FAKTAIHMISET

 

Tosiasia (tosiseikka, fakta) on yksilöllisestä käsityksestä tai tulkinnasta riippumaton asia. Se on todellisuudessa olemassa oleva vastine todelle väittämälle, ja sen olemassaolo tekee väittämästä toden. Tosiasia on näin asioiden todellinen tila, asiaintila joka vallitsee. 

- Wikipedia

 

Minä olen lähes loppumattoman kiinnostunut miltä jokin asia tuntuu. Juostessani pitkiä matkoja kysyn toistuvasti itseltäni: olenko niin väsynyt kuin luulen. Olen myös loputtoman kiinnostunut miltä jokin asia muista ihmisistä tuntuu, ja etenkin miten eri ihmiset asiat itselleen perustelevat. 

   Faktaihmisten kanssa olen usein pulassa. Nämä ihmiset ovat rakentaneet elämänsä perustan faktoille, tosiasioille, joita he eivät kykene lainkaan kyseenalaistamaan. Kun keskustelen heidän kanssaan, heidän kasvoilleen tulee tietäväinen hymy väitteitteni edessä - tuo ei ole faktaa, minun käsitykseni on, he sanovat.

   Erinomainen esimerkki on ilmastonmuutos, tai ilmastokatastrofi, kuten he sanovat. Se on fakta. Kyllä on, mutta minusta se ei ole katastrofi. Tiemme eroavat heti alussa ja keskustelu menee poleemiseksi väittelyksi, kuten usein eri uskonnoista puhuttaessa myös tapahtuu.

   Osa faktaihmisistä on kehittänyt itselleen ilmastonmuutoksesta uskonnon. He juovat kauramaitoa, ostavat sähköauton, luopuvat lihansyönnistä ja suosivat tuulivoimaa. He uskovat näin toimiessaan voivansa vaikuttaa ilmastoon ja sen muuttumiseen.

   He eivät ymmärrä kun naljailen, että kauramaito ei ole maitoa, vaan kauraa sekoitettuna maitoon. Yksikään lehmä ei lypsä kauramaitoa. Sentään tätä faktaa he eivät pysty kumoamaan.

   He eivät ymmärrä, kun koetan varovasti kyseenalaistaa sähköautoilun ympäristölle aiheuttamat kokonaisvaikutukset. 

   Jos vetoan viidensadan euron Nissaniini vuosimallia 2005 kysellen, että miten voi olla mahdollista ostaa vuosimallin 2016 Nissan Leaf sähköauto käytettynä 9000 eurolla, mutta sen 130000 kilometriä ajetulla akulla pääsee vain 40 - 130 kilometriä? Puhumattakaan pakkasessa tapahtuvasta käytöstä. He sanovat sen olevan poistuvaa teknologiaa. Kahdeksan käyttövuoden jälkeen poistuvaa teknologiaa? Verrattuna minun vanhaan romuuni, jolla on ajettu 230000, ja joka edelleen on käyttökelpoinen kulkuväline 19 vuoden jälkeen. 

   He eivät ymmärrä, kun puhun puilla lämmittämisestä tai itse pyydetyn kalan ja riistan syömisestä. He loukkaantuvat kun mainitsen Esko Valtaojan sanoneen, että ihmiskunnalla ei ole mitään hätää sen jälkeen, kun pääsemme vihreästä politikoinnista eroon.

 

Faktaihmisten suurin ongelma on, että he eivät ymmärrä elävänsä harhassa. He lopettavat kuuntelemisen kun sanon, että kaikki ihmiset elävät enemmän tai vähemmän harhassa. He ehtivät loukkaantua ja jäädä jumiin jo ensimmäiseen harhaväitteeseeni. He unohtavat, että minä ymmärrän eläväni harhassa - mutta vain osittain.

   Vanha sanonta "vietiin kun litran mittaa" tarkoittaa hyväuskoisten hölmöjen harhauttamista omien päämäärien saavuttamiseksi.

   Sanonnasta on minulla hauska esimerkki. Kun vaihdoin kaksitahtisen Ranger 49 moottorikelkkani nelitahtiseen Ranger 49 kelkkaan, niin myyjä vetosi uuden kelkan taloudellisuuteen. Nauroin ja sanoin, että vanhalla savuttavalla kelkallani pääsin aina 10 litraan sadalla kilometrillä, mutta uusi vie taatusti enemmän. En minä sitä siksi osta, vaan hiljaisuuden ja savuttomuuden takia. Myyjä yritti vielä perustella lisää ison nelitahtimoottorin taloudellisuudella, mutta lopetti sitten. 

   Lopputulos: Lynx 49 Ranger 900 ACE vie aina 15 - 20 litraa sadalla polttoainetta jo pelkästään kokonsa takia. Norsu syö enemmän polttoainetta kun se tarpoo syvässä lumessa. Minäkin syön enemmän hiihtäessäni umpihankea. Mutta minua ei viety kuin litran mittaa, tiesin kulutuksen nousevan.

Ilmastouskovaisten kohdalla on kyse omantunnon pesemisestä puhtaaksi. He perustelevat ostoksensa ympäristöystävällisyydellä ja voivat näin sanoa ainakin yrittäneensä tehdä jotakin maailman pelastamiseksi. 

   Kun kysyn miltä maailma pitää pelastaa, he alkavat kiihtyä ja syyttävät minua ettenkö ajattele lainkaan tulevia sukupolvia. Kun sitten perustelen olevani vapaaehtoisesti lapseton, että ei tule omakohtaisia tulevia sukupolvia, he kiihtyvät äärimmilleen. 

   Syykin on selvä: he haluavat tehdä niinkuin kaikki muutkin, jättää elävän jäljen itsestään. Jonkun joka muistelee heitä sen jälkeen, kun heidän oma elämänsä loppuu. Jonkun, joka tuo kynttilän heidän haudalleen ja pyyhkii pölyt heidän kuvistaan kirjahyllyissä.

   Mitä tulee autoihin, voi olla kipeä paikka huomata sijoittaneensa 39500 euroa laitteeseen, jonka arvo putoaa yli kymmenen prosenttia joka vuosi. Varsinkin kun se lappilaistunut kusipää ajelee edelleen sillä 500 euron romullaan ja nauttii elämästään.

 

 

Esikoiskirjani lause: "Kuollut ihminen on ihminen, jota loppujen lopuksi ei koskaan ollutkaan." kuulostaa faktaihmisistä hyytävältä. Ajatukseni perustuu zen-filosofiaan, jonka mukaan olemme kaikki pelkkiä välähdyksiä suuressa ilmiömaailmassa. Ymmärrys oman elämän pituuden suhteesta ihmiskunnan elämän pituuteen saattaa johtaa valaistumiseen, tilaan jossa ongelmia ei ole. Tilaan, jossa onni on aina hyvin lähellä - tässä ja nyt.

 

Minulta on usein kysytty mitä onni on. Onni on kykyä nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat juuri sillä hetkellä kun niitä katsotaan. 

   Itsenäisyyspäivän 612-kulkueesta uutisoitiin enemmän kuin kyseisen kulkueen vastamielenosoittajista. Voiko olla niin, että jos 612-kulkueessa oli äärioikeistolaisiksi väitettyjä ihmisiä, niin vastamielenosoittajien joukossa oli äärivasemmistolaisiksi väitettyjä ihmisiä. Kummat näistä ihmisistä ovat tavallisia ihmisiä?

   Pitääkö valita?

   Jos verorahoin ylläpidetty laitos kieltää lukupiirin pitämisen tietyllä tavalla ajattelevilta ihmisiltä, niin eikö tämä lähesty totalitarismia? Koska palavat taas kirjat ja ikkunaruudut rikkoutuvat? Syntyykö vastustamalla ääriliikkeitä lisää ääriliikkeitä?

   Jos haluaa hyvää, muuttuuko lopulta vastustajansa kaltaiseksi torjuessaan pahaa?

   Fakta?

 

 

Reijo Valta kirjoitti Kaltio-lehden 6/2024 numerossa:

..."Yleinen tie päättyy on Koskisen toinen kaunokirjallinen teos. Esikoisromaani ja kaikki kivestä (2022) oli yli sukupolvien periytyvää periksiantamattomuutta, juoksemista sekä sairastamista käsittelevä omakohtainen pohdinta. Novellikokoelman muutaman sivun mittaisissa teksteissä Koskisella on juoksijan ajatuksen tahti, mutta Nellim on selvästi hidastamassa sitä. Ei ihan kävelytahtiin, mutta vastaantulijat huomioivaksi. Kylällä kun on tapana, että kohdatessa pysähdytään ja kelkat sammutetaan muutaman ystävällisen sanan vaihtamiseksi." 

   Koko toisen kirjani arvostelu on luettavissa Kaltiosta.

 

Vastaantulijan huomioiminen on keskeinen osa läsnäoloa, riippumatta kummankaan faktoista. 

VIIKKO 49.

Ti- Umpihankihiihto kiikarikiväärin ja repun kanssa 8,65 km - 2.24. Raskasta.

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 3,27 km - 46 min.

Pe- Itsenäisyyspäivän juoksu isänmaallisessa hengessä 8,08 km - 56 min. Siikajärventie: "Sama kaiku on askelten."

Su- Kirsin kanssa läskipyörillä 12,38 km - 1.12. Päälle yksin päätiellä Gravel-pyörällä 21,24 km -1.08.

 

VIIKKO 50.

Ma- Lumikengillä kiikarikiväärin ja repun kanssa 5,29 km - 3.29. Äärimmäisen raskasta.

Ke- Juoksua 10,33 km - 1,14.

To- Juoksua 10,06 km - 1.10

La- Juoksumatolla 20,05 km - 2.09. Pakkaset alkoivat. (- 30 - -33) Osa juoksusta kovempaa.

Su- Juoksumatolla 10,10 km - 1.08.

 

JUOKSEEKO SE ENÄÄ?

Juoksin lokakuussa 36,5 km ja marraskuussa 18,42 km.

Juoksin 1957 kilometriä vuonna 2001 ja 1961 kilometriä vuonna 2008.

Näillä näkymin tästä vuodesta tulee paras vuoteni lukuunottamatta vuosia 1992 - 1993, kun puhutaan kyvystä olla juoksematta.

Uusille lukijoilleni infoksi:

Vuodesta 1992 tähän päivään (19.12.2024) olen juossut 93999 kilometriä.

Siis yhdeksänkymmentäkolmetuhattayhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksän kilometriä.

Se tekee vajaat kolmetuhatta (3000) per vuosi 32 vuoden ajan.

Voi koittaa miltä se tuntuu, edes yhden vuoden ajan.

Maastopukuinen taimen (hauki) 3 kpl fileerattuna ja suolattuna.

PELOSTA

 

Tein jauhelihakeittoa puuhellalla parhaiden keittiömestareiden opein. Ideana on, että keiton valmistuksessa käytetään voita ja kuohukermaa. Täysin nykyisten ravintosuositusten vastaisesti.

   Ruokakerma ei ole oikeaa kermaa, siinä on kasvirasvoja ja stabilointiaineita. Kuohukerma lisätään keittoon aivan lopuksi, ettei se karamellisoidu. Keiton liha ja sipulit ruskistetaan voissa. Suurustetussa liemessä on tomaattia, perunaa, porkkanaa, palsternakkaa ja selleriä. 

   Liemellä otetaan maut talteen valurautapannusta, jossa liha ja sipulit ruskistettiin. Suolaa lisätään aluksi ja lopuksi, koska perunat imevät sitä itseensä. Jos ei lisää aluksi, perunat eivät maistu miltään. Jos ei lisää lopuksi, liemi ei maistu miltään.

   Mausteina voi käyttää kolmen pippurin seosta ja Välimeren yrttiseosta, joka sopii tomaattiin. Keittoon tulee myös hieman tabascoa ja lusikallinen sokeria.

 

Toimintani oli täysin vastavirtaista. Uskalsin polttaa puita ja käyttää eläinperäisiä tuotteita. Ihmiset, jotka kuvittelevat voivansa pelastaa maailman siirtymällä pois eläin- ja maitotaloustuotteista, voisivat miettiä lukua 4,6 miljardia.

   Miljardi on tuhat miljoonaa. Suhteuttamalla oman elämänsä pituuden sekä ihmiskunnan tunnetun historian pituuden 4,6 miljardiin, voi syntyä kaksi oivallusta:

1. Ongelmia ei ole.

2. Pelkäämällä asioita, joihin kykymme vaikuttaa on kauniisti sanottuna rajallinen, tekee elämänsä vaikeaksi. 

   Aurinko syntyi noin 4,6 miljardia vuotta sitten.

 

Pelon tunteesta on hyötyä vain erittäin harvinaisissa tilanteissa. Esimerkkinä voisi mainita jäihin putoamisen, jossa äkillinen pelko hukkumisesta laukaisee hormonipurkauksen. Tämän purkauksen avulla ei palellu ja pääsee ylös avannosta, mikäli on harjoitellut tekniikkaa. Kyse on adrenaliinista ja tietyin osin luteinisoivan hormonin purkauksesta. Samanlainen reaktio syntyy esimerkiksi juoksijan loppukirissä, jossa otetaan viimeisetkin voimat irti.

 

Edellisessä blogikirjoituksessani toin esiin ennakko-odotukset. Pahinta on pelätä sitä, mitä ei ole tapahtunut. Tämä osoittaa ihmisen mielettömyyden. Kuvitellaan jokin asia ja sen oletettu tapahtuma. Sitten aletaan pelkäämään sitä ja toimitaan muka niin, että kuviteltua ei tapahtuisi.

   Parhaiten edellistä kuvaa suhtautumisemme ilmaston muuttumiseen. Kun katson asiaa 4,6 miljardin vuoden perspektiivillä, en pidä uskottavana, että voisimme asialle kovin paljon. Järkevää sen sijaan on lopettaa luonnon sotkeminen. Myös niin, että emme luovu tietyistä hyviksi havaituista keinoista selviytyä. Yksi tällainen keino on liha- ja maitotaloustuotteet. 

   Yhtäkkinen hyppäys pois fossiilisista energianlähteistä taas ei ole missään mitassa järkevää. Valitettavasti markkinavoimien paine tähän on saanut valtavat mittasuhteet. Näiden mittasuhteiden alle on jäänyt täysin pimentoon uusien energialähteiden hyödyntämisen ympäristövaikutukset pitkällä tähtäimellä.

   Emme siis ole oppineet mitään, sillä meidät on ohjelmoitu pelkäämään. Kykymme ymmärtää, että pelosta tehdään uskonto, on rajallinen. On vain yksi suurempi uskonto kuin elämän loppumisen pelko.

   Se on raha.

 

 

Lumipukuni on Kirsin valmistama. Kangas, M05 ja kaava ovat Shelby Outdoorin valikoimista.

Olen viimeaikoina keskustellut useiden ihmisten kanssa pelosta. Nuorten ja ikäihmisten. Mukaan mahtuu myös mies, joka on suojellut 160 hehtaaria metsää. Tämän miehen ansiot nousevat konkretian suhteen täysin toisiin sfääreihin, kun niitä verrataan kadulla ilmaston puolesta makaaviin nuoriin. Makaaminen ei auta, tekeminen auttaa. Yhdessä tekeminen auttaa. Huomion herättäminen ei auta, mutta ei välttämättä ole pahasta.

   Kuitenkaan kadulla makaavat nuoret eivät tule ajatelleeksi, että heitä rahoitetaan rahan tekemisen vuoksi. Sähköauto myydään tulevaisuuden innovaationa ja maailmaa pelastavana. Kaiken takana on raha, uskonnoista suurin. Joku jossain tekee bisnestä pelolla, pelolla maailman mielettömimmästä asiasta: eikö tämä jatkukaan ikuisesti.

   Bisnekseen liittyy myös ihmisen syvimpiin moraalisiin arvoihin ja tunteisiin vetoamista: Millaisen maailman haluat jättää jälkeesi ?  Tai: Ostamalla meidän tuotteitamme, varmistamme että viljelijät saavat palkkionsa ja lisäksi lahjoitamme osan tuotoista köyhille.

   Niinpä niin. Pelko ettet ole tarpeeksi hyvä tai et riitä sellaisenaan.

   Ja kaiken taustalle häivytetään perustotuus: ei ole olemassa mitään pysyvää itseä, miten voisi ollakaan kun kaikki muuttuu jatkuvasti. Ja juuri sitä pelkäämme erityisesti.

 

VIIKKO 47.

Ke- Juoksua lumisilla poluilla 6,34 km - 48 min.

La- Kotilumitöiden jälkeen kävelyä kylällä 2,62 km - 41 min. 

       Illalla metsäsuksilla otsalampun valossa 5,24 km - 1.01.

Su- Kahlausta polveen ylettyvässä lumihangessa kilometri. 17 minuuttia. (metsästys) 

VIIKKO 48.

Pe- Latuhiihtoa 6,03 km - 50 minuuttia.

Su- Kävelyä 6,68 km kylällä - 1.35.

        Juoksua päätiellä 10,09 km - 1.03. Paras kilometri 5.15- vauhtia.

 

Reilu kahdeksan kilometriä ase ja reppu selässä vei mehut. Etenkin kun matkasta yli puolet oli polveen ulottuvaa hankea. Kuvassa ase on poikittain selässä, eväsreppu ja kiikarit. Yleensä käytän asereppua, kivääri on silloin paremmin tasapainossa selässä ajatellen hiihdossa rämpimistä.

 

ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ KAIKILLE!

 

Miehet, jotka meille itsenäisyyden takasivat, pelkäsivät itsenäisyyden menettämistä enemmän kuin oman henkensä menettämistä.

   Nuo miehet eivät jääneet makaamaan, vaikka heitä varmasti masensi. Joku heistä saattoi tuntea itsesä naiseksi, mutta tarttui silti epäröimättä aseeseen puolustaakseen maataan. 

   Nuo miehet antoivat kaikille mahdollisuuden menestyä itsenäisessä Suomessa, mutta he kaikki eivät taatusti halunneet kaikille kaikkea, vaan jokaiselle ansionsa ja oman työntekonsa mukaan.

   Järjenkäyttö on edelleen sallittua Suomessa, vaikka maailma on muuttunut. Voimme edelleen ajatella ja sanoa niin, että valtio ei sitä määrää.

   Pidetään siitä kiinni!

 

Muutaman kansanedustajan kannanotto 612-soihtukulkueeseen:

"En käsitä hyperventilointia 612-kulkueesta. Valtava etukäteinen raivo ja lynkkaus, vaikka järjestäjien mukaan:

"Tapahtuman ainoa tarkoitus on juhlistaa isänmaamme itsenäisyyttä ja kunnioittaa menneiden sukupolvien sen eteen tekemiä uhrauksia."" - Onni Rostila

"- SDP perusti Suomeen sisällissodan. _ Vasemmistoliiton perustivat Kremlin lakeijat, stalinistit ja kommunistit. - Vihreä liike perusti Eurooppaan riippuvuuden Putinin maakaasusta.

Ajattelen, että ihmisiä on hyvä arvioida käyttäytymisensä eikä hatarien assosiaatioiden kautta." - Tere Sammallahti

"Varsin turha jupakka tämä kulkueen puinti. Media lähti taas kerran vihervasemmiston pillin mukaan tanssimaan. Mutta toisaalta on niinkin, että puurot eivät kuulu velleihin ja edustajien on paras edustaa siellä missä edustajat edustavat." - Jani Mäkelä

 

 

TEE SE ITSE

 

Kirsi tekee kehäjuustoa eli kotijuustoa perinteisesti kananmunan avulla.

 

Moottorikelkan Lynx 49 Ranger  900 ACE Pro:n huoltoa. Vaihdoin moottoriöljyn, suodattimen, ketjukoteloöljyn ja liukumuovit. Lisäksi alustan rasvaus, variaattorin puhdistu, jarrun puhdistus ja yleinen tarkistus. 

 

Suurin osa ajasta kuluu purkamiseen ja kasaamiseen. Riemukas 4,5 millin kuusiokoloproppu ketjukotelon pohjassa. Lynxin öljynvaihtosetissä tulee molempien moottoriöljyproppujen (niitä on kaksi) tiivisteet, uusi suodatin plus siihen tiiviste ja tietenkin öljyt.

 

Itse nostin kelkkaa tavallisella hallitunkilla ja makasin lattialla. Pohjapanssareissa on valmiit reiät. Moottoriöljyproput on suojattu alumiinisella, sivuun taittuvalla levyllä. Eri proppuja kannattaa vääntää auki vain kunnollisilla työkaluilla, ettei tule itkua kulmien pyöristymisestä.

   Liukumuoveja saa metritavarana paikallisesta Extrapisteestä. Niihin pitää porata kiinnitysruuvin reikä ja senkkaus. Silikonilla muovit menevät paikalleen maton läpi, kuten myös vanhat tulevat ulos. Mitään typeriä maton reikien puukotuksia ei tarvitse tehdä. Vasara, lukkopihdit, puupalikka ja raaka voima riittävät. Itse nostin kelkan perän taljalla autotallin keskihirrestä ylös operaation ajaksi.

Kuvassa Lynx nostettuna ja uusi liukumuovi pystyssä satulaa vasten. Eräs tuttu poikkesi kuvausmatkalla (valokuvaus) tallissa lainaamassa meisseliä ja totesi, että on näitä työkaluja sinulla aika paljon. Voi olla, mutta tälläkään kertaa ei löytynyt ihan kaikkea itseltä. 4,5 millin kuusiohylsy piti viilata timanttiviilalla 5 millin hylsystä.

 KUVIA PARHAISTA HETKISTÄMME

 

Kirsi on siitä harvinaislaatuinen nainen, että hän ei hätkähdä uusien asioiden opettelua. Ennen pohjoiseen muuttoamme hän ei ollut ajanut moottorikelkalla metriäkään kunnolla, lukuunottamatta etelän metsäpalstalla kerran suoritettua kokeilua lainassa olleella Ockelbo-merkkisellä paskakelkalla. Tuosta paskasta hajosi ensimmäisellä lainauskerralla kytkin ja toisella ohjaustanko. Omistaja sanoi, että hän lainaa meille mielellään kelkkaa kun se tulee aina paremmassa kunnossa takaisin. Niin varmaan! Nykyisin Kirsi ajaa Summitilla mennen tullen varsin vaivattomasti hankalissakin olosuhteissa.

RISTEYSKOHTIA, 2024

 

Kalenteri vaihtuu vuosimalliin 2024. Japanilainen filosofi ja zenbuddhalaisen sõtõ-koulukunnan perustaja Dõgen Zenji sanoi: "Aika kulkee nykyisestä menneeseen." Useimmat teistä torjuvat ajatuksen loogisuuden perustein. Harvempi on tullut ajatelleeksi, että lause on totta menneen nykyiseksi tekemisen todellisessa kokemisessa. Henkinen opettajani Shunryu Suzuki on sanonut tästä: "Se on runoutta ja inhimillistä elämää." 

    Toivon, että minulle runoutta ja inhimillistä elämää tulee kuluneeksi täyteen 60 vuotta 21.5.2024.

    Aika kulkee menneisyydestä nykyisyyteen ja nykyisyydestä menneisyyteen. Tuosta risteyskohdasta olen löytänyt elämän tarkoituksen, se on aina edessäni, tässä ja nyt. 

    Jos joku haluaisi löytää tien risteyskohtaani, joutuisi hän maksamaan opastuksesta minulle kilometrirahaa. Kyse on kohdallani ensi toukokuussa 32 vuotta kestäneen pitkän tien kulkemisesta. Uskon, että tie kaikkine risteyksineen jatkuu edelleen. En anna takuuta, olisiko minun elämäni tarkoitus sopiva hänelle, joka haluaa opastusta. Kehotan etsimään itse. Mahdollisesta opastuksesta ansaitsemani kilometrirahat sijoittaisin markkinatalouden ja kapitalismin ylläpitämiseen. Ennenkuin pillastutte, miettikää voisiko mainittu kaksikko tuottaa hyvää myös vähäosaisimmille entistä enemmän.

    Kulkemani tien varrella on selvinnyt, että Suomi on hieno maa, joka selvisi itsenäisenä toisesta maailmansodasta. Kuulun siihen sukupolveen, jolla oli kunnia kokea omakohtainen kosketuspinta veteraaneihin ja omaksua heiltä korvaamattomia arvoja. 

    Lisäksi minulla oli analoginen lapsuus ja digitaalinen aikuisuus. Vanhuudesta en vielä tiedä. Eräs varsinaissuomalainen, uustaistolainen lakkokenraali haukkui minua vanhukseksi jo muutama vuosi sitten. Matkallani monet ovat kääntyneet vääriin risteyksiin. Harhautuneiden, tässä tapauksessa copypaste vasemmistolaisen ulkokultaisuus loistaa kauas. Köyhän asialla omaa etua tavoitellen. Surkeinta tässä ulkokultaisuudessa on, että markkinatalouteen ja kapitalismiin tungetaan mukaan yhä enemmän siihen kuulumatonta, esimerkiksi tasa-arvoa sekä maailman pelastamista. Minullekin saattaa tulla virtuaalinen vanhuus, siksi kehnosti on Suomen taloutta hoidettu viimeisenä kymmenenä vuotena.

    Tasa-arvolle on paikkansa, mutta minä turhauduin peruskoulussa. Selvisin lukematta mitään lukioon asti. Lukion toisena vuotena jouduin opiskelemaan. Koulutaipaleella sain maistaa kansakoulua ja oppikoulua. Maistuivat hyviltä. "Kehnompi" aines lähti kansalaiskoulun kautta ammattikouluun ja työelämään. Lukio meni luokattomaksi lopussa. "Kaikki pelaa" -asenne alkoi saada jalansijaa. Integraatio ja kaikille kaikkea, sitä samaa tasapäistämistä. PISA-tuloksista ja lasten niin sanotusta pahoinvoinnista voimme jokainen päätellä kannattiko?

    Kaikilla ei voi olla kokoajan kivaa yhteiskunnassa. Toimiessani yrittäjänä työllistin kaksi ja puoli ihmistä seitsemäntoista vuotta. Yritykseni tehtävänä oli tuottaa vapaa-aikaa minulle ja työntekijöille taloudellista hyötyä. Luonnollisesti yritys tuotti itselleen ja minulle taloudellista hyötyä, mutta määrää ovat monet kateelliset liioitelleet. Se, että kykenin hyppäämään niin sanotusta oravanpyörästä pois hieman yli viisikymmentävuotiaana, perustui luopumiseen ja vähempään tyytymiseen. Tietenkin tätä blogia ovat myös mainitusta hypystä kateelliset matkan varrella kommentoineet negatiiviseen sävyyn, mutta enemmän kommentteja, kysymyksiä ja kannustusta olen saanut aidosti elämästäni ja menestyksestäni kiinnostuneilta ihmisiltä.

    Eräs ystäväni totesi, että ihmisiä ei saa laittaa eriarvoiseen asemaan. Hän oli puolittain oikeassa. Ei ihmisiä edes kannata yrittää laittaa eriarvoiseen asemaan, he hankkiutuvat sinne ihan itse. Yhteiskunnan suuntavaiston puuttuminen näkyy osittain myös huippu-urheilussa. Pitkään ja hartaasti puurtajia nousee esiin liian harvoin. Sensijaan kaikki pelaa -porukkaa harhailee mukana sitäkin enemmän. Etenkin eksyminen oikealta tieltä näkyy yrittämisen (taistelutahdon) puuttumisena ja olemattomana vaikeuksien sietämisenä.

    Elämäntavakseni määritelty ultrajuoksu on vailla oikoteitä. On nähtävä valtavasti vaivaa ja juostava yksinkertaista perusharjoitusta monta vuotta kehittyäkseen. Lisäksi pitää pystyä olemaan poissa radalta osan aikaa vuodesta. Muuten muuttuu ultramuumioksi ja myös alkaa kuulostamaan siltä. Minä en ole ihan vielä muumioitunut, mutta kieltämättä kuulostanut siltä aina välillä. Radan sivuun vuosien karttuessa pitää osata hypätä, enemmän tai vähemmän kunniakkaasti. Lopettaminen on toki vaikeaa, jos terveys mahdollistaa suuret harjoittelumäärät vielä vanhempanakin, addiktio juurtuu syvälle. Minusta liikunnan riemun pitäisi säilyä loppuun asti, kilpailemisesta tai suurista määristä ei niin väliä.

    Hankalinta ajan risteyskohdassa, tässä ja nyt, on määrittelyn välttäminen. Jos antaa muiden määritellä tekemisiään tai alkaa itse määritellä kaikkea, harhautuu. Eräs ystäväni totesi, että en ole enää sama kuin vuosia sitten. Olen tästä kuvauksesta kiitollinen. Hienoa, olen siis jatkanut matkaa. Kumarran hänelle edelleen, vaikka hän ei ilmauksesta pidä. Joskus mestari kumartaa oppipojalle, ja joskus oppipoika mestarille. Eroa ei ole, olemme kaikki yhtä. Kumartamisella kuvaan pohjimmaista nöyryyttäni, en ole erityinen.

    Eteenpäinpääsyn lisäksi olen päässyt myös ei-minnekään. Ajattelen, että on olemassa yksi suuri ilmiömaailma. Me kaikki olemme välähdyksiä tuossa ilmiömaailmassa. Mittasuhteiden, niin ajan kuin tilankin, hahmottaminen on välttämätöntä pystyäkseen mielen tyyneyteen. Mielen tyyneys rauhoittaa. Se ei ole tosiasioiden kieltämistä, vaan syvempää ymmärrystä.

    Rauhallisuus ja syvä ymmärrys auttaa käsittelemään itseä suurempia asioita, esimerkiksi ilmastohätätilaksi kutsuttua aikajatkumoa. Olen varma, että tulevat sukupolvet ratkaisevat puhtaan energian tuottamisen kustannustehokkaasti. Polttoainetta auringosta. John Clauser - tyyppiset episodit osoittavat, että maailma toimii edelleen follow the money -periaatteella. Ajat (lue öljyntuottajat) eivät ole vielä kypsiä.

    Nasa laukaisi vuonna 1977 kaksi Voyager-luotainta. Ykkönen on noin 24 miljardin kilometrin päässä ja kakkonen 19 miljardin kilometrin päässä. Jossain vaiheessa ne pääsevät Ursa Majorin ja Andromedan galaksien läheisyyteen. Luotaimilta kestää 225 miljoonaa vuotta kiertää koko Linnunrata. Ne kiertävät Linnunrataa myös sen jälkeen, kun Aurinko on polttanut ihmisten elämän Maan päällä. Kun tarkastelette noita vuosimääriä, kannattaako edes yrittää pelastaa maailma?

    Joku teistä saattaa pitää minua ylimielisenä, piittaamattomana tai jopa tunteettomana, kun ohitan risteyskohtia, mistä monet muut ovat jo kääntyneet. Olette väärässä. Koskaan ei mikään mennyt niin kuin sen muistaa, aina mennyt saa mielessä uusia värejä ja muotoja. Olen erittäin kiitollinen kaikille kohtaamilleni ihmisille, myös harhautuneille. Olen oppinut heiltä kaikilta jotakin. Ei ole kahta samanlaista lumikidettä, eikä ihmistä. Kuinka valtava rikkaus! 

    Aivan kuten lumi sulaa, mekin lopulta haihdumme olemattomiin. Kulkeminen, niin minun kuin muidenkin lakkaa. Olisi kauheaa, jos tämä kestäisi ikuisesti.

    Tie sensijaan on loputon, risteyskohtia riittää.

 

    Hyvää uutta vuotta kaikille ja toivoa matkaan.

 

 

KUULUMISIA

Kaamoksen alku on sujunut rauhallisesti. Aika on kulunut kirjoittamisen, talvikalastuksen ja luonnossa liikkumisen merkeissä. Poikkeuksia arkeen ovat tuoneet pikkujoulut ja metsästysseuran juhlat.

    Vaikka julkaisen paljon kuvia moottorikelkkailusta, hiihdämme ja kävelemme Kirsin kanssa säännöllisesti. Kaamoksessa liikunnan ja oikean vuorokausirytmin merkitys korostuu.

    Inarin itäinen talvi on ollut varsin kylmä. Pakkanen on pysytellyt varsin usein yli kahdessakymmenessä asteessa. Lunta kylänpinnassa on virallisen mittauksen mukaan kolmekymmentä senttiä, tunturissa ainakin kaksi kertaa enemmän.

    Vasemman akilleksen kiinnityskohta kantaluussa on kuntoutumassa. Aivan kivuton se ei vieläkään ole. Juoksin viime viikolla reilut viisikymmentä kilometriä, mutta motivaatio juoksemiseen on olematon. Syy on vaistonvarainen: kyseinen vamma tuskin tulee kuntoon enää koskaan sataprosenttisesti, eikä alussa hätäilemällä ainakaan. 

    Sydäntäni lähellä on perinteinen hiihto, etenkin metsäsuksilla tai liukulumikengillä. Mikä onkaan hienompaa kuin hiihdellä hissukseen valkoisessa äänettömyydessä, satumaisemassa. Lisäksi hiihto tekee hyvää peruskunnolle, mutta ultrajuoksukunnon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Hiihtämällä ei jalkojen iskutuksen keston ominaisuudet säily tai kehity.

 

Lopuksi siteeraan ystävääni Sami Liuhtoa. Runokirjasta Lapsena tunsin muutamia hirviä:

 

tiedätkö kun ihminen

on huono työssään

se on aika

traagista eikä ole

tapana sanoa meillä

päin kärsitään tämäkin

on täysin järjetöntä

 

(Runo 3. toukok. 2022)

 

VIIKKO 51.

Ma- 10,22 km - 1.09. Nellimintie.

Ti- 11,04 km - 1.14. Pakkasta - 15 astetta viiman kanssa.

Ke- Lepo

To- Matolla 11,01 km - 1.13. Ulkona - 26, 7 astetta.

Pe- Lepo

La- Pimeässä otsalampulla 8,01 km - 57 min. hitaasti.

Su- Perinteinen joulukymppi 10,27 km - 1.13.

Yhteensä 50,5 km.

 

KUVIA ELÄMÄSTÄ  (Klikkaamalla kuvia ne suurenevat riviin katsottaviksi)

Juomatauolla Kirsin kanssa ärjänteellä.

Toisenlainen kelkkakuva. Myyjä sanoi, että se kestää käyttää kylellään. Painavaa nelitahtikelkkaa ei saa helposti yksin matolleen ilman taljaa. Ajovirhe: vauhtia oli liian vähän. Toisaalta, jos vauhtia olisi ollut enemmän saattaisin olla vieläkin etsimässä päätäni lumihangesta.

Pyhävaaran latua.

On se kyllä hyvä tuo hirvi - lautasella.

 

SELLAISENAAN

 

 

Paljonko on vähän? On olemassa filosofinen käsite, "riittävä vähimmäistaso", jota määritellään sen mukaan mitä asiaa käsitellään. Useimmissa tapauksissa määrittely epäonnistuu täydellisesti, sillä ei ole olemassa yhtä oikeaa tapaa elää elämää. Se mikä riittää yhdelle, on toiselle liian vähän.

 

Istuin viikolla kahvilla erään saamelaisen kanssa. Hän pyysi anteeksi poliittista saamelaisuutta. Hänen mielestään on väärin, että saamelaisista syntyy vääriä stereotypioita tiettyjen kovaäänisimpien, kohusta kohuun kulkevien poliittista saamelaisuutta edustavien saamelaisten esiintymisten perusteella. Hänen mielestään lausuntoja tulisi antaa harkiten, rakentavasti pienen alkuperäiskansan asiaa eteenpäinvieden. Yhteistyössä, ei rikki repien.

