ULTRAN VIISAUDESTA

 

Monet etsivät apua keskittymisvaikeuksiin, stressiin ja elämän yleiseen kiireisyyteen. Halutaan valmiita vastauksia, jotka tehoavat mahdollisimman nopeasti. Kulttuurimme on mahdollistanut ajatusmallin, jossa vastauksia ei ole. Tai jos on, ne ovat niin masentavia, että kukaan ei halua niitä kuunnella.

   Peruskysymyksistä vaikein on mikä on elämän tarkoitus. Sitten kysytään mitä rakkaus on tai miksi pitää kärsiä. Lopuksi pohditaan mitä tämä kaikki on. Tällaiset eksistentiaaliset kysymykset ovat inhimillisiä, eikä niitä voi vaientaa tuhoamatta ihmisyyttä.

   Yritys vaientaa tai paeta inhimillisiä peruskysymyksiä tuottaa ihmisille valtavan paljon kärsimystä. Vieraannumme itsestämme ja sen seurauksena toisista. Usein ihmisen joutuessa kriisiin nämä peruskysymykset ponnahtavat esiin. Keskittymisvaikeuksien, stressin ja kiireisen elämän väsyttämä ihminen ei ymmärrä, että valmiita vastauksia ei ole. Eikä etenkään nopeita vastauksia.

    Vastauksia voi löytää myös oman kokemuksen kautta. Nämä vastaukset eivät ole älyllisiä. Eräällä tavalla nämä vastaukset eivät ole vastauksia ollenkaan. Silti ne muuttavat elämämme, joten ne ovat todellisia. Samalla hämmennys suurten kysymysten ympärillä katoaa. Näin ultran viisautta oivalletaan.

   Ultraurheilun?

   Ultra säännöllisesti harjoitettuna antaa tilaa ja rauhaa ajatella. Pitkien lenkkien rauhassa moni peruskysymys, saati vähäisempi elämän ongelma jää ikäänkuin paljaaksi, alttiiksi tarkastelulle. Kun kiire ja hälinä vaimenee, olennainen siilautuu esille. Siinä hetkessä olet vapaa päästämään irti ongelmasta tai vapaa löytämään oman vastauksesi peruskysymyksiisi.

   Ultran viisauteen kuuluu myös kokemus oman elämän mielekkyydestä. Kaikissa olosuhteissa. Myös vaikeimpina hetkinä. Tässä ultran viisaus eroaa tiedosta tai informaatiosta, jotka eivät kerro elämän mielekkyydestä yleensä mitään.

   Ultran viisauden suurin ongelma on, että sitä ei saavuteta kovin nopeasti. On edettävä maltilla, kilometri kerrallaan. Harjoittelematon ei voi kylmiltään liikkua monen tunnin lenkkejä, vaan on tyydyttävä vähempään. Tämä ei hiirellä klikkaavalle nykyihmiselle useinkaan riitä. Vaaditaan kärsivällisyyttä.

   Fyysisen harjoituksen tuoma viisaus on monelle hapuilevaa ja hidasta. Etenkin alussa. Mutta koska kyse on omasta elämästä, pienikin edistys tuntuu suurelta ja merkitykselliseltä. Harjoitus vaikuttaa omaan elämään todellisella tavalla. Tavalla, jonka vain itse löytää.

   Mentäessä syvemmälle viisauteen, jää saavutusajattelu pois. Voi olla merkittävää työkiireiden tai muiden arjen paineiden seassa huomata liikkuvansa kymmenen kilometriä vailla tarkoitusta, vailla päämäärää. Liikkuminen pelkästään liikkumisen kokemuksen takia on puhtainta kokemista. Ultraksi se muuttuu ajan ja matkan pidetessä.

 

MIKSI JUOKSEN?

Pystyäksesi juoksemaan sinun on ensin parannettava kuntoasi niin, että pystyt juoksemaan. Joudut mahdollisesti kävelemään, jotta nivelesi ja koko kehosi tottuu liikkeeseen liikkumattomuuden jälkeen. Sitten otat ensimmäiset juoksuaskeleet. Ja jatkat. Loputtomiin.

   Useimmat juoksevat tullakseen parempaan kuntoon. Mikä on parempi kunto? Voitaisiinko tämä jättää väliin ja myöntää, että useimmat juoksevat jaksaakseen paremmin. Samalla he huomaamattaan tulevat tyytyväisemmiksi itseensä ja sivutuotteena toisiin ihmisiin. Kitinään ei ole syytä, koska kokee voivansa paremmin.

   Alussa moni ajattelee voivansa paremmin kuin muut, koska jaksaa pidemmälle kuin muut. Ultrajuoksun viisauden salaisuus on juuri tässä: se on mahdollista melkein kaikille. Useimmat eivät vaan viitsi ja jatkavat kitinäänsä.

   Juoksuvuosien vieriessä vertailun tarve yleensä vähenee. Halu olla parempi kuin muut painuu taka-alalle. Tulee tilalle halu olla parempi kuin itse on. Tarpeeksi pitkälle vietynä tämä johtaa itse-transsendenssiin - itsensä ylittämiseen. Tästä seuraava askel on oman egon kadottaminen. Täydellinen kokemus elämän vapaudesta ja päämäärättömyydestä.

   Juoksen edelleen kokeakseni vapauden ja päämäärättömyyden yhä uudelleen ja uudelleen.

   Samasta syystä myös pyöräilen.

 

JOS EI PYSTY LIIKKUMAAN?

Elämässä on tilanteita, joissa liikkuminen ei onnistu. Toisille se on jatkuvaa. Tällöin voi alkaa etsiä zeniä muun kuin liikunnan kautta. Harjoittamalla zazenia (meditaatio istuen) päätyy täsmälleen samaan lopputulokseen kuin ultrassakin: omaan kokemukseen elämän vapaudesta ja päämäärättömyydestä. 

   Kaikki on aina tässä ja nyt.

 

KUULUMISIA

Pääsin parin viikon virustaudin jälkeen liikkeelle. Verikokeet varmistivat, että kyseessä ei ole bakteeri. Pitkiä kitumisia nämä nykyiset virustaudit.

   Tietyt asiat blogissa toistuvat, joka vuosi tehdään polttopuita ja laitetaan polttopuuntekokuvia esille. Syy: ne jotka tekee, ne tarkenee. Pätee myös liikuntaan.

   Tiedote: nyt on sääskiä. Ihan saatanasti. (aina etelän ihmiset kyselevät tätä)

 

 

VIIKKO 26.

Ma- Ti- Lepoa ja laboratoriokokeiden tulosten odottelua.

Ke- Läskipyörällä Kirsin kanssa varovasti 11,20 km - 1.06.

To- Gravelpyörällä 21,87 km - 1.01.

Pe- Gravelpyörällä Kirsin kanssa Missevaarantien lenkki 31,72 km - 2.10.

La- Juoksua illalla poluilla 9,02 km - 1.03. (tein päivän puita)

Su- Illalla gravelpyörällä kovaa 40,60 Km - 1.29. (olimme päivän kalassa)

Ma 30.6 juoksua poluilla 9,12 km - 1.06. (tein puita puolipäivää)

 

KESÄKUUN SUMMAUS

Juoksua 54,53 km - Pyöräilyä 235,56

Kiinnostuneille tiedoksi: juoksua yhteensä  tänä vuonna 420 km ja pyöräilyä 1574 km, eli ei yhtään mitään minun normaaleissa määrissäni.

   Paljonko sitten on paljon? 10 000 km pyörällä vuodessa on jo jotain. 5000 km juoksua myös. Mutta jos juoksee 5000 km ja pyöräilee 5000 samana vuonna, niin se on paljon.

Parasta on harjoittelun oheen löytää yhteisiä liikuntahetkiä. Kuvassa Kirsi irvistelee Kaitavaaran mäen jälkeen, lenkin pituus oli reilu 31 km ja osa siitä hiekkatietä.
 

