Ultrajuoksijan ja kirjailijan ajatuksia matkan varrelta. Perspektiivinä sairastettu syöpä vuosimallia 1993 ja 32 vuotta kestävyysjuoksua. Lukijalta toivotaan kommentteja, vuoropuhelu on rikkaus. Kansikuva Jani Rautonen, Norja/Barraś
tiistai 12. maaliskuuta 2019
27/30 - HILJAISUUS
Hiljaisuus on ehtyvä luonnonvara urbaanissa elämässä. Hiljaisuutta on monenlaista. Se mikä isojen kaupunkien liepeillä sijaitsevilla vihervirkistysalueilla on hiljaisuutta on jatkuvaa huminaa täällä Lapin erämaassa.
Teimme tänään eräretken talvikalastuksen merkeissä eräälle järvelle. Järvi sijaitsee eräiden vaarojen välissä lähes tiettömän ja osin kivikkoisen taipaleen päässä. Järvessä on siikaa. Meille luonto antoi niistä tänään kolme. Mutta kalansaanti oli sivuseikka. Pääasia oli erämaisuus ja hiljaisuus - todellinen hiljaisuus.
Istuessani täydellisessä hiljaisuudessa hievahtamatta jakkaralla auringon hyväillessä kaamoksen ja kirjoittamisen rasittamia hermopäätteitä tunsin täydellistä sopusointua ympäröivän luonnon kanssa. Aivan kuin parhailla, yksinäisillä ultrajuoksuharjoituksillani.
Kirkasvetisen järven rannat kohoavat jylhän kivisinä louhuina ylös kirkkaasta vedestä, nyt hohtavasta hangesta. Rantaan lensi pari kuukkelia viheltelemään, korppi kävi tarkistamassa tarjonnan. Aurinko paistoi niin että heikompaa hirvitti, aamun -25 astetta taipui muutamaksi pakkasasteeksi.
Jätin ystävät ja Kirsin pilkkimään ja ajoin kelkalla järven puoliväliin rannan tuntumassa olevaan pieneen ja karuun saareen tekemään tulet. Lunta oli saaren rannassa miltei vyötäröön, joten kävin matkalla kelkalla hakemassa keitisrangan pannulle ja pari makkaratikkua. Virittelin tulet palamaan, tein kairalla vesireiän ja lapoin pannun täyteen jäähileistä vettä. Asettelin leivät, banaanit, pullat ja makkarat ritilälle. Ritilän tuin nuotion tuulen yläpuoliselle puolelle puilla ilmaan, jolloin nuotion lämpö pääsee mukavasti lämmittämään tarjottavat. Ja istuin alkukantaiseen elämän keskiöön tulen ääreen.
Vietimme mukavan kahvihetken ja jatkoimme pilkkimistä. Siika on haastava vastustaja. Arka kala pelkää äkkinäisiä liikeitä ja ei ota ihan mihin tahansa pilkkiin. Lisäksi pitää ymmärtää missä kala on tähän aikaan vuodesta, saimme kalat 4 - 5 metrin syvyydestä syvänteen reunoilta. Suurin mittaamamme syvyys oli yli kymmenen metriä, erämaajärvet yllättävät usein.
Näille järville ilman kokemusta ei ole mitään asiaa. Jo perille löytäminen on varsin työlästä hankalan maaston takia. Tälläkin järvellä oli jään päällä vettä viikko sitten, kun kävin tiedustelemassa. Reen kanssa liikkuminen ei onnistu sohjossa. Jään paksuus kaikkine kerroksineen oli yli seitsemänkymmentä senttiä.
Vaivan palkaksi hienoja kaloja ja tyyni mieli hyvässä seurassa - enempää en voi toivoa elämältä tänään.
Retkeilypäivän tyyntä oloa en pilaa juoksemalla, näiden päivien jälkeen ei voisi vähempää kiinnostaa.
Kuulokkeissa soi Cose della vita - Eros Ramazotti ja Tina Turner.
Huomiseen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti