ÄLKÄÄ UNTA NÄHKÖ

 

Meillä kotona nököttää punainen keinutuoli puuhellan ja takan kupeessa. Keinutuolissa istuminen rauhoittaa, vaikka ei keinuisikaan. Tuolista näkee suoraan Nellimjoen ryssänmaalle, jonka väri on vaihtumassa ruosteeksi. Ruska alkoi aikaisin, oli sovittu, että 9.9. kello 9.00. Mutta ei sitten.

   Olen työstänyt neljännen kirjani käsikirjoitusta, joka palasi uudelta kustannustoimittajaltani kolmannelle kierrokselle. Tämä on syy pitkään blogipäivitystaukoon. 

   Käväisimme reilu viikko sitten Pirkanmaalla, ja Hämeenkyrössä 160-vuotisjuhlissa, joissa soitin levyjä juhlaparille. Pitkästä aikaa oli mukavaa käydä läpi 50- 60- ja 70- lukujen musiikkia.

   En tykkää pitää pitkiä taukoja blogin kirjoittamisessa. Minua vuosikausia seuranneet ovat tottuneet, että jos uusia tekstejä ei ilmaannu, matkustan, kilpailen tai vietän aikaa poikkeuksellisella tavalla.

   Blogi on minulle eräänlainen päiväkirja ja kirjoittaessani harjoitteluni näkyviin, tulen samalla analysoineeksi sitä. Samoin on ajatusteni kanssa.

   Soitin levyjä myös 20 vuotta sitten Hämeenkyrössä samojen ihmisten 120-vuotisjuhlissa. Vaikka paras aika on aina tässä ja nyt, on hätkähdyttävää huomata ajan kuluminen. Me kulumme itse siinä sivussa ja kuten olen aiemminkin todennut: elämä elää meidät täydellisesti loppuun, vaikka itse luulemme elävämme elämäämme kuten haluamme.

   

 

Ylläoleva kuva on Kessistä, Tiaisniemen tien varrelta. Tänään pyöräilin gravelpyörällä 40 kilometrin lenkin. Tunsin väsymystä. Kirjoittaessani ensin harjoitteluni auki tähän blogiin, totesin elokuussa tehdyt viikottaiset tehoharjoitukset: ei ihme, että nyt väsyttää.

   Ihmisellä on lupa olla väsynyt. On lupa olla tekemättä mitään. Tämä usein unohtuu oravanpyöräksi kutsutussa arjessa. Minä olen järjestänyt itseni ulos oravanpyörästä kymmenen vuotta sitten, mutta muistan yhä elävästi kuinka turhaa siinä pyöriminen oli. Toisaalta jollain oli leipää tehtävä ja siinä sivussa harjoiteltava. Molemmat jatkuvat edelleen, mutta hieman eri muodoissa.

   Juoksin sunnuntaina 23.8. kaksikymmentä kilometriä hiekkatiellä. Viimeksi olen juossut yhtä pitkästi yhtämittaa huhtikuussa. Olo on tänään maanantaina lievästi ilmaistuna hakattu.

   Lenkin aikana pohdin tarvitaanko minua ultrajuoksukilpailuissa enää. Vuoden 2022 kuuden päivän ennätyksen, sitä seuranneen täydellisen ulospuhalluksen jälkeen olen hitaasti päässyt eroon jalkavaivoista, mutta myös juoksemiseen liittyvästä kylläisyyden tunteesta. Motivaatiota kilpailemiseen ei vielä(kään) ole, mutta juoksu tuottaa jo hiukan enemmän iloa.

   Olen tänä vuonna juossut jonkinverran ilman kelloa. Näitä lenkkejä, jotka ovat vain minua itseäni varten, en ole päivittänyt minnekään. Näitä juoksuja ei ole paljon, eli mistään varsinaisesta salaharjoittelusta ei voida puhua, vaan tunnustelusta - juoksun syvimmän olemuksen kuuntelusta.

   Polkupyörän päällä ultrajuoksija menettää juoksemisen vapauden, hetken yksin ilmassa kahden askeleen välissä. Juoksija muuttuu mekaanisen koneen osaksi. Tilalle saa muunlaista vapautta, tuulen suhinan korvissa ja hieman nopeammin vaihtuvan maiseman. Ja tietenkin vapauden vaan polkea, välittämättä tehosta, keskinopeudesta tai muista numeroista. Vanha pyöräilyviisaus sanoo: pääasia on, että polkee.

   Ilokseni minua myös kuunnellaan. Koli Gravel Carnivalin järjestäjä kysyi minulta kilpailun jälkeen miten ultrajuoksijana pyöräkilpailun koin. Sanoin, että muuten mukavaa mutta nollia oli liian vähän. Vuonna 2027 toukokuussa Koli Gravel Carnival tarjoaa kaksi uutta matkaa, 600 km ja 1200 km. Nyt nollia on riittävästi minunkin makuuni. Täytynee käydä ajamassa 1200 kilometriä ensi toukokuussa, sopivasti syntypäiväni aikoihin. Ja kyllä, ei se ole mikään läpihuutojuttu - ei siellä vain käydä ajelemassa, nousua tullee 20 000 metrin tuntumaan 1200 kilometrin matkalle.

   Eikä siitä ultrajuoksustakaan koskaan tiedä. 

   Joten älkää unta nähkö, se ei ole vielä ohi.

 

 

KUUNNELKAA VAIKKA...

 

 

 

 

HARJOITTELUNI

 

VIIKKO 31.

Ma- Gravelpyörä, tehoja 75,71 km 2.49. Hyvä kulku.

Ti- Maantiepyörä 53,94 km - 2.39, tästä viimeiset 14 km Kirsin kanssa. Lenkkiä ennen suoritettu ruohonleikkuu ei edesauttanut tätä palauttavaa harjoitusta.

Ke- To- Lepo

Pe- Gravel 41,07 km - 1.40.

La-Su- Lepoa.

 

VIIKKO 32.

Ma- Juoksua linjan lenkillä Nellimissä 9,01 km - 1.04.

Ti- Juoksua kylällä 10,02 - 1.08.

     Gravel 32,91 km - 1.52.

Ke- Juoksua 10,01 - 1.08. Kävelyä Kirsin kanssa 2,99 km - 48 min.

To- Kessi gravel, osittain täysi kaasu auki 62,51 km - 2.32.

Pe- Maantiepyörällä 51,19 km - 2.09.

La- Sodankylässä 30,65 km - 1.13.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa Raahessa 3.25 km - 47 min.

 

VIIKKO 33.

