SANOJEN MAGIASTA

 J. K. Rowling on sanonut, että sanat ovat magiaa. 

 ”Sanat voivat tuhota tai parantaa. Kun sanat ovat todellisia ja hyväntahtoisia, ne voivat muuttaa maailman.” (Buddha)

Mitä enemmän olen kirjoittanut, sitä enemmän olen alkanut uskoa sanojen magiaan. En usko voivani muuttaa koko maailmaa kirjoittamalla, mutta saatan silti kaikella kirjoittamisellani tehdä palveluksen, jollekulle - jossakin.

Ajatukset - sanat - teot - tavat - luonne - kohtalo.

”Tarkkaile ajatuksiasi; niistä tulee sanoja. Tarkkaile sanojasi; niistä tulee tekoja. Tarkkaile tekojasi; niistä tulee tapoja. Tarkkaile tapojasi; niistä tulee luonne. Tarkkaile luonnettasi; siitä tulee kohtalosi.” 

Ylläoleva lainaus on historiassa pantu monen suuhun, todennäköinen alkulähde on Upanishads , hindujen pyhät tekstit.

   Vailla mitään uskonnollista näkökulmaa se on erittäin älykäs sanaketju. Noin todella käy. Näinä vaikeina aikoina tulee helposti käperryttyä negatiivisuuteen. Ihmettelen kovasti, miksi tuota maailman vaarallisinta tartuntatautia ei saada millään kuriin.

   Epävarmat ajat luovat päänsisäistä hajaannusta meille kaikille. Olen ollut äärimmäisen positiivinen kulkija aina siitä asti kun pääsin pois syöpäosastolta. Valitettavasti olen viime aikoina huomannut, että päivä päivältä minun on tehtävä enemmän töitä säilyttääkseni positiivisuuden.

"Kysyin tänään itseltäni,

miksi kaikki tuntuu turhalta.

Yritin etsiä vastauksia

eilisestä päivästä."

Ivalolainen runoilija Sanna Katajamaa

   Eilinen on mennyttä, vastauksia pitää etsiä tästä hetkestä, elämä on aina tässä ja nyt.

***

Viime viikkoina olen keskittynyt kahteen asiaan: neljännen kirjani kirjoittamiseen ja Tsekkiläisen ystäväperheeni kanssa ajan viettämiseen täällä Nellimissä.

   Kansainväliset ystävyyssuhteet antavat toisenlaista näkemystä elämään, vaikka loppujen lopuksi elämä on aika samanlaista eri puolilla maailmaa. Ihmisten pyrkimykset mutta ennen kaikkea arvot ovat varsin samankaltaiset, väittivät sitten tekoälyllä tehdyt valeuutiset ja muu sonta mitä tahansa. 

   Rauhaa ja rakkautta, noin lyhyesti kiteytettynä.

Neljännen kirjani ensimmäinen versio menee huhtikuun alussa mahdolliselle uudelle kustantajalleni, jonka kanssa olen käynyt alustavia neuvotteluita. Omalle kirjoittamiselle tulee aina sokeaksi, joten ammattitaitoisen kustannustoimittajan palaute on enemmän kuin tarpeen, se on kirjoittajana kehittymisen perusedellytys.

   Romaani, työnimeltään Iblis, on lähes valmis. Aika näyttää jatkon - vielä ei ole kerrottavaa, sillä keskeneräinen työ näytetään vain harvoille ja valituille, niille joilla on intressejä seisoa rinnallani loppuun asti.

VIIKKO 10.

Ma - Gravelillä Nellim - Ivalo - Nellim 84,60 km - 3.50. Vertikaalista nousua 901 m.

Ti- Läskipyörällä osin polkuja ja jäällä 21,40 km - 1.49.

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 5,o5 km - 1.06.

To- Rouvyssä trainerilla 136,89 km - 4.35.

Pe- Lepo

La Gravelillä 44,52 km - 2.13.

Su- Rouvy 19,15 km plus 17, 12 km.

       Perinteistä hiihtoa Kirsin kanssa 10,07 km - 1.47.

 

VIIKKO 11.

Ma- Lepo

Ti- Gravelillä lumisella ja jäisellä päätiellä 40,70 km - 1.59.

Ke- Lepo

To- Rouvy 13,03 km plus 22,09 km plus 35,30 km

Pe- Rouvy 93,19 - 3.16.

La- Lepo

Su- Perinteistä hiihtoa makkaranpaistolle isomman porukan kanssa, joista nuorin hiihtäjä vajaa seitsemän, hiihti koko matkan 13,88 km - 2.45.

       Rouvy 34,49 km - 1.05.

 

VIIKKO 12.

Ma- Gravelillä sulalla päätiellä 50,78 km - 221.

Ti- Lepo

Ke- Rouvy 30,09 km - 59 min.

To- Gravelillä Virtaniemeen, kuraa, 33,40 km - 1.37.

Pe- Lepo

La- Gravelillä päätiellä 40,13 km - 137. Kova tuuli, nastarenkaat.

Su- Gravelillä päätiellä 30,07 km - 1.16. Kova tuuli, kesärenkaat. 

Pyöräilykilometrit vuoden alusta yhteensä 2650 km.

Kevät on aikainen myös Nellimissä. Alla olevat kaksi kuvaa samasta paikasta osoittavat muutoksen nopeuden. Tätä kirjoittaessani viime yönä on satanut hiukan lunta, joten vielä talvi pitää yrittää pyristellä täällä Pohjoisessa.

 

10.3.2026

16.3.2026

Hyvää vointia kaikille, niin henkistä kuin fyysistä!

ILMAN KUVIA

 Tässä blogissa ei ole yhtään kuvaa. Lukijan täytyy pysähtyä lukemaan.

 

Palasimme kotiin. Kuusi viikkoa, kuusi ja puolituhatta kilometriä matkailuautoilua. Onnistunut oleminen poissa kotoa. Seitsemännen pykkikoneellisen valmistuttua mietin, että onko ihmisillä jotka pelkästään ovat kotona, mitään käsitystä olemisesta ei missään. Tarkoitan siis poissa kotoa, autossa vailla määränpäätä. En tiedä, mutta hyvää sellainen matkustaminen tekee.

   Matkustaminen ja uusien ihmisten tapaaminen antaa ymmärrystä maailmasta. Onko tuo maailma aito? 

   En tiedä. 

   Mutta sen tiedän, että toisia ihmisiä on opeteltava sietämään, mutta tällekin on olemassa rajat. Uudessa kaavassa Nellimin kylään kaavaillaan jopa 800 asiakaspaikkaista matkailurakentamista. 150 asukkaan kylässä on nyt noin 200 asiakaspaikkaa hotellilla. Uusi rakentaminen nostaa määrän tuhanteen. 

   Tuhat turistia 150 ihmisen pikkukylässä?

   Miltä kuulostaa arvio maailman 120 miljoonasta pakolaisesta? He kun keksivät, että Suomessa on viileää, vettä ja töitä - se on sitten siinä. Väestö on vaihtunut.

   No eivät he kaikki tänne tule, mutta pieni kiertely Euroopassa antaa perspektiiviä ihmisten kokonaismäärästä. Meitä suomalaisia on kovin vähän ja suurin osa meistä kulkee EU:n narussa kiltisti kuin pieni koira, jolle riittää että saa aina joskus lirauttaa ja nuuhkia toisten jättämiä merkkejä. 

   Näin se vain on. Me olemme kovin mitätön osa maailman väestöstä, mutta luulen, että luulemme hieman liikoja itsestämme.

   Suomalaiset ovat rapistuttaneet kansallistuntonsa, kansallisylpeytensä ja suomalaisena olemisen itsetuntonsa menemällä mukaan yhteiskunnallisiin oikeudenmukaisuuswoketuksiin. Yhtenä seurauksena päiväkotilasten tietämättömyys siitä, ovatko he poikia tai tyttöjä, vai ehkä kenties avaruusolioita.

