PITKÄ MAA

 

 

VIIKKO 49.

Ma- Lepo

Ti- Juoksumatolla 10,10 km - 1.08.

Ke- Läskipyörällä 20, o6 km - 1.17. - 20 celsiusta on paljon pyörän päällä.

To- Perinteistä hiihtoa 13,02 km - 1.35.

Pe- Gravelpyörällä Nellimintiellä, sivutiet liian pehmeitä. 40,19 km - 2.04.

La- Itsenäisyyspäivä. Kirsin kanssa perinteistä hiihtoa 8,45 km - 1.29. Kartalle muodostui Suomen joutsen (Strava)

Su- Lepo. 

Liikuntaa 7 tuntia ja 23 minuuttia.

VIIKKO 50.

Ma- Lepo

Ti- Perinteistä hiihtoa 11,15 km - 1.09. Uutta lunta, huono pito, työpäivän päälle.

Ke- Lepo

To- Juoksumatolla 15,48 km - 1.40. Osa erittäin kovaa, lopussa 14 km/h vauhdilla 500 metriä.

Pe- Uuden tiskikoneen (20 vuotta vanha hajosi) nouto ja asennus, siivousta, pakkasta - 24 celsiusta.

La- Pakkasta - 30 astetta. Kävelyä Kirsin kanssa 2,95 km - 43 min.

       Juoksumatolla 10,17 km - 1.08. 

Su- Perinteistä hiihtoa Kirsin kanssa kevyesti 10,23 km - 2.00

       Gravelpyörällä päätiellä 21,21 km - 1.02. 

Liikuntaa yhteensä 7 tuntia ja 42 minuuttia.

 

Mukavan helpot kaksi viikkoa takana. Kaamos alkoi ja valoisaa aikaa on vain neljä tuntia. Kelit pelaavat aina näin alkutalvesta, jäillä on harvinaisen vähän vetttä lumen alla, joten hiihto sujuu kohtuullisesti.

   Olen harkinnut vakavasti pyörätrainerin ostoa. Kuutisen sataa pitäisi sijoittaa, jotta pääsisi sisäpyöräilyn makuun. Summa on aika iso minun nykyiselle budjetilleni. Vasen kantapää on parempi, mutta ei kestä päivittäistä juoksemista, jota en muutenkaan tekisi. Ei ole motivaatiota juosta päivästä toiseen. Pyöräilymotivaatiota olisi, joten ilman traineria on tyydyttävä siihen mikä on mahdollista pimeässä sekä liukkailla, lumisilla teillä ja oikeassa pakkasessa.

 

 

 

PITKÄ MAA

 

Tänään, 15.12.2026 maanantaina kello kymmenen jälkeen, maisema matkalla talviverkoille rajavyöhykkeen läheisyyteen. 

   Näkymä oli hiukan erilainen moottorikelkan tuulilasin takaa, kuin jos olisin katsellut samaan aikaan Etelä-Suomessa raitiovaunun sivulasin läpi kaupunkia, vaikkapa synnyiseutuani Tamperetta tai Suomen ainoaa oikeaa kaupunkia - Helsinkiä.

   Paitsi näkymä, myös ilmasto on nykyisin tähän aikaan vuodesta lähes poikkeuksetta täysin erilainen Etelä-Suomessa verrattuna Lappiin. Lapissa pitkät, viikkokausien kovat pakkasjaksot ovat harvinaistuneet, sää vaihtelee aiempaa enemmän ja lunta sataa useimmin. Etelä-Suomessa taas sataa vettä mustaan asvalttiin, välillä kaikki jäätyy sulaakseen seuraavana päivänä. Lumi alkaa olla harvinaisuus Helsingissä ja Tampereella.

   Paitsi näkymä ja ilmasto, myös ihmisten ymmärrys toistensa elämästä tämän pitkän maan eri osissa on täysin reaalitodellisuudesta poikkeava. 

   Meillä syötiin lauantaina koppeloa, sunnuntaina kasvissosekeittoa, tänään hirveä ja koska juomuksilta tuli siikoja, niin niitä syödään keskiviikkona. Koppelo on naarasmetso, juomus on verkko jään alla ja siika on kala, ihan noin yleistiedoksi, jos murrerajat ahdistavat.

   Ihmistä voi ahdistaa myös metsästys, kalastus ja lihansyönti. Perinteinen inarilainen elämäntapa pyytää luonnosta ruokaa. Pyytää, ei ota. Jos pyytää, niin saattaa saada. Jätin ampumatta kuluneella metsästyskaudella kahdeksan kertaa selvät metsästystilanteet, pelkästään turvatakseni potentiaaliset suvunjatkajat. Talviverkoilta olen vapauttanut liian pieniä kaloja kasvamaan tai syöttänyt harvat verkkoon kuolleet korpeille, koska jokaisella sudella on oma korppinsa. Myös minulla. Pyytäminen ei ole kaiken ottamista, kaiken tappamista.

   Kaupunkilainen, usein vihertävä ajattelu suotakoon niille, jotka kaupungissa haluavat asua. Mutta koko Suomea koskevia päätöksiä tehdessä tulisi huomioida enemmän paikalliset olosuhteet ja kulttuuri. Etelä-Suomen lämmössä haihtuvat muutamassa vuodessa ne asiat, mitä tarvitaan jokapäiväisessä elämässä esimerkiksi kylmässä selviytymiseen. On aivan eri asia elää pakkasessa päivästä toiseen koko talven kevääseen asti, kuin tulla viikoksi nauttimaan Lapin talvesta hiihtokeskukseen.

