ENEMMÄN KUIN TUHAT SANAA

Verkoilla polvillaan luonnon edessä pyytämässä.

 

Alunperin olin päättänyt, että tämän blogin otsikko on: Merkityksellinen asia. Ryhtyessäni kirjoittamaan otsikoksi tuli: Enemmän kuin tuhat sanaa. Minä kirjoitan kirjani kuvista joita näen, blogi on erilainen tilanne. Erilaisesta tilanteesta huolimatta huomaan keskittyväni blogitekstiin nykyisin tarkemmin.

    Keskittymiseen vaikuttavat ystäväni, kirjailija Seppo Saraspään ja ystäväni, kirjailija Sami Liuhdon sanat: toisen kirjan jälkeen alat käyttämään sanaa kirjailija. Toisen kirjani käsikirjoitus makaa tässä työpöydälläni. Sen olen käynyt läpi Sepon kanssa ensimmäisen kerran. Viikon päästä kustannustoimittajani, Sami Liuhto, saa viimeistellyn tiedoston. Kolmatta kirjaa on sata liuskaa valmiina. Ehkä se on menoa nyt. Aika luopua. Ultrajuoksija, kirjoittaja ja korpifilosofi. Ultrajuoksija ja kirjailija. Kirjailija ja ultrajuoksija? Ei minusta filosofiksi ole.

Aamuviisi, kahvi ja käsikirjoitus - lanka palaa.

 

Edellisestä blogipäivityksestä on kolmisen viikkoa. Hieman poden huonoa omatuntoa teitä, arvoisat lukijat, kohtaan. Pidempään blogiani lukevat ovat tottuneet, että vedän henkeä kilpailujen jälkeen hiljaisuudessa.

    Palasimme reilun seitsemänkymmenen kilometrin kelkkaretkeltä Kessin erämaasta Kirsin kanssa, ennenkuin ryhdyin kirjoittamaan tätä. Upea keväinen Lapin aurinko! Aamulla 27 pakkasta ja päivällä viisi astetta pakkasta. Hiljainen erämaa tyynnyttää.

Tauko.

Kirsi, taustalla Vasikkaselkä alkaa.

 

Viimeisen kolmen viikon aikana olen lähinnä levännyt ja verkkokalastanut. Nauttinut Lapin kevätttalvesta ja viimeistellyt toista kirjaani. Juossut pari kevyttä lenkkiä, hiihtänyt pari kertaa ja kävellyt muutaman kerran tunnin verran kerrallaan.

Verkko on koettava kelistä huolimatta.

 

Kolmas mummoni Leena ja kolmas vaarini Ahti olivat vierainamme. Perinteisesti ohjelmassa oli pilkkimistä ja mukavaa yhdessä seurustelua. Tällä kertaa vein kokeneet aivan uuden rajavyöhykkeen reunalle salaisimmille ison ahvenen järville ja muille kirveenkoskemattomille eräseuduille. On huikaiseva kokemus istua pilkillä ja katsella Venäjän rajavartiotornia rajantakaisen vaaran päällä. Maisemien katselu, tulilla istuminen ja rauhoittuminen on saalista tärkeämpää.

Kallis lasti, pulkan ja reen ohjaamon yhdistelmä.

Elämänkokemusta.

 

Olen asunut Nellimissä nyt yli seitsemän vuotta ja nähnyt tänä aikana valtavasti vaivaa erämaassa liikkumiseen. Olen opetellut lukemaan talvista maastoa, tutkinut ikiaikaisia kulkureittejä ja etenkin opetellut ymmärtämään erilaista lunta eri tilanteissa. Oleellisena osana tähän on kuulunut moottorikelkkailutaitojen ja välineiden kehittäminen.

    Tällä hetkellä kalustomme on enemmän kuin kunnossa. Meillä on kaksi käytettynä ostettua kapeatelaista, etenemiskykyistä kelkkaa. Kirsillä Ski-Doo Summit 600HO E-tec ja minulla Lynx 49 Ranger 900 Ace Pro. Kolmen vuoden etsintä päättyi osaltani perjantaina. Vihdoin löysin riittävän hienon, käytetyn yksilön nelitahtirangerista.

Hulluntuhti ja 49 Ranger.

 

Kirsin kelkkaan on tehty ennakoiva koneremontti, vaihdettu telamatto ja asennettu lisäjäähdytin. Viimeisenä asennuksena vaihdoin siihen lauantaina säädettävän ohjaustangon korokepalan, jotta Kirsin ajoasento saatiin rennoksi ja seisten ajaminen oikeisiin kulmiin. Tulevaisuudessa on listalla vielä iskunvaimentimien vaihto parempiin.

Kädessäni oleva vanha pala oli liian korkea. Ylämuovi avattu, mittaristo, kaasuvaijeri ja liittimet irti. Tanko irrotettu.

Uusi asennettuna, säätö alimmillaan. Kuva edestä tuulilasin läpi.

 

Molemmissa kelkoissamme on luonnollisesti tavaraboksit, erikoiskorkeat tuulilasit, kädenlämmittimet, lisäpohjapanssarit, raapijat jääkelejä varten ja levennetyt suksimuovit. Omassani on lisäksi lämmitettävä puhelinkotelo latauksella. Varastossa on myös epäsymmetriset suksimuovit vähän tiukemmissa suksissa, jos vieraamme haluavat urheilla viistorinteissä. Toistaiseksi kelkkaileville vieraille on riittänyt lumilapio, jota itsekin vielä joskus tarvitsemme kun menee pitkäksi...

Paluu kylästä. Kylmä Peskanlahdella. Moottorikelkka on meille kulkuneuvo, autonkin korvike.

Siellä jossakin.

Vaaran takana kieli vaihtuu ja vapaus loppuu.

 

Minulta on kysytty, olenko lopettanut ultrajuoksun. Vastaus on: en ole.

    Pelkkä juokseminen ei riitä mihinkään sellaisenaan, mutta sen tarjoama keino hiljentää mielensä, meditoida juosten ja palata omaan alkuluontooni on minulle erittäin merkityksellinen.

    Blogeissani on välillä paljon kuvia, kirjoissani ei toistaiseksi yhtään. Kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Kuvaton kirja vielä enemmän: se antaa lukijalle mahdollisuuden nähdä omat kuvansa. Ja juuri tähän seuraavassa kirjassani pyrin. Jos kaikki menee hyvin, kirja ilmestyy jouluksi.

Perinteistä, hidasta hiihtoa.

Kun on kaksikymmentäseitsemän astetta pakkasta ja polvistun verkkoavannolle pyytämään kalaa luonnolta, olen lähimpänä omaa alkuluontoani.

PITKIÄ PÄIVIÄ

Seison ajamallani moottorikelkan jäljellä kurun pohjalla. On täydellinen hiljaisuus valkoisessa erämaassa. Edessäni nousee Hukkamorosto kohti taivaita ja sen takana lymyää ujona Akalauttapään tunturi. 
   Elämässäni on hetkiä jolloin saan ajan pysähtymään, joskus juostuani kilpailussa kuusi päivää melkein tauotta tai sitten täällä missä kukaan ei vaadi minulta mitään. Päinvastoin, erämaa antaa jokaisen olla omillaan niin hyvässä kuin pahassa.
   Juon kaakaota termospullosta kelkan päällä ja jatkan alaspäin. Kurun pohjalla virtaa kapea mutta kohtuullisen syvä joki mutkitellen. Umpihankea kelkalla puhkottaessa on syytä keskittyä ellei halua uimaan sillä joki virtaa piilossa osittain petollisten lumikansien alla.
   Katson kelkan matkamittaria ja muistelen karttaa. En ole koskaan ollut täällä. Etenen vaistonvaraisesti ja nousen ajatuksissani liian ylös oikealle rinteelle hirven jälkien päälle. Lasken vilttorinnettä liekojen seassa varovasti takaisin alemmas. Kelkka sukeltaa ja kallistuu, nokka peittyy lumeen ja suksien kärjet katoavat näkyvistä. Roikun ohjaustangon remmissä ja saan juuri ja juuri oikaistua. Palaan takaisin alkuperäiseen suuntaan.

   Yritän ymmärtää etäisyyttä. Kotiin takanani on neljäkymmentä kilometriä erämaata. Kelkan tavaratelineelle olen köyttänyt lumikengät ja teleskooppisauvat varoiksi. Tulee pitkä kävely takaisin jos jotakin hajoaa ja jos minä hajoan niin entä sitten? Jokatapauksessa jäädyn kauniiseen paikkaan lopullisesti. Tarkoitus täyttyy - täällä on sydämen horjumaton vapaus.

