OIKEAT VÄRIT - KOLI GRAVEL CARNIVAL 2026

 

Kuva Christer Ådahl.

 

TAUSTAA

 

Minä olen suorapuheinen ihminen, hyvässä ja pahassa. Tästä johtuen eräät ihmiset ovat sulkeneet minut oman kuplansa ulkopuolelle. Siihen heillä on täysi oikeus. Meillä kenellekään ei kuitenkaan olisi oikeutta olla epärehellinen itseään kohtaan. Jos omassa kuplassa on vääriä värejä ja niihin sokaistuu, olisi tultava ulos etsimään itselle sopivia, mutta etenkin itselle sopivia uusia värejä.

   Viimeisen kahden vuoden aikana olen liikkunut pyörällä päivä päivältä enemmän. Juoksin 2022 ennätykseni kuuden päivän juoksussa. Ulospuhalluksen jälkeen aloitin varovaisen juoksemisen ja jouduin yllättäen kokemaan jatkuvia kipuja vasemmassa jalassani, kantapäässä sekä takareiden sivussa. Hain suraalihermon tulehdukseen kipupiikin ja pääsin uudestaan liikkeelle. Juoksu ei kuitenkaan tuntunut siltä miltä minun juoksuni pitää tuntua. Koin, että olin tullut siihen pisteeseen yli kolmenkymmenen juoksuvuoden jälkeen, jossa juoksusta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kokonaisvaltaisesti, psykofyysinen kokonaisuus huomioon ottaen.

   Aloin liikkua pyörällä. Se tuntui hyvältä ja vei mukanaan. Ostin ensin Rovaniemi Ski&Bikestä läskipyörän, vajaan vuoden päästä gravelpyörän ja sitten myös Kirsille gravelpyörän. Ennen viime joulua ostin vähän käytetetyn Trekin maantiepyörän lähinnä sisäpyöräilyyn, ja hankin trainerin. Sittemmin olen ajanut myös maantiepyörällä ulkona ja nauttinut kaikista pyöräkokemuksistani suunnattomasti.

 

Alkuperäinen ajatus oli olla kilpailematta pyöräilyssä. En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta mitata suorituskykyäni muita vastaan uudessa lajissa. Neitsytkilpailuksi valikoitui Koli Cravel Carnival ja siellä 150 km matka Racer- sarjassa.

 

 

KILPAILU

 

Saavuimme Kolin kylälle kahta yötä ennen kilpailua matkailuautolla. Järjestäjä oli etukäteen sivuillaan infonnut mihin saa pysäköidä, siitä iso plussa heille. 

   Hain edellisenä illtana pyörään kiinnitettävän numeron ja muun kilpailurekvisiitan. Olo oli erittäin levollinen. Minun mittakaavassani reilu kuuden tunnin suoritus ei ole yhtään mitään - mitenkään matkaa, reittiä tai olosuhteita vähättelemättä. 

   Sitäpaitsi olen päättänyt, että pyöräilystä ei tule minulle samanlaista tarinaa kuin ultrajuoksusta. Tämä on täysin filosofiani vastainen päätös. Eihän tällaista voi päättää etukäteen. Elämä on tässä ja nyt, jokainen hetki kerrallaan. Toisaalta jos nyt pyöräilen reilu kolmekymmentä vuotta, olen vasta hiukan alle sata - sitten varmaan ryhdyn melomaan ja sen jälkeen...

 

Kilpailupäivän aamuna satoi. Edessä oli varsin monimuotoisia sorateitä ja sade on kaikessa pyöräilyssä pahin vihollinen, mutta etenkin soralla. Lentävä kura tunkeutuu kaikkialle, niin pyörään kuin kuljettajaankin.

   Kilpailukeskuksena toimi Kolin kylän Sokos hotellin piha. Tapahtuma oli kokonaisuudessaan erittäin hyvin ja selkeästi järjestetty. Hotellin pihalla oli pyöräkilpailujen tapaan mahdollisuus ajaa eri valmistajien pyöriä, hankkia tarvikkeita ja fiilistellä muuten vaan.

 Kuva Christer Ådahl. Allekirjoittanut ensimmäinen vasemmalta.

 

Lähdin pääjoukon mukana, eturivistä, koska olin Racer-sarjassa. Loppuajallani olisin ollut Rider-sarjassa palkintokorokkeella, mutta "ammattiylpeys" ei antanut myöden tähän ensimmäiseen kilpailuun. Seuraavissa kilpailuissa ajan sitten turistiluokissa, mikäli seuraavia tulee.

   Lähtö oli asvalttitielle, ensimmäisessä alamäessä oli vauhtia jo odotetut 50 kilometriä tunnissa, josta sitten taitettiin vasemmalle soratielle ja kura alkoi lentää. Olin jättäytynyt pääjoukon viimeiseksi, koska tiesin ettei keskivauhtini tule riittämään joukossa pysymiseen kuin pari tuntia. Olisi ollut järjetöntä ajaa itseään pihalle heti aluksi. 

   En yksinkertaisesti ole ehtinyt saada pyöräilykuntoani paremmaksi näiden kahden vuoden aikana. Ultrajuoksuvuosien hidastuttamat jalat ovat hitaasti mutta varmasti heränneet toisenlaiseen lihastyöhön, koko ajan kadenssia (pyöritysnopeus) parantaen. Lisäksi en ole vuosikausiin harjoitellut tai kilpaillut näin korkeilla syketasoilla, joten senkin hallitseminen ottaa aikansa.

   Pääjoukko meni menojaan ja jäin ajamaan yksin, ei peesiapua. Kilpailun aikana minut ohitti vain yksi ajaja. Itse ohitin muutamia. 

   Pyöräni tangossa oli Coroksen Dura tietokone kiinni ja siinä kartalla gpx-jälki reitistä. Reitti oli lisäksi merkitty erivärisin nuolin maastoon. Kaikesta huolimatta ajoin alussa hieman ohi, josta Dura minut pelasti. Pummi oli vain muutama sata metriä, mutta vesisateessa ja jo siinä vaiheessa kuraisilla ajolaseilla asian selvittämiseen meni viitisen minuuttia.