   Teemu Keskisarja on sanonut seuraavaa: "Kannatuksemme (siis Perussuomalaisten) pudotus sysää Suomen sosialismiin, tsoukki-herännäisyyteen, EU.n mielivaltaan, ilmakehäkiihkoon ja väestönvaihtoon. Siksi pelin henki on: voitto tai kuolema."

   Olen samaa mieltä, mutta ei tarvitse olla edes Perussuomalainen ymmärtääkseen tämän.

   Jos puuhahenkilö haukkuu minut nyt kansankiihottajaksi ja fasistiksi, kysyn ilman minkään puoluekoneiston tukea tai puolueen jäsenyyttä: miksi vasemmistolaiset ilkkuivat isoisälleni sotareissun jälkeen - miksi menitte? Miksi vasemmisto osittain niin kiihkeästi haluaisi itärajan auki?

   Minkä helvetin takia ihmisiä kehotetaan etsimään etuoikeuksiaan yhteiskunnassa? Miksi pelkkien oikeuksien etsiminen ei enää riitä?

   Oikeastaan tähän pitäisi liittää yksi kuva. Kuva yksikätisestä isoisästäni.

   Antaisitko sinä kätesi Suomen puolesta?

 

TÖITÄ SE KOTIINPALUU TEETTÄÄ

   Yleensä matkailuautoissa ja vaunuissa jääkaapin takana ulkoseinässä on ritilä tai kaksi. Näiden ritilöiden kautta kaapin voi huoltaa. Eli nuohota, puhdistaa ja vaikkapa vaihtaa palosuuttimen ja sen kärjet.

   Meillä ritilöitä ei ole. Rakenteessa kaapin takainen, eristetty tila tuulettuu auton lattian alta putkien kautta. Katolla on poistoventtiili. Tässä rakenteessa kaappi huollettaessa pitää irroittaa ja ottaa esiin autoon sisälle. Rakenteen etu on parempi pakkaskestävyys, mutta vain jossain määrin.

   En ole aiemmin itse huoltanut kaappia, enkä suosittele sitä kenellekään amatöörille. Varsinkaan jos ei ymmärrä kaasulaitteista tai tekniikasta mitään. 

   Joka tapauksessa kaapin takainen tila oli erittäin likainen. Imuroin ja harjasin pölyt pois. Nuohosin pakoputken. Asensin ostamastani tuuletinsarjasta uuden tuulettimen ja termostaatin vanhojen paikalle. Vanhan tuulettimen, joka ihme kyllä kokeiltaessa toimi, asensin varatuulettimeksi erillisen katkaisijan perään. 

   Kun kaasusta tehdään kylmää, syntyy lämpöä. Tämän lämmön poistamiseen käytetään tuuletinta tehostamaan ilman kiertoa kaasujääkaapin takana. Meillä tuuletin ei ole viimeaikoina toiminut ja syykin selvisi: termostaatti oli irti, pois paikaltaan. Vanhan tuulettimen äänen kyllä kuulee, uusi on hiljaisempi.

   Saman huollon yhteydessä asensin kaasupullokoteloon uuden letkun, jossa on kiinteä paineventtiili. Kotioloissa liitosten tiiveydet voi helposti tarkistaa saippuavedellä ja nenällä. Kaasu haisee. Eri liitoksia kiristeltäessä on syytä käyttää järkeä. Letkun keraaminen tiiviste ei tarvitse voimaa, sensijaan kiinteiden putkien liitokset rajoitetusti kylläkin.

   Vinkiksi karvanaamareille: kaappimme on Dometic, jossa erillinen pakastinosa. Tyyppisarja 7 ja niin edelleen. Halvemmaksi tulee ostaa kaksi tietokoneen tuuletinta, nippu johtoa ja mekaaninen käyttökytkin. Tuulettimet voi asentaa jääkaapin takaseinään reikäpannalla ja alle 10 millin peltiruuveilla. Netti on täynnä kuvia näistä paskoista ja niiden asennuspaikoista.

  Tämän mallisarjan kaapin päältä sokeripalasta saa jatkuvan 12 voltin virran, jonka maapuolta voi kätevästi katkoa mekaanisella, kaapin lähelle asennettavalla kytkimellä. Yleensä matkailuauton jääkaapilla on jatkuva 12 voltin virta vaikka auton asuinosan pääkytkin on off-asennossa. 

   En näe syytä investoida vajaata sataa euroa termostaatin, tuulettimen, asennusalustan, kahden ruuvin ja pari johdonpätkää sisältävään merkkikohtaiseen sarjaan. Minä kuitenkin tein niin, koska halusin uuden mallikohtaisen termostaatin.

 

Lisäksi matkailuauto piti perussiivota ja kantaa taloon sisälle muu mukana kulkenut tarpellinen tavara, esimerkiksi tuliaisviinat! Taas on Chivas Regalia hetkeksi. Ja partavettä.

   Matkailuautoon täytyy seuraavaksi vaihtaa etujarrupalat ja polttoainesuodatin. Lisäksi asunto-osan muutamaa kaapinovea pitää säätää ja uusia niihin muutama lukkosalpa. Suihkussa olevaan kuivausnarutelineeseen (omavalmiste) pitää vaihtaa narut ja tehdä uudistuksia.

   Kaikenlaista pientä, reissussa rähjääntyy. Keksintö (auto) on palvellut meitä vuodesta 2014 jo yli 160000 kilometrin taipaleella. Tähän sisältyy myös juosten halki Suomen tuhat mailia, jonka aikana kirjoitin, että matkailuauton kolmesta erillisestä vessanpeilistä jokaisesta katsoi eri mies, kun väsymystä alkoi kertyä. 

   Pitäisiköhän juosta se uudestaan yhdeksän vuoden kuluttua? Mitä peileistä silloin näkyisi?

 

KIPEÄ

Nyt olen toisen kerran kipeänä alle neljän viikon jaksolla. Ensimmäisen kerran elämässäni otin allergialääkkeet käyttöön. Käsikauppalääke nimeltään Histec helpottaa oloa. Täällä Pohjoisessa kun kesä vasta alkaa pikkuhiljaa.

   Tänään sain sentään nurmikon ajettua.

   Ehkä tämä tästä.

   Ilman yhtään kuvaa.

 

---

 

VAATIMATTOMAT LIIKUNNAT

 

VIIKKO 23.

Ma- Poluilla Hämeenkyrössä 8,84 km - 1.09.

Ti- Kirsin kanssa kyläilyä pyörillä 19,96 km plus 22,27 km.

Ke- Kävelyä 2,40 km.

       Janin kanssa saunalenkki poluilla 9,35 km - 1.01.

To- La - "Lepo" (polttopuita)

Su- Kauppaan pyörällä ja takaisin 8,48 km.

       Saunalenkki pyöräll 54,45 km - 2.20.

 

VIIKKO 24.

Ma- 10,20 km - 1.10. Polkujuoksua.

        Kävelyä 2,89 km plus 3.00 km.

Ti- Polkujuoksua 10,14 km - 1.10.

      Kirsin kanssa kyläilemässä pyörillä 12,83 km plus 12,30 km.

Ke- Lepo

To- Hämeenkyrössä tiellä 8.00 km - 58 min. Tulen kipeäksi.

Pe- Lapinlahti kävelyä vajaa kilometri. Olen kipeä jälleen.

La- Su - Lepoa.

Muuttumaton

Sammuvat auringot, syttyvät uudet.

Vierivät miljoonat ikuisuudet.

Hiljaa, hiljaa näyttämöt vaihtuu,

näkyvät sytyy ja näkyvät vaihtuu.

Ainoa haihdu ei avaruus,

iäti katsova Hiljaisuus.

- Tauno Jatkola 

Runo on julkaistu aiemminkin blogissani, mutta mielestäni ajatusta on hyvä joskus toistaa.

RISTEYSKOHTIA, 2024

 

Kalenteri vaihtuu vuosimalliin 2024. Japanilainen filosofi ja zenbuddhalaisen sõtõ-koulukunnan perustaja Dõgen Zenji sanoi: "Aika kulkee nykyisestä menneeseen." Useimmat teistä torjuvat ajatuksen loogisuuden perustein. Harvempi on tullut ajatelleeksi, että lause on totta menneen nykyiseksi tekemisen todellisessa kokemisessa. Henkinen opettajani Shunryu Suzuki on sanonut tästä: "Se on runoutta ja inhimillistä elämää." 

    Toivon, että minulle runoutta ja inhimillistä elämää tulee kuluneeksi täyteen 60 vuotta 21.5.2024.

    Aika kulkee menneisyydestä nykyisyyteen ja nykyisyydestä menneisyyteen. Tuosta risteyskohdasta olen löytänyt elämän tarkoituksen, se on aina edessäni, tässä ja nyt. 

    Jos joku haluaisi löytää tien risteyskohtaani, joutuisi hän maksamaan opastuksesta minulle kilometrirahaa. Kyse on kohdallani ensi toukokuussa 32 vuotta kestäneen pitkän tien kulkemisesta. Uskon, että tie kaikkine risteyksineen jatkuu edelleen. En anna takuuta, olisiko minun elämäni tarkoitus sopiva hänelle, joka haluaa opastusta. Kehotan etsimään itse. Mahdollisesta opastuksesta ansaitsemani kilometrirahat sijoittaisin markkinatalouden ja kapitalismin ylläpitämiseen. Ennenkuin pillastutte, miettikää voisiko mainittu kaksikko tuottaa hyvää myös vähäosaisimmille entistä enemmän.

    Kulkemani tien varrella on selvinnyt, että Suomi on hieno maa, joka selvisi itsenäisenä toisesta maailmansodasta. Kuulun siihen sukupolveen, jolla oli kunnia kokea omakohtainen kosketuspinta veteraaneihin ja omaksua heiltä korvaamattomia arvoja. 

    Lisäksi minulla oli analoginen lapsuus ja digitaalinen aikuisuus. Vanhuudesta en vielä tiedä. Eräs varsinaissuomalainen, uustaistolainen lakkokenraali haukkui minua vanhukseksi jo muutama vuosi sitten. Matkallani monet ovat kääntyneet vääriin risteyksiin. Harhautuneiden, tässä tapauksessa copypaste vasemmistolaisen ulkokultaisuus loistaa kauas. Köyhän asialla omaa etua tavoitellen. Surkeinta tässä ulkokultaisuudessa on, että markkinatalouteen ja kapitalismiin tungetaan mukaan yhä enemmän siihen kuulumatonta, esimerkiksi tasa-arvoa sekä maailman pelastamista. Minullekin saattaa tulla virtuaalinen vanhuus, siksi kehnosti on Suomen taloutta hoidettu viimeisenä kymmenenä vuotena.

    Tasa-arvolle on paikkansa, mutta minä turhauduin peruskoulussa. Selvisin lukematta mitään lukioon asti. Lukion toisena vuotena jouduin opiskelemaan. Koulutaipaleella sain maistaa kansakoulua ja oppikoulua. Maistuivat hyviltä. "Kehnompi" aines lähti kansalaiskoulun kautta ammattikouluun ja työelämään. Lukio meni luokattomaksi lopussa. "Kaikki pelaa" -asenne alkoi saada jalansijaa. Integraatio ja kaikille kaikkea, sitä samaa tasapäistämistä. PISA-tuloksista ja lasten niin sanotusta pahoinvoinnista voimme jokainen päätellä kannattiko?

    Kaikilla ei voi olla kokoajan kivaa yhteiskunnassa. Toimiessani yrittäjänä työllistin kaksi ja puoli ihmistä seitsemäntoista vuotta. Yritykseni tehtävänä oli tuottaa vapaa-aikaa minulle ja työntekijöille taloudellista hyötyä. Luonnollisesti yritys tuotti itselleen ja minulle taloudellista hyötyä, mutta määrää ovat monet kateelliset liioitelleet. Se, että kykenin hyppäämään niin sanotusta oravanpyörästä pois hieman yli viisikymmentävuotiaana, perustui luopumiseen ja vähempään tyytymiseen. Tietenkin tätä blogia ovat myös mainitusta hypystä kateelliset matkan varrella kommentoineet negatiiviseen sävyyn, mutta enemmän kommentteja, kysymyksiä ja kannustusta olen saanut aidosti elämästäni ja menestyksestäni kiinnostuneilta ihmisiltä.

    Eräs ystäväni totesi, että ihmisiä ei saa laittaa eriarvoiseen asemaan. Hän oli puolittain oikeassa. Ei ihmisiä edes kannata yrittää laittaa eriarvoiseen asemaan, he hankkiutuvat sinne ihan itse. Yhteiskunnan suuntavaiston puuttuminen näkyy osittain myös huippu-urheilussa. Pitkään ja hartaasti puurtajia nousee esiin liian harvoin. Sensijaan kaikki pelaa -porukkaa harhailee mukana sitäkin enemmän. Etenkin eksyminen oikealta tieltä näkyy yrittämisen (taistelutahdon) puuttumisena ja olemattomana vaikeuksien sietämisenä.

    Elämäntavakseni määritelty ultrajuoksu on vailla oikoteitä. On nähtävä valtavasti vaivaa ja juostava yksinkertaista perusharjoitusta monta vuotta kehittyäkseen. Lisäksi pitää pystyä olemaan poissa radalta osan aikaa vuodesta. Muuten muuttuu ultramuumioksi ja myös alkaa kuulostamaan siltä. Minä en ole ihan vielä muumioitunut, mutta kieltämättä kuulostanut siltä aina välillä. Radan sivuun vuosien karttuessa pitää osata hypätä, enemmän tai vähemmän kunniakkaasti. Lopettaminen on toki vaikeaa, jos terveys mahdollistaa suuret harjoittelumäärät vielä vanhempanakin, addiktio juurtuu syvälle. Minusta liikunnan riemun pitäisi säilyä loppuun asti, kilpailemisesta tai suurista määristä ei niin väliä.

    Hankalinta ajan risteyskohdassa, tässä ja nyt, on määrittelyn välttäminen. Jos antaa muiden määritellä tekemisiään tai alkaa itse määritellä kaikkea, harhautuu. Eräs ystäväni totesi, että en ole enää sama kuin vuosia sitten. Olen tästä kuvauksesta kiitollinen. Hienoa, olen siis jatkanut matkaa. Kumarran hänelle edelleen, vaikka hän ei ilmauksesta pidä. Joskus mestari kumartaa oppipojalle, ja joskus oppipoika mestarille. Eroa ei ole, olemme kaikki yhtä. Kumartamisella kuvaan pohjimmaista nöyryyttäni, en ole erityinen.

    Eteenpäinpääsyn lisäksi olen päässyt myös ei-minnekään. Ajattelen, että on olemassa yksi suuri ilmiömaailma. Me kaikki olemme välähdyksiä tuossa ilmiömaailmassa. Mittasuhteiden, niin ajan kuin tilankin, hahmottaminen on välttämätöntä pystyäkseen mielen tyyneyteen. Mielen tyyneys rauhoittaa. Se ei ole tosiasioiden kieltämistä, vaan syvempää ymmärrystä.

    Rauhallisuus ja syvä ymmärrys auttaa käsittelemään itseä suurempia asioita, esimerkiksi ilmastohätätilaksi kutsuttua aikajatkumoa. Olen varma, että tulevat sukupolvet ratkaisevat puhtaan energian tuottamisen kustannustehokkaasti. Polttoainetta auringosta. John Clauser - tyyppiset episodit osoittavat, että maailma toimii edelleen follow the money -periaatteella. Ajat (lue öljyntuottajat) eivät ole vielä kypsiä.