   Lopulta pääsen perille. Kämppä on tyhjä. Vieraskirjassa joku on kertonut näädänpyyntireissusta alkukuusta. Tähän aikaan kaira on hiljainen. Rajamiehet, poromiehet ja sitten ne harvat kaltaiseni, pöpelikköpöhköt.
   Teen tulet kamiinaan ja kiitän mielessäni metsäveljiä. Hienon kämpän rakensivat tänne palaneen tilalle talkoilla. Tällä menolla minusta tulee pian yksi heistä ja hyvä niin. Juon lisää kaakaota ja syön tekemäni eväsleivän. Paistan makkaraa sivistyneesti paistinpannulla.
   Hiljaisuus on käsinkosketeltava. Minä iätön ja iätön erämaa ympärillä. Ikä ei ole koskaan merkinnyt minulle mitään. Kenenkään ei tarvitse selittää minulle, etten voi muka tehdä tiettyjä asioita, koska olen tietyn ikäinen. Teen asioita joista pidän ja juuri niin kauan kuin pystyn. Toivottavasti pystyn ampumaan itseni ennen joutumista vaippoihin terveyskeskuksen vuodeosastolle. Tämä on minun elämäni ja minun päätökseni.

   Istun haalareissa kämpän portailla ja meditoin. Juoksin tammikuun lopulla hieman kurinalaisemmin noin kymmenen päivän jakson kaikkien sairastelujen jälkeen. Sitten, varoittamatta, unirytmi sekosi ja aloin tuntea ikäänkuin oksettavaa oloa. Lopulta tuttu kysymys nousi tajuntaan : "Miksi helvetissä teen taas tätä näin?" Keho, eikä etenkään mieli, eivät kumpikaan ole valmiit harjoitteluun. On syytä odottaa vielä. Ei saa suorittaa, elämä eikä harjoittelu eivät saa olla minulle suorittamista.
   Aika odottaa. Katselen paksuja ikihonkia ja niiden lupon peittämiä kiemuraisia oksia.
   Mieleeni tulee puhelinkeskustelu hyvän ystäväni kanssa. Hän sanoi tekevänsä mieluummin hieman töitä tutun porukan kanssa vaikka taloudellista pakkoa ei välttämättä olisi. Aika käy muuten pitkäksi. On totta, että aikuinen aikansa lorvittuaan etelässä tai pohjoisessa alkaa kaipaamaan lopulta elämäänsä mielekästä tekemistä. Toiset löytävät sen harrastuksista ja toiset ihan tavallisesta hyvästä arjesta.
   Hyvässä elämässä lähdetään ihan perusasioista. Pääset aamulla ylös sängystä, syöt aamiaisen ja pukeudut. Sitten menet ulos. Palaat ja käyt suihkussa. Syöt ja lepäät. Olet jo pitkällä. Tuohon kun lisätään mielekäs tekeminen ihmisten parissa tai yksin, naiminen ja muu ilonpito, niin jo alkaa värejä löytymään elämään. Yksinkertaista? Ei kuulemma.
   Meillä Lapissa kaamoksen aikaan on sanonta että "kaksi pimeää vastakkain". Samoin on ihmisen mielessäkin. Harhaluulo, että suorittaminen on pakollista. Kaikki eivät suorita. Minä suoritin aikani ja sitten tajusin, että on kyse elämänmittaisesta matkasta - minun tapauksessani osittain juosten. 
   Uhoa minulta löytyy edelleen - ihan liikaa. Johonkin kirjoitin että "vedän tappiin asti sitten kun terveys kestää". Tarkoitin tuolla harjoituksen määrää. En vedä ainakaan vielä. En pysty. Nautin rehellisyydestä itseäni kohtaan ja pitkistä päivistä ilman juoksua. Hiihtäen, lumikenkäillen tai muuten luonnossa liikkuen tai liian kylmällä sisällä askarrellen.
   Päivä alkaa taipua siniseen. Nousen portailta kankeasti ylös ja pakkaan kamat kelkkaan. Haen puita seuraavalle ja lakaisen kämpän. Pihalla on pari kuukkelia, annan niille leipää. On aika palata kotiin. 
   Erämaa on puhunut - jälleen kerran.

VIIKKO 5.

Ma- Kaitavaaralle juoksu tietä ja umpihankea, -25 pakkasta. 15 km - 1.49.
Ti- Kävelyä Kirsin kanssa metsässä 4,8 km - 1.20.
Ke- Juoksu Virtaniemeen tietä 18,1 km - 2.02.
To- Lepo
Pe- Lepo/ ystävän muuttotalkoot Ivalossa.
La- Umpihankihiihto 2,5 metrin suksilla 5,1 km - 1.01. Ei luistanut, -21 pakkasta.
Su- Juoksua poluilla metsässä 6 km - 48.26. Pakkasta -24.

Juoksua 39,3 km - 4:40

TAMMIKUU

31 tuntia liikuntaa eteenpäin - 225 kilometriä joista juoksua 177 km.

KÖYHÄ KOTITARVEKALASTAJA RAKENTAA

Pilkkimiehen paras kaveri on kaira - ainakin talvella. Monella lienee samanlainen nuukuus ja ongelma kuin minulla; harmittaa kun on monta hyvää kairaa ja kaksi akkukonetta, molemmat koneet ilman sivukahvaa eikä yhtään akkukairan terää!
   Aikani käsin veivattuani hankin Tonarin valmistaman laakerillisen kahvan. Ostin kapineen paikallisesta S-marketista, enkä osaa kertoa siitä muuta koska kaikki muu teksti paketissa on kyyrillisillä kirjaimilla. Kahva maksoi hieman yli viisikymppiä ja sen laakeri on huollettava eli tarvittaessa avattava.
   Rakentelin alla kuvissa olevan version. Tähän käy teräosat kaikista kairoistani. Jätin jatkoputken maalaamatta ja en vielä kiinnittänyt sen yläosan ympärille solumuovia jäällä käsittelyä varten, jotta näette yksinkertaisen rakenteen selvemmin.
   Keltaisessa laakeroidussa kahvassa poikittaisreiällinen, umpinainen alaistukka on noin 22 milliä, minulla ei ollut sellaista putkea täällä korvessa, joten tein avarreviillot rautasahalla ja porasin 8 mm reiät kiinnityksiin.
   Meillä Lapissa neljän tuuman kaira on vitsi - miettikää miksi. Myös varressa tulee olla pituutta, kuvan laite ei sekään riitä Inarinjärvellä paksun jään aikaan välttämättä mutta yritetään nyt tällä ensin.
   Tässä versiossa toinen käsi on konetta huomattavasti alempana, joten ei pitäisi lipsahtaa ja seurata niitä peukalovammoja. Varoa täytyy tälläkin. Kuvassa on Ryobin keltainen kone mutta käytän jäällä Hitachia, molemmat ovat 18 V akuilla.
   Saa matkia.

HYVIÄ ONKIA ASIANTUNTIJALTA SOPIVASTI :   KIRPUNVAPA


  

58 päivää - metsä puilta...

Unkarin kuuden päivän juoksun starttiin aikaa 58 päivää.

Näkeekö metsän puilta ?

Kaksi suunniteltua peruskuntokautta eli kolme kuukautta: joulukuu 551 km, tammikuu  570 km ja helmikuu 586 km, 60 tuntia, 66 tuntia ja 66 tuntia, ovat nyt takanapäin ja olen terveesti äärimmäisen väsynyt. 
Juuri nyt keho ei ota kehittävää harjoitusta kovin hyvin vastaan ja juuri niin olen arvioinutkin. Todellisuudessa olen noin viikkoa edellä aikataulustani, joten viikosta 9. tuli jo eräänlainen väliviikko.
Maaliskuussa on tarkoitus sekä keventää että harjoitella muutama isompi erittäin lyhyt jakso paljon mutta ei kovalla teholla. Tällä pyrin opettamaan kehoa edelleen hyväksymään yhä pitenevän juoksun vaatimusta, mutta toisaalta annan mahdollisuuden palautumiseen syvemmin kuin aiempana kolmena kuukautena.

Ultraharjoittelussa on uskallettava myös levätä ja myös uskallettava tulkita kehon hälytysmerkkejä kun kuorma kasvaa ylärajaa kohti. Tavoite pitää silti pitää kirkkaana mielessä. Minun tavoitteeni on juosta hyvin kilpailussa - ei pelkästään harjoituksissa.

Metsä näkyy ja vastaa niin kuin sinne huudetaan...

(Aloituskuva on kotipihastamme.)


