AJATUKSIA VUODEN VAIHTUESSA - WAHOO KICKR CORE + ROUVY - VYÖRYN KESKIÖ

 

Hyvää ja läsnäolevaa uutta vuotta kaikille lukijoille.

 

Kun kirjoitan tätä, ulkona on 34 astetta pakkasta. Yle otsikoi: "Lapissa on uutenavuotena jopa 40 astetta pakkasta - ulkoilijat kertovat, miten sen kestää." Tuttavani, juuri eläköitynyt Yleläinen Jarmo Siivikko sanoi kerran, että kukaan täysjärkinen lappilainen ei mene ulos tällaisilla pakkasilla ellei ole pakko, he lämmittävät pirttejään.

   Täysjärkisenä lappilaisena minäkin tein heti aamusta tulet takkaan, tuvan tämänpuolen seinällä oli rahtu alle 18 astetta lämmintä. On selvää, että saamme sähköyhtiöltä rakkaudenosoituksia näillä keleillä. Puulämmitys onneksemme viilentää hieman sähköyhtiön tunteita.

   On aivan eri asia asua Lapissa, kuin käväistä nauttimassa ekstriimeistä lämpötiloista hiihtokeskuksissa tai erämökeillä. Haalaripelleille (turistit, pääosin ei-kotimaiset) suodaan perseellään ojassa kinoksessa makaaminen kännykkä kourassa, tai jäätelönsyönti järven (Inarijärvi) jäällä. Kokemuksia, niitähän he ovat tulleet täältä hakemaan ja niitä Lappi tarjoaa.

 

 

Näin vuoden vaihtuessa pakkanen kirkasti menneen vuoden muistot - saimme Kirsin kanssa elää hyvää elämää Inarin Nellimissä.

   Minulle vuoden vaihtuminen merkitsee myös lajinvaihtoa. Juoksu vaihtuu pyöräilyyn. Sitä vahvistavat 2025 harjoituspäiväkirjan lukemat:

Juoksua 730 km

Pyöräilyä 5468 km

Lisäksi kävelyt, metsästyskävelyt ja erilaiset hiihdot ja lumikenkäilyt.

Stravan mukaan kokonaistuntimäärä oli 446, mutta "vain" 230 aktiivista päivää. Lainausmerkit siksi, että omasta mielestäni otin aika rennosti. Toisaalta kello ei aina ole käynyt ranteessa, on siis olemassa salaharjoitteluakin. (vitsi)

 

Joulukuu 2025 kertoi jo mitä on tulossa 2026:

 

Pyöräilyä 727 km

 

Juoksua 45 km

 

Hiihtoa 47 km

 

Kävelyä 14 km

 

Vuoden päätti Rapha festive 500, jossa ajoin pyörällä 510 km 24.12. - 31.12. Viimeisen lenkin tein Yellowstonen kansallispuistossa Rouvy-sovelluksen maisemissa.

 

   Huomattavasti enemmän olisi festivessä mennyt, mutta kilometrit eivät ole itsetarkoitus, eivätkä itsetehostuksen väline.

   Pikemminkin yritän motivoida ihmisiä harrastamaan liikuntaa omalla esimerkillä, kauan sitten sairastetun syövän jälkeen.

 

   Luvut ja minä ovat rekvisiittaa - hyvä mieli ja kunto pääasiat.

 

Kaikkein mahtavinta on, kun pääsee oman puoliskonsa kanssa lenkille!

 

 

 

 WAHOO KICKR CORE + ROUVY

 

 

Sisäpyöräilyyn tarkoitetut harjoitusvastukset ovat kehittyneet valtavasti miekka ja kilpi aikojen rullista. Nykyinen älyvastus mittaa tehoa, pyöritysnopeutta ja matkaa. Vastuksen voi kytkeä perinteisesti pyörätietokoneeseen, minulla on Coros Dura, jolloin ajaessa voi tarkkailla mitä tekee.

   Toinen, huomattavasti motivoivampi vaihtoehto, on kytkeä vastus johonkin pyöräilysovellukseen. Esimerkiksi Rouvy tai Zwift. Valinnan voi tehdä omien mieltymysten mukaan. Näin harjoitusvastus simuloi suoraan sovelluksen tarjoamia reittejä, ylämäet ovat raskaampia ja alamäet helpompia.

   Minä päädyin Rouvyyn, koska sen tarjoamat reitit ovat reaalimaailmassa kuvattuja. Esimerkkinä voin mainita biisonin tai karibun kohtaamisen Yellowstonen kansallispuistossa. Vaistomaisesti lakkaa polkemasta, kun auton kokoinen elukka tallustelee tiellä vastaan. Toisena esimerkkinä Ironman sarjassa traktorin ohittaminen Belgiassa tuntui aivan aidolta, kuten poliisiauton perässä ajaminenkin saksalaisessa pikkukaupungissa.

 

 

Meillä oli varastossa vanha matkailuauton taulu tv, jonka kytkin tietokoneeseen hdmi-liitännän kautta. Kun poljen näen edessäni reitin hieman isompana kuin läppärin ruudulta. Ruudulla Rouvy näyttää polkemisen tehon watit, nopeuden ja sykkeen. Erilaiset diagrammit tukevat ajokokemusta, esimerkiksi jatkuva reitin pinnanmuodon seuranta, johon sisältyy esimerkiksi mäen kaltevuusaste. Näin ajamista voi vertailla normaaliin, kotimaisemissa ulkona tapahtuvaan pyöräilyharjoitteluun.

 

 

Meillä Inarin alueella on useita yli 11 % nousuja, joten Rouvyn tarjoamat kokemukset ylämäkien polkemisen raskaudesta eivät tulleet yllätyksenä. Harjoitusvastuksessani on normaali 11 lehtinen Shimanon rataspakka, josta isoin ja pienin ratas ovat poissa käytöstä Orbeani takavaihtajan säädöistä johtuen. Ketjulinja menisi liian vinoksi, jos ottaisin äärirattaat käyttöön. 

   Välitykset riittävät hyvin ylämäkiin, mutta pitkissä alamäissä poljinnopeus nousee yli 150 kierroksen minuutissa, kun nopeutta on 70 km/h. Graveliä paremmin vastukseen sopisi maantiepyörä, tai sitten pitäisi vaihtaa keskieurooppalainen takapakka, mutta toistaiseksi tehot minulle riittävät mainiosti - voihan sitä lasketella välillä vapaallakin alamäkeen.