    Nasa laukaisi vuonna 1977 kaksi Voyager-luotainta. Ykkönen on noin 24 miljardin kilometrin päässä ja kakkonen 19 miljardin kilometrin päässä. Jossain vaiheessa ne pääsevät Ursa Majorin ja Andromedan galaksien läheisyyteen. Luotaimilta kestää 225 miljoonaa vuotta kiertää koko Linnunrata. Ne kiertävät Linnunrataa myös sen jälkeen, kun Aurinko on polttanut ihmisten elämän Maan päällä. Kun tarkastelette noita vuosimääriä, kannattaako edes yrittää pelastaa maailma?

    Joku teistä saattaa pitää minua ylimielisenä, piittaamattomana tai jopa tunteettomana, kun ohitan risteyskohtia, mistä monet muut ovat jo kääntyneet. Olette väärässä. Koskaan ei mikään mennyt niin kuin sen muistaa, aina mennyt saa mielessä uusia värejä ja muotoja. Olen erittäin kiitollinen kaikille kohtaamilleni ihmisille, myös harhautuneille. Olen oppinut heiltä kaikilta jotakin. Ei ole kahta samanlaista lumikidettä, eikä ihmistä. Kuinka valtava rikkaus! 

    Aivan kuten lumi sulaa, mekin lopulta haihdumme olemattomiin. Kulkeminen, niin minun kuin muidenkin lakkaa. Olisi kauheaa, jos tämä kestäisi ikuisesti.

    Tie sensijaan on loputon, risteyskohtia riittää.

 

    Hyvää uutta vuotta kaikille ja toivoa matkaan.

 

 

KUULUMISIA

Kaamoksen alku on sujunut rauhallisesti. Aika on kulunut kirjoittamisen, talvikalastuksen ja luonnossa liikkumisen merkeissä. Poikkeuksia arkeen ovat tuoneet pikkujoulut ja metsästysseuran juhlat.

    Vaikka julkaisen paljon kuvia moottorikelkkailusta, hiihdämme ja kävelemme Kirsin kanssa säännöllisesti. Kaamoksessa liikunnan ja oikean vuorokausirytmin merkitys korostuu.

    Inarin itäinen talvi on ollut varsin kylmä. Pakkanen on pysytellyt varsin usein yli kahdessakymmenessä asteessa. Lunta kylänpinnassa on virallisen mittauksen mukaan kolmekymmentä senttiä, tunturissa ainakin kaksi kertaa enemmän.

    Vasemman akilleksen kiinnityskohta kantaluussa on kuntoutumassa. Aivan kivuton se ei vieläkään ole. Juoksin viime viikolla reilut viisikymmentä kilometriä, mutta motivaatio juoksemiseen on olematon. Syy on vaistonvarainen: kyseinen vamma tuskin tulee kuntoon enää koskaan sataprosenttisesti, eikä alussa hätäilemällä ainakaan. 

    Sydäntäni lähellä on perinteinen hiihto, etenkin metsäsuksilla tai liukulumikengillä. Mikä onkaan hienompaa kuin hiihdellä hissukseen valkoisessa äänettömyydessä, satumaisemassa. Lisäksi hiihto tekee hyvää peruskunnolle, mutta ultrajuoksukunnon kanssa sillä ei ole mitään tekemistä. Hiihtämällä ei jalkojen iskutuksen keston ominaisuudet säily tai kehity.

 

Lopuksi siteeraan ystävääni Sami Liuhtoa. Runokirjasta Lapsena tunsin muutamia hirviä:

 

tiedätkö kun ihminen

on huono työssään

se on aika

traagista eikä ole

tapana sanoa meillä

päin kärsitään tämäkin

on täysin järjetöntä

 

(Runo 3. toukok. 2022)

 

VIIKKO 51.

Ma- 10,22 km - 1.09. Nellimintie.

Ti- 11,04 km - 1.14. Pakkasta - 15 astetta viiman kanssa.

Ke- Lepo

To- Matolla 11,01 km - 1.13. Ulkona - 26, 7 astetta.

Pe- Lepo

La- Pimeässä otsalampulla 8,01 km - 57 min. hitaasti.

Su- Perinteinen joulukymppi 10,27 km - 1.13.

Yhteensä 50,5 km.

 

KUVIA ELÄMÄSTÄ  (Klikkaamalla kuvia ne suurenevat riviin katsottaviksi)

Juomatauolla Kirsin kanssa ärjänteellä.

Toisenlainen kelkkakuva. Myyjä sanoi, että se kestää käyttää kylellään. Painavaa nelitahtikelkkaa ei saa helposti yksin matolleen ilman taljaa. Ajovirhe: vauhtia oli liian vähän. Toisaalta, jos vauhtia olisi ollut enemmän saattaisin olla vieläkin etsimässä päätäni lumihangesta.

Pyhävaaran latua.

On se kyllä hyvä tuo hirvi - lautasella.

 

SOKISSA- SHOKISSA - ŜOKISSA

 

Vanhenemisesta puhutaan negatiivisesti ja jatkuvaa kasvua tavoittelevassa yhteiskunnassa se mielletään ongelmien aiheuttajaksi. Näkemykseni mukaan ihmiset ajautuvat päivä päivältä kauemmas omasta alkuluonnostaan. Tässä he unohtavat elämänsä tärkeimmän merkityksen: kasvaa ja kehittyä omaksi itsekseen elämänsä loppuun saakka. 

    David Robonin kirja nimeltään Ennakko-odotusten vaikutus, todistaa vanhenemiseen positiivisesti suhtautuvien ihmisten kärsivän muita vähemmän kuulovaikeuksista, hauraudesta ja sairauksista. Historiasta löytyy useita taiteilijoita, jotka kuusikymppisinä ovat parhaimmillaan.

    Jyväskylän yliopistossa on jatkunut yli viisikymmentä vuotta tutkimus nimeltään Lapsesta aikuiseksi. Tutkimuksessa on kartoitettu 1959 syntyneiden elämää. Tutkimukseen osallistuvat ovat varsin tyytyväisiä ja onnellisia nyt kuusikymppisinä. Yhdeksänkymmentä prosenttia arvioi elämänsä tarkoitukselliseksi. Hieman yli puolet näkevät tulevaisuudessaan mahdollisuuksia ja aikaa tehdä suunnitelmia. 

    Korona-aikana eräässä masentavassa facebook-keskustelussa minua moitti vanhukseksi eräs poliittiseksi toimijaksi julistautunut nuorempi mies. Kirjoitin kieli poskessa elokapinan istumisesta ajotiellä. Muistutan häntä ja muita: vanhuus alkaa nykyisin vasta kahdeksankymppisenä. Mainitun, nuoremman miehen kanssa voimme koska tahansa mennä rinnakkain peilin eteen ja katsoa kumpi meistä on turvonnut omaan mahdottomuuteensa, kumpi meistä on pitänyt itsestään huolta. Kokemukseni mukaan en pysty pitämään muista huolta, ellen ensin pidä itsestäni huolta. Poliittiset toimijat voisivat näyttää esimerkkiä, jos kerran pitää ohjailla kansalaisten kulutustottumuksia tai elintapavalintoja?

    Mitä sitten kertoo minusta itsestäni se, että nostan edelläkuvatun asian esiin näinkin pitkän ajan päästä. En minäkään pysty olemaan takertumatta ihan kaikkiin asioihin. Toisaalta tuolloin olin ollut facebookissa melko lyhyen ajan, enkä ollut tottunut keskustelukulttuurin tasoon kyseisessä alustassa. Unohdan aina välillä, että elän nykyisin Lapin suoraansanomisen kulttuurissa, jossa asioita ei hyvesignaloida tai väritetä. Täällä joko sanotaan tai sitten jätetään sanomatta.

    Ikääntyminen muuttaa suhtautumista ympäröivään muodolliseen maailmaan. Sokkitilan sijaan ikääntyvä sopeutuu muutoksiin ja antaa niiden mennä menojaan. Nuorempia ilmastonmuutoksen kanssa kipuilevia on hauska ärsyttää kommentoimalla, että eletään nyt ensin. Pahimmin ahdistuneet hermostuvat ja kaipaavat faktoja omien valintojeni taustalle. Ärsyyntyvät kommentoimaan ja tulevat samalla paljastaneeksi oman keskeneräisyytensä.

    Grönlannissa on Qeqertarsuaq- niminen saari. Saari tunnetaan myös nimellä Disko. Saarella on Kööpenhaminan yliopiston tutkimuslaitos ja maailman vanhin sääasema. Kun aseman johtajalta kysyttiin ilmastoahdistuksesta, hän otti vertaukseksi oman suhtautumisensa paikallisten suhtautumiseen. Jos jokin kala loppuu tai häviää, paikalliset vaihtavat pyyntimenetelmää ja kalalajia. He eivät ilmaston lämpenemisen myötä ole sokissa vaan sopeutuvat, etsivät muita tapoja selviytyä.

    Länsimainen ihminen on sokissa ja pyrkii estämään tai ohjailemaan väistämätöntä muutosta epätoivoisesti. Tässä näkyy mielestäni liukuminen alkuluonnosta kauemmas selvimmin. Jatkuvaa kasvua havitellessaan ihminen on unohtanut täysin oman henkisen kasvunsa. Henkiseen kasvuun kuuluu olennaisena osana muutoksen hyväksyminen, sekä omassa itsessä että ympäristössä. 

    Mutta keskeneräisiä me olemme kaikki - loppuun asti.

VIIKKO 21. HARJOITTELU

Ma- Lepo

Ti- 5,09 km - 35 min.

Ke- 7,01 km - 55 min.

To- Lepo

Pe- 11,08 km - 1.18.

La- 10,13 km - 1.11.

Su- Ylimääräinen lepo. Kävelin Kirsin kanssa illalla 4,76 km - 1.08.

Yhteensä 33,2 km - 4 tuntia.

Kevyt viikko ja heikko sellainen. Vasemman pohkeen alin kohta ennen akillesjännettä kipuili sisäsyrjältä. Pidin ylimääräisen levon sunnuntaina vaikka jalka oli oireeton. Venyttely tuotti tuloksia.

Kaikki viikon juoksu poluilla ja hiekkateillä Nellimissä, blogin kuvat juoksureiteiltä.

 

Kyllä vain, taivas loistavan sininen,

syvänsininen taivas nyt on,

valo sekoittuu ilmaan taivaan sen.

Kyllä vain, mutta silti totta,

että tällainen ei saata sinua

eikä suudelmaasi korvata.

Tästä kaikesta yksin surua saan

eikä sinua riitä se korvaamaan.

Sinä vain olet tärkeä nyt.

 

Tämä on Fernando Pessoan viimeinen runo 22.11.1935. Kuusi päivää myöhemmin hän joutui kuumeen ja vatsakipujen vuoksi Lissabonin ranskalaiseen sairaalaan ja kirjoitti 29. marraskuuta viime sanoinaan "I know not what tomorrow will bring". Seuraavana päivänä hän kuoli.

KOMMUNISTIKARSINA, VISIO ELÄMÄSTÄ PESUPALLOLLA

 

Maalatessani kommunistikarsinaa punaisella Tikkurilan Vinhalla (ei kaupallinen yhteistyö), kuulin sääsken ininän ja tunsin piston niskassani. Sääski on pohjoisen hyttynen, tämä tiedoksi etelän ihmisille. Kalasääski on eri asia, mutta ei mennä nyt siihen. Siis kesä Lapissa toukokuussa? Västäräkkipariskunta muutti rakoliiterin puupinoon, kirjosiepolla on haaremi pihan pöntöissä ja joen vesi nousee nousemistaan. Plus kaksikymmentäkolme, kelpasi maalata karsinaa sääskestä huolimatta.

    Isosisän mielestä kaikki hiukankin poliittisissa mielipiteissään vasemmalle kääntyvät olivat kommunisteja. Hänen mielipiteensä kehittymiseen saattoivat vaikuttaa kaksi itäräjan taakse tehtyä jätkänpyyntiretkeä ja paluu sieltä yksikätisenä. Toisaalta isoisä sanoi suoraan, kaunistelematta, kuten minäkin. Hevosmiehenä hän ymmärsi, että karsinan tehtävä on kahdenlainen riippuen tilanteesta: pitää sisällään sinne suljetut, tai ulkopuolella ulkopuoliset. Tätä taustaa vasten itärajalle suunniteltu vihreä peruskoulu- tai päiväkotiaita, vaikkakin sen huippu tuunataan piikkilangalla, on surkuhupaisa viritelmä. Lapsenuskoinen oletus pahan loitolla pitämisestä. Aitoja ja karsinoita rakennellessa kannattaa pohtia vakavasti sulkeeko itsensä ulko- vai sisäpuolelle.

    Punaväri sopii kommunistikarsinaan. Pohdittiin naapurin kanssa, miksi punainen on valikoitunut ajan saatossa työväenpuolueen väriksi. Emme saaneet asiaan selvyyttä. Sen sijaan naapurin mielestä kommunistikarsina oli hauska juttu, mutta hänkään ei voinut ymmärtää miten sosiaalidemokraatit ovat onnistuneet maalaamaan aatteensa nuoria kaupunkilaisia kiinostavaksi. Suomihan toteuttaa tällä hetkellä eräänlaista valtiokapitalismia. Työtätekevät maksavat toistensa sosiaalietuudet, ja vähän muidenkin. Yritykset vähemmän. Yrittäjän näkökulmasta tämä vähemmänkin on liikaa. Viimemainittua mielipidettä puoltaa Venezuelan konkurssi. Maasta yrittävät nyt kaikki muuttaa pois. Öljy- ja luonnonvaroiltaan rikas maa ajettiin katastrofiin kommunismilla.

    Kuten isoisänikin, minä sekoitan ajattelussani tarkoituksella sosialismin ja kommunismin. Pyrin mielipiteessäni selkeyteen. Annan näin vastustajilleni mahdollisuuden irvistellä detaljien puutetta. Kommunistikarsinani räystäslaudat ovat valkoiset, muut osat punaisia. Se on selkeyttä. Selkeyttä ei edusta eri aatesuuntien maalailu tarpeen mukaan enemmän miellyttäviksi. Viimeinen esimerkki tästä on empatian mukaanottaminen. Että oikein empaattista sosiaalidemokratiaa? 

    Miellyttäväksi maalaamista tapahtuu myös uskonnoissa. Kaikki pitää pelastaa, antaa takuu paremmasta. Jos ei kukaan muu, niin ainakin Jeesus. Käykö? Nyt erikoistarjouksessa!

    Ihminen, joka on oman onnensa seppä, aiheuttaa kateutta. Teemu Selänne kertoo hämmästyneensä, kun huomasi politiikkaharrastuksensa viriävän. Selänteen Twitteristä on Helsingin Sanomat saanut ilmaista täytettä, puhumattakaan Ilta-Sanomista. Entisenä huippu-urheilijana Teemu on joutunut matkallaan tekemään valintoja ja tämä ei kommunisteille käy. Selänne on itse ottanut vastuuta ja rakentanut oman uransa. Sitäpaitsi Teemu ja Elastinen ovat saaneet ihmisten auttamisen saralla enemmän kuokituksi, kuin moni poiskannettu kommunisti. Viittaan tällä eräisiin Sotshin olympialaisten murheellisiin tapahtumiin.

