RISTEYSKOHTIA, 2024

 

Kalenteri vaihtuu vuosimalliin 2024. Japanilainen filosofi ja zenbuddhalaisen sõtõ-koulukunnan perustaja Dõgen Zenji sanoi: "Aika kulkee nykyisestä menneeseen." Useimmat teistä torjuvat ajatuksen loogisuuden perustein. Harvempi on tullut ajatelleeksi, että lause on totta menneen nykyiseksi tekemisen todellisessa kokemisessa. Henkinen opettajani Shunryu Suzuki on sanonut tästä: "Se on runoutta ja inhimillistä elämää." 

    Toivon, että minulle runoutta ja inhimillistä elämää tulee kuluneeksi täyteen 60 vuotta 21.5.2024.

    Aika kulkee menneisyydestä nykyisyyteen ja nykyisyydestä menneisyyteen. Tuosta risteyskohdasta olen löytänyt elämän tarkoituksen, se on aina edessäni, tässä ja nyt. 

    Jos joku haluaisi löytää tien risteyskohtaani, joutuisi hän maksamaan opastuksesta minulle kilometrirahaa. Kyse on kohdallani ensi toukokuussa 32 vuotta kestäneen pitkän tien kulkemisesta. Uskon, että tie kaikkine risteyksineen jatkuu edelleen. En anna takuuta, olisiko minun elämäni tarkoitus sopiva hänelle, joka haluaa opastusta. Kehotan etsimään itse. Mahdollisesta opastuksesta ansaitsemani kilometrirahat sijoittaisin markkinatalouden ja kapitalismin ylläpitämiseen. Ennenkuin pillastutte, miettikää voisiko mainittu kaksikko tuottaa hyvää myös vähäosaisimmille entistä enemmän.

    Kulkemani tien varrella on selvinnyt, että Suomi on hieno maa, joka selvisi itsenäisenä toisesta maailmansodasta. Kuulun siihen sukupolveen, jolla oli kunnia kokea omakohtainen kosketuspinta veteraaneihin ja omaksua heiltä korvaamattomia arvoja. 

    Lisäksi minulla oli analoginen lapsuus ja digitaalinen aikuisuus. Vanhuudesta en vielä tiedä. Eräs varsinaissuomalainen, uustaistolainen lakkokenraali haukkui minua vanhukseksi jo muutama vuosi sitten. Matkallani monet ovat kääntyneet vääriin risteyksiin. Harhautuneiden, tässä tapauksessa copypaste vasemmistolaisen ulkokultaisuus loistaa kauas. Köyhän asialla omaa etua tavoitellen. Surkeinta tässä ulkokultaisuudessa on, että markkinatalouteen ja kapitalismiin tungetaan mukaan yhä enemmän siihen kuulumatonta, esimerkiksi tasa-arvoa sekä maailman pelastamista. Minullekin saattaa tulla virtuaalinen vanhuus, siksi kehnosti on Suomen taloutta hoidettu viimeisenä kymmenenä vuotena.

    Tasa-arvolle on paikkansa, mutta minä turhauduin peruskoulussa. Selvisin lukematta mitään lukioon asti. Lukion toisena vuotena jouduin opiskelemaan. Koulutaipaleella sain maistaa kansakoulua ja oppikoulua. Maistuivat hyviltä. "Kehnompi" aines lähti kansalaiskoulun kautta ammattikouluun ja työelämään. Lukio meni luokattomaksi lopussa. "Kaikki pelaa" -asenne alkoi saada jalansijaa. Integraatio ja kaikille kaikkea, sitä samaa tasapäistämistä. PISA-tuloksista ja lasten niin sanotusta pahoinvoinnista voimme jokainen päätellä kannattiko?

    Kaikilla ei voi olla kokoajan kivaa yhteiskunnassa. Toimiessani yrittäjänä työllistin kaksi ja puoli ihmistä seitsemäntoista vuotta. Yritykseni tehtävänä oli tuottaa vapaa-aikaa minulle ja työntekijöille taloudellista hyötyä. Luonnollisesti yritys tuotti itselleen ja minulle taloudellista hyötyä, mutta määrää ovat monet kateelliset liioitelleet. Se, että kykenin hyppäämään niin sanotusta oravanpyörästä pois hieman yli viisikymmentävuotiaana, perustui luopumiseen ja vähempään tyytymiseen. Tietenkin tätä blogia ovat myös mainitusta hypystä kateelliset matkan varrella kommentoineet negatiiviseen sävyyn, mutta enemmän kommentteja, kysymyksiä ja kannustusta olen saanut aidosti elämästäni ja menestyksestäni kiinnostuneilta ihmisiltä.

    Eräs ystäväni totesi, että ihmisiä ei saa laittaa eriarvoiseen asemaan. Hän oli puolittain oikeassa. Ei ihmisiä edes kannata yrittää laittaa eriarvoiseen asemaan, he hankkiutuvat sinne ihan itse. Yhteiskunnan suuntavaiston puuttuminen näkyy osittain myös huippu-urheilussa. Pitkään ja hartaasti puurtajia nousee esiin liian harvoin. Sensijaan kaikki pelaa -porukkaa harhailee mukana sitäkin enemmän. Etenkin eksyminen oikealta tieltä näkyy yrittämisen (taistelutahdon) puuttumisena ja olemattomana vaikeuksien sietämisenä.

    Elämäntavakseni määritelty ultrajuoksu on vailla oikoteitä. On nähtävä valtavasti vaivaa ja juostava yksinkertaista perusharjoitusta monta vuotta kehittyäkseen. Lisäksi pitää pystyä olemaan poissa radalta osan aikaa vuodesta. Muuten muuttuu ultramuumioksi ja myös alkaa kuulostamaan siltä. Minä en ole ihan vielä muumioitunut, mutta kieltämättä kuulostanut siltä aina välillä. Radan sivuun vuosien karttuessa pitää osata hypätä, enemmän tai vähemmän kunniakkaasti. Lopettaminen on toki vaikeaa, jos terveys mahdollistaa suuret harjoittelumäärät vielä vanhempanakin, addiktio juurtuu syvälle. Minusta liikunnan riemun pitäisi säilyä loppuun asti, kilpailemisesta tai suurista määristä ei niin väliä.

    Hankalinta ajan risteyskohdassa, tässä ja nyt, on määrittelyn välttäminen. Jos antaa muiden määritellä tekemisiään tai alkaa itse määritellä kaikkea, harhautuu. Eräs ystäväni totesi, että en ole enää sama kuin vuosia sitten. Olen tästä kuvauksesta kiitollinen. Hienoa, olen siis jatkanut matkaa. Kumarran hänelle edelleen, vaikka hän ei ilmauksesta pidä. Joskus mestari kumartaa oppipojalle, ja joskus oppipoika mestarille. Eroa ei ole, olemme kaikki yhtä. Kumartamisella kuvaan pohjimmaista nöyryyttäni, en ole erityinen.

    Eteenpäinpääsyn lisäksi olen päässyt myös ei-minnekään. Ajattelen, että on olemassa yksi suuri ilmiömaailma. Me kaikki olemme välähdyksiä tuossa ilmiömaailmassa. Mittasuhteiden, niin ajan kuin tilankin, hahmottaminen on välttämätöntä pystyäkseen mielen tyyneyteen. Mielen tyyneys rauhoittaa. Se ei ole tosiasioiden kieltämistä, vaan syvempää ymmärrystä.

    Rauhallisuus ja syvä ymmärrys auttaa käsittelemään itseä suurempia asioita, esimerkiksi ilmastohätätilaksi kutsuttua aikajatkumoa. Olen varma, että tulevat sukupolvet ratkaisevat puhtaan energian tuottamisen kustannustehokkaasti. Polttoainetta auringosta. John Clauser - tyyppiset episodit osoittavat, että maailma toimii edelleen follow the money -periaatteella. Ajat (lue öljyntuottajat) eivät ole vielä kypsiä.

    Nasa laukaisi vuonna 1977 kaksi Voyager-luotainta. Ykkönen on noin 24 miljardin kilometrin päässä ja kakkonen 19 miljardin kilometrin päässä. Jossain vaiheessa ne pääsevät Ursa Majorin ja Andromedan galaksien läheisyyteen. Luotaimilta kestää 225 miljoonaa vuotta kiertää koko Linnunrata. Ne kiertävät Linnunrataa myös sen jälkeen, kun Aurinko on polttanut ihmisten elämän Maan päällä. Kun tarkastelette noita vuosimääriä, kannattaako edes yrittää pelastaa maailma?

    Joku teistä saattaa pitää minua ylimielisenä, piittaamattomana tai jopa tunteettomana, kun ohitan risteyskohtia, mistä monet muut ovat jo kääntyneet. Olette väärässä. Koskaan ei mikään mennyt niin kuin sen muistaa, aina mennyt saa mielessä uusia värejä ja muotoja. Olen erittäin kiitollinen kaikille kohtaamilleni ihmisille, myös harhautuneille. Olen oppinut heiltä kaikilta jotakin. Ei ole kahta samanlaista lumikidettä, eikä ihmistä. Kuinka valtava rikkaus! 

    Aivan kuten lumi sulaa, mekin lopulta haihdumme olemattomiin. Kulkeminen, niin minun kuin muidenkin lakkaa. Olisi kauheaa, jos tämä kestäisi ikuisesti.

    Tie sensijaan on loputon, risteyskohtia riittää.

 

    Hyvää uutta vuotta kaikille ja toivoa matkaan.

 

 

KUULUMISIA

Kaamoksen alku on sujunut rauhallisesti. Aika on kulunut kirjoittamisen, talvikalastuksen ja luonnossa liikkumisen merkeissä. Poikkeuksia arkeen ovat tuoneet pikkujoulut ja metsästysseuran juhlat.

    Vaikka julkaisen paljon kuvia moottorikelkkailusta, hiihdämme ja kävelemme Kirsin kanssa säännöllisesti. Kaamoksessa liikunnan ja oikean vuorokausirytmin merkitys korostuu.

    Inarin itäinen talvi on ollut varsin kylmä. Pakkanen on pysytellyt varsin usein yli kahdessakymmenessä asteessa. Lunta kylänpinnassa on virallisen mittauksen mukaan kolmekymmentä senttiä, tunturissa ainakin kaksi kertaa enemmän.

    Vasemman akilleksen kiinnityskohta kantaluussa on kuntoutumassa. Aivan kivuton se ei vieläkään ole. Juoksin viime viikolla reilut viisikymmentä kilometriä, mutta motivaatio juoksemiseen on olematon. Syy on vaistonvarainen: kyseinen vamma tuskin tulee kuntoon enää koskaan sataprosenttisesti, eikä alussa hätäilemällä ainakaan. 

    Sydäntäni lähellä on perinteinen hiihto, etenkin metsäsuksilla tai liukulumikengillä. Mikä onkaan hienompaa kuin hiihdellä hissukseen valkoisessa äänettömyydessä, satumaisemassa. Lisäksi hiihto tekee hyvää peruskunnolle, mutta ultrajuoksukunnon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Hiihtämällä ei jalkojen iskutuksen keston ominaisuudet säily tai kehity.

 

Lopuksi siteeraan ystävääni Sami Liuhtoa. Runokirjasta Lapsena tunsin muutamia hirviä:

 

tiedätkö kun ihminen

on huono työssään

se on aika

traagista eikä ole

tapana sanoa meillä

päin kärsitään tämäkin

on täysin järjetöntä

 

(Runo 3. toukok. 2022)

 

VIIKKO 51.

Ma- 10,22 km - 1.09. Nellimintie.

Ti- 11,04 km - 1.14. Pakkasta - 15 astetta viiman kanssa.

Ke- Lepo

To- Matolla 11,01 km - 1.13. Ulkona - 26, 7 astetta.

Pe- Lepo

La- Pimeässä otsalampulla 8,01 km - 57 min. hitaasti.

Su- Perinteinen joulukymppi 10,27 km - 1.13.

Yhteensä 50,5 km.

 

KUVIA ELÄMÄSTÄ  (Klikkaamalla kuvia ne suurenevat riviin katsottaviksi)

Juomatauolla Kirsin kanssa ärjänteellä.

Toisenlainen kelkkakuva. Myyjä sanoi, että se kestää käyttää kylellään. Painavaa nelitahtikelkkaa ei saa helposti yksin matolleen ilman taljaa. Ajovirhe: vauhtia oli liian vähän. Toisaalta, jos vauhtia olisi ollut enemmän saattaisin olla vieläkin etsimässä päätäni lumihangesta.

Pyhävaaran latua.

On se kyllä hyvä tuo hirvi - lautasella.

 

TIEDOLLA VAI TUNTEELLA

 

Olin äskettäin tilaisuudessa, jossa eräs luottamushenkilö heitti jargonin: johdetaan tieto edellä. 

    Mitä sitten tehdään, jos tieto osoittautuukin vääräksi?

Säilyttääkseni mielenterveyteni en katso päivittäin uutisia enkä seuraa tiedon tulvaa, joten minun ei tarvitse vastata kysymykseen - välttämättä.

    Kiinnostavampaa minusta on, että juoksin marraskuussa 47,6 kilometriä. Rehellisyyden nimissä en edes viitsinyt tarkistaa milloin olen juossut noin vähän viimeksi kuukaudessa.

    Jäin pohtimaan miten tästä eteenpäin, tiedolla vai tunteella. Tieto opettaa, että sairastelun jälkeen tulisi harjoitella kevyemmin yhtä kauan kuin sairaus kesti. On tiedossa, että aerobinen kunto laskee jopa 25% sairastelun aikana. Tästä johtuu tahmeuden tuntu uudelleen aloittaessa.

    Tärkein parametri on kuitenkin oma tunne. Miltä juoksu tuntuu, on eri asia kuin vimmainen halu juosta tauon jälkeen. Edelleen olen sitä mieltä, että hyvä harjoittelu ei näytä miltään, ja hyvä sairauden jälkeinen harjoittelu nyt ei sitten ainakaan näytä yhtään miltään.

    Minusta on tuntunut erityisen kurjalta viime aikoina. Sen voi selittää vähäisellä juoksun määrällä eli vähäisellä dynaamisen meditaation harjoitusmäärällä. Huomaan selvästi kääntyväni negatiivisuuteen ilman mielentyyneyden harjoittelua. 

    Myönnän myös avoimesti, että jos en juokse minua alkavat ärsyttää jos vaikka mitkä asiat, etenkin yhteiskunnassamme. Yhteiskuntaamme, jos mitä, johdetaan tunne edellä varsin kapea-alaisella tiedolla. Peräänkuulutetaan vastuunottamista, joka käytännössä osoittautuu täysin konkretiaa vailla olevaksi sanahelinäksi, jargoniksi.

    Mutta ei nyt mennä siihen, eihän?

    Pöydälläni on maannut kaksi järkälettä: Francis Fukugaman Historian loppu ja viimeinen ihminen sekä Thomas Pynchonin Painovoiman sateenkaari. Molemmat ovat kulttikirjoja, joista Pynchonilla on takanaan historiaa huomattavasti Fukugamaa enemmän.

    "Modernien yhteiskuntien edetessä kohti demokratiaa moderni ajattelu on päätynyt umpikujaan pystymättä pääsemään yhteisymmärrykseen siitä, miten ihminen ja hänen erityinen sisäinen arvokkuutensa on määriteltävä, joten se ei ole myöskään pystynyt määrittelemään ihmisen oikeuksia."

- Francis Fukugama

    "Jos lohtua kaipaatte, on vielä aikaa koskettaa lähimmäistä tai työntää käsi omien kylmien jalkojen väliin..."

- Thomas Pynchon

    Onko sillä erityisellä sisäisellä arvokkuudella loppujen lopuksi niin väliä, kysyn minä.

    Tunne edellä kannattaa mennä, elämässä täytyy tehdä juuri niin kuin itsestä hyvältä tuntuu. Demokratia sensijaan loppuu silloin, kun jaettava on loppunut. Tätä ennen ovat jaettavan tekijät loppuneet. 

    Jäljelle jäävät ovat turvonneet omaan mahdottomuuteensa, omaan liikkumattomuuteensa, omiin idealistisiin saavuttamattomuuksiinsa.

    Haluatko jäädä jäljelle?

”Hävittämällä metsänsä Suomi on saanut sen vaurauden pohjan, jonka ansiosta meillä on - muun muassa - kaksi miljoonaa autoa, miljoonia mustanharmaankiiltäviä sähköviihdelaatikoita tuhatta eri lajia ja päättömästi tarpeettomia rakennuksia vihreää maata peittämässä. Vauraus, ylimääräinen raha on myös tehnyt mahdolliseksi kasinotalouden lähes käsittämättömän vehkeilyn, lähes käsittämättömän sosiaalisen epäoikeudenmukaisuuden, jossa golfkenttien, huippuhotellien, lomapalatsien, nurkanvaltausten ja Sveitsin pankkitilien ruletti on tullut ’tavallisten ihmisten’ maksettavaksi. Mutta ennen kaikkea tämän vaurauden ansiosta ihmiset ovat turhautuneempia, työttömämpiä, onnettomampia, itsemurhaisempia, liikuntakyvyttömämpiä, elinkelvottomampia, elämäntarkoituksenhukanneempia kuin koskaan historian aikana. Vihonviimeisen surkea vaihtokauppa.” 

- Pentti Linkola

 VIIKOT 41- 42

Ma- 5,10 km - 36.58. Varovasti.

Ti- 7.00 km - 55.17.

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 2,40 km - 27 min. 

To- La- Lepoa. En ole terve.

Su- Kävelyä 1,1 km - 21 min.

Yhteensä 12,1 km juoksua.

 

Ma- Ke - Lepoa.

To- Kävelyä Kirsin kanssa 4,07 km - 50 min.

Pe- Lepo

La- 6,08 km - 42 min.

Su- 8,08 km - 53 min. Kävelyä Kirsin kanssa 5,07 km - 1.09.

Yhteensä 14,1 km juoksua.

 

NISSAN PRIMERAN EHEYTYS JATKUU

 

Kuvassa Nissanin kuljettajan puoleinen ovi verhous poistettuna. Keskellä ikkunannostimen moottori.

Kuvassa Nissanin ikkunahissi, eli ikkunannostin oven sisäpuolelta. Kuvassa nostimen yläosa on oikeassa laidassa.

Vaihdoin Nissaniin ikkunahissin kuljettajan oveen. Valeo- merkkisen tarvikkeen sai Motonetistä hyllystä. Omastani olivat käyttöpyörän muovisiivet antautuneet. Piharemonttina taivasalla miinus yhdessä asteessa tämä kysyi kärsivällisyyttä.

     

SAIRAS IHMINEN

 

Suomeen on muuttanut viimeisten vuosikymmenten aikana ilahduttavan paljon ihmisiä muista kulttuureista. Maahanmuutto on rikkaus, vielä suurempi rikkaus voisi olla niiden ihmisten poismuutto maastamme, jotka eivät hyväksy maahanmuuttoa. Oletteko tulleet ajatelleeksi, että tämä viimeksimainittu koskee myös maahanmuuttajia.

    Kuuntelemalla maahanmuuttajia voi kantasuomalainen oppia suomalaisuudesta ja suomalaisesta yhteiskunnasta jotain aivan uutta. Keskustelen säännöllisesti irakilaisen, aikanaan Suomeen kiintiöpakolaisena tulleen, suomalaisen kanssa. Kyllä, hän on suomalainen nyt. Hän puhuu kieltämme, eli hän on oivaltanut kielitaidon merkityksen kulttuurissamme menestymiseen. Hän tekee täällä työtä, hänen täällä syntyneet lapsensa käyvät koulua täällä ja hänen vaimonsa yrittää tehdä täällä työtä. Yrittää? Niin, oletteko koskaan kuulleet rasismi- nimisestä ilmiöstä.

    Irakilaisen lapset eivät ole koskaan nähneet Bagdadin meluisia katuja ja kuumaa, kuivaa aavikkoa eikä pohjoisen vuoria. Onneksi he eivät ole nähneet ruumiskasoissa pörrääviä kärpäsiä eivätkä sitä, kun miliisi ampui heidän vaarinsa rynnäkkökiväärillä palasiksi. Irakilaisen mielestä suomalainen yhteiskunta on turvallinen ja toimiva. Omien sanojensa mukaan hän tietää minne hän ottaa yhteyttä, jos hänelle tehdään pahaa.

    Irakilainen oli yrityksessäni töissä. Opastin häntä pitkämielisyyteen rasismin kanssa. Pyysin, että työyhteisössä rasismia kohdatessaan hän kertoo siitä ensin minulle ja sitten yhdessä pohdimme mitä voimme tehdä. Hänen kohtaamastaan rasismista voisin kirjoittaa viisisataa sivua pitkän kirjan ja sitten minun väitettäisiin valehtelevan. 

    Oletteko varmoja etten tee sitä?

    Olen pohtinut olisiko sillä kirjalla merkitystä.

Tuulen kieltä etsimässä- kirjassaan Siamäk Naghian on pohtinut miksi ihmiset suhtautuvat asioihin niin eri tavoin. Miksi toiset antavat ja toiset haluavat kaiken itselleen, miksi toiset auttavat ja toiset tappavat. Miksi toiset antavat kaikkensa yhteisille unelmille ja toisten mielestä maailma on vain heitä varten.

    Siamäk Naghian esittää: lapsuus ratkaisee. Jos on lapsena saanut rakkautta ja löytänyt elämässään merkityksellisen polun, on valmis laittamaan hyvän kiertoon.

    Siamäk Naghian on iranilainen sotaveteraani, tekniikan tohtori ja iisalmelaisen Genelecin toimitusjohtaja. Hän on myös erityislapsen isä.

 

Ympäristö- ja ilmastoministeri Maria Ohisalo:

"...verotuksen painopistettä siirretään työn ja yrittämisen verotuksesta ympäristöhaittojen ja liikakulutuksen verottamiseen...

....korjaamisesta tulee edullisempaa kuin ostamisesta...

...yhtään minkään valtion tuen, valtion yritysten tai oikeastaan valtion toiminnan laajemminkaan ei pitäisi aiheuttaa merkittävää haittaa ilmastolle, luonnon monimuotoisuudelle tai elinympäristöllemme..."

    Sanahelinää?

    

Punomalla koko maailman yhteen verkkoon on ihmiskunta saanut aikaan yhteisen epävarmuuden tunteen, joka nakertaa ainakin hiukan meidän jokaisen itseluottamusta. Että miten tässä oikein nyt käy?

    Nyt?

    Nyt jo?

    Näytille ladotaan yhä kiihtyvämmällä tahdilla yhä karmeampia tulevaisuudenkuvia. Milloin tulee kolmas maailmansota, milloin tulee nälänhätä, milloin tulevat venäläiset, jenkit tai muut kaikkien rajojen yli kaikkialla.

    Sairaana ihmisenä esitän rajoittuneen totuuteni: kyse on siitä mitä ostat keneltäkin.

    Ei minulla ole koronaa, sitkeää virusflunssaa vain. 

    Vai mitä kuvittelitte? Että olisin päästäni sairas. No mutta aivan varmasti yhtä paljon kuin tekin - me kaikki.

    On suorastaan veret seisauttavaa huomata meidän kaikkien olevan väärässä: elämän tärkein unelma ei ole raha eikä maine, vaan onnellisuus. Merkityksellinen elämä ei synny materiasta vaan toisten auttamisesta.

    Minusta merkityksellinen elämä syntyy itsensä auttamisesta, itsensä tuntemisesta. Jos kohtelee muita samoin kuin haluaisi muiden kohtelevan itseään, on viimeisen ja ainoan totuuden äärellä. Tämän totuuden jälkeen siirrytään ei-mihinkään uskomiseen.

    Arkielämässä ajattelumme on lähes sataprosenttisesti itsekeskeistä: miksi kärsin, miksi minulla on ongelmia? Tavoitellessasi alituiseen ihanteidesi toteutumista sinulle ei jää aikaa mielentyyneyteen.

    Ja mielentyyneyttä tässä ajassa tarvitaan enemmän kuin koskaan. Sitä et voi ostaa keneltäkään vaan sinun on löydettävä se itsestäsi - itsellesi. Sitten sen voi jakaa, kuten minä nyt.

 

VIIKOT 40 - 41

Ma- To- Sairas

Pe- Kävelyä Kirsin kanssa 3,45 km - 51.29.

La- Kävelyä Kirsin kanssa 4,28 km - 1.06.

Su- Lepo, olo aaltoilee.

Juoksua 0 km

Ma- Lepo/ sairas

Ti- Sauvakävelyä 5,77 km - 1.08.

Ke- Kirsin kanssa vaellusta 5,20 km - 1.04.

To- Su- Lepo/sairas olo aaltoilee.

Juoksua 0 km

Vuosien varrella työn sankarit ovat ottaneet buranaa ja köhineet korvaamattomina menemään toreilla, turuilla mutta etenkin töissä. Lopputuloksena me apinaihmiset olemme onnistuneet kehittämään äärimmäisen vastustuskykyisiä viruksia. Nämä eivät nosta kuumetta vaan aiheuttavat aaltoilevaa ja väsynyttä oloa.

    Onnistuin olemaan kaksi vuotta täysin terve. Elimistöni jaksoi huippukunnossa Kauhajoen kuuden päivän huipputuloksen jälkeen vielä Norjan vuoret, mutta tavattuani valtavan määrän ihmisiä esikoiskirjani julkaisun yhteydessä sekä Helsingissä, Pirkanmaalla ja lopuksi Ivalossa, puolustukseni murtui.

    Covidia tämä ei kotitestien mukaan ole. Mitä lienee. Tällä viikolla olen tehnyt pari juoksulenkkiä mutta ne aiheuttivat taantumaa, eli kierre jatkuu. 

    Älkää nyt sanoko, että lähdin liian aikaisin liikkeelle. Harva teistä on juossut niin paljon kuin minä ja vielä harvempi teistä kykenee ymmärtämään minkälaiseen kuntoon 58-vuotias elimistö on treenattava pystyäkseen näihin viimeaikaisiin suorituksiini. Lopulta kun kehossa kaikki on auki ja lähes täydellistä, niin sitten kun sinne luikertaa jokin virus, on täystuho valmis.

