PULU PÖYDÄLLÄ JA MUUTA MATKAN VARRELTA

 

Aluksi epätoivoa. 

Miten kerron matkastamme ja kaikista niistä paikoista missä olemme käyneet?

Miksi ylipäätään kertoa?

Olen vuosieni varrella kehottanut ihmisiä tekemään valintoja elämässään. Kuka tahansa pystyy juoksemaan yli 96000 kilometriä reilussa kolmessakymmenessä vuodessa ja matkustamaan matkailuautolla pitkin Eurooppaa sekä kirjoittamaan elämästään blogeja.

Eikö niin?

Ainakin, jos on tehnyt joitakin valintoja.

 

KESKUSTELUJA 

Tuntuu siltä, että aina kun olemme poissa Suomesta pitkiä aikoja matkailuautolla matkaillen, käynnistyy Suomessa jokin keskustelu. Vuonna 2023 pitkän, Lissaboniin asti ulottuneen matkamme aikana oli rasismikeskustelu. Nyt on kuulemma jauhelihakeskustelu.

   Matkalla ollessamme emme juurikaan seuraa Suomen uutisia. Mitä hyötyä on tietää, että Venäjä on lisännyt sotilaallista liikehdintää itämerellä jos aikoo kellua laivassa Tallinnasta Helsinkiin. Miten pelko edesauttaa mitään? Tai että itärajan välittömään läheisyyteen rakennetaan valtavaa sotilaallista keskusta, jos asuu muutaman kilometrin päässä itärajasta Lapissa?

   Kaikenlaisten uutisten ja keskustelujen arviointiin pätevät samat lainalaisuudet niin ulko- kuin kotimaassakin. Mikä on keskustelun tai uutisen tarkoitus? Kenenkä etuja se palvelee? Jauhelihakeskusteluun voisi veistää: ei ainakaan vegaanista tulevaisuutta hurmoksellisesti liputtavien tahojen etua. Jauhelihan tuotanto on Suomessa lisääntynyt yhdellä prosentilla ja kysyntä neljällä. Tarjonta ja kysyntä eivät kohtaa. 

   "Jauhelihapula" on koko Euroopan laajuinen. Pula lainausmerkeissä, sillä Ruotsissa, Tanskassa, Saksassa, Tsekeissä, Puolassa, Liettuassa, Latviassa ja Virossa lihatiskeissä on yllin kyllin tavaraa. Uskokaa minua, juurihan olen viimeisen neljän viikon aikana vieraillut useissa mainitsemieni maiden kaupoissa.

Maailma matkailuauton etuikkunan läpi näyttää huomattavan säyseämmältä paikalta kuin Suomen erilaisten keskustelujen läpi tarkasteltuna.

   Koronan aikana oli useita läkähdyttäviä kirjoituksia kuinka hyönteiset loppuvat maailmasta. Kertokaa minulle sitten, miksi nyt lähes viidentuhannen Euroopassa ajetun kilometrin jälkeen olen joka päivä joutunut pesemään tuulilasista ja auton keulasta ötökät pois nähdäkseni eteenpäin? Aivan sama oli 2023, jolloin kilometrejä tuli kaksinkertainen määrä. Muistan arvostettujen tiedemiesten nyyhkytarinat tuolta ajalta, joissa muisteltiin lapsena isän kanssa tehtyjä automatkoja ja tuulilasiin murskaantuneita hyönteisiä, joita muka ei enää ole. 

   Mitäs jos rauhoituttaisiin hieman?

   Kokonaan toinen asia on, että jo kymmenen vuotta sitten esimerkiksi Tanskassa ja Saksassa alettiin pystyttää hyönteishotelleja puistoihin ja metsiin. Puhumattakaan Tsekeissä juuri lenkillä näkemiäni feromoniansoja kuusen kirjanpainajille, jotka aiheuttavat suurta tuhoa metsille.

   Eli: rakkaat suomalaiset, ei meidän tarvitse ihan yksin yrittää pelastaa maailmaa. Ja sitä nautaa viedään Lähi-Itään ja Afrikan pohjoisosiin Euroopasta todella paljon. Miettikääpä ihan itse miksi.

 

HAUSKAA

 Yläkuvassa jollakin on mennyt polkupyörällä pitkäksi.

 Tämä kaveri on monelle ikäiselleni tuttu TV:n lastenohjelmista 60- ja 70-luvuilta. Ahoi, hän sanoo. Se tarkoittaa Tsekiksi moi! Ystävien kesken.

 

URHEILUA

 

Kuvissa olen menossa metsään tai juuri tullut sieltä. Tsekin vuorilla Beneckossa. Kahdeksan kilomerin polkujuoksun virallinen nimi on Kalcouskel Tumel. 8,30 kilometriä taittui ajassa 47.42. Tämä tarkoittaa 5.45 km/h keskivauhtia. Todellinen vauhti vaihteli alkaen 5.25 - 4.15. Turpiin tuli yksi minuutti mäessä, jossa oli nousua vaivaiset 59 metriä, muuten meni tasaisesti. Harjoittelemattomuus tuntuu. Kilpailun vanhin osallistuja oli 79-vuotias. Facebookissa on sivuillani video tapahtumapaikalta.

 

KUKKIA

 

 

 

RUOKAA

 

Kirsi tsekkaa grilliä.

Tanskalainen jäätelö. Laktoositon.

Tanskalaista olutta, siideriä ja alla: Smörrebröd.

Tsekin kielellä Dokola Kafe tarkoittaa: kahvia koko ajan.

Alla Puolalainen käsitys pienestä kakunpalasta, Suwalki.

 

LIIKENNEMERKKEJÄ

 

Yllä varoitetaan saukoista! Alla puolalainen näkemys polkupyöräilijän ohjauksesta yhdistetyllä jalkakäytävällä ja pyörätiellä.

 

HISTORIAA

 

Poznan on yksi Puolan vanhimmista kaupungeista ja sen vanha kaupunki, stare miasto, on yksi hienoimmista mitä olen nähnyt. Yllä kaupungin muurin muistolaatta.

 

Yläkuvassa Kirsi on Vähän-Beltin sillalla. Silta on 90-vuotias. Seuraavassa kuvassa hieman vanha penkki Galsklintin peurojensuojelualueella.

 

 

KAUPUNKEJA JA KYLIÄ

Poznanin stare miaston keskus.

 

Edellisessä blogissani olimme Tanskassa Galsklintissä. Sieltä etenimme Saksaan Flensburgiin täyttämään kaksi mukanamme kulkevaa saksalaista kaasupulloa. Lisäksi mukana on yksi suomalainen pullo. Kaasua tarvitsemme auton ja pesuveden lämmitykseen, ruuanlaittoon, grillaamiseen ja kaasujääkaappiin.

Sitten Kappel ja yöksi Neumunsteriin stellplatsille. Seuraava yö Potsdamin Marquart. Ohi Berliinin vanhoihin itäsaksan kyliin. Yöpaikaksi valikoitui Köbliz. Koukkaus Puolan rajan pinnasta Jilemniceen ystävien luo. Sitten ystävien kanssa Beneckoon vuorille. 

Tsekeistä Poznaniin, joka siis on eri asia kuin Potsdam. Kurkkukipuinen yö Lubawassa, jossa heräsin 61-vuotiaana. Ei saisi juosta kilpaa kylmiltään. Olimme käyneet apteekissa jo aiemmin Vrchlabissa, joten ei sekään nyt niin kauheaa ollut.

Puolaan Suwalkin tuttuun Eurocampingiin. Vesisateinen matka Salacrivaan, jossa yö kirkon kupeessa, paikassa jossa tiettävästi viimeisen kerran puhuttiin liivin kieltä. Joki on Salasti. Tie oli täysin urilla ja paskana Kaunasin jälkeen aina Panewezyziin asti kunnes maa vaihtui Liettuasta Latviaksi.

Ja sitten Viron Pärnu ja Konse.

Ja sauna! 

 

HELMIÄ

 

Tämä on eräänlainen katettu vesiputous. Vesi virtaa ylhäältä pisaroituen pitkin risukimppuja.

PYÖRÄILYÄ

 

En ole koskaan pyöräillyt hiekkaista merenrantaa. Laskuveden alta paljastuva hiekka oli kovaa ja kantoi pyörää. Pärnu.

 

STELLPLATSEJA

Stellplatz on saksankielestä vakiintunut nimitys matkailuautojen pysäköintipaikaksi. Tasosta riippuen saa vettä, voi jättää jätteitä ja jätevesiä sekä tyhjentää käymälän. Sähköäkin on tarjolla, jos sitä johonkin tarvitsee - onhan aurinkopaneeli.

 

ERIKOINEN LUONTO

 

Alakuvat ovat Karlovicesta Tsekeistä. Matej näytti meille hienoja paikkoja. Joku uhriutuja voisi sanoa, että alueelle ihmisten pääsy pitäisi kieltää koska luonto kuluu. Alueella on asuttu jo tuhansia vuosia, joten miksi ihmeessä se pitäisi nyt kieltää. Paikalla voi kiipeillä hiekkakivipaasilla mikäli omaa siihen koulutuksen ja eräänlaisen kiipeilyajokortin. 

   Uhriutumisen ja itsensä määrittelyn sijaan ihminen voi elää tasapainoista, kestävää elämää. Itsensä voi määrittää myös tekojen kautta.

LIIKUNNAT VIIKOILLA 19 ja 20.

Ma-Lepo

Ti- Odsherred pyöräilyä yksin 32,71 km ja Kirsin kanssa 21,08 km.

Ke- Vejrhöj vaellusta Kirsin kanssa 7,37 km.

To- Galsklint juoksua 8,04 km poluillakin ja pyöräilyä Kirsin kanssa 11,23 km.

Pe- Pyöräilyä yksin 53,31 km.

La- Kirsin kanssa pyöräilyä 23,77 km.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 10,59 km ja pyörällä yksin 52,13 km.

 

Ma- Lepo

Ti- Kirsin kanssa kävellen 5,59 km Neumunsterissä ja päivän päälle Potsdamissa pyörillä yhdessä 21,55 km.

Ke- Gunewalde juoksua 6,05 km.

To- Cunewalde pyörillä Kirsin kanssa 22,06 km.

Pe- Kävelyä Jilemnicessä Kirsin kanssa 5,69 km ja Matejin kanssa kilpailureitin kierto Beneckossa 8,92 km.

La- Retkeilyä 9,59 km.

Su- Lämmittely 2,74 km juosten. Polkujuoksukilpailu Kalcoyskej Tumel 8,3 km. Jäähdyttely 2,25 km.

 

LOPUKSI

Teemme mitä tahansa, luonto lopulta päättää. 

Viimeisessä kuvassa joutsen pesii keskellä Tanskalaista rannikkokaupunkia. Naaras hautoo ja uros uhittelee peilikuvalleen. Uhittelu ei auttanut, lopulta se palasi valvomaan pesintää.

JOKAINEN KUKKA KAIPAA VALOA

 

Aloittaessani tätä tekstiä kaksi merikotkaa kaartelee joenrannan yläpuolella. Jänikset ovat valkoisia mutta lunta on enää laikkuina, joten kotkien mahdollisuudet paranevat. Majesteetillisesti ne kaartelevat kovassa tuulessa kadoten sitten yhtäkkiä jonnekin. Luonnossa ei ole vastakkainasettelua, on vain mahdollisuus.

   Lanseerattuani valokuvaaja Pertti Turusen kanssa facebookkiin sivuston sain ensikerran mahdollisuuden katsella naamakirjaa laajemmin, aiemmin en ole siellä mukana ollut. Hyvin nopeasti löysin naamakirjasta saman asian mitä kammoksun elävässä elämässäkin: syvällisyyden puutteen. Hauskojen läppien, pikkupornahtavien puhekuplakuvien tai irrallisten, kontekstistaan erotettujen juttujen julkaiseminen peittää alleen täydellisen hukassaolon.

   Hämmästyttävää on, että edelleen maahanmuuttajien, seksuaalivähemmistöjen, naisten oikeuksien, tasa-arvon, ilmastonmuutoksen, biodiversiteetin muutoksen, vanhusten hoivakotiolosuhteiden tai yleisen yhteiskuntamoraalin hyväksymän sanavapauden puolustajaa tylytetään tai hänelle naureskellaan. Tämä ei toki koske pelkästään facebookkia, vaan koko suomalaista yhteiskuntaa, joka on edelleen rähmällään itään ja vailla hyvää, kateudesta vapaata itsetuntoa.

   Täydelliseen hukassaoloon kuuluu olennaisesti motiivien hukkaaminen ja kyvyttömyys lukea ja perehtyä johonkin aiheeseen edes vähän syvällisemmin. Kolme riviä tekstiä ei ole perehtymistä, eikä yöllä nettialustoille silpaistu lyhyt kommentti älyllistä keskustelua.

   Testasin naamakirjaa jakamalla rekikoirien auttamista koskevan uutisen, ja kysymällä hieman pilkallisesti sen yhteydessä: "Oi mutta kuka huolestuisi vaihdetaanko ikäihmisille vaipat laitoksissa riittävän usein?" Aihe poiki kommentteja ja hyvää keskustelua. Minua syytettiin vastakkainasettelusta ja todettiin, että rekikoirien auttamiseen tulevat rahat eivät tule samasta potista kuin vanhusten hoivarahat. Keskustelussa todettiin myös, että on hyvä, kun on aktiivisia ihmisiä, jotka toimivat.

   Edellä kuvatussa episodissa kukaan ei ollut väärässä, mutta kukaan muu ei kysellyt motiivin perään kuin minä. Onko rekikoirien auttajien oma motiivi puhdas? Autetaanko koiria vai edistetäänkö omaa uraa ja näkyvyyttä. Saadaanko ikäihmisten vaipat vaihdettua pelkästään äänestämällä sitä puoluetta, joka lupaa hoitaa hoivarahat kuntoon. Raha ei takaa inhimillisyyttä, eikä inhimillistä kohtelua, mutta saattaa edesauttaa sitä. Olisiko eutanasia vaihtoehto. 

