26/30 - AJATUKSIA BLOGIKIRJOITTAMISESTA

Päiväkirjablogia jäljellä 4 päivää, vaihteluksi teille ja minulle.

Vuosina 2011 - 2018 olen kirjoittanut blogiin 417 kertaa, keskimäärin 52 tekstiä vuodessa. Vuosi 2014 oli poikkeuksellinen, Suomen halkijuoksun ansiosta tekstejä tuli 79 kappaletta.
   Kirjoitan blogia edelleen samoilla ajatuksilla kuin sen 2011 aloitin - kirjoitan mieltäni askarruttavista asioista, en kerätäkseni lukijoita tai kommentteja. En ole koskaan kirjoittanut mitään miellyttääkseni lukijoitani, sensijaan olen noudattanut kaiken kirjoittamisen kultaista perussääntöä: tietoisesti kenenkään loukkaaminen ei ole tavoitteenani. Aikanaan eräällä foorumilla eräs henkilö kirjoitti, että voi pahoin katsellessaan lihavia ihmisiä lenkillään. Erilaisuus on rikkaus - ei kusipäisyys.
   Vaikka en pyri miellyttämään lukijoitani niin tarkkailen lukijatilastojani hämmentyneenä, lukijajoukko kasvaa koko ajan. Tästä voisin ottaa paineita mutta en tee niin, olen tähän mennessä ollut kaiken kirjoittamiseni suhteen rehellinen ja yritän olla jatkossakin. 
   Kirjoittaminen on mitä suurinta käsityöläisyyttä. Kirjoittamisen suurin rikkaus on vuorovaikutus, julkiset kommentit tai sähköpostiini (näkyy blogin internetversiossa sivupalkissa) saadut kommentit ovat mukavia ja tukevat kehitystä kirjoittajana.
  Tämä 30 päivän yhtämittainen päiväkirjablogi on ollut mielenkiintoinen kokemus. Ainoastaan pari kertaa takki on ollut tyhjä, viimeksi eilen. Aina ei sanottavaa ole johtuen omasta päiväohjelmasta, hammaskivusta tai vaikkapa alitajunnan jyllätessä romaanini toisen version kanssa. Aika on rajallinen käsite ja varsinkin juuri nyt kun ystävät ovat kylässä ja päivät ovat varatut heille.

   Tänään aamulla oli - 27 astetta pakkasta. 
   Sain hammaslääkärille päivystysajan ja väliaikaisen paikan lohjenneen hampaan suojaksi. Onneksi, sillä kylmä todella tuntui siinä. Huhtikuun alkupuolella sitten pysyvä korjaus. Lohduttavaa oli tieto hampaan hyväkuntoisuudesta. Amalgaami oli värjännyt hampaan tummaksi mutta muuten se mitä siitä on jäljellä toimii kuulemma vielä. Paras asia oli että saan syödä suklaata edelleen. Täytyy ottaa se tieto kirjallisena. Oikein kysyin, että onko lopetettava, kun edellisen kerran lohkesi toinen hammas lakritisia syödessä ja nyt suklaata syödessä.
   Hammaslääkäriä varten ajoin autolla yhtensä 84 kilometriä. Lapin palvelut ovat lähellä. 
   Sole mikhän... 
   Jotenkin täällä asuessani olen muuttanut käsitystäni etäisyyksistä vaikka olen aina ollut paljon liikeellä. Ihmetellä täytyy niitä ihmisiä, jotka eivät pääse kotipaikaltaan mihinkään vuosiin. Sanovat ettei ole tarvetta matkustaa. Hyvä on. Mutta niin se katsanto sitten mielestäni kapenee pikku hiljaa.

   Aurinko alkaa laskea ja pakkanen kiristyy. On aika lähteä iltalenkille ja lämmittää sauna.
   Kuulokkeissa soi Maxi Priestin Wild World.
   Huomiseen.
   Valistukaa.

 

TERVEET PÄIVÄT

Urheilija ei tervettä päivää näe.
   Paskaa.
   Höpötystä.
   Kateellisten panettelua.
   Vanhenemista?
   Kaikenlaista sitä onkin. Pitkän juoksumatkani aikana olen kokenut monenlaista vaikeutta aina syövästä alkaen päätyen kaikenkattavaan uupumukseen ja siinä välissä täydelliseen motivaatiopulaan. 
   Nyt on hieman toisenlainen tilanne. Olen periaatteessa lopettanut ultrajuoksussa kilpailemisen, eli minun ei tarvitsisi harjoitella lainkaan. Kuitenkin elämääni kuuluu olennaisena osana jonkinlainen liikunta, noin seitsemästä kymmeneen tuntiin viikossa, enkä pysty edes siihen. Syynä ovat pohjevaivat, jotka eivät ole ottaneet asettuakseen.
   Vaivat saivat alkunsa viisi viikkoa sitten alkaneista pohjekrampeista. Sinänsä outoa oli, että ennen kramppeja olin levännyt kaksi viikkoa PUF-kilpailun jälkeen vain kevyesti liikkuen. Tarkoituksena ei ollut edes aloittaa harjoittelua, kyseessä kramppeihin johtaneilla lenkeillä oli äärimmäisen kevyt hikiliikunta. 
   Olen analyysiä tehdessäni vakuuttunut, että tauko kiristi lihakseni jaloista, siis kaikki lihakset. Kun huoltavaa tai edes verta kevyesti kierrättävää harjoitusta en tauolla säännöllisesti tehnyt, niin lopputuloksena oli vierimättömän kiven sammaltuminen. Suomeksi täydellinen jumitus jossa kilpailun jälkeiset mikrovauriot ja syvälle imeytyneet kuona-aineiden jäämät aiheuttivat katastrofin.
   Tällä hetkellä olen vaivalloisesti menossa kohti parempaa mutta erittäin hitaasti ja kera buranan ynnä muun todella alhaalta nousevan kuntouttavan liikunnan. Kävelyä, sauvakävelyä ja konjakkia. Ehkä talven mittaan uusin lääkitykseni sillä tavalla, että minut nähdään kilpailemassa ensi vuonna - mistä sitä koskaan tietää. Vitsejähän nämä minun lopetuspäätökseni ovat vuosien aikana olleet - toistaiseksi.
   Minä: tauolla ei tervettä päivää näe.
 