   Kun kalastan, metsästän ja liikun luonnossa olen yhteydessä menneisiin sukupolviin ja kunnioitan heidän elämäntapaansa. Aivan samoin kun leivon piimäkakun sekoittamalla ainekset puuhaarukalla juuri ja juuri sekaisin muistan mummuni ohjeet. Olen siis yhteydessä menneisyyteen ja traditioihin.

 

Minua on syytetty, että käännän helposti keskustelun tai kirjoittamani tarinat itseeni. Käytän itseäni usein pelkästään esimerkkinä. 

   Kaikki alkoi kauan sitten syöpäsairaalassa, jossa osastonhoitaja pyysi minua tervehtimään joukkoa nuoria miehiä, jotka sairastivat samantyyppistä syöpää kuin minä. Olin tuolloin jo tervehtynyt. Oli ilta ja taksityössä satuin Pikonlinnan pihaan. Hetken mielijohteesta poikkesin katsomaan oliko tuttuja hoitajia töissä. Loppu on historiaa persoonani peliin laittamisessa.

   On totta, että kirjoitan varsin avoimesti ajatuksistani, tässä blogissakin. Olen muuttanut mieltäni monista asioista vuosien kuluessa ja koen sen pelkästään hyvänä asiana. Olen tehnyt paljon virhearviointeja matkalla tähän missä olen nyt. Oman elämän, saati oman mielen kehittäminen - tai oikeammin oman, suuren mielen sellaisenaan säilyttäminen, on vaatinut paljon ponnistuksia, myös uhrauksia. Suuri mieli ei ole parempi tai isompi kuin muilla, vaan se on itsessään riittävä ja siihen sisältyy pieni mieli, joka on ihmisen pahin vihollinen harhoineen.

   En millään muotoa enää näiden lähes kymmenen Lapin vuoden jälkeen väitä ymmärtäväni asumista tai elämää Etelä-Suomessa. Toisaalta hyvä elämä sellaisena kuin minä sen koen ei riipu asuinpaikasta.

 

Usein selatessa sosiaalisen median päivityksiä törmää lausahdukseen: on se helppoa kun ei ole vastuita tai velvollisuuksia. Tämä siinä yhteydessä kun joku tekee mitä haluaa, elää niin kuin hyvältä tuntuu. 

   Olen säilyttänyt itsessäni myös mustavalkoisen puoleni tietyissä asioissa: ehkä on kuitenkin niin, että jokainen on valinnut pankkilainansa, pitkät työpäivänsä - uransa, siittänyt tai synnyttänyt lapsensa itse valitsemansa kumppanin kanssa? Pitäisikö meidän, jotka olemme valinneet toisin olla hiljaa ja kätkeä saavuttamamme vapauden teot ja ajatukset.

   Typerintä, mitä olen pitkään aikaan kuullut, on, että aina tehdessämme sosiaalisen median päivityksen olisimme aivan kuin esillä, ikään kuin nousisimme lavalle. Kertomalla tekemisistään voi myös yrittää vaikuttaa ihmisten valintoihin. Näyttämällä, että lähes kaikki on mahdollista jos on valmis tekemään itse asiansa eteen jotain.

   Pitkä maa, jossa kaikille itse asiansa eteen tekeville on tilaa. Emme kaipaa vapaamatkustajia tai työmme hedelmien jakamista maan rajojen ulkopuolelle. Meidän pitäisi olla kiinnostuneita omasta hyvinvoinnistamme, vaikka maailma yrittää olla kuinka globaali tahansa.

   Meillä ei ole muuta parempaa kuin nämä hetket tässä ja nyt, tässä pitkässä maassa.

  

Lasit ovat Oakley Flak 2,0 XL Clear Black. Vahvuuksilla, pyöräilyyn, mutta erinomaiset myös metsästykseen, hiihtoon ja minun tapaani moottorikelkkailla.

Minähän en julkaise saaliskuvia? En ole puhunut mitään ruokatavarakuvista.

LAIDASTA TOISEEN

Tunnelmia reilun kolmen tunnin metsästyksen jälkeen. Asteita oli - 33, mutta kyllä täällä tarkenee.

 

Kokeilin pyöräilyä todella kylmässä. Pakkasta oli kolmekymmentä astetta. Kelkkavaatteissa tarkeni ja pyörä pelasi moitteetta.

 

Latvalinnustus alkoi. Kolmekymmentäkolme astetta pakkasta, mutta tulihan käytyä lumikengillä. Aurinko ujosteli vielä Kaitavaaran takana Konkeloniemestä päin katsottuna.

 

 

 

Lumipuvussa metsään hukkuu sopivasti. Latvalintureissun tauko on kohokohta, tulen äärellä istuminen rauhoittaa ja opettaa kuuntelemaan hiljaisuutta. Kirsi hiihti liukulumikengillä ja minä pitkillä suksilla, tälläkin kertaa liukulumikengät upottivat huomattavasti suksea vähemmän.
 

 

Ehdittiin kalaankin. Päivä on hieman pidentynyt. Pakasti. Minä en julkaise saaliskuvia, mutta laitoin tähän tällä kertaa lehtikuvan.

 

 

Inarin alueen valtionteiden kunnossapitourakan voitti Pirkanmaalainen Pimara-väyläpalvelut. Kunnossapidon taso on romahtanut ja lopputulos on osittain hengenvaarallinen tienkäyttäjille. Paikallinen palomestarikin on joutunut puuttumaan virkateitse auraukseen. (Siikajärventie oli joulunaikana kuusi päivää auraamatta, kaksi autoa ei mahtunut kohtaamaan yli kolmikymmensenttisessä lumessa.)

Kuvissa Pimaran käsitys Nellimintien hiekoituksesta. Yhtiö on ollut Ylellä otsikoissa. Puhumattakaan Facebookin Inarin kansalaiskanavasta. Palautetulva Tienkäyttäjän linjalle ja valitukset Lapin Elylle eivät toistaiseksi ole tuottaneet tulosta. Seuraamme tilannetta ja seuraavaksi on vuorossa Väylävirasto.

VIIKKO 2.

Ma- 14,46 km perinteistä hiihtoa urilla - 2.11.

Ti- Lepo

Ke- 10,10 km juoksua matolla - 1.12. Huono päivä. Ulkona - 36,3 celsiusta.

To- Läskipyörällä 21,05 km - 1.47.  - 30 celsiusta.

Pe- Lumikengillä lintumetsällä 8,74 km - 3.05. - 33 celsiusta. 

La- Lepo

Su- Kirsin kanssa lintumetsällä pitkillä eräsuksilla 7,59 km - 2.15.

Juoksua yhteensä 10,1 km.

 

VIIKKO 3.

Ma-Ke- Lepo.

To- Juoksua jäisellä päätiellä 16,28 km - 2.01. Vesisade, tie peilijäässä osittain.

      Kävelyä Kirsin kanssa 3,95 km - 2.01.

Pe- La- Lepo

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 6,71 km - 1.38. Tiet ja urat jäässä, todella liukasta.

Juoksua 16,28 km.

Kuluneen kahden viikon aikana olosuhteet ovat vaihdelleet huippupakkasista vesisateeseen. Liikkuminen luonnossa on ollut silti mukavaa, paitsi juuri nyt. Sain torstain lenkistä ja sitä seuranneesta fyysisesti raskaasta työpäivästä vasemman jalkani ns. takalinjan kipeäksi. Akilles on vaihteeksi kunnossa, enemmän vaivaa on pakaran alla ja reidessä. Tänään meni vielä selkäkin vasemmalta puolelta, joten jos ei sauna ja viina auta, kokeilen höyheniä ja tervaa. Höyheniä on omasta takaa, ne ovat tällä kertaa metson.

 

Kuvassa on hirven lihasta tehtyjä pihvejä. 

Luin somepäivityksen, jossa maidonjuojilta kysyttiin, että identifioivatko he itsensä vasikoiksi.

Voin paljastaa, että identifioin itseni välähdykseksi suuressa ilmiömaailmassa. Itseidentifikaationi on riippumaton puuhasteluistani ja muista mieleni harhoista.

Luonnollisesti jokainen liputtaa tärkeinä pitämiensä asioiden puolesta, mutta ...

Musiikissa on kaksi mahdollisuutta: ryömiä perse paljaana jossakin tahmassa tai sitten esittää musiikkia, joka jää elämään:

PIDETYT ILMAT

 

On se Nellimissä ilmoja pidellyt, ja Savossa pijelly. Savossa vastuu siirtyy lukijalle, mutta luotan siihen, että blogini lukijat hoitavat vastuunsa itse ilman ohjeistustakin. 

    En yhtään pidä sellaisista kirjoituksista jotka alkavat sanoilla: "Kerron teille tässä nyt..." Nämä tekstit ovat täynnä linkkejä, lainauksia ja pääosin jonkun muun, kuin kirjoittajan omia mielipiteitä. Jos tällaisia tekstejä kommentoi, saattaa kirjoittaja vastata, että kommentoija syyllistyy argumentointivirheeseen tai on vailla faktoja. Selittäjä selittää selittävänsä selitettävänsä, tukeutuu muiden tulkintoihin, ujuttaa rivien väliin ujosti jotakin omaansa, täyttää aukot linkeillä ja lopuksi osoittelee kommentoijien "virheitä".

    En myöskään pidä sellaisista kirjoituksista, joissa valitetaan, luodaan uhkakuvia tai tungetaan vihervasemmistolaista maailmanpelastusepistolaa keinoempatioineen muka yhtenä totuutena, tai vääjäämättömänä tulevaisuudenkuvana - joten:

 

On se Nellimissä ilmoja pidellyt ja Savossa pijelly. Meillä on harvinaisen vähän lunta vuodenaikaan nähden ja kevät noin kuukauden etuajassa. En ole tänä reilun kahdeksan vuoden aikana koskaan aiemmin nähnyt järvien sulia ja uhkureikiä näin aukinaisina tähän aikaan vuodesta.

    Kohta mennyt talvi on moottorikelkkailukelien osalta ollut tympeä. Alle kymmenen kertaa on ollut paksua puuteria ja pehmeitä maastoja. Koko muun ajan vesillä olevia järviä, jäisiä uria tai irtonaista pulverilunta yli kahdenkymmenen asteen pakkasessa. Aina ei voi voittaa. On kuitenkin selvä, että jos talvet ovat tästä eteenpäin tätä tasoa, on kaluston halventamisen paikka.

    Meillä on yksi erittäin hyvässä kunnossa oleva vanha Ski-Doo Summit 600 kaksitahtikelkka e-tec moottorilla ja korkeaharjaisella, uudella telamatolla ja toinen uudehko Lynx 900 Ranger Pro nelitahtikelkka, korkeaharjaisella telamatolla. Myyntilistalle joutuu Lynx, jonka korvaan jollakin leveätelaisella vanhalla paskalla. On täysin turha repiä painavaa nelitahtia vähillä lumilla karheikossa.

    Viime marraskuun lopussa aloitin talviverkostelun. Aluksi jouduin viikkotolkulla käymään apajilla mönkijällä, koska ei satanut lunta. Sitten kun lunta saatiin edes vähän, alkoivat pakkaset. Meni pitkälle yli vuoden vaihteen, ennenkuin kelkalla ajamisesta nautti edes vähän.

