Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

tiistai 27. maaliskuuta 2018

HIENOT HETKET





Aluksi pohdintaa teistä arvoisat lukijat :

Blogikirjoittamisen vaikeus on aiheen valinta. En voi koskaan tietää missä ja millä mielialalla lukija tekstejäni tutkii. Tällä tarkoitan sitä että jos henkilö ottaa käteensä elämän syvempiä merkityksiä käsittelevän teoksen hän lienee omasta mielestään vastaanottavainen juuri tuona valittuna hetkenä. Jos lukija taas on kiinnostunut pelkästään urheilusta hän valitsee sitten sen aiheen. Aiemmin vitsinä heitetty lifestyle-blogi termi saa lukijani kiinnostumaan sitten jostakin muusta mistä kirjoitan. Summa summarum : rohkeus kirjoittaa ilman rajoituksia kaikesta antaa mahdollisuuksia itselleni kuten teillekin.

HIENOT HETKET



Lonkkaa särkee (ei niveltä) ja paidassani on taikinaa. Olen tehnyt aamulla makkarasoppaa, pessyt kaksi koneellista pyykkiä ja leiponut sämpylöitä joihin ujutin grahamjauhon lisäksi tähteeksi jääneen perunamuusin. Kuten huomaatte tässä oli jo monta aspektia lifestyleen. Ultraurheiluharjoituksen väsyttämä kotimies avautuu ? Ei suinkaan, vaan elän hienoja hetkiä - jälleen kerran.



Hienojen hetkien tärkein merkitys on olla läsnä silloin kun ne tulevat. Viime viikkoina olen viettänyt hienoja hetkiä ystävien kanssa erämaassa pilkkien ja moottorikelkkaillen. Sanalla sanoen luonnosta yhdessä nauttien ja Lapin luontoa ystävilleni esitellen.
Vihernillittäjät kehäkolmosen sisä- mutta myös ulkopuolella sanovat että ei moottorikelkalla vaan jalan. Luonto saastuu ja niin edelleen. Ensimmäiset vieraani olivat seitsemänkymppisiä, molemmilla on valtava kokemus luonnossa liikkumisesta niin ahkiota tunturissa vetäen kuin kevyemmiltäkin kesävaelluksilta. Pitäisikö voimien vanhemmiten vähetessä sitten olla menemättä luontoon ? Tervetuloa nillittäjät hiihtämään rajaseudun puolitoistametriseen hankeen kymmenien kilometrien päähän sivistyksestä - voi olla että moottorikelkkakyyti kelpaa teillekin jo muutaman kilometrin yrityksen jälkeen.




Ylläolevassa kuvassa ystäväni Jani esittelee munahankea. Jani kiireisenä yrittäjänä (monta ihmistä työllistävänä yrittäjänä) ei mitenkään ehdi hankkia töidensä ohella sellaista fyysistä kuntoa jolla hän selviytyisi rajaseudun olosuhteiden umpihiihtohaasteista. Pitäisikö hänen ja monen muunkin moottorikelkkailusta kiinnostuneen siis olla menemättä luontoon ?




Vihernillittäjä tarkastelee harmittavan usein asioita lähiökerrostalon parvekkeelta tai olohuoneensa ydinvoimasähköllä toimivan televisionsa kautta. Olen aina ollut sitä mieltä että luontoon pitäisi päästää jokainen sukupolvi omalla tavallaan. Luontoa kun ei opi kunnioittamaan käymättä siellä. Parasta luonnonsuojelua on kokea erämaa ihollaan tavalla tai toisella - tapahtuu se sitten luvanvaraisilla kelkkareiteillä moottorin avulla tai sitten muualla omin voimin. Ei viherrasisimia tähän, kiitos.





Olen tullut vuosikausia kestäneissä filosofisissa pohdinnoissani lopputulemaan että ihminen kaipaa kuolemaa. Elämän ja kuoleman rajalla käyneenä voin yrittää vakuuttaa että raja on hiuksenhieno ja varsin häilyvä. Kirjoittaessani tällaista otan riskin että minua pidetään hulluna mutta malttakaa hetki ja jatkakaa perustelujeni lukemista.
Alkoholistin sanotaan juovan koska hän ei kestä elämää. Hän on ehkä munaton olmi eikä uskalla tehdä itsemurhaa, joten hän siis juo paetakseen elämänsä tuskaa ja tekee itsemurhan pikkuhiljaa raunioittaessaan elimistönsä kuten elämänsäkin kuningas alkoholilla. Ja tätä kutsutaan sairaudeksi.
Adrenaliiniin koukussa oleva hyppää vuorenrinteeltä liitovarjolla saadakseen hyvät kiksit. Kuten kaikki huumeet annos nousee ja sitten tulee se viimeinen kiksi. Hyppääjä kerätään ämpäriin ja homma on ohi. Päämäärä saavutettiin tässäkin ja se päämäärä oli kuolema.





