OIKEAT VÄRIT - KOLI GRAVEL CARNIVAL 2026

 

Kuva Christer Ådahl.

 

TAUSTAA

 

Minä olen suorapuheinen ihminen, hyvässä ja pahassa. Tästä johtuen eräät ihmiset ovat sulkeneet minut oman kuplansa ulkopuolelle. Siihen heillä on täysi oikeus. Meillä kenellekään ei kuitenkaan olisi oikeutta olla epärehellinen itseään kohtaan. Jos omassa kuplassa on vääriä värejä ja niihin sokaistuu, olisi tultava ulos etsimään itselle sopivia, mutta etenkin itselle sopivia uusia värejä.

   Viimeisen kahden vuoden aikana olen liikkunut pyörällä päivä päivältä enemmän. Juoksin 2022 ennätykseni kuuden päivän juoksussa. Ulospuhalluksen jälkeen aloitin varovaisen juoksemisen ja jouduin yllättäen kokemaan jatkuvia kipuja vasemmassa jalassani, kantapäässä sekä takareiden sivussa. Hain suraalihermon tulehdukseen kipupiikin ja pääsin uudestaan liikkeelle. Juoksu ei kuitenkaan tuntunut siltä miltä minun juoksuni pitää tuntua. Koin, että olin tullut siihen pisteeseen yli kolmenkymmenen juoksuvuoden jälkeen, jossa juoksusta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kokonaisvaltaisesti, psykofyysinen kokonaisuus huomioon ottaen.

   Aloin liikkua pyörällä. Se tuntui hyvältä ja vei mukanaan. Ostin ensin Rovaniemi Ski&Bikestä läskipyörän, vajaan vuoden päästä gravelpyörän ja sitten myös Kirsille gravelpyörän. Ennen viime joulua ostin vähän käytetetyn Trekin maantiepyörän lähinnä sisäpyöräilyyn, ja hankin trainerin. Sittemmin olen ajanut myös maantiepyörällä ulkona ja nauttinut kaikista pyöräkokemuksistani suunnattomasti.

 

Alkuperäinen ajatus oli olla kilpailematta pyöräilyssä. En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta mitata suorituskykyäni muita vastaan uudessa lajissa. Neitsytkilpailuksi valikoitui Koli Cravel Carnival ja siellä 150 km matka Racer- sarjassa.

 

 

KILPAILU

 

Saavuimme Kolin kylälle kahta yötä ennen kilpailua matkailuautolla. Järjestäjä oli etukäteen sivuillaan infonnut mihin saa pysäköidä, siitä iso plussa heille. 

   Hain edellisenä illtana pyörään kiinnitettävän numeron ja muun kilpailurekvisiitan. Olo oli erittäin levollinen. Minun mittakaavassani reilu kuuden tunnin suoritus ei ole yhtään mitään - mitenkään matkaa, reittiä tai olosuhteita vähättelemättä. 

   Sitäpaitsi olen päättänyt, että pyöräilystä ei tule minulle samanlaista tarinaa kuin ultrajuoksusta. Tämä on täysin filosofiani vastainen päätös. Eihän tällaista voi päättää etukäteen. Elämä on tässä ja nyt, jokainen hetki kerrallaan. Toisaalta jos nyt pyöräilen reilu kolmekymmentä vuotta, olen vasta hiukan alle sata - sitten varmaan ryhdyn melomaan ja sen jälkeen...

 

Kilpailupäivän aamuna satoi. Edessä oli varsin monimuotoisia sorateitä ja sade on kaikessa pyöräilyssä pahin vihollinen, mutta etenkin soralla. Lentävä kura tunkeutuu kaikkialle, niin pyörään kuin kuljettajaankin.

   Kilpailukeskuksena toimi Kolin kylän Sokos hotellin piha. Tapahtuma oli kokonaisuudessaan erittäin hyvin ja selkeästi järjestetty. Hotellin pihalla oli pyöräkilpailujen tapaan mahdollisuus ajaa eri valmistajien pyöriä, hankkia tarvikkeita ja fiilistellä muuten vaan.

 Kuva Christer Ådahl. Allekirjoittanut ensimmäinen vasemmalta.

 

Lähdin pääjoukon mukana, eturivistä, koska olin Racer-sarjassa. Loppuajallani olisin ollut Rider-sarjassa palkintokorokkeella, mutta "ammattiylpeys" ei antanut myöden tähän ensimmäiseen kilpailuun. Seuraavissa kilpailuissa ajan sitten turistiluokissa, mikäli seuraavia tulee.

   Lähtö oli asvalttitielle, ensimmäisessä alamäessä oli vauhtia jo odotetut 50 kilometriä tunnissa, josta sitten taitettiin vasemmalle soratielle ja kura alkoi lentää. Olin jättäytynyt pääjoukon viimeiseksi, koska tiesin ettei keskivauhtini tule riittämään joukossa pysymiseen kuin pari tuntia. Olisi ollut järjetöntä ajaa itseään pihalle heti aluksi. 

   En yksinkertaisesti ole ehtinyt saada pyöräilykuntoani paremmaksi näiden kahden vuoden aikana. Ultrajuoksuvuosien hidastuttamat jalat ovat hitaasti mutta varmasti heränneet toisenlaiseen lihastyöhön, koko ajan kadenssia (pyöritysnopeus) parantaen. Lisäksi en ole vuosikausiin harjoitellut tai kilpaillut näin korkeilla syketasoilla, joten senkin hallitseminen ottaa aikansa.

   Pääjoukko meni menojaan ja jäin ajamaan yksin, ei peesiapua. Kilpailun aikana minut ohitti vain yksi ajaja. Itse ohitin muutamia. 

   Pyöräni tangossa oli Coroksen Dura tietokone kiinni ja siinä kartalla gpx-jälki reitistä. Reitti oli lisäksi merkitty erivärisin nuolin maastoon. Kaikesta huolimatta ajoin alussa hieman ohi, josta Dura minut pelasti. Pummi oli vain muutama sata metriä, mutta vesisateessa ja jo siinä vaiheessa kuraisilla ajolaseilla asian selvittämiseen meni viitisen minuuttia.

   Reittiin mahtui kaikenlaisia ja kaikenkuntoisia sorateitä sekä yksi kivinen, talutettava, noin 350 metrin polkupätkä ylä- ja alamäkeen.

   Käytännössä tavoitevauhtini oli kokoajan yli 35 kilometriä tunnissa poislukien pystyjyrkät ylämäet, parhaimmillaan soramutkiin tulin lähes 60 kilometrin vauhdilla. Kyse on pyörän ja kehon hallinnasta sekä kyvystä jatkuvaan tempoajoon, eli vauhtiin kiihdyttämiseen.

   Hiukan ennen 80 kilometrin kohtaa sain vasempaan ulkoreiteen krampin ylämäessä. Se oli ainoa iso kramppi, loppumatkan ajoin pienten tuikkien läsnäollessa ja tämä vaikutti siihen, että en pystynyt kuuden tunnin aikaan.

   Loppuaikani oli 150 kilometrin jälkeen 6 tuntia ja 31 minuuttia. Vertikaalista nousua tuli 2535 m. Keskivauhdiksi jäi vaatimaton 23,1 km/h. Loppunousu Ukko-Kolin huipulle asvalttia pitkin vei tuhkatkin pesästä, kuten alla näkyvästä kuvasta voi havaita.

   Vertailuksi: Nellim - Ivalo - Nellim, 84 kilometriä ja nousumetrejä hiukan yli 900 m.  

   Olen erittäin tyytyväinen tulokseen, 62-vuotiaana uuden lajin parissa, ei huono!

   Vieläkin tyytyväisempi olen, että kilpailun jälkeen en saanut yhtään kramppia, etenkään sisäreisikramppia. Huolellinen suolaus ja palautusjuomien sekä muun nesteen ja oikean ravinnon nauttiminen edesauttoi tätä.

 

KNOPPEJA

 

Ajoin kilpailun alumiinirunkoisella Orbea Terralla, jossa oli sisärenkaalliset Continental Terra Speed renkaat 45 milliä leveänä. Pyörässä oli kaksi juomapulloa ja selässäni Yoko-merkkinen kahden litran letkullinen juomareppu, jossa sisärengas, minipumppu, kevyet rengasraudat (3), ketjulukko, suojahanskat, monitoimityökalu ja puhelin.

   Pyörän vaakapukessa stemmin takana (ojaustangon kannatin) oli pieni vetoketjullinen, vedenpitävä laukku, jossa minigrip-pussillinen Jollos-energiapalloja.

   Giron gravelkypärä ja Shokz-luukuulokkeet. Oakleyn Flak kirkkaat ajolasit vahvuuksilla. (Minulla on hajataitto, joten vain kauas, lähilaseja ei tarvita, näen Coroksen numerot ilmankin.) Polar-sykevyö. Yoko hanskat. Leijona 5020-2148 kello nahkarannekkeella. (Harrastan kelloja) Giron Spd-kengät. Kilpailuasu oli Rovaniemi Bike&Ski:n sponsoroima Bioracer. Haltin kevyt tuulitakki alussa. Kilpailuasun alla tekninen paita, puuvilla-alushousut ja sukat markettikamaa. Lämpötila lähdössä hiukan yli plus 10,  iltapäivällä aurinkoinen keli. [Käytän bibsien (pehmustetut ajohousut) alla alushousuja silloin kun siltä tuntuu, mutta nahkahousujen alla en milloinkaan.] (Minulla ei ole nahkahousuja - vielä)

   EI: lokasuojia, valoja, soittokelloa, eikä mitään muutakaan turhaa.

   OLISI PITÄNYT OLLA: kevyet kengänsuojat,  ehkä kevyt ass-saver muovilippa satulan alla ja mahdollisesti kevyt vinoputken "lokasuoja". Periaatteesta en käytä lokasuojia kilpailussa.

   Huoltopisteiltä sai geelejä ja erinomaisia juomia, muun muassa High5 proteiinijuomaa sekä muuta peruspurtavaa, tietenkin myös piirakoita (karjalanpiirakoita) kun Pohjois-Karjalassa oltiin.

 

 

MUUTA TÄRKEÄÄ 

 

Tunnelma oli erinomainen. Väkinäisyys ja turha jännittäminen sekä kuumeinen säätö, mitä usein näkee ultrajuoksukilpailuissa ihan liikaa, olivat poissa. 

   Kävin kilpailua edeltävänä päivänä kävelemässä Kirsin kanssa paikallisen veistospuiston läpi ja illalla yhdellä oluella. 

   Liika pingottaminen ja lakanoissa pyöriminen eivät auta lopputulokseen. Olin harjoitellut hyvin, kilpailuun valmistautumiskokemusta on vaikka muille jakaa, pyörä oli kunnossa, kiitos siitä Rovaniemi Bike&Ski - mikä siis voisi jännittää?

 

VANHAN TEURAAN AJATUKSIA KILPAPYÖRÄILYSTÄ

 

Ajoin jo kymmenvuotiaana säännölliseti 60 kilometrin mäkistä mökkimatkaa vaihdepyörällä. Isä sanoi, ettei yhtenään saa vaihtaa, vaihteet kuluvat.

   Ajat ovat vaihtuneet ja nimenomaan vaihteita pitää vaihtaa koko ajan. Oikea polkemistekniikka, ajoasento eli pyörän säädöt on oltava kunnossa. Omasta mahasta on halvempaa ottaa pois kaksi kiloa kuin ostaa markkinoiden kevyin hiilikuitupyörä.

   Kun juoksen pitkää ultrajuoksua sydämeni lyö alle 110 kertaa minuutissa, Kolilla keskisyke oli 133, maksimi 152.  65% ajasta 123 -137. 25 % ajasta 138 - 152. 10 % ajasta 94 - 122. (Maksimini on 154, sitten tukehdun.) Kyse on siis täysin eri lajista, tässä oli kaikki mihin nyt pystyin.

   Tätä kirjoittaessani olen ajanut tänä vuonna pyörällä 5039 kilometriä, enkä ole kokenut vielä juurikaan joutuneeni ajamaan ajamalla. Olen parhaimmillani juossut yli 5000 kilometriä vuodessa, pitäisikö siis pyörää nyt ajaa 15000 kilometriä? Mitä hyötyä siitä olisi?

   Tavoite on ajaa tänä vuonna 10000 km, katsotaan sitten lisää.

 

LOPUKSI

 

Olen tavannut ultrajuoksussa fantastisia ihmisiä. Nyt myös pyöräilyssä. Valitettavasti molemmissa lajeissa on ihmisiä, jotka harrastavat tehostaakseen itseään ja egoaan - myös oman terveytensä kustannuksella.

   Minä haluan kyetä kävelemään Kirsin kanssa käsi kädessä normaalisti. Käymään metsällä, niin marjassa kuin metsästämässäkin. Haluan päästä omin jaloin veneeseen kalastamaan.

   Ja kun kirjoitan, näen kuvissa värejä. Oikeita värejä.

   Ennätykset ja voitot painuvat unholaan, aina tulee parempia. Mutta kokemuksia ja tunnetta siitä, että on elänyt niin että tuntuu, ei kukaan voi ottaa minulta pois. 

 

HARJOITTELUA 

    

VIIKKO 20.

Ma- Lepo

Ti- Juoksua 8,32 km - 1.00.

Ke- Maantiepyörällä 100,63 km - 3.50.

To- Gravel 30,17 km - 1.16.

Pe - Maantie 40,16 km - 1.51 + hieronta iltapäivällä.

La- Saariselällä Kirsin kanssa kävelyä 3,81 km - 49 min.

Su- Gravel Kirsin kanssa Rovaniemellä 15,73 km - 1.03.

 

VIIKKO 21. Kilpailuviikko

Ma- Lepo

Ti- Kajaanissa gravel Kirsin kanssa 17,08 km - 1.10.

      Lapinlahti kävelyä 2,56 km - 43 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 12,10 km - 50 min.

       Gravel yksin 41,24 km - 1.35.

To- Synttärigravel yksin 20,67 km - 57 min.

Pe- Lepo

La- Kilpailu. Koli Gravel Carnival 150 km - 6 tuntia ja 31 min. Vertikaalista nousua 2533 m. 17./217 lähtijästä.  Omassa Racer-sarjassa 12.

Su- Kävelyä Polvijärvi Satulavaara 1,26 km - 23 min.

 

VIIKKO 22.

Ma- Hämeenkyrö gravel Kirsin kanssa 7.22 km - 26 min.

         Gravel yksin 30,47 km - 1.08. Hyvin alkanutta palautumista.

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 3.29 km - 57 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 31,11 km - 1.55.

To- Gravel 15,13 km - 43 min.

Pe- Lepo

La- Gravel 74,41 km - 3.22.

Su- Lepo

 

Pyöräilyä yhteensä tänä vuonna 31.5. mukaanlukien 5039 km.

 

MATKAN VARRELTA 

 

Kilpailun jälkeen reissussa monenlaista pyykkiä. Pyörän pesin heti Kolilla, järjestäjä oli hoitanut pesupaikan kuntoon.

Pari kuvaa Kolin puutarhan veistospuistosta.

Grillinpitäjä on kantasuomalainen, lukekaa kyltti huolella.

Veistospuiston erillisestä miniveistos-osasta.

Lapinlahti. On hyvä kertoa vieraalle, että tämä on vieraassa paikassa etsiessään autolleen vieraspaikkaa. Yhdyssanat?

Leijona Olari Hoods. Dubleeta, kvartsikoneisto. Tämä ei ole se kisakello.

Virallinen 62-vuotiskuva.

Pyörällä kulkee melkein kaikki.

Kesä.

Parasta aikaa.

Alakuvassa kirjailijat vasemmalta lukien: Pekka Juntti, Seppo Saraspää ja Pasi Koskinen.

   Kuva otettiin Seppo Saraspään 80-vuotisjuhlassa Saariselällä. Seppo on merkittävin ihminen kirjoittamiseni taustalla, olen ihmetellyt voiko minulla olla neljäskin vaari, mutta näköjään voi - kiitos Seppo ainaisesta järkähtämättömyydestäsi. 

 

PS. Viimeisessä kuvassa minulla on housut, jotka ostin Inhimillinen tekijä-sarjan TV-lähetykseen, joka tuli ulos  11.09.2014 . Samana vuonna juoksin Suomen halki 1622 km. Mahdun housuihin vielä vaivattomasti, ainoastaan reisistä ne ovat hieman piukemmat. On siis ihan itsestä kiinni miten vuodet vierivät, mikäli oma terveys harjoittelun suo.
 

 

 

 

METRIN HEINÄ JA MUUTA

Kotona! Kahden kuukauden eteläsuomen turneen jälkeen löin lievästi juoksussa kaventuneen perseeni kirjoituspöytäni työpenkkiin kotona Nellimissä ja katselin jokirannassa horsmaa ahmivaa valkoista poroa. Lapin aurinko paistaa tällä hetkellä kirkkaalla säällä kaksikymmentäkaksi tuntia vuorokaudesta ja nyt on kirkasta. Kaksikymmentäneljä astetta plussaa väreilee rakoliiterin huopakatolla ja on kuuma Lappilaisella mittarilla mitattuna.

   Ilkuin eteläsuomessa ruohonleikkurin aisassa roikkuvia ja sain koston heti kotipihaan kaarrettuani, vastassa oli metrin heinä jos hiukan liioitellaan. Yleensä joudun ajamaan pihakentän kolme tai neljä kertaa kesässä. Lyhyestä ruohosta on Lapissa hyötyä, siihen mäkäräiset, polttiaiset tai mutiaiset eivät niin helposti piiloudu, sääskihän grillaantuu helteellä toimintakyvyttömäksi. Onneksi tuulee hiukan mutta ne paarmat, niistä ei pääse millään eroon.

   Juostuani Helsinkiin nautimme ystävien kanssa pääkaupunkiseudusta siten kun se nyt Koronan kutistamalla tarjonnalla oli mahdollista. Vuosaaren Aurinkolahdesta lähtee vuorolaiva kiertäen Helsingin edustan saaria päätyen lopulta Hakaniemeen. Laivalla saa kahvia ja olutta, reitillä näkee Helsinkiä toisesta perspektiivistä, Degerön kanava on elämys.
   Tietenkin söimme ja joimme huolellisesti; Zukkiini, Juttutupa, Kappelin kahvio ja Laituriterassi tällä kertaa mutta pahoittelimme kulttuurin täydellistä puuttumista. Ei teatteria, musiikkia tai muuta mukavaa johtuen lepakonpaskasta, joka joutui väärään paikkaan.

   Kotiinpaluussa Pohjoiseen naureskelimme heinäkuun lomakaravaanareita. Kiva on moikkailla vastaanajavia jos kulkee kerran vuodessa, mutta meitä ei innosta olla käsi pystyssä jatkuvasti, mehän asumme autossa monta kuukautta vuodessa. Typerä tapa, ja vielä typerämpää on väkisin yrittää kehittää leirintäaluematkailua. Ehkäpä Suomessa olisi aika herätä Saksan stellplatz-tyyppiseen kevyempään vaihtoehtoon. Täydellisesti varustetulla matkailuautolla emme useinkaan kaipaa leirintäaluetta, pyykinpesu ja saunominen ovat poikkeuksia, esimerkkinä tietysti Helsingin Rastila, joka sijaintinsa puolesta antaa hienon tukikohdan vierailla pääkaupungissa. 
   Tällä reissulla Hämeenlinnan matkaparkki keskustassa sai täydet pisteet. Matkailuautoilija ei kaipaa muuta kuin parkkipaikan, vesitäydennyksen ja mahdollisen kemiallisen vessan- sekä harmaavesien tyhjennykset, talvella sähkö on plussaa. 
   Leirintäalueiden sisäsiittoisia kausipaikkakarvanaamareiden jorinoita ei kukaan satunnainen kulkija jaksa kuunnella, eikä pittoreskista pistorasiasta kukaan täysjärkinen maksa kolmeakymppiä enää tänäpäivänä. On sitten täysin eri asia, jos leirintäalue pystyy tarjoamaan järkevää oheispalvelua: eläinpuistoa, huvipuistoa, museota tai vaikkapa koskikalastusta. Tämä muu lisäarvo muuttaa suhtautumisen myös hinnoitteluun - tästä on Euroopassa lukuisia hienoja esimerkkejä.

   Radio-Suomi on tehnyt heinäkuussa pitkän ohjelmasarjan kahden vuoden hysteriasta, Dingosta. Ohimo ja moni muukin paikka kosteana kirkuneet ovat nyt kasvaneet isoiksi toimittajiksi ja pakkosyöttävät tätä musiikkia huolella. Samassa sarjassa aiemmin Juice, Freukkarit ja Bädding, mutta että Dingo jatkoksi. Ei kuulosta uskottavalta. Oletteko kuunnelleet Depeche Modea tai Classix Nouveauxia ynnä muuta muuta tuon ajan futua? Verratkaapa bändin "omaperäisiä" melodioita noihin. Ainoa plussa on Neumanin sanoitukset.
   Summa Summarum: soittakaa nyt edes Paranoid ainakin joka toinen päivä tai ACDC! Kuinka kauan minun täytyy kärsiä Finnhitseistä tai Taiskan Mombasasta. Herrajumala! Onneksi on Spotify. Ilman Teppo Nättilää radio Suomi olisi täyttä paskaa. Olka Koostakin on tullut ihan täti ja Tarja Närhen Iskelmäradio saa aikaan suolitukoksen. Beatleseita ihannoivasta Jake Nymanista kun vihdoin päästiin niin Susanna Vainiolakin alkaa jo horjua tasapäistävässä Ylen sepelimyllyssä. 
   Pysykää lujina ja muistakaa siellä tuutissa: minä osaan vielä sulkea radion!

   Palautuminen Helsinkiin juoksusta on pikkuhiljaa käynnistynyt. Kotona on nyt hyvä olla hetki poissa heinäkuussa lomailevien tungoksesta ja keskittyä erämaan rauhaan ja kalastukseen. Sitten on luvassa muuta mukavaa elokuun loppupuolella. 

Helsinki on luontokaupunki!

VIIKKO 28.

Ma-Ti- Kävelyä Helsingissä Barefoot tossuilla.
Ke- Pyöräilyä 8 km ja juosten 5,03 km - 0.33.
To- Lepo
Pe- 5,02 km - 0.35.
La- Janin kanssa poluilla 13,7 km - 1.43. Ei erikoista, mutta vielä ei kannata aloittaa harjoittelua kurinalaisesti.
Su- Lepo

Yhteensä juoksua 23,75 km

Tämä on kuvattu matkailuauton salongin kattoikkunan kautta. Varis antennilla.

Ja kun aina valitan musiikista niin täytyy esitellä joitakin joissa kaikki on kohdallaan - lajeissaan, nämä kun laittaa soimaan korviin ja vetää polulle kaikki mitä jaloista lähtee niin tuntee elävänsä.

Kotiin, loppumetrit:

  

SENTTALIININ ALTA

Kieli poskessa.

   Sirkkelin ujellus tunkee korvasuojainten läpi. Kumarrun ottamaan ties kuinka monennen pölkyn mönkijän peräkärrystä ja työnnän sen sirkkelin halkaisukartioon. Heitän palaset kottikärryihin, joilla puut viedään suoraan liiteriin. Hengitykseni höyryää kylmässä ilmassa, on kahdeskymmenesensimmäinen toukokuuta Inarin Nellimissä. Synnyin täsmälleen viisikymmentäviisi vuotta sitten illalla kello kaksikymmentä yli kaksikymmentäyksi Tampereen keskussairaalassa. 
   Nyt seison tässä, harmaa parta ajamatta Stihlin metsurihaalari päällä, keltaiset Pelttorit päässä. Hymähdän ja kun kumarrun ottamaan uutta puuta Kirsi tulee ulos tyhjien kottikärryjen kanssa liiteristä. Näen pinon täyttyvän kohta, on kahvitauon aika. 
   Mansikkakakkua. Tein klassisen kolmen lasin kakun. Taikinaan yksi lasi jauhoja, yksi munia ja yksi sokeria. Väliin vaniljatuorejuustoa, hilloa ja päälle kermaa kokonaisilla mansikoilla. Saa matkia ja löysätä sitten vyötä jos ei ole kulutusta. Minulla on.

   Eräs nykyisin erittäin entinen jalkapallomaalivahti laulaa: "Lapissa kaikki kukkii nopeasti." Kun nyt tulisi edes lehti puuhun. On tiukassa tänä keväänä. Kuivaa ja kylmää. Miten niin entinen? No ei ainakaan enää maalille. Ehkä olisi kannattanut malttaa sen kermaliköörin kanssa silloin nuorena ja notkeana. 
   Mutta liikaa on romantisoitu Lapin kevättä. Tämäkin on joskus paska paikka. Kylmä ja väritön. Mutta en vaihtaisi pois - vielä. Ehkä joskus otan Tinttoa sitten Välimeren rannalla lämmössä, hiukan ennen kuin on aika luopua lopustakin. Sitten kun olen todella vanha ja vittuuntunut kaikkeen. 
   Minulle erittäin merkityksellinen vanhempi herrasmies sanoi taannoin, että vanheneminen vaikuttaa mieleen negatiivisesti. Sitten kun seitsemänkymmentä on vuosissa ohitettu. Positiivisuus karisee kun elämänkokemukset ovat plakkarissa ja nuoremmat säätävät ympärillä omiaan eikä aina viitsisi olla neuvomassa. Että istukaa nyt saatana alaskin välillä.
   Nuoria houkuteltiin äänestämään Eurovaaleissa. "Annatko pappasi päätää tulevaisuudestasi?" Hyvä kysymys nuorille. Ylettyykö nuorena ymmärtämään tulevaisuutta kun kaikki on vain tässä ja nyt, ei huomenna? Kovaa ja korkealta, uutta ripsaria ja kudetta niskaan. Identiteettihakupanoja. Mutta onko vanhassa vara parempi? Kulunut naama ja puku - ajatukset myös. Ulosanti matalaa keinuntaa. Hyvä veli hoitaa niput ohessa kuntoon. Viagraa. Ota asioista selko ja jätä äänestämättä. 
   "Missä vika on jos posket ei näy takaapäin? Sosiaalihuolto on ollut vastuuton." Jos lähtee jalkavaimoksi terroristille ja sitten rakkauden hedelmä pyörii ripulissa mustan kaavun jaloissa kuolemanleirillä. Ilman muuta huudetaan Suomea apuun. Suomen velvollisuus on auttaa. Mutta onko Suomi yhtäkuin suomalaiset? Ei lähellekään kaikki. Ja pitääkö auttaa? Siinäpä kysymys - ei välttämättä, sillä terrorismin pyrkimys on aiheuttaa hajaannusta. Mutta yhtenäinen kansa auttaa omiaan aina. 
   Jos katsoitte dokumentin Euroopan suurista pakolaisvirroista niin eihän heitä kukaan tänne eikä minnekään muuallekaan oikeasti halunnut. Niin ei vaan voi sanoa ääneen tai kirjoittaa. Ups! Muutoin naulataan hakaristi otsaan tai tuomitaan peeässäksi. Kyse kai on siitä, että tulevaisuudessa osa Afrikkaa muuttuu asuinkelvottomaksi lämpötilan nousun myötä. Miten sitten. Lapissa on tilaa kunhan riittää kalsareita. Mutta voi olla että tietty kansanryhmä vastustaa tätä(kin) polarisoitumisen pelossa. 
   Painanko nyt deleteä. En paina, jatkan kieli poskessa.
   Erään äskettäisen tapahtumaketjun seurauksena Suomi kuulemma voitti. Tästä syy-seuraussuhteena syntyy kaupunkiolosuhteissa hillitön juominen, remuaminen ja suihkulähteessä uinti. Filosofi todistaa televisiossa, että on aivan sama miten, kunhan olemme yhtenäisen positiivisia. Minäkin join alkoholittoman oluen ja kävin Inarissa alasti uimassa. Huusin kulli surkastuneena mörköä satamassa kolmen asteen lämmössä. Rajapartio tuli kesken kaiken ja sanoi että mene kottiis siitä! Ja sitten heräsin sohvalta.
   Kun Pekka Aalto teki maailmanennätyksen ultrajuoksussa, sekä inhimillisessä suorituskyvyssä, niin henkisen kuin fyysisenkin onnistumisen par exellencen, ei kukaan uinut missään saati muutenkaan remunnut. Postimies ei ole mörkö. Onneksi.
   On ne kummia ne suomalaiset kun Suomi voittaa. Mikä Suomi? Perkele tämä omaisuuttaan myyvä perseennuolija mitään ole voittanut sitten toisen maailmansodan. Kunhan ollaan oltu kusi sukassa itään päin ja samalla pyllistetty vahingossa länteen. Nyt ei ole enää väliä kun kaikki on kolmatta sukupuolta tai olmeja. Mut hei! Kaikki pelaa!

