HELLEHELVETTI JA MUITA HARHAKUVITELMIA

 

VIIKKO 30.

Ma- 60,21 km - 2.52.

Ti- 42,55 km - 2.08. Kirsi tuli mukaan 20 km jälkeen.

Ke- Lepo

To- Rovaniemellä hiilikuituisen maantiepyörän Orbea Orcan testiajo 7,28 km - 20 min.

Pe- Kiilopäälle ja takaisin 201,19 km - 8.50. Matkasta kolmasosa soraa.

La- Läskipyöräpalautus 10,49 km - 44 min. Juoksua 2,10 km - 17 min.

Su- 31,43 km - 1.12. Kadenssiharjoitus.

Pyörällä 353,1 km - 15:48 ja juoksua 2,1 km.

 

VIIKKO 31. Kevyt viikko.

Ma- Kävelyä 3,43 km - 53 min.

Ti- Lepo

Ke- Juoksumatolla 6,06 km - 45 min. Ulkona kaatosade ja ukkonen.

To- 120,76 km - 5.14. Osa soraa.

Pe- 35,22 km - 2.00. Kirsi tuli mukaan 20 km jälkeen. (Kesäpäivän pystytystalkoot)

La- Lepo (Nellimin kesäpäivät)

Su- 8 km - 28 min ja 11,27 km - 36 min. Kirsin kanssa Virtaniemeen ja takaisin, välissä talkootöitä kesäpäivän järjestelyjä purkaen. 20,32 km - 53 min. Piti kääntyä takaisin ukkosta pakoon.

Pyörällä 195,6 km - 9:13.

 

HEINÄKUUN SUMMAUS

Pyörällä 1060 km - Juoksua 40,2 km. Harjoitusaika kaikki yhteensä 54 tuntia ja 26 min. 

 

 

 HELLEHELVETTI JA MUITA HARHAKUVITELMIA

 

Nellimin kylän kesäpäivillä Virtaniemessä minulta kysyttiin kuinka paljon olen kirjoillani tienannut.

   Olin myymässä tapahtumassa kirjojani ja tietenkin Nellim-Paatsjoen kyläyhdistyksen jäsenenä talkoolaisena. Talkoolaisena oleminen tarkoitti tässä tapauksessa kolmen päivän puristusta: perjantaina kolmenkymmenen kahden asteen helteessä pystytettiin neljä telttaa ja kalustettiin yksi sali valokuvaesitystä varten, sitten helteinen tapahtuma lauantaina ja sunnuntaina purku siivouksineen, edelleen hellekelissä.

   Samaan aikaan iltapäivälehdet otsikoivat Lapin tappohelteistä. Laajalla värikynällä jutuissa kerrottiin, kuinka oksentelevia turisteja pelastetaan kairoista nääntymästä.

   Paskapuheita.

   Lämmintä on ollut. Hellettä viikkotolkulla ja nyt viimeaikoina hampaanpaikkoja tärisyttäviä ukkosia kaatosateineen. Mutta hellehelvetistä tämä on kaukana. 

   Jos joku haluaa hellehelvettiin, niin tervemenoa juuri nyt Espanjan keskiosiin tai Portugaliin. Koimme sen pari vuotta sitten pitkällä matkailuautomatkalla Lissaboniin ja takaisin. Jumaliste - auton nokkapelti piti avata kun pysähtyi! Ei koneen kiehumisen takia vaan siksi, että pysähtyessä kaikki lämpö nousi autoon sisälle. Jatkuva kolmenkymmenen viiden tai neljänkymmenen asteen lämpö on hellehelvetti. Meillä Lapissa sentään yöt ovat viidentoista asteen tietämissä.

   Mitä tulee turisteihin, niin täytyy olla kokematon ja hieman hassu, joka lähtee Lappiin vaeltamaan helteellä. Etenkin puuttoman avotunturin kivet kiehuvat yöttömän yön paahteessa ja suo- ja jokipaikoissa räkkä (sääskiparvi) rällää hurjana. Vaeltamisen nautinto on varsin kaukana sääskiharson takana kärvistellessä. Tulkaa mieluummin syksymmällä raikkaisiin tuuliin ja kirkkaisiin, kylmeneviin iltoihin nauttimaan.

   Iltapäivälehtien paskaotsikot voi unohtaa. Niiden vika on maailmankuvan vääristäminen ja värittäminen. Otsikot luovat omanlaisiaan odotuksia ja ennakkokäsityksiä. Olisi paras ottaa kaikki sellaisenaan, oman kokemuksen kautta - ilman ennakkoasenteita. Mielestäni näin elämästä saa kaiken mahdollisen irti. Ilman vertailuja muihin.

 

Palataan alun kysymykseen. Kuinka paljon olen kirjoillani tienannut? 