 

 

Ylläolevat kaksi kuvaa valottavat harjoitusvastuksen rakennetta parhaiten. Pyörästä irrotetaan takapyörä ja vastuksen mukana tulevien sovitteiden kanssa pyörä kiinnitetään traineriin. Minulla on Orbeassa 12X142 mm läpiakseli, joten kiinnitys oli varsin vaivatonta. Wahoon paketissa oli mukana myös kiinnitykset leveämmille haarukoille ja pikalinkuille.

 

Yllä kuvaparissa pyörän takaa näkyy lepotilaan nostettu juoksumatto. Tämä vastaa kysymykseen onko sisäpyöräilyssä mitään järkeä. Järkeä on yhtäpaljon kuin matolla juoksemisessakin.

   Ainoa ero on ajan kulumisessa. Matolla kaksi tuntia on iäisyys. Rouvyn maisemissa pari tuntia pyörän päällä hurahtaa hetkessä. Asiaa auttavat muut mahdolliset saman reitin samaan aikaan ajavat oikeat ihmiset tai virtuaaliset harjoitusvastustajat, joita on minulla kolme. Heidät toki voi poistaa sovelluksen hallintapaneelista. 

   Rouvy näyttää myös matkaeron muihin ajajiin ja sen, kuinka paljon ajaja laittaa tehoa painokiloonsa nähden likoon. Näin näen takaa tulevien yrityksen, jos haluan puristaa heitä karkuun.

   Olen kokenut suurena yllätyksenä kuinka paljon Rouvy opettaa pyöräilystä. Kadenssin, eli polkemisen kierrosnopeuden nostamisessa on näytöstä suuri hyöty, kun pyöräilyharjoittelun saloihin tutustuu kokemattomana. Samoin kuin tehon näytöstä, jolla voi pitää itsensä kurissa tai puristaa.

 

Alunperin hankkiessani gravelpyörän väitin, että en ala ajamaan sisällä. Nyt olen täysin toista mieltä ja pidän entistä ajatusmaailmaani jähmeänä. Miksi ei? Kovalla vesisateella, puhumattakaan kolmenkymmenen asteen pakkasesta.

   Suosittelen Rouvyä lämpimästi. Sisäpyöräily näin toteutettuna on kaikkea muuta kuin perinteistä kuntopyörän polkemista tai vanhanaikaisilla rullilla keikkumista. 

 

Traineri maksaa ostopaikasta, merkistä  ja varustelusta riippuen kaikkea 300 - 1000 euron väliltä. Sain Wahoo Kickr Coren noin 550 eurolla. Lisäksi sovelluksesta maksetaan kuukausi- tai vuosimaksu; 19,90 euroa kuukausi tai vuosi 179 euroa, muistaakseni. Taukoakin voi välillä pitää. Tarvitaan myös pyörä, joka pyöräilyä harrastavalla todennäköisesti jo on.

   Kustannuksia siis tulee, mutta ne jakaantuvat useiden vuosien varrelle, aivan kuten juoksumattoni kustannuksetkin ovat jakautuneet.

   Olen myös aivan varma, että talven sisäpyöräilyn jälkeen pyörä liikkuu keväällä ulkona huomattavasti paremmin, kuin esimerkiksi pelkällä hiihto- ja juoksuharjoittelulla. Luonnollisesti ajan talvella myös ulkona, pääosin läskipyörällä, joka soveltuu lumisille ja jäisille teille mainiosti.

   Kymmenen astetta pakkasta talvipyöräilylle on vielä siedettävä keli, kaksikymmentä alkaa olla sillä rajoilla, etenkin kun puhutaan yli kahden tunnin lenkeistä. 

 

 

 

VYÖRY 30 - LÄSKIPYÖRÄN KESKIÖ NAKSUU

 

Lenkillä läskipyöräni keskiö alkoi naksuttamaan. Pyörällä on ajettu vasta alle 2000 kilometriä, joten yllätyin. Onneksi olin kylällä, onnuin suorinta tietä kotiin.

   Kun pyörän keskiö naksuu, ei ole yhtä hyvää selitystä. Niin ihmeelliseltä kuin se kuulostaakin, niin runko johtaa muutkin äänet keskiöön, kuin pelkästään itse keskiöstä lähtöisin olevat. 

   Yleisiä syitä naksumiselle ovat poljinkampien löystyminen, poljinten löystyminen, poljinten laakereiden vauriot, kuiva ketju tai sitten pahin mahdollinen: itse keskiön laakerivaurio.

   Laitoin talliin lämmöt päälle ja sulatin pyörän. Ennen tutkimuksia soitin Rovaniemi Ski&Bike-myymälään Karille ja sain hyviä neuvoja. Sain kuulla, että Hollowtech-tyyppinen keskiö voi myös ajossa löystyä. Tätä en ollut edes ajatellut, tosin kaikki pyörissä voi löystyä. Kokemusta on jo takavaihtajasta, takavaihtajan vaijerista ja taka-akselista

 

   Aloitin tutkimukset ja havaitsin, että oikean eli vetopuolen kiristysosan ja muhvin välissä oli melkein kahden millin rako. Otin ketjut sivuun ja pyöritin polkimia, naksui edelleen. Vääntelin kammista ja polkimista: ei väljää. Siis löysällä. 

   Keskiön kiristämiseen on olemassa oma erikoisavaimensa, lähin paikka hakea avain on 350 kilometrin päässä, Rovaniemen Motonetissä. Kari oli rohkaissut minua käyttämään hätätilassa papukaijapihtejä. Oikea kiristysarvo on noin 40 newtonmetriä, jota pihdeillä on lähes mahdoton arvioida. Lisäksi puristuksesta jää jäljet.

   Oli pakko yrittää pihdeillä. Ennen yritystä hain tuntumaa tavallisella momenttiavaimella paljonko on 40 newtonmetriä. Esimerkiksi auton pyöränpultit ovat noin 120 - 140. Polkupyörän satula, jossa hiilikuituputki, on 5.

   Sain keskiön kiristettyä ja naksuminen lakkasi. Koeajoin ja totesin, että laakerivauriota ei todennäköiseti ole syntynyt. Aika näyttää miten kestää. Normaalisti hyvälaatuinen teollisuuslaakeri kestää keskiössä noin 30000 kilometriä.

   Alakuvassa keskiön vasen puoli. Keskiö on purettavissa seuraavasti: Löysytä ensin kammen pultit vuorotellen varovasti. Irrota sitten keskiöputken sisältä natsa pois kuusiokoloavaimella. Natsan tarkoitus on esikiristää koko paketti. Irrota kampi. Naputa varovasti akseli läpi, jolloin vetopuoli irtoaa; ratas ja kampi mukana. Tämän jälkeen voi Hollowtech-avaimella irrottaa koko keskiön tarkasteluun. 

(Esimerkkeinä keskiöistä Shimano, Sram, GPX, Chris King, Campagnolo, Truvativ, FSA, MegaExo, Ultra-Torgue, Token - siis kierteelliset keskiöt. Paremman avaimen kauppanimi on Park Tool BBT-9 Hollowtech 2 keskiötyökalu. Super B Classic- kauppanimellä myytävän työkalun väitetään olevan liian väljä, toki se on sitten myös halvempi.)

   Keskiölaakereita voi voidella hyvälaatuisella sprayvaseliinilla tai öljyllä. Kierteisiin kannatta laittaa hiukan rasvaa koottaessa, mutta mitään vanhanajan vaseliinitäyttöä en näihin keskiöihin suosittele. 

 

Pitäisi muutenkin satsata polkupyörän kotivaraosavarastoon ja erikoistyökaluihin. Ainakin vaihtajan korvakkeet pitäisi olla meidän molempiin pyöriin varalla.

 

Samalla kun talli oli lämmin, niin huolsin ja säädin pyöriä. Purin omastani pois tangon korotuksen. Olen ajanut gravelillä jo niin paljon, että kehoni on tottunut matalampaan ajoasentoon. Kuvassa Vyöryn tanko nyt alkuperäisessä korkeudessaan.

 

Kuvassa on Satori-merkkinen korotusadapteri säätörenkaineen ja pidennetty pultti ohjainlaakeriin. Jos joku tarvitsee niin saa ostaa pois, uusi maksaa 42 euroa, tämän saa kolmellakympillä. (postikuluineen)

Säädin Kirsin läskipyörää hieman. Laitoin seisontatuen taaemmas, koska talvella isompien kenkien kanta osuu siihen helposti. Lisäksi säädin Kirsin satulaa taaemmas. Satulan säätöön käytin vatupassilla otettavaa pystysuoraa linjaa pyörän keskiöstä ja siitä sitten taaksepäin 5 - 8 senttiin asti mitattuna satulan kärkeen. 

   Kirsi valitteli viimeksi polveaan poljettaessa, nyt etäisyys on samaa luokkaa kuin Kirsin gravelissä, jolla polkeminen ei ole aiheuttanut tuntemuksia polven seudulle.

 

 VIIKKO 52. - VIIKKO 1. vuoden loppuun.

Ma- Ensikosketus sisäpyöräilyyn pelkän trainerin ja Coroksen kanssa - 33,29 km - 1.04.

Ti- Lepo

Ke- Jouluaatto, Rapha festive 500 alkoi. Läskipyöräilyä ensin yksin ja sitten Kirsin kanssa, 

yhteensä 33,46 km - 2.35.

To- Rouvy Copacabana Titicaca Bolivia 20,25 km plus jäähdyttely 0,45 km.

Kävelyä Kirsin kanssa 3,50 km - 51 min.

Rouvy Karamea Westport Uusi-Seelanti 46,49 km plus jäähdyttely 7,73 km.

Pe- Läskipyörällä pimeässä 40,24 km - 2.24.

La- Rouvy Ironman New-York 89,45 km

Rouvy Kölnin ympäri Saksa 57,48 km plus jäähdyttely 10,42 km.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 3,58 km - 54 min.

Läskipyörällä 20,50 km - 1.22.

Rouvy Ljubljana Slovenia 17,63 km

Rouvy Platja de Granda Espanja 23,45 km plus 2,57 jäähdyttelyä.

--- 

Ma- Rouvy Lago di Garda Italia 27,08 km plus jäähdyttely 3,43 km.

Ti- Rouvy Ironman Knokke-Heist Belgia 82,86 km plus jäähdyttely 6,32 km

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 3,90 km - 56 min. Pakkasta 30 astetta.

Rouvy Canyon Village Yellowstone USA 19,20 km plus jäähdyttely 1,92 km.

--- 

Yhteensä Rapha festive 500 kilometrit 510 km.

Ajoaikaa festiveen meni 19:59, nousua tuli 3213 metriä.

Parhaat tehot yli 600 wattia, keskiteho tavanomaisimmin 180 wattia. 

Puhutaan siis 400 viikkokilometrin pyöräilystä, joka vuositasolla on yli 20.000 kilometriä.

Jos tänä vuonna saisi kasaan 10.000 vuosikilometriä ja jokusen yli 800 kilometrin kuukauden, niin voisi olla tyytyväinen. 

   Vuoden 2025 pisin lenkki oli 200 km. Nellim - Kiilopään keskus - Nellim. Tänä vuonna voisi sitten ajaa hieman pidempiäkin lenkkejä vaihteluksi.

 

Jouluaattoaamu, taustalla Apinavaara. Kuvassa on myös metso oikealla penkalla.

 

 

YRITETÄÄN UUTTA VUOTTA

 

Kuvassa ovat harjoituspäiväkirjat eli kalenterit vuosilta 1992 - 2025. Vuodesta 2009 alkaen olen kirjoittanut niiden kanteen jonkin ajatuksen tulevalle vuodelle. Tämän vuoden kalenterin kanteen kirjoitin : Totuutta ei voi pysäyttää, eikä jähmettää.

   Lause on kunnianarvoisan Tae Hyen kirjasta Suomalainen Zen-opas. (Basam Books 2001)

"Totuutta ei voi pysäyttää eikä jähmettää. Totuus on elämän jatkuvaa virtaa, jolla ei ole alkua eikä loppua. Totuuden tie ei ole oikotie onneen, vaan tosiasioiden hyväksymistä, myös kärsimyksen kanssa elämistä."

   Näin elän elämääni.

   Elämästä (kuten juoksemisesta tai muusta harjoittelusta) voi ajatella monella tapaa. Parasta se on silloin kun sitä ei ajattele lainkaan, silloin se sujuu vaivattomasti - aivan kuin itsestään, minuutista, tunnista, päivästä, kuukaudesta toiseen. Pidemmälle en ole päässyt, ainakin kerran vuodessa on tullut ajateltua. Yleensä vuoden lopussa.

 

Vuosien 1992 - 2024 juoksukilometrien lukema on 94055 km. Lisäksi kaikki muu liikunta, kuten kävely, vaellus, metsästys, polkupyöräily, hiihto ja lumikenkäily. Pitäisi jaksaa sataantuhanteen, mutta luvulla ei ole merkitystä. Liikkumisella on.

   Rahan, tavaran, viihteen, alkoholin, aatteen tai uskonnon avulla ihmiset turruttavat mielensä. Harjoitus on heräämistä tuosta turrutuksesta. Keskityt vain siihen mitä on edessäsi, sellaisena kuin sinä sen näet ja koet. Samalla ajatukset virtaavat. Niiden voi antaa virrata, mutta ne voi myös päästää menemään. Parasta on kun ei ole ajatuksia ja mieli on tyhjä, avara, levollinen. Liikkumisen kautta tähän voi päästä, kuten myös rauhoittumisen kautta.

Paatsjoella.

 

Paatsjoen jäälautat.

 

Maailma on Nellimistä tarkasteltuna kovin erilainen, kuin vaikkapa suurista kaupungeista tarkasteltuna. Pohjoisen maailmani on rauhallinen ja hienovarainen. Ongelmat ovat läsnä tai sitten ne voi päästää menemään.

Näyttääkö eläin persettä?

 

Toivotan kaikille uutta vuotta ja pikkuisen lauantaimakkaraa. Kokolihaan ei ole varaa, olenhan elänyt vaatimattomasti jo monta vuotta. 

   Joulunaikaan näkyi sosiaalisessa mediassa päivityksiä, joissa ihminen makasi elävän sian vieressä pahnoilla ja toivoi eläimille joulurauhaa. Jos Suomi hoitaisi vanhuksensa yhtä hyvin kuin sikansa, olisi meidän kaikkien elämä rauhallista koko ajan.

Itse tehty taco. Taikinassa on maissijauhoa, maissitärkkelystä, vettä ja psylliumia.

 

   Minua syytetään vastakkainasettelusta. On syytäkin asetella vastakkain. Ehkäpä ihmisten yhteinen asia ensin? Tämä on turha toive, sillä Suomeen on uinut aatteita joiden avulla ihmisiä kehotetaan etsimään etuoikeuksiaan yhteiskunnassa. Mihin se tasa-arvon vaatimus tässä katosi?

 

Presidentti Stubb sanoi uudenvuodenpuheessaan, että rasismi ei ole suomalaisuutta. Suomalaisuutta ei siis myöskään ole maahanmuuttajien käänteinen rasismi tai vaatimukset suomalaisen yhteiskunnan muuttamisesta joksikin ei-suomalaiseksi. Suomalaisuuden määrittelemme itse, me Suomessa asuvat Suomen kansalaiset. Suomalaisuus siis muuttuu koko ajan. (totuutta ei voi pysäyttää eikä jähmettää) 

   Mikä on ei-suomalaista?

 

Viimeiset vuodet Suomessa on vimmaisesti keskitytty rasisimin torjuntaan ja tasa-arvoon. Erilaisten vähemmistöjen ääntä on nostettu kuuluviin niin, että se on peittänyt alleen valtaväestön kainot toiveet maalaisjärjen käytöstä. Tässä suomalaisille tyypillisessä vouhotuksessa on unohtunut muun muassa biologia. Biologian mukaan sukupuolia on edelleen vain kaksi. Sensijaan sukupuoli-identiteettejä voi olla rajattomasti tai joku voi tuntea itsensä miksi tahansa, mutta faktaa kahdesta sukupuolesta se ei poista.

Urho Kekkonen sanoi aikanaan:"Vaikka koko muu maailma kääntyisi kommunismiin, niin Suomi pysyttelee länsimaisena demokratiana." Hän ei puhunut sosialismista tai sosialidemokratiasta mitään, valitettavasti.

   Nyt, vuoden 2025 alussa, pitäisi sanoa: Vaikka koko muu maailma kääntyisi sosialidemokratiaan, Suomi pysyy kaikkia erilaisia ajatussuuntia sallivana valtiona. 

   Etenkin yrittämisen arvostus pitäisi saada kunniaan. Yksilön tai hänen välineidensä loputtomasta kontrolloimisesta ei seuraa onnellisuutta edes niille, jotka eivät viitsi itse yhtään yrittää.

   On vain itse yritettävä, sillä totuutta ei voi pysäyttää eikä jähmettää.

 

Lenkillä näyttää tältä joskus.

 

 

VIIKKO 52.

Ma- Kävelyä Kirsin kanssa 2,81 km - 43 minuuttia. Juoksua 10,54 km - 1.13.

Ti- Jouluaaton pereinteinen 10 km - 1.02.

Ke- Kirsin kanssa metsäsuksilla 4,56 km - 1.09. Juoksua 10,53 km - 1.13.

To- Pe- Lepo

La- 14,18 km - 1.38. Siikajärventie.

Su- Perinteistä hiihtoa latusuksilla Kirsin kanssa 12,92 km - 2.10.

Juoksua yhteensä 45,43 km

Joulukuussa juoksua 149,86 km

Juoksua koko vuonna yhteensä 1653,06 km

Pyöräilyä koko vuonna yhteensä 1616,8 km.

Hiihtopari.

 

Jossakin keskustelussa tuomittiin moottorikelkkailu. Ymmärtämättömyys (kateus, tietämättömyys) moottorikelkkailusta ja sen hyödyistä niin terveyteen; luontoliikunta - metsässä oleminen, kuin hyötyajokkina on kiistaton. En viitsi nyt aiheesta enempää, on olemassa eieiei-ihmisiä ja sitten ihmisiä.

RISTEYSKOHTIA, 2024

 

Kalenteri vaihtuu vuosimalliin 2024. Japanilainen filosofi ja zenbuddhalaisen sõtõ-koulukunnan perustaja Dõgen Zenji sanoi: "Aika kulkee nykyisestä menneeseen." Useimmat teistä torjuvat ajatuksen loogisuuden perustein. Harvempi on tullut ajatelleeksi, että lause on totta menneen nykyiseksi tekemisen todellisessa kokemisessa. Henkinen opettajani Shunryu Suzuki on sanonut tästä: "Se on runoutta ja inhimillistä elämää." 

    Toivon, että minulle runoutta ja inhimillistä elämää tulee kuluneeksi täyteen 60 vuotta 21.5.2024.

    Aika kulkee menneisyydestä nykyisyyteen ja nykyisyydestä menneisyyteen. Tuosta risteyskohdasta olen löytänyt elämän tarkoituksen, se on aina edessäni, tässä ja nyt. 

    Jos joku haluaisi löytää tien risteyskohtaani, joutuisi hän maksamaan opastuksesta minulle kilometrirahaa. Kyse on kohdallani ensi toukokuussa 32 vuotta kestäneen pitkän tien kulkemisesta. Uskon, että tie kaikkine risteyksineen jatkuu edelleen. En anna takuuta, olisiko minun elämäni tarkoitus sopiva hänelle, joka haluaa opastusta. Kehotan etsimään itse. Mahdollisesta opastuksesta ansaitsemani kilometrirahat sijoittaisin markkinatalouden ja kapitalismin ylläpitämiseen. Ennenkuin pillastutte, miettikää voisiko mainittu kaksikko tuottaa hyvää myös vähäosaisimmille entistä enemmän.

    Kulkemani tien varrella on selvinnyt, että Suomi on hieno maa, joka selvisi itsenäisenä toisesta maailmansodasta. Kuulun siihen sukupolveen, jolla oli kunnia kokea omakohtainen kosketuspinta veteraaneihin ja omaksua heiltä korvaamattomia arvoja. 

    Lisäksi minulla oli analoginen lapsuus ja digitaalinen aikuisuus. Vanhuudesta en vielä tiedä. Eräs varsinaissuomalainen, uustaistolainen lakkokenraali haukkui minua vanhukseksi jo muutama vuosi sitten. Matkallani monet ovat kääntyneet vääriin risteyksiin. Harhautuneiden, tässä tapauksessa copypaste vasemmistolaisen ulkokultaisuus loistaa kauas. Köyhän asialla omaa etua tavoitellen. Surkeinta tässä ulkokultaisuudessa on, että markkinatalouteen ja kapitalismiin tungetaan mukaan yhä enemmän siihen kuulumatonta, esimerkiksi tasa-arvoa sekä maailman pelastamista. Minullekin saattaa tulla virtuaalinen vanhuus, siksi kehnosti on Suomen taloutta hoidettu viimeisenä kymmenenä vuotena.

    Tasa-arvolle on paikkansa, mutta minä turhauduin peruskoulussa. Selvisin lukematta mitään lukioon asti. Lukion toisena vuotena jouduin opiskelemaan. Koulutaipaleella sain maistaa kansakoulua ja oppikoulua. Maistuivat hyviltä. "Kehnompi" aines lähti kansalaiskoulun kautta ammattikouluun ja työelämään. Lukio meni luokattomaksi lopussa. "Kaikki pelaa" -asenne alkoi saada jalansijaa. Integraatio ja kaikille kaikkea, sitä samaa tasapäistämistä. PISA-tuloksista ja lasten niin sanotusta pahoinvoinnista voimme jokainen päätellä kannattiko?

    Kaikilla ei voi olla kokoajan kivaa yhteiskunnassa. Toimiessani yrittäjänä työllistin kaksi ja puoli ihmistä seitsemäntoista vuotta. Yritykseni tehtävänä oli tuottaa vapaa-aikaa minulle ja työntekijöille taloudellista hyötyä. Luonnollisesti yritys tuotti itselleen ja minulle taloudellista hyötyä, mutta määrää ovat monet kateelliset liioitelleet. Se, että kykenin hyppäämään niin sanotusta oravanpyörästä pois hieman yli viisikymmentävuotiaana, perustui luopumiseen ja vähempään tyytymiseen. Tietenkin tätä blogia ovat myös mainitusta hypystä kateelliset matkan varrella kommentoineet negatiiviseen sävyyn, mutta enemmän kommentteja, kysymyksiä ja kannustusta olen saanut aidosti elämästäni ja menestyksestäni kiinnostuneilta ihmisiltä.

    Eräs ystäväni totesi, että ihmisiä ei saa laittaa eriarvoiseen asemaan. Hän oli puolittain oikeassa. Ei ihmisiä edes kannata yrittää laittaa eriarvoiseen asemaan, he hankkiutuvat sinne ihan itse. Yhteiskunnan suuntavaiston puuttuminen näkyy osittain myös huippu-urheilussa. Pitkään ja hartaasti puurtajia nousee esiin liian harvoin. Sensijaan kaikki pelaa -porukkaa harhailee mukana sitäkin enemmän. Etenkin eksyminen oikealta tieltä näkyy yrittämisen (taistelutahdon) puuttumisena ja olemattomana vaikeuksien sietämisenä.

    Elämäntavakseni määritelty ultrajuoksu on vailla oikoteitä. On nähtävä valtavasti vaivaa ja juostava yksinkertaista perusharjoitusta monta vuotta kehittyäkseen. Lisäksi pitää pystyä olemaan poissa radalta osan aikaa vuodesta. Muuten muuttuu ultramuumioksi ja myös alkaa kuulostamaan siltä. Minä en ole ihan vielä muumioitunut, mutta kieltämättä kuulostanut siltä aina välillä. Radan sivuun vuosien karttuessa pitää osata hypätä, enemmän tai vähemmän kunniakkaasti. Lopettaminen on toki vaikeaa, jos terveys mahdollistaa suuret harjoittelumäärät vielä vanhempanakin, addiktio juurtuu syvälle. Minusta liikunnan riemun pitäisi säilyä loppuun asti, kilpailemisesta tai suurista määristä ei niin väliä.

    Hankalinta ajan risteyskohdassa, tässä ja nyt, on määrittelyn välttäminen. Jos antaa muiden määritellä tekemisiään tai alkaa itse määritellä kaikkea, harhautuu. Eräs ystäväni totesi, että en ole enää sama kuin vuosia sitten. Olen tästä kuvauksesta kiitollinen. Hienoa, olen siis jatkanut matkaa. Kumarran hänelle edelleen, vaikka hän ei ilmauksesta pidä. Joskus mestari kumartaa oppipojalle, ja joskus oppipoika mestarille. Eroa ei ole, olemme kaikki yhtä. Kumartamisella kuvaan pohjimmaista nöyryyttäni, en ole erityinen.

    Eteenpäinpääsyn lisäksi olen päässyt myös ei-minnekään. Ajattelen, että on olemassa yksi suuri ilmiömaailma. Me kaikki olemme välähdyksiä tuossa ilmiömaailmassa. Mittasuhteiden, niin ajan kuin tilankin, hahmottaminen on välttämätöntä pystyäkseen mielen tyyneyteen. Mielen tyyneys rauhoittaa. Se ei ole tosiasioiden kieltämistä, vaan syvempää ymmärrystä.

    Rauhallisuus ja syvä ymmärrys auttaa käsittelemään itseä suurempia asioita, esimerkiksi ilmastohätätilaksi kutsuttua aikajatkumoa. Olen varma, että tulevat sukupolvet ratkaisevat puhtaan energian tuottamisen kustannustehokkaasti. Polttoainetta auringosta. John Clauser - tyyppiset episodit osoittavat, että maailma toimii edelleen follow the money -periaatteella. Ajat (lue öljyntuottajat) eivät ole vielä kypsiä.

