelin vajaan kaksi kilometriä kun kustantajani soitti.

Ti- Lepo

Ke- 13,23 km Nellimin vaaroilla kuntouttavaa juoksua - 1.53.

To- 14,25 - 1.41. Asvalttia, Kaitavaaran huipulle hiekkatietä.

Pe- 6,10 km  poluilla - 43 min.

La- 21, 36 km asvalttia kylällä - 2.26. Muoto ja meditointiharjoitus; 3 x 7 km keskittyen. Zen.

Su- 8,03 km - 1.02. Haapakurussa koipien oikomista kala- ja marjareissun jälkeen.

Yhteensä 73 km - 9:03.

 

Nellimiin on avattu viihtyisä kesäkahvila anniskeluoikeuksin, jossa saa myös ruokaa.

KOTIINPALUUN RIEMUA

Kotona!

 

Joku minua viisaampi on joskus sanonut: "Haaveet toteutuvat harvemmin, unelmat useammin."

    Taustalla lienee ajatus ihmisestä, joka on valmis tekemään töitä unelmiensa eteen. Haaveilijat haaveilevat saamatta aikaiseksi mitään.

 

Tätä edellisessä päivityksessä 25.7. olimme 3400 kilometrin päässä kotoa, pienessä ranskalaisessa kylässä. 

    Nyt olemme kotona. 14 maata ja 11895 kilometriä. Ei huono. 

    Unelma tarjota Kirsille Lissabonissa kaunis illallinen toteutui. Kuitenkaan kumpikaan emme kaupunkiin erityisemmin ihastuneet. Lissabon näytti kuumassa heinäkuun paisteessa sotkuiselta ja meluisalta, toki myös kiinnostavalta monikerroksisen historiansa ansiosta.

    Paluu Portugalissa ylös pohjoiseen- Pohjois-Espanja - Ranska - Belgia (hiukan sivuttiin) - Luxemburg (hiukan sivuttiin)- Saksa- Tanska - Ruotsi, josta Haaparannasta kotiin pohjoiseen.

    Pitkä matka ja monenlaiset kulttuurit herättivät monenlaisia ajatuksia. Päällimmäinen ajatus on, että Inarin Nellim on hyvä paikka asua. Täällä on raikasta ilmaa ja kirkasta vettä, sekä tilaa nauttia niistä.

    Me Kirsin kanssa emme ole museoihmisiä. Haluamme nähdä ja tavata tavallisia ihmisiä tavallisessa arjessaan. Tämä toteutui jokaisessa maassa.

    Heinäkuu oli Euroopan mittaushistorian kuumin. Tästä syystä jätimme Espanjan keskiosat väliin, emme halua paistua tai joutua kananmunankokoisten rakeiden rummutettaviksi.

    Koko matkan hienoimpia kokemuksia oli Praha, Ranska, Tanska ja Saksa osittain. Seisoimme Saksan moottoriteiden Staussa, eli ruuhkassa, varsin huolellisesti. Myöhästyimme oikeastaan vain kaksi päivää, koska osuimme Euroopan lomakauden alkuun. Toki tämä, kuten kuumuuskin, oli tiedossa.

    Mitenkään halpaa ei matkailuautoilu tällä tavalla Euroopassa ole. Esimerkkinä voisi mainita Tanskan siltamaksut, yhteensä hieman yli 200 euroa ja Ranskan moottoritiemaksut. Toisaalta en ole ikinä ajanut niin hyvää ja hiljaista asvalttia, joten en moiti.

    Eilen istuimme kalareissulla Sulkusjärven Aittasaaressa, katsoimme toisiamme tulen loimutessa - Lappia emme vaihda mihinkään.

 

Jälkikirjoitus:

Moni lukija, joka on seurannut matkamme Facebook- ja Instagrampäivityksiä, odottaa minun nyt lausuvan jotain ilmastonmuutoksesta. Kuten Facebookkiin kirjoitin, kauhistuin Espanjan ja jossain määrin Portugalin kuivia aromaisemia. Kauhistuin myös Lissabonin sotkuja, muovipulloja ja muita eritteitä. Roskaa aivan liikaa luonnossa. 

    Jo takavuosina espanjalaiset hautasivat rikkinäiset kodinkoneensa ja muovijätteensä golfkenttien alle. Nyt siellä sentään jo hiukan yritetään, kuten Saksassakin.

    Kuitenkaan en vieläkään ymmärrä, miksi pieni Suomi on ottanut Euroopan kunnianhimoisimman hiilineutraaliustavoitteen. Kaikki jauhavat, että meillä on varaa. Jos katsoo julkista terveydenhuoltoa, vanhustenhoitoa, teiden ja siltojen korjausvelkaa sekä jossain määrin koulutusta, niin ei ole. 

    Ei varmasti ole!

    On lapsellista olettaa, että Afrikan, Intian ja  Kiinan vaurastuvat massat toimisivat toisin kuin me aikanamme. He haluavat kaiken sen saman, minkä me olemme jo saaneet. Ja se ei taatusti synny päästöittä.

    Jos tunnette tarvetta: kommenttiosioon omia mielipiteitä omalla nimellä, ei poliitikkojen jargoneita. Kiitos.

 

MÄ OON REKKAMIES

    Joku kysyi eikö maailma pyörisi ilman, että hammastahnaa rahdataan maapallon toiselta puolelta. Lopettakaa sitten hampaidenpesu, jos se on niin vaikeaa.

    Oletteko miettineet, kuka maksaa sähköautojen latausinfran. Entä miksi sähkön siirtomaksuissa on Suomessa valtava hintahaitari. Niinpä. Joku ne piuhat maksaa. Miten raskaan liikenteen sähköistäminen onnistuu. Nyt on jo hybrideitä, mutta paljonko akkurekka painaa ja paljonko siihen voi laittaa kuormaa.

    Vinkujia riittä, mutta harva hyppää rattiin ja tekee sen minkä aikamies vain voi...

VIIKKO 30.

Ma- 6,75 km - 51 min. Ranska Château-Larcher.

Ti- Lepo

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa Saksan Trierissä kaupungilla 9,13 km - 2.24.

To- 10,01 km - 1.07. Schwalmstadt, Saksa.

Pe- Lepo

La- Kävelyä Tanskan Gaskintin suojelualueella 2,37 km - 39 min.

Su- Pyöräilyä Kirsin kanssa 11,60 km - 1.18. Tanska Galskint, Fynin saari.

       12,51 km - 1.19. Tanska Galskint.

Yhteensä 29,27 km juoksua.

 

HEINÄKUUSSA juoksua yhteensä 116,13 km.

 

VIIKKO 31.

Ma- Lepo

Ti- Lepo

Ke- 3,20 km kävelyä Kirsin kanssa paikassa nimeltään Äs ja Äspus - 50 min

       6,06 km - 42 min. Iltalenkki lähellä Skulebergettiä Dockstassa Ruotsissa.

To- Kirsin kanssa vaellus Skulebergetille 5,00 km - 1.39. Vertikaalista nousua 306 metriä.

Pe- Lepo

La- Kotona Haapakurussa, kaatosade 10,04 km - 1.07.

Su- Nellim linjan lenkki 10,03 km - 1.09.

Yhteensä juoksua 26,09 km.

LISÄÄ KUVIA MATKAN VARRELTA

Eurooppa palaa. Juu osittain, ja minä juoksen kuoritakissa Saksan Treysassa. Kaatosade.

Rehellistä puunkaatoa Saksassa.

Versio tanskalaisesta voileivästä.

Tanskalainen ulkoilualueen grillipöytä ja nokkela varis.

Ruotsalaista muinaismaisemaa.

Teltta valmiina peräkärryssä, jossa nukutaan.

Yksityiskohta Saksan Trierin eräästä kahvilasta.

Karhunvatukka kypsyy Moselin laaksossa.

Rantatuoli 30-luvun tyyliin. Saksa.

Ruotsalainen peruna ruotsalaisessa liikenneympyrässä.

Ruukkialue Ruotsi, Gysingen.

Tanskalainen ampiainen jäätelökioskilla.

Kauriiden suojelualue Tanskan Fynillä.

Tanskan Fyniltä, hienoa metsää.

Suomessa tästä joku kantelisi oikeusasiamiehelle, Ruotsissa vaan naureskellaan.

Skulebergetillä Ruotsissa.

Luulajan rantaparkki.

Kivi tuli lasiin. Pohjoisruotsin tiet ovat huonossa kunnossa. Korjaus (lasivakuutus) matkalla kotiin Torniossa. Polar- Automaalaus Oy ja Hannu Toppala. Suosittelen, hyvä palvelu.

Elämä matkailuautossa ei poikkea elämästä kotona muuten kuin, että tilaa on vähemmän ja sauna puuttuu!