   Reittiin mahtui kaikenlaisia ja kaikenkuntoisia sorateitä sekä yksi kivinen, talutettava, noin 350 metrin polkupätkä ylä- ja alamäkeen.

   Käytännössä tavoitevauhtini oli kokoajan yli 35 kilometriä tunnissa poislukien pystyjyrkät ylämäet, parhaimmillaan soramutkiin tulin lähes 60 kilometrin vauhdilla. Kyse on pyörän ja kehon hallinnasta sekä kyvystä jatkuvaan tempoajoon, eli vauhtiin kiihdyttämiseen.

   Hiukan ennen 80 kilometrin kohtaa sain vasempaan ulkoreiteen krampin ylämäessä. Se oli ainoa iso kramppi, loppumatkan ajoin pienten tuikkien läsnäollessa ja tämä vaikutti siihen, että en pystynyt kuuden tunnin aikaan.

   Loppuaikani oli 150 kilometrin jälkeen 6 tuntia ja 31 minuuttia. Vertikaalista nousua tuli 2535 m. Keskivauhdiksi jäi vaatimaton 23,1 km/h. Loppunousu Ukko-Kolin huipulle asvalttia pitkin vei tuhkatkin pesästä, kuten alla näkyvästä kuvasta voi havaita.

   Vertailuksi: Nellim - Ivalo - Nellim, 84 kilometriä ja nousumetrejä hiukan yli 900 m.  

   Olen erittäin tyytyväinen tulokseen, 62-vuotiaana uuden lajin parissa, ei huono!

   Vieläkin tyytyväisempi olen, että kilpailun jälkeen en saanut yhtään kramppia, etenkään sisäreisikramppia. Huolellinen suolaus ja palautusjuomien sekä muun nesteen ja oikean ravinnon nauttiminen edesauttoi tätä.

 

KNOPPEJA

 

Ajoin kilpailun alumiinirunkoisella Orbea Terralla, jossa oli sisärenkaalliset Continental Terra Speed renkaat 45 milliä leveänä. Pyörässä oli kaksi juomapulloa ja selässäni Yoko-merkkinen kahden litran letkullinen juomareppu, jossa sisärengas, minipumppu, kevyet rengasraudat (3), ketjulukko, suojahanskat, monitoimityökalu ja puhelin.

   Pyörän vaakapukessa stemmin takana (ojaustangon kannatin) oli pieni vetoketjullinen, vedenpitävä laukku, jossa minigrip-pussillinen Jollos-energiapalloja.

   Giron gravelkypärä ja Shokz-luukuulokkeet. Oakleyn Flak kirkkaat ajolasit vahvuuksilla. (Minulla on hajataitto, joten vain kauas, lähilaseja ei tarvita, näen Coroksen numerot ilmankin.) Polar-sykevyö. Yoko hanskat. Leijona 5020-2148 kello nahkarannekkeella. (Harrastan kelloja) Giron Spd-kengät. Kilpailuasu oli Rovaniemi Bike&Ski:n sponsoroima Bioracer. Haltin kevyt tuulitakki alussa. Kilpailuasun alla tekninen paita, puuvilla-alushousut ja sukat markettikamaa. Lämpötila lähdössä hiukan yli plus 10,  iltapäivällä aurinkoinen keli. [Käytän bibsien (pehmustetut ajohousut) alla alushousuja silloin kun siltä tuntuu, mutta nahkahousujen alla en milloinkaan.] (Minulla ei ole nahkahousuja - vielä)

   EI: lokasuojia, valoja, soittokelloa, eikä mitään muutakaan turhaa.

   OLISI PITÄNYT OLLA: kevyet kengänsuojat,  ehkä kevyt ass-saver muovilippa satulan alla ja mahdollisesti kevyt vinoputken "lokasuoja". Periaatteesta en käytä lokasuojia kilpailussa.

   Huoltopisteiltä sai geelejä ja erinomaisia juomia, muun muassa High5 proteiinijuomaa sekä muuta peruspurtavaa, tietenkin myös piirakoita (karjalanpiirakoita) kun Pohjois-Karjalassa oltiin.

 

 

MUUTA TÄRKEÄÄ 

 

Tunnelma oli erinomainen. Väkinäisyys ja turha jännittäminen sekä kuumeinen säätö, mitä usein näkee ultrajuoksukilpailuissa ihan liikaa, olivat poissa. 

   Kävin kilpailua edeltävänä päivänä kävelemässä Kirsin kanssa paikallisen veistospuiston läpi ja illalla yhdellä oluella. 

   Liika pingottaminen ja lakanoissa pyöriminen eivät auta lopputulokseen. Olin harjoitellut hyvin, kilpailuun valmistautumiskokemusta on vaikka muille jakaa, pyörä oli kunnossa, kiitos siitä Rovaniemi Bike&Ski - mikä siis voisi jännittää?

 

VANHAN TEURAAN AJATUKSIA KILPAPYÖRÄILYSTÄ

 

Ajoin jo kymmenvuotiaana säännölliseti 60 kilometrin mäkistä mökkimatkaa vaihdepyörällä. Isä sanoi, ettei yhtenään saa vaihtaa, vaihteet kuluvat.

   Ajat ovat vaihtuneet ja nimenomaan vaihteita pitää vaihtaa koko ajan. Oikea polkemistekniikka, ajoasento eli pyörän säädöt on oltava kunnossa. Omasta mahasta on halvempaa ottaa pois kaksi kiloa kuin ostaa markkinoiden kevyin hiilikuitupyörä.

