SOKISSA- SHOKISSA - ŜOKISSA

 

Vanhenemisesta puhutaan negatiivisesti ja jatkuvaa kasvua tavoittelevassa yhteiskunnassa se mielletään ongelmien aiheuttajaksi. Näkemykseni mukaan ihmiset ajautuvat päivä päivältä kauemmas omasta alkuluonnostaan. Tässä he unohtavat elämänsä tärkeimmän merkityksen: kasvaa ja kehittyä omaksi itsekseen elämänsä loppuun saakka. 

    David Robonin kirja nimeltään Ennakko-odotusten vaikutus, todistaa vanhenemiseen positiivisesti suhtautuvien ihmisten kärsivän muita vähemmän kuulovaikeuksista, hauraudesta ja sairauksista. Historiasta löytyy useita taiteilijoita, jotka kuusikymppisinä ovat parhaimmillaan.

    Jyväskylän yliopistossa on jatkunut yli viisikymmentä vuotta tutkimus nimeltään Lapsesta aikuiseksi. Tutkimuksessa on kartoitettu 1959 syntyneiden elämää. Tutkimukseen osallistuvat ovat varsin tyytyväisiä ja onnellisia nyt kuusikymppisinä. Yhdeksänkymmentä prosenttia arvioi elämänsä tarkoitukselliseksi. Hieman yli puolet näkevät tulevaisuudessaan mahdollisuuksia ja aikaa tehdä suunnitelmia. 

    Korona-aikana eräässä masentavassa facebook-keskustelussa minua moitti vanhukseksi eräs poliittiseksi toimijaksi julistautunut nuorempi mies. Kirjoitin kieli poskessa elokapinan istumisesta ajotiellä. Muistutan häntä ja muita: vanhuus alkaa nykyisin vasta kahdeksankymppisenä. Mainitun, nuoremman miehen kanssa voimme koska tahansa mennä rinnakkain peilin eteen ja katsoa kumpi meistä on turvonnut omaan mahdottomuuteensa, kumpi meistä on pitänyt itsestään huolta. Kokemukseni mukaan en pysty pitämään muista huolta, ellen ensin pidä itsestäni huolta. Poliittiset toimijat voisivat näyttää esimerkkiä, jos kerran pitää ohjailla kansalaisten kulutustottumuksia tai elintapavalintoja?

    Mitä sitten kertoo minusta itsestäni se, että nostan edelläkuvatun asian esiin näinkin pitkän ajan päästä. En minäkään pysty olemaan takertumatta ihan kaikkiin asioihin. Toisaalta tuolloin olin ollut facebookissa melko lyhyen ajan, enkä ollut tottunut keskustelukulttuurin tasoon kyseisessä alustassa. Unohdan aina välillä, että elän nykyisin Lapin suoraansanomisen kulttuurissa, jossa asioita ei hyvesignaloida tai väritetä. Täällä joko sanotaan tai sitten jätetään sanomatta.

    Ikääntyminen muuttaa suhtautumista ympäröivään muodolliseen maailmaan. Sokkitilan sijaan ikääntyvä sopeutuu muutoksiin ja antaa niiden mennä menojaan. Nuorempia ilmastonmuutoksen kanssa kipuilevia on hauska ärsyttää kommentoimalla, että eletään nyt ensin. Pahimmin ahdistuneet hermostuvat ja kaipaavat faktoja omien valintojeni taustalle. Ärsyyntyvät kommentoimaan ja tulevat samalla paljastaneeksi oman keskeneräisyytensä.

    Grönlannissa on Qeqertarsuaq- niminen saari. Saari tunnetaan myös nimellä Disko. Saarella on Kööpenhaminan yliopiston tutkimuslaitos ja maailman vanhin sääasema. Kun aseman johtajalta kysyttiin ilmastoahdistuksesta, hän otti vertaukseksi oman suhtautumisensa paikallisten suhtautumiseen. Jos jokin kala loppuu tai häviää, paikalliset vaihtavat pyyntimenetelmää ja kalalajia. He eivät ilmaston lämpenemisen myötä ole sokissa vaan sopeutuvat, etsivät muita tapoja selviytyä.

    Länsimainen ihminen on sokissa ja pyrkii estämään tai ohjailemaan väistämätöntä muutosta epätoivoisesti. Tässä näkyy mielestäni liukuminen alkuluonnosta kauemmas selvimmin. Jatkuvaa kasvua havitellessaan ihminen on unohtanut täysin oman henkisen kasvunsa. Henkiseen kasvuun kuuluu olennaisena osana muutoksen hyväksyminen, sekä omassa itsessä että ympäristössä. 

    Mutta keskeneräisiä me olemme kaikki - loppuun asti.

VIIKKO 21. HARJOITTELU

Ma- Lepo

Ti- 5,09 km - 35 min.

Ke- 7,01 km - 55 min.

To- Lepo

Pe- 11,08 km - 1.18.

La- 10,13 km - 1.11.

Su- Ylimääräinen lepo. Kävelin Kirsin kanssa illalla 4,76 km - 1.08.

Yhteensä 33,2 km - 4 tuntia.

Kevyt viikko ja heikko sellainen. Vasemman pohkeen alin kohta ennen akillesjännettä kipuili sisäsyrjältä. Pidin ylimääräisen levon sunnuntaina vaikka jalka oli oireeton. Venyttely tuotti tuloksia.

Kaikki viikon juoksu poluilla ja hiekkateillä Nellimissä, blogin kuvat juoksureiteiltä.

 

Kyllä vain, taivas loistavan sininen,

syvänsininen taivas nyt on,

valo sekoittuu ilmaan taivaan sen.

Kyllä vain, mutta silti totta,

että tällainen ei saata sinua

eikä suudelmaasi korvata.

Tästä kaikesta yksin surua saan

eikä sinua riitä se korvaamaan.

Sinä vain olet tärkeä nyt.

 

Tämä on Fernando Pessoan viimeinen runo 22.11.1935. Kuusi päivää myöhemmin hän joutui kuumeen ja vatsakipujen vuoksi Lissabonin ranskalaiseen sairaalaan ja kirjoitti 29. marraskuuta viime sanoinaan "I know not what tomorrow will bring". Seuraavana päivänä hän kuoli.

ASKEL KERRALLAAN

 

"...vaikka kaikki menis päin helvettii, niin voitko uskoa, että täällä ennenkin selvittii..."

- Kauan Sitten / MunkkiTuk - Kono - Amosa

 

Eräs vanha etelänaikainen urheilukaverini, sähköautoilusta innostunut osa-aikaopettaja (kunnan kyykyttämä määräaikainen, aivan kuin minä itsekin aikanaan) sanoi, että kolumniin voi kirjoittaa mitä lystää. 

    Tuolla logiikalla ihan mihin vaan voi kirjoittaa mitä lystää. 

    Vai voiko?

    Vanha kaverini osoitti uskovansa tiettyihin kirjoitettuihin asioihin tietyssä arvojärjestyksessä. Tämän tekstin jälkeen on Inarilainen-lehdessä tällä viikolla julkaistava kolumnini. Kun luette sitä, huomaatte, että kaikilla asioilla voi olla yhteys - mutta mitä tahansa ei voi kirjoittaa. Kantaaottaminen kirjoittaen vaatii sivistystä - sillä edellytyksellä, että on jotakin omaa sanottavaa. Onko sitä, sen päättävät lukijat.

Eräs toinen vanha etelän tuttuni, poliittiseksi toimijaksi julistautunut, väitti minun kuuluvan setämiesten joukkoon. Siihen joukkoon, joka aliarvioi nuoria ja nuorten idealismia. Jörn Donnerin teorian mukaan vanhetessaan ihminen luopuu ihanteistaan ja alkaa taistella olemassaolonsa turvaamisen puolesta. Hän aloittaa muutosvastarinnan, eikä hyväksy kaikkea uutta.

