Mielestäni Suomessa pitkä työura ja työn arvostus ovat keinotekoisen korkealle arvostetut. Johtopäätös, että eliniän odotteen noustessa on myös työuran automaattisesti pidennyttävä, on käsittämätön. Olemmeko yhteiskunnalle jotakin velkaa?
Suomessa saa helposti laiskan, turhan, yhteiskunnan elätin tai jotenkin muuten vähempiarvoisen leiman kun pyrkii etsimään elämäänsä sisältöä valtavirrasta poiketen. Todellisuudessa puheet, että on "pakko" tai "ei ole muuta vaihtoehtoa kuin painaa pitkää päivää", ovat yksilön omien valintojen seurausta. Ahneus, liika lisääntyminen tai täydellinen kyvyttömyys luopumiseen tai muutokseen ajaa ihmiset loppuun ikeensä alla.
-En osaa muuta.
-Olisi aika opetella!
Oletetaan että Jäppinen syntyy jonnekinpäin suomenniemeä. Päiväkodin ja peruskoulun tasapäistävästä vaikutuksesta suivaantuneena odottaa kärsivällisesti ja tullessaan täysi-ikäiseksi pakkaa vähäiset kamansa ja muuttaa ulkomaille. Jäppinen luo ulkomailla uran, jonka ohessa kouluttaa itseään, harrastaa, lisääntyy ja voi hyvin. Aurinko, toisin kuin Suomessa, paistaa. Verot ovat alhaiset ja elämä hymyilee. Onko Jäppinen velkaa Suomelle jostakin?
Jäppinen ei voinut vaikuttaa siihen, että syntyi kylmään Pohjolaan. Isä oli viinaan menevä ja äiti muuten vaan menevä. Nuorta Jäppistä tuskin ehti alkaa vituttamaan suomalainen itsentunnon puute tai muu melankolinen pyllistely. Hän tuskin nauttiessaan auringosta ja oman valintansa hedelmistä on kiinnostunut lukemaan Wahlroosin kirjaa näivettyvästä Suomesta, jossa ei enää uskalleta investoida tai yrittää, mutta ollaan jatkuvasti huolissaan mitä muut meistä ajattelevat.
Olisinpa minäkin tajunnut jo nuorena aikuisena lähteä! Tuskin yhteiskunta Jäppiselle laskua perään laittaa. Jäppinen tilastoidaan aivovuodoksi ulkomaille. Onneksi jollakulla on aivot jo nuorena sanon minä.
Mitä tulee perimään, niin Jäppinen varmaan välillä vierailee kotona ikääntyviä vanhempiaan tervehtimässä tai kustantaa näille lentoliput luokseen lämpimään. Sikäli mikäli vanhemmat eivät eroa tai tapa toisiaan pimeän melankolian vaikeina aikoina.
Minun laskuni saattaisi olla hieman suurepi kuin Jäppisen. Meillä on perimässä Jäppisen kanssa tiettyjä yhteneväisyyksiä mutta minä jäin tänne ja hiukan sairastin siinä matkan varrella. Pitkän matematiikan kirjoittaneena eli lihanleikkaajalakin kantajana osasin kuitenkin laskea. Mielestäni olen sujut yhteiskunnan kanssa. Tämä tapahtui silloin kun täytin viisikymmentä.
Työurani alkoi heti lukion jälkeen, kahta työtä kerralla ja välillä kolmea. Yksityisyrittäjyyttä viisitoista vuotta jatkuvasti ainakin yhden muun lisäkseni työllistäen. Minusta edelläkerrottu riittää kovastikin, vaikka syöpähoidot kalliiksi tulivatkin.
On siis kuitattu. Minun kohdallani menee korvasta sisään ja toisesta ulos työuran pidennykset tai vaatimukset lisääntymisestä. En ole tyypillinen ilmastopeilaaja, vaikka joskus urheiluvaatteeni ovat kalliita. Pystyn syömään lihaa, paitsi nautaa, josta en pidä. Ehkä pippuripihvinä punaviinin kera mutta harvoin. Poltan edelleen maitopurkit mutta kierrätän kaiken muun asianmukaisesti, myös jäteöljyn ja painepuun puhumattakaan säilykepurkeista. Viherpestykin siis olen.
