SAIRAS IHMINEN

 

Suomeen on muuttanut viimeisten vuosikymmenten aikana ilahduttavan paljon ihmisiä muista kulttuureista. Maahanmuutto on rikkaus, vielä suurempi rikkaus voisi olla niiden ihmisten poismuutto maastamme, jotka eivät hyväksy maahanmuuttoa. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että tämä viimeksimainittu koskee myös maahanmuuttajia.

    Kuuntelemalla maahanmuuttajia voi kantasuomalainen oppia suomalaisuudesta ja suomalaisesta yhteiskunnasta jotain aivan uutta. Keskustelen säännöllisesti irakilaisen, aikanaan Suomeen kiintiöpakolaisena tulleen, suomalaisen kanssa. Kyllä, hän on suomalainen nyt. Hän puhuu kieltämme, eli hän on oivaltanut kielitaidon merkityksen kulttuurissamme menestymiseen. Hän tekee täällä työtä, hänen täällä syntyneet lapsensa käyvät koulua täällä ja hänen vaimonsa yrittää tehdä täällä työtä. Yrittää? Niin, oletteko koskaan kuulleet rasismi- nimisestä ilmiöstä.

    Irakilaisen lapset eivät ole koskaan nähneet Bagdadin meluisia katuja ja kuumaa, kuivaa aavikkoa eikä pohjoisen vuoria. Onneksi he eivät ole nähneet ruumiskasoissa pörrääviä kärpäsiä eivätkä sitä, kun miliisi ampui heidän vaarinsa rynnäkkökiväärillä palasiksi. Irakilaisen mielestä suomalainen yhteiskunta on turvallinen ja toimiva. Omien sanojensa mukaan hän tietää minne hän ottaa yhteyttä, jos hänelle tehdään pahaa.

    Irakilainen oli yrityksessäni töissä. Opastin häntä pitkämielisyyteen rasismin kanssa. Pyysin, että työyhteisössä rasismia kohdatessaan hän kertoo siitä ensin minulle ja sitten yhdessä pohdimme mitä voimme tehdä. Hänen kohtaamastaan rasismista voisin kirjoittaa viisisataa sivua pitkän kirjan ja sitten minun väitettäisiin valehtelevan. 

    Oletteko varmoja etten tee sitä?

    Olen pohtinut olisiko sillä kirjalla merkitystä.

Tuulen kieltä etsimässä- kirjassaan Siamäk Naghian on pohtinut miksi ihmiset suhtautuvat asioihin niin eri tavoin. Miksi toiset antavat ja toiset haluavat kaiken itselleen, miksi toiset auttavat ja toiset tappavat. Miksi toiset antavat kaikkensa yhteisille unelmille ja toisten mielestä maailma on vain heitä varten.

    Siamäk Naghian esittää: lapsuus ratkaisee. Jos on lapsena saanut rakkautta ja löytänyt elämässään merkityksellisen polun, on valmis laittamaan hyvän kiertoon.

    Siamäk Naghian on iranilainen sotaveteraani, tekniikan tohtori ja iisalmelaisen Genelecin toimitusjohtaja. Hän on myös erityislapsen isä.

 

Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo:

"...verotuksen painopistettä siirretään työn ja yrittämisen verotuksesta ympäristöhaittojen ja liikakulutuksen verottamiseen...

....korjaamisesta tulee edullisempaa kuin ostamisesta...

...yhtään minkään valtion tuen, valtion yritysten tai oikeastaan valtion toiminnan laajemminkaan ei pitäisi aiheuttaa merkittävää haittaa ilmastolle, luonnon monimuotoisuudelle tai elinympäristöllemme..."

    Sanahelinää?

    

Punomalla koko maailman yhteen verkkoon on ihmiskunta saanut aikaan yhteisen epävarmuuden tunteen, joka nakertaa ainakin hiukan meidän jokaisen itseluottamusta. Että miten tässä oikein nyt käy?

    Nyt?

    Nyt jo?

    Näytille ladotaan yhä kiihtyvämmällä tahdilla yhä karmeampia tulevaisuudenkuvia. Milloin tulee kolmas maailmansota, milloin tulee nälänhätä, milloin tulevat venäläiset, jenkit tai muut kaikkien rajojen yli kaikkialla.

    Sairaana ihmisenä esitän rajoittuneen totuuteni: kyse on siitä mitä ostat keneltäkin.

    Ei minulla ole koronaa, sitkeää virusflunssaa vain. 

    Vai mitä kuvittelitte? Että olisin päästäni sairas. No mutta aivan varmasti yhtä paljon kuin tekin - me kaikki.

    On suorastaan veret seisauttavaa huomata meidän kaikkien olevan väärässä: elämän tärkein unelma ei ole raha eikä maine, vaan onnellisuus. Merkityksellinen elämä ei synny materiasta vaan toisten auttamisesta.

    Minusta merkityksellinen elämä syntyy itsensä auttamisesta, itsensä tuntemisesta. Jos kohtelee muita samoin kuin haluaisi muiden kohtelevan itseään, on viimeisen ja ainoan totuuden äärellä. Tämän totuuden jälkeen siirrytään ei-mihinkään uskomiseen.

    Arkielämässä ajattelumme on lähes sataprosenttisesti itsekeskeistä: miksi kärsin, miksi minulla on ongelmia? Tavoitellessasi alituiseen ihanteidesi toteutumista sinulle ei jää aikaa mielentyyneyteen.

    Ja mielentyyneyttä tässä ajassa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Sitä et voi ostaa keneltäkään vaan sinun on löydettävä se itsestäsi - itsellesi. Sitten sen voi jakaa, kuten minä nyt.

 

VIIKOT 40 - 41

Ma- To- Sairas

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 3,45 km - 51.29.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 4,28 km - 1.06.

Su- Lepo, olo aaltoilee.

Juoksua 0 km

Ma- Lepo/ sairas

Ti- Sauvakävelyä 5,77 km - 1.08.

Ke- Kirsin kanssa vaellusta 5,20 km - 1.04.

To- Su- Lepo/sairas olo aaltoilee.

Juoksua 0 km

Vuosien varrella työn sankarit ovat ottaneet buranaa ja köhineet korvaamattomina menemään toreilla, turuilla mutta etenkin töissä. Lopputuloksena me apinaihmiset olemme onnistuneet kehittämään äärimmäisen vastustuskykyisiä viruksia. Nämä eivät nosta kuumetta vaan aiheuttavat aaltoilevaa ja väsynyttä oloa.

    Onnistuin olemaan kaksi vuotta täysin terve. Elimistöni jaksoi huippukunnossa Kauhajoen kuuden päivän huipputuloksen jälkeen vielä Norjan vuoret, mutta tavattuani valtavan määrän ihmisiä esikoiskirjani julkaisun yhteydessä sekä Helsingissä, Pirkanmaalla ja lopuksi Ivalossa, puolustukseni murtui.

    Covidia tämä ei kotitestien mukaan ole. Mitä lienee. Tällä viikolla olen tehnyt pari juoksulenkkiä mutta ne aiheuttivat taantumaa, eli kierre jatkuu. 

    Älkää nyt sanoko, että lähdin liian aikaisin liikkeelle. Harva teistä on juossut niin paljon kuin minä ja vielä harvempi teistä kykenee ymmärtämään minkälaiseen kuntoon 58-vuotias elimistö on treenattava pystyäkseen näihin viimeaikaisiin suorituksiini. Lopulta kun kehossa kaikki on auki ja lähes täydellistä, niin sitten kun sinne luikertaa jokin virus, on täystuho valmis.

500 euron Nissanin sisävalo ei palanut. Ryhdyin lampunvaihtoon, mutta ei ollut toista lampunkantaa edes näkyvissä, saati lamppua! Irrotin valaisimen auton kattoverhoilusta ja istuin hetken hiljaa. Sitten työnsin käteni valaisimen asennusaukosta verhoilun ja katon väliin. Heureka, siellä se puuttuva osa oli. Liimasin osan valaisimeen ja varmistin kiinnityksen pienellä ruuvilla. Nyt on valoa!

On ikimuistoista lukea itse kirjoittamaansa, kustannusyhtiön kustantamaa kirjaa kiinnostuneille kirjan julkaisutilaisuudessa. Kuva Ivalosta, jossa vajaa kolmekymmentä ihmistä pääsi paikalle. Facebookissa peukuttaminen on eri asia kuin vaivautua paikalle. Paikalletulleet saivat kunnon kahvit ja suolaista ja makeaa. 

    Minun väitetään olevan erinomainen esiintyjä ja puhuja - voi kiitos, vielä kun olisin yhtä hyvä kirjoittamaan niin mitä sitten tapahtuisikaan.

    Jos joku erehtyy ajattelemaan, että nyt kusi nousee päähäni menestyksen myötä, niin erehtyy pahan kerran, tuntuu kusi tulevan ulos alempaa. Seuraava kirja on tekeillä ja nöyryys kirjoittamista kohtaan lisääntyy edelleen. 

    Yritän parhaani, olen suora ja avoin - läsnä. Sen täytyy riittää.
 

VERKOISSA

 

Puhelu tuli järvellä. Suurinpiirtein juuri sillä hetkellä, kun kurotin jollasta kohti verkkopuikkaria Kivijärven pirunkiven takana, siinä matalikolla. Oltiin Kirsin kanssa aamulla laskettu verkot ja koettu ne, jätetty vielä sittenkin yksi suurin toivein likoamaan. Illalla tulin tunnontuskiin mökillä, vaikka vesi on jo syyskylmennyt, niin viimeinen täytyi käydä ennen yötä pois nostamassa.

   Tuuli oli tyyntynyt, jätin Kirsin lukemaan kirjaa ja kolistelin vanhalla Hiacella rantaan. Illansuussa oli satanut kaatamalla, tyhjensin jollan ja suoriuduin vesille. Rantoja koristavat harmaat, sinne tänne nakellut kivet ja kelottuneet aihkit. Pitkämäisen järven toisessa päässä on Vallen vanha erämaatalo, kaikki muut ihmisen jäljet loistavat poissaolollaan. Ikiaikaiseen tunnelmaan pääsee pirunkiven lähellä. Valtava, haljennut seitakivi huokuu rauhaa, kalat pääsevät uimaan sen sokkeloihin, ja matalikossa on hyvä pyytää kalaa - nimenomaan pyytää.

   Palatessani hymyilin tyytyväisenä, heti puikkariin tartuttuani tunsin potkut paulassa. Olimme onnistuneet laskemaan viimeisen verkon oikealta puolelta venettä. Rannassa päättelin vastaajaviestistä puhelun saapumisajan. Ivalon terveyskeskuksen hoitaja oli sunnuntai-illan ratoksi soittanut ja ilmoittanut koronanäytteen sekä nieluviljelyn tulokset. Ei verkkoyhteyttä eli suoraan vastaajaan, toki oli äänettömällä taskussa erämaahan kuulumaton kapine.

   Meillä rajaseudulla suljettu puhelin ei tarkoita tavoittamattomuutta. Jos ei tänään kuulu niin ehkä huomenna. Elämän turha, tehty kiire ei kuulu tänne. Niillä, jotka ovat tavoitettavissa kaksikymmentäneljä tuntia vuorokaudesta ei ole aikaa. Ihmisen aika kuluu kaikkialla suurinpiirtein samaa tahtia, mutta se mitä ajastaan kokee onkin sitten erilaista näillä ajattomilla. Monet saavat paljon aikaan, mutta eivät koskaan pysähdy saati ymmärrä: aika kuluu ja sitten se on ohi - elämä nimittäin.

   Verkoilla kalastetaan ruokaa ja herkemmät kalat, esimerkiksi siika, pilaantuvat nopeasti kuoltuaan. Jos ei muuta niin ainakin maku muuttuu. Toivoisin, että useimmilla ihmisillä olisi mahdollisuus laskea riittävän harva verkko kalastamaan aikaa itselleen. Harvaan verkkoon kun tarttuu vaan se olennainen. Maailmamme on täynnä turhaa ja mitä sillä turhalla loppujen lopuksi tekee.

   Ajelin mökille takaisin. Hämärä tulee nyt yhdeksän kieppeillä. Tienvarren männystä lähti iso koppelo lentoon ja tiaiset olivat päivällä palanneet kesätauolta koputtelemaan pihapiiriin. Perkasin rannassa kalat kuunnellen Talvitupalompolon veden solinaa. 

   Kirsi huuteli kahville. Kävelin rannasta mäentöyräälle ja potkiessani saappaita kuistilla katselin rantasaunan piipusta tupruavaa harmaata savua.

   Näytteet olivat olleet puhtaat ja puhelin sai jäädä äänettömälle edelleen.

VIIKKO 36. HARJOITTELUNI

Ei harjoittelua, sitkeää flunssaa mutta ei vitutusta.

 

TAIVAALLISIA TOTUUKSIA ?

Juhannuksena laskimme Kirsin kanssa verkot navakassa tuulessa Sulkusjärveen. Toista verkkoa ensimmäisen puikkariin sitoessani vene kääntyi tuulen alle ja laskin toisen verkon eri puolelta venettä kuin ensimmäisen. Myöhemmin kokiessamme verkkoja havaitsimme, että ensimmäisessä verkossa ei ollut kalaa mutta toisessa sitten yli oman tarpeen. 
   Verkko pitää laskea veneen oikealta puolelta saaliin varmistamiseksi. Selvittäessäni myöhemmin asiaa sähköpostitse asiantuntijalta hän kertoi, että asia riippuu myös siitä kuinka päin veneessä istutaan ja kuinka päin vene on. Ongelmalliseksi tilanteen tekee meillä vielä rajavyöhyke. Onko rajavyöhykkeen puoli, eli itäpuoli, vasen puoli vai sittenkin se oikea puoli. Pääasia lienee särvin ja sen riittävyys.
   Raamattu- nimisessä bestsellerissä kerrotaan miehestä nimeltä Job. Jobin uskoa koeteltiin ja vaikka häneltä vietiin kaikki niin uskostaan hän ei luopunut. Raamatun juoni perustuu armoon, joka on Jumalan rakkaus meitä kohtaan ilman omaa ansiotamme. Vaikka Ikean kuvastoa painetaan enemmän kuin Raamattua löytyy Raamatusta myös kaunis elämän tarkoitus. Vanhan Katekismuksen mukaan se on "Jeesuksen Kristuksen tunteminen ja Jumalan lapseksi pääseminen."
   Minun uskoani on koeteltu viime aikoina sairastelujen myötä. Ajatteluni lähtee ajatuksesta, että en ole mitenkään erikoinen, positiivisuus antaa uteliaan mahdollisuuden uuteen päivään joka aamu. Vaikka en kuulu kirkkoon on yläkerran yhteys minulle itsestäänselvyys. Juostessani luonnossa näen ja koen sen kauneuden ja tunnen sen voiman. Se ei voi olla alkuräjähdyksen limasta sattumalta kasautunutta vaan se on luotu - tavalla tai toisella. Ja joku sen on luonut - uskoakseni Luoja.
   Uskoa koetellaan myös kirjani kustantajaa etsiessäni. Kirjoittamalla käsikirjoituksen ja tarjoamalla sitä kustantajille on oltava valmis työntekoon, muokkaamaan käsikirjoitustaan. Tarinaa ei välttämättä tarvitse muuttaa vaan esitystapaa. Harha siitä, että kirjoittamalla saa rahaa ja mainetta on harvojen etuoikeus. Kirjoittaminen on kovaa työtä ja jos kirjoittaa osittain omasta elämästään kuten minä, voi olla haastavaa muokata esitystapaansa, se kun on tullut jo kerran elettyä valmiiksi. Missään tapauksessa en ole antanut vielä periksi, odottavan aika on kuitenkin pitkä.
   Tänä päivänä ihmiset ovat jatkuvan kasvun huumassaan hukassa elämänsä kanssa enemmän kuin milloinkaan. Koneet tekevät työt tulevaisuudessa mutta silti pitäisi työtä tehdä elääkseen? Kasvun kätilöt vakuuttavat taloudellisen kasvun edistävän ihmisen luovuutta ja hyvinvointia. Vaikka työpaikkoja katoaa syntyy silti kuulemma uusia, tai sitten jää aikaa luovuudelle mutta mitä syödä siinä innovoinnin ohessa? Kansalaispalkkaa, kiitos. Puhuttaessa työttömyydestä muistetaan mainita aina työvoimapula. Lapin matkailu kaipaa tekijöitä, 11 euroa tunti ja verot pois. Tervetuloa.
   Ihmiskunta on useamman kerran viimeisten reilun viidentuhannen vuoden aikana ajanut itsensä umpikujaan mutta aina löytänyt ulos. Rajaton kasvu on biologinen mahdottomuus. Tila loppuu planeetalta ja happi siinä sivussa. Nälkäinen ihminen ei ole luova, hän on taistelukone. Vielä vaarallisempi on ihminen vailla mielekästä tekemistä mutta kaikista vaarallisin on ihminen vailla elämänarvoja tai vailla perustaa mille rakentaa elämänsä.
   "Juokseminen on minulle pyrkimystä täydelliseen yksinäisyyteen." Olen useammankin kerran juossut sinne, täydelliseen tyhjyyteen, tilaan jossa on vain minä ja juoksu. Pidempiä aikoja siellä viettäessäni minua alkaa puistattaa. Henkinen keskittyminen luo mahdollisuuden sivuuttaa kaikki inhimillinen kärsimys ja juoksua haittaava pois. Jäljelle jää kehää kiertävä juoksukone - täydellisessä yksinäisyydessä. Paluu arkeen pitkien ultrajuoksujen jälkeen tapahtuu inhimillisyyden ja etenkin läheisten ihmisten avulla.
   Sain sähköpostia ystävältäni, yhdeltä näistä harvoista edelläkerrotuista, niistä jotka pitävät minut järjissäni. Hän oli lukenut Juhannusaaton ajastetun blogikirjoitukseni ja kaipasi kristillisiä arvoja. Kyseisessä tekstissä ne olivat rivien väliin huolellisesti piilotettuina. Tässä ajassa kristillisyydestä saati Jumalasta puhuminen tai kirjoittaminen on epämuodikasta. Kiitos kaikkien "Päivi Räsästen" ihmisiltä on hämärtynyt täysin mikä on Usko -Toivo - Rakkaus kolmikon keskeinen ajatus. Usko ja usko Jumalaan on täysin eri asia kuin kirkko tai seurakunta. Raamattuakin on vuosien saatossa ajanmukaistettu ja käytetty uskonnon ohella lyömäaseena milloin mitenkin tulkittuna. Mitenkähän "Päivi" suhtautuisi, jos sanoisin että "seurakunnassa nainen vaietkoon". Näin se käy. Otetaan lause irti kontekstista ja sutaistaan menemään. 
   Oikean Jumalan rakkauden tai rakkauden edessä kaikki ovat tasavertaisia, sanoi kuka tahansa mitä tahansa tai vaikka kirjoitettu olisi mitä tahansa. Siis kaikki kelpaavat, sellaisina kuin ovat. Piste.
   Uskonasioista kirjoittaminen vaatii syvää henkilökohtaista rohkeutta, aivan kuten ultrajuoksukin. Maailmassa, jossa keskiverto kiinnostuksen kohde on kuka panee ketä ja mitenkä päin, on erittäin vaikeaa tulla ymmärretyksi uskonasioista puhuttaessa. Homma menee poisselittämiseksi tai kiistelyksi ja väännöksi onko Jumalaa vai ei, ja jos on, niin miksi on niin vaikeaa kuitenkin kaikilla kaikkialla.
   Olen tutustunut huolella erilaisiin uskontoihin ja erilaisiin mielenhallinnan keinoihin. Keskittymällä, aivan kuten sokeasti uskomallakin, voi päästä kohtuullisen tyhjään tilaan. Tietyissä uskonnoissa kaiken saa anteeksi ja sitten voi taas rynnistää menemään. Jokainen elää ymmärryksensä mukaan ymmärryksensä mukaista elämää. Juhannuksenakin joku jossain taatusti taas joi viinaa ja huusi neljä päivää luonnon rauhassa. "Oltiin mökillä rentoutumassa." Minä taas kysyn, että jäikö mitään millä mennä eteenpäin elämässä Juhannuksen vieton jälkeenkin?
   Blogini on täynnä ristiriitaisuuksia mutta sitä lukemalla voi seurata kamppailuani, monessakin mielessä. Minä voin kirjoittaa mistä tahansa kunhan en loukkaa ketään. Tähänkin kirjoitukseen olisi ollut helppo sotkea hyväksikäyttöä tai ydinsodan uhkaa, mutta nyt kyse oli taivaallisista totuuksista. Ja siellä on otsikossa kysymysmerkki perässä.