    Eduskuntavaalien tulos osoittaa, että kansa on saanut tarpeekseen muun muassa kusetuksesta ilmastosta ja ruuantuotannosta. Molemmat tulevat yksilön iholle, varsinkin kun luodaan jatkuvasti uhkakuvia toisensa perään.

    Mutta nuorissa on tulevaisuus. He tekevät sen itse itselleen. Kas kun se ei ole valmiina odottamassa! Osa meistä setämiehiksi tuomituista kun uskoo, että tulevaisuutta ei ole olemassakaan. Kaikki on aina tässä ja nyt. Siksi minusta kaikki idealismi on mieletöntä.

 

Sähköautoilu on erinomainen esimerkki markkinakusetuksesta. Useimmille lienee utopiaa, että sähköauto keksittiin hyvin pian sen jälkeen kun Farady keksi sähkömoottorin. Hollannissa 1835 Sibrandus ja Becker valmistivat varsinaisen ensimmäisen sähköauton. Sitä ennen eräs skotlantilainen kokeili sähkövaunua.

    Yllätyksellistä on, että Ford ja Edison kehittelivät vakavissaan sähköautoa. Edisonin laboratoriot paloivat mystisesti ja kehitystyö keskeytyi. Keksittiin laittaa vaikeasti kammella käynnistettävään polttomoottoriautoon starttimoottori. Tämä ja ensimmäinen maailmansota keskeyttivät sähköauton kehityksen vuosiksi.

    1980-luvulla ilmansaasteista kärsivä Kalifornian osavaltio teki päätöksen, että kymmenen prosenttia uusista autoista piti olla sähkökäyttöisiä. GM teki sähkökäyttöisen leasing-auton, johon käyttäjät olivat erittäin tyytyväisiä. Sittemmin öljy-yhtiöiden lobbauksen myötä kaikki nämä autot vedettiin pois käytöstä. Kummalliseen tapahtumasarjaan liittyi myös sähköautopatenttien siirtyminen salakavalasti öljy yhtiöille.

    Ihmiskunnan historia voisi siis ilmastonmuutoksen suhteen olla täysin toisenlainen, mitä tulee liikenteen päästöihin.

1968 kertoi Kansalaisen vuosikirja MMM hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta ilmakehään. Tuolloin ei tunnettu sanaa ilmastonmuutos. Jos joku olisi 1968 ehdottanut, että eläintuotantoa olisi ilmastosyistä rajoitettava, hänet olisi lynkattu tai suljettu hullujenhuoneelle. Tuolloin ei vielä laajemmin käytetty mielisairaala-nimitystä.

Huomaamme, että kaikki ei suinkaan aina ole sitä miltä näyttää. 

Sensijaan jotkut asiat kestävät aikaa ja soveltuvat lähes sellaisenaan kuluvaan aikaan. Yksi näistä on zen-filosofia. Kaikki on aina tässä ja nyt. Seuraavan askeleen päässä. On itsestämme kiinni, mihin sen otamme.

Alla Täryhalon uusin video, joka on kuvattu Tammikuussa 2023.

---------------------------------------------------------------------------------------------

Kolumni ultrajuoksijan kynästä- palstalle 5.4.2023 ilmestyvään inarilainen-lehteen.

 

KUSETUKSIA

 

Poikettiin hiihtolenkin lomassa äänestämään Kirsin kanssa. Myöhemmin join tauolla kaarnikkamehua ja luonto kutsui. Siinä lunta värjätessä tuli mieleen Urho Kaleva Kekkosen sanat: ”Käykää ihmiset kusella aina kun voitte.”

 

EVA tutki suomalaisten asenteita ja arvoja 2014–2021. Poliittinen identiteettimme on polarisoitunut, olemme siirtyneet ääripäihin. Keskelle itsensä sijoittavien määrä on selvästi vähentynyt.

