ONKO SE ITSESTÄ KIINNI ?

 

 

 Minua on aina kiinnostanut mitkä tekijät saavat ihmisen yrittämään niin, että hän menestyy elämässään. Menestymisellä tarkoitan, että kun kysytään mitä kuuluu, niin vastataan: hyvää elämää.

   Minä vastaan nykyisin noin.

   Aina en ole vastannut.

 

Facebookin algoritmit työnsivät minulle vihreiden puheenjohtajan Sofia Virran päivityksen, jossa hän kertoi näkevänsä punaista kun joku sanoo: "se on itsestä kiinni" tai "voi tehdä valintoja".  

   Tässä Virran teksti Facebookista lainattuna:

 

"Joo aivan.

Tää lause saa mut näkemään joka kerta punaista, kun joku heittää, että jokainen nyt vaan voisi ”valita” hyvän elämän olemalla ahkera tai tekemällä parempia valintoja.

Muistan miten kiehuin kun joku kommentoi mulle näin aikoinaan jo kun työskentelin lastensuojelussa ja kerroin myös työstä sekä tilanteista, joita asiakasperheillä oli.

Nämä ”oman onnensa seppä” -heitot on vaan niin kuluneita. Tai sitten niitä heittävillä ihmisillä on ollut hyvä tuuri omassa elämässä.

Ja kun sanon näin, en tietenkään ajattele, etteikö aikuiset ihmiset voisi vaikuttaa omaan elämäänsä tai etteikö meillä jokaisella olisi myös vastuu tehdä niin. Tottakai on. Ajattelen todellakin niin, että vastuuta pitää kantaa.

Mutta ajatus siitä, että ihmiset voisivat vain valita pois esimerkiksi köyhyyden tai vaikka vakavan sairastumisen, on naurettava.

Ei tietenkään voi. Siksi Vihreät kannattaa vahvaa hyvinvointivaltiota, jossa on turvaverkot, kun elämä tuo vastoinkäymisiä – ja jossa voi ponnistaa niin pitkälle kuin tahtoo riippumatta siitä, mihin perheeseen tai mille alueelle sattuu syntymään.

Mun mielestä tää lause on ennemminkin vastuun väistämistä päättäjiltä: joko ei olla valmiita sanomaan ääneen, ettei ole tahtoa rakentaa hyvinvointivaltiota ja tasa-arvoa, TAI ei jakseta nähdä vaivaa sellaisen rakentamiseksi – joten tyydytään toteamaan, että kaikki olisi hyvin, jos ihmiset vain ottaisivat itseään niskasta kiinni.

Mutta kun ei elämä useinkaan mene niin.

Kukaan ei lapsena sano haluavansa olla aikuisena alkoholisti. Silti moni on. Kukaan ei haaveile kasvattavansa lasta köyhyydessä tai toivo valmistuvansa koulusta kortistoon.

Eikä vastoinkäymiset kerro heikkoudesta – vaikka niin välillä halutaan rivien välistä uskotella.

Mä oon tuntenut monta maailman herkintä ja upeinta tyyppiä, jotka on sairastuneet päihdeongelmaan. Monta vahvaa naista, jotka on löytäneet itsensä väkivaltaisesta suhteesta. Monta sitkeää yrittäjää, joilta on mennyt kaikki, kun firma kyykkää itsestä riippumattomista syistä. Ja niin edespäin.

Suomen kaltaisen pienen maan etu on varmistaa, että jokainen pysyy matkassa tiukassakin paikassa. Ei tingitä siitä periaatteesta, eihän?"

 

Kirjoitan neljättä kirjaani ja joudun hakemaan (saan hakea) sitä varten erilaisia näkökulmia. Algoritmit eivät tiedä, että olen poliittisesti sitoutumaton - menettänyt uskoni politiikkaan demokratian välineenä jo kauan sitten.

   Päivitys sai minut kuitenkin miettimään jälleen. Mitkä tekijät herättävät yksilössä halun menestyä ?

 

Lapsuuteni oli osittain melko rikkonainen. Täysin turvaton se ei ollut, koska isovanhemmat olivat paikalla. Kuitenkin näin ja koin väkivaltaa. Sain myös ruumiillista kuritusta kotona, mutta hyvin vähän, eikä se jättänyt traumoja vaan päinvastoin opetti harkintaa. Opin jo varhain, että itse tekemällä, yrittämällä kovemmin pärjää.