ILMAN KUVIA

 Tässä blogissa ei ole yhtään kuvaa. Lukijan täytyy pysähtyä lukemaan.

 

Palasimme kotiin. Kuusi viikkoa, kuusi ja puolituhatta kilometriä matkailuautoilua. Onnistunut oleminen poissa kotoa. Seitsemännen pykkikoneellisen valmistuttua mietin, että onko ihmisillä jotka pelkästään ovat kotona, mitään käsitystä olemisesta ei missään. Tarkoitan siis poissa kotoa, autossa vailla määränpäätä. En tiedä, mutta hyvää sellainen matkustaminen tekee.

   Matkustaminen ja uusien ihmisten tapaaminen antaa ymmärrystä maailmasta. Onko tuo maailma aito? 

   En tiedä. 

   Mutta sen tiedän, että toisia ihmisiä on opeteltava sietämään, mutta tällekin on olemassa rajat. Uudessa kaavassa Nellimin kylään kaavaillaan jopa 800 asiakaspaikkaista matkailurakentamista. 150 asukkaan kylässä on nyt noin 200 asiakaspaikkaa hotellilla. Uusi rakentaminen nostaa määrän tuhanteen. 

   Tuhat turistia 150 ihmisen pikkukylässä?

   Miltä kuulostaa arvio maailman 120 miljoonasta pakolaisesta? He kun keksivät, että Suomessa on viileää, vettä ja töitä - se on sitten siinä. Väestö on vaihtunut.

   No eivät he kaikki tänne tule, mutta pieni kiertely Euroopassa antaa perspektiiviä ihmisten kokonaismäärästä. Meitä suomalaisia on kovin vähän ja suurin osa meistä kulkee EU:n narussa kiltisti kuin pieni koira, jolle riittää että saa aina joskus lirauttaa ja nuuhkia toisten jättämiä merkkejä. 

   Näin se vain on. Me olemme kovin mitätön osa maailman väestöstä, mutta luulen, että luulemme hieman liikoja itsestämme.

   Suomalaiset ovat rapistuttaneet kansallistuntonsa, kansallisylpeytensä ja suomalaisena olemisen itsetuntonsa menemällä mukaan yhteiskunnallisiin oikeudenmukaisuuswoketuksiin. Yhtenä seurauksena päiväkotilasten tietämättömyys siitä, ovatko he poikia tai tyttöjä, vai ehkä kenties avaruusolioita.

   Teemu Keskisarja on sanonut seuraavaa: "Kannatuksemme (siis Perussuomalaisten) pudotus sysää Suomen sosialismiin, tsoukki-herännäisyyteen, EU.n mielivaltaan, ilmakehäkiihkoon ja väestönvaihtoon. Siksi pelin henki on: voitto tai kuolema."

   Olen samaa mieltä, mutta ei tarvitse olla edes Perussuomalainen ymmärtääkseen tämän.

   Jos puuhahenkilö haukkuu minut nyt kansankiihottajaksi ja fasistiksi, kysyn ilman minkään puoluekoneiston tukea tai puolueen jäsenyyttä: miksi vasemmistolaiset ilkkuivat isoisälleni sotareissun jälkeen - miksi menitte? Miksi vasemmisto osittain niin kiihkeästi haluaisi itärajan auki?

   Minkä helvetin takia ihmisiä kehotetaan etsimään etuoikeuksiaan yhteiskunnassa? Miksi pelkkien oikeuksien etsiminen ei enää riitä?

   Oikeastaan tähän pitäisi liittää yksi kuva. Kuva yksikätisestä isoisästäni.

   Antaisitko sinä kätesi Suomen puolesta?

 

TÖITÄ SE KOTIINPALUU TEETTÄÄ

   Yleensä matkailuautoissa ja vaunuissa jääkaapin takana ulkoseinässä on ritilä tai kaksi. Näiden ritilöiden kautta kaapin voi huoltaa. Eli nuohota, puhdistaa ja vaikkapa vaihtaa palosuuttimen ja sen kärjet.

   Meillä ritilöitä ei ole. Rakenteessa kaapin takainen, eristetty tila tuulettuu auton lattian alta putkien kautta. Katolla on poistoventtiili. Tässä rakenteessa kaappi huollettaessa pitää irroittaa ja ottaa esiin autoon sisälle. Rakenteen etu on parempi pakkaskestävyys, mutta vain jossain määrin.

   En ole aiemmin itse huoltanut kaappia, enkä suosittele sitä kenellekään amatöörille. Varsinkaan jos ei ymmärrä kaasulaitteista tai tekniikasta mitään. 

   Joka tapauksessa kaapin takainen tila oli erittäin likainen. Imuroin ja harjasin pölyt pois. Nuohosin pakoputken. Asensin ostamastani tuuletinsarjasta uuden tuulettimen ja termostaatin vanhojen paikalle. Vanhan tuulettimen, joka ihme kyllä kokeiltaessa toimi, asensin varatuulettimeksi erillisen katkaisijan perään. 

   Kun kaasusta tehdään kylmää, syntyy lämpöä. Tämän lämmön poistamiseen käytetään tuuletinta tehostamaan ilman kiertoa kaasujääkaapin takana. Meillä tuuletin ei ole viimeaikoina toiminut ja syykin selvisi: termostaatti oli irti, pois paikaltaan. Vanhan tuulettimen äänen kyllä kuulee, uusi on hiljaisempi.

   Saman huollon yhteydessä asensin kaasupullokoteloon uuden letkun, jossa on kiinteä paineventtiili. Kotioloissa liitosten tiiveydet voi helposti tarkistaa saippuavedellä ja nenällä. Kaasu haisee. Eri liitoksia kiristeltäessä on syytä käyttää järkeä. Letkun keraaminen tiiviste ei tarvitse voimaa, sensijaan kiinteiden putkien liitokset rajoitetusti kylläkin.

   Vinkiksi karvanaamareille: kaappimme on Dometic, jossa erillinen pakastinosa. Tyyppisarja 7 ja niin edelleen. Halvemmaksi tulee ostaa kaksi tietokoneen tuuletinta, nippu johtoa ja mekaaninen käyttökytkin. Tuulettimet voi asentaa jääkaapin takaseinään reikäpannalla ja alle 10 millin peltiruuveilla. Netti on täynnä kuvia näistä paskoista ja niiden asennuspaikoista.

  Tämän mallisarjan kaapin päältä sokeripalasta saa jatkuvan 12 voltin virran, jonka maapuolta voi kätevästi katkoa mekaanisella, kaapin lähelle asennettavalla kytkimellä. Yleensä matkailuauton jääkaapilla on jatkuva 12 voltin virta vaikka auton asuinosan pääkytkin on off-asennossa. 

   En näe syytä investoida vajaata sataa euroa termostaatin, tuulettimen, asennusalustan, kahden ruuvin ja pari johdonpätkää sisältävään merkkikohtaiseen sarjaan. Minä kuitenkin tein niin, koska halusin uuden mallikohtaisen termostaatin.

 

Lisäksi matkailuauto piti perussiivota ja kantaa taloon sisälle muu mukana kulkenut tarpellinen tavara, esimerkiksi tuliaisviinat! Taas on Chivas Regalia hetkeksi. Ja partavettä.

   Matkailuautoon täytyy seuraavaksi vaihtaa etujarrupalat ja polttoainesuodatin. Lisäksi asunto-osan muutamaa kaapinovea pitää säätää ja uusia niihin muutama lukkosalpa. Suihkussa olevaan kuivausnarutelineeseen (omavalmiste) pitää vaihtaa narut ja tehdä uudistuksia.

   Kaikenlaista pientä, reissussa rähjääntyy. Keksintö (auto) on palvellut meitä vuodesta 2014 jo yli 160000 kilometrin taipaleella. Tähän sisältyy myös juosten halki Suomen tuhat mailia, jonka aikana kirjoitin, että matkailuauton kolmesta erillisestä vessanpeilistä jokaisesta katsoi eri mies, kun väsymystä alkoi kertyä. 