    Kalaa on tullut vähemmän kuin viime kautena, joten lisäsin pyydysten määrää viime viikolla. Inarissa yksi juomus on neljä verkkoa eli 120 metriä. Minulla on nyt kolme verkkoa, eli 90 metriä. Onnistumisen todennäköisyys kasvaa, entisestään.

    Vuodenkierrossa olen päässyt siihen vaiheeseen, että olen käynnistellyt polttopuuhankinnan valmistavia toimia. On sairasta, että moottorisahaan, Stihl 241C, terälaippa ja ketjut maksavat yhteensä yli 80 euroa. Ukrainan sodalla ei voi loputtomiin perustella hinnannousua, tämä on ryöstöä! Lisäksi jouduin purkamaan mönkijän yhdistelmäkärrystä venevarustuksen pois ja laittamaan lavan paikalleen. Puita on nyt ajettava sekä kelkalla, että mönkijällä kelien takia.

    Tähän aikaan vuodesta olen väsyneimmilläni. Tämä johtuu kolmannen kirjani kirjoitusprosessista (kesken) ja pitkästä talvesta, mutta tänä vuonna myös sitkeästä akilles/kantapäävaivasta. Oikeastaan pyöräily on ainoa, mitä kantapää täydellisesti sietää. 

    Olen tehnyt päätöksen jo vuosia sitten, että jalkojani ei juoksun takia leikellä. Jos itsestään (omin voimin) tai korkeintaan kipulääkkeillä autettavaa parantumista ei tapahdu riittävästi, niin juoksu loppuu.

    En malta olla tässä toistamatta, että älkää antako neuvoja, vaikka kuinka hyvää tarkoittaisittekin. Pysähtykää miettimään: yli 90.000 kilometriä. Miettikääpä sitten, kuka on Pasi Koskisen juoksun paras asiantuntija. Näihin kilometreihin kaikki, toistan kaikki, on koettu, kokeiltu ja koeteltu.

    Kirjoittaminen sujuu, mutta on vaativaa. Normaalisti tähän aikaan olisin lähes valmis, nyt on jäljellä noin yksi kolmasosa. Saatan joutua kesätöihin. Tämä johtunee sivumäärästä. Tulee mitä tulee. Voi tulla. Ehken tuleekin.

    Liikunnan ilo on läsnä pyöräilyssä. Läskipyörä taipuu poluille ja urille, myös pehmeille. Pyöräilyn lisäksi hiihto, lumikenkäily, kävely ja metsätyöt pitävät minut kunnossa. Muille kivuilleni en voi mitään. Kivuilla tarkoitan käsieni hermoratavaurioita ja niistä johtuvia puutumisia. Avantouinti helpottaa kipuja vähän. Lisäksi on muutama muukin hiukan kulunut paikka. Ilmoitan toki sitten, kun mylly lakkaa jauhamasta, paska haisemasta ja kulli seisomasta. Ei siinä mitään noloa ole. Kaikesta voi puhua - mutta ei välttämättä tarvitse.

    Asuminen pohjoisessa antaa aikaa ja tilaa tarkastella elämää. Tarkastelun seurauksena jatkuvan kärsimyksen hyväksyminen johtaa kärsivällisyyteen ja läsnäoloon omassa elämässä niiden kanssa, jotka omaa elämää haluavat jakaa. Muista en ole kiinnostunut. Mikään ei itsestään jää, vaan kaiken jättää itse taakseen.

    Meillä mönkijän renkaissa ilmaa on 0,5 - 1,00 baaria, läskipyörän 1,00 - 0,6 baaria, henkilöauton 2,2 - 2,5 baaria ja matkailuauton 4,5 - 5,5 baaria. Milloin viimeksi olette tarkistaneet paineet itseltänne?

    Ihminen ei näe asioita sellaisina kuin ne ovat, vaan sellaisina kuin hän on.

    

VIIKOT 7 - 9

Ma- Pyörällä Missevaaran lenkki 30,59 km - 2.03.

Ti- Juoksua Haapakurussa 10.63 km - 1.25. - 20 astetta.

Ke- Perinteistä latuhiihtoa Kirsin kanssa 10,63 km - 1.25. Haapakurussa.

To- Pyörällä osittain poluilla ja Sarmijärvellä 24,46 km - 1.57.

Pe- Lepo

La- Juoksua 10,1o km - 1.15. Nellimin kylällä, lumisade.

Su- Lepo

Juoksu 20, 7 km - Pyöräily 55 km - Hiihto 10,1 km

 

Ma- Pyörällä 85,32 km - 5.17 Nellim - Ivalo - Nellim

Ti- Matolla juoksua 5,02 km - 33 min.

Ke- To - Lepo

Pe- Matolla juoksua 4,99 km - 35 min.

La- Pyörällä Kessiin 42,07 km - 2.43.

Su- Lepo

Juoksu 10 km - Pyöräily 127,4 km

 

Ma- 8,43 - 1.03. Juoksua poluilla. Virhe: kantapää tuli uudelleen kipeäksi.

Ti- Perinteistä latuhiihtoa Kirsin kanssa - 12,73 km - 1.48. Haapakurussa.

       Pyörällä 21,91 km - 1.17.

Ke- To - Lepo

Pe- Latuhiihtoa 15,38 km - 1.45. Pyhävaaran kierros, märkä imukeli, roskaiset ladut.

La- Pyörällä palauttavaa 20,13 km - 1.13. Virtaniemi.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 4,16 km - 52 minuuttia. 

Juoksu 8,4 km - Pyöräily 42 km - Hiihto 28,1 km - Kävelyä 4,16 km 

 

SATUNNAISIA KUVIA MENNEILTÄ VIIKOILTA

Vaikka valittelin kelkkakelejä, niin taidan olla tullut hieman liian vaativaksi?

Matkalla Ivaloon.

Matkalla ei minnekään.

Pahtalampi.

Virtaniemi.

Vieraat Tsekin tasavallasta pysäyttivät minut.

Broileri saltimbocca. Saltimbocca on roomalaisen keittiön peruspilari. Meillä kanaversio pekoniin käärittynä, alkuperäinen vasikkaa käärittynä prosciutto kinkkuun.

Talviajelulla.

Poppamiehen (Seppo Saraspää) kanssa siellä jossakin.

Kirsin kanssa siellä jossakin.

Se nyt vaan olisi tyhmää asua kaupungissa.

 

LÄSKI TULI TALOON - QUIÉN SABE?

 

PYÖRÄILYTAUSTAA

Minä olen juossut yli kolme vuosikymmentä systemaattisesti, mutta pyöräilyhistoriani ulottuu paljon pidemmälle. Olen aina pitänyt pyöräilemisestä, pyörän avulla pääsee lyhyessä ajassa pitkälle, eikä se riko kehoa samalla tavalla kuin toistuvat, pitkät juoksulenkit.

    70- luvun lopussa muistan ensi kerran harjoitelleeni silloisella 10 vaihteisella, kapearenkaisella retkipyörälläni tosissani. Ajoin hieman yli 60 kilometrin taipaletta mökille säännöllisesti. Reitti oli mäkistä asvalttia ja osittain mäkistä soratietä. Matkan helmenä oli puolimatkan kioski, josta sai jäätelöä ja limsaa.

    Ennen tätä, asuessani Mikkelissä, kuljin pyörällä kouluun ja kaupungille säännöllisesti edestakaisin noin 14 kilometrin matkaa ympäri vuoden, koska vihasin Mikkelin silloisia haisevia ja huurteisia paikallisbusseja.

    90- luvun puolivälin tienoilla ostin Park Pre- merkkisen jousittamattoman maastopyörän, rengaskoko oli 26X1,98 ja vaihteita muistaakseni 12. Syy oli jalkavaivoissa, joita asvaltilla kilpaileminen maratonilla ja puolimaratonilla sekä lyhyemmillä matkoilla aiheutti. Tällä pyörällä retkeilin saaristoreitin, nykyisin saariston rengastienä tunnetun reitin läpi teltan ja varusteiden kanssa.

    2000- luvulla ostimme Kirsin kanssa taittopyörät matkailuautokäyttöä varten. Näillä pyörillä onkin tullut ajeltua eniten etenkin ulkomaan kilpailu- ja lomamatkojen yhteydessä. Laskin, että olemme ajaneet ainakin 24 eri maassa pyörillä. Omassa taittopyörässäni on kolme vaihdetta ja rengaskoko 20X1,98. Kirsillä on vaihteeton, hieman kapeammilla, mutta pykälää isommilla renkailla.

 

VYÖRY 30 ROCK MACHINE

Vasemman jalkani akilleksen kiinnityskohta kantaluussa sekä alkava Haglundin kantapää, eli ns. koukkukantapää, vauhdittivat uuden pyörän ostoa. Vaihtoehtoina oli läskipyörä eli fatbike ja gravel- pyörä. Koska haluan ajaa vapaasti erilaisia reittejä yhdistellen, myös talvella, päädyin läskipyörään. 

    Gravel- pyörällä olisin päässyt suurempiin keskituntinopeuksiin ja parempaan rullaavuuteen asvaltilla, mutta se ei ollut tärkeä valintaperuste. Pääasia on kyetä  harjoittamaan peruskestävyyttä, ja miksei kynnysvauhtejakin vapaasti erilaisilla maastoreiteillä ja teillä. Lenkillä vietetty aika on keskeinen harjoituksen peruste, ei vauhti.

    Lisäksi halusin ehdottomasti jousittamattoman pyörän. 1. syy: kaikki minkä poljen, on mentävä perille maahan asti. 2. syy: tuntuma ja fiilis. 3. syy: vähemmän huollettavia osia, meillä kun on joskus hieman kylmäkin.

    Ski & Bike Store Rovaniemestä sain hyvää ja asiantuntevaa palvelua. Jos pyörää aikoo todella käyttää, on ostettava kunnollinen pyörä. Asiantuntijaliikkeestä saa halutessaan hyvät huoltovinkit ja tykötarpeet pyöräilyharrastukseen. Tämänpäivän kevytmetalli- tai hiilikuiturunkoinen pyörä on avaruuslaiva verrattuna muinaisiin peruspyöriin.

    Omaa pyörääni, Vyöry 30 Rock Machinea, säädetään muutamalla kuusiokoloavaimella. Esimerkiksi pyörät kiinnitetään suorilla, yhdellä kuusiokoloruuvilla kiristettävillä akseleilla haarukoiden kierteisiin. Käytettävä vääntövoima vähäinen, jako- ja kiintoavaimet voi unohtaa. Ketjua ei öljytä perusöljyllä, vaan vahapohjaisella tuotteella. Näin talvella käytän Rexin Artic Chain Lubea, joka riittää aina kolmeenkymmeneen pakkasasteeseen asti - eikä sotke. Vanhanliiton huoltomiehiä ei siis saa päästää koskemaan näihin pyöriin misään tapauksessa.

