ULTRAJUOKSUKILPAILUUN VALMISTAUTUMINEN

 

VALMISTAUTUMISTA VAI VARAUTUMISTA

Ultrajuoksukilpailuun voi varautua monin tavoin, ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa. Jokaisen on kilpailukokemustensa kautta löydettävä itselleen sopiva tapa varautua. 

    Kestävyysurheilussa laajemmin käytössä oleva termi valmistautua on täysin filosofiani vastainen. Mihinkään ei kannata valmistautua, sensijaan kannattaa yrittää olla läsnä jokaisessa hetkessä. Odotuksesta seuraa aina pettymys, mikään ei tapahdu kuvitellulla tavalla. 

    Lukijalle suosittelen tämän tekstin lukemista loppuun, vaikkakin jo tässä vaiheessa kiusaantuisi tai kokisi olevansa mukavuusalueensa ulkopuolella. Filosofiani ei ole uskontoa ja koko ultrajuoksuni yksi keskeisistä tavoitteista on sietää mukavuusalueensa ulkopuolista elämää, tai toisella tavalla sanottuna: löytää kokonaan uusi elämäntapa.

Hyvin varautunut ultrajuoksija kestää kilometrejä. Toisin sanoen hänen kehonsa kestää kilometrejä. Toisin sanoen keho toimii kokonaisuutena päiväkausia liikkeessä. Lapsellinen ajatus kunnonajoituksesta voidaan unohtaa. Sensijaan kannattaa tuntea olevansa kunnossa. Tähän tunteeseen päästään jatkuvan, vuosikausia kestävän harjoittelun tuloksena. 

    Kannattaa myös levätä. Tässä ei lue, että kannattaa levätä kilpailuun harjoitusta kevennettäessä. Aina kannattaa levätä, kuten aina kannattaa myös juosta pari tuntia päivässä.

 

On luonnollista, että en harjoittele samalla tavalla nyt kuin kolmekymmentä vuotta sitten. Miltä kuulostaisi, jos vakavalla naamalla ilmoittaisin juoksevani viisi kertaa kilometrin nopeusharjoituksen kuuden päivän ultrajuoksua varten. Tai että viimeisellä viikolla ennen kilpailua verryttelisin ensin kaksi kilometriä, sitten kiihdyttäisin kilpailuvauhtiin ja jatkaisin sitä kolme kilometriä, sitten verryttelisin kaksi kilometriä. Ei uskottavaa. Nuohan ovat esimerkiksi maratonjuoksijan tyypillisiä lajiharjotteita.

    Mikä sitten on kuuden päivän ultrajuoksijan lajiharjoite? Entä tuhannen mailin lajiharjoite?

    TÄRKEINTÄ ON OPETELLA OLEMAAN JUOKSEMATTA KILPAILUA ETUKÄTEEN.

    Kilpailua ei saa juosta harjoitellessaan etukäteen. Kilpailua ei saa juosta mielessään etukäteen, paitsi hyvin pieniä, kuviteltuja osasia, ja loppujen lopuksi nekin ovat vääriä. Mielikuvina voi opetella kohtaamaan vaikeuksia kaikessa, mutta vaikeuksia ei pidä odottaa - ne tulevat kyllä.

Luonnollisesti on ymmärrettävä mihin on ryhtymässä. Voi olla hyödyllistä juosta kilometrin kierrosta harjoituksissa, jos kilpailun rata on kilometrin pitkä. Jos aikoo juosta kilpailussa tietyn kilometrimäärän päivässä, on harjoitellessa hyvä tutustua edes puoleen siitä. Miltä se tuntuu. Miltä seuraava päivä tuntuu. Mutta loppujen lopuksi mikään ei ennakkoon tunnu samalta kuin sitten. 

    Sitten jos. 

    Joskus.

    Ehkä ei koskaan.

 

HUOMIO PÄIVITYS 1.7.

Jos luit tämän tekstin aiemmin, on kilpailun nettiseuranta tällä hetkellä epäselvä ChampionChip Eestissä tapahtuneen sairastapauksen vuoksi.

Facebookin Kauhajoen Ultrafestivaalin ryhmän julkaisun mukaan ajanotosta vastaa Alge.

Nettiseurannasta ei tätä kirjoitettaessa vielä tietoa.

(ALKUPERÄINEN TEKSTI:

Kauhajoen Ultrafestivaalia voi seurata täältä: ChampionChip Eesti

Hieman varttuneemmalle lukijakunnalle tiedoksi: ChampionChip Eesti ei ole mikään hyökkäyssivusto, vaan linkistä aukeaa kalenteri, jonka kautta erilaisia ultrajuoksuja voi seurata.)

    Kilpailussa juoksijalla on jalassaan panta, jonka siru mittaa matkan aina kun juoksija ylittää kierroksen päätteenä olevan maton radalla.

VIIKKO 25.

Ma- Saunalenkki 10,04 km - 1.13.

Ti- 8,87 km - 1.01.

