SANOJEN MAGIASTA

 J. K. Rowling on sanonut, että sanat ovat magiaa. 

 ”Sanat voivat tuhota tai parantaa. Kun sanat ovat todellisia ja hyväntahtoisia, ne voivat muuttaa maailman.” (Buddha)

Mitä enemmän olen kirjoittanut, sitä enemmän olen alkanut uskoa sanojen magiaan. En usko voivani muuttaa koko maailmaa kirjoittamalla, mutta saatan silti kaikella kirjoittamisellani tehdä palveluksen, jollekulle - jossakin.

Ajatukset - sanat - teot - tavat - luonne - kohtalo.

”Tarkkaile ajatuksiasi; niistä tulee sanoja. Tarkkaile sanojasi; niistä tulee tekoja. Tarkkaile tekojasi; niistä tulee tapoja. Tarkkaile tapojasi; niistä tulee luonne. Tarkkaile luonnettasi; siitä tulee kohtalosi.” 

Ylläoleva lainaus on historiassa pantu monen suuhun, todennäköinen alkulähde on Upanishads , hindujen pyhät tekstit.

   Vailla mitään uskonnollista näkökulmaa se on erittäin älykäs sanaketju. Noin todella käy. Näinä vaikeina aikoina tulee helposti käperryttyä negatiivisuuteen. Ihmettelen kovasti, miksi tuota maailman vaarallisinta tartuntatautia ei saada millään kuriin.

   Epävarmat ajat luovat päänsisäistä hajaannusta meille kaikille. Olen ollut äärimmäisen positiivinen kulkija aina siitä asti kun pääsin pois syöpäosastolta. Valitettavasti olen viime aikoina huomannut, että päivä päivältä minun on tehtävä enemmän töitä säilyttääkseni positiivisuuden.

"Kysyin tänään itseltäni,

miksi kaikki tuntuu turhalta.

Yritin etsiä vastauksia

eilisestä päivästä."

Ivalolainen runoilija Sanna Katajamaa

   Eilinen on mennyttä, vastauksia pitää etsiä tästä hetkestä, elämä on aina tässä ja nyt.

***

Viime viikkoina olen keskittynyt kahteen asiaan: neljännen kirjani kirjoittamiseen ja Tsekkiläisen ystäväperheeni kanssa ajan viettämiseen täällä Nellimissä.

   Kansainväliset ystävyyssuhteet antavat toisenlaista näkemystä elämään, vaikka loppujen lopuksi elämä on aika samanlaista eri puolilla maailmaa. Ihmisten pyrkimykset mutta ennen kaikkea arvot ovat varsin samankaltaiset, väittivät sitten tekoälyllä tehdyt valeuutiset ja muu sonta mitä tahansa. 

   Rauhaa ja rakkautta, noin lyhyesti kiteytettynä.

Neljännen kirjani ensimmäinen versio menee huhtikuun alussa mahdolliselle uudelle kustantajalleni, jonka kanssa olen käynyt alustavia neuvotteluita. Omalle kirjoittamiselle tulee aina sokeaksi, joten ammattitaitoisen kustannustoimittajan palaute on enemmän kuin tarpeen, se on kirjoittajana kehittymisen perusedellytys.

   Romaani, työnimeltään Iblis, on lähes valmis. Aika näyttää jatkon - vielä ei ole kerrottavaa, sillä keskeneräinen työ näytetään vain harvoille ja valituille, niille joilla on intressejä seisoa rinnallani loppuun asti.

VIIKKO 10.

Ma - Gravelillä Nellim - Ivalo - Nellim 84,60 km - 3.50. Vertikaalista nousua 901 m.

Ti- Läskipyörällä osin polkuja ja jäällä 21,40 km - 1.49.

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 5,o5 km - 1.06.

To- Rouvyssä trainerilla 136,89 km - 4.35.

Pe- Lepo

La Gravelillä 44,52 km - 2.13.

Su- Rouvy 19,15 km plus 17, 12 km.

       Perinteistä hiihtoa Kirsin kanssa 10,07 km - 1.47.

 

VIIKKO 11.

Ma- Lepo

Ti- Gravelillä lumisella ja jäisellä päätiellä 40,70 km - 1.59.

Ke- Lepo

To- Rouvy 13,03 km plus 22,09 km plus 35,30 km

Pe- Rouvy 93,19 - 3.16.

La- Lepo

Su- Perinteistä hiihtoa makkaranpaistolle isomman porukan kanssa, joista nuorin hiihtäjä vajaa seitsemän, hiihti koko matkan 13,88 km - 2.45.

       Rouvy 34,49 km - 1.05.

 

VIIKKO 12.

Ma- Gravelillä sulalla päätiellä 50,78 km - 221.

Ti- Lepo

Ke- Rouvy 30,09 km - 59 min.

To- Gravelillä Virtaniemeen, kuraa, 33,40 km - 1.37.

Pe- Lepo

La- Gravelillä päätiellä 40,13 km - 137. Kova tuuli, nastarenkaat.

Su- Gravelillä päätiellä 30,07 km - 1.16. Kova tuuli, kesärenkaat. 

Pyöräilykilometrit vuoden alusta yhteensä 2650 km.

Kevät on aikainen myös Nellimissä. Alla olevat kaksi kuvaa samasta paikasta osoittavat muutoksen nopeuden. Tätä kirjoittaessani viime yönä on satanut hiukan lunta, joten vielä talvi pitää yrittää pyristellä täällä Pohjoisessa.

 

10.3.2026

16.3.2026

Hyvää vointia kaikille, niin henkistä kuin fyysistä!

MITÄ KUULUU?

 

Mennyt ei ole enää todellista. Tulevaisuutta koskevat toiveet ja pelot ovat vain mielikuvia. Nykyhetkeen ei voi tarttua.

    - No mitä sitten kuuluu?

 

    Kysymyksen pitäisi osoittaa kysyjän aitoa välittämistä toisesta ihmisestä. Valitettavasti kysymys on loppuunkulunut, eikä sitä edes kysytä kovin usein nykyisin, koska välittäminen ei ole muodissa.

    Kyetäkseen välittämään toisista on ensin välitettävä itsestään. Itsestä välittämisen opettelemiseen meditaatio tai mietiskely on hyvä alku. Hyvästä alusta voi tulla loppuelämänmittainen matka läsnäoloon ja välittämiseen.

    Itämaisissa kielissä, kuten paalin kielessä tai sanskritin kielessä meditaatioharjoitusta tarkoittava termi on bhãvanã, joka sananmukaisesti suomennettuna tarkoittaa oleuttaminen tai tuleuttaminen. Bhãvanã- sanassa ei ole pohtimisen, miettimisen tai mittaamisen merkitystä, kuten vahvasti on sanoissa mietiskely tai meditaatio.

    Ei siis pohdita, mietitä, eikä etenkään mitata?

    Suomenkielen, kuten muidenkin kielten sanojen taakse pääsee piiloon. Ne, jotka eivät halua pysähtyä välittämään, perustelevat välittämättömyytensä näin. Pysähtyminen välittämään itsestä tarkoittaa omien esiinnousevien ajatusten tarkastelemista ja kyseenalaistamista. Yksinkertaisemmin kuvattuna se tarkoittaa avointa, alottelijan mieltä.

    Avoin mieli sekoitetaan usein pinnallisiin asenteisiin: kaikki uskonnot opettavat samoja asioita ja johtavat yhtäläisesti totuuteen.

 

Maailman pitäisi perustua sopimuksille heikoimpien oikeuksista, mutta todellisuudessa se perustuu sopimuksille vahvimpien oikeuksista. Loppuporukkaa raahataan mukana, jotta vahvemmat voivat pestä omantuntonsa puhtaaksi ja osoittaa: noin sitten käy jos et pelaa samaan maaliin.

    Ihminen pyrkii ratkaisemaan aiheuttamansa ongelmat ja luo samalla uusia ongelmia. Kierre on loputon. Erään Lappilaisen kunnan johtaja kirjoitti uudenvuoden avauksessaan, että ongelman esiinnostaja ei ole voittaja, vaan että ongelman ratkaisija on. Tässä ajatuskulussa on se ongelma, että jos kukaan ei nosta esiin ongelmia, niin kaikki häviävät.