Pari kuvaa varsinkin aivoja palauttavasta liikunnasta -7 asteen pakkasessa ja paljain käsin tietenkin, olenhan nykyisin Lapin mies... Huomaa ergonomiset työasennot. Voima on kanssani. (BRP (Rotax), Ski-Doo Expedition TUV 600 H.O. SDI REW-XU)

VIIKKO 8. HARJOITTELUNI

Ma- palauttavaa juoksua 6 km - 41,20 (vauhti 6:25min/km)
Ti- perusjuoksua jatkuvuuden hengessä 18,3 - 1.57 (6:52)
Ke- rauhassa 16,6 - 1.50 (6:38)
To- pitkä tielenkki 30 - 3.11 (6:23) mäkinen reitti ja vauhtia kohtuullisesti...
Pe- Lepo; palautuu huonosti
La- 20,1 km - 2.09 (6:25) kylmä viima ja - 22 celsiusta
Su- 17 km - 1.47 (6:20) jatkuvuus...

yhteensä 108,1 km - 11 tuntia ja 37 minuuttia - 917 metriä vertikaalista nousua

VIIKKO 9. HARJOITTELUNI

Ma- perusjuoksua 10 km - 1.04 (6:28)
Ti- erittäin kova ns. massiiviharjoitus 33 km - 3.37 (6:34) sisältää 548 nousumetriä
Ke- polkujuoksua 12 km - 1.36 (8:03) yhdistettynä eiliseen palvelee voimaharjoitusta
To- perusjuoksua 10,2 km - 1.03 (6.21) väsynyt
Pe- Lepo; palautuu huonosti
La- aavistuksen reippaammin välillä 10 km - 1.01 (6.09) jalat väsyneet, keho ei
Su- ap. 20,1 km - 2.07. (6.19) ilta poluilla ravistelua 6,2 km - 44.43 (7.06)

yhteensä 101,8 km - 11 tuntia ja 18 minuuttia - 1149 nousumetriä

HELMIKUUN SUMMAUS

Juoksua yhteensä 586 km - 66 tuntia - 38 kpl harjoituksia, 2 lepopäivää

Ylläolevassa kuvassa osa kalustoa. Etualalla itämaisella matolla (vitsi...) La Sportiva Akashat ja Hoka Onen Stinson ATR 4 uusina tulokkaina. Käytän Hokaa sulanmaan aikana maasto ja hiekkatielenkeillä, talvella perusharjoittelussa maantiellä sekä osittain kilpiluissa, jos juoksen oikein vakamielisesti poluilla ja todellisessa maastossa niin silloin valikoituu hieman vähemmän mohloja lapikkaita kuten Akasha tai Salomon Fellraiser yms. traditionaalista.

Lopuksi vielä kuva toiminnasta, jonka avulla juoksun unohtaa välittömästi, tällä kertaa olin erämaan rauhassa rajaseudulla, Keskimöjärvellä.

TIEN PÄÄLLÄ

VIIKKO 52. HARJOITTELUNI AUKI SELITETTYNÄ

Ma- 12 km - 1.23. -27 asteen pakkasessa palauttavaa juoksua osittain Juoksemajärvien jäällä lumessa moottorikelkan ajourassa. Paskallakäynti tässä lämpötilassa kesken lenkin avartaa sopusointua ympäröivän luonnon kanssa rinnakkain elämisestä.

Ti- Aamupäivällä 31,3 km - 3.34. -12 asteen pakkasessa pitkää ja hidasta tiellä mutta mukana voimaosio; kilometrien 11,5 - 18,5 välillä juoksin Tiaisniemeen poropolkua pitkin.
Illalla 16,6 km - 1.37. Aamupäivään nähden erittäin kovalla vauhdilla. Kokonaisuudessaan huippuharjoittelua sekä määrän että tehon/voiman suhteen.

Ke- 20,1 km - 2.16. Kuuden päivän kilpailujuoksua jäljitellen hiljaa ja määrätietoisesti. Luonnollisesti väsynyt edeltävistä päivistä mutta kone käy yskimättä.

To- 16 km - 1.53. -23 asteen pakkasessa juoksua Haapakurussa aina Sarmijärvelle asti moottorikelkkauraa. Käytän tämäntyyppistä juoksua estämään maantiejuoksun aiheuttamaa tylsyyttä. Joku kysyy miksi en hiihdä - tarkoitus Unkarissa on juosta, ei hiihtää ja pohjakuntoni vaatii juoksukilometrejä jotta jalat kestävät kilpailun rasitukset iskutuksen suhteen.

