Jäähdyttelevän ultrajuoksijan ja pyöräilyyn innostuneen kirjailijan ajatuksia matkan varrelta.
Perspektiivinä sairastettu syöpä vuosimallia 1993 ja 32 vuotta kestävyysjuoksua.
Lukijalta toivotaan kommentteja, vuoropuhelu on rikkaus.
Kansikuva Kirsi Martikainen, Inari, Kessi.
Kun kirjoitan tätä, ulkona sataa räntää ja lattialla on valmiiksi pakattuna kaksi matkalaukkua. Räntä Nellimissä merkitsee kevättä ja pakattu matkalaukku jonkin uuden kokemista.
Uuden kokemista parhaimmillaan on kirjan kirjoittaminen. En tiedä mistä tarinat tulevat, mutta sen tiedän, että ne on pakko kirjoittaa. Kirjan kustannettavaksi saaminen minullekaan ei ole itsestäänselvyys, vaikka takanani on kaksi kirjaa. Tietenkin olen jo hieman uskottavampi, mutta silti.
Minä olen hyvissä käsissä kustannus Käsitteen Sami Liuhdon ja kirjailija Seppo Saraspään antamien palautteiden myötä. Lisäksi taustallani on akateeminen, elämänkokemuksella varustettu, tohtoritason kommentaari. Elämänkokemus onkin esiluennan ja kustannustoimituksen peruskivi.
Voi nimittäin olla niinkin, että jopa maineikkaissa isoissa kustantamoissa käsikirjoituksia lukee jollakin tapaa sensitiivinen, palkattu lukija. Voi olla, että kyseinen lukija ei kykene paljon painottamaani suoraan kokemiseen, vaan yrittää pyrkiä valinnoissaan kohti täydellistä kauneutta. Sellaista kauneutta, joka heijastuu hiekkalaatikolla hiekkakakkua taputtelevan lapsen kasvoilta auringon lämmössä. Runollisuutta ja ruusuista puhtautta.
Näinä sensitiivisinä aikoinako ei enää saisi sanoa, ei enää saisi kuvata? Jos asia tai henkilö on täysin täynnä kusta, tekstistä tulee ilkeää. Kirjoittaja ei silloin ole ilkeä, mutta jotkin hänen projisoimansa ainekset ovat eittämättä kusisia. Ei siitä keltaisesta, haisevasta litkusta oikein kaunista saa. Silti ketään ei tarvitse loukata.
Täydellistä kauneutta ei ole olemassakaan. Ei edes sen hiekkalaatikolla pyllistelevän tenavan naamalla. Ellei koe pahuutta, ei voi kokea hyvyyttä. Saman kolikon molemmat puolet on koettava. Jos ei osaa päättää, on heitettävä lanttia. Kruuna vai klaava?
Kirjojen hahmoista ja sisäisistä langanpätkistä osa on silhuetteja, osa alkaa elää omaa elämäänsä, niin kirjan sivuilla kuin lukijan mielessä. Sensitiivinen käsikirjoituksen palautteenantaja voi helposti vetää herneen sieraimeen, ellei hänellä ole riittävästi munaa tai elämänkokemusta. Aristoteles sanoi, että mikä tahansa voidaan perustella ja jos se perustellaan riittävän hyvin, tulee siitä oikeutta.
Kaikilla tarinoilla olisi oikeus tulla julki. Kirjailija, joka unelmoi olevansa puhdas ja aatteellinen, huomaa hyvin pian olevansa ahdas ja puutteellinen kustannusmaailman puristuksessa. Minä näen asian niin, että aina voi yrittää parantaa perustelujaan.
Parantaa pitäisi myös ultrajuoksussani. Hyvänä vuotena kilometrejä on tässä vaiheessa takana pitkälle yli tuhat. Tänä vuonna yhteensä ei vielä edes neljää sataa!