   Nuoruusvuosia sävyttivät isäni alkoholismi ja äitini henkinen poissaolo muun huoraamisen ohessa. Äiti yritti parhaansa mukaan kouluttautua ja päästä pois jo alun alkaen tuhoon tuomitusta avioliitosta. Isä teki töitä ja yritti pärjätä oman isänsä, minun isoisäni rautaisen otteen alla. 

   Juuri tuon rautaisen otteen ansiosta olen nyt tässä.  Siihen kuului olennaisena osana se, että on huonoja päiviä, aina ei pysty. Mutta kahta huonoa päivää peräkkäin ei voi olla.

   Lapsuuden kokemuksilla on valtava merkitys myöhempiä vaiheita ajatellen.

 

Sofia on siinä oikeassa, että elämän varrella tulee vaikeuksia. Tällöin yhteiskunnan on autettava, jos se haluaa saada rattaansa kuntoon.

   Minäkin sairastin vakavaa, henkeä uhkaavaa syöpää. Yhteiskunta hoiti minut kuntoon. Jo tuolloin terveydenhoidosta säästettiin. Hoitojeni loppuvaiheessa minun olisi pitänyt maksaa yhtäkkiä 800 markan lääkkeet. Mistä rahat? Hoidosta vastaavan lääkärin maalaisjärjen ansiosta minun ei sitten tarvinnutkaan itse maksaa. Tänään tuollaista päätöstä ei lääkäri enää voi tehdä.

   Myöhemmin perustin yrityksen ja työllistin ihmisiä. Matemaattisesti tarkastellen olen maksanut velkani. Henkisesti ajatellen velkaa ei koskaan edes ollutkaan. Ei ollut minun syyni, kun sairastuin. Ehkä syy oli huonot geenit tai Tsernobyl.

   Huonoa onnea se ei ollut. Kuten sekään, että paranin, ei ollut hyvää onnea. Kyse oli ammattitaitoisesta hoidosta ja siitä, että kahta huonoa päivää ei voi olla peräkkäin.

 

"Suomen kaltaisen pienen maan etu on varmistaa, että jokainen pysyy matkassa tiukassakin paikassa."

Tässä Sofia on osittain väärässä. Kuinka montaa kertaa kannabista pössyttelevä nettirunkkari täytyy nostaa jaloilleen kolostaan? Jos ei itse yritä yhtään, vaan kerta toisensa jälkeen epäonnistuu ? 

   Kuka tekee päätöksen, että ei nyt enää. Niinpä. Mutta jonkun se olisi tehtävä.

   Mitä jos yksilö itse tekisi sen päätöksen ?

 

Kyky sietää epämukavuutta ja vaikeuksia - sitä kutsutaan hyväksi elämäksi minun mittapuullani. On väitetty, että elämä on jatkuvan epäonnistumisen sietämistä, jatkuvaa kärsimystä. Näin todella on, mutta se ei tarkoita, että kärsimys olisi jatkuvaa. Sen voi antaa mennä menojaan, sen voi antaa vaipua taustalle ja keskittyä käsillä olevaan hetkeen.

   Valintoja voi todella tehdä. Usein valinnat ovat luopumista. Luopumista itsekeskeisyydestä ja "mut kun mä haluun" -asenteesta. Tyytymistä. Osittain jopa nöyrtymistä.

   Niille, jotka haluavat kaikille kaikkea, edelläkuvattu on utopiaa. Sofia voisi yrittää tätä näkökulmaa hieman ymmärtää. 

   Nuoret naispoliitikot käyttävät helposti ilmaisua: pojilla meni tunteisiin. Jos näin, niin sitten heidän pitäisi sietää tytöttelyä ? Allamakaamiseen kyllästyy ajanmittaan kumpikin. Parempi olisi vuorotellen, noin jatkuvuuden kannalta.

 

Sofian mielestä yrittäjä joutuu vaikeuksiin, kun yritys "kyykkää" itsestä riippumattomista syistä.

   Tämä on mielenkiintoinen väite. Yhteiskunnan tehtävänä on luoda toimintaympäristö yrityksille, nimenomaan toimiva sellainen. Tähän eivät kaikille kaikkea -ajattelu ja sääntösuomi -ajattelu oikein sovi. Yrittäjän on annettava vaurastua ja yrityksen on voitava kasvaa ennenkuin muut siitä kuvittelevat hyötyä saavansa.