    Puhuimme kulttuurillisesta omimisesta ja viimeisimmästä taidekohusta. Kysyin häneltä, mitä hän tuumaisi, jos kirjoittaisin saamelaisen sarjamurhaajan New Yorkiin. Olisiko kyseinen saamelainen väärässä kontekstissa tai syyllistyisinkö kulttuurilliseen omimiseen. Hän nauroi ja sanoi, että kirjoita vaan, se vasta olisikin mielenkiintoinen idea. 

    Taiteilijalla, kuten kirjoittajallakin on aina vastuu tekemisistään. On vapaus maalata ja on vapaus sanoa, mutta sitä on lähes mahdotonta tehdä ketään loukkaamatta. Aina voidaan tehdä tekemällä kohu. Aina joku on mielestään sorron uhri. Taidetta ja kirjoittamista on saatava tehdä vapaasti, henkinen kulttuuri on ihmisyyden vankka perusta, vahvempi kuin uskonto. Valitettavasti vapautta yritetään kahlita jatkuvasti yrittämällä kieltää kuvia ja sanoja.

Mennyt syksy on ollut natsinmetsästäjien kulta-aikaa. Itsenäisyyspäivä huipensi 612 soihtukulkueen ja Helsinki ilman natseja- vastamielenosoituksen vastakkainasettelun. Ihan sattumalta joukkoon oli eksynyt 14 Amnestyn ihmisoikeustarkkailijaa. Lopputuloksena syntyneessä kohussa poliisia syytettiin fasistiseksi ja liian kovaotteiseksi. Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella puhtain paperein eivät tässä tapauksessa selvinneet ainakaan natsinmetsästäjät. Poliisin tehtävä on turvallisuuden ylläpitäminen ja mielenilmausta (laillista) järjestävän tahon tulee olla tavoitettavissa.

 

Korona-aikana Lapissa itkettiin puuttuvia turisteja. Nyt rovaniemeläiset itkevät pihoihin tunkevia revontulituristeja. Minä voisin kertoa täältä Nellimistä monta tarinaa pihaani tunkeutuneista turisteista. On yritetty kotaan, tulipaikalle ja rantapitkoksille. On kesällä tultu rantaan kalastamaan. Yleensä ovat lähteneet, kun olen käynyt kertomassa jokamiehenoikeuksien rajallisuudesta. Viimeistään ovat häipyneet silloin, kun olen mennyt alasti ulos ja huutanut: private property! Ampua ei ole tarvinnut - vielä, edes ilmaan.

    Rovaniemi kuten Sirkka (Levi) ovat päätöksensä tehneet ja nauttivat nyt hedelmistä. Suhteellisuudentaju on hieman hukassa. Venetsia on suurinpiirtein samankokoinen Rovaniemen kanssa asukasluvultaan. Rovaniemellä käy 300 000 turistia vuodessa, Venetsiassa 20 miljoonaa.

    Turismi ei itsessään tuota mitään, siirtää vain ihmisiä ja rahaa sillä ehdolla, että luodaan turismimyönteinen ympäristö. Välillisesti hyöty Lapin massaturismista paikallisille on vähäinen. Suurin osa yrityksistä käyttää ulkomaista halpatyövoimaa, vuokratyövoimaa ja on osan vuodesta kiinni. Lyhimmillään revontuli-iglujen kausi on neljä kuukautta. 

    Ongelmia lisää sokea matkailun tukeminen. Esimerkiksi inarin kunnassa toimiva ympärivuotinen yritys, joka työllistää 2 - 10 henkilöä, ei saa juurikaan mitään tukea ellei toimi matkailun parissa. Näin kilpailu vääristyy.

    Turismin vastustajat vetoavat nykyisin ilmastosyihin. Kukaan ei usko, jos sanon tekstiiliteollisuuden tuottavan enemmän päästöjä globaalisti kuin turistilennot. "Kestävä" hiilijalanjälki on määritelty 2 tonniin co2 vuodessa. Suomalaisilla keskimääräinen on 8 tonnia. Arabiemiraateissa 25 tonnia. Onko loppujen lopuksi mikään "kestävää"?

Olen vuosien varrella keskustellut eri ihmisten kanssa heidän luontosuhteestaan ja asiaa on minulta myös kysytty monta kertaa. Televisiossa Ylellä pyörii insertti, jossa luonnon väitetään olevan meillä lainassa. Siinä sanotaan, että jos luonnosta jotakin katoaa, se ei sinne enää palaa.

    Minusta on outoa ajatella, että luontoa voisi edes lainata. Mikään alkuperäiskansa ei ole ensin halunnut omistaa maata, koska he ovat ajatelleet kuten minä: me olemme luonnosta peräisin ja sinne myös lopulta palaamme. Jos jokin luonnosta katoaa, tulee sinne aina jotakin muuta tilalle.

    Suomessa on perinteisesti kaadettu kaikki puut, pyydetty kaikki kalat ja tapettu kaikki eläimet tarpeen tullen. Pohjanmaa on kaskettu osin puuttomaksi ja Lapin vedet padottu etelän sellutehtaiden sähkön tuottamiseen. Puuta myytiin Neuvostoliittoon ja Venäjälle surutta, samoin mineraalit on annettu osin ulkomaisten yhtiöiden kaivettaviksi. Ei täällä mitään kestävyydestä ole ymmärretty, eikä ymmärretä vieläkään. Tältä osin emme eroa afrikkalaisista, jotka katsovat vain seuraavaan aamuun.

 

Unohduksiin on painunut, että Suomen maaseudulta paettiin nälkäkuolemaa  60- luvulla Ruotsiin autoja kokoamaan, laivoja hitsaamaan tai paitoja tärkkäämään. Ennen tätä, vuosisadan vaihteen kahtapuolta leveämpää leipää oli lähdetty hakemaan Amerikasta. Suomesta on myös lähdetty ilmapiirin takia. Nyt jos koskaan siihen olisi aihetta.

    Suomesta on tehty käärepaperiyhteiskunta. Pääasia on, että paketti näyttää hyvältä - sisällöllä ei niin väliä. Oikoteitä ei ole, eikä pyörää tarvitse keksiä uudelleen. Esimerkiksi käy hoitotyö. Ihmistä ei pelkästään voi hoitaa roboteilla, etänä tai digitaalisia palveluita käyttämällä. Loppujen lopuksi tarvitaan aina ihminen. Eikä näiden ihmisten määrää voi supistaa, vaikka miten päin ajateltaisiin. Keskittymällä itse tekemiseen, eikä siihen, miten jokin asia saataisiin tehtyä, saataisiin jotain aikaiseksi.

Jos puhutaan minun juoksemisestani, niin riittävä vähimmäistaso on kymmenen kilometriä päivässä. Tuosta tasosta voi sitten aloittaa täsmäharjoittelun kohti ultrakilpailuja. Tämän ikäisenä (ensi vuonna 60 vuotta), tuosta voi vähentää 65 lepopäivää. Niin että 3000 kilometriä vuodessa, niin pelaa kulli ja pää?

    Tämä kuluva vuosi jäänee 2000 kilometrin pintaan. Syynä on kesäkevennys mutta etenkin sitkeä vasemman kantapään ulkosyrjän vaiva akilleksen kiinnityskohdassa. Taakseni jääneet juoksuvuodet ovat kerryttäneet hieman ylimääräistä luuta tiettyihin paikkoihin jaloissani. Millään muuten eivät jalat olisi kestäneet ottamiani askelia. 

    Nyt olen lähempänä Haglundin kantapäätä vasemman jalkani osalta kuin milloinkaan. Jalka on nyt kivuton sekä tulehdusvapaa. Sietää hiihtää erilaisilla suksi/mono/maihari yhdistelmillä ja sietää myös kävelyn. Olen juossut matolla muutaman lyhyen totuttelun. Ensiviikolla siirryn ulos.

    Jalka saisi kestää vielä kuusi vuotta. Olen luvannut lopettaa kilpailemisen, kun täytän 66 vuotta. Miksi, sen kerron sitten jos noin pitkälle sillä pääsen. Missään tapauksessa en väkisin riko itseäni lopullisesti. Haluan kävellä Kirsin kanssa käsi kädessä ja hiihtää Kirsin kanssa, irvistelemättä. Molempia loppuikäni.

Riittävä vähimmäistaso on mahdotonta määritellä kaikille sopivaksi. Näemme maailman niin kovin erilailla ja useimmat eivät milloinkaan lakkaa tähyämästä kauas horisonttiin. He eivät koskaan ole ymmärtäneet, että kaikki on nyt ja tässä. Kaikki on hyvin, kun mitään ei määritellä, mihinkään ei muodosteta ennakkoasennetta. Kaikki otetaan vastaan sellaisenaan.

 

 

LIIKUNNAT VIIKON 47 LOPUSTA VIIKON 49 LOPPUUN

26.11. Su- Varovainen testi juoksumatolla, 3,03 km - 25 minuuttia.

27.11. Ma- Kävelyä 3,3 km - 42 min.

28.11. Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 4,61 km - 1.01.

1.12. Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 4,15 km - 1.00.

3.12. Su- Metsäsuksilla Kirsin kanssa 4,99 km - 1.10.

Viikko 49.

Ma- Matolla varovasti kantapäätä testaten 5,10 km - 38 minuuttia.

Ti- Perinteinen hiihto ladulla latusuksilla 9,18 km - 1.05. Pakkasta - 24 astetta.

Ke- Hiihtoa metsäsuksilla Kirsin kanssa 6,14 km - 1.33.

To- Lepo.

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 4,03 km - 50 minuuttia.

La- Lepo

Su- Juoksua tiellä 6,10 km - 41 minuuttia - 17 astetta pakkasta.

Yhteensä juoksua 11,20 km - 1.19.

Juoksua marraskuussa 118 kilometriä.

LYNX

Vaihdoin moottorikelkkaani  säädettävän ohjaustangon kannattimen. Rangeriini oli tarjolla pari vaihtoehtoa: 125 - 160 mm ja 150 - 210 mm. Päädyin jälkimmäiseen, koska alkuperäinen kiinteä osuu noin 140 millin kohdalle. Ajoasentoon seisten tuli nyt 70 milliä lisää säätövaraa.

 

    

    

Joulukakkusesonki alkoi.

Kaamos alkoi, "viimeinen" auringonlasku ennen tammikuun 10. päivää.

Siellä jossain, rauhassa ja korkealla.

Alkutalven riesa, vesi tunkee railoista jäälle.

Kirsi se siellä kurkkii. Hiihtoa metsäsuksilla.

ALI JA HUSU

 

ALUKSI

Ali ja Husu ovat saaneet autokyydin Venäjän viranomaisilta. Murmanskista ensimmäisten kolmenkymmenen kilometrin jälkeen ohitetaan Tuuloman parintuhannen asukkaan taajama, jonka jälkeen kaksikko ihmettelee valkoista erämaata - ei ainuttakaan taloa missään.

     Auto jyrää Svetlyin kylän läpi. Ali ja Husu eivät tiedä, että nopeasti ohi vilahtavassa kylässä on sääasema ja ainoastaan viisi asukasta. Vielä viisitoista kilometriä ja tulee tulli, jonka kupeessa on Lesnoye Ozeron pikkuinen leirintäalue.

    Matkattuaan 226 kilometriä Ali ja Husu astuvat ulos pakkaseen. Kuljettaja purkaa tavaratilasta taitettavat polkupyörät. Yrmeäilmeiset rajavartijat näyttävät kaksikolle suunnaan. Taluttaessaan pyöriään kahdenkymmenen asteen pakkasessa sinisessä hämärässä kaksikolle herää ensimmäisen kerran epäilys tulevasta. Ohuiden housujen läpi viiltävä viima antaa ensikosketuksen Suomesta.

---

Tśuhna on vanha venäjänkielinen haukkumasana suomalaisista ja suomensukuisista kansoista. Se merkitsee tyhmää hidasliikeistä ja hyväuskoista henkilöä. Sanaa ja sen muunnoksia käytettiin maataloustuotteita Venäjän kaupunkeihin myytäväksi tuoneista suomalaisista.

    Venäjällä on luontaista epäillä kaikkea valtioon liittyvää. Päämääränä venäläisillä on pelkkä selviytyminen, keinot tilanteen mukaan. Suomalaiset vastaavasti luottavat perinteisesti Jumalaan ja esivaltaan.

    Mielestäni osa suomalaisista on naiiveja, etenkin kun puhutaan turvallisuudesta. Sana naiivi kirjoitetaan usein väärin: naivi. Naiivi tarkoittaa lapsenomaista ja yksinkertaista. Ilmaus on väheksyvä, mutta moni unohtaa sen toisen merkityksen: vilpittömyyden. Usko demokratiaan voi olla vilpitöntä, kuten usko järjestelmään tai sen turvallisuuteen.

    Suomi kestää helposti sen, että Ali ja Husu kavereineen tunkeutuu maahan, mutta ei kestä sitä eripuraa mitä siitä seuraa. Suomenkielellä tämä sanotaan: On ihan saatanan väärin, että samalla kun ei kyetä omien asioiden hoitoon, yritetään silti hoitaa vielä muidenkin asiat. Valintoja, elämän valintoja?

    On myös lapsellista väittää, että maailmassa on iso joukko elollisia olentoja, joista kukaan ei syntyessään saa toista olentoa suurempia oikeuksia. Ei niitä oikeuksia kukaan syntyessään saakaan, ne oikeudet hankitaan vasta syntymän jälkeen. Tasa-arvo on utopia, kaikki eivät pelaa, eivätkä etenkään voita, mutta tämä ei automaattisesti tarkoita ihmisten jättämistä pulaan tai toisten oikeuksien polkemista.

    Vilpittömyys on kaunista, mutta se karisee maailmaa kohdattaessa. Esikoiskirjassani kuvasin erästä keskustelua pannuhuoneessa sotaveteraani isoisäni kanssa. Opin jo lapsena, kiihkottomasti, että Venäjään ei voi luottaa. Myöhemmin opin, että oikeastaan mihinkään ei voi luottaa. Tästä on vuosien varrella siilautunut voimakas yritys pärjätä omin avuin mahdollisimman pitkälle.

    Kun nyt kirjoittaessani tätä katson jokirannan lumenkuorruttamaa ryssänmaata ja veistoksellisina notkuvia, tykkylumen peittämiä puita, voin todeta päässeeni pitkälle. Todella kauas ja samalla en minnekään. Tämän myöntäminen monelle muulle tekisi hyvää, myös Ali ja Husu saisivat sen myöntää. Ei ole olemassa parempaa, ellei itse sellaista itselleen tee.

    Annoin jo 90-luvulla lehteen pyynnöstä haastattelun pärjäämisestä syöpätautini jälkeen. Se otsikoitiin "Vihaan turhasta ruikuttajia". Viha ei vie minnekään, mutta allekirjoitan syvemmän ajatuksen tuon takana edelleen. Elämässä pärjääminen vaatii asennetta. Uhriutuminen ja rajattomuus eivät tätä kehitä.

    Kauan ennen Koronaa Suomi alkoi muuttua yhä enemmän moniarvoiseksi yhteiskunnaksi. Koronan aikana suljetussa tilanteessa moni käpertyi itseensä, kuvainnollisesti jäi liikaa aikaa tutkia omaa napaansa ja etenkin navan alustaa, tai muita vaikutusalustoja. Samalla kaikkialla markkinoitiin monikulttuurisuuden ihanaa auvoa, suvaitsevuutta ja pehmeitä arvoja. Ja mitä tästä seurasi?

    Pelkkää uhriutuvaa kriisiä, sanojen kieltämistä, toimimattomuutta ja alasajoa. Sanalla sanoen täydellistä munattomuutta ja oman kulttuurin väheksymistä. Kun kilpahiihtäjää arvostellaan hänen paiskoessaan sauvojaan jäätyään toiseksi, voidaan kysyä minkälaisessa yhteiskunnassa elämme. Eikö voittamista saa haluta enää? Etenkin kun kyseinen hiihtäjä kävi ennen sauvojen paiskomista rehdisti onnittelemassa voittajaa.

    Minusta on hyvä, että sukupolvien omien taisteluiden myötä maailma muuttuu ja maailmaa muutetaan. Muuttajat päättävät suunnan? Ali ja Husu, tervetuloa mukaan lapioimaan - ellei kiinosta, niin jatkaisitteko matkaa. Suomenkielellä tämä sanotaan: Painukaa helvettiin täältä.

    Mutta entä jos he jo tulivat sieltä?

---

LOPUKSI

Ali on tehnyt päätöksen, tarjous on vastustamaton. Venäjällä tuomittuna rikollisena hänellä ei ole eloonjäämismahdollisuutta vankilassa. Hän suostuu kyydittäviksi Suomen rajalle turvapaikanhakijaksi tekeytyen. Samaan kyytiin otetaan ihmissalakuljetettu Husu. Molemmilla heillä on toive paremmasta tulevaisuudesta. Suomen maine on hyvä. Demokrattinen ja ihmisystävällinen valtio, tulijoita autetaan taloudellisesti alkuun.

    Murmanskista ensimmäisten kolmenkymmenen kilometrin jälkeen ohitetaan Tuuloman parintuhannen asukkaan taajama, jonka jälkeen kaksikko ihmettelee valkoista erämaata - ei ainuttakaan taloa missään.

     Auto jyrää Svetlyin kylän läpi. Ali ja Husu eivät tiedä, että nopeasti ohi vilahtavassa kylässä on sääasema ja ainoastaan viisi asukasta. Vielä viisitoista kilometriä ja tulee tulli, jonka kupeessa on Lesnoye Ozeron pikkuinen leirintäalue.

    Matkattuaan 226 kilometriä Ali ja Husu astuvat ulos pakkaseen. Kuljettaja purkaa tavaratilasta taitettavat polkupyörät. Yrmeäilmeiset venäläiset rajavartijat näyttävät kaksikolle suunnaan. Taluttaessaan pyöriään kahdenkymmenen asteen pakkasessa sinisessä hämärässä kaksikolle herää ensimmäisen kerran epäilys tulevasta. Ohuiden housujen läpi viiltävä viima antaa ensikosketuksen Suomesta.

    Lähestyessään rajavyöhykkeeltä Suomen rajavartioaseman valoja kaksikon eteen ilmestyy joukko suomalaisia sotilaita rynnäkkökiväärein varustettuina. Annetaan pysähtymiskäsky, varmuuden vuoksi myös englanniksi. Ali pysähtyy, mutta Husu jatkaa. 

    Husu on kotoisin Somalian sisäosista ja juuriltaan koulujakäymätön paimentolainen. Hänen on ollut pakko lähteä kuivuutta pakoon kotiseudultaan. Ansaittuaan ensin rahaa Mogadishussa sekalaisilla töillä, hän on joutunut ihmissalakuljettajien verkoston uhriksi.

    Pysähtymiskäsky toistetaan, mutta Husu ei ymmärrä. Hän yrittää kaivaa kohmeisin käsin povitaskustaan väärennettyä matkustusasiakirjaa. Pyörä kaatuu. Ensimmäisen rynnäkkökiväärin luodin osuessa Husu tuntee nenässään ruohon ja vuohien tuoksun. Sitten elämä jättää hänet ja luminietos alkaa värjäytyä punaiseksi.

    Ali näkee Husun lysähtävän riekaleina hankeen. Huumejengeissä kaiken nähneenä hän nostaa kätensä ylös. - Asylum, hän huutaa kauhuissaan. Ali ei ehdi tuntea mitään, venäläisen tarkka-ampujan luoti lävistää hänen selkärankansa. Hän jää makaamaan kaatuneen pyöränsä kanssa lumeen.

    Laukausten pelästyttämä teeriparvi pörähtää ilmaan rajalinjan koivuista kohti pohjoista.

    Rajalla on hetken hiljaista. 

    Sitten kolmas maailmansota alkaa.

VIIKOT 46. -48.

Ke 15.11. - 6,01 km juoksua kylällä - 41 min.

Su 19.11. - Kävelyä Kirsin kanssa 5,21 km - 57 min.

Ma 20.11. Hiihtoa metsäsuksilla Konkelovuonolla 7,27 km - 1.11.

Ke 22.11. Sauvakävelyä maastossa 4,01 km - 42 min.

To 23.11. Kävelyä Kirsin kanssa 4,03 km maastossa - 44 min.

Vasemman kantaluun akilleksen kiinnityskohdan tulehdus/kipu estää juoksun. Ihan en ole vielä pystynyt hankkimaan Haglundin kantapäätä, mutta hoitamattomana väkisin juosten tämä johtaa siihen.

 

Kuvassa päälläni on Lynxin Stamina kelkkapuku. Erillinen takki ja haalarihousut tuntuvat notkean mukavilta. Kiitos Sodankylän Kone-Vasara.

Parhaassa seurassa verkkoreissulla. Myös Kirsi on tykännyt Staminan housuista, Kirsillä on Sinisalon takki.

Nyt niitä on kaksi! Novellikokoelmani on ilmestynyt. Yleinen tie päättyy- niminen teos sisältää 17 novellia. Sitä myyvät verkkokirjakaupat, tilaukset myös: kustannuskasite@gmail.com tai minulta suoraan. Kirjaa kannatta myös pyytää oman kirjaston valikoimiin, ellei sitä vielä sieltä löydy.