Injektion ja kahden viikon juoksutauon jälkeen suraalihermon kiinnityspiste on kivuton ja turvotus laskenut. Viime viikolla aloitin vaiheittaisen paluun juoksuun. Ongelmia ei toistaiseksi ole ollut, eikä kuntokaan ole aivan nolla. Tämä johtuu pyöräilystä ja hiihdosta. Juoksukunto, eli iskutuksen sieto, sen sijaan on nolla.
Jos jalka kestää, lähden kohti seuraavaa tavoitetta. Se on 2025 huhtikuussa Tsekin tasavallassa, Konstantinovy Laznessa pidettävä kuuden päivän ultrajuoksu. K6 Ultra.
Jos jalka ei kestä, niin sitten tyydyn vähempään. Olin jo henkisesti valmis lopettamaan astellessani lääkärin vastaanotolle. Oli hämmentävä yllätys, että ei tarvinnut. Tai ei saanut?
Matkalaukku ja kirja, nekin riittäisivät.
VIIKKO 13.
Ma-Ti- Lepo
Ke- Läslipyörällä poluilla, jäällä ja tiellä yht. 19,79 km - 1.30.
To- Kävelyä Kirsin kanssa 6,26 km - 1.29.
Pe- Latuhiihtoa Kirsin kanssa 8,70 km - 1.39.
La- Läskipyörällä 21,47 km - 1.20.
Su- Kävelyä Kirsin kanssa 3,43 km - 47 min.
VIIKKO 14.
Ma- Lepo
Ti- Latuhiihtoa 20,62 km - 2.35.
Ke- Metsäsuksilla Kirsin kanssa 6,48 km - 1.35.
To- Juoksu 5,11 km -32 min.
Pe- Juoksu 6,17 km - 40 min. Läskipyörällä 20,82 km - 1.09.
La- Juoksu 8,06 km - 52 min.
Su- Juoksu 8,39 km - 56 min.
Allaolevista kuvista voi päätellä missä kukin liikkuu, millä mielellä ja miksi.
Se nyt vaan on tyhmää olla tajuamatta, että olemme kaikki välähdyksiä suureen ilmiömaailmaan. Ja välähdys ei tunnetusti ole pitkä aika - miten aikasi käytät?
"...vaikka kaikki menis päin helvettii, niin voitko uskoa, että täällä ennenkin selvittii..."
- Kauan Sitten / MunkkiTuk - Kono - Amosa
Eräs vanha etelänaikainen urheilukaverini, sähköautoilusta innostunut osa-aikaopettaja (kunnan kyykyttämä määräaikainen, aivan kuin minä itsekin aikanaan) sanoi, että kolumniin voi kirjoittaa mitä lystää.
Tuolla logiikalla ihan mihin vaan voi kirjoittaa mitä lystää.
Vai voiko?
Vanha kaverini osoitti uskovansa tiettyihin kirjoitettuihin asioihin tietyssä arvojärjestyksessä. Tämän tekstin jälkeen on Inarilainen-lehdessä tällä viikolla julkaistava kolumnini. Kun luette sitä, huomaatte, että kaikilla asioilla voi olla yhteys - mutta mitä tahansa ei voi kirjoittaa. Kantaaottaminen kirjoittaen vaatii sivistystä - sillä edellytyksellä, että on jotakin omaa sanottavaa. Onko sitä, sen päättävät lukijat.
Eräs toinen vanha etelän tuttuni, poliittiseksi toimijaksi julistautunut, väitti minun kuuluvan setämiesten joukkoon. Siihen joukkoon, joka aliarvioi nuoria ja nuorten idealismia. Jörn Donnerin teorian mukaan vanhetessaan ihminen luopuu ihanteistaan ja alkaa taistella olemassaolonsa turvaamisen puolesta. Hän aloittaa muutosvastarinnan, eikä hyväksy kaikkea uutta.
Eduskuntavaalien tulos osoittaa, että kansa on saanut tarpeekseen muun muassa kusetuksesta ilmastosta ja ruuantuotannosta. Molemmat tulevat yksilön iholle, varsinkin kun luodaan jatkuvasti uhkakuvia toisensa perään.