Ma- Tampere gravelpyörällä 77,43 km - 3.18.

Ti- Tampere gravel 54,05 km - 2.16. ja 28,35 km - 1.10,

Ke- Nokia Gravel 18,45 km - 47 min ja 24,86 km - 1.10.

To- Hämeenkyrö juoksua 6,01 km - 40 min.

Pe- Hämeenkyrö kävelyä 3,61 km - 45 min.

La- Lepo

Su- Juoksua Kokkolassa 7.19 km - 50 min.

 

VIIKKO 34.

Ma- Juoksua kotona 5.11 km - 37 min.

Ti- Juoksua 8,50 km - 56 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 22,76 km - 1.26.

To- Maantiepyörällä kovaa 100,73 km - 3.55. Nousumetrejä 916 m.

Pe- Kävelyä, Kirsin kanssa mustikassa 4.10 km - 1.07.

La- Lepo

Su- Juoksua hiekkatiellä 20,10 km - 2.23. Apinavaaralle ja takaisin. 

 

 

MATKALAUKKU JA KIRJA

 

Kun kirjoitan tätä, ulkona sataa räntää ja lattialla on valmiiksi pakattuna kaksi matkalaukkua. Räntä Nellimissä merkitsee kevättä ja pakattu matkalaukku jonkin uuden kokemista.

 

Uuden kokemista parhaimmillaan on kirjan kirjoittaminen. En tiedä mistä tarinat tulevat, mutta sen tiedän, että ne on pakko kirjoittaa. Kirjan kustannettavaksi saaminen minullekaan ei ole itsestäänselvyys, vaikka takanani on kaksi kirjaa. Tietenkin olen jo hieman uskottavampi, mutta silti.

    Minä olen hyvissä käsissä kustannus Käsitteen Sami Liuhdon ja kirjailija Seppo Saraspään antamien palautteiden myötä. Lisäksi taustallani on akateeminen, elämänkokemuksella varustettu, tohtoritason kommentaari. Elämänkokemus onkin esiluennan ja kustannustoimituksen peruskivi.

    Voi nimittäin olla niinkin, että jopa maineikkaissa isoissa kustantamoissa käsikirjoituksia lukee jollakin tapaa sensitiivinen, palkattu lukija. Voi olla, että kyseinen lukija ei kykene paljon painottamaani suoraan kokemiseen, vaan yrittää pyrkiä valinnoissaan kohti täydellistä kauneutta. Sellaista kauneutta, joka heijastuu hiekkalaatikolla hiekkakakkua taputtelevan lapsen kasvoilta auringon lämmössä. Runollisuutta ja ruusuista puhtautta.

    Näinä sensitiivisinä aikoinako ei enää saisi sanoa, ei enää saisi kuvata? Jos asia tai henkilö on täysin täynnä kusta, tekstistä tulee ilkeää. Kirjoittaja ei silloin ole ilkeä, mutta jotkin hänen projisoimansa ainekset ovat eittämättä kusisia. Ei siitä keltaisesta, haisevasta litkusta oikein kaunista saa. Silti ketään ei tarvitse loukata.

    Täydellistä kauneutta ei ole olemassakaan. Ei edes sen hiekkalaatikolla pyllistelevän tenavan naamalla. Ellei koe pahuutta, ei voi kokea hyvyyttä. Saman kolikon molemmat puolet on koettava. Jos ei osaa päättää, on heitettävä lanttia. Kruuna vai klaava?

    Kirjojen hahmoista ja sisäisistä langanpätkistä osa on silhuetteja, osa alkaa elää omaa elämäänsä, niin kirjan sivuilla kuin lukijan mielessä. Sensitiivinen käsikirjoituksen palautteenantaja voi helposti vetää herneen sieraimeen, ellei hänellä ole riittävästi munaa tai elämänkokemusta. Aristoteles sanoi, että mikä tahansa voidaan perustella ja jos se perustellaan riittävän hyvin, tulee siitä oikeutta.

    Kaikilla tarinoilla olisi oikeus tulla julki. Kirjailija, joka unelmoi olevansa puhdas ja aatteellinen, huomaa hyvin pian olevansa ahdas ja puutteellinen kustannusmaailman puristuksessa. Minä näen asian niin, että aina voi yrittää parantaa perustelujaan.

 

Parantaa pitäisi myös ultrajuoksussani. Hyvänä vuotena kilometrejä on tässä vaiheessa takana pitkälle yli tuhat. Tänä vuonna yhteensä ei vielä edes neljää sataa!

    Injektion ja kahden viikon juoksutauon jälkeen suraalihermon kiinnityspiste on kivuton ja turvotus laskenut. Viime viikolla aloitin vaiheittaisen paluun juoksuun. Ongelmia ei toistaiseksi ole ollut, eikä kuntokaan ole aivan nolla. Tämä johtuu pyöräilystä ja hiihdosta. Juoksukunto, eli iskutuksen sieto, sen sijaan on nolla.

    Jos jalka kestää, lähden kohti seuraavaa tavoitetta. Se on 2025 huhtikuussa Tsekin tasavallassa, Konstantinovy Laznessa pidettävä kuuden päivän ultrajuoksu. K6 Ultra.

    Jos jalka ei kestä, niin sitten tyydyn vähempään. Olin jo henkisesti valmis lopettamaan astellessani lääkärin vastaanotolle. Oli hämmentävä yllätys, että ei tarvinnut. Tai ei saanut?

    Matkalaukku ja kirja, nekin riittäisivät.

 

VIIKKO 13.

Ma-Ti- Lepo

Ke- Läslipyörällä poluilla, jäällä ja tiellä yht. 19,79 km - 1.30.

To- Kävelyä Kirsin kanssa 6,26 km - 1.29.

Pe- Latuhiihtoa Kirsin kanssa 8,70 km - 1.39.

La- Läskipyörällä 21,47 km - 1.20.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 3,43 km - 47 min.

 

VIIKKO 14.

Ma- Lepo

Ti- Latuhiihtoa 20,62 km - 2.35.

Ke- Metsäsuksilla Kirsin kanssa 6,48 km - 1.35.

To- Juoksu 5,11 km -32 min.

Pe- Juoksu 6,17 km - 40 min. Läskipyörällä 20,82 km - 1.09.

La- Juoksu 8,06 km - 52 min.

Su- Juoksu 8,39 km - 56 min.

Allaolevista kuvista voi päätellä missä kukin liikkuu, millä mielellä ja miksi.