   Poskihampaasta lohkesi puolet perjantaina. 
   Halvan maukasta lakritsaa. 
   Ehkä pääsen maanantaina hammaslääkäriin Ivalon terveyskeskukseen. Lapin kunnat toteuttavat viikonloppu- ja juhlapyhäpäivystyksen niin että on yksi numero johon voi soittaa kello 9.30 -12.00. Soittaessaan saa sitten kuulla missä päivystys on ja pääseekö sinne. 
   Tänä viikonloppuna se oli lauantaina Rovaniemellä ja sunnuntaina Kemissä. Meiltä Nellimistä Rovaniemelle on 350 kilometriä. Ilman Star Trekin poimuajoa perille ei ehdi, saati Kemiin. Eräänlainen Apinoiden planeetta tämäkin - jo nyt ilman Sotea.

   Marraskuun toisen viikon lopulla käväisin mutkan pakettiautolla ja peräkärryllä Tampereen ja Hämeenkyrön seuduilla. Villa Kirsinrantaan oli Pohjoiseen muuttomme jäljiltä jäänyt turhaa rekvisiittaa ja toin sen tänne. Täällähän on ikiaikainen periaate, että kevätjäille ajetaan kaikki paskat ja romut. Kevättulvat ne sitten vievät mennessään ja usein alavirtaan. Lisäksi jotain voi aina tarvita, ainakin joka seitsemäs vuosi eli kaikki säästetään.
   Fuck konmaritus!
   Oikeasti edelläkuvattu periaate oli vallalla esimerkiksi Kemijärven seudulla vielä 70-luvulle tultaessa. Aivan samoin Tampereella paskaputki työnsi tavaraa kahdensadan metrin päähän Raholan uimarannasta 70-luvun alussa niin että veden kolibakteeripitoisuus aiheutti uimakiellon. Allekirjoittanut alakoululainen tympääntyi tuolloin kesän ollessa kuumimmillaan mutta pippelini pysyi terveenä ja se on elämän tarkoitus.
   Voi olla.
   Ympäristöystävällisyys on eräänlainen Me too-kampanja. Enää ei kelpaa selitykseksi, että ei me tiedetty. "Meille vai teille" lausahduksesta voi poikamies joutua oikeuteen häräsmentistä. Odotankin innolla pikkujouluaikaa suurissa kaupungeissa ja ensimmäistä oikeusjuttua, jossa miespuolinen nuori taksinkuljettaja tekee numeron kun varattu virkarouva käy munille kesken virantoimituksen. Toisten ihmisen kunnioittaminen ei riipu sukupuolesta koska kaikki mitä ei ennen tiedetty on jo tietoon saatettu. 
   Siis hei, kaikki tekevät sitä. Ja sitäkin!
   Mutta ei välttämättä sitä.
   Ehkä.
   Kannattaisi kokeilla.
   Tai en tiedä.
   Ehdottomasti!

   Kirjani kirjoittaminen etenee mielestäni hyvin. Ilman takarajaa on vapaus viilata ja kirjoittaa lihaa luiden päälle. Koska kirjoitin ensimmäiset tekstit jo 1995 on ajanmukaistettavaa paljon. Työtä riittää ja tuleva kaamos luo rauhalliset puitteet luoda uutta täytettä tai täyttää kokonaan tyhjää ruutua.
   Kirjoittamisen tueksi luen, monestakin syystä. Satunnaisesti viimeaikoina luettuja tai lukuun tulevia kirjoja:

Kuolemaantuomittu - Seppo Konttinen ja Kari Vitie
Sthlm delete - Jens Lapidus
Lyödyn laki - Seppo Jokinen
Pyhävaara- Janne Simonpoika Utriainen
Riivatut - Päivi Alasalmi
Summan tarina - Jussi Jalonen
Ennen kuin olet poissa - Rafael & Jörn Donner

   Terveitä päiviä ja kunnon lumitalvea odotellessa.
   Illuminate Your Fall!
   Valaiskaa Syksynne!
 

Kitisijäniemen tietä 17.11.2018, Nellim.

Lähdössä pohjoiseen Nokialta. (puhtaalta puolelta)

 Viikolla 45. pari juoksulenkkiä yhteensä 11,9 km - 1:25. - nousua 108 metriä

 Viikolla 46. pari juoksulenkkiä ja pari kävelylenkki joista toinen sauvoilla yhteensä
 19,2 km -2:59. - 221 metriä vertikaalista nousua.


   Kiitokset Elovainion Autohuollolle Ylöjärvelle ja siellä Hard Core Asentaja Grandmaster Rautoselle Hiacen huollosta, taas menee kuin Enterprise mutta olisi sittenkin pitänyt ostaa se poimuajo lisävarusteeksi aikanaan.