PITKÄ MAA

"Päättyy yö, aamu saa, uusi päivä kun kirkkaana koittaa, 
sulle, oi kotimaa. Sävel kaunehin tuulessa soittaa."

Niin kauan kun on luontoa vierailtavaksi, hiljaista ja ilman ihmisiä omassa rauhassaan elävää erämaata, on toivoa.

   Kesäaikaan siirtymisen myötä kevättä odotellaan. Aurinko nousee meillä Inarissa puoli kuusi aamulla ja laskee iltakahdeksan jälkeen. Ilman aurinkolaseja kirkkaalla ilmalla ei ulos ole mitään asiaa.
   Suomi on pitkä, Helsingin leskenlehdistä on matkaa Nellimin hangille. Lunta on rajaseudulla valtavan paljon. Olimme Kirsin kanssa Sulkusjärvellä pilkillä länsituulen riehuessa. Lumi nousi jäältä pystysuoraan ylös puuskissa ja teimme tulet Aittasaaren itäpuolen rinteeseen kallioiden suojaan. Hain kelkalla kahvivettä Kirsin hoivatessa tulta, kävely on rannan puolitoistametrisessä hangessa mahdotonta. Jossain vaiheessa innostuin ottamaan valokuvia ja lopulta putosin vyötäröäni myöten rantaan kasautuneeseen lumeen. Paksussa rajahaalarissa olikin vaivalloinen kierittely pois hangen sisästä!
   Viimeisen viikon aikana tuuli on puhaltanut lähes taukoamatta. Kyse ei ole kevätauringon virtauksien mukanaan tuomasta nosteesta vaan raivokkaasta, puuskissa lähes kaksikymmentä metriä sekunnissa olevasta jatkuvasta virtauksesta. Paltteet, eli nietokset, kohoavat kohoamistaan ja kaikki tehdyt urat peittyvät joko osittain tai kokonaan. Tuuli kiillottaa järvien hangen pinnan kiiltäväksi teräkseksi, joka kuitenkin moottorikelkan alla murtuu aiheuttaen jatkuvaa keinumista ajamiseen. Mökin kaivon kannen esiinkaivaminen päivittäin käy harrastuksesta.
   Menneellä viikolla vietimme aikaa erämaassa monin tavoin liikkuen ja kelien takia myös tupaillen. Teimme lähes kolmentunnin hiihtolenkin Talvituvan lähellä. Hanki kantoi aluksi ja alkoi sitten lopulta upottamaan, lämpöä oli kaksi astetta. Etsimme näädän jälkiä, emme löytäneet kovin paljon. Loukku oli tyhjä: tuttavamme loukuttaa hetitappavilla raudoilla haittaeläintä pois ansiokkaasti, näätä on lintupoikueiden pahin surmaaja.
   Talvituvan lintujenruokinnalla, kuten kotonakin, on taviokuurnien lisäksi jo urpiaisia, ei kuitenkaan vielä pulmusia. Oravat ja kuukkelit kinastelevat tiaisten kanssa ja joskus paikalle kiipeää käpytikka rasvamakkaraa kurittamaan. 
   Hiihtolenkillä näimme neljä metsoa ja muutaman hyvävoimaisen koppelon. Sunnuntaina kaksi merikotkaa kaarteli majesteetillisesti tuulen pyörteissä Kivilompolon tuntumassa. Lopulta ne syöksyivät alas, todennäköisesti jäniksen perään.

   Seisoimme Kirsin kanssa kelkkojemme päällä ja ihailimme isoja lintuja. Olimme paluumatkalla pilkkireissulta, tuuli tuiversi raivokkaasti ja lumi lensi ympärillämme joka suuntaan. Tunsimme voimakasta yhteenkuuluvuutta Lapin luontoon juuri tuolla hetkellä. Kelkkani perässä ahkiossa, pilkkirepun pussissa, oli huonosta kelistä huolimatta muutama saaliskala. Juuri paljon enempää en voi päiviltäni pitkän maan lopussa enää toivoa.


"Rakastan elämää joka uutena aamussa aukee, rakastan elämää joka uupuen illassa raukee."
  - Pauli Salonen 

Kuvasaraja Talvituvan rannasta kertonee teille siitä, että ei ole kahta samanlaista päivää ihmisen silmien edessä - pitää vain malttaa katsoa.

Kuvassa näädänloukku joen varrella.

Lady K ulkoilee.

Kuukkeli on vekkuli ja erittäin viisas.

