Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

maanantai 27. kesäkuuta 2016

JUHLAVIIKKO

VIIKON 25. JUOKSUT

Ma- 16 km - 1.45
Ti- Lepo
Ke- 25 km juoksureppulenkki - 2.49.
To- 12 km - 1.17.
Pe- Lepo
La 20 km - 2.14.
Su- 15 km - 1.44.
Yhteensä juoksua 88 km - 9 tuntia ja 39 minuuttia.

Ainoa vaikeus tällä hetkellä on olla juoksematta niin paljon kuin haluaisi tai pystyisi. Olen leikkinyt näitä leikkejä aiemminkin ja tarkoitus on päästä perille. Perillä on Unkarissa kuuden päivän kilvanjuoksemisen jälkeen ensivuonna. Ei nyt. Siis kohtuutta.
Kohtuutta ei juhannuksenakaan kaikilta löydy. Maalla asuminen muuttuu kestävyyslajiksi kun kaikki kynnelle kykenevät tulevat luontoon huutamaan keskikesän juhlaa. Kun riittävästi huutaa niin voi joutua epätoivoisiin tilanteisiin kuten olemmme saaneet mediasta lukea juhannuksen jälkeen - hukkumisia, onnettomuuksia ja rähinöintiä. Alkoholia on turha syyttää jos lipsahtaa siinä epätoivoisessa tilanteessa. On muistettava että ei ole olemassakaan epätoivoisia tilanteita, on vain epätoivoisia ihmisiä, kuten eräs Saksan panssarikenraali kerran tokaisi. Jokatapauksessa nyt on taas maalla rauhallista.
Itse rikoin vuosikymmenten perinteen enkä käynyt juhlalenkillä juhannusaattona. Sensijaan kävin kalassa ja sain ensin reilun kilon hauen ja sitten yli kaksikiloisen. Rinta rottingilla - olenhan täyttänyt ikiaikaisen uroksen tehtävän tuomalla luonnosta ruokaa perheen pöytään.
Vähemmän aikaa blogiani lukeneille tiedoksi että pääsin siis juhannusaattona 1993 pois syöpäsairaalasta. Siitä asti olen juhlinut hillitysti juhannustani elämän voittona ja lähes poikkeuksetta myös juossut lenkin. Nyt ei tuntunut siltä. Olin hiljaa ja sain kalaa.
Juoksun kohtuullistamisella tarkoitan että annan keholleni aikaa sopeutua nousevaan kilometrimäärään. Toukokuussa tuli 255 kilometriä ja kesäkuussa tullee jo noin 350 kilometriä joten vanhempi teuras etenee omaan hitaaseen tahtiinsa oli sitten arkiviikko tai juhlaviikko. Mutta etenee. Vääjäämättömästi.









Kuvat suurenevat klikattaessa ja viimeinen kuva todistaa että juoksemalla voi kohdata myös demoninsa...



sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

RELIGERE

Kansainvälinen uskontoa tarkoittava sana on peräisin latinan sanasta religere, yhdistää. Uskonto yhdistää mutta myös hajottaa mitä suurimmassa määrin. Normaalille päivittäin persettään joukossa heiluttavalle onkin kauhistus tulla naulatuksi jonkin asian alle kuuluvaksi. Siksi se on vaikea asia - etsiä itse omaa totuuttaan, että jos onkin niin kuin moni muu. Että ei olekaan erityinen.
Tässä on toistuvasti tullut perusteltua näkökantaani että ihmisen on uskottava johonkin. Perinteisesti jokin uskonto antaa harjoittajalleen keinon kohdata menetyksen sekä sen mitä ei voi tietää tai hallita. Uskonnoilla on tähän periaatteeesssa kaksi vaihtoehtoa : lupaus paremmasta tai jotakin, joka auttaa kohtaamaan sen mikä on. Lisäksi tulee apua oman edun ja epäitsekkyyden tasapainon punnitsemiseen.
Jos lukija on lukenut tekstejäni tarkasti on hänelle selvinnyt että mukanani kuljetaan. Toisaalta ilman pitkällisen ultrajuoksun harjoituksen tuomaa kykyä keskittyä tietoisuuteen voimakkaasti olisi mukana kulkemisesta jäänyt paljon kokematta. Suoraan sanoen parhaat rukoukseni syntyvät juosten ja zen tai itse-transsendenssi on täydempää juosten kuin perinteisesti istuen.
Ultrajuoksu on yksi sellaisista asioista jonka otsikon alle halutaan tulla naulatuksi. Kokemukset yhdistävät ja tuovat voimaa arkeen. Kuinka syvälle kukin menee tai edes pystyy menemään on se paljon puhuttu valinnan vapaus. Illuusiot karisevat kilometrien lisääntyessä.
Ensimmäisessä kappaleessa mainittiin sanat uskonto ja perse. Tämä karsii heti alussa osan pinnallisista lukijoista pois. Joku ei kestä mitään uskontoon tai normaalin tietoisuuden ulkopuolelle menevää ja osa taas ei pidä vulgääristä esitystavasta tietämättä mitä vulgääri edes tarkoittaa. Minussa on kuitenkin vielä jäljellä vanhaa mustavalkoisuutta ja näkökantani mukaan kaunista ei voi havannoida ennenkuin on sotkenut itsensä rumaan. Viimeksimainittua onkin maailma täynnä.
Nykyisen ajatteluni mukaan kukaan ei ole erityinen. Enkä etenkään minä itse. En myöskään ole valmis yhdistämään kaikkia ja kaikkea saman otsikon alle sillä tasapainon vuoksi osan porukasta pitääkin olla pimeyden puolella. Niin täällä valossa onkin sitten hyvin tilaa.
Sensijaan koen velvollisuudekseni kertoa ultrajuoksijana kokemistani asioista ja ultrajuoksun voimaa antavista vaikutuksista niistä kiinnostuneille. Yksi tärkeimmistä vaikutuksista on ymmärrys itseä ja omaa vanhentumistaan kohtaan urheilijana kokemien tunteiden käsittely. Kuinka valtavan paljon välineitä juoksu oikein ymmärrettynä tähän antaakaan.
Monesti vanhenevat juoksijat kamppailevat epätoivoisesti aikaa ja hidastumista vastaan. On merkittävää ymmärtää ettei itse ole enää se sama kuin vuosi sitten. Että oli kunnia tutustua siihen ennätyksen tehneeseen mutta nyt kaikki on toisin - voi olla paremmin tai huonommin. Että matkani ajattomissa ajoissa on vain henkäys. Pieni pisara jonka tuuli puhaltaa pois jälkeä jättämättä.
Kuitenkaan ne juoksun mukana koetut tunteet eivät koskaan häviä. Ehkä tänäkin syksynä pohjoisen Norjan Lavkarittetin viiden kilometrin ylämäessä koen tunturituulen henkäyksen kasvoillani ennen patoa. En edes muista kuinka kauan minulta meni joelta nousta ylös tunturiin viimevuonna mutta tunne on sama aavan ylängön levittäytyessä silmieni eteen, taustalla 1300 metriset lumiset huiput ja ympärillä loputon hiljaisuus. Tai kun kotiportilla pysäytän kellon märkänä mutta onnellisena vähääkään välittämättä siitä paljonko juoksin tai missä ajassa. Tunne on yhä sama kuin kymmenen vuotta sitten.
Joten menkää ja uskokaa. Löytäkää oma tienne. Niin minäkin menen.

VIIKKO 24.