   Kun juoksen pitkää ultrajuoksua sydämeni lyö alle 110 kertaa minuutissa, Kolilla keskisyke oli 133, maksimi 152.  65% ajasta 123 -137. 25 % ajasta 138 - 152. 10 % ajasta 94 - 122. (Maksimini on 154, sitten tukehdun.) Kyse on siis täysin eri lajista, tässä oli kaikki mihin nyt pystyin.

   Tätä kirjoittaessani olen ajanut tänä vuonna pyörällä 5039 kilometriä, enkä ole kokenut vielä juurikaan joutuneeni ajamaan ajamalla. Olen parhaimmillani juossut yli 5000 kilometriä vuodessa, pitäisikö siis pyörää nyt ajaa 15000 kilometriä? Mitä hyötyä siitä olisi?

   Tavoite on ajaa tänä vuonna 10000 km, katsotaan sitten lisää.

 

LOPUKSI

 

Olen tavannut ultrajuoksussa fantastisia ihmisiä. Nyt myös pyöräilyssä. Valitettavasti molemmissa lajeissa on ihmisiä, jotka harrastavat tehostaakseen itseään ja egoaan - myös oman terveytensä kustannuksella.

   Minä haluan kyetä kävelemään Kirsin kanssa käsi kädessä normaalisti. Käymään metsällä, niin marjassa kuin metsästämässäkin. Haluan päästä omin jaloin veneeseen kalastamaan.

   Ja kun kirjoitan, näen kuvissa värejä. Oikeita värejä.

   Ennätykset ja voitot painuvat unholaan, aina tulee parempia. Mutta kokemuksia ja tunnetta siitä, että on elänyt niin että tuntuu, ei kukaan voi ottaa minulta pois. 

 

HARJOITTELUA 

    

VIIKKO 20.

Ma- Lepo

Ti- Juoksua 8,32 km - 1.00.

Ke- Maantiepyörällä 100,63 km - 3.50.

To- Gravel 30,17 km - 1.16.

Pe - Maantie 40,16 km - 1.51 + hieronta iltapäivällä.

La- Saariselällä Kirsin kanssa kävelyä 3,81 km - 49 min.

Su- Gravel Kirsin kanssa Rovaniemellä 15,73 km - 1.03.

 

VIIKKO 21. Kilpailuviikko

Ma- Lepo

Ti- Kajaanissa gravel Kirsin kanssa 17,08 km - 1.10.

      Lapinlahti kävelyä 2,56 km - 43 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 12,10 km - 50 min.

       Gravel yksin 41,24 km - 1.35.

To- Synttärigravel yksin 20,67 km - 57 min.

Pe- Lepo

La- Kilpailu. Koli Gravel Carnival 150 km - 6 tuntia ja 31 min. Vertikaalista nousua 2533 m. 17./217 lähtijästä.  Omassa Racer-sarjassa 12.

Su- Kävelyä Polvijärvi Satulavaara 1,26 km - 23 min.

 

VIIKKO 22.

Ma- Hämeenkyrö gravel Kirsin kanssa 7.22 km - 26 min.

         Gravel yksin 30,47 km - 1.08. Hyvin alkanutta palautumista.

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 3.29 km - 57 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 31,11 km - 1.55.

To- Gravel 15,13 km - 43 min.

Pe- Lepo

La- Gravel 74,41 km - 3.22.

Su- Lepo

 

Pyöräilyä yhteensä tänä vuonna 31.5. mukaanlukien 5039 km.

 

MATKAN VARRELTA 

 

Kilpailun jälkeen reissussa monenlaista pyykkiä. Pyörän pesin heti Kolilla, järjestäjä oli hoitanut pesupaikan kuntoon.

Pari kuvaa Kolin puutarhan veistospuistosta.

Grillinpitäjä on kantasuomalainen, lukekaa kyltti huolella.

Veistospuiston erillisestä miniveistos-osasta.

Lapinlahti. On hyvä kertoa vieraalle, että tämä on vieraassa paikassa etsiessään autolleen vieraspaikkaa. Yhdyssanat?

Leijona Olari Hoods. Dubleeta, kvartsikoneisto. Tämä ei ole se kisakello.

Virallinen 62-vuotiskuva.

Pyörällä kulkee melkein kaikki.

Kesä.

Parasta aikaa.

Alakuvassa kirjailijat vasemmalta lukien: Pekka Juntti, Seppo Saraspää ja Pasi Koskinen.

   Kuva otettiin Seppo Saraspään 80-vuotisjuhlassa Saariselällä. Seppo on merkittävin ihminen kirjoittamiseni taustalla, olen ihmetellyt voiko minulla olla neljäskin vaari, mutta näköjään voi - kiitos Seppo ainaisesta järkähtämättömyydestäsi. 

 

PS. Viimeisessä kuvassa minulla on housut, jotka ostin Inhimillinen tekijä-sarjan TV-lähetykseen, joka tuli ulos  11.09.2014 . Samana vuonna juoksin Suomen halki 1622 km. Mahdun housuihin vielä vaivattomasti, ainoastaan reisistä ne ovat hieman piukemmat. On siis ihan itsestä kiinni miten vuodet vierivät, mikäli oma terveys harjoittelun suo.
 

 

 

 

PIINAPENKKI

 

Viikko 13.

Ma- Lepo; pilkillä, vesikelit.

Ti- Juoksua 10,10 km - 1.09. Siikajärventie.

Ke- Sisäpyöräily 88,24 km - 2.44.

To- Sisäpyöräily 6,11 km + 10,90 km +9,62 km.

Pe- Juoksua 10,15 km - 1.10. + Gravelpyörällä 75,74 km - 3.20.

La- Gravelpyörällä 100,05 km - 4.35.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 6,45 km - 1.27.

 

Viikko 14.

Ma- Lepo

Ti-  Gravelpyörällä 33,14 km - 1.33.

Ke- Sisäpyöräilyä 62,10 km - 1.59.

To- Gravelpyörällä 33,23 km - 1.36.

Pe- Gravelpyörillä Kirsin kanssa 17,05 km - 1.06.

La- Testiajo pyöräkilpailukautta varten:

       Gravelpyörällä 187 km - 7.41. Keskinopeus 24,3 km/h, nousumetrejä 1607 m, ei kilpailuvauhtinen harjoitus, lämpötila aamulla - 7 astetta ja päivällä parhaimmillaan + 5 astetta.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 5,71 km - 1.15.

 

Pyöräilykilometrit tänä vuonna 3353,8 km ; keskiarvo per päivä tänä vuonna 34,22 km. 

 

 

 Tämän päivityksen kaksi ensimmäistä kuvaa ovat Raja-Joosepin maisemista. Ensimmäinen suljetun rajanylityspaikan portilta ja toinen matkan varrelta: Lutto alkaa vapautua jäistään.

   Pitkä 187 kilometrin lenkki toi varmuuden siitä, mihin pyöräilykunto on menossa - kohti elämäni ensimmäistä gravelkilpailua. Ette ehkä usko, mutta Kirsin painostuksesta ilmottauduin mukaan Koli Gravel Carnival 150 kilometrin kilpailuun, joka pidetään 23.5.

   Ajatus pyörällä kilpailemisesta on edelleen, että tuleepahan sekin koettua. Kolilla on neljä sarjaa: kilpasarja, harrastesarja, sähköpyöräsarja ja tiimisarja. Ilmottauduin mukaan kilpasarjaan, koska kilpailen pahinta vastustajaani vastaan. Hänen nimensä on Pasi Koskinen tai ultrakoskinen - ihan miten haluatte.

   Sarjajako on kuin juoksussa muinoin - kilpasarja ja hölkkäsarja. Kilpasarjaan osallistuminen sulkee jossittelut pois. Tulosta on mukava verrata voittajaan, sillä vain yksi voi olla nopein. Minä olen kiinnostunut paljonko tulee turpaan nuorempia vastaan ja paljonko saan itsestäni irti pyörällä. Harrastukset sitten jossain muualla, ilman numerolappua.

Satula ei ole minulle piinapenkki. 

   Pyöräily on äärimmäisen kova kestävyyslaji, joka juoksuun verrattuna tarjoaa hieman enemmän detaljeja. Pyörä on osa suoritusta. Teknisesti, mutta etenkin kuinka hallitsee pyörän, miten saa pyörästä kaiken irti. Tämä on juoksuvuosien jälkeen kiinnostavaa, jopa motivoivaa.

   Juoksen edelleen mielelläni, enkä ole poissulkenut ultrajuoksua vieläkään. En kuitenkaan halua joutua päivittelemään, että kuinka jokin vammautunut ruumiinosani taas kesti sen ja senverran. Toivottavasti se kestää huomenna enemmän. Ja niin edelleen.

   Juurisyyt (ihan saatanan tyhmä muotisana)  pyöräilyyn siirtymisessäni olivat motivaatio ja vasemman jalkani kantapää. Mitä tulee vasemman jalan kantapäähän, se voi nyt erinomaisesti. Haglundin syndrooman (ei virallisesti diagnosoitu) aiheuttama turvotus on laskenut ja pystyn juoksemaan helposti kuten vanhoina aikoina.

   Pitkät selkälihakseni ovat pyrkineet jumiin keskeltä selkää. Tämän vuoksi kävin tämän viikon tiistaina juoksemassa sulavilla poluilla maastossa seitsemän kilometriä. Tuolla lenkillä vasen pohkeeni muistutti, että jos aiot taas aloittaa, niin ole varuillasi. (surinaalihermo) Juuri tämän takia olen innostunut pyöräilemään niin sanotusti tosissani. Pääasia että polkee, eikä tarvitse kuunnella kaikenlaisia kehon protestointeja jatkuvasti.

   Pyöräily järkevää? Voi olla, mutta ei niiden mielestä, jotka haluavat että ultrakoskinen juoksee itsensä hengiltä. Voi olla, että tällaisia ihmisiä ei olekaan. Voi olla, että vain kuvittelen. Mutta se on selvää, että addiktoituneita, pakko-oireisia ultrajuoksijoita ja heidän fanejaan on. Jossain. Toivottavasti tapaisin heitä joskus, jotta voisin kertoa : ota iisisti, maailma on kaunis tässä ja nyt, miksi rikkoa itsensä ennen, kuin maailma rikkoo itsensä?

Maasto alkaa sulaa.

 

Pääsiäsistunnelmia takapihalta, lunta vielä riittää.

Kirsin kauden avaus, hän myös kävi joessa uimassa lenkin jälkeen. Ei voi sanoa, että avannossa, koska avanto oli jo uinut alavirtaan.

 

 

Viimeisessä kuvassa on maantiepyöräni Trek Domane AL 4, jonka ostin käytettynä alkutalvesta. Jouduin ottamaan sen ulos käyttöön, kun gravelpyöräni vasen etukahva hajosi. 

   Kuvakulmasta johtuen saattaa jostakusta harrastajasta ohjaustangon ja Tiagran kahvojen kulma näyttää hassulta. Todellisuudessa kahvat ovat pitkän stemmin kanssa vaakasuorassa ja asento on tarvittaessa riittäväen aero.

   Kaaduin gravelillä jäiselle hiekkatielle oikein kunnolla. Nastoista huolimatta etupää katosi yhtäkkiä altani. Säilyin ehjänä, mutta pyörä ei. Kahva alkoi pitkällä testiajolla huhtikuun 4. päivänä takellella ja päätti sitten toimintansa lopullisesti. Uutta kahvaa odotellessa on ajettava maantiepyörällä. 

   Maantiepyörässä ei sinänsä ole mitään ongelmaa, ongelma on Lapin kevät. Ohuilla ja lähes sileillä renkailla on kesken pitkän lenkin enemmän kuin hankalaa joutua lumisateeseen, mikä kuuluu olennaisena osana tähän kirkkaan valon, sulavan lumen ja yöpakkasten vuodenaikaan meillä täällä pohjoisessa.