   Esikoiskirjani ensimmäinen painos julkaistiin 2022. Toinen painos , jossa kansiväri on graafikko Pekka Toivosen leimauksen myötä vaihtunut vihreästä hennon vaaleanpunaiseen, julkaistiin tänä vuonna. Välissä julkaistiin novellikokoelma nimeltä Yleinen tie päättyy. Tänä vuonna näki päivänvalon kolmas kirjani, Ifrit, joka on kolmeosaisen trilogian ensimmäinen osa.

   Jos jätetään kirjastokorvaukset pois, niin kaikki kirjoillani kolmessa vuodessa ansaitsemani rahat käytin tänä aamuna. Tilasin itselleni käytetyn, mutta kunnostetun tietokoneen Nuvoosta, Oulusta. Kone maksoi 399 euroa. Oli pakko, koska Windows 10 ylläpito loppuu ja vanhaan koneeseeni uutta järjestelmää ei saa.

   Kirjastokorvauksia olen saanut alle kymmenen euroa.

   Että siitä vaan. Alkakaa kirjoittaa jääkaappia täyteen, kyllä se siitä.

   En valita lainkaan, mutta harhakuvitelmia ei kannata ylläpitää.

   Jatkossa tätä blogia ja neljättä kirjaani kirjoitetaan käytetyllä koneella. Säästän näin 1652 kiloa kiinteitä luonnonvaroja ja hiilidioksidia 141 kiloa.

   Lisäksi säästimme Kirsin kanssa yhteensä kymmenen kiloa hiilidioksidia polkupyöräilemällä talkoisiin sunnuntaina.

   Mutta makkaranpaistosta emme luovu. 

    

MUITA HUOMIOITA:

Esikoiskirjani toisen painoksen kansi on muuttunut vaaleanpunaiseksi.

AK-puukkoja valmistetaan Suomen lyhimmässä kunnasta. Siis Iissä. Ostin itselleni yhden Nellimin kesäpäiviltä, huomatkaa kaiverrus.

 

Zefalin satulan alle vapaasti kiinnitettävä laukku pidempiin seikkailuihin saapui. 

Kävin Rovaniemellä koeajamasssa hiilikuiturunkoisen maantiepyörän, Orbea Orcan. Pyörä painaa alle kahdeksan kiloa. Kauppoja ei vielä tullut. Tuote ja hinta ovat kunnossa, mutta pohdinta maantiepyörän tarpeellisuudesta täällä Lapissa jatkuu edelleen. Kesäkuussa maa oli vielä jäässä ja se jäätyy syyskuun jälkeen uudelleen. Pyörä kolmen kuukauden käyttöä varten?

 

Kesäkattaus kesäkeittiössä töistä palaavalle Kirsille. Haukipihvit, jugurttikastiketta, Kanarianperunat, salaattia, leipää ja ystävältä saatua valkoviiniä.

 

Pitkän 200 kilometrin lenkin maisemia Saariselältä alkuperäisen Magneettimäen päältä.

 

IHMISET! 

Olen juossut kolmekymmentäkaksi vuotta ja yli 94000 kilometriä. Näiden vuosien aikana minulta on toistuvasti kysytty, että eikö sinulla ole muuta tekemistä kuin juosta.

   Nyt kun olen pyöräillyt paljon, on kysytty, että olenko vähentänyt juoksun määrää, tai etkö enää juokse.

   Saanko itse kysyä?

   Mikä olisi hyvä, mikä kelpaisi?

   Onko mikään hyvä?

   "Ne tekee, jotka osaa. Ne jotka ei osaa, arvostelee."

   Sosiaalinen media on täynnä vihaa ja arvostelua. Alaspainamista. Esimerkki: Olympiavoittaja Iivo Niskasta haukutaan rievuksi ja tähdenlennoksi. 

   En ymmärrä.

 

FAKTAIHMISET

 

Tosiasia (tosiseikka, fakta) on yksilöllisestä käsityksestä tai tulkinnasta riippumaton asia. Se on todellisuudessa olemassa oleva vastine todelle väittämälle, ja sen olemassaolo tekee väittämästä toden. Tosiasia on näin asioiden todellinen tila, asiaintila joka vallitsee. 

- Wikipedia

 

Minä olen lähes loppumattoman kiinnostunut miltä jokin asia tuntuu. Juostessani pitkiä matkoja kysyn toistuvasti itseltäni: olenko niin väsynyt kuin luulen. Olen myös loputtoman kiinnostunut miltä jokin asia muista ihmisistä tuntuu, ja etenkin miten eri ihmiset asiat itselleen perustelevat. 

   Faktaihmisten kanssa olen usein pulassa. Nämä ihmiset ovat rakentaneet elämänsä perustan faktoille, tosiasioille, joita he eivät kykene lainkaan kyseenalaistamaan. Kun keskustelen heidän kanssaan, heidän kasvoilleen tulee tietäväinen hymy väitteitteni edessä - tuo ei ole faktaa, minun käsitykseni on, he sanovat.