   Pitäisiköhän juosta se uudestaan yhdeksän vuoden kuluttua? Mitä peileistä silloin näkyisi?

 

KIPEÄ

Nyt olen toisen kerran kipeänä alle neljän viikon jaksolla. Ensimmäisen kerran elämässäni otin allergialääkkeet käyttöön. Käsikauppalääke nimeltään Histec helpottaa oloa. Täällä Pohjoisessa kun kesä vasta alkaa pikkuhiljaa.

   Tänään sain sentään nurmikon ajettua.

   Ehkä tämä tästä.

   Ilman yhtään kuvaa.

 

---

 

VAATIMATTOMAT LIIKUNNAT

 

VIIKKO 23.

Ma- Poluilla Hämeenkyrössä 8,84 km - 1.09.

Ti- Kirsin kanssa kyläilyä pyörillä 19,96 km plus 22,27 km.

Ke- Kävelyä 2,40 km.

       Janin kanssa saunalenkki poluilla 9,35 km - 1.01.

To- La - "Lepo" (polttopuita)

Su- Kauppaan pyörällä ja takaisin 8,48 km.

       Saunalenkki pyöräll 54,45 km - 2.20.

 

VIIKKO 24.

Ma- 10,20 km - 1.10. Polkujuoksua.

        Kävelyä 2,89 km plus 3.00 km.

Ti- Polkujuoksua 10,14 km - 1.10.

      Kirsin kanssa kyläilemässä pyörillä 12,83 km plus 12,30 km.

Ke- Lepo

To- Hämeenkyrössä tiellä 8.00 km - 58 min. Tulen kipeäksi.

Pe- Lapinlahti kävelyä vajaa kilometri. Olen kipeä jälleen.

La- Su - Lepoa.

Muuttumaton

Sammuvat auringot, syttyvät uudet.

Vierivät miljoonat ikuisuudet.

Hiljaa, hiljaa näyttämöt vaihtuu,

näkyvät sytyy ja näkyvät vaihtuu.

Ainoa haihdu ei avaruus,

iäti katsova Hiljaisuus.

- Tauno Jatkola 

Runo on julkaistu aiemminkin blogissani, mutta mielestäni ajatusta on hyvä joskus toistaa.

VÄÄRIÄ KÄSITYKSIÄ

 

HARJOITTELUVIIKOT 27 - 28.

 

VIIKKO 27.

Ma- Läskipyörällä Kirsin kanssa 8,75 km - 42 min.

Ti-Ke- Lepo

To- Haapakurun polkua 10,07 km - 1.11. Illalla kävelyä Kirsin kanssa 2,57 km - 32 min.

Pe- 50,72 km - 6.00. Siikajärventie - Paltsavaarojentie - Kontosjärventie -Nellimintie- kierros.

La- Linjan lenkki 10,21 km - 1.13.

Su- Lepo

Yhteensä 71,08 km - 8:25.

 

VIIKKO 28.

Ma- Kylällä 10,80 km - 1.12. Illalla kävelyä Kirsin ja ystävämme kanssa Haapakurussa 5,70 km - 1.41.

Ti- Lepo, Inarilla kalassa, tuli 5 kilon hauki ja hiki sen kanssa.

Ke- Kevyttä kävelyä Raja-Joosepissa Luttojoen varrella, illalla kurkku jo kipeä.

To - Su- Sairas, kuumetta, yskää, nuhaa, jne. Aivan poikki.

Yhteensä 10,08 km - 1.18.

 

Yleinen harhaluulo on, että urheilija ei näe tervettä päivää. Tämä on sohvaihmisten kateutta. Kun ei itse viitsitä, niin mollataan yrittäviä.

   Olin viimeviikon puolestavälistä alkaen todella kipeä. Väitetään, että taas on liikkeellä koronaa. En tiedä, mutta edelleen olen toipilas. Ei tavallisesta flunssasta voi tulla tällaista väsymystä. Niin tai näin, eilen sunnuntaina olin jo hiukan jalkeilla ja ulkona pihassa nauttimassa kauniista hellepäivästä. Lapissakin on joskus, mielestäni viime aikoina usein, kuuma.

   Mahdollista koronaa sairastaessa tuli mieleen, että mennyt koronaika jätti meihin kaikkiin jäljet. Suhtautumisemme ihmisten tapaamiseen ja läheisyyteen muuttui. Osalla porukasta pysyvästi. Korona-aika loi Suomeen myös ennennäkemättömän vastakkainasettelun kulttuurin, johon minäkin täysin valmistautumattomana törmäsin.

 

OUTOJA KOMMENTTEJA

 

Kun esikoiskirjani, ja kaikki kivestä- romaani, julkaistiin vuonna 2022 aktivoiduin toden teolla Facebookissa ja Instagramissa. Kirjalle pitää yrittää saada näkyvyyttä. Joku luulee tämän tarkoittavan pelkkää myynninedistämistä, mutta on muutakin.

   Minä olin mielestäni kertonut hyvän tarinan. Raapinut kokoon elämästäni ne palaset, joiden avulla lukija voisi ymmärtää ja samaistua. Tarjosin ja tarjoan edelleen kyseisessä kirjassa selitykset sille miten olen kyennyt juoksemaan Suomen halki ja myöhemmin kuudessa päivässä kuusisataa kilometriä. Avaan kirjassa mieltäni melko syvältä, että ei ole juoksemisen salaisuuksia, pelkkä yrtittäminen sellaisenaan, ilman ennakko-odotuksia riittää. Ja että pitää olla kärsivällinen, ei saa luovuttaa. Mutta joskus on annettava vähän periksi.

   Niinpä minulle olikin valtava yllätys, kuinka monet suhtautuivat kirjan mukanaan tuomaan vaatimattomaan julkisuuteen, mutta etenkin mielipiteisiini sosiaalisen median päivityksissä.

   Kuraa tuli niskaan mielestäni melko harmittomista lohkaisuista liittyen ilmastonmuutokseen, puunpolttoon tai polttomoottorikäyttöisten laitteiden käyttöön. Myöskin ajatuksiani elämässä pärjäämisen keinoista tai yhteiskunnan jäsenenä toimimisesta kivitettiin.

   Alkuhämmästyksestä ja mielenipahoittamisesta toivuttuani aloin selvitellä asioita hieman syvällisemmin. Selvittely on paljastanut syyt ja seuraukset. Oli hieman lapsellista minulta uskoa, että osa ihmisistä kykenisi näkemään metsää puilta, sillä niin kauan meille kaikille, myös minulle, on syötetty erilaisia ideologioita eri viestimien kautta.

 

LOKEROISSA

 

Minulle on useampikin kirjallisuuden ammattilainen todennut, että minut on jo lokeroitu. Vasta kahden kirjoittamani kirjan jälkeen minut on osastoitu, muodostettu kuva siitä kuka olen ja miten ajattelen ja mistä mahdollisesti kirjoitan. Näin voi olla, mutta onko minulta viety jo mahdollisuudet uusiutua tai olla erilainen?

   Minun asiani ei ole pohtia tuota vaan puskea eteenpäin.

   Eniten on jäänyt vaivaamaan, toden teolla, joidenkin entisten ystävieni ja urheilututtujeni kommentit. Näin jälkeenpäin ajatellen he ovat syyttäneet minua aivan uskomattomista asioista. Julkeimpina esimerkkeinä, että muka minä eläisin jonkilaista sankaritarinaa omassa elämässäni tai että en Lapissa asuessani olisi lähempänä luontoa tai ymmärtäisi siitä enempää kuin etelässäkään.

   Kaikki tuo on mennyttä. Lukijasta voi tuntua, että olen takertunut saamaani kuraan, koska olen siitä toistuvasti kirjoittanut - palannut kuran ääreen. Ihmisenä kehittymisen edellytys on kuitenkin ottaa toisten mielipiteet huomioon. Miettiä oliko itse väärässä vai oikeassa. Lopulta voi kysyä onko olemassa oikeaa vai väärää.