 

APINAN LOKERONVAIHTO

 

 Ylä- ja alakuvalla on viikko väliä, nyt (2.11.) on taas lumetonta.

Ihmisen yksi sisäsyntyisemmistä ominaisuuksista on määrittelyn tarve. Koemme tarpeelliseksi määritellä asiat ja ihmiset omiin lokeroihinsa hallitaksemme kokonaisuuksia paremmin. Ilman vuosikausien henkistä harjoitusta on äärimmäisen vaikeaa nähdä asiat ja ihmiset sellaisenaan kuin ne ovat. Ilman ennakkoasenteita.

   Minulla on takanani vuosikausien henkinen harjoittelu, mutta en silti pysty kokemaan asioita ja ihmisiä sellaisenaan kuin hetkittäin. Esimerkiksi: jos joku on julkisesti vetänyt jonkin poliittisen lipun liehumaan loppuelämänsä ylle, minulla saattaa olla vaikeuksia uskoa mitä hän sanoo, koska luen politiikasta kiinnostuneet - mutta etenkin poliitikot samaan porukkaan. Porukkaan, joka hoitaa vain omia asioitaan vaikka muuta väittää, ja köyhien asian empaattisella hevosella ratsastaa.

   Ratsastaisivat edes homosensuaalisella hevosella, mutta kun ei.

   Kuinka moni luki äskeisen homoseksuaaliseksi hevoseksi ? Valitan, tarkkuutta! 

   Minua on tungettu monenlaisiin lokeroihin. Syöpäselviytyjä ja ultrajuoksija niistä tunnetuimmat. Kustantajani väittää, että myös kirjailijana minut on jo nyt lokeroitu. Vasta kolmen kirjan jälkeen ?

   Onko ihmisen mahdollista vaihtaa lokeroa? Yleensä silloin syytetään takinkäännöstä tai luovuttamisesta, joskus myös luovimisesta. Uusiutuminen tai lajinvaihto eivät siis ole mahdollisia ?

 

Marraskuun alku 2025 muodostui toistaiseksi yhdeksi käännepisteeksi minun elämässäni. Vasemman kantapään ulkosyrjän kipujen myötä lajia on vaihdettava. Minä ja Haglund (Haglundin kantapää- oireyhtymä) päätimme sulassa sovussa, että juoksu siirtyy kakkoslajiksi. Päälajiksi siirtyy pyöräily.

   Olen vielä hiukan prosessissa mihin asti pyöräilyn vien. Mahdollisuudet ovat kilpaileminen gravelpyöräilyssä tai ultrapyöräilyjen ajaminen. 

   200 kilometrin yhtämittainen pyöräily ei ole vielä ultrapyöräilyä, eikä tällaisen pyöräilyn suorittanut voisi kutsua itseään ultrapyöräilijäksi. Aivan kuin kukaan, joka ei ole juossut edes sataa mailia yhtämittaa, ei oikein voisi nimittää itseään ultrajuoksijaksi. En halua viedä lapselta löytämisen iloa, mutta on tiettyjä realiteetteja. Vaaditaan omistautumista ja harjoituskestävyyttä, mutta etenkin rehellisyyttä itseään kohtaan. Ja tuloksia.

   Pitääkö kaikessa aina kilpailla tai suorittaa? Olen pohtinut tätä paljon. Jos vien pyöräilyn pidemmälle, saanko saman kuin ultrajuoksussa ? Mitäs jos vaan omaksi iloksi ja terveydeksi ?

   Toisaalta minua kiihottaa ajatus, kuinka vanha paska (minä) kykenen näyttämään pikkupossuille (nuoremmille liikkumattomille) paikan pyöräjonossa. 

   Nythän on muotia ostaa sähköpyörä ja toteuttaa sillä itseään. Se voi olla oiva tapa löytää pyöräilyn ja "liikkumisen" ilo, mutta ei sovi ajatusmaailmaani. Yksinkertaisesti: arvostan vain omin voimin etenemistä, lajissa kuin lajissa. 

   Käydessäni Pirkanmaalla taannoin, oli hauskaa ohitella sähköpyöräilijöitä pyöräteillä. Sähköpyörä kun ei kulje virittämättä yli 25 km/h, paitsi jos akkurohjoa jaksaa singuttaa kovempaan vauhtiin ihan itse.

   En ole kokonaan juoksukyvytön tai juossut itseäni täysin rikki. On vain valittava: jatkuva aamu-ontuminen jäykkyyksineen vai hyvä fiilis pyöräilyn jälkeen ja seuraavana aamuna.

   Sitäpaitsi olen vasta 61-vuotias. Tarvitsen kävelykykyä ynnä muuta liikkumiskykyä toivottavasti vielä kauan. 

 

APINA

Minut tunnetaan ulkonäöltä Inarin kunnassa varsin hyvin. Apina ei tunne ketään, mutta kaikki tuntevat apinan? 

   Niinpä taannoin kotikylällä täysin tuntematon mieshenkilö pysäytti minut lenkillä ja alkoi arvostelemaan juoksemistani. Kysyi:"Että onko tuo sitä ultrajuoksua ? Juokset erikoisesti." Kun kerroin, että jäähdyttelen ultrajuoksussa, hän alkoi ohjeistamaan, että ei saa lopettaa yhtäkkiä, tulee sydänkohtaus.

   Mistä tätä paskasakkia riittää ? Tai oikeastaan hyvin voin kuvitella, että riittää, ei lenkille ole tunkua... 

   Onko kyseisellä turvonneella Mersumiehellä mitään käsitystä mitä on vaatinut yli 94000 kilometriä juosten 33 vuoden aikana ? Ja onko hänellä kompetenssia arvostella miltä juoksemiseni näyttää ?

   Kyseistä tapausta ennen olin istunut kirjoittamassa neljättä kirjaani kuusi tuntia melkein putkeen. Ei ihme, että näytti erikoiselta: kankea ja jalkakipuinen yrittää saada liikettä niveliin.