    Vyöry painaa hiukan alle 15 kiloa runkokoossa 19. Rengaskoko on 26X4,80. Renkaissa on ilmaa alkaen 0,5 baarista hiukan alle yhteen. Minä käytän sisärenkaita, liimattavista renkaista ja sisälitkuista on huonoja kokemuksia pakkasella. Vaihteita on kymmenen ja ne vaihdetaan takavaihtajalla, edessä on vain yksi ratas. Levyjarrut huolehtivat pysähtymisestä.

    Pyörässäni on nyt lukkopolkimet, joiden toinen puoli mahdollistaa ajamisen ilman pyöräilykenkiä. Taaksepäin on punainen heijastin ja ladattava ledivilkku huomion herättämiseen. Roiskesuojat edessä ja takana. Edessä Troikan pieni tankolaukku, johon mahtuu sisärengas, yleistyökalu, muutama juomapullo ja puhelin. Runkolaukku on tulossa. Lisäksi tietenkin soittokello. Etuvalo tilanteesta riippuen: käytän erilaisia otsalamppuversioita toistaiseksi.

    Ei siis lokasuojia, ei tavaratelinettä, ei seisontatukea - ei mitään turhaa. 

    Pitkiin harjoituksiin käytän erilaisia juoksuliivejä tai -reppuja, joihin mahtuu varavaatetta, energiaa ja nestettä. Pyöräilyvaatteet lukuunottamatta pyöräilykenkiä ja housuja käyvät juoksun kanssa osittain ristiin. Näin talvella myös hiihtovaatteista on apua.

    Kypäräni on Giron Fixture, joka on lipallinen, kevyt ja pitää sisällään MIPS- teknologian, joka suojaa aivoja kiertoliikeeltä iskussa. Pyöräilyhousuina välissä käytän Vauden pehmustettuja capripituisia ja kengät ovat näin talvella Giron talvikengät nastoilla ja lukoilla. (kuva alla). Näillä Giroilla ei tarkene ilman kengänsuojia yli kymmenen asteen pakkasessa. Minä käytän Kirsin modaamia pitkiä kenkien yli vedettäviä paksuja villasukkia. Niissä on pohjassa aukot lukoille.

Tätä kirjoittaessani olen ajanut läskipyörälläni reilut 60 kilometriä. Pyörä toimii, ensimmäisellä koeajolla oli pakkasta - 27 astetta, joten testattu on tosiolosuhteissa.

    Eräänlaisena vitsinä kerron, että suurella todennäköisyydellä Kirsi hankkii samanlaisen, pykälää pienemmällä runkokoolla olevan, keväämmällä. Koska emme löytäneet läskitandemia, on ehkä ostettava kaksi pyörää. 

    Tämä vitsi siksi, että minulta on kysytty ennenkin, miksi pitää olla kaksi autoa, kaksi moottorikelkkaa, kahdet sukset, kahdet lumikengät ja kaksi virveliä. Eli nyt ei kannata kysyä, miksi kaksi pyörää - tai oikeammin neljä.

 

Vitsailut sikseen. Polkupyörässä on edelleen kaksi pyörää ja ketjut, eikä se sotkematta liiku kuin korkeintaan alamäessä. Pyöräily on mitä suuremmassa määrin kestävyysliikuntaa, joka sopii hiihdon, maantiejuoksun, polkujuoksun ja lumikenkäilyn sekaan mainiosti.

    Läskipyörä liikkuu uskomattoman pehmeällä alustalla niin kauan kun jaksaa polkea. Esimerkkeinä luminen polku tai kelkkareitti. Pito jopa jäisellä alustalla on riittävä , kunhan hiukan malttaa.

    Kauan sitten päätin, että jos juoksukilometrit saavat minut kiinni, aloitan monipuolistaa kestävyysharjoitteluani. Sen aika on nyt.

 

 

KUULUMISIA VERKOILTA

Kuvassa yllä verkossa on kauhean hauen kauhea sotku. Tuntee elävänsä, kun uittaa vuoroin verkkoa ja paljaita käsiään kuumavesiämpärissä reilun kahdenkymmenen asteen pakkasessa saadakseen solmut selviksi.

    Selvityksen jälkeen kokosin jäisen verkon laatikkoon, vein sisälle kylpyhuoneeseen ja upotin mietoon mäntysuopaliuokseen. Sitten pesun ja huuhtelun jälkeen nostin sen kuivumaan.

    Kauhean sotkijan fileroin. Olen pikkuhiljaa opetellut fileroimaan kalaa. Aluksi se tuntui toivottomalta, mutta tekemällä oppii. Kolmas vaarini Ahti Lapinlahdelta on opettanut sekä fileroimista, että veitsenteroitusta. Kirsi on opettanut fileroimista. Kahdella opettajalla tyhmempikin oppii.

    Viikkokausia jatkuneiden yli kahdenkymmenen asteen pakkasten jälkeen järvet alkavat kuivua. Tällä tarkoitan jään päällä olevan veden imeytymistä lumeen ja jäähän. Liikkuminen kairassa alkaa helpottua ja kun paine jään alla vähenee, lukuisat uhkureiätkään eivät enää syötä vettä jäiden päälle.

    Joskus aamuisin kun herään ja pakkasmittari näyttää - 20 - -30, väsyn kylmään ja koen lohduttomuutta. Pannullinen kunnon kahvia kääntää kuitenkin ajatukset positiivisuuteen ja sitten on aika mennä. Ulos.

    Jos sitten kymmenen vuoden kuluttua muuttaisi Espanjaan.

    Quién sabe?

 

VIIKKO 5.

Ma- Lepo

Ti- 10,02 km - 1.08.