Paskapuheet omien rajojen mittaamisesta kantavat aikansa. Jossain vaiheessa järkevä yksilö (minä) myöntää olevansa koukussa. Riippuvainen ultrajuoksusta siis. Vai väitättekö että kohta 70-vuotias Schwerk on uskottava kertoessaan joka vuosi lopettavansa monipäiväjuoksut. Ja silti hän osallistuu jälleen tämän vuoden Unkarin 6-vuorokauden kilpailuun ? Vaikka itse vakuutti minulle lopettavansa, kuten vakuuti kolmena vuonna jo aiemmin.
Uskottava yksilö (minä) uskaltaa myöntää addiktionsa. Ollakseni uskottava myös itselleni olen alkanut vuodesta 2014 opettelemaan luopumista. Yksinkertaisesti siitä syystä että en kaipaa kuolemaa vaan nautin hienoista hetkistä.
Myönnän kyllä, että kun moottorikelkan nopeusmittari näyttää hiukan yli sataa kapealla metsätiellä niin olen sillä rajalla että vielä hiukan niin sitten voisin lentää. Tunne kutittaa perseessä (kuivassa) mukavasti mutta sitten järki vie voiton. Uskottava yksilö (minä) pysyy siis maan pinnalla tässäkin eikä halua muuttaa Marsiin kuten voi joskus syödä lihaakin koska tietää että maailma ei ehkä sittenkään pelastu pelkästään salaattia syömällä.



Olen harjoitellut kuin eläin tämän vuoden kuuden päivän kilpailuun. En juurikaan pysty parempaan tai enempään täällä Nellimin talvessa. Olen erittäin hyvässä kunnossa jo nyt mutta kilpailukuntoon on vielä tekemistä.
Pidän kuuden päivän kilpailua kuten koko ultrajuoksua oman kokemukseni perusteella järjettömänä toimintana mutta osallistun siihen silti täysipainoisesti keskittyen ja parhaani antaen. Eikö olekin ristiriitaista ? Voi olla, mutta on myös rehellistä. 





Miksi sitten ? Ainakin olen juoksuvuosieni aikana oppinut läsnäoloa. Olen oppinut pois mustavalkoisesta ylpeydestä jonka muistavat ihmiset pitävät minua edelleen kusipäänä. Kusipää olen edelleen silloin kun puhutaan elämänarvoista avoimesti. Minä sanon suoraan että on ihan helvetin tyhmää tehdä enemmän töitä jotta tienaa enemmän ja voi palkata siivoojan kotiinsa helpottamaan arkeaan. Miksi ei siivoisi itse ja tekisi vähemmän töitä eli olisi enemmän kotona ja myös läsnä siellä kotona mahdollisesti oleville läheisille ?
Monelle entiselle yrittäjätutulleni on statuskysymys olla yrittäjänä. Tehdä epätoivoisen pitkää päivää pelkästään siksi että ego ei kestä mennä Siwan kassalle. Että täytyy repiä perseensä saadakseen yhä isomman plasmateeveen vaikka ulkona luonnossa on laajakulma rajaton.



Pysyäkseen kartalla on oltava läsnä. Hienot hetket tulevat ja sitten on myöhäistä kun ne ovat menneet ellet ole ollut läsnä. Lopputulos on kaikilla sama - kaipasi sitä tai ei. Tai edes myönsikö kaipaavansa. Minä yritän pitää kiinni elämästä, kaksin käsin ja jaloin myös.




VIIKKO 11. HARJOITTELUNI

Ma- 10 km - 1.07.
Ti- 10 km - 1.09. Lihakset tukossa täysin.
Ke- Lepo
To- Päivällä 20 km tiellä 2.03.
       Illalla poluilla 8 km - 0.57.
Pe- Helppo vauhdinvaihteluharjoitus 10 km - 59.57.
La- 10 km - 1.10.
Su- Lepo

Yhteensä 68,3 km - 7 tuntia ja 27 minuuttia - 425 vertikaalista nousuametriä.

Helppo palauttava viikko muiden aktiviteettien ohessa suunnitellusti.

VIIKKO 12. HARJOITTELUNI

Ma- Pakkopullaa 8 km - 0.52.
Ti- Lepo
Ke- Päivällä 18 km perusjuoksua - 1.55.
       Illalla löysät pois 17 km - 1.40.
To- Kollaa kestää 2 -massiiviharjoitus 44 km - 4.56. Pojat perkele täältä pesee !
Pe- 13 km - 1.24. Oikein helppoa edelleen.
La- Lepo
Su- 10 km - 1.01.

Yhteensä 110,2 km - 11 tuntia ja 49 minuuttia - 814 vertikaalista nousumetriä.

Hyvä viikko suunnitellusti muiden aktiviteettien ohella jossa Ke- Pe päivät ja niiden km-kertymä kertovat fanaatikoillekin ehkä jotakin.

Viimeaikoina olen lukenut Pierre Le Maitren tuotantoa ja pidän häntä yhtenä parhaista kirjoittajista ikinä. Miten hienosti hän ihmisen pahuuden osaakaan rinnastaa hyvyyden pyrkimykseen...

Lopuksi kuukauden vinkki ulkomaille aikoville :




tiistai 13. maaliskuuta 2018

MAAILMAN TÄRKEIN ASIA



Vieraat heräsivät jo viideltä. Oikeastaan he eivät ole vieraita vaan ystäviä. Olen aiemmin veistellyt että minua ja Kirsiä on siunattu järjestyksessä kolmansilla mummulla ja vaarilla. He käyvät aina silloin tällöin Pohjoisessa kylässä - tai ovat kuin kotonaan. Niin minä sen haluan nähdä ja se on minulle kunnia-asia mutta ei velvollisuus. Reilu viikko vierähti nopeasti ja he lähtivät aamiaisen jälkeen taipaleelle kohti kotia. 
Kirsi lähti töihin ja minä jäin yksin Kotalaan. Laitoin vierashuoneen lakanat pesukoneeseen, raivasin keittiön, imuroin ja maksoin laskuja koneella. Juodessani toista aamukahvia seitsemältä totesin että aikainen aamu kantaa aina hedelmää kohti väsynyttä iltaa.

Istuessani yksin Kotalan tuvassa tavoitin äkkiä menneen ajan. Tulin sille rajalle jossa aika kulkee hitaammin ja kaikki näkyy selvemmin. Aikanaan isäni on ollut tässä samassa pöydässä samassa tilanteessa. Lapin erakolle, kuten hän itseään nimitti, oli varmasti kaksinverroin vaikeampaa jäädä yksin näiden samojen ystävien lähdettyä. 
Samalla tavalla kuin minä, isä lienee katsellut ulos joen rantaan hitaasti taivaalta valuvaa hentoa lumisadetta ja kuunnellut hiljentynyttä taloa. Myöhemmin ulosmennessään hän saattoi tunte hartioillaan menneiden vuosien ristiriidat ja osittain risaisen elämän painon. Aivan kuten jokainen hartioille kertyvä lumihiutale olisi ikäänkuin vielä lisännyt mielen taakkaa, tehtyä kun ei saa tekemättömäksi edes mielessään.
Samalla tavalla minulla jokainen ultrajuoksuissa yli rajan juostu kilometri kuluttaa henkiset ja fyysiset voimavarat pikku hiljaa loppuun. Jokainen lenkillelähtö tavoitteelliseen harjoitteluun painaa aina vuosien mittaan hieman enemmän. En tiedä kuinka kauan enää jaksan. Juoksuvuosia on takana yli 25 ja alkaa olla muun aika. Juoksemista omaksi ilokseni en milloinkaan lopeta mutta suurin palo mittaamiseen on jo mennyt.
En koskaan lopeta kertomasta nuoremmille juoksijoille vuosieni varrella hankkimaani tietoa itsensä kehittämisestä juoksun kautta. Juoksemisen salaisuuksien selvittämiseen vaaditaan sekä pitkäjännitteisyyttä että rohkeutta mutta juoksu ei koskaan saa olla kokoaikaa se maailman tärkein asia.

Maailman tärkein asia on olla sinut itsensä kanssa. Minä olen tässä asiassa itseoppinut mestari mutta jopa minä tiettyinä hetkinä Lapin mahtavan luonnon syleilyssä koen jossakin taustalla mustan aukon. Tuohon aukkoon imeytyy  täällä pikku hiljaa ellei levitä ajoissa käsiään ja välillä lähde yrittämään lentoon.