   Asiantuntijoita tuntuu riittävän. Vuosien varrella heitä ei ole näkynyt lenkillä tai kilpailuissa. Miettikää mitä ammattiurheilijat saavat kestää, jatkuvaa alaspainamista ja vähättelyä.

    Mutta mitäs näistä, kommentoijat kommentoi - ne on ihan muut jotka pystyvät liikkumaan pitkiä matkoja omin voimin. 

 

 

VIIKKO 42.

Ma- 100,65 km pyörällä - 4.10. Nellim - Etelä-Ivalo - Nellim

Ti- 31,53 km pyörällä - 1.23.  Lyhyt Kessi.

Ke- Lepo

To- 40,67 km - 1.51. Missevaarantie.

Pe- Lepo

La- Juoksua 5,15 km - 40 min. Polkua.

Su- Juoksua 5,15 km - 34 min. Polkua.

 

VIIKKO 43.

Ma- Juoksua 14,03 km - 1.37. Kylää.

Ti- Pyörällä 40,80 km - 1.55.  Illalla kävelyä Kirsin kanssa 2,87 km - 40 min.

Ke- Lepo

To- Juoksua 10,11 km - 1.09. Kylää.

Pe- Pyörällä 30,82 km - 1.33. Päätie ja soraa.

La- Su- Lepo. Metsästyskävelyitä. 

 

VIIKKO 44.

Ma- Läskipyörällä 10,22 - 51 min. ajoaika, lisäksi metsästyskävelyitä. Haapakuru.

Ti- Juoksua 10,03 km - 1.10. Kylää.

Ke- Juoksu 5,09 km - 35 min. Kylää.

To- Lepo

Pe- Pyörällä yksin 45,49 km - 2.01. Päätie.  

       Pyörällä Kirsin kanssa 19,61 km - 1.22. Päätie plus soraa.

--- Kuukausi vaihtui--- 

La- 40,71 - 1.59. Kessi, Laulumaa.

Su- Metsästyskävely Kirsin kanssa 6,64 - 1.39. Nellim Haapakuru.

 

LOKAKUUN SUMMAUS

Pyörällä 340,75 km - Juoksua 65,92 km 

 Vuosi 2025 tähän asti: Pyöräilyä 4276 km ja juoksua 638 km.

 

Kirsin kanssa lenkillä.

 

 

Nuo hiljaiset maat, jossa ihminen on pelkkä haihtuva hengitys.

Nuo paikat, missä ajan raja katoaa ja lopuksi kaikki on yhtä - mennyt, oleva ja tuleva.

 

 

 

HELLEHELVETTI JA MUITA HARHAKUVITELMIA

 

VIIKKO 30.

Ma- 60,21 km - 2.52.

Ti- 42,55 km - 2.08. Kirsi tuli mukaan 20 km jälkeen.

Ke- Lepo

To- Rovaniemellä hiilikuituisen maantiepyörän Orbea Orcan testiajo 7,28 km - 20 min.

Pe- Kiilopäälle ja takaisin 201,19 km - 8.50. Matkasta kolmasosa soraa.

La- Läskipyöräpalautus 10,49 km - 44 min. Juoksua 2,10 km - 17 min.

Su- 31,43 km - 1.12. Kadenssiharjoitus.

Pyörällä 353,1 km - 15:48 ja juoksua 2,1 km.

 

VIIKKO 31. Kevyt viikko.

Ma- Kävelyä 3,43 km - 53 min.

Ti- Lepo

Ke- Juoksumatolla 6,06 km - 45 min. Ulkona kaatosade ja ukkonen.

To- 120,76 km - 5.14. Osa soraa.

Pe- 35,22 km - 2.00. Kirsi tuli mukaan 20 km jälkeen. (Kesäpäivän pystytystalkoot)

La- Lepo (Nellimin kesäpäivät)

Su- 8 km - 28 min ja 11,27 km - 36 min. Kirsin kanssa Virtaniemeen ja takaisin, välissä talkootöitä kesäpäivän järjestelyjä purkaen. 20,32 km - 53 min. Piti kääntyä takaisin ukkosta pakoon.

Pyörällä 195,6 km - 9:13.

 

HEINÄKUUN SUMMAUS

Pyörällä 1060 km - Juoksua 40,2 km. Harjoitusaika kaikki yhteensä 54 tuntia ja 26 min. 

 

 

 HELLEHELVETTI JA MUITA HARHAKUVITELMIA

 

Nellimin kylän kesäpäivillä Virtaniemessä minulta kysyttiin kuinka paljon olen kirjoillani tienannut.

   Olin myymässä tapahtumassa kirjojani ja tietenkin Nellim-Paatsjoen kyläyhdistyksen jäsenenä talkoolaisena. Talkoolaisena oleminen tarkoitti tässä tapauksessa kolmen päivän puristusta: perjantaina kolmenkymmenen kahden asteen helteessä pystytettiin neljä telttaa ja kalustettiin yksi sali valokuvaesitystä varten, sitten helteinen tapahtuma lauantaina ja sunnuntaina purku siivouksineen, edelleen hellekelissä.

   Samaan aikaan iltapäivälehdet otsikoivat Lapin tappohelteistä. Laajalla värikynällä jutuissa kerrottiin, kuinka oksentelevia turisteja pelastetaan kairoista nääntymästä.

   Paskapuheita.

   Lämmintä on ollut. Hellettä viikkotolkulla ja nyt viimeaikoina hampaanpaikkoja tärisyttäviä ukkosia kaatosateineen. Mutta hellehelvetistä tämä on kaukana. 