Se nyt vaan on tyhmää olla tajuamatta, että olemme kaikki välähdyksiä suureen ilmiömaailmaan. Ja välähdys ei tunnetusti ole pitkä aika - miten aikasi käytät?

RATKAISEMATON YHTÄLÖ

 

Asukkaat

Kotalan takapihalla on paksusta harmaasta kelopuusta tehty telkänpönttö, jonka suuaukko antaa suoraan joenrantaan yli tasaisen nurmikentän. Pöntön kattona on luonnon liuskekivilaatta ja kylkeä koristaa haljennut pahka. Sotka pesii siinä tänäkin vuonna. Olen kerran nähnyt pienten untuvapallojen laskuvarjohyppynäytöksen, ensiaskeleet jokeen ja siitä maailmalle. En koskaan unohda sitä näkyä.

    Etupihan rakoliiteriin pesi ensi kertaa tänä vuonna västäräkki. Uros istui aikansa kompostin kannella ja metsästi kärpäsiä, sitten naaras saapui komentamaan. Muutamassa päivässä pesä rakentui puupinojen päälle piiloon.

    Sotkan ja västäräkin pahimmat vastustajat löytyvät tien toiseltapuolelta männyn latvasta. Varispari pesii ja hallinnoi aluetta. Urosvariksen olen jo kerran nähnyt sotkan pöntön katolla ikkunan läpi. Löin nyrkillä ikkunanpuitteeseen ja varis pakeni. Kostoksi se käveli eräänä iltana omistajan elkein pitkin tonttia ja mielenosoituksellisesti nokkaisi lähes neljäkymmentä vuotta vanhaa halontasirkkeliäni.

    Kolmikon yhteinen uhka on orava. Orava yritti pesiä pihavaraston räystään alle, mutta minä estin sen aikeet. Todennäköisesti sillä on pesä jokirannan vuopajan ryssänpäämättäiden keskellä sojottavan vanhan aihkin pöntössä, jota en ole remontoinut. Olkoon siellä, munarosvo!

    Lintuja ja eläimiä seuratessa näkyviin tulee niiden kyky hyväksyä elämä sellaisenaan. Päivä kerrallaan, tilanne kerrallaan. Luonnonlakeihin ei ole paljon sanomista, vallitsee vahvemman oikeus. Tilaa on kaikille, mutta tarvittaessa omaa reviiriä puolustetaan viimeiseen hengenvetoon asti.

 

Kalevalan mukaan maailma sai alkunsa sotkan munasta, mutta mihin se loppuu?

    Elämme hetkeä historiassamme, jossa ihmisen vaikutus maapallolle on suurin kautta aikojen. Loputtoman talouskasvun vaatimus on kääntynyt itseämme vastaan, vaikka sitä kaikki eivät vielä tunnusta. Ihmisapinan loputon ahneus johtaa sukupuuttoihin, ensin muiden eläinten ja lopuksi omaan.

    Ennen sukupuuttoa koetaan syvää ahdistusta, joka näkyy pahoinvointina ja toivottomuutena, sekä varallisuuden jakautumisen vinoutumana. Yhä harvemmat omistavat paljon, yhä useimmat kamppailevat perustoimeentulonsa kanssa kahta, jopa kolmea työtä tehden. Aivan kuten itse kamppailin jo 90-luvulla kolmen pätkätyön kanssa eteenpäin.

    Muutosta halutaan, mutta keinot ovat vähissä. Raine Koivumäen blogissa käsitellään Jason Hickelin kirjaa Less is More - How Degrowth Will Save The World. Lainaan tässä Rainen vapaata suomennosta Hickelin kirjasta:

"Hickel pyrkii osoittamaan ongelman ihmisessä itsessään ja ihmisen tavassa ajatella. Miksi meillä ylipäätään on mahdotonta edes harkita mitään vaihtoehtoista järjestelmää nykyisen kasvutalouden tilalle?"

     Kommentoin Rainen blogia oman filosofisen ymmärrykseni pohjalta. Edellisessä Kommunistikarsina- nimisessä blogipäivityksessäni otin esimerkiksi Venezuelan. Maassa toimi pitkään riistokapitalismi ja lopullinen niitti annettiin kommunismilla. Esimerkilläni toin esiin ajatukseni, että vaihtoehtoinen järjestelmä kasvutaloudelle ei voi olla mikään poliittinen järjestelmä. Suomeksi sanottuna en siis usko politiikaan, koska se on lopulta oman edun tavoittelua.

    Olen aiemmin jo esittänyt uskontokielteisyyteni maailmanparannuksen suhteen. "Uskoa tarvitsevat ne, jotka eivät halua joutua helvettiin, uskontoa tarvitsevat ne, jotka jo ovat olleet helvetissä." Oikeasti arkkipiispa Tapio Luoma sanoi: "Uskontoon turvaavat ne, jotka pelkäävät joutuvansa helvettiin, uskoa tarvitsevat ne, jotka ovat jo olleet siellä." Uskontokielteisyys ei ole Jumalakielteisyyttä minun tapauksessani, jotain korkeampaa on. Minä olen ollut helvetissä, sitä kutsuttiin syöpäosastoksi.

    Maailmanparannustermin alle niputan tässä nyt kasvutalouden ja henkisyyden tarkoituksella. Ongelman ydin on mielestäni juuri siinä, että ihmisen eri tarpeita ei ole tarkasteltu kokonaisuutena, vaan ihminen on saatu uskomaan historiansa varrella kaikenlaista käsittämätöntä. Esimerkkinä tässä Rainen blogissa esiintyvä filosofi Descartes: "Ajattelen, siis olen." Koko länsimaisen rationalismin perusta!

    Kysyn yksinkertaisen kysymyksen täysin maallikkona: Jos lakkaatte ajattelemasta, lakkaatteko olemasta? 

    Kysyn zen meditaation harjoittajana toisen kysymyksen: Pystyttekö lakkauttamaan ajattelunne?

     En usko, mutta saatatte kyetä hiljentämään mielenne, saatatte kyetä olemaan hiljaisessa tilassa itsenne kanssa takertumatta mihinkään ajatukseen.

    Minä olen menettänyt uskoni siihen, että ihminen koskaan kykenisi lopettamaan jatkuvan kasvutalouden. Sarkastisesti toisaalta kyllä kykenee, ajamalla elinolosuhteensa ja itsensä loppuun. Sitä ennen eletään, ei ole muuta tietä.

    Vaikka elämän yhtälö on mielestäni ratkaisematon, on meillä silti toivoa. Minä laitan toivoni ihmisten henkiseen kasvuun, johon kuuluu olennaisena osana kyky nähdä eteensä, ihan lähelle, tässä ja nyt.