Erämaajärven jäällä pilkkiesään istun hiljaa ja annan rauhan tulla sieluuni. Valkoinen hiljaisuus ja rannoilla satavuotiset puut seisovat kivenjärkäleiden välissä. Käkkärät oksat kehystävät ylösnousevan louhuisen vaaran rinnettä jossa lumettomat pystyjyrkät tuijottavat kalamiestä mitäänsanomattomina ja ilman vaatimusta.
Kun tulet on tehty ja makkaran sivuun saatu kunnon kahvit voi jo tuntea onnistuneensa. Vaatimukset lähtevät itsestä. Kun joskus ultrajuoksuni kilpailutasolla päättyy tiedän taatusti minne menen kun tyhjyyden tunne ultrajuoksun vahvojen kokemusten jälkeen iskee - pilkille tietenkin ja jos on kesä niin sitten uistelemaan. Voi olla että kalastaminen on silloin maailman toiseksi tärkein asia, ainakin rakkauden ja ystävyyden jälkeen kolmas. 


Etelän ihmisille selvitykseksi : kuvan reki on metallinen tulireki. Se hinataan jäälle moottorikelkalla varsinaisen kuljetusreen perässä ja siihen tehdään tulet, keitetään kahvi ja paistetaan makkarat ritilällä.


VIIKKO 10. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo
Ti- 10 km - 1.04. (6.22 min/km)
Ke- 20 km - 1.54. (5:42) erittäin kova ottaen huomioon kertyneet rasitukset, mielikuvaharjoitus. Pakkasta -16 astetta.
To- Lepo
Pe- aamu 8 km - 49.27 (6.10)
       ilta 12 km - 1.18 ( 6.28)
La- aamu 10 km - 1.07 (6.42)
       ilta 20 km - 2.05 (6.17)  kova harjoitus raskaalla reitillä myöhään illalla. Näinä kahtena päivänä palattiin huippuharjoittelun päivittäisiin keskiarvokilometreihin.
Su- Lepo

yhteensä 80, 3 km - 8 tuntia ja 19 minuuttia

Viimeviikolla kirjoitin että en ota harjoitteluun tehoa enää mukaan mutta muutinkin mieltäni. Halusin vähemmän kilometrejä viikkooni ja siirsin samalla vieläkin hiukan palauttavan jakson alkua. Alkuperäisen suunnitelman mukaan maaliskuussa piti juosta hitaita kilometrejä parin kolmen päivän jaksoon paljon ja levätä sitten taas muutama päivä ja toistaa edellä kerrottu mutta se ei nyt tuntunut oikealta.
Pyrkimyksenä on jarruttaa sitä vaihetta jossa huippukunto alkaa nousemaan. Koska olen sillä rajalla josta on vain kaksi tietä eteenpäin, ylikunto tai huippukunto niin harjoittelen nyt täysin tuntuman ja kokemuksen mkaan. Selkeästi vähemmän kuin 500 km kuussa mutta senverran että elimistö (uskoakseni) tottuu vähenevään harjoittelumäärään ilman jatkuvaa tukossa olemista ja samalla palautuu hitaasti kohti parhaan kunnon ja etenkin suorituskyvyn alkurajaa.
Kuuden päivän kisarasitus on todellinen pistekuorma elimistölle. On siis syytä olla kaikinpuolin levännyt ja juoksuhimoinen startissa. Oman näkemykseni mukaan sopeutan elimistöni lämpöön ja asvalttiin huhtikuun puolenvälin jälkeen jolloin toivoakseni olen jo Unkarissa. 
Ennen lähtöä viikkojen 11 - 14 aikana ei juuri muuta voi kun jarruttaa perusharjoituksella ja samalla yrittää palautua raskaista joulu-, tammi- ja helmikuun harjoitteluista.

Matkustaminen matkailuautolla läpi Baltian ja Puolan antaa mahdollisuuden kevyeen harjoitteluun aina vain keväisemmässä säässä mutta toisaalta matkustaminen rasittaa. Olen kuitenkin todennut pehmeän lähestymisen itselleni parhaaksi etenkin henkisen keskittymisen puolelta katsottuna. 
Yksi tapa olisi lentää paikanpäälle viimehädässä ja turvota sitten omaan mahdottomuuteensa Suomen talvisten paskakelien jälkeen Balatonin lämpöön, ei kiitos. Huomautan tässä että nautin Nellimin oikeasta talvesta suunnattomasti. Vesisade kun ei kuulu Inarin talveen lainkaan. Jatkuva harjoitteluprässi villahousuissa alkaa kuitenkin jo tympimään, rajansa se on kullin vaahdottamisellakin.


Mummun kanssa pullaa vaivaamassa.
Perinteet eivät säily ellei niitä edes yritä opetella.