Ma- ap. metsätyöt. Ip- 8 km - 51 min.
Ti- ap. 10 km -1.03. Ip. talkooremontissa.
Ke- ap. 10 km - 1.01. Ip- talkooremontissa.
To- 20 km - 2.14. Karmea vesisade.
Pe- Lepo
La- 10 km 1.01.
Su- 20 km - 2.15. Korostetun rauhallisesti, sisältää pieniä kävelypätkiä.
yhteensä juoksua 78 km - 8:25

Jälleen hyvä viikko mutta ei enää niin helppo kuin kaksi edellistä. Osa raskaammasta tunnelmasta johtuu muusta fyysisyydestä juoksun oheen sekä omituisesta olosta loppuviikolla. Kirsi on kurkkukivussa joten jään odottamaan onko minun vuoroni seuraavaksi.
En ole koskaan oikein pitänyt kolme "kovaa" ja yksi kevyt viikko- rytmityksestä. Minut on rakennettu löysäämään joka kolmas viikko hiukan. Lopputulos lienee sama ellei keskitietä löydy.

sunnuntai 12. kesäkuuta 2016

YKSISILMÄISYYDEN ETULINJASSA

Jalka tuntee jalan, kun se koskettaa maata. - Buddha

Muuta perustusta ei kukaan voi laskea sen lisäksi, mikä on jo laskettu, 
ja se on Jeesus Kristus. -1 Kor. 3:10

Zen ja Jeesus sopivat huonosti ultrajuoksuun kun asiaa tarkastelee yhdellä silmällä. Kumpikin kehottaa kohtuullisuuteen ja välttämään ääripäitä. Yksisilmäisyydestä on apuakin. Saattaa joutua kääntelemään päätään nähdäkseen enemmän ja voi vaikuttua jostakin sivullaan olevasta. Laput silmillä juoksemista kannattaa välttää. Tästä aukeaakin mielen kehittämisen loputon matka jonka aikana kirkastuu että pelkästään juoksemalla mieli ei kehity minnekään.
Keskitien kulkemisesta onkin arvaamaton hyöty ultraharjoittelussa. Toki jokaisen ultraurheilijan on jossain vaiheessa koetettava kestokykynsä rajat niin kilpailussa kuin harjoitellessakin mutta parhaaseen lopputulokseen pääsee keskitietä kulkemalla. Oikeammin näen menestymättömyyden tunteen omien tekemisten arvostuksen puutteena. Aina ei voi parantaa vaikka miten harjoittelisi.
Usein syvälliset ihmiset toteavat että he ottavat vastaan mitä elämä antaa kuten juostessaankin. Tällä tarkoitetaan useimmiten kykyä sopeutua matkan varrella ilmitulleisiin muutoksiin jotka useimmiten ovat negatiivisia. Ajatellaan että otetaan asiat sellaisina kuin ne tulevat, että on pakko ottaa. Minä väitän että ei ole pakko. Onkin ajatuksen valinnan vapaus.
Kun juoksen kuivaa hiekkatietä ja kuulen auton tulevan takaani kovalla vauhdilla niin tiedän ennalta saavani niellä pölyä auton viistäessä pohjettani hiekan ropistessa naamassa. Jos auto sitten pian kääntyy edestäni pihaliittymästä talon pihaan tulee eittämättä kiusaus mennä avautumaan. Huutamaan että eikö arvon autoilija voisi hieman hiljentää jalankulkijan nähdessään. Että eikö ihmisellä ole mitään väliä ?
Nykyisin toimin toisin. Ajattelen että pöly on vain pölyä. Ajattelen että onneksi auto ohitti minut nopeasti niin pöly laskeutuukin nopeasti. Ja sitten jatkan juoksua. Pidän mieleni valoisana ja karistan negatiiviset ajatukset pois. Jos minun on pakko huomauttaa jollekulle jostakin pyrin olemaan kohtelias ja toivotan hyvää aikaa vielä lähtiäisiksi. Kohtele toisia niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan.