   Jos joku haluaa hellehelvettiin, niin tervemenoa juuri nyt Espanjan keskiosiin tai Portugaliin. Koimme sen pari vuotta sitten pitkällä matkailuautomatkalla Lissaboniin ja takaisin. Jumaliste - auton nokkapelti piti avata kun pysähtyi! Ei koneen kiehumisen takia vaan siksi, että pysähtyessä kaikki lämpö nousi autoon sisälle. Jatkuva kolmenkymmenen viiden tai neljänkymmenen asteen lämpö on hellehelvetti. Meillä Lapissa sentään yöt ovat viidentoista asteen tietämissä.

   Mitä tulee turisteihin, niin täytyy olla kokematon ja hieman hassu, joka lähtee Lappiin vaeltamaan helteellä. Etenkin puuttoman avotunturin kivet kiehuvat yöttömän yön paahteessa ja suo- ja jokipaikoissa räkkä (sääskiparvi) rällää hurjana. Vaeltamisen nautinto on varsin kaukana sääskiharson takana kärvistellessä. Tulkaa mieluummin syksymmällä raikkaisiin tuuliin ja kirkkaisiin, kylmeneviin iltoihin nauttimaan.

   Iltapäivälehtien paskaotsikot voi unohtaa. Niiden vika on maailmankuvan vääristäminen ja värittäminen. Otsikot luovat omanlaisiaan odotuksia ja ennakkokäsityksiä. Olisi paras ottaa kaikki sellaisenaan, oman kokemuksen kautta - ilman ennakkoasenteita. Mielestäni näin elämästä saa kaiken mahdollisen irti. Ilman vertailuja muihin.

 

Palataan alun kysymykseen. Kuinka paljon olen kirjoillani tienannut? 

   Esikoiskirjani ensimmäinen painos julkaistiin 2022. Toinen painos , jossa kansiväri on graafikko Pekka Toivosen leimauksen myötä vaihtunut vihreästä hennon vaaleanpunaiseen, julkaistiin tänä vuonna. Välissä julkaistiin novellikokoelma nimeltä Yleinen tie päättyy. Tänä vuonna näki päivänvalon kolmas kirjani, Ifrit, joka on kolmeosaisen trilogian ensimmäinen osa.

   Jos jätetään kirjastokorvaukset pois, niin kaikki kirjoillani kolmessa vuodessa ansaitsemani rahat käytin tänä aamuna. Tilasin itselleni käytetyn, mutta kunnostetun tietokoneen Nuvoosta, Oulusta. Kone maksoi 399 euroa. Oli pakko, koska Windows 10 ylläpito loppuu ja vanhaan koneeseeni uutta järjestelmää ei saa.

   Kirjastokorvauksia olen saanut alle kymmenen euroa.

   Että siitä vaan. Alkakaa kirjoittaa jääkaappia täyteen, kyllä se siitä.

   En valita lainkaan, mutta harhakuvitelmia ei kannata ylläpitää.

   Jatkossa tätä blogia ja neljättä kirjaani kirjoitetaan käytetyllä koneella. Säästän näin 1652 kiloa kiinteitä luonnonvaroja ja hiilidioksidia 141 kiloa.

   Lisäksi säästimme Kirsin kanssa yhteensä kymmenen kiloa hiilidioksidia polkupyöräilemällä talkoisiin sunnuntaina.

   Mutta makkaranpaistosta emme luovu. 

    

MUITA HUOMIOITA:

Esikoiskirjani toisen painoksen kansi on muuttunut vaaleanpunaiseksi.

AK-puukkoja valmistetaan Suomen lyhimmässä kunnasta. Siis Iissä. Ostin itselleni yhden Nellimin kesäpäiviltä, huomatkaa kaiverrus.

 

Zefalin satulan alle vapaasti kiinnitettävä laukku pidempiin seikkailuihin saapui. 

Kävin Rovaniemellä koeajamasssa hiilikuiturunkoisen maantiepyörän, Orbea Orcan. Pyörä painaa alle kahdeksan kiloa. Kauppoja ei vielä tullut. Tuote ja hinta ovat kunnossa, mutta pohdinta maantiepyörän tarpeellisuudesta täällä Lapissa jatkuu edelleen. Kesäkuussa maa oli vielä jäässä ja se jäätyy syyskuun jälkeen uudelleen. Pyörä kolmen kuukauden käyttöä varten?

 

Kesäkattaus kesäkeittiössä töistä palaavalle Kirsille. Haukipihvit, jugurttikastiketta, Kanarianperunat, salaattia, leipää ja ystävältä saatua valkoviiniä.

 

Pitkän 200 kilometrin lenkin maisemia Saariselältä alkuperäisen Magneettimäen päältä.

 

IHMISET! 

Olen juossut kolmekymmentäkaksi vuotta ja yli 94000 kilometriä. Näiden vuosien aikana minulta on toistuvasti kysytty, että eikö sinulla ole muuta tekemistä kuin juosta.

   Nyt kun olen pyöräillyt paljon, on kysytty, että olenko vähentänyt juoksun määrää, tai etkö enää juokse.

   Saanko itse kysyä?

   Mikä olisi hyvä, mikä kelpaisi?

   Onko mikään hyvä?

   "Ne tekee, jotka osaa. Ne jotka ei osaa, arvostelee."

   Sosiaalinen media on täynnä vihaa ja arvostelua. Alaspainamista. Esimerkki: Olympiavoittaja Iivo Niskasta haukutaan rievuksi ja tähdenlennoksi. 

   En ymmärrä.

 

IHMISVIHAA

 

Olen huomannut itsessäni kehittyvää ihmisvihaa - tarvetta olla rauhassa. Rauhassa oleminen minulle tarkoittaa osallistumista maailman menoon vain siltä osalta kuin sen itse kokee tarpeelliseksi. Tarpeeni ovat vähäiset.

   Tiedostan erittäin kirkkaasti, että ihmisvihani johtuu ikääntymisestä. En yksinkertaisesti jaksa olla kiinnostunut itsestään selvistä asioista, joista jokainen uusi sukupolvi keuhkoaa näkemyksensä mukaan. Keuhkoaminen tarkoittaa esille nostamista ja itse asiasta ääntä pitämistä.

   Vanhan sanonnan mukaan pyörää ei tarvitse keksiä uudelleen, se on edelleen pyöreä. Kuitenkin tämä ei riitä. Kaikki muuttuu jatkuvasti ja itse pyörän ominaisuuksia voidaan kehittää ja muuttaa paremmin aikaan sopivaksi. Tässä en nyt tarkoita polkupyörää, vaan suhtautumista erilaisiin elämän peruskysymyksiin.

   Mielestäni on lukuisa joukko asioita, joita ei tarvitsisi kehittää lainkaan. Ne kelpaisivat ihan sellaisenaan. Esimerkkinä vaikkapa henkilöiden työnimikkeet. Esimies on hyvä sana. Vaikka esimies olisikin nainen. Tai perämies. Esinainen tai perähenkilö kuulostavat hieman huvittavilta. 

   Ymmärrän toki tiettyjen tahojen kiivaan muutoshalun. En nyt lähde kirjoittamaan feminismistä tai muista tasa-arvoista. En suhtaudu tällä hetkellä kovin vakavasti ihmisten kiihtyvään tarpeeseen löytää etuoikeuksiaan maailmassaan, koska uskon vakaasti oman tien kulkemiseen ja sillä pärjäämiseen.

   Oman tiensä kulkija osoittaa omalla toiminnallaan kykynsä ja arvonsa. Jos hän niillä pärjää, on se taatusti muilta jotakin pois. Kaikki kun eivät saa kaikkea ja kaikki eivät kaikkeen pysty. Luonnonlaki, sanoisi edesmennyt isäni.

 

Ihmisvihaani on muitakin perusteita. Ne löytyvät elämäntavastani. 

   Kun olen luonnonrauhassa, olen lähellä alkuluontoa ja omaa alkuluontoani. Ei siihen kaivata muita, paitsi tietenkin Kirsiä tai satunnaisia ystäviäni. Täytyy ymmärtää miten syvä tunne yhteenkuulumisesta luontoon syntyy noina hiljaisina hetkinä. Tämän blogin aloituskuva kertoo tuollaisesta hetkestä. Kuinka kaukana aiemmin mainittu keuhkoaminen tuosta kuvan tilanteesta onkaan. 

   Ymmärrys syntyy yhteisen kokemuksen kautta, ei sitä määrittelemällä. Asioiden on annettava tapahtua omien nimiensä alla, sellaisina kuin ne ovat. Muuten syntyy luonnoton väkisin yrittäminen ja pakottamisen tunne.

   Kun vietän aikaani pitkillä, yksinäisillä lenkeillä, olen irti ja etenkin poissa kaikesta ja kaikilta. Tunne pelkästä hengityksestä ei missään, liikeellä, on hyvin täydellinen. En kaipaa siihen mitään muuta. Aistini ovat auki ja läsnäoloni on sataprosenttinen hetkittäin.

 

Sanana ihmisvihassa on huono klangi. Aiemmin mainituille keuhkoajille se antaa mahdollisuuden syytökseen: asetat itsesi muiden yläpuolelle. En aseta itseäni mihinkään, mutta jos muista tuntuu että olen yläpuolella, niin tervetuloa mukaan rinnalle kiipeämään.

 

 

VIIKKO 28.

Ma- Lepo

Ti- Juoksua Pyhävaaralla 14,01 km - 1.47.

Ke- Pyörällä Kontoksen kierros 53,57 - 2,24.

To- Juoksua Haapakurussa 10,02 km - 1.15. Oikea pohje revähti.

Pe- La- Lepoa pohkeen vuoksi.

Su- Pyörällä 20,64 km asvalttia - 52 min. Kirsin kanssa iltapyöräily 20,45 km - 1.16.

Juoksua 24,03 km - 3:02 ja pyörällä 94,66 km - 4:32

 

VIIKKO 29.

Ma- Pyörällä 50,93 km - 2.11.

Ti- Pyörällä 133,61 km - 5.51. Osa soraa.

Ke- Pyörällä 25,62 km - 1.11. Osa soraa. 

To- Kirsin kanssa kyläpyöräilyä 20,02 km - 1.17.

Pe- Pyörällä 103,5 km - 4.14. Ivaloon lentokentälle ja takaisin.

La- Lepo

Su- Pyörällä Kesssiin soraa 42,3 km - 1.46.

Pyörällä 376 km - 16:03 (vertikaalista nousua 3429 m)

 

 

Jos pyörällä ajaa 376 km viikossa läpi vuoden, tulee siitä melkein 20.000 kilometriä. Tämä harjoitusmäärä on todella iso. Syy omaan suureen pyöräilymäärääni löytyy oikean pohkeen repeämästä, jonka sain viikon 28. tavanomaisella lenkillä. Eikä ollut edes vauhtia tai kompurointia. Vaivaa pahensi kompurointi perjantaina töissä, kun turvakenkä takertui Ivalon Attendon ilmastoinnin konehuoneeseen johtaviin metalliharkkoportaisiin. Seurauksena lisää irrallista kudosnestettä ja turvotusta. Kehräsluun alle kertynyt musta väri alkaa vaaleta mutta kireä pohje edelleen on. Kumma kyllä se ei tunnu pyöräillessä juuri lainkaan.

 

 

Pyöräilyyn kuuluu olennaisena osana pyörän huolto. Pölyt pois ja voimansiirto notkeaksi. Korjaustelineeni on omatekoinen.

 

 

Kuva on Kessistä. Loputtomia sorateitä riittää. Näin helteillä paarmat ovat oikein hyviä kirittäjiä.

 

 

Anninkatu on mielenkiintoinen sorapätkä Inarin (kunta) Raja-Joosepintien ja Nelostien välissä. 

 

 Yksi Anninkadun silloista.

 

 Iltalenkillä Kirsin kanssa. Siikajärventie.

 

 Ihanteellinen tilanne: nainen kalastaa ja minä keitän kahvia. Aittasaari.