HENGITÄ

 

 Ajoin eilen iltapäivällä Nellimistä Ivaloon gravelpyörällä, join kahvit ja ajoin takaisin.

   84,60 kilometrin lenkkiin meni hiukan alle neljä tuntia. Tässä ei ole mitään ihmeellistä, mutta siinä on, miltä se talvikelissä ja nastarenkailla tuntui. Matkalle tulee 901 vertikaalista nousumetriä, eikä jäisiin alamäkiin uskalla tuikata niin kuin sulanmaan kelillä. Reissu tuntui helpolta, vaikka sykkeet kakkosalueelta pois nousivatkin.

   Kakkosalue on pyöräilyssä alle tempoajon, eli vauhdikkaamman etenemisen, alue. On sanottu, että kakkosalue on pyöräilyharjoittelun kulmakivi. Tai saattaa olla, en oikein usko - vielä. Kestävyys on pyöräilyssä mielestäni myös palautumiskykyä.

   Ultrajuoksuvuosien jälkeen alueeni ovat aika kapeat, toki ikä (vitsi) vaikuttaa. Maksimisykkeeni on nyt noin 154. Kykenen juoksemaan 5,45 min/km vauhtia alle 130 sykkeellä, mutta pyöräilyssä pitemmissä ja jyrkemmissä, noin 11% ylämäissä sykkeeni nousee helposti 133 -135 tuntumaan. Kyse lienee taloudellisuudesta ja voimantuotosta, polkemisen tekniikasta.

   Kun ajoin trainerilla sisällä 177 km Datev Challnge Rothin, keskisykkeeni kuuden tunnin ajalta oli 107. Keskiteho 162 wattia, maksimiteho 558 wattia. Maanantain Ivalon keikalla keskisyke ulkona oli 120, maksimi 143. Watteja ei ole tarkkoja, koska ei ole wattimittaria pyörässä, mutta Stravan arvio oli 163.

   Vastatuuli, pakkanen, nastarenkaat, paksut talvivaatteet ja paksut talvipyöräilykengät (painavat) vaativat enemmän. Kuitenkin sisäpyöräilystä on näköjään huikea hyöty sekä harjoitusmäärän kerryttämisessä, että pyöräilyn tekniikan opettelussa. Väitän, että hyöty on verrattuna juoksumattoon paljon suurempi, koska traineri antaa paljon informaatiota polkemisesta reaaliajassa.

 

Pyöräily ja etenkin pitkän matkan pyöräily on luonnollinen jatkumo minulle, joka olen koko ikäni liikkunut kestävyysurheillen. Painottanut pitkiä lenkkejä, pitkiä suorituksia/kilpailuja, pitkiä ulkoiluja - aivan kuten haluatte niitä nimittää. 

   Tunnista kun ei oikein ole mihinkään minun mielestäni, vaikka tunnin lenkkejä joskus teenkin.

   Tärkeintä pitkillä lenkeillä on hengittäminen ja sen mukanaan tuoma kokemus yhteydestä ympäröivään luontoon tai yleensä maisemaan. Pitkäkestoinen liikunta laskee stressitasoja juurikin keskittymisen ja oikein hengittämisen kautta. Turhat asiat putoavat pois mielestä ja lopulta sitä vain liikkuu eteenpäin, vain hengittää.

 

Jälleen on syttynyt uusi sota maailmassa.

Mitä sitten? 

Jälleen on aika hengittää ja keskittyä omaan olemiseensa, kuten ennen sodan syttymistäkin.

Eikö niin? 

 

"Joku kysyi minulta, enkö ole huolissasi maailman tilasta? 

Hengitin syvään ja sanoin, että tärkeintä on, ettet anna ahdistuksesi siitä, 

mitä maailmassa tapahtuu, täyttää sydäntäsi. 

Jos sydämesi on täynnä ahdistusta, tulet sairaaksi eikä sinua voi auttaa."

( Mukaelma, alkup.  Thich Nhat Hanh )

VIIKKO 8.

Ma- Rouvy sisäpyöräilyä 43,63 km - 1.45, Tossa de Mar via Llagostera.