   Aikanaan taksiautoilijana toimiessani juuri vihreä ajattelu nosti kustannuksia huomattavasti. Lisäksi erilainen turha byrokratia ja erilaiset piilotetut kulut söivät katetta. Piilotetuista kuluista yhtenä esimerkkinä ovat erilaiset kierrätysmaksut, jotka sekä hyödykkeisiin, että palveluihin piilotettuina koettelivat yrittäjän hermoja. Niiden maksaminen kun ei ollut mielekästä, vastalahjaksi et saanut mitään konkreettia.

   Yritys kyykkää kysynnän ja tarjonnan lakien törmäyksissä. Konkurssin yleisin syy on kassavaje. Jos rahat ovat menneet maailman pelastamiseen, ei itselle jää mitään. Tämän pitäisi olla selvää hieman pidempienkin silmäripsien takaa tarkasteltuna. 

 

Suomessa on menty tasapäistämisen kanssa pitkälle. Seuraukset näkyvät. Koulutuksen virheet näkyvät. Jatkuvan, kaiken näivettävän säästämisen vaikutukset näkyvät.

   Ainoa konkreetti mahdollisuus on kasvu. Sekä henkinen, että taloudellinen. Koska taloudellinen jatkuva kasvu on mahdottomuus, olisi hyväksyttävä tosiasia: kaikki työ ei tuota mitään, mutta on tarpeellista. Näin toimien raha kiertäisi yhteiskunnassa.

   Näin aikaa jäisi henkiselle kasvulle. Se ei tarkoita pössyttelyä, vaan elämän kestämistä edes osittain selvinpäin.

 

Moni hyväksi tarkoitettu tasapäistämisen hengessä tehty asia on kääntynyt itseään vastaa.  

   Esimerkki yksi: S-ryhmän valtakunnallisen kilpailutuksen tuloksena ISS-palvelut voitti S-Markettien kiinteistöjen kunnossapidon. Tekijöitä ei ISS:llä Pohjoisessa ole. Seurauksena palvelut ostetaan ostopalveluina paikallisilta yrittäjiltä. Seuraus 1: kunnossapidon hinta nousee. Seuraus 2: ruuan hinta nousee. Seuraus 3: artisti maksaa.

   Kuka on artisti ?

   Kaupan asiakas.

 

   Esimerkki kaksi: Kävin neljä vuotta kansakoulua ja siirryin sitten oppikouluun. Peruskoulun teknisissä töissä kahdeksannella ja yhdeksännellä luokilla minulle opetettiin ne asiat, jotka oli jo opetettu oppikoulun ensimmäisellä. Olen siis käynyt neljä vuotta kansakoulua, yhden vuoden oppikoulua, sitten kolme vuotta peruskoulua ja päälle lukion, johon kurssimuotoisuus saapui kolmanneksi vuodeksi.

   Oli helvetin hyvä systeemi, että maksettiin lukukausimaksu, kirjat ja ruokailut itse oppikoulussa. Tämä erotteli tehokkaasti ne, ketkä mukaan pääsivät. Voi suoraan sanoa, että heikompi aines suuntautui muualle, sinne missä heidän vahvuutensa pääsivät paremmin esille.

 

Tamperelainen sanonta: Reenaa reenaa, nii mahrut porukkaa.

   Kaikki eivät siis pelaa ja vain ne piirtävät, joilla on liitua. On mahdollista pärjätä, jos siihen herää sisäinen halu. Tuo halu muodostuu kilpailullisuudesta ja aidosta himosta parempaan. Ylpeydestä, että itse tekee paremmin kuin muut.

   Tärkein yksittäinen tekijä on tietoisuus omasta ainutkertaisuudesta. Ei ole ketään muuta, eikä mitään muuta kuin sinä, tässä ja nyt.

   Hoida elämäsi.

 

 

VIIKKO 45.

Ma- 122,28 km - 5.23. Toloseen.

Ti- 40,07 km - 1.58. Pääosin soraa.

Ke- Metsästyskävelyä 2,59 km - 56 min.

To- 86,48 km - 3.49. Ivaloon asialle.

Pe- Lepo

La- 40,60 km - 1.50. Liukasta, pakkasta kolme astetta.

Su- Metsästyskävelyä 5,14 km - 1.21.

Yhteensä pyörällä 289,51 km - 13 tuntia ja 3 min. - vertikaalista nousua 2735 m

 

Hyvä viikko, johon tuli yllättävän paljon kilometrejä helposti muutamalla pitkällä lenkillä. 

   Viime blokirjoituksessani mainitsin pyöräilykilometrit. Tarkennetaan vielä, että ammattilaiset ajavat jopa 35000 kilometriä vuodessa. Kuntoilijalle 10000 on loistava määrä.

   Kuntoilijan kannattaa myös miettiä viettämäänsä aikaa pyörän päällä. Jos vertaa ultrajuoksuharjoitteluun, jossa 14 tuntia viikossa on jo mukava alku, pyöräilyn kehoa säästävä vaikutus samassa määrässä pitää mielen virkeämpänä. Sitten jos pyöräilymäärä nostetaan 30 tuntiin viikossa, saattaa se alkaa maistua työltä.

   Ja työstähän pitäisi saada palkkaa, mutta käsitetäänkö se palkka aina pelkäksi rahaksi ? 

 

 

 

MITEN ME TULEMME VOIMAAN

 

Otsikko on kaksisuuntainen miete. Miten Koskinen ja ultrakoskinen tulevat voimaan.

    Viime aikoina olen tavannut vanhaa ystävääni yhä useammin. En kykene muistamaan tarkasti koska viimeksi hänet kohtasin, sen on täytynyt tapahtua vuoden 2014 jälkeen, Suomen halkijuoksun 1622 kilometrin jälkeen. Tai Korona-aikoina. Ehkä jo paljon aiemmin.

    Vanha ystäväni putkahtaa esiin hetkittäin, kun yritän nostaa kilometrimäärää. Kadotan motivaationi juosta hänet tavatessani. Ironista on, että se tapahtuu nyt, 2023, kun juokseminen on helppoa. Juokseminen pitkälle on henkisesti helpointa koskaan. Fyysisellä puolella ei ole ongelmia niin kauan kuin juoksen -  pidän yllä tai kehitän kykyä, jonka hankkimiseen on mennyt kolmekymmentä vuotta.

    Vanha ystäväni julkaisi vähän aikaa sitten esikoisteoksensa. Kirjan nimi on: ja kaikki kivestä. Kirjassa Pasi Koskinen kuvaa miten hänestä tuli minä, ultrakoskinen. On kohtuullista kertoa teille rakkaat ystävät, että en oikeasti tiedä kumpi tätä tekstiä kirjoittaa. Kokemukseni mukaan Koskinen on parempi kirjoittamaan kuin ultrakoskinen, joka taas on parempi juoksemaan.

    On epäselvää miten tulemme voimaan. Koskinen haluaisi keskittyä kirjoittamaan ja ultrakoskinen juoksemaan. Olemme yhdessä kyenneet palaamaan alkuluontoomme, alkuperäiseen minäämme. Tästä on seurannut pelkkää hyvää, mutta taustalla on kammottava tyhjyys.

    Koskisen keho on riippuvainen juoksusta ja ilman Koskisen suurta mieltä ei ultrakoskinen kykene ultrasuorituksiin. Ainoa ongelma on Koskisen motivaatio juosta. Jos motivaatio katoaa, aiheuttaa ultrakoskinen Koskisen keholle vieroitusoireita.

    Kauan sitten näinä hetkinä piirsin harjoituspäiväkirjaani paksun nuolen alaspäin ja katosin. Saattoi mennä vuosi retkeilyn, hiihdon, polkupyöräilyn ja vähäisen juoksun kanssa. Sitten palasin. Tämä kaikki tapahtui ennenkuin ymmärsin, että meitä on kaksi.

    Ilman kaksinaisuuden ykseyden ymmärtämistä on mahdotonta käsittää mitä tällä tekstillä tarkoitan. Koskinen ja ultrakoskinen ovat sekä kaksi, että yksi. Ruumiimme ja mielemme ovat yksinkertaisesti selittäen saman kolikon eri puolet. Siksi motivaatio tai sen puuttuminen on yhdentekevää, sattumanvaraista lantinheittoa.

    Kammottava tyhjyys avautuu, jos mieleni jakautuu. Käytännössä Koskisen ja ultrakoskisen mieli ovat yksi ja sama, mutta zen ei. Kyseessä on kolmenkymmenen vuoden harjoituksen tulos. Rikkumaton symbioosi. Toinen tarvitsee toista, yhtälailla kuin molemmat ovat toisistaan riippumattomia.

    En voi lopettaa juoksemista, koska en koskaan aloittanutkaan sitä.

    Olen vapaa. 

 

VIIKKO 2.

Ma- 15,36 km - 1.51. Siikajärventie.

Ti- Lepo

Ke- 10,03 km - 1.11. Kylällä.

To- Lepo

Pe- 10,04 km - 1.06.

La- Lepo

Su- Matolla 5,07 km - 35 minuuttia. Ulkona - 27 astetta.

Yhteensä 40, 5 km - 4:44

Juoksusta, jota ei minun mittapuuni mukaan ole ollenkaan, ei voi kommentoida mitään.

     

VANHEMMAN TEURAAN AJATUKSIA MOTIVAATIOSTA

 

Lapin kaamoksessa ärsykkeiden määrä on minimissä ja ihminen alkaa helposti käpertymään itseensä. Lapissa asuja torjuu tämän lähtemällä ulos liikkeelle. Hiihtämään, pilkille, tulille tai muuten kylille tapaamaan ihmisiä. Eteläsuomalaisten keskuudessa puhutaan usein kaamosmasennuksesta, mutta oikein oivallettuna sinisen hehkun aika on varsin terapeuttista aikaa. 

    Lappi ja sen erämaat tarjoavat mahdollisuuden puhdistaa itsestään turhaa kuonaa. Eteläisen Suomen kiireisessä keinovalossa sutivien kovalevy kapaa puhdistusta rauhoittuen, mutta Lapissa asuva taas voi joutua kamppailemaan aivan toisenlaisten asioiden kanssa polaariyön aikaan. 

    Tammi- ja Helmikuussa talvi kiristää otettaan ja usein on todella kylmä. Kun ilmavirtaus on oikea niin - 20 asteen pakkanen tuntuu - 30 asteelta. Tämä yhdistettynä alle neljän tunnin valoisaan aikaan kysyy ultrajuoksua harjoittelevalta mielikuvitusta. Juoksumattoharjoittelu pelastaa, mutta todella pitkien 30 - 40 kilometrin lenkkien tekeminen sisällä voi olla henkisesti puuduttavaa. Minä kuuntelen musiikkia tai katson tietokoneen erillisen näytön kautta dokumentteja tai Areenan suoria lähetyksiä. Sisällä juokseminen myös kokemukseni mukaan väsyttää enemmän, kyse lienee hapensaannista. Hyviä puolia taas ovat lämpö ja pitävä alusta.

    Todella kylmällä ilmalla normaali ulkoaktivitetti alkaa haastamaan. Talviverkoilla ei ole kivaa kun mittari hipoo - 30 astetta, eikä hiihtokaan tuolloin ole herkkua. Minä olen ratkaissut asian käymällä usein kävelemässä reilun tunnin Kirsin kanssa ja juoksemalla päälle hitaasti puolitoistatuntia. Näin harjoituksen kokonaisaika on riittävä ja mieli on kirkkaampi kuin väkisin liian pitkää jyystämällä. Tässä samalla tulee hoidettua tuoreempana säilyminen tuleviin ultrakilpailuihin, joihin usein on järkevämpää harjoitella liian vähän kuin liian paljon. Luonnollisesti edelläkerrottu ei koske harrastuksensa alussa olevia juoksijoita, on aika jolloin kilometrejä on saatava alle.

    Urheilijan motivaatiosta on tehty viimeisinä vuosina useita mielenkiintoisia väitöskirjoja ja tutkimuksia. Nuorempana motivaatio on helppo löytää tulosten paranemisen kautta mutta vanhenpana astuvat esiin muut syyt. Moni ei luovu urheilusta sen rakentaman hyvän päivärytmin vuoksi, eikä liikkumatta vanhemman teuraan jaksaminen ainakaan parane.

    Vanhemmiten motivaation perimmäisiä syitä esimerkiksi kilpailemiseen on syytä tutkiskella itsessään. Kenelle urheilen ja voisinko jo olla itselleni hiukan armollisempi, ovat hyviä kysymyksiä. Usein vanheneva kestävyysurheilija on sokeutunut täysin omalle suorituskyvylleen ja etenkin vammojen tai sairauksien jälkeen palaaminen oman lajin pariin tehdään aivan liian kovalla teholla ja syntyy pelkkää negatiivista kierrettä.