Olen jo kauan kehottanut nuorempia juoksijoita pohtimaan ovatko he niin väsyneitä kuin luulevat olevansa. Kuka väittää että väsymys estää juoksemasta ? Ultrajuoksussa juostaan päiväkausia väsyneenä eikä juoksu lopu. Väsymys on vain tunne ja kun sen pystyy laittamaan taka-alalle mielessään niin eteneminen jatkuu. Loppuunväsyminen on eri asia. Kun se tulee niin sitten levätään ja jatketaan taas. Ei kannata tehdä selvästä asiasta itselle henkistä estettä. 
Jos muut eivät pysty väsyneenä juoksemaan ei se suoraan tarkoita ettet sinä pystyisi. Maailma on täynnä asioita joihin ihmiset takertuvat siksi että muutkin takertuvat. Yleisesti hyväksyttyjen periaatteiden mukaan on helppo elää eikä mitään tarvitse kyseenalaistaa. Joukosta erottuminen pelottaa. Tällainen ajattelutapa estää ihmistä kehittymästä ja näkemästä uutta itsessään.
Freud totesi jo kauan sitten että ihmisen mielessä on kiinnostavinta se mikä on piilossa. Näin myös ihmiselle itselleen. Henkiset voimavarat ovat kätketty meihin jokaiseen ja niiden löytäminen on haastavaa ja aikaa viepää. Mielestäni elämällä on silti oltava peruspohja vaikka sekään ei konkreetisti ole näkyvissä. Tämä on uskon asia.
Lukija voi kysyä että mitä hyötyä sitten mielen kehittämisestä on ? Ajatellaanpa ensimmäisessä esimerkissä normaalia suomalaista työnarkomaania joka painaa elämänsä menemään sen suurempia miettimättä ja rakentaa tilukset, ostaa autot ja muut rekvisiitat ja väsyttyään loppuun kuolla kupsahtaa sitten eläkeikään päästyään. Mitä kaikesta vaivannäöstä ja hankitusta mammonasta jäi elämään ? Ei mitään muuta kuin perintöveroja ja hetken helpotusta mahdolliselle jälkikasvulle.
Toisessa esimerkissä on ultrajuoksija joka karsii vähästään. Harjoittelee ja elää niukkuudesta. Menestyy ja kerää kilometrejä ja sitten taas ei menesty. Vanhenee, väsyy ja kuolla kupsahtaa. Jäljelle jää kasa kuluneita tossuja, juoksumitaleja ja täytettyjä harjoituspäiväkirjoja. Eli ei mitään muuta kuin muistoja.
Kumpi esimerkkien ihmisistä oli onnellisempi ? Ei kumpikaan enempää ellei keskittynyt käsillä olevaan hetkeen. Mammonan keräämisen ja tavallisuuden sekä kilometrien nielijän elämien lopputulema ei juurikaan poikkea toisistaan ellei kumpikaan erottunut joukosta empaattisena ja hyväsydämisenä ihmisenä joka muistetaan ei niinkään saavutuksistaan vaan hyvistä pyrkimyksistään. 
Tässä kohtaa on hyvä muistaa että elämme vain kerran. Kannattaa siis satsata kuolemanjälkeiseen eli pyrkiä Jumalan lapseksi tai vaeltaa timanttipolkua bardosta bardoon valaistuakseen lopulta täysin. On siis valinnan vapaus mutta uskottava johonkin on jokatapauksessa.