Ke-To- Lepo

Pe- 11,24 km osittain polkua - 1.20. Juhannusaaton lenkki, 30 vuotta sitten kotiin syöpäsairaalasta.

La- 18,78 km - 2.10. Asvalttia.

Su- 12,18 km - 1.23. Lyhyttä kierrosta mutta ei 1,5 kilometrin kierrosta.

Yhteensä 61,1 km - 7:10

 

Minulta on usein kysytty miten kykenen pitämään pääni kasassa ennen ultrajuoksukilpailua. Harjoittelu kevenee ja aikaa ajatella vapautuu?

Olen tietenkin poikkeus, koska olen elänyt ilman kelloa jo ties kuinka kauan. Elin ilman kelloa myös työurani viisi viimeistä vuotta - pienin poikkeuksin tosin.

    Kuvassa on kaksi ruohonleikkuria. Vasemmanpuoleinen maksoi 50 markkaa käytettynä hieman yli kaksikymmentä vuotta sitten. Nyt siihen tuli ensimmäinen varsinainen vika, äänenvaimentaja ruostui puhki. Aiemmin kaasuttimen ja bensiinitankin kiinnityksiä on pitänyt kunnostaa, öljyä vaihtaa ja terää terottaa. Vaihdoin vaimentimen, vanha lähti irti lämmittämällä, Wurthin boltexilla ja lyömällä metallitaltalla ja vasaralla varovasti kierteet rikki kiinnityshelasta. Uusin myös ilmansuodattimen vaahtomuovin, jonka hiiret olivat nyt syöneet lopullisesti. 

    Osat maksoivat enemmän kuin koko kone aikanaan. Osamyyjä sanoi, että ei näitä enää kukaan korjaa. Minä sanoin, että minä korjaan. Ja että en osta sähköautoa, enkä robottileikkuria.

    Oikeanpuolimmaisen leikkurin olen saanut lahjaksi uutena. Se ei ollut käynyt viiteen vuoteen. Purin kaasuttimen ja löysin tukoksen suuttimesta sekä ilmavuoto-ongelman kaasuttimen imukaulasta. Nyt kone käy moitteetta. Erotin myös kaasuvaijerin kuorestaan ja voitelin sen, sekä tietenkin puhdistin koko koneen.

    Pienkonebensa näissä on välttämättömyys. Tavallinen ei säily ja tukkii paikat.

 

Lisäksi lisäsin laituriin yhden ponttoonin. Ostaessani ponttoonia, ei myyjä löytänyt haluamaani Keskon järjestelmästä. Lopuksi selvisi, että järjestelmään se oli laitettu ponttoniksi. Ponttoonilaiturissamme etelässä on siis kahden ponttoonin lisäksi nyt myös ponttoni. Visit Finland.

 

Huolsin yhdessä Janin kanssa Elovainion Autohuollon tiloissa matkailuautomme, tapasin ystäviä ja kuuntelin laulurastasta, peippoa ja ihastelin sammakoita.

 

Grillasin kasviksia ja istuin kuistilla Kirsin kanssa.

 

Aika kuluu kuluttamattakin, ja vain täysin vapaa on ihminen, joka ymmärtää ja hyväksyy elämän olevan pelkkää kärsimystä, nauttii kärsimyksistä, sekä antaa kärsimysten mennä menojaan.  

  

 

PUUHASTELUA

 

Kaikki on samaa.

Kaikki on erilaista.  - Zen sananlasku

 

Heinäkuu vaihtui elokuuksi, kilpailukuukausi jäi taakse ja seuraava kilpailukuukausi alkoi. Edellisessä blogipostauksessani filosofoin elämää kahden kilpailun välissä toisenlaisesta näkökulmasta. Nyt on aika vaihtaa näkökulmaa.

   Sanotaan, että aikaa jonka vietät kalastaen ei lasketa elinvuosiin. Kuulostaa hyvältä, koska olen viettänyt aikaa marjametsän lisäksi kalastaen. Itälapin hillasato jää korpihillan varaan, mustikat eivät vielä ole kypsiä ja puolukat vasta vihertävät. Inari ja Nellim ovat ilmastollisesti täysin oma planeettansa, heinäkuun lopulla eräs Kirsin asiakas kertoi ostaneensa pipon tarkenemisen tueksi. Öisin alhaisin lämpötila on ollut pari astetta plussalla. Marjasatoon vaikuttavat kukinnan aikaiset kylmät sateet ja pölyttäjähyönteisten puute. Kalaa sentään on tullut kohtuullisesti.

   24-tunnin juoksuun valmistautumisessa kalastus, marjastus ja muu eräelämä saattavat kuulostaa omituisilta harjoittelumuodoilta, mutta kuvitteleeko joku minun 57-vuotiaana harjoittelevan kahden ultrakilpailun välissä olevalla vajaan kuuden viikon jaksolla?