    Jos itse peruslajin tulokset eivät enää parane voi motivaatiota löytää edelleen lajin harrastamisen kautta tapahtuvasta henkisestä kasvusta. Voi etsiä uusia tapoja haastaa itseään: ultrajuoksija voi esimerkiksi juosta erikoisissa paikoissa tai olosuhteissa. Todellisessa ultrajuoksussa tosin toivoa on pitkälle yli kuudenkymmenen ikävuoden, jos terveys kestää. Monipäiväjuoksuissa tulokset paranevat kokemuksen kautta ja tuhannen mailin kilpailuissa sitkeä hitaus palkitaan.

    Motivaation kanssa on syytä olla hereillä, jotta ei addiktoidu pelkäksi suorittajaksi. Normaalissa kiertokulussa huippu-urheilija motivoituu uransa alussa tuloksista ja voittamisesta, myöhemmin taloudellisten realiteettien kautta tai jopa persoonansa kehittämisen kautta. Viimeksimainitussa ollaan jo harmaalla aluella. Jos on profiloitunut liiaksi ultrajuoksijaksi ja lopettaa voi kadottaa itsensä. Olen monesti kirjoittanut, että juoksulle ei saa antaa itseään kokonaan.

    Minun tapauksessani henkinen kasvu näkyy armollisuutena itselleni. Kuluneella viikolla oli tavoitteena 92 kilometriä mutta tyydyin lukuun 69,6. Ylimääräinen heikko olo keskiviikkona, koko viikon jatkuneet - 30 asteen pakkaset pakottivat nöyrtymään. Etenkin kun juuri tänään sunnuntaina vastasin kysymykseen: Onko pakko jos ei taho, juoksumatolla 15 kilometrin kohdalla - ei ole. Eikä siitä ole oikein näillä kilometreillä enää hyötyäkään. Nimittäin väkisin vetämisestä.

    Kaamos on hyvää aikaa askarteluun, jos juoksu- tai hiihto-olosuhteet tökkivät. Itselläni on juuri nyt työn alla vanhan armeijan lasikuituahkion saneeraus. 7 millimetriä vahvaa pulkkaa kannattaa vielä kunnostaa. Kirsin nappaamassa kuvassa alla verstaalla on käynnissä pohjajäykisteiden uusinta. Ruiskumaalauksessa käytettävä naamari on todella tarpeen pöly- ja kemikaalikatkujen torjumiseksi. Askartelu vie ajatukset pois juoksusta ja antaa toisenlaisia onnistumisen kokemuksia.

    Hyvä motivaatio ultrajuoksuun syntyy minun kohdallani sisimmässäni olevaa paloa vaalimalla. Tarkka kuormituksen säätö mahdollistaa onnistuessaan vuoden 2022 kaksi ultrakilpailua ja Norjan vuoret.

 

VIIKKO 1.

Ma- Matolla 5,55 km - 40 min.

Ti- 6,66 km - 46 min. Järkyttävän kylmä.

Ke- Kävely Kirsin kanssa 4,44 km - 1.03. Ei harjoitusta, huono olo kehossa.

To- Matolla 11,10 km - 1.10. Tunnustellen, ok.

Pe- Matolla hiukan kovempaa 20,62 km - 2.12.

La- Kirsin kanssa kävelyä 5,96 km - 1.14. Viima. Päälle lumi urilla ja umpihangessa 10,49 - 1.20.

Su- Matolla 15,18 km - 1.41. Mieli ei oikein mukana, joten tyydyin tähän.

Yhteensä 69,6 km - 9:31

Heikko viikko, mutta näitäkin tulee.

 

KUVISSA KAAMOKSEN VÄREJÄ

PILKKITULET

KALANSAVUSTUSTA KOTIKODALLA

TEE SINÄ SE, MITÄ SINUN TÄYTYY TEHDÄ...