Kannustan kaikkia nuorempia lähtemään. Isänmaallisuuden kanssa tällä ei ole mitään tekemistä. Markkinavoimien ja rahan mahdin vaatimukset ehtii sitten täyttää myöhemminkin jos ei parempaa muualta löydä. Liberaali itsemääräämisoikeus ja vapaa liikkuvuus. Erittäin yksinkertaista.
Suomen ilmapiiristä on tullut hävettävän näivettävä. Maamme tuskin on iso muurahaiskeko, vaikka poliitikot toisin pyrkivät todistamaan. Yleisradiota myöden kaikki jatkavat valitusvirttään ja ihmettelyään kuinka ennen oli ja kohta tulevaisuudessa ei ole jos. Ei ihme että Jäppinen ja muut nostavat kytkintä kun tarjolla on pelkkää niukkuutta ja raatamista. Mihinkään ei ole varaa ja kaikessa pitää säästää jatkuvasti.
Julkaistessani tämän tekstin liityn osittain valittajien valittuun joukkoon mutta tarkoitukseni pyhittävät keinoni. Ottakaapa nuoret terveysvakuutus ja alkakaa miettiä mitä haluaisitte oikeasti tehdä. Siitä se lähtee. Ja velkaa ette ole synnyinmaallenne mitään - päinvastoin.
Ajatuksistani ollaan kiinnostuneita muuallakin - hyvä niin, kunhan muistetaan että minä en ole tärkeä vaan ehkä esiintuomat ajatukseni. Artikkeli Inarilainen/ Ville Vaarala.
Ma- Uuttuperä Kaitavaara mäkistä tiellä 20 km - 2.11.
Ti- Apinavaara luhyesti 20,1 km - 2.06.
Ke- Palauttavaa lumista polkua 10,6 km - 1.13.
To- Mökillä Paltsat ympäri pyöränurissa lumessa 12,5 km - 1.22.
Pe- Mökille kotoa 15,5 km - 1.45. Puita pesiin ja heti perään 8,7 km hiukan kovempaa lumipöperössä - 0.59.
La- Illalla mökiltä 6,3 km - 44.40. -15 astetta pakkasta.
Su- Apinavaara lyhyesti matkalla mökiltä 17 km - 1.56. -11 pakkasta. Ks. kuva alla.
Juoksua 111km - 12 tuntia ja 19 minuuttia - nousua vertikaalisesti 1414 metriä.
Pikkuhiljaa keho sopeutuu nousevaan kilometrimäärään. Talvikin tuli ja merinovilla etsiytyi ylle. Mitään hirveää paloa ei vielä juoksuun ole mutta käyhän sekin eräänlaisesta vapaaehtoistyöstä.
Juoksu sisänsä ei tee kenestäkään parempaa ihmistä. Tietty mustavalkoisuus on voimien hallitsemisessa hyvä ominaisuus. Jos ei muuten niin pienellä raivolla. Ja siitä sitten tyyntyy.
Sensijaan juoksun kautta voi kokea maailmaa ympärillään muuten kuin oravanpyörästä käsin. Työtä toki on tehtävä elääkseen, ehkä ja ehdottomasti vain tiettyyn rajaan asti. Jos työ on elämänsisällöstä sata prosenttia, on aivopesu onnistunut.
Keskiverto mies usein toteaa, että aika ei kulu ilman työtä. Voihan sitä askarrella linnunpönttöjä talvisin, keväällä ripustaa ne ja talvella tyhjentää. Väliajat voi uida avannossa tai lukea vaikka Dostojevskia. Eikä keko kaipaa.
Alla reilu kaksi viikkoa sitten Kullan kanssa sunnuntaina Härkävaaran huipulla, talvi on tosiaan tiukentanut otettaan huomattavasti.
Yöhön päättyy päivän tie, uni kaiken viimein vie.
"Nuku, lapsi, nuku. - // Vähä yössä on ihmisen suku." - Aila Meriluoto