Pe- 23,1 km - 2.43. -12 astetta pakkasta ja vaikea liukas keli. Tapasin ystäviä reitin varrella pariinkin otteeseen sekä tutkin otsavalossa tietyömaata Kaitavaaralla. Hidasta kestojuoksua joka rytmillisesti meni väärin  johtuen edelläkuvatuista tapahtumista mutta harjoituksena ajoi asiansa. Hyvät nousumetrit.

La - Lepo. Kävelyä Kirsin kanssa metsässä reilu puolitoistatuntia. Kirsin vapaapäivä, joten rentouduttiin hyvällä ruualla, viinillä, saunalla ja kuohuviinillä.

Su- Aamupäivällä pilkillä ja makkaratulilla Kirsin kanssa Sarmijärvellä moottorikelkalla, rentoutuminen jatkui iltapäivän loppuun.
Illalla 16,6 km - 1.46. Vuoden viimeinen lenkki. Keskivauhdin alarajalla kestojuoksua.

Yhteensä viikko 136 km - 15 tuntia ja 15 minuuttia - vertikaalia 1067 metriä.

JOULUKUUSSA 551 kilometriä - 60  tuntia.

VUOSI 2017 - 3368 kilometriä. Tunteja en ole tarkkaan laskenut mutta ollaan 500 kieppeillä. Stravasta puuttuu tammi ja helmikuu sekä Unkarin 2017 kisakilometrit.

1992 - 2017 juostu kilometrimäärä 72501 kilometriä.

Kirsi ja yksi ahvenista...

Kuvassa päälläni on Sinisalon Extreme-haalari, joka on poromiestenkin suosima työvaate. Paleleminen tällä asusteella on biologinen mahdottomuus, suosittelen.

TIEN PÄÄLLÄ

Harjoitteluni tähtää siihen että 9.5.2018 kello 12.00 pysähdyn ja nostan kädet ylös. Kirsi tulee ja ottaa pari kuvaa, ojentaa palautusjuomapullon, halaamme ja sitten itken ja istun maahan. Taakse on jäänyt kaikkien aikojen kilometrimäärä minulle itselleni kuudessa päivässä juostuna. Jos juoksija ei kuuden päivän kilpailun loputtua liikutu, niin hän ei ole pitänyt itseään tarpeeksi tiukalla tai on harvinaisen estynyt yksilö.

Asiaan vihkiytymättömät näkevät vain numerosarjoja kun katsovat harjoitteluani. On aivan eri asia juosta kahtena peräkkäisenä päivänä yhteensä noin 60 kilometriä kuin kolmena päivänä tai viitenä päivänä 120 km kuin viikossa 120 km.
Tarkkasilmäiset huomaavat että viikko viikolta ruuvia kiristetään peräkkäisten päivien harjoitusmäärän suhteen (maksimi kolme päivää tässä vaiheessa) JOS keho vastaanottaa. Pieniä kolotuksia on ollut oikean jalan nilkassa, samassa minkä loukkasin Nivalassa, oikean polven sivusiteessä kun se on aina tien puolella kaltevuutta tukemassa ja harvinaisempana vasemman isovarpaan tyven kiputila kuten Unkarissa 2017 oli oikeassa isovarpaassa mutta siltikin olen terve enkä juokse metriäkään liikaa, jos kolotuksiin eivät toimenpiteet pure. Toimenpiteet ovat lepo, venyttely, sauna ja jatkuva kenkien vaihto lenkeille yms.

Juoksumäärä elää kelin ja harjoituksen tasaisenapysymisen ehdoilla. En harrasta poikaseksiä jossa juostaan yksi yli 200 kilometrin viikko ja tummutaan sitten rämpimään. Nyt tuntuu että jatkuvassa määrässä 20 kilometriä keskiarvona päivälle ja viikolle noin 130 on riittävästi. Huipuissa jatkossa ehkä 50 päivä ja viikko reilusti alle 200 mutta nämä ovat poikkeuksia enkä niitä aktiivisesti tavoittele.
Pyrin rajoittamaan harjoittelun kokonaismäärän noin 600 kilometriin kuussa. En usko että on hyötyä juosta enempää talvisella alustalla. Tämä kaikki toimii niin kauan kuin terveys kestää. Yritän parhaani senkin suhteen.

Tammikuun loppupuolella joudun vierailemaan Tampereella huoltamassa matkailuautoamme. Tuon reissun aikana matkustaminen ynnä muu toiminta syö harjoittelusta pitkiä lenkkejä pois hetken ajaksi mutta se ei ole haitaksi, sillä sitten edessä on helmikuu, raskain kuukausi tässä jaksossa.