Mennyt on mennyttä ja tulevaisuudesta ei ole tietoa. On siis vain käsillä oleva kuluva hetki ja juuri siinä hetkessä on ajatuksen valinnan paikka. Oman tietoisuuden lisääminen ja oman merkityksen muistaminen maailmassa ovat kaksi tärkeintä peruspilaria. Arvot lähtevät näistä pilareista. Rakkaus, terveys ja sisin rauha. Valinnan vapaus.
Yksisilmäisyyden etulinjassa ? Kyllä. Kohdista katseesi ja tee valintasi.

Rauha tulee sisältä. Älä etsi sitä ulkoa. -Buddha

Ei ihmistä voi saastuttaa mikään, mikä tulee häneen ulkoapäin.
Se ihmisen saastuttaa, mikä tulee hänen sisästään ulos. - Jeesus ( Mark. 7:15.)

VIIKKO 23. JUOKSUT

Ma- Lepo
Ti- Aamu 8 km - 48 min. Ilta 8 km - 54 min.
Ke- 17 km - 1.54.
To- 8 km - 48 min.
Pe- 10 km - 1.06.
La- 17 km - 1.48.
Su- Ap. kävelyä Kirsin kanssa 8 km. Ip. 21 km - 2.14.
yhteensä 89 km - 9 tuntia ja 32 minuuttia

Hyvä viikko. Kohti seitsemän sykliä. Tiistaina kuormitusta lisäsi lenkkien välissä osallistuminen Eco art-Hämeenkyrö taideprojektiin Sasissa, jossa kärräsin kiviä kottikärryillä ja suoritin lekanheilutusta. Tästä projektista tulee myöhemmin lopputuloksia blogiini näkyville.
Kilometrit tulivat edelleen helposti. En halua kutsua juoksemistani vielä harjoitteluksi. Etenkin kun minulle Unkarin kuuden päivän juoksuun keväällä 2017 riittää mainiosti täsmäharjoitteluksi Tammikuun ja Huhtikuun välisenä aikana noin 2000 kilometriä valmistavaa harjoitusta. Toisaalta pystyäkseni tuohon tauon jälkeen on oltava melko huolellinen tämän vuoden tekemisissään. Huolellinen tarkoittaa jatkuvaa 400 kilometrin kuukausimäärää pohjaksi ja siihen on vielä paljon tekemistä.

Lopuksi ajateltavaa :

Ihmisillä on neljä perusongelmaa: syntymisen, ikääntymisen, sairastumisen ja kuoleman ongelmat. Elämänsä parhaina vuosinakaan ei voi välttyä vaikeuksilta saada sitä, mitä haluaa, välttää sitä, mitä ei halua, pitää kiinni siitä, mitä on, ja mukautua siihen, mitä ei voi väistää. Koska näin on jatkunut aina, on välttämätöntä löytää pysyviä arvoja.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2016

EI VÄKISIN

Toukokuussa sain kasaan 255 juoksukilometriä. Jos olisin ylimielinen tai normaali suomalainen mieskestävyysurheilija niin nyt pitäisi kirota tai syyttää itseään laiskuudesta tai muuten kyvyttömyydestä. En kuitenkaan tee niin vaan totean että olen tulossa. Olen tyytyväinen toukokuuhuni ja etenkin tunnelmaan kehossani kokonaisuutena.

Ultraurheilussa joutuu väistämättä pohtimaan tekemisiään jatkuvasti. Ultrajuoksun harjoittelu ei ole rakettitiedettä mutta ultrajuoksun harjoittelun kokonaisuuden kestäminen ja etenkin harjoittelun pitäminen rakentavana sensijaan on.
Minun tapauksessani pääperiaatteet ovat selvillä ja valmiina. Olen 52-vuotias ja tavoitteet ovat ainoastaan monipäiväjuoksuissa. Lukija voi seurata tätäkin ikäänkuin matkana joka alkoi 1.5.2016 ja päättyy uskoakseni onnellisesti vuoden 2017 toukokuussa Unkarin kuuden päivän kilpailun viimeisenä päivänä kello 12.00. Että kuinka alhaalta joutuu vanhempikin teuras lähtemään aikansa parressa maattuaan.

Omat näkemykseni hyvästä ultrajuoksuharjoittelusta ovat selkeytyneet vuosien varrella. Turha on jäänyt pois ja harjoittelun tavoitteet on siksi helppo asettaa. Hyvässä ultrajuoksuviikossa on neljä lepopäivää joina jokaisena juostaan minun tapauksessani 8 - 14 kilometriä. Sitten on kaksi perättäistä pitkää lenkkiä, ensimmäinen 24 - 32 km ja toinen 28 - 40 km. Lisänä vielä yksi pitkä lenkki 18 - 30 km.
Esimerkkiviikko tai pikemminkin seitsemän päivän sykli näyttää tältä:

Ma- 8 - 14 km
Ti- 8 - 14 km
Ke- 18 - 30 km
To- 8 - 14 km
Pe- 8 -14 km
La- 24 - 32 km 
Su- 28 - 40 km
maksimissaan yhteensä 158 km

Ennenkuin kukaan kommentoi mitään on syytä lukea seuraavat kappaleet tarkasti :

