Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

maanantai 7. kesäkuuta 2021

GRILLATAAN?


 

Matkailuautomme etuosassa olevassa uniikissa, isossa tarrakuvassa on kaksi lunnia. Linnut symbolisoivat minun ja Kirsin elämäntapaa ikäänkuin muuttolintuina, mutta myös pohjoisen kauniin ja karun luonnon ystävinä.

   Normaaleina vuosina olemme lähteneet Lapista huhtikuussa Unkariin tavoittaen aikaisen kevään ja ensimmäisen kesän. Olemme yleensä palanneet kesäkuun alussa Hämeenkyröön toiseen kesään. Tämän jälkeen Lapin kesä on ollut meille kolmas kesä! Sitten syksyn ruska ja kunnon pakkastalvi, kunnes on ollut taas aika lähteä.

   Kirsin kanssa olemme tehneet matkamme varrella paljon valintoja saavuttaaksemme vapauden olla läsnä. Ei lapsia, ei työurilla pätemistä eikä suureellisia satsauksia asumiseen. Ei kulisseja, filttereitä tai roolinvetämisiä.

   Emme ole halunneet satsata 7990 euroa ulkoporealtaaseen tai grillin tiikkiseen pöytään 2795 euroa ja siihen grilli 2260 euroa, hinnat ovat K-raudan liekeissä- nimisestä lehdestä. Emme siis ole tänäkään kesänä vertailleet, innostuneet. Mutta olemme nauttineet vanhan kaasugrillimme antimista mökillä tai matkailuautomme hieman uudemman grillin antimista, puhumattakaan avotulesta.

   Ehkä joku saa siitä jotain kun satsaa reilun viisituhatta grilliin ja kutsuu ystävät grillaamaan. Noloa on, jos sitten grillaa halvinta makkaraa ja tarjoaa tarjousolutta kyytipojaksi. Tätä tarkoitan kulisseilla, roolinvetämisellä. Filtteröintiä tässä edustaa, että makkarapakettia ei näytetä vieraille.

   Osa ihmisistä voi huonosti päivästä toiseen eikä ostamallakaan oloaan paranna. Myös ultrajuoksun julkisen uutisoinnin kommenteissa näkyy pahoinvointi. Karhunkierroksen satamailisen Ylen uutisen kommentti: Miksi kansallispuistot muutetaan teemapuistoiksi suorittamista varten? (vapaa lainaus, ei sanatarkka)

   Juostessani Käsivarren vaellusreiteillä minulta on muutaman kerran kysytty, että miksi pitää juosta kaahottaa - eikö voi kävellä. Olen pysähtynyt ja selittänyt kärsivällisesti, että olen vaeltanut rinkan kanssa, hiihtänyt ja lumikenkäillyt, mutta tällä kertaa näin. Luontoa silti kunnioittaen. On löytynyt ymmärrys tai sitten ei. En ole kiinnostunut. Valinta on vapaa. Kuka mihinkäkin satsaa.


 

   Vierailimme viime viikolla Nuuksiossa. Kansallispuisto oli erittäin siistissä kunnossa. Liikuin ja liikuimme sen alueella yli viisikymmentä kilometriä ja vain kaksi paperinenäliinaa maassa. Kävin tutustumassa Mikael Heermanin kanssa NBU-kilpailureitteihin ja juoksin lisäksi kahden nuoremman lahjakkaan ja tavoitteellisen ultrajuoksijan, Jaakko Eskelisen ja Toni Validon, kanssa harjoituslenkit Nouxin hienoilla poluilla.




 

   Vierailimme Kirsin kanssa Mikael ja Sari Heermanien kotona Nuuksion läheisyydessä. Vierailun aikana äänitettiin Polkuporinat podcast, joka julkaistaan tällä tietoa heinäkuussa. Tuossa jaksossa valotetaan lisää minun ja Kirsin elämäntapaa sekä syvällisempiä ajatuksiamme matkan varrelta.

   Saimme koronarokotuksen ensimmäisen piikin ja saamme toisen elokuussa. Jokohan sitten Eurooppa olisi avoinna. 

   Ja kyllä! Vanhan kaasugrillimme voi huoletta jättää odottamaan seuraavaa kesää etelän vanhaan rakoliiteriin. Se toinen, hieman parempi mutta myös vanha ja kulunut, kulkee aina mukana matkailuautossamme.

   Suomi on pitkä maa. Pohjoisen Inarijärven selkävedet ovat hädintuskin jäistä vapaat kun mustarastaan poikaset jo lähtevät etelässä pesästä. Kotimaassa näiden kahden ääripään välissä on hyvä olla läsnä.


 

HARJOITTELU VIIKOILLA 21 - 22

 

Ma- Lepo

Ti- Lamminpään harjua, vanhoja polkuja 32,53 km - 4.01.

Ke- Aamu 10,02 km - 1.15. Odotetun väsynyt. Ilta 10,12 km - 1.11. Parempaa, kova sade.

To- Verryttelyä 5,02 km - 33 min. Koronarokotus, ei normaalia harjoitusta.

Pe- 10,80 km - 1.14. Kevyttä edelleen rokotuksen jälkeen. Väsynyt.

La- Päivä matkailuauton alla korjaamossa. Ilta 10,11 km - 1.08.

Su- 33,09 - 4.17. Polkua, Jani osan matkaa mukana. Väsynyt edelleen.

Yhteensä 111,7 km - 13:41.

Hyvä viikko, koronarokotus toi ylimääräistä väsymystä ja päänsärkyä, käsikipua.

 

Ma- Verryttelyä 5,15 km - 36 min.

Ti- Helsinki Vuosaaren huipulle 12,01 km - 1.05. 3 X 2 km kovaa, paras kilometri 4.23min/km.

Ke- Palautus 5,13 km - 33 min. Ilta Mikaelin kanssa nuuksiossa NBU-reitit 12,36 km - 1.26.

To- Kirsin kanssa vaellus 9,89 km - 2.19. Haukkalammelle kahville Solvallasta.

      Ilta Jaakon kanssa polkuja, Karjakaivo yms. 13,25 km - 1.48. Ylihypättiin valtava kyy.

Pe- Haukkalammelta Kattilaan Tonin kanssa polkuja - 16,49 km - 2.03.

La- 40,40 km - 4.33. Helsinki Talosaari yms. Kirsi pyöräili puolet mukana. Oikein hyvä tunne.

Su- Hämeenkyrössä myöhään illalla 8,01 km - 59 min. Saunalenkki. Hyttysiä.

Yhteensä 112,8 km - 13:07.

Erittäin hyvä viikko.

---

NBU starttiin on 25 päivää. Liika määrä ei ole nyt hyvästä.

   Harjoitteluni runkona on toiminut noin 112 kilometrin perusviikko ajallisesti pitkine polkulenkkeineen. Sekaan on mahdollisuuksien mukaan sekoitettu hiekkatietä ja asvalttia. NBU:n alustaan peilaten olen ollut täsmälleen oikeilla alustoilla. Huippuviikolla 151 kilometriä jarrutellen määrää siinäkin.

   Takana on hyviä talviharjoituskuukausia, joiden aikana olen pysynyt perusasioissa. Juoksumatto on tuonut lisää vauhtia ja helpotti lumelta kovalle siirtymistä huomattavasti.

   Tammikuusta - Toukokuuhun: 437 km - 440 km - 305 km - 370 km - 504 km. Nämä olivat juoksukilometrejä, jätin kävelyt ja hiihdot pois.

   Nuuksio Backyard Ultrassa on kyse jaksamisesta ja sitkeydestä. Taistelusta nukkumattomuutta vastaan. Päiväreitin tekninen polku vaatii tarkkuutta ja voimaa. Yöreitin hiekka/asvaltti vaatii keskittymistä: nousua ja kaltevia pintoja.

   Itsensä voittamiseen vaaditaan halu juosta paljon ja pitkään. Parhaiten se tuhotaan harjoittelemalla liikaa ja väsyttämällä mieli valmiiksi harhailevaan kuntoon.



 

sunnuntai 23. toukokuuta 2021

SELÄNTAKANA VIERIVÄT VUODET

 


Syntymäpäiväni oli ja meni. Ei ollut pyöreitä lukuja, eli ystäväni, jos et muistanut niin ei tarvitse potea huonoa omatuntoa. Minäkään en muista kenenkään muun kuin Kirsin syntymäpäivän. Iällä ei edelleenkään ole minulle merkitystä. Myönnän, ikä tuntuu joskus - myös hyvältä.

   Vuosien vieriessä ystävyyssuhteet elävät omaa elämäänsä. Itselleen tärkeistä asioista on mukavaa puhua ja vaihtaa ajatuksia, kaiken perustana on kyky hyväksyä erilaiset mielipiteet ja saada niistä itselleen uusia ajatuksia. Ihmiset kasvavat erilleen jos ei yhteistä puhumista tai molemminpuolista kykyä hyväksyä täysin toisenlaisia ajatuksia löydy.

   Omissa vanhoissa ystävyyssuhteissani olen huomannut vuosi vuodelta lisääntyvää etääntymistä. Ultrajuoksu ja Lappi sensijaan ovat tuoneet tilalle uusia ystäyyssuhteita, myös erittäin syvällisiä. Muutettuamme Lappiin vain äärimmäisen harvat etelän ystäväni ovat pitäneet yhteyttä saati käyneet. Filosofiani mukaan tämä asia on. Se ei siis ole hyvä tai huono asia.

   Yhteiskunta jossa elän, ei ole muuttunut ollenkaan vuosien varrella vaikka monet niin uskovat. Sensijaan ihmiset ovat muuttuneet, myös minä. Olen kirjoittanut lukuisista aiheista ultrajuoksun läpi ja itsensä kehittämisen kulmasta katsoen.

 Aika ajoin olen laittanut ajatukseni ympäröivästä ylös:

1. Kun ihmiseltä riistetään hänen vapautensa, riistetään samalla kyky inhimillisyyteen.

2. Sananvapaus säilyy, jos sitä uskalletaan käyttää. Jos mukaan tulee itsesensuuri, se ei säily.

3. Jos pitäydytään puhumasta joistakin asioista ja valitaan hiljaisuus, on se jo uhka sinänsä.

4. Luonnollisen erottaminen luonnottomasta tai yliluonnollisen erottaminen luonnollisesta on äärimmäisen vaikeaa. Inhimillisyys on osa luontoa. Äly ei voi tutkia itseään.

 Aika ajoin olen kritisoinut yhteiskuntaa:

1. Ilmastonmuutoksen ja muiden tätä planeettaa vaivaavien ongelmien perimmäinen syy vaietaan.

Syy on liiallinen väestönkasvu. Tämän esittäminen johtaa naiiviin oikeudenmukaisuuden etsintään ja kysymykseen kuka saa syntyä. Ihmiskunta tekee joka hetki varsin paljon päätöksiä, joiden seurauksena ihmisiä kuolee. Jos pystytään päättämään kuka kuolee, ei luulisi olevan vaikeaa päättää kuka saa syntyä. Vai onko tämä eräänlainen liukuhihna?

2. 1970-luvun Suomessa oli taistolaisten vihaamia toisinajattelijoita. Nyt meillä on "väärinajattelijoita". Keskusteluilmapiirissä on etiketti, jonka rikkomisesta saa sanktion. On määritelty vihapuhe, eli painostetaan ajattelemaan samankaltaisesti. Keskustelu tämän seurauksena siirtyy internetin laudoille piiloon.

3. Internet merkitsee fragmentoitumista ja toisiaan vihaavien ryhmien syntymistä. Internet on kontrollin väline eikä ole yhteiskunnan äänitorvi.

4. Sukupuolen ja ihonvärin tai rodun oletetaan vaikuttavan yksilön asemaan sortavasti. Stereotypioista ei synny tasa-arvoa.

5. Tiedeyhteisö ei suhtaudu vakavasti ihmisen yliaistillisiin kokemuksiin. Parapsykologiaa väheksytään tieteessä. Uskontokeskustelu liittyy tähän: Charlie Hebdon pilapiirtäjä Juni on sanonut, että sananvapaus, sekularismi ja oikeus jumalanpilkkaan eivät ole vanhentuneita arvoja.

6. Markkinatalous ja globalisaatio ovat luoneet pilipalisaation. Yhteiskuntajärjestys luhistuu juuri tästä syystä.

   Irralleen otettuina ylläolevat ajatukset saattavat olla vaikeaselkoisia. Itsetranssendenssissä on kyse itsensä ylittämisestä. Jos sinulle on kerrottu, että jokin ei ole mahdollista ja sinun nyt vaan täytyy tyytyä osaasi, olet koneiston uhri. Valtavilla stereotypioilla luodaan mielikuva, joka vääristää yksilön mahdollisuudet etsiä elämässään uutta. Jokaisella meistä on mahdollisuus ilman mutta kun- ajattelua tai sitten kun- ajattelua.

   Vanhat ystäväni saattavat ajatella, että vuosieni varrella olen tullut uskoon tai että olen juossut aivoni solmuun. Ylläolevista numeroiduista luetteloista saattaa joku pystyä päättelemään mitä itsensä kehittäminen on, olen ainakin kyennyt ajattelemaan siinä juostessani. Mitä tulee uskoon tulemiseen, on eksistentiaalisten kysymysten pohtiminen luonnollista ajan kuluessa. Yksi hyödyttömimmistä kysymyksistä on: onko jumalaa isolla tai pienellä kirjoitettuna edes olemassakaan.

   Vuodet vierivät selkäni takana. Tämän voi tulkita niin, että ajattelen olevani itseäni edellä. Nöyryyteeni liittyy keskeinen ajatus siitä, että tulee aika jolloin en ole itseäni edellä.

   Mitä kaikesta jää, on jotain sellaista mikä koskettaa ihmissydäntä. Sadan vuoden päästä näitä tekstejä lukiessa kukaan ei ole kiinnostunut aatteesta, brändistä, tuloksista ja numeroista, vaan siitä mikä kosketti matkani varrella toista ihmissydäntä.

 

HARJOITTELU VIIKOILLA 19 - 20.

Ma- 16,21 km - 1.48. Nellimissä tietä ja polkua.

Ti- Nivalassa 6,02 km - 39 min. Ajomatkan jälkeistä ravistelua.

Ke- Onnin kanssa Pyssymäeltä perhereitti ja PEP12 reittiä 20,45 km - 2.25. Polkua.

To- Tuuri Käpykangas hiekkatietä 20,12 km - 2.13.

Pe- Lepo / Kävelyä 2,3 km - 39 min. Kirsin kanssa.

La- 8,05 km - 52.18. Asvalttia pääosin.

Su- Polut Hämeenkyrössä 23,03 km - 2.49.

Yhteensä 93,9 km - 10 tuntia ja 48 minuuttia - vertikaalisia nousumetrejä 926

Ma- 25,07 km - 2.51. Kaikki harjoittelu tästä eteenpäin polkua, hiekkatietä ja umpimetsää ellei toisin mainita.

Ti- 27,15 km - 3.16.

Ke- Pyörällä 9,93 km - 54 min. Kirsin kanssa.  Ilta 12 km reipasta - 1.17.

To- 30,69 km - 3.31.

Pe- 12,02 km - 1.22.

La- Janin kanssa 17,94 - 2.25. Perään yksin VL 13,14 km - 1.22. Osittain 85 % teholla.

Su- 13,02 km - 1.30.  Palauttaen.

Yhteensä 151 km - 17 tuntia ja 39 minuuttia - vertikaalisia nousumetrejä 2120

 

  HARJOITTELUSTANI

   Harjoitteluani voi yrittää ymmärtää monelta kantilta. Olen kiinnostunut sitkeydestä ja kestävyydestä: kilpailuista jotka menevät yli normaalin ymmärryksen ja suorituskyvyn.

  Olisin voinut juosta ylläolevilla viikoilla 300 km viikossa, mutta se ei olisi ollut harjoittelua eikä myöskään ominaisuuksien kehittämistä, vaan purkamista ja itsensä rikkomista.

  En ole kiinnostunut mittaamaan nopeuttani ikäisteni seurassa esimerkiksi kymmenen kilometrin maantiejuoksussa. En ole kiinnostunut kyttäämään pystynkö mitäkin minkä ikäisenä. Tämä ei tarkoita etten arvosta niitä, jotka yrittävät pysytellä kiinni nopeudessaan.

   Minulla on ulkoisia ja sisäisiä tavoitteita. Toteutan ja kontrolloin niitä kuuden päivän juoksuissa, edelleen olen menossa kohti 52 päivän kilpailua New Yorkissa. Pystyäkseni siihen minun on saavutettava ensin tietyt sisäiset tavoitteeni. Yksinkertaisesti: en ole tarpeeksi pitkällä itseni kanssa vielä.

    Juostuani Suomen halki 1000 mailia olin jo varsin pitkällä kohti New Yorkia. Sitten isäni kuoli, lopetin yritykseni, muutimme Lappiin ja kun olisi ollut aika tehdä päätös, tuli korona ja perui kuuden päivän kilpailun, jonka jälkeen seuraavana vuonna piti yrittää matkustaa kevääksi Sri Chinmoyn tiimin järjestämään lyhyempään kilpailuun.

   Tulevaisuus on pelkkiä mahdollisuuksia täynnä. Epäonnistuminen on myös mahdollisuus kehittyä, etenkin ihmisenä.

