PELKO

 

Kaatosateessa plexit huurteessa.

 

"Kaiken kokeneena voin sanoa, että vielä on jotain kokematta."

- Matti Nykänen

 

Alla on kaksi mukavaa harjoitusviikkoa, oikeastaan liikuntaviikkoa. Parhaiden päivieni perspektiivistä katsoen en nyt harjoittele lainkaan. Tässä on virhe. Parhaat päiväni ovat nyt, juuri tänään. Myös huomenna, jos se minulle suodaan.

   Mitä haluan sanoa?

   Haluan sanoa, että liikkuminen on mukavaa, mutta parasta on pitää itseään kunnossa elämää varten. Yli kolmenkymmenen vuoden prässin jälkeen itseni rääkkääminen ultrajuoksuissa ei oikein innosta juuri nyt. Olen uhonnut, että vielä juoksen kilpaa. En ole kertonut kenen kanssa. Itseni?

   Nykyisissä ultrajuoksuformaateissa minua vaivaa eniten nukkumattomuus. Nukuin Kauhajoella 2022 juoksemassani kilpailussa alle 20 tuntia kuudessa päivässä. Tulos 603 kilometriä on ennätykseni, mutta en välttämättä halua kokea samanlaista tunnetta aivoissani enää. 

   Nukkumattomuudella on kriittinen vaikutus myös sydänterveyteen. Näillä kilometreillä voi jo käyttää järkeään keskusyksikön ja keskuspumpun toimintojen turvaamiseksi.

  Joku nuorempi ja kokemattomampi voi sanoa, että ultrakoskinen on tullut vanhaksi, alkanut pelkäämään.

  Vanhuutta en myönnä, mutta pelon kylläkin. Viisi viikkoa sitten oikea pohkeeni räjähti lenkillä. Vaiva ei estänyt pyöräilyä, mutta normaalia elämää kylläkin. Aiemmin vasemmassa jalassani oli suraalihermon tulehdus. Se vaikeutti normaalia elämää, en pystynyt kunnolla edes kävelemään. Sama oli pohkeenkin kanssa.

   Mottoni mukaan en luovuttanut, mutta annoin hieman periksi. Tilasin hieronnan. Kuudes kahdeksatta maatessani hierontapöydällä kokenut Juho Jumisko totesi: "En ole koskaan hieronut tällaisia jalkoja." Vastasin, että et tietenkään, tapaammehan ensi kertaa.

   Vuosikausia olen kyennyt pitämään lihastasapainon hyvänä ilman ulkopuolista apua. Ulkopuolisella tarkoitan suhtautumista kehon ulkopuolelta tuleviin asioihin. Olen harjoittelussani kiinnittänyt huomiota ravintoon, palautumiseen, olosuhteisiin, välineisiin, mutta etenkin rytmiin. Näin olen kyennyt liikkumaan vuosikaudet suuria määriä. Nyt en enää onnistunut. Voitte kuvitella miltä tuntui hieronnan jälkeen. En hetkeen muista kävelleeni ilmassa!

   Pelko itsensä rikkomisesta on kehon suojakeino. Olen ylittänyt rajat monesti. Ja kauas. Myös liian kauas. 

   Metsästyskausi alkaa, on mukava poimia marjoja ja sieniä Kirsin kanssa ja kalastaa. Kaikissa näissä mainituissa on terveistä jaloista ja kävelykyvystä perustavaalaatuista hyötyä. Miksi siis rikkoisin itseäni vielä enemmän?

  Tunteena pelko on kauhea. Pukiessasi lenkkivaatteita ylle alat pelätä. Ottaessasi ensimmäiset askeleet alkaa takaraivossa jyskyttää kysymys: koska jokin paikka pettää? Luottamus omaan kehoon, omiin voimiin, on kateissa.

   Luottamuksen kykenen palauttamaan. Vaatii aikaa ja rauhallista liikkumista. Lisää hierontaa. Mutta etenkin lisää järkeä. 

   Viimeksimainitulla en tarkoita, että pitäisin ultraurheilua järjettömänä. Jokainen yrittää toteuttaa omia unelmiaan ja se on suuri rikkaus. kannustan yrittämään, antamaan kaikkensa. Mutta jokainen maksaa myös itse laskunsa.

   Minä koen, että olen saanut enemmän kuin antanut. 

   Kaiken kokeneena voin minäkin sanoa, että vielä voin jotakin kokea - mutta enää ei ole pakko.  

 

Ranteessa Tommy Hillfiger ja tangossa Coros Dura. Tyyli kuitenkin täytyy säilyttää, eli Jupiterin hanskat.

 

VIIKKO 32.

Ma- Pyörällä kovempi lenkki 22,21 km - 48.27. Hiekkatietä.

Ti- Lepo

Ke- Hieronta. Täysin tukossa, ensimmäinen hieronta yli kymmeneen vuoteen.

To- Pyörä 54,49 km - 2.24. Kontosjärventien kierros.

Pe-La- Lepo

Su- Pyörällä asvaltilla 70,24 km - 2.47.

      Pyörällä Kirsin kanssa 24,74 km - 1.33. Asvalttia ja hiekkaa. 

Yhteensä pyörällä 171,70 km - 7:33 - vertikaalista nousua 1828 m.

 

 

VIIKKO 33.

Ma- Juoksua asvaltilla 6,14 km - 43 min.

Ti- Pyörällä 44,55 km - 2.04. Kastuin täysin kaatosateessa.

Ke- "Lepo" (kävelin töissä ruohonleikkurin kanssa koko päivän)

To- Juoksua poluilla 7,08 km - 50 min.

Pe- Lepo

La- Juoksua Pyhävaaralle 12,02 km - 1.33.

Su- Lepo = kävelyä mustikka- ja sienimetsässä riittävästi. 

Yhteensä pyörä 44,55 km - juoksu - 25,25 km - kaikki ajassa 5:10. 

 

 

Inarijärveltä.

Mustikkaa ja sieniä.

Tyypillistä polkua Pyhävaaralla.

COROS DURA

Koska minulla on ennestään hyviä kokemuksia Coroksen brändin toimivuudesta kokonaisuutena, hankin Duran. 

   Dura on Coroksen ensimmäinen pyörätietokone. Akunkestoksi luvataan 120 tuntia, joka on huikea. DC Rainmakerin testien perusteella ollaan lähempänä sataa tuntia, joka sekin on huikea. Kokemuksieni mukaan lenkillä saa pari prosenttia lisää aurinkoisella säällä.

   Duran ominaisuudet ovat riittävät ja siihen voi kytkeä esimerkiksi Garminin sykevyön, kadenssianturit ja wattipolkimet. Ainoa miinus on Duran kartta, joka on minulle riittävä mutta hifisteille ei. Duralla voi kuitenkin mainiosti suunnistaa ja se nielee isotkin GPX tiedostot puhelimen softan kautta käytettäväksi mukisematta.

   Minä ostin Duran Coroksen pohjoismaisesta verkkokaupasta suoraan. Laite saapui vajaassa viikossa Göteborgisssa sijaitsevasta varastosta. Maksoin sen Klarnalla verkossa ja sain 30 päivää korotonta maksuaikaa. Lähetyskuluja ei ollut.

   Suosittelen. Hinta / Laatusuhde on mielestäni erinomainen. Synkronointi Stravan kanssa on helppoa ja Duran hallinta Coroksen softassa Android-puhelimen kautta helppoa. 

   Ostakaa mukaan myös muutama ylimääräinen tankokiinnike, jos teillä on useita pyöriä. Verkosta voi löytää myös yhteensopivan etuvalon, jolloin Duran voi kiinnittää valon päälle, alkuperäiseen kiinnikkeeseen. 

 Tässä vielä linkki DC RAINMAKERIN testiin. 

