Kosketus Liikkuu

Kosketus Liikkuu

tiistai 13. maaliskuuta 2018

MAAILMAN TÄRKEIN ASIA



Vieraat heräsivät jo viideltä. Oikeastaan he eivät ole vieraita vaan ystäviä. Olen aiemmin veistellyt että minua ja Kirsiä on siunattu järjestyksessä kolmansilla mummulla ja vaarilla. He käyvät aina silloin tällöin Pohjoisessa kylässä - tai ovat kuin kotonaan. Niin minä sen haluan nähdä ja se on minulle kunnia-asia mutta ei velvollisuus. Reilu viikko vierähti nopeasti ja he lähtivät aamiaisen jälkeen taipaleelle kohti kotia. 
Kirsi lähti töihin ja minä jäin yksin Kotalaan. Laitoin vierashuoneen lakanat pesukoneeseen, raivasin keittiön, imuroin ja maksoin laskuja koneella. Juodessani toista aamukahvia seitsemältä totesin että aikainen aamu kantaa aina hedelmää kohti väsynyttä iltaa.

Istuessani yksin Kotalan tuvassa tavoitin äkkiä menneen ajan. Tulin sille rajalle jossa aika kulkee hitaammin ja kaikki näkyy selvemmin. Aikanaan isäni on ollut tässä samassa pöydässä samassa tilanteessa. Lapin erakolle, kuten hän itseään nimitti, oli varmasti kaksinverroin vaikeampaa jäädä yksin näiden samojen ystävien lähdettyä. 
Samalla tavalla kuin minä, isä lienee katsellut ulos joen rantaan hitaasti taivaalta valuvaa hentoa lumisadetta ja kuunnellut hiljentynyttä taloa. Myöhemmin ulosmennessään hän saattoi tunte hartioillaan menneiden vuosien ristiriidat ja osittain risaisen elämän painon. Aivan kuten jokainen hartioille kertyvä lumihiutale olisi ikäänkuin vielä lisännyt mielen taakkaa, tehtyä kun ei saa tekemättömäksi edes mielessään.
Samalla tavalla minulla jokainen ultrajuoksuissa yli rajan juostu kilometri kuluttaa henkiset ja fyysiset voimavarat pikku hiljaa loppuun. Jokainen lenkillelähtö tavoitteelliseen harjoitteluun painaa aina vuosien mittaan hieman enemmän. En tiedä kuinka kauan enää jaksan. Juoksuvuosia on takana yli 25 ja alkaa olla muun aika. Juoksemista omaksi ilokseni en milloinkaan lopeta mutta suurin palo mittaamiseen on jo mennyt.
En koskaan lopeta kertomasta nuoremmille juoksijoille vuosieni varrella hankkimaani tietoa itsensä kehittämisestä juoksun kautta. Juoksemisen salaisuuksien selvittämiseen vaaditaan sekä pitkäjännitteisyyttä että rohkeutta mutta juoksu ei koskaan saa olla kokoaikaa se maailman tärkein asia.

Maailman tärkein asia on olla sinut itsensä kanssa. Minä olen tässä asiassa itseoppinut mestari mutta jopa minä tiettyinä hetkinä Lapin mahtavan luonnon syleilyssä koen jossakin taustalla mustan aukon. Tuohon aukkoon imeytyy  täällä pikku hiljaa ellei levitä ajoissa käsiään ja välillä lähde yrittämään lentoon.

Erämaajärven jäällä pilkkiesään istun hiljaa ja annan rauhan tulla sieluuni. Valkoinen hiljaisuus ja rannoilla satavuotiset puut seisovat kivenjärkäleiden välissä. Käkkärät oksat kehystävät ylösnousevan louhuisen vaaran rinnettä jossa lumettomat pystyjyrkät tuijottavat kalamiestä mitäänsanomattomina ja ilman vaatimusta.
Kun tulet on tehty ja makkaran sivuun saatu kunnon kahvit voi jo tuntea onnistuneensa. Vaatimukset lähtevät itsestä. Kun joskus ultrajuoksuni kilpailutasolla päättyy tiedän taatusti minne menen kun tyhjyyden tunne ultrajuoksun vahvojen kokemusten jälkeen iskee - pilkille tietenkin ja jos on kesä niin sitten uistelemaan. Voi olla että kalastaminen on silloin maailman toiseksi tärkein asia, ainakin rakkauden ja ystävyyden jälkeen kolmas. 