Mike Shattuck Wisconsinin Madisonista on juossut tänä vuonna hiukan yli 10000 kilometriä. Miken tavoite on juosta maratonin verran kilometrejä joka päivä vuoden loppuun asti saavuttaen noin 24140 kilometriä.
   Idea sai alkunsa 30 päivän perättäisen maratonin juoksemisesta. Mike on kertonut, että sekä hänen mielensä että kehonsa hyväksyivät tuon kuukauden aikana kilometrit joten hän jatkoi ja päätti harjoitella vuotta 2020 varten. Tuolloin hän aikoo juosta 20020 mailia eli 32219 kilometriä.
   Yhden vuoden maailmanennätys juostuissa kilometreissä on edelleen Serge Girardin 27011 kilometriä eli 74 kilometriä päivässä ilman ainoatakaan lepopäivää vuoden aikana. Miken tapauksessa hänen tämän vuoden tavoitteensa toteutuminen merkitsisi 66 kilometriä päivässä. Jos projekti 2020 onnistuisi ensi vuonna, hän juoksisi 88 kilometriä päivässä.
   Kokemukseni sekä ultrajuoksusta että/ja mielenhallinnasta antavat ymmärtää että noin 30000 kilometrissä per vuosi ollaan ihmisen suorituskyvyn rajoilla vuodessa. Ajatusta tukee vain yksi asia : vaatii hieman onnea pysyä terveenä koko vuoden noiden kilometrien jäädessä taakse. Miken ja Sergen ero on se, että Mike juoksee kotoaan käsin matkustamatta minnekään, Serge taas kierteli juosten eurooppaa matkallaan käyden tuolloin 2009-2010 myös Suomessa.
   Miksi?
   Siinäpä se! Kysymys joka aina esitetään näissä yhteyksissä. Mike on saanut yllättävän (?) paljon kuraa niskaansa USA:n Let´s Run- nimisellä sivustolla. Kysymyksen -miksi lisäksi on esitetty jenkeissä niin tavanomaiset -kuka maksaa tai -sponsoroi kysymykset.
   Myös vauhtiin on kiinnitetty huomioita ja mietitty mikä on juoksua ja mikä kävelyä. On kaivettu esiin Miken satamailisten (160 km) ultrien tuloksia, jotka pyörivät 20 tunnin vaiheilla ja ihmetelty miksi hilata hitaalla vauhdilla maratonin verran kilometrejä kasaan joka päivä. Miken vauhdit Stravan sovellutukseen päivitettyinä ovat karkeasti 5 minuutin kilometreistä aina yli 12 minuutin kilometreihin, keskiarvot pyörivät jossakin 7 - 8 minuutin vaiheilla.
   Tavalliselle ultrajuoksua tuntemattomalle tällaiset kilometrimäärät ovat uskomattomia. Yleensä kysytään mitä huumeita vedetään tai millä itseä piristetään. Sanotaan että koko touhu on ajanhukkaa ja yritetään kaikin tavoin lytätä. Tyypillisin lyttäämiskeino on rahasta puhuminen. Kuka reissut maksaa, millä elät ja kuka sinut elättää.
   Sellainen henkilö, joka valitsee juoksun ja ultrajuoksun elämäntavakseen viittaa tietenkin kintaalla kaikenlaiselle aliarvostamiselle saati arvostelulle. Mike on todennut että: "Tee sinä se mitä sinun täytyy tehdä, minä teen sen mitä minun täytyy tehdä."
   Ihmisen keho muokkautuu vuosien harjoituksen tuloksena kestämään sitä mihin sitä harjoitetaan. Kun juostaan korkeita kilometrimääriä päivästä toiseen ilman lepoa on kehon loppuunpalaminen sekä henkisesti mutta etenkin fyysisesti ainainen uhka. Juoksemisella tai pelkillä numeraalisilla tuloksilla elämänsä täyttäminen ei pidemmän päälle yksistään kanna. Taustalla on oltava syvempiä arvoja tai motivaation lähteitä. Miksi siis altistaa itsensä?
   Narsistinen lähtökohta tällaisen tekemiselle ei ole mahdollista kun puhutaan ultrajuoksusta. Pidemmän päälle valtavat kilometrimäärät vievät ylpeyden ja itsensä esilletuomisen tarpeen mennessään. Ei riitä motivaatioksi, kun puhutaan näistä kilometrimääristä, olla pelkästään esillä sosiaalisessa mediassa. Juosta noin paljon päivässä pelkkien peukutusten tähden? Uskokaa minua - se ei kanna kauan eikä sen avulla löydä voimavaroja jatkaa päivästä toiseen.
   Täytyy siis olla muuta. Usein puhutaan henkisestä kasvusta, maailman paremmaksi tekemisestä, yhteisöllisyydestä tai muille esimerkkinä olemisesta. Näiden asioiden luo tultaessa ollaan jo lähempänä totuutta vaikka absoluuttista totuutta näistäkään ei vielä löydy.
   Valtavien kilometrimäärien ja kärsimyksen tekee helpommin ymmärrettäväki esimerkiksi hyväntekeväisyyteen rahan kerääminen tai vaikkapa aikanaan omalla kohdallani 1000 mailia-elämälle teema, syövästä toipuneena juhlin terveyttä täyttäessäni 50 vuotta. Mutta vieläkään kysymykseen miksi ei ole löytynyt vastausta.
   Addikti - hullu? Juoksun orja! Eikö sinulla ole muuta tekemistä? Mitä muuta teet? Noita minäkin olen vuosieni varrella kuunnellut vaikka omat kilometrimääräni ovat varsin maltillisia näihin todella paljon juokseviin nähden. Kuten Mike, olen viitannut kintaalla ja todennut saman: tee sinä mitä lystäät niin minäkin teen.
   Kun juostaan paljon päivästä toiseen kaikki muu jää. Jäljellä on ambitionsa avulla voimaa saava juoksija ja juoksu. Juoksusta tulee päivittäinen rutiini ja jotkut kuvittelevat juoksevansa elämänsä ohi kääntyäkseen sitten tarkastelemaan sitä. Ambitio on suomeksi kunnianhimo mutta se ei välttämättä tarkoita arvostuksen odottamista muilta - vai tarkoittaako sittenkin?
   Valtavien kilometrimäärien jälkeen, päättyipä juoksu sitten onnistuneiden tavoitteiden saavuttamiseen tai kehon rikkoutumiseen on yksi asia varmaa: juoksija syvällä sisimmässään tietää mitä rehellisyys itseä kohtaan on. Superkusipää saattaa vielä ulospäin pullikoida mutta useimmiten edes sisäinen kasvu toteutuu.
   Juoksemalla riittävän kauas saat ennepitkää selville kuka olet ja miksi olet.