Mutta nuorissa on tulevaisuus. He tekevät sen itse itselleen. Kas kun se ei ole valmiina odottamassa! Osa meistä setämiehiksi tuomituista kun uskoo, että tulevaisuutta ei ole olemassakaan. Kaikki on aina tässä ja nyt. Siksi minusta kaikki idealismi on mieletöntä.
Sähköautoilu on erinomainen esimerkki markkinakusetuksesta. Useimmille lienee utopiaa, että sähköauto keksittiin hyvin pian sen jälkeen kun Farady keksi sähkömoottorin. Hollannissa 1835 Sibrandus ja Becker valmistivat varsinaisen ensimmäisen sähköauton. Sitä ennen eräs skotlantilainen kokeili sähkövaunua.
Yllätyksellistä on, että Ford ja Edison kehittelivät vakavissaan sähköautoa. Edisonin laboratoriot paloivat mystisesti ja kehitystyö keskeytyi. Keksittiin laittaa vaikeasti kammella käynnistettävään polttomoottoriautoon starttimoottori. Tämä ja ensimmäinen maailmansota keskeyttivät sähköauton kehityksen vuosiksi.
1980-luvulla ilmansaasteista kärsivä Kalifornian osavaltio teki päätöksen, että kymmenen prosenttia uusista autoista piti olla sähkökäyttöisiä. GM teki sähkökäyttöisen leasing-auton, johon käyttäjät olivat erittäin tyytyväisiä. Sittemmin öljy-yhtiöiden lobbauksen myötä kaikki nämä autot vedettiin pois käytöstä. Kummalliseen tapahtumasarjaan liittyi myös sähköautopatenttien siirtyminen salakavalasti öljy yhtiöille.
Ihmiskunnan historia voisi siis ilmastonmuutoksen suhteen olla täysin toisenlainen, mitä tulee liikenteen päästöihin.
1968 kertoi Kansalaisen vuosikirja MMM hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta ilmakehään. Tuolloin ei tunnettu sanaa ilmastonmuutos. Jos joku olisi 1968 ehdottanut, että eläintuotantoa olisi ilmastosyistä rajoitettava, hänet olisi lynkattu tai suljettu hullujenhuoneelle. Tuolloin ei vielä laajemmin käytetty mielisairaala-nimitystä.
Huomaamme, että kaikki ei suinkaan aina ole sitä miltä näyttää.
Sensijaan jotkut asiat kestävät aikaa ja soveltuvat lähes sellaisenaan kuluvaan aikaan. Yksi näistä on zen-filosofia. Kaikki on aina tässä ja nyt. Seuraavan askeleen päässä. On itsestämme kiinni, mihin sen otamme.
Alla Täryhalon uusin video, joka on kuvattu Tammikuussa 2023.
Poikettiin hiihtolenkin lomassa äänestämään Kirsin
kanssa. Myöhemmin join tauolla kaarnikkamehua ja luonto kutsui. Siinä lunta
värjätessä tuli mieleen Urho Kaleva Kekkosen sanat: ”Käykää ihmiset kusella
aina kun voitte.”
EVA tutki suomalaisten asenteita ja arvoja
2014–2021. Poliittinen identiteettimme on polarisoitunut, olemme siirtyneet
ääripäihin. Keskelle itsensä sijoittavien määrä on selvästi vähentynyt.
Kuluneen talven aikana
Nellimin tiellä on ollut pakko sijoittaa itsensä keskelle, koska tien auraus on
kauniisti sanottuna heikentynyt. Isompaa vastaantulijaa kohdatessa on pakko
sorvata paltteita omilla etukulmilla, kun tarjouskilpailuissa kuritetut
aurausyrittäjät säästävät teriään.
Nato-Suomella
on yhteistä rajaa Venäjän kanssa yli tuhat kilometriä ja osa siitä sijaitsee
Nellimin kyljessä. Lisäksi Naton arktisen osaamisen keskusta ei olla
siirtämässä Suomeen, vaikka poliitikot sitä haluaisivatkin. Näiden tosiasioiden
valossa Nellimin tie, kuten muutkin rajaseudun tiet, pitäisi hoitaa kunnolla.