   Viikot NBU:n jälkeen 30,57 km, 89,9 km, 130,1 km, 56,5 km. Merkittävinä kolmannella viikolla neljä kertaa peräkkäin 30 km ja 15 kilometrin syketesti viime viikolla. Olen kunnossa, mutta kilpailuvire on hieman hakusessa - vielä toistaiseksi. Kyllä se sieltä tulee.

   Mielen saaminen tuloskuntoon on paljon haasteellisempaa kuin kehon. Lähden Kokkolaan parantamaan vuonna 2012 Nivalassa juoksemaani 24-tunnin ennätystäni, 177 kilometriä. Minulla on runsaasti kokemusta miten 24-tunnin kilpailua ei juosta, eikä juosta liian lähellä edellistä kilpailua. Perusasioita: 200 kilometriä ei ole mitenkään tavanomainen tulos ja yleensä juoksijat munaavat 24-tunnin kilpailun juoksemalla ensimmäisen 100 kilometriä aivan liian kovaa. Lopputulos: keskeytys. Kommentti: "ei jostain syystä kulkenut, eivätkä jalat kestäneet". Tavoitteeni Kokkolassa: 1 km lisää on jo ennätysparannus. Arvio: joudun lujille. Syy: kaikkein korkein tavoite.

   Tähän asti kiinnostavin, kaikkein korkein tavoitteeni on ollut kuuden päivän eli 144 tunnin juoksu. Paras tulokseni siinä on 554 kilometriä. Kuuden päivän juoksu on eräänlainen välitavoite kymmenen päivän juoksun sekä tuhannen mailin kautta kohti maailman pisintä, standardisoitua juoksukilpailua Sri Chinmoyn self-transsendenssiä. Tästä syystä on vaikea motivoitua päivän juoksuun. Miksi mennä kaikkein korkeimman tavoitteen alle?

   Niinpä. Miksi? Kehittyminen maksimaaliseen kestävyyteen ja sitkeyteen on vähä vähältä etenemistä ja oman vajavaisuutensa hyväksymistä. Pandemia eli Korona estää järkevää matkustamista ja tuhoaa mahdollisuudet edes yrittää. Suomessa lapsellinen suhtautuminen koronapassiin tai muun yhteiskunnan avaamiseen tasa-arvon nimissä jumittaa matkustamisen. Toki muiden maiden suhtautuminen jumittaa myös.

   Tämän vuoden puolivuotiskilometrit, 2832 km, ovat tyydyttävät. Paljon enempää en koe järkeväksi tässä maailmantilanteessa. Kokkolaan lähden hyvällä mielellä. Kaikki on samaa ja kaikki on erilaista.

   Elämä on puuhastelua, saavutettuani huipun jatkan kiipeämistä.

HARJOITTELU VIIKOILLA 29 - 30

 

Ma- 8,01 km - 1.06. Polkua Arkivaaralle (Palo-Pyhävaara).

Ti- Ke - Lepo.

To- 30,26 km - 3.23. 

Pe- 30,23 km - 3.22. Ilta kävelyä 6,19 km - 1.23. Kirsin kanssa.

La- 30,61 - 3.23. 

Su- 31,06 km - 3.23. Nämä neljä peräkkäistä eri reiteillä eri teillä. Asvalttia ja hiekkaa.

Yhteensä 130,1 km. Aikaa meni 14:39. 

Ma- Kävelyä Kirsin ja vieraiden kanssa maastossa 6,7 km - 1.55.

Ti- Lepo

Ke- Hiekkatietä ja uraa 20,2 km - 2.13.

To- Osin umpimetsää ja vaikeaa polkua Pyhävaaralle 11,04 - 1.24.

Pe- 10,42 km - 1.04 tiellä.

La- Syketesti 15,02 km - 1.32. Kävelyä Kirsin kanssa 6 km - 1.22.

Su- Lepo

Yhteensä 56,5 km. Aikaa meni 6:14.

HEINÄKUUSSA 421,37 km - 50 tuntia ja 4 minuuttia.

VUOSI 2021 Heinäkuu mukaanlukien yhteensä 2832 km.

Everything the same

Everything different

- Zen proverb

AUTOMAATTI

Herätessäni tajuan että olen jo tovin kuunnellut unen ja valveillaolon rajamailla lintujen laulua matkailuautossa. Unkari on linnustoltaan hyvin rikas koska se on maantieteelliseltä sijainniltaan eräänlainen itäisten - kuten eteläistenkin lajien risteyskohta. 
Västäräkki tepastelee auton katolla, ympärillä laulavat peipot ja tiaiset. Kotimaisista lajeista iloisesti poikkeavat esimerkiksi vihertikka, mustaleppälintu ja etelän puukiipijä. Suurin metelin aiheuttaja on kuitenkin alla olevassa kuvassa oleva veijari, jonka ääni on monelle vanhan Balatonfüredin 6-päivän radan kiertäjille tuttu, kuten myös käen kukunnan kestävyys ja haikaran matala basso.