 

Yksin saaressa

Laskin tänään veneen vesille. Istuessani Sulkusjärven Aittasaaressa nuotiolla läsnä olivat vain tuuli, tulvivan veden ääni, viereisessä pöntössä rapisteleva sotka, koivussa laulava peippo, pari västäräkkiä, muutama joutsen ja minä - hiukkanen tähtipölyssä.

  VIIKON 20. HARJOITTELU

Ma- 11,16 km - 1.13. Poluilla.

Ti- 12,02 km - 1.19. Tiellä.

Ke- 6,01 km - 49 min. Aivan poikki.

To- Kävelyä Kirsin kanssa 3,19 km - 56 min.

Pe- Lepo

La- 53,36 km - 6.00. Nellimin kylällä 7 km lenkkiä kiertäen, huolto kotipihassa. Syntymäpäiväjuoksu ja tukijuoksu Jani Rautoselle, joka osallistui Kokkola Ultran kuudelle tunnille.

Yhteensä 82,5 km - 9:12.

 

Kiitokset kuuden tunnin aherruksen jäljiltä, yksikään päivä ei ole minulle itsestäänselvyys.

No mutta kesä!

Kommunisti takapihalla.

Pitkospuita tarvitaan.

Kotijoki tulvii.

59-vuotta.

 

     

ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA

Verkoilla polvillaan luonnon edessä pyytämässä.

 

Alunperin olin päättänyt, että tämän blogin otsikko on: Merkityksellinen asia. Ryhtyessäni kirjoittamaan otsikoksi tuli: Enemmän kuin tuhat sanaa. Minä kirjoitan kirjani kuvista joita näen, blogi on erilainen tilanne. Erilaisesta tilanteesta huolimatta huomaan keskittyväni blogitekstiin nykyisin tarkemmin.

    Keskittymiseen vaikuttavat ystäväni, kirjailija Seppo Saraspään ja ystäväni, kirjailija Sami Liuhdon sanat: toisen kirjan jälkeen alat käyttämään sanaa kirjailija. Toisen kirjani käsikirjoitus makaa tässä työpöydälläni. Sen olen käynyt läpi Sepon kanssa ensimmäisen kerran. Viikon päästä kustannustoimittajani, Sami Liuhto, saa viimeistellyn tiedoston. Kolmatta kirjaa on sata liuskaa valmiina. Ehkä se on menoa nyt. Aika luopua. Ultrajuoksija, kirjoittaja ja korpifilosofi. Ultrajuoksija ja kirjailija. Kirjailija ja ultrajuoksija? Ei minusta filosofiksi ole.

Aamuviisi, kahvi ja käsikirjoitus - lanka palaa.

 

Edellisestä blogipäivityksestä on kolmisen viikkoa. Hieman poden huonoa omatuntoa teitä, arvoisat lukijat, kohtaan. Pidempään blogiani lukevat ovat tottuneet, että vedän henkeä kilpailujen jälkeen hiljaisuudessa.

    Palasimme reilun seitsemänkymmenen kilometrin kelkkaretkeltä Kessin erämaasta Kirsin kanssa, ennenkuin ryhdyin kirjoittamaan tätä. Upea keväinen Lapin aurinko! Aamulla 27 pakkasta ja päivällä viisi astetta pakkasta. Hiljainen erämaa tyynnyttää.

Tauko.

Kirsi, taustalla Vasikkaselkä alkaa.

 

Viimeisen kolmen viikon aikana olen lähinnä levännyt ja verkkokalastanut. Nauttinut Lapin kevätttalvesta ja viimeistellyt toista kirjaani. Juossut pari kevyttä lenkkiä, hiihtänyt pari kertaa ja kävellyt muutaman kerran tunnin verran kerrallaan.

Verkko on koettava kelistä huolimatta.

 

Kolmas mummoni Leena ja kolmas vaarini Ahti olivat vierainamme. Perinteisesti ohjelmassa oli pilkkimistä ja mukavaa yhdessä seurustelua. Tällä kertaa vein kokeneet aivan uuden rajavyöhykkeen reunalle salaisimmille ison ahvenen järville ja muille kirveenkoskemattomille eräseuduille. On huikaiseva kokemus istua pilkillä ja katsella Venäjän rajavartiotornia rajantakaisen vaaran päällä. Maisemien katselu, tulilla istuminen ja rauhoittuminen on saalista tärkeämpää.

Kallis lasti, pulkan ja reen ohjaamon yhdistelmä.

Elämänkokemusta.

 

Olen asunut Nellimissä nyt yli seitsemän vuotta ja nähnyt tänä aikana valtavasti vaivaa erämaassa liikkumiseen. Olen opetellut lukemaan talvista maastoa, tutkinut ikiaikaisia kulkureittejä ja etenkin opetellut ymmärtämään erilaista lunta eri tilanteissa. Oleellisena osana tähän on kuulunut moottorikelkkailutaitojen ja välineiden kehittäminen.

    Tällä hetkellä kalustomme on enemmän kuin kunnossa. Meillä on kaksi käytettynä ostettua kapeatelaista, etenemiskykyistä kelkkaa. Kirsillä Ski-Doo Summit 600HO E-tec ja minulla Lynx 49 Ranger 900 Ace Pro. Kolmen vuoden etsintä päättyi osaltani perjantaina. Vihdoin löysin riittävän hienon, käytetyn yksilön nelitahtirangerista.

Hulluntuhti ja 49 Ranger.

 

Kirsin kelkkaan on tehty ennakoiva koneremontti, vaihdettu telamatto ja asennettu lisäjäähdytin. Viimeisenä asennuksena vaihdoin siihen lauantaina säädettävän ohjaustangon korokepalan, jotta Kirsin ajoasento saatiin rennoksi ja seisten ajaminen oikeisiin kulmiin. Tulevaisuudessa on listalla vielä iskunvaimentimien vaihto parempiin.

Kädessäni oleva vanha pala oli liian korkea. Ylämuovi avattu, mittaristo, kaasuvaijeri ja liittimet irti. Tanko irrotettu.

Uusi asennettuna, säätö alimmillaan. Kuva edestä tuulilasin läpi.

 

Molemmissa kelkoissamme on luonnollisesti tavaraboksit, erikoiskorkeat tuulilasit, kädenlämmittimet, lisäpohjapanssarit, raapijat jääkelejä varten ja levennetyt suksimuovit. Omassani on lisäksi lämmitettävä puhelinkotelo latauksella. Varastossa on myös epäsymmetriset suksimuovit vähän tiukemmissa suksissa, jos vieraamme haluavat urheilla viistorinteissä. Toistaiseksi kelkkaileville vieraille on riittänyt lumilapio, jota itsekin vielä joskus tarvitsemme kun menee pitkäksi...

Paluu kylästä. Kylmä Peskanlahdella. Moottorikelkka on meille kulkuneuvo, autonkin korvike.

Siellä jossakin.

Vaaran takana kieli vaihtuu ja vapaus loppuu.

 

Minulta on kysytty, olenko lopettanut ultrajuoksun. Vastaus on: en ole.

    Pelkkä juokseminen ei riitä mihinkään sellaisenaan, mutta sen tarjoama keino hiljentää mielensä, meditoida juosten ja palata omaan alkuluontooni on minulle erittäin merkityksellinen.

    Blogeissani on välillä paljon kuvia, kirjoissani ei toistaiseksi yhtään. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvaton kirja vielä enemmän: se antaa lukijalle mahdollisuuden nähdä omat kuvansa. Ja juuri tähän seuraavassa kirjassani pyrin. Jos kaikki menee hyvin, kirja ilmestyy jouluksi.

Perinteistä, hidasta hiihtoa.

Kun on kaksikymmentäseitsemän astetta pakkasta ja polvistun verkkoavannolle pyytämään kalaa luonnolta, olen lähimpänä omaa alkuluontoani.

JO JOUTUI ARMAS AIKA

 

Kuva Tarmo Lehtosalo.

 

Lapin ortodoksisen kappeliseurakunnan Ivalon alueen pappi, isä-Rauno Pietarinen jäi eläkkeelle. Kävimme Kirsin kanssa Nellimin kirkolla palveluksen jälkeisessä kahvitilaisuudessa toivottamassa isä-Raunolle antoisia eläkepäiviä.

    Isä-Raunolla on Lappiin muuttomme yhteydessä ollut merkittävä rooli keskustelijana kanssani eksistentiaalisista kysymyksistä. Rohkenin esittää hänelle ajatuksen: kulkeeko aika menneisyydestä tulevaan, tulevasta menneisyyteen vai kulkeeko aika mihinkään. Kokemuksesta tiedän, että eläkkeellejääminen tai työelämästä sivuun hyppääminen ei ole aina niin helppoa tai vapauttavaa, kuin luullaan.

    Minusta tärkeintä on olla uskomatta mihinkään. Tämä ei poissulje sitä, että jotakin korkeampaa voimaa voi olla. Tämä ei myöskään poissulje sitä, ettei itseensä voisi uskoa. Mielikysymykseni on ollut vuosikausia: mihin käännyt kun voimasi loppuvat. Tuossa lukee mihin, ei siis kenen puoleen.

    Mitä tulee aikaan, on vastassa pelkkää mielettömyyttä. Et voi muuttaa mennyttä etkä kovin paljon vaikuttaa tulevaan. Näin on aivan sama miten päin aika kulkee. Viisarien liike kellossa on pelkkä mekaanisen keksinnön ja sopimisen tulos. Minusta me olemme ajassa, ja olemme siinä ilman muotoa vielä senkin jälkeen kun kuolemme, aivan kuten ajassa ovat kaikki, mitä on ollut aiemminkin, ilman muotoa.

    Eläkkeelle jäämiseen tai työelämästä sivuun hyppäämiseen liittyy aina luopumista. Moni on tehnyt työstä merkityksen olemassaololleen, säälin heitä. Edesmennyt isäni sanoi minulle aikanaan: elä elämääsi! Tuolloin kivuliaassa keskustelutilanteessa ensin loukkaannuin, mutta vasta vuosien jälkeen olen oivaltanut huutomerkin merkityksen. Elä nyt, tässä! Isäni sanoi myös usein kysyjille: pojalle nämä kaikki jäävät, poika tekee sitten mitä tykkää. Näin sanoessaan hän opetti minua luopumaan, antoi valita.

    Syksyllä ilmestyvässä esikoiskirjassani kerrotaan kuinka poika kaivaa yksikätisen isoisän kanssa lapiolla multaa kovasta, kivisestä ja juurien läpitunkemasta maasta. Kirjassa ei kerrota kuinka kasvimaan reunat kivettiin, kuinka ranta kivettiin, kuinka rakennettiin kaksi seitsemän metrin kivilaituria ja salmen keskelle seitsemän metriä syvään mutaan kiviarkku, jonka varassa laitureita yhdistävien siltojen kautta pääsi mökin edustalla olevaan saareen. 

    Kivet kerättiin viiden kilometrin päässä asuvan maanviljelijän pellolta, käsin nostamalla traktorin peräkärryyn tai isommat traktorin talikolla tontille kuljettaen, josta ne sitten rautakangen ja käsirattaiden (maitokärryt) avulla kuljetettiin talvella jään päältä veteen.

    Kysyin Hämeenkyrön Kirsinrannan saunassa, miksi minulla ei voinut olla sellaista isää tai isoisää, jotka olisivat jatkuvan raatamisen sijaan vain lukeneet kirjoja, lämmittäneet saunaa tai kalastaneet mökillä. Kirsin vastaus tuli epäröimättä: ettei sinun tarvitsisi. Olen aina sanonut, että Kirsi on mahdottoman viisas ihminen.

    Tämän blogin päivitysväli on jälleen kerran venähtänyt - minäkään en pysty mahdottomiin, edes fyysisesti. Siitäkään huolimatta, että olen nuorena kerännyt kiviä, vetänyt käsin reellä puita metsästä tienvarteen tai tehnyt heinää ja kaivanut lapiolla. Mökille oli matkaa 60 kilometriä, ajoin sen usein pyörällä. Töiden välissä kävin juoksulenkeillä. Ja niin edelleen.

    Matkustimme kesken Hämeenkyrön kesän takaisin kotiin Lappiin. Luovuin erämökistäni Talvituvasta, jonka alkuperäinen nimi oli Sirkanmäki. Mökin uudet omistajat halusivat mökin käyttöönsä ennen juhannusta, joten kaikki ylimääräinen tavara oli rahdattava mökiltä pois. Edelleen jäljellä oli paljon hirsiä ja rakennuspuutavaraa, pari venettä, siirrettävä tulipaikka, savustin, kaksi agrekaattia ja vaikka mitä muuta. 

    En muista aikoihin olleeni näin lujilla fyysisesti, eikä asiaa auttanut yhtään Kokkolassa juoksemani kilometrit tai viideskymmeneskahdeksas syntymäpäiväni. Mitä tulee viimemainittuun, on se minusta pelkkää mielenharhaa.

    Isän kuoleman jälkeen saatoin erämökin tarinan osaltani loppuun. Maalasimme rantasaunan ja liiterin talkoilla. Tein pitkospuut rantaan ja sinne tulipaikan penkkeineen virtaavan veden ääreen. Köysikaiteet ja toisen ulkovaraston. Ja niin edelleen.

    Minä tein, myös surutyötä. Mutta yhtään kiveä en kantanut minnekään. No, ehkä pari pitkospuiden somisteeksi. Tämän tekstin jälkeinen kuva osaltaan kertoo luopumiseni syistä. Kuva ei ole mökiltä vaan Nellimin kylän kotimme pihalta. Minä aloitin mökkeilyn viisivuotiaana Hulppojärven rannalla Ikaalisissa, Kirsi aloitti seitsemänvuotiaana Hämeenkyrössä. Kyllä tässä mökkeilty ollaan yhdessä ja erikseen. Mitä teemme mökillä kun asumme joen rannassa, kilometrin päästä kotoa alkaa Haapakuru ja erämaat? Aivan niin, emme mitään.

    Ajassa kulkiessa jätämme useimmiten huomiotta pysähtymisen mahdollisuuden. Parhaiten tämä realisoituu matkailuautoilussa, kun pyörämökki pysähtyy, on maisema aina uusi. Ihminen kiintyy helposti paikkoihin ja niiden tunnelmiin. Palaaminen on aina helpompaa kuin uuden löytäminen. Ikävuosien karttuessa uusintojen määrä lisääntyy. Minä olen tovi sitten oivaltanut, että en ole yhtä kuin mieleni. Ne maisemat, mitkä elämäntapani minulle näyttävät, ovat ainutkertaiset. 

    Jo joutui armas aika. Miten niin jo?

 VIIKKO 21.

Ma- Kävelyä 1,88 km - 29 min.

Ti- Lepo

Ke- Polttopuiden kantamista tunti.

To- Hämeenkyrö polkua ja tietä 14,13 km - 1.36. (Siis 4 päivää 24-tunnin juoksun jälkeen.)

Pe- Polkupyörällä 7,28 km - 31 min. Hain pakettiauton lainaan, puunkantoa.

La- "Lepo" Matkalla.

Su- Kotona Nellimissä tiellä 10,09 km - 1.01. 

25, 8 km

Nellimin harjun polkua.

 

VIIKKO 22.

Ma-"Lepo" Mökkimuuttoa.

Ti- Mökkimuuttoa. Kävelyä Kirsin kanssa 3,98 km - 1.01.

Ke- Mökkimuuttoa.

To- 10,14 km - 1.05. Valokuvaaja Tarmo Lehtosalon kanssa kuvaussessio loppukesästä tai syksystä ilmestyvään henkilökuvaan Sport-lehdessä ja Helsingin Sanomien verkkosivuilla. Mökkimuuttoa.

Pe- Mökkimuuttoa.

La- Haapakurussa 10,12 km - 1.09. Mökkimuuttoa.

Su- Nellimissä 10,39 km - 1.09.

30,65 km

Tuomipihlaja kukkii Nellimissä.

 

VIIKKO 23.

Ma- Lepo. Aivan poikki.

Ti- 5,30 km - hölkkää 39 min.

Ke- 10,31 km - 1.00.

To- 10,28 km - 1.13. Pientä 3 kilomerin lenkkiä kuuden päivän kilpailun tyyliin. Matkalle.

Pe- Matkalla. "Lepo".

La- Matkailuauton huoltoa Ylöjärvellä, "Lepo".

Su- Rajamäellä synttäreillä päivä. Ylöjärvellä  yöllä 7,31 km - 48 min. Palautin pakettiauton.

25,89 km

Ylöjärven Sasinharjun polkua.

 

Matkailuauton huoltoa. Pakoputken jousto-osan vaihdon yhteydessä laipan ruostuneiden pulttien irtiporaus. Kovaa metallia!

Viimeinen matka. Kolme harmaakuvemyyrää Fiatin ilmansuodatinkotelossa. Kuvassa suodatinelementti on keskeltä poistettu.

Maanantai 13.6. Pikku-Ahveniston suppa. Puolimaratonin mittaisella lenkillä peukku ylös.

Kauhajoen kuuden päivän juoksun starttiin on 20 päivää. Kilometritavoite? Uskokaa nyt: mielessäni on runsaasti tyhjää tilaa kilometreille ja jos näin on, minun ei tarvitsisi sitä edes sanoa - mutta jotain on kysyjille vastattava.

MATKALLA TOUKOKUUSSA

 

Odotukseen kuuluu aina pettymys. Koemme onnea vain silloin kun asiat sujuvat niinkuin haluamme. Jos ne eivät suju toiveidemme mukaan petymme ja kärsimme.

 

KOHTI ETELÄÄ

Lähdimme Kirsin kanssa Nellimistä toukokuun kymmenes päivä valumaan kohti eteläsuomea. Virallinen lumensyvyys oli lähtiessä 14 senttimetriä ja ilma kaikkea muuta kuin keväinen. Toukokuun alun jatkuvat tuulet tekivät ilmasta entistä kylmemmän ja lisäsivät osaltaan kaipuuta lämpöön. Valosta Lapissa ei ole keväällä puutetta.

    Minä olen jo kauan ymmärtänyt, että nimenomaan ikävuosien karttuessa ihminen tarvitsee valoa ja lämpöä. Jatkuva perseily karvalakissa ja viisissä pitkissä kalsareissa paitsi tympii, myös jumittaa kaikki lihakset. Olo muuttuu jähmeäksi ja ajatus vielä jähmeämmäksi. Pää ei käänny, joten uutta ei näe. Edelläkerrottu ei mitenkään vähennä arvostustani Lapin oikeaa talvea kohtaan - talvesta vaan on päästävä välillä oikeaan kesään, joka ei suinkaan ole se Lapin alkukesä, jossa pieni vihreä koivunlehti räpättää räntäsateessa.

    Valuimme yhden yön Kemin kautta Ouluun. Oulussa poikkesimme, harvinaista kyllä, ihan oikein Nallikarin leirintäalueelle vaihteluksi. Kävimme pyörillä keskustassa nauttimassa Oulun kauppahallin tunnelmasta Natokahvilla. Illemmalla tein puolipitkän lenkin ystäväni Jyrki Leskelän kanssa.

 

    Oulusta ajelimme Susiluotoon, joka on paremmin tunnettu Ohtakarina. Paikalla on hienoa historiaa mutta nyt oli myös hyytävää merituulta. Karavaanipaikkaa kahvila Katiskassa voi suositella erikoista maisemaa hakeville.

    Ohtakarilta kävimme vaisussa Raahessa. Jatkoimme Kokkolaan ja vielä Luodon, eli Larsmon kautta mainioon Pietarsaareen ja palasimme sitten Kokkolan leirintäalueelle odottamaan kauden ensimmäisen ultrakilpailuni starttia.

    Alasvaluessa olimme muutaman yön leirintäalueilla ja muut yöt ihan muualla. Jälleen kerran tuli todistettua, että monet leirintäalueet eivät tarjoa rahalle mitään vastinetta paitsi pittoreskin pistorasian. Nallikari varsinkin oli todella väsynyt kevätmoskissaan. Matkailuautoilija tarvitsee leirintäalueelta saunan ja pesukoneen lisäksi normaaleja vesihuoltoja autoon - tai sitten maiseman, rauhaa, ehkä aktiviteetteja. Pelkästä sähkötolpasta ei kukaan kokenut maksa älyttömyyksiä jos muut fasiliteetit ontuvat.

    Poikkeuksena edellämainittuun Kokkolan leirintäalue yllätti positiivisesti siisteydellään ja jossain määrin myös hinnoittelullaan.

KILPAILU

 

Juoksin Kokkolassa 24 tuntia siten, että sataan kilometriin etenin tosissani, sitten kymmenen kilometriä hissukseen. Tähän meni reilu 13 tuntia. Tämän jälkeen otin suihkun, söin ja nukuin. Neljän tunnin tauon jälkeen palasin aamuun ja juoksin kuten kuuden päivän kilpailussa unitauon jälkeen aina puoleenpäivään asti. Näin toimien säästin itseäni heinäkuussa Kauhajoella juostavaan kuuden päivän kilpailuun.

    Sain kasaan 148,035 kilometriä. Hirveä ultrapaskahätä lopussa vei mahdollisuudet 150 kilometriin, mutta ei se mitään. 

    Minulta kysyi usea eri ihminen eri yhteyksissä mitä kilometrimäärää kilpailussa tavoittelen. Vastasin kaikille samalla tavalla: Mielessäni on runsaasti tyhjää tilaa. Ja jos asia on näin, minun ei tarvitsisi sitä edes sanoa, mutta jotakin on kysyjille vastattava.

    Kiitos kilpailun järjestäjille ja kanssakilpailijoille. 

    Kumarran teille.

    No olenko kilpailuun tyytyväinen?

    Juokaapa kuppi kahvia.

 

MATKAILUAUTON HUOLTOA - ALDE 3010 PIIRIKORTTI - SERIAL VIKAILMOITUS

Jo Nellimistä lähtiessä oli tiedossani, että joudun ostamaan matkailuautomme lämmittimeen uuden piirilevyn. Elektroniikka ikääntyy tärinän ja lämmönvaihtelun seurauksena.

    Autossamme on ALDE 3010 nestekiertolämmitys ja lämmönvaihdin, jolla ajaessa moottorin lämpöä voi hyödyntää asuinosan lämmitykseen tai päinvastoin talviaamuina parkista lähdettäessä. 

    Alden ohjauspaneeliin tulee vikailmoitus serial. Tämä tarkoittaa ohjekirjan mukaan kytkentähäiriötä pannun ja paneelin välissä. Jos lukee netin ihmellisestä maailmasta karvanaamareiden keskusteluja, voi tästäkin asiasta saada monenlaista käsitystä monelta eri kantilta.

    Minulla sattuu olemaan pannun ja paneelin välinen alkuperäinen ja täysin uusi johtosarja. Jos kytken tämän sarjan pannun ja paneelin väliin voin poissulkea mekaanisen, alkuperäisessä johtosarjassa olevan vian pois johdon osalta. 

    Serial- vikailmoitusta tulee johtosarjavian lisäksi komponenttivioista ja/tai sitten koko systeemi on mykkä tai piirilevyssä on kontakteihin vaikuttavia murtumia. Piirikortissa on mikrotemp komponentin lisäksi muitakin ajan kanssa väsyviä puolijohteita. 

    Käytännössä lämmitin yritti meillä käynnistyä ja sammui heti, tauluun tuli vikailmoitus serial ja niin edelleen. Välillä lämmitin toimi normaalisti, välillä ei. Pääosin pelkällä sähköllä normaalisti mutta yksin kaasulla tai yhteiskäytöllä ei.

 

    Irroitin lämmittimen piirilevyn. Mittasin komponentit ja kävin ostamassa uuden piirilevyn Kokkolan Caravanlandiasta. Asensin uuden piirilevyn huolellisesti paikalleen ja ongelmat ovat tiessään. Piirilevy on sikakallis, mutta Kokkolan Caravanlandian lähtöhinta ei ole markkinoiden kallein. Jälleen voin heitä suositella kuten Caravan Erälaukkoakin.

    Vanhaa piirilevyä ei kannata heittää pois. Joku, joka osaa asiat kykenee sen mahdollisesti korjaamaan. Ainakin se mikrotemp ja se yksi transistori kannattaa tarkistuttaa. Meillä mikrotempin toisenpuolen jalka oli lievästi mustunut, mikä kertoo lämpöjen nousseen kotelossa jossain vaiheessa laukeamisen rajoille. Minä korjaan levyn itse itselleni varaosaksi.

 

Vaihdoin matkalla myös vessakasetin läpän tiivisteen, mutta en nyt laita kuvaa siitä. Ostin Kokkolasta uuden tiivisteen varalle, entinen varatiiviste on kulkenut mukana kuusi vuotta. Hajussa kasvaa kädet ja pää, sanoi isoisä aikanaan. Tiiviste oli halventunut vuosien varrella kymmenen euroa - jotain positiivista sentään.

 

Kuten huomaatte, elän matkailuautonkin kanssa kuten opetan. Meillä on nopeasti katsottuna hieno ja iso matkailuauto. Niin on, mutta vanha. Vanhakin toimii, jos sitä opettelee korjaamaan. Aina ei tarvitse ostaa uutta.

 

HELMIÄ

Oulu ei ole paska kaupunni, vaan slogan kuvaa Oululaista mielentilaa. Kauko Röyhkä voi olla väärässä ja yleissivistykseen kuuluu ymmärtää mikä oli Oulun kristalliyö. Kauppahallissa on hyviä kristallipullia. Nämä eivät liity toisiinsa mitenkään.

Ohtakari tarjoaa merimaisemaa ja kurkistuksen historiaan. Paikallisten kanssa jutellessa ymmärtää hyvin miksi ammattikalastusta ei enää harjoiteta suuremmin. Ottakaa itse selvää tai menkää itse kalaan, kun ruoka loppuu.

 

Raahe on ihan nätti ja kaupungin ilmainen matkaparkki on plussaa.

Kokkola on Raahea isompi ja moni-ilmeisempi. Katuralli mopoilla ja jenkkiautoilla on iltaharrastus edelleen, mutta tälläkertaa saimme nukuttua. Sunti on edelleen ruskea, miksi sitä tekojärveä ei tehdä yläpäähän?

Larsmo eli Luoto tarjoaa hienon vaellusreitin, jonka varrelle tehtiin juuri uutta kotaa ja tulipaikkaa. Reitti lähtee Idrottscenteristä, mikä on mahdollisuus paikallisille urheilijoille kaikkine toimintoineen.

 

Pietarsaari ei pidä melua itsestään: vanhan tupakkatehtaan takaa avautuvaan Skataan kannattaa tutustua, kuten myös lukion puutarhaan, mutta etenkin kahvila ja leipomo Skorpaniin. 

    Matkailuautoilijat: ajelkaapa Pietarsaaren vanhaan satamaan ja ottakaa rennosti. Rannalla on tankkauspisteellä makeanveden hana ja lähellä on hieno kalaravintola. Jos on täyttä niin suljetun, säälittävän Fantasean jälkeen voi avautua mahdollisuuksia omaan auringonlaskuun.

 AIKAA

Minä täytin 58-vuotta. Kokkolan jälkeen ajoimme Villa Kirsinrantaan Hämeenkyröön. Mökki täyttää kohta 50 vuotta ja on täysin alkuperäinen. Huomattavaa on, että jo rakennusvaiheessa 70-luvun lopulla Kirsin vanhemmat käyttivät osittain kierrätettyjä materiaaleja mökkiä rakentaessaan. 

    Kuistin lankut ovat purettuja arkistohyllyjä, lattiassa on pankin lattiasta purettua vinyyliä. Piippu, avotakka, puuhella ja saunankiuas sekä peltikatto ovat alkuperäiset kuten kaikki muukin. Mikään ei ole rikki ja kaikki toimii.

    Miten helvetissä ihminen on ajanut itsensä nykyisenkaltaiseen tilanteeseen rakennusmateriaalien osalta. Rauta on moneen kertaan kierrätettyä sontaa. Laastit, liimat ja tasoitteet pelkkää kuraa ympäristökiiman pakottamina. Rakennuspuu keinolannoituksella kasvatettua harvasyistä tikkua. Rakennustapa muovien ja muiden väärien materiaalien yhdistelemisellä täysin pielessä.

    Kirsinrannan hirret elävät vuodenkierron toisensa perään. Ne ovat rakennuspaikalta oikeaan aikaan kaadettuja. Korkeilla tolpilla oleva rossipohja tuulettaa ja paksu aaltopeltikatto kestää vuodesta toiseen. Joka vuosi mustarastas yrittää pesiä tasakerran ylimmän salvoksen päälle.

    Maailmassa ainoa pysyvä asia on kaiken pysymättömyys. Se mikä elää, on se mitä täällä kokoajan on läsnä. Vain valitettavan harva sen kokee.

    Kestänkö minä aikaa?

    Juokaapa taas kuppi kahvia. 

HARJOITTELUNI VIIKOT 18 - 20

Ma- Matolla 10,10 km - 59 min. Viimeinen kilometri 4.35 vauhtia

TI- Ke - Lepo

To- 32,74 km - 3.47. Osittain lumisella tiellä.

Pe- Matolla 10,20 km - 1.14.

La- Poluilla metsässä osin 10,20 km - 1.17. Lunta, kylmä ja huonoa palautumista.

Su- Lepo

yhteensä juoksua 63,1 km

 

Ma- 10,01 km kiihdyttäen täyteen vauhtiin - 57 min. Päälle 3,10 km ravistelua 21 min.

Ti- Ivalossa 10,09 km - 1.11. Asioita ja maastotutkimuksia.

      Illalla kävelyä Kirsin kanssa Kemissä 2,69 km - 36 min. Hirveä tuuli.

Ke- Lepo

To- Pyöräilyt Oulussa 4,58 km ja 7,73 km Kirsin kanssa.

       Illalla Leskelän Jyrkin kanssa 21,55 km - 2.25. Seurustelulenkki.

Pe- Oulussa kävelyä Kirsin kanssa 6,66 km - 1.29.

       Ilta Raahessa 8,01 km - 54 min. Jälleen hirveä tuuli.

La- Pyöräilyt Raahessa Kirsin kanssa 4,77 km ja4,66 km.

Su- Ohtakari kävelyä luontopoluilla 2,35 km - 45 min.

Yhteensä juoksua 52,7 km

 

Ma- Kilpailun radalla Suntilla Kokkolassa 10,30 km - 1.10.

Ti- Larsmo vaellusta Kirsin kanssa 8,21 km - 2.06.

Ke- Pietarsaaressa 6,68 - 46 minuuttia. Muutama aukiveto.

To- Pyöräilyt Kokkolassa 2,70 km ja 2,61 km.

Pe- kävelyä 1,39 km - 22 min.

La-Su- Kokkola Ultrarun 2022 24-tunnin juoksu 148,35 kilometriä.

Yhteensä 164,7 km

Selkeyden vuoksi en ole laittanut vikkojen liikunnan yhteisaikaa näkyviin, koska esimerkiksi race-tilassa urheilukello laskee tauot pois, vaikka kilpailu kestääkin täydet 24 tuntia.

Niiden, jotka eivät ymmärrä ultrajuoksuharjoittelua tai ultrajuoksukilpailuun valmistautumista, ei pidä vertailla kävelyyn käyttämääni aikaa omiin kuntokävelyihinsä. 

    Me kävelemme Kirsin kanssa liikunnan, mutta myös muun takia. Jos esimerkiksi vaellamme kahdeksan kilometriä metsässä, niin emme toki paina kieli vyön alla kelloa kytäten. Meillä on aikaa olla rauhassa metsässä tai muualla, koska olemme tehneet elämänvalintoja saadaksemme aikaa.

---

Kokkolan kilpailusta Ultrajuoksusivustolla 

Oheisen linkin jutusta löytyy linkki Jari Tompon mainioihin kisakuviin.