Päästään tarpeen vaatiessa ilman suksia vastaan tai pakoon.
Rensselaer Polytechnic Institute Amerikassa tutki vallitsevan
mielipiteen muuttumista. Riittää kun kymmenen prosenttia ihmisistä alkaa uskoa
johonkin asiaan, alkaa yleinen mielipide muuttua.
Nyt
kun Suomen poliittinen ilmasto on vaalituloksesta päätellen muuttunut, olisi
syytä lopettaa ilmasto- ja kehitysapuasioissa maailmalla keuliminen ja
keskittyä Suomessa parantamaan ihmisen hyvinvointia kotikuntallaan. (ei
painovirhe)
1968 kansalaisen
vuosikirja MMM kertoi hiilidioksidipäästöjen vaikutuksesta ilmakehään. Sibrandus
& Becker keksivät sähköauton vuonna 1835 ja Kaliforniassa oli sähköautoja
päivittäiskäytössä 1980-luvulla. Sähköautojen kehityksen esti ensimmäinen
maailmansota ja myöhemmin öljy-yhtiöiden lobbaus. Asiat, joista meille on
vouhotettu, eivät suinkaan ole uusia.
Pitkien etäisyyksien
Lapissa on vielä pitkään tarve perinteiselle polttomoottorille ja perinteiselle
ruisleivälle, jonka päällä on läskiä. Ensin mainittu helpottaa toimintasädettä pitkillä
matkoilla ja viimeksi mainittu antaa aivoille energiaa enemmän kuin kaura- ja
ituhössötykset kylmässä.
Konservatiivisuus
toimii ”muutosta pelkän muutoksen takia”- ajattelua paremmin monessa asiassa.
Kykymme vaikuttaa koko maapalloon on kuin harmaakuvemyyrän askel
pääsiäishangella.
Jörn Donnerin teorian mukaan ihminen vanhetessaan
hylkää ihanteensa ja alkaa taistella olemassaolonsa puolesta, ryhtyy
muutosvastarintaan. Muutos on väistämätön maailmassamme, joka jatkuvasti muuttuu.
Näkisin kuitenkin, että inarilaisessa perinteisessä elämäntavassa olisi mallia
muillekin. Täällä kosketuspinta luontoon säilyy kuin itsestään, loppuun asti.
Tuhkien sirottelu
luontoon aiheutti kalabaliikkia enemmän kuin Tenon lohi. Pelättiin marjamättäiden
sotkemista ja vainajien tahatonta tallaamista. Oman tuhkansa sirottelun
valitseva ei kenties ole tullut ajatelleeksi, että edellä mainittujen lisäksi
on muutakin. Joku voi kusta tuhkien päälle – kuten niiden marjojenkin.
Pasi Koskinen on
Nellimiläinen ultrajuoksija ja totuttelee käyttämään titteliä kirjailija, koska
toisen kirjan käsikirjoitus on kustantamossa.
Kelkalla siellä jossain. Tuo punainen on tuura, jolla hakataan verkkoavanto auki.
Syvää lunta mennen tullen.
Katsastusmihen ilo, uloimman raidepään vaihto. Aamulämpötila -22 astetta vaatii munaa näihin hommiin ulkona.
Ei ollut ruuhkaa Nellimintiellä, mutta kelistä huolimatta Ivaloon täytyi päästä.
Kotirantaa avannolta päin kuvattuna.
Kirsi ja virpojat. Saatiin hieno koriste vaihtokauppana.
Arkivaara. Joku molopää on kartaan laittanut sen Palo-Pyhävaaraksi.
KOKEMUSLUKIJA
Nykyään tarjotaan kokemuslukijapalveluita erilaisille teksteille. Oletetaanpa, että joku kirjoittaa syövästä, eikä hänellä ole siitä omaa kokemusta. Näinpä minä voisin tarjota kokemuslukijan palvelua, että onko kirjoittajan teksti kokemukseni mukaista - onko syöpä kuvattu oikealla tavalla.