Reilu kolme viikkoa poissa kotoa viettäen nomadin elämää matkailuautossa on jo avannut jäykkyyksiä sekä kehosta että mielestä. Rakastan Lapin oikeaa talvea - ainakin niin kauan kun tiedän pääseväni aina välillä oikeaan kesään. Unkarissa kesä tulee, on ja pysyy toisin kuten kotisuomessa aina toisinaan - valitettavasti. Luoja voisi säästää meitä vesisateilta ja antaa niiden valua välillä maapallon muihin kuivempiin osiin, mutta ehkä kaikella on tarkoituksensa.

Viime päivät olemme nauttineet todellisesta lämmöstä. Iltapäivän päätteeksi varjon puolen lämpötilat lähentelevät kolmeakymmentä. Olen erittäin tarkka mikä on todella kuuma, mielestäni kuumuus alkaa 33 asteesta ja 35 on jo paljon juoksijalle sillä silloin asvaltin kautta juoksukenkiin heijastuva kuumuus menee jo yli 50 asteen. Tällaisella ajattelutavalla kestän kuumuutta kilpailussa. Kuumassa on osattava olla, jos keskittyy omaan tukalaan oloonsa lopputulos on porsaanpunainen pysähtyneisyys.

Elän kilpailua odottavan osaa. Päivät kuluvat helposti eikä aika tule pitkäksi, sillä kaikenlaista pientä tekemistä riittää harjoittelun lisäksi yllin kyllin. On pestävä pyykkiä, käytävä kaupassa ja laitettava ruokaa. Lämpimällä kelillä laitamme ruokaa ulkona kaasugrillillä, jolla voi myös keittää. (Dometic) Keitämme kahvia ulkona, syömme ulkona ja olemme muutenkin ulkona kaikin puolin.
Kirsi tukee ja ymmärtää minua. Hän tietää että välillä olen aivan jossain muualla. Alitajuntani järjestää palasia paikalleen kuin huomaamattaan. Tällä kerralla olen päässyt melko helpolla eikä pakonomaista keskittymisen tarvetta ole. Kilpailu juostaan kilpailussa, ei etukäteen pään sisässä.

Ilta tummuu Unkarissa tähän vuodenaikaan seitsemän jälkeen illalla. Samalla ilma viilenee. Öisin alle kymmeneenkin asteeseen. Alla olevat kuvat ovat matkalta ja Balatonakalista. Vaihdoimme Balatonakalin Strandista tuttuun Vonyarcvashegyn Parkin leirintäalueeseen, jonka taustalla 156 metriä merenpinnasta oleva kukkula komeilee kappeleineen ja muinaisine hautapaikkoineen. 
Strand oli hieman kulahtanut ja myös hieman kusilan oloinen. Kusila määritelmänä syntyy kausipaikkalaisten rakennelmista ja vapaa-ajanviettotavoista. Karpinkalastusta ja palinkaa, se heille suotakoon - mitään häiriötä ei ollut mutta touhua ei viitsi katsella loputtomiin.

Tätä kirjoittaessani starttiin on aikaa kymmenen päivää. Ystäväni Make jo kysyi alkaako kisafiilis nousta. Ei yhtään. Sensijaan fiilis on viikontakaisesta muuten parantunut huomattavasti koska sain juostua normaalin 130 kilometrin harjoitusviikon lämmössä terveystilanteen jatkuvasti parantuessa.
Lauantaina tein 27 kilometrin viimeistelyn jonka päätteeksi juoksin kilometrin vetoja tunteen mukaan suhteuttaen palautuksen vauhdin aina rasituksen kovenemiseen. Eli en suinkaan hidastaen. Viikolla tavoitin askeliini tutun keveyden ja saatoin huokaista helpotuksesta - kollaa kestää edelleen. Tällä tarkoitan sitä että kunto ei vielä ole laskusuunnassa eli kaiken todennäköisyyden mukaan sen pitäisi kestää ylhäällä vielä kisan loppuun asti. Todennäköisyyslaskenta ei ole vahvoja alueitani...

Monipäiväjuoksuihin ja muihinkin pitkiin ultriin harjoittelussa ei oikein ymmärretä mihin harjoitellaan. Pitkät kisathan ovat kokonaisvaltaisia toimivuuden testauksia. Yksinkertaisimmillaan juostaan ja syödään loputtomiin. Kehon olisi siis toimittava tasaisesti, jolloin jalkojen iskunkestävyys ja elimistön kyky käyttää sille jatkuvasti syötettyä energiaa nousee arvoonsa. Varsinaisesti millään nopeusominaisuuksilla ei ole paljoa tämän kanssa tekemistä. Sen sijaan kokonaiskestävyydellä on paljonkin. Kokonaiskestävyys sisältää koko kehon - sielua myöten.

Kun starttaan kuuden päivän kilpailuuni alkaa talven ja kevään mittaan rakennettu automaatti toimia. Automaatti mittaa jo edettyä matkaa tavoitteena olevaan. Se tekee valintoja kehon eri tarpeiden mukaan. Automaatti määrittää jatkuvasti etenemistä ja kertoo milloin alkaa se vaihe jolloin kaikki suljetaan ulkopuolelle ja matka verenpunaiseen tunneliin alkaa. Tunnelista ei ole paluuta, eikä mikään estä juoksemasta pidemmälle kuin alkuperäinen tavoite oli - eihän ?

VIIKKO 16. HARJOITTELUNI

Ma- 14 km - 1.26. Illalla pyöräilyä reilu tunti Kirsin kanssa. (keskivauhti 6.11 min/km)
Ti- 8 km - 54.08. (6.44)
Ke- 38,5 km - 4.08. Paskat pois, paita valkoisena suolasta. (6.26)
To- 25 km - 2.33. Kirsi pyörällä mukana. (6.09)
Pe- 10 km - 1.02. (6.15)
La- 27 km - 2.40. Lopullinen varmuus, lopussa kilometrin vetoja. (5.57)
Su- 8 km - 55.55. Helppoa kiertelyä, sykkeet kisateholla erinomaisen matalat viikon jälkeen. (6.56)

Suluissa siis harjoituksen keskivauhdit - jaa aina sitä samaa ?

Yhteensä 130,7 km - 13 tuntia 42 minuuttia.

Rukouksiini on vastattu terveydestä - kiitos siitä.

Balatonfüred on oikein kirjoitettu. Jostain kumman syystä olen aina välillä kirjoittanut sen Balatonführed. Pyydän anteeksi virhettäni, mutta en pysty mitenkään korjaamaan kaikkia tekstejäni...

KAIKKI

Ystävyys on kaikki.
Ystävyys on enemmän kuin lahjakkuus.
Se on enemmän kuin valtio.
Se on melkein samanarvoinen kuin perhe.

Don Corleone


Ultrajuoksu on yksinäistä. Lähes kaikki harjoitukset tehdään yleensä yksin ja kilpailussa olet mitä suurimmassa määrin yksin tavoitteesi kanssa. Edelläkuvatun voivat tietyt ihmiset mieltää etäiseksi mutta mihin käännyt kuuden päivän juoksussa kun voimasi ehtyvät ? Kukaan toinen ei voi juosta puolestasi.
Taustalla on kuitenkin syvä ystävyys ja yhteisymmärrys juoksijoiden kesken. Ollessani maailmalla kotisuomessa tekemisiäni seurataan ja minua tuetaan monin tavoin. Vaikka kukaan ei voi juosta puolestani on tuella ja kannustuksella valtava merkitys henkisesti. Myös muiden kuin juoksijoiden tuella.
Kuten olen aiemminkin todennut toivon että voin näyttää esimerkkiä nuoremmille tai kokemattomammille juoksijoille. Toivon että minut muistetaan lanseeraamastani lauseesta : "Aina voi toipua." Tällä tarkoitan periksiantamattomuutta niin elämän vaikeuksissa kuin esimerkiksi kuuden päivän juoksun syvimmissä käännekohdissa.
Isoisäni totesi aikanaan että koskaan ei saa luovuttaa mutta joskus on annettava hieman periksi. Tästä on vuosien varrella muodustunut motto itselleni. Tämänkin tietyt ihmiset voivat mieltää pelkäksi sanaleikiksi mutta nämä ihmiset eivät pysty olemaan läsnä hetkissään saati sitten muiden hetkissä.
Ultrajuoksussa läsnä oleminen on kaikki. Kun kilpailu alkaa niin useimmat juoksijat unohtavat kaikki suunnitelmansa ja aloittavat vaahtopäisen laukan eteenpäin ja sitten kun laukka loppuu, loppuu myös kaikki muukin. Itsekin olen näin menetellyt ja maksanut siitä kalliin hinnan kunnes opin läsnäolosta enemmän.
Itse-transsendenssi on kolmas asia jonka erittäin monet ihmiset voivat mieltää etäiseksi. Kyse on kyvystä keskittyä hetkeen ja päämäärään poissulkien mielestä epäolennaiset asiat jotka eivät auta päämäärään pääsemistä. Siis kaikki epäolennaiset asiat. Ultrajuoksussa tämä tarkoittaa ainoastaan juoksua eteenpäin, kaikki muu jää. Luonnollisesti keskitytään myös kehon tarpeisiin ne täyttäen, mutta periaatteessa mielen pitäisi muuten olla tyhjä.
Paraskaan itse-transsendenssi ei tuo tulosta jos keho ei vastaa. Tarvitaan mielen harjoituksen ohella fyysistä harjoittelua ja sitten sitä kuuluisaa terveyttä. Harjoituskauteni sujuivat hyvin. Vasta aivan lopussa koin lievää sairastelua jonkinlaisen kuumeettoman virustaudin myötä. Tällä hetkellä olen terve mutta en riittävän terve omaan vaatimustasoon nähden.
Olemme Unkarin keväässä ja viimeistelyharjoitukset ovat käynnistyneet. Ilmassa on siitepölyä ja minua pitkään vaivannut kurkku on edelleen hieman karhea, vaikka en tietääkseni ole allerginen. Nellimin jatkuvan pakkastalven jäljiltä elimistö on lämmöstä ihmeissään. Kuuman tunne on kokoajan, vaikka lämpötila on keskimäärin 20 astetta.
Kilpailun starttiin on reilu kaksi viikkoa. Tämä aika tulee tarpeeseen sekä matkustusrasitusten poistoon että lämpöön adaptoitumiseen. On turha luulla että juoksisin nyt jalkoja altani niillä kuuluisilla viimeistelyillä tai edes löysiä pois ennen kilpailua. Olen liian kokenut moiseen. Tätä kaikkea tukee vielä terveystilan saattaminen täysin normaaliksi. Viimeksimainittuun ei auta kuin lepo, kunnollinen  ravinto ja mielenmaltti. On osattava olla ja latautua.

Paine kasvaa hitaasti, kohta on aika antaa kaikki...

VIIKKO 15. HARJOITTELU

Ma- Puola Suwalki 10,2 - 1.03.
Ti- Puola Suwalki 8,3 km - 0.56.
Ke-To- Lepoa, pitkiä ajopäiviä Puola - Slovakia, aaltoilevaa oloa, kurkkukipua uudelleen.
Pe- Kävelyä Unkarin Balatonführedissa Kirsin kanssa 4 km.
La- Ap. Balatonfuhred 11,09 km - 1.08.
      Ilta Balatonakali 11,08 km - 1.11. Kohtuullisen normaali olo.
Su- Balatonakali 17,21 km - 1.51. Kova tuuli.
      illalla kävelyä tunti Kirsin kanssa. Kohtuullisen normaali olo vaikkakin kurkku taas karhea.

yhteensä 57,9 km - 6 tuntia ja 5 minuuttia.

Hiukan jäi puuttumaan kilometrejä tässäkin mutta nyt ei voi enää riskeerata. Jalkoja särkee vähentyneen harjoittelun myötä. Toisaalta lämpö avaa lihaskalvot ja lisää elastisuutta. Askel on jo löytymässä matalaksi hitaaseen ja energiaasäästävään juoksuun. 
Voiman ja loputtoman juoksun tunne on sisälläni. Kunhan nyt pysyisin terveenä.

KUVIA MATKAN VARRELTA, PAIKAT KUVATEKSTEISSÄ. 

Puola Suwalki, lähdössä lenkille täynnä epävarmuutta terveydestä johtuen.

Puola Suwalki keskustan puistoa.

Kirsi löysi Puolan Bialystokista parkkipaikalta Hulkin. Kumiankka on Hangosta Tuhannen Mailin juoksulta Lidlin pihasta, lunnit ostettu Norjasta kuten ristikukkulan muisto Latviasta. Näkymä auton ikkunasta ennen Krasnikia Puolassa.

Romanttisuus yöpaikoilla on joskus kaukana näillä reissuilla. Paikka on sama kuin yllä mutta ennen rekkaa.

Valkovuokot kukkivat Puolassa.

8 prosentin nousuja ja laskuja, kuva ei anna oikeutta serpentiinihelvetille Slovakiassa. Kiitos Elovainion autohuollolle, pehmeästi menee ja jarrutkin on.

Tatraa taustalla. Slovakia.

Shellin piha Unkarin moottoritiellä.

Aurinko laskee Pustalla. Unkarissa ennen Budapestia.

Unkari Balatonführed. Tämä veistely osataan kaikkialla maailmassa.

Balatonführed, Unkarin iltaa.

Balatonin lukuisista rantakylistä yhden, Förvenyesin, tunnelmaa.

Joutomaata Balatonakalissa. Kuvan tie on osa Balaton körutia eli pyörätietä ympäri koko järven.

Paikallisen mittapuun mukaan vielä käyttökelpoinen arkiajoon.

Kirsi ihmettelee kaadettuja puita Balatonakalissa. Taustalla rautatie. Kaikkea harjoittelua ei mitata, tässä käveltiin tunti barefoot-tossuilla lenkin päälle.

Lantio liikkumaan. Balatonakali.

Talo on tehty 1724. Mites ne hometalot siellä kotona ? Tämä on asuttu edelleen.

Balatonissa on 40 kalalajia. Tässä pyydetään karppia, kuhaa, lahnaa tai tyhjää...

Olemme kotona matkailuautossamme kaikkialla. Syntymäpäiväsankarille tehtiin kakku ja tässä on paikallista Törley-kuohuviiniä. Ostin kirsille kuvassa olevan lukulampun lahjaksi, huomatkaa koko !

LOPPUUN KYSEENALAINEN PAIKALLINEN RUNO

On Unkarissa järvi Balaton.
Se lienee täysin kalaton ?
Kunnes rannalle nousee vedestä mies munaton.
"Kyllä täällä haita ainakin on ! "

AIKATAULUSSA - 31 PÄIVÄÄ STARTTIIN

VIIKKO 13. HARJOITTELUNI

Ma- 10 km helppoa ja hauskaa juoksua - 1.02.
Ti- 6 km verryttelyä ja venyttelyä - 40.57. Oikean jalan puolella keskimmäisen palaralihaksen kiinnitys it-kalvoon sekä reiden lihakset plus lonkankoukistaja kireät liiaksi. Ei normaalia harjoitusta.
Ke- Varovasti tunnustellen 8 km - 51.35
To- Perusjuoksua varovasti 16,6 km - 1.44.
Pe- 10 km - 1.03.
La-10 km - 1.00.
Su- 20,2 km reippaammin - 1.58. (Kv.5.53 min /km)

yhteensä 81 km - 8 tuntia ja 22 minuuttia

MAALISKUUN SUMMAUS

Juoksua 370 km - 40 tuntia

Viikko 13 oli hieman alakanttiin juostu oikean jalan oireilun myötä. Lihakset kiristävät kiinnityskalvoja.  Maaliskuun toteutunut kilometrimäärä oli suunniteltua pienempi, tosin vain noin 80 km joista 40 km jäivät puuttumaan  juurikin tältä viikolta 13.
Kokonaisuuden kannalta puuttuvat kilometrit ovat täysin merkityksettömiä. Olen aikataulussa ja saattoi tehdä hyvääkin levätä pois harjoituskauden rasitukset ennen kunnon nostovaihetta, joka alkaa Balatonin lämmössä parin viikon päästä.
Huomenna koti jää taakse, matkailuauton pyörät pannaan pyörimään ja nokka käännetään etelään. Pitkä ja raskas talvi jää taakse ja lähestyminen lämpöön toteutuu vaiheittain totutusti Baltia - Puola - Tsekki - Slovakia - Unkari. Perillä ollaan toivon mukaan 14.4., jolloin Balatonin ensimmäiset campingalueet avautuvat.

Lähden matkaan hyvällä tuulella, hyvässä kunnossa ja erittäin motivoituneena juoksemaan enemmän kuin koskaan. Suomeksi tämä tarkoittaa yli 545 kilometrin ennätykseni rikkomista noin alkajaisiksi. Koen onnistuneeni 600 kilometrin ylityttyä ja yli 700 kilometrin tulos on realistinen haave jos Kollaa kestää. Termillä "Kollaa kestää" tarkoitan juuri sitä samaa tinkimätöntä asennetta mikä 1939 - 1940 Aarne Juutilaisella oli kun Woldemar Hägglund esitti hänelle kuuluisan tiedustelunsa. Tosin nyt saa juosta karkuun ja kauas !
Mennyt harjoituskausi ylittää tuntemuksiltaan tähän astisen kliimaksin eli Tuhatta Mailia varten juoksemani harjoituskauden. Tunnelma on samanlainen kuin Suomen halkijuoksuun lähtiessäni - nöyrä mutta itsevarma ja valmis kärsimään epäinhimilliset tuskat tavoitteen saavuttamiseksi.

Juoksen monipäiväjuoksuja koska pystyn halutessani juoksemaan niitä. Kävin kesällä 2016 silloisen kotini Käpykolon keittiössä Kirsin kanssa keskustelun jossa määriteltiin tavoite 2017 kuuden päivän juoksuun. Sitten syksyllä isäni kuoli ja kaikki mureni. Vaikka kuinka halusin en pystynyt harjoittelemaan saati kilpailemaan vuonna 2017 haluamallani tavalla.
Kun nyt 2018 kuuden päivän juoksu on juostu niin kerron teille jossain vaiheessa mitä tuolloin 2016 kesällä keskusteltiin. Sama keskustelu nimittäin käytiin viime syksynä täällä Kotalan tuvassa. 

Olen pannut tähän harjoituskauteen kaiken ja hieman lisää päälle. Uskoni on horjumaton ja monen vuoden tauon jälkeen odotan nöyränä hyvää kilpailua.

Valmiina lähtöön kotioven edessä.

 

YKSIN TIELLÄ

VIIKKO 6. HARJOITTELUNI

Ma- 24,4 km - 2.36. Kessi-Virtaniemi, -10 pakkasta ja aurinkoista. Kv. 6.25 min/km

Ti- 36,1 km - 3.53. Erittäin kylmä viima -15 pakkasta ja takki jäässä sisältä. Kv. 6.28.

Ke- Palauttavaa juoksua 10,3 km - 6.43. Osittain poluilla. Kv. 6.43.

To- Aamupäivällä 28 km - 2.56. Kv 6.17. Aavistuksen liian kovaa.
       Iltapäivällä pitkä palautus 14,1 km - 1.35. Kv. 6.44.

Pe- 15,6 km - 1.43. Väsynyt ensi kerran pitkään aikaan. Kv. silti 6.36.

La- 22 km - 2.19. Nätisti palautuu. Kv. 6.19.

Su- 30,1 km - 3.12. Kv. 6.23. Normaali pitkähkö lenkki, erinomainen kulku.