 

Alla You Tube video: Lenkillä Janin kanssa Näkyy vain blogin internetversiossa. Jos katselet blogia kännykällä, valitse lopusta internetversio tai katso video suoraan linkistä.

 


 

maanantai 10. toukokuuta 2021

KOTONA?


 

HARJOITTELU

 Viikko 17.

Ma- Poluilla - 12,01 - 1.30.

Ti- Poluilla 8,01 km - 1.01.

Ke- Kurainen, upottava hiekkatie 15,50 - 1.40.

       Ilta matolla 15,8 km - 1.41.

To- Hiekkatietä Kessiin 22,26 km - 2.30.

       Ilta poluilla, tämäharjoitus NBU-kilpailuun 8,81 km - 1.01. Siirtymä erilaiseen alustaan väsyneillä jaloilla.

Pe- Pidennetty palautus poluilla 15,07 km - 1.54.

La- Matolla 10,04 km - 1.03. Ulkona hirveä lumisade.

Su- Poluilla, keskeytetty harjoitus; selkäkipu 6,01 km - 0.45.

Yhteensä 101,5 kilometriä juoksua.

Viikko 18.

Ma- Lepo

Ti- 8,68 km - 1.08. Polkua.

Ke- Matolla 30,52 km - 3.16.

To- Matolla 31,79 km - 3.26. Ilta poluilla 10,02 km - 1.09.

Pe- Poluilla 10,03 km - 1.13.

La- Matolla 23,11 km - 2.31.

Su- Lepo / Meditaatiota. Juoksemisen ilon säilytys, ks. teksti.

Yhteensä 114,1  kilometriä juoksua.


HUHTIKUUN SUMMAUS

Juoksua 370,8 km - 5 lepopäivää - muutama hankihiihto metsäsuksilla.

Kohtuullinen kuukausi, josta juoksin noin 15 km yli 80 prosentin tehoilla. Huomattavasti parempaan on varaa ja pitää pystyä - ei kuitenkaan tehoharjoittelussa, vaan pelkästään syväkestävyyden kehittämisessä. 

   Mieli seilaa myös aivan liikaa. Olen varsin kaukana itsetranssendenssistä. Tähän osaltaan vaikuttaa matkustamattomuus ja lämpimissä olosuhteissa tapahtuvan elämän elämisen puute. Viimeksimainittuun on tulossa raju parannus, näin uskon.

 




KOTONA?

 

On tullut aika lähteä tien päälle. Käytännössä tämä tarkoittaa kodin siirtämistä matkailuautoon. Periaatteessa palaan lopullisesti kotiin vasta joulukuussa, mikäli kaikki sujuu suunnitelmien mukaan. Toki kesän ja syksyn mittaan käyn kääntymässä välillä kotona. Tätä vaatinee esimerkiksi koronarokotus tai ystävien tapaaminen Lapin maaperällä.

   Tavaroita ryhmitellessäni tulin miettineeksi kotona olemista, missä olen kotona? Minulle koti on pikemminkin mielentila kuin pysyvä asuinpaikka. Olen kotonani missä päin maailmaa tahansa, kunhan saan elää tavoitteideni mukaista elämää. Minulla on sisäisiä ja ulkoisia tavoitteita. Yksi tavoitteista on vapaus ja se liittyy olennaisesti matkailuautossa asumiseen. Olemalla ei missään vakituisesti, on ainakin läsnä itsensä kanssa suhteessa kulloiseenkiin ympäristöönsä.

   Minulta kysyttiin Ivalossa, mikä on tavoitteeni NBU:ssa, eli Nuuksio Backyard Ultrassa.

Tavoitteeni on olla onnellinen koko kilpailun ajan juostessani sekä auttaa omalta osaltani kaikkia muita onnistumaan tavoitteissaan.

    Juttelin puhelimessa erään henkilön kanssa, jolla on ultrajuoksun ja henkilökohtaisen mission yhdistämisen tavoite. Henkilö ei ole aiemmin juossut maratonia tai muuta pidempää matkaa. Kannustin henkilöä tavoitteissaan. Uskon, että hän saavuttaa tavoitteensa, mikäli ymmärtää, että on edettävä pala palalta. Annan mielelläni osaltani taustatukea, mutta loppujen lopuksi kaikki ovat askeltensa kanssa yksin. 

   Ultrayhteisö on poikkeuksellinen, mitä tulee toisten tukemiseen. Apua saa, jos eteenpäin ei pääse, mutta etenkin, jos on valmis kasvamaan ihmisenä ja ottamaan apua vastaan.

   Myös minä olen askelteni kanssa yksin. On älyttömän vaikeaa yrittää selittää itsensä ylittämistä tai pyrkimystä korkeampaan päämäärään tässä maailmassa, mikä on täynnä numeroilla vertailuja ja itsensä esiintuomista.

   Todellisissa ultrajuoksuissa, jotka kestävät useita päiviä peräkkäin, jää väistämättä kiinni ellei ole sovussa itsensä kanssa. Kunnossa oleminen on vasta puolet - on haluttava juosta, on haluttava ylittää ja voittaa itsensä. On arvostettava itseään, juoksuaan, mutta ennenkaikkea muita juoksijoita ja kilpailun järjestäjiä sekä huoltoa.

   Äärimmäisen moni minua nuorempi ja lahjakkaampi ei ymmärrä ollenkaan miksi hyvässä kunnossa ollessaan ei kuitenkaan onnistu, matka jää kesken. Esimerkkinä käytän ylläolevaa viikon 18. sunnuntaita omasta harjoittelustani: hyvin menneen viikon jälkeen olisin voinut juosta sunnuntaina vaikka 50 kilometriä mutta yllätys - en juossut ollenkaan. Sain sen mistä luovuin, kyvyn juosta ne 50 kilometriä sitten kun on pakko ylittää itseni. 

   Tuona sunnuntaina tein matkavalmisteluita ja seurustelin Kirsin kanssa. Hiljennyin myös kotisohvalla istuen puolen tunnin ajan, kävin systemaattisesti mielessäni läpi mitä haluan ultrajuoksultani. Vastaus on yksiselitteinen - onnellisuutta. Minähän olen yleensä onnellinen juostessani, paitsi en kokoajan kilpaillessani, on siis kehitettävää.

   Kannustan kaikkia toteuttamaan haaveitaan, poikkeamaan tavallisesta ja etsimään itse oma tapansa olla kotonaan - mielellään kaikkialla ja kaikkien kanssa. 



 

maanantai 26. huhtikuuta 2021

KAUHEITA ASIOITA


 

Aina silloin tällöin on kauheata seurata sivusta kokemattomien juoksijoiden yritystä säilyttää levon ja rasituksen suhde edes jotenkin tasapainossa. Yllättävän paljon kilometrejä taakseen jättänytkin voi olla kovapäinen ja samoja virheitä toistava. Sitä ikäänkuin sokaistuu ja alkaa odottaa itseltään ihmetekoja.

   Minä olen koettanut selittää vuosikaudet, että jos juoksija ylittää harjoituksissa 50 kilometriä tai ajallisesti yli neljä tuntia, on hänen kiinnitettävä palautumiseensa huomiota tavallista enemmän. Palautumiseen vaikuttaa toki myös harjoituksen teho, mutta ihan perusvauhdillakin tehty ylipitkä tuntuu kehossa kauan.

   Minä juoksin 84 kilometriä asvalttia 10 tuntiin 18 päivää sitten. Näistä 18 päivästä olen levännyt 4 ja 2 hiihtänyt metsäsuksilla hangella. Juoksukilometrejä on tullut näiden  18 päivän aikana 77,5 kilometriä. Eilen tein ensimmäisen tehoharjoituksen matolla, syketestin, jonka loppuun juoksin kolme kilometriä vauhdilla 4.35. Vaikka olen vanha teuras kykenen vielä rullaamaan tuossa vauhdissa, syke matolla jää noin 13 lyöntiä alle maksimin. Kyseessä on siis 13 km/h vauhti. Nyt olen palautunut pitkästä asvalttijuoksusta, minä, kohta 57-vuotias elämäntapajuoksija.

   Kauhean hidasta palautumista! (naurua) Mutta hyvää itse-transsendenssiä pitkästä aikaa.

 


  

Löysin netistä ylläolevan kuvan. Kauhistuneena soitin tapahtuman järjestäjille, mutta he vakuuttivat. että kyseessä ei ole nettimeemi. Minä kuulemma olen jossain vaiheessa sanonut nauttivani telttailusta tunnin välein. Koska olen vanha ja hidas, jäänee telttailuaika Nuuksiossa lyhyeksi, mutta olen päättänyt yrittää nöyrästi.

