SOKISSA- SHOKISSA - ŜOKISSA

 

Vanhenemisesta puhutaan negatiivisesti ja jatkuvaa kasvua tavoittelevassa yhteiskunnassa se mielletään ongelmien aiheuttajaksi. Näkemykseni mukaan ihmiset ajautuvat päivä päivältä kauemmas omasta alkuluonnostaan. Tässä he unohtavat elämänsä tärkeimmän merkityksen: kasvaa ja kehittyä omaksi itsekseen elämänsä loppuun saakka. 

    David Robonin kirja nimeltään Ennakko-odotusten vaikutus, todistaa vanhenemiseen positiivisesti suhtautuvien ihmisten kärsivän muita vähemmän kuulovaikeuksista, hauraudesta ja sairauksista. Historiasta löytyy useita taiteilijoita, jotka kuusikymppisinä ovat parhaimmillaan.

    Jyväskylän yliopistossa on jatkunut yli viisikymmentä vuotta tutkimus nimeltään Lapsesta aikuiseksi. Tutkimuksessa on kartoitettu 1959 syntyneiden elämää. Tutkimukseen osallistuvat ovat varsin tyytyväisiä ja onnellisia nyt kuusikymppisinä. Yhdeksänkymmentä prosenttia arvioi elämänsä tarkoitukselliseksi. Hieman yli puolet näkevät tulevaisuudessaan mahdollisuuksia ja aikaa tehdä suunnitelmia. 

    Korona-aikana eräässä masentavassa facebook-keskustelussa minua moitti vanhukseksi eräs poliittiseksi toimijaksi julistautunut nuorempi mies. Kirjoitin kieli poskessa elokapinan istumisesta ajotiellä. Muistutan häntä ja muita: vanhuus alkaa nykyisin vasta kahdeksankymppisenä. Mainitun, nuoremman miehen kanssa voimme koska tahansa mennä rinnakkain peilin eteen ja katsoa kumpi meistä on turvonnut omaan mahdottomuuteensa, kumpi meistä on pitänyt itsestään huolta. Kokemukseni mukaan en pysty pitämään muista huolta, ellen ensin pidä itsestäni huolta. Poliittiset toimijat voisivat näyttää esimerkkiä, jos kerran pitää ohjailla kansalaisten kulutustottumuksia tai elintapavalintoja?

    Mitä sitten kertoo minusta itsestäni se, että nostan edelläkuvatun asian esiin näinkin pitkän ajan päästä. En minäkään pysty olemaan takertumatta ihan kaikkiin asioihin. Toisaalta tuolloin olin ollut facebookissa melko lyhyen ajan, enkä ollut tottunut keskustelukulttuurin tasoon kyseisessä alustassa. Unohdan aina välillä, että elän nykyisin Lapin suoraansanomisen kulttuurissa, jossa asioita ei hyvesignaloida tai väritetä. Täällä joko sanotaan tai sitten jätetään sanomatta.

    Ikääntyminen muuttaa suhtautumista ympäröivään muodolliseen maailmaan. Sokkitilan sijaan ikääntyvä sopeutuu muutoksiin ja antaa niiden mennä menojaan. Nuorempia ilmastonmuutoksen kanssa kipuilevia on hauska ärsyttää kommentoimalla, että eletään nyt ensin. Pahimmin ahdistuneet hermostuvat ja kaipaavat faktoja omien valintojeni taustalle. Ärsyyntyvät kommentoimaan ja tulevat samalla paljastaneeksi oman keskeneräisyytensä.

    Grönlannissa on Qeqertarsuaq- niminen saari. Saari tunnetaan myös nimellä Disko. Saarella on Kööpenhaminan yliopiston tutkimuslaitos ja maailman vanhin sääasema. Kun aseman johtajalta kysyttiin ilmastoahdistuksesta, hän otti vertaukseksi oman suhtautumisensa paikallisten suhtautumiseen. Jos jokin kala loppuu tai häviää, paikalliset vaihtavat pyyntimenetelmää ja kalalajia. He eivät ilmaston lämpenemisen myötä ole sokissa vaan sopeutuvat, etsivät muita tapoja selviytyä.

    Länsimainen ihminen on sokissa ja pyrkii estämään tai ohjailemaan väistämätöntä muutosta epätoivoisesti. Tässä näkyy mielestäni liukuminen alkuluonnosta kauemmas selvimmin. Jatkuvaa kasvua havitellessaan ihminen on unohtanut täysin oman henkisen kasvunsa. Henkiseen kasvuun kuuluu olennaisena osana muutoksen hyväksyminen, sekä omassa itsessä että ympäristössä. 

    Mutta keskeneräisiä me olemme kaikki - loppuun asti.

VIIKKO 21. HARJOITTELU

Ma- Lepo

Ti- 5,09 km - 35 min.

Ke- 7,01 km - 55 min.

To- Lepo

Pe- 11,08 km - 1.18.

La- 10,13 km - 1.11.

Su- Ylimääräinen lepo. Kävelin Kirsin kanssa illalla 4,76 km - 1.08.

Yhteensä 33,2 km - 4 tuntia.

Kevyt viikko ja heikko sellainen. Vasemman pohkeen alin kohta ennen akillesjännettä kipuili sisäsyrjältä. Pidin ylimääräisen levon sunnuntaina vaikka jalka oli oireeton. Venyttely tuotti tuloksia.

Kaikki viikon juoksu poluilla ja hiekkateillä Nellimissä, blogin kuvat juoksureiteiltä.

 

Kyllä vain, taivas loistavan sininen,

syvänsininen taivas nyt on,

valo sekoittuu ilmaan taivaan sen.

Kyllä vain, mutta silti totta,

että tällainen ei saata sinua

eikä suudelmaasi korvata.

Tästä kaikesta yksin surua saan

eikä sinua riitä se korvaamaan.

Sinä vain olet tärkeä nyt.

 

Tämä on Fernando Pessoan viimeinen runo 22.11.1935. Kuusi päivää myöhemmin hän joutui kuumeen ja vatsakipujen vuoksi Lissabonin ranskalaiseen sairaalaan ja kirjoitti 29. marraskuuta viime sanoinaan "I know not what tomorrow will bring". Seuraavana päivänä hän kuoli.