500 euron Nissanin sisävalo ei palanut. Ryhdyin lampunvaihtoon, mutta ei ollut toista lampunkantaa edes näkyvissä, saati lamppua! Irrotin valaisimen auton kattoverhoilusta ja istuin hetken hiljaa. Sitten työnsin käteni valaisimen asennusaukosta verhoilun ja katon väliin. Heureka, siellä se puuttuva osa oli. Liimasin osan valaisimeen ja varmistin kiinnityksen pienellä ruuvilla. Nyt on valoa!

On ikimuistoista lukea itse kirjoittamaansa, kustannusyhtiön kustantamaa kirjaa kiinnostuneille kirjan julkaisutilaisuudessa. Kuva Ivalosta, jossa vajaa kolmekymmentä ihmistä pääsi paikalle. Facebookissa peukuttaminen on eri asia kuin vaivautua paikalle. Paikalletulleet saivat kunnon kahvit ja suolaista ja makeaa. 

    Minun väitetään olevan erinomainen esiintyjä ja puhuja - voi kiitos, vielä kun olisin yhtä hyvä kirjoittamaan niin mitä sitten tapahtuisikaan.

    Jos joku erehtyy ajattelemaan, että nyt kusi nousee päähäni menestyksen myötä, niin erehtyy pahan kerran, tuntuu kusi tulevan ulos alempaa. Seuraava kirja on tekeillä ja nöyryys kirjoittamista kohtaan lisääntyy edelleen. 

    Yritän parhaani, olen suora ja avoin - läsnä. Sen täytyy riittää.
 

YKSI ASIA

 

KIITOS KYSYMÄSTÄ!

Minulle kuuluu erittäin hyvää.

Olen kiitollinen, että useampikin lukijani on kysellyt blogipäivityksen perään. Nöyrimmät anteeksipyyntöni, mutta elän niin kuin opetan - tässä ja nyt. Ja nyt olin tässä näppäimistön äärellä teitä varten.

 

YKSI ASIA

 

 

Lapin kaamoksesta sanotaan leikkisästi, että se on yhden asian päivän aikaa. Sinisessä, lyhyessä valonkajossa ehtii toimittamaan vain yhden asian päivässä kunnolla. Sekin riittää, jos elää tässä ja nyt. Ymmärtää olla läsnä omassa elämässään jokaisena päivänä. Olen kiistellyt tästä asiasta jopa sosiologiaa lukeneiden kanssa ja todennut, että tyhjät tynnyrit joissa on hieno etiketti kolisevat eniten. Läsnäoloa ja etenkin enemmän läsnäoloa on vaikea selittää niille, jotka eivät kestä maailmaa sellaisenaan, ominpäin. Täytyy tehdä justiinsa niinkuin itsestä hyvältä tuntuu. Anteeksipyytelemättä, edes vanhoja.

    Yhden asian toimittamisesta tulee vaarallista silloin kun asia ei vaihdu edes kerran viikossa. Kerran viikossa saa olla katkera ja arvostella koko maailmaa mutta ei sitten enempää. Negatiivisuus hukkaa elämänilon. Elämä ei ole M.O.T. tai Facebook saati Kansanradio. Elämä on jokapäivä tilaisuus nähdä ja kokea uutta, ihan omassa pienessä arjessa.

    Tehdessäni töitä vammaisten kanssa jouduin usein tilanteisiin, joissa joku täysin ulkopuolinen päästi aivopierun ja pilasi kaikkien päivän: "Voi kun sinun on vaikea liikkua, kun joudut istumaan tuossa pyörätuolissa." Pyörätuolissa istuvan ihmisen identiteettiin kuuluu olennaisena osana pyörätuoli ja useimmat pääsevät liikkumaan omasta mielestään sillä aivan kuten kaikki muutkin. Eteenpäin.

    Taannoin sain kokea, että joku kuvittelee minun käyttävän sairastamaani syöpätautia jonkinlaisena oikeutuksena potkia toisia päähän. Nousin vajaa kolmekymmentä vuotta sitten otsikkoon ensimmäisen kerran syövästä selvinneenä. Juttu tehtiin tuolloin ajan hengen mukaan, silloin kukaan ei nostanut itseään esiin vaan asiaansa. Minun asiani oli, ja on edelleen, että vaikeistakin paikoista voi selvitä. Ei tarvitse palata ennalleen jatkaakseen täyspainoista elämää kuten muut vaan kuten itse haluaa. Pieni osa minustakin on leikattu irti ja poltettu muiden pahanlaatuisten irtileikattujen ruumiinosien kanssa taivaan tuuliin.

    Ensimmäinen lehtijuttu poiki seuraavan ja sitäseuraavan. Tehtiin dokumenttia ja nousin puhumaan vertaistukea tarvitsevien eteen. Sanoin jo tuolloin, että minä en ole tärkeä mutta se mitä sanon voi olla jollekulle tärkeää. Oma rata pitää valita itse. Ja etenkin suunta elämälleen. Minä en siis koskaan ole ollut yhden asian ihminen, eikä asiani ole ollut minä itse, vaan se mitä sanon ja se mitä esimerkilläni olen pyrkinyt näyttämään. Inhimillisen tekijän jälkeen on ollut hiljaista julkisuuden puolella, mutta minä olen käyttänyt ajan hyödykseni. On olemassa kirjoittamani kirja, joka odottaa julkaisua. Ja sitten kun se julkaistaan, voitte itse lukea mistä periksiantamattomuus voi tulla ja miten se lopulta vaikuttaa.

    Edellämainittu "päähän potkiminen" tapahtui eräässä sosiaalisen median keskustelussa joka kosketteli n-sanaa ja n-sanan käyttöä sekä eri ihmisten, myös minun, vajaaälyisyyttä käyttää tai olla käyttämättä tiettyjä sanoja. Tällaisia keskusteluja voi olla mielenkiintoista käyttää sen ymmärtämiseen, millaisiksi vanhat ystävät ovat vuosien saatossa muuttuneet. Tällaisia keskusteluja voi olla mielenkiintoista käyttää myös uhriutumisen ymmärtämiseen ja sen miettimiseen, mikä edesauttaisi vähentämään rasismia ja pahaa ihmisten keskuudesta pois. Sensijaan pidän äärimmäisen kypsymättömänä ajatusta, että joku väittää etten olisi itse tietoisesti valinnut suuntaa mihin olen matkalla.

    Yhdestä asiasta nimittäin tulee vielä vaikeampaa, jos ruvetaan elämään jonkun muun elämää kuin omaa. Jos perheeseen, jossa on harrastettu, syntyy lapsi ja sitten harrastus loppuu melkein totaalisesti, niin mitä on tapahtunut. Tämän voisi rinnastaa erääseen ystävääni, joka tällä hetkellä on erittäin vakavasti, henkeä uhkaavasti sairas. Hän sanoi, että jos vielä joskus pääsisi juoksemaan. Uskon että hän tervehtyy ja jatkaa elämäänsä, johon kuuluu juoksu. Aivan kuin minä tein aikanaan. Jatkuuko juoksu samanlaisena vai ei, on toisarvoinen asia. Pääasia, että sekä elämä, että juoksu jatkuvat jos juoksusta nauttii. Sairaus tai lapsi ei ole syy itsensä kieltämiselle. Tässä ei asioita laiteta tärkeysjärjestykseen vaan vaalitaan elämää. Jos siihen kuuluu juoksu, niin miksi lopettaa juokseminen. Yhteistä hyvää ei ole ilman hyvää itseä.

    Katkeroituneet, omaan mahdottomuuteensa turvonneet ihmiset pyrkivät parantamaan maailman ja asettavat kaikki maailman asiat omien tarkoitusperiensä mukaiseen järjestykseen. Kysymys: miten voi olla paremmin läsnä omassa elämässään, kuvaa kysyjän täydellisen väärää lähestymistapaa. Ei ole olemassa valmiita paketteja "parempaan" läsnäoloon. Mikä on kullekin parempaa? Etsimisen lopettamisen jälkeen voi koittaa vapaus. Sen jälkeen ymmärrys ympärillä olevasta syvenee. Ei ole enää "paremmin" tai "huonommin".

    Ihmiset muuttuvat vuosien varrella. Minä en pelkästään ole sitä mitä kirjoitan, miten juoksen tai miltä näytän. Minä olen sellainen millaisen jäljen jätän menneisyyteen, koskettamiini ihmisiin. Tulevaisuudesta en tiedä, mutta olen varma, että ainoastaan yhdelle asialle sitä ei kannata rakentaa.

    "Elä elämääsi." (Isäni neljän viikon ryyppyputken jälkeen haalareissaan vapisevana, kun kerroin hänelle sairastuneeni syöpään.)

    "Elä elämääsi. Älä anna sen elää sinua." (Fernando Pessoa: Levottomuuden kirja)

HARJOITTELUNI VIIKOILLA 47. - 49.

Ma- Virtaniemen lenkki 16,52 km - 1.52. Pakkasta - 14 astetta, kaunis kaamos.

Ti- Siikajärventie 15,21 km - 1.40. Pakkasta -20 astetta. Ilta matolla 8 km - 54.15.

Ke- 8,08 km - 52.40. Lyhyt matolla. Reissuun.

To- 10,48 km - 1.13. Lapinlahti, pitkän ajomatkan jälkeen väkinäistä.

Pe-  Kävelyä Kirsin kanssa 4, 14 km - 52,40. Kylmä.

La- Helsinki Talosaaren lenkki 21,09 km - 2.19. Ihana kaupunki!

Su- Esport Arenalla kuningasharjoitus 51,05 km - 5.29. Tuntumaa helmikuun 2022 kilpailuun.

Viikko yhteensä 130,4 km - 14:39. Erinomainen viikko - ja raskas.

 

Ma- Hölkkää Ramsinniemen poluilla 8,06 km - 59.28.

Ti- Aamupäivällä kävelyä Kirsin kanssa Ramsissa 4,24 km - 57.54.

      Ilta Esport Arenalla 32,27 km - 3.26. Osittain kovaa.

Ke- Lepo

To- 11,09 km - 1.17. Lampulla pimeässä metsässä Hämeenkyrössä.

Pe- Saunalenkki jäykin jaloin poluilla 13,32 km - 1.46.

La- Kävelyt bussille ja takaisin Kirsin kanssa 2,78 km - 39.49 ja 2.98 km - 36.40. 

Su- Janin kanssa poluilla 15.11 km -2.07. Pakkasta - 17 astetta, hyvä lenkki hyvässä seurassa.

Viikko yhteensä 79,8 km - 10:01. Erinomainen viikko huomioiden matkustamisen ja edellisen viikon.

 

Ma- Hämeenkyrön keskustassa 9,86 km asvalttia - 1.09. Väsynyt mutta ei haluton.

Ti- Lepo

Ke- Paluu kotiin reissusta. 6,54 km - 42.32. Pakkasta - 32 astetta.

To- Matto 10,10 km - 58.01. Osa kovaa, pyramidiharjoitus. Paras vauhti 13 km/h 1 kilometrin ajan.

Pe- Matto 8,59 km - 1.00. Tunti. Väsynyt mutta ei haluton.

La- 20,04 km Kessiin - 2.18. Iltaniitti matolla 15,14 km - 1.41.

Su- Matolla 10,10 km - 1.14. Aivan poikki ja haluton. Raja löytyi mutta kauempaa kuin aiemmin.

Viikko yhteensä 80,3 km - 9:38. Kolmas erinomainen viikko päättyi odotettuun väsymykseen ja väliaikaiseen tilttiin.

 

MARRASKUUN SUMMAUS 

Juoksua yhteensä 439 km - 47 tuntia ja 23 minuuttia.

 

HARJOITTELUN TAUSTAA

Kolmen viikon harkittu myllytys päättyi onnistumiseen. Jäin henkiin, täysin tiltanneena mutta tyytyväisenä. Raja siirtyy siirtymistään.

    Vauhtia on harjoittelussa ollut vaarallisen paljon. Halli- ja mattojuoksut pidentävät talviliukkailla askelta. 

    Se on kuulkaa niin, että tulee tulosta tai sitten menee överiksi. Lähes kolmenkymmenen vuoden juoksemisen kokemuksella uskallan ottaa riskejä ylittääkseni itseni helmikuussa 2022 Esport Arenan 24-tunnin juoksussa.

    Siellä nähdään kuinka kovaa pystyn juoksemaan kilpailun lopussa.

HIENOT HETKET

Aluksi pohdintaa teistä arvoisat lukijat :

Blogikirjoittamisen vaikeus on aiheen valinta. En voi koskaan tietää missä ja millä mielialalla lukija tekstejäni tutkii. Tällä tarkoitan sitä että jos henkilö ottaa käteensä elämän syvempiä merkityksiä käsittelevän teoksen hän lienee omasta mielestään vastaanottavainen juuri tuona valittuna hetkenä. Jos lukija taas on kiinnostunut pelkästään urheilusta hän valitsee sitten sen aiheen. Aiemmin vitsinä heitetty lifestyle-blogi termi saa lukijani kiinnostumaan sitten jostakin muusta mistä kirjoitan. Summa summarum : rohkeus kirjoittaa ilman rajoituksia kaikesta antaa mahdollisuuksia itselleni kuten teillekin.

HIENOT HETKET

Lonkkaa särkee (ei niveltä) ja paidassani on taikinaa. Olen tehnyt aamulla makkarasoppaa, pessyt kaksi koneellista pyykkiä ja leiponut sämpylöitä joihin ujutin grahamjauhon lisäksi tähteeksi jääneen perunamuusin. Kuten huomaatte tässä oli jo monta aspektia lifestyleen. Ultraurheiluharjoituksen väsyttämä kotimies avautuu ? Ei suinkaan, vaan elän hienoja hetkiä - jälleen kerran.

Hienojen hetkien tärkein merkitys on olla läsnä silloin kun ne tulevat. Viime viikkoina olen viettänyt hienoja hetkiä ystävien kanssa erämaassa pilkkien ja moottorikelkkaillen. Sanalla sanoen luonnosta yhdessä nauttien ja Lapin luontoa ystävilleni esitellen.
Vihernillittäjät kehäkolmosen sisä- mutta myös ulkopuolella sanovat että ei moottorikelkalla vaan jalan. Luonto saastuu ja niin edelleen. Ensimmäiset vieraani olivat seitsemänkymppisiä, molemmilla on valtava kokemus luonnossa liikkumisesta niin ahkiota tunturissa vetäen kuin kevyemmiltäkin kesävaelluksilta. Pitäisikö voimien vanhemmiten vähetessä sitten olla menemättä luontoon ? Tervetuloa nillittäjät hiihtämään rajaseudun puolitoistametriseen hankeen kymmenien kilometrien päähän sivistyksestä - voi olla että moottorikelkkakyyti kelpaa teillekin jo muutaman kilometrin yrityksen jälkeen.

Ylläolevassa kuvassa ystäväni Jani esittelee munahankea. Jani kiireisenä yrittäjänä (monta ihmistä työllistävänä yrittäjänä) ei mitenkään ehdi hankkia töidensä ohella sellaista fyysistä kuntoa jolla hän selviytyisi rajaseudun olosuhteiden umpihiihtohaasteista. Pitäisikö hänen ja monen muunkin moottorikelkkailusta kiinnostuneen siis olla menemättä luontoon ?

Vihernillittäjä tarkastelee harmittavan usein asioita lähiökerrostalon parvekkeelta tai olohuoneensa ydinvoimasähköllä toimivan televisionsa kautta. Olen aina ollut sitä mieltä että luontoon pitäisi päästää jokainen sukupolvi omalla tavallaan. Luontoa kun ei opi kunnioittamaan käymättä siellä. Parasta luonnonsuojelua on kokea erämaa ihollaan tavalla tai toisella - tapahtuu se sitten luvanvaraisilla kelkkareiteillä moottorin avulla tai sitten muualla omin voimin. Ei viherrasisimia tähän, kiitos.

Olen tullut vuosikausia kestäneissä filosofisissa pohdinnoissani lopputulemaan että ihminen kaipaa kuolemaa. Elämän ja kuoleman rajalla käyneenä voin yrittää vakuuttaa että raja on hiuksenhieno ja varsin häilyvä. Kirjoittaessani tällaista otan riskin että minua pidetään hulluna mutta malttakaa hetki ja jatkakaa perustelujeni lukemista.
Alkoholistin sanotaan juovan koska hän ei kestä elämää. Hän on ehkä munaton olmi eikä uskalla tehdä itsemurhaa, joten hän siis juo paetakseen elämänsä tuskaa ja tekee itsemurhan pikkuhiljaa raunioittaessaan elimistönsä kuten elämänsäkin kuningas alkoholilla. Ja tätä kutsutaan sairaudeksi.
Adrenaliiniin koukussa oleva hyppää vuorenrinteeltä liitovarjolla saadakseen hyvät kiksit. Kuten kaikki huumeet annos nousee ja sitten tulee se viimeinen kiksi. Hyppääjä kerätään ämpäriin ja homma on ohi. Päämäärä saavutettiin tässäkin ja se päämäärä oli kuolema.

Paskapuheet omien rajojen mittaamisesta kantavat aikansa. Jossain vaiheessa järkevä yksilö (minä) myöntää olevansa koukussa. Riippuvainen ultrajuoksusta siis. Vai väitättekö että kohta 70-vuotias Schwerk on uskottava kertoessaan joka vuosi lopettavansa monipäiväjuoksut. Ja silti hän osallistuu jälleen tämän vuoden Unkarin 6-vuorokauden kilpailuun ? Vaikka itse vakuutti minulle lopettavansa, kuten vakuuti kolmena vuonna jo aiemmin.
Uskottava yksilö (minä) uskaltaa myöntää addiktionsa. Ollakseni uskottava myös itselleni olen alkanut vuodesta 2014 opettelemaan luopumista. Yksinkertaisesti siitä syystä että en kaipaa kuolemaa vaan nautin hienoista hetkistä.
Myönnän kyllä, että kun moottorikelkan nopeusmittari näyttää hiukan yli sataa kapealla metsätiellä niin olen sillä rajalla että vielä hiukan niin sitten voisin lentää. Tunne kutittaa perseessä (kuivassa) mukavasti mutta sitten järki vie voiton. Uskottava yksilö (minä) pysyy siis maan pinnalla tässäkin eikä halua muuttaa Marsiin kuten voi joskus syödä lihaakin koska tietää että maailma ei ehkä sittenkään pelastu pelkästään salaattia syömällä.