    Nasa laukaisi vuonna 1977 kaksi Voyager-luotainta. Ykkönen on noin 24 miljardin kilometrin päässä ja kakkonen 19 miljardin kilometrin päässä. Jossain vaiheessa ne pääsevät Ursa Majorin ja Andromedan galaksien läheisyyteen. Luotaimilta kestää 225 miljoonaa vuotta kiertää koko Linnunrata. Ne kiertävät Linnunrataa myös sen jälkeen, kun Aurinko on polttanut ihmisten elämän Maan päällä. Kun tarkastelette noita vuosimääriä, kannattaako edes yrittää pelastaa maailma?

    Joku teistä saattaa pitää minua ylimielisenä, piittaamattomana tai jopa tunteettomana, kun ohitan risteyskohtia, mistä monet muut ovat jo kääntyneet. Olette väärässä. Koskaan ei mikään mennyt niin kuin sen muistaa, aina mennyt saa mielessä uusia värejä ja muotoja. Olen erittäin kiitollinen kaikille kohtaamilleni ihmisille, myös harhautuneille. Olen oppinut heiltä kaikilta jotakin. Ei ole kahta samanlaista lumikidettä, eikä ihmistä. Kuinka valtava rikkaus! 

    Aivan kuten lumi sulaa, mekin lopulta haihdumme olemattomiin. Kulkeminen, niin minun kuin muidenkin lakkaa. Olisi kauheaa, jos tämä kestäisi ikuisesti.

    Tie sensijaan on loputon, risteyskohtia riittää.

 

    Hyvää uutta vuotta kaikille ja toivoa matkaan.

 

 

KUULUMISIA

Kaamoksen alku on sujunut rauhallisesti. Aika on kulunut kirjoittamisen, talvikalastuksen ja luonnossa liikkumisen merkeissä. Poikkeuksia arkeen ovat tuoneet pikkujoulut ja metsästysseuran juhlat.

    Vaikka julkaisen paljon kuvia moottorikelkkailusta, hiihdämme ja kävelemme Kirsin kanssa säännöllisesti. Kaamoksessa liikunnan ja oikean vuorokausirytmin merkitys korostuu.

    Inarin itäinen talvi on ollut varsin kylmä. Pakkanen on pysytellyt varsin usein yli kahdessakymmenessä asteessa. Lunta kylänpinnassa on virallisen mittauksen mukaan kolmekymmentä senttiä, tunturissa ainakin kaksi kertaa enemmän.

    Vasemman akilleksen kiinnityskohta kantaluussa on kuntoutumassa. Aivan kivuton se ei vieläkään ole. Juoksin viime viikolla reilut viisikymmentä kilometriä, mutta motivaatio juoksemiseen on olematon. Syy on vaistonvarainen: kyseinen vamma tuskin tulee kuntoon enää koskaan sataprosenttisesti, eikä alussa hätäilemällä ainakaan. 

    Sydäntäni lähellä on perinteinen hiihto, etenkin metsäsuksilla tai liukulumikengillä. Mikä onkaan hienompaa kuin hiihdellä hissukseen valkoisessa äänettömyydessä, satumaisemassa. Lisäksi hiihto tekee hyvää peruskunnolle, mutta ultrajuoksukunnon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Hiihtämällä ei jalkojen iskutuksen keston ominaisuudet säily tai kehity.

 

Lopuksi siteeraan ystävääni Sami Liuhtoa. Runokirjasta Lapsena tunsin muutamia hirviä:

 

tiedätkö kun ihminen

on huono työssään

se on aika

traagista eikä ole

tapana sanoa meillä

päin kärsitään tämäkin

on täysin järjetöntä

 

(Runo 3. toukok. 2022)

 

VIIKKO 51.

Ma- 10,22 km - 1.09. Nellimintie.

Ti- 11,04 km - 1.14. Pakkasta - 15 astetta viiman kanssa.

Ke- Lepo

To- Matolla 11,01 km - 1.13. Ulkona - 26, 7 astetta.

Pe- Lepo

La- Pimeässä otsalampulla 8,01 km - 57 min. hitaasti.

Su- Perinteinen joulukymppi 10,27 km - 1.13.

Yhteensä 50,5 km.

 

KUVIA ELÄMÄSTÄ  (Klikkaamalla kuvia ne suurenevat riviin katsottaviksi)

Juomatauolla Kirsin kanssa ärjänteellä.

Toisenlainen kelkkakuva. Myyjä sanoi, että se kestää käyttää kylellään. Painavaa nelitahtikelkkaa ei saa helposti yksin matolleen ilman taljaa. Ajovirhe: vauhtia oli liian vähän. Toisaalta, jos vauhtia olisi ollut enemmän saattaisin olla vieläkin etsimässä päätäni lumihangesta.

Pyhävaaran latua.

On se kyllä hyvä tuo hirvi - lautasella.

 

TIUVENTTI

VIIKON 53. HARJOITTELU

Ma- 25,67 km tiellä - 2.55.

Ti- 18,15 km tiellä 2.03.

Ke-To- Lepoa

Pe- Hiihtoa metsäsuksilla umpiseen Kirsin kanssa 6,8 km - 1.42.

      Ilalla lumessa juoksua 6,14 km - 0.48.

La- Lepo

Su- Tiellä 10 km - 1.07. Pakkasta -24 celsiusta. Ihan saatanan kylmä!

Yhteensä juoksua 60 km

VUOSI 2020

Kaikki mitatut kilometrit juoksu, kävely, vaellus, sauvakävely, lumikenkäily, hiihdot metsäsuksilla ja latusuksilla sekä pyöräily: 3355 km. Harjoitustunteja 439 tuntia. Juoksukilometrit 2669 km.

JUOKSUKILOMETRIT 1992 - 2020 yhteensä 82334 kilometriä.

Mennyt on mennyttä.

   Vuosi 2020 saa jäädä unholaan. Vuosi oli yksi paskimmista pitkään aikaan kohdallani. Vaikka olin terve, minulla on ihmissuhteet kunnossa ja mielekästä tekemistä, niin korona ja sen mukanaan tuomat matkustusrajoitukset sekä ultrajuoksutapahtumien peruuntumiset jättivät menneestä vuodesta paskan maun.

   Toisin kuin kukoistuskauttaan eläneet kotonanyhjääjät ja pienten, tuttujen ympyröiden rakastajat, minä kärsin matkustamisen puutteesta todella paljon. Siinä sivussa kärsi myös puoliskoni Kirsi, koska vuosijuhlamatkamme peruuntui - muun muassa.