Tässä tangossa Dura ja ranteessa Leijona.

 KUVAT SUURENEVAT SELAINVERSIOSSA NIITÄ KLIKATTAESSA.

TOTTA

 

 

Olen seurannut vuosikymmeniä Amerikkalaisen ultrajuoksijan, Anton Krupickan edesottamuksia. Viimeisimmissä kirjoituksissaan hän on kertonut juoksemisen olevan hänelle omavaraista. Hän tarkoittaa tällä, että tarkoituksena on liikkua nopeasti ja kevyin varustein luonnossa omiin kykyihin luottaen. 

   Hän kirjoittaa myös, että tärkeintä on liikkumisen kokemus, se mikä on totta kullekin sillä hetkellä. Tätä voisi laajentaa koskemaan meitä kaikkia koko elämämme aikana.

 

Kosmologi Kari Enqvist on kolumnissaan nimeltä Meitä säikytellään kuvitelluilla katastrofeilla, kirjoittanut:

"Pahinta olisi, jos tyhjiö hypähtäisi spontaanisti uuteen, negatiiviseen energiatilaan niin, että kaikki aine höyryyntyy pois ja avaruus romahtaa yhdeksi pisteeksi. Silloin planeetat, tähdet ja kaikki elämä maailmankaikkeudessa katoavat silmänräpayksessä.

 

Kun nyt vedän yhteen Krupickan ja Enqvistin ajattelun, niin mikä on totta juuri sinulle maailmassasi nyt? Minkä uskot olevan totta?

   Meitä on peloteltu aina pahimmasta mahdollisesta. Harvemmin parhaimmasta on puhuttu mitään. Miksi meidän täytyy lähestyä kaikkea niin, että kuvittelemme onnistumiseen tarvittavat keinot pahimman uhkakuvan kautta. Myös aivan tavallisissa askareissamme, niissä kuuluisissa puuhasteluissamme.

   Minä olen ratkaissut asian jo vuosia sitten ajattelemalla positiivisuuden kautta, myös ultrajuoksuissani. Ongelmia ei kannata odottaa, ne ilmaantuvat kyllä. Tärkeintä on kyetä ratkomaan ne. Tässä ajattelussa etukäteen ei voi valmistautua kaikkeen, eikä pidäkään. Kokemukset hankitaan harjoittelun kautta. Esimerkkinä useimpien ultrajuoksijoiden käsitys pitkästä lenkistä, kolmekymmentä kilometriä ei ole pitkä lenkki, mutta se voi tuntua siltä.

   Nykyisin positiivisuuteni ylläpitoon kuuluu olennaisena osana uutisten osittainen vältteleminen. Median klikkiotsikot ovat täynnä uhkakuvia tai negatiivisia tapahtumia. Näiden sekaan hukkuvat hyvät uutiset, joita niitäkin on.

   Minnesotan yliopiston professori Benjamin Toff on kirjoittanut tietokirjan nimeltä Avoiding the News: Reluctant Audiences for Journalism, yhdessä Ruth Palmerin ja Rasmus Kleis Nielsenin kanssa. Kirjassa selvitellään miksi ihmiset välttelevät uutisia: ihmiset eivät tiedä mihin luottaa, uutiset eivät vastaa kysymyksiin ja ihmisten on vaikeaa arvioida uutisia.

   Uutismedia verkossa -tutkimuksen mukaan Suomessa nuoret ja naiset sekä vähätuloiset välttelevät uutisia keskimääräistä enemmän. Naiset ja nuoret kokevat uutisten määrän uuvuttaviksi miehiä ja iäkkäämpiä yleisemmin.

   Kautta aikojen ovat viisaammat vetäytyneet pois hälinästä. Vuorille ja erämaahan. Asiat harvoin "tapahtuvat" itsestään. Yleensä taustalta löytyy ihmisten tekemiä päätöksiä, etenkin omia päätöksiä.

   Vain sinä itse voit päättää mikä on totta juuri sinulle.

 

Kanalinnunpyynnissä kahvitauolla. Saalis on etualalla, suolistettuna, verkkopussissa sanomalehteen käärittynä.

 

 

VIIKOT 38. - 39.

Ma- Lepo. Pohjekipu.

Ti- Metsällä 3,96 km - 1.24.

Ke- 10,05 km - 1.21

To- Metsällä 3,72 km - 1.12.

Pe- Lepo

La- 10,20 km - 1.19. Pohjekipu.

Su- Lepo

 

Ma- Metsällä 2,87 km ja 3,05 km - yhteensä 1.50

         Illalla kävelyä Kirsin kanssa 4,11 km - 50 min. Pohje kipeä.

Ti- Ke- Lepo

To- Metsällä 2,42 km - 40 min.

Pe- Lepo

La- 10,09 km - 1.09.

Su- Iltalenkki 8,03 km asvaltilla - 56 min.

 

Ma 30.9. Siikajärventie 15,45 km - 1.42.

 

SYYSKUUSSA juoksua 117,78 km.

 

Kun sanon, että en ole juossut paljon, niin tarkoitan myös sitä. Kulmienkohottelu tavattaessa tai asian vähättely ei muuta tätä miksikään.

 

Hyvä elämä on yksinkertaista. Me emme harrasta marjastusta, kalastusta tai metsästystä, vaan pyydämme luonnosta luontoa kunnioittaen ruokaa pöytäämme. Kun näin toimimme, meidän ei tarvitse perustella esimerkiksi lihan- tai kalansyöntiä kenellekään mitenkään.

 

  

Minä en julkaise saaliskuvia, mutta tuossa on 9,5 kiloa kalaa. Tästä määrästä haukea 2,5 kiloa, loput siikaa ja ahventa. Kaikki syödään itse. Osittain savustaen. Hauki pihveinä tai fileinä, kuten ahven myös. Ruodoista ja evistä Kirsi keitti kalaliemen. Lientä voi lorauttaa mauksi vaikka lintukastikkeeseen hiukkasen, kuten valkoviiniä tai konjakkiakin.

 

Ensilumi tuli 29.09.2024. Yläkuva Saariselältä, alakuva 30.09. Nellimin Siikajärventieltä.

Sami Liuhdon uusin kirja, Perinnöt. Vahva suositus. Kirjan voi ostaa Käsitteen verkkokaupasta, linkki kauppaan blogini internetversiossa oikeassa yläkulmassa.

 

 

Kuva on Nellimin Ahvenvaaran lammesta, josta useimmilla ei ole mitään tietoa. Kyseiseen lammeen ei laske vettä mistään, eikä siitä juuri laske vettä mihinkään. Silti siinä on aina kirkasta vettä, myös kuivana kesänä.

 

AUKI

 

On kiehuvan lämmintä. Katselen Kirsiä, joka kahlaa polviaan myöden matalassa rantavedessä. Tullessa piti visusti varoa karikkoja, vesi on alhaalla. En muista, että se olisi koskaan ollut näin alhaalla, mutta enhän minä muista kaikkea muutakaan.

   Silti vieläkään ei ole olemassa vääriä muistoja. Siitä on kauan, silloinkin oli kiehuvan lämmintä. Istuttiin tauolla mökillä Hämeessä. Oltiin kaivettu lapiolla maata pois autotallin tulevalta paikalta. Autotallia ei koskaan rakennettu, isällä oli aina muuta tärkeämpää. Mutta kuluihan aika siinä kaivaessa, niinkuin isoisä kerran tokaisi.

   Sillä tauolla isoisä opetti, että jokaisella meistä on suojauksessa aukko. Reikä, josta yhtäkkiä pääsee jotakin pahaa sisälle. Hän kertoi, että pitäisi varoa niitä ihmisiä, joilla on elämäntehtävänään tuon reiän löytäminen.

   Minä viattomana poikasena kuuntelin. Katselin kahden sodan kokenutta käsipuolta veteraania ja ihmettelin, että mistä ne ihmiset tunnistaa. "Just siinähän se on, ei niitä tunnista ennenkuin on myöhäistä." Siinä oli kaikki mitä isosisä sillä kerralla suostui kertomaan.

   Myöhemmin on löytynyt vikoja, ja myös niitä reiänmetsästäjiä.

 

Kirsi kahlaa takaisin ja istahtaa viereeni. Nojaan päätäni monisatavuotiaaseen mäntyyn. Katselemme rantasipiä. Lintu lentää edestakaisin ja piipittää surumielisesti. Se on sitä mieltä, että olemme sen tontilla. Nostan kiikarit silmille ja haravoin poukaman molemmat rannat. Pohjoisen puolella jonkin matkan päässä on tämänkesäinen sipin poikanen. Se vaappuu kokemattona harmaalla rantakivellä ja koittaa näyttää vahvalta.

   Siirrymme kolme metriä taaemmas varjoon istumaan ja aloitamme kahvistelun. Tulipaikka saa olla rauhassa. On metsäpalovaroitus ja kuntta rutikuivaa. Vaikka tulipaikka onkin hiedalla, niin ei tarvita kuin yksi kipinä ja sitten roihahtaa. Nellimin kylän alueella salama sytytti Ylimmäisellä Santajärvellä rinteen viikko sitten ja äskettäin Inarijärvellä Tissisaaressa paloi pari hehtaaria. Sitäpaitsi makkaraa ei tee mieli tällä helteellä ja kahvi on valmiina termoksessa.

   Syödessäni voileipää haistan kalan tuoksun käsissäni. Matkalla tänne koimme katiskan ja kalastimme karikolla syvänteen reunalla. Aalloissa vaappuvassa veneessä katselimme merikotkaa, joka tapansa mukaan ilmaantui auringosta kuin tyhjästä. Perkasin ahvenet tulipaikan vieressä hiedalla. Suolasin ne ja laitoin kylmälaukkuun. Voisin lyödä vetoa, että kotka ei ehdi ennen lokkeja sitten kun olemme menneet. Mutta kummatkaan eivät tule, ennenkuin vene on poissa. 

   Täällä rajavyöhykkeen tuntumassa ei liiku paljon ihmisiä. Ehkä minun pitäisi tilata se t-paita. Siinä lukee englanniksi, että erämaan lisäksi rakastan vain yhtä ihmistä. Juuri siksi olemme täällä. Täällä ei ole ketään muita kuin me kaksi. Yksikään reiänmetsästäjä ei tänne eksy. Ei heille ole täällä mitään metsästettävää.

Kirsi lähtee vielä etsimään mustikoita. Kerron hänelle, että olen kävellyt nämä kurut ja harjanteet syksyn linnustusta varten. Että huudan kun pääsen toiselle puolelle, jos sinne kannattaa tulla.

   Erottuamme suunnistan hietaa pitkin polun päähän ja alan nousta rinteeseen. Isoja mustikoita on varjopaikkojen mättäissä siellä täällä. Osa marjoista on vielä raakoja, eikä niitä loppujen lopuksi ole kovin paljon. On ollut liian kuivaa. Nousen ylemmäs. Tiedän tarkkaan mitä harjanteen takana on. Siksi tänne onkin aina yhtä jännittävää tulla.

   Harjanteen niskalla pysähdyn. Edessäni on muutama neliö paljaaksi kuovittua maata. Nyt siinä on vain poron jälkiä ja kanalinnun kylpykuoppa. Vähän edempänä on ensimmäinen hajotettu muurahaispesä ja vähän matkan päässä toinen. Sitten on kaadettu koivupökkelö ja mättäissä reikiä siellä täällä. Palokärki ei tee tällaista, tuumin ja laskeudun seuraavaan kuruun, jossa mustikoita on vielä harvemmassa.

   Palatessani seisahdun vielä kerran harjanteen niskalle. Kuvittelen mielessäni metsän kuninkaan makaamassa tässä. Täydellisessä suojassa kun järveltä käy raikas tuuli turkkiin. Miltähän jatkuva varuillaanolo mahtaa karhusta tuntua. Eläin elää vaistojensa varassa hetkessä, ihminen yleensä mielensä mielikuvissa jossain muualla.

   Pikkupojasta asti olen ymmärtänyt, että minulla on kyky tuntea hetki. Isälläni oli sama kyky. Hän yritti hukuttaa tunteen viinaan, koska ei kestänyt sitä. Isoisä opetti minulle, miten hetken kanssa voi elää. Miten sen tunteen, kun näkee syvemmälle, voi kestää. Hän sanoi, ettei milloinkaan pidä luulla näkevänsä enemmän kuin muut ihmiset. Ei pidä yrittää olla parempi, vaan nöyrempi. "Ja just tätä eivät ihmiset ymmärrä." Eikä isoisä tapansa mukaan suostunut selittämään silloinkaan enempää.

   Isosisän sanat korvissani jatkan eteenpäin. Nyt olen ymmärtänyt. Kun on auki, niin suojaus pettää. Täällä saa olla auki, eikä mikään uhkaa. 

   Kuntta rahisee jalkojeni alla. Käkkäräisten koivujen lehdissä on ruskeaa ja kurun pohjalla tavallisesti soliseva puro on lomalla. Huudan puolivälissä Kirsiä ja jatkan alemmas. Kohtaamme polun päässä. Tokaisen, että mulle ei ole siis nyt astiaa. "Ei ole nyt, pelkät piirakkamarjat riittävät", liinapäinen sanoo ja nousee tarmokkaasti ylemmäs.

   Jätän Kirsin rinteeseen ja kuljen polkua seuraavalle lahdelle. Kiikaroin tyhjät rannat. Tässä kuumuudessa ei huvita kalastaa enempää. Onhan noita jo savuahveniksi. Paluumatkalla löydän poron kalloluun palasen. Nostan luun oksanhankaan silmänreiästä roikkumaan.

   Palaan hiedalle puun juurelle istumaan. Kirsillä oli pikkuämpäri jo yli puolillaan, kohta on aika lähteä kotiin. Rantasipi aloittaa lentelyn ja piipityksen, mutta rauhoittuu sitten. 

   Kaikki on paikallaan.

VIIKOT 29. - 30.

Ma-Ke- sairas/lepoa.

To- Hiukan kävelyä.

Pe- Läskipyörällä Kirsin kanssa 17,06 km - 1.25.

La-Su- Lepoa.

---

Ma- 7,01 km - 51 min.

Ti- Lepo

Ke- 10,24 km - 1.09. Asvaltilla.

To- Kävelyä Kirsin kanssa 4,07 km - 1.10.

Pe-Lepo

La- 10,02 km - 1.06. Hiekkatiellä.

Su- Lepoa.

Taudin jälkeen varovaisesti liikkeelle. Hellesäät.

---

KUVIA SELITYKSINEEN

Kaikki blogin kuvat suurenevat jonoon katsottaviksi niitä klikattaessa.

Hyttyshatun läpi voi pussata, juoda kahvia ja sylkeä. Viimeksimainitussa tapauksessa täytyy tietää, ettei ole limppi.

Hillaa kello 23.30.

Inarijärven eli Erämeren saaret ovat paratiisi.

 

 

 

Maakaapelia ulkovaloille, aika kuluu edelleen kaivaessa.

Metsästyskausi lähestyy. Koulutuksessa haulikkoradalla.

Ylimmäisen Santajärven paloaluetta.

Nauttikaa vielä kesästä, käännymme elokuuhun. Tätä kirjoittaessani Nellimissä on 14,5 astetta lämmintä. Helteet ovat täällä toistaiseksi ohi.