Kuluneen talven aikana Nellimin tiellä on ollut pakko sijoittaa itsensä keskelle, koska tien auraus on kauniisti sanottuna heikentynyt. Isompaa vastaantulijaa kohdatessa on pakko sorvata paltteita omilla etukulmilla, kun tarjouskilpailuissa kuritetut aurausyrittäjät säästävät teriään.

                      Nato-Suomella on yhteistä rajaa Venäjän kanssa yli tuhat kilometriä ja osa siitä sijaitsee Nellimin kyljessä. Lisäksi Naton arktisen osaamisen keskusta ei olla siirtämässä Suomeen, vaikka poliitikot sitä haluaisivatkin. Näiden tosiasioiden valossa Nellimin tie, kuten muutkin rajaseudun tiet, pitäisi hoitaa kunnolla. Päästään tarpeen vaatiessa ilman suksia vastaan tai pakoon.

 

Rensselaer Polytechnic Institute Amerikassa tutki vallitsevan mielipiteen muuttumista. Riittää kun kymmenen prosenttia ihmisistä alkaa uskoa johonkin asiaan, alkaa yleinen mielipide muuttua.

                      Nyt kun Suomen poliittinen ilmasto on vaalituloksesta päätellen muuttunut, olisi syytä lopettaa ilmasto- ja kehitysapuasioissa maailmalla keuliminen ja keskittyä Suomessa parantamaan ihmisen hyvinvointia kotikuntallaan. (ei painovirhe)

1968 kansalaisen vuosikirja MMM kertoi hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta ilmakehään. Sibrandus & Becker keksivät sähköauton vuonna 1835 ja Kaliforniassa oli sähköautoja päivittäiskäytössä 1980-luvulla. Sähköautojen kehityksen esti ensimmäinen maailmansota ja myöhemmin öljy-yhtiöiden lobbaus. Asiat, joista meille on vouhotettu, eivät suinkaan ole uusia.

Pitkien etäisyyksien Lapissa on vielä pitkään tarve perinteiselle polttomoottorille ja perinteiselle ruisleivälle, jonka päällä on läskiä. Ensin mainittu helpottaa toimintasädettä pitkillä matkoilla ja viimeksi mainittu antaa aivoille energiaa enemmän kuin kaura- ja ituhössötykset kylmässä.

Konservatiivisuus toimii ”muutosta pelkän muutoksen takia”- ajattelua paremmin monessa asiassa. Kykymme vaikuttaa koko maapalloon on kuin harmaakuvemyyrän askel pääsiäishangella.

 

Jörn Donnerin teorian mukaan ihminen vanhetessaan hylkää ihanteensa ja alkaa taistella olemassaolonsa puolesta, ryhtyy muutosvastarintaan. Muutos on väistämätön maailmassamme, joka jatkuvasti muuttuu. Näkisin kuitenkin, että inarilaisessa perinteisessä elämäntavassa olisi mallia muillekin. Täällä kosketuspinta luontoon säilyy kuin itsestään, loppuun asti.

Tuhkien sirottelu luontoon aiheutti kalabaliikkia enemmän kuin Tenon lohi. Pelättiin marjamättäiden sotkemista ja vainajien tahatonta tallaamista. Oman tuhkansa sirottelun valitseva ei kenties ole tullut ajatelleeksi, että edellä mainittujen lisäksi on muutakin. Joku voi kusta tuhkien päälle – kuten niiden marjojenkin.

 

Pasi Koskinen on Nellimiläinen ultrajuoksija ja totuttelee käyttämään titteliä kirjailija, koska toisen kirjan käsikirjoitus on kustantamossa.

 

----------------------------------------------------------------------------------

 

 

Kelkalla siellä jossain. Tuo punainen on tuura, jolla hakataan verkkoavanto auki.

Syvää lunta mennen tullen.

Katsastusmihen ilo, uloimman raidepään vaihto. Aamulämpötila -22 astetta vaatii munaa näihin hommiin ulkona.

Ei ollut ruuhkaa Nellimintiellä, mutta kelistä huolimatta Ivaloon täytyi päästä.

Kotirantaa avannolta päin kuvattuna.

Kirsi ja virpojat. Saatiin hieno koriste vaihtokauppana.

Arkivaara. Joku molopää on kartaan laittanut sen Palo-Pyhävaaraksi.

 

 KOKEMUSLUKIJA

Nykyään tarjotaan kokemuslukijapalveluita erilaisille teksteille. Oletetaanpa, että joku kirjoittaa syövästä, eikä hänellä ole siitä omaa kokemusta. Näinpä minä voisin tarjota kokemuslukijan palvelua, että onko kirjoittajan teksti kokemukseni mukaista - onko syöpä kuvattu oikealla tavalla.

    Mikä on oikea tapa? Mikä on oikea kokemus? Minun kokemukseni syövästä on aivan toisenlainen kuin jonkun muun kohtalotoverini.

Esimerkiksi sateenkaariryhmät tarjoavat kokemuslukupalveluja. Miten kokemus omasta seksuaalisuudesta voisi olla jotenkin "yhteinen" ja määriteltävissä oleva, kokemuslukijan esitysten mukainen.

    Puistattavaa! Miten tällaiseen on tultu???

HARJOITTELU VIIKOLLA 13.

Harjoittelua ei ole. Juoksin kympin, kävelin neljä kilometriä ja liukulumikenkäilin Kirsin kanssa puolitoista tuntia.

 

VERKOISSA

 

Puhelu tuli järvellä. Suurinpiirtein juuri sillä hetkellä, kun kurotin jollasta kohti verkkopuikkaria Kivijärven pirunkiven takana, siinä matalikolla. Oltiin Kirsin kanssa aamulla laskettu verkot ja koettu ne, jätetty vielä sittenkin yksi suurin toivein likoamaan. Illalla tulin tunnontuskiin mökillä, vaikka vesi on jo syyskylmennyt, niin viimeinen täytyi käydä ennen yötä pois nostamassa.

   Tuuli oli tyyntynyt, jätin Kirsin lukemaan kirjaa ja kolistelin vanhalla Hiacella rantaan. Illansuussa oli satanut kaatamalla, tyhjensin jollan ja suoriuduin vesille. Rantoja koristavat harmaat, sinne tänne nakellut kivet ja kelottuneet aihkit. Pitkämäisen järven toisessa päässä on Vallen vanha erämaatalo, kaikki muut ihmisen jäljet loistavat poissaolollaan. Ikiaikaiseen tunnelmaan pääsee pirunkiven lähellä. Valtava, haljennut seitakivi huokuu rauhaa, kalat pääsevät uimaan sen sokkeloihin, ja matalikossa on hyvä pyytää kalaa - nimenomaan pyytää.

   Palatessani hymyilin tyytyväisenä, heti puikkariin tartuttuani tunsin potkut paulassa. Olimme onnistuneet laskemaan viimeisen verkon oikealta puolelta venettä. Rannassa päättelin vastaajaviestistä puhelun saapumisajan. Ivalon terveyskeskuksen hoitaja oli sunnuntai-illan ratoksi soittanut ja ilmoittanut koronanäytteen sekä nieluviljelyn tulokset. Ei verkkoyhteyttä eli suoraan vastaajaan, toki oli äänettömällä taskussa erämaahan kuulumaton kapine.

   Meillä rajaseudulla suljettu puhelin ei tarkoita tavoittamattomuutta. Jos ei tänään kuulu niin ehkä huomenna. Elämän turha, tehty kiire ei kuulu tänne. Niillä, jotka ovat tavoitettavissa kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudesta ei ole aikaa. Ihmisen aika kuluu kaikkialla suurinpiirtein samaa tahtia, mutta se mitä ajastaan kokee onkin sitten erilaista näillä ajattomilla. Monet saavat paljon aikaan, mutta eivät koskaan pysähdy saati ymmärrä: aika kuluu ja sitten se on ohi - elämä nimittäin.

   Verkoilla kalastetaan ruokaa ja herkemmät kalat, esimerkiksi siika, pilaantuvat nopeasti kuoltuaan. Jos ei muuta niin ainakin maku muuttuu. Toivoisin, että useimmilla ihmisillä olisi mahdollisuus laskea riittävän harva verkko kalastamaan aikaa itselleen. Harvaan verkkoon kun tarttuu vaan se olennainen. Maailmamme on täynnä turhaa ja mitä sillä turhalla loppujen lopuksi tekee.

   Ajelin mökille takaisin. Hämärä tulee nyt yhdeksän kieppeillä. Tienvarren männystä lähti iso koppelo lentoon ja tiaiset olivat päivällä palanneet kesätauolta koputtelemaan pihapiiriin. Perkasin rannassa kalat kuunnellen Talvitupalompolon veden solinaa. 

   Kirsi huuteli kahville. Kävelin rannasta mäentöyräälle ja potkiessani saappaita kuistilla katselin rantasaunan piipusta tupruavaa harmaata savua.

   Näytteet olivat olleet puhtaat ja puhelin sai jäädä äänettömälle edelleen.

VIIKKO 36. HARJOITTELUNI

Ei harjoittelua, sitkeää flunssaa mutta ei vitutusta.

 

SENTTALIININ ALTA

Kieli poskessa.

   Sirkkelin ujellus tunkee korvasuojainten läpi. Kumarrun ottamaan ties kuinka monennen pölkyn mönkijän peräkärrystä ja työnnän sen sirkkelin halkaisukartioon. Heitän palaset kottikärryihin, joilla puut viedään suoraan liiteriin. Hengitykseni höyryää kylmässä ilmassa, on kahdeskymmenesensimmäinen toukokuuta Inarin Nellimissä. Synnyin täsmälleen viisikymmentäviisi vuotta sitten illalla kello kaksikymmentä yli kaksikymmentäyksi Tampereen keskussairaalassa. 
   Nyt seison tässä, harmaa parta ajamatta Stihlin metsurihaalari päällä, keltaiset Pelttorit päässä. Hymähdän ja kun kumarrun ottamaan uutta puuta Kirsi tulee ulos tyhjien kottikärryjen kanssa liiteristä. Näen pinon täyttyvän kohta, on kahvitauon aika. 
   Mansikkakakkua. Tein klassisen kolmen lasin kakun. Taikinaan yksi lasi jauhoja, yksi munia ja yksi sokeria. Väliin vaniljatuorejuustoa, hilloa ja päälle kermaa kokonaisilla mansikoilla. Saa matkia ja löysätä sitten vyötä jos ei ole kulutusta. Minulla on.

   Eräs nykyisin erittäin entinen jalkapallomaalivahti laulaa: "Lapissa kaikki kukkii nopeasti." Kun nyt tulisi edes lehti puuhun. On tiukassa tänä keväänä. Kuivaa ja kylmää. Miten niin entinen? No ei ainakaan enää maalille. Ehkä olisi kannattanut malttaa sen kermaliköörin kanssa silloin nuorena ja notkeana. 
   Mutta liikaa on romantisoitu Lapin kevättä. Tämäkin on joskus paska paikka. Kylmä ja väritön. Mutta en vaihtaisi pois - vielä. Ehkä joskus otan Tinttoa sitten Välimeren rannalla lämmössä, hiukan ennen kuin on aika luopua lopustakin. Sitten kun olen todella vanha ja vittuuntunut kaikkeen. 
   Minulle erittäin merkityksellinen vanhempi herrasmies sanoi taannoin, että vanheneminen vaikuttaa mieleen negatiivisesti. Sitten kun seitsemänkymmentä on vuosissa ohitettu. Positiivisuus karisee kun elämänkokemukset ovat plakkarissa ja nuoremmat säätävät ympärillä omiaan eikä aina viitsisi olla neuvomassa. Että istukaa nyt saatana alaskin välillä.
   Nuoria houkuteltiin äänestämään Eurovaaleissa. "Annatko pappasi päätää tulevaisuudestasi?" Hyvä kysymys nuorille. Ylettyykö nuorena ymmärtämään tulevaisuutta kun kaikki on vain tässä ja nyt, ei huomenna? Kovaa ja korkealta, uutta ripsaria ja kudetta niskaan. Identiteettihakupanoja. Mutta onko vanhassa vara parempi? Kulunut naama ja puku - ajatukset myös. Ulosanti matalaa keinuntaa. Hyvä veli hoitaa niput ohessa kuntoon. Viagraa. Ota asioista selko ja jätä äänestämättä. 
   "Missä vika on jos posket ei näy takaapäin? Sosiaalihuolto on ollut vastuuton." Jos lähtee jalkavaimoksi terroristille ja sitten rakkauden hedelmä pyörii ripulissa mustan kaavun jaloissa kuolemanleirillä. Ilman muuta huudetaan Suomea apuun. Suomen velvollisuus on auttaa. Mutta onko Suomi yhtäkuin suomalaiset? Ei lähellekään kaikki. Ja pitääkö auttaa? Siinäpä kysymys - ei välttämättä, sillä terrorismin pyrkimys on aiheuttaa hajaannusta. Mutta yhtenäinen kansa auttaa omiaan aina. 
   Jos katsoitte dokumentin Euroopan suurista pakolaisvirroista niin eihän heitä kukaan tänne eikä minnekään muuallekaan oikeasti halunnut. Niin ei vaan voi sanoa ääneen tai kirjoittaa. Ups! Muutoin naulataan hakaristi otsaan tai tuomitaan peeässäksi. Kyse kai on siitä, että tulevaisuudessa osa Afrikkaa muuttuu asuinkelvottomaksi lämpötilan nousun myötä. Miten sitten. Lapissa on tilaa kunhan riittää kalsareita. Mutta voi olla että tietty kansanryhmä vastustaa tätä(kin) polarisoitumisen pelossa. 
   Painanko nyt deleteä. En paina, jatkan kieli poskessa.
   Erään äskettäisen tapahtumaketjun seurauksena Suomi kuulemma voitti. Tästä syy-seuraussuhteena syntyy kaupunkiolosuhteissa hillitön juominen, remuaminen ja suihkulähteessä uinti. Filosofi todistaa televisiossa, että on aivan sama miten, kunhan olemme yhtenäisen positiivisia. Minäkin join alkoholittoman oluen ja kävin Inarissa alasti uimassa. Huusin kulli surkastuneena mörköä satamassa kolmen asteen lämmössä. Rajapartio tuli kesken kaiken ja sanoi että mene kottiis siitä! Ja sitten heräsin sohvalta.
   Kun Pekka Aalto teki maailmanennätyksen ultrajuoksussa, sekä inhimillisessä suorituskyvyssä, niin henkisen kuin fyysisenkin onnistumisen par exellencen, ei kukaan uinut missään saati muutenkaan remunnut. Postimies ei ole mörkö. Onneksi.
   On ne kummia ne suomalaiset kun Suomi voittaa. Mikä Suomi? Perkele tämä omaisuuttaan myyvä perseennuolija mitään ole voittanut sitten toisen maailmansodan. Kunhan ollaan oltu kusi sukassa itään päin ja samalla pyllistetty vahingossa länteen. Nyt ei ole enää väliä kun kaikki on kolmatta sukupuolta tai olmeja. Mut hei! Kaikki pelaa!

   Edelläkerrotun perusteella minusta voi saada varsin tunteettoman kuvan. Minun osittain surrealistisessa maailmassani liika liha kuoritaan aina ensin pois jotta nähdään kestääkö luuranko. Olen elänyt kuusitoista vuotta yrittäjänä yhteiskunnan ulkopuolella täysin omillani. Nyt kun en enää yritä, en edes yritä palata yhteiskuntaan, en ainakaan tähän yhteiskuntaan. Minun moraalissani on tilintasauksen veto-oikeus. Jos ja kun kaksi edellistä sukupolvea suvussani painoi peräsuoli pitkällä uhrauksia tehden ja ehti niistä huolimatta istahtaa niin ehdin minäkin ja aivan saatanan paljon aiemmin kuin keskimäärin ehditään.
   Tilastojen mukaan joka viides suomalainen ei harrasta mitään liikuntaa. Se on hyvä. Se niinkuin tasaa tilastoja kun minä yritän liikkua kolmen edestä. Enkä aina edes onnistu. Ylekin teki hienon jutun Karhunkierroksen polkujuoksusta. Nyt oli jo verorahoin kustannetun uutisautomaatinkin pakko kirjoittaa, koska Karhunkierroksen tulostaso on maailmanluokkaa. Yhteisöllisyys löydettiin esiin ja sitä verrattiin aiemmin tässä tekstissä esiinnostamaani suihkulähdeuintilajiin ja kyseisen niin sanotun urheilulajin kannattajien yhteenkuuluvuuden tunteisiin. 
   Minulle yhteisöllisyys yksilölajissani on epäolennainen asia. Sensijaan mielenkiintoisten ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan ystävystyminen ei ole epäolennaista. En silti pysty kollektiiviseen yhteisöllisyyden tuntemiseen paitsi kuuden päivän juoksussa alle kilometrin radalla ja sielläkin pätkittäin. Hienoja ihmisiä ja vähemmän hienoja mutta vähempikin remuaminen riittää, sirkus on erikseen. Tarkoitus on juosta pitkälle ja kehittyä ihmisenä. Taantuminenkin sallitaan mutta pitkälle on päästävä. Pois. Kauas.
   Lapissa on pakko tehdä puita jotta tarkenee kesän. Vanheneville luille lämpö tekisi hyvää mutta kaikkea ei suoda tasaisesti kaikille. Tinttoa on kaapissa ja se lämmittää tarvittaessa. Kyky karsia liika pois edistää ytimen havainnointia. Valinta helpottuu. Oman ruudun hoitaminen käy mielekkääksi kun tajuaa, että koko maailmaa ei pysty pelastamaan. Kun perustus kestää ja katto on ehjä voi havainnoida mukavasti maailmaa. Ja naureskella. Positiivisuus löytyy päivästä toiseen luonnosta ja ultrajuoksusta.

   -Oletko käynyt kalalla?
   -Kun nyt helvetti sentään saisi ensin polttopuut tehtyä juoksuharjoittelun ohessa...
   -Lapissa on maankäyttöön ja yrityselämään liittyviä kummallisia asioita, koska sinä kirjoitat niistä?
   -En koskaan.
   -Kuvassa oli karhun jälki.
   -Vanhapään takaa, iso oli ollut.
   -Näitkö?
   -En mutta metsäveljistä yksi näki, nythän tiedätte sitten miten minun kävi jos en joskus palaa lenkiltä.
   -Niin se senttaliini? Mikä se on ja miten se tähän kirjoitukseen liittyy?
   -Minähän sanoin heti alussa että kieli poskessa, mutta kyllähän sinä senttaliinin tiedät, kysy Googlelta tai Kemijärveläisiltä.

   
VIIKKO 21.

Ma- 16 km Nellimin vaaroilla - 2.10.
Ti- 6 km Käärmeniemen tiellä - 38.45.
Ke- 13 km Haapakurussa - 1.30. 3 astetta lämmintä.
To- 18 km tiellä Virtaniemeen - 1.57.
Pe- Lepo / Talkoissa erämaassa.
La- 30,1 km Apinavaara ja Ahvenvaara - 3.45. Oikea aika 3.32.
Su- 12 km Haapakurussa hiukan vauhdikkaammin - 1.17.

Yhteensä 92,5 km - 11:19 - 1333 m vertikaalista nousua.

Sairastelujen romuttama itseluottamus alkaa rakentua.

Haapakurun lenkkimaisemaa.