   Edelläkerrotun perusteella minusta voi saada varsin tunteettoman kuvan. Minun osittain surrealistisessa maailmassani liika liha kuoritaan aina ensin pois jotta nähdään kestääkö luuranko. Olen elänyt kuusitoista vuotta yrittäjänä yhteiskunnan ulkopuolella täysin omillani. Nyt kun en enää yritä, en edes yritä palata yhteiskuntaan, en ainakaan tähän yhteiskuntaan. Minun moraalissani on tilintasauksen veto-oikeus. Jos ja kun kaksi edellistä sukupolvea suvussani painoi peräsuoli pitkällä uhrauksia tehden ja ehti niistä huolimatta istahtaa niin ehdin minäkin ja aivan saatanan paljon aiemmin kuin keskimäärin ehditään.
   Tilastojen mukaan joka viides suomalainen ei harrasta mitään liikuntaa. Se on hyvä. Se niinkuin tasaa tilastoja kun minä yritän liikkua kolmen edestä. Enkä aina edes onnistu. Ylekin teki hienon jutun Karhunkierroksen polkujuoksusta. Nyt oli jo verorahoin kustannetun uutisautomaatinkin pakko kirjoittaa, koska Karhunkierroksen tulostaso on maailmanluokkaa. Yhteisöllisyys löydettiin esiin ja sitä verrattiin aiemmin tässä tekstissä esiinnostamaani suihkulähdeuintilajiin ja kyseisen niin sanotun urheilulajin kannattajien yhteenkuuluvuuden tunteisiin. 
   Minulle yhteisöllisyys yksilölajissani on epäolennainen asia. Sensijaan mielenkiintoisten ihmisten tapaaminen ja heidän kanssaan ystävystyminen ei ole epäolennaista. En silti pysty kollektiiviseen yhteisöllisyyden tuntemiseen paitsi kuuden päivän juoksussa alle kilometrin radalla ja sielläkin pätkittäin. Hienoja ihmisiä ja vähemmän hienoja mutta vähempikin remuaminen riittää, sirkus on erikseen. Tarkoitus on juosta pitkälle ja kehittyä ihmisenä. Taantuminenkin sallitaan mutta pitkälle on päästävä. Pois. Kauas.
   Lapissa on pakko tehdä puita jotta tarkenee kesän. Vanheneville luille lämpö tekisi hyvää mutta kaikkea ei suoda tasaisesti kaikille. Tinttoa on kaapissa ja se lämmittää tarvittaessa. Kyky karsia liika pois edistää ytimen havainnointia. Valinta helpottuu. Oman ruudun hoitaminen käy mielekkääksi kun tajuaa, että koko maailmaa ei pysty pelastamaan. Kun perustus kestää ja katto on ehjä voi havainnoida mukavasti maailmaa. Ja naureskella. Positiivisuus löytyy päivästä toiseen luonnosta ja ultrajuoksusta.

   -Oletko käynyt kalalla?
   -Kun nyt helvetti sentään saisi ensin polttopuut tehtyä juoksuharjoittelun ohessa...
   -Lapissa on maankäyttöön ja yrityselämään liittyviä kummallisia asioita, koska sinä kirjoitat niistä?
   -En koskaan.
   -Kuvassa oli karhun jälki.
   -Vanhapään takaa, iso oli ollut.
   -Näitkö?
   -En mutta metsäveljistä yksi näki, nythän tiedätte sitten miten minun kävi jos en joskus palaa lenkiltä.
   -Niin se senttaliini? Mikä se on ja miten se tähän kirjoitukseen liittyy?
   -Minähän sanoin heti alussa että kieli poskessa, mutta kyllähän sinä senttaliinin tiedät, kysy Googlelta tai Kemijärveläisiltä.

   
VIIKKO 21.

Ma- 16 km Nellimin vaaroilla - 2.10.
Ti- 6 km Käärmeniemen tiellä - 38.45.
Ke- 13 km Haapakurussa - 1.30. 3 astetta lämmintä.
To- 18 km tiellä Virtaniemeen - 1.57.
Pe- Lepo / Talkoissa erämaassa.
La- 30,1 km Apinavaara ja Ahvenvaara - 3.45. Oikea aika 3.32.
Su- 12 km Haapakurussa hiukan vauhdikkaammin - 1.17.

Yhteensä 92,5 km - 11:19 - 1333 m vertikaalista nousua.

Sairastelujen romuttama itseluottamus alkaa rakentua.

Haapakurun lenkkimaisemaa.

PÄIVÄSTÄ TOISEEN JÄLLEEN KERRAN

"Jos maailma on hullu, sitä voi ravistella vain suuremmalla hulluudella."

-Lainaus teatterin käsiohjelman kannesta; Kertomus seitsemästä hirtetystä (Rosenvall, Paloniemi, Rovaniemen teatteri) 

Aloitin päivittäisen juoksemisen. En edes muista kuinka mones kerta tämä on minun elämässäni. Hiukan huikentelevaista todeta neljän juostun lenkin jälkeen olevansa mukana taas mutta mitä sitten. Sen näkee sitten, kyseinen asenteeni on vienyt minut pitkälle eikä ole syytä muuttaa sitä.
   Eräässä haastattelussa eräs haastateltava totesi, ettei pelkää kuolemaa, vaan pelkää ettei ehdi elää. Minä en ota kantaa - paitsi, ettei tämä aina niin hauskaa ole, mutta hyvän elämän salaisuus on hyvä terveys ja huono muisti.
   Hyvä terveys syntyy terveestä elämästä jos on hiukan onnea. Minulla ei viimeaikoina ole ollut. Jos nyt sitten olisi. Yritän päivittäisessä elämässäni elää terveyttäni edistävällä tavalla. Liikunta ja etenkin juoksu kuuluu tähän ajatukseen olennaisesti, kuten myös ruoka, uni ja mielen tasapaino.
   Katselin viikonloppuna aamiaisella hotellissa varsin ryhtevässä kunnossa olevia ihmisiä, jotka söivät neljä kertaa enemmän kuin minä. Olin juuri tullut tunnin ja vartin aamulenkiltä. Ennen lenkkiä join vettä ja mehua. Kaikkea hyvää kaikille mutta inputin ja outputin suhde on joskus hakusessa, minulla myös. Ihminen ei tahdo uskoa yltäkylläisyydessään kuinka pienellä tulee toimeen. Venytettyyn reppuun mahtuu aina enemmän.
   Ultrajuoksijana olen löytänyt jaksamiseni rajat ja siihen kuuluu kehoni energiatason ymmärtäminen. Kunhan on vettä niin matka taittuu melko pitkäänkin vielä senjälkeen kun vatsani huutaa syötävää. En syyllistä ketään mistään, totean vain. Rikkinäisen harjoittelun ja taukojen jälkeen koen olevani iso ja painava juostessani. Minusta on tyhmyyttä raahata lisäpainoa mukanaan.
   Taukojen aikana alkoholinkäyttöni lisääntyy. Olen syönyt nuotiomakkaraa liikaa viimeisen kuukauden aikana. Vararavintoa on omasta takaa myös minulla mutta ei kauan. Ajattelin sulatella sen pois - sinne se jää kilometrien varrelle. Jos kilometrejä ei tule täytyy rajoittaa syömistä mutta juomisesta en ole varma.
   Ultrajuoksu on hullutusta. Siksi se sopii minun maailmankuvaani hyvin. Näin vaalien alla tulee väkisinkin pohdittua syy- ja seuraussuhteita äänestämisrohkeuden suhteen. Voiko vaikuttaa? Minä en usko että voi. Yhdenkään puolueen tavoitteista ei löydy mitään liikuntaan liittyvää. Ei kunto- eikä kilpaurheilun tukemisen visiota. Ei lasten liikkumattomuuden torjuntaa tai vanhusten liikuttamista. Äänistä ollaan kiinnostuneita mutta ei äänestäjien terveydestä?
   Täytän toukokuussa 55 vuotta. Kuten monet muutkin ikäiseni miehet olen hakenut tasapainoa elämääni ja myös löytänyt sen. Tasapainooni kuuluu luopuminen ja ulkopuolelle jääminen. En koe muuten pärjääväni hullussa maailmassa. Valitsen tarpeellisen ja muu saa olla. Ainoastaan kirjoittamalla voin vaikuttaa positiivisesti, muuten olen merkityksetön. 
   Ultrajuoksu palvelee minua hyvin päivästä toiseen niin kauan kuin sitä kestää. Se karsii turhan pois ja pakottaa keskittymään olennaiseen ja käsillä olevaan konkreettiseen - päivästä toiseen.

VIIKKO 14.

Ma-Ti- Lepoa sairauden jälkeen.
Ke- Kävelyä 6 km Kirsin kanssa - 1.21.
To- 10 km - 1.05.
Pe- 10 km - 1.05.
La- Rovaniemellä 10,2 km - 1.08.
Su- Rovaniemellä 11,5 km - 1.15.

yhteensä 41,9 km juoksua ajassa 4:32.

Loppuun kuva-arvoitus,
onko allaolevassa kuvassa

1. Keskiverto Rovaniemeläisiä ulkoilemassa. (Pelkäävät, että taivas putoaa niskaan.)?
2. Ufo on laskeutunut kaupungille ja miehistö on tullut ulos?
3. Turisteja lähdössä kelkkasafarille?
4. Oma ehdotuksesi?

5/30

Heräsin myöhään satumaiseen päänsärkyyn mutta muuten terveempänä kuin eilen. Valvoin yöllä pari tuntia lukien Lapin puutavarautokuljetusten toimintahistoriaa. Upeasti kuvitetun kirjan on kirjoittanut Jorma Nykänen, jonka olen henkilökohtaisesti tavannut. Kirja kokonaisuudessaan on historiallinen kulttuuriteko, suuret kiitokset vielä Jormalle hienosta kokonaisuudesta!

YMPÄRISTÖMME

   Minua on alkanut ärsyttämään tosissaan jatkuva rummutus ilmastonmuutoksesta ja kaikista siihen liitetyistä seikoista. Milloin mikäkin on pahasta, nyt viimeksi puun poltto takassa. 
   Mihinkään ei voi ottaa kantaa, koska ihmiset jakautuvat eivätkä pysty järkevään keskusteluun. Jokainen seisoo omien ilmastobarrikaadiensa takana toinen toistaan moittien.

   Yritän kuitenkin:
 
1. Jos minä kaadan polttopuut tontiltani ja kuljetan ne itse liiterille, sahaan, halkaisen ja kuivatan sekä lopuksi poltan niin pitäisikö minun sensijaan lähteä autolla töihin ajamaan päivittäistä sadan kilometrin työmatkaa ansaitakseni enemmän rahaa tuulisähköön lämmitystä varten? Julkista liikennettä ei ole meillä täällä rajaseudulla.
2. Pitäisikö meidän Kirsin kanssa ajaa se sama sata kilometriä kauppaan ostamaan tofua ja soijaa kun saamme poronlihaa kilometrin päästä  tai kalaa järvestä? Julkista liikennettä ei edelleenkään ole ja juu, poroa on ruokittu rehulla, joka on ajettu moottorikelkalla palkiselle. On ruokittu koska kukaan ei enää nykyaikana halua asua laavussa hihnaporojen kanssa kairassa ja tehdä niille käsin yötäpäivää rehua tai talvella siirtää niitä ja kaivaa lapiolla niille jäkälää esiin, joka päivä. Ja juu, mennään sinne pilkille moottorikelkalla koska muuten se on plus miinus nolla kalorikulutuksen kanssa.
   Vastaus: hankkikaa paikallinen elämä.
   Minä yritän aina tehdä asiat entistä paremmin. Tiedän, että nykytakoissa ja saunankiukaissa on kiertoja tehostettu palamisen parantamiseksi. Joskus näistä pitemmän päälle käytettyinä on saatu varsinaisia savuttimia. Mikä toimii laboratoriossa ei välttämättä toimi eri ilmanpaineissa ja tuulissa eikä etenkään eri lämpötiloissa tosipaikan tullen. Kyse on samasta asiasta kuin dieselautojen pakokaasujen takaisinkierrossa, joka loppujen lopuksi tukkii koko moottorin ja etenkin sen apulaitteet aiheuttaen huomattavia kustannuksia ja materiaalikulujen kautta heikentää näin ratkaisevasti sitä kuuluisaa hiilijalanjälkeä.
   En siis vastusta vaan peräänkuulutan jonkinlaista, edes alkukantaista järjenkäyttöä ennen jatkuvaa vaahtoamista. Koskee myös Yleisradiota, joka päivä päivältä profiloituu yhä enemmän julkisin verovaroin kustannetuksi suurpääoman käsikassaraksi. Sillä rahasta tässä on loppujen lopuksi kysymys. Laavulla poron kuivalihaa nakertava pöpelikköpöhkö kun ei ole potentiaalinen ostaja, harvoin oikein millään ostamisen alueella.
   Elämäni on ihan helvetin tasapainoista silloin kun pistän radion, television ja netin kiinni - silloin minuun ei voi vaikuttaa mikään eikä kukaan paitsi lähelläni oleva, minuun välittömässä kosketuksessa oleva. Minun tapauksessani näitä ovat läheiset ihmiset ja luonto.