    Kaikki eivät pärjää, mutta voisivat edes yrittää. Luin erään kestävyyslajin valmentajan tilitystä siitä, että hän oli joutunut houkuttelemaan nuoria urheilijoita lenkille ja harjoituksiin. Missä ovat menestyksen nälkä ja voittamisen himo? Sanon suoraan, että jos aikoo menestyä ja päästää suustaan ulos lauseen: "Harjoittelu vie niin paljon aikaa...", voi samantien lopettaa ja siirtyä muihin harrasteisiin. Samaa ihmettelin tämän kevään ylioppilaan televisiohaastattelussa. Hän kertoi lukion vieneen päivistä aikaa paljon. Aikaa miltä muulta?

    Kommunistikarsinani tarkoitus on pitää porot ulkopuolella. Monelle Lappia reservaattina tai virkistysalueena pitävälle voi tulla yllätyksenä tieto, että kesähelteellä kisurat tulevat kyliin ja asutuksen liepeille. Makaavat seinustoilla varjossa, kusevat ja paskantavat samalla kaikki kuistit ynnä muut muut suojaisat paikat. 

    Pihamme on osittain hiekkaa. Porojen suosiossa on autokatoksen ja liiterin väli. Viileällä hiekalla on mukava maata ja kuseskella. Tätä samaa ongelmaa torjutaan isommissa kaupungeissa porttikonkien lukittavilla porteilla. Kaupungissa ongelman aiheuttaja ei ole poro, vaan loro.

    Espoon West Endissä on tietojeni mukaan yksi kommunisti. Kukaan ei tiedä kuka hän on, mutta vaaleissa ääni ilmaantui taas laskentoihin. Kehitys siellä(kin) on ollut suotuisa. Vielä 2015 ja 2019 kommunisteja äänesti West Endissä kaksi, nyt enää yksi. Veikkaan avioeroa tai luonnollista poistumaa. Kuusikymmentä prosenttia äänesti kokoomusta tällä Espoon hyvätuloisten asuntolueella. Paikallisista karsinoista minulla ei ole tietoa, mutta jos niitä on, kyseessä on ulkopuolisten alueelle pääsyn rajoittaminen.

    Jos voitan lotossa, ostan kommunistikarsinaani Teslan. En aja sillä, vaan rakennan uuden karsinan kauemmas talosta vanhalle Nissanilleni. Teslan karsinan kun pitää olla talon wifi-verkon yhteydessä. Näin autoon saadaan uudet päivitykset ajantasaisina. Myös ne, joissa yön aikana auton toimintasäde laskee yhtäkkiä kaksikymmentä prosenttia. Teslaa hylätään katsastuksissa tukivarsien tai jarruongelmien takia, siksi en aja sillä. Siitä tulee pelkkä pihakoriste. Karsinan käyttötarkoitus laajenee: porojen lisäksi myös kommunistit pysyvät poissa uuden Teslani lähettyviltä.

    Elämä ei ole loton voiton odottamista. Vastuuta itsestä on otettava, jos mielii menestyä. Helsingin itäkeskuksessa on nuorten toimintatalo Kipinä. Kipinän yhteydessä on Mummola-niminen musiikkistudio. Nuorisotyön ideana on tarjota nuorille studiotilat ja ohjausta musiikin tekemisessä. Tiloissa käy nuoria, jotka vakavissaan tähtäävät musiikkiuralle. Tiloissa käy myös nuoria, jotka parin käyntikerran jälkeen eivät palaa. He huomaavat, että kukaan ei tee musiikkia heidän puolestaan. Itse itselleen tekemisestä on kasvettu pois jo taipaleen alussa.

    Moni tähtää muutokseen ja kaipaa elämässään vapautta. Sitten kun vapaus koittaa tai sen saavuttaa, ollaan täysin hukassa. Näin käy esimerkiksi eläkkeelle jäädessä tai jonkin pitkäaikaisen tavoitteen toteutuessa. Ilman päivittäistä rytmiä, jatkuvaa ponnistelua ja etenkin ilman omia sääntöjä homma menee kommuunismiksi. Sinut suljetaan karsinaan tehtävää täyttämään. 

    Mitä väliä, kun valtio lopulta hoitaa? Todellisuudessa valtio ei hoida mitään. Suomea ei kuntoon saada millään ideologialla, vaan sillä, että jokainen laittaa itsensä ja omat ympyränsä kuntoon. Pelkästään ulospuhaltamalla ei pärjää, sisään on hengitettävä.

    Koronavuosien aikana kehittyi eräänlainen joukkopsykoosi, josta kaikki eivät vieläkään ole päästäneet irti. Jäätiköt sulavat ja me kuolemme kaikki. Oliko viimeksimainittu yllätys jollekulle? Ratkaisuksi olen tarjonnut elämää tässä ja nyt. Siitä huolimatta, että vesi voi nousta ja huuhtoa kaiken pois, aivan kuin pesupallosta. Tiedättehän, sellainen kapine, mihin laitetaan pesuainetta sisään ja sitten se sijoitetaan pesukoneen rumpuun pyörimään pyykkien sekaan. Sillä ne maalitahrat puhdistuvat.

Editoitu 18.5. ja 19.5. parin saamani sähköpostin palautteen perusteella:

1. Palauteposti väitti, että en tiedä mitä kommunismi on.

2. Palaute kysyi valtiokapitalismista.

Luonnollisestikaan en julkaise minulle lähetettyjä sähköposteja, mutta yritän selventää asiaa samalla kaikille lukijoille.

Ajatteluani on kieltämättä usein hankalaa ja vaikeaa seurata, mutta nimenomaan ajattelun muutoksesta tässä olikin kysymys.

On kyllä todella rasittavaa selitellä, lukijalle pitää mielestäni jättää tilaa omille tulkinnoille. Jokainen löytäköön oman totuutensa, yhteiskunnalliset kirjoitukseni ovat pelkkiä hapuilevia aiheita.

Rakkaat lukijat, olen hyvin tietoinen mikä voi olla kommunismia. Kuitenkin minkään ideologian määrittely ei voi olla jäännöksetön ja absoluuttinen totuus. Ideologian moninaisuuden ymmärtäminen on kaiken aatekeskustelun perusta. Kommunismikin syntyi 1800-luvun teollistumisen myötä, eli mikään uusi asia se ei ole. 

Valtiokapitalismissa on kyse siitä kuka hyötyy yksilön ponnistelusta yhteiskunnan eteen, minusta ei ainakaan yksilö itse läheskään aina.

Kommunismin keskeisiä teemoja:

- Arvo syntyy työstä. Työn tekijälle maksettavan palkan on oltava pienempi kuin hänen työnsä arvo. Työn ja pääoman ristiriitaa käsittelee muuan kirja nimeltä Pääoma.

- Luokka. Kysymys taloudellisesta eriarvoisuudesta on aina kysymys tasa-arvosta ja vapaudesta.

- Itseisarvoinen työ - välinearvoinen työ. Itseisarvoista työtä tehdessä minua motivoi tulos, juoksen ja tulen parempaan kuntoon. Välinearvoinen työ: teen töitä ansaitakseni rahaa. Itseisarvoinen työ on hyvinvointini kannalta mielekkäämpää. Yhteiskunnan tulisi järjestää asiat niin, että välinearvoista työtä tehdään vain sen verran kuin on välttämätöntä.

- Pääomien kasautumista estetään/ohjataan. Yhteisomistus.

- Kaikilta kykyjensä mukaan, kaikille tarpeidensa mukaan. Yhteisön toimintaan osallistuminen, demokraattisen neuvottelun ja päätöksenteon tarve.

