ULTRARUNKKARI

 

VIIKKO 17.

Ma- Siikajärventie, kuraa, 6,05 km - 40 min.

Ti- Juoksumatolla, ulkona satoi märkää lunta paljon, 10,10 km - 1.06.

Ke- Asvalttia 13,12 km - 1.28.

To- Läskipyörällä kurassa 17,46 km - 1.23.

       Hölkkä lihasmuistille pyöräilyn päälle 2,10 km - 15 min.

       Kävelyä Kirsin kanssa 5,01 km - 1.09.

Pe- lepo

La- Kirsin kasaa ahkiohiihdolla 1,44 km - 22 min. Paluu 1,91 km - 33 min.

Su- Asvalttia ja kurateitä 20,03 km - 2.12.

Juoksua 51,4 km - 5:43

Pyörällä 17,4 km - 1:23.

 

VIIKKO 18.

Ma- Lepo

Ti- Rovaniemellä 10,46 km - 1.14. Asvalttia

      Kirsin kanssa läskipyörillä 14,16 km - 1.17.

Ke- Lepo

To- 8,45 km asvalttia - 57 min. uudet Saucony 17 Ride- kengät ensitestissä.

Pe- Hiekkatietä 15,45 km - 1.43.

      Läskipyörillä Kirsin kanssa 16,34 km - 1.23.

La- Palauttavaa polkujuoksua, lunta poluilla vuodenaikaan nähden paljon, 8,30 km - 1.04.

Su- Läskipyörillä Kirsin kanssa 18,84 km - 1.34

       Asvaltilla 11,08 km - 1.12.

Juoksua 53,7 km - 6:11.

Pyöräilyä 49,3 km - 4:15

 

Huhtikuussa sain kasaan 201 kilometriä juoksua. Pyöräilyn, hiihdon ja kävelyn määrää en ole yhteen laskenut. Ultrakoskinen juoksee jälleen ja se tuntuu ihan saatanan hyvältä! Vasemman jalan hermovaivan yhteydessä olin jo valmis lopettamaan, mutta näköjään sen aika ei ollutkaan vielä. Addikti? Ei niinkään itse juoksuun vaan harjoituksen säännönmukaisuuteen, dynaamiseen meditaatioon. Uskovaiset käyvät säännöllisesti kirkossa, minä lenkillä. Olenko siis ultrauskovainen?

 

---

Kuuntelin lenkillä Pet Shop Boysin uutta levyä nimeltään Nonetheless. Levyn nimi on suomennettuna "kuitenkin". Mieleen ponnahti erään runkkarin arvio kahdeksankymmentäluvun lopusta: "Ei näitä Pet Shop Boyseja kukaan enää muista kolmenkymmenen vuoden päästä."

    No niin. Nyt on kulunut kolmekymmentä vuotta, Neil Tennant on 70-vuotias ja Cris Lowe 64 vuotta. He ovat olleet popin etulinjassa kolmekymmentä vuotta ja jatkavat edelleen. Lisäksi, luojan kiitos, he eivät kuulosta nykymusiikilta, josta osittain puuttuu sekä melodia, että tyyli.

    Lenkillä mieleen ponnahti erään toisen runkkarin kysymys: "Vieläkö juokset?" Tämä kysymys esitettiin minulle ensimmäisen kerran 2004. No niin. Juoksen edelleen. Olen ollut oman juoksuni etulinjassa yli kolmekymmentä vuotta.

    Pet Shop Boys on tehnyt kappaleen nimeltä Inner Sanctum. Nimi tarkoittaa sisäistä pyhäkköä. Kun puhutaan kirkosta, tarkoittaa sisäinen pyhäkkö kirkon pyhintä paikkaa. Pet Shop Boysille pop on sisäinen pyhäkkö, siksi he tekevät musiikkia edelleen.

    Minun sisäinen pyhäkköni on juoksu ja ultrajuoksuharjoittelu päivittäinen harjoitus elämänmittaisella tielläni. Minulla ei ole muuta tietä. Ultrajuoksukilpailu on mahdollisuus ylittää itsensä, tehdä matka toiselle puolelle. Kilpailun merkitys, kuten myös tuloksen merkitys, on vähäpätöinen tällä tiellä. Etenkin vuosien vieriessä todistelun tarve vähenee. Minä juoksen ja runkkarit kyselevät tyhmiä.

    Runkkaaminen sanan varsinaisessa merkityksessä voi olla mukavaakin. Sensijaan runkkariksi muuttuminen ei. Ultrajuoksijasta tulee ultrarunkkari siinä vaiheessa, kun aika ei enää riitä maaliinpääsyyn kilpailuissa. Kukaan meistä (ultrajuoksijoista) ei ole rikkoutumaton, sensijaan omien henkilökohtaisten rajojen rajattomuus selviää vasta pitkän tien päässä. Tuo tie on juostava loppuun. Sitten kun ei enää pysty, pitäisi vastauksen olla selvillä. Jos ei ole, on huomaamattaan muuttunut ultrarunkkariksi.

    Jatkuvaa on vain muutos. Muutosvastarinnan par exellence, lippalakkipäinen yli 60-vuotias mies, on muuttunut runkkariksi. Mielessään hän elää 30 vuotta ajastaan jäljessä ja vastustaa kaikkea järjestelmällisesti, koska on luonut menneisyyteensä katkeamattomat tunnesiteet. Minulla on useita lippalakkeja ja täytän kohta kuusikymmentä. Jää muiden arvioitavaksi onnistunko päämäärässäni: Haluan elää kevyesti, ajassa läsnäollen, katkeroitumista välttäen.

 

Matkailuauton keittiö, altaan kansi on alhaalla ja sen päällä näkyy folio.

EI HUOLIA

 

No niin, vihdoin ehdin tänne. 

    Noin aloittaen saan itseni kuulostamaan kiireiseltä ja tärkeältä. Kumpaakaan en ole.

 

Blogivuosieni varrella olen pahoitellut taukoja päivittämisessä. Hiljaisuus ei useinkaan ole johtunut siitä, että ei olisi sanottavaa, vaan pikemminkin matkustamisen, kilpailemisen tai muun poikkeavan tilanteen takia uutta tekstiä ei ole syntynyt.

    Nykyisin suhteeni kirjoittamiseen on muuttunut radikaalisti. Lähetin juuri kolmannen kirjani käsikirjoituksen kustantajalle arvioitavaksi. Kolmas kirja on ensimmäinen osa suunnittelemastani kolmen kirjan sarjasta. Esikoiskirjani julkaistiin 2022. Novellikokoelmani 2023. Kirja per vuosi on murhaava tahti. Aina ei voi kirjoittaa.

    Murhaava ja kuluttava on ollut tahti myös ultrajuoksussani. Maaliskuun 21. päivä astelin Rovaniemellä Hehku-terveyteen Joni Keisalan pakeille. Olin henkisesti valmistautunut, että ultra-ura päättyy. Tätä kirjoittaessani, lääkärin näkemyksen mukaan, ei pääty.

    Pitäisikö olla onnellinen, kun yli 92 000 juostun kilometrin ja 32 vuoden aikana joutuu vierailemaan vain kahdesti urheilulääkärillä? Kauan sitten tein päätöksen, että minua ei leikata urheiluvammojen takia. Filosofiani, että kaikki mikä tulee kehon ulkopuolelta, on keholle vaaraksi. Tästä seuraa ajattelumalli epätasapainon syyn selvittämisestä, ei pelkästään sen hoidosta.

    Esimerkki: jalkapohjasi jänne kipeytyy. Ostat tukipohjalliset ja kipu loppuu. Jatkat tyytyväisenä juoksua autuaallisen tietämättömänä miksi jänne kipeytyi. Usein mainitaan ylirasitus. Jos keho ei kestä siltä vaadittua rasitusta, on kehoa vahvistettava! Miksi siis et vahvista jalkateräsi lihaksia, vaan surkastutat ne tukipohjallisella?

    Kaavamaisesti noin. Minäkin käytän joskus tukipohjallisia, antaakseni lihasteni levätä jossain muussa aktiviteetissa kuin juoksussa.

    Palkitsevaa oli liikuntalääkärin vastaanotolla testejä tehdessäni kuulla lausunto: "näillä jaloilla on juostu, täällä on lihaksia". Kohta kuusikymppisenä äijänrähjänä olen siis onnistunut tavoitteessani: pysymään liikeessä. Tämä ei tapahdu ilman lihaksia, eikä ilman moottoria (sydän). Lenkille on siis kannattanut lähteä ja tietenkin kannattaa edelleen.

    Vieläkö sinä juokset?

    Maailman tyhmin kysymys. Miksi ei kysytä, vieläkö sinä liikut?

 

KOLIKON KAKSI PUOLTA

Elämä on tehty elettäväksi elämänmakuisena, ilman sisältövaroituksia. Tavoitteellisestikin harjoittelevan on syytä relata välillä henkisen tasapainon löytämiseksi. Toisaalta loputon hymyily ja liiallinen positiivisuus tappaa riittävän kovuuden itseä kohtaan. Ylittääksesi itsesi, sinun on ensin unohdettava kaikki muut ja lopuksi itsesi. Vain näin voit saavuttaa jotakin ainutkertaista.

    Edellisen kappaleen rivien välistä löytyy kaksi viestiä:

    1. On oltava täysin säälimätön itseään kohtaan harjoitellessaan.

    2. Kyetäkseen 1. kohdan vaatimuksiin, on joskus paistettava makkaraa, syötävä pullaa ja juotava viinaa.

    Kohdasta kaksi näkyy ikäni, täytän siis toukokuussa 60. Nuorempi atleetti voi rentoutua toisin tavoin, mutta kannabista nappailemalla ei kilometrejä kerry. Tarkoitan, että liika nipottaminen ei pelkästään auta.

 

 

 

ELÄMÄN KEVÄT

Inarin Lapin kevät on parhaimmillaan. Lunta juuri ja juuri vielä sopivasti ja ennätysohuet jäät kantavat johtuen öisistä pakkasista. Päivisin satumainen aurinko paistaa laserin lailla. Ilman aurinkolaseja sokeutuu.

    Ajoin läskipyörällä sata kilometriä viime lauantaina. Mieli tekisi rinnalle ohutrenkaisempaa gravel-pyörää näille pidemmille maantielenkeille, mutta katsotaan nyt. Riippuu miten lääkärin määräämän juoksutauon jälkeen juoksu käynnistyy.

    Pitkän pyörälenkin lopussa katkesin. Pakkanen teki tehtävänsä ja aloin saada hirveitä reisikramppeja. Kotona täytyi kouristella ensin kodinhoitohuoneen lattialla, sitten pesuhuoneen lattialla ja saunan jälkeen vielä olohuoneen lattialla. Täytyisi mittauttaa ferriitti. Nimenomaan ferriitti, ei siis hemoglobiini tai muu vastaava. Saattoi johtua suolan puutteestakin. Tai vanhuudesta.

    Hei...

    Vanhuudesta?

    Alan käymään seitsemääkymmentä toukokuun 21. jälkeen.

    Elämän kevät. En erityisemmin ole pyöreiden vuosien lähestyessä pohtinut vanhenemista. Kaikki tulee aikanaan, jos on tullakseen.

    Jos katson taaksepäin, sain elää lapsuuteni aikana, jolloin oli luonnollista olla ulkona eikä näyttöruudun ääressä sisällä.

    Jos katson taaksepäin, sain elää nuoruuteni aikana, jolloin oli luonnollista poikana olla kiinnostunut urheilusta, moottoreista, seksistä ja juhlimisesta.

    Jos katson aikaa taaksepäin, sain elämäni takaisin syöpätaudin jälkeen kolmikymppisenä. Kykenin toimimaan yrittäjänä aikana, jolloin kaikkea ei tehty vielä ihan niin vaikeaksi. Vaikealla tarkoitan ulkokultaista vastuullisuutta ja ympäristöystävällisyyttä. Uituani paskapapereiden seassa kymmenvuotiaana Pyhäjärven uimarannalla Tampereella, oli selvää, että maailmaani en sotke. Vastuullisuus löytyi kuin itsestään maksamattomien laskujen kautta läsnäolona töissä.

    Jos katson taakseni ylipäätään, olen saanut valita ilman käsittämättömiä ennakko-odotuksia. Ilman ajatteluni sotkemista täysin luonnonvastaisilla, keinotekoisilla käsityksillä.

    En ole huolissani mistään.

 

 VIIKOT 10 -12.

10.

Ma-Ti -Lepo

Ke- Läskipyörällä 50,25 km - 3.02. Tsarmitunturin erämaa-alueelle.

To- Lepo

Pe- Läskipyörällä 20,40 km - 1.25. Haapakurun polkuja.

La-Su- Lepo

11.

Ma- Varovainen 2,08 km - 16,20.  Paljasjalkakengillä.

Ti-Pe- Lepo

La- Kävelyä Kirsin kanssa 3,34 km - 49 min.

Su- Pistekuormitustesti:

Perinteinen hiihto Kirsin kanssa 8,04 km - 1.26.

Hölkkää 2,16 km- 20 min. Poluilla.

Läskipyörällä 20,06 km - 1.02. Kessiin.

12.

Ma- Lepo

Ti- Läskipyörä 30,58 km - 1.47.

Ke- Lepo

To- Rovaniemellä urheilulääkärissä. Kortisoni/kipulääkepistos suraalihermon kiinnityspisteeseen vasemman kantapään ulkosyrjälle. Kahden viikon juoksutauko, muuta liikuntaa saa tehdä.

Pe- Lepo

La- Läskipyörällä 100, 37 km - 5.41. Tolosen risteykseen ja takaisin Nellimistä.

Su- Nellimin Pyryn laavuhiihto 6,46 km + 6,46 km. Yhdessäoloa kyläläisten kanssa, makkaranpaistoa.

 

 

VYÖRYN VARUSTELUA 

(Vyöry 30 Rock Machine on läskipyörä, luomu; ei siis sähköpyörä.)

Nastallinen flättipoljin. Termos on hyvä juomapullo talvella.

Satori on zenbuddhalaisen termin lisäksi myös yritys, joka valmistaa osia polkupyöriin. Kuvassa säädettävä ohjaustangon putki.

 

AJATUS

Utuinen kiitollisuus ennen kelkan käynnistämistä, ahven oli 40 senttiä pitkä.

                                       HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ KAIKILLE!

SOKISSA- SHOKISSA - ŜOKISSA

 

Vanhenemisesta puhutaan negatiivisesti ja jatkuvaa kasvua tavoittelevassa yhteiskunnassa se mielletään ongelmien aiheuttajaksi. Näkemykseni mukaan ihmiset ajautuvat päivä päivältä kauemmas omasta alkuluonnostaan. Tässä he unohtavat elämänsä tärkeimmän merkityksen: kasvaa ja kehittyä omaksi itsekseen elämänsä loppuun saakka. 

    David Robonin kirja nimeltään Ennakko-odotusten vaikutus, todistaa vanhenemiseen positiivisesti suhtautuvien ihmisten kärsivän muita vähemmän kuulovaikeuksista, hauraudesta ja sairauksista. Historiasta löytyy useita taiteilijoita, jotka kuusikymppisinä ovat parhaimmillaan.

    Jyväskylän yliopistossa on jatkunut yli viisikymmentä vuotta tutkimus nimeltään Lapsesta aikuiseksi. Tutkimuksessa on kartoitettu 1959 syntyneiden elämää. Tutkimukseen osallistuvat ovat varsin tyytyväisiä ja onnellisia nyt kuusikymppisinä. Yhdeksänkymmentä prosenttia arvioi elämänsä tarkoitukselliseksi. Hieman yli puolet näkevät tulevaisuudessaan mahdollisuuksia ja aikaa tehdä suunnitelmia. 

    Korona-aikana eräässä masentavassa facebook-keskustelussa minua moitti vanhukseksi eräs poliittiseksi toimijaksi julistautunut nuorempi mies. Kirjoitin kieli poskessa elokapinan istumisesta ajotiellä. Muistutan häntä ja muita: vanhuus alkaa nykyisin vasta kahdeksankymppisenä. Mainitun, nuoremman miehen kanssa voimme koska tahansa mennä rinnakkain peilin eteen ja katsoa kumpi meistä on turvonnut omaan mahdottomuuteensa, kumpi meistä on pitänyt itsestään huolta. Kokemukseni mukaan en pysty pitämään muista huolta, ellen ensin pidä itsestäni huolta. Poliittiset toimijat voisivat näyttää esimerkkiä, jos kerran pitää ohjailla kansalaisten kulutustottumuksia tai elintapavalintoja?

    Mitä sitten kertoo minusta itsestäni se, että nostan edelläkuvatun asian esiin näinkin pitkän ajan päästä. En minäkään pysty olemaan takertumatta ihan kaikkiin asioihin. Toisaalta tuolloin olin ollut facebookissa melko lyhyen ajan, enkä ollut tottunut keskustelukulttuurin tasoon kyseisessä alustassa. Unohdan aina välillä, että elän nykyisin Lapin suoraansanomisen kulttuurissa, jossa asioita ei hyvesignaloida tai väritetä. Täällä joko sanotaan tai sitten jätetään sanomatta.

    Ikääntyminen muuttaa suhtautumista ympäröivään muodolliseen maailmaan. Sokkitilan sijaan ikääntyvä sopeutuu muutoksiin ja antaa niiden mennä menojaan. Nuorempia ilmastonmuutoksen kanssa kipuilevia on hauska ärsyttää kommentoimalla, että eletään nyt ensin. Pahimmin ahdistuneet hermostuvat ja kaipaavat faktoja omien valintojeni taustalle. Ärsyyntyvät kommentoimaan ja tulevat samalla paljastaneeksi oman keskeneräisyytensä.

    Grönlannissa on Qeqertarsuaq- niminen saari. Saari tunnetaan myös nimellä Disko. Saarella on Kööpenhaminan yliopiston tutkimuslaitos ja maailman vanhin sääasema. Kun aseman johtajalta kysyttiin ilmastoahdistuksesta, hän otti vertaukseksi oman suhtautumisensa paikallisten suhtautumiseen. Jos jokin kala loppuu tai häviää, paikalliset vaihtavat pyyntimenetelmää ja kalalajia. He eivät ilmaston lämpenemisen myötä ole sokissa vaan sopeutuvat, etsivät muita tapoja selviytyä.

    Länsimainen ihminen on sokissa ja pyrkii estämään tai ohjailemaan väistämätöntä muutosta epätoivoisesti. Tässä näkyy mielestäni liukuminen alkuluonnosta kauemmas selvimmin. Jatkuvaa kasvua havitellessaan ihminen on unohtanut täysin oman henkisen kasvunsa. Henkiseen kasvuun kuuluu olennaisena osana muutoksen hyväksyminen, sekä omassa itsessä että ympäristössä. 

    Mutta keskeneräisiä me olemme kaikki - loppuun asti.

VIIKKO 21. HARJOITTELU

Ma- Lepo

Ti- 5,09 km - 35 min.

Ke- 7,01 km - 55 min.

To- Lepo

Pe- 11,08 km - 1.18.

La- 10,13 km - 1.11.

Su- Ylimääräinen lepo. Kävelin Kirsin kanssa illalla 4,76 km - 1.08.

Yhteensä 33,2 km - 4 tuntia.

Kevyt viikko ja heikko sellainen. Vasemman pohkeen alin kohta ennen akillesjännettä kipuili sisäsyrjältä. Pidin ylimääräisen levon sunnuntaina vaikka jalka oli oireeton. Venyttely tuotti tuloksia.

Kaikki viikon juoksu poluilla ja hiekkateillä Nellimissä, blogin kuvat juoksureiteiltä.

 

Kyllä vain, taivas loistavan sininen,

syvänsininen taivas nyt on,

valo sekoittuu ilmaan taivaan sen.

Kyllä vain, mutta silti totta,

että tällainen ei saata sinua

eikä suudelmaasi korvata.

Tästä kaikesta yksin surua saan

eikä sinua riitä se korvaamaan.

Sinä vain olet tärkeä nyt.

 

Tämä on Fernando Pessoan viimeinen runo 22.11.1935. Kuusi päivää myöhemmin hän joutui kuumeen ja vatsakipujen vuoksi Lissabonin ranskalaiseen sairaalaan ja kirjoitti 29. marraskuuta viime sanoinaan "I know not what tomorrow will bring". Seuraavana päivänä hän kuoli.

SELÄNTAKANA VIERIVÄT VUODET

 

Syntymäpäiväni oli ja meni. Ei ollut pyöreitä lukuja, eli ystäväni, jos et muistanut niin ei tarvitse potea huonoa omatuntoa. Minäkään en muista kenenkään muun kuin Kirsin syntymäpäivän. Iällä ei edelleenkään ole minulle merkitystä. Myönnän, ikä tuntuu joskus - myös hyvältä.

   Vuosien vieriessä ystävyyssuhteet elävät omaa elämäänsä. Itselleen tärkeistä asioista on mukavaa puhua ja vaihtaa ajatuksia, kaiken perustana on kyky hyväksyä erilaiset mielipiteet ja saada niistä itselleen uusia ajatuksia. Ihmiset kasvavat erilleen jos ei yhteistä puhumista tai molemminpuolista kykyä hyväksyä täysin toisenlaisia ajatuksia löydy.

   Omissa vanhoissa ystävyyssuhteissani olen huomannut vuosi vuodelta lisääntyvää etääntymistä. Ultrajuoksu ja Lappi sensijaan ovat tuoneet tilalle uusia ystäyyssuhteita, myös erittäin syvällisiä. Muutettuamme Lappiin vain äärimmäisen harvat etelän ystäväni ovat pitäneet yhteyttä saati käyneet. Filosofiani mukaan tämä asia on. Se ei siis ole hyvä tai huono asia.

   Yhteiskunta jossa elän, ei ole muuttunut ollenkaan vuosien varrella vaikka monet niin uskovat. Sensijaan ihmiset ovat muuttuneet, myös minä. Olen kirjoittanut lukuisista aiheista ultrajuoksun läpi ja itsensä kehittämisen kulmasta katsoen.

 Aika ajoin olen laittanut ajatukseni ympäröivästä ylös:

1. Kun ihmiseltä riistetään hänen vapautensa, riistetään samalla kyky inhimillisyyteen.

2. Sananvapaus säilyy, jos sitä uskalletaan käyttää. Jos mukaan tulee itsesensuuri, se ei säily.

3. Jos pitäydytään puhumasta joistakin asioista ja valitaan hiljaisuus, on se jo uhka sinänsä.

4. Luonnollisen erottaminen luonnottomasta tai yliluonnollisen erottaminen luonnollisesta on äärimmäisen vaikeaa. Inhimillisyys on osa luontoa. Äly ei voi tutkia itseään.

 Aika ajoin olen kritisoinut yhteiskuntaa:

1. Ilmastonmuutoksen ja muiden tätä planeettaa vaivaavien ongelmien perimmäinen syy vaietaan.

Syy on liiallinen väestönkasvu. Tämän esittäminen johtaa naiiviin oikeudenmukaisuuden etsintään ja kysymykseen kuka saa syntyä. Ihmiskunta tekee joka hetki varsin paljon päätöksiä, joiden seurauksena ihmisiä kuolee. Jos pystytään päättämään kuka kuolee, ei luulisi olevan vaikeaa päättää kuka saa syntyä. Vai onko tämä eräänlainen liukuhihna?

2. 1970-luvun Suomessa oli taistolaisten vihaamia toisinajattelijoita. Nyt meillä on "väärinajattelijoita". Keskusteluilmapiirissä on etiketti, jonka rikkomisesta saa sanktion. On määritelty vihapuhe, eli painostetaan ajattelemaan samankaltaisesti. Keskustelu tämän seurauksena siirtyy internetin laudoille piiloon.

3. Internet merkitsee fragmentoitumista ja toisiaan vihaavien ryhmien syntymistä. Internet on kontrollin väline eikä ole yhteiskunnan äänitorvi.

4. Sukupuolen ja ihonvärin tai rodun oletetaan vaikuttavan yksilön asemaan sortavasti. Stereotypioista ei synny tasa-arvoa.

5. Tiedeyhteisö ei suhtaudu vakavasti ihmisen yliaistillisiin kokemuksiin. Parapsykologiaa väheksytään tieteessä. Uskontokeskustelu liittyy tähän: Charlie Hebdon pilapiirtäjä Juni on sanonut, että sananvapaus, sekularismi ja oikeus jumalanpilkkaan eivät ole vanhentuneita arvoja.

6. Markkinatalous ja globalisaatio ovat luoneet pilipalisaation. Yhteiskuntajärjestys luhistuu juuri tästä syystä.

   Irralleen otettuina ylläolevat ajatukset saattavat olla vaikeaselkoisia. Itsetranssendenssissä on kyse itsensä ylittämisestä. Jos sinulle on kerrottu, että jokin ei ole mahdollista ja sinun nyt vaan täytyy tyytyä osaasi, olet koneiston uhri. Valtavilla stereotypioilla luodaan mielikuva, joka vääristää yksilön mahdollisuudet etsiä elämässään uutta. Jokaisella meistä on mahdollisuus ilman mutta kun- ajattelua tai sitten kun- ajattelua.

   Vanhat ystäväni saattavat ajatella, että vuosieni varrella olen tullut uskoon tai että olen juossut aivoni solmuun. Ylläolevista numeroiduista luetteloista saattaa joku pystyä päättelemään mitä itsensä kehittäminen on, olen ainakin kyennyt ajattelemaan siinä juostessani. Mitä tulee uskoon tulemiseen, on eksistentiaalisten kysymysten pohtiminen luonnollista ajan kuluessa. Yksi hyödyttömimmistä kysymyksistä on: onko jumalaa isolla tai pienellä kirjoitettuna edes olemassakaan.

   Vuodet vierivät selkäni takana. Tämän voi tulkita niin, että ajattelen olevani itseäni edellä. Nöyryyteeni liittyy keskeinen ajatus siitä, että tulee aika jolloin en ole itseäni edellä.

   Mitä kaikesta jää, on jotain sellaista mikä koskettaa ihmissydäntä. Sadan vuoden päästä näitä tekstejä lukiessa kukaan ei ole kiinnostunut aatteesta, brändistä, tuloksista ja numeroista, vaan siitä mikä kosketti matkani varrella toista ihmissydäntä.

 

HARJOITTELU VIIKOILLA 19 - 20.

Ma- 16,21 km - 1.48. Nellimissä tietä ja polkua.

Ti- Nivalassa 6,02 km - 39 min. Ajomatkan jälkeistä ravistelua.

Ke- Onnin kanssa Pyssymäeltä perhereitti ja PEP12 reittiä 20,45 km - 2.25. Polkua.

To- Tuuri Käpykangas hiekkatietä 20,12 km - 2.13.

Pe- Lepo / Kävelyä 2,3 km - 39 min. Kirsin kanssa.

La- 8,05 km - 52.18. Asvalttia pääosin.

Su- Polut Hämeenkyrössä 23,03 km - 2.49.

Yhteensä 93,9 km - 10 tuntia ja 48 minuuttia - vertikaalisia nousumetrejä 926

Ma- 25,07 km - 2.51. Kaikki harjoittelu tästä eteenpäin polkua, hiekkatietä ja umpimetsää ellei toisin mainita.

Ti- 27,15 km - 3.16.

Ke- Pyörällä 9,93 km - 54 min. Kirsin kanssa.  Ilta 12 km reipasta - 1.17.

To- 30,69 km - 3.31.

Pe- 12,02 km - 1.22.

La- Janin kanssa 17,94 - 2.25. Perään yksin VL 13,14 km - 1.22. Osittain 85 % teholla.

Su- 13,02 km - 1.30.  Palauttaen.

Yhteensä 151 km - 17 tuntia ja 39 minuuttia - vertikaalisia nousumetrejä 2120

 

  HARJOITTELUSTANI

   Harjoitteluani voi yrittää ymmärtää monelta kantilta. Olen kiinnostunut sitkeydestä ja kestävyydestä: kilpailuista jotka menevät yli normaalin ymmärryksen ja suorituskyvyn.

  Olisin voinut juosta ylläolevilla viikoilla 300 km viikossa, mutta se ei olisi ollut harjoittelua eikä myöskään ominaisuuksien kehittämistä, vaan purkamista ja itsensä rikkomista.

  En ole kiinnostunut mittaamaan nopeuttani ikäisteni seurassa esimerkiksi kymmenen kilometrin maantiejuoksussa. En ole kiinnostunut kyttäämään pystynkö mitäkin minkä ikäisenä. Tämä ei tarkoita etten arvosta niitä, jotka yrittävät pysytellä kiinni nopeudessaan.

   Minulla on ulkoisia ja sisäisiä tavoitteita. Toteutan ja kontrolloin niitä kuuden päivän juoksuissa, edelleen olen menossa kohti 52 päivän kilpailua New Yorkissa. Pystyäkseni siihen minun on saavutettava ensin tietyt sisäiset tavoitteeni. Yksinkertaisesti: en ole tarpeeksi pitkällä itseni kanssa vielä.

    Juostuani Suomen halki 1000 mailia olin jo varsin pitkällä kohti New Yorkia. Sitten isäni kuoli, lopetin yritykseni, muutimme Lappiin ja kun olisi ollut aika tehdä päätös, tuli korona ja perui kuuden päivän kilpailun, jonka jälkeen seuraavana vuonna piti yrittää matkustaa kevääksi Sri Chinmoyn tiimin järjestämään lyhyempään kilpailuun.

   Tulevaisuus on pelkkiä mahdollisuuksia täynnä. Epäonnistuminen on myös mahdollisuus kehittyä, etenkin ihmisenä.

 

Alla You Tube video: Lenkillä Janin kanssa Näkyy vain blogin internetversiossa. Jos katselet blogia kännykällä, valitse lopusta internetversio tai katso video suoraan linkistä.

 

 

SENTTALIININ ALTA

Kieli poskessa.

   Sirkkelin ujellus tunkee korvasuojainten läpi. Kumarrun ottamaan ties kuinka monennen pölkyn mönkijän peräkärrystä ja työnnän sen sirkkelin halkaisukartioon. Heitän palaset kottikärryihin, joilla puut viedään suoraan liiteriin. Hengitykseni höyryää kylmässä ilmassa, on kahdeskymmenesensimmäinen toukokuuta Inarin Nellimissä. Synnyin täsmälleen viisikymmentäviisi vuotta sitten illalla kello kaksikymmentä yli kaksikymmentäyksi Tampereen keskussairaalassa. 
   Nyt seison tässä, harmaa parta ajamatta Stihlin metsurihaalari päällä, keltaiset Pelttorit päässä. Hymähdän ja kun kumarrun ottamaan uutta puuta Kirsi tulee ulos tyhjien kottikärryjen kanssa liiteristä. Näen pinon täyttyvän kohta, on kahvitauon aika. 
   Mansikkakakkua. Tein klassisen kolmen lasin kakun. Taikinaan yksi lasi jauhoja, yksi munia ja yksi sokeria. Väliin vaniljatuorejuustoa, hilloa ja päälle kermaa kokonaisilla mansikoilla. Saa matkia ja löysätä sitten vyötä jos ei ole kulutusta. Minulla on.

   Eräs nykyisin erittäin entinen jalkapallomaalivahti laulaa: "Lapissa kaikki kukkii nopeasti." Kun nyt tulisi edes lehti puuhun. On tiukassa tänä keväänä. Kuivaa ja kylmää. Miten niin entinen? No ei ainakaan enää maalille. Ehkä olisi kannattanut malttaa sen kermaliköörin kanssa silloin nuorena ja notkeana. 
   Mutta liikaa on romantisoitu Lapin kevättä. Tämäkin on joskus paska paikka. Kylmä ja väritön. Mutta en vaihtaisi pois - vielä. Ehkä joskus otan Tinttoa sitten Välimeren rannalla lämmössä, hiukan ennen kuin on aika luopua lopustakin. Sitten kun olen todella vanha ja vittuuntunut kaikkeen. 
   Minulle erittäin merkityksellinen vanhempi herrasmies sanoi taannoin, että vanheneminen vaikuttaa mieleen negatiivisesti. Sitten kun seitsemänkymmentä on vuosissa ohitettu. Positiivisuus karisee kun elämänkokemukset ovat plakkarissa ja nuoremmat säätävät ympärillä omiaan eikä aina viitsisi olla neuvomassa. Että istukaa nyt saatana alaskin välillä.
   Nuoria houkuteltiin äänestämään Eurovaaleissa. "Annatko pappasi päätää tulevaisuudestasi?" Hyvä kysymys nuorille. Ylettyykö nuorena ymmärtämään tulevaisuutta kun kaikki on vain tässä ja nyt, ei huomenna? Kovaa ja korkealta, uutta ripsaria ja kudetta niskaan. Identiteettihakupanoja. Mutta onko vanhassa vara parempi? Kulunut naama ja puku - ajatukset myös. Ulosanti matalaa keinuntaa. Hyvä veli hoitaa niput ohessa kuntoon. Viagraa. Ota asioista selko ja jätä äänestämättä. 
   "Missä vika on jos posket ei näy takaapäin? Sosiaalihuolto on ollut vastuuton." Jos lähtee jalkavaimoksi terroristille ja sitten rakkauden hedelmä pyörii ripulissa mustan kaavun jaloissa kuolemanleirillä. Ilman muuta huudetaan Suomea apuun. Suomen velvollisuus on auttaa. Mutta onko Suomi yhtäkuin suomalaiset? Ei lähellekään kaikki. Ja pitääkö auttaa? Siinäpä kysymys - ei välttämättä, sillä terrorismin pyrkimys on aiheuttaa hajaannusta. Mutta yhtenäinen kansa auttaa omiaan aina. 
   Jos katsoitte dokumentin Euroopan suurista pakolaisvirroista niin eihän heitä kukaan tänne eikä minnekään muuallekaan oikeasti halunnut. Niin ei vaan voi sanoa ääneen tai kirjoittaa. Ups! Muutoin naulataan hakaristi otsaan tai tuomitaan peeässäksi. Kyse kai on siitä, että tulevaisuudessa osa Afrikkaa muuttuu asuinkelvottomaksi lämpötilan nousun myötä. Miten sitten. Lapissa on tilaa kunhan riittää kalsareita. Mutta voi olla että tietty kansanryhmä vastustaa tätä(kin) polarisoitumisen pelossa. 
   Painanko nyt deleteä. En paina, jatkan kieli poskessa.
   Erään äskettäisen tapahtumaketjun seurauksena Suomi kuulemma voitti. Tästä syy-seuraussuhteena syntyy kaupunkiolosuhteissa hillitön juominen, remuaminen ja suihkulähteessä uinti. Filosofi todistaa televisiossa, että on aivan sama miten, kunhan olemme yhtenäisen positiivisia. Minäkin join alkoholittoman oluen ja kävin Inarissa alasti uimassa. Huusin kulli surkastuneena mörköä satamassa kolmen asteen lämmössä. Rajapartio tuli kesken kaiken ja sanoi että mene kottiis siitä! Ja sitten heräsin sohvalta.
   Kun Pekka Aalto teki maailmanennätyksen ultrajuoksussa, sekä inhimillisessä suorituskyvyssä, niin henkisen kuin fyysisenkin onnistumisen par exellencen, ei kukaan uinut missään saati muutenkaan remunnut. Postimies ei ole mörkö. Onneksi.
   On ne kummia ne suomalaiset kun Suomi voittaa. Mikä Suomi? Perkele tämä omaisuuttaan myyvä perseennuolija mitään ole voittanut sitten toisen maailmansodan. Kunhan ollaan oltu kusi sukassa itään päin ja samalla pyllistetty vahingossa länteen. Nyt ei ole enää väliä kun kaikki on kolmatta sukupuolta tai olmeja. Mut hei! Kaikki pelaa!