   Urheilullisesti vuosi 2020 toi lyhyellä harjoittelulla hyvän kaksipäiväisen omatoimijuoksun Hämeenkyröstä Helsinkiin heinäkuun alussa, matkaa tuli 207 kilometriä ja juoksuaikaa siihen kului 25 tuntia ja 44 minuuttia, kahdessa päivässä.

   Muuten mennyt vuosi oli urheilullisesti säälittävä. Vähän kilometrejä, rakoilevaa motivaatiota ja puutumista juoksemiseen etenkin kylmässä ja pimeässä Lapissa.

   Henkisesti on kuluttavaa harjoitella yksin pimeässä pakkasessa vailla tavoitetta. Juurikin kilpailujen peruuntuminen ja matkustamisen vähyys söivät motivaatiota. Valon ja lämmön puute näkyvät selvästi kurinalaisuudessa.

   Monet blogikirjoittajat pitävät keinotekoisesti yllä positiivista julkisuuskuvaansa ja keräilevät peukkuja hymyssä suin. Negatiivisista ajatuksista ei kirjoiteta tai ne tasoitellaan taustalle. 

   Minusta vuosi 2020 oli uusintojen ja keinotekoisen, virtuaalisen paskanjauhannan vuosi. Yksilönvapaus rajoittui, eikä se siitä miksikään muutu, vaikka kuinka selitetään maskit päässä ja käsidesit käsissä.

 

Tulevasta ei kukaan tiedä.

   Minun harjoitettu mieleni kestää kyllä. Vain nykyhetkellä on merkitystä, eikä tulevaa kannata murehtia. Toivoa saa. 

   Minä toivon, että pääsisimme matkustamaan normaalisti, etenkin kesästä 2021 alkaen. Positiivista olisi, jos kesällä pääsisi kilpailemaan 6-päivän juoksussa Kauhajoella.

  Tiuventissä on 52 viikkoa. Moniko teistä huomasi, että 2020 vuodessa oli 53 viikkoa? Ilmankos se tuntuikin niin pitkältä ja jämähtäneeltä.

   Sammakko sanoi pojalleen: "Syö säästäen savea, pitkä on maailman sivu." 

Tämän tekstin luettuasi voit ajatella, että minulla ei ole mikään hyvin. 

Päinvastoin. 

Kuvassa on kaksi asiaa, jotka pitävät minut järjissäni: Kirsi ja Lapin luonto.

   Aina kuitenkaan ei naurata, miksi siitä ei saisi kertoa?

SAIRASTA HEVONPASKAA ?

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2020!

Aluksi...

Törmäsin kotipihassa Kirsin moottorikelkalla vauhdikkaasti puuhun. Olimme palanneet vuodenvaihdosta erämaan rauhasta ja siirtelin kelkkoja paikoilleen. Olin vaihtanut ajohanskat tavallisiin liukkaisiin ulkoilukäsineisiin purkaessani pulkasta kuormaa. Sitten kelkka vaan lähti käsistä kun horjahdin. Episodissa oikea alatukivarsi vääntyi mutta henkinen kolaukseni oli vielä suurempi. 
   Säälittävää - omassa pihassa, omaan puuhun, oman kullan Summitilla ja selvinpäin.

Kirsi kelkkailee.

"Mää kamppailen itsenäisyyteni joka päivä punnertamalla ja juoksemalla, koska hengästyneelle ihmiselle te instituutiot ette mahda mitään. Lenkin jälkeen ihminen on tyhjä ja menettää yhteiskunnalliset suhteet, vaikka kestääkin pitkään tajuta, että sovinnon mahdollisuutta ei ole. Se on ainoo mun keino."   - Jouko Turkka

HEVONPASKAA

Alussa kuvattu episodi muistuttaa, että koska tahansa voi lähteä tumpusta, vaikka miten yrittäisi hallita. Olen siirtynyt muutama vuosi sitten omin avuin työelämästä sivuun eikä vuodenvaihteen eläkeputken alaikärajan nosto vuoden 1961 ja sen jälkeen syntyneillä 61 vuodesta 62 vuoteen aiheuta minussa suuria tunteita. Minä olen lähtenyt instituutioiden tumpusta jo kauan sitten.
   Kuten Tuukka Tervonen osuvasti kolumnissaan otsikoi : "Elämme hevonpaskan aikakautta." Filosofi Harry G. Frankfurt on todistanut teoksessaan On Bullshit (Paskapuheesta), että on aivan sama onko hevonpaska totta vai valetta. Meitä koitetaan johtaa harhaan. Eläkeiän nosto on vain yksi harhaanjohtoyritys.
   Sosiaalinen media on täynnä peukkuja ylös mutta missä ovat enemmät tyhjät rivit, joille lukija voisi antaa hieman syvällisempiä kommentteja. Niitä löytyy tämän blogin kommenttikentästä mutta läheskään ei kaikilta muilta alustoilta. Netin keskustelu on pintapuolista, keskustelijat eivät useinkaan tiedä aiheesta mitään ja lopputulema on hevonpaskaa. Nopeaa, tuloksellista ja näyttävää mutta niin kovin aikaa kestämätöntä ja kaukana inhimillisyydestä.
   Tämä blogi ei ole mitenkään erityinen mutta minä annan mahdollisuuden pysähtyä ja miettiä hieman syvällisemmin, ainakin niille jotka siihen tuntevat tarvetta. Esimerkkinä käytän sitä minulle läheistä puuhuntörmäilijää, sitä tumpusta lähtenyttä melko toivotonta tapausta ja sen valintoja.

2019

   Vuosi 2019 oli erittäin seesteinen muun kuin urheiluelämäni osalta. Pääsin Lapissa elämään pääosin juuri sellaista elämää kun halusin. Ainoastaan ultrajuoksu koko vuoden ja kirjan uudelleen kirjoittaminen vasta menneen vuoden lopussa aiheuttivat harmaita partakarvoja - tukkahan minulta lähti syöpähoitojen seurauksena jo 1993.
   Alunperin palatessani erämaan rauhasta vuodenvaihdolta en edes kovin mielelläni halunnut kirjoittaa katsausta urheiluvuodestani. Yleensä ihmiset luettelevat vuotensa numeroina ja listaavat saavutuksensa. Peukkukirjanpito ei minua oikein kiinnosta.
   Aikanaan lähdin lenkille ilman kelloa. Katsoin lähtöajan ja tuloajan sisällä, arvioin matkan ja kirjasin sen almanakkaan. Myöhemmin ajauduin kirjoittamaan blogia, tätä samaa mitä nyt luette ja sitten vielä myöhemmin Strava-nimiseen sovellukseen jakamaan harjoitteluni.
   Vasta Strava on avannut silmäni lopullisesti sille kuinka sairasta ultraurheilu voi olla ja kuinka riippuvaiseksi ihmiset voivat liikunnasta tulla.
   Tulevaan on kuitenkin hankala katsoa ellei mennyt ole jäsentynyt, eli:


Tammikuussa olin kahdesti verikokeissa ja lääkärissä, myös hammaslääkärissä. Vuoden 2018 lopun jatkuvat sairastelut aiheuttivat epäuskoa. Juoksua 177 kilometriä ja liikuntaa 31 tuntia, lisänä kävelyä, hiihtoa ja lumikenkäilyä.