Ke- 10,16 km - 1.13. Tietä ja polkua.

To- Lepo

Pe- 16,43 km - 1.57. Paatsjoki

La- 15,52 km - 1.55. Lumipöperössä.

Su- Metsäsuksilla Kirsin kanssa 9,10 km - 2.11. Makkaratulilla.

Yhteensä juoksua 52,1 km - 6:14

VIIKKO 6.

Ma- Poluilla 10,88 km - 1.18.

Ti- Juoksumatolla 16,04 km - 1.54.

Ke- Latuhiihto 10,03 km - 1.10. Kylmä!

To- Sauvakävelyä Kirsin kanssa metsässä 5,31 km - 1.11.

Pe- Rovaniemellä läskipyörätesti 10,54 km - 47 min. Pyörätietä ja koirahiihtouraa.

La- Läskipyörällä 21,35 km - 1.27. Paatsjoki, eläimellisen kylmä viima. - 22 astetta.

Su- Juoksumatolla 20,10 km - 1.54. Lopussa 3 km vauhdilla 13 km/h. Ulkona - 33 astetta.

Yhteensä juoksua 47 km - 5:77 ja pyörää 31,9 km - 2:15.

 

TAMMIKUUN SUMMAUS: Juoksua 189 km.

 

Allaoleva käy minulle, kohta kuusikymppiselle. Ethän sinä ole juuttunut pelkästään menneeseen musiikin suhteen?

 

  

TERVEISET POHJOISELTA ITÄRAJALTA

Maanantaina uitin talviverkon pohjoisen itärajan rajavyöhykkeeseen rajoittuvan järven jään alle. Ympäröivä luonto on hiljainen ja kaunis. Ilmankosteuden vaihtelut ovat liimanneet lunta puiden oksille, joiden välistä matalan kulman aurinko vielä kurkkii. Kaamos, yhden asian päivä, alkaa itsenäisyyspäivänä.

    Puhutaan kaamosmasennuksesta. Meillä Lapissa termiä ei käytetä. Kaamos rauhoittaa. Hidastaa, mutta antaa ajatuksen soljua vapaasti - pakottomasti. Liimaa otsavalon päähän tarkempiin ulkotöihin, niihin joihin sinisen hämärän kajo ei riitä. Jos joku täällä masentuu, on siihen muita syitä. Yksi voi olla koko maailman kohtaaminen. Onko siihen tarvetta - sen jokainen päättää itse. Internetin saa kiinni, kuten radion ja televisionkin. Lehti sytyttää hellanpesän lukemattakin. Sitten voi mennä ulos tai istahtaa tulen ääreen hyvän kirjan kanssa.

    Jäätä järvessä on kymmenen senttiä ja lunta jään päällä kymmenen senttiä. Nykyikaiselle moottorikelkalle jää on vielä liian ohutta, vanhoilla jo pääsee. Mönkijällä kulkee kotoa rannalle, kukaan täysjärkinen ei jäälle sitäkään vielä aja. Vielä maanantaina jalanjälkiin pusertui kosteutta. Keskiviikkona kokiessani verkkoa ensi kerran kosteus oli häipynyt. 

    Pitää pakkasta. Jää ei ole terästä, naskalit mielellään kaulassa ja siitä ylöspäin pitää olla tietoa mistä minne voi mennä, tai kannattaa mennä. Uimassa käyn mielelläni saunasta ilman vaatteita, kotijoen rannan avannossa.

    Rajavyöhykkeen maat ovat hiljaisia kulkea. Seurana näin talviaikaan korpit, ketut, jänikset, kuukkelit ja lapintiaiset. Joskus ahman- ja sudenjälkiä. Karhut nukkuvat. Omasta lajista poromiehet ja rajavartijat, joku harva pyytömies selvinä päivinään.

    Viime aikoina etelämpänä Suomen itärajalla on ollut muitakin kulkijoita. Lain mukaan turvapaikanhakijan on kyettävä osoittamaan, että häntä kotimaassaan vainotaan, eikä hän voi elää siellä. Kyse on tässä viimeisimmässä aallossa ihmisten salakuljetuksesta, kuin myös Venäjän mahdollisista hybridivaikuttamisen keinosta.

    Uutisten kuvissa on jäyhien rajamiesten lisäksi joukoittain hylättyjä polkupyöriä. Julkinen keskustelu on alkanut. On väläytetty rajan sulkemista samalla kun on muisteltu länsirajan kautta vuonna 2015 tulleita, lähes 30.000 ihmistä.

    Mainittu 30.000 on vähän verrattuna esimerkiksi Italian miljooniin tulijoihin Välimeren kautta. 30.000 osittainkin elätettävää on kuitenkin paljon kun se suhteutetaan Suomen väkilukuun ja hyvinvointialuiden jonoissa kärvistelevien kokemuksiin hoitamatta jättämisestä. Toisaalta on kyselty mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa, eikö ihmisiä pidä auttaa.

    Pikkuhiljaa jopa vasemmistossa on huomattu, että ideologiaan perustuva monikulttuurisuuden toitottaminen ei ehkä toimikaan kaikilta osiltaan. Uutiset Ruotsista ja etenkin Tukholman isoista lähiöistä pistävät miettimään miten monikulttuurisuutta tulisi kehittää. Jos menette Helsingin Itäkeskuksen vieressä olevalle vanhalle Puhoksen ostarille, huomaatte yhden kulttuurin lähes täydellisen puuttumisen - suomalaisen nimittäin.

