OIKEAT VÄRIT - KOLI GRAVEL CARNIVAL 2026

 

Kuva Christer Ådahl.

 

TAUSTAA

 

Minä olen suorapuheinen ihminen, hyvässä ja pahassa. Tästä johtuen eräät ihmiset ovat sulkeneet minut oman kuplansa ulkopuolelle. Siihen heillä on täysi oikeus. Meillä kenellekään ei kuitenkaan olisi oikeutta olla epärehellinen itseään kohtaan. Jos omassa kuplassa on vääriä värejä ja niihin sokaistuu, olisi tultava ulos etsimään itselle sopivia, mutta etenkin itselle sopivia uusia värejä.

   Viimeisen kahden vuoden aikana olen liikkunut pyörällä päivä päivältä enemmän. Juoksin 2022 ennätykseni kuuden päivän juoksussa. Ulospuhalluksen jälkeen aloitin varovaisen juoksemisen ja jouduin yllättäen kokemaan jatkuvia kipuja vasemmassa jalassani, kantapäässä sekä takareiden sivussa. Hain suraalihermon tulehdukseen kipupiikin ja pääsin uudestaan liikkeelle. Juoksu ei kuitenkaan tuntunut siltä miltä minun juoksuni pitää tuntua. Koin, että olin tullut siihen pisteeseen yli kolmenkymmenen juoksuvuoden jälkeen, jossa juoksusta on enemmän haittaa kuin hyötyä. Kokonaisvaltaisesti, psykofyysinen kokonaisuus huomioon ottaen.

   Aloin liikkua pyörällä. Se tuntui hyvältä ja vei mukanaan. Ostin ensin Rovaniemi Ski&Bikestä läskipyörän, vajaan vuoden päästä gravelpyörän ja sitten myös Kirsille gravelpyörän. Ennen viime joulua ostin vähän käytetetyn Trekin maantiepyörän lähinnä sisäpyöräilyyn, ja hankin trainerin. Sittemmin olen ajanut myös maantiepyörällä ulkona ja nauttinut kaikista pyöräkokemuksistani suunnattomasti.

 

Alkuperäinen ajatus oli olla kilpailematta pyöräilyssä. En kuitenkaan voinut vastustaa kiusausta mitata suorituskykyäni muita vastaan uudessa lajissa. Neitsytkilpailuksi valikoitui Koli Cravel Carnival ja siellä 150 km matka Racer- sarjassa.

 

 

KILPAILU

 

Saavuimme Kolin kylälle kahta yötä ennen kilpailua matkailuautolla. Järjestäjä oli etukäteen sivuillaan infonnut mihin saa pysäköidä, siitä iso plussa heille. 

   Hain edellisenä illtana pyörään kiinnitettävän numeron ja muun kilpailurekvisiitan. Olo oli erittäin levollinen. Minun mittakaavassani reilu kuuden tunnin suoritus ei ole yhtään mitään - mitenkään matkaa, reittiä tai olosuhteita vähättelemättä. 

   Sitäpaitsi olen päättänyt, että pyöräilystä ei tule minulle samanlaista tarinaa kuin ultrajuoksusta. Tämä on täysin filosofiani vastainen päätös. Eihän tällaista voi päättää etukäteen. Elämä on tässä ja nyt, jokainen hetki kerrallaan. Toisaalta jos nyt pyöräilen reilu kolmekymmentä vuotta, olen vasta hiukan alle sata - sitten varmaan ryhdyn melomaan ja sen jälkeen...

 

Kilpailupäivän aamuna satoi. Edessä oli varsin monimuotoisia sorateitä ja sade on kaikessa pyöräilyssä pahin vihollinen, mutta etenkin soralla. Lentävä kura tunkeutuu kaikkialle, niin pyörään kuin kuljettajaankin.

   Kilpailukeskuksena toimi Kolin kylän Sokos hotellin piha. Tapahtuma oli kokonaisuudessaan erittäin hyvin ja selkeästi järjestetty. Hotellin pihalla oli pyöräkilpailujen tapaan mahdollisuus ajaa eri valmistajien pyöriä, hankkia tarvikkeita ja fiilistellä muuten vaan.

 Kuva Christer Ådahl. Allekirjoittanut ensimmäinen vasemmalta.

 

Lähdin pääjoukon mukana, eturivistä, koska olin Racer-sarjassa. Loppuajallani olisin ollut Rider-sarjassa palkintokorokkeella, mutta "ammattiylpeys" ei antanut myöden tähän ensimmäiseen kilpailuun. Seuraavissa kilpailuissa ajan sitten turistiluokissa, mikäli seuraavia tulee.

   Lähtö oli asvalttitielle, ensimmäisessä alamäessä oli vauhtia jo odotetut 50 kilometriä tunnissa, josta sitten taitettiin vasemmalle soratielle ja kura alkoi lentää. Olin jättäytynyt pääjoukon viimeiseksi, koska tiesin ettei keskivauhtini tule riittämään joukossa pysymiseen kuin pari tuntia. Olisi ollut järjetöntä ajaa itseään pihalle heti aluksi. 

   En yksinkertaisesti ole ehtinyt saada pyöräilykuntoani paremmaksi näiden kahden vuoden aikana. Ultrajuoksuvuosien hidastuttamat jalat ovat hitaasti mutta varmasti heränneet toisenlaiseen lihastyöhön, koko ajan kadenssia (pyöritysnopeus) parantaen. Lisäksi en ole vuosikausiin harjoitellut tai kilpaillut näin korkeilla syketasoilla, joten senkin hallitseminen ottaa aikansa.

   Pääjoukko meni menojaan ja jäin ajamaan yksin, ei peesiapua. Kilpailun aikana minut ohitti vain yksi ajaja. Itse ohitin muutamia. 

   Pyöräni tangossa oli Coroksen Dura tietokone kiinni ja siinä kartalla gpx-jälki reitistä. Reitti oli lisäksi merkitty erivärisin nuolin maastoon. Kaikesta huolimatta ajoin alussa hieman ohi, josta Dura minut pelasti. Pummi oli vain muutama sata metriä, mutta vesisateessa ja jo siinä vaiheessa kuraisilla ajolaseilla asian selvittämiseen meni viitisen minuuttia.

   Reittiin mahtui kaikenlaisia ja kaikenkuntoisia sorateitä sekä yksi kivinen, talutettava, noin 350 metrin polkupätkä ylä- ja alamäkeen.

   Käytännössä tavoitevauhtini oli kokoajan yli 35 kilometriä tunnissa poislukien pystyjyrkät ylämäet, parhaimmillaan soramutkiin tulin lähes 60 kilometrin vauhdilla. Kyse on pyörän ja kehon hallinnasta sekä kyvystä jatkuvaan tempoajoon, eli vauhtiin kiihdyttämiseen.

   Hiukan ennen 80 kilometrin kohtaa sain vasempaan ulkoreiteen krampin ylämäessä. Se oli ainoa iso kramppi, loppumatkan ajoin pienten tuikkien läsnäollessa ja tämä vaikutti siihen, että en pystynyt kuuden tunnin aikaan.

   Loppuaikani oli 150 kilometrin jälkeen 6 tuntia ja 31 minuuttia. Vertikaalista nousua tuli 2535 m. Keskivauhdiksi jäi vaatimaton 23,1 km/h. Loppunousu Ukko-Kolin huipulle asvalttia pitkin vei tuhkatkin pesästä, kuten alla näkyvästä kuvasta voi havaita.

   Vertailuksi: Nellim - Ivalo - Nellim, 84 kilometriä ja nousumetrejä hiukan yli 900 m.  

   Olen erittäin tyytyväinen tulokseen, 62-vuotiaana uuden lajin parissa, ei huono!

   Vieläkin tyytyväisempi olen, että kilpailun jälkeen en saanut yhtään kramppia, etenkään sisäreisikramppia. Huolellinen suolaus ja palautusjuomien sekä muun nesteen ja oikean ravinnon nauttiminen edesauttoi tätä.

 

KNOPPEJA

 

Ajoin kilpailun alumiinirunkoisella Orbea Terralla, jossa oli sisärenkaalliset Continental Terra Speed renkaat 45 milliä leveänä. Pyörässä oli kaksi juomapulloa ja selässäni Yoko-merkkinen kahden litran letkullinen juomareppu, jossa sisärengas, minipumppu, kevyet rengasraudat (3), ketjulukko, suojahanskat, monitoimityökalu ja puhelin.

   Pyörän vaakapukessa stemmin takana (ojaustangon kannatin) oli pieni vetoketjullinen, vedenpitävä laukku, jossa minigrip-pussillinen Jollos-energiapalloja.

   Giron gravelkypärä ja Shokz-luukuulokkeet. Oakleyn Flak kirkkaat ajolasit vahvuuksilla. (Minulla on hajataitto, joten vain kauas, lähilaseja ei tarvita, näen Coroksen numerot ilmankin.) Polar-sykevyö. Yoko hanskat. Leijona 5020-2148 kello nahkarannekkeella. (Harrastan kelloja) Giron Spd-kengät. Kilpailuasu oli Rovaniemi Bike&Ski:n sponsoroima Bioracer. Haltin kevyt tuulitakki alussa. Kilpailuasun alla tekninen paita, puuvilla-alushousut ja sukat markettikamaa. Lämpötila lähdössä hiukan yli plus 10,  iltapäivällä aurinkoinen keli. [Käytän bibsien (pehmustetut ajohousut) alla alushousuja silloin kun siltä tuntuu, mutta nahkahousujen alla en milloinkaan.] (Minulla ei ole nahkahousuja - vielä)

   EI: lokasuojia, valoja, soittokelloa, eikä mitään muutakaan turhaa.

   OLISI PITÄNYT OLLA: kevyet kengänsuojat,  ehkä kevyt ass-saver muovilippa satulan alla ja mahdollisesti kevyt vinoputken "lokasuoja". Periaatteesta en käytä lokasuojia kilpailussa.

   Huoltopisteiltä sai geelejä ja erinomaisia juomia, muun muassa High5 proteiinijuomaa sekä muuta peruspurtavaa, tietenkin myös piirakoita (karjalanpiirakoita) kun Pohjois-Karjalassa oltiin.

 

 

MUUTA TÄRKEÄÄ 

 

Tunnelma oli erinomainen. Väkinäisyys ja turha jännittäminen sekä kuumeinen säätö, mitä usein näkee ultrajuoksukilpailuissa ihan liikaa, olivat poissa. 

   Kävin kilpailua edeltävänä päivänä kävelemässä Kirsin kanssa paikallisen veistospuiston läpi ja illalla yhdellä oluella. 

   Liika pingottaminen ja lakanoissa pyöriminen eivät auta lopputulokseen. Olin harjoitellut hyvin, kilpailuun valmistautumiskokemusta on vaikka muille jakaa, pyörä oli kunnossa, kiitos siitä Rovaniemi Bike&Ski - mikä siis voisi jännittää?

 

VANHAN TEURAAN AJATUKSIA KILPAPYÖRÄILYSTÄ

 

Ajoin jo kymmenvuotiaana säännölliseti 60 kilometrin mäkistä mökkimatkaa vaihdepyörällä. Isä sanoi, ettei yhtenään saa vaihtaa, vaihteet kuluvat.

   Ajat ovat vaihtuneet ja nimenomaan vaihteita pitää vaihtaa koko ajan. Oikea polkemistekniikka, ajoasento eli pyörän säädöt on oltava kunnossa. Omasta mahasta on halvempaa ottaa pois kaksi kiloa kuin ostaa markkinoiden kevyin hiilikuitupyörä.

   Kun juoksen pitkää ultrajuoksua sydämeni lyö alle 110 kertaa minuutissa, Kolilla keskisyke oli 133, maksimi 152.  65% ajasta 123 -137. 25 % ajasta 138 - 152. 10 % ajasta 94 - 122. (Maksimini on 154, sitten tukehdun.) Kyse on siis täysin eri lajista, tässä oli kaikki mihin nyt pystyin.

   Tätä kirjoittaessani olen ajanut tänä vuonna pyörällä 5039 kilometriä, enkä ole kokenut vielä juurikaan joutuneeni ajamaan ajamalla. Olen parhaimmillani juossut yli 5000 kilometriä vuodessa, pitäisikö siis pyörää nyt ajaa 15000 kilometriä? Mitä hyötyä siitä olisi?

   Tavoite on ajaa tänä vuonna 10000 km, katsotaan sitten lisää.

 

LOPUKSI

 

Olen tavannut ultrajuoksussa fantastisia ihmisiä. Nyt myös pyöräilyssä. Valitettavasti molemmissa lajeissa on ihmisiä, jotka harrastavat tehostaakseen itseään ja egoaan - myös oman terveytensä kustannuksella.

   Minä haluan kyetä kävelemään Kirsin kanssa käsi kädessä normaalisti. Käymään metsällä, niin marjassa kuin metsästämässäkin. Haluan päästä omin jaloin veneeseen kalastamaan.

   Ja kun kirjoitan, näen kuvissa värejä. Oikeita värejä.

   Ennätykset ja voitot painuvat unholaan, aina tulee parempia. Mutta kokemuksia ja tunnetta siitä, että on elänyt niin että tuntuu, ei kukaan voi ottaa minulta pois. 

 

HARJOITTELUA 

    

VIIKKO 20.

Ma- Lepo

Ti- Juoksua 8,32 km - 1.00.

Ke- Maantiepyörällä 100,63 km - 3.50.

To- Gravel 30,17 km - 1.16.

Pe - Maantie 40,16 km - 1.51 + hieronta iltapäivällä.

La- Saariselällä Kirsin kanssa kävelyä 3,81 km - 49 min.

Su- Gravel Kirsin kanssa Rovaniemellä 15,73 km - 1.03.

 

VIIKKO 21. Kilpailuviikko

Ma- Lepo

Ti- Kajaanissa gravel Kirsin kanssa 17,08 km - 1.10.

      Lapinlahti kävelyä 2,56 km - 43 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 12,10 km - 50 min.

       Gravel yksin 41,24 km - 1.35.

To- Synttärigravel yksin 20,67 km - 57 min.

Pe- Lepo

La- Kilpailu. Koli Gravel Carnival 150 km - 6 tuntia ja 31 min. Vertikaalista nousua 2533 m. 17./217 lähtijästä.  Omassa Racer-sarjassa 12.

Su- Kävelyä Polvijärvi Satulavaara 1,26 km - 23 min.

 

VIIKKO 22.

Ma- Hämeenkyrö gravel Kirsin kanssa 7.22 km - 26 min.

         Gravel yksin 30,47 km - 1.08. Hyvin alkanutta palautumista.

Ti- Kävelyä Kirsin kanssa 3.29 km - 57 min.

Ke- Gravel Kirsin kanssa 31,11 km - 1.55.

To- Gravel 15,13 km - 43 min.

Pe- Lepo

La- Gravel 74,41 km - 3.22.

Su- Lepo

 

Pyöräilyä yhteensä tänä vuonna 31.5. mukaanlukien 5039 km.

 

MATKAN VARRELTA 

 

Kilpailun jälkeen reissussa monenlaista pyykkiä. Pyörän pesin heti Kolilla, järjestäjä oli hoitanut pesupaikan kuntoon.

Pari kuvaa Kolin puutarhan veistospuistosta.

Grillinpitäjä on kantasuomalainen, lukekaa kyltti huolella.

Veistospuiston erillisestä miniveistos-osasta.

Lapinlahti. On hyvä kertoa vieraalle, että tämä on vieraassa paikassa etsiessään autolleen vieraspaikkaa. Yhdyssanat?

Leijona Olari Hoods. Dubleeta, kvartsikoneisto. Tämä ei ole se kisakello.

Virallinen 62-vuotiskuva.

Pyörällä kulkee melkein kaikki.

Kesä.

Parasta aikaa.

Alakuvassa kirjailijat vasemmalta lukien: Pekka Juntti, Seppo Saraspää ja Pasi Koskinen.

   Kuva otettiin Seppo Saraspään 80-vuotisjuhlassa Saariselällä. Seppo on merkittävin ihminen kirjoittamiseni taustalla, olen ihmetellyt voiko minulla olla neljäskin vaari, mutta näköjään voi - kiitos Seppo ainaisesta järkähtämättömyydestäsi. 

 

PS. Viimeisessä kuvassa minulla on housut, jotka ostin Inhimillinen tekijä-sarjan TV-lähetykseen, joka tuli ulos  11.09.2014 . Samana vuonna juoksin Suomen halki 1622 km. Mahdun housuihin vielä vaivattomasti, ainoastaan reisistä ne ovat hieman piukemmat. On siis ihan itsestä kiinni miten vuodet vierivät, mikäli oma terveys harjoittelun suo.
 

 

 

 

KYPSÄÄ

 

VIIKKO 17.

Ma- Lepo

Ti- Maantiepyörällä 22,02 km - 58 min. Väsynyt. 

Ke- Trainerissa sisällä 29,20 km - 56 min.

To- Trainerissa sisällä 57,17 km + 18 km. Ulkona lumisade ja kauhea tuuli.

Pe- Läskipyörällä 21,94 km - 1.24. + Trainerissa 30,22 km. Sikakylmä ulkona.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 7,14 km - 1.52. + Maantiepyörällä 41,04 km - 1.49.

Su- Juoksua poluilla 6,69 km - 53 min.

 

Sääliksi käy lappiin saapuneita muuttolintuja. Viikon sää oli tuulinen, lumisateinen ja erittäin apea muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kuriositeettina voisi mainita, että perjantain tuulen ja lämpötilan yhteisvaikutus iholla oli määritelty miinus yhdeksään asteeseen!

Peipot, telkät, sorsat, joutsenet ja hanhet ovat saapuneet.

 

VIIKKO 18.

Ma- Maantiepyörällä kovaa 83,18 km - 3.22. Osin vastatuuli ja raesade.

Ti- Maantiepyörällä Ivalossa  55,63 km - 2.32 (Nissanin korjauksen ajan)

Ke- Rovaniemi Orbean gravelin testiajo korjauksen jälkeen 33,35 km - 1.28. 

To- Rovaniemi gravelillä 1,55 + 10,16 km. Kaupungissa.

Pe- Kirsin kanssa vappujäätelöllä graveleillä 22,15 km - 1.29.

        Illansuussa gravelillä tunnin tiukka 31,35 km - 1.07. Valajaskosken lenkki.

La- Lepo

Su- Levillä Kirsin kanssa kahviajo 20,43 - 1.19.

       Levin huipulle 11,35 km - 44 minuuttia. 321 metriä vertikaalista nousua, hissukseen, ei yritystä.

 

Rovaniemellä lämmintä! Shortseilla ensimmäisen kerran tänä vuonna.

 

VIIKKO 19.

Ma- Lepo

Ti- Gravelillä kovaa kotimaisemissa 101,76 km - 4.13. Tästä 80 % oli sorateitä. Viimeinen pitkä kova harjoitus ennen Koli Gravel Carnivalia.

Ke- Gravelillä 70,54 km - 2.59. Tästä 44 km oli soraa.

To- Kävelyä Kirsin kanssa 4,87 km - 1.14.

       Maantiepyörällä 30,04 km - 1.14.

Pe-  Kirsin kanssa graveleillä 23,44 km - 1.26

        Yksin 30,27 km - 1.12.

La- Lepo, väsynyt.

Su- Gravelillä 51,29 km - 2.32. Missevaaran kurat/lumikurat ja muita sorapätkiä.

Viikon 19. pyöräkilometrit 307, 3 km - 13 tuntia ja 40 minuuttia - vertikaalista nousua 3410 m 

 

Vuosikilometrit 4427 km. 

 

Hieman on lämmennyt mutta tuulet, eli jäisistä järvistä nousevat virtaukset, häiritsevät. Pihassa kirjosieppo, västäräkki, taivaanvuohi ja pajusirkku. Kevät on ainakin kolme viikkoa edellä normaalia.

 

 

KYPSÄÄ

 

Olen läpi elämäni viettänyt päiviä, jolloin en tee mitään fyysisesti. Tänään on sellainen päivä.

   Sanotaan, että on mukava olla vaan. Jos on ajatellut olemistaan hieman pidemmälle, ilmaisu kuulostaa hölmöltä. Mitä muutakaan ihminen voi, kuin olla vaan?

 

Ihmisen olemassa oleminen määritellään usein tekemisen kautta. Tämä on harhaa. Ensimmäisen kysymyksen viattomuus: "Mitä minä olen?", ei lakkaa vaikuttamasta jos sen on kysynyt itseltään tositarkoituksella.

   Minulta kysytään joskus mitä hyötyä tuollaisesta ajattelusta on. Kyse on pikemminkin ajattelun lakkauttamisesta. Esimerkkinä käytän vuonna 2022 juoksemaani kuuden päivän juoksun tulosta, 603 kilometriä.

   Tajuttuani käsillä olevaan hetkeen keskittymisen oleellisuuden, luovuin ajatuksesta yrittää päästä tiettyyn kilometrilukemaan. Pakko hävisi ja jäljelle jäi pelkkä matkanteko. Askel askeleelta. Hyöty: pääsin pidemmälle kuin koskaan ennen.

 

"Olla vaan." Ei siis onnistu, eikä siinä ole mitään "vaan". Olemme aina. Joka hetki. Eikä se ole koskaan vaan, koska jokainen meistä on ainutlaatuinen ja jokainen hetki on ainutlaatuinen. Yhdistämällä kaksi ainutlaatuisuutta syntyy Elämä, Zen, Satori, Kensho tai ihan miten vaan haluatte sitä hetkeä nimittää. Hetkeä, jolloin oivallatte, että kypsä elämä on mukavaa sellaisenaan kun se on.