   Erinomainen esimerkki on ilmastonmuutos, tai ilmastokatastrofi, kuten he sanovat. Se on fakta. Kyllä on, mutta minusta se ei ole katastrofi. Tiemme eroavat heti alussa ja keskustelu menee poleemiseksi väittelyksi, kuten usein eri uskonnoista puhuttaessa myös tapahtuu.

   Osa faktaihmisistä on kehittänyt itselleen ilmastonmuutoksesta uskonnon. He juovat kauramaitoa, ostavat sähköauton, luopuvat lihansyönnistä ja suosivat tuulivoimaa. He uskovat näin toimiessaan voivansa vaikuttaa ilmastoon ja sen muuttumiseen.

   He eivät ymmärrä kun naljailen, että kauramaito ei ole maitoa, vaan kauraa sekoitettuna maitoon. Yksikään lehmä ei lypsä kauramaitoa. Sentään tätä faktaa he eivät pysty kumoamaan.

   He eivät ymmärrä, kun koetan varovasti kyseenalaistaa sähköautoilun ympäristölle aiheuttamat kokonaisvaikutukset. 

   Jos vetoan viidensadan euron Nissaniini vuosimallia 2005 kysellen, että miten voi olla mahdollista ostaa vuosimallin 2016 Nissan Leaf sähköauto käytettynä 9000 eurolla, mutta sen 130000 kilometriä ajetulla akulla pääsee vain 40 - 130 kilometriä? Puhumattakaan pakkasessa tapahtuvasta käytöstä. He sanovat sen olevan poistuvaa teknologiaa. Kahdeksan käyttövuoden jälkeen poistuvaa teknologiaa? Verrattuna minun vanhaan romuuni, jolla on ajettu 230000, ja joka edelleen on käyttökelpoinen kulkuväline 19 vuoden jälkeen. 

   He eivät ymmärrä, kun puhun puilla lämmittämisestä tai itse pyydetyn kalan ja riistan syömisestä. He loukkaantuvat kun mainitsen Esko Valtaojan sanoneen, että ihmiskunnalla ei ole mitään hätää sen jälkeen, kun pääsemme vihreästä politikoinnista eroon.

 

Faktaihmisten suurin ongelma on, että he eivät ymmärrä elävänsä harhassa. He lopettavat kuuntelemisen kun sanon, että kaikki ihmiset elävät enemmän tai vähemmän harhassa. He ehtivät loukkaantua ja jäädä jumiin jo ensimmäiseen harhaväitteeseeni. He unohtavat, että minä ymmärrän eläväni harhassa - mutta vain osittain.

   Vanha sanonta "vietiin kun litran mittaa" tarkoittaa hyväuskoisten hölmöjen harhauttamista omien päämäärien saavuttamiseksi.

   Sanonnasta on minulla hauska esimerkki. Kun vaihdoin kaksitahtisen Ranger 49 moottorikelkkani nelitahtiseen Ranger 49 kelkkaan, niin myyjä vetosi uuden kelkan taloudellisuuteen. Nauroin ja sanoin, että vanhalla savuttavalla kelkallani pääsin aina 10 litraan sadalla kilometrillä, mutta uusi vie taatusti enemmän. En minä sitä siksi osta, vaan hiljaisuuden ja savuttomuuden takia. Myyjä yritti vielä perustella lisää ison nelitahtimoottorin taloudellisuudella, mutta lopetti sitten. 

   Lopputulos: Lynx 49 Ranger 900 ACE vie aina 15 - 20 litraa sadalla polttoainetta jo pelkästään kokonsa takia. Norsu syö enemmän polttoainetta kun se tarpoo syvässä lumessa. Minäkin syön enemmän hiihtäessäni umpihankea. Mutta minua ei viety kuin litran mittaa, tiesin kulutuksen nousevan.

Ilmastouskovaisten kohdalla on kyse omantunnon pesemisestä puhtaaksi. He perustelevat ostoksensa ympäristöystävällisyydellä ja voivat näin sanoa ainakin yrittäneensä tehdä jotakin maailman pelastamiseksi. 

   Kun kysyn miltä maailma pitää pelastaa, he alkavat kiihtyä ja syyttävät minua ettenkö ajattele lainkaan tulevia sukupolvia. Kun sitten perustelen olevani vapaaehtoisesti lapseton, että ei tule omakohtaisia tulevia sukupolvia, he kiihtyvät äärimmilleen. 

   Syykin on selvä: he haluavat tehdä niinkuin kaikki muutkin, jättää elävän jäljen itsestään. Jonkun joka muistelee heitä sen jälkeen, kun heidän oma elämänsä loppuu. Jonkun, joka tuo kynttilän heidän haudalleen ja pyyhkii pölyt heidän kuvistaan kirjahyllyissä.

   Mitä tulee autoihin, voi olla kipeä paikka huomata sijoittaneensa 39500 euroa laitteeseen, jonka arvo putoaa yli kymmenen prosenttia joka vuosi. Varsinkin kun se lappilaistunut kusipää ajelee edelleen sillä 500 euron romullaan ja nauttii elämästään.