   Hain Kirsin töistä moottorikelkalla, koska on Kirsin vuoro viedä hänen työpaikastaan kertyneet tyhjät pullot ja tölkit kauppaan. Kolme kaksisataalitraista jätesäkkiä täynnä palautettavaa. 
   Tämä on sitä kaksinaismoralistista ekomatkailua. Turisti vaatii ympäristöystävällisyyttä matkakohteeltaan viimeiseen asti mutta itse sontii kaikki paikat miten sattuu jättäen kierrätettävää tavaraa luontoon ja roskiin. Kääntelee huoneissa lämmitykset täysille, jolloin huonelämpötila on plus 28 - 30, avaa sitten ikkunan ja jättää sen auki lähtiessään ulos. Haaskaa illallisella ruokaa mutta vittuilee eräoppaalle, jos tämä polttaa muovipussin nuotiossa. Vaatien lopuksi moottorikelkkakuljetusta 200 metrin matkalle koska muuten tulee hiki.
   Ja kyllä, KAIKKI TUO ON TOTTA täällä Lapin matkailussa meillä Nellimissä.

PÄIVÄ KULUU
   
   Meillä täällä tänään sataa lunta ja pakkanen pyörii kympin kahta puolta, mieluummin alle. Tein lumitöitä, koska kakkosautomme, peräkärry ja mönkijän peräkärry alkoivat hautautua. Kaikelle ei ole, eikä tule, katosta, joten aika ajoin on siivottava jotta ne saa liikkeelle tarpeen tullen.

   Tänään pizzaa jossa itsekerättyjä sieniä ja vähän torttuja kanssa. Kuvassa todistettavasti liesituuletin toimii taas eikä pissi alleen.

    Summitin (moottorikelkka) laatikko. Sattui olemaan isän peruja tuollainen(kin). Komentaja Rautonen jos lukee tätä, niin tuohon voi puoliteholla tukea neljäviitosen saappaan sitten kun sukset on rajatarkistukäynnillä keväällä ilmassa pystyrinteessä. Siinä on alla ilmarako jäähdyttäjän välissä eikä se ole leveämpi kuin astinlaudat - perä on muutenkin aina lumen alla sitten kun oikeinkin ajetaan.
   Majuri Koskiselle tiedoksi Lapinlahdelle, että joukkojen muonitus kuivalla repulla helpottui laatikon myötä tälläkin kelkalla ensikuussa tapahtuvassa laajamittaisessa operaatiossamme rajan pinnassa. 

   Päiväkirjablogi tässä etenee. Ketään lukijoista tuskin ylättää, että nämä kirjoitukset välillä tämän kolmenkymmenen päivän jakson aikana käsittelevät muutakin kuin sitä että nousin ylös sängystä ja menin kuselle ja sitten niin mitäs sitten, nyt tuli ilta ja panettaa ja unettaa ja niin edelleen.
   Jos joku kaipaa ultrajuoksua niin muistakaapa, että juoksusta kirjoittamisen kanssa on samoin kuin juoksun kuvaamisen (video) kanssa. Juokseminen on senverran yksitoikkoista, että noin 15 sekuntia ihmiset jaksavat ja sitten katse alkaa harhailla pois kuvattavasta. Ja lisäksi olen toipilas. Kestää kaksi viikkoa ennenkuin olen täysin kunnossa flunssasta solutasolla. Niin kauan? Juu. Eli Jyri Kjäll remix: "No nyt ei vittu pysty!"

   Taustalla soi ACDC ja Highway To Hell, tietyt asiat eivät muutu koskaan, vain volyymi nousee vuosien kuluessa.
   Huomiseen. Pitäkääpä nupit kaakossa.
   Nyt soi Hanoi Rocks ja Don´t You Ever Leave Me
   -Pasi!
   -Joo, joo. Tullaan.
   Nyt soi L

PYSYMÄTTÖMYYS

Pysymättömyys, kaiken muuttuvaisuus on tosiasia, jota pakoon emme pääse koskaan kokonaan. Hyväksymällä tämän meille avautuu mahdollisuus saavuttaa mielenrauha.

Vuodesta 1993 asti olen päivittäin istunut noin viisi minuuttia hiljaa, silmät kiinni tai auki ja keskittynyt pelkästään hengitykseeni. Joskus teen tämän juostessani tai liikkuessani luonnossa, silloin eteenpäinvievästä liikkeestä tulee automaatio kuten ympäristön havainnoinnistakin. Näin mieli avautuu tietoisuuteen jonka kautta pikkuhiljaa oppii enemmän itsestään ja ympäröivästä maailmasta.
   Keskivertoihminen ajattelee usein, että niiden asioiden mistä hän pitää, tulisi olla pysyviä, muuttumattomia. Tämä ei ole mahdollista. Olisi keveämpää olla itsensä ja muiden kanssa, jopa koko maailman kanssa, jos hyväksyisi jatkuvan muutoksen.
   Olen kirjoittanut toistuvasti blogissani ihmisen tarpeesta uskoa johonkin. Itse ajattelen, että sokeasti ei pidä uskoa mihinkään vaan on itse tutkittava, selvitettävä vastaukset omiin kysymyksiinsä ja löytää oma tiensä. Elämässä tulee eteen paljon kysymyksiä, joiden vastausten löytämiseen tarvitaan apua. Avun saamisen jälkeen on aika punnita mihin uskoo tai mitä tekee sen eteen, että tie jota kulkee, on oikea - itselle.
   Viikolla kävin eri lääkärien vastaanotoilla. Ensin hammaslääkärissä hammastarkistuksessa, hampaiden röntgenkuvissa ja leukaröntgenissä. Ei reikiä, ei tulehduksia, kaikki kunnossa. Sitten kävin yleislääkärin tarkastuksessa ja verikokeissa. Nenä, korvat ja nielu kunnossa. Poskiontelot puhtaat. Sydänäänet kunnossa ja keuhkot myös, puhallustestissä mittari melkein tappiin. Verikoearvot erittäin hyvät paitsi crp 10,3. Johtopäätös: minun elämäntavoillani päällä on lievä virusinfektio. Arvio normaalista crp arvostani on alle 3 tai 7? Minä en tiedä, riippuu harjoittelukuormasta.
   Marraskuun lopussa kipeä, joulukuun lopussa kipeä (eri tauti kuin marraskuussa) ja tammikuun puolessavälissä taas kipeä (eri tauti kuin joulukuussa mutta lievempi kuin marraskuussa. Sanonko ruman sanan? En sano.
   Harva ymmärtää kuinka monta kertaa elämässäni olen istunut alas odottamaan verikoetuloksia, ct-kuvan tuloksia tai lääkärin arvioita. Vain kerran syövän jälkeen olen soittanut ystävälleni syöpätautien professorille ja pyytänyt normaaliverikokeiden lisäksi "sen yhden verikokeen", sen mistä näkee onko syöpä uusiutunut. Tämä tapahtui joskus 1900-luvun aivan lopussa.
   Noista päivistä olen nöyrtynyt. Hyväksynyt pysymättömyyden. Ymmärtänyt, että olen kokonaisuus ja tarvitsen mielenrauhaa pysyäkseni terveenä. Oppiakseni elämään ihmisiksi, inhimillisesti, läsnä ja tietoisena. Kaikki asiat maailmankaikkeudessa ovat yhteydessä toisiinsa. Tullakseen tietoiseksi on hiljennyttävä. On kyettävä rauhoittumaan ymmärtääkseen kuka on, missä on ja etenkin mihin on menossa. Lopulta ottaa ohjat omiin käsiinsä mennäkseen sinne mihin haluaa.
   Edellä kertomastani on löydettävissä buddhalaisuutta ja meditaatiota. Edelläkerrotun perusteella joku voi tulkita, että ajattelen: ei ole mitään erillistä jumalaa.
   Kuten sanoin, mihinkään ei pidä uskoa sokeasti. Monissa uskonnoissa on rituaalit, joiden avulla vapautuu pahoista teoistaan ja sen jälkeen voi taas tehdä pahoja tekoja lisää - nehän saa anteeksi kuitenkin taas. Monissa uskonnoissa on opinkappaleita ja hyviä arvoja elämään, mutta monien (useimpien) uskontojen varjolla on tehty hirvittäviä asioita toisille ihmisille. Päättäkää itse mihin uskotte, mikä minä olen sanomaan.
   Kotonamme on Pyhittäjä Trifon Petsamolaisen ikoni seinällä. Kumpikaan meistä ei kuulu mihinkään kirkkoon mutta meillä on useampi kappale raamattuja hyllyssä, kuten muutakin hengellistä kirjallisuutta. Käymme joulukirkossa ja kirkossa muutenkin joskus, silloin jos tuntuu siltä. Olen lukenut jo vuosia sitten munkki Nyanatilokan Buddhan sana- kirjan. Ja niin edelleen.
   Ottakaa sitten minusta selvä?
   Älkää.
   Ottakaa selvä itsestänne, se on paljon kiinnostavampaa - minustakin!
   Ultrajuoksun ja elämän vaatimuksista selvitäkseni käytän mielenrauhaa. Mielenrauhani tulee harjoituksien kautta tasapainoisesta elämästä ja terveydestä. Juoksuharjoitus on yksi osa tätä. Sairaana en juokse.

   Tutki itse ja löydä oma tiesi alati muuttuvasta. 

SELKOKIELINEN OSUUS

Minulla on virusinfektio paranemassa. Koska olen kuumeeton ja crp on vain lievästi koholla voin liikkua varovasti lääkärin ohjeiden mukaan, rasitustasoa asteittain nostamalla - voinnin mukaan.
   Minua ei lannisteta. Todellinen fyysinen harjoittelu alkaa sitten kun terveys kestää.
   Henkistä harjoittelua teen jokatapauksessa päivittäin.
   Tavoite on alkanut kirkastua.
   Se ei ole 6-päivän juoksu tänä vuonna.
   Tavoitetta ei kerrota etukäteen, se on yllätys.
   Sen näkee sitten, jos näkee.
   Selkokieltä.
   Hä-hää!

VIIKKO 2.

Ma- Juoksua Siikajärventiellä 12,1 km - 1.20.
Ti- Juoksua Nellimintiellä 10,2 km - 1.08.
Ke- Juoksua Rautaportin tienhaaraan 12 km - 1.30. Pakkasta -23 celsiusta.
To- Juoksua umpilumessa Palo-Pyhävaaralle 8 km - 1.06.
Pe- Hiihtoa takamailla 14,2 km - 1.50 ja perään juosten 6 km - 38,21. Illalla vielä kävelyä Kirsin kanssa vajaa tunti.
La- Kävelyä 4,4 km - 1.11.
Su- Sairas, pää täynnä räkää ja niin edelleen.

Juoksua 48, 5 km ja muut päälle. 5:44 

VIIKKO 3.

Ma-Ke- sairas, lääkärissä.
To-Pe-Lepo
La- Lumikenkäilyä Kirsin kanssa Palo-Pyhävaaralla 7,7 km - 2.11. -12 celsiusta.
La- Lepo -22 celsiusta.
Su- -27 celsiusta, kevyttä jalkailua Nellimin harjulla 4,8 km - 47,04.

"Juoksua" 4,8 km - 0:47.

SARJASSAMME PIENTÄ LAITTOA,  SUMMITIN ALATUKIVARREN VAIHTO

Ensimmäisessä kuvassa vasen alatukituvarsi on jo irroitettu. Kelkan edessä, alla, on valkoisen muovisen pohjapanssarin päällä painona mönkijän lumilevyn ylimääräinen säätölevy ja tuolilla painepuunpala ja jääkiekko etupuskurin alla jotta sukset ovat ilmassa! 
Näitä perkeleitä on purettava älyttömästi päästäkseen pelipaikoille.
Toisessa kuvassa uusi ja vaurioitunut vanha varsi (vasemmalla, mutkalla) rinnakkain.
Kolmannessa kuvassa vasen puoli koottuna ehjäksi, pohjapanssari paikoillaan.
Viimeisessä kuvassa vuoripora on korjauksen jälkeen elementissään entistä ehompana.

HUUMORIA

LOPUKSI ULTRAJUOKSUSOITTOLISTALTANI POIMINTA
Lista löytynee Spotifysta nimellä Ultrarunning list.