RISTEYSKOHTIA, 2024

 

Kalenteri vaihtuu vuosimalliin 2024. Japanilainen filosofi ja zenbuddhalaisen sõtõ-koulukunnan perustaja Dõgen Zenji sanoi: "Aika kulkee nykyisestä menneeseen." Useimmat teistä torjuvat ajatuksen loogisuuden perustein. Harvempi on tullut ajatelleeksi, että lause on totta menneen nykyiseksi tekemisen todellisessa kokemisessa. Henkinen opettajani Shunryu Suzuki on sanonut tästä: "Se on runoutta ja inhimillistä elämää." 

    Toivon, että minulle runoutta ja inhimillistä elämää tulee kuluneeksi täyteen 60 vuotta 21.5.2024.

    Aika kulkee menneisyydestä nykyisyyteen ja nykyisyydestä menneisyyteen. Tuosta risteyskohdasta olen löytänyt elämän tarkoituksen, se on aina edessäni, tässä ja nyt. 

    Jos joku haluaisi löytää tien risteyskohtaani, joutuisi hän maksamaan opastuksesta minulle kilometrirahaa. Kyse on kohdallani ensi toukokuussa 32 vuotta kestäneen pitkän tien kulkemisesta. Uskon, että tie kaikkine risteyksineen jatkuu edelleen. En anna takuuta, olisiko minun elämäni tarkoitus sopiva hänelle, joka haluaa opastusta. Kehotan etsimään itse. Mahdollisesta opastuksesta ansaitsemani kilometrirahat sijoittaisin markkinatalouden ja kapitalismin ylläpitämiseen. Ennenkuin pillastutte, miettikää voisiko mainittu kaksikko tuottaa hyvää myös vähäosaisimmille entistä enemmän.

    Kulkemani tien varrella on selvinnyt, että Suomi on hieno maa, joka selvisi itsenäisenä toisesta maailmansodasta. Kuulun siihen sukupolveen, jolla oli kunnia kokea omakohtainen kosketuspinta veteraaneihin ja omaksua heiltä korvaamattomia arvoja. 

    Lisäksi minulla oli analoginen lapsuus ja digitaalinen aikuisuus. Vanhuudesta en vielä tiedä. Eräs varsinaissuomalainen, uustaistolainen lakkokenraali haukkui minua vanhukseksi jo muutama vuosi sitten. Matkallani monet ovat kääntyneet vääriin risteyksiin. Harhautuneiden, tässä tapauksessa copypaste vasemmistolaisen ulkokultaisuus loistaa kauas. Köyhän asialla omaa etua tavoitellen. Surkeinta tässä ulkokultaisuudessa on, että markkinatalouteen ja kapitalismiin tungetaan mukaan yhä enemmän siihen kuulumatonta, esimerkiksi tasa-arvoa sekä maailman pelastamista. Minullekin saattaa tulla virtuaalinen vanhuus, siksi kehnosti on Suomen taloutta hoidettu viimeisenä kymmenenä vuotena.

    Tasa-arvolle on paikkansa, mutta minä turhauduin peruskoulussa. Selvisin lukematta mitään lukioon asti. Lukion toisena vuotena jouduin opiskelemaan. Koulutaipaleella sain maistaa kansakoulua ja oppikoulua. Maistuivat hyviltä. "Kehnompi" aines lähti kansalaiskoulun kautta ammattikouluun ja työelämään. Lukio meni luokattomaksi lopussa. "Kaikki pelaa" -asenne alkoi saada jalansijaa. Integraatio ja kaikille kaikkea, sitä samaa tasapäistämistä. PISA-tuloksista ja lasten niin sanotusta pahoinvoinnista voimme jokainen päätellä kannattiko?

    Kaikilla ei voi olla kokoajan kivaa yhteiskunnassa. Toimiessani yrittäjänä työllistin kaksi ja puoli ihmistä seitsemäntoista vuotta. Yritykseni tehtävänä oli tuottaa vapaa-aikaa minulle ja työntekijöille taloudellista hyötyä. Luonnollisesti yritys tuotti itselleen ja minulle taloudellista hyötyä, mutta määrää ovat monet kateelliset liioitelleet. Se, että kykenin hyppäämään niin sanotusta oravanpyörästä pois hieman yli viisikymmentävuotiaana, perustui luopumiseen ja vähempään tyytymiseen. Tietenkin tätä blogia ovat myös mainitusta hypystä kateelliset matkan varrella kommentoineet negatiiviseen sävyyn, mutta enemmän kommentteja, kysymyksiä ja kannustusta olen saanut aidosti elämästäni ja menestyksestäni kiinnostuneilta ihmisiltä.

    Eräs ystäväni totesi, että ihmisiä ei saa laittaa eriarvoiseen asemaan. Hän oli puolittain oikeassa. Ei ihmisiä edes kannata yrittää laittaa eriarvoiseen asemaan, he hankkiutuvat sinne ihan itse. Yhteiskunnan suuntavaiston puuttuminen näkyy osittain myös huippu-urheilussa. Pitkään ja hartaasti puurtajia nousee esiin liian harvoin. Sensijaan kaikki pelaa -porukkaa harhailee mukana sitäkin enemmän. Etenkin eksyminen oikealta tieltä näkyy yrittämisen (taistelutahdon) puuttumisena ja olemattomana vaikeuksien sietämisenä.

    Elämäntavakseni määritelty ultrajuoksu on vailla oikoteitä. On nähtävä valtavasti vaivaa ja juostava yksinkertaista perusharjoitusta monta vuotta kehittyäkseen. Lisäksi pitää pystyä olemaan poissa radalta osan aikaa vuodesta. Muuten muuttuu ultramuumioksi ja myös alkaa kuulostamaan siltä. Minä en ole ihan vielä muumioitunut, mutta kieltämättä kuulostanut siltä aina välillä. Radan sivuun vuosien karttuessa pitää osata hypätä, enemmän tai vähemmän kunniakkaasti. Lopettaminen on toki vaikeaa, jos terveys mahdollistaa suuret harjoittelumäärät vielä vanhempanakin, addiktio juurtuu syvälle. Minusta liikunnan riemun pitäisi säilyä loppuun asti, kilpailemisesta tai suurista määristä ei niin väliä.

    Hankalinta ajan risteyskohdassa, tässä ja nyt, on määrittelyn välttäminen. Jos antaa muiden määritellä tekemisiään tai alkaa itse määritellä kaikkea, harhautuu. Eräs ystäväni totesi, että en ole enää sama kuin vuosia sitten. Olen tästä kuvauksesta kiitollinen. Hienoa, olen siis jatkanut matkaa. Kumarran hänelle edelleen, vaikka hän ei ilmauksesta pidä. Joskus mestari kumartaa oppipojalle, ja joskus oppipoika mestarille. Eroa ei ole, olemme kaikki yhtä. Kumartamisella kuvaan pohjimmaista nöyryyttäni, en ole erityinen.

    Eteenpäinpääsyn lisäksi olen päässyt myös ei-minnekään. Ajattelen, että on olemassa yksi suuri ilmiömaailma. Me kaikki olemme välähdyksiä tuossa ilmiömaailmassa. Mittasuhteiden, niin ajan kuin tilankin, hahmottaminen on välttämätöntä pystyäkseen mielen tyyneyteen. Mielen tyyneys rauhoittaa. Se ei ole tosiasioiden kieltämistä, vaan syvempää ymmärrystä.

    Rauhallisuus ja syvä ymmärrys auttaa käsittelemään itseä suurempia asioita, esimerkiksi ilmastohätätilaksi kutsuttua aikajatkumoa. Olen varma, että tulevat sukupolvet ratkaisevat puhtaan energian tuottamisen kustannustehokkaasti. Polttoainetta auringosta. John Clauser - tyyppiset episodit osoittavat, että maailma toimii edelleen follow the money -periaatteella. Ajat (lue öljyntuottajat) eivät ole vielä kypsiä.

    Nasa laukaisi vuonna 1977 kaksi Voyager-luotainta. Ykkönen on noin 24 miljardin kilometrin päässä ja kakkonen 19 miljardin kilometrin päässä. Jossain vaiheessa ne pääsevät Ursa Majorin ja Andromedan galaksien läheisyyteen. Luotaimilta kestää 225 miljoonaa vuotta kiertää koko Linnunrata. Ne kiertävät Linnunrataa myös sen jälkeen, kun Aurinko on polttanut ihmisten elämän Maan päällä. Kun tarkastelette noita vuosimääriä, kannattaako edes yrittää pelastaa maailma?

    Joku teistä saattaa pitää minua ylimielisenä, piittaamattomana tai jopa tunteettomana, kun ohitan risteyskohtia, mistä monet muut ovat jo kääntyneet. Olette väärässä. Koskaan ei mikään mennyt niin kuin sen muistaa, aina mennyt saa mielessä uusia värejä ja muotoja. Olen erittäin kiitollinen kaikille kohtaamilleni ihmisille, myös harhautuneille. Olen oppinut heiltä kaikilta jotakin. Ei ole kahta samanlaista lumikidettä, eikä ihmistä. Kuinka valtava rikkaus! 

    Aivan kuten lumi sulaa, mekin lopulta haihdumme olemattomiin. Kulkeminen, niin minun kuin muidenkin lakkaa. Olisi kauheaa, jos tämä kestäisi ikuisesti.

    Tie sensijaan on loputon, risteyskohtia riittää.

 

    Hyvää uutta vuotta kaikille ja toivoa matkaan.

 

 

KUULUMISIA

Kaamoksen alku on sujunut rauhallisesti. Aika on kulunut kirjoittamisen, talvikalastuksen ja luonnossa liikkumisen merkeissä. Poikkeuksia arkeen ovat tuoneet pikkujoulut ja metsästysseuran juhlat.

    Vaikka julkaisen paljon kuvia moottorikelkkailusta, hiihdämme ja kävelemme Kirsin kanssa säännöllisesti. Kaamoksessa liikunnan ja oikean vuorokausirytmin merkitys korostuu.

    Inarin itäinen talvi on ollut varsin kylmä. Pakkanen on pysytellyt varsin usein yli kahdessakymmenessä asteessa. Lunta kylänpinnassa on virallisen mittauksen mukaan kolmekymmentä senttiä, tunturissa ainakin kaksi kertaa enemmän.

    Vasemman akilleksen kiinnityskohta kantaluussa on kuntoutumassa. Aivan kivuton se ei vieläkään ole. Juoksin viime viikolla reilut viisikymmentä kilometriä, mutta motivaatio juoksemiseen on olematon. Syy on vaistonvarainen: kyseinen vamma tuskin tulee kuntoon enää koskaan sataprosenttisesti, eikä alussa hätäilemällä ainakaan. 

    Sydäntäni lähellä on perinteinen hiihto, etenkin metsäsuksilla tai liukulumikengillä. Mikä onkaan hienompaa kuin hiihdellä hissukseen valkoisessa äänettömyydessä, satumaisemassa. Lisäksi hiihto tekee hyvää peruskunnolle, mutta ultrajuoksukunnon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Hiihtämällä ei jalkojen iskutuksen keston ominaisuudet säily tai kehity.

 

Lopuksi siteeraan ystävääni Sami Liuhtoa. Runokirjasta Lapsena tunsin muutamia hirviä:

 

tiedätkö kun ihminen

on huono työssään

se on aika

traagista eikä ole

tapana sanoa meillä

päin kärsitään tämäkin

on täysin järjetöntä

 

(Runo 3. toukok. 2022)

 

VIIKKO 51.

Ma- 10,22 km - 1.09. Nellimintie.

Ti- 11,04 km - 1.14. Pakkasta - 15 astetta viiman kanssa.

Ke- Lepo

To- Matolla 11,01 km - 1.13. Ulkona - 26, 7 astetta.

Pe- Lepo

La- Pimeässä otsalampulla 8,01 km - 57 min. hitaasti.

Su- Perinteinen joulukymppi 10,27 km - 1.13.

Yhteensä 50,5 km.

 

KUVIA ELÄMÄSTÄ  (Klikkaamalla kuvia ne suurenevat riviin katsottaviksi)

Juomatauolla Kirsin kanssa ärjänteellä.

Toisenlainen kelkkakuva. Myyjä sanoi, että se kestää käyttää kylellään. Painavaa nelitahtikelkkaa ei saa helposti yksin matolleen ilman taljaa. Ajovirhe: vauhtia oli liian vähän. Toisaalta, jos vauhtia olisi ollut enemmän saattaisin olla vieläkin etsimässä päätäni lumihangesta.

Pyhävaaran latua.

On se kyllä hyvä tuo hirvi - lautasella.

 

SUORITE NOLLATTU

Pesin sunnuntaina melkein koko päiväni ikkunoita. Tästä voisi päätellä että meillä on paljon ikkunoita tai sitten olin hidas. Mutta tuossa luki päiväni, ei päivän. Herää kysymys oliko päiväni pitkä vai lyhyt ? Vastaus : ikkunat tulivat pestyä. Maailma näyttää ulospäin katsottuna kirkkaammalta ja sisäänpäin myös.
Tänään vaihdoin Hiaceen öljyt, ilmansuodattimen ja jokusen polttimon. Nitriilihanskat käsissä tuli mieleen nostalgisia ajatuksia kun joskus paljain käsin korjasin mopoani. Noista ajoista sekä työtavat että -välineet ovat muuttuneet. Voisin toimia työkseni ammattiasentajana mutta on olemassa yksi ongelma, sama kuin ikkunanpesussa, minulle ei tulla sanomaan että suoritteeni on liian pieni tai hidas.

Lapissa pidetään ihmistä jolla on kiire tai joka kokoajan varmistelee aikataulujaan epäluotettavana. Asiat hoituvat täällä kertasanomisella ja kiire ei ole minnekään. Päivä on pitkä tai lyhyt tarpeen mukaan. Nukkuu mitä nukkuu, tekkee mitä tekkee - sole mikhän ressi.
Osittain vieläkin addiktoituneena ultrajuoksijana tiedän miten suoritetaan koko maailma ja siinä sivussa koko oma elämä muuttuu pelkäksi suorittamiseksi. 
Aikatalauluihin ja tavoitteisiin sidottu stressaantunut yksilö vaahtoaa edestakaisin vauhkona kelloa kytäten. Suorittamisessa menee terveys ja ihmissuhteet eikä elämästä saa irti mitään pysyvää kun ei pysty rauhoittumaan edes hetkeksi.

Tehdessäni nykyisin jotakin pidän työtahdin rauhallisena, varmistan että työtavat ja -välineet ovat kunnossa ja etenkin että käsillä on tarvittavat tarveaineet tai  sopivat varaosat. Mikään ei ole tympeämpää kuin lähteä hakemaan Ivalosta 42 kilometrin päästä sitä kuuluisaa viimeistä puuttuvaa ruuvia tai vaihtamaan jotakin autonvaraosaa sopivaksi.
Mikään ei estä soittamasta ammattilaiselle jos et itse tiedä. Paljon hävettävämpää on munata joku asia täysin sillä että ei ole varma miten se tehdään tai jos ohjeet tuntuvat virheellisiltä. Hyvä esimerkki on autojen käsikirjoissa mainitut nestemäärät. Hiacessa öljyn oikea määrä suodattimen vaihdon yhteydessä on 6 litraa vaikka käsikirja väittää 7,3 litraa. Soitto Elovainion autohuoltoon esti ylitäytön ja turhan säätämisen. Lisäksi turboahdettu moottori voi alkaa käydä liialla öljyllään jolloin lopputulos on katastrofi.