   Nuuksio backyard ultrassa lähdetään tunnin välein 6,7 kilometrin kierrokselle, joka on siis juostava tuntiin mikäli haluaa ehtiä uudelle kierrokselle. Yöreitti on tasaisempi, päiväreitti vaihtelevaa polkua. Kyse on last man standing- kilpailusta. Viimeinen jaloillaan oleva voittaa.

   Minä olen kokenut ja paljon kilpaillut, mutta en koskaan ole pitänyt näin pitkää kilpailutaukoa terveenä ollessani. Nyt tauon on aiheuttanut se tunnettu k  ja sen seuraukset maailmanlaajuisesti.

   Ainoa asia mikä ei kauhistuta on, että Kirsi lupasi tulla taputtamaan pyllylle, joten eiköhän se siitä.




Minun harjoitteluni on vuosikausia ollut ikäänkuin laiva, joka on käännettävissä tarvittavaan suuntaan. Perusharjoitteluun kuuluu jatkuvasti kestävyyden ja voimatasojen ylläpito ja kehittäminen sekä meditaatio. Kyse on lähinnä siitä, mihin askeleen olisi sovittava. Asvaltti vaatii asvalttiharjoittelua ja polku tai hiekkatie sitten polkua ja hiekkatietä. Kilpailun pituus ja alusta ovat tärkeintä tietoa laivan kääntämiseksi.

   Nuuksion tapauksessa haastetta ei puutu, polkureitti ei ole ihan tasainen eikä sileä ja huoltoaikaa on vähän. Paikalla ovat oletettavasti Pekka Aalto, Juha Jumisko ja Kati Ahokas sekä liuta muita hyväkuntoisia, joten ainakin pari päivää pitää pystyä juoksemaan - aluksi.

   Kauhein asia valmistautumisessani on, että joudun olemaan kotona Nellimissä ainakin toukokuun 11. päivään asti. Ylläolevassa kuvassa on tämänpäivän harjoitusolosuhdetta, joka on yhtä kaukana heinäkuisesta Nuuksiosta kuin musta valkoisesta.

   Luonnollisesti tässä tilanteessa en juokse lupailemaani omatoimiultraa toukokuussa.

   Toivotan voimia kaikille kilpailuun valmistautuville, myös itselleni.

   On viimein tullut aika antaa taas kaikki.

 

Tässä on internetversiossa you-tube video lenkiltäni, jos selaat tätä blogia puhelimella niin vaihda mobiilinäkymä internetnäkymäksi nähdäksesi videon.

 



VIIKKO 16. HARJOITTELUNI

Ma- 5,21 km tiellä - 40.23. Ei normaalia harjoitusta, polvet jäykät.

Ti- 10,02 km tiellä. - 1.18. Ok.

Ke- Lepo

To- Polkuhöystöllä Annijärvi 18,51 km - 2.10.

Pe- Poluilla 10,31 km - 1.21. Kävelyä Kirsin kanssa metsässä 4,07 km - 0,56.

La- Lepo, ei harjoitusta koska ei normaalia hyvänolontunnetta kehossa.

Su- Matolla syketesti 15 km - 1.28. Sisälsi 3 km vauhdilla 4.35 km eli 13 km/h juoksua.

Yhteensä juoksua 59,05 kilometriä.

Valmis aloittamaan täsmäharjoittelun Nuuksioon.


 Kiinnostuneille:

Itse-Transsendenssi 



torstai 22. huhtikuuta 2021

MITÄ SITTEN

 


HARJOITTELU VIIKOILLA 14 - 15

Ma- 10,37 km - 1.13. Kävelyä 3,27 km - 0.44.

Ti- 10,20 km - 1.07.

Ke- 10,19 km - 1.07.

To- Nellim - Ivalo - Nellim 84,07 km - 10.06. (10 tuntia ja 6 minuuttia)

Pe- Juoksumatolla 6,50 km - 0.51.

La- Hankihiihto Kirsin kanssa mökillä 9.49 km - 2.20. Kahvia ja makkaraa.

Su- Lepo

Juoksua 121,33 km

Ma- Hankihiihtoa Kirsin kanssa mökillä 6,44 km - 1.24. Takertuva keli osittain.

Ti- Siikajärventie mutaa ja kuraa 10,13 km - 1.10.

Ke- Lepo

To- Juoksumatolla 8,17 km - 55.43.

Pe- 12,01 km - 1.22.

La- Lepo

Su- 10,09 km - 1.04. 

Juoksua 40,57 km, viikko sisälsi polttopuiden tekoa. Väsynyt ja jäykkä.

 


Nellim on kaukana kaikesta tai kaikki muu kaukana Nellimistä. Välikuvassa poseerataan Juha Romakkaniemen kanssa Nellimin kylän toisella suoralla. Juha oli työkeikalla Ivalossa, 42 kilometrin päässä Nellimistä, ja lähti päivän päätteeksi pyörällä hiukan oikomaan koipiaan tavaten minut sattumalta lenkillä.

   Ultrajuoksu yhdistää ihmisiä ja luo uusia kontakteja. Kestävyysjuoksun harjoittelu on yksinäistä puuhaa, joten samanmielisten erilaisia mielipiteitä on mukava kuulla. Korona on estänyt kilpailuissa tapaamisen, mutta valoa on onneksi näköpiirissä.

   Olen useammankin kerran tässä blogissa todennut, että ultrajuoksu antaa valtavan ajan ja tilan tarkastella ympäröivää maailmaa ja paikkaansa siinä. Minusta on tullut elämäntapajuoksija. Elämässäni on kosolti muutakin kuin juoksua, mutta mikään ei voita tunnetta ilmassa kahden askeleen välissä - yksin tai seurassa omien askelten kanssa. Ultrajuoksussa koetut tunnetilat ovat vahvoja ja antavat elämään perspektiiviä.

   Yhtä usein olen kertonut ultrajuoksun varjopuolista. Addiktiosta, väsymisestä ja vammoista. Olen rehellisesti avannut tunnelmiani niin kuuden päivän kuin myös tuhannen mailin jälkeen, jopa kesken matkan. Lopputulemana olen kehottanut kaikkia toteuttamaan unelmiaan, tässä ja nyt. Ei sitten, kun, tai joskus sitten, eikä mutta kun.

   Edelläkerrottua vasten ajateltuna kuulostaa jo otsikoltaan omituiselta Yle:n artikkeli 22.4. uutissivuilla otsikolla: Lääkäri varoittaa riskeistä, mutta silti monet juoksevat satojen kilometrien matkoja erämaassa - niin aikoo tehdä myös Elina Järnefelt.

   Juttu on tyypillistä YLE:n klikkijournalismia. Sentään toimittaja on pyrkinyt tuomaan ultrajuoksun eri puolia esille haastattelemalla pitkähköön 300 kilometrin kilpailuun valmistautuvaa ultraajaa, sekä hiukan terveydellisiä ongelmia kohdannutta toista ultraurheilijaa. Silti jutun näkökulma on kovin fyysinen ja suorituskeskeinen. Henkistä ulottuvuutta ei ole painotettu. Lopputulos on ohut ja laimea.

   Jutun kommenttikentästä voi sitten lukea melko negatiivisen kavalkaadin someliipaisuja - kukin kommentoi tavallaan ja omista lähtökohdistaan käsin. Valitettavan usein pettymys, kateus ja jopa viha ovat läsnä. Asiasta tuntuvat tietävän eniten ne, jotka eivät ole yhtään ultraa juosseet.

   Säälittävämmästä päästä ovat kommentit, jotka väittävät ultrajuoksun raunioittavan sekä henkisen ja fyysisen terveyden. Tätä blogia lukemalla, muitakin kirjoituksia kuin tätä, lukemalla voi muodostaa oman mielipiteensä tyhmentääkö juokseminen ja mitä se vaikuttaa ihmissuhteisiin tai menestykseen työelämässä tai elämässä yleensä.

   Kiistämätön tosiasia on, että ultrajuoksukilpailut, saati niihin intohimoisesti valmistautuminen, vievät aikaa ja koettelevat terveyttä. Lopputuloksen tietää vain juossut itse ja läheltä seurannut lähipiiri.

   Mitään kokemaani en antaisi pois. Joskus on viimeisen lenkin aika. Mitä sitten.

   Onneksi matkani on kesken.


Linkki YLE:n uutiseen

 

Herättikö tämä blogi tai juttu ajatuksia. Kommentoi - ajatusten jakaminen avartaa.


Muutakin kuin ultrajuoksua - silloin tällöin.

 

keskiviikko 14. huhtikuuta 2021

PITKÄ DEJAVU

 

Matkalla Nellimistä Ivaloon ja takaisin. Kuva Pertti Turunen.

 

INTRO

Sosiaalinen media on tyhjyys. Kuka noin on sanonut? Minä. Kuitenkin kirjoitan tässä juuri blogia teille. Ristiriitaista. 

   Synkkinä hetkinä kaikki on tyhjää. Sielunsa rikkonut ei löydä elämänsä värejä eikä täytettä. Meitä kaikkia voidaan kuulla väärin, myös minua. Irralleen otettuna yksittäinen sana tai lause voidaan ottaa omaan käyttöön. Pitää antaa tilaa selittää.

   Ystäväni sanoi kerran eräässä keskustelussa, että Strava on perusteetonta selkääntaputtelua. Lauseessa saattoi olla sana osittain, eikä ystäväni mielestäni dissannut vaan lausui senhetkisen mielipiteensä siinä yhteydessä. Toinen ystäväni taas kysyi Stravassa juostuani 84 kilometriä, että heräsikö matkan varrella ajatuksia juoksemisesta tai elämästä. Hän kysyi myös pääsinkö irti arjesta - mentaalisesti.

   Somelle on aikansa ja paikkansa. Minusta Strava motivoi ja antaa näkemystä ihmisten liikkumisiin ainakin niille ihmisille, jotka ovat taipaleensa alussa. Minun tapaisilleni jumittuneille konkareille Strava antaa uusia ajatuksia numeroiden detaljeista. Valokuvia ihmisten harjoituksista on myös mukava katsoa.

 


Nellimistä Ivaloon ja takaisin, mäet rassaavat. Kuva Pertti Turunen.


Juoksin kahville Ivaloon. Kirsi tarjoili termospullon ja voileivät auton takaluukusta S-marketin pihalla, muuten huolto sujui omasta juoksuliivistä. Matkalle olin järjestänyt pari isompaa pullollista Tailwindiä. Siinä kaikki.

   Keskenkuntoinen harmaantuva mies ja tie. Kilometri toisensa perään. Selkään sattuu. Polveen sattuu. Mutta matka taittuu. Askel hioutuu matalaksi alun tuhlailun jälkeen. Terveisiä kymmenien tuhansien kilometrien harjoittelusta. Terveisiä vuosikausien omistautumisesta, valinnoista. Sitten lakkaa sattumasta. Alkaa pitkä dejavu. Kone käy yskimättä, minä käsken ja mieli tyyntyy. Hetki kahden askeleen välissä, entä jos en palaa vaan jään sinne. Valkoiseen tyhjyyteen.

   Näiden vähän pidempien ilotteluiden tai kunnon kilpailujen jälkeen mieleen nousee aina samat kysymykset: miksi ja kuinka kauan. Vastaukset löytyvät yhä nopeammin mitä vanhemmaksi ja kokeneemmaksi tulen. Missään ei ole niin hyvä olla kuin valkoisessa tyhjyydessä. Ja loppuun asti.

   Tottakai jossain vaiheessa on tehtävä valinta kuinka rikkinäisenä haluaa eläkevuotensa viettää. Ultrajuoksu kuluttaa. Ei tunnu missään? Höpötystä. Sosiaalinen media on täynnä tarinoita väsymättömistä sankareista. Loppumattomista ja rikkoutumattomista. Siinä on se mainitsemani tyhjyys.

   Minun ultrajuoksuni on nöyrä kiitos elämälle, jonka sain takaisin 28-vuotiaana sairastetun syöpätaudin jälkeen. Minun ei ole pakko, mutta minä saan.

   Aina kannattaa uskoa tulevaisuuteen.


 Vuoristorata. Kuva Pertti Turunen.

 

OUTRO

Korvaan menisi lunta mutta karvalakki estää sen. Katson kun Kirsi nostaa pilkkireiästä järkyttävän ison ahvenen. Aurinko, tuuli ja lumisade vuorottelevat. Tekee kesää Lappiin mutta tuskastuttavan hitaasti. Minä olen väsynyt, mutta en toivoton. Toivun tästä pian. Ja sitten...

 

Eräällä pienellä järvellä.


 

Ahvenet savustukseen. Hauesta keitto, jossa evistä ja päästä erikseen keitetty kalaliemi.


 

Palauttavaa hiihtoa hangella.
 


 


sunnuntai 4. huhtikuuta 2021

KUUNTELETKO ITSEÄSI?

 


"Kekkosta ei korvaa kukaan, Väyrynen ei korvaa ketään ja Pohjola ei korvaa mitään."

(kahdeksankymmentäluvulla sanottua)

 

Ja sitten on muita mestareita, näin pääsiäisenä ainakin Jesse. Mutta Jesse saattaa olla poikkeus. Nimittäin äskettäin haastateltiin eläköitynyttä luterilaista piispaa ja toisaalla eläköitynyttä ortodoksipappia. Piispa oli alkanut harrastamaan metsästystä ja pappi practical ammuntaa. Mitähän Jesse eläkeukoista sanoisi - kun on ne käskytkin siinä paimentolaistarinoita sisältävässä bestsellerissä.

   Ketä sinä kuuntelet? Kuunteletko väriä tai henkeä tunnustavia mestareita vai luotatko siihen, että kun vahinko sattuu niin vakuutusyhtiö korvaa? Itsensä kuuntelemiseen vaaditaan pysähtymistä ja ripaus rehellisyyttä. Vaarallinen ajatus: olisinko itse oikeassa?

   Itsensä kuunteluun on tarvetta niin elämässä yleensä, mutta etenkin kestävyysurheilussa. Kestävyysurheilu on jatkuvaa tasapainoilua kuormituksen säädön kanssa. Useat urheilijat tekevät samat virheet kerta toisensa jälkeen. Liikaa tai liian kovilla tehoilla harjoittelua - ylikuormitustila - ensimmäiset vaaran merkit sivuutetaan ylilyönnin euforiassa - vamma - telakka - ja sitten taas sama. Sitten taas, kun muutkin. Peukkuja!

   Kestävyysurheilun tukena on nykyisin hyviä mittareita, joilla on koneoppimisen kyky. Sikäli mikäli se kyky toimii loogisesti. Monet luottavat aivan liikaa pelkkiin numeroihin kuuntelematta lainkaan itseään. Pysähtymättä kuuntelemaan itseään. 

   Jatkuvasti nousee esiin tarinoita loppuunpalamisista. Toiset näistä tarinoista ovat satuja, jotka kerrotaan siksi, että joku fitness haluaa perseensä esille. Ihan siitä syystä, että on rakastunut omaan perseeseensä ja luulee, että muutkin ovat. Esittelystä myös maksetaan.

   Niin urheilun kuin elämänkin onnellisuuden tielle sattuu näitä esasaarisia ja muita oppimestareita, jotka kykenevät puhumaan itsestään tunnin unohtaen samalla mikä oli esitetty kysymys. Mielellään miettii kahdesti ketä kuuntelee. Haluaako joku hyötyä siitä, että kuuntelet häntä?

   Riippumattomana blogikirjoittajana olen aiemmin julkaissut yliharjoittelusta tekstin. Löydät sen täältä. Tuohon tekstiin olen koonnut erilaisia tuntemuksia, hauskojakin sellaisia, joita voi omalla kohdallaan soveltaa itsensä kuuntelemisessa. 

   Riippumaton blogikirjoittaja olen edelleenkin, tosin nykyisin hieman suorasanaisempi näiden väyrysten ja muiden nasaalien kanssa. Joka paikka tuntuu ainakin näin korona-aikana olevan täynnä erilaista mindfulness paskaa ja meditaatiota, jolla oman onnensa voi lähes sormia napsauttamalla saavuttaa.

   Elämä ja kestävyysurheilu ovat pitkäjänteistä toimintaa. Elämä on tässä ja nyt. Mieti ketä kuuntelet ja mitä uskot.

 


 


VIIKKO 12. HARJOITTELU

Ma- Matolla 8,07 km - 54 min.

        10,69 km - 1.13.

        Matolla 13,10 km - 1.23. Koeluontoinen kolmen harjoituksen päivä. Tyhmää.

Ti- Lepo. No niin.

Ke- 10 km - 1.08.

To- Matolla ennen reissuun lähtöä 8,06 - 54 min. 

       Illalla kävelyä Kirsin kanssa Rovaniemellä 2,48 km - 35 minuuttia.

Pe- Ranualta kohti Pudasjärveä asvalttia 20,10 km - 2.06.

La- Kävelyä 3,20 km - 47 min. Lapinlahdella juoksua 21,02 km - 2.19. 

Su- Hiihtoa 7,78 km - 1.05. Juoksua 21,01 km - 2.19. Lapinlahti Akkalansalmi ja muuta asvalttia.

Yhteensä juoksua 112,05 km. Väsynyt.

VIIKKO 13. HARJOITTELU

Ma- 10,72 km Kuopion Matkuksen liepeillä - 1.17. Koiranpaskaa ja käytettyjä maskeja, kiva tarpoa hiekoitushiekassa moottoritien katkuissa. Paskaa!!! Ihminen on sika.

Ti- Renforsin reitti Kajaanissa 10,03 km - 1.12. Nättiä.

Ke- Hiihtoa Kirsin kanssa Rukalla 10,27 km - 1.25.

       14,68 km - 1.56. Piipahdus Saaruan polun alussa.

To- Lepopäivän kävely Salla 3,42 km - 47 min.

Pe- Hiihtoa Kirsin kanssa Sallatunturin ympäri 9,01 km - 1.08.

      Sallan pyöräpolku juosten 16,93 km - 1.57. Todella kaunis reitti.

La- 12,06 km - 1.08. Tehoharjoitus, sisälsi 5 km 23.35. Paras kilometri 4.31 min/km. Minä täytän toukokuussa 57 vuotta ja se näkyy nopeudessa.

Su-"Lepo" Kotona. Matkailuauton siivousta ja pesua sekä muita kotihommia.

Yhteensä juoksua 64,4 km. Polkujuoksu ja tehoharjoitus yhdistettynä matkustamiseen toivat ylimääräisen levon sunnuntaille. Niin. Mitähän tuolla aiemmin kirjoitin.

MIETTEITÄ TÄSTÄ KEVÄÄSTÄ

Tämä ei nyt suju oikein niin kuin kuvittelin. Olen hyvässä kunnossa, mutta kaukana kilpailukunnosta. Toukokuun alun omatoimiultraa olen pohtinut monelta kantilta. Kuutta päivää en kotona juokse, en edes harjoitukseksi. En ole siihen valmis ja haluan säästää parhaat stondikset kilpailuun. Löysällä runkkaaminen ei tässä iässä enää kiehdo, pitää olla haastetta.

   Harjoitus ei tunnu oikein tarttuvan juuri nyt. Viikolla 12. juoksin kolmena päivänä peräkkäin kaksikymmentä kilometriä. Turhan kauan (kaksi päivää) kesti palautua normaaliin harjoitustilaan, täysin palautuminen on kokonaan eri asia.

   Jotain kivaa keksin joka tapauksessa ennenkuin lähdemme kesään täältä pohjoisesta.



Alakuvassa Kirsi hiihtää Sallassa, keskellä kuva Sallan pyöräpolulta, ensimmäinen kuva Rukalta matkailuautosta, lasissa on Rheinhessenin Rieslingiä.

keskiviikko 24. maaliskuuta 2021

MUUTTUVAT LAULUT

 


 

Muuttuvat laulut vuosien mennen
Aika pois paljonkin vie
Muuttuuko ihminen ja mihin suuntaan
Voi viedä huomispäivän tie
On kenties vaikeaa, kun myrskyt pauhaa
Jos etsii päivää kirkkaampaa
 
- Tuula Valkaman sanoittama Georg Otsille 


Suomalaiset noudattavat kiltisti määräyksiä. Ehkä tämä on perua 108-vuotisesta elämisestä Venäjän Tsaarinvallan alaisuudessa tai luontainen, heikon itsetunnon ja etenkin historiassa rajoitetun itsemääräämisoikeuden geeniperimä.
   Suomalaiset toivovat silti salaa sisimmässään aina hieman mellakkaa. He ihailevat barrikaadeille nousevia ja suoraanpuhuvia. Tämä näkyy humalahakuisessa, estoja poistavassa juomisessa, heavymusiikin kuuntelussa ja muinaisia kuvioita iholle tatuoitaessa. Suomalainen ikäänkuin kasvaa, kun hän ottaa viinaa ja paidan pois esitellen tribaaleitaan, sekä kääntää musiikin täysille taustalle.
   Yhteinen pandemiamme nostaa ääripäät esiin. Kaikkea meneillään olevaa pitäisi kestää normaalina ihmiselämään kuuluvana vaikeutena. On esitetty, että tämä kaikki vaikuttaa tulevaisuuteen pysyvinä muutoksina ihmisten tapaamisessa ja matkustamisessa.
   Maailman surkeus on kuitenkin vakio. Jos jollakin puolella palloa asiat ovat hyvin ja kestävän kehityksen ehdot täyttyvät, niin toisella puolella palloa kaikki on huonosti ja maailma ei pelastu. Hyvänä esimerkkinä käy Chilen kilometrin syvyinen avomonttu, josta louhitaan kuparia ja naapurikaupungissa kuollaan keuhkosyöpään urakalla pölyn vuoksi. Samaan aikaan täällä meillä joku tekee ympäristöteon ja ostaa sähköauton, jossa on 80 kiloa kuparia - kaksi kertaa enemmän kuin perinteisessä autossa.
   Mielipiteiden surkeus on toinen vakio. Arvosteltaessa maamme hallitusta koronan hoidosta tulisi muistaa, että nykyinen tsaarimme ei vielä ole teloittanut ketään, toisin kuten Venäläinen kollegansa aikoinaan. Oikeus vaatia parempaa on itsestäänselvyys, mutta myös siellä avomontussa. 
   Vahvaa utopiaa on, että muutaman vuoden maskinkäytön jälkeen ihmiset lakkaisivat tapaamasta toisiaan ja matkustamasta ympäri palloa huvikseen. Matkustamisesta on aina se hyöty, että näkee miten muualla asiat ovat. Tapaa muunkulttuurisia ihmisiä ja kuulee heidän ajatuksiaan.
   Pidin aikanaan Pirkanmaan Syöpäyhdistyksellä luentoja kriisistä selviytymisestä. Vertasin tuolloin ihmisen mieltä polkupyörän sisäkumiin. Jos venttiiliä ei avata ja uutta pumpata tilalle, niin homma litistyy ja väljähtyy. 
   Kärsin valtavasti eristyksestä ja matkustamattomuudesta. Esimerkkinä en ole aikoihin pystynyt kirjoittamaan kirjani toiseen versioon lukuakaan. Litistyvä ilmapiiri vaikuttaa myös ultrajuoksuharjoitteluuni, ilman kilpailuja ei tahdo kipinää kovaan tekemiseen saada ylläpidettyä.
   En kuitenkaan aio ottaa tatuoinia ja viinanjuontikin sakkaa, kun on syntymässä sisäänrakennettu antabus. Heavymusiikki onnistuu aina silloin tällöin. Tältä osin lauluni eivät muutu. Mikäs tässä - parempia aikoja odotellessa.



VIIKKO 11. HARJOITTELUNI
 
Ma- Matto 10 km - 1.04.
Ti- Lepo
Ke- Siikajärventie 10,09 km - 1.07.
To- Kävelyä Kirsin ja Janin kanssa 4,24 km - 58 minuuttia.
       Ilta matolla 20,99 - 2.20.
Pe- Siikajärventie 10,11 km - 1.11.
La- Virtaniemi 20,01 km - 2.23.
Su- Lepo
 
yhteensä 71,1 km. Kevyt jakso päättyi.
 


   
"Kannan tietoisuutta tappiostani kuin voitonlippua." -Fernando Pessoa
 
 

torstai 18. maaliskuuta 2021

PÄÄTTÖMÄSTÄ JUOKSENTELUSTA


 

 KEVYT JAKSO: VIIKOT 8 -9.

Ma- Lumikenkäilyä 1,96 km - 42 min.

Ti- Lumikenkäilyä Kirsin kanssa 2,65 km - 1.25.

Ke- Lepo

To- 10 km - 1.08.

Pe- Lumikenkäilyä Kirsin kanssa 5,28 km - 2.22. Kahvitauko sisältyy aikaan.

La- Matolla 10,10 km - 59.14.

Su- Nellimin asvalttitiellä 20,04 km - 2.26. Illalla Janin kanssa 5 km ravistelua - 39 min.

Yhteensä juoksua 45,14 km

Ma- Lepo

Ti- Janin kanssa hiihtoa 6,59 km - 1.08. Ilta matolla 10,09 km - 59.57.

Ke- Lepo

To- Polkujuoksu Janin kanssa 6 km - 1.09. Munahankea, moottorikelkkauraa.

Pe- 15,46 km - 1.45. Siikajärventie.

La- Lepo

Su- 10,69 km - 1.21. Janin lenkillä.

Yhteensä juoksua 31,55 km

 

 


Hirsiseinällä on veneenkaari, johon on veistetty vuosiluku 1912. Kaari ja seinä ovat harvojen sekä valittujen katseiden ulottuvissa, keskellä hiljaista erämaata. Valituksi tulee tajuamalla oman mitättömyytensä luonnon keskellä, ajassa, jossa ihmisen elämä on henkäys tuulessa. Maisema tuossa erämaassa on osittain sellainen vieläkin joksi se luotiin. Koskematon.

   Veneenkaari on kestänyt aikaa, matkan varrella harmaantunut kuten minäkin. Minuun on veistetty vuosiluku 1964. Matka on tuntunut välillä pitkältä. Vuonna 1993 sairastetun syöpätaudin jälkeen pitkät matkat ovat alkaneet tuntua lyhyemmiltä, joten mukana on kuljettu tai olen ollut oikealla tiellä - en onnekas, mutta ilmeisen nöyrä välillä.

   Nöyryyttä vaatisi käynnissä oleva pandemia, joka estää Suomessa ultrakilpailujen järjestämisen. Jostakin kumman syystä Italian Policorossa kilpaillaan parhaillaan aina tuhanteen mailiin asti ja Espanjassa oli rata-ultra. Herää kysymys. Molempien mainittujen maiden tautitilanne ei ole ainakaan parempi kuin Suomen. Miksi toiset saavat ja toiset eivät saa. Vai onko kyse uskalluksesta.

   Päätöntä juoksemista on monenlaista. Ultrajuoksijat ovat keskenään erilaisissa asemissa koronan suhteen eri maissa. Suomalaisista joku voi olla esimerkiksi työnsä puolesta rokotettu tautia vastaan. Kokonaan toinen kysymys on, mitä kilpailumatkalta saattaa tuoda tullessaan. Myös rokotettuna. Ja kuten olen aiemmin todennut, missä kunnossa elimistön vastustuskyky on monipäiväisen ultran jälkeen. Jokainen makaa niinkuin petaa, ennustaminen on mahdotonta.

   Myönnän avoimesti, että hermojani kiristää tämä pandemiatilanne aina hetkittäin. Suomi on hoitanut koronansa hyvin, mutta on ollut sinisilmäinen ja lapsenuskoinen rokoteasiassa. "Kaikki vuorollaan", ei nyt tunnu kantavan hedelmää. Lainkuuliaisina olemme tottuneet kuuntelemaan ylhäältäpäin tapahtuvaa ohjausta ja uskoneet siihen. Nyt usko jo horjuu vähän siellä sun täällä.

   Ajatellaanpa hiukan. Meitä on reilu viisi miljoonaa. Jos Suomessa tapahtuisi esimerkiksi iso lento-onnettomuus tai linja-auton ja junan törmäys. Tehohoitoon joutuisi viisikymmentä ihmistä kerralla. Silloin terveydenhoitojärjestelmämme tehohoitokapasitetti jo siis rakoilisi? Näin olen itseni antanut ymmärtää viimeisen vuoden uutisoinnin perusteella. Linja-autossa on noin 52 istumapaikkaa ja lentokoneessa sekä junassa hiukan enemmän. Jokainen voi miettiä tahoillaan, että miten siihen terveydenhoitojärjestelmään ja sen kestävyyteen tulisi suhtautua. Minä ehdotan terveysvakuutuksen ottamista kaikille, näin aluksi.

   Suomi on hyvä maa elää, mutta ei korvaamaton. Blogini lukijat eivät todennäköisesti ole kiinnostuneet yhteiskunnallisesta paskanjauhamisesta tämän enempää, joten annan olla. Ei minuakaan oikeasti kiinnosta. Puuhastelua, sanon minä. 

   Päättömässä juoksentelussa ei ole keskitietä eikä kohtuutta. Nöyryys on itseltäni pahasti hukassa ainakin silloin, kun on heikko hetki keskellä monipäiväjuoksua ja voimia pitäisi löytää jostakin. "Tulee kun käsketään", auttaa aikansa mutta ei kanna välttämättä loppuun asti. Päätä tarvitaan, vaikka lopputulos ulospäin näyttää päättömältä.

   Meillä Lapissa eletään nyt aikaa, jolloin taviokuurnat törmäilevät ikkunoihin vieraillessaan lintulaudoilla. Kevääseen täällä on pitkä matka. Harjoittelussani kevyt jakso päättyi ja ystävämme lähti äskettäin paluumatkalle talvilomavierailultaan. Minun olisi aika keskittyä jälleen harjoitteluun. Siinä ohessa mietin kevään omatoimiultraani. Olisi aika lanata oikein kunnolla noin kuukauden, puolentoista päästä - jo ihan mielenterveydenkin kannalta.


Pasi Paltsavaaralla.

Jani Paltsavaaralla.

Ruuhka.


Tämän postauksen ensimmäinen kuva on talvikalastusmaisemaani.

  

torstai 4. maaliskuuta 2021

VOI OLLA MUUTAKIN


 

VIIKKO 8. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo

Ti- Matolla 20,11 km - 2.15.

Ke- Hiihto Kirsin kanssa 8,53 km - 1.29. Ilta 10, 08 km - 1.05.

To- Lepo

Pe- 62,08 km - 7.11. Siikajärventie, neljä kertaa 15 km kierros.

La- Matolla 10,06 km - 1.08. Ilta hiihtoa Kirsin kanssa 8,49 km - 1.24.

Su- Lepo

Yhteensä juoksua 102,33 km ja hiihtoa 17,02 km

Erinomainen viikko päätti kahden kuukauden jakson. Olen tyytyväinen perjantaina tekemääni testijuoksuun ja etenkin sen jälkeiseen olotilaan. Tyytyväisyys ei vielä kuitenkaan riitä mihinkään, eikä lupaa mitään siihen tulevaan, kun juostaan ihan oikeasti kauan yhtämittaa.

HELMIKUUN SUMMAUS

Juoksua 440,07 km - Hiihtoa 43,96 km

(Juoksua yhteensä tänä vuonna 877,44 km)


 

Kilpailut on peruttu, mikä on tulevaisuuteni ultraurheilijana. Vastauksia on vähän. Haluan juosta, mutta kaikki mitä olen ultrajuoksussa suunnitellut tekeväni tulevien vuosien aikana perustuu kilapilemiseen ja on niin kuluttavaa, että ilman kilpailutavoitteita ei kannata harjoitella pelkästä harjoittelemisen ilosta.

   Tänä vuonna on takana 877,44 kilometriä hyvää harjoitusta. Elämässä voi olla muutakin näinä poikkeuksellisina aikoina. Juuri nyt olen kiinnostunut rakentamaan koskikaralle pönttöjä. Koskikara on lintu, pöntöille tiedoksi.

   Harjoittelussa on nyt kevyt kuukausi, joka tarkoittaa asteittaista palaamista normaaliin harjoittelurytmiin alkaen 18.3. ja siitä kohti keväistä omatoimiultraa täällä Nellimissä.

   Uskotaan tulevaisuuteen ja löydetään ilo pienistä asioista.



tiistai 23. helmikuuta 2021

TYHJYYS TIIVISTYY

 VIIKKO 7. HARJOITTELUNI

Ma- 15,41 km - 1.41. Ilta matolla 13,10 - 1.33.

Ti- Nellimintie 33,07 km - 3.39. Kuningasharjoitus kylmässä pakkasessa.

Ke- Matolla 17,10 km - 2.03.

To- Hiihtoa metsäsuksilla Kirsin kanssa 8,59 - 1.55. Ilta matolla 11.10 - 1.09.

Pe- Kävelyä 2,23 km - 32 min. Pakkasta - 33 astetta. Matolla 5,71 km - 39 min. Keskeytetty harjoitus, väsynyt liiaksi.

La- Poluilla eli moottorikelkkaurilla 10,25 - 1.19. Ilta matolla 11 km - 1.09.

Su- 8,05 km - 54 min.

Yhteensä juoksua 124,79 km

Epätasainen viikko, jossa väsyin hieman liikaa. Pakkasta kokoajan -15 -  -33 astetta ja ekstrana kylmää viimaa, sydäntalvi.


TYHJYYS TIIVISTYY


Joskus toivon, että koko maailma peittyisi lumeen, valkoisen ja hohtavan vaipan alle. Lumen alta ryömisivät esiin vain ne sitkeimmät, ne jotka eivät sotkisi uutta ja puhdasta valkoista maailmaansa enää milloinkaan.

   Harjoittelumotivaationi ontuu, koska koronan takia kaikki kilpailut ovat peruutettuja tai epäselviä tapauksia ristiriitaisten koronamääräysten vuoksi. 

   Ranskassa pitäisi olla keväällä kuuden päivän juoksu - maassa, jossa nyt on ulkonaliikkumiskielto öisin? Miten sinne kuvitellaan matkustettavan,  entä miten terveenä takaisin kisan loppuunpolttaman elimistön kanssa?

   KURF on peruutettu, kansainväliset juoksijat olivat esittäneet kysymyksiä, että voiko järjestäjä taata turvallisuuden, tai yleensä taata Suomeen pääsyn. Aika paljon vaadittu järjestäjiltä.

   Urheilun ulkopuolellakin koronamääräyksien ristiriitaisuus hämmentää. Pari viikkoa sitten Ivalossa pääsi elokuvateatteriin 49 ihmistä ja kapakkaan vaikka kuinka monta. Samaan aikaan Helsingissä elokuvateatteriin pääsi 10 ihmistä, kapakkaan vaikka kuinka monta.

   Tällä hetkellä Lapissa yli 20 ihmisen kokoontumiset on kielletty. Tämä johti esimerkiksi kansalaisopistojen kurssien toiminnan keskeytykseen. Kapakkaan saa silti mennä vaikka kuinka moni ja samalla Lappi on täyttynyt etelän turisteista. Paikalliset siis ovat kotona, mutta turistit kokoontuvat hiihtokeskuksissa. Miten nämä määräykset ovat suhteessa toisiinsa - viinaa saa juoda, mutta kirjallisuuspiiri ei saa kokoontua keskustelemaan kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta.

   Samaan aikaan kaikessa hiljaisuudessa Suomessa ajetaan liikenteen päästökauppaa, joka johtaa polttoaineen kallistumiseen, joka johtaa rahdin kallistumiseen, joka johtaa kaikkien tavaroiden kallistumiseen. Myös ruuan. 

   Meillä Lapissa ei juurikaan ole julkista liikennettä, oman auton käyttö on välttämätön pakko. Kertokaa nyt aktivistit, että millä minä käyn kaupassa, joka on 42 kilometrin päässä! Lähin Tesla (sähköauto) on kolmenkymmenen kilometrin päässä. Ja on "hieman" kylmä jo kahdenkymmenen asteen pakkasella. Mistä saan varat sähköauton ostamiseen ja mistä siihen saadaan puhdasta sähköä. Tuulivoimasta? Älkää nyt naurattako, vaan tutustukaa tilastoissa esiintyviin prosentteihin. Kuinka paljon sähköstä tulee ostettuna Venäjältä tai Norjasta tai paljonko sitä tuotetaan ydinvoimalla. 

   Ja kyllä, tarvitsee jonkun täällä Lapissakin asua, olla valmiina palvelemaan turisteja.

   Ilmastonmuutoksen ja kestävän kehityksen hoitaminen on kuin hoitaisi demokratiaa. Kuvitelma, jonka lopputulos on abstraktio vailla sitä tärkeintä : konkreettia tarkastelukohdetta. Kuinka kuvitelmaa voi tarkastella, sehän muuttuu jatkuvasti.

   Mitä tekemistä kuuden päivän perutuilla kilpailuilla, sekavilla koronamääräyksillä, liikenteen päästökaupalla ja sen myötä ilmastonmuutoksella ja kestävällä kehityksellä on tekemistä toistensa kanssa?

   Ihmisen koko elämä on puuhastelua, joka perustuu kuvitelmille. Nämä kuvitelmat synkkenevät nopeasti, kun yritetään elää konkreetissa reaalimaailmassa. Tyhjyys tiivistyy haaveissa perustaa siirtokunta Marsiin. Ihminen ressukka, ei pysty hoitamaan tätä yhtäkään planeettaa.

   Ellei sitten:

   "Sain kauniin maan ja lapset riemuissaan saa juosta metsäteillä sen. Pois häipyy katkeruus, on tullut aika uus, aika josta mitään ennen tiennyt en." 

    - Exodus, suomeksi. 



keskiviikko 17. helmikuuta 2021

OMAT EHDOT

 


VIIKKO 6. HARJOITTELUNI

Ma- Hiihtoa otsalampulla ladulla ja ilman latua 10,02 - 1.24.

Ti- Matolla 10.09 km - 1.01.

      Ilta poluilla 6,17 km - 50 min.

Ke- Lepo

To- Matolla 20,04 km - 2.12.

Pe- Lepo

La- 10,20 km - 1.07.

       Ilta matolla 10.04 km - 1.01.

Su- Matolla 5,04 km - 38 min.

      Hiihtoa Kirsin kanssa 8,35 km - 1.27. -15 astetta pakkasta.

      Nellimintie 10,15 km - 1.06. -26 astetta pakkasta.

Yhteensä : Juoksua 71,73 km ja hiihtoa 18,37 km

 

Kevyt ja palauttava viikko, jonka jälkeen tunnelma oli kuin ei olisi juossut ollenkaan. Tämä oli mukava harha, mutta harjoittelu jatkuu siitä huolimatta. Pakkasta oli jatkuvasti paljon, joten mattoa tarvittiin.

   Hiihto on minulle pelkkää vireliikuntaa, Kirsin kanssa yhteistä aikaa, ei parisuhdeliikuntaa. Parisuhteemme hoitamiseksi emme tarvitse liikuntaa.

   Säälittää roolinvetäjät, esimerkiksi Stravassa, jotka valittavat, että eivät osaa hiihtää. Kaikki liikunta on positiivisesti otettuna hyväksi, paska on paskaa ultrajuoksussakin. Tarkoitan tällä asennetta liikkumiseen suhteessa kelloon kertyviin minuutteihin. Stravassa on monenlaisia päivittäjiä, toisilla esimerkiksi juoksumattoharjoituksista ei näy kilometrierittelyt - kaikkeahan voidaan manuaalisesti päivittää. Kilpailu on sitten mittari, jossa joku muu päivittää tuloksesi. Harvoin näitä sankareita lähtöviivalla näkyy, hehän eivät esimerkiksi voi sietää lihavien ihmisten näkemistä lenkeillään. Meitä on moneksi, mutta positiivista tässä on, että liikutaan.



OMILLA EHDOILLA

Luonto pyörii omilla ehdoillaan, siksi viihdymme siellä. Tällä tarkoitan ulkopuolisen ohjauksen puuttumista luonnon kiertokulusta. 

   Ihminen on metka nisäkäs hankkiessaan tietoa itselleen ympäröivästä maailmasta. Mikä on oikeaa tietoa ja mitä vasten tarkasteltuna? Juoksija on liikkeessä juostessaan maailmassa, joka on jatkuvassa liikkeessä. Näin juoksijalla on etuoikeus havannoida jatkuvasti muuttuvaa maailmaa ympärillään niin kauan kuin itse liikkuu.

   Liikkuvan ajatus ei pysähdy. Hankkimalla tietoa aina samoista lähteistä ja liputtamalla ideologiaa, uskontoa tai jopa arvoja, leimaa itsensä. Lokeroi itsensä samanmieliseen, liikkumattomaan tilaan, johon uutta ajatusta ei mahdu.

   Vuosia sitten esitin Inhimillisen tekijän taustahaastattelussa, että hyvä ultrajuoksija kuorii itsestään turhan pois kerros kerrokselta. Jäljelle jää ydin, vain ne asiat, jotka vievät jalan pitkälle. Tätä on joskus tulkittu niin, että jäljelle jää kova ydin, joka vie pitkälle. En minä niin ole sanonut!

   Mitä pidemmälle juoksen, mitä epäinhimillisempiin ultrasuorituksiin pystynkin, sitä nöyremmäksi tulen. Mittaan oman mittani mittaamattomaan matkaani, joka ei käsitykseni mukaan pääty milloinkaan.

   Vuosi vuodelta muutun yhä ulkopuolisemmaksi - olen poissa, omilla ehdoillani.



Alakuvassa on juoksumaton ympärille kasattua liikuntastudiota. Minulla oli vanha litteä tietokoneen näyttö seinätelineellä joutilaana. (Vuosimallia 2008) Ostin halvan konvertterin ja sain muutettua vga- liittimen hdmi-liittimeksi. Hankin kaiutinsarjan lisäksi, ja nyt voin halutessani katsoa juostessani matolla läppärin kautta videoita, elokuvia tai etenkin juoksuun liityviä dokumentteja.


 

   Jos joku nyt sanoo, että ei tuommoisia tarvita, niin sitten sanoo: Eilen juoksin Nellimin päätiellä 33 km ajassa 3.39. Pakkasta oli -10 - -13 astetta ja puolet ajasta otsavalo paloi. 11 km kohdalla puin ylimääräisen Windbreaker tuulitakin, viima meni läpi aivoistakin. Liivin etumuksessa eristetyt juomapullot jäätyivät sitä mukaa kun tyhjenivät. 22 kilometrin kohdalla kaivoin liivin selkäosasta termospullosta lämmintä juotavaa. Hanskani olivat jo siinä vaiheessa täysin jäässä. Pakkanen vaihtelee täällä vaarojen välissä, vertikaalista nousua kertyi 414 metriä. En varsinaisesti palellut, mutta hohkaava kylmä niskoihin, lonkkiin ja alaselkään vaatii veronsa.

   Summa summarum: matto on ihmisystävällinen, varsinkin nyt, kun ei edelleenkään pääse matkustamaan sinne missä on palmuja.