Vuosina 2011 - 2018 olen kirjoittanut blogiin 417 kertaa, keskimäärin 52 tekstiä vuodessa. Vuosi 2014 oli poikkeuksellinen, Suomen halkijuoksun ansiosta tekstejä tuli 79 kappaletta.
Kirjoitan blogia edelleen samoilla ajatuksilla kuin sen 2011 aloitin - kirjoitan mieltäni askarruttavista asioista, en kerätäkseni lukijoita tai kommentteja. En ole koskaan kirjoittanut mitään miellyttääkseni lukijoitani, sensijaan olen noudattanut kaiken kirjoittamisen kultaista perussääntöä: tietoisesti kenenkään loukkaaminen ei ole tavoitteenani. Aikanaan eräällä foorumilla eräs henkilö kirjoitti, että voi pahoin katsellessaan lihavia ihmisiä lenkillään. Erilaisuus on rikkaus - ei kusipäisyys.
Vaikka en pyri miellyttämään lukijoitani niin tarkkailen lukijatilastojani hämmentyneenä, lukijajoukko kasvaa koko ajan. Tästä voisin ottaa paineita mutta en tee niin, olen tähän mennessä ollut kaiken kirjoittamiseni suhteen rehellinen ja yritän olla jatkossakin.
Kirjoittaminen on mitä suurinta käsityöläisyyttä. Kirjoittamisen suurin rikkaus on vuorovaikutus, julkiset kommentit tai sähköpostiini (näkyy blogin internetversiossa sivupalkissa) saadut kommentit ovat mukavia ja tukevat kehitystä kirjoittajana.
Tämä 30 päivän yhtämittainen päiväkirjablogi on ollut mielenkiintoinen kokemus. Ainoastaan pari kertaa takki on ollut tyhjä, viimeksi eilen. Aina ei sanottavaa ole johtuen omasta päiväohjelmasta, hammaskivusta tai vaikkapa alitajunnan jyllätessä romaanini toisen version kanssa. Aika on rajallinen käsite ja varsinkin juuri nyt kun ystävät ovat kylässä ja päivät ovat varatut heille.
Tänään aamulla oli - 27 astetta pakkasta.
Sain hammaslääkärille päivystysajan ja väliaikaisen paikan lohjenneen hampaan suojaksi. Onneksi, sillä kylmä todella tuntui siinä. Huhtikuun alkupuolella sitten pysyvä korjaus. Lohduttavaa oli tieto hampaan hyväkuntoisuudesta. Amalgaami oli värjännyt hampaan tummaksi mutta muuten se mitä siitä on jäljellä toimii kuulemma vielä. Paras asia oli että saan syödä suklaata edelleen. Täytyy ottaa se tieto kirjallisena. Oikein kysyin, että onko lopetettava, kun edellisen kerran lohkesi toinen hammas lakritisia syödessä ja nyt suklaata syödessä.
Hammaslääkäriä varten ajoin autolla yhtensä 84 kilometriä. Lapin palvelut ovat lähellä.
Sole mikhän...
Jotenkin täällä asuessani olen muuttanut käsitystäni etäisyyksistä vaikka olen aina ollut paljon liikeellä. Ihmetellä täytyy niitä ihmisiä, jotka eivät pääse kotipaikaltaan mihinkään vuosiin. Sanovat ettei ole tarvetta matkustaa. Hyvä on. Mutta niin se katsanto sitten mielestäni kapenee pikku hiljaa.
Aurinko alkaa laskea ja pakkanen kiristyy. On aika lähteä iltalenkille ja lämmittää sauna.
Kuulokkeissa soi Maxi Priestin Wild World.
Huomiseen.
Valistukaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti