RELIGERE

Kansainvälinen uskontoa tarkoittava sana on peräisin latinan sanasta religere, yhdistää. Uskonto yhdistää mutta myös hajottaa mitä suurimmassa määrin. Normaalille päivittäin persettään joukossa heiluttavalle onkin kauhistus tulla naulatuksi jonkin asian alle kuuluvaksi. Siksi se on vaikea asia - etsiä itse omaa totuuttaan, että jos onkin niin kuin moni muu. Että ei olekaan erityinen.
Tässä on toistuvasti tullut perusteltua näkökantaani että ihmisen on uskottava johonkin. Perinteisesti jokin uskonto antaa harjoittajalleen keinon kohdata menetyksen sekä sen mitä ei voi tietää tai hallita. Uskonnoilla on tähän periaatteeesssa kaksi vaihtoehtoa : lupaus paremmasta tai jotakin, joka auttaa kohtaamaan sen mikä on. Lisäksi tulee apua oman edun ja epäitsekkyyden tasapainon punnitsemiseen.
Jos lukija on lukenut tekstejäni tarkasti on hänelle selvinnyt että mukanani kuljetaan. Toisaalta ilman pitkällisen ultrajuoksun harjoituksen tuomaa kykyä keskittyä tietoisuuteen voimakkaasti olisi mukana kulkemisesta jäänyt paljon kokematta. Suoraan sanoen parhaat rukoukseni syntyvät juosten ja zen tai itse-transsendenssi on täydempää juosten kuin perinteisesti istuen.
Ultrajuoksu on yksi sellaisista asioista jonka otsikon alle halutaan tulla naulatuksi. Kokemukset yhdistävät ja tuovat voimaa arkeen. Kuinka syvälle kukin menee tai edes pystyy menemään on se paljon puhuttu valinnan vapaus. Illuusiot karisevat kilometrien lisääntyessä.
Ensimmäisessä kappaleessa mainittiin sanat uskonto ja perse. Tämä karsii heti alussa osan pinnallisista lukijoista pois. Joku ei kestä mitään uskontoon tai normaalin tietoisuuden ulkopuolelle menevää ja osa taas ei pidä vulgääristä esitystavasta tietämättä mitä vulgääri edes tarkoittaa. Minussa on kuitenkin vielä jäljellä vanhaa mustavalkoisuutta ja näkökantani mukaan kaunista ei voi havannoida ennenkuin on sotkenut itsensä rumaan. Viimeksimainittua onkin maailma täynnä.
Nykyisen ajatteluni mukaan kukaan ei ole erityinen. Enkä etenkään minä itse. En myöskään ole valmis yhdistämään kaikkia ja kaikkea saman otsikon alle sillä tasapainon vuoksi osan porukasta pitääkin olla pimeyden puolella. Niin täällä valossa onkin sitten hyvin tilaa.
Sensijaan koen velvollisuudekseni kertoa ultrajuoksijana kokemistani asioista ja ultrajuoksun voimaa antavista vaikutuksista niistä kiinnostuneille. Yksi tärkeimmistä vaikutuksista on ymmärrys itseä ja omaa vanhentumistaan kohtaan urheilijana kokemien tunteiden käsittely. Kuinka valtavan paljon välineitä juoksu oikein ymmärrettynä tähän antaakaan.
Monesti vanhenevat juoksijat kamppailevat epätoivoisesti aikaa ja hidastumista vastaan. On merkittävää ymmärtää ettei itse ole enää se sama kuin vuosi sitten. Että oli kunnia tutustua siihen ennätyksen tehneeseen mutta nyt kaikki on toisin - voi olla paremmin tai huonommin. Että matkani ajattomissa ajoissa on vain henkäys. Pieni pisara jonka tuuli puhaltaa pois jälkeä jättämättä.
Kuitenkaan ne juoksun mukana koetut tunteet eivät koskaan häviä. Ehkä tänäkin syksynä pohjoisen Norjan Lavkarittetin viiden kilometrin ylämäessä koen tunturituulen henkäyksen kasvoillani ennen patoa. En edes muista kuinka kauan minulta meni joelta nousta ylös tunturiin viimevuonna mutta tunne on sama aavan ylängön levittäytyessä silmieni eteen, taustalla 1300 metriset lumiset huiput ja ympärillä loputon hiljaisuus. Tai kun kotiportilla pysäytän kellon märkänä mutta onnellisena vähääkään välittämättä siitä paljonko juoksin tai missä ajassa. Tunne on yhä sama kuin kymmenen vuotta sitten.
Joten menkää ja uskokaa. Löytäkää oma tienne. Niin minäkin menen.

VIIKKO 24.

Ma- ap. metsätyöt. Ip- 8 km - 51 min.
Ti- ap. 10 km -1.03. Ip. talkooremontissa.
Ke- ap. 10 km - 1.01. Ip- talkooremontissa.
To- 20 km - 2.14. Karmea vesisade.
Pe- Lepo
La- 10 km 1.01.
Su- 20 km - 2.15. Korostetun rauhallisesti, sisältää pieniä kävelypätkiä.
yhteensä juoksua 78 km - 8:25

Jälleen hyvä viikko mutta ei enää niin helppo kuin kaksi edellistä. Osa raskaammasta tunnelmasta johtuu muusta fyysisyydestä juoksun oheen sekä omituisesta olosta loppuviikolla. Kirsi on kurkkukivussa joten jään odottamaan onko minun vuoroni seuraavaksi.
En ole koskaan oikein pitänyt kolme "kovaa" ja yksi kevyt viikko- rytmityksestä. Minut on rakennettu löysäämään joka kolmas viikko hiukan. Lopputulos lienee sama ellei keskitietä löydy.