Yhteensä 181 km - 19 tuntia ja 26 minuuttia - 1488 vertikaalista nousumetriä. 

181 kilometriä viikossa yksin tiellä. Lähdin sunnuntain harjoitukseen täynnä pelkoa ja epävarmuutta. Olen täysin terve ja kivuton, lääkärin mielestä erinomaisessa kunnossa, mutta kuinka korkealle uskallan nostaa harjoitusrasitteen tällä toisella perusharjoituskaudella ?

Omassa harjoituskuviossani joulukuu 551 kilometriä ja 60 tuntia, tammikuu 570 kilometriä ja 64 tuntia. Tämä käsitti ensimmäisen peruskuntokauden jonka tavoite täyttyi helposti. Pitkät tuplaharjoitukset pimeässä kaamoksen pakkasessa ovat nostaneet elimistöni kyvyn ottaa harjoitusta vastaan tuottavasti uudelle ennenkokemattomalle tasolle.

Toinen peruskuntokausi kestää aina maaliskuun alkupäiviin asti ja nyt elimistölle syötetään lisää tuplaharjoituksia ja maksimissaan 50 kilometrin vuorokausiannosta tiiviimmin rytmitettynä. Tarkoituksena on maksimoida kestävyys ja väsyneenä juoksun taloudellisuus.
Kaikki tähtää kykyyn juosta Unkarin 6-päivän juoksussa hyvä tulos. Asenteesta kertoo jotakin se että Kirsi otti viikolla puheeksi Unkarin ruokailut ja rytmityksen. Kirsin mielestä poskissani on vielä kaventamisen varaa vaikka painoni onkin hallitusti pudonnut viitisen kiloa syksystä.
Edelläkerrottu kuvaa sitä miten perheen sisällä minua lähin ihminen kokee ja vaistoaa harjoittelun intensiteetin, asenteen ja tavoitteen. Normaalille keskiverrolle tuulipukukansalle on täysin hämärän peitossa mitä kuukausittainen jatkuva yli 500 kilometrin juokseminen vaatii fyysisesti yhtälailla kuin henkisesti. Sensijaan lähellä oleva ihminen joka on ollut rinnallani useissa ultrajuoksuissani ymmärtää mihin olen matkalla.

Kokemus on opettanut järjenkäyttöä harjoittelussa. Painon, sykkeen, kilometriaikojen suhteessa reitteihin ja unirytmin lisäksi seurannassa on ravinto ja yleinen muu mieliala. Paljon muuta ei päiviini mahdu levon ja harjoituksen lisäksi mutta aina jotakin pientä ja piristävää sentään, esimerkiksi autoremonttia ja kotitöitä.

Minulta ei puutu uskallusta eikä rohkeutta mutta itseäni en halua polttaa loppuun tai rikkoa turhaan. Kilpailussa sitten kylläkin mutta sielläkin terveyden jatkuvuuden ehdoilla. Lääkärini Tampereella totesi harjoitteluni määrän poikkeuksellisen suureksi ja varoitti infektioista. Näillä harjoituskuormilla elimistön vastustuskyky on jo hieman tiukemmalla. Päivittäin käytän c-vitamiinilisää torjumaan elimistön stressitilan kuormaa ja silloin tällöin myös muita vitamiineja varmistamaan kokonaisuuden.

Sunnuntaina Siikajärventiellä käytin harvinaista omaa keksimääni menetelmää henkisten juoksuominaisuuksien kehittämiseen. Juoksin ensin kääntöpaikalle noin 7,5 km päähän ja sitten takaisinpäin mutta käännyinkin taas kääntöpaikan suuntaan jo kolmen kilometrin päästä. Juoksin näin ikäänkuin lenkkeinä tällä 15 kilometrin reitillä 30 km. Aina kun luulin pääseväni lähemmäs kotia käännyinkin taas pois. Henkinen yliote eteenpäinmenemiselle mutta väärään suuntaan pitää nillityksen loitolla.
Kahden tunnin juoksemisen jälkeen sain pääni järjestykseen. Yli 70.000 kilometrin juoksukokemuksen omaava kovalevyni näytti vihreätä valoa tuntemuksilleni. Laitoin musiikin korviini ja join vähän vettä. Katsoin taivaalle aurinkoa ja juoksin lenkin loppuun pakottomasti.

Ihmisellä on oltava unelmia ja rohkeutta niihin pyrkimiseen.

Minä ja vakituinen lenkkikaverini, lumiaura.

Harjoitusohjelma joustaa, en minä. Niin kauan kuin nautin harjoittelusta kaikki on hyvin. Tämä ei aina tarkoita sitä että harjoittelu olisi helppoa mutta kuuden päivän juoksun harjoituskilometrieni olisi tultava helposti. Ainoa vika on, että jo vuosia sitten olen kadottanut käsityksen "normaalista helposta". Minun on tyytyminen siis omaan käsitykseeni ja nautin kun keho tottelee kun käsken.