 

 

Esikoiskirjani lause: "Kuollut ihminen on ihminen, jota loppujen lopuksi ei koskaan ollutkaan." kuulostaa faktaihmisistä hyytävältä. Ajatukseni perustuu zen-filosofiaan, jonka mukaan olemme kaikki pelkkiä välähdyksiä suuressa ilmiömaailmassa. Ymmärrys oman elämän pituuden suhteesta ihmiskunnan elämän pituuteen saattaa johtaa valaistumiseen, tilaan jossa ongelmia ei ole. Tilaan, jossa onni on aina hyvin lähellä - tässä ja nyt.

 

Minulta on usein kysytty mitä onni on. Onni on kykyä nähdä asiat sellaisina kuin ne ovat juuri sillä hetkellä kun niitä katsotaan. 

   Itsenäisyyspäivän 612-kulkueesta uutisoitiin enemmän kuin kyseisen kulkueen vastamielenosoittajista. Voiko olla niin, että jos 612-kulkueessa oli äärioikeistolaisiksi väitettyjä ihmisiä, niin vastamielenosoittajien joukossa oli äärivasemmistolaisiksi väitettyjä ihmisiä. Kummat näistä ihmisistä ovat tavallisia ihmisiä?

   Pitääkö valita?

   Jos verorahoin ylläpidetty laitos kieltää lukupiirin pitämisen tietyllä tavalla ajattelevilta ihmisiltä, niin eikö tämä lähesty totalitarismia? Koska palavat taas kirjat ja ikkunaruudut rikkoutuvat? Syntyykö vastustamalla ääriliikkeitä lisää ääriliikkeitä?

   Jos haluaa hyvää, muuttuuko lopulta vastustajansa kaltaiseksi torjuessaan pahaa?

   Fakta?

 

 

Reijo Valta kirjoitti Kaltio-lehden 6/2024 numerossa:

..."Yleinen tie päättyy on Koskisen toinen kaunokirjallinen teos. Esikoisromaani ja kaikki kivestä (2022) oli yli sukupolvien periytyvää periksiantamattomuutta, juoksemista sekä sairastamista käsittelevä omakohtainen pohdinta. Novellikokoelman muutaman sivun mittaisissa teksteissä Koskisella on juoksijan ajatuksen tahti, mutta Nellim on selvästi hidastamassa sitä. Ei ihan kävelytahtiin, mutta vastaantulijat huomioivaksi. Kylällä kun on tapana, että kohdatessa pysähdytään ja kelkat sammutetaan muutaman ystävällisen sanan vaihtamiseksi." 

   Koko toisen kirjani arvostelu on luettavissa Kaltiosta.

 

Vastaantulijan huomioiminen on keskeinen osa läsnäoloa, riippumatta kummankaan faktoista. 

VIIKKO 49.

Ti- Umpihankihiihto kiikarikiväärin ja repun kanssa 8,65 km - 2.24. Raskasta.

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 3,27 km - 46 min.

Pe- Itsenäisyyspäivän juoksu isänmaallisessa hengessä 8,08 km - 56 min. Siikajärventie: "Sama kaiku on askelten."

Su- Kirsin kanssa läskipyörillä 12,38 km - 1.12. Päälle yksin päätiellä Gravel-pyörällä 21,24 km -1.08.

 

VIIKKO 50.

Ma- Lumikengillä kiikarikiväärin ja repun kanssa 5,29 km - 3.29. Äärimmäisen raskasta.

Ke- Juoksua 10,33 km - 1,14.

To- Juoksua 10,06 km - 1.10

La- Juoksumatolla 20,05 km - 2.09. Pakkaset alkoivat. (- 30 - -33) Osa juoksusta kovempaa.

Su- Juoksumatolla 10,10 km - 1.08.

 

JUOKSEEKO SE ENÄÄ?

Juoksin lokakuussa 36,5 km ja marraskuussa 18,42 km.

Juoksin 1957 kilometriä vuonna 2001 ja 1961 kilometriä vuonna 2008.

Näillä näkymin tästä vuodesta tulee paras vuoteni lukuunottamatta vuosia 1992 - 1993, kun puhutaan kyvystä olla juoksematta.

Uusille lukijoilleni infoksi:

Vuodesta 1992 tähän päivään (19.12.2024) olen juossut 93999 kilometriä.

Siis yhdeksänkymmentäkolmetuhattayhdeksänsataayhdeksänkymmentäyhdeksän kilometriä.

Se tekee vajaat kolmetuhatta (3000) per vuosi 32 vuoden ajan.

Voi koittaa miltä se tuntuu, edes yhden vuoden ajan.

Maastopukuinen taimen (hauki) 3 kpl fileerattuna ja suolattuna.

ETEENPÄIN, MUREHTIMATTA

 

Vuosi 2023 on ohi, taakseni jäi 2088 km juoksua.

Kilometrini 1992 - 2023 yhteensä 92 402 km , keskiarvo 2887 km vuosi.

Vuonna 1993 syöpätaudin takia vain 402 km. Paras vuosi 2014, jolloin 5103 km.

 

Vaihdetaisiinko aihetta? Pyydän.

Kiitos.

 

Aiemmin kuudenkymmenen vuoden ikää on pidetty vanhuusiän alkamisena. 6.1.2024 päivätyssä jutussaan (linkki tekstin lopussa) vasemmistolainen Yle väittää, että 60 on uusi 40. Tarvitaan kuulemma uusi määritelmä ikävaiheelle, jonka aiemmin on kuvattu aloittavan monia menetyksiä sisältävän elämänvaiheen.

    Miten niin vasemmistolainen? Pitäisikö Ylen vasemmistolaisuus jotenkin todistaa? Ne, jotka kokevat asian kiusalliseksi, saavat aiheesta väitellä. Minusta Yle edustaa arvomaailmaltaan monia sellaisia asioita, joita löytyy sekä oikeiston, että vasemmiston moraalikäsityksistä. 

    Yle on reliikki, muinaisjäännös. Se yrittää olla objektiivinen ja tasa-arvoinen erilaisten mielipiteiden esiintuoja. Minusta se nimenomaan jättää tuomatta esiin valtavirrasta poikkeavat mielipiteet. Yle pyrkii epätoivoisesti määrittelemään valtavirtamme ja epäonnistuu siinä surkeasti. On täysin toisarvoista onko Yle vasen vai oikea, vihreä tai punainen.

    Keskusteluissa suurten ikäluokkien edustajien kanssa tulee esiin "maailman muuttuminen". Kuulee sanottavan, että maailma muuttui äkkiä. Tämä osoittaa, että suuret ikäluokat eivät välttämättä ole ymmärtäneet, että maailma on muuttunut jo kauan. Maailma on ollut muutoksessa joka päivä vuosimiljardien ajan. 

    Suurille ikäluokille on uskoteltu, että mikään ei muutu. Presidentti on Kekkonen ja ryssä ei hyökkää. Välillä ei ollut ryssiä, mutta nyt on taas. Välillä oli muitakin presidenttejä, mutta nyt täytyy äänestää, ettei Haavistosta tule Suomen presidenttiä. Koivistoa saa jo arvostella, ja kohta myös Halosta. Sauliakin sitten joskus.

    Teoriani mukaan ihminen, joka asuu pienessä mökissä Erämeren (Inarijärvi) rannalla, käy kaupassa Ivalossa kerran viikossa eikä lue lööppejä marketin kassalla, ei katso televisiota, ei kuuntele radiouutisia, vaan kuuntelee ACDC:tä, voi sanoa, että maailmassa kaikki on kuten ennenkin. Ennenkin tässä tarkoittaa kahdeksaa viime vuotta. Voiko näin elää, kysytte. Mainiosti, suosittelen kokeilemaan. Itse en ole ihan prikulleen kokeillut, mutta melkein.

    Paimentolaiskertomusten mukaan reilu parituhatta vuotta sitten syntyi mies, joka halusi rakkautta ja rauhaa maan päälle. Hän itkisi tänään sitä, kuinka kauas hänen ajattelustaan hänen seuraajansa ovat harhautuneet. Murheen todellisuutta korostaa, että hän oli mies, ei miesoletettu. Syntyi neitseestä. Toinen isänsä hengaili mukana pyyteettömästi. Ei kuitenkaan se toinen Isä. Miehen seuraajille on luvattu ikuinen elämä. Joskus mietin, että jos Hän olisi elänyt ajassamme, montako someseuraajaa Hänellä olisi ollut.

    Yle ja muut määrittelijät kasvavassa epätoivossaan yrittävät syöttää meille illuusiota, että 60 on uusi 40. Ikänumerot välillä 60 - 80 eivät oikein hyvin kuvaa toimintakykyä. Väitetään, että voimme paremmin nykyään. Väitetään, että jaksamme pidempään. Tästä todisteena on Amerikan nykyinen presidentti, joka eksyi Valkoisen talon puutarhassa. Bide-Joe on vasta 82- vuotias.

    Minusta on aivan sama minkä ikäinen on. Suurin itseä rajoittava tekijä on ulkopuolelta tuleva määrittely. Tämän määrittelyn seurauksena yksilön oma mieli alkaa luomaan harhakuvitelmia, ja lopulta itse alkaa uskomaan niihin. Pitäisi sitä ja pitäisi tätä. Ei enää pitäisi, kun on niin ja niin vanha, tai nuori. Ei pidä mitään, jos siltä ei tunnu - sitä ei omaksi koe.

    Ihmisen tulee itse löytää merkitys elämälleen. Tulee itse suunnistaa. Jos eksyy omassa puutarhassaan, ei pidä mennä kauemmas - mutta ei ainakaan pidä johtaa maata, tai mitään muutakaan. Alussa viittaamaani juttu sisältää paradoksin: "itsetunto on huipussaan 60-vuotiaana". Älkää nyt! Itsetunto muodostuu tekojen kautta. Itsetunto pysyy korkealla, kun oivaltaa, että ei tarvitse tekoja eikä määrittelyä. 