MONIMUOTOISUUS - YHDENVERTAISUUS -INKLUSIIVISUUS

Tuotahan meille syötetään joka tuutista. Vaatimusta tasa-arvoon.

Tasa-arvoa ei mielestäni tule ymmärtää joksikin tavoiteltavaksi tilaksi, vaan vapaiden yksilöiden lähtökohdaksi.

Kaikilla on mahdollisuus. Tietyt tahot alkavat tässä kohtaa vaivaantua. Etkö tue heikompaa? Etkö tunne empatiaa? Väitätkö, että kaikilla on samat mahdollisuudet?

   Väitän.

   Minusta kyse on ansaintaperiaatteesta. Jos yrität parhaasi, sinut kyllä palkitaan jossain vaiheessa ja sinua autetaan tarpeen tullen. Täytyy uskaltaa kilpailla ja epäonnistua.

   Täydellisestä tasapäistämisestä kirjoitti jo Kurt Vonnegut aikanaan dystooppisessa romaanissaan Harrison Bergeron. Kirjassa yhteiskunta pyrkii tekemään lahjakkaasta Harrison Bergeronista tyhmän vain siksi, että tasa-arvo toteutuisi.

   Poliittisessa keskustelussa vuodesta toiseen eri ideologiat syyttelevät toisiaan mitä mielikuvituksellisemmilla tavoilla. Ja juuri tähän minä törmäsin. 

   Minä poloinen olin täysin tietämättömänä kehittänyt itselleni vuosien varrella arvoja ja selviytymisstrategioita vailla poliittista leimaa. Ja sitten minut leimattiin. Juuri tästä syystä olin napit vastakkain monissa kysymyksissä entisten ystävieni kanssa, joilla jo oli hienoja termejä varastossa ja marssiliput salossa.

 Sellaista sattuu.

 Voiko sen kanssa elää?

  Jossain kaukana isosisä heiluttaa kädentynkää: älä poika luovuta koskaan, periksi voit antaa joskus vähän, mutta älä luovuta.

 

OHIAMMUTUT

 

Otsikot ovat kirkuneet, että kun Amerikassa Trumppia ammuttiin, ammuttiin samalla kohti koko maailman demokratiaa. Älkää nyt viitsikö! Minua on uhattu entisessä ammatissani kaksi kertaa teräaseella ja kaksi kertaa tuliaseella. Muistan hetket loppuuni saakka kristallinkirkkaasti.

   Mikään ei ole sen henkilökohtaisempaa kuin hyökkäys omaa henkeä kohtaan, oli kyseessä kuka tahansa. Kaikille hyökkäyksen kohteena olleille tulee hetki jolloin veri punnitaan. Hiljainen hetki yksin.

   Myös kokemani syöpätauti oli vakava, henkeä uhkaava tilanne. Myös sen jälkeen on ollut useita hetkiä hiljaa. Yksin.

   Siinähän selitätte tasa-arvosta.

   Tiukan paikan tullen ei auta pullistella yhtään, sen olen totisesti oppinut.

 

---

 

Kiitos lukemisesta, nautitaanpa kesästä vielä kun keretään. 

 

 

 

 PS. Hetta - Pallas 160 kilometrin polkujuoksuun liittyen tyhmintä mitä olen pitkästä aikaa lukenut, oli erään kilpailijattaren tokaisu, että jos tällaisiin hullutuksiin lähtee, niin kannattaisi harjoitella.

   Ihanko tosi? Että netissä roikkumalla ja selfieitä ottamalla 160 km tunturia taittuu tuosta vaan. Tai työ-, perhe-, sairastelu- tai yms.helvetin sivussa?

   Koittakaa nyt tajuta tehdä niitä valintoja!!! Kaikkea ette saa vaikka kuinka haluaisitte.

   Ei ultrajuoksu ole mitään leikkiä.

TIEDOLLA VAI TUNTEELLA

 

Olin äskettäin tilaisuudessa, jossa eräs luottamushenkilö heitti jargonin: johdetaan tieto edellä. 

    Mitä sitten tehdään, jos tieto osoittautuukin vääräksi?

Säilyttääkseni mielenterveyteni en katso päivittäin uutisia enkä seuraa tiedon tulvaa, joten minun ei tarvitse vastata kysymykseen - välttämättä.

    Kiinnostavampaa minusta on, että juoksin marraskuussa 47,6 kilometriä. Rehellisyyden nimissä en edes viitsinyt tarkistaa milloin olen juossut noin vähän viimeksi kuukaudessa.

    Jäin pohtimaan miten tästä eteenpäin, tiedolla vai tunteella. Tieto opettaa, että sairastelun jälkeen tulisi harjoitella kevyemmin yhtä kauan kuin sairaus kesti. On tiedossa, että aerobinen kunto laskee jopa 25% sairastelun aikana. Tästä johtuu tahmeuden tuntu uudelleen aloittaessa.

    Tärkein parametri on kuitenkin oma tunne. Miltä juoksu tuntuu, on eri asia kuin vimmainen halu juosta tauon jälkeen. Edelleen olen sitä mieltä, että hyvä harjoittelu ei näytä miltään, ja hyvä sairauden jälkeinen harjoittelu nyt ei sitten ainakaan näytä yhtään miltään.

    Minusta on tuntunut erityisen kurjalta viime aikoina. Sen voi selittää vähäisellä juoksun määrällä eli vähäisellä dynaamisen meditaation harjoitusmäärällä. Huomaan selvästi kääntyväni negatiivisuuteen ilman mielentyyneyden harjoittelua. 

    Myönnän myös avoimesti, että jos en juokse minua alkavat ärsyttää jos vaikka mitkä asiat, etenkin yhteiskunnassamme. Yhteiskuntaamme, jos mitä, johdetaan tunne edellä varsin kapea-alaisella tiedolla. Peräänkuulutetaan vastuunottamista, joka käytännössä osoittautuu täysin konkretiaa vailla olevaksi sanahelinäksi, jargoniksi.

    Mutta ei nyt mennä siihen, eihän?

    Pöydälläni on maannut kaksi järkälettä: Francis Fukugaman Historian loppu ja viimeinen ihminen sekä Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaari. Molemmat ovat kulttikirjoja, joista Pynchonilla on takanaan historiaa huomattavasti Fukugamaa enemmän.

    "Modernien yhteiskuntien edetessä kohti demokratiaa moderni ajattelu on päätynyt umpikujaan pystymättä pääsemään yhteisymmärrykseen siitä, miten ihminen ja hänen erityinen sisäinen arvokkuutensa on määriteltävä, joten se ei ole myöskään pystynyt määrittelemään ihmisen oikeuksia."

- Francis Fukugama

    "Jos lohtua kaipaatte, on vielä aikaa koskettaa lähimmäistä tai työntää käsi omien kylmien jalkojen väliin..."

- Thomas Pynchon

    Onko sillä erityisellä sisäisellä arvokkuudella loppujen lopuksi niin väliä, kysyn minä.

    Tunne edellä kannattaa mennä, elämässä täytyy tehdä juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Demokratia sensijaan loppuu silloin, kun jaettava on loppunut. Tätä ennen ovat jaettavan tekijät loppuneet. 

    Jäljelle jäävät ovat turvonneet omaan mahdottomuuteensa, omaan liikkumattomuuteensa, omiin idealistisiin saavuttamattomuuksiinsa.

    Haluatko jäädä jäljelle?

”Hävittämällä metsänsä Suomi on saanut sen vaurauden pohjan, jonka ansiosta meillä on - muun muassa - kaksi miljoonaa autoa, miljoonia mustanharmaankiiltäviä sähköviihdelaatikoita tuhatta eri lajia ja päättömästi tarpeettomia rakennuksia vihreää maata peittämässä. Vauraus, ylimääräinen raha on myös tehnyt mahdolliseksi kasinotalouden lähes käsittämättömän vehkeilyn, lähes käsittämättömän sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden, jossa golfkenttien, huippuhotellien, lomapalatsien, nurkanvaltausten ja Sveitsin pankkitilien ruletti on tullut ’tavallisten ihmisten’ maksettavaksi. Mutta ennen kaikkea tämän vaurauden ansiosta ihmiset ovat turhautuneempia, työttömämpiä, onnettomampia, itsemurhaisempia, liikuntakyvyttömämpiä, elinkelvottomampia, elämäntarkoituksenhukanneempia kuin koskaan historian aikana. Vihonviimeisen surkea vaihtokauppa.” 

- Pentti Linkola

 VIIKOT 41- 42

Ma- 5,10 km - 36.58. Varovasti.

Ti- 7.00 km - 55.17.

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 2,40 km - 27 min. 

To- La- Lepoa. En ole terve.

Su- Kävelyä 1,1 km - 21 min.

Yhteensä 12,1 km juoksua.

 

Ma- Ke - Lepoa.

To- Kävelyä Kirsin kanssa 4,07 km - 50 min.

Pe- Lepo

La- 6,08 km - 42 min.

Su- 8,08 km - 53 min. Kävelyä Kirsin kanssa 5,07 km - 1.09.

Yhteensä 14,1 km juoksua.

 

NISSAN PRIMERAN EHEYTYS JATKUU

 

Kuvassa Nissanin kuljettajan puoleinen ovi verhous poistettuna. Keskellä ikkunannostimen moottori.

Kuvassa Nissanin ikkunahissi, eli ikkunannostin oven sisäpuolelta. Kuvassa nostimen yläosa on oikeassa laidassa.

Vaihdoin Nissaniin ikkunahissin kuljettajan oveen. Valeo- merkkisen tarvikkeen sai Motonetistä hyllystä. Omastani olivat käyttöpyörän muovisiivet antautuneet. Piharemonttina taivasalla miinus yhdessä asteessa tämä kysyi kärsivällisyyttä.

     

TAKA- VAI ETUTALVI

Kaksi Zen-munkkia, vanhempi ja nuorempi, saapuivat vaelluksellaan joenrantaan. Rannassa seisoi nainen neuvottomana vuolaan veden virratessa kivisessä uomassa.

- Voitteko auttaa minut joen yli, nainen pyysi.

Epäröimättä vanhempi munkki nosti naisen syliinsä ja kantoi hänet joen yli kahlaten.

Nuorempi munkki seurasi kiihtyneenä perässä. Nainen suuntasi toisaalle ja munkit jatkoivat kahdestaan matkaa.

Hetken kuljettuaan nuorempi munkeista ei enää voinut olla hiljaa:

- Miten saatoit koskea naiseen?

- Minä laskin hänet sylistäni joen vastarannalle, miksi sinä kannat häntä yhä mukanasi, vastasi vanhempi munkki.

 

 

Olemme asuneet Lapissa nyt reilun viisi vuotta ja ainoa asia mitä kaipaamme on nopea, lämmin kevät muuttolintuineen. Etelässä tähän aikaan peippo on laulanut ajat sitten ja mustarastaat touhuavat pesintää. Lehti tulee etelässä puihin toukokuun loppuun mennessä ja tuore vihreys tuoksuineen syvenee.

    Inarin Lapissa lumet ja jäät hädintuskin lähtevät kesäkuun alkupuolella ja usein koko kesäkuu on hyvin kylmä. Inarin kesä on vasta elokuussa, sitä ennen pieni vihreä koivunlehti räpättää hyisessä tuulessa.

    Tähän toukokuun alkuun Inariin ovat saapuneet telkät, joutsenet ja joitakin peippoja kärvistelemään uudelle vastasataneelle lumelle. Uusi lumi on vanhan surma, mutta kun eilen vaihdoin matkailuautoon kesärenkaita lumessa kahlaten, niin on se uusi lumi kevätmielialankin surma.

    Niille, jotka pitävät Lappia teemapuistona esimerkiksi vappupilkinnälle tai muille kevätlumilajeille, tällainen ilma sopii. Juoksija kaipaa jo lämpöä ja sulaa maata. Huvittuneina seuraamme turisteja, joiden on aivan pakko ajaa moottorikelkalla Inarinjärven sulavalle jäälle. Viralliset reittimerkinnät on kerätty jäältä pois kaksi viikkoa sitten mutta turisti on uskossaan vahva oikoessaan virtapaikkojen ohenevan jään päällä. Autuaita ovat puupäät - he kelluvat.

    Alussa tarina kahdesta munkista kuvaa mainiosti ihmisen takertumista. Vuosien vieriessä ihminen takertuu menneisiin muistoihinsa ja yhä kiivaammin aikaan. Häneltä jää huomaamatta ilmastonmuutos ja kaiken muuttuvaisuus. Taivaspaikkaa odotellessa voisi elää tässä ja nyt - tänään. Ei huomenna, sitten kun.

    On aivan sama onko taka- vai etutalvi, jos et ole läsnä.

VIIKKO 17. HARJOITTELUNI

Ma- 20,09 km - 2.21. Juoksumatolla.

Ti- Sairas, hammas- ja leukakipu.

Ke- Matolla 10,10 km - 1.08. Aivan pihalla kipu- ja rentoutuslääkkeistä.

To- Siikajärventie 10,06 km - 1.07. Hirvittävän kylmä tuuli, heikko olo edelleen.

Pe- Lepo, on pakko levätä.

La- Siikajärventie 25,25 km - 2.53. Hiukan parempaa.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 5,73 km - 1.15.

       Hiekkateillä 21,08 km - 2.21. Mukavuusalueella, harvinaisen tyyni ilma pitkään aikaan.

Yhteensä 86,5 km - 9:52

 

Vuosien varrella kovia kokeneet hampaani saattavat minut aina välillä pulaan. Lapsuuden oikomishoidon seurauksena purentani on väärä, kun vuosien vieriessä hampaat(kin) kuluvat, muuttuu purenta entisestään. 

    Ivalon hammashohteen huippuhammaslääkärini Pasi Karvonen on saanut hampaani hyvään kuntoon. Ultrakilpailuiden jatkuvan syömisen aiheuttamat syöpymät ja syventyneet ientaskut pysyvät hyvällä hoidolla kunnossa. Vanhoja amalgaami yms. hässäköitä on ajanmukaistettu ja lohjenneet paikattu. 

    Yksi murtunut hammas laitettiin lopullisesti kuntoon mutta purin sen araksi, koska vastakkaisen puolen uusinta aiheutti purennan siirtymää. Murtunutta hammasta muotoiltiin ja sain kipu- ja leukalihasten rentoutuslääkettä.

    Lääkitys vei jalkojen hermotuksen ja elimistöni meni sekaisin kipulääkkeistä. Neljän päivän krapulan jälkeen tokenin jo hieman viikonloppuun, mutta tätä kirjoitettaessa on satanut ensin räntää ja sitten lunta kaksi päivää - paljon. Onneksi minulla on juoksumatto, pysyn tarvittaessa liikeessä kuormittamatta itseäni älyttömissä sääolosuhteissa.

    Joku lukijoista saattaa hymähdellä "älyttömille sääolosuhteille" ja kysyä onko periksiantamaton ultrakoskinen pehmennyt. Juoskaa yhtä paljon kuin minä ja mielellään enemmän, sekä tehkää samat fyysiset metsä- yms. "rysketyöt" kuin minä niin huomaatte, että kukaan meistä ei ole rikkoutumaton - eikä etenkään kulumaton.

Sillä aikaa kun toiset hankkivat rahaa perse punaisena saadakseen uudet sähköautonsa maksettua ja oman viherpesunsa näkyväksi, minä yritän kuluttaa mahdollisimman vähän ja käyttää asiat loppuun.

    Kuva on otettu matkailuautomme pohjapanssariin tehdystä öljynvaihtoluukusta. Kuva on otettu siis auton alta selällään lumessa maaten. Kuvassa on öljynsuodattimen jalalle menevän vesiletkun vuoto ja kuvassa ylhäällä näkyy kaasuläppäkotelon alle valunut ahtoletkun vuoto. Lapin pakkanen jäytää muutakin kuin ihmistä.

    Kaikkien ego ei auton alle taivu. Minuakin on yritetty vuosien varrella kusettaa monesti vetoamalla egoon. Että nyt olisi hieno uusi matkailuauto tarjolla, johon minun egoni mahtuisi. Minun egoni mahtuu teelusikkaan ja siitäkin sitä on vaikea löytää.

    Ostakaa rauhassa uutta, minä korjaan vanhaa - rauhassa.

COVID FAN TUTTI

 

Fan tutti tarkoittaa kaikki, sekä miehet että naiset. Alkuperäisessä Mozartin oopperassa on kyse uskottomuudesta - Cosi fan tutte, kaikki naiset.

   Paljon on vettä virrannut Tammerkoskessa edellisestä blogipäivityksestäni, mutta en ole paskaakaan kiinnostunut siitä, koska olen Inarilainen. Tampere kuuluu menneisyyteen eikä menneitä kannata muistella, kovin usein ainakaan.

   Mitä Tampere liittyy tähän blogikirjoitukseen tai Cosi fan tutteen. Ei mitenkään, mutta kirjoittajan on nykyisin haettava jatkuvasti uusia näkökulmia asiansa esilletuomiseen. Olen kokenut sen yrittäessäni saada omia käsikirjoituksiani kustantamoille julkaistavaksi. Myynnin eteen kirjoittajan tulisi hieman huorata, olla mieliksi ja olla uskoton jopa omalle tyylilleen. "Ongelma on rakenteessa." "Haluamme toisen version." Voi jumalauta! Taidetta ei pidä tehdä kenellekään erityisesti eikä sitä tulisi yrittää ymmärtää - vain nauttia siitä mikäli se koskettaa.

   En ole katkera. Yritän parantaa ja kestän kritiikkiä mutta kestääkö kriitikko kritiikkiä. Mikä on arvioijan kompetenssi. Myynti on valistunut arvaus. Ikinä ei tiedä mikä kolahtaa, täytyisi olla riskinottokykyä.

   Hufvudstadsbladetin Wilhelm Kvist haukkui Minna Lingrenin Kansallisoopperalle kirjoittaman Covid fan tutten. Kritiikissään Kvist syyttää laulajia narsisteiksi ja väittää ettei teoksessa huomioida Koronan uhreja mitenkään vaan tehdään vakavalla asialla komediaa.

   Arvon kriitikolle voisi kertoa että oopperalaulajan on saatava yleisöönsä kontakti ja annettava itsestään jotain esitykseen. Tämä ei onnistu itseään esiintuovalta narsistilta. Komediaa voi tehdä mistä tahansa, on sitten eri asia miten se ymmärretään. Taidetta ei tarvitsekaan ymmärtää, riittä kun syntyy keskustelua ja uusia ajatuksia sekä kontakteja ihmisten välillä.

   Tietysti saattaa olla, että Kvist laskelmoi tai hänelle maksettiin, jotta saadaan pienimuotoinen kohu aikaan. Kaikkea pitää epäillä mutta terveesti. Vakavan syövän sairastaneena en nähnyt Covid fan tutten tavassa käsitellä vakavaa sairautta mitään pahaa, pikemminkin päinvastoin. Riemastuttava esitys on katsottavissa Yle Areenasta.

   Koin takauman tässä eräänä yönä kun flunssaisena join kuumaa mehua keittiön pöydän ääressä ja söin vaaleaa leipää, jonka päällä oli pari juustonsiivua. Mieleen muistui Pikonlinnan syöpäsairaalan iltapalavaunu, teetä ja usein vaaleaa leipää ja sen päällä juustoa. Muistelin iho kananlihalla pitkiä linoleumikäytäviä ja syöpälääkkeistä ihon läpi huokuvaa metallista hajua. Seistessäni yöllä Nellimin Kotalan olohuoneen ikkunan ääressä katsellen höyryävää jokea, näin itseni seisomassa Pikonlinnan käytävän päässä katselemassa korkean ikkunan läpi kevättalviseen, valaistuun puistoon. Näin itseni katselemassa vapauteen, terveyteen.

   Tähän aikaan vuodesta teen yleensä karkeita suunnitelmia tulevasta ultrajuoksukaudesta. Covid fan tutti ja sen toinen aalto hieman rajoittaa mutta uskossaan vahvat palkitaan. Uskon nyt, että ensi vuonna järjestetään kuuden päivän juoksu. Jos pääsen ehjänä viivalle saatan malttaa ja yrittää vihdoin onnistua.

   Karkeat harjoitussuunnitelmat liittyvät lähinnä intesiteettiin eli harjoittelussa harkitun itsemurhan yrittämiseeen juosten. En halua sanoa mitään julkisesti. Parempi kun antaa numeroiden puhua jos ne ovat puhuakseen.

   Nivalan Pyssymäellä pitämässäni monipäiväjuoksuluennossa korostin, että kukaan ei voi juosta puolestasi. Syövästä kuntouduttuani olen elävä esimerkki liikunnan terveysvaikutuksista ja periksiantamattomuudesta. Tässä ei ole mitään narsistista. Olen aina yrittänyt kannustaa ja motivoida muita omalla esimerkilläni. Minä en ole tärkeä, vaan se miten yritän elää ja opettaa: älkää epäröikö vaan totettakaa haaveenne, suositus ei ole sama kuin rajoitus!

 

HARJOITTELU VIIKOILLA 33 - 35

33.

Ma-Ti-Lepo

Ke- Tiellä 10 km - 1.01.

To-Lepo

Pe- Haapakurussa poluilla 10,66 km - 1.08. Vesisade.

La- Lepo

Su- Mökillä Paavalintupavaaraa 9,19 km - 58 min. 

29,94 km - 3:07.

34.

Ma-Lepo

Ti- Paksuvuonoon tiellä 8 km - 48 min.

Ke- Rovaniemi asvalttia 7,12 km - 48 min.

To- Nivala SuperPEP 2020 kisareitti lenkkinä 58,5 km - 9:52. Vettä järvistä ja geeliä liivistä, yksi ruisleipä. Kuuma ilma.

Pe- Lepo. Pidin luennon monipäiväjuoksuista Nivalan Pyssymäellä.

La- Nivalassa viimeisiä maaliintulijoita metsästä pois tukemassa 9,28 km - 1.37.

Su- Oulussa saarilla 8,04 km - 1.04. Etureidet vieläkin kipeät.

90,04 km - 14:09. Hyvä viikko mutta vähäisellä harjoittelulla tälläisen esiinkaivaminen on lievästi tuskallista.

35.

Ma- Kemissä 12,41 km - 1.26. Monenlaista alustaa ruohosta polkuun asvaltin ohessa.

Ti- Kirsin kanssa Pellossa vaellus Puruskoskelle 5,36 km - 1.25.

Ke- Kirsin kanssa vaellus Käsivarren Ropijärvenperällä; paskasuopusikkoa ja koivuskaidia 12,69 km - 3:44.

To- Norja Helligskogen  kivistä tietä ylös ylängölle 23,38 - 2.37. Osittain erittäin kovaa.

Pe- Kirsin kanssa vaellus Helligskogenin koillispuolelle ylös tunturiin 10 km - 3.14.

La- Lepo

Su- Kävelyä sairaana 666metriä - 12.44. Kurkku kipeä eikä edes vituta.

Juoksua 35,79 km - 4:03. Hieno viikko päättyi sairastumiseen jonka myötä kaikki uuteen harjoittelukauteen tehty valmistava työ valui hukkaan. Mutta säälimättömän harjoituksen aika tulee... 

 

Elokuun summana 187,84 km juoksua ajassa 25:01.

 

ITSEKKYYS

En kirjoita seuraavia rivejä harmistuneena enkä huonolla tuulella vaan apeana. Iloa kesti yksitoista viikkoa ja nyt olen sairas. Kovan kurkkukivun kautta nuhaan ja hevosen, vanhan hevosen yskään.
   Ultraurheilijan ja elämäntapajuoksijan elämänvalinnoista ei syvällisesti ymmärrä muut kuin aivan lähipiirin ihmiset, minun tapauksessani oikeastaan vain Kirsi, joka joutuu kärsimään silloin kun valmistaudutaan kilpailuun ja aika takaiskujen myötä loppuu. Elämänvalintojen vaihtoehtoja on näissä tilanteissa vain yksi vaihtoehto - minun vaihtoehtoni. Muusta ei edes keskustella.
   Super Peppiin, Suomen pisimpään 171 km polkujuoksuun on aikaa pari kuukautta, aika ei kohdaltani vielä ole loppumassa mutta rajalla ollaan. Pääsin edellisellä viikolla yhdellä lepopäivällä 117 kilometrin viikkoon ja tarkoitus oli toistaa sama tällä viikolla ja sen jälkeen nostaa määrää ilman rajoitteita huippulukemiin jaksamisen rajoissa. Olin tai olen yli vuoteen parhaimmassa nousukunnossa, harjoitus alkoi tarttua hyvin ja keho vastasi käskettäessä oikein hyvin.
   Lähipiiri ei oikein ymmärrä miltä tuntuu kun kaikki tehty työ vedetään pönttöön hetkessä. Tällä kertaa kohtalokseni koitui etelän lomalaisten mukanaan tuoma tauti johon myös Kirsi sairastui. Olimme viimeisen kahden viikon aikana ystävieni varasto- ja liiterirakennuksen rakennustalkoissa sekä toisen ystävämme tulipalon tuhoaman talon raunioiden siivoustalkoissa. Talkoot yhdistettynä etelän tarttuvaan tautiin ja juoksun rasituksiin mursivat vastustuskykyni vaikka ensin näytti että vain Kirsi sairastuu.
   Elämää ei ehkä voi elää eristäytymällä mutta ehkä joskus pitäisi. Olisin raivoissani jos kyse olisi esimerkiksi puolen vuoden ehjän harjoittelujakson tuhoutumisesta. Ehkä silloin olisin sanonut ei kaikille ja eristäytynyt itsekkyyden muurin taakse juoksemaan päivästä toiseen hyvin tietoisena että sekään ei aina auta ehkäisemään sairastumista.
   Minun kohdallani huippuharjoittelun käynnistyessä on usein kyse ajoituksesta. Juoksen harjoituksen juuri silloin kun tuntuu hyvältä eli joskus myös kun tuntuu riittävän huonolta, syön, nukun ja elän muutenkin täysin oman aikatauluni mukaan. Kaikki muu on rekvisiittaa, on vain tavoite jota kohti menen. Tämä kaikki vaatii itsekkyyttä, joka on osittain vastoin elämänarvojani. Ystävää autetaan, etenkin hädässä, mutta muutenkin.
   Jos tämä olisi nykyisen trendin mukainen blogi, lopettaisin kirjoittamisen edellisen kappaleen loppuun ja saisin kommenttikenttään suitsutusta siitä kuinka osaan tehdä oikeita, sydämellisiä valintoja tai kuinka ultraurheilullani on oikeanlainen arvo verrattuna todellisiin inhimillisiin näkökohtiin. Pahoittelen kuitenkin kaikille: ultraurheiluni valinnoilla ei ole mitään tekemistä inhimillisyyden tai muiden elämän arvojen kanssa. Valinnat ovat täysin itsekeskeisiä ja vain minun tavoitteitteni toteutumista edistäviä.
   On aikoja jolloin ei ole mitään muuta kuin minä ja juoksu - sellainen aika alkaa välittömästi kunhan ensin tulen terveeksi.

VIIKKO 24.

Ma- 16 km Vaaroilla, märkää - 2.04.
Ti- 11 km väsynyttä juoksua - 1.17. Illalla pehmeällä barefoottia 5 km - 36.13.
Ke-"Lepo", talkoissa tiilien kärräystä kottikärryillä ja purkutöitä.
To- 12,5 km - 1.31. Rakennustalkoiden jälkeen myöhään illalla, ens. tunteet kurkkukivusta.
Pe- Sairas, kova kurkkukipu.
La-Sairas, kurkkukipu ja nuha.
Su- Sairas, nuha ja hevosen, vanhan hevosen yskä.

Yhteensä 44,6 km - 5:28 - 646 vertikaalista nousumetriä.

Montrail (Columbia) Mountain Masochist IV

Posti toi paketin. Luin Mountain Masochist-kengästä ensimmäisen kerran 2006 Geoff Roesin blogista. Olen vuosikausia halunnut testata kenkää omassa käytössäni ja Nellimiin muuton myötä entistä enemmän.
   Roes kehui kenkää lumella ja oli muutenkin adaptoitunut klassikkoon Juneaun jyrkillä vuorilla ja Boulderissa. Minä taas halusin Inovin muinaisille vanhan linjan paksupohjaisille Rocliteille jatkajaa. Halusin kengän johon voi harjanteilla ja kivikossa luottaa, jossa on riittävä tukevuus yhdistettynä riittävään vaimennukseen. Droppi lienee kahdeksan eli on minulle ihanteellinen.
   Mistään muusta nykykengästä ei ole siihen mihin Mountain Masochist pystyy: riittävä vaimennus takana, keskellä kiertojäykkä ja kova kengän keskiosa, edessä tunnokas päkiä. Kunnolliset kiveniskusuojat, pikanauhat ja leveä lesti. Parasta kengässä on pito. Ehdin ennen sairastumistani juosta vain yhden lenkin mutta pidosta ja vaimennuksesta olen vakuuttunut, sekä tasapainoisista juoksuominaisuuksista yleensäkin. Lisää kokemuksia myöhemmin ja varmasti vaikeasta maastosta.
   Columbia on tehnyt Oregonissa kenkiä kohta sata vuotta, joten mistään muoti ilmiöstä ei ole kyse. Muuan UTMB-niminen kilpailu pitää Columbiaa virallisena kisakenkänään. Suomessa saatavuus kivijalasta on miltei mahdotonta, verkosta sitten helpommin ja turvallisesti ainakin Columbia Sportswearin, Paypalin ja Upsin kautta suoraan kotiin, jopa tänne rajalle asti varsin ripeästi standarditoimituksena.

  

KADONNUT TOISTAISEKSI

24.11. - 01.12.2018
25.12. - 30.12.2018
13.01. - 17.01.2019
12.02. - 18.02.2019
16.03. -   ?.  ?.2019

Ylläolevat päivämäärät kertovat karua kieltään sairastelukierteestäni, joka tuntuu jatkuvan aina vaan. Käytännössä ehdin olla noin kolme viikkoa terve ja sitten sairastun aina uudestaan.
   Ainoastaan neljännen jakson otan omaan piikkiini, innostuin hiukan liikaa helmikuun toisella viikolla harjoittelun tehojen kanssa. Tätä edelsi perusteellinen lääkärintutkimus tammikuussa.
   Kun lisäksi lasketaan mukaan akillesvaiva heinäkuun -18 alussa, pohjevaivat elokuussa -18 sekä marraskuun -18 alussa molempien pohkeiden vaivat, voidaan todeta että juoksuni on toistaiseksi kadonnut. Se on otettu minulta pois ja välillä pätkissä annettu takaisin.
   Tähän olisi nyt tarjolla monenlaista voimakasta tunnetta kuvaavaa ilmaisua.
   Jätetään väliin.
   Viimeinen ultrakilpailuni on ollut marraskuussa 2018 PUF 116 km ja risat mutta DNF kolmen kierroksen osalta. Sitä ennen kuusi päivää Unkarissa toukokuussa 2018, 554 km,  oma ennätys - mutta noin puolitoista päivää meni oksettavassa olossa kilpailun aikana.
   Summa summarum: ilman terveyttä ei onnistu.
   Kaikki sairastelut ovat olleet erilaisia, normaalia flunssaa, nuhaa, kurkkukipua ja yskää mutta kaksi kertaa virustaudin tyyppistä aaltoilua ja voimattomuutta, lievällä kuumeella tai ilman kaikkia sekaisin.
   Kaikki on tehty mitä on osattu terveenä pysymisen eteen mutta taas! Ensin kurkkukipu, sitten nuha ja yskä. Mutta ei kuumetta.
   Annetaan olla sitten. Nyt on tavoitteena, että toivun ensiviikon moottorikelkkaopastuksille erämaahan toimintakuntoon.
   Tässä meriselitystä niille, jotka kaipaavat juoksuani.
   Ehkä tämä tästä, joskus.