Olen harjoitellut kuin eläin tämän vuoden kuuden päivän kilpailuun. En juurikaan pysty parempaan tai enempään täällä Nellimin talvessa. Olen erittäin hyvässä kunnossa jo nyt mutta kilpailukuntoon on vielä tekemistä.
Pidän kuuden päivän kilpailua kuten koko ultrajuoksua oman kokemukseni perusteella järjettömänä toimintana mutta osallistun siihen silti täysipainoisesti keskittyen ja parhaani antaen. Eikö olekin ristiriitaista ? Voi olla, mutta on myös rehellistä. 

Miksi sitten ? Ainakin olen juoksuvuosieni aikana oppinut läsnäoloa. Olen oppinut pois mustavalkoisesta ylpeydestä jonka muistavat ihmiset pitävät minua edelleen kusipäänä. Kusipää olen edelleen silloin kun puhutaan elämänarvoista avoimesti. Minä sanon suoraan että on ihan helvetin tyhmää tehdä enemmän töitä jotta tienaa enemmän ja voi palkata siivoojan kotiinsa helpottamaan arkeaan. Miksi ei siivoisi itse ja tekisi vähemmän töitä eli olisi enemmän kotona ja myös läsnä siellä kotona mahdollisesti oleville läheisille ?
Monelle entiselle yrittäjätutulleni on statuskysymys olla yrittäjänä. Tehdä epätoivoisen pitkää päivää pelkästään siksi että ego ei kestä mennä Siwan kassalle. Että täytyy repiä perseensä saadakseen yhä isomman plasmateeveen vaikka ulkona luonnossa on laajakulma rajaton.

Pysyäkseen kartalla on oltava läsnä. Hienot hetket tulevat ja sitten on myöhäistä kun ne ovat menneet ellet ole ollut läsnä. Lopputulos on kaikilla sama - kaipasi sitä tai ei. Tai edes myönsikö kaipaavansa. Minä yritän pitää kiinni elämästä, kaksin käsin ja jaloin myös.

VIIKKO 11. HARJOITTELUNI

Ma- 10 km - 1.07.
Ti- 10 km - 1.09. Lihakset tukossa täysin.
Ke- Lepo
To- Päivällä 20 km tiellä 2.03.
       Illalla poluilla 8 km - 0.57.
Pe- Helppo vauhdinvaihteluharjoitus 10 km - 59.57.
La- 10 km - 1.10.
Su- Lepo

Yhteensä 68,3 km - 7 tuntia ja 27 minuuttia - 425 vertikaalista nousuametriä.

Helppo palauttava viikko muiden aktiviteettien ohessa suunnitellusti.

VIIKKO 12. HARJOITTELUNI

Ma- Pakkopullaa 8 km - 0.52.
Ti- Lepo
Ke- Päivällä 18 km perusjuoksua - 1.55.
       Illalla löysät pois 17 km - 1.40.
To- Kollaa kestää 2 -massiiviharjoitus 44 km - 4.56. Pojat perkele täältä pesee !
Pe- 13 km - 1.24. Oikein helppoa edelleen.
La- Lepo
Su- 10 km - 1.01.

Yhteensä 110,2 km - 11 tuntia ja 49 minuuttia - 814 vertikaalista nousumetriä.

Hyvä viikko suunnitellusti muiden aktiviteettien ohella jossa Ke- Pe päivät ja niiden km-kertymä kertovat fanaatikoillekin ehkä jotakin.

Viimeaikoina olen lukenut Pierre Le Maitren tuotantoa ja pidän häntä yhtenä parhaista kirjoittajista ikinä. Miten hienosti hän ihmisen pahuuden osaakaan rinnastaa hyvyyden pyrkimykseen...

Lopuksi kuukauden vinkki ulkomaille aikoville :

21 GRAMMAA

Esipuhe

Eräänä pakkasaamuna huonostinukutun yön jälkeen Kotalan tupakeittiössä tajusin että rakastan tavallista arkea, juuri sitä arkea mihin ihmiset kyllästyvät, juuri sitä arkea minkä takia ihmiset luulevat voivansa huonosti, sitä arkea mitä paetessaan he sotkevat elämänsä täydelliseen kaaokseen.
Pitkällä ja yksinäisellä aamukahvilla, Kirsi oli lähtenyt jo kuudeksi töihin,  honkapuun pussahdellessa puuhellan uunissa sydämeeni laskeutui syvä rauha siitä että juuri minulle on suotu etuoikeus tajuta tämä omassa elämässäni omalla tavallani. 
Samalla koin loputonta tuskaa. Juuri kukaan ei ymmärrä kuinka paljosta olen joutunut luopumaan ymmärtääkseni - tai sitten meitä on muitakin, kertokaa se minulle jos tunnette edes vähänkin samoin.




Erään teorian mukaan ihmisen sielu painaa 21 grammaa. Väitetään että heti kuoleman hetken jälkeen ruumis kevenee juuri tuon verran. Ilmiötä on yritetty selittää nesteen haihtumisella. Tai kieltää koko juttu sillä että sielu muka on isojen ja pienten aivojen välissä, eikä mitenkään voi painaa noin paljon koska siellä aivolohkojen välissä on niin vähän tilaa. Eli koko sielua ei siis ole olemassakaan. 
Samaan hengenvetoon kielletään tietenkin Jumalakin ettei tarvitsisi kesken harmaan arjen pohtia mitään kovin rasittavaa eikä syvällistä. Sielun ja Jumalan yhteys kun meihin tuntuu olevan rakennettu jotenkin äidinmaidosta asti halusimmepa sitä tai ei.
Harmaan ja vastenmielisen, tuikitavallisen arjen vastapainoksi kukaan ei kaipaa mitään ajatuksia olemassaolomme synnystä eikä ainakaan mistään Jumalista vaan tarvitaan jotakin modernia ja napakkaa jonka avulla arjesta päästään mahdollisimman kauas ja nopeasti.
Niin sanotun rentoutumisen keinot vaihtelevat yksilön tarpeiden mukaan. Viina, seksi ja huumeet alkavat olla peruskamaa niillä jotka haluavat tuloksia mahdollisimman nopeasti. Tässä moni ei todellisuudessa ole miettinyt että mainitut keinot ovat varsin hitaita hyvän ja kestävän lopputuloksen saavuttamiseksi. 
Viinan prosentit ja vaikutusaika kun ovat rajalliset, seksissä kestokyvyn rajat tulevat ennenpitkää vastaan ja huumeiden tiedetään olevan vain väliaikaista helpotusta. Ellei sitten kerralla vedä övereitä näillä kaikilla mutta silloinhan ei koe mitään uutta - sillä jotakin uuttahan siihen harmaan ja niin tavallisen arjen kyllästämään elämään pitää saada. Olenko väärässä ?

Olen vakuuttunut että meille jokaiselle selviää kaiken tarkoitus juuri lähdön hetkellä. Elämän eläminen elämän tarkoitusta etsien on kaiken taustalla mutta ihminen on rakennettu niin että helpoimmat tehtävät ratkaistaan ensin. Tässä kaikessa on juuri se vaikeus että SE on siellä taustalla jatkuvasti ja aiheuttaa alitajuista painetta mutta siihen ei kykene tarttumaan, ei ainakaan siinä paljon parjatussa arjessa ja silloinkin kun tarttumiseen olisi mahdollisuus on jo niin väsynyt että nopeampi tie rentoutumiseen koukuttaa ja vie tarttumisen hetken aina vain kauemmas.

Jos unohdetaan kaikki edelläkerrottu ja palataan siihen 21 grammaan niin juuri sen kanssa joudutaan vaikeuksiin. Kun kaikki on ohi miten voimme olla varmoja että postimaksu on maksettu oikein ? Mitä jos olemmekin eläneet niin että sielumme on olennaisesti painavampi kuin 21 grammaa tai sitä ei kenties ole ollenkaan ? Riittävätkö postimerkit ja haluammeko todella että vastaanottaja saa tyhjän kuoren tai paketin ? Ja kliimaksi : onko osoite oikea ?
Teorian mukaanhan sielu poistuu. Turvallinen tapa olisi jo ennakolta tehdä huolellinen kirjattu kirje tai paketti mutta kun osoite on hieman epäselvä ja entäs postimaksu sitten. Suomi 1,40, Eurooppa 2,20 ja muut maat prioritynä 3,30 euroa ja onko sielulla matkaan edes kiire. Nämä pätevät sitten vain tiettyihin painorajoihin ja kokoihin asti asti.
Mutta taivaaseenhan sen sielun piti päätyä. Tai sitten sielunvaellukseen ja uudestisyntymään.  Ihmisen ikiaikainen halu saada lopulta päättää omasta, edes siitä kaikkein tärkeimmästä, kutsutaan sitä nyt sitten vaikka sieluksi, on kiistaton. Kaikkien elinvuosien aikana kasatusta pääomasta, kokemuksesta ja sen hukkaanjoutumisesta on meillä kaikilla selvä huoli mikäli olemme rehellisiä itsellemme. 

Riippuen maailmankolkasta minne päätyi elämäänsä viettämään omasta itsestä päättämisen taso vaihtelee. Tietyissä tapauksissa, esimerkiksi stoalaisessa zeniläisyydessä, itsemurha on hyväksyttävä tapa siinä vaiheessa kun keholla ei enää ole toivoa. Vastine tälle on eutanasia, mutta lääkärikunta, joka on aivopesty elossaolevien ruumiiden säilyttämisen kulttuurin puolelle, tekee parhaansa eri tavoin eripuolilla maailmaa estääkseen itsemääräämisoikeuden ja viimeisen inhimillisyyden toteutumisen.
Dilemma on lauseessa : "Jos kuitenkin vielä olisi toivoa." Toivoahan me olemme arkeemme kaivanneet. Toivon myötä tulee uusia kokemuksia ja elämä jatkuu. Samalla jatkuu myös arki halusimmepa sitä tai ei.

Minä kuuulun siihen harvalukuiseen joukkoon jolle elämänmittaiseksi taakaksi on muodostunut ultrajuoksun kautta niin vahvojen tunteiden tunteminen että perspektiivi arjen ymmärtämiseen saa valtavat mittasuhteet.
Minusta on vuosien varrella rakentunut juoksukone, joka käytyään äärirajoilla tyyntyy hetkeksi ja juuri sillä hetkellä rauha ja syvä ymmärrys arjesta elämän tarkoituksena näyttäytyy kristallinkirkkaana. Tuon ohikiitävän hetken turvin kykenen tavalliseen arkeen kunnes tyhjiö sieluuni muodostuu ja jälleen on aloitettava harjoitus kohti uutta äärirajaa.
Elämäni tältä osin on yhtä helvettiä. Kaikilta muilta osa-alueiltaan se on mielestäni juuri sopivaa. Miksi juuri minun ristikseni on koitunut olla niin sanottu elämäntapajuoksija ? Onko kyse sattumasta ? Kun kohtasin kuolemani ensikerran syöpäosastolla ja pitkien neuvottelujen tuloksena sain uuden mahdollisuuden, niin juoksusta muodostui väline tavoittaa ääriraja. 
Ääriraja, jonka jälkeen ei enää jaksa mutta jos on rehellinen voi perääntyessään rajalta takaisin elämään kokea vahvat tunteet ja kristallinkirkkaan ajatuksen hetken. Nähdä että SE on juuri siinä edessäsi mutta että koskaan et sitä tavoita. Päästä lähelle ja jäädä niin kauas yhtäaikaa. Täydellinen känni, orgasmi tai matka jonnekin tyhjyyteen.

Pahinta tässä kaikessa on että raja nousee jatkuvasti ylemmäs. Käyttäessäni ultrajuoksua keinona ymmärtää syvemmin juoksun määrä nousee aina vain suuremmaksi. Aivan kuten tarve ymmärtää syvemmin. Lopputulos on aina sama. Ympyrä, joka koskaan ei sulkeudu. Joudun lähtemään aina uudelle kierrokselle.
He jotka eivät tätä ymmärrä väittävät että olen juoksun orja. Itse koen että olen elämän ymmärtämisen orja omassa elämässäni. On päiviä jolloin hapuilen pimeässä ja on päiviä jolloin mitkään aurinkolasit eivät himmenna hohdetta.
Nautin harjoittelusta koska tiedän mitä ovia se minulle avaa. Olen erittäin tietoinen että olen vienyt ultrajuoksun omassa elämässäni aivan liian pitkälle mutta nyt on jo myöhäistä. Toisaalta kuten alussa mainitsin olen hetkittäin joutunut luopumaan paljosta. Yksi sellainen asia on normaali arki. Ja sitähän kaikki juuri haluavat - irti arjesta ! Minä sensijaan kaipaan eniten juuri sitä - normaalia arkea - onneksi edes hetkittäin saan olla siinä ihan rauhassa ja erittäin tavanomaisesti.



Loppusanat

Pääni koko on numeroilla ilmaistuna 62. Minulla oli kerran koira jonka pään ympärysmitta oli 69. Tosin mittaustulos jäi koiran yhteistyökyvyn puutteen vuoksi osittain epäselväksi niin kuin moni muukin asia kyseisen koiran kanssa. En silti usko että sieluni koko olisi vain 21 grammaa koska en koe olevani tyhjäpäinen ja olen taipuvainen liiotteluun joskus. Sensijaan olen vakuttunut että koirallani oli isompi sielu kuin minulla koskaan tulee olemaan.

SEN juju on juuri siinä - sitä ei pysty näkemään - kokemaan kylläkin. Ja aikaa on vain tämä yksi elämä. 

KESTÄ PAINE - ÄÄNESTÄ JALOILLASI !

Kun kirjoitan tätä on ulkona - 29 astetta pakkasta ja vuotta 2017 on jäljellä kolme päivää. Tällä kelillä ei mitään kovin tuottavaa kestävyysjuoksuharjoitetta saa tehdyksi joten on hyvää aikaa kirjoittaa varsinkin kun pakkasen on luvattu hellittävän iltaan mennessä ja sitten olen taas tien päällä. 
Tähän en kaipaa ex-juoksijoiden parranpärinää ja väsyneitä muisteloja siitä että vedettiin sitä ennenkin intervallivetoja - 35 asteessa niin että morkoonit soi. Näistä yksikään ei kykene enää juoksemaan metriäkään vaikka salaa saattaa siitä unelmoidakin. On positiivisempaakin viestiä nuoremmille juoksijoille kuin tuollaiset iänikuiset nillitykset ja dissaus siitä että yli 5 minuutin kilometrivauhti ei ole juoksua ensinkään.
  
Näihin aikoihin esitellään yhteenvetoja menneestä vuodesta ja mietitään tulevaa uutta vuotta ja mahdollisia henkilökohtaisia suurtekoja sen aikana. Kun sitten vuosi on taas kulunut niin huomataan että kuluupa se aika ripeästi eikä suurtekoja taaskaan ole raportoitavaksi - näinkö se menee ?

Vuosi 2017 jätti harjoituskilometreihin nähden hyvän maun. Unkarin kuusi päivää onnistui vanhoilla pohjilla nilkuttaen 476 km, johtuen puutteellisesta harjoittelusta isän kuoleman ja muuton vuoksi. Nivalan PUFF tuotti kahden kierroksen jälkeen jalattoman ukon suihkuun 117 kilometrin taivalluksen jälkeen. Elämän suuret muutokset eivät aina välittömästi paranna juoksutuloksia. Helpottuneena huomasin että minäkään en (vieläkään) ole kone.

Tulevaisuutta varten olen harjoitellut nyt kohta kuukauden kunnolla ja taakse on jäänyt reilut 500 kilometriä juoksua. Olen suhteellisen tyytyväinen olotilaani näin aluksi. Juoksumäärän on kuitenkin lisäännyttävä jotta olisi mahdollisuus nousta 6-päivän juoksussa uudelle tasolle. Tämän määrän olisi tultava kuitenkin niin että se ei fyysisesti tuhoa minua. Nykyisessä elämäntilanteessani harjoitteluun on käytössä aikaa varsin paljon ja samalla hyvään lepäämiseen myös.

Erään ystäväni lausunnon mukaan ultrajuoksuceeveeni mahdollistaisi jo keinutuoliin istumisen lopullisesti. Haluan kuitenkin olla esimerkkinä nuoremmille juoksijoille jotka miettivät isojen haaveidensa toteutusta ja ylipäätään koko elämänsä rakentamista niin että se palvelisi ultrajuoksua. Yhteiskunnan paine on valtava jos sen niin kokee. Älkää luovuttako vaan toteuttakaa haaveenne. Älkää missään nimessä kuunnelko vaatimuksia muilta tai edes ympäröivältä yhteiskunnalta silloin kun ne ovat haaveidenne tiellä. Teillä on täysi oikeus oman elämänne järjestämiseen niin että se palvelee pelkästään individualistista juoksijan elämäänne.

Olen koko elämäni kärsinyt asenteesta että minun täytyisi tehdä valinnat kuten muutkin. Opiskella, hankkia hyvä työpaikka, perustaa perhe ja saada lapsia ja olla niin kuin kaikki muutkin kollektivismin nujertamat, joille ainoa eturivin paikka on seurata poliittisen ja yhteiskunnallisen eliitin loputtomia vaatimuksia yhteisen hyvän saamiseksi. Lopputuloksena tästä on eletty elämä ilman vilaustakaan yhteisestä saati omasta hyvästä.
Vaikka olen ylläkuvatusta asenteesta kärsinytkin niin olen silti kiristänyt omien valintojeni tekemistä vuosi vuodelta. Olen toteuttanut haaveitani järjestämällä oloni sellaisiksi että olen voinut tehdä niitä asioita jotka ovat olleet ja ovat edelleen intohimoni. Päämääränä on ollut katkeroitumisen välttäminen ja toistaiseksi olen siinä onnistunut niin ihmisenä kuin ultrajuoksijanakin.

Isänmaata johtaa tällä hetkellä paskaporukka. Isänmaata ollaan viemässä yhä syvemmälle luokkaerojen yhteiskunnaksi, jossa ainoa mantra tuntuu olevan leikkaus menoista. Tämä olisi aivan oikein jos samalla mahdollistettaisiin lakien ja käytäntöjen myötä kevyt verotus ja tekemisen helppous kun puhutaan palkkatyöstä.
Kuulun siihen porukkaan jolle työssä ei ole koskaan ollut imua. Tekemäni työt ovat palvelleet elämääni ensin, sitten rahanhankintaa. Työn kautta en ole halunnut päteä mutta olen tehnyt itselleni tärkeäksi kokemiani asioita esimerkiksi ohjelmatoimittajan (dj) sekä vammaisten avustajan töiden kautta. Taksityö on ollut rahanhankintaa mutta myös ihmisten kohtaamista.
Työ kuljetusyrittäjänä avasi silmät siitä mihin pyritään sillä että nuoria kehotetaan ryhtymään yrittäjiksi - näin heidät huijataan palvelemaan suurpääomaa oman hyvinvoinnin parantamisen toivossa. Käytännössä he luovat hyvinvointinsa täysin itse ilman valtion tukea - valtio vaan ottaa hiukan välistä...
Tulevaisuudessa työtä pitäisi voida tehdä helposti ja lyhyitä pätkiä niin että se mahdollistaa yksilön omat haaveet ja antaa aikaa kokemuksien hankintaan todellisessa elämässä. Työ ei voi olla elämänsisältö vaikka moni näin luuleekin. Usein sanotaan että elämänarvot ovat muualla mutta tämä on vain työtä - miksi sitten siellä töissä vietetään helvetin paljon aikaa ja väsytään perusteellisesti ? Rahan takia. Kyllä - mutta sinä itse päätät mitä tarvitset.


Työttömien aktiivimalli

Aktiivimalli koskee lähtökohtaisesti kaikkia työttömyyskorvausta eli ansiosidonnaista päivärahaa, peruspäivärahaa tai työmarkkinatukea saavia suomalaisia.

Uusi sanktiojärjestelmä tulee voimaan ensi maanantaina ja ensimmäinen 65 päivän eli noin kolmen kuukauden seurantajakso alkaa heti siitä. Ensimmäisen kerran aktiivimalli voi vaikuttaa työttömyyskorvauksen määrään 2. huhtikuuta.

Jos työtön ei täytä aktiivisuusvelvoitetta, hänen työttömyystukeaan leikataan 4,65 prosenttia kolmen kuukauden ajaksi. Taloudellinen vaikutus vastaa yhtä omavastuupäivää kuukaudessa.

Sanktiota ei tule, jos työtön tekee kolmen kuukauden aikana vähintään 18 tuntia palkkatyötä tai osallistuu viitenä päivänä TE-toimiston työllistymispalveluihin tai tienaa yritystoiminnalla vähintään 241,04 euroa kolmen kuukauden aikana. Näitä ei voi yhdistellä.

Työttömän on lisäksi saatava pätkätyöstä työehtosopimuksen mukaista palkkaa.

Työllistymistä edistäviä palveluita ovat mm. työvoimakoulutus, omaehtoinen opiskelu ja työkokeilu.

Hallitus päätti jo aiemmin, että työtön saa ansaita 300 euroa ilman, että työttömyystuki pienenee.

Vuodenvaihteen jälkeen työttömäksi jäävillä kolmen kuukauden seurantajakso alkaa heti, kun he alkavat saada työttömyyskorvausta.

Aktiivimalli ei koske heitä, jotka saavat etuutta työkyvyttömyyden tai vamman perusteella, odottavat työkyvyttömyyseläkepäätöstä tai ovat omais- tai perhehoitajia.

Lähde: STT

Ylläoleva on sama kuin työssäkäyvälle sanottaisiin että jos et tee ylitöitä 18 tuntia kolmessa kuukaudessa niin palkastasi leikataan pois 4,65 prosenttia.

Ylläoleva näyttää kaikessa raadollisuudessaan miten suomessa valtaapitävä paskaporukka kyykyttää kansalaisia. Miten helvetissä aktiivimallin luullaan asettavan suomessa työttömät tasavertaiseen asemaan asuinpaikastaan riippumatta ? Miten oman aktiivisuuden voi osoittaa kun varsinkaan eri keinoja kuten pätkätöitä, opiskelua ja osallistumista TE-toimintaan ei voi yhdistellä ? Vaikka on luvattu että työttömyysturvaa ei leikata niin tämä on peitelty ja erittäin suora leikkaus.

Minä en ole katkera eikä minulla ole akuuttia hätää. Totean kuitenkin varsin suoraan että teet niin tai näin, niin aina sinulla lopulta persettä pyyhitään hyvinvointiyhteiskunnassa samaan aikaan kun jotkut nauttivat ihan oikein sopeutumiseläkettä kansanedustajan työstään.

Isäni kysyi aikanaan Kuuno Honkoselta että kenen etua te siellä eduskunnassa oikein ajatte ? Kuuno vastasi että kuule Paavo, me ajetaan siellä ihan omaa etuamme. Tämän jälkeen isäni ei koskaan äänestänyt. Minä olen tuosta huolimatta aina äänestänyt - jaloillani.

Olen tehnyt elämäni aikana valtavasti työtä ja juossut myös valtavasti. Kahtakin yhtäaikaa ja lopulta yrittäjänä ja aina juossut siinä sivussa tai useammin sitä ennen. Minulla on kompetenssia kirjoittaa nuorille juoksijoille että nostakaa kytkintä !  Hakeutukaa jonnekin missä ei ole liikaa lunta ja jossa on mahdollista tehdä töitä vain senverran että pärjää - ja juoskaa kaikki muu aika !

Ainoa mahdollisuus pärjätä on ottaa asiat omiin jalkoihinsa. Ainoa tapa vaikuttaa on vaikuttaa omassa ruudussaan. Mitä useampi valitsee muuta kuin yleinen etu vaatii niin pikku hiljaa yleinen etu mukautuu. Pakkohan sen on mukautua. 

Nyt jo on nähtävissä että esimerkiksi kausitöihin Lappiin tulee paljon väkeä ulkomailta. Syy on kahdenlainen, halutaan nähdä erilaisia paikkoja ja samalla hyväksytään että palkka on surkea koska usein työnantaja tarjoaa edullista majoitusta ja ruokaa oleskelun ajaksi, jolloin suomen huikeat elinkustannukset eivät ehdi puraista.

Kukaan orpo Petteri tai Juha-mussukka, saati sitten Puolivallaton itse, ei tekisi päivääkään töitä 10 eurolla brutto per tunti. Vasenkätisistäkään harva. 
Nyt sitten joku sanoo minulle että opiskele ja hanki kunnon työpaikka niin saat parempaa palkaa. Vastaan että ole sinä siellä paremmassa palkassasi aivan rauhassa - minä ultrajuoksen senkin ajan ulkona luonnossa. Ollaan sitten illalla molemmat yhtä väsyneitä fyysisesti mutta henkisesti ei.

Tiedostan hyvin amerikan mallin kääntöpuolen, kun tulet vanhaksi on sinulla vaikeuksia pärjätä ellei yhteisö huolehdi sinusta koska eläkkeesi voi olla pieni tai olematon. Tiedostan myös itäisen mallin jossa sinulla ei ole mitään etkä mitään tarvitsekaan, koska vain harvat ovat valittuja ja heillä on kaikki yhteisen työsi hedelmät ja sinä kelpaat vain töihin.

Ainoa vaihtoehto on nähdäkseni kehittää ihan oma malli. Jokainen ratkaiskoon mallinsa itse.

Voi olla että joskus ajan mittaaminen lopetetaan turhana. Elämä nähdäänkin sarjana nykyhetkiä ja kun hetkistä viimeinen on käsillä ei olekaan olennaista se mitä sait aikaiseksi elämäsi hetkien aikana vaan että miltä se tuntui ja miten viimeisen hetken tyytyväisyyden kanssa on suhteessa niihin aiempiin hetkiin. Mitä koit, olitko onnellinen ja saitko toteuttaa haaveesi - kestitkö paineen ?