    Parasta mennä vain eteenpäin, turhia murehtimatta.

Linkki mainittuun Ylen juttuun.

 

Viikko 52.

Ma- Metsäsuksilla Kirsin kanssa  pääosin umpihankea 4,02 km - 1.07. 

        Illalla juoksua auraamattomilla urilla  8,07 km - 1.02.

Ti- Lepo

Ke- Matolla 10,01 km - 1.02. Parhaimmillaan 12 km/h

To- Matolla 3,01 km - 23 min. Kävelyä Kirsin kanssa 3,31 km - 44 min. - 25 astetta pakkasta.

Pe- Perinteistä latuhiihtoa 15,76 - 1.49.

La- Rautaportti Nellimjärven kautta jäällä 10,89 km - 1.16.

Su- 14,04 km - 1.35 Nellimin tiellä.

Yhteensä 46 km - 5:19.

Koko vuosi 2023 - 2088 km juoksua.

Kilometrit 1992 - 2023 yhteensä 92 402 km , keskiarvo 2887 km vuosi.

Vuonna 1993 syöpätaudin takia vain 402 km. Paras vuosi 2014 jolloin 5103 km.

Viikko 1.

Ma- 10,56 km - 1.17. 

Ti - Nuhaa, ei harjoitusta. Ke- Lepo

To- Juoksumatolla 22,01 km - 2.33.

Pe- Lepo, kävelyä Kirsin kanssa 3,23 km - 44 min.

La- Matolla 20, 4 km - 2.17.

Su- Lepo

Yhteensä 52,9 km - 6:09.

Viikko 2.

Ma- Metsäsuksilla 8,74 km - 1.35

Ti- 20,13 km Nellimin tiellä - 2.33.

Ke-To- Lepo

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 3 km - 31 min. Pakkasta - 34 astetta.

       Matolla 16,06 - 1.43.

La- Tietä ja lumipolkua 10,27 km - 1.19.

Su- 13,22 km - 1.31. Nellimin tie - 28 astetta. Päälle matolla 10,04 km - 1.02.

Yhteensä 69,7 km - 7:59. 

David Goggins on sanonut, että tekemällä joka päivä sitä mitä vihaa, tulee paremmaksi ihmiseksi.

Rauli Somerjoki on laulanut, että joskus tekis, toisinaan sitten taas ei.

Minä sanon, että perusmerkitykseltään puhdas harjoitus syventää olemassolon kokemusta mutta siihen ei saa suhtautua liian vakavasti.

 

YLEINEN TIE PÄÄTTYY

Novellikokoelmani Yleinen tie päättyy on maailmalla. Kirja on omistettu ystävälleni ja tärkeimmälle ihmiselle kirjoittamiseni taustalla, Seppo Saraspäälle. Alla kaksi kuvaa erämaasta jäljenajoreissulta. Siellä missä yleinen tie on päättynyt ajat sitten. Ensimmäisessä kuvassa allekirjoittanut vasemmalla ja Seppo Saraspää oikealla.

- 34 astetta, laitettiin Kirsin kanssa kynttilä palamaan, että linnut saavat lämmitellä.

Kuva talviverkkoreissulta 15.1.2024. Koillisesta valuu kosteutta. Pakkasta kuvassa - 25 astetta. Kalaakin tuli.

 

Linnkejä kirjaan Yleinen tie päättyy:

 Suomalainen kirjakauppa 

 Adlibris 

Inarilainen paikallislehti 

ALI JA HUSU

 

ALUKSI

Ali ja Husu ovat saaneet autokyydin Venäjän viranomaisilta. Murmanskista ensimmäisten kolmenkymmenen kilometrin jälkeen ohitetaan Tuuloman parintuhannen asukkaan taajama, jonka jälkeen kaksikko ihmettelee valkoista erämaata - ei ainuttakaan taloa missään.

     Auto jyrää Svetlyin kylän läpi. Ali ja Husu eivät tiedä, että nopeasti ohi vilahtavassa kylässä on sääasema ja ainoastaan viisi asukasta. Vielä viisitoista kilometriä ja tulee tulli, jonka kupeessa on Lesnoye Ozeron pikkuinen leirintäalue.

    Matkattuaan 226 kilometriä Ali ja Husu astuvat ulos pakkaseen. Kuljettaja purkaa tavaratilasta taitettavat polkupyörät. Yrmeäilmeiset rajavartijat näyttävät kaksikolle suunnaan. Taluttaessaan pyöriään kahdenkymmenen asteen pakkasessa sinisessä hämärässä kaksikolle herää ensimmäisen kerran epäilys tulevasta. Ohuiden housujen läpi viiltävä viima antaa ensikosketuksen Suomesta.

---

Tśuhna on vanha venäjänkielinen haukkumasana suomalaisista ja suomensukuisista kansoista. Se merkitsee tyhmää hidasliikeistä ja hyväuskoista henkilöä. Sanaa ja sen muunnoksia käytettiin maataloustuotteita Venäjän kaupunkeihin myytäväksi tuoneista suomalaisista.

    Venäjällä on luontaista epäillä kaikkea valtioon liittyvää. Päämääränä venäläisillä on pelkkä selviytyminen, keinot tilanteen mukaan. Suomalaiset vastaavasti luottavat perinteisesti Jumalaan ja esivaltaan.

    Mielestäni osa suomalaisista on naiiveja, etenkin kun puhutaan turvallisuudesta. Sana naiivi kirjoitetaan usein väärin: naivi. Naiivi tarkoittaa lapsenomaista ja yksinkertaista. Ilmaus on väheksyvä, mutta moni unohtaa sen toisen merkityksen: vilpittömyyden. Usko demokratiaan voi olla vilpitöntä, kuten usko järjestelmään tai sen turvallisuuteen.

    Suomi kestää helposti sen, että Ali ja Husu kavereineen tunkeutuu maahan, mutta ei kestä sitä eripuraa mitä siitä seuraa. Suomenkielellä tämä sanotaan: On ihan saatanan väärin, että samalla kun ei kyetä omien asioiden hoitoon, yritetään silti hoitaa vielä muidenkin asiat. Valintoja, elämän valintoja?

    On myös lapsellista väittää, että maailmassa on iso joukko elollisia olentoja, joista kukaan ei syntyessään saa toista olentoa suurempia oikeuksia. Ei niitä oikeuksia kukaan syntyessään saakaan, ne oikeudet hankitaan vasta syntymän jälkeen. Tasa-arvo on utopia, kaikki eivät pelaa, eivätkä etenkään voita, mutta tämä ei automaattisesti tarkoita ihmisten jättämistä pulaan tai toisten oikeuksien polkemista.

    Vilpittömyys on kaunista, mutta se karisee maailmaa kohdattaessa. Esikoiskirjassani kuvasin erästä keskustelua pannuhuoneessa sotaveteraani isoisäni kanssa. Opin jo lapsena, kiihkottomasti, että Venäjään ei voi luottaa. Myöhemmin opin, että oikeastaan mihinkään ei voi luottaa. Tästä on vuosien varrella siilautunut voimakas yritys pärjätä omin avuin mahdollisimman pitkälle.

    Kun nyt kirjoittaessani tätä katson jokirannan lumenkuorruttamaa ryssänmaata ja veistoksellisina notkuvia, tykkylumen peittämiä puita, voin todeta päässeeni pitkälle. Todella kauas ja samalla en minnekään. Tämän myöntäminen monelle muulle tekisi hyvää, myös Ali ja Husu saisivat sen myöntää. Ei ole olemassa parempaa, ellei itse sellaista itselleen tee.

    Annoin jo 90-luvulla lehteen pyynnöstä haastattelun pärjäämisestä syöpätautini jälkeen. Se otsikoitiin "Vihaan turhasta ruikuttajia". Viha ei vie minnekään, mutta allekirjoitan syvemmän ajatuksen tuon takana edelleen. Elämässä pärjääminen vaatii asennetta. Uhriutuminen ja rajattomuus eivät tätä kehitä.

    Kauan ennen Koronaa Suomi alkoi muuttua yhä enemmän moniarvoiseksi yhteiskunnaksi. Koronan aikana suljetussa tilanteessa moni käpertyi itseensä, kuvainnollisesti jäi liikaa aikaa tutkia omaa napaansa ja etenkin navan alustaa, tai muita vaikutusalustoja. Samalla kaikkialla markkinoitiin monikulttuurisuuden ihanaa auvoa, suvaitsevuutta ja pehmeitä arvoja. Ja mitä tästä seurasi?

    Pelkkää uhriutuvaa kriisiä, sanojen kieltämistä, toimimattomuutta ja alasajoa. Sanalla sanoen täydellistä munattomuutta ja oman kulttuurin väheksymistä. Kun kilpahiihtäjää arvostellaan hänen paiskoessaan sauvojaan jäätyään toiseksi, voidaan kysyä minkälaisessa yhteiskunnassa elämme. Eikö voittamista saa haluta enää? Etenkin kun kyseinen hiihtäjä kävi ennen sauvojen paiskomista rehdisti onnittelemassa voittajaa.

    Minusta on hyvä, että sukupolvien omien taisteluiden myötä maailma muuttuu ja maailmaa muutetaan. Muuttajat päättävät suunnan? Ali ja Husu, tervetuloa mukaan lapioimaan - ellei kiinosta, niin jatkaisitteko matkaa. Suomenkielellä tämä sanotaan: Painukaa helvettiin täältä.

    Mutta entä jos he jo tulivat sieltä?

---

LOPUKSI

Ali on tehnyt päätöksen, tarjous on vastustamaton. Venäjällä tuomittuna rikollisena hänellä ei ole eloonjäämismahdollisuutta vankilassa. Hän suostuu kyydittäviksi Suomen rajalle turvapaikanhakijaksi tekeytyen. Samaan kyytiin otetaan ihmissalakuljetettu Husu. Molemmilla heillä on toive paremmasta tulevaisuudesta. Suomen maine on hyvä. Demokrattinen ja ihmisystävällinen valtio, tulijoita autetaan taloudellisesti alkuun.

    Murmanskista ensimmäisten kolmenkymmenen kilometrin jälkeen ohitetaan Tuuloman parintuhannen asukkaan taajama, jonka jälkeen kaksikko ihmettelee valkoista erämaata - ei ainuttakaan taloa missään.

     Auto jyrää Svetlyin kylän läpi. Ali ja Husu eivät tiedä, että nopeasti ohi vilahtavassa kylässä on sääasema ja ainoastaan viisi asukasta. Vielä viisitoista kilometriä ja tulee tulli, jonka kupeessa on Lesnoye Ozeron pikkuinen leirintäalue.

    Matkattuaan 226 kilometriä Ali ja Husu astuvat ulos pakkaseen. Kuljettaja purkaa tavaratilasta taitettavat polkupyörät. Yrmeäilmeiset venäläiset rajavartijat näyttävät kaksikolle suunnaan. Taluttaessaan pyöriään kahdenkymmenen asteen pakkasessa sinisessä hämärässä kaksikolle herää ensimmäisen kerran epäilys tulevasta. Ohuiden housujen läpi viiltävä viima antaa ensikosketuksen Suomesta.

    Lähestyessään rajavyöhykkeeltä Suomen rajavartioaseman valoja kaksikon eteen ilmestyy joukko suomalaisia sotilaita rynnäkkökiväärein varustettuina. Annetaan pysähtymiskäsky, varmuuden vuoksi myös englanniksi. Ali pysähtyy, mutta Husu jatkaa. 

    Husu on kotoisin Somalian sisäosista ja juuriltaan koulujakäymätön paimentolainen. Hänen on ollut pakko lähteä kuivuutta pakoon kotiseudultaan. Ansaittuaan ensin rahaa Mogadishussa sekalaisilla töillä, hän on joutunut ihmissalakuljettajien verkoston uhriksi.

    Pysähtymiskäsky toistetaan, mutta Husu ei ymmärrä. Hän yrittää kaivaa kohmeisin käsin povitaskustaan väärennettyä matkustusasiakirjaa. Pyörä kaatuu. Ensimmäisen rynnäkkökiväärin luodin osuessa Husu tuntee nenässään ruohon ja vuohien tuoksun. Sitten elämä jättää hänet ja luminietos alkaa värjäytyä punaiseksi.

    Ali näkee Husun lysähtävän riekaleina hankeen. Huumejengeissä kaiken nähneenä hän nostaa kätensä ylös. - Asylum, hän huutaa kauhuissaan. Ali ei ehdi tuntea mitään, venäläisen tarkka-ampujan luoti lävistää hänen selkärankansa. Hän jää makaamaan kaatuneen pyöränsä kanssa lumeen.

    Laukausten pelästyttämä teeriparvi pörähtää ilmaan rajalinjan koivuista kohti pohjoista.

    Rajalla on hetken hiljaista. 

    Sitten kolmas maailmansota alkaa.

VIIKOT 46. -48.

Ke 15.11. - 6,01 km juoksua kylällä - 41 min.

Su 19.11. - Kävelyä Kirsin kanssa 5,21 km - 57 min.

Ma 20.11. Hiihtoa metsäsuksilla Konkelovuonolla 7,27 km - 1.11.

Ke 22.11. Sauvakävelyä maastossa 4,01 km - 42 min.

To 23.11. Kävelyä Kirsin kanssa 4,03 km maastossa - 44 min.

Vasemman kantaluun akilleksen kiinnityskohdan tulehdus/kipu estää juoksun. Ihan en ole vielä pystynyt hankkimaan Haglundin kantapäätä, mutta hoitamattomana väkisin juosten tämä johtaa siihen.

 

Kuvassa päälläni on Lynxin Stamina kelkkapuku. Erillinen takki ja haalarihousut tuntuvat notkean mukavilta. Kiitos Sodankylän Kone-Vasara.

Parhaassa seurassa verkkoreissulla. Myös Kirsi on tykännyt Staminan housuista, Kirsillä on Sinisalon takki.

Nyt niitä on kaksi! Novellikokoelmani on ilmestynyt. Yleinen tie päättyy- niminen teos sisältää 17 novellia. Sitä myyvät verkkokirjakaupat, tilaukset myös: kustannuskasite@gmail.com tai minulta suoraan. Kirjaa kannatta myös pyytää oman kirjaston valikoimiin, ellei sitä vielä sieltä löydy.