 

 

Kuva minusta ylioppilaslakki päässä kuplassa on otettu Rovaniemen vappuhulinoissa. Kupla on siirretty kesäsäilöön Ounaskosken leirintäalueelle viereiseltä puistoalueelta, jossa kiistelty ulkomaalaistaustainen yrittäjä piti eräänlaista valopuistoa talven yli turistien iloksi. Kiistely johtui koko idean sopivuudesta Suomen Lapin pääkaupungin ohjelmatarjontaan. En ota muuten kantaa, mutta jos aasialaiset turistit maksavat kaikesta epäaidosta hömpästä, niin tyhmä ei ole se joka pyytää.

Rovaniemen matkalla Orbean rikkoutunut vaihdekahva vaihdettiin uuteen Ski and Bike store Rovaniemessä. Samalla sain käyttööni kilpailuasun liikkeen väreissä, jota toivottavasti pääsen testaamaan Koli Gravel Carnivalissa 23.5. 

 

Rovaniemen vapputraditioon kuuluu Jätkänpatsaan lakitus ja uusien ylioppilaiden kastelu paloletkulla. Hauska, mutta märkä muisto, jää varmasti nuorten mieliin. 

    Me hieman varttuneemmat juhlimme omalla tavallamme. Nellimistä on fantastista lähteä välillä katselemaan ihmisiä. Tämä ei tarkoita sitä, ettei ihmisiä olisi Nellimissäkin, mutta pelkästään noin 66 asukkaan kylässä kyhjöttäminen saattaa surkastuttaa tiettyjä osia aivoista ja sitä me emme halua.

 

ÄLÄHDYS

Jääkiekon kolmannessa SM-ottelussa selostettiin Sakari Kuosmasen ennen ottelun alkua laulaman Finlandian tunnelmasta. Myöhemmin pelaajahaastattelussa hehkutettiin saman Finlandian tuomaa tunnelmaa. 

   Kyllä se Sakari lauloi siellä Maamme laulun (Vårt Land). Lyhyesti Maamme. Finlandia on ihan toinen biisi.

   Mitäs jos nyt edes yrittäisitte hiukan MTV3 ?

 

 

Viimeinen kuva on viesti kaikille niille paskahousuille, jotka ovat väittäneet että me emme asu täällä Nellimissä lähellä luontoa.

 

 

POIS MUKAVUUSALUEELTA ?

 

Ihmiset ovat laiskoja yrittämään tehdä kaiken paremmin. Oleellinen kysymys on: pitääkö kaikki aina tehdä paremmin ?

 

Elämässä on useita osa-alueita, missä liika yrittäminen johtaa kärsimyksen lisääntymiseen. Mainiona esimerkkinä parisuhde. Toista ei voi muuttaa, mutta yhdessä voi muuttua. Liika yrittäminen tuo parisuhteeseen väkinäisyyttä. Jos molemmat ovat tai toimivat omana itsenään, voi löytyä luonnollista yhdessäoloa. Väkisin ei synny mitään kestävää.

   Huomattavasti monimutkaisemmaksi paremmin tekeminen muuttuu kun tehtävällä asialla yritetään saavuttaa jotakin. Esimerkkinä käytän mielelläni pitkäaikaista haavettani juosta kuudessa päivässä yli 600 kilometriä. Saavutin tavoitteeni vasta luovuttuani sen tavoittelemisesta. Tajusin, että kun lähtölaukaus ammutaan ei tule ajatella metriä pidemmälle. On oltava läsnä ja ratkottava esiintulevat ongelmat yksi kerrallaan, ongelmia kuitenkaan erityisemmin odottamatta. Mieli ei saa harhailla tavoitteiden numeroissa. Juoksun on tultava luonnollisesti, jopa helposti.

 

Hyvä ystäväni Jani Rautonen vitsaili, että minulle on kehittymässä uusi addiktio pyöräilyn myötä. Hän saattoi olla myös tosissaan, mikä osoittaa ystävästä huolta pitämistä.

   Minä olen omasta mielestäni muuttunut varsin paljon juoksuvuosieni aikana. Pyöräilyn koen positiivisena addiktiona, jos ollenkaan addiktiona. Toistaiseksi. On selvää, että yli kolmeenkymmeneen juoksuvuoteen mahtuu monenlaista elämäntilannetta, kuin myös ajatusmaailmaa. 

   Jälkikäteen pidän tärkeimpänä kahta asiaa: kuka juoksee ja onko lenkille pakko mennä. Samoin on pyöräilyni kanssa. Ensilukemalla nämä ovat typeriä kysymyksiä, mutta tarkemmin pohtien kysymykset karsivat pakko-oireiset itsensä tehostajat ulos leikistä. Kysymys on kokemisesta. Miltä harjoittelu tuntuu. Ja etenkin miksi sitä tekee.

 

Olen pyöräillyt nyt enenevässä määrin melkein kaksi vuotta. Kaikki alkoi lääkärikäynnistä Rovaniemellä, kun Hehku-terveyden Joni Keisala pisti vasemman kantapääni ulkosyrjälle piikin kortisonin ja kipulääkkeen sekoitusta. Kesti aikansa ennenkuin olin kypsä määrittelemään tulevaisuuteni vision urheilijana. Nilkutanko loppuikäni, eli tuhoanko jalkani lopullisestai vai nautinko urheilusta. Valitsin viimeksimainitun vaihtoehdon.

   Minulle urheilusta nauttiminen merkitsee itsensä kehittämistä. Olisi siis mieletöntä olla paneutumatta pyöräilyyn kunnolla. Juoksuvuosien motivaatio vaihteli, mutta uutta löytyi aina uteliaisuudesta määrittää omia rajojaan. Millään muulla ei ollut, eikä ole merkitystä. Ei edelleenkään. Paitsi Kirsillä.

   Kannustan edelleen kaikkia toteuttamaan intohimojaan. Työ, ura ja se kuuluisa muu elämä on merkityksetöntä niihin tunteisiin verrattuna mitä ultra-urheilu minulle on antanut. Ainoa poikkeus ja kaiken edellytys on Kirsi. Eli elämän tasapaino, tausta. On oltava muutakin kuin pelkkää urheilua, mutta sen muun on joustettava, mikäli aikoo riittävän pitkälle.

   Minulta on usein kysytty mikä on riittävän pitkälle?

   Se on tie täydelliseen yksinäisyyteen kesken suorituksen. Siinä kuoriutuu esiin todellinen minä ja todellinen, suuri ja avara mieli. Täydellinen tyhjyys, pelkkä hengitys minun ja ympäröivän maailman välillä.

   Näihin kokemuksiin pääsee vain poistumalla mukavuusalueeltaan. 

 

 

VIIKKO 5.

Ma- Läskipyörällä 30,65 km - 1.58.

Ti- Lepo

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 2,45 km - 33 miuuttia. Pakkasta - 29 astetta.

       Rouvy Maine, USA 22,19 km - 45 min. plus jäähdyttely 3,94 km - 7 min.

To- Rouvy Budapest, Unkari 13 km - 27 min. plus Rouvy Tokio, Japani 12,90 km - 30 min. plus Gdansk Puola 31,90 km - 58 min.

Pe- Rouvy Huilan, Taiwan 20,95 km - 42 min. plus Vansbro, Ruotsi 30,29 km - 49 min.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 3,48 km - 51 min. Aamulla - 34 astetta.

Su- Gravelillä 31,39 km - 1.31. Lauhtui - 11 asteeseen.

Yhteensä pyörällä 196,9 km - 7:51 - 1546 m. 

 

VIIKKO 6. 

Ma- gravelillä Kontosjärventie 41,20 km - 2.03.

Ti- Lepo

Ke- Gravelillä Ivalo - Nellim 42,93 km - 1.59.

To- Lepo

Pe- Rovaniemi gravelillä 21,62 km - 1.05.

La- Lapinlahti kävelyä Kirsin kanssa 4,55 km - 1.05.

       Lapinlahti iltagravel 25,57 km - 1.22.

Su- Lepo

Yhteensä pyörällä 131,3 km - 6:31 - 1254 m 

 

VIIKKO 7.

Ma- Kävelyä Kirsin kanssa Tampereella 3,08 km - 39 min. Ei oikein minun kaupunkini enää: keskusta täynnä woltin ja muita ruokalähettejä, kantasuomalaiset vähemmistönä.

Ti- Hämeenkyrö - Ylöjärvi gravel 30,11 km - 1.38.

Ke- Hämeenkyrö gravel Kirsin kanssa 7,26 km - 43 min. plus yksin illalla 40,62 km - 1.58 km.

To- Kävelyä Kirsin kanssa 3,11 km - 43 min. Hämeenkyrössä.

Pe- La- Lepo, matka takaisin kotiin.

Su- Rouvy Missouri, USA 26,77 km - 58 min. Tehoja yli 200 wattia. plus tasaista Everglades, USA 14,39 km - 25 min.

Yhteensä pyörällä 119 km - 5:44 - 1323 m.

TAMMIKUUSSA PYÖRÄLLÄ 1137 km - kaikki lajit yhteensä 52 tuntia.

 

 Tyytyväinen urheilija pyörähuollossa. Bike&Ski Store Rovaniemi. Kari Jokelainen.

 Linkki kaupan sivustolle: Ski&Bike Store Rovaniemi

 

Reissussa bongattua. Maailma pelastuu mutta miten käy moottoriurheilun ilon?

 

 Matkailuautossa voi kahvitauolla seurata olympialaisia.

 

 Se nyt vaan on tyhmää autolla luistella.

KAIKKIALLA VAI EI MISSÄÄN

Se, joka on kaikkialla, ei ole missään. Ajatus on alunperin Senecan, mutta paremmin kuin koskaan se sopii tämän ajan kuvaan. Ihmiset roikkuvat sosiaalisessa mediassa ja ruutujen ääressä valtavan paljon elämänsä ajasta.

   Elämänsä ajasta? 

   Juhannusaattona 1993 pääsin pois syöpäsairaalasta. Olin tuolloin huonoimmassa kunnossa kuin ikinä ennen, vaikka minut oli todettu terveeksi puolen vuoden hoitojakson jälkeen. Olin lähempänä kuolemaa kuin koskaan aikaisemmin tai sen jälkeenkään. 

   Tuona hetkenä päätin elää elämäni juuri niin kuin itse haluan, jos se minulle suodaan. Siis jos ensiksi suodaan elämää ja sitten omia valintoja.

   Näin vuosien päästä valinnat tuntuvat oikeilta, mutta ajatus että kykenisin elämään elämäni juuri niin kuin minä haluan, kuulostaa hieman hassulta.

   Elämä elää meidät täydellisesti. Loppuun asti.

   Toki omilla valinnoilla on merkitystä, mutta siltikin, elämä se on joka meidät elää. Siksi onkin aivan ratkaisevaa missä? Puhelimella, tietokoneella vai tässä ja nyt. Ulkona? Sisällä rakkaiden kanssa ilman ruutua. Vai saman ruudun ääressä, yhdessä.

   Internet luotiin aikanaan sellaiseksi, että sitä ei voi tuhota. Nyt osa siitä on ottanut tehtäväkseen tuhota meidät. Toisin sanoen, jossakin on ihmisiä jotka haluavat jotakin itselleen muiden kustannuksella. Ilkeästi voisi sanoa, että normaali ihminen haluaa rahaa, jotta saa vapautta. On myös ihmisryhmä, joka haluaa vapautta saadakseen rahaa.

   Ilkeydestä ei ole hyötyä. Syyttelystä ei ole mitään hyötyä. Minulle on sanottu, että elän omassa kuplassani. Mitä jos olenkin kuplan ulkopuolella ja kaikki muut ovat siellä sisäpuolella? Ja mikä niistä kuplista?

   En tiedä, mutta yhden asian koen: kun istun meditaatiotyynylle seuraamaan hengitystäni kahdeksikymmeneksi minuutiksi, on kaikki hyvin. Kohina vaimenee ja syntyy jotakin alkuperäistä. Tilaa, jossa kaikki on hyvin ja jossa kaikki ei edes ole.

   Kun sitten nousen ylös, venyttelen ja suunnistan kohti päivän kulkua, kaikki on hyvin.

   Ei missään vai kaikkialla? Päätä itse.

 

 

VIIKKO 1.

Ma- Rouvy Lago di Garda Italia 27,08 km plus jäähdyttely 3,43 km.

Ti- Rouvy Ironman Knokke-Heist Belgia 82,86 km plus jäähdyttely 6,32 km

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 3,90 km - 56 min. Pakkasta 30 astetta.

Rouvy Canyon Village Yellowstone USA 19,20 km plus jäähdyttely 1,92 km.

To- Rouvy Esterhazy Kanada 58,50 km - 2.13. Pakkasta ulkona  34 astetta.

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 3,86 km - 34 min.

La- Rouvy Colorado 30,18 km - 1.02. Ulkona 36 astetta pakkasta.

       Rouvy  Australia Canberra 20,73 - 50.24.

Su- Rouvy Italia Lombardia 41,57 km - 1.50.

Yhteensä 291,8 km. 

 

 

VIIKKO 2. 

Ma- Rouvy Vichy 83,32 - 3.11.

Ti- Pyörätön päivä, juoksua 6,66 km - 50 min. Pakkasta 20 astetta.

Ke- Läskipyörällä Rautaportin kautta rännilaavulle 16,05 km - 1.10. Lopussa 27 astetta pakkasta.

       Rouvy Bolivia 24,33 km - 29.21.

       Rouvy Sri Lanka 20,65 km - 36.57.

To- Lepo

Pe- Rouvy Frankfurt 93,46 km - 3.17. Ulkona 36 astetta pakkasta.

La- Rouvy Mallorca 30,98 km - 1.19.

Su- Rouvy Kanada Ottawa 10,72 km - 20 min.

       Rouvy Kanada Ottawa 19,68 km - 35.48 km plus jäähdyttely 4,94 km - 6 min.

Yhteensä 304,1 km.

 

LISÄÄ PYÖRIÄ PYÖRIMÄÄN

 

 

Vuodenvaihteen todella kova pakkasjakso pakotti ajamaan sisällä trainerilla enemmän kuin olisin halunnut. Parhaimmillaan meillä oli 39,9 pakkasta. Noissa lämpötiloissa ulkonaliikkuminen muuttuu taiteeksi, eli suomeksi sanottuna vailla pakottavaa syytä on täysin järjetöntä mennä ulos.

 

Sunnuntaina 11.1. käväisimme Sodankylässä hampurilaisella ja lähi-Lidlissä (yhdensuuntainen matka 220 km) . Reissulta jäi käteen myös käytetty Trek Domane AL 4 Gen 3. Kapearenkainen; 700 X 32C, alumiininen maantiepyörä. Sain ostettua hyvin pidetyn, kolme vuotta vanhan Trekin kohtuullisella hinnalla sopivasti.

   Trek on kokoa 58. Olen 183 senttinen, eli pyörä on juuri oikean kokoinen minulle. Kirsi on 175, mutta pitkäraajainen. Pyörä sopii myös hänelle, johtuen Trekin rungon geometriasta.

   Oli mielenkiintoista mitata mittanauhalla maantiepyörä Trekin runkoa suhteessa gravelpyörä Orbeaan. Erot ovat minimaaliset, mutta niitä on. Orbea on graveliksi hyvin tiivis ja matala, erittäin lähellä maantiepyörän geometriaa. 

   Orbean tapauksessa ollaan aivan sillä rajalla, jossa kammet ja keskiö kolisevat kiviin, jos sitä vie haastaville poluille. Riemu syntyykin kevyen pyörän kiihtyvyydestä, josta täpärillä (jousitettu maastopyörä) ei ole kuin aavistus. Toisaalta kaikki ne iskut, jotka täpäri kauniisti vaimentaa, tulevat suoraan läpi polkijan kehoon. Kyse on myös pidosta, jossa täysjousitettu pyörä on omaa luokkaansa.

   Trek pääsee ensi keväänä kanssani maantielle ja kerron kokemuksia siitä sitten lisää. Kyseessä on riittävän nopea peruspyörä lenkille. Jos sillä jää muiden jalkoihin, on syytä katsoa peiliin tai nauttia sitten vaan pyöräilystä ilman itsetehostuksia ja wattituijottamisia.

   Kuten kaikissa lajeissa, joissa liikkumisen voima välittyy alustaan välineen kautta, nousevat välineen ominaisuudet esiin. Polkupyörästä puhuttaessa runko ja renkaat ovat pääosissa jos polkijan ajoasento ja vaihteiden välityssuhteet ovat oikeat.

   Kuinka paljon runko joustaa? Mitä tiukempi runko on, sitä enemmän kaikki alustan epätasaisuudet välittyvät polkijaan - toisaalta kaikki polkijan voimakin menee sitten perille. Tämä on aina mielipidekysymys, miltä ajaminen tuntuu?

   Pyörää valitessa kannattaa miettiä missä sillä tykkää ajaa. Maastopyörä ei ole parhaimmillaan sileällä tiellä, eikä maantiepyörä karhealla alustalla. Gravel on kompromissi ja säilyttää jotakin maantiepyöräilyn tyylistä, joka sekin on katsojan silmissä - mutta etenkin polkijan omassa tunnelmassa. 

 

Maanantaina 12.11. vaihdoin Trekin traineriin ja sain Orbean gravelini vapaaksi ulkokäyttöön. Olen tilannut Orbeaan 622 X 50 Black Ice nastarenkaat 42 millisten Continentalien tilalle. Koska SKI & BIKE STORE ROVANIEMI myi niitä alennuksella, käytin tilaisuuden hyväksi pelkästä mielenkiinnosta. Tämän Black Icen kuvio on avoimempi kuin esimerkiksi Suositun Schwalbe Maraton Winter Plussan, jonka kerrotaan keräävän sapeli-sepelin kuvionsa väliin tehokkaasti. Minulla täällä pohjoisessa tuota sapeli-sepeli ongelmaa ei ole, täällä käytetään ruskeaa hienoa hiekkateillä, harvoilla pyöräteillä vain aavistuksen karkeampaa.

   Continentalit ovat pitäneet hyvin, mutta olen kokenut ne hieman liian kapeiksi ja pitkittäisiin uriin turhan herkiksi. Tämä herkkyys aiheuttaa kiemurtelua, varsinkin jos pinta on aavistuksenkin pehmeä. Rengaspaineet ovat vaihdelleet 2,5 bar - 5 bar. Optimi on ollut alle 3. Toisaalta Continental Contact Spike 240 rullaa sulalla kevätasvaltilla hienosti, kunhan painetta on riittävästi, joten kyse ei ole huonosta kumista.

   Orbean kesärenkaiksi ovat vakiintuneet 45 milliä leveät Continentalit. Pyörä on minusta niillä parhaimmillaan hiekkateiden, polkujen ja asvaltin sekakäytössä. Tästä syystä ja asiantuntijaliikkeen mielipiteen kannustamana, uskallan kokeilla 50 millistä kumia Orbeaan talveksi. Nähtäväksi jää mahtuvatko ne pyörimään, mittanauhan mukaan mahtuvat, mutta rajoilla ollaan.

 

SHIMANO GRX KITKAKYTKIN 

 

Kuva on kehno, rasvaisin sormin kesken huollon napattu, mutta ajaa asiansa. Kuvassa on Shimano GRX sarjan takavaihtajan kitkakytkin puhdistuksen ja voitelun jälkeen. Muovikuoresta ja urassa olevasta tiivisteestä huolimatta se oli täynnä hiekan ja rasvan sekaista möhnää, vaikka en milloinkaan pese pyörääni painepesurilla. Täältä löytyvät yksityiskohtaiset ohjeet kytkimen huoltoa varten.

   Kitkakytkimen tarkoitus on hidastaa vaihtajan liikettä ja estää ketjujen hakkautumisen takahaarukkaa vasten epätasaisella alustalla edettäessä. Jos ja kun kitkaytkin jumittaa, ketjut jäävät löysälle ja/tai vaihtamiseen tarvittava voima kasvaa. Kitkakytkin on saman akselin toisessa päässä, missä ulkoketjunohjaimen, eli rissojen jousi on. Jos kytkin jumittaa, rissojen liike jumittaa myös.

   Minulla ei tietenkään ollut kotona Shimanon napavaseliinia, joka legendan mukaan on ainoa oikea tuote tämän voiteluun. Puhdistin osat ja laitoin niihin sitkostettua vaseliinia. Teflonvaseliini olisi ollut parempaa, mutta sitäkään ei ollut. Lisäksi käytin aseöljyä, joka ei ainakaan edistä korroosiota ja kestää kovia lämpötiloja - myös kylmemmässä päässä.

   Kuten olen aiemminkin todennut: jos ajaa paljon ja kaikenlaisissa olosuhteissa, pyörän huollon tarve kasvaa. Jos hiukankin on kiinnostusta, kannattaa opetella tekemään ainakin osa asioista itse. Se on mukava lisä tähän harrastukseen. 

   Jos edes murto-osa pyöräilijöistä jättäisi puhelimen selaamisen vähemmälle ja käyttäisi senkin ajan esimerkiksi pyöränsä pesemiseen, he säästäisivät paljon aikaa, rahaa, vaivaa ja saisivat paljon enemmän irti polkemisen riemusta.

MOT: kaikkialla vai ei missään?