    Minulla oli aikanaan kaksi maahanmuuttajaa töissä, irakilainen ja egyptiläinen. Molemmat olivat Suomen kansalaisia, ahkeria ja asiansa hoitavia. Suomalaisia heistä kummastakaan ei saa millään, molemmat olivat ja ovat arabeja. Yksinkertainen asia: jos minä muutan Japaniin ja saan Japanin kansalaisuuden, ei minusta tule japanilaista. Syntyperästään kannattaa olla ylpeä. Tällä ei ole mitään tekemistä rasismin tai nationalismin kanssa.

    Nellimin erähotellissa, tuossa puolen kilometrin päässä, on monikulttuurista väkeä kausitöissä. Voi olla, että jos menen baaritiskille, joudun tilaamaan englanniksi. Voi olla, että viidenkymmenen vuoden päästä on pieni joukko suomalaisia, jotka taistelevat kielensä ja kulttuurinsa puolesta. Tämän kielen, jota nyt kirjoitan - tämän saman kielen, jota te nyt luette, puolesta. Sama tilanne on eri saamelaisryhmillä juuri parhaillaan.

    Pitääkö kaikkia tulijoita auttaa? 

    On selvää, että täällä pohjoisella rajalla kukaan ei tule polkupyörällä yli yhtään mistään. Ja jos tulee talvella, jäätyy kuoliaaksi. Jos tulee kesällä, uppoaa soihin ja tulee sääskien syömäksi. Niinpä suurin osa tulijoista päätyy eteläsuomeen, karkeasti Tampereen tasolle ja siitä alaspäin - tietenkin Helsinkiin. Niinpä jätän kysymykseeni vastaamisen heille, jotka sielläpäin elävät.

    Lapissa on kulkija perinteisesti otettu vastaan omana itsenään. Jos on halunnut jäädä yhteisöön, on ollut hyväksyttävä yhteisön tavat ja elämäntyyli. Näin on edelleenkin. Ilmaiseksi täällä ei kukaan saa mitään. Lappiin syntyneitä ja Lapin luontoa on kunnioitettava. Kunnioittaminen ei merkitse pokkurointia, vaan tervettä uteliaisuutta perinteisiin ja ajatustenvaihtoa. Kaikki ei käy, eikä pidä käydäkään, onhan tämä Suomen Lappi.

    Terveiset siis täältä Pohjoiselta itärajalta. Erämaa vastaa niinkuin sinne huudetaan. Pyytäjä saa jos pyytää, menemällä ottamaan tuskin mitään.

    Hyvää alkanutta talvea kaikille, pasi.

 

 

VIIKOT 42. - 45.

42.

Ma- Ke- Lepo

To- 12,06 km - 1.20. Siikajärventie.

Pe- 14,10 km - 1.34. Asvalttia.

La- 8,76 km - 1.00. Polkua myös.

Su- Kävelyä Kirsin kanssa 3,86 km - 55 min. 

Yhteensä juoksua 34,9 km.

43.

Ma- 18,03 km - 1.58.

Ti- 15,09 km - 1.47.

Ke- Lepo

To- 20,08 km - 2.18. Asvalttia

       Kävelyä Kirsin kanssa 5,12 km - 1.14.

Pe- Juoksumatolla kiihdyttäen 10,10 km - 1.00. Kaksi viimeistä kilometriä 4,35 min/km.

La- 10,08 km - 1.12. Siikajärventie.

Su- Lepo

Yhteensä 73 km.

44.

Ma- Tuurissa 10,04 km - 1.04. Talasnevan hiekkatie.

Ti- Lepo

Ke- 19,03 km - 2.23. Osittain Janin kanssa märässä lumessa Hämeenkyrö, Ylöjärvi.

To- 12,31 km - 1.11. Vauhtileikittelyä Janin kanssa.

Pe- Lepo

La- 50,29 km - 6 tuntia ja 21 minuuttia. Hämeenkyröstä Pyynikin näkötornille. Vesisade ja sohjoa. Laitakaupungilla tulva.

Su- Lepo

Yhteensä 91,6 km

Kauniita poikia 50 kilometrin kuraleikin päätteeksi. Silmälasit päässä allekirjoittanut ja oikealla Jani Rautonen.

 

45.

Ma- Saunalenkki pimeässä vesisateessa Hämeenkyrössä 7,43 km - 56 min.

Ti- 10,12 km - 1.12. Iltalenkki Janin kanssa osin maastossa.

Ke- Lepo

To- Kävelyä Kirsin kanssa Kokkolassa 3,74 km - 50 min.

Pe- La- Lepo

Su- Kotona 10,07 km - 1.10. Pakkasta - 20 astetta.

yhteensä 27,6 km.

LOKAKUUSSA JUOKSUA 165 km.

Vasen kantapää on ulkosyrjältä kipeä. Motivaatio raihnaisena harjoitteluun on nolla. 

On muutakin. Elämää nimittäin.

 

Verkkolauta on uinut maaliin. Minä käytän vanhanajan lonksua. Tarjolla on jousilautaa ja patterihärpäkkeitä, mutta vanha konsti on paras - edellyttäen että osaa käyttää sitä. Keppi etualalla on koukkari, jolla saa jään alta narut käsiinsä.

Kirsi korjaa kotisatamasta lepuuttajan talven alta pois.

Tauolla lumitöistä.

Matkalta kirjoittajapiiriin.

Siikajärventie, miinus kaksikymmentä.

Käärmeniementie, kotikylässä.

Matkailuautossamme on talvikäyttöön uusi SNT-groupin kanssa yhteistyössä valmistuttamamme lämmin etupeite. Sen saa tarvittaessa edestä auki näppärästi, sivuilla on vetoketjut. Peitettä myyvät jälleenmyyjät kautta maan.