Lisäksi on esitetty:

- Kommunismi ei ole valtiomuoto. 1800-luvulla kommunistit näkivät valtion kapitalismin tukirakenteena. Valtio tulisi lakkauttaa!

- Kommunistit tunnustavat valtion saavutukset ihmisen elämän parantamisessa ja kapitalismin suitsimisessa mutta ajattelevat, että valtio kontrolloi ja pitää kurissa. Tämä johtaa pääoman kasautumiseen.

-Kommunismi ei ole sosialismia.

- Kommunismi on horjuttanut arvoliberaaleja teemoja. Kommunistit ovat ensimmäisten joukossa kannattaneet avioeroa, aborttia, ehkäisyä, sateenkaariteemoja jne.

- Kommunismin suhde väkivaltaan on ristiriitainen: vallankumous kontra aseistakieltäytyminen.

- Kommunistit ateisteja? Kommunismiin sisältyy ajatus, että uskonto on ihmisen yksityisasia.

Niin sanotut "alkuperäiset" kommunistiset teemat ovat ajankohtaisia, koska talouden, tuotannon ja omistamisen ehdot muuttuvat digitalisaation, kaupungistumisen ja ilmastonmuutoksen myötä.

Tarve kuluttaa vähemmän ja asua yhä tiiviimmin kasvaa. Elämänalueet, jotka ovat pääoman kasautumisprosessin ulkopuolella kaipaavat laajentumista.

---

Ylläolevaan editoituun sisältöön on käytetty osittain kansanedustaja Anna Kontulan aiemmin julkaisemia ajatuksia pohjana kommunismin määritelmille.

---

Onko se sitten noin? Siinähän sitten mietimme.

Kotalassa 18.5. Pasi Koskinen

VIIKKO 19. HARJOITTELU

Ma- 14,24 km - 1.39. Hiekkatiellä.

Ti- 6,66 km - 46 min. Asvaltilla.

Ke- Kävelyä Kirsin kanssa 3,08 km - 45 min.

To- Ivalo - Nellim 42,88 km - 5.07. Nec Plus Ultran reitin paluu.

Pe- Lepo

La- Lepo / Kirsin kanssa retkeilyä, kävelyä Ruijanjoella.

Su- 8,50 km - 1.03. Haapakuru poluilla.

Yhteensä 72,2 km - 8:37

 

Hyvä viikko. Pitkä on matka pohjalta huippukuntoon. Arvioin olevani 2/3 huonmmassa kunnossa kuin viimevuonna startatessani Kauhajoen kilpailuun. Pitkä tauko ei ole fyysisesti lainkaan hyväksi.

    Mutta (ehkä) henkisesti? (vale)

    Näin jälkikäteen vihdoin tajusin omalla kohdallani "ulospuhalluksen" Kauhajoen kuuden päivän onnistumisen myötä. Pitkään tavoittelemani kuudensadan kilometrin raja rikkoutui, mutta pysähdyin vasta seuraavan ultrajuoksun jälkeen tämän vuoden helmikuussa. Olisi voinut pysähtyä aiemmin eri tavalla.

    Viime lokakuun sairastelut romuttivat kilpailussa jo valmiiksi romutetun pohjan. Olin syyskuun 2022 Norjan reisun jälkeen omasta mielestäni hyvässä kunnossa, mutta se oli harhaa. Tiedossa marraskuussa oli helmikuun 2023 hallikilpailu. Juoksin marraskuussa ja joulukuussa liian vähän, väärin, mutta etenkin kaupanpäälle vastoin tahtoani. Seurauksena tammikuussa motivaatio romuttui ja helmikuun kilpailusta tuli torso. Parempi vaihtoehto olisi ollut juosta "vapaasti" marraskuu ja tiivistää sitten kahden kuukauden prässillä kohti hallia. Näin motivaatio olisi ehkä syvällä sisimmässäni säilynyt vahvana.

    Yksinkertaisesti sanottuna hukkasin ajatuksen. Nyt se on kristallinkirkas. 

 

KEVÄTRETKIKUVIA RUIJANJOKIVARRESTA

 

Minä nukun. Jos minä unta näen,

en herätessäni tiedä, mistä olen uneksinut.

Minä nukun. Jos minä en näe unta,

minä herää avoimeen tilaan.

En tunnista sitä, koska heräsin

siihen mitä en vielä tuntenut.

Mikä parasta? Ei se, että unessa uneksii

eikä unessa uneksimattomuus,

vaan se ettei herää koskaan.

- Fernando Pessoa, 1933

 

Sami Liuhdon maanantaipalindromi (15.5.2023) minulle:

Salatao massakirisi iso kesällä.

Tallo kuoro: Pasia mille?

Nellim aisaporo ukolla tällä.

Sekosi isi rikas, samoat alas.

 

Runoudesta kiinnostuneille suosittelen Sami Liuhdon Tyhjiö-sarjaa. (Käsite)    

    

POLUTON POLKU, TIETÖN TIE

 

Kodissamme Nellimin Kotalan vanhassa puutalossa on kolminkertaiset ikkunat. Kurkkukipuisena, mutta en harmistuneena, join hitaasti kahvia ja katselin kevääseen herännyttä kärpästä sisäpuolen ikkunapokien välissä. Kärpäsen ja ulkoilman välissä oli kaksi lasia. Kärpäsen takana yksi lasi. Kärpänen ei pyrkinyt sisällepäin taloon, vaan tutki lähes taukoamatta keskimmäistä lasia ulospäin.

    Kun juo hitaasti kahvia ja pureskelee voileipää vielä hitaammin, vaikka lautasella on seuraavaksi vuorossa donitsi, ei menetä mitään. Päinvastoin. Hetki pysähtyy. Kuulen puuhellassa olevien kuusipuiden ritinän ja seinäkellon raksutuksen. Näen ulkona tuulen heiluttavan männynoksia, valon ja varjon leikin keväthangella. Ilmavirrassa ulkona lentelee silloin tällöin hiukkasia, ehkä ne ovat tuulen puunkuoresta irroittamia kaarnanpalasia tai sitten jotakin muuta, irronnutta materiaa.

    Ihmisellä, aivan kuten kärpäsellä, on jatkuva tarve päästä jonnekin. Näin toimien, tässä ja nyt- ajatus jää useimmiten useimmilta kokematta. Kyse ei ole pysähtymisestä, vaikka hetki tuntuukin pysähtyvän. Kyse on oman rajallisuuden hyväksymisestä, oman keskeneräisyyden hyväksymisestä.

    Tärkein opettajani, Shunryu Suzuki kuoli, kun olin seitsemän vuotta vanha. 28-vuotiaana syövän jälkeen lähdin jatkamaan elämääni, en ymmärtänyt, että minulla oli aloittelijan mieli. Aloittelijan mieli oli ollut minulla koko elämäni, en vain ollut hyväksynyt sitä.

    En edes muista missä yhteydessä kuulin Shunryu Suzukista ensimmäisen kerran. Tapahtumasta lienee kulunut noin kolme vuotta. Tutustuin hänen ainoaksi jääneeseen kirjaansa Zen-mieli, aloittelijan mieli. Ensimmäisen kerran kirjaa lukiessani oivalsin, että olin harjoittanut mieltäni juuri Suzukin kuvaamalla tavalla jo vuosikausia. En kuitenkaan meditaatiossa istuen, vaan juosten. Kirja kokosi yhteen kaiken vuosien varrella itse oppimani ja antoi valtavan paljon uutta. Ymmärrys, että Zen on kaikessa jatkuvasti, oli järisyttävä. Ymmärryksellä en tässä tarkoita mitään yksittäistä "valaistumisen" kokemusta, vaan jatkuvan hyväksymisen kokemusta kaikkeen koettuun sellaisenaan.

    Suzuki-rõshi korostaa, että Zen-mielen tarkoituksena on saattaa sinut takaisin omaan itseesi. Se tarkoittaa avoimmuutta, kykyä nähdä asiat aina uusina ja tuoreina. "Joskus mestari kumartaa oppilaalleen, joskus oppilas mestarilleen." Eroa ei siis lopulta ole. Tämä ei tarkoita, että opettajaa ei tarvita. Tämä ei tarkoita, ettei mitään sääntöjä olisi.

    Mietiskely, hiljentyminen tai katseleminen on mielen selkeytymistä - hämmennyksen lakkaamista. Kun mieli on avoin ja selkeä, voimme tarkastella tapahtumien kulkua ja ymmärtää paremmin itseämme ja maailmaa ympärillämme. Näin emme aiheuta tarpeetonta kärsimystä itsellemme, emmekä muille.

    Zen ei edellytä tietoa buddhalaisuudesta, eikä se ole uskonto. Zen käy myös pelastusoppeihin tai muihin onnen oikoteihin uskonsa menettäneille. Zen ultrajuoksussa on askeleiden ja hengityksen rytmiin keskittyvää perusmietiskelyä, dynaamista meditaatiota. Samalla tavoin voi harjoittaa istuen, paikalleen pysähtyen.

    Alkuperäinen intialainen mielenhiljaisuutta tarkoittava sana on dhyãna, luetaan dhjaana. Kiinaksi chan, luetaan tshan. Japaniksi zen. Tämä käännetään mietiskelyksi tai meditaatioksi, vaikka se ei viittaa miettimiseen. Yksinkertaistettuna zen on olemisen suoraa kokemista turhia miettimättä.

    Kuulostaa helpolta, mutta ei ole.

    Kun minulta kysytään, uskonko Jumalan olemassaoloon, vastaan nykyisin aina samalla tavalla: jotain korkeampaa on. Ero uskomisen ja hyväksymisen välillä on veteen piirretty viiva. Kun olet piirtänyt viivan, väreet asettuvat ja sitten vesi sekä kadonnut viivasi ovat yhtä. Zenissä on takertumattomuuden käsite. En voi päästä mieleni kanssa minnekään, jos takerrun opinkappaleisiin tai uskonnon sääntöihin. Zen on poluton polku, tie ilman määränpäätä.

    Lukijoistani joku saattaa kuvitella minut meditoimassa: istumassa kaapu päällä lootusasennossa. Ultrajuoksijana jalkani ovat useimmiten siinä jäykkyystilassa, että hyvä kun ne saa edes perinteiseen risti-istuntaan. Silloin kun harjoitan zazenia, istun useimmiten tuolilla hengitykseen keskittyen, nojaamatta mihinkään. En nojaa mihinkään, koska en odota mitään enkä tarvitse tukea - oma mieleni riittää. Olen sellainen miltä näytän: rauhallinen ja ryhdikäs. Avoin. Eikä kaapuakaan ole, mukava kotiasu riittää.

    Suosittelen lukemaan Basam Booksin Suomalaisen Zen-oppaan. Kirjan on kirjoittanut Tae Hye, eli Mikael Niinimäki. 2001 painettua kirjaa voi olla vaikea löytää, mutta nettiantikvariaateista voi googlettamalla tärpätä. Kirja selventää Zenin olemusta ja tekee siitä arkipäivässä ymmärrettävämmän.

    Tyhjä mieli kuulostaa useimmista kammottavalta. Tämä johtuu pelosta. Emme ole yhtä kuin mielemme. Olemme kehittäneet ihmisenä olemisen perustalle olevan pelon, pelon, että emme olekaan. Tästä eteenpäin jokainen jatkaa itse. Minun vastaukseni on: emme tietenkään ole. Elämän tarkoitusta ei ole, mutta merkitys on kyllä - sen jokainen etsiköön itse.

    Minä olen pehmennyt mielipiteissäni sitä enemmän, mitä pidemmälle olen Zenissä edennyt. Edelleen kannan mukanani mustavalkoisuuden taakkaa. Äskettäin kommentoin erästä puunkaatoon liittyvää facebook-päivitystä: "Eikä vielä yhtään vihervassaria itkemässä kommenteissa. Super." 

    Tiesittekö, että olen jo vuosikausia pyytänyt puulta anteeksi, kun kaadan sen. Anteeksipyytäminen ei pelasta maailmaa ilmastonmuutokselta, mutta minun maailmastani se tekee ongelmattoman: "Anteeksi nyt kun kaadan sinut, mutta minunkin on lämmiteltävä."

    Vuosikausia olen kehottanut blogiteksteissäni ihmisiä valitsemaan, tekemään valintoja oman onnellisuutensa perustaksi. Jos joku löytää onnellisuuden vihervasemmistolaisuuden kautta, hyvä. Kuitenkin kysytään miksi maailma on täynnä kärsimystä ja ongelmia. Vastaan kuten opettajani: ei ole syytä. Mutta kysyminen ei ole koskaan turhaa!

    Hyväksy poluton polku, tietön tie. Kulje. Anna mennä.

 JUOKSUNI

 

Tulin vaalipäivän jälkeen ennen pääsiäistä kipeäksi. Kirsi sai kuumettoman keuhkoputkentulehduksen ja minä pelkän kurkkukivun sekä voimattomuuden. Pääsiäisenä olin vaihtelevasti pystyssä, lenkillä, pilkillä ja hissukseen. Pääsiäisen jälkeen tuntuu taas, että olen kipeä. Koronaa ei eilisen testin mukaan ainakaan ole.

    Tauko 24-tunnin kilpailun jälkeen on ollut tarpeen. Toisaalta tauko on jälleen kerran osoittanut, miten huonoksi ihmisen vointi menee ilman säännöllistä harjoittelua. Makkaransyöntiin ja viinanjuontiin makaamisen ohella pystyvät kaikki, harvempi päivittäiseen juoksulenkkiin.

    On aivan selvää, että kolmekymmentä vuotta harjoittettu kehoni romuttuu ilman liikettä. Yleensä toimin aina samalla tavalla. Aloitan päivittäisen juoksemisen vasta sitten, kun lenkin jälkeen herää iloinen tunne: huomenna uudestaan!

    Sen aika olisi nyt. Mutta ensin on tultava terveeksi. 

 

KYSYMYS

 

Näetkö tämän kirjoituksen alussa kuvassa kärpäsen, ikkunan välissä olevat joutsenet, pihan, rakennuksia, puut, pilvet taivaan ja valon.

    Vai näetkö pesemättömän ikkunan, naarmut, lohkeilevan maalin, ulkona kumollaan olevan pulkan, kaksi moottorikelkkaa, vanhan lyhdyn entisessä lintulaudalle pystytetyssä kelossa ja sirkkelin peitettynä liiterin vieressä odottamassa puuntekoa.

    Aukeaako metsän takaa poluton polku ja tietön tie.

    Vai heijastuuko muita muotoja.

    Kaikki voi olla yhtä:

 

Ilta

 

"Kun rauhallisena tummuu ilta

ja oksien alla hämärtyy.

Kysy taivaan pitkiltä tanhuvilta

mist' on tämä lahjoitettu ilta

ja missä on tyyneyteesi syy.

 

Oli aivan turhaa ja tuskallista

luo salaisuuksien ponnistaa.

Se on loppumattoman louhimista,

se on pohjattomuuden luotaamista,

se on kysymysmerkkien seulontaa.

 

Älä kaivele mistä ja minkä vuoksi.

Ole tyhjä vain. Ole auki vain.

Suo salaisuuksien tulla luoksi

tai haipua niinkuin pilvet juoksi

yli metsän latvojen humisevain.

 

Suo silmien paistaa, henkien tuulla

läpi tuntosi valvovan tuokion.

Vain hiljaisella on korvat kuulla.

Kun askelet hiipivät porraspuulla

vain odottajan ovi auki on."

 

Aaro Hellaakoski, kokoelmasta Runot.