Viimeaikoina luettua : Håkan Nesser - Taivas Lontoon yllä sekä kirjailija Pierre Lemaitrea (loistavia kirjoja ihmisen pahuudesta )


maanantai 5. maaliskuuta 2018

58 päivää - metsä puilta...



Unkarin kuuden päivän juoksun starttiin aikaa 58 päivää.

Näkeekö metsän puilta ?

Kaksi suunniteltua peruskuntokautta eli kolme kuukautta: joulukuu 551 km, tammikuu  570 km ja helmikuu 586 km, 60 tuntia, 66 tuntia ja 66 tuntia, ovat nyt takanapäin ja olen terveesti äärimmäisen väsynyt. 
Juuri nyt keho ei ota kehittävää harjoitusta kovin hyvin vastaan ja juuri niin olen arvioinutkin. Todellisuudessa olen noin viikkoa edellä aikataulustani, joten viikosta 9. tuli jo eräänlainen väliviikko.
Maaliskuussa on tarkoitus sekä keventää että harjoitella muutama isompi erittäin lyhyt jakso paljon mutta ei kovalla teholla. Tällä pyrin opettamaan kehoa edelleen hyväksymään yhä pitenevän juoksun vaatimusta, mutta toisaalta annan mahdollisuuden palautumiseen syvemmin kuin aiempana kolmena kuukautena.

Ultraharjoittelussa on uskallettava myös levätä ja myös uskallettava tulkita kehon hälytysmerkkejä kun kuorma kasvaa ylärajaa kohti. Tavoite pitää silti pitää kirkkaana mielessä. Minun tavoitteeni on juosta hyvin kilpailussa - ei pelkästään harjoituksissa.

Metsä näkyy ja vastaa niin kuin sinne huudetaan...

(Aloituskuva on kotipihastamme.)


Pari kuvaa varsinkin aivoja palauttavasta liikunnasta -7 asteen pakkasessa ja paljain käsin tietenkin, olenhan nykyisin Lapin mies... Huomaa ergonomiset työasennot. Voima on kanssani. (BRP (Rotax), Ski-Doo Expedition TUV 600 H.O. SDI REW-XU)




VIIKKO 8. HARJOITTELUNI

Ma- palauttavaa juoksua 6 km - 41,20 (vauhti 6:25min/km)
Ti- perusjuoksua jatkuvuuden hengessä 18,3 - 1.57 (6:52)
Ke- rauhassa 16,6 - 1.50 (6:38)
To- pitkä tielenkki 30 - 3.11 (6:23) mäkinen reitti ja vauhtia kohtuullisesti...
Pe- Lepo; palautuu huonosti
La- 20,1 km - 2.09 (6:25) kylmä viima ja - 22 celsiusta
Su- 17 km - 1.47 (6:20) jatkuvuus...

yhteensä 108,1 km - 11 tuntia ja 37 minuuttia - 917 metriä vertikaalista nousua

VIIKKO 9. HARJOITTELUNI

Ma- perusjuoksua 10 km - 1.04 (6:28)
Ti- erittäin kova ns. massiiviharjoitus 33 km - 3.37 (6:34) sisältää 548 nousumetriä
Ke- polkujuoksua 12 km - 1.36 (8:03) yhdistettynä eiliseen palvelee voimaharjoitusta
To- perusjuoksua 10,2 km - 1.03 (6.21) väsynyt
Pe- Lepo; palautuu huonosti
La- aavistuksen reippaammin välillä 10 km - 1.01 (6.09) jalat väsyneet, keho ei
Su- ap. 20,1 km - 2.07. (6.19) ilta poluilla ravistelua 6,2 km - 44.43 (7.06)

yhteensä 101,8 km - 11 tuntia ja 18 minuuttia - 1149 nousumetriä

HELMIKUUN SUMMAUS

Juoksua yhteensä 586 km - 66 tuntia - 38 kpl harjoituksia, 2 lepopäivää




Ylläolevassa kuvassa osa kalustoa. Etualalla itämaisella matolla (vitsi...) La Sportiva Akashat ja Hoka Onen Stinson ATR 4 uusina tulokkaina. Käytän Hokaa sulanmaan aikana maasto ja hiekkatielenkeillä, talvella perusharjoittelussa maantiellä sekä osittain kilpiluissa, jos juoksen oikein vakamielisesti poluilla ja todellisessa maastossa niin silloin valikoituu hieman vähemmän mohloja lapikkaita kuten Akasha tai Salomon Fellraiser yms. traditionaalista.

Lopuksi vielä kuva toiminnasta, jonka avulla juoksun unohtaa välittömästi, tällä kertaa olin erämaan rauhassa rajaseudulla, Keskimöjärvellä.