Yleisin virhe ultrajuoksijoilla on että pitkät lenkit ja etenkin pisin lenkki juostaan aivan liian kovalla vauhdilla ja sitten itse kilpailussa homma valuu reisille jo alussa koska koko talven helpolta tuntunut juoksu onkin kuluttanut urheilijan loppuun.
Pisimpien lenkkien vauhtia voi miettiä jopa 6.30 - 7 min/km näkökulmasta. Vai onko niitä kymppi tunnissa miehiä ja naisia paljonkin esimerkiksi 24-tunnin kisan jälkeen ? Sehän on siis 240 km. Juu, kisassakin kyllä syödään ja touhutaan vessassa välillä mutta siltikin tässä on monella itsetutkistelun paikka.
Toinen virhe on se että uskotaan että kun harjoitteluun käytettävissä olevasta ajasta vähennetään 10 - 15 prosenttia niin arvellaan tämän riittävän juoksusta palautumiseen. Näin todellakin on. Mutta sitten ei tehdä palkkatöitä eikä leikitä perheleikkejä. Eikä tehdä mitään muutakaan kun vaan pysytään järjissään, palaudutaan ja etenkin juostaan.
Yllämainittu seitsemän sykli ei kiellä nuorempaa ja lahjakkaampaa urheilijaa kuin minä juoksemasta enemmän - 200 km ja ylikin viikossa on oikein hyvä. Eikä myöskään kiellä juoksemasta tasavauhtista kovaa esimerkiksi keskiviikon harjoituksessa. Sensijaan varsinaisen vetoharjoittelun se kieltää kuten määrää myös noin 50 prosenttisesti harjoittelemaan sillä alustalla millä kilpailee, syömään ja nukkumaan riittävästi sekä korkealaatuisesti sekä rentoutumaan aina silloin tällöin. Muista tukevista oheislajeista ja täysistä lepopäivistä jokainen kantaa vastuunsa itse.
Viimeaikoina trailrunning eli polkujuoksu on tullut muotiin ja myy hyvin. Pidän itse kovasti metsässä juoksemisesta mutta jos kilpailen kuuden päivän kilpailussa asvaltilla niin juoksen mieluummin enemmän hiekkatietä ja asvalttia kuin polkua kestääkseni kilpailussa tarvittavaa monotonista matalaa askelta.
Oma harjoitteluni ei ole näyttänyt vuosien varrelta noin siistiltä eikä kaavamaiselta. Syitä on monia - niistä suurin syy on 28-vuotiaana sairastettu syöpä. Tiedän erittäin hyvin mitä kestän missäkin elämäntilanteessa. Olen myös koittanut mitä en kestä. Eli se siitä. Siltikin kehotan kaikkia koittamaan jossain vaiheessa. Jääräpäisyydestä on hyötyäkin. Periksiantamattomuus syntyy sitten vuosien ja kilometrien myötä ja joskus itkettyjen itkujen kuivuessa.

Juoksun on tultava ensin helposti. Itse olisin tällä viikolla pystynyt helposti juoksemaan sata kilometriä mutta en nähnyt siinä mitään järkeä. Pitkän lepo- ja sairasjakson jälkeen on poikamainen innostus turhaa. Äskettäin enemmänkin vaivannut akillekseni tulee taatusti pahenemaan jos luulen että innostuminen on kuntoa.
Ei siis väkisin. Mutta en kiellä että en nauttisi odotuksesta. Sen seuraavan lenkin nimittäin...

TOUKOKUU 2016

Juoksua 255 km - 26 tuntia ja 56 minuuttia.

VUOSIKILOMETRIT 2016 tähän asti 883 km. (Lepokausi loppui virallisesti 1.5.2016.)

Kilometrit vuodesta 1992 - 5.6.2016 ovat  70033 km.

VIIKON 22. JUOKSUT

Ma- 12 km - 1.11.
Ti- Lepo
Ke- 13 km - 1.27.
To- 14 km - 1.34.
Pe- 15 km 1.40.
La- 7,5 km - 0.48.
Su- 17,5 km - 1.53.
yhteensä 79 km - 8 tuntia ja 33 minuuttia



Perjantain lenkin jälkeen.  Ei siis mikään lippalakkipää.