   Olen nähnyt juostessani kuinka rekikoiria treenataan: ne vetävät mönkijää perässään. Sanotaan, että koirat tykkäävät vetää aivan kuin ravihevonen tykkää juosta. Totta helvetissä, laitetaanpa teidät pieneen häkkiin tai hämärään pilttuuseen ja kerran päivässä käydään kysymässä mitä haluatte tehdä. Osa saattaa haluta juosta ja osa saattaa haluta uudet vaalit, joku saattaa haluta eutanasian. Onneksi saamme itse päätää paitsi siitä eutanasiasta, kiitos taivastien kulkijoiden.

   Tage Erlander: "Hyvinvointi luo jatkuvasti kasvavia odotuksia." 

   Myös tyytymättömyyttä.

   Jotta tästä tekstistä ei tulisi pekoraalia, niin kyselen hiukan. Onko ylläolevassa vastakkainasettelua? Onko asioiden esiinnostaminen ja niiden yhteydessä kysymysten esittäminen vastakkainasettelua? Mitä tarkoittaa vastakkainasettelu?

   Jos asioita halutaan vastakkainasetella, niiden välille tarvitaan liimaa jotta ne pysyvät vastakkain. Yhteiskunnallisessa keskustelussa demokratia on tuo liima. Erilaisiin näkemyksiin on mahdollisuus, mutta lopulta on päätettävä mihin yhdessä kuljetaan. Lopputuloksena on erikseen kulkeminen, koska länsimaisissa hyvinvointiyhteiskunnissa on aivan liikaa vaihtoehtoja. 

   On vaikeaa toisinajatella meillä Suomessa, koska olemme tottuneet, että mikään ei muutu. Harmillista on, että meistä vain osa oivaltaa mitä suomettumisen ajan jälkeinen "hyväveli"-järjestelmä on meille aiheuttanut. Se ei ole lisännyt kaikkien mahdollisuuksia pärjätä elämässään. Sensijaan se on lisännyt tietoisuutta siitä, että kaikki eivät pärjää elämässään. Itse asialle, tasa-arvolle, ei juurikaan ole tehty mitään konkreettia uutta minun elinaikanani.

   Edellisessä kappaleessa esittämääni saatetaan alkaa argumentoida kahdeksan tunnin työaikaa, aborttia, vapaata seksiä tai sisävessaa käyttäen, mutta kyse ei ole näistä. Ruumis kun ei muista ellei se kärsi vahinkoa.

   Suomessa luotetaan, että ainakin lopuksi yhteiskunta hoitaa. Jossakin muualla maailmassa luotetaan, että yhteisö hoitaa. Mitä pienempi yhteisö on, sitä helpommin "jää kiinni" sooloilusta. Jos ei tee työtä yhteisönsä eteen jää yksin, ja se on ihmisen suurin pelko. Yllä mainitsemallani tasa-arvolla minä tarkoitan lähtökohtaa pärjätä elämässään. Samanlaista mahdollisuutta alkuun. Tästä näkökulmasta me emme juurikaan eroa valkoisista jäniksistä sulanmaan aikana. Se, joka juoksee kauemmin karkuun saavuttaa lopulta rauhan.

Kukaan ihminen ei ole saari, mutta pitäisi miettiä kenelle lainaa venettään.

 VIIKON 44. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo/Sairaana: vasen pohje erittäin kipeä/kireä

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 3,78 km - 53 min.

Ke- Varovaista juoksua 6,04 km - 50 min.

To- Haapakurussa Janin kanssa vaikeassa maastossa hiljaa (minulle) 11,10 km - 1.44. 

Pe- Tiellä tasaista 18,1 km - 1.59. Ahvenjärven lenkki.

La- 10.13 km - 1.17. Maa jäässä, liukasta, kävin vaihtamassa nastat pois tavallisiin kenkiin 3 km jälkeen. Pohje ei kestä kovia nastoja.

Su- Kirsin kanssa suden jäljillä Pystövaarassa retkeilyä 2,87 km - 1.04. Vertikaalista nousua 156 m, makkaranpaistoa, oikeasti ulkoiltiin 2tuntia ja 38 min.

Yhteensä 45,7 km juoksua.

Vasemman jalan kireys aiheuttaa vaikeuksia. Kireänä on takareisi, pohje ja etusääri. Nämä aiheuttavat polven jännealueille vaivoja. Jalka ei kestä vielä "normaalia" harjoittelua. mutta on paranemassa. Haasteelliseksi tekee ominaisuuteni: lepo kiristää lihakseni entisestään, joten liikkumalla kuntoutuminen on tulehduksien paranemisen kannalta haastavaa. Paranemisaika kasvaa. Näin toimien vaivan uusiminen kuitenkin on epätodennäköistä ainakin heti.

Älkää käskekö venyttelemään. On venytelty ja paljon.

MARRASKUUSSA juoksua  319 km. Kohtuullinen alku vanhalle paskalle.