Ti- Gravelillä 32,75 km - 1.35. Pakkasta - 15 - - 20 astetta.

Ke- Juoksu 7,50 km - 54 min.

To- Rouvy 38,75 km - 1.20, Busigny. Kävelyä 2,16 km - 30 min.

Pe- Rouvy 90 km - 2,57. Ironman Copenhagen.

La- Gravelillä 10,05 km - 30 min. Liikaa pehmeeää, uutta lunta turvalliseen ulkopyöräilyyn.

       Juoksua vauhtia vaihdellen 10 km - 1.04.

Su- Perinteistä hiihtoa Kirsin kanssa 13, o3 km - 2,17. Ei luistanut mihinkään, koska aamulla oli - 24 astetta.

 

Yhteensä pyörällä 215,18 km 

 

VIIKKO 9.

Ma- Rouvy Bormio to Tirano, alamäkeä 35,40 km - 51 min. plus La Vuelta osa 12: 21,30 km - 39 min plus jäähdyttelyä 2,98 km.

Ti- Lepo

Ke- Rouvy Datev Challenge Roth 177,90 km - 6 tuntia ja 9 minuuttia, nousua 1663 m.

To- Kävelyä Ivalossa 5,15 km - 54 min. Illalla Rouvy Pune, Intia 30,89 km - 1.06. Väsynyt.

Pe- La- Lepo / Tietoisesti poissa pyörän päältä.

Su- Perinteistä hiihtoa 13,41 km Kirsin kanssa - 2,37.

 

Yhteensä pyörällä 268,47 km

 

 

VIIKKO 10

Ma- Gravelillä Nellim - Ivalo - Nellim 84,60 km - 3.50. Vertikaalista nousua 901 m.

...jatkuu seuraavassa blogipäivityksessä... 

 

PYÖRÄILYKILOMETRIT 2026: 2.3.2026 asti yhteensä 1987 km 

 

 

 

JUHANNUS

 

Naapurin kertoman mukaan viimeiset lumet sulivat pihastamme kesäkuun ensimmäisen viikon lopulla, juuri ennenkuin palasimme kotiin. Nyt keskikesän juhlat on juhlittu ja pessimistit toteavat päivän lyhenevän. Meillä Nellimissä aurinko laskee seuraavan kerran 23. heinäkuuta kello 00:37, näinollen pessimismiin ei meillä ole vähäisintäkään syytä.

   Kun kirjoitan tätä, maailma palaa jälleen hieman kiivaammin Amerikan Iraniin suorittamien pommi-iskujen myötä. Riippuen elämänkokemuksesta, elämänkatsomuksesta tai jäsenkirjasta, voi pessimismiin olla syytä. Ajattelen ilman jäsenkirjaa, että murehtimalla en ainakaan voi vaikuttaa myönteisesti mihinkään. En kirjoittanut tähän, että "itse ajattelen", joka on poliitikkojen mielilause nykyään. Kysyn vain, että ajatteleeko joku jonkun puolesta yleisemminkin? (naurua)

   Kirjoitin aiemmin rinnakkaisista todellisuuksista, joissa ihmiset elävät. Käyttääkö joku nyt juhannuksensa loppumetrit uutisten kuuntelemiseen ja miten tämä vaikuttaa itse kunkin todellisuuksiin? Kun sanon, että ei mitenkään, kiistätte. Pyydän pohtimaan, onko kaikki totta mitä todeksi koette.

 

KAIKKIALLA VOI ASUA, MUTTA VAIN INARISSA VOI ELÄÄ

 

Väliotsikko on ystäväni ja opettajani Seppo Saraspään lausahdus. En muista tarkalleen missä tilanteessa hän minulle noin lausahti, mutta sen muistan että oli pakkasta, paljon lunta ja istuimme moottorikelkkojen vieressä tulilla erämaassa.

   Viimeisen kymmenen vuoden aikana olen istunut monilla tulilla ja vakaa aikomus on istua edelleenkin. Jorma Melleri kirjoitti Uuden Suomen puheenvuoron Ifritin arvostelussaan , että Lapin lumo on minun osaltani hieman haihtunut. Kuvaisin mieluummin, että selkiytynyt. Tähänkään en kirjoittanut, että "itse kuvaisin", sillä en usko kenenkään muun kuvaavan minun puolestani minulle mitään sisimpääni koskevaa. (naurua) 

Niitä päiviä, jotka vietät kalastaen, ei lasketa mukaan elinvuosiin. Täytyy lisätä niiden päivien määrää, vaikka kalastin paljon jo nuoruudessani.

 Ei kovin tehokkaan näköistä?

 Kirsi kuitenkin edes yrittää.

 Minua on joskus arvosteltu poissulkemisesta, että suljen "pahan" maailman pois. On käytetty ilmaisua "kuplassa eläminen".  Minusta suurin kupla on olla tekemättä elämässään niitä asioita mistä nauttii. 

   Jos nauttii aateveljien kanssa kokoustamisesta ja uskoo voivansa muuttaa maailmaa aatemaailman kautta niin siitä vaan. Mutta älkää sitten tulko selittämään minulle, että minun täytyy. Ei varmasti täydy. Jokainen kantakoon ristinsä itse. Tämä ei tarkoita, että heikommat jätetään pulaan, vaan että heikompia motivoidaan yrittämään ihan itse. Kaikki pystyvät johonkin.

PAREMPI MIELI

 

Hyvä ruoka, parempi mieli- slogan pitää paikkansa. Kuvassa miedosti savustettu kalamureke lisukkeineen.

   Paitsi miettimällä mitä ja miten syö, paremman mielen saa miettimällä mitä mieleensä jättää. Takertuuko uutisten pommituksiin vai katsooko eteensä, ihan siihen lähelle.

 

 

Hyvää Juhannuksenjälkeistä viikkoa kaikille!

 

VIIKKO 25. 

Ei urheilua, kuumeeton virustauti jatkuu nenäliinojen, allergialääkkeen ja yskimisen muodossa.

 

VALONAIKA

Joulu Lapissa on lyhyen päivän aikaa. Talvipäivänseisaus ohitettiin juuri ja kaamos päättyy 11.1.2020. Valoa on valkoisesta lumesta heijastuen ulkona, täydenkuun aikaan yötäpäivää, mutta normaalisti vain aamukymmenestä iltapäiväkahteen.
   Minä uskon, että ihmisen sielu on luonnossa. Kun ihminen menee luontoon hän on sielunsa kanssa yhtä. Mitä enemmän liikkuu luonnossa sitä enemmän saavuttaa sisäistä, yhteneväistä rauhaa. 
   Sielu on metsissä, järvillä ja vaaroilla. Sielu vaeltaa tunturissa ja erämaassa ja sinne se myös jää vaeltamaan ihmisen suunnistaessa asvaltille tai kaupunkiin. Kohdatakseen sielunsa on suunnattava luontoon.
   Asuessani täällä Pohjoisen Lapin rajaseudulla luonnon keskellä pienessä kylässä on sieluni suurimman osan ajasta yhtä kanssani. Minun ei tarvitse mennä kuin kotipihaan niin kohtaan rauhan.
   Olen etuoikeutettu hiihtäessäni valkoisessa satumaisemassa ja juostessani kesällä vaaroilla tai erämaan syvässä rauhassa. Etuoikeuteni on itse saavutettua ja osittain omien valintojen tulosta, osittain sattumaa tai jonkun minua mahtavamman määräämää. Kutsutaan sitä sitten johdatuksesksi tai kohtaloksi, on itsestään selvää, että päivittäin pitää muistaa olla kiitollinen. Pitää muistaa.
   Hiihdin tänään hautausmaalle ja sytytin isälle pari kynttilää. Toinen lyhty on vanhan saamelaismiehen, Johan Peterin antama. Sytyttämällä kynttilän siihen muistan Johan Peterin ja kaikki muut poismenneet, ne jotka minua ennen taivalsivat näissä erämaissa. Jaan syvän kunnioituksen luontoa kohtaan heidän kanssaan ja ollessani yksin erämaassa tapaan heidän henkensä, kuten tapaan isäni hengen milloin missäkin, porona, lintuna tai väreilynä tuulessa. Aivan samoin kuten tapaan Cáhálikin.
   Cáháligvääri on reilun seitsemän kilometrin päässä Nellimistä. Kyseessä on korkea, kivikkoinen ja osittain metsää kasvava vaara, jonka suomenkielinen nimi on Apinavaara. Apinavaaralla asuu Cáhálig, pieni mustakarvainen otus, joka on kaiken korean perään. 
   Cahelek tarkoittaa loppujen lopuksi luola-asujaa ja Kilpisjärven takaa löytyy Cáhkal-järvi, jonka ahneen Cáhkalin viisaat saamelaiset saivat juomaan maitovelliä niin että otus halkesi ja sen vatsassa olevat hopearahat valuivat maahan poimittavaksi. Aikanaan vietin sattumalta ensimmäisen yöni suurtuntureilla juuri tuon järven rannassa teltassa. Perimätiedon mukaan minut tehtiin soputeltassa Kilpisjärven rannassa, Mallan luonnonpuiston edessä olevalla niemellä, noin kymmenen kilometrin päässä Cáhkal-järvestä. Ei siis ihme että olen Lapissa kotonani ja tunnen maan hehkun sielussani keskitalvellakin.
   Kuten valo tai kaamoksen pimeys, ei Lapin taikakaan ole yksiselitteinen. Harva kokee, vielä harvempi näkee ja aniharva ymmärtää. Kyse on pysähtymisestä. Sinä päivänä kun jätän kellon kotiin ja juoksen tai hiihdän Lapin erämaahan saan ajan kiinni ja itselleni. Täällä minulla on oma, jakamaton aikani. Sitä ei esitellä somen alustoihin vertailtavaksi suorituksena, vaan se on minun ja luonnon yhteistä aikaa. Se on valonaika minulle, vuosien työn ja ymmärryksen kehittämisen tulos.

HYVÄÄ JA RAUHOITTAVAA JOULUA KAIKILLE LUKIJOILLENI!

VIIKKO 50.

Ma. Ap. juoksua 10 km - 1.04. Siikajärventie.
       Ilta 16,5 km - 1.49. Virtaniemen lenkki tiellä.
Ti- Perinteistä hiihtoa hiljaa 11,1 km - 1.30.
Ke- 10 km palauttavaa juoksua tiellä - 1.10.
To- Lepo
Pe- Mökillä lumikengillä Kirsin kanssa 3,6 km - 1.00.
La- Juosten Kessiin ja takaisin 24 km - 2.41.
Su- 10 km tiellä juoksua - 1.12. Huonoa palautumista.

Juoksua 70,6 km - 7:58.

VIIKKO 51.

Ma- Perinteistä hiihtoa Nilijärvelle 12 km - 1.23.
Ti- 10 km juoksua tiellä - 1.06.
Ke- Perinteistä hiihtoa Kintaskurussa 12,8 km - 1.45. Mäkeä.
To- Lepo
Pe- Päivällä umpihankea Pyhävaaran huipulle ja takaisin 10,3 km - 2.07. Metsäsukset ja maiharit, nousumetrit 233m.
       Illalla kävelyä Kirsin kanssa 3,8 km - 51.28.
La- Juoksua tiellä ja uralla 17,1 km - 1.57.
Su- Juoksua urilla metsässä 10,4 km - 1.17.

Juoksua 37,6 km - 4:21

Hiihtoni Nellimissä on miltei aina osittain umpihankea ja/tai erilaisten latu-, moottorikelkka-, lumikenkä- ja polku-urien yhdistelmiä. Perinteistä hiihtoa kaikki. Välineinä Fischer Twinskins-sukset ja normaali mono tai Karhu Erä 250 cm metsäsukset, joissa Easygrip side ja Jalas Fantom Drylock maiharit. Kumisaappaalla en hiihdä kuin äärimmäisessä hädässä.
Hiihto vaaroilla lähentelee randoa (vapaahiihto), mutta en periaatteesta osta (toistaiseksi) tonnin rando-settiä, joissa nousukarvat ja muut kilkkeet, vaan tyydyn normaaliin metsäsukseen tunnuslauseella: be a man among men; ole mies miesten joukossa.