KUVAT VIIMEISEN VIIKON REISSUILTANI

Yllä metsähallituksen kelkkareitiltä Laklemjärven jälkeen alas Inarinjärvelle päin.

 Alla taviokuurnia kotipihassa, lentelevät päin ikkunoita.

Alla eräopastuksesta kiinnostuneille. Kattaus tulireessä. Folion alla hillopullia. Lauantaimakkarasta syntymässä eräänlaisia Porilaisia, juustoleivän väliin lisäksi kurkkusalaattia ja sinappia. Kahvi tulossa nokipannussa ja eturitilällä mehu,sinappi, sokeri ja maito. Säteilylämpöä tulee sopivasti ympärille, joten mikään syötävä ei ole kylmää.

Viimeisessä kuvassa kattauksen taukopaikka tuulensuojassa erämaajärven rannalla. Tulireen ympärille on mukavaa istahtaa kahvistelemaan omille pilkkijakkaroille.

VAIKEAT AJAT

Ajattelin ensin olla kirjoittamatta lainkaan mutta elän kuten opetan.

   Elämässäni juoksu on ollut seuranani noin 30 vuotta, riippuen laskutavasta. Juoksun kuten elämänkin kanssa on eletty korvaamattomia hetkiä ja sitten myös niitä vaikeita aikoja kuten parhaillaan.
   Juokseminen on minulle tapa liikkua ja mielellään ulkona luonnossa. Juoksemisen tarkoitus on päästä täydelliseen tyhjyyteen itsensä kanssa, tilaan jossa on vain juoksu ja minä. Juokseminen on osa identiteettiäni ja osa luontosuhdettani. Kykenen nykyisin olemaan helposti juoksematta pitkiäkin aikoja. En kuitenkaan erityisemmin pyri olemaan juoksematta, ellei huono terveystilanne sitä vaadi.
   Viime viikkoina nimenomaan terveys on pakottanut pysähtymään. Tämän vuoden kahden ultrakilpailun jälkeen pidin normaalin rospuuttoajan tauon ja lähdin sitten normaalisti liikkumaan vailla harjoitustavoitteita. Ensin revähdytin vasemman pohkeen ja sen jälkeen oikean kahdesti. Tarkemmissa itsetutkimuksissa selvisi, että vasemman fibulan yläosan jänteet ja kalvot olivat suoraan sanottuna katastrofaalisen kireät. Saatatte kysyä, että enkö huomannut sitä tauon aikana tai aiemmin. Vastaan, että olen juossut Suomen halki, kivunsietoni ja keskittyminen kipuun juostessa ei ole normaalin ihmisen tasolla vaan olen etääntynyt normaalista tässä asiassa jo vuosia sitten. En ole siitä ylpeä.
   Pohkeiden tilaa pahensivat kotitontin metsätyöt turvasaappaissa ja lopulta kun sain tilanteen hallintaan viime viikolla itsehieronnan, venyttelyjen ja lääkityksen (burana ja mobilat) avulla niin sitten tuli flunssa. Kuumeettomassa virusperäisessä räkätaudissa, johon kohdallani liittyvät aina kurkkukipu ja päänsäryt, menetän toimintakykyni kokonaan. Sairastun näihin erittäin harvoin mutta sitäkin perusteellisemmin.
   Kirjoittaessani tätä sunnuntain myöhäisillassa olen tänään käynyt kävelemässä kaksi eri kertaa Kirsin kanssa. Ensimmäiset ulkoilut sitten viime lauantain. Toivo tervehtymisestä ja etenkin liikkeellelähdöstä on herännyt, mutta hyvin pieni, toistaiseksi.

   Sisälläolo sairastaessa ei ole ongelma. Saan ajan kulumaan mainiosti eikä kovin kipeänä jaksakaan paljon muuta kuin perusasiat, mutta minua ei ole tehty sisätiloihin. Maailmani on sisätiloissa keinotekoinen. Kuulun niihin ihmisiin joiden on saatava tuntea sade ja viima kasvoillaan. Saatava tuntea metsän tuoksu ja kuulla sen äänet, riippumatta vuodenajasta. Juostessani luonnossa olen jo vuosikausia koskettanut puita, kiviä ja maata ohimennessäni. Luonnossa olen aina tuntenut olevani elossa ja etenkin osana luontoa.

   En tule paremmaksi ihmiseksi lisäämällä kauramaitoa kahviini tai lopettamalla lihansyöntiä. Minun ideaaliyhteiskunnassani kalastetaan ja syödään kalaa. Minun elämääni kuuluu avotuli ja puun polttaminen tulipesässä. Sensijaan kaikki perheemme jätteet kierrätetään asianmukaisesti emmekä osta mitään turhaan. Emme aja autollakaan turhaan paitsi matkustaessamme matkailuautolla.
   Tulen paremmaksi ihmiseksi olemalla osa luontoa, elämällä luonnon keskellä luonnollisesti. Tästä syntyy luonnollinen kunnioitus elävää ympäristöämme kohtaan. Valitettavasti tästä syntyy myös ymmärrys siihen mikä maapalloa oikein vaivaa. Vastaus on yksinkertainen: ihmiset, me kaikki.
   Eläminen pääosin sisällä ja valitettavasti myös eläminen jatkuvasti kaupungeissa etäännyttää ihmisen luonnosta ja vääristää ajattelua. Espanjasta tuodulle rescue koiralle järjestetään vaikean eroahdistuksen hoitamiseksi ensin seuraa 24/7 ja sitten mielialalääkkeet. Mielialalääkkeet eläimelle? Julkista keskustelua siitä mitä hirvi ajattelee. Onko kivaa olla hirvi? Käykää kysymässä.

   Vaikeita aikoja? 
   Saatte syyttää niistä itseänne. 
   Lopettakaa uutisten seuranta. 
   Sulkekaa näytöt. 
   Menkää ulos.

   Ole sinä siellä Lapin korvessa yksinäsi ulkona ihan hiljaa vaan!

   Ivalon lentoasema, viikonlopun 48. lennot

   Saapuvat:                                              
                                                                     
   Barchelona                                           
   Helsinki                                                 
   Lontoo Gatwick                                     
   Birmingham                                          
   Lontoo Standstedt                               
   Liverpool                                               
   Manchester                                           
  
   Lähtevät:

   Luxemburg
   Helsinki
   Lontoo Gatwick
   Birmingham
   Exeter
   Belfast
   Manchester

   -Kiitos mielellään.


VIIKKO 48. ei harjoittelua, flunssa, vain pari kävelylenkkiä tänään.

MARRASKUUN SUMMAUS: 60 km - 8:00.

Olen viimeksi juossut näin vähän kuukaudessa syksyllä 2016.

   En syytä itseäni.
   Lopetan uutisten seurannan.
   Suljen näytöt.
   Menen ulos.

   -Aah!