Helmikuussa 9 päivää sairaana, epäusko jatkui ja juoksu jäi 123 kilometriin, hieman latu- ja umpihankihiihtoa ja kävelyä lisäksi. Noin 24 tuntia kokonaisuudessaan.

Maaliskuussa 6 sairaspäivää. Juoksua 76 kilometriä. Vähän hiihtoa ja lumikenkäilyä mutta myös taukoa. Ajatuksena, että ei tästä tule mitään, Unkarin kuuden päivän kilpailusta jo luopuneena. 14 tuntia, muutama hiihto ja lumikenkäily, kävelyä.

Huhtikuussa juoksua 297 kilometriä. Tavoite Nivalan PUF-kilpailuun. 37 tuntia, yksi hiihtolenkki ja kävelyä.

Toukokuussa juoksua 355 km. 43 tuntia.

Kesäkuussa 3 päivää sairaana ja 7 päivää tauolla sairastelukierteen katkaisemiseksi. 216 kilometriä juoksua ja reilut 25 tuntia.

Heinäkuussa 9 päivää sivussa oikean jalan eräänlaisten pes anserinus-oireiden vuoksi. Juoksua 295 kilometriä. 35 tuntia.

Elokuussa PUF. Yhteensä kuukaudessa 557 kilometriä. Otin kaikki mahdolliset riskit harjoittelussa heinä- ja elokuun vaihteessa pystyäkseni ontumaan kilpailun läpi. 80 tuntia.

Syyskuussa 201 kilometriä. 25 tuntia. Vapaata!

Lokakuussa juoksua 383 km. 43 tuntia. Paluu kurinalaisuuteen tavoitteena 2020 6-päivää Unkarissa.

Marraskuussa 428 kilometriä ja 56 tuntia, kurinalaisuus jatkui.

Joulukuussa 43 tuntia joista juoksua 241 kilometriä. Umpihiihtoa 31 kilometriä ja latuhiihtoa 57 kilometriä. Lumikenkäily ja kävely lisänä. Homma lekkeriksi Unkarin järjestäjien vaihtumisen ja kilpailun rahastusmeiningin vuoksi ja uusi tavoite KURFiin.

Yhteensä 456 tuntia joista juoksua 3350 kilometriä.

Vuodesta 1992 juoksukilometrit tähän päivään 79665 kilometriä.

SAIRASTA

Minä olen elämäntapajuoksija jonka elämässä on vuosien varrella ollut paljon muutakin kuin juoksua. 28 vuoden keskiarvo on 2845 kilometriä vuodessa. Syöpätautivuotenani juoksin 402 kilometriä ja sitä edeltävänä vuonna 1992, 1145 kilometriä. Paras vuosi on ollut 5103 kilometriä. Ultrajuoksun kilometreistä puhuttaessa nämä ovat varsin maltillisia määriä.
   Oman ultrajuoksuni kanssa olen saapunut rajalle. Sille viimeiselle rajalle. Pystyn harjoittelemaan kurinalaisesti ja paljon noin kaksi kuukautta kunnes väsyn ja kyllästyn.
    Korostan että ilman intohimoista suhtautumistani juoksuun en koskaan olisi saavuttanut edes sitä mitä olen tähän mennessä saavuttanut.
   Preussilainen kuri, mustavalkoinen, täydellinen periksiantamattomuus ja halu kehittyä myös henkisesti ovat vieneet ja vievät minua eteenpäin. Vihaan niitä ihmisiä, jotka hassun hauskasti höpöstellen suhtautuvat tavoitteelliseen urheiluun. Joko annat kaiken tai sitten et.

SAIRASTA HEVONPASKAA ?

   Minä olen sairas. En suosittele kenellekään tällaisen riippuvuussuhteen kehittämistä. Ilman Kirsiä ja muita läheisiä ystäviäni olisin aikapäiviä sitten juossut itseni hengiltä.
   Nykyisin parhaat hetket juoksun kanssa olen kokenut tavoitteellisuuden ulkopuolella, juostessani yksin Nellimin vaaroilla tai Norjan tuntureilla. Hiihtäessäni, kävellessäni tai lumikenkäillessäni Kirsin kanssa luonnossa on liikuntani kokemuksena parhaimmillaan. Ilman pakkoa tai tavoitetta määrästä tai laadusta.
   En kadu yhtäkään tavoitteellisesti juoksemaani askelta. Juoksu on antanut minulle valtavasti kaikkea, tärkeimpänä kykyä selvitä elämän suurimmista vaikeuksista ja henkistä itse-transsendenssiä, eräänlaista mielen hallintaa. Lisäksi juokseminen luonnossa luonnon kanssa yhtä ollen on huikaiseva kokemus ja syventää ihmisenä olemistani, ymmärrystäni paikastamme ja tehtävästämme maan pinnalla.
   Olen juossut mieleni rikki ja kyennyt tekemään sen uudeksi ja ehjäksi. Pitkissä ultrajuoksuissa kokemieni voimakkaiden tunteiden ansiosta kykenen parhaimmillani kirjoittamaan syvältä. Kirjoittaessani kirjaani näen asiat kuvina joita kuvaan, toivottavasti pystyn uuteen versioon jota minulta on kustantajan taholta pyydetty.
  Nyt vuoden 2020 alkaessa näen edessäni kuvan, josta en halua kirjoittaa. Siinä kuvassa sairas, se tumpusta lähtenyt puuhuntörmäilijä harjoittelee tavoitteellisesti KURFin kuuden päivän juoksuun.

Lopuksi...

Siihen mihin olen ilmottautunut, siihen osallistun. Olen ilmottautunut KURFiin. Sitten se on ohi. Tavoitteellinen harjoittelu on jo nyt ohi. Minua ei johdeta harhaan.

Kirsi Tupajängällä vuoden 2019 viimeisenä päivänä.

Viime aikoina luettua:

Seppo Saraspää/ Kaulahopeiden taru

Suosittelen, kiinnostava kirja varsin vähän käsitellystä aikakaudesta Suomessa.