Etelän ihmisille selvitykseksi : kuvan reki on metallinen tulireki. Se hinataan jäälle moottorikelkalla varsinaisen kuljetusreen perässä ja siihen tehdään tulet, keitetään kahvi ja paistetaan makkarat ritilällä.


VIIKKO 10. HARJOITTELUNI

Ma- Lepo
Ti- 10 km - 1.04. (6.22 min/km)
Ke- 20 km - 1.54. (5:42) erittäin kova ottaen huomioon kertyneet rasitukset, mielikuvaharjoitus. Pakkasta -16 astetta.
To- Lepo
Pe- aamu 8 km - 49.27 (6.10)
       ilta 12 km - 1.18 ( 6.28)
La- aamu 10 km - 1.07 (6.42)
       ilta 20 km - 2.05 (6.17)  kova harjoitus raskaalla reitillä myöhään illalla. Näinä kahtena päivänä palattiin huippuharjoittelun päivittäisiin keskiarvokilometreihin.
Su- Lepo

yhteensä 80, 3 km - 8 tuntia ja 19 minuuttia

Viimeviikolla kirjoitin että en ota harjoitteluun tehoa enää mukaan mutta muutinkin mieltäni. Halusin vähemmän kilometrejä viikkooni ja siirsin samalla vieläkin hiukan palauttavan jakson alkua. Alkuperäisen suunnitelman mukaan maaliskuussa piti juosta hitaita kilometrejä parin kolmen päivän jaksoon paljon ja levätä sitten taas muutama päivä ja toistaa edellä kerrottu mutta se ei nyt tuntunut oikealta.
Pyrkimyksenä on jarruttaa sitä vaihetta jossa huippukunto alkaa nousemaan. Koska olen sillä rajalla josta on vain kaksi tietä eteenpäin, ylikunto tai huippukunto niin harjoittelen nyt täysin tuntuman ja kokemuksen mkaan. Selkeästi vähemmän kuin 500 km kuussa mutta senverran että elimistö (uskoakseni) tottuu vähenevään harjoittelumäärään ilman jatkuvaa tukossa olemista ja samalla palautuu hitaasti kohti parhaan kunnon ja etenkin suorituskyvyn alkurajaa.
Kuuden päivän kisarasitus on todellinen pistekuorma elimistölle. On siis syytä olla kaikinpuolin levännyt ja juoksuhimoinen startissa. Oman näkemykseni mukaan sopeutan elimistöni lämpöön ja asvalttiin huhtikuun puolenvälin jälkeen jolloin toivoakseni olen jo Unkarissa. 
Ennen lähtöä viikkojen 11 - 14 aikana ei juuri muuta voi kun jarruttaa perusharjoituksella ja samalla yrittää palautua raskaista joulu-, tammi- ja helmikuun harjoitteluista.

Matkustaminen matkailuautolla läpi Baltian ja Puolan antaa mahdollisuuden kevyeen harjoitteluun aina vain keväisemmässä säässä mutta toisaalta matkustaminen rasittaa. Olen kuitenkin todennut pehmeän lähestymisen itselleni parhaaksi etenkin henkisen keskittymisen puolelta katsottuna. 
Yksi tapa olisi lentää paikanpäälle viimehädässä ja turvota sitten omaan mahdottomuuteensa Suomen talvisten paskakelien jälkeen Balatonin lämpöön, ei kiitos. Huomautan tässä että nautin Nellimin oikeasta talvesta suunnattomasti. Vesisade kun ei kuulu Inarin talveen lainkaan. Jatkuva harjoitteluprässi villahousuissa alkaa kuitenkin jo tympimään, rajansa se on kullin vaahdottamisellakin.


Mummun kanssa pullaa vaivaamassa.
Perinteet eivät säily ellei niitä edes yritä opetella.

Viimeaikoina luettua : Håkan Nesser - Taivas Lontoon yllä sekä kirjailija Pierre Lemaitrea (loistavia kirjoja ihmisen pahuudesta )


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti