Teitä saattaa kiinnostaa miten pystyn juoksemaan puolimaratonin vain kymmenen päivän päästä palattuani loukkaantumisen aiheuttamalta tauolta, joka piti sisällään kymmenen täysin juoksematonta päivää.
Kesävieras Mirva ja me Kirsin kanssa istuimme Kotalan olohuoneessa hyvän kalapäivällisen jälkeen suhteellisen selväpäisinä parantamassa maailmaa. Toinen kesävieras, viisivuotias rottweileruros Ferro, makasi vierashuoneen sängyllä umpiunessa Lapin rajun maaston uuvuttamana.
Yhtäkkiä kuului saatanallinen rämähdys, rikkoutuvan lasin helinää ja lopuksi Ferron nostama paha mekkala. Rynnistimme talon toisessa päädyssä olevaan vierashuoneeseen ja totesimme taisteluasennossa olevan koiran, kolmilasisen ikkunan ulkoikkunan rikkoutuneena sekä ulkona ikkunan alla makaavan koppelon niskat nurin vääntyneenä. Naarasmetso oli koko parin kilonsa voimalla lentänyt suoraan ikkunaan jokirannan suunnasta tehden onnistuneen harakirin.
Siivouksen jälkeen Kirsi kiikutti minulle vuoden 1965 mallisen ammattikeittokirjan. Luin ohjeet, keskityin ja ulkona kalapöydän ääressä nyljin sekä suolistin ensimmäisen lintuni kautta aikojen. Kaula poikki. Siivet ja jalat ensimmäisistä nivelistä poikki, höyhentakki auki kaulasta alas varovasti ja tuppeen pois yltä. Lopuksi viilto alas ja suolet ulos ja huolellinen huuhtelu. Koska ulkolämpötila ei sallinut riistan riiputusta piti lintu upottaa mietoon etikkaveteen jääkaappiin päiväksi ja sitten vielä ilman vettä pariksi päiväksi kylmässä mureutumaan.
Kesävieraan viimeistä iltaa juhlistimmekin sitten lintupaistilla. Sidoimme linnun, laitoimme katajanoksia sen sisään sekä pintaan suolaa, pippuria ja pekonisiivut. Komeus pussiin uunipellille 180 asteeseen tunniksi. Hyvää oli uusien perunoiden, salaatin ja Kirsin tekemän konjakkikastikkeen kanssa. Konjakkikastikkeen valmistukseen käytettiin paistolientä, mutta ei tällä kertaa linnun sydäntä saati kivipiiraa.
Vaatii rohkeutta ensiviiltoon, kun kalapöydällä ulkona on edessä lintu höyhenpuvussa ja minulla kädessä vain veitsi eikä ketään opettamassa, että törkkää tuosta. Timanttiviilatut veitseni pystyvät kyllä tarvittaessa mutta pystynkö minä? Kyllä pystyn, koska etsin aina rohkeasti uutta.
Episodista jäi kipinä kytemään, jos vaikka suorittaisi metsästyskortin. Metsoa lennosta kyllä mutta ei ehkä sorsaa, ne on niin nättejä ja niissä on niin kovin vähän syömistä. Jänistä? No ei. Hirveä? Sitä saa metsästysseuralta muutenkin.
Etsin siis aina uutta, myös ultrajuoksussa. Olen rypenyt poluilla ja umpimetsässä viime kesästä lähtien. Sairasteluista ja jalkavaivoista johtuen lopputulema on ollut kilpailumielessä pelkästään kokemusta kartuttava. Harjoittelu poluilla on sinällään ihan hienoa, mutta kovin kuluttavaa vanhalle hevoselle.
Pes anserinus-episodi on tyypillinen esimerkki ajattelustani. Jos joku muu kuin minun kokemuksellani varustettu, siis yli 75000 juostua kilometriä ja 30-vuotta rypemistä, olisi tuntenut samat kivut, olisi hän todennäköisesti sanonut : "polvi on kipeä, en pysty enää juoksemaan." Niinpä niin - 40 prosenttia.
40 prosenttia? Ihmisillä on käytössään kapasiteetistaan tyypillisesti 40 prosenttia. Minulla ehkä, niin uskon, hieman enemmän. Aivan kuten David Goggins, tunnettu navy-seal ultraaja ja itsensäkiduttaja on todennut: "Can´t hurt me." Ei voi sattua minuun.
Minäkin kaivan tarvittaessa oman voimani riittävän syvältä mieleni sopukoista. Juoksen koska pystyn siihen, tavalla tai toisella - kunnes kaikki loppuu aikanaan mutta siitä minä en vielä piittaa paskaakaan.
Pes anserinus eli polven sisäsyrjän jänteiden tendoniitti. Niin sitä luulisi mutta juokseva ihminen on kokonaisuus. On luonnollista, että minun kaltaiseni 6-päivän ja aiemmin tuhannen mailin onnistuja kaivaa loukkaantuessaan syyt selville pohjamutia myöden. Kilpailujen kuluttama, hieman askelluksessa sisäänkiertävä oikea jalkani on loppujen lopuksi kireä etu- ja takareidestä, ulkolonkan puolelta ja nivusesta. Jäikö mitään ehjää? Vitsi. Ja kun minä sanon että kireä niin uskokaa että se on kireä.
-Venytteletkö? Käytkö hieronnassa?
-Puhutaanko jostain muusta, mielellään sellaisesta mikä ei tule kehon ulkopuolelta.
Juoksin tänään sunnuntaina erittäin pienillä polven sisäsyrjän kivuilla mutta vähän isommilla, mutta satunnaisilla, reisilihaskivuilla puolimaratonin mittaisen harjoituksen. Vasta juostuani 18 kilometriä jalka antoi periksi ja alkoi palauttamaan rennosti takaisinheilahduksessa. Minä tunnen miten juoksen, mitä mikäkin asennonkorjaus vaikuttaa. Olen tietoinen, että juoksen nykyisin oikea olkapää hieman alempana mutta pääosin muuten jännitteettä. Keskityin, koska halusin juosta pitkään yksin -yksinkertaista?
Jätän polut nyt osittain rauhaan ja palaan tielle. Syksy näyttää mitä haluan tehdä tai miten paljon aikaa itselleni haluan juosta. Mielen hallinta, keskittyminen positiivisuuteen ja pitkistä juoksuista nauttiminen ovat elämäni polttoaine. Siinä missä muut sortuvat lopettamaan minä jatkan vielä ja kaivan itsestäni ulos tarvittavan.
Jatkan ja juoksen kauas koska siellä kaukana ei ole mitään ja juuri siksi sinne kannattaa juosta.
VIIKOT 28 - 29.
Ma-To - Lepoa/loukkaantunut
Pe- Kävelyä ja juoksua 6 km - 1.05.
La- Kesävieraan kanssa vaellusta koiralenkillä Palo-Pyhävaaralla - 7,5 km - 2.24.
Su- Ti- Kesävieraan kanssa koiralenkeillä vaellusta.
Ke- Osittain poluilla varovasti juosten 5,5 km - 36.59.
To- Vaellusta Haapakurun poluilla.
Pe- Juoksua tiellä 8 km - 50.36.
La- Juoksua tiellä 10,2 km - 1.07.
Su- Juoksua tiellä 21,6 km - 2.20. 10 km kohdalla kahvitauko ja loput eri kengillä asvaltilla. 27 astetta lämmintä.
Juoksua kahteen viikkoon reilu 51 km johon kului kuutisen tuntia.
Vammautumisen jälkeen burana-kuuri viisi päivää ja tilanteen rauhoitus. Senjälkeen hitaasti päivä päivältä enemmän venyttäen, tiikerilinimenttiä, Ojan isännän linimenttiä, saunaa ja omahierontaa. Sitten kävelyn ja vaelluksen kautta liikeelle tuntemuksien mukaan. Kontrolloitua askellusta, venytystä ja venytystä ja venytystä...
Kommenttini Hoka-kengistä Clifton ja Speedgoat :
Hoka on erittäin vaarallinen pehmeä sieni jalan alla, jos ei tiedä saati tunne mitä tekee.
 |
| Kivijärvi eilen illalla, Kirsin kanssa kalassa. |
 |
| Kesävieras Ferro Rautaportilla. |
 |
| Kuusi kiloa ahvenia... |
Yksi biisi, joka löytyy esimerkiksi Spotifyn ultrakoskinen-juoksusoittolistaltani.