    Voittaminen aiheuttaa aina mielipahaa voitetulle. Kilpailusta luopunut ihminen, joka elää rauhassa sivussa, ei aiheuta mielipahaa kenellekään. Yhteiskunta sensijaan kokee tästä kärsimystä. Se ei vastavirtalaista saanutkaan poltettua loppuun rattaissaan. Näin rauhallisen sivullisen mielipiteet sivuutetaan hyödyttöminä.

Tulevaisuudessa kohtaamme valtavat ongelmat kansainvaellusten seurauksena. Maapallon elinolosuhteiden jatkuvan muuttumisen myötä ihmiset lähtevät etsimään parempia paikkoja löytää elämälleen merkityksiä. Kykymme rakentaa yhteiskunnat uudella tavalla joutuu todelliseen koetukseen.

    Tällä hetkellä Suomessa ovat vallalla aita- ja muuriasenteet. Koska emme kykene yhdessä ratkaisemaan maan sisäistä hyvinvointia, emme myöskään kykene siihen uusien tulijoiden kanssa. On vaikea nähdä, mitä hyvää uudet tulijat tuovat mukanaan. Koemme, että he tulevat valmiiseen, katettuun pöytään.

    Ja niin he tulevatkin, emmekä loppujen lopuksi voi asialle mitään.

    Maailmassa on tiettyjä uskontoja, joiden harjoittajat kokevat jatkuvaa uhkaa muilta. Tämän uhan vuoksi he katsovat olevansa oikeutettuja tekemään anarkistisia tekoja muita vallitsevia yhteiskuntajärjestyksiä vastaan. Uhat ovat keinotekoisesti luotuja illuusioita.

    Maailmanhistoriassa suuret mullistukset ovat useimmiten liittyneet olosuhteiden muutokseen. Kun kaikilla on ollut vaikeaa, on jokin yksittäinen ryhmä ihmisiä päättänyt hyötyä tilaisuudesta. Seurauksena kaivamme esiin muinaisia hautoja, joista löytyvät vainajat on haudattu kasvot alaspäin, ammottava reikä kallossaan.

    Mitään muuta ratkaisua ei ole, kuin oppia välittämään. Ensin itsestä ja sitten muista.

 

MUUTTUMATON

Sammuvat auringot, syttyvät uudet.

Vierivät miljoonat ikuisuudet.

Hiljaa, hiljaa näyttämöt vaihtuu,

näkyvät syttyy ja näkyvät haihtuu.

Ainoa haihdu ei avaruus,

iäti katsova Hiljaisuus.

Tauno Jatkola, Täällä ja tähtien alla, Kesuura 2015

    

- No mutta mitä sinulle sitten kuuluu?

- Ei sitten vaan nyt:

Väsyttää, niinkuin aina kaamoksen jälkeen. Aurinkoa sanan varsinaisessa merkityksessä en ole vielä nähnyt. Mutta en murehdi, sinne se oikeaan yläkulmaan ilmestyy, säteiden kanssa.

    Lisäksi väsyttää vasemman jalan kipuilu. Älkää antako minulle ohjeita. 32 juoksuvuoden ja yli 90.000 kilometrin jälkeen olen suvereenisti oman juoksuni paras asiantuntija, joskus myös aasintuntija.

    En kuulu niihin aaseihin, jotka juoksevat rytmihäiriöistä, kainalosauvoista ja murentavasta kivusta huolimatta väkisin, kunnes eivät enää pysty liikkumaan. Minä olen selvinnyt omasta ultrajuoksustani voittajana jo kauan sitten.

    Voittajat ovat yksinäisiä. Ennen yksinjäämistä, kuolemista ja hajoamista olisi rinnalle syytä löytää parempia ajatuksia ja kulkijoita. Minä olen tässä onnistunut - rinnallani kulkee Kirsi. Ajatuksiani löydätte tästä blogista ja kirjoistani. Ajatusteni arvioinnin jätän teille.

 

VIIKKO 3.

Ma-Ti- Lepo

Ke- Siikajärventie 10.01 km - 1.09.

To- Lumikengillä Kirsin kanssa 7,50 km - 3.33. Sisältää kahvitauon ja osittain vetistä Inarijärven jäätä. Vesi on jään päällä olevan lumen alla aivan lumen pinnassa. Pakkasta retkellä oli - 22 astetta.

Pe- 5,05 km - 36 min. Juoksumatolla.

La- 6,05 km - 44 min. Tiellä, pakkasta -22 astetta.

Su- Lepo

Yhteensä juoksua 21,1 km - 2:29

 

KUINKA MONTA OLEN

 

Kirjoitan tätä matkailuautossa Monsantossa. Kaskaat sirittävät ja eläinpuiston kukon kieunta sekoittuu kaupungin taukoamattomaan kohinaan.

    Tukkani on eilisen kaupunkikävelyn tunnelmasta edelleen pystyssä, vaikka ajoin sen neljäsosamillin koneella parranajon yhteydessä. Taaksemme on jäänyt 6165 kilometriä Euroopan teitä. 

    Toukokuun lopussa siirryimme ensin Nellimistä Hämeenkyröön, sitten juhannukseksi Helsinkiin, jonka jälkeen varsinainen matka alkoi:

    Viro, Latvia, Liettua, Puola, Tsekki, Saksa, Ranska, Espanja ja Portugali.

    Lissabon. Käännepiste. Täältä lähdemme kotiin.

---

Kävelimme eilen seitsemälle kukkulalle rakennetun Lissabonin kapeita kujia. Aistimme arabivaikutteet, tuoksut ja fantastiset historialliset kerrostumat. Lopulta kosketin kädelläni Rua Dos Douradoresin ikivanhojen talojen karheita seiniä. Seisoin kenties juuri samassa paikassa, missä Fernando Pessoa oli kauan sitten seissyt suunnitellessaan tunnetuimman heteronyyminsä, Bernando Soaresin elämää.

    Silmäni kostuivat kun kävelin Kirsin perässä kohti Tejoa, jokea, jonka ylle Pessoa usein kuvaili tummien pilvien kerääntyvän ennen ukkosta. Joella kelluivat valtamerilaivat, jotka olivat uineet miltei kaksikymmentä kilometriä jokisuusta satamaan Huhtikuun 25. päivän sillan alitse.

    Vierailimme ensin Pessoan museossa, sitten kävelimme jyrkkiä mäkiä kohti Baixaa, otimme matkalla pakolliset kuvat Pessoan patsaalla ja lounastimme Rua Dos Douradoresilla, viehättävässä kahvilassa päivänvarjojen torjuessa paahtavaa iltapäivän kuumuutta. 

    Lounaalla keskustelimme viereisen pöydän iraelilaispariskunnan kanssa. Tarjoilija oli Brasiliasta, mutta oli ihastunut talveen vieraillessaan Norjassa. 

    Palattuamme lopulta Lissabonin mosaiikkilaattaisten jalkakäytävien uuvuttamina taksilla leirintäalueelle, suunnistimme altaalle. Uimme ja rojahdimme allasbaariin. Kirsi nautti cafe americanon suklaakakun kera ja minä sangrian. 

    Viereisessä pöydässä pieni, tummatukkainen poika pyydysti kärpäsiä. Ryhdyin sanattomaan leikkiin mukaan pojan riemuksi. Sain valloittavan, mutta harvahampaisen hymyn palkkioksi. Aina kun epäonnistuin, näytin itseäni ja käänsin peukun alaspäin näyttäen tyytymättömältä.

    Lopulta kysyin pojan vanhemmilta, puhuisivatko he englantia. Mies puhui vähän, he olivat ranskalaisia. Pyysin isää kertomaan pojalle, että olemme Suomesta, maasta jossa kärpäset jäätyvät talvella. Mutta että olemme onnekkaita, Papa-Noel asuu vain muutaman sadan kilometrin päässä kodistamme ja joskus Papan porot tulevat pihaamme.

    Pikkupojan hymy vain leveni.

    Siinä me olimme, kaksi pikkupoikaa auringossa. Kuinka onnellinen olenkaan, että olen pystynyt säilyttämään tämän osan itsestäni itselläni. Quantos sou - kysyisi Pessoa. Kuinka monta olen? Sen saatte löytää kirjoistani. Järjestyksessä toinen ilmestyy jouluksi ja sen nimi on: Yleinen tie päättyy.

    Matkustaminen on kohtaamisia, joskus kohtaa itsensä, tai sen, jota luulee itsekseen.

"Miten inhimillinen raitiovaunujen metallinen kellonkilinä olikaan! Miten ilahduttava näky pelkkä sade kadulla joka on noussut ylös syvyyksistä!

    Voi Lissabon, kotini!"  - Pessoa, oletetusti vuonna 1930.

 

LISSABONISTA

Fernando Pessoa.

Rua dos Douradores.

MATKAN VARRELTA, Ei AIKAJÄRJESTYKSESSÄ

 

Pöytä kiveä, verkko metallia.

Kahvitauolla Saksassa ennen Sexauta.

Laitoimme poismenneille kynttilän palamaan.

Kirchberg an der Jagst, Stellplazt.

 

Joze, 400 km ennen Bordeauxia. Ravintolan piha joen kupeessa.

Ei murheita, mutta moottorin lämpö tulee tauolla kaikki kabiiniin.

Munster, Ranska.

Viinitilalla ennen Bordeauxia, Haux. Chateau Peneau.

Ilmainen vesi ja jätevesihuolto, ilmainen sähkö. Maksullisen moottoritien palveluja. Ranska.

Ystävällinen naapuri kuvasi meidät Espanjassa. Saimme paljon tietoa Zaragosan alueesta, minne emme missään tapauksessa mene kiehumaan.

Pohjois-Espanja. Laredo. Playa del Regaton. Rannikolla on siedettävä lämpötila.

Lampunkannat hapettuneet.

Jouduimme ostamaan uudet asunto-osan akut. Laitoin kaksi AGM-akkua, 110Ah.

Koiranpesupaikka.

Juoksulenkillä espanjalaisilla caminoilla vuorilla.

Vuorilla tauolla.

Kuvasta ei näy, että sivutuuli puhaltaa 21 km/h ja kädet väsyvät ratissa.

Kohti Espanjan Zamoraa kuivien arojen halki.

Zamoran keskiaikaista keskustaa.

Lissabonin Lisboa Camping.

Pyreneiden mastiffi.

Espanjalaisen Zamoran ilmainen parkki matkailuautoilijoille, sisältää vesihuollot.

Instagramissa ja Facebookissa on myös kuvia ja päivittäisiä tunnelmia. Linkit niihin löydät blogin internetversion sivupalkista ylhäältä.

Emme ole suunnitelleet tätä matkaa varten mitään muuta kuin sen, että jos pääsemme Lissaboniin, niin sieltä lähdemme takaisin kotiin. Päivittäiset etapit tulevat täysin tunnelman ja sattuman kautta valituiksi.

---

Seison kapealla kujalla. Ovisyvennysten kiviset kynnykset ovat vuosisataisten askeleiden hiomat. Arabivaikutteisten seinämosaiikkien ylle kohoaa takorautaisten parvekekaiteiden parvi. Vanha ruosteinen lamppu odottaa viimeistä tuulenhenkäystä pudotakseen kolme kerrosta kivikadulle.

    Vihreä ovi on paksussa maalissa ja hämähäkinseiteissä. Seinä tuntuu karhealta mutta on hämmästyttävän viileä. Ei ole satanut pitkään aikaan, jalkakäytävän mosaiikki on liukas. Yläkerroksista parvekkeetomien huoneistojen suljetut ikkunaluukut tuijottavat sokeina. Ehkä juuri tuosta ikkunasta Bernando Soares heitti käytetyn tulitikkuaskin kadun kuiluun korkean ikkunalautansa yli. Silloin katu oli autio ja tyhjän rasian kopsahdus kaikui selvästi kadulla, aivan kuten se merkitsisi jotain.

    Nyt kadulla olin minä ja Kirsi. Rasia oli kadonnut, mutta kuulin sen kaiun.