Elämä sähköttömässä, tiettömän taipaleen takana olevassa erämökissä ei meidän tapauksessamme ole ollenkaan epämukavaa, hyvä ruoka ja juoma lämmössä kruunaavat päivät ulkona kylmässä.

 
VIIKKO 13.

Ma- Lepo
Ti- 10 km - 1.05.
Ke 6 km saunalenkki - 40,41.
To- Lepo
Pe- Umpihankihiihtoa Kirsin kanssa 8,2 km - 1.58.
La- Su - "Lepoa"

Juoksua 16 km ja hiihtoa 8,2 km

MAALISKUU

Juoksua 81,2 km ja hiihtoa 34,2 km

 

JATKOA ODOTELLAAN

"Hienoa on ollut lukea kaikki kirjoitukset, analyysit ja ajatukset. Hyvän tuloksen tempaisit. ONNITTELUT! Jatkoa odotellaan." -Kalevi Montela

(Lainaus on kommentti edelliseen kirjoitukseeni, Kalevi ja Olavi Montela ovat Suomen ultrajuoksun suuria esikuvia ja pioneereja. He ovat tehneet minuun lähtemättömän positiivisen vaikutuksen esimerkillään siitä mihin omin jaloin voi päästä - elämässään.)


 VIIKOT 18 - 20.

Ma- 4,8 km kilpailuradan testausta - 30,04.
Ti- Lepo
Ke- 5 km - 33,03.
To - Pe - La - Su - Ma -Ti - Ke - Emu 6 Day Race - 554,253 km.
To - Pe - Lepo
La - Pyörällä 5,1 km - 22.27. Vierotusoireiden ehkäisyä.
Su - Sairas, flunssa, pää täynnä räkää ja yskä. Menee Panadoliksi, perkele sentään.
Ma - To - Sairas, Lepoa ja matkustusta, Bratislava, Pjotr Trubunalski.
Pe- Varsovassa tolpillaan mitenkuten, pyöräilyä 13,5 km - 1.09.
La - Su - Lepo ( Liikunta ei tehnyt hyvää, olo kuin niistetyllä kumikukolla.)

yhteensä : riittävästi...

Huhtikuun summaus 348 km - 37 tuntia. Koko vuosi tähän asti 2433 km.

Jatkoa odotellaan.
Juu.
Tulee välittömästi kunhan hihna alkaa vetämään.
Odotan itsekin innolla mutta en enää poikamaisella innolla.
Valetta.
Into onkin juuri poikamainen ja se vetää suupielet korviin vaikka olo on nyt kuin niistetyllä kumikukolla. Vetelä ja tyhjiin pumpattu.

Kun juoksen näitä pitkiä yhtämittaisia taipaleita yritän päästä eroon niistä ajatuksista jotka hidastavat minua ja tekevät matkanteon vaikeaksi. Taipaleiden jälkeen on joka kerta kaivettava kalenteri esiin, merkittävä siihen tapahtuneet asiat päiväkohtaisesti ja sitten yrittää tavoittaa kadonnut aika. En yksinkertaisesti kykene ymmärtämään muuten mitä olen tehnyt.
Kilpailun jälkeen palautuminen ensin kakisteli ja lähti sitten nousuun mutta ensimmäisen Balatonfüredissä tehdyn pyöräilyn jälkeisenä sunnuntaina tuli flunssa. En muista olleeni näin kipeä muutamaan vuoteen, kuumeettomuuden rajalla onneksi kuitenkin. Meni Panadoliksi tai Apapiksi kuten paikallisen parasetamolin kauppanimike kuuluu.
Hankalinta tässä oli se että Unkarissa oleminen alkoi henkisesti riittämään. Piti siis tervehtyä edes senverran että pääsi vaihtamaan maisemaa. Bratislavassa olin jo senverran kunnossa että koimme Kirsin kanssa ensimmäiset Brownie Momentsit.

Brownie Moment ?
Termi tarkoittaa vaimolle tai tyttöystävälle kiitokseksi järjestettyjä hetkiä. Tässä tapauksessa aikaa sille, joka on ajan ansainnut kaiken ultraurheilijan tukemisensa vastapainoksi.

-And now it is gonna be some brownie moments ? (Martin Fryer minulle Emu Six Day Race iltajuhlassa katsoen samalla Kirsiin.)
- You bet we definitely gonna find some ! ( Ultrajuoksija Koskisen väsynyt vastaus, käsi Kirsin kädessä )
Kaikki nauroivat sydämellisesti vedet silmissä ja sitten nostimme maljat voittajan kanssa.

Nämä hetket ovat minulle äärimmäisen tärkeitä. Kuten aikaisemminkin olen todennut kestääkseni taipaleiden rasitukset niin henkisesti kuin fyysisesti pitää löytyä normaalia elämää sen ytimessä.

Unkarin kilpailu oli siitä harvinainen urallani että siitä mitään ei jäänyt hampaankoloon. Tein sen mitä pystyin sillä mihin olin harjoitellut mutta huonolle ololle en minäkään voinut tällä kertaa tämän enempää.
Ajatukseni siitä mikä tulee sisältä itsestä tai mikä tulee ulkoapäin häiritsemään matkantekoa piti paikkansa. Kaikkeen voi valmistautua ja tehdä sitten parhaansa.
Kuuden päivän juoksusta vain yksi asia on kirkastunut. Tulen tästä eteenpäin soveltamaan tätä tulevissa kymmenen ja kuuden päivän juoksuissani. (Lausetta saa tulkita tulevaisuuteen...) Nimittäin kolmen tunnin jakso. Sovelsin sitä jo omassa tuhatmailisessani. Eli kolme tuntia juoksua, tauko ja sitten taas. Tauon pituus tarpeen mukaan ilman etukäteissuunnitelmaa 15 minuutista aina kolmeen tuntiin. Syy : keskittyminen on helpompaa lyhyeen aikajaksoon ja jos tulee tehtyä virhe kolmessa tunnissa niin siitä irtipääseminen on helpompaa kuin kuuden tunnin virheestä.

Ylläolevassa kuvassa automme on Bratislavassa Tonavan rannalla Magio Plazissa jonne ajoimme orientoitumalla. Katsoin siis vain kartasta parkkipaikat ja ajoin rohkeasti läpi hirveiden ja alati kapenevien liikennesolmujen päätyen upealle, ilmaiselle ja vanhaakaupunkia lähellä olevalle parkkipaikalle. Tämän saa kun jättää suosiolla kommunismin aikaiset väsähtäneet leirintäalueet rauhaan.
Jokilaiva on yli sata metriä pitkä ja tekee käännöksen alavirtaan. Yökuvassa Bratislavan linna, Hrad, joka on museo. Me söimme linnan alapuolella olevassa ravintolassa joka oli iloinen yllätys ja lähenteli fine diningia vaikka emme sellaista etsineetkään. Suosittelemme !

Bratislavassa on paljon nähtävää. Vanhaksi itsensä tuntee linnamuseossa jossa katselin samanlaista Jawa moottoripyörää joka aikanaan oli isälläni ja samanlaista kymmenvaihteista pyörää, Favoritia, jonka olisin nuorena halunnut mutta sain tanskalaisen viisivaihteisen.

Mieluummin kuvaan kuitenkin jotain aivan muuta.

Aikaa, joka ei pysähdy muualla kuin valokuvissa.

Jos joku on jollain tavalla kateellinen elämäntavastani niin lohdutan että olen tehnyt paljon töitä päästäkseni tähän ja teen tulevaisuudessa vielä enemmän töitä, ainakin harjoittelun eteen, päästäkseni vieläkin pidemmälle. Olemme myös Kirsin kanssa luopuneet tietyistä elämän normaalikaavoista saadaksemme jotain muuta tilalle.
Osa näistä matkoista on autohelvettiä. Onnettomuuksia, tietöitä ja käsittämättömiä ruuhkia joissa ihmiset hukkaavat elämänsä. Tiet täynnä kuoppia, irtainta romua ja koko päivän kestävää kaatosadetta. 
Kuorrutuksena kaiken päälle hullut puolalaiset, jotka ohittavat kaiken mikä liikkuu tai ei liiku kummalta puolelta tahansa, missä tahansa, päätyäkseen lopulta tietyökaivantoon katolleen - mutta ohi oli päästävä...

Minusta tulee aina autovastainen kun automatkailen - niin ristiriitaiselta kuin se kuulostaakin. Mielestäni ihmisten ei tulisi lainkaan päästä autolla joka paikkaan vaan junilla ja muilla julkisilla ja erittäin yhteisillä välineillä.

Tai sitten jaloilla !

Viimeinen kuva on Varsovasta Wok 90 - leirintäalueelta. Alue on yksi siisteimmistä missä koskaan olemme käyneet. 
Nokka on kohti kotia eli pohjoista. Kun tervehdyn alkaa hihnakin taas vetämään. Jatkoa on siis taatusti luvassa mikäli se minulle suodaan.