Mikä on oikea tapa? Mikä on oikea kokemus? Minun kokemukseni syövästä on aivan toisenlainen kuin jonkun muun kohtalotoverini.
Esimerkiksi sateenkaariryhmät tarjoavat kokemuslukupalveluja. Miten kokemus omasta seksuaalisuudesta voisi olla jotenkin "yhteinen" ja määriteltävissä oleva, kokemuslukijan esitysten mukainen.
Puistattavaa! Miten tällaiseen on tultu???
HARJOITTELU VIIKOLLA 13.
Harjoittelua ei ole. Juoksin kympin, kävelin neljä kilometriä ja liukulumikenkäilin Kirsin kanssa puolitoista tuntia.
"Älä koskaan poika perkele luovuta, älä koskaan - niin. Periksi voit joskus antaa pikkuisen mutta älä ikinä luovuta kokonaan." - Isoisäni Mauno Koskinen, 1980 Hulppojärven rannalla Silohissa.
Näitte kuvan ja sen alla mottoni, jota olen esitellyt hieman eri muodoissa vuosien aikana. Kuva on erittäin henkilökohtainen, se on Nellimin työnurkkani, tyhjien rivien täyttämisen golgata ja loputon taival. Maailman rauhallisin turvapaikka sekä myrskyisin tunturi, mille olen ikinä yrittänyt nousta.
Kuvan ulkopuolelle vasemmalle jää kolme metriä kirjahyllyä. Käsikirjastoni, jota käytän kirjoittaessani - Google ei kerro kaikkea, mutta kirjahyllyssä olevat valokuvat enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvan öljyvärityö on äitini maalaama, en tiedä sen nimeä, koska minä kehystin sen jäämistöstä. Ikkunalaudan kuvassa istuu ensimmäinen ja viimeinen koirani Riku, 60-kiloinen bulmastiffi parhaassa voimassaan.
Hyllyn alla seinässä lukee: "Luoja, anna sieluni kypsyä ennenkuin se korjataan." - Selma Lagerlöf
Usko on ollut vuosien varrella kovalla koetuksella kirjoittamisen kanssa. Kirjoitin ensimmäisiä liuskoja 1990- luvun puolenvälin tienoilla ymmärtämättä mitä kirjoitan, saati mitä varten kirjoitan. Tervehdyin syövän jälkeen, muutin maalle ja perustin yrityksen, koira kuoli, aloitimme Kirsin kanssa yhteisen taipaleen, ultrajuoksu alkoi, äiti kuoli, juoksin Suomen halki, ultrajuoksin, isä kuoli ja muutimme Nellimiin. Aina välillä kirjoitin.
Ensimmäinen ihminen, joka luki liuskojani oli oululainen Leena Raitala, äitini ystävä ja opiskelukaveri. Palaute oli enemmän kuin rohkaisevaa. Ystäväni Make Karppanen Tampereelta oli lukenut aiemmin muutaman liuskan. Käsky oli selvä: kirjoita ihmeessä lisää. Lapissa Kirsi painosti minut Ivalon kansalaisopiston keskustelevaan kirjoittajapiiriin, Sanaseppoihin. Tapasin kirjailija Seppo Saraspään ja sain ohjausta, tukea ja rauhallista elämänviisautta siinä sivussa. Ystävystyin Sepon kanssa ja hänestä tuli minulle tärkein ihminen kirjoittamiseni taustalla. Kirjoittajapiirin tuki ja kannustava ilmapiiri tekivät kirjoittamiselleni hyvää. Muutama vuosi sitten kaamoksessa istuin alas ja kirjoitin reilun neljän kuukauden työjakson aikana kirjani käsikirjoituksen yhteen nippuun. Prosessi vaati kyyneliä raskaimpien osioiden kanssa - juoksin, kirjoitin ja tein ruokaa töissä käyvälle Kirsille ja yritin olla läsnä muuallakin kuin kirjassani.
Seppo luki käsikirjoitukseni. Tein siihen hieman parannuksia rakenteeseen ja lähetin sen isolle kustantamolle. Palaute oli rohkaisevaa: olin kuulemma onnistunut kirjoittamaan pitkän pätkän elämää olematta puuduttava, mutta miksi se oli pitänyt pätkiä? Haluttiin toinen versio. En ollut kirjoittanut elämänkertaa, enkä huvikseni. Motivaatio toiseen versioon kangerteli. Ongelma oli rakenteessa - heidän näkökulmansa mukaan. Itse koin hieman toisin.
Jatkoin kirjoittajapiirissä ja piirin vetäjä vaihtui kirjailija Seppo Konttiseksi. Hänkin luki käsikirjoituksen ja sain jälleen rohkaisevaa palautetta ja uusia ideoita. Käsikirjoitus lähetettiin useille kustantamoille, tuloksetta. Yksi kustantamo olisi halunnut minulta novellikokoelman luettuaan blogini Ivalo-sarjaa ja kirjoittajapiirimme omakustannetta nimeltä Valokirja.
En ole tottunut antamaan periksi. Jäin tänä syksynä pois kirjoittajapiiristä antaakseni itselleni aikaa kirjoittaa ja aikaa mahdolliselle aivotoiminnalle. Mihin olin tullut kirjoittajana ja etenkin mihin haluan kirjoittajana jatkaa. Inarilainen-lehti julkaisee kerran kuussa Ultrajuoksijan kynästä-palstaani, eräänlaista kolumnia. Mutta se esikoinen. Miksi sitä ei kukaan halua kustantaa tai kukaan näe siinä olevan tarinan voimaa.
Lähdimme Kirsin kanssa marraskuun lopulla Helsinkiin. Tarkoitus oli käydä verestämässä Esport Arenan ratamuistoja helmikuun kilpailua varten, mutta etenkin tavata matkan varrella ihmisiä Lapinlahdella, Helsingissä, Nokialla, Tampereella ja Hämeenkyrössä. Katsella aurinkoa ennen kaamoksen alkua. Katsella ihmisiä ja kaupunkeja. Elämää.
Tarkoitus oli alunperin tavata kirjailija Sami Liuhto Helsingissä sekä kirjoittamisen, että ultrajuoksun tiimoilta. Yllätyksekseni Sami pyysi käsikirjoitukseni luettavakseen. Lupasin toimittaa käsikirjoituksen kunhan pääsisin kotiin.
Lähetin sähköpostissa alkuperäisen käsikirjoituksen Samille. Sen version, jonka olen kirjoittanut justiinsa niin, että minusta hyvä tulee. Sen version, johon olen laittanut kaiken niin syvältä itsestäni kuin ikinä pystyn kaivamaan ja kuvina edessäni kirjoittaessani näkemään. Kuvina kaikkine aikoineen, paikkoineen, väreineen, äänineen, hajuineen, makuineen ja eritoten ihmisineen. Tunteineen.
13. joulukuuta 2021 kello 13.53 sain viestin Samilta ja Käsite kirjoilta: "Kirja siitä tulee, se on selvä." Puhkesin itkuun ja halasin Kirsiä. Vihdoinkin!
Käsite kirjat kustantaa esikoisteokseni vuoden 2022 toisella puoliskolla.
Aloitin kirjoittamaan toista kirjaani, sen kanssa ei ole kiirettä.
VIIKKO 50.
Ma- Lepo
Ti- Lepo
Ke- Tiellä 10,04 km - 1.11. Väsynyt edelleen.
To- 10,37 km - 1.13. Kylällä, parempaa.
Pe- Talvipolku 7,13 km - 56.01.
La- Retkihiihto Kirsin kanssa Peiliniemeen 11,47 km - 2.11. Lumisade, sumua.
Su- Matolla reippaasti 16,10 km - 1.40.
Yhteensä juoksua 43,6 km - 5:11.
Matkan varrelta:
Peiliniemen uuden kodan pyörivä Jotul-takka.
Peiliniemen uusi kota, taustalla ovat uusi liiteri ja puucee.
Ihmisen aivoille tekee hyvää tekemisen vaihtaminen. Elämäntapajuoksijana, joka koittaa välttää OCD-syndroomaa (pakko-oire; tässä tapauksessa pakonomainen juokseminen päivästä toiseen), mutta samalla kehittyä juoksemisen(kin) kautta ihmisenä, tämä merkitsee lepopäivää. Vastoin yleistä luuloa lepopäivä juoksusta ei ole henkeä uhkaava vaarallinen tilanne, vaan mahdollisuus. Juhannuskesteillä selvinpäin tuli ystävän kanssa puheeksi kokemukset palkkatyön vähentämisestä. Ystävä tekee kahdeksaakymmentä prosenttia ja on saanut negatiivista palautetta yhdeltä, itseään vanhemmalta työkaverilta. -Kuinka saat aikasi kulumaan. -Käyn lenkillä, luen kirjaa ja teen perheelle ruokaa. Vastaus ei kuulemma oikein kelvannut. Ymmärrys, että työntekijä myy oman työpanoksensa ja työnantaja ostaa sen, ei mene yleisesti jakeluun. Jos haluaa myydä vain kahdeksankymmentä prosenttia, niin mitä sitten. Keneltä muulta se on pois kuin työnantajalta, on kyse kysynnän ja tarjonnan laista. Jatkuva työnteko on sitäpaitsi mitä suurimmassa määrin pakko-oireisuutta, mutta sitä ei vielä ole diagnosoitu. Tämä osoittaa, kuinka harhaanjohdettavissa me olemme rahan mahdin lumoissa. Kyseisessä ystäväni tapauksesta paistaa läpi vanhemman, jo kohta eläkeikää hipovan työkaverin ajatusmaailma. Pelko omasta tarpeettomuudesta työn lopettamisen jälkeen. Kateus jonkun nuoremman uudesta ajattelutavasta, kyvystä tehdä toisin ja valita itse. Oravanpyörän perinteisille pyörittäjille tekisi hyvää ainakin lomalla tehdä ihan jotain muuta kuin tavallisesti. Jos normaalisti palkkatyön ohessa juoksee paljon ja hoitaa sitä kuuluisaa arkeaan voisi lomalla myös juosta hiukan vähemmän. Siihen ei välttämättä kuole. Ajatus, että lomalla on aikaa harrastaa, voi johtaa väsymiseen kaikessa. Ei ehdi palautua töistä, ei urheilusta eikä siitä muusta kuuluisasta arjesta. Omalta kohdaltani perinteinen työelämä on jäänyt taakse. Omat velvoitteet löytyvät kirjoittamisen ohella muista omista projekteista. Pidän säännöllisesti läpi vuoden kevyempiä harjoitusjaksoja ja tänä kesänä nautin eteläsuomen lämmöstä, savusaunan lämmittämisestä ja grillaamisesta. Grilli on muuten siitä erikoinen vehje, että siihen ei ole pakko laittaa aina makkaraa tai rasvaa tihkuvaa sikaa saati vanhaa nautaa. Kesäkurpitsa, munakoiso tai vaikkapa pekoniin kääritty, sokeroitu raparperi menevät kaupaksi kanan ja kalan sivussa. Oluen voi vaihtaa siideriin tai kivennäisveteen. Etureppu, jota vatsaksi myös kutsutaan, kiittää näistä kevyemmistä. Kun kesällä ui hitaasti avovedessä tai lukee kirjaa kuistilla hyttyskynttilän tuoksussa voi antaa ajatuksensa kellua vapaasti. Isoisäni sanoi aina, että ei huilaaminen mene nuoressa miehessä hukkaan koskaan - se on kuin rahaa pankkiin tallettaisi. Hoitakaa kesäpanonne kuntoon!
VALOKIRJA Inarin kansalaisopiston kirjallisuuspiiri Sanasepot julkaisi 215-sivuisen antologian nimeltä Valokirja. Kolmentoista eri kirjoittajan teksteistä löytyy runoja, lyhytproosaa ja novelleja. Kirjalla on ympäristömerkki, avainlippumerkki ja ISBN 978-952-94-3297-4. Kirjaa synnytettäessä ohjaajina toimivat kirjailija Seppo Saraspää ja kirjailija Seppo Konttinen. Valokirjaa on tilattavissa blogin sähköpostiosoitteen kautta edulliseen omakustannehintaan 20 euroa kappale (sis. postikulut) tai 10 kappaletta 150 euroa plus postikulut. Tarvittaessa tuon kirjan matkojeni ohessa perille asti, jos satun olemaan tilaajan kotiseudulla, eikä kiirettä teoksen saamiselle ole. Oma kirjoittamiseni on edustettuna Valokirjassa neljän lyhytnovellin muodossa; Kirje, Pyhäinpäivä, Kaave ja Pyyhekumi ovat tarinoiden nimet.
JA MUUTA Sanalla omakustanne on Suomessa pitkät perinteet. Nimike edusti aiemmin tyypillisimmin omaelämänkertoja tai runoja, joita kaupalliset yhtiöt eivät halunneet kustantaa. Tänä päivänä omakustantaminen on muodostunut erittäin ammattimaiseksi toiminnaksi, parhaimmillaan. Huonoimmassa tapauksessa kirjoittaja jää täysin yksin kirjapinonsa kanssa. Kolmetoista vuotta Suomen markkinoilla toimiva BoD on hyvästä ja vastuullisesta omakustantamisesta esimerkki. BoD:n kautta omakustanne on saatavissa digitaalisena kuin myös eri verkkokirjakauppojen listoilta sekä kirjastokappaleina. BoD oikolukee, taittaa sekä suunnittelee kannen yhteistyössä kirjoittajan kanssa varsin edullisesti. Markkinoinnista vastaa kirjoittaja itse - pääasiallisesti. Kirjaa painetaan tarpeen mukaan ja kirjoittaja saa myydystä kirjastaan myyntipalkkiota. Esimerkkinä 22 euron myyntihintaisesta 200-sivuisesta kirjasta kirjoittaja saa reilun 2 euroa myyntipalkkiota. Kirjoittajan oma kirjan tilaushinta lienee noin 10 euron kantimissa kappaleelta. Huomaatte, että kirjoittamalla ei rikastu. Eikä edes elä - ainakaan kovin moni. Sensijaan on tarinoita jotka ansaitsisivat tulla kerrotuiksi. BoD on yksi tapa saattaa julkisuuteen se, mikä ei millään tunnu sopivan traditionaalisten kustannusyhtiöiden joskus melko kankeisiin ohjelmiin.
Minä olen kirjoittanut viimeisen kolmen vuoden aikana kaksi kirjaa. Yhden omakohtaisen romaanin ja novellikokoelman. Kumpikaan ei tähän mennessä ole kiitoksistaan huolimatta mahtunut minkään perinteisen kustantamon kustannusohjelmaan. Olen asettanut takarajaksi vuoden 2022. Jos kukaan ei aiemmin kustanna ensimmäistä kirjaani, ilmestyy romaanini alkukeväästä 2022 Bod:n kustantamana liittyen samalla erääseen varsin mittavaan ultrajuoksuprojektiin Suomen rajojen sisäpuolella. Jos ultrajuoksuprojekti ei toteudu, niin kirja ainakin ilmestyy varmasti - se on valmis.
VIIKKO 25. Ma- 8,46 km - 1.05. Ti- 15,54 km - 1.57. Ke- Lepo To- 15,03 km - 1.56. Pe- 19,05 km - 2.09. Lisäksi kävelyä 2 km ja avovesiuintia 400 metriä. La- Lepo Su- 22,10 km - 2.31. Juoksua 80,18 km - 9:38. Teknisiä metsäpolkuja, erilaisia hiekkateitä ja asvalttia.
.jpg)