Kuvassa Nellimin harjua, oikein juostavaa reittiä niille jotka näkevät hieman vaivaa kuntonsa eteen.

VIIKOT 25-26.

Ma 17.6.- Kävelyä omassa pihassa kilometri. 
Ti - Su - Lepoa, nuhaa ja väsymystä. Odottelua viruksesta irtipääsemiseksi.
 ---
 Ma- Haapakuru 10,2 km - 1.07. Hyvin niistää ja kaikki aiemmin rakennettu on luhistunut.
Ti-Ke - Lepoa.
To- Haapakuru 10,2 km - 1.15. Parempaa.
Pe- Aamulla Konkeloniemi 8 km - 58.47. Kaaduin komeasti.
       Ilta Pahtalammen polku 14,7 km - 1.52. Erittäin teknistä polkua hulluille juostavaksi.
La- Tiellä 10 km vesisateessa ja kurassa - 1.02.
Su- Lepo eli pienen terassin (6 neliötä) tekoa takaovelle. Lapiolla kaivamista ja askartelua.

Yhteensä 53,3 km - 6:15 - 364 nousumetriä. 

KESÄKUUN SUMMAUS

Yhteensä 216,1 kilometriä juoksua - 25:40

Huhti- ja toukokuun sekä kesäkuun alun yhteensä 813 kilometriä ja kaikki tehty työ, nousukunto ja hyvä noste alkoivat haihtua savuna ilmaan kun sairastuin 13.6. 
   Ennen sairastumista olin huikeassa nousukunnossa, tein ystävien kanssa liiteritalkoita ja palaneen talon siivoustalkoita. Valitettavasti ystävät toivat mukanaan viruksen johon sekä minä että Kirsi molemmat sairastuimme, liiteritalkoopaikassa lähes kaikki olivat jotenkin kipeitä.
   Tähän voisin nyt kirjoittaa että kiitos vaan ja huutomerkki mutta en kirjoita. Elämää ei voi elää eristyksissä ja kaikella lienee tarkoituksensa. Ystävät ja ihmisten auttaminen ovat minulle joskus kilometrejä tärkeämpiä. Tuossa luki joskus. 
   Olen siis juossut riittävän kauas, jotta olen selvillä siitä kuka olen ja miksi ja myös siksi jatkan juoksemista edelleen. Aina on varaa parantaa.