Liiallisella kiireellä pilataan sekä tekijä että lopputulos. Talouden loputtomassa kasvuahneudessa tämä voi olla vaikea ymmärtää. Lisäksi nykyisin useat ympäristömääräykset tai turvallisuusmääräykset nostavat teetetyn työn hinnan ylisuureksi. Ympäristöstä ja turvallisuudesta täytyy huolehtia mutta byrokratia pelkkien määräysten takia on järjetöntä.
Suurin ongelma on silloin kun suoritteen välikappaleena on elävä ihminen. Hoitotöissä tai asiakaspalveluissa liukuhihnaa on vaikea nopeuttaa tietyn pisteen jälkeen. Ennen tätä pistettä inhimillisyys on jo kuollut. Tämähän on arkipäivää esimerkiksi siinä kuuluisassa kuntouttavassa hoitotyössä.

Edelläkuvattuun pohjatiedot saan päivitettynä ystäviltäni auto-, hoito- ja rakennusalalta. Viesti heillä kaikilla on sama : menee päivä päivältä vain vaikeammaksi. Taustalla kaikissa on taloudelliset tekijät. Kannattavuus, tuleminen edes toimeen. Lisäksi kaikki käyttävät samaa lausetta : "Se vaan on mennyt sellaiseksi." tai "Muuten ei pärjää."
Onko noin kysyn minä. Eikö todella ole vaihtoehtoja ?

Kaksi viimeistä kysymystä olen esittänyt myös itselleni kun kyse on ultrajuoksustani tai tarkemmin kilpailemisestani ultrajuoksussa. Suoraan sanoen harvoin viime aikoina on vituttanut näin paljon kun nyt. Jälleen kerran olen lähdössä yrittämään Nivalaan Iso-Sydänmaan reitin kiertoa kolmasti. Syy vitutukseen ei ole reitin, eikä PUFFIN kisajärjestelyjen, vaan kyse on että vielä minun kokemuksellani tekee saman virheen kahtena vuotena peräkkäin : yrittää liikaa.
Periaatteessa olen kohtuullisessa kunnossa ja terve mutta henkisellä puolella en löydä yhtään mitään syytä puristukseen. Juoksu, saati kilpaileminen, tuntuu tällä hetkellä naurettavalta ja erittäin turhalta.
Lähden kuitenkin matkaan muutaman viikon päästä. Olen luvannut yrittää vielä kerran ja se pitää. Sensijaan ensi vuoden suunnitelmani olen muuttanut tällä hetkellä kokonaan. PUFFIN jälkeen, meni se miten tahansa, odotan mihin mieli kääntyy. Suorite on kohdaltani nollattu toistaiseksi.

VIIKKO 35.

Ma- Kotona 9 km - 1.11. Teknistä polkua sateen jälkeen.
Ti- Lepo, kalassa.
Ke- Rovaniemi asvalttia 11 km - 1.09.
To- Lepo, matkaväsymys.
Pe- 22,7 km Juoksemavaara ja Palo-Pyhävaara, osittain suunnistusta - 3.16.
La- Lepo
Su- 4 km pururataa - 28.52. Ei huvittanut enempää.

yhteensä 46,9 km - 6:07 - 698 metriä vertikaalia.

ELOKUUN SUMMAUS : 190 km juoksua - 22 tuntia.

Paska kuukausi juoksun osalta, jalkavaivaa ja lopuksi motivaatio nollaan. 3311 km juostu tänä vuonna yhteensä elokuun loppuun asti laskettuna.