RARITIO

 

 

Me kuulkaa tarvitaan raritioita.

Määkin lähren näinä aikoina sahan kans mettään. Sen sahan täytyy olla semmonen pokasaha, siittä kuuluu kaikki vähiten ääntä.

 

Nuaremmat ei tiä pokasahaa. Se on niinku semmonen jousipyssy, missä on narun paikalla terä. Muttei ne nuaremmat tiä sitä jousipyssyäkään, ne likkaa hiirellä ja ruurussa ampuu joku Jutke Retti ja huutaa: "I am the law."

Meillä täälä ei oo ku rajaseurun laki.

 

Siä ku mettässä kahlailee muniin ulottuvassa hankessa, nii alkaa pikkuhiljaa rauhottuu ja lopulta löytyy se puu. Etelän aikoina se oli kuusi ja mettä oli omaa. Ny täälä Lapissa mettäthän on kaikki valtion. Eikä me omia porojakaan koskaan syärä, eikä kuusikaan kasva, joten on tyyryttävä petäjään. Elikkä mäntyyn.

 

Kaaretaan se puu sillä sahalla. Ja katkotaan sopivan mittaseks. Kyä ainaki pari metriä tarttee. Jätetään se tyvi sinne mettään kuivaa ja haeskellaan se sitten myähemmin hellapuuks.

Siältä ku kahlailee takasin puu olalla ja saha toisessa käressä, nii sitä ihan herkistyy. On tullu tehtyä ihan vapaaehtosesti metsänhoirollisia toimia rakkaalle isänmaalle.

 

Nykyaikana ku maajussitkin on pelkkiä akrolookeja jokka laskeskelee hiilijalanjälkiä eikä kerkiä eres mettätöihin. Kumisaappaissaan ne sarkojaan tarpoo kumminki ja tuottaa kauraa sille porukalle, jokka luulee, että me selvitään sähköpirssejä ja seittemänkymmentätuumasia telkkareita ostamalla.

Mää luulen, että tällä kauraporukalla ei oo raritioita. Mää laitan kauralyhreen talitinteille.

Ja mää tierän, että on E-vueli. Mää kattoin oikein kirjasta, ettette harhauru. Se on E-Fuel ja Prometheus Fuels. Tää Rop MakKinnis pystyy tekeen hiilirioksirista puhrasta polttoainetta. Mutta ei mennä ny siihe.

Eikä mennä isompaan telkkariinka. Meilläki on neljä kanavaa. Ei innosta kattoo, ku Korron Rämsei ajaa Rovaniämeläisellä hakkuuaukiolla moottorikelkalla, jua viinaa Levillä ja lopuks kokkaa pernakratiinia ja lihapullia. Sehän on iha arkipäivää meillä Lapis.

 

Ku on saatu se puu pihaan kanniskeltua, ni sitte haeskellaan sille se rautajalka. Se voi olla jossain varastossa tai liiverissä, voi se olla autotallissaki. Kummiski ainaki kolmen tunnin haeskelun jälkeen se perkele sitte löytyy. Tökätään se puu siihe jalkaa ja kiristetään putkitonkeilla ne ruuvit tiukkaan.

Tähän rarition vaiheeseen ei parane akkaväkeä sotkee lainkaa. Niitten miälestä se puu on aina vino, yritti miäs tehrä mitä tahansa. Akkaväki sais olla tällä välin tekemässä riisipuuroo ja sekametelisoppaa, ei se ittestään tuu siältä mettästä se puu.

 

Sitte me laitetaan siihen puuhun ne valot. Oikeet Airamit eikä mitään leripaskoja. Airamit on sellaset missä on alhaalle ensi niinku sellanen vihree pyykkipoika sellasen vihreen asetin alla. Siittä nousee sitte se valkonen kynttilä ja lopuks siä kärjessä tököttää kunnollinen hehkulamppu.

Nää Airamit on helppo laittaa, kun niissä on se maarottamaton pakeliittitöpseli mistä lähtee se piäni tökkeli irti. Ne saa niin kivasti alhaalta ylös ja lopuks toistapualta takasin alas. Tulee nääs symmetriaa tähän raritioon.

    Ja tää kaikki tehrään paljain käsin. Ei auta, vaikka olis kolmekytä pakkasta. Ei pysty hanskoilla nyplään tämmösiä. Kesti ne vaaritkin siä juoksuhaurassa, niin kestetään meki.

 

 

Lopuks me sijotetaan tää puu sillai pihalle, että sen varmana näkee akkunasta ku syä kinkkua. Tökätään sitte töpseli seinään. Mehän ollaan aikasemmin jo itte tehty sellanen jatkojohto, jossa toinen pää on maarotettu ja toinen ei. Alan miähinä me sitte ehkästään vahinkot ja laitetaan töpselit muavikassiin. Täällä Lapis sen kassin voi laittaa kuinka päin tahansa, mutta siä etelässä se täytyy olla suu alaspäin - siä ku sataa aina vettä nykysin joulunaki. Ja jos ei sara, niin kyä hyvä on.

 

Ei ny tehrä tästä mitään numeroo, mutta raritiolla joulu tulee. Voi se olla muuki ku tää puu. Määkin leivoin pari piimäkakkua ja ostin punasia kynttilöitä. Saatiin verkosta siikaa ja sualattiinki se, että saa hivenaineet kuntoon eres pyhiks.

 

Tämmönen raritio mulla. Isäukkoki aikanaan, kun ensi lakkas ryyppäämästä, sano, että joulu tulee yksinäiselleki ku laittaa kynttilän palaan pöyrälle. Että kyä teki siihen pystytte ku ukkoki pysty. Ja lakakkaa räpläämästä niitä puhelimia ja alkakaa tykkään toisistanne. Määkin halasin Kirsiä, ku se oli tehny sitä puuroo ja sekametelisoppaa sillä välin ku mää olin raritiossa.

 

Hyvää joulua toivoo Pasi ja Kirsi kans.

 

Mää ny näin senverran vaivaa, että taas kattoin kirjasta, ettei teirän tartte uhriutua, että mää muka oon vääristelly selvää asiaa, eikä muutonkaan miältänne pahottaa.

Nii se raritio, se on traditio. Perinne. Sillä ku me muistetaan vanhat ja meneet, nii tää elämä on loppujen lopuks aika yksinkertasta.