   Edelläkerrotun perusteella minusta voi saada varsin tunteettoman kuvan. Minun osittain surrealistisessa maailmassani liika liha kuoritaan aina ensin pois jotta nähdään kestääkö luuranko. Olen elänyt kuusitoista vuotta yrittäjänä yhteiskunnan ulkopuolella täysin omillani. Nyt kun en enää yritä, en edes yritä palata yhteiskuntaan, en ainakaan tähän yhteiskuntaan. Minun moraalissani on tilintasauksen veto-oikeus. Jos ja kun kaksi edellistä sukupolvea suvussani painoi peräsuoli pitkällä uhrauksia tehden ja ehti niistä huolimatta istahtaa niin ehdin minäkin ja aivan saatanan paljon aiemmin kuin keskimäärin ehditään.
   Tilastojen mukaan joka viides suomalainen ei harrasta mitään liikuntaa. Se on hyvä. Se niinkuin tasaa tilastoja kun minä yritän liikkua kolmen edestä. Enkä aina edes onnistu. Ylekin teki hienon jutun Karhunkierroksen polkujuoksusta. Nyt oli jo verorahoin kustannetun uutisautomaatinkin pakko kirjoittaa, koska Karhunkierroksen tulostaso on maailmanluokkaa. Yhteisöllisyys löydettiin esiin ja sitä verrattiin aiemmin tässä tekstissä esiinnostamaani suihkulähdeuintilajiin ja kyseisen niin sanotun urheilulajin kannattajien yhteenkuuluvuuden tunteisiin. 
   Minulle yhteisöllisyys yksilölajissani on epäolennainen asia. Sensijaan mielenkiintoisten ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan ystävystyminen ei ole epäolennaista. En silti pysty kollektiiviseen yhteisöllisyyden tuntemiseen paitsi kuuden päivän juoksussa alle kilometrin radalla ja sielläkin pätkittäin. Hienoja ihmisiä ja vähemmän hienoja mutta vähempikin remuaminen riittää, sirkus on erikseen. Tarkoitus on juosta pitkälle ja kehittyä ihmisenä. Taantuminenkin sallitaan mutta pitkälle on päästävä. Pois. Kauas.
   Lapissa on pakko tehdä puita jotta tarkenee kesän. Vanheneville luille lämpö tekisi hyvää mutta kaikkea ei suoda tasaisesti kaikille. Tinttoa on kaapissa ja se lämmittää tarvittaessa. Kyky karsia liika pois edistää ytimen havainnointia. Valinta helpottuu. Oman ruudun hoitaminen käy mielekkääksi kun tajuaa, että koko maailmaa ei pysty pelastamaan. Kun perustus kestää ja katto on ehjä voi havainnoida mukavasti maailmaa. Ja naureskella. Positiivisuus löytyy päivästä toiseen luonnosta ja ultrajuoksusta.

   -Oletko käynyt kalalla?
   -Kun nyt helvetti sentään saisi ensin polttopuut tehtyä juoksuharjoittelun ohessa...
   -Lapissa on maankäyttöön ja yrityselämään liittyviä kummallisia asioita, koska sinä kirjoitat niistä?
   -En koskaan.
   -Kuvassa oli karhun jälki.
   -Vanhapään takaa, iso oli ollut.
   -Näitkö?
   -En mutta metsäveljistä yksi näki, nythän tiedätte sitten miten minun kävi jos en joskus palaa lenkiltä.
   -Niin se senttaliini? Mikä se on ja miten se tähän kirjoitukseen liittyy?
   -Minähän sanoin heti alussa että kieli poskessa, mutta kyllähän sinä senttaliinin tiedät, kysy Googlelta tai Kemijärveläisiltä.

   
VIIKKO 21.

Ma- 16 km Nellimin vaaroilla - 2.10.
Ti- 6 km Käärmeniemen tiellä - 38.45.
Ke- 13 km Haapakurussa - 1.30. 3 astetta lämmintä.
To- 18 km tiellä Virtaniemeen - 1.57.
Pe- Lepo / Talkoissa erämaassa.
La- 30,1 km Apinavaara ja Ahvenvaara - 3.45. Oikea aika 3.32.
Su- 12 km Haapakurussa hiukan vauhdikkaammin - 1.17.

Yhteensä 92,5 km - 11:19 - 1333 m vertikaalista nousua.

Sairastelujen romuttama itseluottamus alkaa rakentua.

Haapakurun lenkkimaisemaa.